TALOUSARVIO (kvalt )
|
|
- Siiri Kyllönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA (kvalt )
2 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Konsernitavoitteet Strategiset toimet Tuloslaskelma Rahoituslaskelma ja lainasuunnitelma Nettomenot vastuualueittain ja osastoittain Käyttötalous Konsernipalvelut Sivistysosasto Sosiaali- ja terveysosasto Ympäristöosasto Vesihuoltolaitos Investointiosa Käyttötalousarvion perustelut
3 Yleiset perustelut Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Suomi on keskellä pitkittynyttä talouskriisiä. Viime vuoden talousarviota laadittaessa nähdyt riskit ovat suurelta osin realisoituneet ja myös odotettu hienoinen kasvu on jäänyt saavuttamatta. Taantuma vaikuttaa kielteisesti työllisyyteen ja elinkeinoelämään ja heikentää siten pienenevien verotuottojen myötä kaupungin rahoitusta. Valtionosuuksien odotetaan meneillään olevan valtionosuusuudistuksen johdosta vähenevän tai pysyvän korkeintaan nykyisellä tasolla. Maan talouskehityksen ennakoidaan pysyvän edelleen heikkona vuonna Talousarviovuoden 2016 makrotalousluvut osoittavat seuraavaa: Ekonomiska nyckeltal för Finland / Suomen taloudellisia tunnuslukuja Prognos 2015 Prognos 2016 BNP /BKT -8,5 % 3,3 % 2,8 % -1,0 % -1,4 % -0,4 % 0,2 % 1,3 % Export / vienti -21,3 % 7,5 % 2,9 % -0,2 % 0,3 % -0,7 % 0,9 % 3,0 % Inflation/ inflaatio 0,0 % 1,2 % 3,4 % 2,8 % 1,5 % 1,0 % -0,1 % 1,1 % Arbetslöshet/ työttömyys 8,2 % 8,4 % 7,8 % 7,7 % 8,2 % 8,7 % 9,6 % 9,4 % Källa: Finansministeriet Valtiovarainministeriön ennusteita ensi vuodelle pidetään yleisesti melko optimistisina. Kasvuodotukset perustuvat viennin lisääntymiseen. Yksityisen kulutuksen odotetaan vuonna 2016 kasvavan 1 %:n verran, kun taas julkisen sektorin kysynnän odotetaan hieman laskevan. Investoinnit ovat olleet jo pitkään poikkeuksellisen matalalla tasolla ja vuonna 2016 sekä yksityisen että julkisen sektorin investointien odotetaankin lisääntyvän niin, että kokonaislisäys olisi yli 5 %. Kokonaiskysyntä on vähentynyt neljän viime vuoden ajan, mutta ensi vuonna sen odotetaan hieman kasvavan, joskin pääasiassa viennin ansiosta. Inflaatio on ollut matalalla tasolla ja tälle vuodelle ennustetaan deflaatiota. Vuonna 2016 inflaation odotetaan olevan tasolla, jota yleisestä talouden näkökulmasta pidetään toivottavana. Työttömyys vaikuttaa voimakkaasti sekä verotuloihin että julkisen sektorin kustannuksiin. Paraisilla työttömyysaste on noin 2 prosenttiyksikköä pienempi kuin koko maassa keskimäärin ja syyskuussa 2015 se oli 7,0 % (vuotta aikaisemmin 7,1 %). Tämän vuoden alussa voimaan tullut uusi kuntalaki ohjaa aikaisempaa tiukemmin kaupungin budjetointia ja suunnittelua. Kuntalain 110 :ssä edellytetään, että taloussuunnitelman on oltava tasapainossa. Vuoden 2016 talousarvio on laadittu heikko taloustilanne ja vuodelle 2016 asetetut tiukat kehykset huomioiden. Talousarvio pohjautuu ja sen tulee pohjautua suunniteltuihin toimenpiteisiin ja toimintaan, ja näin ollen myös toimintasuunnitelmia on tarkistettu kehykset huomioon ottaen. Laki edellyttää myös, että kaupungin strategian vaikutukset näkyvät suunnittelussa ja talousarviossa. Saadaksemme tälle lisää näkyvyyttä olemme sisällyttäneet ns. strategiset toimet osin jo osastojen käyttötalousarvioihin ja myös erillisenä kokonaisuutena tähän talousarviokirjaan. Kaupungin rahoituksellinen asema Paraisten kaupungin rahoituksellinen asema on pidemmän aikaa heikentynyt. Suuret käyttötalouden alijäämät yhdistettynä investointien korkeaan tasoon ovat johtaneet suurien vuotuisten rahoitusalijäämien syntymiseen. Kaupungin oma rahoitus ei ole riittänyt, vaan kaupunki on pidemmän aikaa joutunut lisäämään lainanottoaan. Uuden kaupungin aloittaessa toimintansa eri toiminnot olivat paisuneet niin suuriksi, että kulujen karsimisesta huolimatta uudessa kaupungissa ei päästy tasapainotilanteeseen. Siitä lähtien tilanne on huonontunut kaupungin vuosina saamasta yhteensä lähes 8 miljoonan euron yhdistymisavustuksesta ja valtionosuus- ja verorahoituksen melko suotuisasta kehityksestä huolimatta. Vuonna 2009 toteutuneen kuntien yhdistymisen jälkeen kaupungilla on vuosittain ollut rahoitusalijäämää keskimäärin 3 miljoonaa euroa, ja kertynyt rahoitusalijäämä on vuosina kasvanut yhteensä 14,4 miljoonalla eurolla. Kaupungilla ei ole ollut kykyä sopeuttaa toimintaa rahoitukseensa lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä, eikä kehitys ole kestävää. Yleisesti ottaen mitään yleistä, luonnollista selitystä sille, että kaupunki on jatkuvasti elänyt yli varojensa, ei ole ollut eikä nytkään ole: väestönkehitys on ollut maltillista ja ajanjakson kokonaisrahoituksen kehitys on ollut hyvää. Myös absoluuttisesti tarkasteltuna ja muihin kuntiin verrattaessa kaupungilla on ollut ja on omaa rahoitusta, joka sinällään olisi mahdollistanut hyvän palvelutason. Tiukkojen kehysten noudattaminen sekä käyttötalouden että investointien osalta on vuonna 2015 ja vuoden 2016 talousarviossa auttanut rajoittamaan velkaantumisen kasvua, mutta tarvitaan pidättyväisyyttä ja vieläkin tarkempaa talousohjausta, jotta lainataakka saadaan laskuun. Korkea velkaantuneisuus merkitsee käyttötaloudelle lisäriskiä, koska korkokulut pysyvät matalan yleisen korkotason johdosta toistaiseksi matalina. Myös tavanomaisemmalla tasolla oleva korkotaso nostaisi korkokuluja merkittävästi ennen korkosuojauksen soveltamista. Vuoden 2015 ennusteen mukaan lainataakka kasvaa 1,4 miljoonalla eurolla (vuoden 2015 talousarviossa kasvu 2,7 miljoonaa euroa) ja vuoden 2016 budjetoinnissa noudatetusta tiukasta linjasta huolimatta 3
4 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 rahoitustarve kasvaa edelleen vielä eurolla. Ulkoinen korollinen rahoitus nousee vuoden 2016 talousarviossa 45,6 miljoonaan euroon. Kuntalain kriisikuntakriteerit liittyvät kaikki suoraan tai välillisesti velkaantuneisuuteen. Alla on laskettu omavaraisuus ja velkaantuneisuusaste kaupungin omasta taseesta, kriteerejä sovelletaan koko konsernin taseeseen, jossa lainataakka on suurempi kuin kaupungin taseessa. Omavaraisuus on hyväksyttävällä tasolla (> 50 %), mutta suhteellinen velkaantuneisuusaste on liian korkea sekä talousarviossa että koko suunnitelmakaudella. Sen tulisi olla alle 50 %, koska kriisikunnan kriteeri on 50 %:n suhteellinen velkaantuneisuusaste. Valtion asettamia kriisikuntakriteerejä on vuodesta 2015 lukien täydennetty tekemällä kuntalakiin uusi kirjaus, joka velvoittaa kunnat saattamaan käyttötaloutensa aidosti tasapainoon suunnitelmakauden aikana. Jos kaupunki ei onnistu tässä tasapainottamisessa, yksi sinällään riittävä kriisikunnan kriteeri täyttyy. Valtion asettamat kriisikuntakriteerit eivät kuitenkaan ole lähestulkoonkaan ainoat syyt vastuulliselle taloudenhoidolle. Jatkuvan lainanoton varaan rakentuva taloudenpito merkitsee sitä, että nykyiset asukkaat nauttivat nyt palveluista, jotka tulevat asukkaat rahoittavat. Vastuullisempi taloudenhoito ja parempi rahoituksellinen asema merkitsisivät sitä, että kaupunki pystyy paremmin hoitamaan velvoitteensa pitkäjännitteisesti kaupungilla on parempi rahoituksellinen valmius tehdä tarvittaessa panostuksia kaupungilla on parempi valmius selvitä rahoituksellisista tai muista kriiseistä vaikutus kaupungin imagoon ja vetovoimaan olisi myönteinen kaupungin itsenäisyys vahvistuu vastuu nykyisen toiminnan rahoittamisesta ja toiminnan sopeuttamisesta ei lykkäänny tuleville sukupolville. 4
5 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Kaupungin rahoitus vuosina Kaupungin vuoden 2016 arvioidut tulot muodostavat kehyksen toiminnalle, jonka kaupunki itse pystyy rahoittamaan. Kaupungin tulojen arvioidaan muuttuvan seuraavasti: Förändring / Inkomststruktur Tulorakenne 2016 Budget / TA 2015 Prognos / Ennuste 2015 Budget / TA 2016 Muutos , budget/ta Verksamhetsintäkter Toimintatuotot ,0 % Skatteinkomster Verotulot ,1 % Statsandelar Valtionosuudet ,9 % Totalt / Yhteensä ,5 % Skatteinkomster Verotulot ,1 % Övriga Muut ,0 % totalt ,5 % Kaikkien tulolajien odotetaan kehittyvän positiivisesti vuodesta 2015 vuoden 2016 talousarvioon. Toimintatuotot lisääntyvät korotettujen sisäisten maksujen ja niin ikään korotettujen ulkoisten maksujen myötä. Parempaa kustannusvastaavuutta haetaan tietyillä osa-alueilla. Vesilaitoksen on lain mukaan katettava kaikki omat kulunsa ja tämän myötä vesilaitoksen perimiä maksuja korotetaan. Kaupungin vuoden 2016 tuloista 52 % tulee verotuloista, 26 % valtionosuuksista ja 22 % toimintatuotoista. Valtionosuusuudistus heikentää kaupungin rahoitusta Valtionosuudet ovat kasvaneet joka vuosi vuodesta 2006 aina vuoteen 2014 asti. Kuluvana vuonna voimaan tullut valtionosuusuudistus tulee entisestään heikentämään kaupungin rahoitusta samaan aikaan kun odotetut verotulot heikkenevät suhdannetilanteen heiketessä. Valtionosuusuudistus on merkittävin yksittäinen kaupungin rahoitukseen vaikuttava muutos vuosina Uudistus, joka kunnille kokonaisuutena merkitsee nollasummapeliä, tarkoittaa Paraisten kohdalla sitä, että valtionosuudet vähenevät ajanjakson aikana vuosittain päätyen lopulta tasolle, joka on jopa 3,8 miljoonaa euroa matalampi kuin mitä se olisi ollut aikaisemmassa valtionosuusjärjestelmässä. Uudistus on näin ollen äärimmäisen epäsuotuisa Paraisten kaupungille ja heikentää kaupungin rahoitusta pysyvästi. Valtionosuuksien arvioitiin valtionosuusuudistuksen johdosta vähenevän 0,4 % vuonna 2015, toteumaksi muodostuu ennusteen mukaan nyt -1,3 %. Kaupunki tulee menettämään vuosittain 3,4 3,8 miljoonaa euroa, kun uudistuksen vaikutukset näkyvät täydessä laajuudessaan. 5
6 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Verokehitys on heikkoa Verokehitys on edelleen heikkoa, kun Suomi on keskellä pitkittynyttä laskusuhdannetta. Kunnallisen tuloveron kehitys on ollut heikkoa vuodesta 2009 asti; kunnallisen tuloveron kehitys osoitti selvää kasvua ainoastaan vuonna 2013, jolloin kaupunki korotti veroprosentin 19,25:sta 19,75:ään. Kunnallisesta tuloverosta saatavien tulojen ennakoidaan ylittävän vuoden 2013 tason vasta vuonna Verotuksen muutokset vaikuttavat veropohjaan ja osin tästä syystä valtio on hieman korottanut valtionosuuksia. Kunnallinen tulovero Ansiotulot ovat kunnallisen tuloveron perusta ja ansiotulojen muutokset vaikuttavat suoraan kaupungille kertyviin tuloveroihin. Ansiotulot ja niiden kehitys määräytyvät työikäisten (työvoiman) määrän, työllisyysasteen sekä palkkatasojen ja niiden muutosten perusteella. Kaupungin työllisyysaste on vielä melko korkea koko maan keskiarvoon verrattuna, palkkojen kehitys tulee sitä vastoin todennäköisesti olemaan varsin vaatimatonta lähivuosina. Hiukan heikentynyt työllisyys yhdistettynä hiukan vähentyneeseen työvoimaan vaikuttaa ansiotulojen kehittymiseen negatiiviseen suuntaan. Mahdollisen tuloverojen kasvun vuosina on siksi tultava työpaikkojen määrän ja paikkakunnalle suuntautuvan muuton lisääntymisen kautta. Kaupungin verotuottojen lisäämisen kannalta avainasemassa ovat jatkossa aktiivinen elinkeinopolitiikka, jonka tavoitteena on luoda lisää työpaikkoja, sekä pyrkimys luoda edellytyksiä houkuttelevalle asumiselle. Kaupungin kunnallisesta tuloverosta saamat tulot lisääntyivät voimakkaasti vuonna 2013, kun veroprosenttia nostettiin 0,5 prosenttiyksikköä. Jatkossa kehityksen odotetaan olevan vakaata eikä laskelmaan sisälly lisäkorotuksia veroprosenttiin. 6
7 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Työttömyysaste kaupungissa on heikentynyt hieman vuodesta 2013, mutta se on vuonna 2015 suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2014, siis noin 7 % (vrt. 6,3 % vuonna 2013). Työttömyysaste on kuitenkin valtakunnallisesti tarkasteltuna alhainen ja alhaisin Varsinais-Suomessa. Samaan aikaan kun meillä on Varsinais-Suomen paras työllisyystilanne, väestönkehityksemme on lähestulkoon alueen huonoin. Tuloverojen kehityksen odotetaan kaupungin oman ennusteen mukaan vuonna 2015 toteutuvan jopa noin 1,2 miljoonaa euroa budjetoitua alhaisemmalla tasolla. Yhteisöveron kehitys Yhteisöverosta saataviin tuloihin vaikuttavat voimakkaimmin suhdanteet, ja odotuksiin vaikuttavat myös kunnan yhteisöveroosuuden muutokset. Suhteellisesti kehitys on ollut heikointa yhteisövero-osuuden osalta, vuodesta 2011 tulot ovat laskeneet 40 %. Kuntien osuus yhteisöverosta palautuu korotetusta prosenttiosuudesta takaisin matalammalle tasolle vuonna Kaiken kaikkiaan kaupungin yhteisöveroista saamien tulojen odotetaan edelleen vähenevän hieman vuosina Myös tältä osin kehitykseen voidaan vaikuttaa aktiivisella elinkeinopolitiikalla, työpaikat lisääntyvät kunnan elinkeinoelämän kasvaessa. Kiinteistövero Kiinteistöveron merkitys on kasvanut viime vuosina eniten. Kaupunki on korottanut kiinteistöveroprosenttia vuosina 2010 ja 2013 sekä vuonna Talousarviovuodeksi 2016 kiinteistöveroa ei koroteta. Kiinteistöverotusta uudistettiin vuonna 2013 kaupungin kannalta edullisella tavalla, ja vuonna 2014 kiinteistöjen verotusarvoja tarkistettiin, mikä on lisännyt kiinteistöverosta saatavia tuloja huomattavasti. Kiinteistöveron odotetaan vuonna 2016 tuottavan tuloja yhteensä noin 9,4 miljoonaa euroa, mitä voidaan verrata 4,3 miljoonaan euroon vuonna Suunnitelmakaudella kiinteistöverosta saatavan tulon ei odoteta nousevan merkittävästi, koska rakentaminen kaupungissa on tasaantunut. Kiinteistöveron merkitys kaupungin rahoitukselle on siten jatkuvasti kasvanut. Kiinteistöverosta saatujen tulojen kasvu on jossain määrin kompensoinut tulo- ja yhteisöverojen heikkoa kehitystä. 7
8 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Kokonaisverotuottojen odotetaan ylittävän vuoden 2015 talousarvion runsaalla miljoonalla eurolla, ja vuoden 2016 talousarvio on hieman matalammalla 64,2 miljoonan euron tasolla, eli vähennystä on 0,9 %. Elpymistä odotetaan tapahtuvan vasta 2018, kun suhdannetilanteen ennakoidaan paranevan. Verojen ja valtionosuuksien arvioidaan talousarviovuonna 2016 vähenevän euroa eli 0,2 % suhteessa vuoden 2015 ennusteeseen. Talousarvio kasvaa vuoden 2015 talousarvioon verrattuna 1,9 miljoonaa euroa eli 2,0 %. 8
9 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Kaupungin rahoituksen kehitys on valtionosuusuudistuksen ja heikkojen suhdanteiden vuoksi erittäin heikkoa vuosina 2014, 2015, 2016 ja Valtionosuusuudistus merkitsee Paraisten kaupungille rahoituksen pysyvää heikkenemistä, ja verorahoituksen kehitys on samalla erittäin heikkoa suhdannetilanteen vuoksi. Jotta kaupungin talous ei vaarannu ja jotta kaupunki pystyy säilyttämään toimintansa ja taloutensa itsenäisen ohjausvallan, kaupungin on sopeutettava toimintansa heikentyneeseen rahoitukseen. Väestö Tilastokeskus arvioi, että kaupungin väestönkasvu on tänä vuonna ja tulevina kolmena vuonna maltillista väestönkehityksen käännyttyä negatiiviseksi vuonna Kaupungin väestönkasvu on alueellisessa vertailussa alhainen kaupungin hyvästä työllisyystilanteesta huolimatta. Yksi kaupungin strategisista tavoitteista on väestöpohjan lisääminen. Suunnan kääntäminen takaisin vuoden 2013 jälkeen alkaneen väkiluvun laskun jälkeen vaatii toimenpiteitä, ja muutamia sellaisia sisältyykin kaupungin strategisiin toimiin Befolkning, Pargas stad , prognos ** 2014** 2015** 2016** 2017** 9
10 befolkning Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Yli 65-vuotiaiden määrä on kasvanut kaupungissa tuntuvasti viimeisten kymmenen vuoden aikana (yli 65-vuotiaita noin 700 enemmän), samalla kun vuotiaiden osuus on vähentynyt huomattavasti (lähes 400 hengellä) vuotiaiden määrä on suhteellisen vakaa, mutta vähentynyt (126 hengellä). Suuntauksen odotetaan vahvistuvan entisestään Befolkning, Pargas stad och prognos åringar åringar. +65 åringar. Linjär ( 0-14 åringar.) Toimintatulot Toimintatulojen arvioidaan vuoden 2016 talousarviossa lisääntyvän 4 % eli 1,0 miljoonaa euroa vuoden 2015 ennusteeseen verrattuna. Vuoden 2015 ennuste on 26,2 miljoonaa euroa ja tulojen odotetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Ulkoisten toimintatulojen arvioidaan lisääntyvän 4,7 %, eli vuoden ,6 miljoonasta eurosta 15,3 miljoonaan euroon vuoden 2016 talousarviossa. Budjetoitu lisäys on osin melko kunnianhimoinen. Suurimmat ulkoiset tulonlähteet ovat vesilaitos, terveydenhuolto, vanhustenhuolto ja päivähoito. Toimintamenot Käyttökustannuksiksi arvioidaan 117,8 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 1,6 %:n eli 1,8 miljoonan euron lisäystä vuoden 2015 ennusteeseen verrattuna. Palkkojen arvioidaan nousevan 0,8 %, yhteensä henkilöstökulut nousevat 1,2 %. Inflaatio-odotukset ovat muuttuneet suhteellisen nopeasti ja ovat nyt 0,4 0,8 prosenttiyksikön tasolla. Ostopalvelujen hinnanmuutokset vaihtelevat kuitenkin paljon esimerkiksi IT-kustannuksissa 1,5 2,5 %:n hinnankorotus on tavallinen. Muut kustannukset pitävät suurelta osin sisällään sisäisiä kustannuksia (vuokrat, IKT, ruokapalvelu ja siivous) ja lisäys on suhteellisen korkea osin muuttuneen hinnoittelun johdosta. Käyttötalouden arvioitu kustannuskehitys suunnitelmakaudella on seuraava: Kustannusmuutokset , talousarvio-talousarvio Henkilöstömenot 1,14 % 0,50 % 1,00 % Palvelujen ostot 1,75 % 1,00 % 1,70 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1,44 % 1,00 % 1,70 % Avustukset 2,20 % 1,00 % 1,70 % Muut menot * 3,66 % 1,00 % 1,70 % Yhteensä 1,42 % 0,78 % 1,40 % 10
11 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Vuoden 2016 talousarvion merkitsee seuraavaa: Tulokseksi muodostuu euroa ja ali-/ylijäämäksi nolla. Käyttötalous on vuoden 2016 talousarviossa tasapainossa. Toimintakate pienenee euroa eli 0,9 % vuoden 2015 ennusteeseen verrattuna samaan aikaan kun työ- ja virkaehtosopimusten mukaisten palkankorotusten kustannuksia nostavan vaikutuksen arvioidaan olevan 0,8 % ja inflaation 1,1 %. Nettorahoituskulut lisääntyvät 0,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2015 talousarviossa/ennusteessa ne ovat euroa ja vuoden 2016 talousarviossa euroa. Investointien summaksi arvioidaan 5,0 miljoonaa euroa. Talousarvio merkitsee euron lisärahoitustarvetta (nettolainanottoa). Kaupungin omavaraisuusasteeksi muodostuu 53,4 % ja suhteelliseksi velkaantuneisuusasteeksi 52,7 % (ilman tytäryhteisöjen vaikutusta). Toimintavuoden aikana tehdään erillinen taloudellinen analyysi turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta syntyneistä tuloista ja kuluista. Valtion odotetaan kattavan mainitut kulut. Tästä seuraavat talousarviomuutokset toteutetaan vuoden aikana. Vuosien taloussuunnitelma tasapainottaa käyttötalouden ja vuoden 2016 talousarvio on tasapainossa. Vuosina vaikutus kertyneeseen ylijäämään on positiivinen (noin 1,6 miljoonaa euroa). Taloussuunnitelmakauden päättyessä kaupungilla arvioidaan olevan kertynyttä ylijäämää 8,8 miljoonaa euroa. Käyttötalouden ja rahoituksen tasapainottaminen jatkossa edellyttää kuitenkin jatkotoimenpiteitä käyttökustannusten ja investointien vähentämiseksi. On hyvin tärkeää luoda vuoden 2016 talousarviossa käyttötalouteen edellytykset sille, että investoinnit saadaan katettua huomattavasti laajemmin. Talousarvion tasapainottamisen kannalta tämä ei kuitenkaan riitä, vaan investoinnit on myös suunniteltava edellisvuosia alhaisemmalle tasolle. 11
12 Yleiset perustelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Kaupungin toiminta ja investoinnit suunnitellaan ja toteutetaan kaupungin strategian mukaan niin, että Paraisten talous on sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä tasapainoinen. Toiminta ja investoinnit sopeutetaan omaan rahoitukseen niin, että kertyneet yli- /alijäämät katetaan kullakin taloussuunnitelmakaudella, ja niin, että tulorahoitus riittää nettoinvestointien rahoitukseen. Viimeksi mainittu jää vielä toteutumatta vuoden 2016 talousarviossa. Ehdotus investointitalousarvioksi Vuoden 2016 talousarviossa kokonaisinvestointikustannukset ovat 5,0 miljoonaa euroa netto (vuoden 2015 talousarviossa 6,0 miljoonaa euroa). Vuosikate ei riitä investointien omarahoitukseen, vaan syntyy 0,8 miljoonan euron rahoitustarve. Tämä on kuitenkin selvä parannus edellisvuosiin verrattuna. Vuosikate kattaa investoinneista 84 % (vuoden 2015 talousarviossa 51 %). Vuosikate kuvastaa karkeasti ottaen kaupungin investointirahoituksen kantokykyä. Jos vuosikate ei riitä investointien rahoittamiseen, syntyy rahoitusalijäämä. Kaupungilla on ollut vuosittain rahoitusalijäämää vuodesta 2005 asti ja se on näin ollen elänyt yli varojensa sillä seurauksella, että kaupunki on ensin tyhjentänyt kassavaransa ja sitten jatkuvasti lisännyt lainataakkaansa. Jos talous on tilikaudella tasapainossa, rahoitusalijäämää ei synny tai sitä syntyy hyvin vähän; veroihin perustuva rahoitus riittää sekä käyttötalouden että investointien rahoittamiseen. Lainataakan odotetaan kasvavan 2,9 miljoonalla eurolla vuoden 2014 lopusta vuoteen Vuoden 2016 talousarviossa suunnitellut investoinnit ja taloussuunnitelmavuosien investointitaulukossa arvioidut investoinnit ovat kuitenkin sitä suuruusluokkaa, että ne merkitsisivät toteutuessaan suuria vuosittaisia rahoitusalijäämiä ja niin muodoin lainataakan nopeaa ja kestämätöntä kasvua. Vuosien rahoituslaskelmassa on huomioitu vain vuotuiselta nettomäärältään 5,0 miljoonan euron investoinnit. Talousarvion sitovuustaso Taulukkojen mukaisesti käyttötalouden vastuualueisiin kohdistuneet määrärahat ovat sitovia nettomäärältään. Kaupunginhallitus on vahvistanut sisäiset vuokrat ja siivous- ja ruokapalvelukustannusten sisäisen jaon. Investointeihin myönnettävät määrärahat sidotaan investointiosassa erikseen kullekin investointihankkeelle merkittyyn nettomäärään. Uudistusten merkitys kaupungin taloudelle Talousarvio ja -suunnitelma on laadittu niin, että valtionosuusuudistuksen vaikutukset on otettu niissä huomioon. Vuosien 2017 ja 2018 osalta talousarvio rakentuu valtionosuuksia koskevien arvioiden varaan. Muut maan hallituksen alulle panemat ja kehittelemät uudistukset kaupunki on voinut talousarviossa ja -suunnitelmassa ottaa huomioon vasta varsin rajallisessa määrin. Näiden uudistusten toteutus ja taloudelliset vaikutukset kaupungille ovat vielä epävarmoja. Uusi kuntalaki on tullut voimaan, kuten myös määräykset vesilaitokselta vaadittavasta omarahoituksesta. Normitalkoot eivät vielä ole tuoneet muutosta kunnan tehtäviin tai kustannustaakkaan. Sote-uudistus on saanut uuden alun ja uudistuksen vaikutukset kuntien toimintaan ajoittuvat vuoteen 2019, jolloin sekä henkilöstö että vastuu toiminnasta siirtyvät kunnilta sote-alueille. Miten ja milloin tämä tapahtuu, on vielä käytännössä epäselvää. Sopeutumista uuteen tilanteeseen ei ole otettu huomioon suunnitelmassa, muutoksen toteuttaminen tulee vaikuttamaan resurssien käyttöön sekä hallinnossa että palvelutoiminnoissa. 12
13 Konsernitavloitteet Konsernitavoitteet Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Yleiset konsernitavoitteet 1. Tytäryhteisöjen toiminnan on tuettava kaupungin strategian toteutumista. 2. Kaupungin konserniohjeet otetaan kaikilta osin huomioon tytäryhteisöjen toiminnassa ja kaupungin toteuttamassa yhtiöiden ohjauksessa. 3. Konserniyhteisöt ja kuntayhtymät toimivat taloudellisesti itsensä kannattavasti ja niiden tulee Paraisten kaupungin tavoin tehostaa toimintaansa jatkuvasti. 4. määrittelee ammattimaisuuden ja alan osaamisen nimittäessään edustajiaan tytäryhtiöihin. Valittavien tulee täyttää edellytetyt kriteerit. 5. Tytäryhteisöt pyrkivät minimoimaan lainarahoituksen, ja kaupungin talouspalveluja konsultoidaan ryhdyttäessä mahdollisiin operaatioihin ulkoisen rahoituksen saamiseksi. Erityiset tavoitteet Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n hallinnoimien huoneistojen (yhtiön omien huoneistojen ja tytäryhtiöiden huoneistojen) käyttöaste vuoden aikana on vähintään 90 %. Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy varmistaa riittävän vuokra-asuntokannan Korppoossa muuttamalla vanhan kunnanviraston vuokra-asunnoiksi. Kiinteistö siirretään yhtiölle apporttiomaisuutena oman pääoman korotusta vastaan. Paraisten Kaukolämpö Oy laajentaa vuoden aikana kaukolämmön runkoverkkoa, osinkoa jaetaan mahdollisuuksien mukaan huomioiden kunnan investointi yhtiöön, yhtiön investointisuunnitelmat ja osakeyhtiölain määräykset. 13
14 Strategiset toimet Strategiset toimet Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Kaupungin strategian ja toiminnan suunnittelun ja budjetoinnin välisen kytköksen parantamiseksi kaupunginjohtaja on työstänyt listan strategisista hankkeista. Toimet kohdistuvat aina vähintään yhteen kaupungin strategisista tavoitteista: työ asuminen palvelut. Tärkeimpiä toimia kutsutaan kärkihankkeiksi ja näitä toimia priorisoidaan, koska niillä on suuri potentiaali edistää kaupungin strategian toteutumista ja sen tärkeimpiä tavoitteita. Jokaiselle toimelle on nimetty vastuuhenkilö, joka vastaa suunnittelusta, yhteistyöstä ja hankkeen edelleenkehittämiseen ja toteuttamiseen tarvittavien resurssien kokoamisesta. Työn on määrä tapahtua vuoden 2016 talousarvion puitteissa. Kärkitoimet on alla olevassa listassa lihavoitu. Useimmat toimet ovat toistaiseksi suunnitteluvaiheessa, mutta niiden on määrä vaikuttaa merkittävästi toimintojen työn fokukseen ja toteutukseen. Kaupunginjohtaja raportoi hankkeiden edistymisestä ja vaikutuksista kaupunginhallitukselle kolmannesvuosiraporttien ja sekä tilinpäätöksen yhteydessä. Toimi Strategian osa Vastuuhenkilö Myönteisten asioiden näkyväksi tekeminen ja esille tuominen kaupungin Työ Tiedotuspäällikkö elinkeinoelämässä Uusien asukkaiden aktiivisempi houkuttelu Asuminen Tiedotuspäällikkö Ystävällinen asiakaspalvelu kaupungin organisaatiossa Työ Kaupunginlakimies Päätöksentekokyky Palvelut Kaupunginlakimies Tietotekniikan käyttö ja sähköiset palvelut kaupungissa Palvelut Kaupunginlakimies Vierassatamien kehittäminen (infra ja palvelut) Työ Kiinteistöpäällikkö Kiinteistömassan tiivistäminen ja kiinteistöohjauksen edelleen kehittäminen Palvelut Kiinteistöpäällikkö Yrittäjyyskasvatus Työ Elinkeinopäällikkö Työllistämistoiminnan uudelleenorganisointi Palvelut Sosiaali- ja terveysjohtaja Asukkaille paremmat mahdollisuudet oppia toistensa kieltä Asuminen Opetuspäällikkö Keskusta-alueen kehittäminen Asuminen Kaavoituspäällikkö Merellisyyden kehittämisohjelma Asuminen Kaavoituspäällikkö Strategian parempi peilautuvuus, paremmat mittarit toiminnan suunnitteluun Palvelut Talouspäällikkö Luontoarvot ja virkistys: paremmat opasteet ja ilmoitustaulut Asuminen Ympäristönsuojelupäällikkö Kansalaisvuoropuhelu Asuminen Kulttuuripäällikkö Organisaatio vuonna 2017 Palvelut Kaupunginjohtaja Koordinoidut PR- ja lobbauspanostukset Työ Kaupunginjohtaja Kielitaidon parantaminen kaupungissa (toinen kotimainen 1. luokalta Työ Opetuspäällikkö lähtien jne.) Pitkäjänteinen työ maineen vahvistamiseksi Työ Tiedotuspäällikkö Kaksikielinen näkyvyys joukkotiedotusvälineissä välttämätön Työ Tiedotuspäällikkö Kaksikielisyyden markkinointi Työ Tiedotuspäällikkö Poliittisen johtamisen koulutus Palvelut Kaupunginlakimies Palloiluhallit Asuminen Kiinteistöpäällikkö Vuoropuhelu yrittäjien kanssa, henkilökohtainen kontakti yritysten johtajiin Työ Elinkeinopäällikkö Palvelusetelit yritysneuvontaa varten, aloittavat yritykset Työ Elinkeinopäällikkö Sykettä: kaupunki jatkaa Pro Malmin kehittämistä Asuminen Elinkeinopäällikkö Hanketyön sitominen tiiviimmin palveluihin? Palvelut Elinkeinopäällikkö Selvityksen tekeminen työllistämis-/kesäkorvauksesta, kesäapulaisten palkkaamiseen Työ Sosiaali- ja terveysjohtaja Yhteistyö ja synergia vanhusten- ja terveydenhuollossa, saaristo Palvelut Sosiaali- ja terveysjohtaja Pienhankintojen kehittäminen (muun muassa) Cloudian hankintajärjestelmän Työ Hankekoordinaattori avulla Markkina- ja hankintaosaamisen jatkuva parantaminen Palvelut Hankekoordinaattori Lukio- ja ammattikoulutuksen säilyminen kaupungissa Työ Opetuspäällikkö Kunnallinen panostus työmatkaliikenteeseen Työ Opetuspäällikkö Koulu, päiväkoti ja lukio: kieliryhmien välinen yhteistyö Asuminen Opetuspäällikkö Asumisen tiivistäminen keskustoissa Työ Kaavoituspäällikkö 14
15 Strategiset toimet Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Keskustojen vetovoiman vahvistaminen Työ Kaavoituspäällikkö Selvityksen tekeminen kaupungin taksoista ja niiden tarkistaminen tarvittaessa Työ Talouspäällikkö Kustannustaso: vertaileva selvitys Asuminen Talouspäällikkö Vahvemman tuottavuusajattelun tuominen ydinprosesseihin Palvelut Talouspäällikkö Parhaiden käytäntöjen vertailun (Best Practises Benchmarking) systematisointi Palvelut Talouspäällikkö kaupungin ydinprosesseissa Toiminnan tuotteistaminen ja mittaaminen ja mahdollisuuksien luominen Palvelut Talouspäällikkö vertailuihin muiden kuntien ja yksityisen sektorin kanssa Tonttiin kuuluva laituripaikka Asuminen Ympäristönsuojelupäällikkö Kunnan jäsenyys: nuoret, mielikuva kunnasta Asuminen Kulttuuripäällikkö Tonttitarjonta kaikissa kunnanosissa ja tonttien markkinointi Asuminen Kaupungingeodeetti Luottamus ja yhteistyö päätöksenteossa Palvelut Henkilöstöpäällikkö Työkierto luo oppimista Palvelut Henkilöstöpäällikkö Sairauspoissaolojen vähentämiseen tähtäävä hanke Palvelut Henkilöstöpäällikkö Työhön vaikuttamisen ja osallisena olemisen mahdollisuuksien lisääminen Palvelut Henkilöstöpäällikkö Matkailutuotteiden kehittäminen Palvelut Matkailupäällikkö Mentorointi Työ Elinkeinopäällikkö 15
16 Talouslaskelma Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Talouslaskelma RESULTATRÄKNING Bokslut Bokslut Änd.budget Utfall utfall % PrognosProg./Budg. Budget Ram Nämnd Stadsdir. Stadsstyrelse TULOSLASKELMA Tilinpäätös Tilinpäätös Muut. TA Toteutunut tot. % Ennuste Enn. / TA Kehys Lautakunta Kaup.joht. Kaup.hall. Plan Plan % Verksamhetens intäkter Toimintatuotot Försäljningsintäkter % % Myyntituotot Avgiftsintäkter % % Maksutuotot Understöd och bidrag % % Tuet ja avustukset Övriga intäkter % % Muut tuotot Sammanlagt / yhteensä % % Verksamhetens kostnader Toimintamenot Personalutgifter % % Henkilöstömenot Köp av tjänster % % Palvelujen ostot Material, förnödenheter, varor % % Aineet, tarvikkeet, tavarat Bidrag % % Avustukset Övriga kostnader % % Muut kulut Sammanlagt / yhteensä % % VERKSAMHETSBIDRAG % % TOIMINTAKATE Skatteinkomster % % Verotulot Statsandelar % % Valtionosuudet DRIFTSBIDRAG % % KÄYTTÖKATE Finansieringsintäkter och -kostnader % % Rahoitustuotot ja -kustannukset ÅRSBIDRAG % % VUOSIKATE Avskrivning av anläggningstillgångar % % Poistot käyttöomaisuudesta Extraordinära intäkter Satunnaiset tuotot RESULTAT / TULOS % % Avskrivningsdifferenser % % Poistoerot Ökn.(-) eller minskn(+) av reserveringar Varaust.lis.(-) tai väh(+) % RÄKENSKAPSPERIODENS ÖVERSKOTT/UNDERSKOTT % TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ Ackum. under-/överskott från tidigare år % Edellisten tilikausien yli/-alijäämä 16
17 Rahoituslaskelma ja lainasuunnitelma Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 Rahoituslaskelma ja lainasuunnitelma Den egentliga verksamhetens och investeringarnas Bokslutkassaflöde Bokslut Utfall Änd. budget Prognos Budget RAM Nämnd Stadsdir. Stadsstyrelsen Plan Plan Tilipäätös Tilinpäätös Toteutunut Muut. TA Ennuste TA RAAMI Lautakunta Kaup.joht. Kaup.hallitus Varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta Internt tillförda medel / Tulorahoitus Årsbidrag - Vuosikate Extraordinära poster - Satunnaiset erät Korrektivposter till internt tillförda medel Tulorahoituksen korjauserät Investeringar - Investoinnit Investeringar i anläggningstillgångar Käyttöomaisuuden investointimenoihin Finansieringsandelar för investeringsutgifter Rahoitusosuudet investointimenoihin Försäljningsinkomster av anläggningstillgångar Käyttöomaisuuden myyntitulot Nettokassaflödet för den egentliga verksamheten och investeringarna Varsinaisen toiminnan ja investointien nettokassavirta Finansierings behov / rahoitustarve Ökning av utlånng Antolainasaamisten lisäykset Minskning av utlåning Antolainasaamisten vähennykset Ökning av lånebördan Lainakannan lisäys Minskning av lånebördan Lainakannan vähennys Förändringar av eget kapital Övriga förändringar av likviditeten Nettokassaflöde Nettokassavirta Kassa i slutet av perioden Lånebeståndet åren per invånare Bokslut Bokslut Utfall Budget Prognos Budget RAM Nämnd Stadsdir. Stadsstyr. Plan Plan Lainakanta vuosina asukasta kohden Tilipäätös Tilinpäätös Toteutunut Talousarvio Ennuste Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Kaup.hall Lånestock/Lainakanta Låneståck per invånare / lainakanta per asukas Bokslut Bokslut Utfall Budget Prognos Budget RAM Nämnd Stadsdir. Stadsstyr. Plan Plan LÅNEPLAN - LAINASUUNNITELMA Tilipäätös Tilinpäätös Toteutunut Talousarvio Ennuste Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Kaup.hall Nya budgetlån Uudet talousarviolainat Amortering av budgetlån Talousarvionlainojen lyhennykset Netto Soliditet / omavaraisuusaste 52,8 % 53,9 % 52,9 % 52,4 % 53,8 % 53,4 % 53,5 % 53,6 % 53,4 % 52,7 % 53,2 % Skuldsättningsgrad / velkaantuneisuusaste 52,6 % 50,1 % 54,6 % 52,9 % 52,2 % 51,6 % 52,6 % 52,4 % 52,7 % 53,8 % 51,8 % 17
18 Nettomenot vastuualueittain ja osastoittain Talousarvio ja taloussuunnitelma Vrt. erotus Tilinpäätös Talousarvio Kehys Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Talousarvio 2016/2015 % 1000 Kunnalliset vaalit Valtiolliset vaalit ,00 % 1200 Tilintarkastus ,45 % 1400 Keskushallinto ,17 % 1440 Ikt ,88 % 1475 Henkilöstö ,56 % 2000 Talous ,82 % 3000 Elinkeinoelämä ,01 % 1760 Liikenne ja saaristo Matkailu ,21 % 3100 Tiedotus ,09 % 3200 Lähipalvelut ,00 % 3300 Maatalous ,56 % 3500 Hankkeet ,89 % 4000 Kiinteistöt ,16 % 4350 Tilapankki Ruokapalvelu ,06 % 4600 Siivous ,01 % Konsernipalvelut ,02 % 5010 Päivähoito ,02 % 5200 Ruotsinkielinen koulutus ,38 % 5400 Suomenkielinen koulutus ,75 % 5600 Kulttuuri ,26 % 5700 Kirjasto ,01 % 5800 Joukkoliikenne ,87 % Sivistysosasto ,15 % 6000 Sosiaali- ja terveyshallinto ,10 % 6100 Sosiaalipalvelut ,78 % 6200 Perhepalvelut ,79 % 6300 Vanhustenhuolto ,51 % 6500 Terveydenhuolto ,55 % 6540 Erikoissairaanhoito ,34 % Sosiaali- ja terveysosasto ,42 % 18
19 Nettomenot vastuualueittain ja osastoittain Talousarvio ja taloussuunnitelma Vrt. erotus Tilinpäätös Talousarvio Kehys Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Talousarvio 2016/2015 % 7000 Yhdyskuntasuunnittelu ,75 % 7100 Liikenneväylät ,72 % 7200 Palo- ja pelastustoimi ,01 % 7300 Jätehuolto Ympäristönsuojelu ,97 % 7500 Ympäristöterveydenhuolto ,75 % 7600 Puistot ja yleiset alueet ,84 % 7700 Vesihuolto ,03 % 7800 Rakennusvalvonta ,47 % Ympäristöosasto ,68 % Yhteensä Netto ,62 % 19
20 VALTIOLLISET/KUNNALLISET VAALIT Kaupunginhallitus Elinkeinopalvelut Elinkeinopäällikkö Tomas Eklund Tiedotussihteeri Petra Öhman Konsernipalvelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 STATLIGA/KOMMUNALA VAL VALTIOLLISET/KUNNALLISET VAALIT Jfr skillnad Centralvalnämnden Bokslut Ändrad budget Nämnd Stadsdirektör Styrelse Fmge Plan Plan Ändrad budget 2016/2015 Keskusvaalilautakunta Tilinpäätös Muut.talousarvio Lautakunta Kaupunginjohtaja Hallitus Valtuusto Suunnitelma Suunnitelma % Försäljningsintäkter / Myyntituotot n.a. Avgiftsintäkter / Maksutuotot n.a. Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet ,0 % Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot n.a. Verksamh.intäkter /Toimintatuotot ,0 % Personalkostnader / Henkilöstökulut ,0 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot ,0 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet ,0 % Understöd / Avustukset n.a. Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut n.a. Verksamh.kostn./Toimintakulut ,0 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate ,0 % Toiminta Hiljainen vaalivuosi, vuonna 2016 ei ole valtiollisia eikä kunnallisia vaaleja. 20
21 TILINTARKASTUS Tarkastuslautakunta Konsernipalvelut Ted Bergman, puheenjohtaja Monica Avellan, kaupunginlakimies Konsernipalvelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 REVISION TILINTARKASTUS Jfr skillnad Revisionsnämnden Bokslut Ändrad budget Nämnd Stadsdirektör Styrelse Fmge Plan Plan Ändrad budget 2016/2015 Tarkastuslautakunta Tilinpäätös Muut.talousarvio Lautakunta Kaupunginjohtaja Hallitus Valtuusto Suunnitelma Suunnitelma % Försäljningsintäkter / Myyntituotot n.a. Avgiftsintäkter / Maksutuotot n.a. Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet n.a. Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot n.a. Verksamh.intäkter /Toimintatuotot n.a. Personalkostnader / Henkilöstökulut ,3 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot ,5 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet n.a. Understöd / Avustukset n.a. Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut n.a. Verksamh.kostn./Toimintakulut ,5 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate ,5 % Toiminta Kaupungin hallinnon ja talouden tarkastaminen ammattitilintarkastajien suorittamana. Kaupunginvaltuuston asettamien sitovien tavoitteiden toteutumisen arviointi tarkastuslautakunnan jäsenten suorittamana. Kaupungin hallinnon ja talouden tarkastamista koskevien asioiden valmistelu kaupunginvaltuustolle. Tavoitteet 2016 Kaupungin hallinto ja talous tarkastetaan kuntalain, kaupungin tarkastussäännön ja hyväksytyn tarkastusohjelman mukaisesti. Tarkastuspäivien lukumäärä on 45. Lisäksi tulevat tarkastuslautakunnan sihteeri- ja muut tehtävät. Tarkastuslautakunta arvioi toimintaa, kokoontuu tätä varten tarvittavaan määrään kokouksia ja antaa valtuustolle arviointikertomuksen. Arviointi: Tarkastusohjelman ja arviointiohjelman toteutuminen Tavoitetaso: Tarkastusohjelma ja arviointiohjelma toteutuvat. Tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus annetaan kaupunginvaltuustolle. Tarkastuslautakunnan työtä valtuuston apuelimenä hyödynnetään kunnan johtamis- ja arviointijärjestelmässä, ja tarkastuslautakunnan arviointityön tuloksista hyödytään organisaatiossa. Arviointi: Raportointi (arviointikertomus) ja siitä seuraavat toimenpiteet Tavoitetaso: Raportointi tuo lisäarvoa hallinnolle Valtakunnallisen arviointisuosituksen soveltaminen tarkastuslautakunnan työssä Arviointi: Suosituksen soveltamisaste Tavoitetaso: Suositusta käytetään arvioinnin apuvälineenä 21
22 KESKUSHALLINTO Kaupunginhallitus Hallintopalvelut Monica Avellan, kaupunginlakimies Konsernipalvelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 CENTRALFÖRVALTNING KESKUSHALLINTO Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Ändrad budget Nämnd Stadsdirektör Styrelse Fmge Plan Plan Ändrad budget 2016/2015 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Muut.talousarvio Lautakunta Kaupunginjohtaja Hallitus Valtuusto Suunnitelma Suunnitelma % Försäljningsintäkter / Myyntituotot ,8 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot n.a. Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet n.a. Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot ,0 % Verksamh.intäkter /Toimintatuotot ,7 % Personalkostnader / Henkilöstökulut ,1 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot ,3 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet ,9 % Understöd / Avustukset ,7 % Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut ,9 % Verksamh.kostn./Toimintakulut ,0 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate ,2 % Toiminta Keskushallinto toimii kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston sihteeristönä. Hallintopalvelut hoitaa kaupungin kirjaamon, koordinoi asiahallintaa ja vastaa päätearkistoista. Keskushallinto valmistelee itse kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa käsiteltäviä asioita ja koordinoi muiden hallintoyksiköiden asioiden valmistelua kyseisiin toimielimiin. Keskushallinto hoitaa vastaavasti myös kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa käsiteltävien asioiden täytäntöönpanon. Visio Keskushallinnon visiona on, että kaupungilla on hyvät toimintamahdollisuudet luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välisen vuorovaikutuksen kautta kaupungilla on toimivat, kaksikieliset hallintorutiinit kaupungilla on toimivat sähköiset palvelut. Tavoitteet 2016 Kaupungin strategian valmistelu valtuustokaudelle Arviointi: Kaupunginhallitus valmistelee strategian valtuustossa hyväksyttäväksi. Tavoitetaso: Kaupungin toimintastrategia hyväksytään kaupunginvaltuustossa mennessä. Päätöksenteon kehittäminen Arviointi: Kaupunginhallitus valmistelee organisaatiomuutoksia ja päätöksentekomenettelyjen yksinkertaistamista. Tavoitetaso: Parannetut päätöksentekorakenteet hyväksytty kaupunginvaltuustossa viimeistään Sähköisen työskentelyn ja sähköisten palvelujen kehittäminen Arviointi: Kaupungin IT-ohjausryhmä kehittää kolme erilaista sähköistä asiointipalvelua. Tavoitetaso: Hanke toteutettu Tavoitteet Koulutuksen järjestäminen vastavalituille luottamushenkilöille vuonna Kaupungin uuden strategian toiminnallistaminen talousarvion ja -suunnitelman kautta. 22
23 CENTRALFÖRVALTNING/KESKUSHALLINTO Konsernipalvelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 ÅRSVERKEN / TYÖVUODET TYÖVUODET Årsverken tills vidare / Työvuodet toist. Stadsdirektör/Kaupunginjohtaja Stadsjurist/Kaupunginlakimies Stadssekreterare/Kaupunginsihteeri 0, Arkivsekreterare/Arkistosihteeri Ledningens sekreterare/johdon sihteeri Translator/Kielenkääntäjä Projektkoordinator/Hankekoordinaattori 0 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 Textbehandlare/Tekstinkäsittelijä Vaktmästare/Vahtimestari 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 Sammanlagt /Yhteensä 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 Årsverken tidsbund. / Työvuodet määräaik. Sammanlagt / Yhteensä Årsverken totalt / Työvuodet yhteensä 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 CENTRALFÖRVALTNING/KESKUSHALLINTO PRESTATIONER / SUORITUKSIA Stadsfullmäktigesammanträden Stadsstyrelsesammanträden Sektionen CENTRALFÖRVALTNING/KESKUSHALLINTO MÄTETAL / MITTARI Nettokostnad per invånare Befolkning
24 IKT-PALVELUT Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Monica Avellan, kaupunginlakimies Kai Kalliolevo, IT-käyttöpäällikkö Konsernipalvelut Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016 IKT-TJÄNSTER IKT-PALVELUT Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Ändrad budget Nämnd Stadsdirektör Styrelse Fmge Plan Plan Ändrad budget 2016/2015 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Muut.talousarvio Lautakunta Kaupunginjohtaja Hallitus Valtuusto Suunnitelma Suunnitelma % Försäljningsintäkter / Myyntituotot ,5 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot n.a. Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet n.a. Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot n.a. Verksamh.intäkter /Toimintatuotot ,5 % Personalkostnader / Henkilöstökulut ,6 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot ,8 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet ,2 % Understöd / Avustukset n.a. Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut ,4 % Verksamh.kostn./Toimintakulut ,5 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate ,9 % Toiminta IT-yksikkö tarjoaa kaupungin osastoille tietoteknisiä asiantuntijapalveluita. Keskeisiä IT-yksikön tehtäviä ovat mm. tietoverkon suunnittelu, ylläpitäminen ja kehittäminen tietojärjestelmien yhteensopivuuden koordinointi tietoturvasta huolehtiminen viestinnän kehittäminen tietoverkossa käyttöoikeuksien hallinta tietoteknisten laitteiden ja ohjelmistojen hankinta ja ylläpito käyttäjätuki IT-projektien asiantuntijatehtävät. Visio Toimivan IT-ympäristön tuottaminen ja ylläpitäminen ja tehtävien tehokkaan hoitamisen mahdollistavien välineiden tarjoaminen työntekijöille ja luottamushenkilöille. Tavoitteet 2016 Kriisivalmiuden parantaminen Arviointi: Parannetaan laitetilojen varustusta odottamattomien häiriöiden varalta. Arviointi: Tutkitaan muut mahdolliset konesalipalvelut, jotka vastaavat vaadittavia standardeja. Laitetiloihin asennettaan tilatietoa tuottavat ilmaisimet. Tavoitetaso: Laitetiloissa on otettu käyttöön tarvittavat valvontapalvelut, sähkön-syötön ratkaisut päivitetty ja muut sijoitusvaihtoehdot kartoitettu vuoden loppuun mennessä. Työasemapalvelujen kehittäminen Arviointi: Tehostetaan työasemien hankintaan, logistiikkaan ja ylläpitoon liittyviä prosesseja. Tavoitetaso: Työasemapalvelujen markkinat on kartoitettu ja mahdollinen kilpailutus tehty vuoden loppuun mennessä. Tavoitteet Kaupungin kuituverkon operaattorin valinta. Osastojen auttaminen ja kannustaminen sähköisten palveluiden tuottamisessa kuntalaisille. Kokonaisarkkitehtuurityön jatkaminen. Palvelutuotannon prosessien tehostamisen jatkaminen. Kaupungin verkkoinfrastruktuurin varmistaminen. Terveydenhuollon integroinnin jatkaminen kansallisiin ja alueellisiin tietojärjestelmä-hankkeisiin. 24
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 8.10.2014. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå
Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 8.10.2014 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå TALOUSARVIO 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 BUDGET 2015 OCH EKONOMIPLAN 2015-2017 Veroprosentit
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 15.10.2013. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå
Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 15.10.2013 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå TALOUSARVIO 2014 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 2016 BUDGET 2014 OCH EKONOMIPLAN 2014-2016 Veroprosentit
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Talousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN KEHYS JA LAATIMISOHJEET. Kommunal inkomstskatt : budget, bokslut och prognos
(Käännös) Paraisten kaupunki VUODEN 216 TALOUSARVION JA VUOSIEN 217 218 TALOUSSUUNNITELMAN KEHYS JA LAATIMISOHJEET Talousarviovuoden 216 makrotalousluvut ovat seuraavanlaiset: EKONOMISKA NYCKELTAL FÖR
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat
RAHOITUSOSA RAHOITUSOSA n rahoitusosaan kootaan käyttötalous-tuloslaskelma- ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta). Lisäksi rahoitusosaan
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma
Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta
RAHOITUSOSA 2012 2015
271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007
Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/
Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan
VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS
NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA
Yhteenveto vuosien talousarviosta
Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan
VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET
(Käännös) Paraisten kaupunki VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET Suomi ja suuri osa Eurooppaa ovat pitkittyneessä taantumassa. Tuleville vuosille on ennustettu
Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA BUDGET 2017 OCH EKONOMIPLAN
Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag 18.10.2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 BUDGET 2017 OCH EKONOMIPLAN 2017-2019 MUUTOKSIA VUODEN 2017 TALOUSARVIOON Sisäiset vuokratulot
TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden
VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS
NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
Rahoitusosa 2013 2016
Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :
Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus
Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015
Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)
Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi
Talouskatsaus
Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...
Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen
Tilinpäätös Kaupunginhallitus
Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105
Kuntalaki ja kunnan talous
Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014
1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös