Tieteellisen tekstin ominaispiirteet. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 Tapani Möttönen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tieteellisen tekstin ominaispiirteet. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 Tapani Möttönen"

Transkriptio

1 Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 Tapani Möttönen tapani.mottonen@aalto.fi

2 Maailman meriin päätyy vuosittain 12 miljoonaa tonnia muovijätettä. Se on niin käsittämättömän suuri luku, ettei sitä pysty ymmärtämään. Iso osa tästä muovijätteestä syntyy kuluttamisen sivutuotteena, pakkausjätteenä. Kolmasosa mereen päätyvästä jätteestä on juomapakkauksia, kuten muovisia vesipulloja, jotka ihmiset heittävät ympäristöön. Vuonna 2016 Suomessa syntyi pantitonta muovipakkausjätettä yhteensä tonnia. Kierrätykseen tästä päätyi vajaat tonnia, joka on noin 15,7 prosenttia kokonaisjätemäärästä. Pohjaolosuhteiden, ympäristön ja kaivantorakenteiden vaativuus voivat vaihdella oleellisesti putkilinjojen eri osissa. Tällöin putkilinja on syytä jakaa pohjaolosuhteiltaan ja vaativuudeltaan homogeenisiin osuuksiin maastokatselmusten, maaperäkarttojen ja ympäristön pohjatutkimusten perusteella. Pohjatutkimusohjelma voidaan tällöin suunnitella vastaavasti osuuksittain. Tutkimuspisteet sijoitetaan yleensä putkikaivannon keskilinjalle. Tutkimuspisteiden tarpeellisuus kaivannon sivualueilla tulee harkita erikseen. Esimerkiksi sivukaltevassa maastossa tutkimusalueen tulee kattaa kaivannon kokonaisvakavuuden kannalta merkityksellinen alue. 2

3 1. Kielikeskuksen osuus seminaarista Suorittaminen Luennot: Tieteellinen kirjoittaminen I: tiet. tekst. rakenne ja prosessi 5.2. Tieteellinen kirjoittaminen II: tiet. tekst. ominaispiirteet Tekstipajat Tekstipaja 1: viikot 9 & 10 *** väliversion palauttaminen ohjaajalle ja TP-opettajalle*** Tekstipaja 2: viikot 13 & 14 Tekstin muokkaaminen palautteen pohjalta TP2:n jälkeen Hyväksytty tekstinäyte = hyväksytty tekstiosuus ja kypsyysnäyte 3

4 Luennon rakenne ??? 2. Argumentointi 3. Referointi 4. Lähteiden käyttö 5. Tieteellinen tyyli 4

5 Tekstiesimerkki Tässä kandidaatintyössä on tarkasteltu jäätiköiden muutosten seurantaa satelliiteista käsin tapahtuvan kaukokartoituksen avulla. Opinnäytetyössä on käsitelty sekä yleisiä kaukokartoituksen keinoja, joita voidaan soveltaa tähän tarkoitukseen, että muutamia merkittäviä sovelluksia ja havaintoja. Tutkimusmenetelmänä on ollut kirjallisuustutkimus. Aineistona on käytetty kirjoja, tieteellisiä artikkeleja ja seurantaohjelmien verkkosivuja. 5

6 Metateksti Tekstiä tekstistä: tavoitteiden, keinojen ja rakenteen avaaminen lukijalle, selittäminen, ennakointi, kommentointi Tekee tekstistä yhtenäisen, sidosteisen ja konventioiden mukaisen Ohjaa lukijan tulkintaa, luo vuorovaikutusta 6

7 Metateksti: tehtäviä Kertoo tekstin rakenteesta ja siitä, mitä tekstissä tehdään Seuraavaksi käsitellään Edellä esitetyt tiedot Ensiksi / Toiseksi / Kolmanneksi Kokoavasti voidaan todeta, että Usein tekstin osien alussa ja lopussa Toimii määrittelemisen, selittämisen, argumentoinnin, kommentoinnin ja referoinnin välineenä X:llä tarkoitetaan Y:tä Tulos toisin sanoen osoittaa, että Oletus perustuu siihen, että Oletettavasti, mahdollisesti A:n mukaan 7

8 Metateksti: sudenkuoppia Osoita miksi, älä tyydy toteamaan Yhteisöllisyys on monimuotoinen ja tärkeä teema. Yhteisöllisyys on organisaatioiden toiminnan kannalta merkittävä voimavara, ja sen vaikutuksesta työntekijöiden hyvinvointiin on vahvaa empiiristä näyttöä (ks. esim ) Ei itsestäänselvyyksiä Jotta aihetta voisi ymmärtää, on tärkeää ensin määritellä keskeiset käsitteet. Yhteisöllisyyden analyysissa keskeinen käsite on X, joka voidaan määritellä Ei epämääräisyyksiä Koska aihe on laaja, käsittelen siitä tässä vain pientä osaa. Yhteisöllisyyden eri muodoista tässä keskitytään 8

9 Metateksti: konventioita Tämä + (kandidaatin) tutkielma, opinnäyte (ei työ, artikkeli, teos, julkaisu, kirjoitus, dokumentti, paperi ) Luku (ei kappale, osio), alaluku, Luvussa 3.3 tarkastellaan Kielletyt ilmaukset: - mielestäni - on mielenkiintoista - kiinnostuin aiheesta, koska 9

10 Viittaaminen kirjoittajaan itseensä? 3. persoona Tämä tutkielma käsittelee / Tulokset osoittavat Passiivi Tässä tutkielmassa tarkastellaan Minä-muoto (me, jos useita kirjoittajia) Vrt. Olen laatinut Reevesin mallista kyselylomakkeen / Reevesin mallista on laadittu kyselylomake 10

11 Aikamuodot Preesens Johdanto: viitatessa kirjalliseen työhön Tässä kandidaatintyössä käsitellään Referointi: abstraktiin toimintaan viittaaminen Karlsson arvelee, että Imperfekti (/perfekti) Johdanto: viitatessa prosessiin Tämän kandidaatintyön tavoitteena oli Referointi + konkreettiseen toimintaan viittaaminen Karlsson havaitsi, että Karlsson on havainnut, että Mallinnus toteuttiin data kerättiin haastattelut tehtiin 11

12 Argumentointi Väite + perustelu (selitys): Kysymyksiin mistä me tulemme / keitä me olemme annetut vastaukset ovat kuitenkin monella tavoin mielenkiintoisia, sillä ne kertovat aina jotakin siitä ajasta, jolloin ne ymmärretään totuuksiksi. [Teoksesta Ruuska 2004] Perustelu + väite (seuraus tai teko): Koska parenteettiset lisäykset voivat olla itsekorjauksia mutta kaikki itsekorjaukset eivät ole parenteettisia lisäyksiä, käyn rajaa tässä luvussa. [Teoksesta Routarinne 2003] 12

13 Argumentointi: kielelliset keinot Asioiden väliset suhteet, erityisesti kausaalisuus (koska, siksi, joten) Ilmiöiden yleisyys (yleensä, poikkeuksetta) Vastakohtaiset näkökulmat (mutta, toisaalta, kun taas) Tiedon varmuusaste (voida, tuskin, mahdollinen, ilmiö osoittanee) Pohjaolosuhteiden, ympäristön ja kaivantorakenteiden vaativuus voivat vaihdella oleellisesti putkilinjojen eri osissa. Tällöin putkilinja on syytä jakaa pohjaolosuhteiltaan ja vaativuudeltaan homogeenisiin osuuksiin maastokatselmusten, maaperäkarttojen ja ympäristön pohjatutkimusten perusteella. 13

14 Argumentointi: esimerkkejä Osoita miksi, älä tyydy toteamaan: Liikenteen ohjaaminen on vaikea ja tärkeä ongelma. Tunnista väite ja perustelut: Koska kaupunkiasuntoja ei ole suunniteltu majoittamaan useampia sukupolvia, vanhukset kokevat lasten luona asumisen usein hankalaksi. Miksi argumentointi ei ole onnistunut? Projektit ja prosessit muistuttavat osittain paljon toisiaan. Niiden erottaminen voi olla vaikeaa. Nämä toiminnanmuodot tuleekin erottaa selkeästi toisistaan. Niiden pääerot on tärkeää tunnistaa. 14

15 Lähteiden käyttö tieteellisessä tekstissä (ja kirjoittamisessa) Miksi lähteitä käytetään? Millainen on hyvä lähde? Mitä plagiointi on? 15

16 Lähteiden käyttö: miksi? Oma työ sidotaan ja suhteutetaan olemassa olevaan tietoon. Lähdeviitteet: lainatun ja oman tiedon erottaminen (entä alan yleiset tiedot?) Huolellisuus lähdeviitteissä = tahattoman plagioinnin välttäminen Pikaohjeet 16

17 Lähteiden käyttö: lainaaminen Referointi (omin sanoin): suositeltavaa Ydinajatus tiivistettynä (esim. yksi virke) Pääasioiden summaaminen (esim. yksi kappale) Piru raamattua -referointi: ei välttämättä tiivistä lainkaan. Parafraasitekniikka. Toisin sanoen Suorat sitaatit (tarkkuus) Lainausmerkit (1 3 riviä) Sisennys + pienempi fontti Jos käännös, mainitse suomentaja Pois jätetty osa Siteeraa sanatarkasti > virheitä ei saa korjata Hän teki paljon kirjoitusvihreitä [sic]. Mahdolliset täydennykset hakasulkeisiin [ ] 17

18 Lähteiden käyttö: referointi Sisältöpainotteinen viittaus Ideaaliyhteisön piirteitä ovat vapaaehtoisuus, demokraattisuus ja tasa-arvoisuus 1. Ideaaliyhteisön piirteitä ovat vapaaehtoisuus, demokraattisuus ja tasa-arvoisuus (Lehtonen 2009, s. 43). Jos lainaus sisältää useita virkkeitä, se ulottuu takautuvasti (edellinen viite / kappale). 1 Lehtonen 2009, s. 43. Numeroviitejärjestelmä: [1], [2], [3] jne. > lähdeluettelossa numerojärjestys 18

19 Lähteiden käyttö: referointi Asiantuntijapainotteinen viittaus Hyypän mukaan perusluottamus on yksi yhteisöllisyyden rakennusaine 1. Hyypän (2008, s. 58) mukaan perusluottamus on yksi yhteisöllisyyden rakennusaine. Jos lainaus sisältää useita virkkeitä, se ulottuu etenevästi (seuraava viite / kappale). 1 Hyyppä 2008, s

20 Lähteiden käyttö: referointi KUKA + VERBI + ETTÄ-LAUSE (/ lauseenvastike) Vilppunen [1, s. 44] väittää, että maapallo on soikea. Vilppunen (2003, 44) olettaa maapallon olevan soikea. EI ETTÄ-LAUSETTA Vilppunen [1] käsittelee tätä toisesta näkökulmasta. Vilppusen (2003) mukaan asia jakaantuu kahteen osaan. Referointiverbin valinta: toteaa, huomauttaa, korostaa, väittää (Miten lähde sanoo tai tekee?) arvelee, olettaa, epäilee, pohtii (Miten lähde asennoituu?) 20

21 Referointiverbejä ehdottaa, esittää, huomauttaa, ilmaisee, jatkaa, kirjoittaa, kuvaa, käsittelee, lisää, mainitsee, sanoo, selostaa, toteaa, tuo esille tai julki, luettelee, listaa, nimeää, nimittää, kutsuu ajattelee, arvelee, harkitsee, havaitsee, huomaa, olettaa, otaksuu, pohtii, tarkastelee, uskoo korostaa, painottaa, tähdentää, vertaa, arvioi, pitää jonakin väittää, kieltää, kiistää, kumoaa, vastustaa, epäilee, hylkää, torjuu, yhtyy jonkun ajatuksiin, myöntää arvioi, laskee, mittaa, tilastoi, määrittää, määrittelee, kerää, analysoi, erittelee 21

22 Referointi: paketointitekniikka Rajataan referoinnin alku paljastamalla lähteen kirjoittajat (Mäkelän mukaan ) Referointia (1 n virkettä) Rajataan referoinnin loppu tekstiviitteellä Jakobson näkee teollisessa rakentamisessa suunnittelua rajoittavina tekijöinä yksiköiden toistuvuuden ja tekniikan läheisen niveltymisen asemakaavasuunnitteluun. Hän pitää tärkeänä teollisen rakentamisen hyötyjen huolellista selvittämistä epäillen kuitenkin samalla järjestelmärakentamisen edustajien usein liioittelevan kustannussäästöä. (Jakobson 2007, 53.) 22

23 Referointi: vinkkejä Älä unohda omia havaintoja, analyysia, synteesiä teksti ei saa olla pelkkää referointia: - yhdistele tietoja eri lähteistä - osoita se, mihin uskot esim: referoivan osuuden jälkeen väitelause ja tekstiviite - ota kantaa tieteelliseen erimielisyyteen /ristiriitaan lähteiden välillä Merkitse viite mahdollisimman lähelle lainausta (ei kaikkia kappaleen loppuun) 23

24 Tekstiviitteet Viite ei ole tekstin osa: Lähteen [5] mukaan Korjaus: Virtasen [5] mukaan Älä kuvaile tekstiä ja kirjoittajaa Ei titteliä eikä (yleensä) etunimeä Ei tekstilajia tai otsikkoa (diplomityössään / artikkelissaan Embodied user interface ) Bennett ym. käsittelivät 24

25 Pisteen paikka Francon hallitus määritteli Espanjan vähemmistökielet murteiksi, joiden puhuminen leimattiin epäisänmaalliseksi, maalaisten ja kouluttamattomien henkilöiden puuhaksi (Mar-Molinero 2000, 97 98). Tyypillisin tulkitseva tutkimusmenetelmä on hermeneutiikka. Hermeneutiikka merkitsee sanoman tai tekstin tulkintaa. (Lehtinen 2003, 25.) 25

26 Toisen käden lähteet ja havainnollistavat lähteet Suhtaudu toissijaisiin lähteisiin varauksellisesti. Yritä parhaasi mukaan hankkia ensisijaisia lähteitä. Merkitse viite tarkasti. Esimerkiksi: Åberg (1986) korostaa viestinnän tehtävää tuloksen tekijänä (Juholin 2010, 35). Työtaistelukeinojen oheisvaikutuksista on huomattavia erimielisyyksiä. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto arvioi ammattiyhdistysliikkeen tammikuussa 2018 järjestämän poliittisen lakon taloudellisiksi vahingoiksi 120 miljoonaa euroa (EK 2018). 26

27 Vielä viittaustekniikasta Prioriteetti #1: johdonmukaisuus Prioriteetti #2: oikeaoppisuus Bonuspisteet: eri viitetyyppien monipuolinen käyttö 27

28 Puhetyyli arkityyli asiatyyli Asiatyyli tieteellinen tyyli Asiatyylinen ilmaus ei automaattisesti sovi tieteelliseen tyyliin: - ikävä kyllä, erinomainen analyysi, yhtäkkiä, valitettavasti - Möttösen analyysi ei ikävä kyllä ole johdonmukainen, sillä 28

29 Tieteellinen tyyli: vältä arkityylisiä ilmauksia (näppärä, hienosti, pärjätä, etänä, porukka, meinata, satsata, loistava, mahtava ) kielikuvia (olla lapsenkengissä, nostaa kissa pöydälle, tulla puun takaa, näyttää vihreää valoa, poimia rusinat pullasta ) muoti-ilmauksia (pitkässä juoksussa, loppupeleissä, loppukädessä, loppuviimeksi, isossa kuvassa, pelittää, randomilla ) ja anglismeja (ks. edellä). Vielä: älä käytä puolipistettä virkkeiden jäsentämisessä. 29

30 Tieteellinen tyyli: vältä joutumista ojasta allikkoon eli kapulakielen pauloihin: Erityisen tärkeää on järjestelmän helppokäyttöisyyden eli ennen kaikkea toimintojen johdonmukaisen löydettävyyden varmistaminen loppukäyttäjälle. Erityisen tärkeää on, että järjestelmä on helppokäyttöinen loppukäyttäjälle. Tätä tukee erityisesti Erityisen tärkeää on, että järjestelmä on helppokäyttöinen loppukäyttäjälle. Tämä edellyttää sitä, että 30

31 Kielikeskuksen osuus seminaarista Tekstinäyte tekstipajaa 1 varten Ei ennakkopalautusta, vaan riittää kun tuot tekstin mukanasi (printti tai läppärillä tms.) Tekstinäyte: alustava johdanto. 31

32 Kielikeskuksen osuus seminaarista Tekstinäyte tekstipajaa 2 varten Työnimi Alustava sisällysluettelo Alustava johdanto Jokin sisältöluku (väh. 5 sivua), jossa sovellat tutkimusviestinnän konventioita (Alustava diskussio, jos olet ehtinyt sinne asti) Alustava lähdeluettelu Tuo mukanasi 3 printtikopiota Palautus lähtökohtaisesti: Kielikeskus, Otakaari 1, U-siipi 2. krs, entinen Biz Lounge. Tuo teksti tulostettuna pajaopettajan lokeroon Kanteen seuraavat tiedot: Määräaika: viikko ennen TP-2:ta Nimesi ja opiskelijanumerosi Laitos ja tutkinto-ohjelma Tekstipajan tunnus (numero/kirjain) Tekstipajan opettajan nimi Yhteystietosi Mahdolliset kysymyksesi ja toiveesi 32

33 Kielikeskuksen osuus seminaarista palauttaminen TP-2:n jälkeen ASAP pajan jälkeen. Pajassa annettu palaute on kuitenkin saatava hyödynnettyä. Palauttaminen Mycoursesiin: kunkin pajan omaan palautelokeroon. Teksti: sen hetkinen versio kokonaisesta tutkielmasta Saat palautetta viikon sisään ehdotetuista ja mahdollisista välttämättömistä muokkauksista. Kun jätät arvosteltavan version, jätä versio myös TPopettajalle, jos tekstiin on edellytetty välttämättömiä muutoksia. 33

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 Tapani Möttönen

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 Tapani Möttönen Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 Tapani Möttönen tapani.mottonen@aalto.fi 1. Kielikeskuksen osuus seminaarista Suorittaminen Luennot: 30.1. Tieteellinen

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tutkimusviestintä. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2

Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tutkimusviestintä. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tutkimusviestintä Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 tiina.airaksinen@aalto.fi Tekstiesimerkki Tässä kandidaatintyössä on tarkasteltu jäätiköiden muutosten

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen 2

Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tieteellisen tekstin ominaispiirteet 7.2.2017 Luennoitsija: Henna Makkonen-Craig Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus Jepa.piirainen@aalto.fi Päivän agenda Metateksti

Lisätiedot

Tekstiosan rakenne: malli 1a. Tieteellinen kirjoittaminen 2. Tekstiosan rakenne: malli 2. Tekstiosan rakenne: malli 1b.

Tekstiosan rakenne: malli 1a. Tieteellinen kirjoittaminen 2. Tekstiosan rakenne: malli 2. Tekstiosan rakenne: malli 1b. Tekstiosan rakenne: malli 1a Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tieteellisen tekstin ominaispiirteet 1 Johdanto 2 Aikaisempi tutkimus 3 Tutkimusongelma 4 Menetelmät ja aineisto 5 Tulokset ja niiden tarkastelu

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen 2. Metatekstin tehtäviä (1) Metateksti. Metatekstin tehtäviä (2) Metateksti: ei kuitenkaan näin. Metateksti: esimerkki

Tieteellinen kirjoittaminen 2. Metatekstin tehtäviä (1) Metateksti. Metatekstin tehtäviä (2) Metateksti: ei kuitenkaan näin. Metateksti: esimerkki Metateksti: esimerkki Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Tämä kandidaatintyö keskittyy toimittajasuhteisiin ja tarkastelee niitä globaalin hankinnan näkökulmasta. Työn tavoitteena

Lisätiedot

Eng: SL2018 Tekstipaja 1

Eng: SL2018 Tekstipaja 1 Eng: SL2018 Tekstipaja 1 Tapani Möttönen tapani.mottonen@aalto.fi Source: Aalto University Annual Report 2013 Pictures: Aalto University Communications, Academy of Finland, Lehtikuva Picture Agency Tekstipaja:

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Tutkimusviestintä Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 tiina.airaksinen@aalto.fi Tekstiesimerkki Tämä kandidaatintyö keskittyy toimittajasuhteisiin

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen 2. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 sanni.heinzmann@aalto.fi

Tieteellinen kirjoittaminen 2. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 sanni.heinzmann@aalto.fi Tieteellinen kirjoittaminen 2 Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 2 sanni.heinzmann@aalto.fi Tieteellisen tekstin piirteitä Pointti Argumentointi Lähteiden käyttö Objektiivisuus Täsmällisyys

Lisätiedot

Tekstiosan rakenne: malli 1. Tieteellinen kirjoittaminen 2. Tekstiosan rakenne: malli 2. Tekstiosan rakenne: malli 3. Jäsentäminen

Tekstiosan rakenne: malli 1. Tieteellinen kirjoittaminen 2. Tekstiosan rakenne: malli 2. Tekstiosan rakenne: malli 3. Jäsentäminen Tekstiosan rakenne: malli 1 Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tieteellisen tekstin ominaispiirteet 1 Johdanto 2 Aikaisempi tutkimus 3 Tutkimusongelma 4 Menetelmät ja aineisto 5 Tulokset ja niiden tarkastelu

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Kandidaattiseminaarin kirjoitusviestinnän osuus luento 2 22.2.2017 henna.juslin@aalto.fi Kielikeskus Tekstipajat Ryhmä A paja 1: to 23.2. klo 10 12 (U121a) paja 2:

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin piirteitä

Tieteellisen tekstin piirteitä Tieteellisen tekstin piirteitä Tieteellinen kirjoittaminen Tekstiesimerkki Keskityn opinnäytteessäni / Tämä opinnäyte keskittyy suunnittelijan ammatti-identiteettiin ja tarkastelen/ tarkastelee sitä projekteissa

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet

Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Kandidaattiseminaarin kirjoitusviestinnän osuus luento 2 11.10.2017 henna.juslin@aalto.fi Kielikeskus Kirjoitusviestinnän osuus - Luennot: Tieteellinen kirjoittaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista. Tieteellinen kirjoittaminen 2. Johdanto (2) Johdanto (1) Johtopäätökset. Johdanto (3)

Ajankohtaista. Tieteellinen kirjoittaminen 2. Johdanto (2) Johdanto (1) Johtopäätökset. Johdanto (3) Ajankohtaista Tieteellinen kirjoittaminen 2 Muutoksia aikataulussa! Ilmoittaudu pajaryhmään Oodissa (viim su 14.2.) Tieteellisen tekstin ominaispiirteet Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus Inkeri.lehtimaja@aalto.fi

Lisätiedot

TUTKIVA TYÖ JA RAPORTOINTI. Kandidaattiseminaari syyslukukausi 2015

TUTKIVA TYÖ JA RAPORTOINTI. Kandidaattiseminaari syyslukukausi 2015 TUTKIVA TYÖ JA RAPORTOINTI Kandidaattiseminaari syyslukukausi 2015 Tieteellisen tekstin ominaispiirteitä jatkuu TUTKIMUSRAPORTIN OLEELLISET ERITYISPIIRTEET TUTKIMUSRAPORTIN RAKENNE TIETEELLINEN ARGUMENTOINTI

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen 2

Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tieteellinen kirjoittaminen 2 Tieteellisen kielen ominaispiirteet Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus Jepa.piirainen@aalto.fi Metateksti Kommentoiva teksti Tekee tekstistä yhtenäisen, sidosteisen

Lisätiedot

Ohjeet. Kandidaattiseminaariin integroitu kypsyysnäytesuorittaminen * tietopitoiset luennot (2) & * tekstipajat (2)

Ohjeet. Kandidaattiseminaariin integroitu kypsyysnäytesuorittaminen * tietopitoiset luennot (2) & * tekstipajat (2) Ohjeet Kandidaattiseminaariin integroitu kypsyysnäytesuorittaminen * tietopitoiset luennot (2) & * tekstipajat (2) Tekstipajaohje ja kypsyysnäytteen suorittaminen Integroitu kypsyysnäyte & tekstipajatyöskentely

Lisätiedot

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Copyright 2017 Tekijät & Gaudeamus Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi Kansi: Emmi Kyytsönen Kolmas, uudistettu painos. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna

Lisätiedot

Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)

Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari 1. pajaan tiivistelmäversio Jos kirjoitat kandidaatintyösi muulla kuin koulusivistyskielelläsi,

Lisätiedot

Kesäkandidaattiseminaari 2017 Tekstipaja 1

Kesäkandidaattiseminaari 2017 Tekstipaja 1 Kesäkandidaattiseminaari 2017 Tekstipaja 1 15.6.2017 henna.juslin@aalto.fi Kielikeskus Aalto-yliopisto Yleistä Tekstianalyysi: johdanto ja diskussio Välitehtävän ohjeistus Kappaleiden ja virkkeiden jäsentäminen,

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin rakenne ja prosessi. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 Tapani Möttönen

Tieteellisen tekstin rakenne ja prosessi. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 Tapani Möttönen Tieteellisen tekstin rakenne ja prosessi Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 Tapani Möttönen tapani.mottonen@aalto.fi Luennon rakenne 1. KK:n osuuden suorittaminen, vaatimukset, muut tekniset

Lisätiedot

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen

Lisätiedot

Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)

Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen sisällöstä.

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin rakenne ja prosessi. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 Tapani Möttönen

Tieteellisen tekstin rakenne ja prosessi. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 Tapani Möttönen Tieteellisen tekstin rakenne ja prosessi Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 Tapani Möttönen tapani.mottonen@aalto.fi Luennon rakenne 30.1.2017 1. KK:n osuuden suorittaminen, vaatimukset,

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Kirjoittaminen on palapelin kokoamista Kirjoittaminen on toimintaa Miten

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja prosessimainen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tekstin rakenne ja prosessimainen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tekstin rakenne ja prosessimainen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Tekstipajat ja kypsyysnäyte Kaksi tekstipajaa: 1. paja kesäkuussa ja 2.

Lisätiedot

Äi 8 tunti 6. Tekstin rakenne, sitaattitekniikka

Äi 8 tunti 6. Tekstin rakenne, sitaattitekniikka Äi 8 tunti 6 Tekstin rakenne, sitaattitekniikka Tekstin kirjoittaminen on prosessi Ensimmäinen versio sisältää ne asiat, mitä tekstissäsi haluat sanoa. Siinä ei vielä tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

Tekstipaja, osa I.

Tekstipaja, osa I. Tekstipaja, osa I jepa.piirainen@aalto.fi Käytännön asioita: Tekstipajat: Kaksi tekstipajaa (omassa ryhmässä, johon olet ilmoittautunut) Molemmat PAKOLLISIA! Kypsyysnäyte: oman tekstin palautus ja tekstipaja

Lisätiedot

Tekstipaja, osa I.

Tekstipaja, osa I. Tekstipaja, osa I jepa.piirainen@aalto.fi Käytännön asioita: Tekstipajat: Kaksi tekstipajaa (omassa ryhmässä, johon olet ilmoittautunut) Molemmat PAKOLLISIA! Kypsyysnäyte: oman tekstin palautus viikon

Lisätiedot

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET Tutkielman teko-ohjeet, Rautavaaran lukio 2016 1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET 1.1 Aiheen valinta 1.2 Tutustuminen Kokoa, mitä tiedät ennestään ( piirrä, kirjoita... ) Listaa ylös kysymyksiä aiheesta Lue aiheesta

Lisätiedot

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi)

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Copyright 2004 2010, Kielijelppi Palvelun tekijänoikeuksia suojaa Creative Commons -lisenssi Lähdeviitteiden merkitsemiseksi on olemassa useita tapoja. Viitteet voidaan

Lisätiedot

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen Kouvolan iltalukio Tutkielmakäytänteet Tutkielman osat 1. Kansilehti 2. (Tiivistelmä) 3. Sisällysluettelo 4. Käsittelyosa 5. Lähdeluettelo 6. Liitteet Sisällysluettelo Tutkielman luvut ja sivut numeroidaan.

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen 1. Tavoitteet. Laitoksen ohjeet (ARK) Kirjoittamisen osuus. Kirjoittamisen osuus. Tieteellinen teksti

Tieteellinen kirjoittaminen 1. Tavoitteet. Laitoksen ohjeet (ARK) Kirjoittamisen osuus. Kirjoittamisen osuus. Tieteellinen teksti Tieteellinen kirjoittaminen 1 Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne Tieteellinen teksti Mistä tunnistat tieteellisen / akateemisen tekstin? Miksi kirjoittaminen on joskus vaikeaa? Miten sitä voi helpottaa?

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Missä menet? Kirjoita vapaasti Mitä Miksi Miten teet kandintyössäsi.

Lisätiedot

Tekstipaja, osa I.

Tekstipaja, osa I. Tekstipaja, osa I jepa.piirainen@aalto.fi Käytännön asioita: Tekstipajat: Kaksi tekstipajaa (omassa ryhmässä, johon olet ilmoittautunut) Molemmat PAKOLLISIA! Kypsyysnäyte: oman tekstin palautus viikon

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY. ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY. ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Tiistai 10. tammikuuta 2017, klo 12:15-12:45 (K216, Otakaari 4) Juhana Hiironen RYM/KTA Tärkeät

Lisätiedot

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Tutkielman kirjoittaminen Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Jaana Ristimäki YH7 Global Citizenship Espoon yhteislyseon lukio 2014 Sisällysluettelo 1 Tutkielman aloittaminen ja disposition laatiminen

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Kirjoittaminen on palapelin kokoamista Kirjoittaminen on toimintaa Jörn

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutki 2 30.10.2013 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutki 2 12.3.2014 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus tieteellisen raportin

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tutkimussuunnitelma Miten se tehdään? 2016 Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelma on käsikirjoitus, joka kuvaa tutkimuksen olennaisimmat asiat. Sitä seuraamalla tutkija

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi. KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan

Lisätiedot

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten

Lisätiedot

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN

Lisätiedot

TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ

TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ Kirjoita asiantuntevasti (ARTS) Tiina Airaksinen ESSEE ajatus omilla poluillaan Pohtiva, perusteleva ote Rajattu aihe, valittu näkökulma Lähdetiedon suhteuttamista omaan

Lisätiedot

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen.

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen. Aalto-yliopisto Kielikeskus Inkeri Lehtimaja, Tiina Airaksinen Opinnäytetyön kirjoitusprosessi Kandidaatintyön kieliasun tulee vastata tieteellisen tekstin vaatimuksia ja noudattaa opinnäytetyölle tyypillisiä

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne

Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne Kandidaattiseminaarin kirjoitusviestinnän osuus luento 1 4.10.2017 henna.juslin@aalto.fi Kielikeskus Kirjoitusviestinnän osuus - Luennot: Tieteellinen kirjoittaminen

Lisätiedot

Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne

Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne Kandidaattiseminaarin kirjoitusviestinnän osuus luento 1 7.2.2018 henna.juslin@aalto.fi Kielikeskus Aalto-yliopisto Kirjoitusviestinnän osuus - Luennot: Tieteellinen

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus tiina.airaksinen@aalto.fi Kirjoittaminen on palapelin kokoamista Kirjoittaminen on toimintaa Miten voin tietää,

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Kevät 2016 Aloitusluento 20.01.2016 TkT Eero Hiltunen 1 Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Aiheet ja ohjaajat

Lisätiedot

Talouselämän viestinnän perusteet johdatus tehtäviin. Talouselämän viestinnän perusteet / Pälli

Talouselämän viestinnän perusteet johdatus tehtäviin. Talouselämän viestinnän perusteet / Pälli Talouselämän viestinnän perusteet johdatus tehtäviin Talouselämän viestinnän perusteet / Pälli 8.1.2015 Tehtävät ja arviointi Osio tieteen viestintä (40%) Tieteellinen essee (20% arvosanasta) Dialogikuulustelu

Lisätiedot

Kandidaatintyö. Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelma

Kandidaatintyö. Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelma Kandidaatintyö Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelma Infon sisältö Kandidaatintyön merkitys Kandidaatintyön osat Tekniikan viestintä -kurssi Kandidaatiksi valmistuminen Seminaari Kirjallinen

Lisätiedot

Sofi Oksanen: Puhdistus

Sofi Oksanen: Puhdistus Sofi Oksanen: Puhdistus Oma nimi ja luokka Koulun nimi Työn valmistumispäivämäärä Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Kirjailijan esittely 4 3. Lukupäiväkirja 5 4. Teoksen esittely 6 4.1. Juoni, aihe ja

Lisätiedot

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio

Tekstitaidon koe. Lukijasta kirjoittajaksi. Sari Toivakka, Kauhavan lukio 1 Tekstitaidon koe Lukijasta kirjoittajaksi 2 1.Tehtävän valitseminen Silmäile aineistoja ja valitse tehtäviä. Pohdi mm. tehtävien kiinnostavuus, helppous, vaikeus, vaarallisuus, käsitteiden tarve. Valitse

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet. Tuula Marila Kevät 2011

Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet. Tuula Marila Kevät 2011 Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet Tuula Marila Kevät 2011 Lähteet Sisältö Lähteiden äärellä 3 5 Viittaustekniikka 6 11 Lähdeluettelon laatiminen 12 21 2 Tutustu kirjallisuuteen 1. Tutustu teoksen sisällysluetteloon.

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjaon hienosäätö? Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Syksy 2015 Aloitusluento 16.09.2015 TkT Eero Hiltunen Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Koulutusohjelmien omat

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 2 1 Luennon sisältö Tieteellinen kirjoittaminen Opinnäytteen rakenne Ohjeita kirjoittamiseen Ohjeita lähdeviittauksiin Seminaariraportti Seminaariesitelmä Vertaisarvioinnit

Lisätiedot

Tekstipaja, osa II.

Tekstipaja, osa II. Tekstipaja, osa II jepa.piirainen@aalto.fi Kenen ääni tekstissä puhuu? Lähteen ääni (vain lähdefaktaa, ei selostavaa eikä kommentoivaa otetta) -> vain lähdeviite suluissa: (Tolonen, 2016.) Selostajan ääni

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen I. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1

Tieteellinen kirjoittaminen I. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 Tieteellinen kirjoittaminen I Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, luento 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Tieteellinen teksti Miten tieteellinen teksti eroaa muista teksteistä? Mistä tunnistat sen?

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin

Lisätiedot

Opinnäytetyön ulkoasu

Opinnäytetyön ulkoasu Opinnäytetyön ulkoasu Antti Leino Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kielen tutkinto-ohjelma Tutkielmaohje Syyskuu 2012 Tampereen yliopisto Suomen kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

TAVALLISIMMAT VÄLIMERKIT. Marja A.

TAVALLISIMMAT VÄLIMERKIT. Marja A. TAVALLISIMMAT VÄLIMERKIT Marja A. PISTE. Informaatioyksikön lopussa, joka lauseessa on verbi Vapaampi tyyli (esimerkiksi mainokset): vaillinainen lause mahdollinen Palkinnon sai Kirsti Lahti. Hyvällä syyllä.

Lisätiedot

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Tavoitteena tutkielma, ei tutkimus Ryhmäjako Tärkeimmät

Lisätiedot

Matematiikan kirjoittamisesta

Matematiikan kirjoittamisesta Matematiikan kirjoittamisesta Asiasisältö Tärkeintä kaikessa on, että kaiken minkä kirjoitat, niin myös itse ymmärrät. Toisin sanoen asiasisällön on vastattava lukijan pohjatietoja. Tekstin täytyy olla

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjako Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen (mitä

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

LÄHTEET JA KIRJOITTAMINEN

LÄHTEET JA KIRJOITTAMINEN LÄHTEET JA KIRJOITTAMINEN Seminaarisessio 4 ARTS3016.KAND TAITEEN KANDIDAATIN OPINNÄYTE JA SEMINAARI Antti Pirinen, Aalto ARTS, Muotoilun laitos 2017 Eri tyyppisiä lähteitä Suunnitteluesimerkit, taide,

Lisätiedot

On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa:

On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa: Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2011 2012 Kehittämistyöstä artikkeliksi 1. Mikä on artikkeli? Artikkeli on jotain asiaa, ilmiötä tai teemaa käsittelevä tutkittuun tai havainnoituun tietoon perustuva

Lisätiedot

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy 2016 Arkkitehtuurin laitos /wl Yleistä 1/2 Kandidaattiseminaari ja siihen liittyvä kandidaatintyö on opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää: tieteellisen

Lisätiedot

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento 12.9.2016 Tutkimussuunnitelman laatiminen Prof. (Professor of Practise) Risto Kiviluoma, Sillanrakennustekniikka Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelman

Lisätiedot

Katariina Iisa MITEN LUKIJAT TULKITSEVAT ERILAISIA TEKSTEJÄ

Katariina Iisa MITEN LUKIJAT TULKITSEVAT ERILAISIA TEKSTEJÄ 1 Katariina Iisa MITEN LUKIJAT TULKITSEVAT ERILAISIA TEKSTEJÄ Tekstin tulkinnan voidaan ajatella syntyvän suhteessa muihin teksteihin. Tällöin lukija peilaa tekstiä lähinnä neljänlaisiin teksteihin: 1)

Lisätiedot

Kirjoitusharjoitukset

Kirjoitusharjoitukset Luovuutta tieteelliseen kirjoittamiseen (3 op) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos / Valokuvataiteen koulutusohjelma Kevät 2016 KT, kirjoittajakouluttaja, tietokirjailija

Lisätiedot

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.

Lisätiedot

PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ

PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ TUTKI 2-SEMINAARI PAULIINA KUPILA MITÄ ON PLAGIOINTI? Plagioinnilla (plagiarism) eli luvattomalla lainaamisella tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman tutkimussuunnitelman,

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen I: Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus jepa.piirainen@aalto.

Tieteellinen kirjoittaminen I: Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus jepa.piirainen@aalto. Tieteellinen kirjoittaminen I: Tieteellisen tekstin prosessi ja rakenne Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus jepa.piirainen@aalto.fi Luennot: Kirjoittamisen osuus Tieteellinen kirjoittaminen I: Tieteellisen

Lisätiedot

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely 1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen

Lisätiedot

Argumentointi, väitteiden perusteleminen ja vakuuttavuus

Argumentointi, väitteiden perusteleminen ja vakuuttavuus KUINKA KIRJOITAN TIETEELLISTÄ TEKSTIÄ? Johdatus tietoliikennetekniikan opiskeluun 7.10.2004 Petra Korhonen / Kielikeskus 1. TIETEELLISEN TEKSTIN SALAT Moni opintojaan aloitteleva ei kompastu oikeakielisyysviidakkoon

Lisätiedot

Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta

Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta p. 1/25 Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteellinen tiedonhankinta Arto Lepistö Matematiikan ja tilastotieteen laitos Turun yliopisto

Lisätiedot

Tekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina

Tekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina Tekstin teko Tuula Marila 9.1.2004 1 Tekstin teko prosessina 1. valmistautuminen 2. suunnittelu 3. tiedon keruu 4. sisällön valinta 5. käsittelyjärjestyksen suunnittelu 6. kirjoittaminen 7. muokkaaminen

Lisätiedot

Dialogisuuden tasoja tieteellisen kirjoittamisen kurssilta

Dialogisuuden tasoja tieteellisen kirjoittamisen kurssilta Dialogisuuden tasoja tieteellisen kirjoittamisen kurssilta Tommi Nieminen Dialogues of appropriation projekti Kielten laitos, Jyväskylän yliopisto AFinLAn syysymposiumi 12. 13. marraskuuta 2009, Tampereen

Lisätiedot

OHJE RFID - Suoraohjauskoodin muodostamiseen Toshiba SX sarjan tulostimilla

OHJE RFID - Suoraohjauskoodin muodostamiseen Toshiba SX sarjan tulostimilla OHJE RFID - Suoraohjauskoodin muodostamiseen Toshiba SX sarjan tulostimilla 1.1 Suoraohjauskoodi Suoraohjauskoodi on tulostimen ymmärtämää komentokieltä. Tyypillisesti jokaisella tulostinmerkillä on oma

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU Kirjallinen tehtävä Kirjallisen tehtävän laatimisen ohjeet ja mallipohja Jouko Uusitalo Ohje KEMI 2012 2 TIIVISTELMÄ KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU, Koulutusala Tekijä(t):

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä Perjantai 30.10.2015 Projektityön tarkoitus Oppia termodynamiikkaa: esim. lämpövarastot, lämmönsiirto, erilaiset syklit,

Lisätiedot

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Pikkugee Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Intoa Gradu on usein mielekkäin osa opiskeluja jälkikäteen mietittynä, vaikkei siltä gradua tehdessä tunnukaan varsinkin, jos aihe on jollain lailla antoisa Omaan

Lisätiedot

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti Kumula, 11.6.2019 Asiantuntijan blogiteksti Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista. www.kidekoulu.fi

Lisätiedot

Liite A: Kyselylomake

Liite A: Kyselylomake 1/4 2/4 3/4 4/4 Liite B: Kyselyyn liitetty viesti 1/1 Hei, olen Saija Vuorialho Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitokselta. Teen Pro gradu tutkielmaani fysiikan historian käytöstä lukion

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti

Lisätiedot