Linjasto 21 projektisuunnitelma [LUONNOS 1/2018]

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linjasto 21 projektisuunnitelma [LUONNOS 1/2018]"

Transkriptio

1 Linjasto21projektisuunnitelma[LUONNOS1/2018] 1

2 Projektinlähtökohtia Tampereen kaupungissa rakennetaan raitiotietä, jonka ensimmäisen osan liikenne on määrä alkaa vuonna Raitioliikenne tulee osaksi Seudullista joukkoliikennejärjestelmä, jota vuoteen 2021 asti hoidetaan busseilla. Linjasto 21 projektissa käynnistyvä raitioliikenne ja seudun olemassa oleva busseihin perustuva joukkoliikenneverkosto yhteen sovitetaan. Yhdessä raitioliikenne ja bussiliikenne muodostavat parhaiten seudun asukkaita palvelevan ja kustannustehokkaan joukkoliikenteen. Linjasto 21 projektissa ratkaistaan useiden (määrä) asukkaiden päivittäisiä liikkumisratkaisuja, kehitetään joukkoliikenteen palvelua ja jopa ohjataan kulkutavan valinnassa kestäviin valintoihin. Seudun joukkoliikenne nostaa profiiliaan raitioliikenteen käynnistyessä. Tapa liikkua kaupungissa muuttuu, linjasto selkeytyy ja linjojen päällekkäiset osuudet vähenevät. Yhdellä lipulla pääsee sekä bussien että myös raitiotievaunun kyytiin. Tampereen kaupunki kasvaa voimakkaasti raitiotielinjaston varrella. Raitotie palvelee matkustajia TAYSin alueelta keskustaan sekä Hervannasta Sammonkadulle ja siitä edelleen keskustan läpi Pyynikintorille. Talvikaudella linjastosuunnittelun käynnistyessä Sammonkadulla liikennöivät linjat 3, 17, 25 ja 37, yhteensä ruuhkahuipputunnissa 17 vuoroa tunnissa, eli laskennallisesti 3,5 minuutin välein Hervannasta Tampereen keskusta-alueelle liikennöivät linjat 3,4,5,6,20, joilla on ruuhkahuipputunnin aikana yhteensä 29 vuoroa tuolla yhteysvälillä. TAYSin alueen ohi keskustaan ajetaan ruuhkahuipputunnin aikana linjoilla 1, 8, 28, 29, 42, 80, 90 ja 95 yhteensä 30 vuoroa suuntaansa. Joukkoliikenteen subventiotaso on kansallisesti vertailtuna hyvin alhainen vain noin 25 % Vuonna 2021 raitioliikenteen käynnistyessä vähenee raitiotielinjan kanssa päällekkäinen bussiliikenne merkittävästi ja joukkoliikenne niin Sammonkadulla kuin keskustasta Hervantaan tai TAYSin alueelle hoidetaan pääosin vain ratikalla. Joukkoliikenteen vuorotarjontaa kehitetään yhteisiä reittiosuuksia laajemmin, kun muun muassa koillisella Tampereella joukkoliikenteen vuorotarjontaa kehitetään liityntäliikenteen avulla. Vuoden 2021 linjasto on tukitarpeeltaan samaa tasoa kuin Tampereella aikaisemminkin. Linjastosuunnitelma 2021 vuodella tehdään valmiiksi ja käsiteltäväksi päätöksenteossa loppukesällä Vuosina 2020 ja 2021 suunnitellaan ja hankitaan tarvittava liikenne sekä varmistetaan sen vaatimat infraratkaisut. Linjasto21 suunnitelmaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan tekemä päätös linjastosuunnittelun periaatteista. Sen mukaan: Suunnittelussa otetaan huomioon Tampereen keskusta-alueen saavutettavuus reittikadut keskustassa Runkolinjoilla (nro 1-10, 40, 50, 70, 80) mahdollistetaan vaihdoton yhteys keskustaan Raitiotien korvatessa osan bussilinjasta tutkitaan linjalle vaihtoehtoista reittiä tai muuttamista liityntälinjaksi Liityntälinjan aikataulu on täsmättävä raitiotien aikatauluun, jos harvempi kuin 7,5 min vuoroväli Vaihtopysäkkien käytön oltava mahdollista myös pyörätuolilla ja näkövammaisille, max. kävelyetäisyys 150 m Liityntälinjalla on myös muu tehtävä kuin liityntä ratikalle. Esim. yhteys aluekeskukseen / poikittaisyhteys 2

3 Projektintavoitteet Linjasto 21 projektin tavoitteet jakautuvat kahteen osaan. Projektilla on linjastosuunnitelmalle asetettavat tavoitteet, jotka kuvaavat sitä millainen joukkoliikennejärjestelmän tulisi tuolloin olla. Tämän lisäksi on tärkeä asettaa tavoite itse suunnitteluprojektille. Projektin tavoitteissa otetaan huomioon vuorovaikutus kuntalaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Linjastosuunnittelu on joukkoliikenneviranomaisena toimivan Tampereen kaupungin normaaleja työtehtäviä. Työssä otetaan huomioon Tampereen kaupunkistrategiasta nousevat laajemmat tavoitteet. Tampereen kaupungilla on yhdessä tekevä ja avoin toimintatapa ja myös linjasto 21 projektissa halutaan toimia näin, kertoa avoimesti projektin etenemisestä sekä vaikutusmahdollisuuksista. Raitioliikenne avaa mahdollisuuden parantaa seudun asukkaille tarjottavaa joukkoliikennepalvelua. Raitiotiejärjestelmän tavoitteena on muun muassa sujuvoittaa arkea, tukea kasvua ja edistää kestävää kehitystä. Nämä tavoitteet ohjaavat myös koko joukkoliikennejärjestelmää. Bussien linjastosuunnittelussa on tavoite kehittää joukkoliikenneverkosta nykyistä parempi. Tätä tavoitellaan kehittämällä yhteyksiä lähipalveluihin, yksinkertaistamalla linjastoa sekä parantamalla vuorotiheyttä. Vuonna 2021 joukkoliikennematkaan voi sisältyä entistä useammin järjestetty vaihto, ainakin siinä tapauksessa jos matka suuntautuu lähipalveluja kauemmas, esimerkiksi Tampereen keskustaan. Tampereen seudun joukkoliikenne perustuu vuonna 2018 keskenään ominaisuuksiltaan samanlaisiin joukkoliikennevälineisiin ja erot palvelussa syntyvät vuorovälien perusteella. Vuonna 2021 raitioliikenne hoidetaan noin kolme kertaa bussia suuremman kapasiteetin omaavilla raitiovaunuilla, jotka liikennöivät pääosin omalla väylällään, erillään muusta liikenteestä. Ratikalla on tasainen vuoroväli, eikä sen reitillä ole poikkeuksia. Raitovaunussa on avorahastus. Muutos joukkoliikenteen palvelussa on ainutlaatuinen Tampereen seudulla ja se tulee muuttamaan totuttua matkustusta. Linjasto 21 projektissa otetaan kantaa joukkoliikenteen vuoden 2021 reitteihin vuorotarjontaan kalustoon linjatunnuksiin pysäkkien kehittämistarpeisiin Suunnitelman tulee olla valmis vuonna 2019, jotta liikennöinti ehditään järjestämään alkavaksi vuonna Hyvän suunnitelman lisäksi tärkeää on muutoksien hyväksyttävyys ja tunnettavuus asukkaiden joukossa. Projektin tavoitteita asetettiin yhdessä asukas- ja asiantuntijatyöpajassa Projektin tavoitteet hyväksytään ohjausryhmässä, jonka jäsenenä on myös myöhemmin linjastosta päättävän joukkoliikennelautakunnan jäseniä. 3

