Lukukappaleita ja kartanpaloja MAANKOHOAMISESTA koonnut RAUMANMEREN VÄKEÄ -projekti Selkämeren kansallispuiston ystävät ry

HTML
DOWNLOAD

Koko: px

Aloita esitys sivulta:

Download "Lukukappaleita ja kartanpaloja MAANKOHOAMISESTA koonnut RAUMANMEREN VÄKEÄ -projekti Selkämeren kansallispuiston ystävät ry"

Kirsi-Kaisa Saarinen
6 vuotta sitten
Katselukertoja:

Lukukappaleita ja kartanpaloja MAANKOHOAMISESTA koonnut RAUMANMEREN VÄKEÄ -projekti 2016-18 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry Nurmeksen saaren länsiranta edustaa hyvin maankohoamisrannikkoa.

1 Lukukappaleita ja kartanpaloja MAANKOHOAMISESTA koonnut RAUMANMEREN VÄKEÄ -projekti Selkämeren kansallispuiston ystävät ry Nurmeksen saaren länsiranta edustaa hyvin maankohoamisrannikkoa. Kuva Rauman kaupungin arkistot A. Perustietoa maankohoamisesta, fladoista ja glo-järvistä RAUMANMEREN VÄKEÄ -projektia varten Päivi Laine Pji 3/2017 Maankohoamisrannikko Jääkausi vaikuttaa edelleen maisemaan Selkämeren rannoilla maankohoamisen muodossa. Viimeisen jääkauden laajimmassa vaiheessa, noin vuotta sitten, Itämeren päällä oli yli 2 km paksuinen mannerjää, joka massallaan painoi allaan olevaa maankuorta kuopalle. Jääkauden päättymisvaiheessa jää alkoi ohentua ja vetäytyä. Maankuoreen kohdistuva paine pieneni ja maankuori alkoi kohota takaisin ylös, ensin nopeammin ja ajan kuluessa hidastuen. Maankohoaminen jatkuu edelleen. Itämeren alueella

2 ilmiö on voimakkain Perämerellä ja Suomessa vaikutus on suurin Merenkurkun lähistöllä, jossa maa kohoaa jopa 9 mm vuodessa. Selkämeren rannat nousevat merestä hitaammin: vuodessa maa kohoaa 6,5-8,5 mm. Muutama millimetri ei kuulosta paljolta, mutta Selkämeren ja Perämeren rannikon matalissa vesissä ja saarten laakeilla rannoilla sen vaikutus on selvästi nähtävissä. Merestä paljastuu vuosittain uutta maata, kareja ja luotoja. Sukupolven aikana rantaviiva voi siirtyä merelle päin kymmeniä metrejä ja entinen uimapaikka muuttuu rantaniityksi. Maankohoamisrannat Rantamaisemassa maan puolella maankohoamisen historia näkyy kasvillisuudessa, joka muodostaa rannan suuntaisia eri-ikäisiä ja lajistoltaan erilaisia vyöhykkeitä. Merestä paljastuneella uudella rannalla alkaa kasvillisuuden primäärisukkessio, kasvien uudisasutus. Vuosikymmeniä kestävän kehityksen aluksi kasvillisuudesta paljas kivennäismaa muuttuu avoimesta niittymäisestä rannasta pensaistoisemman, tyrniä ja pajua ja mahdollisesti yksittäisiä pihlajia kasvavan vaiheen kautta tervaleppävyöhykkeeksi, reheväksi lehtimetsäksi ja lopulta havupuuvaltaiseksi kangasmetsäksi. Kallioalueiden painanteisiin voi kehittyä pieniä soita. Maankohoamisrannan pensaistosta havupuumetsään jatkuvaa kasvillisuusjatkumoa kutsutaan primäärisukkessiometsäksi. Maankohoamisen vuoksi rantaviiva jatkaa vetäytymistään merelle päin ja sukkession alkuvaiheelle löytyy aina uusi paljas alue samalla kun aiemmin kuiville jääneillä ranta-alueilla kasviyhteisö kehittyy eteenpäin. Kasvuolosuhteet, kuten rantatyyppi ja rannan avoimuus vaikuttavat siihen millainen kasvilajisto kasvupaikkaan asettuu. Ulkosaarien ja karujen kallio-, ja kivikkorantojen lajisto on niukempaa ja kasvillisuuden kehitys erilaista kuin suojaisempien rantojen ja lahdenpohjukoiden, joihin kerrostuu hienojakoisempaa maa-aineista. Loiville avoimille rannoille aallokko kuljettaa hajoavaa kasviainesta valleiksi. Erityisesti rakkolevästä muodostuneet ja pysyväisluonteiset runsaasti typpeä sisältävät vallit voivat synnyttää karullekin kasvupaikalle runsaan kasviyhteisön, joka muuntuu sitä mukaa kuin rakkolevävalli vanhenee ja maatuu. Fladat ja kluuvit Maankohoaminen synnyttää myös uusia vesiympäristöjä, fladoja ja kluuveja. Fladat kehittyvät pienialaisiin lahtiin tai vesialtaisiin, jotka kuroutuvat erilleen merestä maankohoamisen vuoksi. Flada yhdistyy ympäröivään merialueeseen yhden tai useamman suuaukon tai salmen välityksellä. Salmissa on kuitenkin kynnysalue, joka estää vapaan veden vaihtumisen niin että vesiyhteys ympäröivään merialueeseen katkeaa ajoittain meriveden ollessa matalalla tasolla. Fladat ovat tyypillisiä koko Suomen rannikkoalueelle ja niitä on eniten sisäsaaristossa. Selkämeren eteläpuolisilla merialueilla altaat ovat yleensä kallioiden rajaamia, kun taas Pohjanlahdella fladat muodostuvat kivikkoisten moreeniselänteiden välisiin painanteisiin ja ovat muodoltaan matalampia. Fladat ovat yleensä melko matalia ja niiden pohjalle on kertynyt meriveden tuomaa sedimentoitunutta ainesta, joka muodostaa hyvän kasvualustan uposkasvillisuudelle. Mataluuden ja heikentyneen veden vaihtuvuuden vuoksi

3 fladasta muodostuu suojaisa, nopeasti lämpenevä ja rehevä vesiallas, jonka pohjassa ja reuna-alueilla tyypillisesti on runsas kasvillisuus. Rantoja reunustaa tavallisesti ruovikko, joka usein myös sulkee suuaukkoa. Pohjan ja suuaukon kasvillisuus hidastaa edelleen veden vaihtumista, vaikka fladalla onkin yhteys mereen. Runsas pohjakasvillisuus sitoo itseensä veden ravinteita ja estää pohjaa sekoittumasta, joten vesi voi olla hyvin kirkasta. Keväällä vesi lämpenee nopeasti ja luo hyvät kasvuedellytykset nopeasti käynnistyvälle kasvi- ja eläinplanktontuotannolle ja monien hyönteislajien nuoruusvaiheille. Suotuisan lämpötilan, runsaan kasvillisuuden ja sopivan poikasravinnon - eläinplanktonin ja hyönteisten - vuoksi fladat ovat keväällä ja kesällä tärkeitä sammakoiden ja kalojen kutualueita ja kutuvaelluksien kohteita sekä merkittäviä kalojen poikasvaiheen elinympäristöjä. Hauki, ahven, särki ja salakka hyödyntävät yleisesti fladoja lisääntymis- tai poikastuotantoalueena, ja joillakin alueilla myös pasuri, lahna, säyne, mutu ja kolmi- ja kymmenpiikki. Fladat tarjoavat pesimäpaikkoja, ravintoa ja suojaa myös vesilinnuille. Pesimälinnustoon voi fladan koosta ja tyypistä riippuen kuulua nokikana, sinisorsa, tavi, silkkiuikku, mustakurkku-uikku, naurulokki, ruskosuohaukka, jopa kurki. Telkät ja tukkasotkat hyödyntävät fladojen antamaa suojaa sulkasadon aikaan ja kalasääsket sekä merikotkat kalastavat niissä. Fladan kasvillisuus ja vesieläimistö ovat sekoitus makean veden ja meriveden lajeja. Häiriintymättömissä luonnontilaisissa fladoissa on yleensä omaleimainen pohjakasvillisuus, johon kuuluu näkinpartaisleviä ja lisäksi putkilokasveista eri vidat, erityisesti hapsivita, merinäkinruoho, karvalehti, ärviät, merihapsikka ja merisätkin. Yksittäisten fladojen välillä on kuitenkin suuria isoja eroja ympäristöoloissa ja eliöstön monimuotoisuudessa. Fladat eivät ole pysyviä ympäristöjä, vaan niissä häiriintymätön kehityskulku johtaa vähitellen meriyhteyden katkeamiseen. Maankohoamisen jatkuessa salmien kynnykset kohoavat ja fladan yhteys mereen heikkenee. Kynnys saattaa kasvaa myös irtaimen maa-aineksen ja sille asettuvan kasvillisuuden, esimerkiksi ruovikon kasvun vuoksi. Kehityksen aikana fladan olosuhteet muuttuvat, allas mataloituu, vesi makeutuu mutta suolapitoisuuden hetkelliset vaihtelut voivat olla suuria, ja kasvillisuus ja eläimistö yksipuolistuvat. Altaan reunoilla voi tapahtua soistumista ja altaan vesialue voi pienentyä umpeenkasvun vuoksi. Kun allas on kuroutunut merestä niin paljon, että sinne pääsee merivettä ainoastaan satunnaisesti kovien myrskyjen tai korkean veden aikaan, fladasta on tullut kluuvijärvi eli glo-järvi, lyhyemmin kluuvi. Kluuvijärven vesi on jo lähes makeaa vettä, mutta suolapitoisuus voi korkean veden aikaan kohota huomattavasti sisään tyrskyävän meriveden vuoksi. Joissain syvemmissä kluuvialtaissa merivesi voi muodostaa altaan pohjaan melko pysyvän suolaisemman veden kerroksen, joka ei sekoitu ylempien vesikerrosten kanssa. Kluuvissa makean veden lajisto yleistyy ja mereinen harvenee veden alhaisen suolapitoisuuden vuoksi. Vesikasvillisuuteen kuuluvat esimerkiksi järviruoko, sinikaisla, vidat, limaskat ja vesikuusi. Suojaisuuden ja runsaan kasvillisuuden vuoksi myös kluuvit ovat sammakoiden, sääskien ja korentojen potentiaalisia lisääntymisalueita ja tarjoavat linnuille sopivia pesäpaikkoja.

2 Vuoden 1921 merikortissa Saukonjärvi on jo kuvattu fladana. Lahden suun madaltumista ilmentävät merkinnät kivistä.

4 B. MAANKOHOAMINEN SAUKONJÄRVELLÄ Pitkäaikainen maankohoaminen aikaansaa muutoksia meren rantaviivassa. Ranta kuin pakenee kauemmas. Saukonjärvi on esimerkki ilmiön eri vaiheista: 1 Vuoden 1903 kartassa Saukonjärvi on pieni merenlahti. 2 Vuoden 1921 merikortissa Saukonjärvi on jo kuvattu fladana. Lahden suun madaltumista ilmentävät merkinnät kivistä. 3 Vuoden 1965 ilmakuvassa Saukonjärvi muodostaa glo- eli kluuvijärven, josta on ojayhteys Omenapuunmaansunttiin. 4 Ilmakuva vuodelta 2013 kertoo, että Saukonjärvi on muodostumassa kosteikoksi.

6 C. MAANKOHOAMINEN PÄIVÄRANNANSUOLLA Flada 1300-luvun puolessa välissä? Flada on merenlahti, jolla kapea lahden suu. Glojärvi 1500-luvun alkupuoliskolla? Glojärvestä on yhteytenä mereen puro.

7 Venäläisen kartan 1903 mukaan. Avovettä ei ole erikseen kuvattu. Kosteikko Kosteikko Ilmakuvan 2013 mukaan. Avovesi näkyvillä.

saaressa sijaitsevien hevoslaidunten aika.

8 D. NURMEKSEN SAAREN POHJOISOSA Noin 1500-luvun alkupuolella, kun Rauman seudulla kulki vielä fransiskaanimunkkeja ja kun kohta puoliin koitti luostarin sijaan kuninkankartanon ja sen saaressa sijaitsevien hevoslaidunten aika luvun lopun peruskartassa näkyy paitsi laajat merestä kohonneet maa-alueet myös yksityiskohtana se, että rannoilla on tiloihin kuulumaronta vesijättömaata.

9 E.

Samankaltaiset tiedostot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli