Jokainen rakentaa parempaa maailmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jokainen rakentaa parempaa maailmaa"

Transkriptio

1 Jokainen rakentaa parempaa maailmaa Kuva: Harri Halmejärvi Hämeen Partiopiiri ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018

2 Jokainen rakentaa parempaa maailmaa _ Partio on Suomen vaikuttavin nuorten liike Kuva: Harri Halmejärvi Toiminnansuunnittelun kaksivuotiskauden jälkimmäinen puolisko vie suunnitelmaa vahvemmin kohti toteutusta. Vaikka tuleva vuosi on monella tapaa omanlaisensa, on sieltä löydettävissä monia tuttuja elementtejä. Toimintasuunnitelma perustuu partion vuosille hyväksyttyyn strategiaan. Sen tavoitteet nousevat suoraan strategiasta tavoitellen visiota, jossa jokainen rakentaa parempaa maailmaa tavoitteenamme tehdä partiosta Suomen vaikuttavin nuorten liike. Toimintasuunnitelman päätavoitteiden mukaisesti partio kuuluu kaikille, partio kasvattaa hyvään johtajuuteen ja partio on aloitteellinen yhteistyökumppani. Nämä kolme konkreettista tavoitetta ohjaavat vahvasti toimintaamme aina lippukunnista valtakunnan tasolle. Uusi lippukuntatuen toimintatapa on käynnistynyt Hämeessä hienosti. Olemme saaneet uusia valmentajia lippukuntatukeen ja näin mahdollistamme parempaa ja laajempaa tukea lippukuntiin. Myös lippukunnat ovat ottaneet aktiivisesti uudet pestit käyttöönsä lippukunnan johdossa. Vuonna 2018 kehitämme entisestään johtokolmikon ja piirin lippukuntatuen yhteistyötä ja tukimuotoja.

3 Partiotoiminnan vetovoima perustuu kaikenikäisillä seikkailun tuntuun ja ystävyyksiin, joita tapahtumissa ja koloilla pääsemme luomaan. Jotta yhä useampi pääsisi osaksi partion hyvää vaikutusta, tulevana vuonna piirissä panostetaan tukitoimiin monella eri sektorilla aina partiokasvatuksesta yhteiskuntasuhteisiin. Ensi vuoden takana häämöttää jo seuraava piirileiri, joka rakentuu vahvasti ensi vuoden aikana. Rekrytoinnit ja suunnittelu jatkuvat sekä leirin ilmeen ja teeman mukainen viestintä ja markkinointi starttaavat. Mukaan leirin tekemiseen halutaan niin lippukuntien jäsenet kuin piiriluottiksetkin. Toivomme, että leiristä tulee suurin ja mahtavin Ilves koskaan. Tartutaan siis toimeen! Esitys piirin toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2018 Edessäsi on esitys piirin toimintasuunnitelmaksi vuodelle Esitys sisältää kaksivuotiskauden päätavoitteet sekä toimenpiteet, joita päätavoitteiden saavuttaminen tulee vaatimaan vielä vuoden 2018 aikana. Esitys sisältää myös kuvauksen piiriorganisaatiosta sekä talousarvion ja tapahtumakalenterin vuodelle Tulevaa toimintasuunnitelmakautta odottaen kaikkien piirin luottamushenkilöiden puolesta, Hämeen Partiopiiri ry:n hallitus Kuva: Harri Halmejärvi

4 Kuva: Otto Virtanen 1Partio kuuluu kaikille

5 Kuva: Atte Kesti Partion positiivinen vaikutus ulottuu mahdollisimman moneen suomalaiseen ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Mahdollisimman moni löytää partiosta oman paikkansa. Partio on kohderyhmän silmissä kiinnostava harrastus ja vapaaehtoistyö. Kuva: Harri Halmejärvi Kaksivuotiskauden aikana toimenpiteitä kohdistetaan hämäläisen partion moninaisuuden tukemiseen. Partiotoimintaa viedään myös partion ulkopuolelle ja ei-vielä-partiolaisia kutsutaan mukaan partiotapahtumiin, jotta mahdollisimman moni voisi löytää oman paikkansa partiosta. Aikuisten partiossa tekemää vapaaehtoistyötä ja siinä jaksamista tuetaan järjestämällä vain aikuispartiolaisille tarkoitettu johtajahuollollinen retki. Kaksivuotiskauden aikana aloitetaan seuraavan piirileirin suunnittelu, joka huipentuu kesällä 2019 yhteiseen hämäläiseen partioelämykseen Evolla.

6 1Toimenpiteet: Toteutetaan lippukunnille moninaisuus- Tarjotaan myös 2018! koulutus. Järjestetään pohjoisen seikkailijakisan yhteyteen oma sarja sisupartiolaisille. Kutsutaan ei-vielä-partiolaiset osallistumaan samoajaleiri Kohulle. Kuva: Harri Halmejärvi Pilotoidaan Yhteisvastuuhanke Partiotoimintaa erityiskoulun oppilaiden kanssa yhteistyössä Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n kanssa. Kuva: Otto Virtanen KÄYNNISTYNYT 9/2017

7 Kilpailevan materiaalin tekemisen sijaan, hyödynnämme keskusjärjestövetoista Partioseikkailu-materiaalia Kuva: Harri Halmejärvi Tehdään iltapäiväkerhoille suunnattu partioaiheinen materiaali. aloitettu mm. rekrytoinneilla Käynnistetään Ilves piirileirin suunnittelu. Järjestetään retki vain aikuisille, minkä tavoitteena on johtajahuolto ja verkostoituminen. Kuva: Harri Halmejärvi Kuva: Otto Virtanen

8 Kuva: Harri Halmejärvi 2Partio kasvattaa hyvään johtajuuteen

9 kuva: Atte Kesti Partio on esimerkki arvopohjaisesta johtajuudesta yhteiskunnassa. Partiolaiset ovat aloitteellisia ja vastuullisia toimijoita omassa ympäristössään. Partiotoiminnan toteuttamisessa ja johtamisessa nuorille annetaan vastuuta ja vapautta kunkin omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. kuva: Otto Virtanen Kaksivuotiskauden alusta piirissä otettiin käyttöön uusi lippukuntatuen malli, minkä myötä lippukuntien johtamista tuetaan uusien valmentajien, tapaamisten ja koulutusten kautta. Lippukuntien partiokasvatusta tuetaan tarjoamalla samoajille ja vaeltajille sekä eri ikäkausien aikuisille johtajille jatkokoulutusta ja vertaistukea osana piirin ohjelmatoimintaa. Myös lippukuntien taloudenhoitajille toteutetaan oma, pestiä tukeva koulutus. Piiriorganisaatiossa toimitaan esimerkkinä partion johtamismallin käyttöönotossa ja ansiomerkein kiittämisessä.

10 2Toimenpiteet: Otetaan käyttöön uusi lippukuntatuen organisaatio, jonka avulla tuetaan lippukuntia uuden lippukuntatuen mallin mukaisesti. Kuva: Harri Halmejärvi Varmistetaan, että kaikki lippukunnanjohtajat ovat pestattuja ja perehdytettyjä tehtäväänsä. Järjestetään lippukunnanjohtajien, pestijohtajien ja ohjelmajohtajien tapaaminen teemalla Hyvä johtajuus. Kuva: Harri Halmejärvi Järjestetään uuden mallin mukaista koulutusta lippukunnanjohtajille, ohjelmajohtajille ja pestijohtajille. Järjestetty vuonna 2017, jatketaan vuonna 2018

11 JATKOA LUVASSA! Järjestetään sekä akeloille että sammoille omat toimintapäivät, jotka ovat täynnä yhdessä tekemistä, vinkkejä ja tutustumista muihin piirin akeloihin/sampoihin. aloitettu SuperPäivillä 2017 Pidetään lippukunnan taloudenhoitajille koulutus, joka sisältää koulutusta kirjanpitoon, talouden johtamiseen ja varainhankintaan. Kuva: Harri Halmejärvi Järjestetään jatko-rok samoajille. Järjestetään luotseille keväällä luotsipäivä ja syksyllä vihjarit Superpäivässä. Tarkastetaan piirin ansiomerkkitilanne ja herätellään lippukuntia hakemaan ansiomerkkejä, myös piiritoiminnassa ansioituneille. EI tehdä erillistä koulutusta, vaan sisällytetään olemassa oleviin vaeltajatapahtumiin ja osaksi projekteja. Toteutetaan vaeltajille projektikoulutus osana piirin vaeltajaohjelmatarjontaa. Jalkautetaan partion uusi johtajuusmalli sisällyttämällä malli koulutuksiin ja hyödyntämällä mallia piiritoiminnassa.

12 Kuva: Harri Halmejärvi Kuva: Otto Virtanen 3Partio on aloitteellinen yhteistyökumppani

13 Kuva: Harri Halmejärvi Kumppanuudet tukevat partio-ohjelman toteuttamista sekä vahvistavat ja laajentavat partion vaikutusta yhteiskunnassa. Partiolaiset tekevät aktiivisesti ja toisiaan tukien yhteistyötä yli piiri- ja lippukuntarajojen. Kuva: Otto Virtanen Kaksivuotiskauden aikana vahvistetaan hankittuja kumppanuuksia ja luodaan pohjaa uusille yhteistyömahdollisuuksille. Yhteisvastuukeräyksen ja Punainen sulka -kampanjan kautta syntyneitä hyviä käytäntöjä jaetaan lippukuntien kesken. Myös piirin ohjelmatarjonnassa hyödynnetään kumppanuuksia, kun tarpojien taitopäivät toteutetaan yhteistyössä Evon Metsäopiston ja Yrityskylän kanssa. Piiriorganisaatiossa tehdään yhteistyötä erityisesti naapuripiirien kanssa, ja ohjelmatapahtumia avataan myös muille kuin hämäläisille partiolaisille, kun se on mahdollista.

14 3Toimenpiteet: Käydään läpi lippukuntien raportit Yhteisvastuuhankkeiden toteutumisesta, poimitaan parhaat ideat ja kerrotaan niistä Täplässä. Kannustetaan lippukuntia Lionsyhteistyöhön myös Punaisen Sulan jälkeen jakamalla hyviä käytäntöjä. Tuetaan lippukuntia järjestämään sidosryhmätapahtumana nokipannukahvit oman kunnan päättäjille. Kuva: Olli Laurikainen Tehty! Toteutetaan tarpojien taitopäivä metsäteemaisena yhteistyössä Evon Metsäopiston kanssa ja yhteiskuntateemaisena yhteistyössä Yrityskylän kanssa.

15 PARTIOPOLKU! Toteutetaan Kohu-leiri samoajille yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemalla. Kuva: Juhani Saario RPÄSEN Hyödynnetään yli piirirajojen menevää yhteistyötä esimerkiksi viestinnässä ja koulutuksissa. Osallistutaan Suomi100-juhlavuoteen osallistumalla Hämeenlinnassa pidettävän valtakunnallisen KaupunkiJamboreen järjestämiseen. mukana myös GLOBAALIKASVATUSTA

16 Organisaatio Hämeen Partiopiiri ry vuosikokoukset Piirihallitus OHJEL- MA KOULU- TUS VIES- TINTÄ YHTEIS- KUNTA- SUHTEET KEHI- TYS ANSIO- MERKIT Lippukuntatuen ryhmä Lippukuntajaosto Valmennus- jaosto Moninaisuusjaosto Loisto- jaosto Ohjelmaryhmä Ikäkausijaosto Partiotaitojaosto Kilpailujaosto Koulutusryhmä Aikuis- ja luottisjaosto Viestintäryhmä Täplätoimituskunta Medialähettiläät Yhteiskuntasuhderyhmä Kehitysryhmä Ansio- merkkiryhmä LIPPUKUNNAT LIPPU- KUNTA- TUKI

17 Lippukuntatuki Lippukuntatuen toiminnanala auttaa lippukuntia onnistumaan hyvän partiotoiminnan järjestämisessä. Lippukuntatuen ryhmä seuraa lippukuntien toimintaa ja tarjoaa niille tukea valmentajien ja tarvittaessa lippukuntajaoston kautta sekä huolehtii, että piirin toimintaalueella partiotoiminnan tarjonta on riittävää lasten ja nuorten määrään nähden. Lippukuntatuen ryhmän alaisuudessa toimivat valmentajien tuesta vastaava valmennusjaosto, uusia ja elvytettäviä lippukuntia tukeva lippukuntajaosto, sisu- ja monikulttuurista partiota edistävä moninaisuusjaosto sekä lippukuntien laatuun panostava Loisto-jaosto. Kuva: Harri Halmejärvi Ohjelma Ohjelman toiminnanala tukee partiokasvatuksen toteuttamista piirin alueella erilaisten koulutusten ja ohjelmatapahtumien avulla. Toiminnanala vastaa piirin ikäkausitapahtumien, taitokoulutuksen, partiotaitokilpailujen, kansainvälisyystoiminnan sekä muiden ohjelmallisten tapahtumien toteuttamisesta. Ohjelmaryhmän alaisuudessa toimivat partioohjelman ylläpidosta ja piirin ikäkausitapahtumista vastaava ikäkausijaosto, ensiapu-, erätaito- ja meripartiokoulutusten järjestämisestä vastaava partiotaitojaosto ja kilpailutoimintaa organisoiva ja tukeva kilpailujaosto sekä kansainvälistä partiotoimintaa edistävä kansainvälisyysvastaava.

18 Koulutus Koulutuksen toiminnanalan tehtävänä on tarjota laadukasta ja monipuolista koulutustoimintaa lippukuntien nuorille ja aikuisille johtajille sekä tukea piirin ja lippukuntien luottamushenkilöiden osaamista ja onnistumista pestissään. Lisäksi toiminnanala vastaa Ko- Gi-koulutukseen osallistuvien ohjaamisesta. Koulutusryhmän alaisuudessa toimii aikuis- ja luottisjaosto, joka tukee lippukuntia aikuisrekrytoinnissa ja aikuistoiminnassa sekä vastaa piirin luottisten rekrytoinnin toteutumisesta ja luottisten hyvinvoinnista. Kuva: Harri Halmejärvi Kehitys Kehitysministerin johdolla toimiva kehitystyö seuraa aktiivisesti partiotoiminnan laatua, jäsenmäärän kehitystä ja toimintaympäristön muutoksia voidakseen auttaa lippukuntia vastaamaan näistä nouseviin haasteisiin. Kehitystyö vastaa myös piirin moninaisista kehityshankkeista ja -projekteista. Viestintä Kuva: Otto Virtanen Viestinnän toiminnanalan keskeisenä tehtävänä on tukea lippukuntia ja piiriä toiminnassaan viestinnän ja markkinoinnin keinoin ja koulutuksin sekä vahvistaa piirin ulkoista ja sisäistä viestintää kehittämällä piirin viestintäkanavia ja tukemalla eri toiminnanalojen yhteistyötä. Viestintäryhmän alaisuudessa toimivat piirin julkaisujen, somekanavien ja viestintäkoulutusten vastaavat sekä Täplä-piirilehden toimituskunta ja nuoret medialähettiläät.

19 Yhteiskuntasuhteet Piirin yhteiskuntasuhderyhmä koordinoi ja kehittää piirin yhteiskuntasuhteita ja erilaisia kumppanuuksia kiinteässä yhteistyössä piirinjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa, koordinoi yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavia projekteja sekä tukee lippukuntia kehittämään ja ylläpitämään omia suhdeverkostojaan. Ansiomerkit Piirin ansiomerkkiryhmä ylläpitää piirin ansiomerkkijärjestelmää, kannustaa ja kouluttaa lippukuntia hakemaan ansiomerkkejä ansioituneille jäsenilleen sekä käsittelee piirin ja keskusjärjestön ansiomerkkejä koskevat ansiomerkkihakemukset. Kuva: Harri Halmejärvi Hallinto Lippukuntien valitsema piirihallitus yhdessä toiminnanjohtajan kanssa vastaa yhdistyksen johtamisesta, piirille kuuluvien tehtävien hoitamisesta sekä toiminnan lainmukaisuudesta ja turvallisuudesta. Piirinjohtaja vastaa piirin taloustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta sekä taloudellisten resurssien ja mahdollisuuksien käytöstä. Piirin tehtäviä ja vastuita ohjaavat yhdistyslaki, piirin säännöt, piirin toimintaohjesääntö, lippukuntatuen käsikirja sekä turvallisuusasiakirjat ja -ohjeet. Piiri osallistuu aktiivisesti partion päätöksentekoon ja valvoo partiotoiminnan etua omalla toimialueellaan. Kuva: Olli Laurikainen

20 Toimisto Piirillä on toimistot Tampereella ja Lahdessa, ja niissä työskentelee ammattitaitoinen henkilökunta. Toimihenkilöt tuottavat palveluja lippukunnille, piirin luottamushenkilöille, partiolaisille ja partion ulkopuolisille tahoille piirihallituksen linjauksen mukaisesti. He hoitavat piirin taloutta ja viestintää sekä tukevat lippukuntia suoraan tai välillisesti muun muassa ohjelma- ja koulutustapahtumien järjestelyissä. Toimihenkilöt valvovat partion etua ja takaavat piiritoiminnan jatkuvuuden. Kuva: Marjo Majlund Talous Yleistä Taloustoiminnan keskeisenä periaatteena on taata piirin toiminnan rahoituksen keskeytymättömyys sekä lisätä taloudellista ajattelua ja tietoisuutta piirissä ja lippukunnissa. Yhdistyksen taloussuunnittelun peruslähtökohtia ovat ohjelma- ja koulutustapahtumien omakatteisuus eli se, että tapahtumien osanottomaksuilla ja muilla tuloilla katetaan niistä aiheutuvat välittömät kustannukset ja pieni osa välillisistä kustannuksista. Toiminnankuluista viestintä ja lippukuntien tuki sekä valtaosa välillisistä kustannuksista, kuten palkat, toimitilavuokrat ja toimiston muut menot katetaan jäsenmaksuilla, piirin saamalla valtionavulla ja Hämeen Partiosäätiön toiminta-avustuksella. Myös Tampereen Partiolaiset ry, Lahden alueen Partiolaiset ry ja Hämeen Partiosäätiö korvaavat välillisiä kustannuksia omalla osuudellaan työkorvausten muodossa.

21 Vuoden 2018 talousarvio Toimintavuosi 2018 on piirin talouden näkökulmasta perinteinen partiovuosi ilman suuria partiotapahtumia. Lippukuntatuen uudistus näkyy edellisvuoden tapaan panostuksena luottamushenkilöihin koulutuksessa sekä lippukuntien tukemisessa. Talousarvion loppusumma vuodelle 2018 on euroa. Jäsenmäärä on viimevuosina vakiintunut n maksaneen partiolaisen tasolle, tämän ansiosta talous on vakaalla pohjalla. Edellisvuosien tapaan partion aktiivista markkinointia jatketaan ja tämä näkyy mm. Eskarikampanjana, alakouluikäisten Partiopolku-lehtenä sekä erilaisina aloitus- ja markkinointitempauksina. Henkilöstökustannuksissa on varauduttu 8 9 kokoaikaisen toimihenkilön palkkamenoihin. Vuonna 2018 palkataan myös Ilves19-piirileiriprojektista vastaava toimihenkilö määräaikaiseen työsuhteeseen. Vuokrakustannuksissa on varauduttu Tampereen ja Lahden toimistojen vuokriin. Lisäksi muun muassa yhdistyksen käyttämät it- ja tulostuslaitteet hankitaan leasingvuokralle, ja niiden kulut näkyvät vuokrakuluina. Jäsenmaksutulot on budjetoitu noin jäsenmaksunsa maksaneen partiolaisen mukaisesti. Yhdistyksen kevätkokous päätti vuoden 2018 jäsenmaksuksi I-jäseneltä 26,00 euroa ja II-jäseneltä 24,00 euroa. Piirin jäsenmaksu peritään SP:n jäsenmaksun yhteydessä. Varainhankintaan olennaisesti kuuluva Joulukampanja on budjetoitu edellisten vuosien toteumien mukaisesti. Onnistuneet kampanjat sekä panostukset koulutukseen, tuotteisiin ja palkintoihin antavat jälleen hyvät lähtökohdat onnistuneelle kampanjalle. Joulukampanja on merkittävä talouden tukijalka partiopiirille, mutta ennen kaikkea myös siihen osallistuville lippukunnille. Koko kampanjan myynnin uskotaan ylittävän euron tason. Valtionapua on budjetoitu edellisvuosien toteumien mukaisesti euroa. Muita avustuksia on budjetoitu saatavaksi noin euroa. Vuonna 2018 ei ole tarkoitus suorittaa merkittäviä taseeseen aktivoitavia investointeja, vaan hankinnat koostuvat pääsääntöisesti tavanomaisista tulokseen kirjattavista pienhankinnoista.

22 Talousarvio 2018 (eur) TA 2018 TA 2017 MUUTOS VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Osanottomaksut Muut tuotot KULUT Henkilöstökulut Palkat Palkkiot Henkilösivukulut Poistot Muut kulut Vuokrat Ulkopuoliset palvelut Matka- ja majoituskulut Materiaalikulut Muut toimintakulut KULUT YHTEENSÄ VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ VARAINHANKINTA TUOTOT Jäsenmaksut Myyntituotot Ilmoitustuotot Muut tuotot KULUT Ostokulut Muut kulut KULUJÄÄMÄ YLEISAVUSTUKSET TILIKAUDEN TULOS 0 0 0

23 (eur) TA 2018 TA 2017 MUUTOS Muut tuotot Avustukset Työkorvaukset Muut Matka- ja majoituskulut Matkakorvaukset ja päivärahat Kuljetukset Ruoka- ja majoituskulut Osanottomaksut Materiaalikulut Painatuskulut Kopiot Tarvikekulut Muut toimintakulut Jäsenmaksut Postikulut Puhelinkulut Pankkikulut Myönnetyt apurahat Ylläpito Muut kulut Ostokulut Kalenterit Materiaalit ja palkinnot Lippukuntien osuus Muut kulut Yleisavustukset Valtion toiminta-avustus Valtion erityisavustus

24 Tapahtumakalenteri 2018 TAMMIKUU Partiojohtajaperuskurssi 5/2017, II-osa YSP-kurssi * Partiojohtajaperuskurssi 1/2018, I-osa Akela- ja sampovihjarit Ansiomerkkien hakudeadline Luottispäivä Valmentajastartti Talviretkeilykurssi Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi Rastipäällikkökurssi Aikuisten Talviretkeilykurssi Supe- ja seikkailijakisat haltuun -koulutus HELMIKUU Aluetapaamiset KO-koulutus, aloitusosa * Akela- ja sampokurssi 3.2. Ikäkauden apulainen -koulutus Ensiapu 1 -koulutus 6.2. Viestintävarras Valmentajakoulutuksen 1/18 starttiviikonloppu * Piirin talvimestaruuskilpailut Pestijohtaja- ja ohjelmajohtajakoulutus MAALISKUU Saaristokipparikurssi, I-osa * Talvi SM-kilpailut, Ukko 2018 * Meripartiojohtajapäivät * Saaristokipparikurssi, II-osa * Piirin kevätkokous ja Johtajapäivä 24. ja Ensiapu 1 -koulutus 24. ja Ensiapu 2 -koulutus Jatko-ROK Ko-Gi 126 *

25 HUHTIKUU 3.4. Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 1/2018, I-osa Partiojohtajaperuskurssi 1/2018, II-osa 7.4. Tarpojien Taitopäivä Solmumestari 7.4. Tarpojaluotsivihjarit Globaalikasvatuskoulutus * Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 1/2018, II-osa Hygieniapassikoulutus Kohtaus * Ansiomerkkien hakudeadline Veneenohjaajakurssi, teoria Piirin kevätmestaruuskilpailut Toiminnansuunnittelun startti luottiksille Valmentajaillallinen Partiojohtajaperuskurssi 2/2018, I-osa TOUKOKUU Ko-Gien 126, 128, 129 ja 130 johdanto-osa * 5.5. Sudenpentukilpailut Vaeltajavaellus Kevät SM-kilpailut Leon Lenkki & Hilkan Kilpa KESÄKUU Porin suurtapahtuma Framil Valmentajakoulutuksen 2/18 starttiviikonloppu Ko-Gi 127 * Veneenohjaajakurssi, käytäntö HEINÄKUU Ko-Gi 128 * Ko-Gi 129 * Satahanka XIII -leiri * ELOKUU Nokipannukahvit kuntapäättäjille Ko-Gi 130 * 9.8. #koe#elämys@partio

26 Elomessut Partiojohtajaperuskurssi 2/2018, II-osa Luottisseminaari Harrastemessut Valtakunnallinen vaeltajatapahtuma * Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi Ko-Gi 126 ja Ko-Gi 131 * SYYSKUU Rastipäällikkökurssi Partiopiirien KV-viikonloppu * 1.9. Aikuisten retkeilykurssin ja Vaelluskurssin (erätaito II) teoria 2.9. Supe- ja seikkailijakisat haltuun - koulutus Lippukunnanjohtajakoulutus Ohjelmajohtajakoulutus Ensiapu 1 -koulutus, vaelluskurssi Partiojohtajaperuskurssi 3/2018 monimuotokoulutus, aloitus Partiojohtajaperuskurssi 4/2018, I-osa Akela- ja sampokurssi Ansiomerkkien hakudeadline Ikäkauden apulainen -koulutus Aikuisten retkeilykurssi Viestintä- ja markkinointikoulutuspäivä Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutus, 2. tapaaminen Saaristokipparikurssi osa 3 * Retkeilykurssi (erätaito I) Vaelluskurssi (erätaito II) 22. & Aikuisten akelakurssi SM-syyskilpailut Ensiapukurssi sisuille LOKAKUU Aluetapaamiset Sihteerikoulutus Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutuksena, retki Partioheraldiikkakurssi Luotsipäivä *

27 8.10. Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 2/2018, I-osa Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 2/2018, II-osa Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutuksena, 3. tapaaminen Partiojohtajaperuskurssi 5/2018, I-osa Meripartio-ohjaajatapaaminen * Valmentajakoulutuksen 3/18 starttiviikonloppu * Pestijohtajakoulutus Seikkailijakisat Ensiapu 1 -koulutus MARRASKUU Tarpojien Taitopäivä MinäMinä SuperPäivä Luotsikoulutus SuperPäivä Ko-Gien 127, 128, 129, 130 ja 131 seminaari * Partiojohtajaperuskurssi 4/2018, II-osa Hyvä johtajuus -seminaari lippukunnan-, pesti- ja ohjelmajohtajille Piirin syyskokous Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutuksena, 4. tapaaminen Ansiomerkkien hakudeadline Luotsattu ulkomaanprojekti vaeltajille Lippukunnanjohtajatapaaminen ja SP:n jäsenkokous Pelastautumiskurssi * Partiokouluttajakoulutus Sudenpentutapahtumat Samoajatapahtuma Partiojohtajaperuskurssi 5/2018, II-osa Nuotiokitarakurssi JOULUKUU Ensiapu 2 -koulutus Akela- ja sampovihjarit Partiotoimiston joulukahvit Ko-Gi 131 * * Suomen Partiolaisten tapahtuma tai koulutus

28 Seuraa toimintasuunnitelman etenemistä vuonna 2018 osoitteessa: hp.partio.fi/toimintasuunnitelma Kuva: Otto Virtanen

Jokainen rakentaa parempaa maailmaa

Jokainen rakentaa parempaa maailmaa Jokainen rakentaa parempaa maailmaa Kuva: Harri Halmejärvi Hämeen Partiopiiri ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 ja talousarvio 2017 Jokainen rakentaa parempaa maailmaa _ Partio on Suomen vaikuttavin nuorten

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 HAP=Hämeenlinnan alueen partiolaiset =Hämeen partiopiiri SP=Suomen partiolaiset TAMMIKUU 6.1. Tilastojen DL Malla 14.1 Kolotalkoot Syke 15.1. Ansiomerkkien hakudeadline

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. ja Talousarvio ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 21.11.2015

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. ja Talousarvio ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 21.11.2015 Hämeen Partiopiiri ry Toimintasuunnitelma ja Talousarvio 2016 ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 21.11.2015 Sisällys JOHDANTO 3 STRATERGIA 2015-2018 4 5 TAVOITTEET 2015-2016 VAHVA LIPPUKUNTA 6 KAIKKI MUKAAN 7 LOISTAVAA

Lisätiedot

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. 2015-2016 ja Talousarvio 2015 ESITYS

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. 2015-2016 ja Talousarvio 2015 ESITYS Hämeen Partiopiiri ry Toimintasuunnitelma 2015-2016 ja Talousarvio 2015 ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 8.11.2014 Sisällys Johdanto 3 Stratergia 2015-2018 4 5 Tavoitteet 2015-2016 Vahva lippukunta 6 Kaikki mukaan

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 (myöh. partiopiiri) toimii Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n (myöh. keskusjärjestö tai Suomen Partiolaiset) piirijärjestönä Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN N TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄRYHMÄ JÄSENHANKINTA- JA MARKKINOINTIRYHMÄ TALOUSRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDERYHMÄ JA PROJEKTIT HALLINTO

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 1000,00 0,00 10,00 3089 Muut tuotot 0,00 5000,00 18713,70 3090 Erityisavustukset 0,00 10000,00 4452,20 yhteensä 1000,00 15000,00 23175,90 Henkilöstökulut Palkat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja Sisällysluettelo 1. Yleistiedot sivu 2 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 10 4. Talousarvio sivu 12 Perustiedot on aktiivinen, 70-vuotias poikalippukunta, joka kuuluu Hämeen Partiopiiriin.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kuva Ismo Kurki: Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2015 1 JOHDANTO Etelä-Karjalan Partiolaiset ry on perustettu vuonna 1976 ja se toimii Suomen Partiolaiset Finlands

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TOIMINNAN SUUNTAVIIVOJA. Toimintasuunnitelma 2018 Talousarvio 2018

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TOIMINNAN SUUNTAVIIVOJA. Toimintasuunnitelma 2018 Talousarvio 2018 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TOIMINNAN SUUNTAVIIVOJA Toimintasuunnitelma 2018 Talousarvio 2018 Sisällys Lukijalle...3 Ikäkausikohtaiset nosto...4 Toiminnan suunnittelun taustaa...9 L-SP:n strategiset painopisteet...9

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016 Esitys syyskokoukselle 25.10.2015 Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016 Lappilaisessa partiossa on entistä enemmän tekemisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Käsitelty syyskokouksessa 14.11.2015 Kajaanissa TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Järvi-Suomen Partiolaisten kaikki toiminta tukee lippukuntia laadukkaan partiotoiminnan

Lisätiedot

I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa

I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa 1 / 5 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N VUOSILLE 2013 ja 2014 YLEISTÄ Vuodet 2013 ja 2014 ovat :n kuudes ja seitsemäs toimintavuosi, joiden aikana on tarkoitus kehittää piirin toimintamalleja edelleen sekä

Lisätiedot

JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019

JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019 on yksi Suomen Partiolaiset ry:n yhdestätoista partiopiiristä, joka toimii Kainuun, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Tapahtumakalenteri Talousarvio

Toimintasuunnitelma Tapahtumakalenteri Talousarvio Toimintasuunnitelma Tapahtumakalenteri Talousarvio Piirihallituksen esitys syyskokoukselle 19.10.2014 Järvenpäässä Käsissäsi on hallituksen esitys Uudenmaan Partiopiirin toimintasuunnitelmaksi kaksivuotiskaudelle

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä 7.10.2018 TERVETULOA. Keitä olemme ja mistä tulemme? Mitä tänään tapahtuu? Päivän aikataulu 11:45 Koulutussetti 1 Lippukunta, Piiri ja Järjestö / Suvi Kasvatustavoitteet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Etelä-Karjalan Partiolaiset ry 1 JOHDANTO Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n (myöh. piiri) toiminnansuunnittelu vuodelle 2018 koostuu toimintasuunnitelman tekstiosasta, tapahtumakalenterista

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013 Sivu 1 01 Aluetyö Henkilöstökulut 3030 Palkat ja palkkiot -46 591,60-51 551,40 3040 Eläkevakuutusmaksut -8 549,86-12 063,03 3050 Muut henkilösivukulut -1 749,30-1 752,75 Yhteensä -56 890,76-65 367,18 3071

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta 3290 Muut ostetut palvelut 0,00 0,00-1778,00 Yhteensä 0,00 0,00-1778,00 3300 Päivärahat, hlökunta 0,00-660,00 0,00 Yhteensä 0,00-660,00 0,00 3340 Päivärahat, os. 0,00 0,00-520,00

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014 Sivu 1 01 Aluetyö 3030 Palkat ja palkkiot -35 937,88-46 591,60 3040 Eläkevakuutusmaksut -6 828,20-8 549,86 3050 Muut henkilösivukulut -1 419,55-1 749,30 Yhteensä -44 185,63-56 890,76 3070 Vuokrakulut,

Lisätiedot

PARTIO KUULUU KAIKILLE. partio.fi

PARTIO KUULUU KAIKILLE. partio.fi PARTIO KUULUU KAIKILLE partio.fi Suomen Partiolaisten toimintasuunnitelma 2016 Tervetuloa Roihuvuoteen! Vuonna 2016 partio näkyy enemmän kuin koskaan. Roihu kokoaa kesän suurleirille 15 000 partiolaista,

Lisätiedot

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä. TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET :n säännöt, 9. : Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään toimintaohjesäännössä. Toimintaohjesäännön vahvistaa hallitus, joka

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 10 Keskushallinto 3002 Koulutus 14400,00 0,00 0,00 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 1705,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 713,32 yhteensä 14400,00 0,00 2418,32 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 10 Keskushallinto 3089 Muut tuotot 5000,00 14400,00 19025,68 3090 Erityisavustukset 10000,00 0,00 2365,00 yhteensä 15000,00 14400,00 21390,68 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset

Lisätiedot

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Toiminnan kehittäminen 2015-16 RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Tavoite Jäsenmäärän kasvu 6 000 partiolaista J-SP:ssa 2016 Partiolaisten määrällä on vaikutusta piirin saamaan valtionapuun, joka jaetaan suoraan

Lisätiedot

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään

Lisätiedot

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) 1 Projektin tarve Lippukunnanjohtajan työtaakkaa kevennetään ja tukea kohdistetaan useammalle ja tehtäviä jaetaan. Tilanne ennen projektin käynnistämistä

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO Sivu 1 Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO 31.12.2019 31.12.2018-31.12.2017 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA 3089 Muut tuotot 1 000 0 0 Yhteensä 1 000 0 0 yhteensä 1 000 0 0 Toiminnanalan

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2017 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2017 TOIMINNANALOITTAIN 4.10.2016 N TALOUSARVIO 2017 TOIMINNANALOITTAIN - Alueryhmä - Koulutusryhmä - Aikuis- ja luottisryhmä - Ohjelmaryhmä - Viestintäryhmä - Jäsenhankinta- ja markkinointiryhmä - Talousryhmä - Yhteiskuntasuhde-ryhmä

Lisätiedot

LUKIJALLE...3 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN STRATEGIA

LUKIJALLE...3 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN STRATEGIA Lounais-Suomen Partiopiiri Strategia 2019-2020 Toimintasuunnitelma 2019 Sisällys LUKIJALLE...3 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN STRATEGIA 2019-2020...4 Piirin tarkoitus...4 Taustaa...4 Partion päämäärä...4

Lisätiedot

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1 Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 1 2 Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 4 2 LAPIN PARTIOLAISTEN STRATEGIA 2015 2018... 4 3 TOIMINTASUUNNITELMA 2015... 6 A) Partio kuuluu kaikille... 7 B) Partio on (nuoria)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISTEN VUOSI 2016 ORGANISAATIO STRATEGIA 2015-2018 ALUE VAPAAEHTOISTUKI (KOULUTUS) OHJELMA PROJEKTIT

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Johdanto Lappilaisessa partioliikkeessä pyritään vuoteen 2015 mennessä

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry

Järvi-Suomen Partiolaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 TAPAHTUMAKALENTERI 2009 TALOUSARVIO 2009 Järvi-Suomen Partiolaiset ry Hyväksyttiin Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n syyskokouksessa 26.10.2008 SISÄLLYSLUETTELO Piirijohtajan

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ... 3 1 Soveltaminen...3 2 L-SP:n piirinmestaruuskilpailut...3 3 Järjestämisoikeus...3 4 Sarjajako...4 5 Osanotto-oikeus...4

Lisätiedot

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sivu 1 (7) Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 YLEISTÄ Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry toimii yhteislippukuntana. Toiminnan perustana ovat sudenpentulaumojen,

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN Päivitetty tilinpäätös 11.3.2019 RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTIRYHMÄ JÄSENHANKINTARYHMÄ TALOUSRYHMÄ PROJEKTIRYHMÄ

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2018 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TALOUSARVIO 2018 TOIMINNANALOITTAIN 11.10.2017 N TALOUSARVIO 2018 TOIMINNANALOITTAIN - Alueryhmä - Koulutusryhmä - Aikuis- ja luottisryhmä - Ohjelmaryhmä - Viestintä ja markkinointiryhmä - Jäsenhankintaryhmä - Talousryhmä - Yhteiskuntasuhde-ryhmä

Lisätiedot

Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018

Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018 Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018 Tammikuu tässä kuussa myös LPK kevätkauden suunnittelukokous 12.-14.1. Lippis ja koko muu johtajakolmikko lepää Alueryhmä 13.1. Lippukunnan suunnittelu ja

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry

Lapin Partiolaiset ry Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2020 Toimintasuunnitelma 2014-15 Tapahtumakalenteri 2014 Latukartta 2020 Organisaatiokaavio Kuva Puuska talvileiriltä, Matti Björninen. Lapin Partiolaiset

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI 2014-2015 JA TALOUSARVIO 2014 sivu 2 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 JOHDANTO (myöhemmin partiopiiri) toimii Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n piirijärjestönä Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Etelä-Karjalassa

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: Aika Maanantaina 29.12.2009 Ilmoittautuminen ja ruoka 18.00-19.00 Kokous alkaa 19.00 Paikka Seinäjoen Nuorisoasema, Puistokatu

Lisätiedot

PIIRIN TAPAHTUMIEN TALOUSOHJE

PIIRIN TAPAHTUMIEN TALOUSOHJE Piirin tapahtumia ovat piirin toimintasuunnitelmaan kirjatut tai piirin ryhmien erikseen järjestettäväksi päättämät tapahtumat, jotka piirihallitus on vahvistanut järjestettäväksi. Muiden tapahtumien osalta

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain - Alue - Koulutus - Ohjelma - Viestintä - Talous - Projektit ja yhteiskuntasuhteet - Hallinto Suomen Partiolaiset Kohteiden tuloslaskelma,

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Toimenpidetaulukko 2018

Toimenpidetaulukko 2018 Toimenpidetaulukko 2018 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET RY Hyväksytään J-SP:N syyskokouksessa 4.11.2017 Mikkelissä Strategia 2015 2018 Tavoitteet Partio kuuluu kaikille Partion positiivinen vaikutus ulottuu

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma Hyväksyttäväksi syyskokoukselle

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma Hyväksyttäväksi syyskokoukselle Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Hyväksyttäväksi syyskokoukselle 18.10.2015 Etelä-Karjalan Partiolaiset Etelä-Karjalan Partiolaisiin kuuluu 21 toimivaa lippukuntaa piirin eteläisimmästä

Lisätiedot

Painotyö Multiprint, Turku, 2013. Julkaisija Lounais-Suomen Partiopiiri ry

Painotyö Multiprint, Turku, 2013. Julkaisija Lounais-Suomen Partiopiiri ry Lukijalle... 3 Piirin tarkoitus... 3 Toiminnansuunnittelun perusteet... 4 Toiminta vuonna 2014... 4 Viestintä piirissä... 6 Talous... 7 Syty partioon... 8 Erityistä vuonna 2014... 10 L-SP:n yhteistyötahot...

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Terveiset partiovuodelle 2012 3. Toimintakauden 2012 painotukset 4. Liitteet. Tapahtumakalenteri 2012 7. Talousarvio 2012 10

Terveiset partiovuodelle 2012 3. Toimintakauden 2012 painotukset 4. Liitteet. Tapahtumakalenteri 2012 7. Talousarvio 2012 10 Lounais-Suomen Partiopiirin Toimintasuunnitelma 2012 Sisällys Terveiset partiovuodelle 2012 3 Toimintakauden 2012 painotukset 4 Liitteet Tapahtumakalenteri 2012 7 Talousarvio 2012 10 2 Terveiset partiovuodelle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio -  - toiminta.partio.fi -  - LUOTSIKOULUTUS Tarpoja-, samoaja-, vaeltajaluotsit Partiojohtajan peruskoulutus Tuntee 12-22-vuotiaiden nuorten maailmaa ja toimintatapaa Osaa ohjata, tukea ja motivoida 12-22-vuotiaita nuoria Tuntee 12-22-vuotiaiden

Lisätiedot

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry 1/2 ALUETYÖ 3000 Osallistumismaksut 0 2 600 264 Osallistumismaksut 0 2 600 264 3960 Kirkkopalvelut-avustukset 0 23 416 9 373 Julkiset kohdeavustukset 0 23 416 9 373 Varsinaisen toiminnan tuotot 0 26 016

Lisätiedot

TAMPEREEN PARTIOLAISET RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Esitys syyskokoukselle

TAMPEREEN PARTIOLAISET RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Esitys syyskokoukselle TAMPEREEN PARTIOLAISET RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Esitys syyskokoukselle 21.11.2017 Sisältö Yleistä 3 Tamperelaisten lippukuntien toiminta 4 Yhteistoiminta 6 Aluetyö 13 Hallinto, talous

Lisätiedot

Sini Kurki. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Lapin Partiolaiset ry. Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2018 Luonnos 1

Sini Kurki. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Lapin Partiolaiset ry. Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2018 Luonnos 1 Sini Kurki TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Lapin Partiolaiset ry 1 SISÄLLYS 1. Johdanto... 2 2. Toiminta... 3 2.1 Ohjelma... 3 2.2 Koulutus... 5 2.3 Aluetoiminta... 6 3. Viestintä ja markkinointi... 7 4. Talous...

Lisätiedot

v. 10.2.2015 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle

v. 10.2.2015 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle v. 10.2.2015 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle 2014 Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle Suomen Partiolaiset - Finland Scouter Taitto: Tuomas Sauliala Kuvat: Joonas

Lisätiedot

Tukea ja turvaa Älä jää yksin

Tukea ja turvaa Älä jää yksin Tukea ja turvaa Älä jää yksin 1. ALU EOHJA AJA TUKEE LI PPUKU N NAN JOHTA J I STOA Lippukunnanjohtajan lähin tuki on oma alueohjaaja. Silloin tällöin tulee tilanteita, jolloin oman lippukunnan johtajakollegat

Lisätiedot

03 Budjetointiraportti, pitkä

03 Budjetointiraportti, pitkä 1/4 1.1. - 31.8. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3105 Hanke- ja erityisavustukset 555 826 419 000 136 826 352 552 500 961 664 792 3106 Tapahtumien valtionavut 66 000 104 000-38 000 33 000 0 0 3110 Kuntien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry.

TOIMINTASUUNNITELMA. Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. on Porin Ahlaisissa toimiva yhteis- ja maalippukunta, joka on perustettu 28.2.1979. Lippukunnan

Lisätiedot

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29

Lisätiedot

UUDEN LIPPUKUNTATUEN MALLIN LIPPUKUNTA- JA PIIRIPESTIT SEKÄ KÄYTTÖÖNOTON AIKATAULUA

UUDEN LIPPUKUNTATUEN MALLIN LIPPUKUNTA- JA PIIRIPESTIT SEKÄ KÄYTTÖÖNOTON AIKATAULUA 25.1.2016/AB UUDEN LIPPUKUNTATUEN MALLIN LIPPUKUNTA- JA PIIRIPESTIT SEKÄ KÄYTTÖÖNOTON AIKATAULUA Hei piireihin! Ohjaajapestien päivitystyön tuumailuosuus on loppusuoralla ja nyt alkaa kommmentointi, jalkautus

Lisätiedot

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TUOTOT 166 922 200 000 354 000 08-3000 Osanottomaksut 80 620,00 100 000

Lisätiedot

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Partiolippukunta Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:ssä vuoden 2018 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. Tarpojaikäkausi. Tarpojaikäkausi on

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Talousarvio 2017, toiminnoittain

Talousarvio 2017, toiminnoittain Talousarvio, toiminnoittain 1/2 1.1. - 31.7. Kaikki yhteensä Järjestötoiminta Tuotot 47 500 21 500 26 000 63 006 8 778 24 931 Kulut -227 798-173 900-53 898-163 986-79 151-168 411 Yhteensä -180 298-152

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 5 4. Talousarvio sivu 7 Perustiedot

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä

Lisätiedot

TAMPEREEN PARTIOLAISET RY

TAMPEREEN PARTIOLAISET RY TAMPEREEN PARTIOLAISET RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 TAMPEREEN PARTIOLAISET RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Hyväksytty syyskokouksessa 22.11.2016 Sisältö Yleistä Tamperelaisten

Lisätiedot

Seuraa meitä somessa

Seuraa meitä somessa Seuraa meitä somessa FACEBOOK: Lounais-Suomen partiopiiri INSTAGRAM: lspartiopiiri TWITTER: lspartiopiiri SNAPCHAT: lspartiopiiri Kun julkaiset omia partiokuviasi, muistathan tägit #lspartiopiiri ja #partioscout!

Lisätiedot