NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015"

Transkriptio

1 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

2 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri otetaan osaksi lippukunta-arkea. Tavoite on, että kaikki lippukunnan pestinhaltijat on pestattu kevätkauden päättymiseen mennessä. Syksyn toiminta ja kauden aloittaminen suunnitellaan myös valmiiksi ennen kevätkauden päättämistä. Kaikki mukaan Erilaiset markkinointitempaukset ja -materiaalit tukevat lippukuntien jäsenhankintaa. Jäsenhankinta on jatkuvaa ja markkinointia tehdään elokuun lisäksi tammikuussa ja Partioviikolla. Loistavaa laatua Ikäkausijohtajille tarjotaan tukea ohjelmakoulutuksen kautta mielekkään ja laadukkaan toiminnan varmistamiseksi. Johtajahuolto ja kiittäminen muodostuvat lippukunnan perinteeksi. Syksyn toimintakaudella hallitus alkaa kartoittamaan Nastapartion mahdollisuutta ja resursseja hakea Loistolippukunta statusta. Se on Hämeen Partiopiirin käyttöön ottama lippukunnille suunnattu laatutyökalu, jonka avulla partiotoiminnan laatu tuodaan näkyväksi ja tavoiteltavaksi. Yhteistyötä ympäriinsä Yhteistyö ja yhteydenpito taustayhteisöjen kanssa varmistavat tulevaisuuden resurssit. Lippukuntien johtajille tarjotaan tukea viranhaltijoiden, päättäjien ja median kohtaamiseen. Aikuisia partiolaisia tuetaan pesteissään kaikin tavoin Koulutamme lippukunnan tehtävissä toimivat aikuiset pesteihinsä ja tuemme heitä tehtävissään. Kannustamme ja tarjoamme välineitä aikuisten jaksamista tukevaan toimintaan. Panostamme aikuisten rekrytointiin ja sitouttamiseen. Nostamme partion imagoa ja panostamme partion näkyvyyteen ja markkinointiin Nastolassa. Parannamme lippukunnan sisäistä viestintää.

3 Vahva lippukunta Vahvan lippukunnan perusta on toimiva yhdistys, jossa pestit on jaettu tasaisesti ja jossa kukin pestissä oleva johtaja tietää, mitä häneltä odotetaan. Tavoite on luoda Nastapartiolle pestikulttuuri, jossa pestinhaltijat ovat saaneet koulutuksen pestiinsä, heitä tuetaan sen aikana ja heidän kanssaan käydään pestikeskustelu vuosittain. Lippukunnissa tapahtuvan pestaamisen tueksi Hämeen partiopiiri päivittää lippukunnan avainpestien tehtäväkuvaukset. Tavoite on, että kaikki lippukunnan pestinhaltijat on pestattu kevätkauden päättymiseen mennessä. Syksyn toiminta ja kauden aloittaminen suunnitellaan myös valmiiksi ennen kevätkauden päättämistä. Lippukunnan johtajistoa velvoitetaan osallistumaan Hämeen partiopiirin aluetyön järjestämiin perinteisiin aluetapaamisiin sekä lisäksi ikäkausijohtajia kehoitetaan osallistumaan oman ikäkautensajohtajien tapaamisiin sekä koulutuksellisiin iltoihin, jotka ovat avoimia kaikille alueen johtajille ja joiden aiheet nousevat kunkin alueen tarpeista.

4 Kaikki mukaan Partio on kaikille avoin harrastus, johon mukaan pääsee taustasta riippumatta ja mihin ikäkauteen tahansa. Tämän taataksemme tarvitsemme aikuisia vapaaehtoisia toimijoita lippukuntaan. Aikuisten rekrytointia tuetaan Hämeen partiopiirin avustamana suoramarkkinoinnin ja koulutuksen keinoin. Mukaan tulevien aikuisten tukemiseksi piiri luo Uuden aikuisen polun, jonka avulla lippukunnassa pystytään järjestelmällisesti ottamaan uusi aikuinen mukaan toimintaan ja varmistamaan, että hän saa tarvitsemansa perehdytyksen ja koulutuksen. Pysyäksemme elinvoimaisina meidän pitää tehdä jatkuvaa jäsenkampanjointia. Piiri tukee lippukuntien jäsenhankintaa ja rekrytointia materiaalien, kampanjoiden ja tapahtumien avulla. Partioon pitää voida liittyä muulloinkin kuin elo-syyskuussa, joten partion markkinointia tehdään elokuun lisäksi myös tammikuussa ja Partioviikolla. Partioviikosta muodostetaan yhdessä keskusjärjestön markkinointitempausten kanssa toiminnallinen viikko Partion mielikuvatutkimuksessa (2013) todettiin, että yksi partioon liittymättömyyden syy on, ettei tiedetä, missä ja miten partiota voi harrastaa. Piirin ylläpitämää mukaanpartioon.fi-sivustoa kehitetään muun muassa hakuominaisuuksia lisäämällä. Loistavaa laatua Ikäkausijohtajille tarjotaan tukea ohjelmakoulutuksen kautta mielekkään ja laadukkaan toiminnan varmistamiseksi. Johtajahuolto ja kiittäminen muodostuvat lippukunnan perinteeksi. Syksyn toimintakaudella hallitus alkaa kartoittamaan Nastapartion mahdollisuutta ja resursseja hakea Loistolippukunta statusta. Se on Hämeen Partiopiirin käyttöön ottama lippukunnille suunnattu laatutyökalu, jonka avulla partiotoiminnan laatu tuodaan näkyväksi ja tavoiteltavaksi. Mielekäs ja laadukas toiminta saa lapset, nuoret ja aikuiset pysymään pidempään partion parissa. Tällaisen toiminnan edellytys ovat koulutetut ja pesteissään jaksavat johtajat. Hallitus kehittää lippukunnan järjestämää johtajahuoltoa ja ohjelmaa johtajilleen myös yhdessä naapurilippukuntien kanssa sekä lisää huomiota kiittää ja palkita hyvin tehdystä pestistä. Koulutetut johtajat osaavat myös soveltaa partio-ohjelmaa lippukunnan ja sen jäsenten tarpeisiin paremmin sopivaksi. Piirin Superlauantaikoulutus keskittyy jatkossa vahvemmin ohjelmaosaamisen kouluttamiseen. Lippukuntalaisia kannustetaan lähtemään retkelle tarjoamalla valmiita ohjelmavinkkejä. Olipa retki lähelle tai kauas, se vie lippukunnan toimintaa partion ytimeen.

5 Yhteistyötä ympäriinsä Yhteiskunta muuttuu ja se vaikuttaa partion toimintaedellytyksiin. Muuttuvassa tilanteessa Nastapartion tulee olla tiiviissä kontaktissa taustayhteisöön ja muihin toimintaa tukeviin tahoihin. Piiri tukee tätä työtä kartoittamalla taustayhteisöt ja kutsumalla heidän edustajansa sopiviin alueellisiin tapahtumiin sekä opastamalla lippukuntien johtajia kertomaan harrastuksestamme eri viranhanltijoille ja päättäjille. Piiri myös kannustaa lippukuntia olemaan säännöllisesti yhteydessä taustayhteisöihinsä ja tarkastamaan taustayhteisösopimuksensa. Aikuisia partiolaisia tuetaan pesteissään Vaikka partio onkin lasten ja nuorten harrastus, niin Nastapartio tarvitsee toiminnan pyörittämiseen myös aikuisia. Nastapartion hallitus kannustaa ja ohjaa lippukunnassa toimivia johtajia pitämään pesteissä toimiville pestikeskustelut ja pestaamaan etenkin ikäkausiluotseja. Pestikeskusteluissa sovitaan muun muassa tarpeellisesta koulutuksesta ja keskustellaan pestissä jaksamisesta. Lippukunta tukee aikuisten jaksamista ja yhteistyötä järjestämällä koulutuksellisia ja rentouttavia johtajahuoltotapahtumia. Hämeen Partiopiirissä otetaan käyttöön uudistetut Tervetuloa partioon -kurssin materiaalit, joiden avulla voimme järjestää uusille aikuisille Tervetuloa partioon - koulutuksia itsenäisesti tai yhteistyössä alueen muiden lippukuntien kanssa. NASTAPARTIO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2015

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015 LIPPUKUNNAN JOHTAMINEN - KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Lippukunnan hallituksen jäsenet ja näihin pesteihin aikovat vaeltajat ja aikuiset Partiojohtaja-peruskoulutus Osaa johtaa lippukuntaa

Lisätiedot

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Strategia 2011-2014 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS TAUSTAA... 3 VISIO... 3 MISSIO... 3 TAVOITTEIDEN PURKU... 4 KÄSITTEET... 5 LIITTEET: Kolkkavihko Ruskea Linja, jermu-, vartio- ja vaeltajaohjelma

Lisätiedot

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. 2015-2016 ja Talousarvio 2015 ESITYS

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. 2015-2016 ja Talousarvio 2015 ESITYS Hämeen Partiopiiri ry Toimintasuunnitelma 2015-2016 ja Talousarvio 2015 ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 8.11.2014 Sisällys Johdanto 3 Stratergia 2015-2018 4 5 Tavoitteet 2015-2016 Vahva lippukunta 6 Kaikki mukaan

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä IKÄKAUSIVASTAAVA-KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Yhdestä tai useammasta Ikäkaudesta vastaavat ikäkausivastaavat, jatkokoulutusta kaipaavat akelat, sammot ja luotsit Partiojohtaja-peruskoulutus

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. ja Talousarvio ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 21.11.2015

Hämeen Partiopiiri ry. Toimintasuunnitelma. ja Talousarvio ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 21.11.2015 Hämeen Partiopiiri ry Toimintasuunnitelma ja Talousarvio 2016 ESITYS SYYSKOKOUKSELLE 21.11.2015 Sisällys JOHDANTO 3 STRATERGIA 2015-2018 4 5 TAVOITTEET 2015-2016 VAHVA LIPPUKUNTA 6 KAIKKI MUKAAN 7 LOISTAVAA

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Lounais-Suomen Partiopiiri 20.1.2015 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry

Lapin Partiolaiset ry Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2020 Toimintasuunnitelma 2014-15 Tapahtumakalenteri 2014 Latukartta 2020 Organisaatiokaavio Kuva Puuska talvileiriltä, Matti Björninen. Lapin Partiolaiset

Lisätiedot

Strategia HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Strategia HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY Strategia 2015-2018 HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS Taustaa... 3 Visio... 3 Missio... 3 Tavoitteet... 3 Käytetyt termit... 5 TAUSTAA Lippukunnan nykyistä strategiaa suunniteltaessa Johtajaneuvostoissa

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Johdanto Lappilaisessa partioliikkeessä pyritään vuoteen 2015 mennessä

Lisätiedot

Versopartion visio- ja strategia

Versopartion visio- ja strategia Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Ehdotus SVN:n johtokunnalle 13.1.15ksi 1(5) Versopartion visio- ja strategia Taustaa Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n partiotoimikunta (PTK) on 2013 2014 suunnitellut toimintansa

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Toiminnan kehittäminen 2015-16 RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Tavoite Jäsenmäärän kasvu 6 000 partiolaista J-SP:ssa 2016 Partiolaisten määrällä on vaikutusta piirin saamaan valtionapuun, joka jaetaan suoraan

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Muistathan itse päivittää pakettia tarpeen vaatiessa. Onnea pestiisi!

Muistathan itse päivittää pakettia tarpeen vaatiessa. Onnea pestiisi! Tämä materiaalipaketti on tarkoitettu lippukunnanjohtajalle tueksi ja avuksi pestin hoitamiseen. Jokainen lippukunnanjohtaja voi tehdä paketista vuosien kuluessa oman lippukuntansa näköisen ja lisätä tarpeellista

Lisätiedot

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 KÄRKIHANKKEET - ASKELMERKKEJÄ TULEVAISUUTEEN Yhteisenä visionamme on, että Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija vuonna 2020. Olemme

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1 Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 1 2 Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 4 2 LAPIN PARTIOLAISTEN STRATEGIA 2015 2018... 4 3 TOIMINTASUUNNITELMA 2015... 6 A) Partio kuuluu kaikille... 7 B) Partio on (nuoria)

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Saatteeksi. Partiotoimintamme sydän on lippukunta. Kotoisessa, omassa lippukunnassa on turvallista HY VÄ LI PPUKU N NANJOHTAJA,

Saatteeksi. Partiotoimintamme sydän on lippukunta. Kotoisessa, omassa lippukunnassa on turvallista HY VÄ LI PPUKU N NANJOHTAJA, Saatteeksi HY VÄ LI PPUKU N NANJOHTAJA, Partiotoimintamme sydän on lippukunta. Kotoisessa, omassa lippukunnassa on turvallista kasvaa ja kokeilla vastuunkantoa omien kykyjen mukaisesti. Vanhemmat luottavat

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio -  - toiminta.partio.fi -  - LUOTSIKOULUTUS Tarpoja-, samoaja-, vaeltajaluotsit Partiojohtajan peruskoulutus Tuntee 12-22-vuotiaiden nuorten maailmaa ja toimintatapaa Osaa ohjata, tukea ja motivoida 12-22-vuotiaita nuoria Tuntee 12-22-vuotiaiden

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Koulutusjärjestelmä muutettiin vuonna 2008 tukemaan

Koulutusjärjestelmä muutettiin vuonna 2008 tukemaan Koulutus Henkilökohtaiseen kasvuun Partiokoulutus tukee partio-ohjelmaa ja on tärkeä osa partion kasvatustoimintaa. Koulutusjärjestelmän tehtävänä on tukea partiokasvatusta varmistamalla, että partiossa

Lisätiedot

Kuksa perusteet luottiksen näkökulmasta

Kuksa perusteet luottiksen näkökulmasta Kuksa perusteet luottiksen näkökulmasta Lounais-Suomen Partiopiiri Jyri-Petteri Paloposki jyri-petteri.paloposki@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISTEN VUOSI 2016 ORGANISAATIO STRATEGIA 2015-2018 ALUE VAPAAEHTOISTUKI (KOULUTUS) OHJELMA PROJEKTIT

Lisätiedot

Tukea ja turvaa Älä jää yksin

Tukea ja turvaa Älä jää yksin Tukea ja turvaa Älä jää yksin 1. ALU EOHJA AJA TUKEE LI PPUKU N NAN JOHTA J I STOA Lippukunnanjohtajan lähin tuki on oma alueohjaaja. Silloin tällöin tulee tilanteita, jolloin oman lippukunnan johtajakollegat

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Partioliikkeen strategia Suomessa 2020

Partioliikkeen strategia Suomessa 2020 Hyväksytty XI varsinaisessa jäsenkokouksessa 2111.2010 PART. VUOftaSUOMESSA PARTIO SCOUTING øoari FINLAND scout 1/5 Partioliikkeen strategia Suomessa 2020 O5jJI¼ Lippukunnanjohtajatapaaminen & jäsenkokous

Lisätiedot

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sivu 1 (7) Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 YLEISTÄ Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry toimii yhteislippukuntana. Toiminnan perustana ovat sudenpentulaumojen,

Lisätiedot

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN 1.6.2016 LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN Hei piireihin! Tämä on Lippukuntatuen uudistuksen materiaalipaketti 3, joka käsittelee uuden työnjaon jalkautusta lippukuntiin.

Lisätiedot

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta-

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta- Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta- Mari Lätzä Lähteinen Uusimaa Haastateltavien nimet muutettu 20,0 % 18,0 % Pohjatyö 16,0 % 14,0 % 12,0 % 10,0 % 8,0 % Partio% 7-17 v Partio% 18-22 v 6,0

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 KOKOUSKUTSU 27.10.2015 Hei Espoon PeLan jäsen! Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 klo 18:00 osoitteessa Thurmaninaukio 10 A 2, Kauniainen. Kokouksessa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Partiotutorin ohje. Partiotutor uuden aikuisen tukena

Partiotutorin ohje. Partiotutor uuden aikuisen tukena Partiotutorin ohje Partiotutor uuden aikuisen tukena 22.1.2014 1 1. ESIPUHE... 3 2. UUDET AIKUISET JA PARTIOTUTORIT - MIKSI HEITÄ TARVITAAN?... 3 3. PARTIOTUTOROINTI JA SIIHEN LIITTYVÄT TOIMET... 3 4.

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS Osaa perustaidot ja tiedot tapahtuman ja ihmisten johtamisesta partiossa. Moduulit: Johtaminen partiossa 4h Minä partiojohtajana I 4h Tapahtuman johtaminen 4h (sisältää johtamisharjoituksen)

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 5 4. Talousarvio sivu 7 Perustiedot

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje

Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje Loisto lippukuntien laatutyökalu Lippukunnan ohje Hämeen Partiopiiri ry Maaliskuu 2013 Kysymykset & kommentit: loistolippukunta@hp.partio.fi Tässä ohjeessa kerrotaan, mitä Loisto-laatutyökalu lippukunnalle

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. tukimateriaali alueohjaajalle

Lippukunnanjohtajan. tukimateriaali alueohjaajalle Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTIN tukimateriaali alueohjaajalle Alueohjaajana tärkein tehtäväsi on tukea lippukunnanjohtajaa hänen pestissään. Näin voit omalta osaltasi edistää partio-ohjelman toteutumista

Lisätiedot

INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015

INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015 INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015 VUOSI 2016 ON PARTIOSSA TÄYNNÄ ROIHUA! KIPINÄT, SUURLEIRI JA HIILLOKSET TÄYTTÄVÄT ENSI VUODEN MAHTAVALLA TEKEMISELLÄ. LÄHDETTEHÄN MUKAAN! ROIHULLA ASUTAAN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 5.3.2017 YLEISTÄ Rajamäen Metsänkävijät Ry on nurmijärveläinen yhteislippukunta, joka on tarjonnut partiotoimintaa rajamäkeläisille sekä lähialueiden lapsille, nuorille ja aikuisille

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Olarinmäen Samoojat ry Toimintasuunnitelma 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2013 SISÄLTÖ YLEISTÄ. 3 PARTIO-OHJELMA/TOIMINTA 4 SUDENPENNUT.. 5 SEIKKAILIJAT.. 6 TARPOJAT.. 7 KOULUTUSJOUKKUE.. 8 SAMOAJAT..

Lisätiedot

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KAIKKI IRTI KESÄLEIRISTÄ! Tulevana kesänä on suunta lippukunnan omalle kesäleirille. Nappaa tästä vinkit käyttöösi: Kesäleiri on monelle matalan

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä. Mikko Mulari, Pohja ja numerot: Tapani Tulkki

Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä. Mikko Mulari, Pohja ja numerot: Tapani Tulkki Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä Mikko Mulari, 6.9.2011 Pohja ja numerot: Tapani Tulkki Pääkaupunkiseudun partiolaiset / Dokumentin otsikko / Etunimi Sukunimi / 10.10.2010 Jäsenmäärän kehitys

Lisätiedot

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä. TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET :n säännöt, 9. : Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään toimintaohjesäännössä. Toimintaohjesäännön vahvistaa hallitus, joka

Lisätiedot

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan

Lisätiedot

I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa

I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa 1 / 5 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N VUOSILLE 2013 ja 2014 YLEISTÄ Vuodet 2013 ja 2014 ovat :n kuudes ja seitsemäs toimintavuosi, joiden aikana on tarkoitus kehittää piirin toimintamalleja edelleen sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Loistava kilpailu- ja harrastustarjonta Vammaisratsastus on merkittävä suomalainen urheilulaji,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 6 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 20. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2013

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja Sisällysluettelo 1. Yleistiedot sivu 2 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 10 4. Talousarvio sivu 12 Perustiedot on aktiivinen, 70-vuotias poikalippukunta, joka kuuluu Hämeen Partiopiiriin.

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

KOULUTUS- JÄRJESTELMÄ

KOULUTUS- JÄRJESTELMÄ KOULUTUS- JÄRJESTELMÄ KOULUTUSJÄRJESTELMÄ Julkaisija: Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry 2008 Teksti: Silja Pietikäinen ja Kaisa Karvonen Koulutusjärjestelmäuudistus-projektin pienryhmät ja workshopit

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Partiolippukunta Nummen Samoojat ry:ssä vuoden 2013 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. 40 v juhlavuosi 2. Tarpojaikäkausi 3. omatoiminen varainhankinta 4. Retkitoiminta

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Käsitelty syyskokouksessa 14.11.2015 Kajaanissa TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Järvi-Suomen Partiolaisten kaikki toiminta tukee lippukuntia laadukkaan partiotoiminnan

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot