Otsikko Si vu 44 LAUSUNTO UUSIMAA-KAAVAN 2050 VALMISTELUAINEISTOSTA KUNTALAIN MUKAISTA OTTO-OIKEUTTA VARTEN TOIMITETUT PÄÄTÖKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Otsikko Si vu 44 LAUSUNTO UUSIMAA-KAAVAN 2050 VALMISTELUAINEISTOSTA KUNTALAIN MUKAISTA OTTO-OIKEUTTA VARTEN TOIMITETUT PÄÄTÖKSET"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus AIKA Tiistai klo 09:12-11:12 PAIKKA HSL ASIAT Otsikko Si vu 35 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 4 36 VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN 5 37 KORON MAKSAMINEN HSL:N PERUSPÄÄOMALLE SEKÄ KUNTAKOHTAISELLE YLIJÄÄMÄLLE JA KORON PERIMINEN KUNTAKOHTAISESTA ALIJÄÄMÄSTÄ VUODELTA PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄN ASETTAMIEN OMISTAJAOHJAUKSEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN HSL:N TULOSKORTIN TOTEUTUMA JA TULOSPALKKION MAKSAMINEN VUODELTA KEVÄTYHTYMÄKOKOUKSEN KOOLLE KUTSUMINEN POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA OPENMAAS-MYYNTIRAJAPINNAN HANKINTA JA PERIAATTEET BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 44/2018 JÄRJESTÄMINEN LAUSUNTO UUSIMAA-KAAVAN 2050 VALMISTELUAINEISTOSTA KUNTALAIN MUKAISTA OTTO-OIKEUTTA VARTEN TOIMITETUT PÄÄTÖKSET TIEDOKSI MERKITTÄVÄT ASIAT MUUT ASIAT JA SEURAAVA KOKOUS 44

2 PÖYTÄKIRJA 4/ OSALLISTUJAT Helsinki Rauhamäki Tatu puheenjohtaja, esittelijä 39 Ahsanullah Tarik varajäsen Pasterstein Dennis jäsen Alametsä Alviina jäsen, -44 klo Ylikahri Ville jäsen Kantola Tarja jäsen, -44 klo Mithiku Hanna jäsen Espoo Hertell Sirpa Helenius Mika Aarnio Antti varapuheenjohtaja jäsen jäsen Vantaa Kerava Rokkanen Sakari jäsen Kauppinen Sirpa jäsen Rehnström Kristian jäsen, -44 klo Isola Samuli varajäsen, -41 klo Kirkkonummi Sipoo Tuusula Sinisalo Pekka M. Lindroos Kicka Tuhkunen Sanna jäsen varajäsen varajäsen Sinnemäki Anni asiantuntijajäsen, Helsinki, -41 klo Aarnio Tarmo asiantuntijajäsen, Kirkkonummi, 39 - klo Isotalo Olli asiantuntijajäsen, Espoo, -41 klo Masar Christoffer asiantuntijajäsen, Kauniainen, -45 klo Westlin Henry asiantuntijajäsen, Vantaa Vähätörmä Erkki asiantuntijajäsen, Kerava, -45 klo Grannas Mikael asiantuntijajäsen, Sipoo, -41 klo Pietinen Jukka asiantuntijajäsen, Siuntio, -44 klo Lindberg Arto asiantuntijajäsen, Tuusula, -41 klo HSL Rihtniemi Suvi toimitusjohtaja, esittelijä, 35-38, Virtanen Jonne osastonjohtajan sijainen Heikkinen Hannu osastonjohtaja Flink Mari osastonjohtaja Puntanen Sini osastonjohtaja Mäkinen Ilmari osastonjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Eriksson Hanna viestinnän asiantuntija Sailavuo-Asikainen Pirjo assistentti

3 PÖYTÄKIRJA 4/ ALLEKIRJOITUKSET Tatu Rauhamäki puheenjohtaja Ilmari Mäkinen pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Dennis Pasterstein PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa (

4 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Hallitus 35 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Assistentti Pirjo Sailavuo-Asikainen, p Ehdotus Hallitus päättää a) todeta kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi sekä b) valita pöytäkirjantarkastajaksi Dennis Pastersteinin (varalla Kristian Rehnström). Päätös Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen.

5 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN 162/ /2018 Hallitus 36 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p ja talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, p Tilinpäätös 2017 Kuntalain 113 :n mukaan kuntayhtymän hallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se yhtymäkokouksen käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain 115 :n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys yhtymäkokouksen hyväksymien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kuntayhtymän talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Kuntayhtymän hallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Tuloslaskelma Tuotot HSL:n toimintatuotot olivat yhteensä 657,2 milj. euroa eli 14,5 milj. euroa (2,2 %) yli talousarvion (muutettu TA 642,7 milj. euroa). Toimintatuotoista 54,4 % on lipputuloja ja 42,9 % kuntaosuuksia. Lipputulojen osuus toimintatuotoista kasvoi 2,8 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Lipputulot ovat yhteensä 357,7 milj. euroa ja ne ylittivät talousarvion 14,1 milj. eurolla (4,1 %). Lipputulot kasvoivat edellisestä vuodesta 7,9 %. Talousarvion lipunmyyntiennuste perustui keskimäärin 1,5 % matkustajamäärän kasvuarvioon, kun toteutunut matkustajamäärien kasvu oli 2,0 %. HSL-joukkoliikenteen lippujen hintoja korotettiin vuoden 2017 alussa keskimäärin 4,1 %. Kunnat maksavat HSL:n kulut kuntaosuuksina siltä osin kuin niitä ei voida kattaa lipputuloilla ja muilla tuloilla. Kuntaosuudet olivat yhteensä muutetun talousarvion mukaiset 281,9 milj. euroa ja niillä katettiin 42,9 % HSL:n toimintakuluista. Kuntaosuudet laskivat vuoden 2016 tasosta 11,9 milj. euroa (4,1 %). Laskun selittää kunnille kertyneet ylijääämät, joita on hyvitetty kuntaosuuslaskutuksessa aiempia vuosia enemmän vuonna 2017.

6 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Muut toimintatuotot, yhteensä 17,5 milj. euroa, koostuvat pääosin valtion tuista, tarkastusmaksutuloista ja liikennöitsijöiltä laskutettavista matkakorttilaitteista ja taukotilojen vuokrista. Valtion tuki suurten kaupunkien joukkoliikenteelle oli 4,7 milj. euroa. Muita avustuksia ja tukia kirjattiin 1,3 milj. euroa. Tarkastusmaksutuloja kertyi 4,9 milj. euroa ja niistä kirjattiin luottotappiovarauksiin 1,8 milj. euroa. Kulut Toimintakuluja toteutui yhteensä 648,1 milj. euroa, mikä jäi 29,7 milj. euroa alle talousarvion (4,4 %). Toimintakulujen alituksesta 21,4 milj. euroa johtui länsimetron käyttöönoton aikataulun siirtymisestä loppuvuoteen ja siitä seuranneesta infrakustannusten laskutuksen siirtymästä. Yhtymäkokouksen hyväksymä toimintakulujen sitova menoarvio ei ylittynyt ja toimintakuluihin ei esitetty vastaavaa talousarviomuutosta kuin mitä esitettiin toimintatuottoihin sitovan tuloarvion eli kuntaosuuksien osalta. Toimintakuluista 619,3 milj. euroa (95,6 %) oli palvelujen ostomenoja. Joukkoliikenteen operointikustannukset olivat yhteensä 500,8 milj. euroa eli 77,3 % HSL:n toimintakuluista. Säästöjä operointikustannuksissa kertyi talousarvioon verrattuna yhteensä 2,0 milj. euroa (0,4 %). Joukkoliikenteen kustannustaso nousi vuonna 2017 keskimäärin 0,7 %, kun talousarviossa oli varauduttu keskimäärin 1,2 %:n nousuun. Maltilliset palkkaratkaisut ja poltto- ja voiteluaineiden sekä muun energian hintojen hintataso johtivat siihen, että kustannustason muutos keskimäärin oli edelleen talousarviossa arvioitua alhaisempi. Bussiliikenteessä palkkojen ja henkilösivukustannusten osuus liikenteenhoidon kustannuksista on noin 50 % ja poltto- ja voiteluaineiden noin 15 %. Palkkakustannusten nousu on pysynyt viimeisen kolmen vuoden aikana maltillisena. Polttoaineiden hinnat nousivat vuoden 2017 alussa, kun valtio korotti alkaen polttoaineiden valmisteveroa. Dieselin hinta lähti nousuun heinäkuusta 2017 alkaen ja hinnan oletetaan nousevan ennakoidun raakaöljyn hinnan nousun myötä vuoden 2018 aikana edelleen. Korkojen merkitys HSL:n operointikustannuksiin on ollut suuri junaliikenteessä junakalustoyhtiön leasingvuokrien kautta. Viime vuosina korot ovat olleet matalalla tasolla, mikä on vaikuttanut alentavasti junakalustoyhtiön (junaliikenteen) kustannuksiin. Jäsenkuntien HSL:n käyttöön erillisillä sopimuksilla osoittaman joukkoliikenneinfraomaisuuden käytöstä maksettavat käyttöoikeuskorvaukset olivat yhteensä 88,4 milj. euroa ja ne alittivat talousarvion 21,4 milj. eurolla, mikä johtui länsimetron viivästymisen vuoksi toteumattomasta infran käyttöpalvelulaskutuksesta. Vastaava summa hyväksyttiin yhtymäkokouksessa talousarviomuutoksena sitovaan tuloarvioon ja laskutettavia kuntaosuuksia vähennettiin 21,4 milj. eurolla Muita kuin operointi- ja infrakustannuksia toteutui yhteensä 58,9 milj. euroa. Nämä kustannukset sisälsivät ulkopuolisilta hankittavia palvelujen ostoja yhteensä 30,1 milj. euroa, 4,5 milj. euroa alle talousarvion.

7 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Henkilöstökuluja toteutui yhteensä 20,8 milj. euroa, 0,4 milj. euroa yli talousarvion. Henkilöstökulut sisältävät varauksen tulospalkkion maksamiseen. Vuoden lopussa HSL:n palveluksessa oli 391 henkilöä ja henkilökustannuksia vastaava työpanos oli 366 henkilötyövuotta. Vuokrakuluja toteutui yhteensä 4,1 milj. euroa, 1,3 milj. euroa alle talousarvion. Talousarvion alittuminen johtui sähköbussien vuokrista, joihin varattiin talousarviossa 1,5 milj. euroa, mutta toteutui vain 0,9 milj. euroa. Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden kustannuksiin käytettiin 1,5 milj. euroa sekä muihin kuluihin 2,4 milj. euroa. Muut kulut sisältävät tarkastusmaksutuloista toimintavuodelle kirjatun luottotappiovarauksen 1,8 milj. euroa. HSL:n toimintavuoden 2011 vielä avoinna olevista tarkastusmaksusaatavista kirjattiin luottotappioita tilikaudelle 1,7 milj. euroa ja samalla purettiin vuodelle 2011 tehty varaus 1,9 milj. euroa. Vuonna 2011 arvioitu luottotappiovaraus on siten ollut suurempi kuin mitä todellisuudessa jouduttiin luottotappioita kirjaamaan vanhentuneista saatavista. Näin ollen nettokulut luottotappioiden ja varausten osalta olivat 1,6 milj. euroa. Toimintatuottojen ja kulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli 9,0 milj. euroa ylijäämäinen. Rahoitus Rahoituksen nettokustannuksiksi arvioitiin talousarviossa 0,240 milj. euroa. Pitkäaikaista lainaa investointeihin arvioitiin tarvittavan 20,0 milj. euroa. Lainaa ei talousarviota paremman tuloksen sekä joidenkin investointien siirtymisen johdosta tarvinnut nostaa, minkä johdosta HSL:llä ei ole tilinpäätöshetkellä lainoja rahoituslaitoksilta. Tilinpäätöksen 2016 hyväksymisen yhteydessä yhtymäkokous päätti maksaa jäsenkunnille korkoa kuntakohtaisesta ylijäämästä ja laskuttaa korkoa kuntakohtaisesta alijäämästä. Tilinpäätösvuotta 2016 koskevat korot maksettiin jäsenkunnille kesäkuussa Vallitsevasta korkotasosta johtuen HSL joutui maksamaan rahoituslaitoksille kassavarojen talletuksista negatiivista korkoa. Rahoituksen nettokulut olivat näiden korkokulujen jälkeen 0,188 milj. euroa ja ne alittivat talousarvion 0,05 milj. eurolla, joten vuosikate rahoituserien jälkeen oli 8,9 milj. euroa ylijäämäinen. Suunnitelmapoistot ovat yhteensä 11,4 milj. euroa ja ne alittivat talousarvion 7,4 milj. eurolla. Suunnitelman mukaisten poistojen alitus johtui LIJ-hankkeen aikataulusiirtymästä. Talousarviossa hankkeen oli arvioitu olevan kokonaisuudessaan tuotannossa vuonna Hanke valmistui pääosiltaan vasta loppuvuodesta 2017 ja hankkeen poistolaskenta aloitettiin hallituksessa päätetyn vaiheistuksen mukaisesti. Tilikauden tulos rahoituserien ja poistojen jälkeen on 2,5 milj. euroa alijäämäinen, kun talousarviossa oli varauduttu 22,7 milj. euron alijäämäiseen tulokseen. Alijäämäinen tulos voidaan kattaa edellisvuosina kertyneistä ylijäämistä. Vuoden 2017 investointimenot ovat yhteensä 21,2 milj. euroa, mikä alittaa talousarvion 11,6 milj. eurolla (35,3 %). Investointimenoista 16,7 milj. euroa

8 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus liittyy lippu- ja informaatiojärjestelmähankkeen (LIJ) ja nykyisen matkalippujärjestelmän ylläpitoon liittyviin hankintoihin. Muiden operatiivisten tietojärjestelmien, asiakassovellusten ja lähiverkon kehittämiseen käytettiin 4,5 milj. euroa. Talousarvion alittuminen aiheutuu pääosin siirtyvistä lippu- ja informaatiojärjestelmän hankkeista. Taseen loppusumma 192,8 milj. euroa kasvoi edellisvuodesta 5,1 milj. eurolla. HSL:n peruspääoma on 9,2 milj. euroa. Talousarvion sitovat erät ja niiden toteutuminen Hyväksyessään HSL:n vuoden 2017 talousarvion yhtymäkokous päätti, että sitovia määrärahoja talousarviossa ovat toimintakulut ja investointimenot ja sitova tuloarvio kuntaosuudet yhteensä. Länsimetron käyttöönoton viivästymisen vuoksi kunnilta laskutettua kuntaosuutta hyvitettiin infrakustannusten toteutumattoman laskutuksen osalta 21,4 milj. euroa ja yhtymäkokous hyväksyi muutoksen sitovaan tuloarvioon eli kuntaosuuksiin. Samassa kokouksessa yhtymäkokous hyväksyi Vantaan esityksistä Vantaan kuntaosuuteen ylimääräisen 10,0 milj. euron hyvityksen, joka katettiin Vantaan ylijäämäkertymästä. Sitovat menoarviot eli toimintakulut ja investointimenot yhteensä, eivät ylittyneet ja niihin ei esitetty talousarviomuutoksia. Kuntaosuudet toteutuivat muutetun talousarvion mukaisina. Toimintakulut jäivät 29,7 milj. euroa alle talousarvion ja investointimenot 11,6 milj. euroa alle talousarvion. Euroa TA Muutettu TA TP Ero TP/Muut.TA % Kuntaosuudet yht ,0 % Toimintakulut yht ,4 % Investointimenot yht ,3 % Ehdotus Hallitus päättää - esittää yhtymäkokoukselle, että tilikauden alijäämä, ,80 euroa kirjataan edellisten vuosien yli-/alijäämätilille; sekä - hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saattaa tilinpäätöksen tarkastuksen jälkeen yhtymäkokouksen käsiteltäväksi. Päätös Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen.

9 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Liitteet Tilinpäätös 2017 Henkilöstöraportti 2017 Tilintarkastajan lausunto tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauksesta (salainen asiakirja, JulkL kohta)

10 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus KORON MAKSAMINEN HSL:N PERUSPÄÄOMALLE SEKÄ KUNTAKOHTAISELLE YLIJÄÄMÄLLE JA KORON PERIMINEN KUNTAKOHTAISESTA ALIJÄÄMÄSTÄ VUODELTA / /2018 Hallitus 37 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p ja talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, p HSL:n peruspääoma tilinpäätöksessä on ,00 euroa. Perussopimuksen 6 :n mukaan peruspääomalle maksetaan korkoa, jonka suuruudesta päättää yhtymäkokous. Peruspääoma jakautuu kunnittain seuraavasti: Peruspääoma kunnittain Osuus-% Eur Espoo 21, ,70 Helsinki 52, ,46 Kauniainen 0, ,62 Kerava 3, ,99 Kirkkonummi 3, ,48 Vantaa 17, ,75 Sipoo 1, ,00 Yhteensä 100, ,00 Hyväksyessään toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille yhtymäkokous päätti, että HSL:n peruspääomalle ei lasketa korkoa vuonna Samalla yhtymäkokous päätti, että HSL maksaa jäsenkunnalle vuotuista korkoa HSL:n tilinpäätöksen osoittamalle kumulatiiviselle ylijäämälle ja perii vastaavasti jäsenkunnalta korkoa kirjanpidon osoittamasta kumulatiivisesta alijäämästä. Korkon laskentaperuste on kunkin tilinpäätösvuoden ensimmäisen ja viimeisen päivän kuntakohtaisen kumulatiivisen yli/alijäämän keskiarvo. Laskentakorkona käytetään tilinpäätösvuoden ensimmäisen päivän 12 kk:n euriborkorkoa. Koron määräytymispäivä on kunkin tilinpäätösvuoden ensimmäinen pankkipäivä ja maksupäivä tilinpäätösvuotta seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivä. HSL:n kumulatiivinen ylijäämä HSL:n taseessa oli yhteensä ,96 euroa. Tilinpäätös osoittaa ,80 euron kumulatiivista alijäämää, joten vuoden 2017 ensimmäisen ja viimeisen päivän kumulatiivisen ylijäämän keskiarvo on ,07 euroa. Vuoden euriborkorko oli negatiivinen (-0,083 %). Koron ollessa negatiivinen, ei maksettavaa korkoa kumulatiiviselle ylijäämälle vuodelta 2017 kertynyt. ylijäämä ylijäämä Keskiarvo Espoo , , ,12 Helsinki , , ,06

11 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Kauniainen , , ,50 Kerava , , ,84 Kirkkonummi , , ,16 Sipoo , , ,57 Vantaa , , ,83 Yhteensä , , ,07 Ehdotus Hallitus päättää esittää yhtymäkokoukselle, että yhtymäkokous päättää, että - peruspääomalle ei makseta korkoa vuodelta 2017 ja - kuntakohtaisesta kumulatiivisesta ylijäämästä ei makseta jäsenkunnille korkoa vuodelta 2017 laskentakorkona käytettävän tilinpäätösvuoden ensimmäisen pankkipäivän 12 kk:n euriborkoron oltua negatiivinen. Päätös Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen.

12 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄN ASETTAMIEN OMISTAJAOHJAUKSEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN / /2018 Hallitus 38 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p ja talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, p Yhtymäkokous kehotti HSL:n hallitusta ottamaan toiminnassaan ja talousarvion valmistelussa huomioon pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän hyväksymät omistajaohjauksen tavoitteet valtuustokaudelle Valtuustokautta pidennettiin asti, koska kuntavaalit siirtyivät syksystä keväälle. Uusia omistajaohjauksen tavoitteita kuntayhtymile ei ole toistaiseksi saatu ja raportointi vuodelta 2017 perustuu yllä mainittuun yhtymäkokouksen päätökseen. Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän hyväksymät omistajaohjauksen tavoitteet valtuustokaudelle olivat: - Lipputuottojen kasvun oltava suhteellisesti vähintään kokonaiskustannusten kasvua vastaavaa - Kuntaosuuksilla katetaan kokonaiskustannuksista enintään 50 % - Joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus kasvaa koko HSL:n alueella - Tuottavuuden nousu vähintään 1,5 % / vuosi - Peruspääomalle ei edellytetä maksettavan korvausta vuonna 2015 ja 2016, päätetään vuosittain - Pidemmän aikavälin tariffipoliittisten linjausten laatiminen yhteistyössä kaupunkien kanssa vuoden 2015 loppuun mennessä HSL-alueen mahdollisen laajentumisen huomioon ottaen Hyväksyessään HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille yhtymäkokous kehotti HSL:ää edelleen jatkamaan vuonna 2016 tuloksettomina päättyneitä omistajakuntien välisiä neuvotteluja kuntaosuuksien tasosta, subventioasteesta ja infrakustannusten mahdollisesta uudelleen jakamisesta siten, että lipunhintojen korotustarve taloussuunnitelmakaudella pienenee. Neuvottelut tulee käydä ennen vuoden 2018 talousarvion laatimista. Yhtymäkokous edellytti, että HSL:n hallitus raportoi yhtymäkokoukselle omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta. Pyydettynä selvityksenä hallitus esittää kevätyhtymäkokoukselle liitteen mukaisen selvityksen vuoden 2017 tavoitteiden toteutumisesta.

13 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Ehdotus Päätös Hallitus päättää antaa kevätyhtymäkokoukselle liitteen mukaisen selvityksen pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän hyväksymien omistajaohjauksen tavoitteiden toteutumisesta vuonna Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen. Liite PKS-koordinaatioryhmän tavoitteiden toteutuminen 2017

14 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus HSL:N TULOSKORTIN TOTEUTUMA JA TULOSPALKKION MAKSAMINEN VUODELTA / /2017 Hallitus 39 Esittelijä Hallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki Valmistelija Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p Taustaa HSL:n hallitus on päätöksellään hyväksynyt HSL:lle toistaiseksi sovellettavan tulospalkkiojärjestelmän ja todennut, että tulospalkkiojärjestelmän perusteita ja ehtoja tarkennetaan tarvittaessa vuosittain. HSL:n hallitus on päätöksellään tarkentanut tulospalkkiojärjestelmän perusteita ja ehtoja vuoden 2011 kokemuksiin perustuen ja hyväksynyt HSL:lle toistaiseksi sovellettavan tulospalkkiojärjestelmän siten, että tuolla päätöksellä hyväksyttyä järjestelmää sovellettiin ensimmäisen kerran vuodelta 2012 määräytyvän tulospalkkion maksuun. Tulospalkkiojärjestelmä koskee koko HSL:n henkilöstöä. Tulospalkkiojärjestelmällä tuetaan HSL:n strategisten tavoitteiden suunnassa etenemistä ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamista. Tulospalkkiojärjestelmässä määritellään palkkion perusteena olevat tulostekijät, tavoitetasot ja tulostekijöiden keskinäiset painoarvot. Tulostekijät määritellään ns. tasapainotetussa tuloskortissa, jotta toiminnan eri näkökulmat ovat monipuolisesti mukana. Tuloskortin 2017 toteuma ja tulospalkkion määrä Hallitus vahvisti koko HSL:n tuloskortin (ns. toimitusjohtajan tuloskortti) vuodelle HSL:n tuloskortin kokonaistoteutuma on 48,8 %. Tuloskortti toteutumineen on esityslistan liitteenä. Henkilöstölle maksettavista tulospalkkioista 80 % määräytyy HSL:n tuloskortin toteutuman perusteella ja 20 % osastojen omien tuloskorttien toteutumien perusteella. HSL:n hallituksen tarkentamassa tulospalkkiojärjestelmän perusteissa mainitaan, että matkalippujen tarkastusyksikön osalta kyseinen 20 % ansaitaan tarkastusyksikön tuloskortin toteuman perusteella. Organisaatiomuutoksen jälkeen tuloskortit kuitenkin vahvistetaan vain osastoille, ei enää erikseen tarkastusyksikölle. Matkalippujen tarkastusyksikön osalta 20 % tulospalkkiosta perustuu jatkossa sen osaston tuloskorttiin, johon tarkastusyksikkö kuuluu (Asiakkuus ja myynti osasto). Tulospalkkion maksamisesta toimitusjohtajalle päättää hallitus. Toimitusjohtaja on päättänyt osastojen tuloskortit ja niiden toteumat vuodelle 2017 sekä päättää tulospalkkioiden maksamisesta henkilöstölle järjestelmän sääntöjen perusteella. Osastojen tuloskortit toteutumineen ovat tarvittaessa nähtävillä hallituksen kokouksessa.

15 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Tulospalkkioihin yhteensä voidaan käyttää enintään 5 % vuotuisesta palkkasummasta. Yksittäiselle henkilölle tulospalkkion enimmäismäärä voi olla enintään yhden kuukauden säännöllisen työajan palkkaa vastaava summa. Tulospalkkiota vähentävät poissaolot (ei kuitenkaan vuosiloma, säästövapaa, saldovapaa, äitiysvapaa, ylityövapaa tai työnantajan määräämä koulutus). Osa-aikaisen henkilön tulospalkkio lasketaan suhteessa säännölliseen työaikaan. Palkkion maksamisen edellytyksenä on, että työntekijä on HSL:n palveluksessa tarkasteluvuoden viimeisenä päivänä. Tulospalkkion maksamisen kynnysehtona on, että HSL:n tulos on vähintään talousarvion mukainen ja kustannuksissa saavutetaan tulospalkkion määrää vastaava säästö. Kustannukset tarkoittavat HSL:n omasta toiminnasta syntyviä kustannuksia ja joukkoliikenteen operointikustannuksia. Tilinpäätöksessä 2017 HSL:n tilikauden tulos on ,80 euroa alijäämäinen eli tulos oli euroa parempi mihin talousarviossa varauduttiin. HSL:n oman toiminnan ja joukkoliikenteen operoinnin kustannukset ilman tulospalkkiovarausta ovat tilinpäätöksen mukaan euroa ja talousarvion mukaiset kustannukset euroa. Kustannussäästö on siten euroa. Vuoden 2017 talousarvioon ei tulospalkkiota varten varattu erillistä määrärahaa. Tulospalkkiot tulee kirjata tarkasteluvuoden kuluksi, mikäli se kirjanpitoteknisesti on mahdollista. Tilinpäätöksen 2017 henkilöstökuluihin on kirjattu tulospalkkiovarauksena euroa, mikä on arviolta keskimäärin 72 % tulospalkkioon oikeutetun henkilöstön yhden kuukauden säännöllisen työajan palkkasummasta palkkasivukuluineen. Saavutetut kustannussäästöt kattavat tulospalkkiosta aiheutuvat kustannukset. Ehdotus Hallitus päättää - maksaa toimitusjohtaja Suvi Rihtniemelle vuodelta 2017 tulospalkkiona 48,8 % yhden kuukauden varsinaista säännöllistä palkkaa vastaavasta summasta hyväksymänsä tulospalkkiojärjestelmän mukaisesti, - muuttaa hyväksytyn tulospalkkiojärjestelmän perusteita ja ehtoja siten, että jatkossa myös matkalippujen tarkastusyksikön osalta sovelletaan järjestelmän pääsääntöä eli 20 % yksikön tulospalkkiosta perustuu sen osaston tuloskortin tulokseen, johon yksikkö kuuluu; sekä - oikeuttaa toimitusjohtajan päättämään kullekin HSL:n viranhaltijalle ja työntekijälle vuodelta 2017 maksettavasta tulospalkkiosta hallituksen hyväksymän tulospalkkiojärjestelmän mukaisesti edellä mainittu muutos huomioiden. Käsittely Asiakohta käsiteltiin hallituksen puheenjohtajan esittelystä. HSL:n henkilökuntaan kuuluvat henkilöt eivät esteellisinä osallistuneet asian

16 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus käsittelyyn. Päätös Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen. Liite HSL:n tuloskortin 2017 toteuma.

17 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus KEVÄTYHTYMÄKOKOUKSEN KOOLLE KUTSUMINEN / /2017 Hallitus 40 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p Perussopimuksen 14 :n mukaan kevätyhtymäkokouksen tehtäviin kuuluvat: - tilinpäätöksen, joka käsittää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja toimintakertomuksen vahvistaminen, - toimenpiteistä, joihin tilinpäätöksen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta päättäminen, - peruspääoman koron määrästä ja maksamisesta päättäminen ja - vastuuvapauden myöntämisestä päättäminen. Perussopimuksessa mainittujen asioiden lisäksi kevätyhtymäkokouksessa on käsiteltävä ainakin seuraavat asiat: - syysyhtymäkokouksen päätöksen mukaisesti koron maksamisesta kuntakohtaisesta ylijäämästä ja koron laskuttamisesta kuntakohtaisesta alijäämästä päättäminen sekä - kuntayhtymän tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Hallintosäännön 53 :n mukaan yhtymäkokouksen kutsuu koolle hallitus. Yhtymäkokouksen kokouskutsu ja esityslista julkaistaan kuntayhtymän verkkosivuilla. Perussopimuksen 13 :n mukaan yhtymäkokouksen kokouskutsu on lähetettävä, ellei erityisestä syystä ole tarpeen noudattaa lyhyempää kutsuaikaa, vähintään kuukautta ennen kokousta jäsenkunnille sekä tiedoksi kuntayhtymän hallituksen jäsenille. Ehdotus Hallitus päättää - kutsua kevätyhtymäkokouksen koolle klo HSL:n päätoimitiloihin osoitteeseen Opastinsilta 6 esittelyosassa mainittujen asioiden käsittelyä varten; sekä - oikeuttaa toimitusjohtajan laatimaan ja toimittamaan edellä esitetyn mukaisesti kokouskutsun ja esityslistan. Päätös Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen.

18 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017 Hallitus 41 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osaston johtaja Tero Anttila, p , ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen, p ja joukkoliikennesuunnittelija Mari Linna, p Tausta ja tavoitteet Pohjois-Espoon ja Leppävaaran nykyinen bussiliikenne on koostunut joukosta osin harvoin ja epäsäännöllisesti liikennöiviä linjoja, joilla on omat palvelualueensa, mutta ei selkeää roolia linjaverkossa. Nykylinjaston bussilinjat tahdistuvat myös osin heikosti keskenään, eivätkä näin ollen palvele asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Suunnitellussa uudessa linjastossa linjoilla on selkeämmät roolit joukkoliikenneverkossa ja niitä on mahdollista tahdistaa toimivasti keskenään. Uudella runkolinjalla 200 on oma selkeä palvelualueensa ja Espoon sisäiset linjat tukevat linjastokokonaisuuden toimivuutta. Suunnitelmassa HSL:n jäsenkuntien kanssa yhteistyössä laaditun suunnitteluohjeen määritykset toteutuvat, kouluyhteydet on otettu suunnittelussa huomioon ja tarjontaa on pyritty parantamaan siellä, missä sillä on eniten kysyntää. Työn tavoitteena on HSL:n suunnitteluperiaatteiden mukaisesti selkeyttää linjastoa ja lisätä sen houkuttelevuutta välttämällä harvoin kulkevia ja vaikeasti hahmotettavia linjoja resurssien sallimissa rajoissa. Työn tarkoituksena on suunnitella Pohjois-Espoon ja Leppävaaran alueelle tehokas ja selkeä linjasto, joka palvelee liityntää runkoyhteyksille ja joukkoliikenteen solmukohtiin. Tavoitteena on vahvistaa yhteyksiä Helsingin kantakaupunkiin ja muualle seudulle, huomioiden toimivat työmatka- ja koulumatkayhteydet. Linjastosuunnittelussa pyritään alueen joukkoliikenneterminaalien mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen huomioiden terminaalien kapasiteetti ja muut toiminnalliset ratkaisut. Suunnitellut muutokset Uusi runkolinja 200 perustetaan Elielinaukion, Leppävaaran ja Espoon keskuksen välille. Linja liikennöi läpi päivän viikon jokaisena päivänä 10 minuutin välein. Linja korvaa nykyiset linjat 217, 218, 226 ja 235. Linjan 502 vuoroväliä tihennetään. Linja korvaa Kerasta Etelä-Leppävaaran ja Meilahden kautta Kamppiin liikennöivän ruuhkapainotteisen linjan 206(A). Linja 202 jatketaan Leppävaarasta Perkkaan ja Säterin kautta Vitikkaan. Linjan reitti muutetaan kulkemaan Säterinkadun kautta nykyisen Impilahdentien sijaan.

19 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Linja 203 päätetään Leppävaaraan. Linjan 214 kaikki vuorot ajetaan jatkossa aina Karakallion kautta. Linjan vuorovälejä tihennetään. Linja 215 korvaa poistuvia linjoja 217 ja 218 Leppävaaran ja Lähderannan välillä. Kaikki linjan vuorot ajetaan Laaksolahdentien kautta. Linjan vuorovälejä tihennetään. Linjalle 224 tehdään väliaikainen pisto Kuurintorpantielle korvaamaan linjan 235 poistuvaa palvelua. Pisto poistetaan, kun Suurpellon ja Kuurinniityn välinen joukkoliikennekatu valmistuu. Uusi lähibussilinja 225(K) kulkee Viherlaaksonrannan ja Karakallion kautta tarjoten lähipalvelua Viherlaaksonrantaan. Karamalmens skolanin alkamis- ja päättymisaikoihin linja ajetaan Kilon kautta (225K). Linjan 227 päätepysäkki siirretään Espoon keskuksesta Jorviin. Linja ei enää jatkossa aja Karakallion kautta. Linjan 219 uusi numero on 236B. Linjan päätepysäkki siirretään Järvenperästä Vanhakartanoon. Linja siirtyy ajamaan linjojen 236 ja 239 kanssa samaa reittiä Viherlaakson kautta. Linjan 236 K-variantti lakkautetaan. Linjan 239 T-variantti lakkautetaan. Yhteydet Röylän kouluun hoidetaan linjalla 349. Linjalle 566 perustetaan V-variantti, joka liikennöi aamuruuhkassa Martinlaaksosta ja iltaruuhkassa Espoon keskuksesta Järvenperän kautta, jolloin yhdessä linjan 582 kanssa tarjotaan tiheämmät yhteydet Espoon keskuksen ja Järvenperän välillä. Linjan vuoroväliä tihennetään. Linjan 582 päätepysäkki siirretään Kalajärvelle. Linjalle perustetaan reittivariantti 582V, joka liikennöi ruuhkan vastasuuntaan Juvanmalmin teollisuusalueen kautta. Koululaislinjan 349 reitti muutetaan kulkemaan Perusmäen kautta Röylän ja Lahnuksen kouluille. Odilammen pisto poistuu. Linjan 243 vuoroväliä tihennetään. Linja 244(K) korvaa nykyisen linjan 242 yhteyden Siikajärveltä Espoon keskukseen. Yhteys Leppävaaraan muuttuu vaihdolliseksi linjan 238 lakkautuksen myötä. Linjan 245 vuoroväliä tihennetään ja K-variantti lakkautetaan. Yölinjastoon ei suunnitelmassa esitetä muutoksia. Suunnittelualueen yölinjat liikennöidään Elielinaukiolta.

20 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Karttakuvat muutoksista on esitetty liitteenä olevassa raportissa. Asukasvuorovaikutus Linjastosuunnitelman pohjalta järjestettiin loka-marraskuussa 2017 liikkumiskysely, jonka tarkoituksena oli selvittää alueella asuvien ja työssäkäyvien liikkumistarpeita. Vastaajia pyydettiin merkitsemään kartalle muun muassa koti, työpaikka, vapaa-ajan paikka ja harrastuspaikka. Kyselyn lopussa oli avoin kysymys, johon vastaajilla oli mahdollisuus kirjoittaa joukkoliikenteen kehittämistarpeita. Kyselyyn vastasi noin henkilöä ja pisteitä kartalle kertyi yli Linjastosuunnitelmasta on tiedotettu HSL:n omissa tiedotuskanavissa. Lisäksi suunnittelualueen asukasyhdistyksiä, yrityksiä ja kouluja on informoitu suunnitelman sisällöstä, aikataulusta, liikkumiskyselystä ja linjastoluonnoksen kommentointimahdollisuuksista. Työn etenemisestä tiedotettiin suunnitelman blogisivustolla. Lisätietoa suunnitelmasta löytyy myös suunnitelman nettisivustolta. Linjastoluonnosta on ollut mahdollista kommentoida suunnitelman blogisivustolla tai lähettämättä sähköpostia linjastosuunnitelman sähköpostiosoitteeseen. Työn aikana saadut kommentit ja palautteet on käyty läpi ja niitä on huomioitu suunnittelutyössä siltä osin kuin se on ollut mahdollista. Työn aikana järjestettiin kaksi asukastilaisuutta, joissa alueen asukkailla ja toimijoilla oli mahdollisuus keskustella linjastosuunnitelman ratkaisuista HSL:n joukkoliikennesuunnittelijoiden kanssa ja esittää omia näkemyksiään suunnitelmaluonnoksesta. Selvästi eniten palautetta keräsi linjan 238 lakkauttaminen ja palvelun siirtäminen Leppävaaran sijasta Espoon keskukseen sekä Viherlaaksonrannan joukkoliikennepalvelut linjan 226 lakkauttamisen myötä. Luonnoksen kommentointiajan umpeuduttua suunnitelmaa on muokattu palautteen pohjalta. Merkittävin muutos on runkolinjan 200 jatkaminen Jorvista Espoon keskukseen, minkä seurauksena linjoille 227 ja 566 tehdään reittimuutos. Linjan 227 päätepysäkki siirretään Espoon keskuksen sijasta Jorviin. Linja ei kierrä Karakallion kautta. Linjalle 566 perustetaan V-variantti, joka ajaa Kehältä Järvenperään tarjoten linjan 582 kanssa palvelua Järvenperästä Espoon keskukseen. Linja liikennöi Kehä III:lla ruuhkan suuntaisesti ja ruuhkan vastaisesti Järvenperän kautta. Viherlaaksonrannan vanhemman väestön liikkumisen mahdollistamiseksi pienkalustolinjalle 225 tehdään reittimuutos. Linja kulkee Viherlaaksonrannan ja Karakallion kautta tarjoten lähipalvelua Viherlaaksonrantaan arkisin noin tunnin vuorovälillä. Linjalla 244(K) joka toinen vuoro ajetaan Brobackantien ja Heinästien kautta myös muulloin kuin Nuuksion koulun aikataulujen mukaan. Liikennöintikustannukset Linjastosuunnitelmalla ei ole vaikutusta liikennöintikustannuksiin. Lakkautettavista linjoista säästyvät resurssit käytetään alueen muiden linjojen vuorovälien tihentämiseen.

21 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Vaikutukset Liikennemallin tulosten mukaan suunnitelman mukaiset ratkaisut nostavat joukkoliikenteen matkustajamääriä etenkin runkolinjaston (mm. juna välillä Leppävaara-Espoon keskus sekä linjat 200 ja 502) vaikutusalueella. Matkustajamäärä vähenee puolestaan Keran ja Kuurinniityn kautta Espoon keskukseen kulkevassa käytävässä, jossa lakkautetaan nykyiset linjat 206 ja 235. Junan matkustajamäärät pienenevät hieman Pasilan ja Leppävaaran välillä, matkustajavirtojen siirtyessä osittain tiheävuoroväliselle linjalle 502. Lisäksi runkolinjaston reitin siirtyminen Karakalliossa Turuntieltä Karakalliontielle vaikuttaa matkustajavirtojen sijoittumiseen. Tarjonta vähenee joillain sellaisilla reittiosuuksilla, joilla nousijamäärät ovat olleet melko pienet ja asukastiheys alhainen. Muutosten jälkeenkin näiden alueiden palvelutaso nousijamääriin nähden on hyvä. Kävelyetäisyydet lähimmälle pysäkille säilyvät suunnitteluohjeen mukaisina. Merkittävimmät muutokset matka-ajassa kohdistuvat Nuuksion linjojen (243, 244 ja 245) vaikutusalueelle, jossa matka-ajat lyhenevät etenkin Turunväylän joukkoliikennekäytävässä. Merkittävää hidastumista on puolestaan havaittavissa lähinnä Sahajärven ympäristössä. Leppävaaraan saapuvilla matkoilla matka-ajat lyhenevät etenkin Kuurinniitystä, Meilahdesta, Munkkiniemestä sekä Juvanmalmilta. Espoon keskukseen saapuvilla matkoilla matka-ajat lyhenevät etenkin Karakallion suunnalta. Muissa Nuuksion yhteyksissä (linjan 245 vaikutusalue) on havaittavissa nopeutumista etenkin päiväliikenteessä. Suunnitelmassa aikasuorite vähenee etenkin Karakallion suuralueen sekä Meilahden ja Leppävaaran välillä, sekä Karakallion sekä Järvenperän ja Espoon keskuksen välillä. Joukkoliikenteen aikasuoritteet lasketaan painottamalla matka-aikamuutos matkamäärällä. Tarkastelu osoittaa, että vaikka matka-aika kasvaa huomattavasti Sahajärven ympäristössä, alueelta ei tehdä suurta matkamäärää ainakaan tarkasteltuihin kohteisiin, koska aikasuoritteen merkittävää kasvua ei esiinny lainkaan. Tulosten mukaan suunnitelmaratkaisusta hyötyy erityisesti Leppävaaran ja Meilahden sekä Karakallion ja Espoon keskuksen välinen työmatkaliikenne. Suunnitelman mukaisessa vaihtoehdossa joukkoliikennematkoja on hieman enemmän ja henkilöautomatkoja hieman vähemmän. Muutos on kuitenkin niin pieni, ettei se vaikuta yhden prosenttiyksikön tarkkuudella kuvattuun kulkumuotojakaumaan. Kuntien osallistuminen Suunnitelmaa on valmisteltu yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Espoon kaupungilla joukkoliikenneasioita hoitavia henkilöitä on informoitu suunnittelun etenemisestä eri vaiheissa. Linjaston käyttöönotto

22 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Linjasto on suunniteltu otettavaksi käyttöön aikaisintaan syysliikenteen 2019 alussa. Runkolinjasta 200 laaditaan erillinen toteuttamissuunnitelma. Tavoitteena on, että runkolinja aloittaa liikennöinnin elokuussa 2020, kun tarvittavat infraparannukset on tehty. Ehdotus Käsittely Hallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelman ohjeellisena noudatettavaksi aikaisintaan syysliikenteen 2019 alusta lähtien. Ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen selosti asiaa. Keskustelun aikana hallituksen varapuheenjohtaja Sirpa Hertell teki seuraavat kaksi asian valmisteluun palauttamista koskevaa ehdotusta, jotka molemmat raukesivat kannattamattomina: 1. "Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että linja 238 säilytetään linjan 200 perustamisesta huolimatta." 2. "Karakallion liityntäliikenne suunnitellaan siten, että 214 jatkaa nykyisellä reitillä liikennöintiä Karakallion kautta Leppävaaraan vain ruuhka-aikojen ulkopuolella." Keskustelun aikana hallituksen jäsen Mika Helenius teki Sirpa Hertellin kannattamana seuraavan koko asiaa koskevan palautusesityksen: "Palautetaan valmisteluun espoolaisten suunnitteluperiaatteiden ja kattavan valmisteluaineiston saamiseksi mukaan päätöksentekoon." Koska keskustelussa oli tehty kannatettu palautusesitys, totesi puheenjohtaja, että asiasta oli äänestettävä. Äänestyksessä käsittelyn jatkaminen on JAA ja Heleniuksen palauttamista koskeva ehdotus EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhdeksän (9) JAA-ääntä (Tarik Ahsanullah, Tarja Kantola, Hanna Mithiku, Dennis Pasterstein, Kristian Rehnström, Sakari Rokkanen, Pekka M. Sinisalo, Ville Ylikahri ja Tatu Rauhamäki) ja neljä (4) EI-ääntä (Alviina Alametsä, Mika Helenius, Sirpa Hertell ja Sirpa Kauppinen). Antti Aarnio äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että hallitus on äänin 9-4 (1 tyhjä) päättänyt jatkaa asian käsittelyä. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että Sirpa Hertellin tekemä, linjaa 225 koskeva vastaehdotus ("Viherlaakson rannan linjalle 225 suunniteltua tarjontaa parannetaan vaihtoehdon VE3 mukaan eli 60 min vuoroväli jatkuu iltaliikenteessä klo 21 asti.") raukeaa kannattamattomana. Keskustelun aikana hallituksen jäsen Antti Aarnio teki Tarja Kantolan kannattamana seuraavan vastaesityksen: "Linjan 238 palvelua jatketaan, mutta vain arkiruuhkassa n. tunnin välein. Muu liikennöinti suunnitellun mukaisesti." Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu vastaesitys, totesi

23 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus puheenjohtaja, että asiasta oli äänestettävä. Äänestyksessä esittelijän pohjaehdotus on JAA ja Aarnion ehdotus EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin neljä (4) JAA-ääntä (Tarik Ahsanullah, Dennis Pasterstein, Kristian Rehnström ja Sakari Rokkanen) ja yhdeksän (9) EI-ääntä (Antti Aarnio, Alviina Alametsä, Sirpa Hertell, Tarja Kantola, Sirpa Kauppinen, Hanna Mithiku, Pekka M. Sinisalo Ville Ylikahri ja Tatu Rauhamäki). Mika Helenius äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Aarnion vastaesitys on tältä osin tullut hallituksen päätökseksi äänin 9-4 (1 tyhjä). Mika Helenius ilmoitti jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen ja toimitti sen kirjallisena pöytäkirjaan liitettäväksi. Päätös Hallitus päätti äänin 9-4 (1 tyhjä) hyväksyä liitteenä olevan Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelman ohjeellisena noudatettavaksi aikaisintaan syysliikenteen 2019 alusta lähtien kuitenkin siten muutettuna, että linjan 238 palvelua jatketaan, mutta vain arkiruuhkassa n. tunnin välein. Muu liikennöinti suunnitellun mukaisesti. Liitteet Raporttiluonnos Mika Heleniuksen eriävä mielipide

24 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus OPENMAAS-MYYNTIRAJAPINNAN HANKINTA JA PERIAATTEET 166/ /2018 Hallitus 42 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Mari Flink, p ja osastonjohtaja Hannu Heikkinen, p HSL:n avoimen datan politiikka tukee MaaS-toimijoiden ja muiden kolmansien osapuolten palvelukehitystoimintaa. HSL:n tavoitteena on, että sen sähköiset informaatiopalvelut ja myyntirajapinnat ovat laajasti eri toimijoiden käytettävissä kotimaassa ja ulkomailla. HSL:n avoimia rajapintapalveluita ovat muun muassa lippu- ja informaatiojärjestelmä sekä Reittiopas. HSL:n julkinen OpenMaaS-rajapinta aukeaa Rajapinnassa on aluksi tarjolla joukkoliikenteen kertaliput. OpenMaaS-rajapintaa kehitetään niin, että tavoitteena on tuoda rajapintaan myös vuorokausiliput mennessä ja kausiliput mennessä. Subventoitujen kausilippujen tarjoaminen edellyttää kuntalaisten vahvaa tunnistamista. Myyntirajapinnan investointikustannusten arvioidaan olevan vuosina yhteensä noin 1,0-1,3 milj. euroa. Lisäksi ylläpito- ja tukipalveluista aiheutuvat käyttömenot vuosina ovat yhteensä noin 0,7-1,0 milj. euroa. Yhteensä OpenMaaS-rajapinnan kustannukset lähivuosina tulevat siis olemaan noin 1,7-2,3 milj. euroa. Avointen rajapintapalveluiden hyödyntäminen on maksutonta, mutta edellyttää rekisteröitymistä ja käyttöehtojen hyväksymistä. HSL ei tarjoa rajapintojen käyttäjille maksutonta tukea tai apua häiriöiden selvittelyyn liittyen. HSL edesauttaa rajapintapalveluiden kehittäjäyhteisön syntymistä, jolloin kehittäjät voivat ratkaista kehittämiseen liittyviä kysymyksiä vertaistuen avulla. Avointen rajapintapalveluiden hyödyntäjä voi lisäksi tehdä HSL:n kanssa erillisen tukipalvelusopimuksen rajapintapalveluiden käyttöön. Tukisopimuksen kautta rajapintapalveluiden hyödyntäjä saa tukea häiriötilanteiden selvittelyyn liittyen sekä mahdollisuuden tehdä palvelupyyntöjä HSL:lle. Tukipalvelu sisältää palvelupyyntöjen ja häiriöilmoitusten käsittelyn normaalina työaikana arkisin Ehdotus Hallitus päättää a) valtuuttaa toimitusjohtajan hankkimaan avoimen myyntirajapinnan (OpenMaaS) ja sen tukipalvelut käyttäen HSL:n kilpailutettuja palvelu- ja puitesopimuksia. Hankinnan arvo vuosina on arviolta yhteensä noin 1,7-2,3 milj. euroa, b) että rajapinnasta saatavien lipputuotteiden hinnat ovat vastaavat kuin HSL:n matkakortti- ja mobiilikanavissa; sekä

25 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus c) valtuuttaa toimitusjohtajan päättämään erillisen OpenMaaS-tukipalvelun hinnoittelusta. Päätös Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen.

26 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 44/2018 JÄRJESTÄMINEN 29/ /2018 Hallitus 43 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtajan sijainen Jonne Virtanen, p ja ryhmäpäällikkö Mika Häyrynen, p HSL:n maaliskuussa 2018 järjestämään bussiliikenteen tarjouskilpailuun tulee HSL:n hallituksen päätöksellä ( ) linja 544 Espoonlahti Leppävaara. Tarjouskilpailuun sisältyvät myös Tuusulaa palvelevat linjat 932 Hyrylä Myllykylä Hyrylä, 961 Hyrylä Ristikivi, 964 Koulukeskus Rannikonmäki, 965 Hyrylä Järvenpää, 974 Korso Hyrylä ja kutsulinja 979 Hyrylän, Järvenpään sekä Keravan alueilla. Nyt kilpailutettavassa liikenteessä on yhteensä 3 kilpailukohdetta. Kilpailukierroksen liikenteen laajuus on vuonna 2019 noin 0,5 milj. linjakilometriä ja liikenteeseen tarvitaan 10 bussia arkipäivänä. HSL:n järjestämässä bussiliikenteessä ajetaan tällä hetkellä noin 91 milj. linjakilometriä vuositasolla ja liikenteeseen tarvitaan 1204 autoa arkena (perjantaina). Tarjouskilpailuun 44/2018 tulevat liikenteen kohteet ja linjat ovat Kohde 236 linja 544 Espoonlahti Leppävaara Kohde 237 linja 961 Hyrylä Ristikivi 965 Hyrylä Vanhakylä Järvenpää 979 kutsulinja Hyrylän, Järvenpään ja Keravan alueilla Kohde 238 linjat 932 Hyrylä Lahela Myllykylä Riihikallio Hyrylä 964 Koulukeskus Hyrylä Rusutjärvi Rannikonmäki 974 Korso Vallinoja Riihikallio Hyrylä Kohteen 236 uusi sopimuskausi on viisi (5) vuotta ja se alkaa syysliikennekauden alkaessa Kohteiden 237 ja 238 uusi sopimuskausi alkaa ja on noin 7,5 kuukauden pituinen. Kaikkiin kohteisiin sisältyy mahdollisuus enintään kolmen (3) vuoden jatko-optioon. Option käyttö ei sisälly automaattisesti liikennöintisopimukseen, vaan HSL esittää option käyttöä sovittaakseen sopimuksen jatkamisen linjaston ja kilpailukohteiden tuleviin muutoksiin. Option käyttäminen edellyttää sopimuskaudella hyvin hoidettua liikennettä ja molempien osapuolten hyväksyntää.

27 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus Kohteen 236 liikenteessä käytettävän linja-autokaluston tulee olla A2-tyyppiä (kaksiakselinen matalalattiainen linja-auto, jossa on vähintään 40 istumapaikkaa). Kohteen 237 kaluston tulee olla matalalattiaista MiniB-tyyppiä (istumapaikkoja kpl) ja kohteen 238 A1-tyypiä (kaksiakselinen matalalattiainen linja-auto, jossa on vähintään 32 istumapaikkaa). Sopimuskaudella kohteiden 237 ja 238 kaluston keski-iäksi hyväksytään enintään kahdeksan (8) vuotta ja moottorin päästötason tulee täyttää vähintään EEV-päästönormi. Kilpailukierroksen tiedot on esitetty liitteessä. Ehdotus Hallitus päättää a) järjestää bussiliikenteen tarjouskilpailun esittelyosassa mainituissa kohteissa 236, 237 ja 238 siten, että tarjouskilpailu voidaan ratkaista hallituksessa toukokuussa 2018 b) että kohteiden sopimuskaudet ja kalusto ovat seuraavat: - kohteen 236 sopimuskausi on viisi (5) vuotta ja se alkaa syysliikennekauden 2018 alkaessa - kohteiden 237 ja 238 sopimuskausi alkaa ja on noin 7,5 kuukauden pituinen. Sopimuskaudella kohteissa hyväksytään kaluston keski-iäksi enintään kahdeksan (8) vuotta ja kaluston tulee täyttää vähintään EEV-päästönormi - kaikkien kohteiden sopimuksiin sisältyy mahdollisuus enintään kolmen (3) vuoden jatko-optioon c) oikeuttaa toimitusjohtajan hyväksymään vähäisiä muutoksia kilpailukierroksen kohteiden määrittelyyn ja valtuuttaa toimitusjohtajan päättämään optioiden käytöstä Käsittely Käsittelyn aluksi esittelijä muutti ehdotustaan siten, että b-kohtaan lisätään uusi alakohta seuraavasti: - kohteen 238 liitteen mukaista kalustotyyppiä täydennetään siten, että linja-autokalusto on A1-tyyppin lisäksi MiniB- tyyppiä (pienkalustobussi, jossa on istuinpaikkoja vähintään 16 ja enintään 22), Päätös Hallitus päätti a) järjestää bussiliikenteen tarjouskilpailun esittelyosassa mainituissa kohteissa 236, 237 ja 238 siten, että tarjouskilpailu voidaan ratkaista hallituksessa toukokuussa 2018 b) että kohteiden sopimuskaudet ja kalusto ovat seuraavat: - kohteen 236 sopimuskausi on viisi (5) vuotta ja se alkaa syysliikennekauden 2018 alkaessa - kohteiden 237 ja 238 sopimuskausi alkaa ja on noin 7,5 kuukauden pituinen. Sopimuskaudella kohteissa hyväksytään

28 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus kaluston keski-iäksi enintään kahdeksan (8) vuotta ja kaluston tulee täyttää vähintään EEV-päästönormi - kaikkien kohteiden sopimuksiin sisältyy mahdollisuus enintään kolmen (3) vuoden jatko-optioon -kohteen 238 liitteen mukaista kalustotyyppiä täydennetään siten, että linja-autokalusto on A1-tyyppin lisäksi MiniB- tyyppiä (pienkalustobussi, jossa on istuinpaikkoja vähintään 16 ja enintään 22), c) oikeuttaa toimitusjohtajan hyväksymään vähäisiä muutoksia kilpailukierroksen kohteiden määrittelyyn ja valtuuttaa toimitusjohtajan päättämään optioiden käytöstä Liite Kilpailukierroksen 44/2018 kohteiden tiedot

29 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus LAUSUNTO UUSIMAA-KAAVAN 2050 VALMISTELUAINEISTOSTA 202/ /2017 Hallitus 44 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osastonjohtaja Sini Puntanen, p , ryhmäpäällikkö Aarno Kononen, p ja liikennesuunnittelija Tuire Valkonen, p Uudenmaan liitto pyytää HSL:n lausuntoa Uusimaa-kaavan 2050 valmisteluaineistosta. Valmisteluaineisto sisältää Uudenmaan rakennekaavan luonnoksen, joka muodostuu oikeusvaikutteisesta kaavakartasta ja sen merkinnöistä ja määräyksistä. Uusimaa-kaavan valmisteluaineiston selostuksessa kuvataan rakennekaavan ratkaisun perustelut sekä suunnitteluperiaatteet, jotka ohjaavat sekä rakennekaavan että tulevien seutujen kaavojen ratkaisuja. Lisäksi selostuksessa kuvataan Uusimaa-kaavan lähtökohdat, suunnitteluprosessi ja keskeiset taustaselvitykset, vuorovaikutus ja viestintä, muut kaavassa käsiteltävät yksittäiset aiheet, vaikutusten arviointi sekä kaavassa käytettyjä työkaluja. Myös Uusimaa-kaavan taustaselvitykset kuuluvat valmisteluaineistoon. Uudenmaan liitto pyytää toimittamaan lausunnon valmisteluaineistosta mennessä. Kaava-aineistoon voi tutustua Uudenmaan liiton verkkosivuilla Tiivistelmä HSL pitää tärkeänä, että maakuntakaavan sisältöä on uudistettu ja koko aluetta koskeva rakennekaava muodostaa nyt strategisen kuvan alueen kehittämisen painopisteistä. Toisaalta kaava mahdollistaa entistä paremmin Uudenmaan erilaisten seutujen erityispiirteiden huomioinnin maakuntakaavatyössä, kun kolmelle seudulle valmistellaan vaihemaakuntakaava. Tietyissä asioissa tarvitaan tarkempaa ohjausta, minkä takia seutujen kaavojen valmistelu on perusteltua. Selostukseen tulee avata vielä selkeästi rakennekaavan ja seudun kaavojen keskinäinen suhde, joka jää nyt epäselväksi. Valmisteluaineistosta ei käy ilmi, miten kaksitasoisen kaavajärjestelmän oikeusvaikutteisuus ja ohjausvaikutukset on ajateltu. Lisäksi seudun kaavojen mahdollista sisältöä on kuvattu yleispiirteisesti, minkä takia siihen on vaikea ottaa kantaa. HSL pitää hyvänä, että rakennekaava antaa yleispiirteisen kuvan Uudenmaan kehittämisen painopisteistä vuoteen Helsingin seudun ja sen ydinalueen tiivistäminen ja täydentäminen palvelee koko Uuttamaata ja Suomea. HSL tuo esiin, että koko aluetta koskevat suunnittelumääräykset ovat hyviä ja kannatettavia. Suunnittelumääräyksiä voisi kuitenkin vielä terävöittää niin, että rakenteen tiivistäminen ja eheyttäminen sekä hajarakentamisen hallinta olisi keskiössä. Rakennekaavan sisältö tulee tarkistaa vielä seutujen kaavojen

30 PÖYTÄKIRJA 4/ Hallitus valmistelun yhteydessä, koska tarkemmasta suunnittelusta voi nousta tarpeita strategisen tason kaavan päivittämiseen. Rakennekaavassa kasvu ohjataan ensisijaisesti keskuksiin ja alueille, joista käytetään rakennekaavassa nimitystä kestävän kasvun vyöhykkeet. HSL pitää hyvänä, että kasvua ohjataan olemassa olevan kaupunkirakenteen sisään kestävän liikkumisen kannalta parhaille vyöhykkeille sekä keskuksiin. HSL korostaa, että rakennekaavan kestävän kasvun vyöhykkeitä koskeviin suunnittelumääräyksiin, jotka koskevat yksittäisiin merkintöihin liittyviä suunnittelumääräyksiä, tulee lisätä olemassa olevan rakenteen tiivistäminen ja täydentäminen sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten tukeminen. Rakennekaavaluonnoksessa on osoitettu kaikki merkittävät joukkoliikennekäytävät samalla merkinnällä, joten niiden todelliset mittakaavaerot eivät tule esille. Merkittävimmät yhteydet, kuten pääradan suunta, tulee korostaa joillain keinolla. Rakennekaavan selostukseen tulee kuvata selkeästi olemassa olevien ja tulevien joukkoliikennekäytävien ominaisuudet ja liikenteen volyymi. Joukkoliikennekäytävämerkinnän suunnittelumääräyksessä otetaan kantaa muun muassa Pasilan ja Helsingin rautatieaseman välisen kapasiteetin kasvattamiseen sekä Pisara-rataan varautumiseen, vaikka merkintä ei ulotu rakennekaavakartalla näille alueille. Tämä aiheuttaa epäselvyyttä kaavan tulkinnassa. Rakennekaavassa ei tule mennä myöskään hanketasolle, vaan siinä on hyvä tunnistaa yhteystarpeet ja kehittämisen suunnat. HSL korostaa, että rakennekaavan kestävän kasvun vyöhykkeitä koskeviin suunnittelumääräyksiin, jotka koskevat yksittäisiin merkintöihin liittyviä suunnittelumääräyksiä, tulee lisätä olemassa olevan rakenteen tiivistäminen ja täydentäminen sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten tukeminen. MAL suunnittelun tavoitteet ja lähtökohdat sekä valmisteilla oleva suunnitelma muodostavat keskeisen sisällön myös Helsingin seudun vaihemaakuntakaavalle. Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan suunnittelu on tehtävä tiiviissä yhteistyössä MAL suunnitelman kanssa, jonka lakisääteinen liikennejärjestelmäsuunnitelma toimii myös Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan liikennejärjestelmäsuunnitelmana. Tämä tulee tuoda esiin selkeästi myös kaavaselostuksessa jatkossa. HSL korostaa, että seutujen kaavoissa ei ole syytä esittää liikennehankkeiden ajoitusta, vaan se tehdään Helsingin seudun osalta osana MAL suunnitteluprosessia ja siihen sisältyvää Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (HLJ). HSL korostaa, että jos Helsingin seudun vaihemaakuntakaavassa esitetään ensisijaiset maankäytön kehittämisen vyöhykkeet, niiden on oltava yhtenevät MAL suunnitelman sisällön kanssa ja suunnitelmassa esitettävien ensisijaisesti kehitettävien seudullisten maankäytön vyöhykkeiden kanssa. Uudenmaan eri keskustyyppien profilointityö on erittäin hyvin tehty ja selvitys luo pohjaa myös MAL suunnitelman keskusten määrittelyyn.

Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017. Hallitus 41

Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017. Hallitus 41 Hallitus 41 27.03.2018 POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/08.00.00.04/2017 Hallitus 41 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osaston johtaja Tero Anttila, p. 050 555

Lisätiedot

4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 4 23.05.2017 4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2016 318/02.02.02.00/2017 Yhtymäkokous Hallitus 30

Lisätiedot

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 3 24.05.2016 VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2015 106/02.020.201/2013 Yhtymäkokous 3 Hallitus 37 29.3.2016

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p ja talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, p

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p ja talouspäällikkö Maarit Hauskamaa, p Hallitus 34 26.03.2019 VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN 113/02.02.02.00/2019 Hallitus 34 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, p. 050 364 8772 ja

Lisätiedot

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 4 29.05.2012 VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2011 42/02/020/201/2012 yhty 4 Hallitus 58 27.3.2012

Lisätiedot

HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas, 2 krs. Opastinsilta 6 A, Helsinki

HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas, 2 krs. Opastinsilta 6 A, Helsinki ESITYSLISTA 1/2017 1 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) jäsenkunnille HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina 23.5.2017 kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas, 2 krs. Opastinsilta 6 A, Helsinki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (5) 148 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous HEL 2016-005004 T 00 01 06 Päätös päätti kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan

Lisätiedot

PKSkoordinaatioryhmän. tavoitteiden toteutuminen 2016

PKSkoordinaatioryhmän. tavoitteiden toteutuminen 2016 PKSkoordinaatioryhmän tavoitteiden toteutuminen 2016 HSLH 11.4.2017 / Yhtymäkokous 23.5.2017 1 Yhtymäkokous 26.5.2015 5 Yhtymäkokous kehotti HSL:n hallitusta: ottamaan toiminnassaan ja vuoden 2016 talousarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 158 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2014 HEL 2014-005907 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a edustamaan kaupunkia

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE Hallitus 12 13.02.2018 HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 12 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1975/2016 00.04.01.00 79 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen 15.11.2016 toimiohjeen antaminen ja edustajan määrääminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntijajäsenille

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntijajäsenille ESITYSLISTA 1/2014 1 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntijajäsenille HSL:n kevätyhtymäkokous tiistaina 27.5.2014 kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 16.11.2015 Sivu 1 / 1 2177/2015 00.04.01.00 65 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2015, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva

Lisätiedot

Hallitus MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA / /2017. Hallitus 124

Hallitus MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA / /2017. Hallitus 124 Hallitus 124 24.10.2017 MATKALIPPUJEN HINNAT JA MUUT MAKSUT VUONNA 2018 526/02.02.00.00/2017 Hallitus 124 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osastonjohtaja Mari Flink, p. 040 715 0440,

Lisätiedot

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Yhtymäkokous AIKA 28.05.2019 klo 11:00-11:12 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs ASIAT Otsikko Si vu 1 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Hallitus 129 30.10.2018 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 526/02.02.00.00/2017 Hallitus 129 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Hallitus 129 30.10.2018 Yhtymäkokous 14 27.11.2018 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 526/02.02.00.00/2017, 322/02.02.00.00/2018 Hallitus 129 Esittelijä Valmistelijat

Lisätiedot

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs. Otsikko Si vu PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Yhtymäkokous AIKA 29.05.2018 klo 11:00-11:33 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs ASIAT Otsikko Si vu 1 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 2 VUODEN 2017

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA Hallitus 74 14.06.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMASTA 2020-2022 220/02.02.00.00/2019 Hallitus 74 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus Hallitus 10 08.12.2015 10 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q4/

Osavuosikatsaus Q4/ Osavuosikatsaus Q4/ 1.1. 31.12.2011 HSHL 14.2.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tilinpäätösennuste HSL-liikenteessä tehtiin 336 milj. matkaa, 9 milj. matkaa edellisvuotta enemmän Matkustajakilometrejä

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (6) Alustava TTS , liite i) HSL -kunnat LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE INFRAKORVAUSTEN KÄSITTELYSTÄ KUNTAOSUUKSISSA

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (6) Alustava TTS , liite i) HSL -kunnat LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE INFRAKORVAUSTEN KÄSITTELYSTÄ KUNTAOSUUKSISSA Kirkkonummi 14.6.2017 433/08.01.00/2017 KIRDno-2017-433 LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (6) HSL -kunnat LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE INFRAKORVAUSTEN KÄSITTELYSTÄ KUNTAOSUUKSISSA Kehäradan ja länsimetron käyttöönotto

Lisätiedot

HSL:n alustava TTS

HSL:n alustava TTS HSL:n alustava TTS2017-2019 KORY 17.6.2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Valmistelun eteneminen Alustava TTS2017-2019 valmistellaan HSL:n hallituksen 14.6. kokoukseen ja se lähetetään kunnille

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS HSL Helsingin seudun liikenne

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS HSL Helsingin seudun liikenne Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS 28.2.2017 HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL00520 Helsinki puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kuntaosuuksien tasosta (s ) Lipun hintojen keskimääräiset muutokset (s ) Tarkastusmaksun korottaminen (s. 39)

Kuntaosuuksien tasosta (s ) Lipun hintojen keskimääräiset muutokset (s ) Tarkastusmaksun korottaminen (s. 39) Sivu 2 / 5 länsimetron liityntälinjastoon siirtymisen jälkeen. Joukkoliikenteen kilpailukykyä suhteessa yksityisautoiluun tulee pyrkiä edelleen parantamaan ruuhkautumisen ehkäisemiseksi ja ympäristöhaittojen

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS Hallitus 109 18.08.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS 280/07.71.711/2015 Hallitus 109 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (7) 166 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän yhtymäkokous HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a tai hänen määräämäänsä edustamaan

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS HSL Helsingin seudun liikenne

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS HSL Helsingin seudun liikenne Pohjois-Espoon ja Leppävaaran linjastosuunnitelma LUONNOS 20.3.2018 HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL00520 Helsinki puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi

Lisätiedot

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu Kirkkonummi 31.10.2018 KIRDno-2017-427/00.04.02 ESITYSLISTA 3/2018 1 Yhtymäkokous AIKA Tiistai 27.11.2018 klo 11:00 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs ASIAT Otsikko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1924/2016 00.04.01.00 78 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokouksen 18.11.2016 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa

Lisätiedot

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA ULKOPUOLELLA ESPOOSSA 1 (5) SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA Taustaa Espoon Kehä III:n sisäpuolisen alueen lähibussien linjastosuunnitelma hyväksyttiin HSL:n

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2015

HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2015 HSL:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2015 HSLH 12.6.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Toiminta- ja taloussuunnitelman käsittely Perussopimus Yhtymäkokouksen on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 11.11.2013 Sivu 1 / 1 1447/00.04.01/2013 79 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2013, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Mikko Pirinen,

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille ESITYSLISTA 4/2013 1 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille HSL:n syysyhtymäkokous tiistaina 19.11.2013 kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas,

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus 172

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus 172 Hallitus 172 08.12.2015 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus 172 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 22.3.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Juhlaseminaari 9.2.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Miksi seudullinen liikenneorganisaatio? 1. Toimiva liikennejärjestelmä on seudun kansainvälinen kilpailuvaltti. 2. Helsingin seudun

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 OMN/123/00.02.00/2015 ERON MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat:

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat: Hallitus 164 08.12.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 RATKAISU 280/07.71.711/2015 Hallitus 164 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230;

Lisätiedot

Asetetut tavoitteet saavutetaan monipuolisella, tehokkaalla ja konkreettisella kokonaisuudella. Suunnitelman pääsisältö on:

Asetetut tavoitteet saavutetaan monipuolisella, tehokkaalla ja konkreettisella kokonaisuudella. Suunnitelman pääsisältö on: Hallitus 134 30.10.2018 HELSINGIN SEUDUN MAL 2019 SUUNNITELMALUONNOKSEN JA ARVIOINTISELOSTUSLUONNOKSEN (SOVA) LÄHETTÄMINEN LAUSUNNOILLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 134 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TALOUSARVIOSTA

LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TALOUSARVIOSTA Hallitus 101 12.06.2012 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN ALUSTAVASTA TALOUSARVIOSTA 2013-2015 1508/02/021/211/2010 hall 101 Esittelijä Toimitusjohtajan sijainen Pirkko Lento Valmistelija

Lisätiedot

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs)

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs) KOKOUSKUTSU 3 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 20.3.2015 1 KOKOUSAIKA Torstai 26.3.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs) 9 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Perussopimus 1.1.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n perussopimuksen sisältö 1 luku Yleistä 1 Kuntayhtymän perustaminen ja jäsenkunnat 2 Toimialue

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen 12.05.2014 Sivu 1 / 1 405/00.04.01/2014 28 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs. Otsikko Si vu PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Yhtymäkokous AIKA 27.11.2018 klo 11:00-11:17 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reittiopas, 2. krs ASIAT Otsikko Si vu 11 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 12 HSL:N HALLITUKSEN

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 6) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 6) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 6) Aika 28.02.2019, klo 16:45-17:30 Paikka Tuusulan Seurakuntakeskus, Rykmentintie 34 Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka: Seurakuntakoti, sali Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/

Osavuosikatsaus 1/ Osavuosikatsaus 1/2015 1.1. 30.4.2015 HSLH 26.5.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisällys Keskeisten strategisten ja toiminnallisten asioiden eteneminen 1-4/2015 Tulosennuste tilikaudelle 1-12/2015

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Tiistai 8.5.2018 kello 14:00 16.28 Koulutuskeskus JEDU Piippola neuvotteluhuone, Siikalatva Saapuvilla: Seppälä Tuomo, puheenjohtaja Niemelä Helinä, jäsen Piippo Sirpa, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (6) 1 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokous 2015 HEL 2015-005184 T 00 01 06 Päätösehdotus Konsernijaosto päättää kehottaa kaupunkisuunnittelu-

Lisätiedot

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87 Hallitus 87 26.05.2015 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/07.71.710/2014 Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 6/2018 1 Kunnanhallitus Aika 07.05.2018 klo 10:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 21.03.2016 3/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.03.2016 1 Aika Maanantaina 21.03.2016 klo 16 16.25 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot