Synnytyspelko. Hanna Rouhe ja Terhi Saisto NÄIN HOIDAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Synnytyspelko. Hanna Rouhe ja Terhi Saisto NÄIN HOIDAN"

Transkriptio

1 Hanna Rouhe ja Terhi Saisto NÄIN HOIDAN varjostaa joka kymmenettä raskautta, ja se on suunnitellun keisarileikkauksen yleisimpiä syitä. Synnytyspelon taustalta löytyy psyykkistä sairastavuutta, väkivaltaa ja huonoja synnytyskokemuksia. a hoidetaan pelkopoliklinikassa kätilön ja synnytyslääkärin antaman tuen avulla. HYKS:ssä kehitetty ensisynnyttäjille tarkoitettu psykoedukatiivinen Nyytti-ryhmähoito on osoittautunut tutkimuksissa tehokkaimmaksi hoitomuodoksi. Synnytysopillisen arvion ohella hoidon kulmakivinä ovat pelkopotilaan kuuleminen ja tukeminen. Hyvän hoidon avulla suurin osa synnytyspelkoisista uskaltautuu kohtaamaan pelkonsa ja luopuu keisarileikkaustoiveesta. Ketään ei kuitenkaan tule pakottaa alatiesynnytykseen. Hoidon onnistumisen mittarina synnytystavan lisäksi on synnyttäjän ja perheen henkinen hyvinvointi. Synnytyspelosta kärsivän synnytyksessä tulisi kiinnittää huomiota erityisesti luottamuksen luomiseen, henkiseen tukemiseen ja läsnäoloon. a ehkäistään parhaiten synnytysten hyvällä hoidolla ja jälkihoidolla. on yleinen raskautta kuormittava tila, sillä voimakkaasta pelosta kärsii jopa 6 10 % raskaana olevista naisista (Nieminen ym. 2009, Rouhe ym. 2009). aiheuttaa lukuisia fyysisiä (esim. päänsärky, tykytys, vatsakivut, selkävaivat) ja psyykkisiä oireita (esim. ahdistuneisuus, paniikkioireet, painajaiset, unettomuus, väsymys). Yksittäisinä oireina nämä ovat hetkellisesti varsin tavallisia, mutta synnytyspelkoisella oireita esiintyy usein monia. Lisäksi oireilua ilmenee läpi raskauden. Pelko vie odottajan mielessä niin paljon tilaa, että normaali valmentautuminen synnytykseen ja tulevaan vanhemmuuteen häiriintyy tai estyy. altistaa synnytyksessä traumatisoitumiselle, lapsivuodemasennukselle ja varhaisen vuorovaikutuksen ongelmille (Brodén 2006). on yksi yleisimmistä suunnitellun keisarileikkauksen syistä. Esimerkiksi HYKS:n synnytysklinikoissa on kymmenen viime vuoden aikana päädytty keisarileikkaukseen synnytyspelon takia 1 3 %:ssa synnytyksistä. Tämä tarkoittaa, että joka neljäs tai viides suunniteltu keisarileikkaus tehdään synnytyspelon takia. Toive keisarileikkauksesta on usein naisen hätähuuto tilanteessa, jossa hänellä itsellään ei ole voimia tai uskallusta kohdata pelkoaan ja valmistautua tulevaan synnytykseen ja vanhemmuuteen. Kun pelko ja ahdistuksen tunteet täyttävät raskaana olevan naisen ajatukset, mielikuvien synty tulevasta lapsesta voi estyä tai häiriintyä. Tämän takia normaalisti raskauden aikana alkava vuorovaikutussuhteen kehittyminen lapseen saattaa häiriintyä tai se voi jäädä jopa puuttumaan (Brodén 2006). Jos pelkoa ei hoideta, synnyttäjällä on suuri riski kokea synnytys traumaattisena. Tämä puolestaan altistaa edelleen masennukselle ja äiti-lapsisuhteen ongelmille. Näin ollen hyvällä synnytyspelon hoidolla ei ainoastaan vaikuteta synnytystapaan, vaan pelkopotilaan mieli vapautetaan olennaiseen eli synnytykseen ja vanhemmuuteen valmistautumiseen (Brodén 2006). Mikä synnytyksessä pelottaa? Yleisimmät pelon aiheet ovat kipu ja huoli siitä, että jokin menee vikaan. Osa pelkää omaa tai lapsen kuolemaa tai vaurioitumista synnytyksessä. Monet ovat huolissaan tilanteen hallinnan menettämisestä synnytyksessä. He saattavat pelätä altistavansa omilla toimillaan itsensä ja lapsensa vaaralle. Ensisynnyttäjää ahdistaa ajatus oudosta, ennen kokemattomasta tilanteesta, jonka kulkua ei voi täysin ennustaa. Uudelleensynnyttäjän pelon taustalla taas on usein huono synnytyskokemus. Pelko saattaa kohdistua myös henkilökuntaan: tulenko kuulluksi, kohdellaanko minua ystävällisesti, 521 Duodecim 2013;129:521 7

2 KATSAUS 522 YDINASIAT 88 on yleinen ongelma, joka varjostaa joka kymmenennen naisen odotusta. 88Ilman pelon asianmukaista käsittelyä synnytyksen hoito on vaikeaa sekä riskialtista, ja joudutaan 8tekemään turhia keisarileikkauksia. 88ista voidaan auttaa kätilön, psykologin tai synnytyslääkärin antaman tuen sekä psykoedukatiivisen ryhmäterapian avulla. 88Synnytyspelon hoito on tehokasta: % keisari8leikkausta toivoneista naisista pystyy valmistautumaan normaaliin synnytykseen ja voi psyykkisesti paremmin. 8 8 Synnytyspelosta kärsivän synnytyksessä tulee kiinnittää erityishuomiota läsnäoloon ja synnyttäjän henkiseen tukemiseen. saanko varmasti kivunlievitystä ja auttaako se, osaako henkilökunta asiansa? Näiden ajatusten taustalla on usein ystävien tai sukulaisten ikävät kokemukset taikka omat huonot sairaala- tai synnytyskokemukset. Synnyttäjä voi myös pelätä jäävänsä synnytyksessä ilman apua ja tukea. Synnytyspelon taustalla on hyvin erilaisia tekijöitä. isia on jokaisessa ikä-, koulutus- ja sosiaaliluokassa. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattiryhmissä synnytyspelkoa esiintyy kuitenkin enemmän, mikä selittynee suuremman tietomäärän aiheuttamalla ahdistuksella (Melender 2002). Eri tutkimusten mukaan synnytyspelolle altistavia tekijöitä ovat psyykkiset sairaudet (masennus, syömishäiriöt, paniikkihäiriö), aiempi seksuaa linen tai muu väkivalta sekä muut traumaattiset kokemukset, mukaan lukien edellinen synnytys (Kringeland ym. 2009, Lukasse ym. 2010, Rouhe ym. 2011). Tietynlaiset psyykkiset ominaisuudet, kuten haavoittuvaisuus, yleinen ahdistuneisuus, neuroottisuus ja huono itsetunto, voivat myös altistaa synnytyspelolle (Saisto ym. 2001). Uudelleensynnyttäjällä pelko voi syntyä pelkästään aiemman traumaattisen synnytyksen pohjalta, mutta myös aivan normaali synnytys voi aiheuttaa traumahäiriön ja siten voimakkaan pelon, varsinkin jos taustalla on mainittuja psyykkisiä ominaisuuksia tai sairauksia (Söderqvist ym. 2006). Keisarileikkaustoiveen taustalla on usein voimakas synnytyspelko, aiempi keisarileikkaus tai negatiivinen synnytyskokemus (Kringeland ym. 2009, Fuglenes ym. 2011). Hoito a on hoidettu esimerkiksi valmennuksilla ja terapioilla sekä kätilön, psykologin ja synnytyslääkärin antaman tuen avulla. Eri tutkimusten mukaan alun perin keisarileikkausta toivoneista hoitoa saaneista naisista % päätyy alatiesynnytysyritykseen (Sjögren ja Thomassen 1997, Bastani ym. 2006, Nerum ym. 2006, Saisto ym. 2006, Sydsjö ym. 2011, Rouhe ym. 2012). Tutkituista hoitomuodoista tehokkaimmaksi on todettu psykoedukatiivinen ryhmäterapia ja moni ammatillisen ryhmän ohjaama kätilövetoinen kriisiterapia. Hoidon tehon mittarina on tähänastisissa tutkimuksissa käytetty lähinnä synnytyspelon takia tehtävien keisarileikkausten määrää eikä muuta hyvinvointia ole juuri aiemmin tutkittu. Missä synnytyspelkoa tulisi hoitaa? a on hyvin eritasoista. Odottajien ensisijainen hoitopaikka on neuvola, jossa myös synnytyspelkoa tulisi hoitaa. Pelon käsittely aloitetaankin keskustelulla neuvolassa. Jos tämä tuki ei riitä tai odottajalla on keisarileikkaustoive, tulee potilas ohjata erikoissairaanhoitoon synnytyspelkopoliklinikkaan mahdollisimman pian. Siellä pelkääviä odottajia hoitavat erikoiskoulutetut kätilöt ja synnytyslääkärit. Vastaanottoon tulisi varata riittävästi aikaa; suosittelemme, että kätilön vastaan ottoaika kestäisi tunnin ja lääkärin 45 minuuttia. Milloin hoito tulisi aloittaa? Käytännössä ongelmana on usein se, että pelkopotilas ohjautuu hoitoon liian myöhään, esimerkiksi synnytystapa-arvioon raskausviikolla 36. Synnytyspelon seulontaan on kehitetty yksinkertainen menetelmä, jonka herkkyys on todettu hyväksi (herkkyys 98 %, tarkkuus 68 %) H. Rouhe ja T. Saisto

3 Taulukko 1. Nyytti-ryhmähoidon sisältö. Tapaaminen Aihe (90 min) + 30 minuutin ohjattu rentoutus Mukana potilaiden lisäksi 1. Tietoa synnytyspelosta, ryhmäterapiasta ja rentoutuksen vaikutuksista Terapeutti 2. Synnytyksen aiheuttamista tunteista keskusteleminen ja niiden normalisointi Terapeutti 3. Sairaalarutiinit, synnytysprosessi ja kivunlievitys Terapeutti + kätilö 4. Perheen synty, muutokset parisuhteessa, vanhemmaksi kasvaminen Terapeutti + puoliso 5. Äidiksi tuleminen, lapsivuodemasennus, varhainen vuorovaikutus Terapeutti 6. Synnytykseen valmistautumisen viimeistely, synnytyssuunnitelma Terapeutti 7. Vauvatapaaminen, synnytyskokemuksesta keskusteleminen, trauma- ja masennusoireiden tunnistaminen, varhainen vuorovaikutus Terapeutti (Rouhe ym. 2009). Neuvolassa olisi hyvä kysyä esimerkiksi toisella käynnillä (keskiraskaudessa), miten nainen suhtautuu synnytykseen. Vastaus pyydetään numeerisessa muodossa (0 10): 0 tarkoittaa sitä, että nainen odottaa synnytystä rauhallisin mielin, ja 10 sitä, että synnytys pelottaa erittäin paljon. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää seulontaa varten suunniteltua lomaketta tai VAS-janaa. Viiden pisteen rajan ylittäneiltä tulee pelkoajatuksia kysyä tarkemmin. Mikäli neuvolan apu ei riitä, potilas lähetetään erikoissairaanhoitoon. Seulonnan avulla hoito päästään aloittamaan riittävän ajoissa parempien hoitotulosten saavuttamiseksi. Suuri osa pelkääjistä ei ota pelkoaan oma-aloitteisesti puheeksi neuvolassa eikä siten saa apua pelkoonsa. Nämä pelon hoitoon hakeutumattomat ja liian myöhään erikoissairaanhoitoon lähetetyt odottajat käyttävät kokemuksemme mukaan tavallista enemmän neuvolapalveluja ja hakeutuvat useammin päivystysvastaanotolle esimerkiksi fyysisten oireiden ja uupumuksen takia. He eivätkä useinkaan voi nauttia raskaudesta normaaliin tapaan, ja valmentautuminen sekä synnytykseen että vanhemmuuteen häiriintyy. Miten kohdata synnytyspelkoinen odottaja? Vastaanottotilanteeseen kohdistuu valtavasti odotuksia. Tärkeää on luoda turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa pelkopotilaalla on mahdollista avautua ja tulla kuulluksi. Peloista ja traumakokemuksista tai psyykkisestä taustasta puhuminen ei ole kenellekään helppoa, varsinkin jos mieltä ahdistaa lähestyvä synnytys. Potilailla on usein ikäviä kokemuksia terveydenhuoltohenkilökunnasta, joten heidän on vaikea luottaa keneenkään. Pelkoon liittyy usein myös häpeän ja erilaisuuden tunteita, joita ammattihenkilöiden tulisi lieventää esimerkiksi kertomalla ongelman tavallisuudesta. Potilas hyötyy myös asiallisesta tiedosta. On hyvä kertoa vaikkapa keisarileikkauksien yleisyydestä ja toimenpiteeseen liittyvistä riskeistä ja komplikaatioista. Lisäksi kannattaa keskustella synnytyssairaalassa käytettävistä kivunlievitysmenetelmistä ja niiden saatavuudesta esimerkiksi päivystysaikaan. Tieto pitäisi antaa myös kirjallisessa muodossa. Potilasta auttaa usein kätilön kanssa käyty keskustelu, jossa mietitään yhdessä, miten synnytykseen voi valmistautua. Synnytykseen liittyvät toiveet kirjataan muistiin. Kirjaamisesta on tärkeä kertoa potilaalle ja lisätä siten luottamusta hoitoon. Miten suhtautua keisarileikkaustoiveeseen? Potilaalla tulee olla lupa toivoa keisarileikkausta. Käytännössä hyväksi todettu tapa on sanoa, ettei ketään pakoteta synnyttämään alateitse ja että päätöstä synnytystavasta ei tehdä ensimmäisellä tapaamisella. Näin keskustelu on vapautuneempaa, kun tilanteeseen ei liity päätöksenteon painolastia. Potilaan toive kirjataan mutta leikkausaikaa ei varata ennen loppuraskautta. Tieto siitä, ettei keisarileikkauksen saamisesta tarvitse taistella, vapauttaa usein mielen käsittelemään pelkoa ja valmentautumaan lähestyvään synnytykseen. Useimmiten keisarileikkaustoive väistyy hoidon myötä. Jos alatiesynnytys kuitenkin tuntuu mahdottomalta vielä loppuraskaudessa 523

4 KATSAUS 524 Taulukko 2. Synnytyslääkärin roolin erityispiirteitä synnytyspelon hoidossa. Lähetteen arviointi Kliininen arviointi Alatiesynnytyksen edellytykset Muiden sairauksien vaikutus synnytykseen Tutkitun tiedon jakaminen Synnytystapojen edut ja haitat Kivunlievitysmenetelmät Sikiön voinnin seuranta synnytyksen aikana Aiempien synnytysten läpikäynti Synnyttäjän kertomus ja synnytyskertomus Päätös synnytystavasta Psykiatrin konsultaatio tarvittaessa Tärkeimpänä kuuleminen, ymmärtäminen ja tukeminen hoidon jälkeenkin, on keisarileikkaus eettisesti perusteltu toimenpide. ista ei tule syyllistää siitä. Mikäli keisarileikkaustoive ei väisty, on edelleen tärkeää motivoida potilasta käsittelemään synnytykseen liittyviä asioita myös mahdollisen ennenaikaisen synnytyksen varalta. Siinä tapauksessa, että synnytys käynnistyy ennen sovittua leikkausaikaa (ennen raskausviikon 39 täyttymistä), on alatiesynnytys entistäkin parempi vaihtoehto sekä äidin että vastasyntyneen kannalta. Alatiesynnytys on turvallisempi synnytystapa niin lapselle kuin äidillekin. Tulehdus-, vuoto- ja laskimotukoskomplikaatiot ovat yleisempiä keisarileikkauksessa, ja alatiesynnytys valmistaa lasta paremmin syntymän jälkeiseen elämään. Suunniteltuun keisarileikkaukseen liittyy suurentunut vastasyntyneen hengitysvaikeuksien riski. Vaara on sitä suurempi, mitä aikaisemmin ennen laskettua aikaa lapsi syntyy. Raskausviikolla 37 vaara on seitsenkertainen (esiintyvyys 7,4 %). Suurin osa suunnitelluista keisarileikkauksista tehdään raskausviikolla 39, ja silloin riski on vielä kuusinkertainen (esiintyvyys 1,8 %) (Saisto 2003). Keisarileikkauksella syntyneillä lapsilla on suurempi vaara joutua hoitoon vastasyntyneiden valvonta- ja teho-osastolle myös veren pienen glukoosipitoisuuden ja matalan ruumiinlämmön vuoksi. Synnytyksen aiheuttama katekoliamiinien erityksen käynnistyminen valmistaa lasta syntymänjälkeistä sopeutumista varten. Suunniteltu keisarileikkaus ei käynnistä tätä eritystä, ja koko adaptaatioprosessin täytyy tapahtua syntymän jälkeen (Saisto 2003). Keisarileikkauksella on myös vaikutuksensa seuraaviin raskauksiin. Esimerkiksi kesken menot, kohdunulkoiset raskaudet, lapsettomuus, istukan kiinnittymisen häiriöt ja kohdun repeämät ovat yleisempiä jo yhden sektion jälkeen. Keisarileikkaukseen, myös suunniteltuun, liittyy siten suurempi sairastavuus ja kuolleisuus (Pallasmaa, Saisto 2003). Nyytti-ryhmä. HYKS:n alueella on hyviä kokemuksia Nyytti-ryhmästä pelkopotilaiden hoidossa. Kyseessä on psykologin vetämä psykoedukatiivinen ryhmähoito, joka on kehitetty pelkääville ensisynnyttäjille. Ryhmässä on enintään kuusi äitiä, ja he tapaavat psykologin johdolla kuusi kertaa raskauden aikana ja kerran synnytyksen jälkeen. Ennen ryhmätapaamisten aloittamista psykologi haastattelee potilaan puhelimessa. Vasta-aiheita ryhmään osallistumiselle ovat psykoottisuus ja vaikea masennus. Yksi käynneistä tapahtuu synnytyssalissa, ja silloin mukana on kätilö. Yhteen tapaamiseen osallistuvat myös puolisot. Tarkempi ryhmäterapian sisältö on esitelty TAULUKOSSA 1. Ryhmähoidon tulokset ovat olleet erinomaisia: jopa 85 % osallistujista pystyy suuntaamaan toiveensa alatiesynnytykseen ja peräti 77 % onnistuu synnyttämään alateitse (Saisto ym. 2006, Rouhe ym. 2012). Synnytysopillisten hyötyjen lisäksi on muistettava myös positiiviset vaikutukset vanhemmuuteen ja myöhempään hyvinvointiin. Ryhmähoidon myötä odottajien valmiudet synnytykseen vahvistuvat. Samalla tämä vaikuttaa positiivisesti myös vanhemmuuteen ja lapsen hoitoon. Ryhmähoito antaa lisäksi kykyjä selvitä vastoinkäymisistä myöhemmin elämässä (Salmela-Aro ym. 2012). Nyytti-ryhmä toimii toistaiseksi vain HYKS-alueen synnytyspelkoisten apuna. Nyytti-ryhmät kehitettiin synnytyspelkoisten hoitoon jo vuonna 1998, ja vuosittain niissä hoidetaan noin potilasta. Ryhmään ohjataan potilaita sekä neuvolasta että synnytyspelkopoliklinikoista; näistä odottajista reilu kaksi kolmasosaa pystyy osallistumaan hoitoon. Kustannusvaikuttavuusanalyysi Nyytti-hoidon tuloksista on tekeillä. H. Rouhe ja T. Saisto

5 Miten synnytystapa tulisi valita? Lääkärin tehtävä synnytyspelon hoidossa on asiantuntijana jakaa tutkittua tietoa sekä yleisellä tasolla että kyseisen potilaan tilanteessa yhdistämällä tieto kliinisen tutkimuksen tuloksiin. Synnytyslääkärin rooli on tiivistetty TAULUKkOon 2. Keisarileikkauksesta sopimista lukuun ottamatta myös avosektorin lääkärit voivat kokemuksensa ja taitojensa mukaisesti sisällyttää rooliinsa kaikki muut taulukossa mainitut tehtävät, etenkin potilaan kuulemisen ja tukemisen. Edellisten synnytysten läpikäynti sekä tunne- että asiatasolla on tärkeää. Asiantuntijan arvio siitä, millaiset alatiesynnytyksen onnistumisen edellytykset ovat esimerkiksi keisarileikkauksen jälkeen, auttaa synnyttäjää sietämään epävarmuutta. Tällöin hän uskaltautuu herkemmin synnyttämään alakautta. poliklinikassa sovitut asiat kirjataan ja synnytyssalin henkilökunta pitää niistä kiinni (esim. puudutus mah dolli suuksien mukaan koko synnytyksen ajan, hankalan paniikin iskiessä kesken synnytykseen voidaan tarvittaessa tehdä kiireellinen keisarileikkaus) mahdollisuuksien mukaan. Lopullisen päätöksen synnytystavasta tekevät potilas ja lääkäri yhdessä. Ehdotonta keisarileikkaustoivetta on syytä kunnioittaa. On myös hyvä tarjota mahdollisuutta synnytyksen käynnistämiseen keisarileikkauksen vaihtoehtona. isen naisen synnytyksen hoito Taulukko 3. Synnytyksessä traumatisoituneen tunnistaminen. Synnytyksen jälkeen Tyypillisiä käyttäytymispiirteitä Potilas on erittäin itkuinen ja ahdistunut synnytyksestä puhuessaan Potilas näkee painajaisia synnytyksestä Potilas kertoo synnytyksestä tunnekylmästi tai ei halua puhua siitä ollenkaan Erityishuomiota tulisi kiinnittää äiteihin, jotka antavat synnytyskokemukselleen VAS-janalla pistemäärän 1 5 Tarvittaessa tehdään oirekysely potilaille, joilla on tyypillisiä käyttäytymispiirteitä Painajaiset Takautumat Välttämisoire Ylivirittäytyminen tai lamaannus Uuden raskauden aikana Tyypillisiä käyttäytymispiirteitä Potilas toivoo raskaudenkeskeytystä kevyiltä tuntuvin perustein Potilaalla on ehdoton keisarileikkaustoive (saattaa vaatia keisarileikkausta ilman perusteluja tai kertoa hyvin avoimesti ja ahdistuneesti aiemmasta synnytyksestä) Keskustelu aiemmasta synnytyksestä ja tarvittaessa ohjaus terapiaan Erityishuomiota tulisi kiinnittää synnytyspelkoisiin ja mielenterveyden ongelmista aiemmin kärsineisiin potilaan synnytyksen hoitaminen on vaikeaa ja riskialtista, mikäli pelkoa ei ole onnistuttu lievittämään riittävästi. Pelon ahdistama ihminen on jännittynyt, eikä hän pysty omin avuin rentoutumaan. Hoitamaton synnytyspelko johtaakin usein päivystyskeisarileikkaukseen tai imukuppisynnytykseen (Ryding ym. 1998, Rouhe ym. 2012). Synnytyspelon hoito ja tieto siitä, että henkilöstö synnytyssalissa tietää sovitut asiat, auttavat naista kohtaamaan synnytyksen rauhallisemmin mielin ja ottamaan sen vastaan sellaisena kuin se on. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää pitää kiinni sovituista asioista mahdollisuuksien mukaan ja synnyttäjälle asiat hyvin perustellen. Sopimuksissa otetaan aina huo mioon se, ettei synnytystä voi täysin suunnitella ja että odottamattomia asioita voi tapahtua. Myös synnytyspelkoonsa asianmukaista hoitoa saaneet synnyttäjät tarvitsevat usein muita enemmän henkistä tukea, kannustusta ja läsnä oloa synnytyksen aikana. Synnytyksessä traumatisoituminen altistaa naisen traumatisoitumiselle synnytyksen yhteydessä. Traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsii noin 2 % synnyttäneistä naisista (Ayers 2004, Söderqvist ym. 2006). Päivystyskeisarileikkaus, imu kuppi synnytys ja hoitamaton kipu ovat synnytykseen liittyviä altistavia tekijöitä, mutta yleensä traumatisoituneilla on taustallaan teknisesti normaalisti sujunut alatiesynnytys. Usein siihen on kuitenkin liittynyt hyvin vah 525

6 KATSAUS TIETOLAATIKKO. Miten synnytyspelkoista tulisi hoitaa? tulisi todeta varhain seulonnan avulla. Jos pelko ei hoidu neuvolan antaman tuen, tiedon ja valmennuksen avulla, tulee odottaja lähettää synnytyspelkopoliklinikkaan. HYKS:n alueella ensisynnyttäjät ohjataan ensisijaisesti Nyyttiryhmään ja muuallakin olisi hyvä harkita vastaavia ryhmiä. Äitiyspoliklinikan synnytyspelkopoliklinikassa asiaan perehtyneet synnytyslääkärit ja kätilöt hoitavat potilaita. Vastaanottoajan tulee olla riittävän pitkä, kätilön vastaanottoajan esimerkiksi tunnin ja lääkärin 45 minuuttia. Hoito pitää sisällään tietoa, tukea ja kliinisen asiantuntija- arvion. Lisäksi se parantaa luottamusta hoitoon, henkilökuntaan ja synnyttäjän omiin kykyihin. Päätös synnytystavasta tulee tehdä loppuraskaudessa asianmukaisen hoidon jälkeen synnytyslääkärin ja potilaan kesken. Jos synnytyspelko ei hellitä asianmukaisesta hoidosta huolimatta raskauden aikana, on keisarileikkaus eettisesti perusteltu toimenpide. Synnytyksen hoidossa tulisi kiinnittää huomioita erityisesti synnytyspelkoisen potilaan tukemiseen ja läsnäoloon sekä tehtyjen suunnitelmien toteuttamiseen mahdollisuuksien mukaan. a ehkäistään parhaiten hyvällä synnytysten hoidolla ja jälkihoidolla. va oman tai lapsen kuoleman pelko. Traumakokemuksessa tilanteen kuormittavuus ylittää synnyttäjän henkisen sietokyvyn, ja silloin yhteys tapahtumien ja niihin liittyvien tunteiden välillä katkeaa helposti. Tällöin synnyttäjä ei pysty jälkikäteen käsittelemään asiaa omin voimin. Traumatisoituneet äidit välttävät usein raskaaksi tuloa, ja uusi raskaus on monesti yllätysraskaus. Silloin nämä naiset saattavat hakea raskaudenkeskeytystä tai heillä on ehdoton keisarileikkaustoive. Traumatisoitumista on usein vaikea tunnistaa, ja sen vuoksi HYKS:ssä on otettu käyttöön VAS-janalla toteutettava synnytyskokemuskysely, joka tehdään synnytyksen jälkeen. (Millainen kokemus synnytyksesi oli kokonaisuutena? 1 = erittäin negatiivinen kokemus, 10 = erittäin positiivinen kokemus.) Tarkoituksena on löytää traumatisoituneet äidit. Kaikkien 1 5 pistettä antaneiden äitien kanssa käydään uusi synnytyskeskustelu ja tarvittaessa varataan aikana jälkikeskusteluun tai tarjotaan psykiatrista tukea. Neuvolan jälkitarkastuksessa on tärkeä palata äidin synnytyskokemukselleen antamaan VAS-arvosanaan ja ottaa sen pohjalta synnytys puheeksi. Välttämisoireen takia traumatisoitunut ei useinkaan itse hae apua, eikä traumahäiriö hoidu ajan myötä itsestään. Traumaperäinen stressihäiriö vaatii terapeuttista tukea. Traumatisoituneet äidit tulee tunnistaa (TAULUKko 3) ja ohjata tarvittavaan hoitoon. Mikäli traumatisoituminen selviää vasta uuden raskauden myötä, on tärkeää keskittyä potilaan tukemiseen. Äiti ohjataan terapiaan, eikä ehdotonta keisarileikkaustoivetta ole syytä lähteä painostaen pyörtämään. Lopuksi Pelkäävää odottajaa ei tulisi jättää huoliensa kanssa yksin. Jokainen raskaana oleva tulisi kohdata yksilönä omine taustoineen, toiveineen ja pelkoineen. Synnytyspelon hyvällä hoidolla ei vaikuteta ainoastaan synnytystapaan vaan myös naisen ja perheen myöhempään hyvinvointiin. Synnytystavasta riippumatta hyvää hoitoa ja tukea saaneet äidit voivat henkisesti paremmin sekä raskauden ajan että synnytyksen jälkeen. Tällä on suuri merkitys äiti-lapsisuhteen kehittymisen ja koko perheen hyvinvoinnin kannalta. a ehkäistään parhaiten synnytysten hyvällä hoidolla ja jälkihoidolla. HANNA ROUHE, LL, erikoistuva lääkäri HYKS, naistentaudit ja synnytykset, Naistenklinikka TERHI SAISTO, dosentti, osastonylilääkäri HYKS, naistentaudit ja synnytykset, Jorvin sairaala 526 sidonnaisuudet Hanna Rouhe: Apuraha (Emil Aaltosen säätiö) Terhi Saisto: Luentopalkkio (Lääkäripäivät 2012), koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Suomen Perinatologinen seura) H. Rouhe ja T. Saisto

7 KIRJALLISUUTTA Ayers S. Delivery as a traumatic event: prevalence, risk factors, and treatment for postnatal posttraumatic stress disorder. Clin Obstet Gynecol 2004;47: Bastani F, Hidarnia A, Montgomery KS, ym. Does relaxation education in anxious primigravid Iranian women influence adverse pregnancy outcomes? A randomized controlled trial. J Perinat Neonatal Nurs 2006;20: Brodén M. Raskausajan mahdollisuudet. Terapia-säätiö Fuglenes D, Aas E, Botten G, ym. Why do some pregnant women prefer cesarean? The influence of parity, delivery experiences, and fear. Am J Obstet Gynecol 2011:205;45e1 9. Kringeland T, Daltveit AK, Moller A. What characterizes women in Norway who wish to have a caesarean section? Scand J Public Health 2009;37: Lukasse M, Vangen S, Ojan P, ym. Childhood abuse and fear of childbirth a population-based study. Birth 2010;37: Melender H-L. Experiences of fears associated with pregnancy and childbirth: A study of 329 pregnant women. Birth 2002;29: Nerum H, Halvorsen L, Sorlie T, ym. Maternal request for cesarean section due to fear of birth: can it be changed through crisis-oriented counseling? Birth 2006;33: Nieminen K, Stephansson O, Ryding EL. Women s fear of childbirth and preference for cesarean section a crosssectional study at various stages of pregnancy in Sweden. Acta Obstet Gynecol Scand 2009;88: Pallasmaa N, Ekblad U, Aitokallio-Tallberg A, ym. Cesarean delivery in Finland: Maternal complications and obstetric risk factors. Acta Obstet Gynecol Scand 2010;89: Rouhe H, Salmela-Aro K, Gissler M, ym. Mental health problems common in women with fear of childbirth. BJOG 2011;118: Rouhe H, Salmela-Aro K, Halmesmäki E, ym. Fear of childbirth according to parity, gestational age, and obstetric history. BJOG 2009;116: Rouhe H, Salmela-Aro K, Toivanen R, Tokola M, Halmesmäki E, Saisto T. Obstetric outcome after intervention for severe fear of childbirth in nulliparous women randomized trial. BJOG 2012 (painossa). Ryding EL, Wijma B, Wijma K, Rydhström H. Fear of childbirth during pregnancy may increase the risk of emergency cesarean section. Acta Obstet Gynecol Scand 1998;77: Saisto T. Halmesmaki E. Keisarileikkauk sen riskit. Duodecim 2003;119: Saisto T, Salmela-Aro K, Nurmi JE, ym. Psychosocial characteristics of women and their partners fearing vaginal childbirth. BJOG 2001;108: Saisto T, Toivanen R, Salmela-Aro K, ym. Therapeutic group psychoeducation and relaxation in treating fear of childbirth. Acta Obstet Gynecol Scand 2006;85: Salmela-Aro K, Read S, Rouhe H, ym. Promoting positive motherhood among nulliparous pregnant women with an intense fear of childbirth: RCT intervention. J Health Psychol 2012;17: Sjögren B, Thomassen P. Obstetric outcome in 100 women with severe anxiety over childbirth. Acta Obstet Gynecol Scand 1997;76; Sydsjö G, Sydsjö A, Gunnervik C. Obstetric outcome for women who received individualized treatment for fear of childbirth during pregnancy. Acta Obstet Gynecol Scand 2011;91:44 9. Söderqvist J, Wijma K, Wijma B. The longitudinal course of post-traumatic stress after childbirth. J Psychosom Obstet Gynecol 2006;27: Summary Fear of childbirth Fear of childbirth casts a shadow in 10 % of the pregnancies. It can cause fear, mental illnesses and previous experiences of violence or bad experiences in giving birth. It is treated at the phobia clinic with the support of a midwife and an obstetrician. Psychoeducative group therapy intended for primigravid women has proven to be the most effective form of therapy. In addition to obstetric assessment, its cornerstones include hearing and supporting of the phobic patient. For most women fearing childbirth, proper therapy will encourage them and abandon their wish for cesarean section. Nobody should, however, be forced into vaginal delivery. 527

SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET

SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET Veera Karvonen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen Yliopisto Lääketieteen yksikkö Elokuu 2015 Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö KARVONEN

Lisätiedot

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS SYNNYTYSPELKO Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS Pelko on eräs ihmisen perustunteista, liittyy ihmisen puolustusmekanismeihin Synnytyspelosta kärsii Suomessa

Lisätiedot

Synnytyspelon taustatekijät ja hoitotulokset tutkimuksen valossa

Synnytyspelon taustatekijät ja hoitotulokset tutkimuksen valossa tieteessä Terhi Saisto dosentti, synnytysten, naistentautien ja perinatologian erikoislääkäri terhi.saisto@hus.fi Hanna Rouhe LL, erikoistuva lääkäri HYKS Naistentaudit ja synnytykset, Jorvin sairaala

Lisätiedot

Synnytyspelon hoito neuvolassa

Synnytyspelon hoito neuvolassa Katsaus tieteessä Terhi Saisto synnytysten, naistentautien ja perinatologian erikoislääkäri, synnytys- ja naistentautiopin dosentti HYKS, naistentaudit ja synnytykset, Jorvin sairaala terhi.saisto@hus.fi

Lisätiedot

Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta. Saisto, Terhi.

Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta. Saisto, Terhi. https://helda.helsinki.fi Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta Saisto, Terhi 2016 Saisto, T & Rouhe, H 2016, ' Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta ', Suomen lääkärilehti, Vuosikerta. 71, Nro 25-32,

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Kehittämisprojekti: Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon lieventämiseen ja hoitoon Turun ammattikorkeakoulu/

Lisätiedot

Synnytyksessä traumatisoituminen

Synnytyksessä traumatisoituminen Synnytyksessä traumatisoituminen LL, erikoistuva lääkäri Hanna Rouhe HYKS Naistenklinikka Synnyttäjän pelon äärellä koulutus Tampere 26.9.2013 Esityksen sisältö yleistä traumaattisesta stressihäiriöstä

Lisätiedot

Synnytyspelot ja niiden hoitaminen

Synnytyspelot ja niiden hoitaminen Raskaus ja psyyke Synnytyspelot ja niiden hoitaminen Terhi Saisto Synnytyspelko varjostaa noin joka kymmenettä raskautta. Se altistaa raskaus-, synnytysja lapsivuodeajan komplikaatioille ja ennen kaikkea

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

Lasta odottavan perheen mielenterveys

Lasta odottavan perheen mielenterveys Lasta odottavan perheen mielenterveys Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.10.2013 Anna-Maija Martelin Raskausajan psyykkiset prosessit Vanhemmaksi kasvaminen Suhde omiin vanhempiin ja lapsuuden kokemukseen

Lisätiedot

Synnytyspelko HY Neuvolatyökoulutuspäivä. LT Hanna Rouhe Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

Synnytyspelko HY Neuvolatyökoulutuspäivä. LT Hanna Rouhe Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Synnytyspelko 19.4.2016 HY Neuvolatyökoulutuspäivä LT Hanna Rouhe Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Esityksen rakenne Mitä on synnytyspelko? Mitä pelon taustalla? Miten hoitaa synnytyspelkoa?

Lisätiedot

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA Pilottitutkimuksen tuloksia Anne Kantanen, Klö, TtM, TtT-opisk., Itä-Suomen yo Tarja Kvist, TtT, Itä-Suomen yo Seppo Heinonen, LT, HUS Hannele

Lisätiedot

Matalan riskin synnytykset Haikaramalli Aulikki Saari-Kemppainen, ayl HYKS Jorvin sairaala

Matalan riskin synnytykset Haikaramalli Aulikki Saari-Kemppainen, ayl HYKS Jorvin sairaala Matalan riskin synnytykset Haikaramalli Aulikki Saari-Kemppainen, ayl HYKS Jorvin sairaala 9.11.2016 Esityksen kulku taustaa tavoitteet kriteerit riskiarvio synnytyksen eteneminen synnytyksen hoidosta

Lisätiedot

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen Kehittämispäällikkö Minna Piispa 11.10.2013 Neuvolapäivät/ Minna Piispa 2 Väkivallan yleisyydestä raskauden aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdyn

Lisätiedot

Perheheräämö. Maija Jalasvuori, Natalie Öhman

Perheheräämö. Maija Jalasvuori, Natalie Öhman Perheheräämö Maija Jalasvuori, Natalie Öhman 19.1.2017 Perheheräämö Maaliskuussa 2017 aloitettu toiminta yhteistyössä leikkaussalihenkilökunnan kanssa Vauvan jatkuva ihokontakti sektion jälkeen Perheen

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Kymsote Perhevalmennus 2019

Kymsote Perhevalmennus 2019 Kymsote Perhevalmennus 2019 Sairaalassa liikkuminen Arkipäivinä klo 7-15 synnytyssaliin saapuminen äitiyspoliklinikan kautta. Äitiyspoliklinikalle 1.kerroksen kautta röntgenin ja laboratorion välistä,

Lisätiedot

Hyvä Syntymä. Lehtori, Metropolia AMK

Hyvä Syntymä. Lehtori, Metropolia AMK Hyvä Syntymä Eija Raussi-Lehto Vieraileva tutkija, THL Lehtori, Metropolia AMK Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014-2020 Edistä, ehkäise, vaikuta Tavoitteena edistää seksuaalija lisääntymisterveyttä:

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Asiantuntija, KM, Kätilö, Seksuaalipedagogi (NACS)

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Asiantuntija, KM, Kätilö, Seksuaalipedagogi (NACS) Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin Katriina Bildjuschkin Asiantuntija, KM, Kätilö, Seksuaalipedagogi (NACS) Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut lisääntymisterveyttä edistävä neuvonta ja

Lisätiedot

KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT

KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT 07.11.2016 KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT ERICA HELANDER, VANTAAN KAUPUNKI, PSYKOLOGIPALVELUT (NEUVOLAIKÄISET, SEKÄ ODOTTAVAT VANHEMMAT). VANTAAN KAUPUNKI - PSYKOLOGIPALVELUT

Lisätiedot

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden

Lisätiedot

Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon

Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon Tyks Naistenklinikka raskauden ja synnytysten toimialue Turun kaupunki äitiysneuvolatoiminta Kehittämisprojektin toteutus Projekti

Lisätiedot

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut lisääntymisterveyttä

Lisätiedot

LL Tuija Hautakangas Tammikuun kihlaus 29.1.2016

LL Tuija Hautakangas Tammikuun kihlaus 29.1.2016 LL Tuija Hautakangas Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Perätila ja -tarjonta 3-4 % täysaikaisista sikiöistä KSKS v. 2015 17 perätilan ulosauttoa Perätarjonnan syyt Ei selkeää syytä Laskeutumista estävät syyt

Lisätiedot

OPTIMAALINEN SYNNYTYSTAPA

OPTIMAALINEN SYNNYTYSTAPA OPTIMAALINEN SYNNYTYSTAPA Nanneli Pallasmaa Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, perinatologi Kätilöpäivät 2015, Helsinki 5.-6.5.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Ajatuksia ja näkökulmia liittyen eri synnytystapoihin

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi Sikiöseulonnat Opas raskaana oleville www.eksote.fi Raskauden seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Niiden tarkoitus on todeta, onko raskaus edennyt normaalisti, sekä saada tietoja

Lisätiedot

Synnytys pelottaa miten autan ja ymmärrän

Synnytys pelottaa miten autan ja ymmärrän Synnytys pelottaa miten autan ja ymmärrän Hanna Rouhe, LL, erikoistuva lääkäri HYKS Naistenklinikka Synnyttäjän pelon äärellä koulutus Tampere 26.9.2013 Esityksen rakenne synnytyspelon taustat synnytyspelkopotilaan

Lisätiedot

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ Terveydenhoitaja Reetta Koskeli ja sairaanhoitaja Noora Kapanen 27.9.2011 OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

USKALLANKO SYNNYTTÄÄ

USKALLANKO SYNNYTTÄÄ Kainuun sosiaali- ja 28.11.2016 terveydenhuollon kuntayhtymä Naistentaudit ja synnytys USKALLANKO SYNNYTTÄÄ Kainuun keskussairaalan synnytysosasto Pelkopoliklinikka Raskaus ja synnytys on yksi elämää perinpohjaisesti

Lisätiedot

Seksuaali-ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma ja synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin

Seksuaali-ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma ja synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin Seksuaali-ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma ja synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin Eija Raussi-Lehto Lehtori, Metropolia AMK (eija.raussi-lehto@metropolia.fi) Vieraileva tutkija,

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g

Lisätiedot

TIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja

TIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja TIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä t v a u v a t Mitä ja miksi? Ahtiainen H. & Muola

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA

Lisätiedot

Raskaus- ja synnytyskokemusten käsittely Synnytyksen jälkitarkastus täydennyskoulutus 3 op. Päivi Hoffrén syksy2012

Raskaus- ja synnytyskokemusten käsittely Synnytyksen jälkitarkastus täydennyskoulutus 3 op. Päivi Hoffrén syksy2012 Raskaus- ja synnytyskokemusten käsittely Synnytyksen jälkitarkastus täydennyskoulutus 3 op. Päivi Hoffrén syksy2012 Raskausajan psykologinen merkitys Raskaudenajan psykologiset vaiheet jaetaan Fuusioon

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarileikkaukset vuosina 1999 2005

Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarileikkaukset vuosina 1999 2005 Alkuperäistutkimus Hanna Rouhe, Erja Halmesmäki ja Terhi Saisto Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarileikkaukset vuosina 1999 2005 Tausta. Suomeen perustettiin synnytyspelkopoliklinikoita vuosikymmen sitten,

Lisätiedot

KOHTUKUOLEMAN JÄLKEINEN RASKAUS. 3.5.2016 Petra Vallo Kätilö-th

KOHTUKUOLEMAN JÄLKEINEN RASKAUS. 3.5.2016 Petra Vallo Kätilö-th KOHTUKUOLEMAN JÄLKEINEN RASKAUS 3.5.2016 Petra Vallo Kätilö-th TERVEYDENHOITAJA (AMK) KEHITTÄMISTEHTÄVÄ METROPOLIA AMK Petra Vallo, Annika Hoivassilta, Annika Lepistö, Reetta Kurjonen Ohjaavat opettajat:

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Asiakkaiden ja kätilöiden kokemuksia synnytyspelon hoidosta

Asiakkaiden ja kätilöiden kokemuksia synnytyspelon hoidosta Asiakkaiden ja kätilöiden kokemuksia synnytyspelon hoidosta Tampereen yliopisto Hoitotieteen laitos Pro gradu -tutkielma Susanna Aaltonen Riikka Västi Joulukuu 2009 TIIVISTELMÄ TAMPEREEN YLIOPISTO Hoitotieteen

Lisätiedot

Keisarileikkauksen riskit. Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki

Keisarileikkauksen riskit. Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki Katsaus Keisarileikkauksen riskit Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki Synnytyspelon tai synnyttäjän toiveen vuoksi tehtävät keisarileikkaukset ovat yleistymässä. Vaikeita komplikaatioita esiintyy vain prosentissa

Lisätiedot

ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELKORYHMÄSTÄ

ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELKORYHMÄSTÄ ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELKORYHMÄSTÄ Henna Halme Satu Kekki Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu/ Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan laitos Terveydenhoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

Synnytyskeskustelu EPSHP malli

Synnytyskeskustelu EPSHP malli Synnytyskeskustelu EPSHP malli Riikka Västi Kätilö, TtM Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila 27.9.2013 Kuka olen? Näiden äiti Maanviljelijän

Lisätiedot

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa.

Tietoa hivistä Hiv tarttuu heikosti. Hiv ei leviä ilman tai kosketuksen välityksellä, eikä missään arkipäivän tilanteissa. Hiv ja raskaus 1. Lukijalle Esite on suunnattu hiv-tartunnan saaneille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta

Lisätiedot

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys RutiiNiksi pilottikoulutus 24.2.2014 1 Alkoholin yhteys parisuhdeväkivallan seurauksiin? (Aineistona vuoden 2005 naisuhritutkimus, Piispa & Heiskanen 2009) 24.2.2014

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille raskaana oleville. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE Tietoa

Lisätiedot

SYNNYTYSTAPA TOISESSA RASKAUDESSA ENSISYNNYTYKSEN OLTUA KEISARILEIKKAUS

SYNNYTYSTAPA TOISESSA RASKAUDESSA ENSISYNNYTYKSEN OLTUA KEISARILEIKKAUS SYNNYTYSTAPA TOISESSA RASKAUDESSA ENSISYNNYTYKSEN OLTUA KEISARILEIKKAUS Alaraudanjoki, Emmariikka Syventävien opintojen tutkielma Naistentautien klinikka Oulun Yliopisto 8/2017 Liisa Laatio LT ja Hilkka

Lisätiedot

Sikiön kehityshäiriöiden. Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi

Sikiön kehityshäiriöiden. Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Sikiön kehityshäiriöiden seulonta Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Raskauksien seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Äidit voivat osallistua vapaaehtoiseen sikiön

Lisätiedot

IKÄÄNTYVÄ VANHEMMUUS SYNTYVYYDEN LASKUN TAUSTALLA SYITÄ JA SEURAUKSIA

IKÄÄNTYVÄ VANHEMMUUS SYNTYVYYDEN LASKUN TAUSTALLA SYITÄ JA SEURAUKSIA IKÄÄNTYVÄ VANHEMMUUS SYNTYVYYDEN LASKUN TAUSTALLA SYITÄ JA SEURAUKSIA Tutkimuspäällikkö Reija Klemetti, THL 30.10.2018 Ikääntyvä vanhemmuus / Reija Klemetti 1 KAIKKIEN SYNNYTTÄJIEN JA ENSISYNNYTTÄJIEN

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Krista Ahokas Marika Kauppinen ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELON HOIDOSTA

Krista Ahokas Marika Kauppinen ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELON HOIDOSTA Krista Ahokas Marika Kauppinen ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELON HOIDOSTA Metropolia Ammattikorkeakoulu Kätilö (AMK) Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyö OJ SXXFA07 22.11.2010 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko

Lisätiedot

Tervetuloa synnyttämään!

Tervetuloa synnyttämään! 1 Tervetuloa synnyttämään! Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tampereen yliopistollinen sairaala Naistentautien ja synnytysten vastuualue Hyvät vanhemmat! 2 Tässä vihkosessa saatte tietoa synnytykseen liittyvistä

Lisätiedot

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille lasta odottaville vanhemmille. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OAS LASTA ODOTTAVILLE

Lisätiedot

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi POTILASOHJE 1 (7) Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa POTILASOHJE 2 (7) Olit ehkä tiennyt raskaudesta jo jonkin aikaa ja odotit sen etenevän normaalisti. Mielessäsi on nyt

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

SYNNYTYSVALMENNUKSEN VAIKUTUKSET ENSISYNNYTTÄJIEN SYNNYTYSPELKOON. Kirjallisuuskatsaus

SYNNYTYSVALMENNUKSEN VAIKUTUKSET ENSISYNNYTTÄJIEN SYNNYTYSPELKOON. Kirjallisuuskatsaus SYNNYTYSVALMENNUKSEN VAIKUTUKSET ENSISYNNYTTÄJIEN SYNNYTYSPELKOON Kirjallisuuskatsaus Mari Lopina 2502496 Kandidaatin tutkielma Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö Hoitotieteen koulutusohjelma

Lisätiedot

Diginatiivit tulossa synnyttämään - Miten ohjaus pysyy ajantasalla Jouni Tuomi FT, yliopettaja, terveyden edistäminen

Diginatiivit tulossa synnyttämään - Miten ohjaus pysyy ajantasalla Jouni Tuomi FT, yliopettaja, terveyden edistäminen Diginatiivit tulossa synnyttämään - Miten ohjaus pysyy ajantasalla Jouni Tuomi FT, yliopettaja, terveyden edistäminen v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireinen häiriö (OCD) Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Gravidan elvytys Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Taustaa Kaikki tässä esitetty perustuu yksittäisiin tapausselostuksiin ja tieteelliseen järkeilyyn Kuolleisuus suurinta köyhissä maissa, raportit valtaosin kehittyneistä

Lisätiedot

Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta

Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Ahdistus kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta Teijo Laine Psykiatrian erikoislääkäri Psykoterapian kouluttajan erityispätevyys (SLL) Suomen Psykiatriyhdistys Psykiatripäivät 11.3.-13.3.2009 Ahdistus

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Sikiöseulonta ja eettiset arvot

Sikiöseulonta ja eettiset arvot Sikiöseulonta ja eettiset arvot Ilona Autti-Rämö, dos Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Ilona Autti-Rämö 1 Sikiön poikkeavuuksien seulonnan erityisongelmat Seulontaohjelman päätavoitteena ei

Lisätiedot

PERHEPESÄ Jorvin sairaala

PERHEPESÄ Jorvin sairaala PERHEPESÄ Jorvin sairaala Tervetuloa Perhepesään ONNEA UUDESTA VAUVASTA JA TERVETULOA PERHEPESÄÄN! Perhepesässä koko perhe saa olla yhdessä ja tutustua rauhassa toisiinsa ympäri vuorokauden. Perhepesässä

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Lapsi/lapset neuvolan vastaanotolla. Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013

Lapsi/lapset neuvolan vastaanotolla. Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013 Lapsi/lapset neuvolan vastaanotolla Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013 Systemaattinen kysyminen parisuhdeväkivallasta jos lapsi on vanhemman mukana pyritään kysymään ilman lasta; lapsen

Lisätiedot

MASUSTA MAAILMAAN. synnytysvalmennus

MASUSTA MAAILMAAN. synnytysvalmennus MASUSTA MAAILMAAN synnytysvalmennus Yleisiä asioita Synnytys-, anestesia- ja lastenlääkäri päivystävät aina sairaalassa Synnytyssaleja kuusi, tarkkailuhuoneita kaksi Synnytyksiä noin 1400 Opetussairaala;

Lisätiedot

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala

Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnytysvalmennus, Oulun yliopistollinen sairaala Synnyttäjän hoitopolkuun liittyvät yksiköt Oulun yliopistollisessa sairaalassa Äitiyspoliklinikka Osasto 11A, raskaana olevien vuodeosasto Synnytysosasto

Lisätiedot

LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO

LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Aidon kohtaamisen kautta ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ja itseään paremmin. Kohdatuksi tullessaan ihminen saa henkäyksen kokonaisesta

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Esityksen tavoitteet Ymmärrät mistä tässä on kyse Seulontoja on erilaisia Näyte otetaan vauvasta Ketään ei

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen

Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen Lähisuhde- ja perheväkivallan tunnistaminen suodatin- ja kartoituslomakkeen avulla Neuvolapäivät 21.10.2015 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua väkivallasta Asia, josta ei puhuta, ei ole olemassa.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,

Lisätiedot

Miksi osallistuisin perhevalmennukseen?

Miksi osallistuisin perhevalmennukseen? Miksi osallistuisin perhevalmennukseen? Opas esikoista odottaville vanhemmille Emma Baqiri, Jenna Jarhio & Niina Laaksonen Kuva 1 Mitä perhevalmennus on? Neuvolan tarjoamaa moniammatillista toimintaa lähinnä

Lisätiedot

Raskausajan kiintymyksen vahvistaminen ultraäänityöskentelyn avulla. Dosentti Eeva Ekholm Naistenklinikka, TYKS

Raskausajan kiintymyksen vahvistaminen ultraäänityöskentelyn avulla. Dosentti Eeva Ekholm Naistenklinikka, TYKS Raskausajan kiintymyksen vahvistaminen ultraäänityöskentelyn avulla Dosentti Eeva Ekholm Naistenklinikka, TYKS Meeting the baby before delivery Esityksen sisältö Raskaudenaikaisen kiintymyssuhteen kehittyminen

Lisätiedot

Maahanmuuttajan. Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala

Maahanmuuttajan. Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala Maahanmuuttajan vulvaongelmat Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala WHO:n arvio 100-140 miljoonaa ympärileikattua naista 2 miljoonaa tyttöä tai naista leikataan vuosittain kehittyneissä

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Opiskeluterveyspäivä Opiskeluyhteisön hyvinvointi 16.11.2016 Jatta Herranen jatta.herranen@pkky.fi Lähtökohdat 2 Tavoitteenamme on olla arvostettu ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä.

Lukijalle. HUS:in Naistenklinikan ja Hiv-säätiön yhteistyönä. HIV ja raskaus Lukijalle Esite on suunnattu hiv-positiivisille raskautta suunnitteleville tai raskaana oleville naisille ja perheille. Esitteessä käsitellään hiv-tartunnan huomioimista raskautta suunniteltaessa

Lisätiedot

RASKAUDENAIKAINEN VANHEMMAN JA SYNTYVÄN LAPSEN VUOROVAIKUTUSTA TUKEVA HAASTATTELU

RASKAUDENAIKAINEN VANHEMMAN JA SYNTYVÄN LAPSEN VUOROVAIKUTUSTA TUKEVA HAASTATTELU RASKAUDENAIKAINEN VANHEMMAN JA SYNTYVÄN LAPSEN VUOROVAIKUTUSTA TUKEVA HAASTATTELU Muokattu The European Early Promotion -projektin, Lasten psyykkisten häiriöiden ehkäisy lastenneuvolassa / Varhaisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Sari 15.3.2019 Synnyttäjien painoindeksi (BMI) 25 29,9 kg/m 2 ja 30 kg/m 2 ikäryhmittäin 2017 THL perinataalitilasto 2017 Alle 20 vuotiaat

Lisätiedot

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Pia Laitio, kätilö, Tyks, sype-poliklinikka, rentoutusvalmennukset, Kätilön kammari / synnytyspelon hoito Naisen Kipu 13.3 2014. Kokonaiskivun muodostuminen

Lisätiedot

Isä Synnytyksessä. Näin valmistaudut ennalta

Isä Synnytyksessä. Näin valmistaudut ennalta Isä Synnytyksessä Näin valmistaudut ennalta Synnytyksen pohtiminen ja jännittäminen ennakkoon on sallittua myös miehelle synnytyspelko ei ole vain äidin asia. Tulevassa synnytyksessä voivat askarruttaa

Lisätiedot

Synnytyspelko. Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Evl Elina Juuma

Synnytyspelko. Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Evl Elina Juuma Synnytyspelko Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Evl Elina Juuma Esityksen rakenne Yleistä synnytyspelosta Mikä synnytyksessä pelottaa? Synnytyspelon hoito Synnytyspelon hoito-erikoissairaanhoito Lähteet Yleistä

Lisätiedot

RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset

RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI 142014 RhD-negatiivisten äitien raskaudenaikaisen anti-d-suojausohjelman laajeneminen sekä synnyttäjän verensiirtoon varautuminen ja immunisaatiotutkimukset Asia

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot