PÄÄTÖS Nro 88/08/1 Dnro ISY-2007-Y-216 Annettu julkipanon jälkeen Hämeen TE-keskus ja Kaakkois-Suomen TE-keskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS Nro 88/08/1 Dnro ISY-2007-Y-216 Annettu julkipanon jälkeen Hämeen TE-keskus ja Kaakkois-Suomen TE-keskus"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Nro 88/08/1 Dnro ISY-2007-Y-216 Annettu julkipanon jälkeen HAKIJAT Hämeen TE-keskus ja Kaakkois-Suomen TE-keskus ASIA Kalatalousvelvoitteen lisäämistä Konniveden ja Ruotsalaisen järven säännöstelyä koskevaan Toisen vesistötoimikunnan päätökseen nro 16, Heinola, Asikkala, Jaala ja Iitti HAKEMUS Hakijat ovat ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytäneet kalatalousvelvoitteen lisäämistä Toisen vesistötoimikunnan päätökseen nro 16. Hakijoiden esitys uudeksi lupaehdoksi kuuluu seuraavasti: "Luvan saajan on maksettava Hämeen ja Kaakkois-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksille yhteisesti euroa kalatalousmaksua vuodessa käytettäväksi säännöstelystä aiheutuvien kalataloudellisten haittojen vähentämiseen ja toimenpiteiden tuloksellisuuden seurantaan. Maksu on maksettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Kalatalousmaksun käyttöä suunniteltaessa on kuultava ao. kalastusalueita." Konnivettä ja Ruotsalaista säännöstellään toisen vesistötoimikunnan myöntämällä luvalla, jonka korkein hallinto-oikeus on säännöstelymääräysten osalta pysyttänyt. Olosuhteiden ja säännöstelyyn kohdistuvien yhteiskunnallisten tarpeiden muututtua käynnistettiin 1990-luvun puolivälissä mittava hanke säännöstelyn kehittämiseksi. Säännöstelymääräysten tarkistamista koskevat Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätös nro 74/02/1, Vaasan hallinto-oikeuden päätös nro 04/0273/2 ja korkeimman hallinto-oikeuden päätös taltio 676.

2 2 Kalatalousviranomaisten ja -yhteisöjen vaatimuksista huolimatta säännöstelyluvan tarkistamisen yhteydessä säännöstelylupaan ei sisällytetty kalatalousvelvoitetta, jolla kompensoitaisiin säännöstelystä kalakannoille aiheutuvaa haittaa. Hallinto-oikeuden perustelujen mukaan velvoitteesta ei voitu vastoin luvan haltijan tahtoa määrätä luvan muuttamisen yhteydessä, koska alkuperäisessä säännöstelypäätöksessä ei tällaista velvoitetta ole. Hakijoiden käsityksen mukaan se ei voi olla este velvoitteen antamiselle tilanteessa, jossa olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet ja velvoitteen antamiselle on olemassa asianmukaiset kalabiologiset perusteet. Oikeudelliset edellytykset lisäyksen tekemiseen ovat vesilain 2 luvun 22 c :n ja 22 :n 4 momentin nojalla olemassa. Päätöksen pysyvyyttä ei voida perustella sillä, ettei kymmeniä vuosia vanhassa päätöksessä ole annettu kalatalousvelvoitetta. Kalatalousvelvoitetta on voitava muuttaa myös silloin, kun sitä ei ole alun perin määrätty. Näiltä osin hakijat ovat viitanneet hakemukseen liitettyyn oikeustieteelliseen artikkeliin. Tällä hetkellä säännöstely on jo yli 40 vuoden ajan aiheuttanut jatkuvaa haittaa Konniveden ja Ruotsalaisen hauki- ja siikakannoille, eikä haittoja kompensoida, koska säännöstelylupaan ei sisälly kalatalousvelvoitetta. Haittoja ei ole myöskään korvattu. Säännöstelyn tarkistamisen yhteydessä tehdyt selvitykset osoittavat, että säännöstelyllä on selviä ja laaja-alaisia vaikutuksia Konniveden ja Ruotsalaisen vesi- ja rantaluontoon sekä kalakantoihin ja kalastukseen. Selvitysten perusteella säännöstelystä edellä sanotun tarkistuksen jälkeenkin aiheutuu haittaa erityisesti hauen ja siian sekä mahdollisesti myös lahnan lisääntymiselle. Hauen poikastuotannon kompensaatiotarpeeksi on arvioitu noin esikesäistä poikasta vuodessa ja siian noin kesänvanhaa poikasta vuodessa. Säännöstelystä aiheutuva kalataloudellinen haitta on perusteltua kompensoida asianmukaisella kalatalousmaksulla, joka mahdollistaa sopeutuvan velvoitehoidon. Tällöin voidaan joustavasti ottaa huomioon erilaiset vesivuodet, hoidon tuloksellisuuden seurannan tulokset sekä muu alueella toteutettava kalakantojen hoito. Maksu on tarkoituksenmukaista määrätä yhteisesti hakijoille, jotka hoitavat tarvittavan kalastusalueiden ja muiden asianosaisten kuulemisen ja sopivat maksun käytöstä.

3 3 Hakijoiden esitys kalatalousmaksun määräksi perustuu laskelmaan hauen ja siian poikastuotannon kompensoinnista, istukkaiden kuljetuksesta ja levityksestä sekä istutusten tuloksellisuuden seurannasta. Kalatalousmaksun suuruuden tulee perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tutkimustietoon. Lähtökohtana voidaan käyttää säännöstelyn tarkistusselvityksen yhteydessä tehtyjen tutkimusten tuloksia. Konniveden ja Ruotsalaisen säännöstelyyn liittyvät olosuhteet ovat lähes 50 vuotta jatkuneen säännöstelyn aikana muuttuneet monella tavalla, miltä osin hakijat ovat viitanneet hakemukseen liitettyyn säännöstelyn tarkistamista koskevaan selvitykseen. Säännöstelyn taustalla olevat yhteiskunnalliset tarpeet ja arvostukset korostavat aiempaa enemmän ekologisia ja vesistön virkistyskäyttöön liittyviä arvoja. Vesistön tila on etenkin Konnivedellä kuormituksen vähetessä parantunut. Säännöstelyn kalataloudellisia vaikutuksia koskeva tieto on lisääntynyt olennaisesti ja kalakantojen hoidon edellytykset ovat merkittävästi parantuneet. ASIAN KÄSITTELY Hakemus on vesilain 16 luvun 9 :n mukaisesti annettu tiedoksi Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle. Muistutus ja vaatimukset tuli tehdä ympäristölupavirastolle viimeistään MUISTUTUS Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on säännöstelyluvan haltijana vaatinut hakemuksen hylkäämistä. Konnivesi Ruotsalaisen säännöstelyä koskevassa Toisen vesistötoimikunnan päätöksessä ei ole annettu määräyksiä kalatalousvelvoitteista. Oikeuskäytännössä vesioikeuslain nojalla myönnettyyn lupaan ei ole pidetty mahdollisena määrätä uutta kalataloudellista velvoitetta vastoin luvan haltijan tahtoa, miltä osin ympäristökeskus on viitannut korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO:1992:99. Olosuhteissa tapahtunutta muutosta arvioitaessa on nykytilannetta verrattava siihen aikaan, jolloin Konnivesi Ruotsalaisen alkuperäisen luvan käsittely oli vireillä, minkä ajan olosuhteisiin vaikutusarvio perustuu. Oleellista olosuhteiden muutosta luvan kä-

4 4 sittelyajankohtaan nähden ei ole tapahtunut. Paikallisia muutoksia järvissä on voinut tapahtua luvan voimassaoloaikana, mutta ne eivät voi olla perusteena koko järville vaikutuksia aiheuttavien säännöstelyjen lupaehtojen muutoksille. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on katsonut, että vesilain 2 luvun 22 4 momentissa tarkoitetaan jo olemassa olevien määräysten muuttamista, ei uusien lupamääräysten määräämistä, mistä johtuen haettuja velvoitteita ei voida määrätä. Myöskään olosuhteissa ei ole osoitettu tapahtuneen sellaisia oleellisia muutoksia, joiden perusteella kalatalousvelvoitetta voitaisiin muuttaa. Näyttövastuu on hakijoilla. Jos ympäristölupavirasto vastoin ympäristökeskuksen näkemystä päätyy tutkimaan kalatalousvelvoitetta ja sen suuruutta, on asiassa otettava huomioon ympäristökeskuksen näkemys kalataloushaitan suuruudesta. Tähän liittyen ympäristökeskus on esittänyt kannanottonsa ympäristölupavirastossa vireillä olevassa erillisessä hakemusasiassa dnro ISY-2003-Y-234. Vaikka säännöstelyyn ei liity kalatalousvelvoitetta, niin Vuolenkosken voimalaitoslupaan liittyen Konnivesi Ruotsalaisella on tehty kalaistutuksia. SELITYS Hakijat ovat Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen muistutuksen johdosta lausuneet, että vesilain 2 luvun 22 :n 4 momentin sanamuotoinen tulkinta johtaa kohtuuttomaan tilanteeseen, jossa pieni hieman alimitoitettu velvoite on muutettavissa, mutta kokonaan esimerkiksi puutteellisen tiedon vuoksi määräämättä jäänyt velvoite ei. Tällöin kaikkein kipeimmin korjausta vaativissa tilanteissa ei voitaisi tehdä mitään. Lain sanamuoto antaa mahdollisuuden myös toisenlaiseen tulkintaan. Kalatalousvelvoitetta koskevien määräysten muuttamisena voidaan pitää myös uuden velvoitteen määräämistä 0-velvoitteen tilalle. Konnivesi Ruotsalaisen säännöstely on käynnistetty alun perin Toisen vesistötoimikunnan antamalla väliaikaisella luvalla, johon sisältyvän lupaehdon 7) mukaisesti, "mikäli säännöstelyn johdosta havaitaan tarpeelliseksi, säännöstelijän on kustannuksellaan osallistuttava maataloushallituksen hyväksymällä tavalla vesistön kalakannan säilyttämiseksi katsottaviin toimenpiteisiin". Käytettävissä olevista asiakirjoista ei ilmene, miksi velvoitetta ei ole sisällytetty varsinaiseen lupaan. Väliaikaisessa

5 luvassa ollut määräys vahvistaa tulkintaa, että kyseessä on kalatalousvelvoitteen muuttaminen. 5 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO:1992:99, mihin Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on viitannut, on annettu ennen vesilain 2 luvun 22 c :n säätämistä. Mainittu korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei sovellu tulkintaohjeeksi nyt puheena olevassa asiassa. Hakijat ovat olosuhteiden muutoksen osalta viitanneet korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO:2004:98, missä olosuhteiden muutoksena on pidetty vesistön tilan parantumista, kalastoa koskevan tiedon lisääntymistä ja mahdollisuutta hoitaa kalakantoja aiempaa paremmin. Nämä olosuhteiden muutokset pätevät myös Konnivesi Ruotsalaisen alueella ja ilmenevät hakemukseen liitetystä säännöstelyn tarkistamista koskevasta selvityksestä. Olennaiseksi muutokseksi on katsottava myös säännöstelyn taustalla olevien yhteiskunnallisten tarpeiden ja arvojen muutos. Vuolenkosken voimalaitoslupaan liittyvät kalanistutukset johtuvat voimalaitoksen rakentamisesta aiheutuneista virtakutuisten kalojen lisääntymisalueen menetyksestä sekä vaelluksen estymisestä. Voimalaitoksen haittavaikutusten kompensoiminen ei siten liity mitenkään säännöstelyn hauki- ja siikakannoille aiheuttamaan haittaan. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Ympäristölupavirasto hylkää Hämeen TE-keskuksen ja Kaakkois-Suomen TE-keskuksen hakemuksen kalatalousvelvoitteen lisäämiseksi Konniveden ja Ruotsalaisen järven säännöstelyä koskevaan Toisen vesistötoimikunnan päätökseen nro 16, Heinolan kaupungissa sekä Asikkalan, Jaalan ja Iitin kunnissa. PERUSTELUT Konnivesi Ruotsalaisen säännöstely perustuu Toisen vesistötoimikunnan vesioikeuslain 1 luvun 5 :n nojalla myöntämään lupaan nro 16. Hakijat ovat vaatineet kalatalousvelvoitteen lisäämistä lupaan vesilain 2 luvun 22 :n 4 momentin ja 22 c :n nojalla.

6 6 Vesilain 22 luvun 2 :n 1 momentin mukaan ennen vesilain voimaantuloa myönnettyyn lupapäätökseen on sovellettava aikaisemmin voimassa olleita säännöksiä ja niitä koskevat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät sanottujen säännösten mukaisesti sikäli kuin jotakin vesilain säännöstä ei ole määrätty lupapäätöksessä tarkoitetun yrityksen, toimenpiteen, laitteen tai rakennelman osalta sovellettavaksi. Elokuun 1. päivänä 1994 voimaan tulleen vesilain 2 luvun 22 c :n mukaisesti voidaan 22 :n 4 momentin mukaista menettelyä voimassa olevaan lupaan sisältyvien kalatalousvelvoitteiden muuttamiseksi tai tarkistamiseksi soveltaa myös ennen vesilain voimaantuloa olleiden säännösten nojalla annettuihin vastaaviin määräyksiin. Hallituksen esityksen (HE 17/1994 vp) mukaan ilman 22 c :n säätämistä oli ollut epäselvää, voitiinko 2 luvun 22 :n 4 momenttia soveltaa ennen vesilain voimaantuloa annettuihin kalanhoitovelvoitteisiin. Konnivesi Ruotsalaisen säännöstelylupaan ei sisälly vesilain 2 luvun 22 :n mukaista kalatalousvelvoitetta tai -maksua kalakannan säilyttämistä varten tai vastaavaa määräystä, jonka muuttamisen tai tarkistamisen edellytykset määräytyisivät vesilain 2 luvun 22 c :n ja 22 :n 4 momentin perusteella. Säännöstelyluvan lupaehto 7), jonka mukaisesti hakija on vastuussa kaikesta vahingosta ja haitasta, mitä yrityksen toimeenpanosta voi aiheutua, ei ole tällainen määräys, vaan tästä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät vesioikeuslain säännösten mukaisesti. Säännöstelyn aloittaminen Toisen vesistötoimikunnan antamalla väliaikaisella luvalla, missä säännöstelijälle oli asetettu velvollisuus tarvittaessa osallistua kalakannan säilyttämiseksi katsottaviin toimenpiteisiin, ei ole estänyt lopullisessa päätöksessä yrityksen määräämistä toimeenpantavaksi toisella tavalla ja toisia ehtoja noudattaen kuin väliaikainen päätös sisälsi. Kalatalousvelvoitteiden muuttamista ja tarkistamista koskevien vesilain säännösten perusteella ei voida määrätä kokonaan uudesta, vesioikeuslain nojalla annettuun päätökseen aiemmin kuulumattomasta velvoitteesta. Tämän vuoksi edellytykset kalatalousvelvoitteen lisäämiseen voimassa olevaan säännöstelylupaan vastoin luvan haltijan suostumusta puuttuvat ja hakemus on hylättävä.

7 7 KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä ei peritä käsittelymaksua, koska kyse on valtion viranomaisen yleisen edun kannalta vireille panemasta hakemusasiasta. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1388/2006).

8 8 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Seppo Kemppainen Antti Ylitalo Martti Häikiö Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Seppo Kemppainen ja Antti Ylitalo sekä ympäristöneuvoksen sijaisjäsen Martti Häikiö (asian esittelijä). Asiassa on äänestetty. MH/ph Tiedustelut: asian esittelijä, puh

9 V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, Kuopio Asiakaspalvelu: Telekopio: Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y-tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.

10 Liite päätökseen nro 88/08/1 YMPÄRISTÖNEUVOS ANTTI YLITALON ÄÄNESTYSLAUSUNTO (ERIÄVÄ MIELIPIDE) Ratkaisu Hyväksyn Hämeen TE-keskuksen ja Kaakkois-Suomen TE-keskuksen hakemuksen ja lisään Toisen vesistötoimikunnan päätökseen nro 16 lupaehdoksi 7 a): "Luvan saajan on maksettava vuodesta 2008 alkaen Hämeen ja Kaakkois-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksille yhteisesti euroa kalatalousmaksua vuodessa käytettäväksi säännöstelystä aiheutuvien kalataloudellisten haittojen vähentämiseen ja toimenpiteiden tuloksellisuuden seurantaan. Maksu on maksettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Kalatalousmaksun käyttöä suunniteltaessa on kuultava alueen kalastusalueita." Perustelut Hakijat ovat esittäneet perustelut niistä vesilain 2 luvun 22 :n 4 momentin tarkoittamista olosuhteiden muutoksista, joiden perusteella kalatalousvelvoitteen asettaminen on perusteltua. Kuten hakemukseen liitetyssä kalatalousvelvoitteita koskevassa OTT Matti Hepolan artikkelissa todetaan, vesilain 2 luvun 22 :n 4 momentin tarkoittaman velvoitteen muuttamismahdollisuuden rajaaminen koskemaan vain päätöksiä, joissa kalatalousvelvoite on asetettu, ei ole vesilain järjestelmään ja sen säännösten tavoitteisiin perustuva tulkintatapa. Lisäksi on otettava huomioon se, että Toisen vesistötoimikunnan päätöksen lupaehdon 7) mukaan "Hakija on vastuussa kaikesta vahingosta ja haitasta, mitä yrityksen toimeenpanosta voi aiheutua". Kalataloudellista haittaa tai vahinkoa ei ole mitenkään rajattu tämän lupaehdon ulkopuolelle. Tälläkin perusteella edellytykset kalatalousvelvoitteen asettamiselle ovat olemassa.

11 Hakijoiden perustelujen lisäksi on otettava huomioon, että yleinen tietämys säännöstelyn vaikutuksista järvien rantavyöhykettä lisääntymisympäristönään käyttäviin kalakantoihin täsmentyi tutkimuksellisella tasolla Suomessa vasta 1970-luvun jälkeen Riista- ja kalataloudellisen tutkimuslaitoksen (RKTL) kalataloudellisten säännöstelyselvitysten myötä. Konnivesi Ruotsalaisen säännöstelyn kalatalousselvitykset valmistuivat 2000-luvun alussa. Konnivesi Ruotsalaisen säännöstelyn alkaessa 1960-luvulla ei ollut käytettävissä tietoja säännöstelyn aiheuttamista rantavyöhykkeen elinympäristömuutoksista eikä niiden suorista tai välillisistä vaikutuksista kalakantoihin niin, että kalataloudellisen kompensaatiotarpeen arviointi olisi ollut mahdollista. Kun laadittujen selvitysten perusteella Konnivesi Ruotsalaisen säännöstelyn aiheuttaman kalataloudellisen haitan poistamiseen tarvittavien toimenpiteiden vuotuiset kustannukset on nyt luotettavasti arvioitu, niin on tarkoituksenmukaista määrätä kalatalousvelvoite toteutettavaksi kalatalousmaksuna. Ympäristöneuvos Antti Ylitalo

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen Kaakkois-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen Kaakkois-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen 16.3.2009 HAKIJA Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ASIA Konniveden ja Ruotsalaisen säännöstelyluvan lupaehdon 1) muuttaminen palauttamalla

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta.

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta. PÄÄTÖS Nro 108/04/2 Dnro ISY-2004-Y-144 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2004 HAKIJAT Lappeenrannan kaupunki, Ratahallintokeskus, Kapiteeli Oyj ja Bonvesta Oy ASIA Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti.

Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro ISY-2006-Y-38 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2006 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun PÄÄTÖS Nro 70/07/1 Dnro ISY-2007-Y-145 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2007 HAKIJA YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun ASIA Kahden venelaiturin rakentaminen

Lisätiedot

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna PÄÄTÖS Nro 8/07/2 Dnro ISY-2006-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 HAKIJA Kartanon Kievari Ikonen Ky ASIA Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen,

Lisätiedot

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen.

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen. PÄÄTÖS Nro 104/08/1 Dnro ISY-2008-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2008 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Toisen laiturin rakentaminen ja nykyisen pysyttäminen Pekonniemen venesatamassa Päijänteen Keljonlahdella

Lisätiedot

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa, Hartola.

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa, Hartola. PÄÄTÖS Nro 31/08/1 Dnro ISY-2008-Y-37 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 HAKIJA Hartolan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan alueella, Jyväskylä.

Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan alueella, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 4/09/1 Dnro ISY-2008-Y-260 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2009 HAKIJA Kanavuori - Ruokosaari tiekunta ASIA Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 HAKIJA Heinäveden Vesihuolto Oy ASIA Polvijärven vedenottamoa koskevan Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 79/04/2 muuttaminen

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa,

Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 44/06/1 Dnro ISY-2006-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2006 HAKIJA Hemmingin vesiosuuskunta ASIA Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa, Keitele.

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta PÄÄTÖS Nro 8/08/2 Dnro ISY-2007-Y-236 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 HAKIJA Asunto-osakeyhtiö Kahilanniemen Trio ASIA Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan jatkaminen, Kuopio.

Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan jatkaminen, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 50/07/1 Dnro ISY-2007-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2007 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan

Lisätiedot

Ympäristökeskus on katsonut, että hanke ei loukkaa yleistä etua ja puoltanut luvan myöntämistä, kun otetaan huomioon seuraavat seikat:

Ympäristökeskus on katsonut, että hanke ei loukkaa yleistä etua ja puoltanut luvan myöntämistä, kun otetaan huomioon seuraavat seikat: PÄÄTÖS Nro 11/05/1 Dnro ISY-2004-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2005 HAKIJA Valkealan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vuohijärven Kalsonlahteen ja töidenaloittamislupa, Valkeala.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti Jyväskylä

PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti Jyväskylä PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen 7.8.2006 HAKIJA Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti 10 40520 Jyväskylä ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :ssä tarkoitettu ilmoitus

Lisätiedot

Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan jatkaminen, Anttola Mikkelin kaupunki.

Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan jatkaminen, Anttola Mikkelin kaupunki. PÄÄTÖS Nro 62/06/2 Dnro ISY-2006-Y-87 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 52/05/1 Dnro ISY-2005-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 HAKIJA Kotkan Saaristomatkailut Oy ASIA Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Lisätiedot

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten ja töidenaloittamislupa, Jyväskylä.

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten ja töidenaloittamislupa, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 75/05/1 Dnro ISY-2005-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 15.7.2005 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 57/06/1 Dnro ISY-2006-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 17.5.2006 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola.

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. PÄÄTÖS Nro 111/04/1 Dnro ISY-2004-Y-165 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2004 HAKIJAT Tuija Kaivola ja Kirsi-Marja Mäkinen ASIA Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. HAKEMUS

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 68/08/1 Dnro ISY-2008-Y-66 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2008 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa, Korpilahti.

Lisätiedot

ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, asetetun määräajan pidentäminen, Korpilahti.

ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, asetetun määräajan pidentäminen, Korpilahti. PÄÄTÖS Nro 95/08/1 Dnro ISY-2008-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2008 HAKIJA Kärkisten vesiosuuskunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, 21.6.2006

Lisätiedot

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen.

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen. PÄÄTÖS Nro 25/05/1 Dnro ISY-2005-Y-5 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2005 HAKIJA Pärekoski Kaarteenmäki yksityisen tien tiekunta ASIA Vuorisjoen sillan rakentaminen, Vieremä. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula.

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula. PÄÄTÖS Nro 77/04/1 Dnro ISY-2004-Y-100 Annettu julkipanon jälkeen 18.8.2004 HAKIJA Karstulan kunta ASIA Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen,

Lisätiedot

Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren rakentaminen huvipuistotoimintaa varten, Mikkeli.

Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren rakentaminen huvipuistotoimintaa varten, Mikkeli. PÄÄTÖS Nro 74/07/2 Dnro ISY-2007-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2007 HAKIJA Visulahden Matkailu Oy ASIA Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren

Lisätiedot

Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi

Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi PÄÄTÖS Nro 86/09/1 Dnro ISY-2009-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 11.9.2009 ASIA Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi LUVAN HAKIJA Turvetuote Peat Bog Oy Soinintie 2008 40500

Lisätiedot

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki -nimiseen puroon ja töidenaloittamislupa, Sysmä.

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki -nimiseen puroon ja töidenaloittamislupa, Sysmä. PÄÄTÖS Nro 59/07/1 Dnro ISY-2007-Y-119 Annettu julkipanon jälkeen 6.6.2007 HAKIJA Destia Tieliikelaitos ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki

Lisätiedot

Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.

Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala. PÄÄTÖS Nro 6/05/1 Dnro ISY-2004-Y-222 Annettu julkipanon jälkeen 10.1.2005 HAKIJA Niemenmaan vesihuolto-osuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.

Lisätiedot

Siltapaikka sijaitsee metsähallituksen hallinnassa olevalla Nurmeksen Valtionmaa -nimisellä kiinteistöllä.

Siltapaikka sijaitsee metsähallituksen hallinnassa olevalla Nurmeksen Valtionmaa -nimisellä kiinteistöllä. PÄÄTÖS Nro 43/05/2 Dnro ISY-2005-Y-49 Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2005 HAKIJA Metsähallitus ASIA Polkusillan rakentaminen Porttijoen yli, Nurmes. HAKEMUS Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuun luontopalvelut

Lisätiedot

Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo.

Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo. PÄÄTÖS Nro 108/06/1 Dnro ISY-2006-Y-170 Annettu julkipanon jälkeen 23.10.2006 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo. HAKEMUS Hakija on

Lisätiedot

Tilalla on osuus Muuramen yhteisalueen vesialueeseen

Tilalla on osuus Muuramen yhteisalueen vesialueeseen PÄÄTÖS Nro 23/08/1 Dnro ISY-2007-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2008 HAKIJA Arttu Jokinen ASIA Helmilän tilan rantaan tehdyn täytön ja ruoppauksen pysyttäminen, Muurame. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio.

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 116/04/1 Dnro ISY-2004-Y-220 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2004 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. HAKEMUS

Lisätiedot

Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa,

Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, PÄÄTÖS Nro 71/05/1 Dnro ISY-2005-Y-41 Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 HAKIJA Joachim von Schantz ASIA Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, Sysmä. HAKEMUS

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen Huippupaikat Oy

PÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen Huippupaikat Oy PÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2007 HAKIJA Huippupaikat Oy ASIA Veden johtaminen Syvärin Tahkolahdesta Tahkovuoren laskettelurinteiden lumettamista varten ja sitä

Lisätiedot

Tainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola

Tainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola PÄÄTÖS Nro 78/08/1 Dnro ISY-2008-Y-72 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2008 HAKIJA Hämeen tiepiiri ASIA Tainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola HAKEMUS

Lisätiedot

Pampalon kultakaivokselle myönnettyä lupaa koskeva toiminnan ja töiden aloittamislupahakemus

Pampalon kultakaivokselle myönnettyä lupaa koskeva toiminnan ja töiden aloittamislupahakemus PÄÄTÖS Nro 49/08/2 Dnro ISY-2008-Y-99 Annettu julkipanon jälkeen 14.5.2008 ASIA Pampalon kultakaivokselle 21.12.2008 myönnettyä lupaa koskeva toiminnan ja töiden aloittamislupahakemus LUVAN HAKIJA Endomines

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen 4.3.2009 ASIA Rinnakkaispoltolle Simpeleen tehtaiden kiinteän polttoaineen kattilassa 12.12.2008 myönnettyä ympäristölupaa koskeva toiminnanaloittamislupahakemus,

Lisätiedot

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio PÄÄTÖS Nro 83/09/1 Dnro ISY-2009-Y-154 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2009 HAKIJA Karttulan kunta ASIA Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Ratulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi.

Ratulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi. PÄÄTÖS Nro 89/08/1 Dnro ISY-2008-Y-101 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2008 HAKIJA Hämeen tiepiiri ASIA Ratulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Koukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa

Koukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa PÄÄTÖS Nro 91/06/2 Dnro ISY-2006-Y-155 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2006 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Koukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa HAKEMUS Järvi-Suomen

Lisätiedot

Saarijärven sekä Pienen ja Ison Lumperoisen järven säännöstelypäätöksen 79/I/69 tilapäistä muuttamista koskeva hakemus, Saarijärvi

Saarijärven sekä Pienen ja Ison Lumperoisen järven säännöstelypäätöksen 79/I/69 tilapäistä muuttamista koskeva hakemus, Saarijärvi PÄÄTÖS Nro 79/06/1 Dnro ISY-2006-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 2.8.2006 HAKIJA Vattenfall Sähköntuotanto Oy ASIA Saarijärven sekä Pienen ja Ison Lumperoisen järven säännöstelypäätöksen 79/I/69 tilapäistä

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski.

Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski. PÄÄTÖS Nro 58/04/1 Dnro ISY-2004-Y-91 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2004 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski. HAKEMUS

Lisätiedot

Kahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen.

Kahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen. PÄÄTÖS Nro 49/05/1 Dnro ISY-2005-Y-82 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2005 HAKIJA Sumiaisten kunta ASIA Kahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja töidenaloittamislupahakemus, Nilsiä.

Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja töidenaloittamislupahakemus, Nilsiä. PÄÄTÖS Nro 24/05/1 Dnro ISY-2004-Y-215 Annettu julkipanon jälkeen 16.3.2005 HAKIJA Nilsiän kaupunki ASIA Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen Savon Voima Lämpö Oy

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen Savon Voima Lämpö Oy PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen 25.2.2005 HAKIJA Savon Voima Lämpö Oy ASIA Veden johtaminen käytettäväksi kaukolämpöverkon jäähdytysvetenä ja sitä varten tarpeellisten vedenotto-

Lisätiedot

Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi.

Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi. PÄÄTÖS Nro 1/07/1 Dnro ISY-2006-Y-226 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2007 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen, Jyväskylän maalaiskunta.

Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen, Jyväskylän maalaiskunta. PÄÄTÖS Nro 42/05/1 Dnro ISY-2004-Y-199 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2005 HAKIJA Leppälahti-Savio vesihuolto-osuuskunta ASIA Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 90/09/1 Dnro ISY-2009-Y-176 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 90/09/1 Dnro ISY-2009-Y-176 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 90/09/1 Dnro ISY-2009-Y-176 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2009 HAKIJAT Rissanen Kari, Martikainen Marja-Leena, Martikainen Jari, Länsimies-Antikainen Helena, Antikainen Jarmo, Korhonen Veijo,

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

Oikeus tarvittaviin alueisiin hankitaan maantielain sekä maakäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Oikeus tarvittaviin alueisiin hankitaan maantielain sekä maakäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. PÄÄTÖS Nro 74/09/1 Dnro ISY-2009-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 15.7.2009 HAKIJA Savo-Karjalan tiepiiri ASIA Murennosjoen kevytliikennesillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Vieremä. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,

Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi, PÄÄTÖS Nro 17/07/1 Dnro ISY-2007-Y-14 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2007 HAKIJA Kärkkäälän vesiosuuskunta ASIA Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen Mikkelin kaupunki

PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen Mikkelin kaupunki PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2009 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Ympäristölupaviraston 28.10.2008 annetussa päätöksessä, joka koskee kloorifenolipitoisen jäteveden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula.

Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula. PÄÄTÖS Nro 116/08/1 Dnro ISY-2008-Y-133 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2008 HAKIJA Kinnulan kunta ASIA Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2009 ASIA Kiialansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa- ja toiminnanaloittamislupahakemus sekä Hepolammen ja Katralammen vedenkorkeuden

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 81/07/1 Dnro ISY-2007-Y-123 Annettu julkipanon jälkeen Timo ja Hannele Heino. Ruoppaus Lehtoniemen tilalla Majutvedellä, Sysmä.

PÄÄTÖS Nro 81/07/1 Dnro ISY-2007-Y-123 Annettu julkipanon jälkeen Timo ja Hannele Heino. Ruoppaus Lehtoniemen tilalla Majutvedellä, Sysmä. PÄÄTÖS Nro 81/07/1 Dnro ISY-2007-Y-123 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2007 HAKIJAT Timo ja Hannele Heino ASIA Ruoppaus Lehtoniemen tilalla Majutvedellä, Sysmä. HAKEMUS Hakijat ovat ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen Tuula Hokka-Pitkonen

PÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen Tuula Hokka-Pitkonen PÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2009 HAKIJAT Arto Pitkonen Tuula Hokka-Pitkonen ASIA Maalämpöputkiston rakentaminen Alalampeen ja ruoppaus Tuomelan tilan edustalla,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

Rakennettavat putket painoineen upotetaan koko vesistön alituksen osuudelta pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään.

Rakennettavat putket painoineen upotetaan koko vesistön alituksen osuudelta pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään. PÄÄTÖS Nro 126/08/2 Dnro ISY-2008-Y-208 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2008 HAKIJA Kontiolahden kunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hukkasalmen ja Höytiäisen kanavan ali, Polvijärvi ja

Lisätiedot

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi PÄÄTÖS Nro 76/08/1 Dnro ISY-2008-Y-43 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2008 HAKIJA Varpaisjärven kunta ASIA Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Kolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus.

Kolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus. PÄÄTÖS Nro 40/07/1 Dnro ISY-2007-Y-49 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 HAKIJA Varkauden kaupunki ASIA Kolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

Kotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi.

Kotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi. PÄÄTÖS Nro 85/04/1 Dnro ISY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 8.9.2004 HAKIJAT Risto Heikkinen ja Sirpa Heikkinen ASIA Kotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi.

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Mataraniemestä Konnisaareen Konnivedellä ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Mataraniemestä Konnisaareen Konnivedellä ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 130/08/1 Dnro ISY-2008-Y-134 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2008 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Mataraniemestä Konnisaareen Konnivedellä ja töidenaloittamislupa, Heinola

Lisätiedot

Vesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten, Kuhmoinen.

Vesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten, Kuhmoinen. PÄÄTÖS Nro 80/08/1 Dnro ISY-2008-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2008 HAKIJA Keski-Suomen tiepiiri ASIA Vesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten,

Lisätiedot