Synnytyspelon taustatekijät ja hoitotulokset tutkimuksen valossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Synnytyspelon taustatekijät ja hoitotulokset tutkimuksen valossa"

Transkriptio

1 tieteessä Terhi Saisto dosentti, synnytysten, naistentautien ja perinatologian erikoislääkäri Hanna Rouhe LL, erikoistuva lääkäri HYKS Naistentaudit ja synnytykset, Jorvin sairaala Synnytyspelon taustatekijät ja hoitotulokset tutkimuksen valossa Synnytyspelon taustalla voi olla psyykkistä sairastavuutta, seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia, seksuaalisen kaltoinkohtelun tai lähisuhdeväkivallan kokemuksia, sosiaalisen tuen puutetta tai aiempi komplisoitu synnytys. Myös masentuneisuus, huono itsetunto ja tietyt persoonallisuuden piirteet (haavoittuvuus, ahdistuneisuus, neuroottisuus) altistavat synnytyspelolle. Synnytyspelkoa hoidetaan kätilön, synnytyslääkärin tai psykiatrin antaman neuvonnan, psykoterapian tai ryhmässä annetun psykoedukaation avulla. Lääkärin rooli liittyy paitsi tuen ja tutkitun tiedon antamiseen, myös alatiesynnytyksen edellytysten ja riskien kliiniseen arviointiin sekä synnytystapaa koskevaan päätöksentekoon yhdessä potilaan kanssa. Tutkimusten mukaan % hoitoa saaneista kykeni valmistautumaan normaaliin synnytykseen ja keisarileikkaus voitiin välttää. Synnytyspelosta kärsii arviolta 6 10 % synnyttäjistä (1,2,3). Pääkaupunkiseudulla 4 5 % raskaana olevista käy äitiysneuvolan lähettämänä synnytyspelkopoliklinikalla. Synnytyspelko on myös yksi yleisimmistä suunnitellun keisarileikkauksen syistä Suomessa, Pohjoismaissa ja kansainvälisesti. HYKS:ssa viime vuosikymmenen aikana tehdyistä keisarileikkauksista 8 9 % tehtiin synnytyspelon vuoksi, mikä tarkoittaa 1 2 % kaikista synnytyksistä (4). Synnytyspelkoisilla naisilla on enemmän fyysisiä ja psykosomaattisia oireita (esim. väsymys, unettomuus, painajaiset, selkävaivat, vatsakipu, päänsärky), neuvola- ja päivystyskäyntejä sekä sairauslomia kuin raskaana olevilla keskimäärin (5 9). Synnytyspelko ei aina ilmenekään psyykkisenä vaan fyysisenä oireiluna. Synnytyspelosta kärsineillä on usein vaikeuksia vanhemmuudessa ja varhaisen vuorovaikutussuhteen muodostamisessa vastasyntyneeseen (9,10) sekä lisääntynyt riski lapsivuodemasennukseen (11,12). Suomalaisissa tutkimuksissa ei ole osoitettu, että naisen ikä, koulutustaso tai aiempi lapsettomuus vaikuttaisi synnytyspelon esiintymiseen (6,13). Yli 5 vuoden mittaisen parisuhteen on todettu liittyvän vähäisempään synnytyspelkoon (13). Mistä synnytyspelko voi syntyä? Synnytyspelon voidaan ajatella syntyvän joko biologiselta pohjalta (kivun pelko), sekundaarisesti (aiemman traumaattisen kokemuksen seurauksena) tai se voi liittyä sosiaaliseen tai henkilökohtaiseen tilanteeseen (14). Sosiaalisesta taustasta on kyse, kun raskaana olevalla elämäntilanteensa takia (esimerkiksi tuleva yksinhuoltajuus, työttömyys, sosiaalisen tuen puute, taloudellinen epävarmuus) ei riitä voima varoja synnytyksen kohtaamiseen ilman apua. Sosiaalinen verkosto voi olla ohut, synnytykseen joutuu valmistautumaan saamatta tukea tai tietoa läheisiltään tai tieto voi olla vääristynyttä (pelottelu, kauhukertomukset, painostus). Myönteiset aiemmat kokemukset terveydenhuollon asiakkuudesta ja hyvä läheisiltä saatu tuki suojaavat synnytyspelolta (14). Raskaana olevan mieliala, persoonallisuus ja voimavarat sekä tavat reagoida haasteisiin tai uusiin tilanteisiin samoin kuin suhtautuminen tulevaan vanhemmuuteen ja parisuhteeseen vaikuttavat siihen, miten hän suhtautuu synnytykseen (henkilökohtainen tai psykologinen tausta). Tärkein synnytyspelolle altistava tekijä on aiempi huono synnytyskokemus (sekundaarinen synnytyspelko). Pelkoa voivat edistää samat sosiaaliset tai henkilökohtaiset taustatekijät, jotka johtivat edellisen synnytyksen kokemiseen traumaattisena. Persoonallisuus, mieliala ja elämäntilanne Synnytyspelon taustatekijöitä on tutkittu paljon erityisesti Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. 3007

2 Aiempi komplisoitu synnytys on merkittävin synnytyspelon riskitekijä. Kirjallisuutta 1 Areskog B, Uddenberg N, Kjessler B. Fear of childbirth in late pregnancy. Gynecol Obstet Invest 1981;12: Suonio S, Vartiainen H, Laasanen T, Saarikoski S. Synnyttäjien yleiset ja synnytykseen liittyvät pelot Suom Lääkäril 1993;48: Rouhe H, Salmela-Aro K, Halmesmäki E, Saisto T. Fear of childbirth according to parity, gestational age, and obstetric history. BJOG 2009;116: Rouhe H, Halmesmäki E, Saisto T. Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarileikkaukset HYKS:n alueella vuosina Duodecim 2007;123: Forde R. Pregnant women s ailments and psychosocial conditions. Fam Pract 1992;9: Saisto T, Salmela-Aro K, Nurmi J-E, Halmesmäki E: Psychosocial characteristics of women and their partners fearing vaginal childbirth. BJOG 2001;108: Ryding EL, Wirfelt E, Wangborg IB, Sjogren B, Edman G. Personality and fear of childbirth. Acta Obstet Gynecol Scand. 2007; 86: Hall WA. Hauck YL. Carty EM. Hutton EK. Fenwick J. Stoll K. Childbirth fear, anxiety, fatigue, and sleep deprivation in pregnant women. J Obstet Gynecol Neonatal Nurs. 2009;38: Philipps LH, O Hara MW. Prospective study of postpartum depression: 4 ½ -year follow-up of women and children. J Abnorm Psychol 1991;100: Murray L. The impact of postnatal depression on infant development. J Child Psychol Psychiatry 1991;33: Hofberg K, Brockington I. Tokophobia: an unreasoning dread of childbirth. Br J Psychiatry 2000;176: Saisto T, Salmela-Aro K, Nurmi JE, Halmesmäki E. Psychosocial predictors of disappointment with delivery and puerperal depression a longitudinal study. Acta Obstet Gynecol Scand 2001;80: Poikkeus P, Saisto T, Unkila- Kallio L ym. Fear of childbirth and pregnancy-related anxiety in women conceiving with assisted reproduction. Obstet Gynecol 2006;108: Omassa tutkimuksessamme (HYKS ) selvitimme synnytyspelon psykologisia ja sosiaalisia taustatekijöitä neuvola-aineistossa. Raskaana olevat naiset (n = 350) ja heidän puolisonsa täyttivät raskauden keskivaiheessa lomakkeen, jossa synnytyspelkoon liittyvien kysymysten (6,15) lisäksi tiedusteltiin mielialaan, itsetuntoon, tiettyihin persoonallisuuspiirteisiin, parisuhteeseen ja sosiaaliseen tilanteeseen liittyviä asioita käyttäen validoituja psykologisia mittareita (kuten Beck, DAS, Rosenberg, NEO-PI)(6). Synnytyspelko oli yhteydessä masentuneisuuteen, huonoon itsetuntoon, neuroottiseen, haavoittuvaan ja ahdistuneeseen luonteeseen sekä tyytymättömyyteen parisuhteessa (6). Vastaavia tuloksia on esitetty muissakin tutkimuksissa (5 8,16,17). Synnytyspelko on yksi osa raskaana olevan naisen moniulotteista elämänhistoriaa ja -tilannetta. Tutkimuksessamme huomattiin, että masentuneella, tyytymättömällä tai itsetunnoltaan heikolla naisella oli hyvin usein tyytymätön tai masentunut puoliso (6). Ahdistuneisuus tai avuttomuus uuteen asiaan valmistautumisessa ei ollut pelkästään raskaana olevan naisen vaan myös lasta odottavan parin ongelma. Parin yhteisten vastausten perusteella merkittävimmät synnytyspelkoa ennustavat tekijät olivat jommankumman tyytymättömyys parisuhteeseen, naisen heikko itsetunto, ahdistuneisuus tai työttömyys sekä se, että miehellä oli ennestään lapsia, mutta nainen oli ensisynnyttäjä. Lähisuhdeväkivalta, erityisesti lapsena koettu, altistaa synnytyspelolle (18,19,20). Jopa 72 % suomalaisista naisista kertoo kokeneensa elämänsä aikana jonkinlaista emotionaalista, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai hyväksikäyttöä ja 33 % kertoo tulleensa fyysisesti pahoinpidellyksi alle 18-vuotiaana (21). Seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat tai seksuaalinen kaltoinkohtelu altistavat synnytyspelolle (11,19). Kun joku on rikkonut henkilökohtaisia rajoja ja satuttanut, pelko traumaattisten muistojen mieleen palaamisesta tai trauman toistumisesta johtaa usein keisarileikkaustoiveeseen (22). Tähän liittyy usein myös gynekologisten tutkimusten pelko (22). Mielenterveysongelmat ja sosiaalisen tuen puute Aiempi psyykkinen sairastavuus altistaa synnytyspelolle (23,24,25). Moni synnytyspelkopotilas on sairastanut tai sairastaa masennusta, paniikki- tai syömishäiriötä. Laajassa rekisteritutkimuksessamme (25) todettiin, että synnytyspelkopoliklinikalla käyneillä oli ennen raskautta tai sen jälkeen kaksi kertaa enemmän psyykkistä sairastavuutta (psykiatrista osasto- tai polikliinista hoitoa tai lääkehoitoa) kuin muilla samanikäisillä synnyttäjillä. Yleisimmät diagnoosit olivat masennus (11,1 %), ahdistuneisuushäiriöt (10,1 %), persoonallisuushäiriö (3,4 %) tai useamman diagnoosin yhdistelmä (6,9 %). Yhteensä 54 %:lla synnytyspelkoisista naisista esiintyi hoitoilmoitus- ja lääkekorvaustietojen perusteella mielenterveysongelmia joko ennen raskautta tai sen jälkeen. Ensisynnyttäjien mielenterveyshäiriöitä käsitelleessä suomalaisessa väitöskirjassa (26) todettiin, että % raskaana olevista tai vastikään synnyttäneistä kärsi ahdistuneisuus-, uni- tai mielialahäiriöstä. Niiden riskiä lisäsivät sosiaalisen tuen niukkuus ja raskaudenaikaisten elämänmuutosten runsaus. Mielialahäiriöt olivat yhtä yleisiä raskauden aikana kuin synnytyksen jälkeen. Alkuraskauden masentuneisuus liittyy synnytyspelkoon ja lapsivuodemasennukseen (27). Raskaudenaikainen ahdistuneisuus on yhtä yleistä kuin masennus, ja merkittävälle osalle ahdistuneisuusoireita raskauden aikana kokeneista kehittyy lapsivuodemasennus (28). Sosiaalisen tuen puute on yksi merkittävimmistä synnytyspelon taustatekijöistä. Kyse voi olla taloudellisesta epävarmuudesta, heikosta tukiverkostosta, työttömyydestä tai siitä, että nainen odottaa lasta yksin (6,12,29). Aiemman synnytyskokemuksen merkitys Aiempi komplisoitu synnytys on merkittävin synnytyspelon riskitekijä (30 36). Tyypillinen synnytyspelkopoliklinikan potilas on toissynnyttäjä, jonka ensimmäinen synnytys on johtanut päivystys- tai hätäkeisarileikkaukseen, imuvetoon tai ollut muutoin traumaattinen kokemus. Tärkein yksittäinen syy pyytää keisarileikkausta toisessa raskaudessa on ensimmäisen synnytyksen päättyminen keisarileikkaukseen (33). Synnytyksen kulku toisin kuin oli kuvitellut voi olla hyvin traumaattista: ruotsalaisessa aineistossa 49 % päivystyskeisarileikkaukseen 3008

