Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Suomen Yrittäjänaiset:"

Transkriptio

1 Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen ja tilaisuuksineen. Suurin ponnistus oli Jyväskylän Kesän ravintolateltta, jolla saimme taas hienosti kerättyä pesämunaa ensivuoden toimintaa varten. Kiitos kaikille talkoolaisille! Toinen suuri asia koko Suomen Yrittäjänaiset Ry:lle oli vanhemmuuden kustannusten jakaminen, kansalaisaloite. Ihan emme päässeet allekirjoittaneeseen, mutta teimme hyvää työtä tulevaisuuteen nähden ja herätimme huomiota tärkeällä asialla. Tästä on hyvä jatkaa työtä asian eteen. Olen nyt ollut kaksi vuotta puheenjohtajana ja jätän puheenjohtajuuden vuodenvaihteessa uudelle aktiiviselle puheenjohtajalle Sirkku Vahvaselälle, hän on Muuramelainen päiväkotiyrittäjä. Toivon hänelle sydämestäni onnea ja menestystä yhdistyksen vetämiseen ja syyskokouksessa valitulle hallitukselle tsemppiä ensikauteen. Itse keskityn tulevaisuudessa vain ja ainoastaan perheeseeni ja yritysten vetämiseen ja jätän kaikki järjestötehtävät Jyväskylässä, joita tässä lähes 15 vuoden aikana on tullut tehtyä runsaamman puoleisesti. Mukavaa aikaa ja voisin sanoa, että päivääkään en noista vuosista vaihtaisi pois. Sen verran kuitenkin vaikutan Yrittäjänaisissa, että jatkan Suomen Yrittäjänaisten hallituksessa Tammikuusta lähtien. Olen siis edelleen teidän suora kanava kattojärjestöömme. Teille ihanat naiset toivon tulevaisuudelta työntäyteisiä päiviä ja jaksamista teille, joiden yritystoiminta seilaa tällä hetkellä vastatuuleen. Suosittelen yhdistyksen tilaisuuksiin osallistumista, vaikka se välillä tuntuukin kaukaiselta ajatukselta lähteä työn keskeltä pois tai perhe odottaa kotona. Takaan teille, että jokainen tapaaminen toisen Yrittäjänaisen kanssa on ainutlaatuinen ja luo uskoa tulevaisuuteen, kun voi keskustella samanhenkisen ihmisen kanssa luottamuksella yhteisistä iloista ja suruista! Ja yhdessä olemme enemmän ja kuljemme rinta rinnan! Otetaan mallia uudesta Vuoden 2013 Keski-Suomen Yrittäjänaisesta Kaija Ilmavirrasta eikä anneta laman haitata menoamme. Me Yrittäjänaiset kannamme monella tapaa vastuumme yhteiskuntamme hyvinvoinnista, Äitinä, työnantajana, yksinyrittäjänä, olemme siis tämän maan tukijalka ja niin kauan kuin kannamme itse vastuumme ylpeänä ei meitä voida lannistaa! Ihanaa ja valoisaa Joulunodotusta! Sirpa Pii-Keinonen puheenjohtaja

2 TAPAHTUMAKALENTERI Tulossa Tammikuussa 2014: Pikkujoulut elokuvateatterin merkeissä, aika-paikka ja elokuva ilmoitetaan myöhemmin. Tulossa Helmikuussa 2014: Tulossa Maaliskuussa 2014: Yritysvierailu Kevätkokous Protokolla/Etikettikoulutus Yrittäjänaispäivät Porvoossa Naisenergiaa maalta ja kaupungista seminaari Toukokuussa 2014: Likkojen Lenkki Yritysvierailu Kevätkauden päättäjäiset

3 Vuoden 2013 Keski-Suomen vuoden Yrittäjänainen on Kaija Ilmavirta, Sisustusstudio Ida. Lämpimät onnittelut vuosien työstä!

4 Syyskokous 2013: Puheenjohtaja ja uusi hallitus Syyskokouksessa valittiin seuraavanlainen kokoonpano: Puheenjohtajaksi valittiin Sirkku Vahvaselkä Hallitus: Milla Kuparinen Merja Helin Niina Koskinen Leila Saikkonen Maarit Venäläinen Kirsi Nurmi Susanna Rouhiainen Erja Mononen Varajäsen: Eini Suvanto Onnittelut uudelle puheenjohtajalle sekä uudelle hallitukselle. Hallitus valitsee keskuudestaan toimihenkilöt vuoden 2014 ensimmäisessä kokouksessa. Järjestösihteeri vaihtuu Helmikuussa: Riikka Jumppanen on toiminut järjestösihteerinä vuoden 2013 ja uusi järjestösihteeri aloittaa pestinsä helmikuussa Henkilö tarkentuu myöhemmin. MUISTA! Yhdistyksen www-sivustolla on JÄSENEMME ILMOITTAVAT OSIO, jossa voit maksutta markkinoida tuotteistasi tai palveluitasi. Kysy lisää tai

5 TYÖRYHMÄT 2013 Tule mukaan työryhmätoimintaan. Ota rohkeasti yhteyttä ryhmän puheenjohtajaan! Jäsentyöryhmä/Ohjelmatoimikunta Merja Helin, puheenjohtaja, p 045 Yhteiskuntavaikuttamisen työryhmä Sanna Jylänki, puheenjohtaja, p , Eri tapahtumien työryhmä Sirpa Pii-Keinonen, puheenjohtaja, p , HALLITUS 2013 Sirpa Pii-Keinonen p puheenjohtaja Sanna Jylänki p varapuheenjohtaja Leila Saikkonen p sihteeri Merja Helin p jäsentyöryhmä pj. Nina Koskinen p jäsen Milla Kuparinen p jäsen Pia Kähärä p jäsen Eini Suvanto p jäsen Eeva Vaherto p jäsen Erja Mononen p varajäsen Anita Häikiö p Aikanaiset Mira Manninen p rahastonhoitaja

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013 Ihanaa kevättä hyvät Yrittäjänaiset! Vihdoinkin kevät alkaa näyttää tuloaan, pieniä yöpakkasia lukuun ottamatta. Räystäät tippuvat vettä ja lakaisukoneet täyttävät katuja ja linnut laulaa Ihmiset alkavat

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Värikästä syksyn alkua! Niin se on kesä vierähtänyt ohitse ja ollaan jälleen menossa hyvää vauhtia syksyyn. Monelle meistä se merkitsee uusia tuulia uusilla voimilla ja toisille ehkä luopumista jostain

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS OPPILASKUNTA 2012-2013 1. KALEVANKANKAAN KOULUN OPPILASKUNNAN KOKOONPANO JA TEHTÄVÄ Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Kalevankankaan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 47H 1 7 GEROCENTER SÄÄTIÖN VALTUUSKUNNAN KOKOUS

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 47H 1 7 GEROCENTER SÄÄTIÖN VALTUUSKUNNAN KOKOUS KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kokousaika pe klo 13.00-14.00 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 Käsiteltävät

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 30.5.2011

2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 30.5.2011 2010 - / FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 30.5. Tammikuu 5.1. S koulutus S koulutus Kukkasidonta ja Anne Friman Marika Perämäki Kaire Uueni-Martikainen Jari-Pekka Kahelin 7.1. Yrkesakademin

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Suomikoululainen Suomikoululainen

Suomikoululainen Suomikoululainen Suomikoululainen Suomikoululainen H E L M I K U U 2 0 1 4 Puheenjohtajan kuulumisia Me kaikki odotamme harvinaisen kylmän ja pitkän talven jälkeen jo kevätlomaa. Toisiko se meille kauan kaivatun lämmön

Lisätiedot

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta.

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Se käännetään usein keskuksena tai yhteytenä, sillä kuva on tehty aina ympyrän muotoon. Ympyrän symboli kuvastaa eheyttä,

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3240 040-5274547 SAIJA SUNDE N 3138 050-4129867 * JANE HEPWORTH 3133 0 0 050-5292599 / maria.itkonen@pihavisio.fi * MARIA ITKONEN 2960

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015 Aika: 28.1.2015 klo 18 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Oksanen Ohto paikalla Jäsen Arraste-Kihlakaski Mervi paikalla Eskola Päivi paikalla

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Kemistiseuran säännöt

Kaakkois-Suomen Kemistiseuran säännöt 1(5) Kaakkois-Suomen Kemistiseuran säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Kemistiseura ja siitä voidaan käyttää lyhennettä KSKS. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 24.4.2016 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 24.4.2016 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 050-3030280 / mari.kimanen@gmail.com * MARI KIMANEN 3159 050-3552550 / heidi.johansson@patrol.fi HEIDI JOHANSSON 3230 040-5900 557 * SELENE MARCKWORT 3199 0 0 0500-425200

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ Järvenpään yrittäjät ry Sari Hämäläinen

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ Järvenpään yrittäjät ry Sari Hämäläinen TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ Järvenpään yrittäjät ry Sari Hämäläinen 25.11.2010 1 Järvenpään Yrittäjät yhdistyksenä Suomen yrittäjät ry pj. Mikko Simolinna Uudenmaan yrittäjät ry tj. Petri Graeffe Järvenpään yrittäjät

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 9.12.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ohjelman päämäärä Tehtävänä ollut rakentaa valtakunnallinen, yksinkertainen ja helposti toteutettava ohjelma. Työmme on osa kansallista

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Huomionosoituksia. Hallitus 2013

Huomionosoituksia. Hallitus 2013 Huomionosoituksia Varsinais-Suomen Yrittäjäjuhlaa vietettiin Turun Logomossa. Uudessakaupugissa yli 20 vuotta Hotelli Aquariuksen yrittäjänä toiminut Toni Tyrjy vastaanotti kuntakohtaisen yrittäjäpalkinnon

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 2006261 AALTONEN RAIJA SALO 0407052307 dubsidaa@gmail.com VARSINAIS-SUOMEN KENNELPIIRI 605426 ÅBY KAIJA ALAJÄRVI 040 703 9456 kaija.aby@japo.fi

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 2006261 AALTONEN RAIJA SALO 0407052307 dubsidaa@gmail.com VARSINAIS-SUOMEN 605426 ÅBY KAIJA ALAJÄRVI 040 703 9456 kaija.aby@japo.fi ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 ATOPIALIITTO RY

VUOSIKERTOMUS 2014 ATOPIALIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2014 ATOPIALIITTO RY ** www.atopialiitto.fi ** Karjalankatu 2 B, 00520 Helsinki 2 1 YLEISTÄ Atopialiitto on atooppista ihottumaa sairastavien potilas- ja edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

Kesä 2015. Lasten kesäleirit

Kesä 2015. Lasten kesäleirit Kesä 2015 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Pikkuveturi-, Young Ladies- sekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä khranvirastoon

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen frisbeegolfliitto (jäljempänä liitto), ruotsiksi Finlands frisbeegolfförbund. Liiton epävirallinen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot