Toimintakertomus Killan organisaatio vuonna Hallitus. Puheenjohtaja Juho Salmi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2011. Killan organisaatio vuonna 2011. Hallitus. Puheenjohtaja Juho Salmi"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2011 Puheenjohtaja Juho Salmi Vuonna 2011 vietiin kiltaa jälleen vuosi eteenpäin ja tehtiin killasta jäsentensä näköinen. Kilta on kehittynyt nuorekkaammaksi ja keskustelevammaksi. Toimintasuunnitelmassa asetettiin tavoite, että kiltaa olisi vietävä jäykkyydestä kohti ketterämpää ja matalakynnyksisempää toimintaa. Tavoite oli mielessä koko vuoden, mutta killan organisaatio ei soveltunut siihen. Tavoite jäi vuoden aikana saavuttamatta, mutta asiaan reagoitiin vuoden lopulla, kun killan organisaatiota ja budjettirakennetta kehitettiin vuodelle Toivottavasti uusi budjetti- ja toimikuntarakenne selkeine puheenjohtajineen ja avoimine kokouksineen tarjoaa matalan kynnyksen osallistua kiltatoimintaan ja etenkin sen tuottamiseen. Toimintasuunnitelmassa asetettiin pieneksi projektiksi killan brändääminen. Brändäämiseen ei varsinaisesti nähty vaivaa, mutta vuoden lopulla oli hauska havaita, että kilta oli kuin olikin brändäytynyt. AS tunnetaan ympäröivässä teekkariskenessä kovana säätökiltana. Tämän brändin on synnyttänyt jo toinen perättäinen Otatarhan ajojen voitto sekä toinen toistaan hienommat ja betonisemmat vuosijuhlalahjat. Vuosi oli mahtava ja kilta on parempi kuin koskaan. Killan organisaatio vuonna 2011 Hallitus Puheenjohtaja Juho Salmi Sihteeri Iiris Routa Rahastonhoitaja Elmeri Poikolainen Isäntä, varapuheenjohtaja Antti Toivanen Emäntä Janna Huuskonen Opintomestari Joonas Kröger SuurPhuksi Tuomas Ruotsalainen Tiedottaja Ian Tuomi Yrityssuhdevastaava Peter Kronström Säätömestari Konsta Hölttä Ulkomestari Heikki Tahvanainen

2 Toimikunnat ja toimihenkilöt Automaattinen tietojenkäsittelytoimikunta ATK-vastaava Bjarne Boström ATK-vastaava Antti Kangasrääsiö ATK-vastaava Jaakko Kantojärvi ATK-vastaava Eero Laukkanen ATK-vastaava Hannu Leppinen ATK-vastaava Toni Liski ATK-vastaava Oskari Pétas ASkitoimikunta ASkivahti Lauri Andler ASkivahti Jaakko Kantojärvi ASkivahti Eero Laukkanen ASkivahti Antti-Ville Vaari Huvitoimikunta PJ: Isäntä Antti Toivanen PJ: Emäntä Janna Huuskonen Smurffi Laura Gröhn Smurffi Tiina Kajanne Smurffi Jaakko Kantojärvi Smurffi Milla Kivioja Smurffi Mikko Kyllönen Smurffi Matti Marttinen Smurffi Markus Peltola Smurffi Henry Sanmark Smurffi Juho Sundin Smurffi Hanna Ukkola Kultainen toimitus PJ: Kultainen päätoimittaja Aleksi Salonen Kultainen leikkaaja Jussi Enroos Kultainen toimittaja Eero Järviluoma Kultainen toimittaja Juho Lindholm Kultainen toimittaja Tommi Pajala

3 Kultainen toimittaja Paula Priha Kultainen toimittaja Heikki Tahvanainen Kultainen toimittaja Ville Tissari Kultainen ulkomaankirjeenvaihtaja Antti Kangasrääsiö Kulttuuritoimikunta PJ: Ulkomestari Heikki Tahvanainen AD Jani Kautto Aikuinen nainen Lotta Kannari Alumnimestari Riikka Liedes Dokumentoija Lauri Andler Dokumentoija Hanna Ukkola Dokumentoija Henry Sanmark (erosi tehtävästään kesäkokouksessa) Dokumentoija Sara Parikka (nimitettiin tehtävään kesäkokouksessa) JuomanlASkija Tommi Tikkanen Hienosäätäjä Susanna Nenonen Hienosäätäjä Aino Torttila Hienosäätäjä Sampo Torttila Lukkarimestari Antti Ilmavirta Lukkari Tiina Kajanne Lukkari Antti Kangasrääsiö Lukkari Rosa Leinonen Lukkari Matti Marttinen Seniilisihteeri Salla Ojala Spiidi Rosa Leinonen Spiidi Henri Nikula Spiidi Markus Peltola Üllatüs Paula Jukarainen Üllatüs Jyrki Luukko Wanha gyylä Salla Ojala Opintotoimikunta PJ: Opintomestari Joonas Kröger Markkinointivastaava Hannu Leppinen Phuksitoimikunta PJ: SuurPhuksi Tuomas Ruotsalainen ISOpomo Pia Lindqvist SuurPhuksi senior Rosa Leinonen TosiISOpomo Satu Peltola

4 Ulkkarivastaava Hanna Ukkola Stimulaatiotoimikunta PJ: Stimulantti Susanna Nenonen Säätökerho PJ: Kontrolleri Bjarne Boström Ulkomaanexcursiotoimikunta PJ: Ulkomaanexcursiomestari Tommi Forsman Yrityssuhdetoimikunta PJ: Yrityssuhdevastaava Peter Kronström Excursiomestari Henri Nikula Excursiomestari Arttu Peltonen Excursiomestari Oskari Pétas Muut killan toimijat Kiltakummi Salla Seppälä Oltermanni Heikki Koivo Toiminnantarkastaja Antti Kangasrääsiö, varalla Tiina Kajanne Toiminnantarkastaja Hannu Leppinen, varalla Oskari Pétas Tunnustukset ansioituneille Puheenjohtaja Juho Salmi Kultaiset pränikät Hallitus päätti kokouksessaan 33/2011 myöntää kaksi kultaista pränikkää Stimulaatiossa Ensimmäinen pränikän saaja on todellinen pitkän linjan AS:läinen, joka on edustanut AS-henkeä niin lukuisissa killan viroissa kuin niiden ulkopuolellakin. Kahden huvitoimikunnassa vietetyn vuoden jälkeen hänet nähtiin vielä kahteen kertaan hallituksessa, säätömestarina sekä myöhemmin puheenjohtajana. Lisäksi tämä henkilö on ajanut opiskelijoiden etuja korkeakoulun suuntaan toimien usean vuoden ajan hal(l)opedinä sekä laitoksen harjoittelu- ja kv-neuvojana. Virallisten velvollisuuksiensa ulkopuolella hän on osallistunut lukuisiin projekteihin, kuten

5 ulkomaanexcursioiden järjestämiseen sekä tänäänkin juhlia tahdittavan gongin rakentamiseen. Myös ASkissa hän on edelleen vakiokävijä. Tommi Forsman. Toinen pränikän saaja on tehnyt näyttävän uran Otaniemessä niin killassa kuin sen ulkopuolellakin. Heti phuksina hän lähti rohkeasti killan hallitukseen sihteeriksi ja ensimmäisestä vuodesta selvittyään heti sakkokierrokselle kasvattamaan uutta AS-sukupolvea SuurPhuksin tehtävässä. Näiden tehtävien jälkeen tämä henkilö on toiminut useissa ylioppilaskuntamme viroissa, kuten teekkarijaoston ISOtirehtöörinä. Lisäksi hän on osoittanut kiitettävää mielenkiintoa yhteisten asioiden hoitamiseen toimimalla useamman kauden ajan TKY:n ja sittemmin AYY:n edustajistossa. Riikka Liedes. Tunnustukset pikkasjouluissa Hallitus tuli syksyn mittaan siihen tulokseen, että olisi kiva kiittää myös yksittäisissä asioissa killan eteen ahkeroineita ja ansioituneita henkilöitä. Nämä ansioituneet henkilöt palkittiin pikkasjouluissa 9. joulukuuta. Ensimmäiset kaksi pulloa skumppakiitosta saivat ISOpomo Satu Peltola ja ISOpomo Pia Lindqvist. Vuonna 2010 Satu otti ennakkoluulottomasti ja muiden kitinöistä huolimatta käyttöön vastuuisojärjestelmän, jossa kullakin phuksiryhmällä on vastuuiso vastuussa koko ryhmästä, jotta voitaisiin tehdä suunnittelutyötä, viestintää ja koordinointia pienemmällä porukalla keskitetymmin ja siten tehokkaammin. Ensimmäisenä vuotenaan vastuuisoilu ei toiminut niin hyvin kuin olisi voinut. (VastuuISOt jaettiin ISOryhmien sisällä eikä rakennettu ISOryhmää vastuuison ympärille. Lisäksi vastuuisojen roolia ei tehty riittävän selväksi. Nämä virheet korjattiin vuodelle 2011.) Satu kuitenkin näki vastuuisoissa edelleen potentiaalia välittäen ajatuksen ja kehitysehdotukset seuraajalleen, Pialle. Vuonna 2011 Pia onkin saanut vastuuisoilun toimimaan ja tehnyt AS:n ISOtoiminnasta parempaa kuin koskaan. Mahtavaa, että killassa on uskallettu kokeilla uutta ja tehdä virheitä, ja mikä vielä tärkeämpää: opittu tehdyistä virheistä saaden aikaan parempaa toimintaa kuin aikaisemmin. Kiitos Satu ja Pia! Toinen kiitos meni Matti Ojalalle ja Jason Toivaselle. Matti ja Jason järjestivät ASki 2 -hengailun, joka kokosi ASkiin ison lauman phukseja ja vanhempiakin tieteenharjoittajia pelailemaan, ompelemaan haalarimerkkejä ja ylipäänsä hengailemaan ASkissa 4 2 h ajaksi. Kiitosta tulee siis oma-aloitteisesta tapahtumajärjestämisestä sekä phuksien ja ASkin aktivoimisesta. Kiitoksen ja skumpan lisäksi pojat ansaitsivat teekkarihenkipisteen. Kolmas kiitos meni Juho Lindholmille superdokumentoinnista. Lindholm on jo DI (ja jatko-opiskelija), eikä edes ole killan virallinen dokumentoija, mutta dokumentoi killan tapahtumia reaaliaikaisesti ja usein tehokkaammin kuin killan viralliset dokumentoijat yhteensä. Tällainen matalan tason työ jää usein kiittämättä. Hallitus halusikin kiittää Lindholmia ja kannustaa ihmisiä oma-aloitteiseen toimintaan killan jokaisella osa-alueella.

6 Neljäs kiitos meni Jaakko Kantojärvelle ja Jyrki Luukolle. Jyrki valittiin üllatükseksi vuodelle Üllatüsten tehtävänä oli üllattaa wappuna. Üllatüs sitten tulikin, nimittäin Aalto-ELEC:n kiltojen yhteinen teltta (ja Ullikselle skumppaa) sponssirahalla. Jyrki tarvitsi enää pakukuskin Ullikselle, ja tehtävään lupautui Jaakko Kantojärvi. Ullisaamuna ajelimme Jaakon ja Jyrkin kanssa Ullikselle varaamaan mielestämme parhaan paikan Aalto-ELEC:n killoille. Siihen pystytimme teltan ja kiltojen räyhäliput, asettelimme sohvat ja löimme grillit tulille. Koskaan aikaisemmin killan historiassa ei ole ollut näin hyvää fasilitointia Ullikselle, vaan yleensä ollaan värjötelty jollakin tuulisella kalliolla pressun kanssa tai ilman. Tätä fasilitointia ei olisi ollut ilman Jaakkoa ja Jyrkiä. Juuri tällaisia pikku tempauksia kilta kaipaa! Teltta on ollut Wapun jälkeen muussakin käytössä, ja päätyy toivottavasti Wappuna jälleen Ullikselle! Kiitos Jyrki ja Jaakko! Viides kiitos muistettiin vasta PikkASjoulujen jälkeen: lauluwiki. Killan lauluwiki ( on kerännyt huomiota ei ainoastaan killan piirissä eikä rajoittuen pelkästään Otaniemeen. Lauluwiki on helpottanut laululäsyjen tekoa ja laulukulttuurin kehittymistä, vaikka sen alkuperäinen tarkoitus olikin vain olla paikka AS:n laulukirjan lisäosaan sopiville lauluille. Juuri tällaisia avauksia kilta tarvitsee lisää! Kiitos asiaa edistäneille lukkareille ja ATK-toimijoille! Hallinto Sihteeri Iiris Routa Killan hallinto vuonna 2011 koostui jäsenrekisterin ylläpitämisestä, kiltakokousten ja hallitusten kokousten pöytäkirjojen kirjoittamisestä sekä arkistoinnista. Lisäksi jäsenrekisteri saatettiin ajan tasalle korjaamalla muutaman vanhan jäsenen status, lisäämällä jäsenien koti- ja sähköpostiosoitteita sekä lähettämällä maksumuistutus kaikille, jotka eivät olleet maksaneet jäsenmaksuaan vuodelle Vuonna 2011 killan hallituksen kokouksista kirjoitettiin pöytäkirjat ja TODO-listat jaettiin hallituslaisille googledocsin välityksellä. Lyhennelmiä kirjoitettiin muutamasta kokouksesta, mutta niiden hyödyllisyys ja asianmukaisuus oli hieman epäselvää. Vuosi- ja vaalikokousten pöytäkirjat kirjoitettiin keskustelupöytäkirjoina. Lisänä järjestettiin kevään palautekysely, jossa koottiin kiltalaisten mielipiteitä killan kaikilta osa-alueilta ja josta tehtiin yhteenveto. Syksyllä ei sitten enää jaksettu kun ei sitä tosussakaan lukenut.

7 Talous Rahastonhoitaja Elmeri Poikolainen Vuoden alussa käytiin vaihtamassa tilinkäyttöoikeuksia pankissa. Kun edellisen vuoden toteuma ja kirjanpito oli hyväksytty, pystyttiin aloittamaan kirjanpito. Killan talous lähti alkuvuodesta hyvällä mallilla käyntiin. Keväällä tapahtumien budjetit pysyivät kasassa. Keväällä tehtiin päätös perustaa kulttuuritili, jotta kulttuuritoimikunnan tapahtumat toimisivat paremmin. Käytännössä tämä tarkoitti, että elokuvailloissa kävijät pystyisivät maksamaan pääsymaksun suoraan tilille, jotta käteiskassa pitämiseltä vältyttäisiin. Tilille hankittiin myös pankkitunnukset, joista myöhemmin vuoden aikana luovuttiin palvelun korkean hinnan takia. Vuonna 2011 suurin normaalista budjetista poikkeava kuluerä oli ASkin remontointi, jonka kulut meni yli suunnitellun budjetin kannalta. Toteumassa on huomioitavaa myös se, että vuosijuhla Stimulaatio tuotti tappiota vähemmän kuin oli budjetoitu. Opintoasiat ja edunvalvonta Opintomestari Joonas Kröger Vuosi 2011 oli yliopiston koko koulutuspolitiikkaan ja opintoasioita käsittelevällä sektorilla erittäin aktiivinen, mielenkiintoinen ja jännittävä. Suurimpana teemana vuotta hallitsi kandiuudistus, joka oli myös esillä killan opintotoimikunnan kokouksissa. Kandiuudistukseen liittyen suurimmat keskustelunaiheet ovat olleet tilaisuudesta riippumatta kanditutkinnon rakenne ja hakukohdemäärittelyt; nämä aiheet ovatkin aiheuttaneet vilkasta keskustelua vuodena alusta aina jouluun asti, ja molempien määrittely on edennyt melko pitkälle (Aallon tason yhteiset linjat kandin rakenteeseen on päätetty, hakukohteet alustavasti selvillä). Opintotoimikunta osallistui muun muassa hakukohdemäärittelykeskusteluun julkaisemalla killan virallisen kannanoton aiheesta syksyn alussa. Muut selkeät pääteemat olivat TEE-paneelit ja niiden tulokset sekä tuutorointi AS:llä. TEE-paneelien käsittely sijoittui pitkälti kevääseen, mutta niiden tulokset saapuivat syksyllä nähtäviksi Insideen. Tuutorointi on ollut yksi AS:n opintopuolen selkeistä ongelmista; tänä vuonna kehitysideoista huolimatta tilanne on edelleen huono, osittain siksi, että vapaaehtoisia tuutorhenkilöitä on ilmeisesti erittäin vaikea löytää. Ensi kevät näyttää, miten tämän vuoden phukseille käy tämän asian osalta. Opintotoimikunnan kokoukset ovat myös innokkaasti käsitelleet opintopuolen tapahtumia ja

8 kuulumisia, esimerkiksi Abipäiviä ja Avoimia ovia suunniteltaessa. Syksyn loppupuolella päätettiin myös tehdä perinne killan opintotekopalkinnon jakamisesta: tänä vuonna stimulaatiossa jaettu palkinto luovutettiin C- ja C++-kurssien henkilökunnalle, erityisesti oivasta palautteen käsittelystä kiittäen. Killan opintotoimikunnan johtamisen lisäksi opintomestari on pitänyt aktiivista roolia AYY:n opintoneuvostossa. Opintoneuvoston selkeä vahvuus on suora yhteys rehtoraattiin - lähes kaikista vuoden aikana OPN:n tärkeänä pitämistä asioista on päästy keskustelemaan vararehtori Raevaaran kanssa. Kommunikaatio yliopiston henkillökunnan ja muiden kiltojen opintovastaavien kanssa on luonut vahvaa uskoa siihen, että opintopuolen asiat kehittyvät Aallossa - uudistukset vaativat vain aikaa ja jaksamista, ja resurssien jako on Aallon puolelta melko hidasta. Hakukohteen markkinointi Markkinointivastaava Hannu Leppinen Markkinointivastaava päivitti vuoden aikana markkinointiläystäkettä ja oli mukana järjestämässä kevään abipäivien, syksyn avoimien ovien päivien sekä Aalto First Year Experiencen ständejä. Markkinointiläystäkkeitä ja markkinointikortteja tulostettiin vuoden alussa noin sata kappaletta, ja suurin osa saatiin jaettua abeille vuoden aikana. Nettisivujen abiosion päivitykseen ei katsottu olevan tarvetta. Yrityssuhteet Yrityssuhdevastaava Peter Kronström Toimintasuunnitelmassa asetettiin yrityssuhdetoimikunnan tärkeimmäksi tavoitteeksi hankkia killalle tänäkin vuonna sponsorituloja, jotta se pysyisi pystyssä. Vuosi 2011 oli kaikenkaikkiaan uskomattoman kiireinen, etenkin tammi-helmikuussa sekä huhti-toukokuussa (UraTiKAS, Rankka, Haalarisponssit). Syksyn kiireellisyyttä lisäsivät niin vuosijuhlasponsorien hankkiminen kuin tulevan Toimitusjohtajat tentissä tapahtuman suunnittelu. Samaten toimintasuunnitelmassa painotettiin aikasempien yrityssuhteiden ylläpitämistä ja uusien muodostamista. Vanhoja (pää)yhteistyökumppaneita ei jätetty yrityssuhteisiin liittyvistä tapahtumista pois, ja uusia suhteita luotiin jos moneenkin suuntaan. Vuoden mittaan parhaaksi tavaksi luoda uusia suhteita firmoihin osoittautui yksinkertaisesti tapaamisen sopiminen ja fyysinen vierailu paikan päällä. Ehkäpä tuloksekkain näistä oli tapaaminen suurehkon ICT-alan firman konttorilla, jossa sovittiin tarkemmin excursioista, vuosijuhlasponsorista, sekä jutteltiin avoimesti myös tulevista yhteistyökuvioista. Toinen vierailu erään rakennusalan yrityksen

9 toimitiloihin ei niinkään tuottanut tulosta, vaikkakin puhelimessa keskustellut edustaja vaikutti etukäteen hyvinkin innostuneelta. Vuosi 2011 lähti hyvin käyntiin UraTikAS-rekrytointitapahtumalla, joka sujui hyvinkin mallikaasti. TiK hoiti tänä vuonna tarjoilut jatkoilla ja AS tarjoilut kahvitauoilla. Ongelmia tuli lähinnä luentosalin varaamisessa, joka sekin onnistui lähettämällä muutama sähköposti tilan varanneelle luennoitsijalle. Jatkot sujuivat mainiosti ja väkeäkin oli huomattavasti. Syksyn toinen suuri ja perinteinen tapahtuma, Rankka hoitui sekin vallan hyvin: kiire tuli etenkin majoituksien hankkimisessa kolmelle yölle, mutta nekin hoituivat loppujen lopuksi kovalla stressaamisella. Tämänvuotisesta Rankasta jäi elämään eritoten Roi-vitsit. Alkuvuonna excursiomestari Oskari Pétas järjesti Design Factoryllä automaatioyrittäjyystapahtuman, jossa eräitä (lähinnä) automaatioalan yritysten edustajia haastateltiin paneelimuotoisesti. Tapahtuma oli hyvin interaktiivinen ja myös yleisö sai esittää kiperiä kysymyksiä. Toukokuussa ryhdyimme valmistelemaan erään teknologiateollisuuden yritysten etujärjestön ja kahden muun Otaniemen killan kanssa yhteistyössä 2012 talvella järjestettävää Toimitusjohtajat Tentissä nimellä kulkevaa tapahtumaa. Allekirjoitimme puheenjohtajan kanssa kolmivuotisen sopimuksen tapahtuman järjestämisestä joka talvi Otaniemessä. Valmistelu on jatkunut myöhäiseen syksyyn ja jatkuu yhä (joulukuussa). Valmistelut ovat sujuneet hyvin ja ensi vuoden tapahtuma järjestetään vuoden 2012 helmikuussa. Haalarimainokset ovat yksi AS:n suurimpia tulonlähteitä, joten niihinkin panostettiin tänä vuonna. Sponsorien hankinta venyi pitkälle kesään ja syksyyn, mikä nostatti hieman YSV:n (ja hallituksen) stressihormonitasoja. Onneksi tavoitteeseen päästiin ja phuksit saivat haalarit ajoissa ylleen. Firmoja ei kuitenkaan saatu tänä vuonna phuksien haalarigaalaan. Haalarimainosten ohessa möimme hallituksen ja yrityssuhdetoimikunnan kanssa sponsoripaketteja ASkin remontointia varten. Kaksi firmaa lähti tähän mukaan ja saimmekin suurimman osan ASkista tyylikkääseen kuntoon! Heti haalarimainosrumban jälkeen ryhdyttiin hankkimaan yrityssuhdetoimikunnan ja stimulaatiotoimikunnan kanssa vuosijuhlasponsoreita vuoden 2011 Stimulaatioon. Loppua kohden yhteistyökumppaneita alkoi löytyä yli odotusten. Excursioita järjestettiin heti alkuvuodesta muutama ja alkusyksystä muutaman oma-aloitteisen ICT-alan firman johdosta toinen mokoma. Lisäksi edellä mainittu tapaaminen tunnetun ICT-alan yrityksen kanssa poiki erittäin mielenkiintoisen ja jälkikäteen kiitellyn excursion.

10 Viestintä Tiedottaja Ian Tuomi Automaatio- ja systeemitekniikan killan viestintä sisältää paljon perinteitä ja killan siihen osoittamia odotuksia. On tyypillistä, että virkaan astuu vasta yhden lukukauden opiskellut phuksi, joka omaksuu menneet tavat ja käytännöt. Tämän vuoksi on huomionarvoista, että vuonna 2011 viestinnän vuosi lähti liikkeelle muutosten tuulin. Tiedottajan vaalilupaukset ja myöhemmin esittämä toimintasuunnitelma sisälsivät esityksen viikkomailien tasalaatuisuuden ja laadun parantamisesta, sekä sen aseman nostamisesta tiedotusväylien joukossa. Lisäksi painotettiin sähköistä kalenteria ja sen integraatiota muuhun viestintään. Jo ennen vuoden alkua valmisteltiin tämän vision toteutumista. Tiedottaja ohjelmoi irkin askibottiin yksinkertaisilla komennoilla toimivan kalenteri-integraation. Skripti on edelleen toiminnassa ja käytössä. Lisäksi automatisoitiin viikkomailin luontia sovelluksella joka hakee seuraavan viikon tiedot killan sähköisestä kalenterista ja luo viikkomailin automaattisesti. Kummatkin toimet lisäävät viestinnän eri muotojen integraatiota. Alkuvuodesta viestinnälle kuuluu monta tehtävää: killan tietojen päivittäminen nettiin, maililistojen päivittäminen sekä toimariläsyt. Alkuvuoden huhkinnoista selvittiin kunnialla AD:n kanssa yhteistyössä tehdyt läsyt onnistuivat. Viikkomailit otettiin käyttöön vuoden alussa ja vastaanotto oli sekalainen. Monet vanhantyyliseen tiedotukseen tottuneet ovat vastustaneet muutosta, mutta suurin osa killasta sekä uudet phuksit ottivat muutoksen vastaan positiivisena. Osa palautteesta oli hyödyllistäkin, ja viikkotiedotusta kehitettiin eteenpäin organisoimalla tieto paremmin ja laittamalla tiivistelmä viestistä otsikkoon. Erikoisviikoilla tehtiin teemaviikkomaileja, jotka rikkoivat tuttua kaavaa ja viestivät viikon yleistä luonnetta kiltalaisille. Killan tapahtumista lähetettiin myös muistutuksia kiltalaisille päivää ennen tapahtuman alkua. Viikkomailitiedotuksesta saatiin vuoden mittaan hyvää palautetta ja vuoden 2012 tiedottaja aikoo jatkaa sitä. Aluksi newsgroup-tiedotusta jatkettiin aiempien vuosien mukaan. Osoittautui kuitenkin vuoden mittaan että sitä ei juurikaan seurata, eikä tavallisesti aktiivisesti palautetta jakava kilta ottanut kantaa tiedotuksen lopettamiseen killan newsgroupissa. Viestintä pyrki parhaansa mukaan pitämään ajantasaisen paperikalenterin seinällä. Julisteita on tehty maltillisesti. Laitosglögejä mainostettiin julisteella. Lisäksi automaatioyrittäjyystapahtumaa mainostettiin tiedottajan tuottamin paperimainoksin.

11 Yhteistyössä SIK:n, KIK:n ja AS:n yrityssuhdetoimikuntien kanssa ideoitiin Toimitusjohtajat Tentissä- tapahtuman visuaalista ilmettä ja toteutusta. PikkASjoulusähköpostin kunniakasta prujausta, perinnettä joka on jatkunut ainakin vuodesta 2008, jatkettiin. Vuoden 2011 viimeinen viikkomaili lähetettiin ja vuoden 2012 tiedottaja koulutettiin. Seuraavaan vuoteen edetään luottavaisin mielin. Kultainen Tomaatti Kultainen päätoimittaja Aleksi Salonen Tavoitteen mukaisesti GT julkaistiin n kertaa tälläkin kertaa, tarkemmin 4 numeroa puskettiin ulos. Lehti kehittyi vahvasti teemanumeroiden suuntaan, ja pääkirjoituksissa keskityttiin yleismaailmallisiin ilmiöihin, päätoimittajan näkökulmasta tietysti. Suurin osa jutuista oli teemojen mukaisia, mikä oli ensiarvoisen tärkeää. Ominaista vuodelle 2011 oli myös kirjoittajakunnan laajentaminen. Phuksit saatiin hyvin messiin kirjoittamaan, ja muutenkin lehden kirjoittajakunta laajeni toimittajia suuremmaksi. Lisäksi postia saatiin myös Tampereelta. Lehteä pyrittiin myös kehittämään kevyempään suuntaan: Oli yleisesti tiedossa, että killistien lukuinto pitkiin teksteihin ilman mitään keventävää, kuten kuvia, ei ole kovin korkealla. Siksi pyrittiin rikastamaan jokaista juttua kuvilla ja lainauksilla. Kultainen leikkaaja sai aivan vapaasti päättää miltä lehti näyttää, ja jälki oli oikein hyvää. Varsinkin piraatti-numero oli loistava. Lehti tulee jatkamaan teemalinjalla ja pyrkii kehittämään formaattia vielä paremmaksi 2012 Wanha gyyläys Wanha gyylä Salla Ojala Wanha gyylä toteutti itseään koko vuoden ajan tehokkaasti ja gyyläsi hallituksen tekemisiä ahkerasti. Kohdatessaan uudistusideoita, vanhojen perinteiden kuoppaamisyrityksiä tai muita epäilyttäviä toimia wanha gyylä teki kantansa tiettäväksi mouhoamalla niin irkissä kuin nyysseissäkin. Gyyläys onnistui mainiosti, vaikka valitettavasti uudistuksilta ei tänäkään vuonna vältytty. Säätö

12 Säätömestari Konsta Hölttä Säätömestari puuhasi perinteisesti puuhat jotka muille hallitushessuille eivät pudonneet. Pääasiassa tuli hoideltua sitä sun tätä satunnaista sekä killan atk- ja aski-infran perään katsomista. Killan yleistä säätöilmapiiriä rakennettiin. Bussit tilattiin ja toimitettiin. Haalareita, niiden taskuja sekä präniköitä hankittiin ja vuosijuhlalahjoja valettiin. ASkin koneita päivitettiin, serveriä ylläpidettiin ja koko ASki pantiin uusiksi. Säätövälineistö katsastettiin ja välinevarastoa kartutettiin. Säätökerhoheebojen kanssa tuli jutusteltua. Kerholla on mainio tulevaisuus, ja säätökerhoa pitääkin muistaa vetää eteenpäin yhtä voimakkaasti kun tähän mennessä on tehty. ASkissa näkyy silloin tällöin pienimuotoista hieman sotkuista säätöä, mitä ei suinkaan pidä paheksua vaan sitä tulee kunnioittaa sillä onhan meillä tätä varten ihan säätöpöytä. Pidetään yllä puuhasteluilmapiiriä. Killan hallituksella on monipuolista hommaa, eikä joka hommaan aina löydy vastuuhenkilöä; tällöin Sädis hoitaa. Esimerkiksi rrrrrankkabussi hankittiin ja kuskin majoitus hoidettiin. Bussifirma oli entiseen tuttuun tapaansa täsmällinen, joustava ja ystävällinen. Myös muihin tapahtumiin tarvittiin silloin tällöin bussikuljetuksia, ja muutkin firmat hoitivat hommansa hienosti, tulivat ajallaan ja ajoivat niin perille kuin sääolosuhteet sallivat. Haalarifirma Putsiinilta löytyi taas jälleen Sitä Oikeaa Violettia, josta kahtena viime vuotena on ollut puutetta. Samalla haalarien kuosia uudistettiin merkittävästi; lisätaskuja otettiin, lisää taskuvetoketjuja saatiin ja polvitaskut muutettiin reisitaskuiksi. Irtotaskuvarasto täydennettiin. Tulevaisuudessa kerättäneen palautetta kuosin tarkoituksenmukaisuudesta ja sitä viilataan palautteen mukaan. Hopeisten Präniköiden jatkuvuus on taattu 50 kappaleen lisätilauksella. Kultaisten Präniköiden mukana jaettava nauha koki vajauksen viime vuonna ja nauhalle hankittiin silloin hätävarakorvike, mutta alkuperäisen nauhan myyjä löytyikin äskettäin Saksasta. Maahantuoja uupuu edelleen, mutta homma tulee olemaan hallussa nettikaupan ja välikäsien kautta. ASkiin kertyy entropian sääntöjen mukaisesti sitä sun tätä, jota on annettava ystävällisesti eteenpäin usein betonimuottiin valettuna taideteokseksi säädettynä. Betonia kului määrissä ja sekalaista roinaa niin ASkista, koululta kuin sädiksen kotoakin tuli pois annettua. Muun muassa jokin geneerinen Prodekolta saatu automaatti korjattiin, tukevoitettiin, värjättiin ja annettiin eteenpäin. ASkin remontti ikävä kyllä aiheutti lahjusmateriaalin radikaalia katoamista, mutta Stimussa saatiin lisää lahjaroinaa tulevaisuutta varten. Vuoden loppupuolella killan vakavasti ehtyneet betonivarat täydennettiin tulevaa vuotta varten. Muutakin säätövarantoa ylläpidettiin ja kehitettiin entistä paremmaksi ostamalla mm. maalia vanhojen pönttöjen loppuessa, erityispensseleitä, lakkaa pöytäpinnan viimeistelyyn, pihtejä ja puukkoja ja nippusiteitä sekä muuta oleellista joita varastosta selvästi puuttui sekä työkalut kerättiin nätisti työkalupakkiin. Pakin sisältöä esiteltiin ja lainattiin sitä tarvitseville killisteille yleisissä satunnaisissa vuosijuhla-, otatarha- yms. säätöasioissa. Yksi erityisen oleellinen suuri säätötemppu vuoden aikana oli ASkin remontti. Remppaan kerättiin

13 ideoita pitkin alkuvuotta ASkissa sijaitsevalle lappuselle. Ideoista toteutettiin parhaat kesän loppuessa. ASki pistettiin kokonaan uuteen uskoon heivaamalla leijonanosa vanhasta romusta pois ja ostamalla uutta kivaa tilalle. Kiltahuoneemme yleisilmeestä tuli kertaheitolla paria kertaluokkaa avarampi. Kalusteet heivattiin muutamaksi päiväksi turvaan kun seinät maalautettiin uusiksi. Kaikki lattialistat uusittiin. Toiseen päätyyn asennettiin uutta tavaraa laminaattilattiasta sohviin ja telkkariin sekä kehykset stimu- ja liukuhihnajulisteille. Seiniltä vähennettiin hyllyjä joka puolelta ja killan rataslogo maalattiin parempaan paikkaan hyllyn vapauttamalle seinälle toiseen päätyyn mistä se näkyy kaikkialle. Rahoitusta remppaan löytyi laitokselta sekä firmoilta, mutta killan likviditeettiä se lohkosi myös. Sädis harrasti myös pitkin vuotta henkilökohtaista säätörakentelua killan hyväksi, minkä tuloksia tullaan näkemään mm. ASkissa ensi vuonna. Puolivirallista yhteistyötä harrastettiin myös muiden kiltojen säätöhyypiöiden kera. SIK:n elepaja alkaa ilmeisesti olla pikkuhiljaa käyttökunnossa varmaan joskus ensi vuonna. KIK:lla on jokin pajajaosto myöskin, ja siihen tulisi jatkossa rakentaa vahvempia yhteyksiä. Itse konelafkalla on nätit rakentelutilat, jonne pääsee kylläkin vain kulkukortin avulla. Tiloista ei vielä näy dokumentaatiota tai muutakaan tiedotusta missään, mutta pidetään mielessä. ATK-toimikunta tuli toimeen tutulla satunnaisuudella ja spontaanilla puuhastelulla. Synergiaetuja siitä sun tästä tuli hankittua, ja silmät auki pitämällä kertyi lisärautaa ja tietämystä verkosta, lafkan laitteistosta ym. ASkin kioskia varten käytiin kauppareissulla spontaanisti huudellen ihmisiä ASkista apuun silloin kun vahdeilla oli muita kiireitä ja kiltalaisilla jäätelön tai powerkingin tarvetta. Säätökerhossa tuli tuettua Kontrolleria tarvittaessa. Tietotekniikka Säätömestari ja automaattinen tietojenkäsittelytoimikunta ATKTMK uusi ASkin yleistietokoneita uuteen uskoon. Dyykattu rauta on osittain päivittynyt uudempaan dyykattuun rautaan, ja käyttiksiä on ylläpidetty sitä mukaa. Verkkojärjestelyt päivitettiin joustavammaksi ja mahdollistavammaksi. Serveriin löytyi jälleen käytettyjä kiintolevyjä, niin ei tarvitse tuhlata uusiin suuria määriä rahaa. Suunniteltu uusi toimikunnan järjestelmällisyys jäi hieman toteuttamatta monesta eri syystä, ja toiminta oli spontaanimpaa ja hajanaisempaa tuttuun tapaansa. Killan varastoissa lojunut rauta katsastettiin vuoden kuluessa, ja lähes kaikesta todettiin ajan jo jättäneen. Läppäreistä kaavailtiin pystypäätteitä, mutta useimmissa oli mm. vain muutama kymmenen megaa muistia ja puute verkkokortista. Vanha ASkiCam päästettiin eläkkeelle ja tilalle ostettiin kaupallinen jatkuvasti streamaava sulautettu pimeänäköwebcamilla ja verkkoyhteyksillä varustettu linux-purkki.

14 Aitoa vessairkkiä suunniteltiin, mutta siitä saatiin monilta killisteiltä negatiivista palautetta ja päädyttiin säilyttämään ainakin toistaiseksi ainoa ja oikea paperinen vessairkki. Myös dyykkauksesta lähtenyt shuttle-clusteri-idea hylättiin kun sille ei keksitty järkevää funktiota ja ne koneet veisivät kuitenkin tilaa. Pari säästettiin, osasta varaosia ja osa killisteille/kierrätykseen. Jäsentietokanta-LDAP-foorumi-komboa kehitettiin, mutta se jäi vähän vaiheeseen. Single-sign-on-järjestelmiä visioitiin mm. ilmokoneeseen ja muualle killan web-järjestelmiin. Kunhan tähän mennessä tehdyt asiat dokumentoidaan, niin softaprojekteja saadaan eteenpäin. Toisaalta uusiakin palveluita on saatu käyttöön; mm. uljas Lauluwiki on saanut hyvän vastaanoton ja sillä on valoisa tulevaisuus. ASki Säätömestari ja ASkivahdit haluiskohan joku nykyvahdeista kirjoittaa toimintakertomuksen :p olipa kerran aski. päivitettiin piikit kansioon oho sooda_: heitä toi ecin line suoraan irkkimuodossa :P vois. ASkivahdit jatkoivat säännöllisesti perinteisen epäsäännöllistä ASkin puhtaanapitoa, kuppien tiskikoneeseen viemistä ja pienimuotoista elintarvikeliiketoimintaa siinä määrin kun paikalla olivat. Vahtien toimenkuvaan kuului ASkin säilyttäminen viihtyisenä kohtaamispaikkana kiltalaisten keskuudessa, mikä hyvin toteutuikin. Lehtitilaukset hoidettiin ja Spotify-tunnusta pidettiin yllä. Juustopallerot suunnitelman vastaisesti loppuivat pari kertaa, mutta niiden poissaolo ei kestänyt koskaan erityisen pitkään. Myös remontissa oli mukana nykyisiä ja entisiäkin vahteja auttamassa talkootyön loppuun saattamista. Remontin yhteydessä todettiin, että ASkin seinille ei tosiaankaan vissiin koskaan teipata/sinitarrata/liimata/muuten inhottavilla aineksilla kiinnitetä minkäänlaisia esineitä, edes julisteita tahi muita ilmoituksia. Tästä syystä piikkilistat ovat nykyään pinkissä kansiossa keittiössä, mikä myös lisää keittiön siisteyttä kun listat eivät enää ole teipattuna ympäri keittiön seiniä. Säätökerho Kontrolleri Bjarne Boström Säätökerho jatkoi toimintaansa yrittäen parantaa käytännönläheisyyttä opiskelijoiden keskuudessa. Kerho tunnetaan nykyään laajemmaltikin, kun siitä ja etenkin legoroboista on tehty

15 juttuja mm. jonnekin ELECin nettisivuille. Legorobokisaa ei ehditty järjestämään, toivon mukaan sitten vuonna Kisassa käytettäviin setteihin kuitenkin saatiin laatikot, jotta legojen säilyvyys paranee. Laatikoille puolestaan löytyi laitokselta lukollinen ylijäämäkaappi, joka sijoitettiin AS-mikroluokan perälle. LegoNXT-rakentelupäivä oli menestys. Päivän ideana oli, että phuksit ja muutkin pystyivät rakentelemaan päivän aikana LegoNXT-robotteja ja paikalla on myös asiantuntevaa opastusta tarvittaessa. Vastaavanlaisia rakentelupäiviä järjestettänee tulevaisuudessa mahdollisesti lisää. Mikrokontrollerisettejä ei saatu rakennettua, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty. Projekti toteutunee myös ensi vuonna Tilakysymys säilyy edelleen kysymyksenä: laitokselta on pyritty saamaan jonkinlaista säätötilaa legorakenteluun, elektroniikkapuljaamiseen tai muuhun vastaavaan näpertelyyn. Toistaiseksi tällaista ei ole löytynyt. Kulttuuri- ja ulkosuhdetoiminta Ulkomestari Heikki Tahvanainen Vuoden alussa kulttuuritoimikunta haki uusia suuntaviivoja ja jopa kokousteli melko aktiivisesti keskenään. Tuloksena oli mm. kulttuuritoimikunnan oman tilin luominen, jotta hienosäätäjät pystyivät käyttämään rahaa omatoimisesti. Käytännön sysäys tähän oli hienosäätäjien järjestämät säännölliset leffaillat joiden kulujen jatkuva laskutus koettiin turhaksi. Alkuvuodesta ulkotoiminnassa alustettiin yhteyksiä erilaisiin suuntiin joka toteutuikin esim. yhteissitseinä Autekin kanssa rrrankalla. Pari viikkoa ennen vappua ulkomestari oli AS:n puolelta vastuussa TUAS-partyn järkkäilystä. Tähän sai helposti järkkäreitä mukaan. Paikalla oli mm. benji-running-rata, sumopuvut, palju, sauna ja grillattavaa. Wappuna, joka tänäkin vuonna järjestettiin, üllatükset paljastivat hienon vappuüllatüksen eli iki-ihanan valkoisen teltan sähkökoulun kiltojen iloksi. Kesän ja syksyn aikana teltta on kulunut useissa tapahtumissa ja todettu toimivaksi ja hyväksi hankinnaksi! Loppukeväästä ulkomestari kokosi Liettuaan lähtemisestä kiinnostuneen kahdeksan hengen porukan saaden reissua varten Baltech-rahoitusta. Syksyllä Liettualaiset olivat Otaniemessä vierainamme ja edellä mainittu AS-porukka lähti vastavierailulle KaunASin suunnille

16 Hienosäätäjät järjestivät mm. hienon kulttuurisaunan, joka tänä vuonna vietettiin japaniteemalla. Hienosäätäjät järjestivät myös jo aiemmin mainittuja leffailtoja menestyksekkäästi sekä esim. leffaretken rakkautta ja anarkiaa festivaaleille keväällä. Lukkarit ovat pitäneet lukkaroinnin tason tunnetusti hyvänä. Laulukirjaprojekti ja varsinkin lauluwiki ovat kehittyneet kuluvan vuoden aikana. Liikuntatoiminnan puolella spiidit ovat järjestelleet ASif:n pelejä sekä kertaluontoisempia tapahtumia kuten paintballia. Loppuvuodesta spiidit päättivät järjestää killan käyttöön tanssimaton tai jopa useampia. Kuviakin on galleriaan kertynyt, tosin läheskään kaikkiin tapahtumiin eivät dokumentoijat ole päässeet paikalle. Aikuinen nainen on todistetusti ainakin joskus käyttäytynyt kypsästi, kuten aikuisen naisen kuuluu. Seniilisihteeri järjesti killan wanhoille perinteisesti kaksi saunailtaa ja syksyllä Wanhojen sitsit. Seniilisihteeri myös teki parhaansa wanhojen tapahtumien budjetin kasvattamiseksi. Huvitoiminta Isäntä Antti Toivanen ja Emäntä Janna Huuskonen Huvitoimikunta huolehti tehtävänkuvansa mukaan virkistävien tapahtumien järjestämisestä kiltalaisille; järjestimme juhliin ja saunoihin ruokaa, juomaa ja ohjelmaa. Tavoitteenamme oli ylläpitää ja yksityiskohtien osalta edelleen kehittää perinteisiä ja kiltalaisille rakkaita tapahtumia sekä niin halutessamme luoda myös aivan uutta ja ennenkokematonta. Vuoden suurimpia projekteja olivat sitsit, joita järjestettiin keväällä kolmet, ystävänpäivä-, poikkis- sekä wappusitsit. Ensin mainituissa korostui alkuvuodesta muutenkin toiminut mallikas yhteistyö Tietokillan kanssa. Vastaavasti wappusitseille järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös sillisaamiainen, johon huipentui wapun aikoihin ajoittunut runsas yhteistyö Fyysikkokillan kanssa. Poikkissitseillä yhteistyötä oli useammankin tahon kanssa, mutta varsinainen sitsijärjestely jäi kokonaan kiltamme oman huvitoimikunnan harteille. Hyvän yhteishengen ja suunnittelun ansiosta jo tuossa vaiheessa kevättä hyvin yhteenhitsautunut porukkamme kuitenkin selvisi tulikokeestaan vastoinkäymisistä huolimatta erittäin mallikkaasti. Syksyllä huvitoiminnan painopiste oli phuksitapahtumien järjestämisessä yhdessä phuksitoimikunnan kanssa. Tämä yhteistö toimi kitkattomasti molempien osapuolten suureksi mielihyväksi. Tapahtumien tarjontaa pyrittiin myös kohdistamaan entistä paremmin sitä mukaa kun kiltamme uusimpien jäsenten mieltymykset meille selvisivät. Suurimmat voimainponnistukset koettiin jälleen sitsien merkeissä. Erityisesti phuksisitseistä haluttiin totuttuun tapaan tehdä tämänvuotisen huvitoimikunnan mestariteos, missä mielestämme onnistuimmekin loistavasti ja myös saamamme runsas palaute oli positiivista. Tänä vuonna phuksisitseillä kokeiltiin uutta järjestelyä, jossa phukseille haluttiin lisää tuttuja vanhempia tieteenharjoittajia sitsiseuraksi ja näin ISOt päästettiin sitsipöytään näyttämään nuoremmille

17 mallia. Vastaavasti hallitus ojensi auttavan kätensä toimimalla kaivattuina lisäkäsipareina järjestelyjen eri vaiheissa päävastuun säilyessä silti huvitoimikunnalla. Stimulaation järjestelyissä tarjosimme huvitoimikunnan tietotaitoa sekä materiaalisia resursseja stimulaatiotoimikunnan käyttöön. Tapahtumien järjestäminen on huvitoimikunnan näkyvintä toimintaa kiltalaisten suuntaan, mutta tämän lisäksi teimme toki paljon muutakin. Pidimme huolta killan varastojen kunnosta sekä huolehdimme tarpeen mukaan niiden täydentämisestä. Jämeräntaival 6:n mentyä remonttiin kesällä siirsimme siellä sijainneesta varastosta tavarat kahteen merkittävästi pienempään varastokoppiin JMT1:ssä. Tämä aiheutti ajoittain hankaluuksia toimintaan, mutta muutaman kiltalaisen tarjottua auliisti häkkivarastojaan killan käyttöön mistään toiminnan kannalta tärkeästä tavarasta ei tarvinnut luopua tilanpuutteen takia. Rankan työn vastapainona järjestettiin myös relauksia, joissa palkitsimme rakkaita smurffejamme hyvin tehdystä työstä ruuan ja juoman sekä rennon yhdessäolon merkeissä. Pyrimme myös osallistamaan smurffeja tapahtumien suunnitteluun ja monet parhaat ideat olivatkin lähtöisin nimenomaan heiltä. Lisäksi edustimme kiltaa aktiivisesti AYYIE:ssä. IE:iden kanssa relaaminen auttoi merkittävästi omaa jaksamistamme, ja samalla luodut kontaktit osoittautuivat hyödyllisiksi erilaisten yllättävien tilanteiden iskiessä kesken vuotta. Vastavuoroisesti myös avustimme IE-tovereitamme aina tilaisuuden tullen. Stimulaatio Stimulantti Susanna Nenonen Stimulaatiota vietettiin juhlavasti G18-salin historiallisissa puitteissa perjantaina Jatkot pidettiin ESO:n tiloissa Uudella ylioppilastalolla, ja sillis Karhusaaren huvilassa. Jajatkopaikkana luonnolisesti Rantasauna. Suunnittelut aloitin todella jo alkuvuodesta ja onnistuinkin saamaan haluamani juhlapaikan. Sillisvastaavat ja lukkaritkin järjestyivät, ja ennen kesää olin myös sopinut sillis- ja jatkopaikan. Myös tanssiorkesterin WiOS oli varattu keväällä, samoin sillisbändi. Muut esiintyjät varmistuivat syksyllä. Järjestelyjä hoidettiin syksyn mittaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Vaikka syksyn alussa esim. pääjuhlavastaava ei vielä ollut selvillä, lopulta kaikki palaset loksahtivat paikalleen ja juhlasta tuli onnistunut. Syksyn alussa vaikutti vielä siltä, että budjettimme saattaa kohdata ongelmia, mutta Stimulaatio-toimikunnan tsemppauksella ja Yrityssuhdetoimikunnan merkittävällä avustuksella raha-asiat saatiin lopulta niin hyvään kuntoon, että Stimulaation toteuma oli lopulta huomattavasti parempi kuin oli budjetoitu. Selkeän myyntikohdelistan tekeminen ja yritysten jakaminen kerääjien kesken oli toimiva taktiikka. Sponssien kerääminen vaatii sinnikkyyttä ja myös rohkeutta, jota

18 oppii vain tekemällä. Siksi ei voi liikaa korostaa ystmk:n avun merkitystä, sillä heillähän on eniten kokemusta ja tietotaitoa asiasta. Pääjuhlassa halusin korostaa arvokkuutta ja tyyliä, mutta kuitenkin kiltalaisille ominaisessa rennossa ja iloisessa hengessä. Pääjuhlapaikka todella vastasi kaikkia odotuksiani juhlavuuden suhteen. Pitopalvelu hoiti tehtävänsä erittäin hyvin ja joustavasti, mikä helpotti Stimulantin tehtäviä kaiken muun ollessa välillä hieman sekavaa. Ansioitunut tiimi phukseja ja kokeneempia juhlanjärjestäjiä pitivät huolen siitä, että Stimulanttina saatoin keskittyä juhlan kulkuun salin puolella pysyen niin rauhallisena, kuin se realistisesti ajatellen on mahdollista. Salin puolella apunani olivat lukkarit ja seremoniamestarit, jotka ottivat heti tehtävänsä haltuun. Puheita oli enemmän kuin osasin odottaa, ja ne olivat pitkiä, mutta onneksi myös erittäin viihdyttäviä. Aikataulussa pysyttiin yllätyksistä huolimatta hyvin, yllätykset oli otettu huomioon aikataulua laadittaessa. Ohjelma sai kiitosta tasokkuudestaan. Pelkäsin hieman, että flamenco-esitys olisi liian eksoottinen, mutta yleisesti ottaen se taisi tehdä hyvän vaikutuksen juhlavieraisiin. Ihaninta oli tietenkin Ainon lauluesitys. Kokemattomuuteni näin suurien pöytäjuhlien järjestämisessä tuli ilmi muutamissa hädän täytteisissä hetkissä. Kaikki ei tosiaan mennyt kuin Strömsössä, mutta loppupeleissä juhlat olivat onnistuneet ja positiivista palautetta tuli moninkertaisesti enemmän kuin kritiikkiä. Kritiikistä on lisäksi sanottava, että siihen oli tietyissä kohdissa ihan aihetta. Tämä on kuitenkin hyvä vuoden 2012 StimulAnttia ajatellen, sillä hänellä on nyt vara laittaa paremmaksi. Lopulta en voi väittää itse järjestäneeni näitä juhlia, vaan tunnustan suoraan olleeni täysin riippuvainen erityisen osaavista ja kokeneista henkilöistä, jotka järjestelyissä olivat suurena apuna. Kuten toimintasuunnitelmassa lupasin, bileet eivät loppuneet kesken, vaikka pekoni tuntui vähän loppuvankin. Lopulta bileet kuitenkin loppuivat, mutta uskon kaikkien saaneen kuitenkin juhlia ja juoda skumppaa ihan riittävästi. Skumppa nimittäin ei loppunut kesken. Phuksitoiminta SuurPhuksi Rosa Leinonen ja SuurPhuksi Tuomas Ruotsalainen Phuksikasvatuksen tavoitteena on sopeuttaa uudet opiskelijat korkeakoulun opiskeluympäristöön, tuoda heidät osaksi opiskelijayhteisöä ja tukea opintojen käynnistymistä. Syksyllä 2011 vastaanotettiin 47 uutta AUT-opiskelijaa ja tammikuussa 2012 yksi. Phuksikasvatuksessa ei tehty radikaaleja muutoksia vaan toimintaa pyrittiin kehittämään aiemman toiminnan pohjalta ja vähintään ylläpitämään aiempina vuosina saavutettua tasoa. Keväällä SuurPhuksi auttoi SuurPhuksi Senioria, järjesti tapahtumia, osallistui ISOtoimintaan sekä hoiti phuksioppaan luomisen. SuurPhuksi käytti phuksioppaan pohjana viime vuoden mallia,

19 johon tehtiin muutoksia erityisesti poistamalla toimariesittely ja korvaamalla se toimikuntaesittelyllä. Ei enää naama-aukeamia. SuurPhuksi teki koko vuoden menestyksekästä yhteistyötä ISOpomon kanssa. Edellisenä vuonna aloitettua vastuuisokonseptia vietiin eteenpäin ja se saatiinkiin toimimaan kohtuullisesti. Lisätyötä pitää vielä tehdä siten että vastuuisot todella tietävät mitä heidän toimenkuvaansa kuuluu ja kantavat vastuunsa sen mukaisesti. VastuuISOt ovat syksyllä pyydettäessä tehneet hommansa lähes poikkeuksetta. Syksyn phuksitapahtumat sujuivat melko kitkattomasti. Kiltalaisten houkutteleminen rasteille ja muihin töihin ei koskaan tuottanut vaikeuksia ja phuksien osallistuminen oli kiitettävää. Haalariseikkailua kehitettiin entisestään ja jokaisesta rastista pyrittiin tekemään jotenkin erityinen. Täten rahaakin paloi enemmän kuin oli budjetoitu, mutta phuksitoimikunnan riittävän budjetin ansiosta se ei tuottanut ongelmia. Muiden kiltojen kanssa leikittiin paljon kuten tarkoituksena olikin, phukseilla oli mahdollisuus tutustua ainakin rakennusinsinöörikiltalaisiin, tietokiltalaisiin, fyysikoihin, kemisteihin, athenelaisiin, sähköinsinöörikiltalaisiin, inkubiolaisiin, puunjalostajiin, maanmittareihin ja prodekolaisiin. Phukseilta kerätyn palautteen valossa syksy onnistui melko hyvin. Tapahtumista pidettiin ja suurin osa koki niitä olevan sopivasti tai jopa hieman liikaa. Suurin osa koki myös killan helposti lähestyttäväksi. Tavoite phuksien tutustuttamisesta kiltaan ja koko teekkaritoimintaan toteutui hyvin. Tavoitteena oli myös, että phuksit integroituisivat kiltaan hieman paremmin sen lisäksi että heillä olisi vahva ryhmähenki. Tämä tavoite on toteutunut ainakin siinä mielessä, että phuksit viettävät paljon aikaa ASkissa ja pääsevät näin kanssakäymään vanhempien opiskelijoiden kanssa muuallakin kuin killan tapahtumissa. Lisäksi phuksit ovat lähteneet innokkaasti killan eri toimarivirkoihin ja hallitukseen. Tästä on hyvä jatkaa kevääseen.

20 Esimerkillä johtaminen Puheenjohtaja Juho Salmi Esimerkkilläni muutin ASkin vessat unisexvessoiksi.

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Alla on kuvattu eri toimikuntia ja niihin kuuluvia toimihenkilövirkoja, joita hallitus suosittelee ensi kaudelle. Tämä ehdotus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 14/2013, 2.5.2013 klo 12.15 @OLOhuone Paikalla: Otso Hannula, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen, Edward Landtman, Christian Mohn, Tiitu

Lisätiedot

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 20/2013, 11.9.2013 klo 8.15 Olkkarilla Paikalla: Emmi Peltonen, Sofia Ahanen, Vesa Laakso, Lotta Ahanen, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Otso

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintakertomus 2012

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintakertomus 2012 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta Toimintakertomus 2012 Juho Sundin Puheenjohtaja 2012 1 Yleistä (Puheenjohtaja Juho Sundin) Vuonna 2012 pidettiin huolta, että jokainen, joka haluaa tehdä juttuja

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli riittävästi ihmisiä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli riittävästi ihmisiä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 1/2013, 2.1.2013 klo 17.00 Olkkarilla Paikalla: Jaakko Hynynen, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Tiitu Lahti, Emmi Peltonen, Christian Mohn, Pietari

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 11/2013, 4.4.2013 klo 12.15 @Ttalo, A106 Paikalla: Christian Mohn, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Vesa Laakso, Sofia Ahanen, Emmi Peltonen, Mikko LatvaKäyrä,

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintasuunnitelma 2012

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintasuunnitelma 2012 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta Toimintasuunnitelma 2012 Yleistä (puheenjohtaja Juho Sundin) Vuonna 2012 pidetään huolta, että jokainen, joka haluaa tehdä juttuja killan piirissä, pääsee niitä tekemään.

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 1/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 1/2016, 5.1.2016, klo 16.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari Ikonen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu

Lisätiedot

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa. Paikka: TTalo, B122 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Johannes Vainio, Reetta Arokoski, Julia Isotalo, Antti Nupponen, Lauri

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut: Hallitustoiminta - Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? - - Jokainen joka haluaa omistaa tulevana vuotena paljon aikaa killalle! Plussaa on jos osaa jotain jo ennestään. Hallituksen

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

Reetta Arokoski saapui 8.24.

Reetta Arokoski saapui 8.24. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 30/2014 Aika: 20.11.2014 klo 8.15 Paikka: TTalo, A106 Paikalla: Emmi Linkola, Aleksi Talsi, Atte Keinänen, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Mikko

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 2/2013, 16.1.2013 klo 8.00 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti

Lisätiedot

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK4/2013 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Palaute/kehityskeskustelut hallituslaisille Syys-SYK Otaniemessä 21.-23.11. Oltermanni

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 27/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 7.12.2010 klo 11.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Aika: ti 26.3.2013 klo 12.00 Paikka: Loimio Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Mäntykalliontie 54, 21580 Karuna Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Susanne Hakkarainen Toni Päärni Anniina Konttinen Tuomas Tuominen Harri Gröhn Jesse Heiskanen

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 21/2013, 20.9.2013 klo 16.15 @A106 Paikalla: Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Jaakko Hynynen, Emmi Peltonen, Otso Hannula, Vesa Laakso, Tiitu Lahti,

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Ville Tissari) Vuosi 2014 oli jälleen kerran erinomainen AS vuosi täynnä teekkarihenkistä toimintaa, aasimaista kiltakulttuuria

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16. Paikka: Ttalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Jessica Mason Antti Tolppanen Ilona Rahnasto Joel Lappalainen Niklas Hellström (poistui ja palasi

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 7/2013, 27.2.2013 klo 8.15 @B122 Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Edward Landtman, Otso Hannula, Christian Mohn, Lotta Ahonen, Tiitu Lahti,

Lisätiedot

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl Nurmijärvi NYT yritysten ja Keudan tapahtumalauantai 26.10.2013 Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta Mielipidekyselyn ajankohta 31.10 10.11.2013 Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 6/2013, 11.2.2013 klo 8.15 @A142 Paikalla: Jaakko Hynynen, Pietari Keskinen, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Tiitu Lahti, Emmi Peltonen, Christian

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010. Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010. Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18. PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 22.4.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.

PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 22.4.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 22.4.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. Läsnä: kts. Avoin kirja 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.

PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. Läsnä: kts. Avoin kirja 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

TKO-äly ry. Talouskertomus

TKO-äly ry. Talouskertomus TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014. Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry

Toimintasuunnitelma 2014. Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry Toimintasuunnitelma 2014 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Ville Tissari) Vuosi 2014 asettaa killan jälleen kerran muutosten eteen. Tänä vuonna kiltaan otetaan kasvatettavaksi

Lisätiedot

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Aika: 16.04.2008 Paikka: Läsnä: Pykälä Matilda Merenmies Panu Paajanen Iiris Keino Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Ville Toro Meri Bergström Viivi Jantunen

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. MAANMITTARIKILTA RY MAANMITTARIKILLAN 1/27 MAANMITTARIKILTA RY Maanmittarikillan vuosikokous 2015 Aika: 23.2.2015 klo 17:15 Paikka: Innopoli 3 D, Neuvotteluhuone 2 Läsnäolijat: Ville Kangaskokko Valtteri

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

Koneinsinöörikilta ry:n kiltakunnan kokous 6/2011, 19.9.2011 klo 16.00 K201, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu rakennus K1

Koneinsinöörikilta ry:n kiltakunnan kokous 6/2011, 19.9.2011 klo 16.00 K201, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu rakennus K1 Koneinsinöörikilta ry:n kiltakunnan kokous 6/2011, 19.9.2011 klo 16.00 K201, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu rakennus K1 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen 16.03 2. Esteellisyyden

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Aika: Läsnä: Maanantaina 8.1.2007, klo 18.00 Maija Mustonen, Puheenjohtaja Varpu Nurmi (saapui klo 18.45) Saila Huhtiranta Paikka: Ympäristöteekkarikillan

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 5/2013, 5.2.2013 klo 10.00 @A106 Paikalla: Otso Hannula, Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen (saapui ajassa

Lisätiedot

KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK2/2013 14.05.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Hallitustyöskentelyinnon jatkuminen Kokouksien tehokkuus Talkoilu Virkistäytyminen

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi.

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 13/2014 Aika: 9.4.2014 klo 17:30 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Tomi Laakso, Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Atte

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen Salla Palmi-Felin 27.4.2017 Kirjastotalo rakennettu 1990: tila ei vastannut nykyisiä tarpeita mm. sähköjen suhteen. Lisäksi tavaraa ja kalusteita kertynyt

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 7/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko (kohdasta 5)

Lisätiedot

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSNEUVOSTON KOKOUS 10/2011

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSNEUVOSTON KOKOUS 10/2011 1 (5) 7.11.2011 AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSNEUVOSTON KOKOUS 10/2011 Aika Maanantai 7.11.2011 kello 14.05 16.05 Paikka TUAS-talo, kokoushuone 1593 Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2005

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2005 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2005 1. Yleistä (Puheenjohtaja Mikael Blomberg)...3 2. Hallinto (Sihteeri Riikka Liedes)...4 3. Talous (Rahastonhoitaja Arttu Lamminpää)...5

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Loistava ja hyvinvoiva opiskelijayhteisö, joka vie sähkötekniikan avulla maailmaa eteenpäin. ARVOT - Killan jäsenistöstä valmistuvat maan parhaimmat matematiikkaa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 12.00 Paikka: Mikroluokka 4502,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA

INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti

Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti 1. Vuosikurssi 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 N 2. Oletko toiminut/toimitko kilta-aktiivina? Kyllä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 En 3. Oletko

Lisätiedot

Ääni Company Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Ääni Company Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 12.6.2019 Ääni Company Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena on testata

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

TTER-työryhmän toiminta

TTER-työryhmän toiminta TTER-työryhmän toiminta Taustaa Haluttiin varmistaa, että ei ole esteitä sille että TTER tukee koko aaltokenttää Tarkistaa, että säännöt vastaavat nykytoimintaa Päivittää säännöt nykyhetkeen vastaaviksi

Lisätiedot