3 tieteessä 14 Fisher C, Hauck Y, Fenwick J. How social context impacts on women s fears of childbirth: a Western Australian example. Soc Sci Med 2006;63: Areskog, B, Kjessler, B, Uddenberg, N. Identification of women with significant fear of childbirth during late pregnancy. Gynecol Obstet Invest 1982;13: Spice K, Jones SL. Prenatal fear of childbirth and anxiety sensitivity. J Psychosom Obstet Gynecol 2009;30: Storksen HT, Eberhard-Gran M, Garthus-Niegel S, Eskild A. Fear of childbirth; the realtaoin to anxiety and depression. Acta Obstet Gynecol Scand 2012;91: Heimstad R, Dahloe R, Laache I, Skogvoll E, Schei B. Fear of childbirth and history of abuse: implications for pregnancy and delivery. Acta Obstet Gynecol Scand 2006;85: Lukasse M, Vangen S, Oian P ym. Childhood abuse and fear of childbirth a population-based study. Birth 2010:37: Lukasse M, Vangen S, Oian P, Schei B. Fear of childbirth, women n preference for cesarean section and childhood abuse: a longitudinal study. Acta Obstet Gynecol Scand 2011:90: Wijma B, Schei B, Swahnberg K ym. Emotional, physical, and sexual abuse in patients visiting gynaecology clinics: a Nordic cross-sectional study. Lancet 2003:361: Hildingsson I, Radestad I, Rubertsson C, Waldenstrom U. Few women wish to be delivered by caesarean section. BJOG 2002;109: Sjögren B, Thomassen P. Obstetric outcome in 100 women with severe anxiety over childbirth. Acta Obstet Gynecol Scand 1997;76: joutuneista oli pelännyt lapsensa ja 26 % itsensä menehtyvän tai vammautuvan (36) ja 41 % pelkäsi kuolemaa seuraavassa synnytyksessä (31). Myös sietämätön ja riittämättömästi hoidettu synnytyskipu altistavat synnytyspelolle (33), ja hoitamaton kipu on yleinen traumaperäisen stressihäiriön aiheuttaja (37). Ensimmäisen synnytyksen päättyminen keisarileikkaukseen tai imuvetoon altistaa myös sille, että perheeseen ei koskaan hankita lisää lapsia (38). Synnytyspelon esiintyvyydeksi keisari leikkauksen tai imuvedon jälkeen on arvioitu jopa 25 % (38). Synnytyspelon hoidon tavoitteet Synnytyspelosta kertominen on vaikeaa; siihen liittyy häpeää ja syyllisyyttä sekä surua siitä, että ei pysty nauttimaan raskaudesta ja lapsen saamisesta. Jokaisella on kuitenkin lupa ottaa myös negatiiviset tunteet esiin ja saada keskustella tulevan synnytyksensä hoidosta. Jos synnytyspelkoa ei hoideta, joudutaan tekemään enemmän keisarileikkauksia ja komplikaatiot lisääntyvät. Pelokkaan synnyttäjän synnytyksen hoitaminen on vaikeaa ja riskialtista: päivystystoimenpiteet lisääntyvät (39) ja riski synnytyksen kokemiseen traumaattisena kasvaa (40). Se voi johtaa traumaperäiseen stressihäiriöön, masennukseen, tahalliseen lapsettomuuteen ja varhaisen vuorovaikutussuhteen ongelmiin. Traumatisoitumisen mahdollisuus tulisi huomioida neuvolassa ja lähettää äiti tarvittaessa takaisin synnytyssairaalaan synnytyksen läpikäymiseksi ja terapian järjestämiseksi. Masennuksen ja synnytyspelon riskitekijät ovat pitkälti samoja (aiempi masennus, yksinhuoltajuus, sosiaalisen tuen puute). Ongelmien tunnistaminen ja hoitoon ohjaaminen neuvolassa jo raskauden aikana on tärkeää niin synnytyspelon kuin naisen myöhemmän mielenterveyden kannalta. Hyvä sosiaalinen tuki vähentää masentuneisuuden riskiä ja sitä kautta lisää hyvinvointia raskauden aikana (41). Myös muiden läheisten kuin puolison antama tuki on tärkeää (42). Synnytyspelon hoidon tavoite on auttaa synnyttäjää luomaan positiivisia mielikuvia synnytyksestä antamalla tietoa (kivunlievitys, keisarileikkauksen ja alatiesynnytyksen riskit, sikiön voinnin seuranta synnytyksen aikana) ja lisäämällä hänen luottamustaan hoitoon ja omiin kykyihinsä. Luottamuksellisessa hoitosuhteessa potilaan tunteet tulevat kuulluksi ja hänellä on tilaa kysymysten esittämiseen sekä tiedon herättämien tunteiden jakamiseen. Hoidolla hyviä tuloksia Synnytyspelon hoidon vaikutuksia raskaana olevien ahdistuneisuuden, stressin ja pelon vähenemiseen ei ole tutkittu. Siksi joudumme arvioimaan synnytyspelon hoidon tuloksia niiden potilaiden määrällä, jotka luopuvat keisarileikkaustoiveestaan ja ryhtyvät valmistautumaan normaaliin synnytykseen. Synnytyspelkoa on hoidettu erilaisin menetaulukko 1. Synnytyspelon hoidon tulokset. Tutkimus n Hoidon kuvaus Satunnaistettu Normaaliin synnytykseen tutkimus valmistautuvien osuus 1 % Ryding 1993 (30) 33 Psyykkinen tuki ei 50 Sjögren 1997 (23) 68 Psyykkinen tuki, psykoterapia ei 56 Saisto 2001 (45) 176 Synnytyslääkärin antama tuki ei 62 Nerum 2006 (44) 86 Kätilön kriisi-orientoituneeseen lähestymistapaan perustuva neuvonta ei 86 Bastani 2006 (48) Rentoutusharjoitukset vs. tavanomainen raskaudenaikainen hoito kyllä 79 Sydsjö 2011 (52) 353 Synnytyslääkärin tai kätilön antama tuki, psykoterapia ei 71 Saisto 2006 (43) Ryhmässä annettu psykoedukaatio ja rentoutusharjoitukset ei 87 Rouhe (47) 2 90 Ryhmässä annettu psykoedukaatio ja rentoutusharjoitukset kyllä 88 vs. tavanomainen raskaudenaikainen hoito 1 Leikkaustoiveen väistyminen ja valmistautuminen normaaliin synnytykseen hoidon jälkeen. 2 Tutkimuksessa mukana vain ensisynnyttäjiä. 3009

4 24 Andersson L, Sundstrom-Poromaa I, Bixo M, Wulff M, Bondestam K, Åstrom M. Point prevalence of psychiatric disorders during the second trimester of pregnancy: a population-based study. Am J Obstet Gynecol 2003;189: Rouhe H, Salmela-Aro K, Gissler M, Halmesmäki E, Saisto T. Mental health problems common in women with fear of childbirth. BJOG 2011;118: Eerola, K. Mielenterveyden häiriöt ensisynnyttäjillä. Prospektiivinen tutkimus häiriöiden esiintyvyydestä ja riskitekijöistä sekä sosiaalisesta tuesta. Ann Univ Turkuensis C 154, Saisto T, Salmela-Aro K, Nurmi J-E, Halmesmäki E. Psychosocial predictors of disappoinment with delivery and puerperal depression. Acta Obstet Gynecol Scand 2001;80: Bowen A, Muhajarine N. Antenatal depression. Can Nurse 2006;102: Laursen M, Hedegaard M, Johansen C. Fear of childbirth: predictors and temporal changes among nulliparous women in the Danish National Birth Cohort. BJOG 2008;115: Ryding EL. Investigation of 33 women who demanded a cesarean section for personal reasons. Acta Obstet Gynecol Scand 1993;72: Sjögren B. Reasons for anxiety about childbirth in 100 pregnant women. J Psychosom Obstet Gynaecol 1997;18: Drummond J, Rickwood D. Childbirth confidence: validating the childbirth self-efficacy inventory (CBSEI) in an Australian sample. J Adv Nurs 1997;26: Saisto T, Ylikorkala O, Halmesmäki E. Factors associated with fear of delivery in second pregnancies. Obstet Gynecol 1999;94: Avasarala S, Mahendran M. A survey of women s experiences following instrumental vaginal delivery. J Obstet Gynaecol. 2009;29: Kringeland, T, Daltveit AK, Moller A. What characterizes women in Norway who wish to have a caesarean section? Scand J Public Health.2009; 37: telmin: kätilön, synnytyslääkärin tai psykiatrin antama neuvonnan, psykoterapian tai ryhmässä annetun psykoedukaation avulla. Eri tutkimusten mukaan % hoitoa saaneista kykeni valmistautumaan normaaliin synnytykseen ja keisarileikkaus voitiin välttää (taulukko 1). Tehokkainta oli ryhmässä annettu hoito, jossa synnytystä ja vanhemmuutta käsiteltiin psykoedukatiivisin keinoin ja synnyttämistä harjoiteltiin mielikuvien ja rentoutumisen avulla (43), tai kriisi-orientoituneeseen lähestymistapaan perustuva kätilön antama neuvonta (44). Norjalaisessa tutkimuksessa (44) oli mukana 86 keisarileikkausta toivovaa naista, joilla oli hyvin raskas tausta (90 %:lla masennus tai ahdistuneisuus, 43 %:lla syömishäiriö, 63 %:lla hyväksikäyttötausta ja 95 %:lla uudelleensynnyttäjistä aiempi traumaattiseksi koettu synnytys). Raskausviikolta 27 alkaen tapaamisia kriisiorientoituneeseen lähestymistapaan koulutetun kätilön kanssa oli keskimäärin 3,5 (vaihteluväli 1 10). Lähestymistavan taustalla oli ajatus, että synnytyspelko edustaa ylimitoitettua kriisiä, jossa kaikki ongelmat pyritään ratkaisemaan keisarileikkauksella. Tulokset olivat erinomaiset: ensisynnyttäjistä 85 % ja uudelleensynnyttäjistä 86 % päätyi alatiesynnytykseen intervention jälkeen (taulukko 1). Ensimmäisessä omassa tutkimuksessamme (45) oli mukana 176 neuvolasta HYKS:n Naistenklinikan synnytyspelkopoliklinikalle lähetettyä naista. Synnytyspelkokeskustelut (1 5 käyntiä potilasta kohti, keskiarvo 2,8) kävi synnytyslääkäri raskausviikoilta alkaen. Lisäksi 24 % naisista tapasi kerran kätilön. Synnytyspelkopoliklinikan toiminta oli tuolloin uutta ja haki muotojaan. Keisarileikkausta toivoneista ensisynnyttäjistä 68 % ja uudelleensynnyttäjistä 58 % päätyi alatiesynnytykseen (koko aineistossa 62 %, taulukko 1). Ryhmässä annettu psykoedukaatio ja kohdennettu rentoutusharjoitus (Nyytti-ryhmä) on nykyisin ensisijainen hoitomuoto pelokkaille ensisynnyttäjille HYKS:n alueella. Hoidollisen ryhmän vetäjät ovat koulutettuja ryhmäterapeutteja. Korkeintaan kuudesta ensisynnyttäjästä muodostuva ryhmä kokoontuu 5 6 kertaa raskauden aikana ja kerran synnytyksen jälkeen. Puolet ajasta keskustellaan tietystä aiheesta ja puolet harjoitellaan rentoutumista tätä varten tuotetun CD:n avulla (Synnytä rentoutuneena, taulukko 2). Alkuvaiheen tulokset (n = 102, taulukko 1) olivat erinomaisia: 87 % ryhmään osallistuneista päätyi alatiesynnytykseen, heidän synnytyksensä olivat nopeampia ja heillä oli vähemmän toimenpidesynnytyksiä kuin sairaalamme ensisynnyttäjillä keskimäärin (43). Alustavien tulosten innostamina teimme vuosina prospektiivisen satunnaistetun tutkimuksen (Linnea-tutkimus), jossa synnytyspelkoa seulottiin ultraääniseulontojen yhteydessä W-DEQ-kyselyn avulla (46,47). Vaikeasta synnytyspelosta kärsivät ensisynnyttäjät (W-DEQ 100; viitealue 0 160; 8,1 % vastanneista ensisynnyttäjistä; n = 371) satunnaistettiin interventioryhmään (Nyytti-ryhmä) tai verrokkiryhmään (neuvolaseuranta ja tarvittaessa lähete synnytyspelkopoliklinikalle). Interventioon osallistui 69 % siihen kutsutuista. He synnyttivät merkittävästi useammin spontaanisti alateitse kuin verrokkiryhmään kuuluneet (63,4% vs. 47,5 %; p = 0,005). Verrokkiryhmään kuuluvista naisista 44 % lähetettiin tai hakeutui itse synnytyspelkopoliklinikalle tai erityisvalmennukseen (HYKS Kätilötaulukko 2. Nyytti-ryhmän tapaamisten sisältö. Tapaaminen Aihe (90 min) Rentoutus Mukana 1 tietoa synnytyspelosta, ryhmäterapiasta ja rentoutuksen vaikutuksista 30 min ohjattu rentoutus Terapeutti 2 tietoa synnytyksen aiheuttamista tunteista ja niiden normalisoiminen 30 min ohjattu rentoutus Terapeutti 3 Sairaalarutiinit, synnytysprosessi ja kivunlievitys 30 min ohjattu rentoutus Terapeutti + kätilö 4 Perheen synty, parisuhteen muutokset, vanhemmaksi kasvaminen 30 min ohjattu rentoutus Terapeutti + puolisot 5 Äidiksi tuleminen, lapsivuodemasennus, varhainen vuorovaikutus 30 min ohjattu rentoutus Terapeutti 6 Synnytykseen valmistautumisen viimeistely, synnytyssuunnitelma 30 min ohjattu rentoutus Terapeutti 7 Vauvatapaaminen, synnytyskokemus, trauma- ja masennusoireiden tunnistaminen, varhainen vuorovaikutus 30 min ohjattu rentoutus Terapeutti 3010

5 tieteessä 36 Ryding EL, Wijma K, Wijma B. Experiences of emergency cesarean section: A phenomenological study of 53 women. Birth 1998; 25: Soet JE, Brack GA, DiIorio C. Prevalence and predictors of women s experience of psychological trauma during childbirth. Birth 2003;30: Jolly J, Walker J, Bhabra K. Subsequent obstetric performance related to primary mode of delivery. BJOG 1999;106: Ryding EL, Wijma B, Wijma K, Rydhstrom H. Fear of childbirth during pregnancy may increase the risk of emergency cesarean section. Acta Obstet Gynecol Scand 1998;77: Soderquist J, Wijma B, Wijma K. The longitudinal course of posttraumatic stress after childbirth. Psychosom Obstet Gynaecol 2006;27: Paarlberg KM, Vingerhoets AJ, Passchier J ym. Psychosocial factors as predictors of maternal well-being and pregnancy-related complaints. Psychosom Obstet Gynaecol 1996;17: Engle PL, Scrimshaw SC, Zambrana RE, Dunkel-Schetter C. Prenatal and postnatal anxiety in Mexican women giving birth in Los Angeles. Health Psychol 1990;9: Saisto T, Toivanen R, Salmela-Aro K, Halmesmäki E. Therapeutic group psychoeducation and relaxation in treating fear of childbirth. Acta Obstet Gynecol Scand 2006;85: Nerum H, Halvorsen L, Sorlie T, Oian P. Maternal request for cesarean section due to fear of birth: can it be changed through crisis-oriented counseling? Birth 2006;33: Saisto T, Salmela-Aro K, Könönen T, Nurmi J-E, Halmesmäki E. A controlled trial of intervention in fear of childbirth. Obstet Gynecol 2001;98: Taulukko 3. opiston sairaala, Haikaranpesä). Vaikka hekin siis saivat hoitoa synnytyspelkoonsa, tehtiin heille kuitenkin merkittävästi enemmän suunniteltuja keisarileikkauksia kuin Nyytti-ryhmään osallistuneille (22,6 % vs. 12,2 %) (taulukko 3). Nyytti-ryhmässä myös synnytyskokemus (Delivery Satisfaction Scale, 27) oli useammin hyvin positiivinen (36,1 % vs. 22,8 %; p = 0,04). Tämän suomalaistutkimuksen (47) lisäksi vain yhdessä toisessa hoitotutkimuksesta (48) aineisto oli satunnaistettu hoito- ja verrokkiryhmiin (taulukko 1). Iranilaisessa tutkimuksessa 110 ahdistunutta (Spielberger s State-Trait Anxiety Inventory) ensisynnyttäjää satunnaistettiin 7 viikon mittaisiin rentoutusharjoituksiin tai tavanomaiseen raskaudenaikaiseen hoitoon. Artikkelista ei käy ilmi, kuinka paljon potilailla oli mahdollisuus itse vaikuttaa synnytystapaan, ja tuloksissa on ilmoitettu vain keisarileikkausten kokonaismäärä. Interventioryhmän ja seurantaryhmän välillä oli kuitenkin merkittävä ero alatiesynnytysten määrässä (79 % vs. 40 %)(48). Miten sektiotoiveeseen suhtaudutaan? Ruotsissa on tutkittu keisarileikkaustoiveen taustatekijöitä (22,37). Kysymykseen Jos voisit valita, miten haluaisit synnyttää? vastasi 8,2 % kaikista (7,2 % ensisynnyttäjistä) haluavansa keisarileikkauksen (22). Toisessa tutkimuksessa lauseeseen Jos voisin valita keisarileikkauksen, haluaisin sen vastasi myöntävästi 10 % kaikista (8 % ensisynnyttäjistä) (37). Merkittävimmät keisarileikkaustoiveen taustatekijät olivat synnytyspelko (OR 5,5), aiempi keisarileikkaus (OR Ensisynnyttäjien ja uudelleensynnyttäjien päätyminen synnytyspelon vuoksi tehtävään keisarileikkaukseen valikoiduissa synnytyspelkopotilaiden hoitoaineistoissa. Viite Ensisynnyttäjät Uudelleensynnyttäjät % % Saisto 2001 (45) Saisto 2006 (43) 1 13 Nerum 2006 (44) Sydsjö 2011 (52) Rouhe (47) 1 12 interventioon osallistuneista, 23 muuta hoitoa saaneista 1 Tutkimuksessa mukana vain ensisynnyttäjiä 4,88) ja aiempi huono synnytyskokemus (OR 9,95)(37). Jokaisella tulee olla mahdollisuus saada keskustella myös keisarileikkauksesta. Hyvä käytäntö on kertoa aluksi, että ketään ei pakoteta alatiesynnytykseen ja ettei päätöstä synnytystavasta tehdä ensimmäisellä tapaamisella, jolloin vapaudutaan päätöksentekoon liittyvästä painolastista. Ensimmäinen tapaaminen on suositeltavaa järjestää noin 30. raskausviikolla, antaa riittävä suullinen ja kirjallinen informaatio (välittömät komplikaatiot, kotona pärjääminen, vaikutukset seuraaviin raskauksiin), kirjata potilaan toive ja sen perustelut sekä antaa kontrolliaika loppuraskauteen lopullista päätöstä varten. Näin potilas motivoidaan ja velvoitetaan käsittelemään asiaa. Potilasta on hyvä kannustaa hankkimaan riittävästi tietoa myös alatiesynnytyksestä ja osallistumaan perhevalmennuksiin tai tapaamaan synnytyspelkokätilöä. Erittäin vaikeasta ja invalidisoivasta pelosta kärsivä odottaja on syytä ohjata erityishoitoon riittävän aikaisin. Lääkärin rooli on asiantuntijana jakaa tutkittua tietoa sekä yleisellä tasolla että kyseisen potilaan tilanteessa yhdistäen tiedot kliinisen tutkimuksen tuloksiin. Tärkeää on edellisten synnytysten läpikäynti sekä asia- että tunnetasolla. Asiantuntijan arvio alatiesynnytyksen onnistumisen edellytyksistä esimerkiksi edellisen synnytyksen päätyttyä keisarileikkaukseen auttaa synnyttäjää sietämään epävarmuutta ja rohkaisee häntä normaaliin synnytykseen. Synnytyspelkopoliklinikalla sovitut asiat kirjataan ja synnytyssalin henkilökunta noudattaa niitä (esim. kivunlievityksen riittävyys, mahdollisuus keskustella keisarileikkauksesta myös synnytyksen aikana). Myös nämä seikat lisäävät synnyttäjän luottamusta. Lopullisen päätöksen synnytystavasta tekevät potilas ja lääkäri yhdessä. Ehdotonta keisarileikkaustoivetta on syytä kunnioittaa. Joskus synnytyksen käynnistäminen ja heti sen jälkeen annettu kivunlievitys voivat olla keisarileikkauksen vaihtoehtoja potilaalle, joka haluaa varmistautua siitä, ettei joudu enää kokemaan sietämätöntä kipua. Synnytyspelon hoidon pitkäaikaistulokset Seurantatutkimuksista tiedetään, että synnytyspelkoonsa hoitoa saaneet ja alatiesynnytykseen 3011

6 46 Wijma K, Wijma B, Zar M. Psychometric aspects of the W-DEQ; a new questionnaire for the measurement of fear of childbirth. J Psychosom Obstet Gynecol 1998;19:84, Rouhe H, Salmela-Aro K, Toivanen R, Tokola M, Halmesmäki E, Saisto T. Obstetric outcome after intervention for severe fear of childbirth in nulliparous randomized trial (painossa). 48 Bastani F, Hidarnia A, Montgomery KS, Aguilar-Vafaei ME, Kazemnejad A. Does relaxation education in anxious primigravid Iranian women influence adverse pregnancy outcomes? A randomized controlled trial. J Perinat Neonatal Nurs 2006;20: Sjögren B. Fear of childbirth and psychosomatic support. A follow up of 72 women. Acta Obstet Gynecol Scand 1998;77: Saisto T, Salmela-Aro K, Nurmi J-E, Halmesmäki E. Longitudinal study on the predictors of parental stress in mothers and fathers of toddlers. J Psychosom Obstet Gynecol 2008;29: Salmela-Aro K. Aunola K, Saisto T, Halmesmäki E, Nurmi JE. Couples share similar changes in depressive symptoms and marital satisfaction anticipating the birth of a child. J Soc Pers Relat 2006; 23: Sydsjö G, Sydsjö A, Gunnervik C, Bladh M, Josefsson A. Obstetric outcome for women who received individualized treatment for fear of childbirth during pregnancy. Acta Obstet Gynecol Scand 2012;91:44 9. päätyneet ovat tyytyväisempiä synnytykseensä kuin synnyttäjät keskimäärin (30,49). Tutkimuksemme mukaan synnytykseen liittyvät huolet vähenivät sitä enemmän ja synnytykset olivat sitä nopeampia, mitä enemmän synnytyspelosta oli keskusteltu raskauden aikana (46). Omat meneillään olevat tutkimuksemme pyrkivät vastaamaan kysymykseen, auttaako synnytyspelon hoito parempaan sitoutumiseen ja vanhemmuuteen. Yleisesti tiedetään, että riskiä kokea vanhemmuus stressaavana 2 3 vuoden kuluttua synnytyksestä lisäävät masentuneisuus raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen sekä sosiaalisen tuen puute jo alkuraskaudesta alkaen (50). Suojaavista tekijöistä tärkeimpiä ovat alatiesynnytys ja imetyksen onnistuminen (50). Näiden tekijöiden kautta voidaan arvioida myös synnytyspelon vaikuttavan vanhemmuuteen pidemmälläkin aikavälillä. Puolisot reagoivat vanhemmuuteen varsin samalla tavalla: pahimmassa tapauksessa molemmat masentuvat tai ovat tyytymättömiä. Nämä muutokset ennustavat parisuhteen hajoamista alle 2 vuoden kuluessa lapsen syntymästä (51). Siksi on tärkeää vaikuttaa näihin asioihin jo raskausaikana, jolloin kumpikin puoliso on helposti tavoitettavissa neuvolajärjestelmän kautta. Lopuksi Synnytyspelon taustatekijöitä on tutkittu paljon. Pelko liittyy raskaana olevan naisen historiaan, persoonallisuuteen, mielialaan ja elämäntilanteeseen. Synnytyspelkoa voivat hoitaa menestyksellisesti kätilö, lääkäri tai psykologi joko yksilötapaamisissa tai ryhmässä. Alatiesynnytysten määrällä mitattuna hoitotulokset ovat hyvät. Toive keisarileikkauksesta on pelokkaan potilaan hätähuuto tilanteessa, jossa hän ei näe muuta keinoa päästä eteenpäin. Tuen ja tiedon avulla tulee esiin muitakin vaihtoehtoja ja normaalia synnytystä voidaan suunnitella naisen toiveet huomioiden. Ketään ei pakoteta alatiesynnytykseen, mutta keisarileikkaustoive häviää usein itsestään, kun asiaa päästään käsittelemään. Haastavimpia ovat uudelleensynnyttäjät, jotka tarvitsevat tuen lisäksi lääkärin arvion alatiesynnytyksen onnistumisedellytyksistä. Suuri osa synnytyspelkopotilaista ei koskaan tuo neuvolassa esiin pelkoaan eikä siten saa siihen apua. Monet lähetetään synnytyspelkopoliklinikalle liian myöhään, vasta loppuraskaudesta. Tämän vuoksi olemme kehittämässä synnytyspelon seulontaan sopivaa menetelmää, jotta apua tarvitsevat löytyisivät ja hoito voitaisiin aloittaa riittävän ajoissa. Kaikkien raskaana olevia ja synnyttäjiä hoitavien on hyväksyttävä se, että osa potilaista tarvitsee ammattilaisten apua saavuttaakseen luottamuksen sekä omiin kykyihinsä synnyttäjänä että hoitohenkilökunnan antamaan apuun synnytystilanteessa. n sidonnaisuudet Kirjoittajat ovat ilmoittaneet sidonnaisuutensa seuraavasti (ICMJE:n lomake): Ei sidonnaisuuksia. English summary > in english Background and treatment of fear of childbirth 3012

7 english summary tieteessä Terhi Saisto Chief specialist in Obstetrics and perinatolgy Helsinki University Central Hospital, Department of Obstetrics and Gynecology, Jorvi Hospital Hanna Rouhe Background and treatment of fear of childbirth Fear of childbirth is one of the most common reasons for obstetric consultation, and for an elective caesarean section. Approximately 6 to 10% of pregnant women suffer from severe fear of childbirth, which disturbs family and working life, and prevents preparation for normal childbirth and parenthood. It presents as nightmares, panic attacks, anxiety, and as numerous physical complaints, and can make it difficult to form an early mother-infant-relationship. The risk for puerperal depression is also increased. The antecedents of fear of childbirth have been widely studied. Among the strongest predictors are general anxiety, depression, lack of support, and dissatisfaction with the partnership. Many fearful women have a history of mental disorder. However, the strongest predictor is negative previous delivery experience, mostly emergency caesarean section. Requests for caesarean section often stem from fear of childbirth or previous negative delivery experience. We should therefore focus on fear of childbirth and previous experiences, instead of discussing only caesarean section and its risks. A request for caesarean section is often a cry for help in a situation where a woman is not able to resolve the situation by herself and prepare herself for the forthcoming childbirth without help. With adequate help she can start to see other possibilities and the request is often withdrawn. Caesarean section is seldom a solution for fear of childbirth but noone should be forced to have a vaginal delivery with fear. In Finland, different strategies for treating fear of childbirth have been applied in clinical practice (support from obstetrician or midwife, psychiatric consultation, psychotherapy, group psychoeducation). The aim of the treatment is to relieve anxiety, give adequate information (about pain relief, risks and complications concerning both caesarean and vaginal delivery, the fetus s wellbeing during labour and delivery), create positive mental pictures of childbirth, and discuss questions to do with pregnancy, delivery and parenthood in order to increase the patient s confidence both in her own abilities and in the treatment on the labour ward. Studies on treatment of fear of childbirth are scanty. None of them has investigated either the possible reduction of anxiety, fear, or stress, or the possible better adjustment to motherhood. In the absence of data of this kind we have to judge the results of treatment of fear of childbirth from the numbers of women who withdraw their request for caesarean section after the treatment and, instead, prepare for a normal vaginal childbirth. Descriptive studies have shown that, after the treatment, far more than half of the patients (50 87%) are able to prepare for a normal vaginal delivery and that caesarean section without a medical indication can be avoided. The best results are from crisis-oriented counselling and group psychoeducation combined with relaxation exercises. In various studies, the number of women finally undergoing caesarean section because of fear of childbirth is lower among nulliparous women (13 19%) than among parous women (14 34%). Previous caesarean delivery is the strongest predictor of fear of childbirth in the next pregnancy, and previous vacuum extraction or otherwise unsatisfactory experience (for example inadequate pain relief) also plays an important role. In addition to providing support, obstetricians should use their expertise to advise parous women about their realistic possibilities of normal vaginal childbirth. 3012a

SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET

SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET Veera Karvonen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen Yliopisto Lääketieteen yksikkö Elokuu 2015 Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö KARVONEN

Lisätiedot

Synnytyspelko. Hanna Rouhe ja Terhi Saisto NÄIN HOIDAN

Synnytyspelko. Hanna Rouhe ja Terhi Saisto NÄIN HOIDAN Hanna Rouhe ja Terhi Saisto NÄIN HOIDAN varjostaa joka kymmenettä raskautta, ja se on suunnitellun keisarileikkauksen yleisimpiä syitä. Synnytyspelon taustalta löytyy psyykkistä sairastavuutta, väkivaltaa

Lisätiedot

Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta. Saisto, Terhi.

Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta. Saisto, Terhi. https://helda.helsinki.fi Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta Saisto, Terhi 2016 Saisto, T & Rouhe, H 2016, ' Kun synnyttäjä toivoo keisarileikkausta ', Suomen lääkärilehti, Vuosikerta. 71, Nro 25-32,

Lisätiedot

Synnytyspelon hoito neuvolassa

Synnytyspelon hoito neuvolassa Katsaus tieteessä Terhi Saisto synnytysten, naistentautien ja perinatologian erikoislääkäri, synnytys- ja naistentautiopin dosentti HYKS, naistentaudit ja synnytykset, Jorvin sairaala terhi.saisto@hus.fi

Lisätiedot

Synnytyspelot ja niiden hoitaminen

Synnytyspelot ja niiden hoitaminen Raskaus ja psyyke Synnytyspelot ja niiden hoitaminen Terhi Saisto Synnytyspelko varjostaa noin joka kymmenettä raskautta. Se altistaa raskaus-, synnytysja lapsivuodeajan komplikaatioille ja ennen kaikkea

Lisätiedot

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS SYNNYTYSPELKO Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa 9.10.2009 Tuula Tervonen Kätilö LKS Pelko on eräs ihmisen perustunteista, liittyy ihmisen puolustusmekanismeihin Synnytyspelosta kärsii Suomessa

Lisätiedot

KOHTUKUOLEMAN JÄLKEINEN RASKAUS. 3.5.2016 Petra Vallo Kätilö-th

KOHTUKUOLEMAN JÄLKEINEN RASKAUS. 3.5.2016 Petra Vallo Kätilö-th KOHTUKUOLEMAN JÄLKEINEN RASKAUS 3.5.2016 Petra Vallo Kätilö-th TERVEYDENHOITAJA (AMK) KEHITTÄMISTEHTÄVÄ METROPOLIA AMK Petra Vallo, Annika Hoivassilta, Annika Lepistö, Reetta Kurjonen Ohjaavat opettajat:

Lisätiedot

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA

SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA SYNNYTTÄJIEN ARVIOINNIT HOIDON LAADUSTA SYNNYTYKSEN AIKANA Pilottitutkimuksen tuloksia Anne Kantanen, Klö, TtM, TtT-opisk., Itä-Suomen yo Tarja Kvist, TtT, Itä-Suomen yo Seppo Heinonen, LT, HUS Hannele

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

Synnytyspelko HY Neuvolatyökoulutuspäivä. LT Hanna Rouhe Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

Synnytyspelko HY Neuvolatyökoulutuspäivä. LT Hanna Rouhe Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Synnytyspelko 19.4.2016 HY Neuvolatyökoulutuspäivä LT Hanna Rouhe Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Esityksen rakenne Mitä on synnytyspelko? Mitä pelon taustalla? Miten hoitaa synnytyspelkoa?

Lisätiedot

Synnytys pelottaa miten autan ja ymmärrän

Synnytys pelottaa miten autan ja ymmärrän Synnytys pelottaa miten autan ja ymmärrän Hanna Rouhe, LL, erikoistuva lääkäri HYKS Naistenklinikka Synnyttäjän pelon äärellä koulutus Tampere 26.9.2013 Esityksen rakenne synnytyspelon taustat synnytyspelkopotilaan

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

LINKKEJÄ RASKAANA OLEVILLE JA VAUVAPERHEILLE LINKS FOR EXPECTANT AND BABY FAMILIES

LINKKEJÄ RASKAANA OLEVILLE JA VAUVAPERHEILLE LINKS FOR EXPECTANT AND BABY FAMILIES LINKKEJÄ RASKAANA OLEVILLE JA VAUVAPERHEILLE LINKS FOR EXPECTANT AND BABY FAMILIES VAUVA- JA RASKAUSAIHEISIA YLEISIÄ NETTISIVUJA JA FOORUMEITA GENERAL WEBSITES AND FORUMS ABOUT BABIES AND PREGNANCY Babyidea

Lisätiedot

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija

Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo. Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Mitä synnytystä pelkäävä nainen toivoo Leena-Kaisa Kääriä Kätilö / yamk -opiskelija Kehittämisprojekti: Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon lieventämiseen ja hoitoon Turun ammattikorkeakoulu/

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Lasta odottavan perheen mielenterveys

Lasta odottavan perheen mielenterveys Lasta odottavan perheen mielenterveys Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.10.2013 Anna-Maija Martelin Raskausajan psyykkiset prosessit Vanhemmaksi kasvaminen Suhde omiin vanhempiin ja lapsuuden kokemukseen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Asiakkaiden ja kätilöiden kokemuksia synnytyspelon hoidosta

Asiakkaiden ja kätilöiden kokemuksia synnytyspelon hoidosta Asiakkaiden ja kätilöiden kokemuksia synnytyspelon hoidosta Tampereen yliopisto Hoitotieteen laitos Pro gradu -tutkielma Susanna Aaltonen Riikka Västi Joulukuu 2009 TIIVISTELMÄ TAMPEREEN YLIOPISTO Hoitotieteen

Lisätiedot

lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet

lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet Saattohoidon opetus lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet Leila Niemi-Murola dosentti, kliininen opettaja Anestesiologian ja tehohoidon klinikka HY/HYKS Esityksen sisältö Työelämässä olevat,

Lisätiedot

Raskausajan kiintymyksen vahvistaminen ultraäänityöskentelyn avulla. Dosentti Eeva Ekholm Naistenklinikka, TYKS

Raskausajan kiintymyksen vahvistaminen ultraäänityöskentelyn avulla. Dosentti Eeva Ekholm Naistenklinikka, TYKS Raskausajan kiintymyksen vahvistaminen ultraäänityöskentelyn avulla Dosentti Eeva Ekholm Naistenklinikka, TYKS Meeting the baby before delivery Esityksen sisältö Raskaudenaikaisen kiintymyssuhteen kehittyminen

Lisätiedot

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan yhdistelmätyön edut perheille

Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan yhdistelmätyön edut perheille Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan yhdistelmätyön edut perheille Miia Tuominen Erityisasiantuntija, Turku AMK Tohtoriopiskelija, Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta, kansanterveystiede Turun lapsi-

Lisätiedot

Synnytyksessä traumatisoituminen

Synnytyksessä traumatisoituminen Synnytyksessä traumatisoituminen LL, erikoistuva lääkäri Hanna Rouhe HYKS Naistenklinikka Synnyttäjän pelon äärellä koulutus Tampere 26.9.2013 Esityksen sisältö yleistä traumaattisesta stressihäiriöstä

Lisätiedot

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa 8.6.2018 Tarja Sosala, kätilö, Satakunnan shp Heli Mäkelä, projektisuunnittelija, LAPE Satakunta Monialainen työskentely Monitoimijaista

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon

Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon Potilaslähtöinen toimintamalli synnytyspelon tunnistamiseen ja hoitoon Tyks Naistenklinikka raskauden ja synnytysten toimialue Turun kaupunki äitiysneuvolatoiminta Kehittämisprojektin toteutus Projekti

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

IMETYSOHJAUS ÄITIYSHUOLLOSSA

IMETYSOHJAUS ÄITIYSHUOLLOSSA IMETYSOHJAUS ÄITIYSHUOLLOSSA Tutkimusryhmä Sari Laanterä, TtT, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos Anna-Maija Pietilä, professori, THT, Itä- Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos Tarja Pölkki, TtT,

Lisätiedot

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys RutiiNiksi pilottikoulutus 24.2.2014 1 Alkoholin yhteys parisuhdeväkivallan seurauksiin? (Aineistona vuoden 2005 naisuhritutkimus, Piispa & Heiskanen 2009) 24.2.2014

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mental health: a state of well-being (WHO) in which every individual realizes

Lisätiedot

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g

Lisätiedot

Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi mindfulness-mittarin suomennos ja validointi

Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi mindfulness-mittarin suomennos ja validointi Mindfulness-taitojen Mindfulness-taitojen yhteys yhteys masennukseen, onnellisuuteen masennukseen, ja itsetuntoon. onnellisuuteen ja Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

MONISIKIÖINEN RASKAUS JA SYNNYTYS MULTIFETAL PREGNANCY AND CHILDBIRTH

MONISIKIÖINEN RASKAUS JA SYNNYTYS MULTIFETAL PREGNANCY AND CHILDBIRTH MONIKKOPERHEVALMENNUS MULTIPLE BIRTHS COACHING MONISIKIÖINEN RASKAUS JA SYNNYTYS MULTIFETAL PREGNANCY AND CHILDBIRTH Hyvä alku monikkovanhemmuuteen A good start in parenting multiples Monisikiöinen raskaus

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELKORYHMÄSTÄ

ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELKORYHMÄSTÄ ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELKORYHMÄSTÄ Henna Halme Satu Kekki Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu/ Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan laitos Terveydenhoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys

Suomalaisten mielenterveys Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys

Lisätiedot

Matalan riskin synnytykset Haikaramalli Aulikki Saari-Kemppainen, ayl HYKS Jorvin sairaala

Matalan riskin synnytykset Haikaramalli Aulikki Saari-Kemppainen, ayl HYKS Jorvin sairaala Matalan riskin synnytykset Haikaramalli Aulikki Saari-Kemppainen, ayl HYKS Jorvin sairaala 9.11.2016 Esityksen kulku taustaa tavoitteet kriteerit riskiarvio synnytyksen eteneminen synnytyksen hoidosta

Lisätiedot

Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarileikkaukset vuosina 1999 2005

Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarileikkaukset vuosina 1999 2005 Alkuperäistutkimus Hanna Rouhe, Erja Halmesmäki ja Terhi Saisto Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarileikkaukset vuosina 1999 2005 Tausta. Suomeen perustettiin synnytyspelkopoliklinikoita vuosikymmen sitten,

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Työn muutokset kuormittavat

Työn muutokset kuormittavat Työn muutokset kuormittavat Kirsi Ahola, tiimipäällikkö, työterveyspsykologian dosentti Sisältö Mikä muutoksessa kuormittaa? Keitä muutokset erityisesti kuormittavat? Miten muutosten vaikutuksia voi hallita?

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä. Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki

Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä. Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki Terveyden edistäminen Prosessi, joka antaa yksilölle ja yhteisölle paremmat

Lisätiedot

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ Terveydenhoitaja Reetta Koskeli ja sairaanhoitaja Noora Kapanen 27.9.2011 OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren

Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren Marjut Vastamäki Hankekoordinaattori VALO2 preventiohanke Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 7.11.2012 LAHTI SISÄLTÖ

Lisätiedot

Seksuaali-ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma ja synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin

Seksuaali-ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma ja synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin Seksuaali-ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma ja synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin Eija Raussi-Lehto Lehtori, Metropolia AMK (eija.raussi-lehto@metropolia.fi) Vieraileva tutkija,

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Sijaissynnytys hoitavan lääkärin näkökulmasta. Suomen Lääkintäoikeuden ja e1ikan seura 14.3.2013 Sirpa Vilska Viveca Söderström- AnBla

Sijaissynnytys hoitavan lääkärin näkökulmasta. Suomen Lääkintäoikeuden ja e1ikan seura 14.3.2013 Sirpa Vilska Viveca Söderström- AnBla Sijaissynnytys hoitavan lääkärin näkökulmasta Suomen Lääkintäoikeuden ja e1ikan seura 14.3.2013 Sirpa Vilska Viveca Söderström- AnBla Sijaissynnytys - määritelmiä - IVF-sijaissynnytys, Gestational surrogacy

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT

KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT 07.11.2016 KESKENMENO JA RASKAUDEN KESKEYTYS - AVOTERVEYDENHUOLLON PSYKOLOGIPALVELUT ERICA HELANDER, VANTAAN KAUPUNKI, PSYKOLOGIPALVELUT (NEUVOLAIKÄISET, SEKÄ ODOTTAVAT VANHEMMAT). VANTAAN KAUPUNKI - PSYKOLOGIPALVELUT

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Raskaus- ja synnytyskokemusten käsittely Synnytyksen jälkitarkastus täydennyskoulutus 3 op. Päivi Hoffrén syksy2012

Raskaus- ja synnytyskokemusten käsittely Synnytyksen jälkitarkastus täydennyskoulutus 3 op. Päivi Hoffrén syksy2012 Raskaus- ja synnytyskokemusten käsittely Synnytyksen jälkitarkastus täydennyskoulutus 3 op. Päivi Hoffrén syksy2012 Raskausajan psykologinen merkitys Raskaudenajan psykologiset vaiheet jaetaan Fuusioon

Lisätiedot

Miten elämänhallintaa voi mitata?

Miten elämänhallintaa voi mitata? Miten elämänhallintaa voi mitata? Varsinais-Suomen XII Yleislääkäripäivä 11.5.2016 Päivi Korhonen Terveenä pysyy parhaiten, jos: Ei tupakoi Liikkuu 30 min 5 kertaa viikossa Syö terveellisesti Ei ole ylipainoinen

Lisätiedot

KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio

KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Päivitetty 25.11.2011 JULKAISTUT VÄITÖSKIRJAT

Päivitetty 25.11.2011 JULKAISTUT VÄITÖSKIRJAT Päivitetty 25.11.2011 JULKAISTUT VÄITÖSKIRJAT Volanen S-M Sense of coherence. Determinants and consequences. Hjelt-instituutti, Department of Public Health, University of Helsinki Väitöskirjatyö, tammikuu

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

SYNNYTYSVALMENNUKSEN VAIKUTUKSET ENSISYNNYTTÄJIEN SYNNYTYSPELKOON. Kirjallisuuskatsaus

SYNNYTYSVALMENNUKSEN VAIKUTUKSET ENSISYNNYTTÄJIEN SYNNYTYSPELKOON. Kirjallisuuskatsaus SYNNYTYSVALMENNUKSEN VAIKUTUKSET ENSISYNNYTTÄJIEN SYNNYTYSPELKOON Kirjallisuuskatsaus Mari Lopina 2502496 Kandidaatin tutkielma Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö Hoitotieteen koulutusohjelma

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio

LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio TYÖPAJA A LEIKKI-IKÄISEEN LAPSEEN KOHDISTUVA VÄKIVALTA Tanja Koivula ja Tuomo Puruskainen AIHEET: Vammaisten lasten kohtaama väkivalta tutkimustiedon

Lisätiedot

TIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja

TIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja TIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä t v a u v a t Mitä ja miksi? Ahtiainen H. & Muola

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa

Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen. Kehittämispäällikkö Minna Piispa Lähisuhde- ja perheväkivallan puheeksi ottaminen Kehittämispäällikkö Minna Piispa 11.10.2013 Neuvolapäivät/ Minna Piispa 2 Väkivallan yleisyydestä raskauden aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdyn

Lisätiedot

Keisarileikkauksen riskit. Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki

Keisarileikkauksen riskit. Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki Katsaus Keisarileikkauksen riskit Terhi Saisto ja Erja Halmesmäki Synnytyspelon tai synnyttäjän toiveen vuoksi tehtävät keisarileikkaukset ovat yleistymässä. Vaikeita komplikaatioita esiintyy vain prosentissa

Lisätiedot

OP1. PreDP StudyPlan

OP1. PreDP StudyPlan OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS PERINATOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA

Lisätiedot

Perheheräämö. Maija Jalasvuori, Natalie Öhman

Perheheräämö. Maija Jalasvuori, Natalie Öhman Perheheräämö Maija Jalasvuori, Natalie Öhman 19.1.2017 Perheheräämö Maaliskuussa 2017 aloitettu toiminta yhteistyössä leikkaussalihenkilökunnan kanssa Vauvan jatkuva ihokontakti sektion jälkeen Perheen

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes)

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) SYLY- päivät 2014 Helsinki 28.11.2014 Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) Diabeteslääkäri Mikko Honkasalo Nurmijärven terveyskeskus

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

1 in Avril Cutler, Development Officer, Lanarkshire Recovery Network Rosie Line, Support Officer, Lanarkshire Movement for Change

1 in Avril Cutler, Development Officer, Lanarkshire Recovery Network Rosie Line, Support Officer, Lanarkshire Movement for Change Avril Cutler, Development Officer, Lanarkshire Recovery Network Rosie Line, Support Officer, Lanarkshire Movement for Change March 2017 1 in 4 1 background Period of listening (kuultiin yli 200 henkilöä,

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

* lotta.laine@cancer.fi for more information. Sakari Nurmela

* lotta.laine@cancer.fi for more information. Sakari Nurmela Finnish families and holidays in the Sun Views among parents of underaged children about sunprotection on holiday trips Lotta Laine*, Liisa Pylkkänen, and Tapani Koskela Cancer Society of Finland Finnish

Lisätiedot

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa?

Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Eero Kajantie, Petteri Hovi, Johan Eriksson, Hannele Laivuori, Sture Andersson, Katri Räikkönen 1 Helsinki Study of Very Low Birth Weight Adults Eero Kajantie Skidi-kids

Lisätiedot

Statistical design. Tuomas Selander

Statistical design. Tuomas Selander Statistical design Tuomas Selander 28.8.2014 Introduction Biostatistician Work area KYS-erva KYS, Jyväskylä, Joensuu, Mikkeli, Savonlinna Work tasks Statistical methods, selection and quiding Data analysis

Lisätiedot

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Pia Laitio, kätilö, Tyks, sype-poliklinikka, rentoutusvalmennukset, Kätilön kammari / synnytyspelon hoito Naisen Kipu 13.3 2014. Kokonaiskivun muodostuminen

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Läheiset ihmissuhteet ja työssä jaksaminen näkökulmia perheterapiasta Salla Tikkanen

Läheiset ihmissuhteet ja työssä jaksaminen näkökulmia perheterapiasta Salla Tikkanen Läheiset ihmissuhteet ja työssä jaksaminen näkökulmia perheterapiasta Salla Tikkanen - Faktaa perheistä Perhe ja läheiset ihmissuhteet muodostavat elämälle kivijalan Perheen traumat siirtyvät jopa neljänteen

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

SYNNYTYSTAPA TOISESSA RASKAUDESSA ENSISYNNYTYKSEN OLTUA KEISARILEIKKAUS

SYNNYTYSTAPA TOISESSA RASKAUDESSA ENSISYNNYTYKSEN OLTUA KEISARILEIKKAUS SYNNYTYSTAPA TOISESSA RASKAUDESSA ENSISYNNYTYKSEN OLTUA KEISARILEIKKAUS Alaraudanjoki, Emmariikka Syventävien opintojen tutkielma Naistentautien klinikka Oulun Yliopisto 8/2017 Liisa Laatio LT ja Hilkka

Lisätiedot

Siirtymä vanhemmuuteen haastavissa ja vaarallisissa olosuhteissa raskauden ja vauva-ajan psykologian näkökulma

Siirtymä vanhemmuuteen haastavissa ja vaarallisissa olosuhteissa raskauden ja vauva-ajan psykologian näkökulma Siirtymä vanhemmuuteen haastavissa ja vaarallisissa olosuhteissa raskauden ja vauva-ajan psykologian näkökulma Sanna Isosävi, PsM, tohtorikoulutettava, TaY Esityksen kulku 1. Siirtymä vanhemmuuteen Siirtymä

Lisätiedot

Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa

Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa Valtakunnallinen omaisseminaari Seinäjoki 9.10.2008 Eija Stengård, PsT WHO:n mielenterveysalan yhteistyökeskus Stengård, E. (2005). Journey of Hope and Despair.

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Mielialahäiriöt nuoruusiässä

Mielialahäiriöt nuoruusiässä Mielialahäiriöt nuoruusiässä Kari Moilanen lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri apulaisylilääkäri/ HYKS/ Psykiatrian tulosyksikkö/ Nuorisopsykiatrian Helsingin alueyksikkö 21.8.2008 LKS auditorium

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Krista Ahokas Marika Kauppinen ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELON HOIDOSTA

Krista Ahokas Marika Kauppinen ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELON HOIDOSTA Krista Ahokas Marika Kauppinen ÄITIEN KOKEMUKSIA SYNNYTYSPELON HOIDOSTA Metropolia Ammattikorkeakoulu Kätilö (AMK) Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyö OJ SXXFA07 22.11.2010 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Please note! This is a self-archived version of the original article.

Please note! This is a self-archived version of the original article. Please note! This is a self-archived version of the original article. Huom! Tämä on rinnakkaistallenne. To cite this Article / Käytä viittauksessa alkuperäistä lähdettä: Kukko, S-K. & Stenfors, P. (2017).

Lisätiedot