Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus"

Transkriptio

1 Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015 Hallitus Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p Tausta HSL:n hallituksen kokouksessa hyväksyttiin toiminta- ja taloussuunnitelmassa esitetty ratkaisu, että vuonna 2015 lakkautetaan Mankin seisake ja korvaavana yhteytenä toimii linjan 18 jatkaminen Kauklahdesta Lasilaaksoon HSL:n hallituksen kokouksessa hyväksyttiin toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Suunnitelmaan sisältyi yhtenä merkittävistä palvelutasomuutoksista Mankin ja Luoman seisakkeiden lakkauttaminen syysliikenteen 2016 alkaessa, ellei maankäytön tiivistyminen lisää matkustajamääriä riittävästi. Kirkkonummen ja Espoon on ollut tarkoitus aloittaa yhteistyössä Mankin ja Luoman alueiden maankäytön kehittämisen suunnittelu. Kirkkonummelta saadun tiedon perusteella asia ei ole kuitenkaan edennyt. HSL:n hallitus hyväksyi Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman 2014 kokouksessaan Suunnitelmassa esitettiin, että Vantinmäen ja Järvikylän alueiden palvelu perustuisi linjaan 166, joka liikennöisi arkisin noin klo Viikonloppuliikennettä ei tarjota sen vähäisen kysynnän vuoksi. Linjaa 166 liikennöitäisiin 12 metrisellä A1-tyypin kalustolla. Mankin seisakkeen lakkauttamisen vuoksi Lasilaaksoon esitettiin liikennöitäväksi linjaa 118 Tapiola Suurpelto Espoon keskus Lasilaakso, joka liikennöisi jokaisena viikonpäivänä. Tämä ratkaisu esitettiin myös toimintaja taloussuunnitelmassa Espoon kaupunki on kuitenkin edellyttänyt HSL:ltä säästöjä vuodelle 2016, joten HSL suunnitteli kilpailukierroksen 37/2015 kohteisiin kolme eri säästöversiota: 207b, 209b ja 213b. Säästökohteessa 209b linja 166 ei ole enää mukana, muuten ko. kohteen säästöt ovat ruuhkan ulkopuolisen liikenteen vuorovälien harventamista linjoilla 164 ja 165. HSL:n hallitus on kokouksessaan päättänyt kilpailukierroksen 37/2015 perustamisesta. Kilpailukierroksen kohteista kaikki koostuivat Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmassa esitetyistä linjoista. HSL:n hallitus on toiminta- ja taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä päättänyt Mankin ja Luoman rautatieseisakkeiden lakkauttamisesta syysliikenteen alusta Toiminta- ja taloussuunnitelmassa Luoman seisakkeen lähijunaliikenteen

2 lakkauttamista korvaava bussiliikenteen ratkaisu on bussilinjalle 911 Kauklahti Luoma Masala Kirkkonummi lisättävä viikonloppuliikenne lauantaisin klo 8-19 ja sunnuntaisin klo 9-19 kerran tunnissa. Linjaa liikennöidään jo nykyisin arkisin noin klo Mankin seisakkeen korvaavaksi palveluksi esitettiin Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmassa esitettyä linjaa 118 Tapiola Suurpelto Espoon keskus Lasilaakso. Linja 118 liikennöi arkisin noin klo , lauantaisin noin klo 6-23 ja sunnuntaisin noin klo Toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksymisen jälkeen rantaradan junaliikenteen suunnittelutilanne on muuttunut. Espoon kaupungin kanssa käytyjen keskustelun pohjalta HSL on valinnut kilpailukierroksen 37/2015 säästöversion 209b toteutettavaksi Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisen version 209a sijasta. Säästöversion valinnan vuoksi Kauklahden alueen linjastoratkaisuja on jouduttu suunnittelemaan uudelleen. Lisäksi Mankin seisakkeen korvaavan bussiliikenteen suunnitteluun on vaikuttanut Kutsuplus-sopimuksen vuoden 2016 osuuden hyödyntäminen. HSL:n toimitusjohtaja on yleispäätöksessään päättänyt tarjouskilpailussa 38/2016 olevan linjan 166 perustamisesta alkaen. Päätös perustuu kilpailukierroksen 37/2015 säästökohteen valitsemiseen. Päätöksen mukaan Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmassa 2014 esitetty linja 166 Vantinmäki Kauklahti Järvikylä jaetaan kahdeksi linjaksi: 166 Vantinmäki Kauklahti Lasilaakso ja 167 Vantinmäki Kauklahti Järvikylä. HSL:n hallitus on käsitellyt Rantaradan lähijunaliikenteen järjestelyt, junaliikenteen järjestäminen välille Helsinki Siuntio sekä Luoman ja Mankin seisakkeiden lakkauttaminen. Hallitus päätti lakkauttaa Luoman ja Mankin HSL:n lähijunaliikenteen pysähtymispaikkoina , sillä edellytyksellä, että korvaava bussiliikenne on järjestetty ja esitys korvaavasta bussiliikenteestä tuodaan hallitukseen. HSL:n hallitus on päättänyt bussiliikenteen tarjouskilpailun 38/2016 järjestämisestä. Tarjouskilpailun sisältyy linja 166 Vantinmäki Lasilaakso, joka toimii Mankin seisakkeen lähijunaliikenteen korvaavana bussiliikenteen ratkaisuna alkaen. Mankin korvaava bussiliikenne korvaava palvelu järjestetään hyödyntämällä Kutsuplus-palvelusta vapautuvaa ajoneuvoa. HSL:llä on voimassa olevia sopimuksia Kutsuplus-autoista vuoden 2016 syyskuun loppuun saakka. Lasilaaksoon järjestetään korvaavaa palvelua yhdellä Kutsuplus-autolla arkisin noin klo Lasilaaksosta tarjottaisiin ruuhka-aikoina noin 15 minuutin vuoroväli Kauklahteen ja muina aikoina 30 minuutin vuoroväli. Arkiliikenteen kustannus välillä on noin euroa. Kutsuplus-kalustolla liikennöidään viikonloppuisin reitillä Lasilaakso-Kauklahti noin klo 9: Kellonaikaväliin sisältyy kuljettajan ruokatunti (60 min), jolloin reittiä ei liikennöidä. Viikonloppuliikenne Kutsuplus-kalustolla nostaa liikennöintikustannuksia noin euroa maaliskuun lopun ja elokuun puolivälin 2016 välisenä aikana.

3 Kutsuplus-kalusto ei valitettavasti ole matalalattiarakenteista, mutta se on rakennettu niin, ettei askelkorkeus ylitä 35 cm:iä. Kutsuplus-autossa on 9 istumapaikkaa eikä laisinkaan seisomapaikkoja. Lasilaakson ja Kauklahden välille voidaan tarjota 15 minuutin vuorovälillä 72 istumapaikkaa, 36 paikkaa kummassakin suunnassa. Paikkamäärä on riittävä verrattuna tällä hetkellä vilkkaimpina ruuhkatunteina junaa käyttävien matkustajien määrään. Kutsuplus-kalustolla ajettavan palvelun tiheällä vuorovälillä kompensoidaan auton rajallista paikkamäärää. Kutsuplus-kalustolla ei voi kuljettaa esimerkiksi lastenvaunuja. Kutsuplus-kalustolla tarjottava palvelu Lasilaaksosta Kauklahteen olisi linjassa alkavan linjan 166 palvelun kanssa. Linjan 18 jatkaminen Lasilaaksoon (HSL:n hallituksen päätös ) tulisi aiheuttamaan merkittäviä lisäkustannuksia (noin ajalle ), koska linjalle tulisi lisätä kalustoa pidentyvän ajoajan vuoksi. Lisäksi Kutsuplus-kalustosta joudutaan maksamaan joka tapauksessa liikennöintikustannuksia voimassaolevan sopimuksen mukaisesti. Linja 18 ei tarjoaisi junan kanssa hyviä vaihtoyhteyksiä, johtuen junan kanssa osittain erilaisista vuoroväleistä sekä linjan erittäin pitkästä reitistä ja siitä johtuvasta suuresta ajoajan vaihtelusta alkaen Lasilaaksossa liikennöidään kilpailukierroksella 38/2016 kilpailutettavaa linjaa 166. Länsimetron liityntälinjastosuunnitelman mukaisen linjan 166 jakaminen linjoiksi 166 ja 167 parantaa palvelutasoa Vantinmäessä, koska vuoroväli Vantinmäen ja Kauklahden välillä tihenee. Lasilaakson ja Järvikylän osalta tarjottava palvelutaso vastaa alueiden kysyntää. Vantinmäkeen tarjotaan ruuhkassa 15 min vuoroväliä ja Lasilaaksoon sekä Järvikylään 30 minuutin vuoroväliä. Ruuhka-aikojen ulkopuolella Vantinmäen vuoroväli on 30 minuuttia ja Lasilaaksossa sekä Järvikylässä 60 minuuttia. Linjoja 166 ja 167 liikennöidään arkisin noin klo Linjoja liikennöidään esteettömällä 16-istumapaikkaisella minib-kalustolla. Linjan 166 jakaminen linjoiksi 166 ja 167 lisää liikennöintikustannuksia arviolta euroa vuodessa verrattuna Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmassa esitettyyn ratkaisuun, mutta parantaa samalla oleellisesti Vantinmäen palvelutasoa. Viikonloppuisin Lasilaakson korvaava bussiliikenne järjestetään linjalla 166 Vantinmäki Kauklahti Järvikylä noin klo Linjan 166 viikonloppuliikenne kasvattaa vuosittaista kustannusta noin euroa. Kustannukseen sisältyy samalla autolla liikennöitävä linja 167, jolloin myös Vantinmäkeen ja Järvikylään tulee viikonloppuisin joukkoliikenteen palvelua. Vantinmäen vuoroväli on viikonloppuisin 30 minuuttia ja Lasilaakson sekä Järvikylän 60 minuuttia. Vaihtoehtoisesti viikonloppuisin voidaan liikennöidä vain linjaa 166, jolloin Vantinmäen ja Lasilaakson vuoroväli olisi noin 30 minuuttia ja Järvikylässä ei olisi viikonloppuisin palvelua. Tämä vaihtoehto on yhtä kallis liikennöintikustannuksiltaan kuin linjojen 166 ja 167 liikennöinti. Tämä vaihtoehto aiheuttaisi sen, että Lasilaaksoon liikennöitäisiin viikonloppuisin tiheämmin mitä arjen päiväliikenteessä, kun taas Järvikylässä ei olisi viikonlopun palvelua. Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmassa Lasilaaksoon ajettavaksi

4 bussilinjaksi esitettiin linjaa 118. Linjojen 166 ja 167 perustamisen myötä liikennöintisuunnitelmassa tullaan esittämään linjan 118 reitin päättämistä Kauklahteen Lasilaakson sijaan. Linja 118 ei tarjoaisi hyviä liityntäyhteyksiä junalle johtuen mm. junan kanssa yhteensopimattomasta vuorovälistä, suuresta ajoajan vaihteluista sekä linjan muista tahdistustavoitteista. Linjan 118 vuoroväli vaihtelee minuutin välillä eikä se näin ollen tarjoaisi junan kanssa kaikkina aikoina sopivia vaihtoyhteyksiä. Linja 118 liikennöi Tapiolasta Espoon keskuksen kautta Kauklahteen, eli linjan reitti on pitkä, ja linjan ajoaika voi vaihdella erittäin paljon. Ajoajan vaihtelu heikentää vaihtoyhteyksien toimivuutta heikomman täsmällisyyden muodossa. Linja 118 muodostaa linjan 118B kanssa vahvan linjaparin välillä Suurpelto-Tapiola, tarjoten samalla kyseiselle alueelle liityntäyhteydet metroon. Linjan aikataulut tahdistetaan muiden Tapiolasta samaan suuntaan lähtevien linjojen ja metron kanssa. Edellä mainitut tahdistustavoitteet voivat aiheuttaa sen, että välillä Kauklahti-Lasilaakso ei pystytä tarjoamaan toimivia liityntäyhteyksiä. Lasilaakson vähäisestä kysynnästä johtuen ei linjan 118 suunnittelussa voida priorisoida Lasilaakson liityntäyhteyksiä, vaan linjan 118 tulee täyttää sille asetetut tahdistustavoitteet ensisijaisesti välillä Suurpelto-Tapiola. Lasilaaksoon on esitetty ajettavaksi bussilinja, koska junaliikenne alueella sijaitsevalla Mankin seisakkeella päättyy. Lasilaaksoon ajettavan bussilinjan keskeinen tarkoitus on luoda yhteys Kauklahteen ja vaihtomahdollisuus Kauklahdessa junaan. Uusi linja 166 on lyhyenä linjana täsmällinen ja sen vuoroväli on yhteensopiva junan vuorovälin kanssa. Lasilaakson alueelta on valtaosin kohtuullinen kävelyetäisyys Mankinjoen päätepysäkille, jolta liikennöidään bussivuoroja laajemmalla liikennöintiajalla. Luoman korvaava bussiliikenne Luomassa on tällä hetkellä junaliikenteen korvaavaa bussiliikennettä arkisin. Linja 911 liikennöi arkisin reittiä Kauklahti Luoma Masala Kirkkonummi klo kerran tunnissa. Luomassa korvaavaa bussiliikennettä järjestetään viikonloppuisin linjalla 911 Kauklahti Luoma Masala - Kirkkonummi, joka liikennöi lauantaisin klo 8-19 ja sunnuntaisin klo 9-19 kerran tunnissa. Linjan 911 viikonloppuliikenteen kustannukset ovat noin euroa vuositasolla. Kirkkonummen kunta on edellyttänyt Luomaan järjestettäväksi korvaavaa liikennettä, mutta samalla edellyttänyt HSL:ltä säästöjä vuoden 2016 liikennöintikustannuksista. Luoman korvaava bussiliikenne viikonloppuisin voidaan päättää vasta, kun asiasta on neuvoteltu Kirkkonummen kunnan kanssa. Ehdotus (SR) Hallitus päättää: a) että Luoman ja Mankin asemien lakkauttamista korvaavat ratkaisut toteutetaan selostustekstissä esitetyn ratkaisun mukaisesti, jota tarkennetaan tarvittaessa Liikennöintisuunnitelmaa (LISU) koskevan päätöksen yhteydessä tammikuussa 2016

5 b) todeta, että Luoman aseman korvaavan viikonloppuliikenteen osalta ratkaisu valmistellaan, kun neuvottelut Kirkkonummen kunnan kanssa on saatu päätökseen Liite Kartat Kutsuplus-autolla ajettavasta reitistä, linjasta 166 ja linjasta 911

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus 172

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus 172 Hallitus 172 08.12.2015 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus 172 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS Hallitus 109 18.08.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS 280/07.71.711/2015 Hallitus 109 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87 Hallitus 87 26.05.2015 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/07.71.710/2014 Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat:

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat: Hallitus 164 08.12.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 RATKAISU 280/07.71.711/2015 Hallitus 164 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230;

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (6) 37 Kirkkonummen kunnan arviointi- ja toimenpidekehotus Helsingin seudun liikenne kuntayhtymälle KIRDno-2017-433 Valmistelija / lisätiedot: Anna-Kaisa Kauppinen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Kirkkonummen liityntälinjaston tarkastelu Kirkkonummen kunnanhallitus 17.12.2018 2 Esittäjän nimi Kirkkonummen kunnanhallitus 17.12.2018 1. Projektin esittely & tilannekatsaus

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Siuntion palvelutasomäärittely HSLH 26.3.2019 2 Esittäjän nimi Tausta HSL:ssä on tehty palvelutasomäärittely Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen, Sipoon

Lisätiedot

Joukkoliikennesuunnittelu

Joukkoliikennesuunnittelu Joukkoliikennesuunnittelu 26.4.2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Joukkoliikennesuunnittelun tavoitteet Linjastosuunnittelun periaatteita Ajoaika- ja aikataulusuunnittelun periaatteita

Lisätiedot

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA ULKOPUOLELLA ESPOOSSA 1 (5) SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA Taustaa Espoon Kehä III:n sisäpuolisen alueen lähibussien linjastosuunnitelma hyväksyttiin HSL:n

Lisätiedot

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila 22-24 20-22 18-20 15-18 13:30-15 12-13:30 9-12 6:30-9 6-6:30 5-6 22-24 21-22 9-19 7-9 5-7 21-24 10-19 8-10 6-8 Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila Arki vuoroväli 30 30 20 30 30 30 20

Lisätiedot

Merkittävimmät liikennemuutokset

Merkittävimmät liikennemuutokset Hallitus 2 24.01.2017 LIIKENNÖINTISUUNNITELMA 2017 2018 53/08.01.00.00/2017 Hallitus 2 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö Jonne

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta?

Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta? Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta? Joukkoliikenteen toimintaympäristön muutokset valmistautuminen tuleviin muutoksiin, seminaari 11.12.2012

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Liikennöintisuunnitelma

Liikennöintisuunnitelma 1 2016 Liikennöintisuunnitelma 2016 2017 Seutulinjat sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon sisäiset bussilinjat sekä junaliikenne, raitioliikenne, metroliikenne

Lisätiedot

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma 1 560 suunnittelualue 500, 510 2 Työn aikataulu Lähtötietojen keruu ja läpikäynti Linjastoluonnoksen laatiminen Linjastoluonnos kommentoitavana 9.12.

Lisätiedot

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju 2224 2022 1820 1518 13:3015 1213:30 912 6:309 66:30 56 2224 2122 919 79 57 2124 1019 810 68 Linja 20 Lauttasaari Katajaharju Arki vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 10 15 15 kierrosaika 30 30 30 30 30 30 30

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

Merkittävimmät liikennöintimuutokset

Merkittävimmät liikennöintimuutokset Hallitus 2 23.01.2018 LIIKENNÖINTISUUNNITELMA 2018 2019 16/08.01.00.00/2018 Hallitus 2 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtajan sijainen Tero Anttila Ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen, p. 040 161 2173 ja

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2017 1 (5) 762 Valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponsi yöraitioliikenteestä Laajasaloon Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 1.3.2017 hyväksymän

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Päätös. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkisuunnittelulautakunta Päätös. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Kaupunkisuunnittelulautakunta 2017-05-09 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Metron liikennöintiajan laajentamista yöaikaan esitetään aika ajoin kaupunginvaltuutettujen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 1665/2016 08.00.00 67 Espoon liikennekatsaus 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot Orimattilan kaupunginhallitus 14.8.2017 Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Sisältö Vaihtoehto 1: Liityntävuorot jokaiseen junavuoroon Vaihtoehto 2: Liityntävuorot

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 41 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteen 5 liikennöintisuunnitelmat Liikennöintisuunnitelma Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Liite 1. Palvelutasokartta. Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen palvelutasotavoite

Liite 1. Palvelutasokartta. Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen palvelutasotavoite Liite 1. Palvelutasokartta Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen palvelutasotavoite 2018-2020 V (vuoroväli arkisin 60-120min, iltavuoroja, lauantai- ja sunnuntaivuoroja tarpeen

Lisätiedot

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 31 30 3 40 40B KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS.10.1 2A 8,K,V 3 4 30 2A 8,K,V 4 2 3 40 40B 31 3 1 2 1 1 2 2 4 2 8K 3 30 1 2 1 2 1 1 2 2 A A 2 LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 2.10.1 Vuorovälit [minuuttia]

Lisätiedot

Bussiliikenteen tarjouskilpailu 42/2017

Bussiliikenteen tarjouskilpailu 42/2017 Hallitus 150 12.12.2017 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 42/2017 RATKAISU 368/08.01.01.00/2017 Hallitus 150 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osastonjohtaja Tero Anttila, p. 4766 4330

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 30 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteiden 2-4 liikennöintisuunnitelmat Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kehäradan liikennöinti 2015

Kehäradan liikennöinti 2015 Kehäradan liikennöinti 2015 Suvi Rihtniemi 14.4.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kehäradan aikamatka 1975: Martinlaakson rata valmistuu. Aletaan puhua Marja-radasta Martinlaakson radan jatke:

Lisätiedot

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät 2018 Asiakastyytyväisyystutkimus Kevään 2018 tutkimusjakso 15.1. 18.5.2018 Noin 29 000 tutkimuslomaketta Kyselyt liikennevälineissä arkisin klo 6

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi yhteyden Matinkylän metroasemalle. vuoroväli 30 15 15 15 15 15 15 15 30 30 kierrosaika 50 55 60 55 55 55 60 55 50 50 vuoroväli 30 30 15 30 30 30

Lisätiedot

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma Herttoniemen linjastosuunnitelma Vuorovaikutusmateriaali 1 Vuorovaikutuksen lähtökohdat Tässä materiaalissa on esitelty kolme eri suunnitelmavaihtoehtoa. Eri vaihtoehdoissa painotetaan eri tavoitteita,

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

HSL ja itsehallintoalueet

HSL ja itsehallintoalueet HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 308 Ryj / Valtuutettu Johanna Sumuvuoren aloite metron yöliikenteen pidentämisestä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Johanna

Lisätiedot

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio 1.304 01.30 1.304 01:30 1:304 (pe) 01:30 Yölinja 20N Katajaharju Asemaaukio Arki Lauantai Sunnuntai vuoroväli 30 30 30 30 60 kierrosaika 60 60 60 60 60 Linjapituus: Kiertelevyysindeksi: 8,9 km 1,97 Linjan

Lisätiedot

E-junan sunnuntailiikenne lopetetaan, koska kapasiteettia on lisätty Kirkkonummen liikenteessä siirtymällä Sm5-junien käyttöön S- ja U-junissa.

E-junan sunnuntailiikenne lopetetaan, koska kapasiteettia on lisätty Kirkkonummen liikenteessä siirtymällä Sm5-junien käyttöön S- ja U-junissa. HSL kerää kommentteja liikennöintisuunnitelmasta 2014-2015 HSL laatii vuosittain seutulinjojen sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Keravan sisäisten linjojen sekä juna-, raitio-, metro- ja

Lisätiedot

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 1(7) Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 2019 Vesa-Matti Väistö 16.10.2018 2(7) JOHDANTO Joukkoliikkenne linjaston palvelutason määrittelyn keskeisin tehtävä on kuvata minkä tasoista joukkoliikennettä

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Esityksen sisältö 1. Joukkoliikenteen suunnitteluohje HSL-liikenteessä 2. Palvelutasomäärittelyyn vaikuttaneet muutokset toimintaympäristössä 3. 2016 suunnitteluohje ja palvelutasomäärittely

Lisätiedot

S Anl. p 2-06- 2014 OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Hallitus 70 15.04.2014 LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTOSUUNNITELMA 2014 91 /07.71.710/2013.

S Anl. p 2-06- 2014 OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Hallitus 70 15.04.2014 LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTOSUUNNITELMA 2014 91 /07.71.710/2013. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n Kv & Kh G r a n k u l l a S t f & S t s a p 2-06- 2014 S Anl. Hallitus 70 15.04.2014 DNo LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTOSUUNNITELMA 2014 91 /07.71.710/2013 Hallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 HSL:n yhteistyöalue 7 kuntaa: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo. 1.1.2018 Siuntio ja Tuusula Perussopimuksen

Lisätiedot

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut?

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman Kyläyhdistyksen vuosikokous 16.3.2016 Hannu Valtanen 16.3.2016 H.Valtanen 1 Kunnanvaltuusto 31.8.2015 Hyväksyi kunnan kaavoitusohjelman vuosiksi

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi. Aloitteen sisältö on seuraava:

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi. Aloitteen sisältö on seuraava: Yhdyskuntatekniikan lautakunta 4 21.01.2016 Kunnanhallitus 52 29.02.2016 Kunnanvaltuusto 29 14.03.2016 Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi

Lisätiedot

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 15 20 30 kierrosaika 80 85 95 85 85 85 95 85 80 75 vuoroväli 30 30 15 20 30 30 kierrosaika 75

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 Illan aiheet HSL lyhyesti toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Hyrylän joukkoliikenne 2018: linjat, reitit, kalustot, suunnitelmat joukkoliikennesuunnittelija

Lisätiedot

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET 63/ /2018. Hallitus 14

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET 63/ /2018. Hallitus 14 Hallitus 14 13.02.2018 ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET 63/00.02.06.00/2018 Hallitus 14 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Tero Anttila, p. 4766 4330

Lisätiedot

ProGIS iltapäiväseminaari HSL:ssä

ProGIS iltapäiväseminaari HSL:ssä ProGIS iltapäiväseminaari HSL:ssä 13:00 HSL & paikkatiedot (Markku Huotari) 13:20 HSL:n joukkoliikennerekisteri (Krister Karppinen) 13:40 Uusi reittiopas (Tuukka Hastrup) 14:00 Lippu- ja informaatiojärjestelmä

Lisätiedot

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 KESKEISIMMÄT PALVELUTASON MITTARIT Liikennöintiaika eli tarjonnan ajallinen laajuus

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille ESITYSLISTA 4/2013 1 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) yhtymäkokouksen jäsenille ja asiantuntiajäsenille HSL:n syysyhtymäkokous tiistaina 19.11.2013 kello 11:00 Kokoushuoneet Reitti ja Opas,

Lisätiedot

TOIMENPITEET KIVENLAHDEN METRON LIIKENNÖINNIN EDELLYTYSTEN TURVAAMISEKSI

TOIMENPITEET KIVENLAHDEN METRON LIIKENNÖINNIN EDELLYTYSTEN TURVAAMISEKSI Hallitus 116 02.10.2018 TOIMENPITEET KIVENLAHDEN METRON LIIKENNÖINNIN EDELLYTYSTEN TURVAAMISEKSI 445/08.01.01.01/2018 Hallitus 116 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osastonjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Länsimetron avaamisen liikkumisvaikutusten arviointi matkapuhelinverkkoon perustuvan ihmisvirta-analyysin perusteella Muutokset matkamäärissä ja henkilöautoliikenteessä 2 Esittäjän

Lisätiedot

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Lähtökohdat Suuri osa Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan ja Vesilahden joukkoliikenteestä 1.7.2014 Tampereen joukkoliikenteen hoitoon Avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Lähiliikenteen tarjonnan kehittäminen 21.1.2014

Lähiliikenteen tarjonnan kehittäminen 21.1.2014 Lähiliikenteen tarjonnan kehittäminen 21.1.2014 Taustaa VR Lähiliikenteellä on tarjonnan kehittämissuunnitelmia sekä pää- että rantaradallla - Muutoksien avulla pyritään ennen kaikkea kohdistamaan LVM-ostorahat

Lisätiedot

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Juhlaseminaari 9.2.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Miksi seudullinen liikenneorganisaatio? 1. Toimiva liikennejärjestelmä on seudun kansainvälinen kilpailuvaltti. 2. Helsingin seudun

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2017 1 (5) 68 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2017 TRE:6045/02.07.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelupäällikkö Juha-Pekka

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja 17.03.2011 Jyrki Rinta-Piirto Taina Haapamäki Strafica Oy Nykyinen linja 550 Itäkeskus Westendinasema Aamuruuhkan vuorovälit Länteen n. klo 7 8 (Itäkeskuksen lähtöajat)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2016 1 (5) 2 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle joukkoliikenteen suunnitteluohjeesta ja palvelutasomäärittelystä vuosille 2016-2021 HEL 2016-003710 T 08

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 32/2017 1 (5) Päätöshistoria 11.09.2017 815 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 11.09.2017 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Maria Ohisalon ehdotuksesta.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Hallitus 34 04.03.2014 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07.71.710/2013. Hallitus 34

Hallitus 34 04.03.2014 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07.71.710/2013. Hallitus 34 Hallitus 34 04.03.2014 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07.71.710/2013 Hallitus 34 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (8) 6 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan lausunto kaupunginhallitukselle HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017 HEL 2014-007922

Lisätiedot

Liikkumiselle asetetut tavoitteet

Liikkumiselle asetetut tavoitteet Liikkumiselle asetetut tavoitteet Pääradan liikkumiselle johdetut tavoitteet 1. Pääradalla tarjotaan korkeatasoisia ja nopeita junayhteyksiä Tampereen kautta pääkaupunkiseudulle on päivittäin useita suoria

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2016 1 (5) 2 Suomenlinnan lauttaliikennettä koskevan liikennöintisopimuksen tekeminen HSL:n kanssa HEL 2016-010853 T 08 00 05 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 Illan aiheet HSL lyhyesti joukkoliikenteestä vastaava osastonjohtaja Tero Anttila Jokelan joukkoliikenne 2018: linjat, reitit, kalustot,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (5) 164 Suomenlinnan lauttaliikennettä koskevan liikennöintisopimuksen tekeminen HSL:n kanssa HEL 2016-010853 T 08 00 05 Päätös päätti oikeuttaa HKL:n tekemään Suomenlinnan

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Liite 1 - Linjakortit LUONNOS 4.2.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällys KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO... 3 Linja 57... 4 Linja 68... 5 Linja 69... 6 Linja 70...

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA. Paikallisliikennepäivät Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy

SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA. Paikallisliikennepäivät Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA Paikallisliikennepäivät 22.9.2017 Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SISÄLTÖ TAUSTAA SÄHKÖBUSSILIIKENNE HYÖDYT NYKYTILA Espoo Helsinki Turku Tampere KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILIIKENTEEN MUUTOKSET 23/ /2018. Hallitus 59

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILIIKENTEEN MUUTOKSET 23/ /2018. Hallitus 59 Hallitus 59 08.05.2018 ETELÄ-ESPOON BUSSILIIKENTEEN MUUTOKSET 23/08.00.00.04/2018 Hallitus 59 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Tero Anttila, p. 050 555 2932 ja ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille Liite KT 23.8.2018 104 Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2019-2021 23.8.2018 Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä (HSL) pyytää

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN Liikenne ja maankäyttö 4.10.2017 Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SISÄLTÖ TAUSTAA SÄHKÖBUSSILIIKENNE HYÖDYT JA HAASTEITA TALOUDELLINEN KANNATTAVUUS NYKYTILA

Lisätiedot

LIITE Liikennepalvelut osasto 130/2016 KOHDE A Linja 8X

LIITE Liikennepalvelut osasto 130/2016 KOHDE A Linja 8X LIITE Liikennepalvelut osasto 130/2016 KOHDE A Linja 8X HSL Helsingin seudun liikenne PL 100 00077 HSL Puhelin (09) 4766 4444 Faksi (09) 4766 4441 hsl@hsl.fi Y-2274586-3 HRT Helsingforsregionens trafik

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 LISÄKIRJE N:O 1 13.4.2016 Dnro 378/2016 Tarjouspyyntö 24.3.2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 Rovaniemen kaupunki tekee viitteessä

Lisätiedot

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS Näkökulmia joukkoliikennevälineiden turvallisuushaasteisiin ja matkustajien ja kuljettajien turvallisuuden parantamiseen Sami Aherva Helsingin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Länsimetron Matkatutkimus kevät

Länsimetron Matkatutkimus kevät Länsimetron Matkatutkimus kevät 2018 11.9.2018 Mitä ja miten tutkittiin? Tutkimuksella selvitettiin, miten joukkoliikennematkat ovat muuttuneet länsimetron vaikutusalueella metron käyttöönoton jälkeen.

Lisätiedot

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, Liikennöintisuunnitelman,

Lisätiedot

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto YLEISTÄ Raide-Jokerilla tulee olemaan Espoossa noin 50 000 käyttäjää vuoden 2035 arkipäivänä. Käyttäjistä

Lisätiedot

JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET. Seudullinen joukkoliikennejaosto Täydennetty

JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET. Seudullinen joukkoliikennejaosto Täydennetty JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET Seudullinen joukkoliikennejaosto 12.4.2018 Täydennetty 23.4.2018 ESIPUHE: MITÄ TARKOITETAAN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOLLA? PALVELUTASO: Kuinka joukkoliikenne vastaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (5) 131 Yhteistyöpöytäkirja HSL:n kanssa koskien Jokeri-linjan liikennöintiä varten tarvittavan kaluston hankintaa HEL 2016-008863 T 00 01 06 Päätös esitti kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 06.05.2013 539 HEL 2013-000694 T 00 00 03 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi,

Lisätiedot

Liikennöintisuunnitelma 2014 2015

Liikennöintisuunnitelma 2014 2015 1 2014 Liikennöintisuunnitelma 2014 2015 Seutulinjat sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon sisäiset bussilinjat sekä junaliikenne, raitioliikenne, metroliikenne

Lisätiedot

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v. 2014 - Hervanta keskustelutilaisuus, Hervannan elokuvateatteri 6.11.2013, suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen Suunnittelun aikataulu Keskustelutilaisuudet alueilla,

Lisätiedot

Hallitus RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA / /2013. Hallitus 54

Hallitus RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA / /2013. Hallitus 54 Hallitus 54 25.03.2014 RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA 2014-2024 28/07.71.710/2013 Hallitus 54 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017. Hallitus 41

Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017. Hallitus 41 Hallitus 41 27.03.2018 POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/08.00.00.04/2017 Hallitus 41 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osaston johtaja Tero Anttila, p. 050 555

Lisätiedot

HSL:n alustava TTS

HSL:n alustava TTS HSL:n alustava TTS2017-2019 KORY 17.6.2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Valmistelun eteneminen Alustava TTS2017-2019 valmistellaan HSL:n hallituksen 14.6. kokoukseen ja se lähetetään kunnille

Lisätiedot

Liikennöintisuunnitelma

Liikennöintisuunnitelma 1 2013 Liikennöintisuunnitelma 2013-2014 Seutulinjat sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Keravan sisäiset bussilinjat sekä junaliikenne, raitioliikenne, metroliikenne ja lauttaliikenne Liikennöintisuunnitelma

Lisätiedot