Inarijärven vesioikeudellinen lupa ja velvoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Inarijärven vesioikeudellinen lupa ja velvoitteet"

Transkriptio

1 Inarijärven vesioikeudellinen lupa ja velvoitteet Inarijärvi-seminaari 10.- Matti Hepola 1

2 Luvan siirto MMM on siirtänyt Inarijärven säännöstelyn valtion vesioikeudellisen luvan Lapin ympäristökeskukselle (LAP) alkaen Siirtopäätöksen mukaan LAP toimii luvanhaltijana Sisältyy oikeuksia ja velvoitteita Toteutetaan siirtymäaikana ( ) Säännöstelyluvan siirto valmisteltiin MMM ohjauksessa valmisteluryhmässä (LAP, SYKE, RKTL) Raportti Ehdotus luvan siirron edellyttämistä toimenpiteistä 2

3 Taustaa MMM on siirtänyt vuodesta 1994 alkaen valtiolle kuuluvia vesilain mukaisia lupia ja niihin liittyviä tehtäviä alueellisille ympäristökeskuksille Perustavoite: kaikki luvat siirretty, päätöksenteko lähellä toimintaa MMM:llä edelleen ohjausvastuu ja rajavesistöyhteistyö MMM aik. luvanhaltijana Inarijärven säännöstelyssä Laki ymp.hallinnosta (55/1995, 11 2 mom), luvanhaltija voi siirtää vesioikeudelliset luvat ayk:lle tai hyödynsaajalle 3

4 Säännöstelyn juridiset perusteet Inarijärven säännöstely perustuu alun perin vesistötoimikunnan ( ) Suomen valtiolle antamaan päätökseen Nykyinen säännöstely perustuu vesistötoimikunnan ( ) antamaan päätökseen Suomen, Norjan ja silloisen SNTL:n hallitusten välinen valtiosopimus Inarijärven säännöstelemisestä Kaitakosken voimalaitoksen ja padon avulla PSVO 1974 ja KHO 1975 antamissa päätöksissä asetettiin luvanhaltijalle lisävelvoitteita: mm. rantasuojaukset, korvaukset, vyörymämittaukset, kalanhoitovelvoitteet 4

5 Osapuolten nykyiset roolit Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) Vastaa valtioiden välisestä rajavesistöyhteistyöstä Toiminnan yleinen ohjaus ja kehittäminen Valtiosopimuksen mukaiset tehtävät ja ratkaisuvalta Lapin ympäristökeskus (LAP) Inarijärven säännöstelyn operatiiviset tehtävät mm. säännöstelyn toteuttaminen, virtaamalaskelmat Neuvottelut Venäjän ja Norjan osapuolten kanssa Vuosittainen raportointi ja informointi Kalataloudellisen velvoitteen hoito Sopimuspohjainen tai tilaaja-tuottaja malli RKTL:n kanssa 5

6 Osapuolten nykyiset roolit Lapin ympäristökeskus (LAP) Inarijärven kunnossapitovelvoitteet Rantasuojaukset, rantojen raivaukset ja puhdistukset Nuotta-apajapaikkojen raivaukset luonnonravintolammikoiden peruskorjaukset Kalanviljelylaitosten vesitysjärjestelyt, peruskorjaukset Vyörymävelvoitteet Rantavyörymien 5-vuotismittaukset, arviointi ja sopimukset Järven tilan seuranta ja hydrologinen havainnointi 6

7 Osapuolten nykyiset roolit Suomen ympäristökeskus (SYKE) Inarijärven säännöstelyn operatiiviset tehtävät siirtymäkaudella (3 v) yhteistyössä LAP kanssa Säännöstelyn hoidon koulutusohjelma siirtymäkaudella Asiantuntijapalvelut Vesistömalliennusteiden kehittäminen Osallistuminen säännöstelyn käytön kehittämiseen Lapin TE - keskus Inarijärven kalatalousvelvoitteen valvonta 7

8 Osapuolten nykyiset roolit Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) Kalatalousvelvoitteen toteuttaminen Viljelyn ja istutusten suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi Kalatalousvelvoitteen tarkkailu ja istutusten tuloksellisuuden arviointi Kalanmerkintäohjelman toteuttaminen Kalanviljelylaitosten käyttötoiminta Luonnonravintolammikoiden kunnossapito Kaikki osapuolet Inarijärven käytön ja hoidon kehittäminen, tiedotus 8

9 Lähivuosien merkittävimmät projektit Inarijärven rantavyörymien 5-vuotismittauksien luvanmuuttamismahdollisuus arvioidaan vuonna Mittaukset, arviointi, sopimukset ja mahd. muutos Paatsjoen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma vuosina yhteistyössä SYKEn kanssa Inarin kalanviljelylaitoksen laajennus ja vesitysjärjestelyt Tavoitteena Inarin ja Sarmijärven kvl:n tuotannon yhdistäminen Toteutus vuosina Yhteistyöosapuolina LAP, Inarin kunta ja RKTL Kustannukset yht. 4,7 M 9

Ajankohtaisia Lapin ELY- keskuksen asioita

Ajankohtaisia Lapin ELY- keskuksen asioita Ajankohtaisia Lapin ELY- keskuksen asioita Inarijärven seurantaryhmä Kari Porsanger 1 Aiheet Aluehallinto-uudistus 2010 ELY- organisaatio, tulosohjaus Inarijärven velvoitetehtävät ELY- keskuksessa Säännöstelyluvan

Lisätiedot

Vuosina suoritetut Inarijärven velvoitetyöt. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Vuosina suoritetut Inarijärven velvoitetyöt. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vuosina 2010-2011 suoritetut Inarijärven velvoitetyöt Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Juha-Petri Kämäräinen 22.9.2011 Inarijärven säännöstelyluvan siirto Lapin ELY - keskukselle Valmistelutyö

Lisätiedot

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano Inarijärven seurantaryhmän kokous 2015 Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano Esityksen sisältö: LAP-Ely:n rooli velvoitetöissä Velvoitetöiden volyymit ja painopistealueet

Lisätiedot

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat Inarijärven seurantaryhmän kokous 21.9.2017 Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat Esityksen sisältö: LAP-Ely:n rooli velvoitetöissä Velvoitetöiden volyymit ja painopistealueet toimenpidesuosituksista

Lisätiedot

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat Inarijärven seurantaryhmän kokous 22.9.2016 Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat Esityksen sisältö: LAP-Ely:n rooli velvoitetöissä Velvoitetöiden volyymit ja painopistealueet toimenpidesuosituksista

Lisätiedot

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano 2014

Inarijärven seurantaryhmän kokous Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano 2014 Inarijärven seurantaryhmän kokous 2014 Ajankohtaiset velvoite- ja kunnossapitoasiat sekä suositusten toimeenpano 2014 Esityksen sisältö: LAP-Ely:n rooli velvoitetöissä Velvoitetöiden volyymit ja painopistealueet

Lisätiedot

Inarijärven säännöstelyluvan ja siihen liittyvien tehtävien hoidon siirtäminen Lapin ELY-keskukselle

Inarijärven säännöstelyluvan ja siihen liittyvien tehtävien hoidon siirtäminen Lapin ELY-keskukselle SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 18 2010 Inarijärven säännöstelyluvan ja siihen liittyvien tehtävien hoidon siirtäminen Lapin ELY-keskukselle Erkki A. Järvinen, Kari Porsanger, Timo Alaraudanjoki,

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS

INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS MUISTIO 11.6.2008 INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS Aika 26.2. 2008 klo 13.30 16.45 Paikka Saariselän Tunturihotelli, Inari Läsnä Pentti Munne MMM/kala-ja riistaosasto Erno Salonen RKTL/Inarin kalantutkimus

Lisätiedot

Inarijärven seurantaryhmän kokous

Inarijärven seurantaryhmän kokous MUISTIO Lappi 10.10.2011 Jakelun mukaan Inarijärven seurantaryhmän kokous Aika 22.9.2011 klo 10.00 14.00 Paikka Hotelli Riekonlinna, kokoustila Eurooppa Läsnä Erno Salonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

INARIJÄRVEN KÄYTÖN JA HOIDON KEHITTÄMINEN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE

INARIJÄRVEN KÄYTÖN JA HOIDON KEHITTÄMINEN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE INARIJÄRVEN KÄYTÖN JA HOIDON KEHITTÄMINEN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2022 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SÄÄNNÖSTELY... 2 3 INARIJÄRVEN KUNNOSSAPITOVELVOITTEET... 3 4 KALAKANTOJEN HOITO JA KALASTUS...

Lisätiedot

Tilakeskukseen sijoitettavia vesistörakenteita koskevat erityiskysymykset

Tilakeskukseen sijoitettavia vesistörakenteita koskevat erityiskysymykset Maakuntien valtakunnallisten palvelukeskusten valmistelu: Tilakeskukseen sijoitettavia vesistörakenteita koskevat erityiskysymykset Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.3.2017 neuvotteleva virkamies Leena

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN?

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN? INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELY MIKSI JA MITEN? Erkki A. Järvinen 10.06.2009 22.6.2009 Borisogleb -63 Melkefoss - 78 Skogfoss -64 Hevoskoski -70 Rajakoski -56 Jäniskoski -38 & -50 Kaitakoski -59 Niskakoski -42

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS

INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS MUISTIO 17.12.2007 INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS Aika 13.9.2007 klo 9.30 13.00 Paikka Saariselän Tunturihotelli, Inari Läsnä Pentti Munne MMM/kala-ja riistaosasto Jaakko Sierla MMM/maaseutu- ja luonnonvaraosasto

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS

INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS MUISTIO 15.1.2009 INARIJÄRVEN SEURANTARYHMÄN KOKOUS Aika 7.11.2008 klo 10:00 15:45 Paikka Saariselän Kylpylähotelli, Rakka-kabinetti Läsnä Jouni Tammi MMM/kala-ja riistaosasto Erno Salonen RKTL/Inarin

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

Inarin säännöstelystä aiheutuvat velvoite- ja kunnossapitoasiat vuonna 2013

Inarin säännöstelystä aiheutuvat velvoite- ja kunnossapitoasiat vuonna 2013 Inarin säännöstelystä aiheutuvat velvoite- ja kunnossapitoasiat vuonna 2013 8.7.2013 Rantasuojaukset 7 eri rantasuojauskohdetta, joista 5 Nellimin alueella. 1 Veskoniemen edustalla Kaskamosaaressa. 1 Ivalojoella

Lisätiedot

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Pekka Kemppainen, MMM Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari SYKE 26.1.2012 Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena 1. Järvien nostohankkeet

Lisätiedot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Ympäristö ja laki - kuinka vesiympäristön rakentamisen sääntely on muuttunut

Ympäristö ja laki - kuinka vesiympäristön rakentamisen sääntely on muuttunut Ympäristö ja laki - kuinka vesiympäristön rakentamisen sääntely on muuttunut Matti Hepola johtaja, OTT Lapin ympäristökeskus / Matti Hepola johtaja, OTT 1 Vesilain muutokset Vesilainsäädäntö on muuttunut

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 81/2013/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2013 1 ASIA LUVAN HAKIJA Inarin kalanviljelylaitoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 126/05/1 lupamääräyksestä poikkeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 88/08/1 Dnro ISY-2007-Y-216 Annettu julkipanon jälkeen Hämeen TE-keskus ja Kaakkois-Suomen TE-keskus

PÄÄTÖS Nro 88/08/1 Dnro ISY-2007-Y-216 Annettu julkipanon jälkeen Hämeen TE-keskus ja Kaakkois-Suomen TE-keskus PÄÄTÖS Nro 88/08/1 Dnro ISY-2007-Y-216 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2008 HAKIJAT Hämeen TE-keskus ja Kaakkois-Suomen TE-keskus ASIA Kalatalousvelvoitteen lisäämistä Konniveden ja Ruotsalaisen järven

Lisätiedot

Inarijärven säännöstelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen

Inarijärven säännöstelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Inarijärven säännöstelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen Inarijärven säännöstelyn seurantaryhmä 18.9.2014 Juha Aaltonen @jkaalton Suomen ympäristökeskus Sää muuttuu, ilmasto muuttuu Sää kuvaa maapallon

Lisätiedot

Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa

Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa Kutsuseminaari Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi ja hyötykäyttöön 18.6.2012 Oulun yliopisto Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa Eero Kubin Metla

Lisätiedot

INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus

INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus Inarijärven säännöstelyn seurantaryhmä 18.9.2014 Mika Marttunen & Anne-Mari

Lisätiedot

Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen

Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen Ojat kuntoon hankkeen aloitusseminaari 4.5.2017, HAMK Visamäki Elina Laine elina.ma.laine@student.hamk.fi Työn taustasta

Lisätiedot

Voiko Inarijärven vettä juoda?

Voiko Inarijärven vettä juoda? Voiko Inarijärven vettä juoda? Annukka Puro-Tahvanainen Inarijärvi-seminaari 10.-11.6.2009 1 Esityksen aiheet Inarijärven tilan seuranta Veden laatu ja hydrologia Biologiset muuttujat ja ympäristömyrkyt

Lisätiedot

Kalatalousvelvoitteen joustavuus

Kalatalousvelvoitteen joustavuus Kalatalousvelvoitteen joustavuus case-esimerkkejä -------------- Viranomaisen kokemuksia ja näkemyksiä Markus Huolila Lapin ELY-keskus Vaelluskalafoorumin työpaja 4.3.2016, Helsinki Iijoen vesistön joki-

Lisätiedot

Inarijärven kalataloustarkkailu ja toimenpidesuosituksia

Inarijärven kalataloustarkkailu ja toimenpidesuosituksia Inarijärven kalataloustarkkailu ja toimenpidesuosituksia 2013-2017 Inarijärven seurantaryhmän kokous 21.9.2017 Luke / Inari / Erno Salonen Koenuotalle matkaajat Kapaselällä Kuva Erno Salonen Jäämereen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Minna Hanski, MMM Inarijärven seurantaryhmän kokous 18.9.2014 Saariselkä 1 MMM:n rooli Inarijärvi-asioissa ELY-keskusten, SYKEn ja RKTL:n (jatkossa

Lisätiedot

Vesilain tarjoamat mahdollisuudet modenisoida kalatalousvelvoitetta. Matti Hepola

Vesilain tarjoamat mahdollisuudet modenisoida kalatalousvelvoitetta. Matti Hepola Vesilain tarjoamat mahdollisuudet modenisoida kalatalousvelvoitetta Matti Hepola 4.3.2016 Olosuhteiden muutos Lähtökohta: yleensä ympäristöoikeudessa katsotaan, että luvan tulisi vastata toimintaa Olosuhteiden

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Jarmo Makkonen viljelypäällikkö Enonkoski 26.8.2008 Vesiviljely-yksikön organisaatio vesiviljelyjohtaja johtotiimi (J) / johtoryhmä tiimit (A,K,V)

Lisätiedot

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla KUULUTUS asian vireillä olosta VARELY/1557/5723/2017 9.11.2017 Asia Hangon Suursuon jätevedenpuhdistamon kalatalousvelvoitteen toteutussuunnitelman hyväksyntä vuodesta 2018 alkaen. Kalatalousvelvoitteen

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Lapin Kalatalouspäivät 17.11.2017 Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö ELY Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut 1 Kemijoen kalanhoitovelvoitteet (KHO 30.5.1980)

Lisätiedot

Kalatalousvelvoitteiden muuttamisen juridiset reunaehdot

Kalatalousvelvoitteiden muuttamisen juridiset reunaehdot Kalatalousvelvoitteiden muuttamisen juridiset reunaehdot Asianajaja Matias Wallgren Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Esityksen rakenne Oikeudellinen lähtökohta: perusoikeudet ja oikeusvoima Lainsäädäntö

Lisätiedot

Kala- ja vesijulkaisuja nro 217. Sauli Vatanen. Lokkiluodon ja Koirasaarenluotojen läjitysalueet. Kalatalousvelvoitteiden toteuttamissuunnitelma

Kala- ja vesijulkaisuja nro 217. Sauli Vatanen. Lokkiluodon ja Koirasaarenluotojen läjitysalueet. Kalatalousvelvoitteiden toteuttamissuunnitelma Kala- ja vesijulkaisuja nro 217 Sauli Vatanen Lokkiluodon ja Koirasaarenluotojen läjitysalueet Kalatalousvelvoitteiden toteuttamissuunnitelma KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika:

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristölautakunta

Tekninen ja ympäristölautakunta Tekninen ja ympäristölautakunta Koulutustilaisuus 13.3.2013, Karkkilasali Minna Sulander ympäristöpäällikkö Organisaatio Karkkilan kaupungin ja Vihdin kunnan yhteistyösopimus ympäristönsuojelun järjestämisestä

Lisätiedot

Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla. Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla. Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 29.11.2018 Ympäristötehtävien hoito maakunnassa Valtion lupa- ja valvontaviranomainen LUOVA (luvat, valvonta,

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 3. kokous Huittinen 2.4.2008

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 3. kokous Huittinen 2.4.2008 Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 3. kokous Huittinen 2.4.2008 LOHEN JA TAIMENEN YLISIIRTOKOKEILU KOKEMÄENJOELLA Henri Vaarala Suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Alueen elintarviketalouden

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaalla

Maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaalla Maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaalla 11.11.2016 9.11.2016/ai Tiekartan mukaiset tehtäväkokonaisuudet sekä niitä hoitavat organisaatiot (NYKYTILA) Alueellinen alkoholihallinto AVI Kalatalous

Lisätiedot

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen Heli Jutila Tuuloksen vesistöhanke 2011-2013 300 000 euroa kolmen vuoden aikana käytettäväksi tähän vesistöjen tilan parantamiseen kohteina ovat kaikki Tuuloksen

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Peltokosken ja Billnäsin voimalaitosten kalatalousvelvoitteen muuttaminen kalatalousmaksuksi, Raasepori

Peltokosken ja Billnäsin voimalaitosten kalatalousvelvoitteen muuttaminen kalatalousmaksuksi, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 204/2011/4 Dnro ESAVI/72/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2011 ASIA Peltokosken ja Billnäsin voimalaitosten kalatalousvelvoitteen muuttaminen kalatalousmaksuksi, Raasepori

Lisätiedot

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi

Lisätiedot

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus, joka koskee Konnivesi-Ruotsalaisen säännöstelyn kalataloudellisen velvoitetarkkailuohjelman hyväksymispäätöstä 31.5.

Oikaisuvaatimus, joka koskee Konnivesi-Ruotsalaisen säännöstelyn kalataloudellisen velvoitetarkkailuohjelman hyväksymispäätöstä 31.5. PÄÄTÖS Nro 27/08/1 Dnro ISY-2007-Y-159 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 HAKIJA Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ASIA Oikaisuvaatimus, joka koskee Konnivesi-Ruotsalaisen säännöstelyn kalataloudellisen

Lisätiedot

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4 Timo Yrjänä 16.11.2016 Organisointi ja ohjaus Vesitalous, vesihuolto ja pohjavesitehtäviä, vesien- ja merenhoitoa, ympäristötiedon

Lisätiedot

Työssäoppimisen ohjausprosessin kehittäminen. koulutuspalvelujen tilaajan ja. palveluiden tuottajan. näkökulmista

Työssäoppimisen ohjausprosessin kehittäminen. koulutuspalvelujen tilaajan ja. palveluiden tuottajan. näkökulmista Työssäoppimisen ohjausprosessin kehittäminen Työssäoppimisen ohjausprosessin koulutuspalvelujen tilaajan ja kehittäminen koulutuspalvelujen palveluiden tuottajan tilaajan ja palveluiden tuottajan näkökulmista

Lisätiedot

MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS

MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS OJAT KUNTOON hankkeen seminaari 4.5.2017 Jaana Ojala-Järvi, Hämeen ELY-keskus Peruskuivatushanke vai kunnossapito Peruskuivatushanke: - Peruskuivatustyö, joka

Lisätiedot

1 Työjaoston VM037:00/2016 muistio VM/700/ /2016

1 Työjaoston VM037:00/2016 muistio VM/700/ /2016 1 Maakuntien valtakunnallisten palvelukeskusten valmistelu: Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskukseen sijoitettavia vesistörakenteita koskevat erityiskysymykset 1. Työjaoston esitys Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sopimus 1 (5) 20.1.2016

Sopimus 1 (5) 20.1.2016 Sopimus 1 (5) SOPIJAPUOLET FORTUM POWER AND HEAT OY (jäljempänä "Fortum") PL 100, 00048 FORTUM, ja MUHOKSEN KUNTA, PL 39, 91501 MUHOS UTAJÄRVEN KUNTA, PL 18,91601 UTAJÄRVI VAALAN KUNTA, PL 12, 91701 VAALA,

Lisätiedot

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Paula Mononen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Metsätalous ja vesistöt -seminaari, Koli 26.9.2006 Vesipolitiikan

Lisätiedot

Raputalousohjelma 2005-2012

Raputalousohjelma 2005-2012 Raputalousohjelma 2005-2012 Päätös- ja evaluointityöpaja, Jyväskylä 13.3.2013 Markku Pursiainen Tiedosta ratkaisuja kestäviin Riista- valintoihin ja kalatalouden tutkimuslaitos Ohjelman valmistelu RKTL:n

Lisätiedot

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kohti kalatalousaluetoimintaa Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalastusalueen lakisääteiset tehtävät siirtymäkaudella Kalastusalueet hoitavat 2016-2018 kalastuslain

Lisätiedot

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus 14.3.2019 Bank, Helsinki Muutostarpeet EU-oikeus Muutosten teemat (täydentävät toisiaan) A. Ympäristötavoitteet

Lisätiedot

Inarijärven kalastus, saaliit ja kalakannat

Inarijärven kalastus, saaliit ja kalakannat Inarijärven kalanviljely- ja istutukset ja kalataloustarkkailu Inarijärven kalastus, saaliit ja kalakannat Muikkukanta ja kalastus Inarijärvellä Lapin kalastusaluepäivät 2012 Saariselkä 15.-16.11. 2012

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 445/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 445/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015 445/2015 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Säännöstelyluvan muuttaminen

Säännöstelyluvan muuttaminen Säännöstelyluvan muuttaminen Näkökulmana Pirkanmaan keskeiset järvet Oikeudelliset edellytykset Tarvitaanko säännöstelyluvan muuttamiseen lupa? VL2:2 4 mom Lupa tarvitaan myös luvan saaneen vesitaloushankkeen

Lisätiedot

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen KALASTUSILTA UTSJOELLA 21.6.2016 Pekka A. Keränen 1. Ylä-Lapin kalastuslupa (KaL 10 1 mom) 10 Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan Henkilöllä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 :ssä tarkoitettu kotikunta on

Lisätiedot

Toutaimen luontaisen lisääntymisen seuranta Kulo- ja Rautavedessä sekä Kokemäenjoen ylä- ja keskiosalla tutkimussuunnitelma

Toutaimen luontaisen lisääntymisen seuranta Kulo- ja Rautavedessä sekä Kokemäenjoen ylä- ja keskiosalla tutkimussuunnitelma Toutaimen luontaisen lisääntymisen seuranta Kulo- ja Rautavedessä sekä Kokemäenjoen ylä- ja keskiosalla tutkimussuunnitelma Jussi T. Pennanen, Matti Salminen ja Ari Saura Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

- Tavoitteet, toimintastrategiat, tulevaisuuskuvat ja kehittämisehdotukset. Hankkeen lähtökohtia sekä ajatuksia sisällöstä ja toteutuksesta

- Tavoitteet, toimintastrategiat, tulevaisuuskuvat ja kehittämisehdotukset. Hankkeen lähtökohtia sekä ajatuksia sisällöstä ja toteutuksesta INARIJÄRVEN KALATALOUDEN MONITAVOITEARVIOINTI - Tavoitteet, toimintastrategiat, tulevaisuuskuvat ja kehittämisehdotukset Hankkeen lähtökohtia sekä ajatuksia sisällöstä ja toteutuksesta 25.9.2013 Inarijärven

Lisätiedot

HYVÄT YMPÄRISTÖKÄYTÄNNÖT LUOTEIS-VENÄJÄN KALANVILJELYSSÄ -OPASHANKE

HYVÄT YMPÄRISTÖKÄYTÄNNÖT LUOTEIS-VENÄJÄN KALANVILJELYSSÄ -OPASHANKE HYVÄT YMPÄRISTÖKÄYTÄNNÖT LUOTEIS-VENÄJÄN KALANVILJELYSSÄ -OPASHANKE SÄÄDÖKSET JA VIRANOMAISTOIMINTA WORKSHOP 16.11.2010 PETROSKOI Hankkeen osa-alueet ja rahoitus kalanviljelyn ympäristökuormituksen vähentäminen

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 SISÄVESI LIFE IP SISÄVESI LIFE IP Metsähallituksen koordinoima valtakunnallinen EUrahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa Suomen sisävesien tilaa ja sovittaa

Lisätiedot

Inarijärven seurantaryhmän kokous

Inarijärven seurantaryhmän kokous MUISTIO 24.10.2017 Jakelun mukaan Inarijärven seurantaryhmän kokous Aika 21.9.2017 klo 9.00 15.30 Paikka Hotelli Ivalon auditorio, Ivalo Läsnä Tapio Hakaste Maa- ja metsätalousministeriö Erno Salonen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS

OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS Peltojen ja metsien vesitalous hallintaan 24.10.2017 Nastola Ojituksesta ilmoittaminen Hankkeesta vastaavan on kirjallisesti ilmoitettava

Lisätiedot

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen 11.11.2016 Erikoistumistehtävän taustaa MMM antoi POPELYlle 2014

Lisätiedot

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät 1.12.2016 Juha S. Niemelä Maa- ja metsätalousministeriö 1 Maakuntien luonnonvaratehtävät Maakuntalakiluonnos: 6. Maakunnan tehtäväalat Maakunta hoitaa

Lisätiedot

Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet

Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet Hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus Asiantuntijapalvelut/ Vesivarayksikkö Maailman vesipäivän seminaari 24.3.2009 Säätytalo, Helsinki

Lisätiedot

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Kalastuslaki Tämän lain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen Kalatalousalueen

Lisätiedot

SELVITYS VESISTÖTEHTÄVISTÄ

SELVITYS VESISTÖTEHTÄVISTÄ 24.1.2017 Vesivarojen käyttöön ja hoitoon liittyvien tehtävien hoidon järjestäminen maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla osahanke D SELVITYS VESISTÖTEHTÄVISTÄ Leena Westerholm Merja Suomalainen

Lisätiedot

Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä

Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä Haitalliset vieraslajit Suomen sisävesistöissä Markku Pursiainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Haitalliset vieraslajit Suomessa Toimittajaseminaari Säätytalo, Snellmanninkatu 9-11, Helsinki Sisävesien

Lisätiedot

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys?

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Rovaniemi 31.1.2013 Kai Kaatra, MMM 2000-luvun tulvat Meriveden

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kiitokset Anne Laine Aki Mäki-Petäys Timo P. Karjalainen Esa Laajala Arto Hirvonen Timo

Lisätiedot

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN tilannekatsaus TOIMEENPANO Yhteistyö Mukana kalastusjärjestöt, tutkimus, yhteistyöryhmät ja hallinto Oppiminen Uusi säädöksiä ja toimintatapoja Tieto ja tiedotus Seurantaa,

Lisätiedot

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja

Lisätiedot

Inarin kalatalousvelvoitteen viljely ja istutukset ja kalataloustarkkailu

Inarin kalatalousvelvoitteen viljely ja istutukset ja kalataloustarkkailu Inarin kalatalousvelvoitteen viljely ja istutukset ja kalataloustarkkailu Muikkukanta ja kalastus Inarijärvellä Inarijärven seurantaryhmä 26.9.2013 Saariselkä Lapin kalastusaluepäivät 2012 Saariselkä 15.-16.11.

Lisätiedot

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa

Lisätiedot

Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Koulutuskiertue Syksy 2010 Kela Uusi painotus lakisääteiseen toimintaan (Sata - komitea 26.5.2009 => linjaus) Työterveyshuollon työkykyä

Lisätiedot

Inarijärven säännöstelyn kehittäminen Ekologiset vaihtoehdot ja kehitystrendit jaksolla

Inarijärven säännöstelyn kehittäminen Ekologiset vaihtoehdot ja kehitystrendit jaksolla Inarijärven säännöstelyn kehittäminen Ekologiset vaihtoehdot ja kehitystrendit jaksolla 2000-2017 Mika Marttunen, Tanja Dubrovin, Juha Aaltonen (SYKE) & J-P Kämäräinen (LAPELY) Muu projektiryhmä: LAPELY:

Lisätiedot

Lupamääräysten yleinen muuttaminen

Lupamääräysten yleinen muuttaminen Matti Hepola 15.1.2018 Lupamääräysten yleinen muuttaminen SYS Vesioikeuspäivä 15.1.2019 Lupien pysyvyys muuttuu - hitaasti Lähtökohta on se, että lainsäädännön ja oikeuskäytännön linjaukset lupien pysyvyyteen

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN JA ESPOON MERIALUEEN KALATALOUDELLISESTA YHTEISTARKKAILUSTA VUONNA 2017

SOPIMUS HELSINGIN JA ESPOON MERIALUEEN KALATALOUDELLISESTA YHTEISTARKKAILUSTA VUONNA 2017 1/5 SOPIMUS HELSINGIN JA ESPOON MERIALUEEN KALATALOUDELLISESTA YHTEISTARKKAILUSTA VUONNA 2017 Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2017 ja se korvaa 31.12.2017 asti voimassa olevan yhteistarkkailusopimuksen

Lisätiedot

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto 26.11.2014 Liede 1 Biopankkien ohjaus ja valvonta www.valvira.fi/luvat/biopankit

Lisätiedot

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9)

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9) 1. Johdanto Uudessa vesilaissa (VL, 587/2011) yhteisön ja yhtiön käsitteet on korvattu vesioikeudellisen yhteisön käsitteellä hanketyypistä riippumatta (VL 12 luku) Vesioikeudellinen yhteisö voidaan muodostaa

Lisätiedot

UNELMA uusi viljelylaji nelmasta (Stenodus leucichthys nelma)

UNELMA uusi viljelylaji nelmasta (Stenodus leucichthys nelma) UNELMA uusi viljelylaji nelmasta (Stenodus leucichthys nelma) Petri Heinimaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Nelma-Siika Workshop Laukaa 7.4.2011 RKTL - tietoa kestäviin valintoihin Mikä on Nelma?

Lisätiedot

Vesistöhankkeiden avustaminen

Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöilta Evijärvi 30.8.2013 Marko Aalto Etelä-Pohjanmaan ELY-Keskus Marko Aalto; Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristö- ja luonnonvarat,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 24/11/2 Dnro PSAVI/152/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 24/11/2 Dnro PSAVI/152/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 24/11/2 Dnro PSAVI/152/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.5.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Veden johtaminen Sarmijärvestä käytöstä poistetun Sarmijärven kalanviljelylaitoksen kautta Sarmilompoloon,

Lisätiedot

Inarijärven säännöstelyn kehittäminen Ekologiset vaihtoehdot ja kehitystrendit jaksolla

Inarijärven säännöstelyn kehittäminen Ekologiset vaihtoehdot ja kehitystrendit jaksolla Inarijärven säännöstelyn kehittäminen Ekologiset vaihtoehdot ja kehitystrendit jaksolla 2000-2017 Mika Marttunen, Annukka Puro, J-P Kämäräinen, Juha Aaltonen, Tanja Dubrovin 4.5.2018 Projektiryhmä: Jukka

Lisätiedot

Miten kalatie saadaan aikaiseksi?

Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELYkeskus/kalatalouspalvelut Helsingin aluetoimisto Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020 ->

Lisätiedot

Kemijoki Oy esittäytyy

Kemijoki Oy esittäytyy Kemijoki Oy esittäytyy Ismo Heikkilä Fingridin verkkotoimikunta 25.2.2016 1 Suomen merkittävin vesi- ja säätövoiman tuottaja 20 voimalaitosta, kolmannes Suomen vesisähköstä Tuotanto 5 333 GWh (2015) Kokonaisteho

Lisätiedot

Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista

Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista Kyrönjoki -työryhmän kokous Ojituksiin liittyvät tehtävät E-P:n ELY-keskuksessa Ympäristönsuojeluyksikkö (Y-vastuualue) vesilain valvonta, vesilain mukaisen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ylijohtaja Terttu Savolainen 13.10.2016 Uusi julkisen hallinnon työnjako maakuntauudistuksen myötä 2 Mikä muuttuu julkisen hallinnon

Lisätiedot