4 Yhteisestä työpajatyöskentelystä projektin tavoitteeksi saatiin: Linjaston suunnitteluprosessille Vuorovaikutteisuus o asukkaiden kuuleminen o suunnittelun joukkoistaminen o ideoiden, innovaatioiden ja kokeilujen mahdollistaminen Reaaliaikaisuus o kaikki tieto saataville ja kommentoitavaksi o monikanavainen ja säännöllinen tiedotus kaikille sidosryhmille o yhteistyö Ja vuoden 2021 joukkoliikennejärjestelmälle Yhtenäisyys o ratikan laatutaso laajemmalle alueelle o runkolinjasto o vaihtopysäkit Realistisuus o suunniteltavan liikenteen kustannusseuranta o toteuttamiskelpoisuuden arviointi o osaoptimoinnin välttäminen 4

5 Projektintoteutusjaaikataulu Linjastosuunnitelma vuodelle 2021 tehdään pääosin joukkoliikenneyksikön oman työnä. Projektiryhmään osallistuvat suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen, joukkoliikenneinsinöörit Petri Hakala ja Riikka Salkonen, suunnittelija Leena Huhtala, asiakaspalvelusuunnittelija Maiju Lieskivi, sekä viestintäsuunnittelija Hanne Tamminen. Projektipäällikkönä toimii Riikka Salkonen ja työhön nimetään myöhemmin myös projektisihteeri. Projektiryhmä kokoontuu 4 viikon välein. Projektille perustetaan myös linjastosuunnittelua ohjaava ohjausryhmä, jonka puheenjohtajan valitsee kaupunginhallitus. Puheenjohtaja nimeää ohjausryhmän niin, että siihen kuuluvat edustavat eri palvelualueita. Ohjausryhmään nimetään jäsenet myös Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnasta. Ohjausryhmään kuuluu vähintään yksi projektiryhmän jäsenistä. Ohjausryhmä kokoontuu vähintään puolivuosittain. Projekti on käynnistynyt loppuvuodesta 2017 pidetyllä tavoitetyöpajalla ja jatkuu aktiivisena vuoden 2018 sekä Suunniteltava linjasto valmistellaan vuonna 2019 päätöksentekoa varten ja on tavoitteena viedä joukkoliikennelautakuntaan päätettäväksi loppukesällä Projekti käynnistyy tavoitteiden vahvistamisella ja lähtötietojen kokoamisella. Kestävän ja tehokkaan linjastosuunnitelman laatimiseksi tarvitaan lähtötietoina: joukkoliikenteen rahoituksen tarkastelu > tavoitebudjetti 2021 Hämeenkadun joukkoliikenteen simulointi. Erillisselvitys tehty 12/2017 Raitiotien aikataulurakenne ja sen kehittäminen matkustajamäärän kasvaessa > vaikutus liityntäbussilinjojen aikataulurakenteeseen. Erillisselvitys. Asukasmäärätiedot + ennuste + työpaikat & palvelut Olemassa oleva tieto matkustuksesta busseissa. Keskustan käytettävissä olevat terminaalit. Erillisselvitys. Maastokäynnit suunnittelualueilla Lähtötietotarpeita täydennetään tarvittaessa. Muuten linjastosuunnittelutyö jakautuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa laaditaan alueelliset linjastoluonnokset. Linjastoluonnosvaiheessa vaihtoehtoja voi olla lukuisia ja myös asukkaita ja sidosryhmiä houkutellaan mukaan ideoimaan ja luomaan omia vaihtoehtojaan. Luonnosteluvaiheen jälkeen suunnittelua edistetään ja saatujen vaihtoehtojen perusteella laaditaan linjastosuunnitelmat. Tässä toisessa vaiheessa linjastosuunnitelmia arvioidaan toteutettavuuden näkökulmasta ja alueellisia suunnitelmia arvioidaan osana koko seudun joukkoliikennejärjestelmää. Myös toisessa suunnitteluvaiheessa kuntalaisille ja sidosryhmille varataan mahdollisuus kommentointiin. 5

6 Raitiotie rakentuu Tampereelle kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen osa käsittää raitiotien kaksi haaraa: Pyynikintori - TAYS sekä Pyynikintori - Hervantajärvi. Tällä ensimmäisellä osalla liikenne käynnistyy vuonna 2021 ja tähän liikenteeseen myös linjasto 21 tähtää. (kuva raitiotielinjan osat 1 ja 2. kuva NN) 6

7 Raitioliikenne korvaa bussit päällekkäisellä reittiosuudella Hervantajärveltä - Sammonaukiolle ja osin Taysilta keskustaan. Bussilinjasto tulee todennäköisesti muuttuman osan 1 myötä: koko Hervannassa Tampereen keskusta-alueella Koillis-Tampereella (nykyisten linjojen 28, 29, 80 ja 90 alueet) Hallilan, Korkinmäen, Koivistonkylän ja Nirvan alueilla Linjaston muuttumista voidaan tarkastella ja linjastosuunnitelmat laatia edellä luetelluin osa-alueittain. Kuitenkin kokonaisuuden kannalta alueiden välisten yhteystarpeiden ja kaupungin läpi menevien poikittaislinjojen, eritysiesti runkolinjojen osalta täytyy työ tehdä sovittaen yhteen alueelliset linjastot. Suunnittelukokonaisuudet voidaan jaotella myös vaihtopysäkkien perusteella omiksi kokonaisuuksikseen. Kunkin vaihtopysäkin (Hervanta, Turtola, TAYS) ympärille rakentuu linjasto, joka myös aikataulutetaan ottaen huomioon pysäkillä tehtävät vaihdot. Linjastosuunnitelman valmistumista rytmittävät asukasvuorovaikutus sekä päätöksentekoprosessit. Kevään 2018 aikana työpanosta käytetään linjastoluonnosten laadintaan. Linjastoluonnokset esitellään sekä kuntalaisille, että päätöksentekijöille ja niitä lähdetään muokkaamaan yhteistyössä innostaen kaikki mukaan. Yhdessä suunnittelevaa vaihetta jatketaan vuoden 2018 loppuun saakka. Tämän jälkeen linjastoa muokataan toteutuskelpoiseen ja kaikki tavoitteet huomioon ottavaan suuntaan. Uudelleen laadittu linjastosuunnitelma viedään tiedoksi kuntalaisille sekä päätöksentekoon keväällä Lopullinen päätöksenteko linjastosta vuodelle 2021 on loppukesästä

8 Työvaiheet jakautuvat projektissa aikataulullisesti seuraavasti: TEHTÄVÄ SUUNNITELTU ALOITUS SUUNNITELTU KESTO vuosi 2018 vuosi Tavoitteiden asetus 1 2 Projektiryhmän kokous 1 24 Ohjausryhmä 2 23 Lähtötietojen kokoaminen 1 6 Linjastoluonnokset 2 5 Hervanta 2 2 keskusta-alue 3 3 Koillis-Tampere 4 2 Hallila, Korkinmäki, Nirva 5 2 Osallistava suunnittelu 6 6 Linjastosuunnitelma 12 8 Hervanta 12 3 keskusta-alue 13 3 Koillis-Tampere 13 2 Hallila, Korkinmäki, Nirva 13 2 Kommentointikierros 16 2 yhteensovitus & viimeistely 18 2 Viestintä 1 24 Päätöksenteko 12 9 Toteutussuunnittelu

9 Ennen lopullista päätöksentekoa linjastosuunnittelua ohjaa ohjausryhmä. Ohjausryhmälle viedään linjattavaksi: tavoitteet, projektiryhmän kokoonpano, aikataulu (alkuvuosi 2018) suunnittelutyön jako osiin ja osien toteutussuunnitelmat alueelliset linjastoluonnokset ja niiden vuorovaikutussuunnitelma (loppuvuosi 2018) vuorovaikutusraportti ja keskeisimmät muutosehdotukset (loppuvuosi 2018) runkolinjasto ja linjastovisio vuodelle 2030 (alkuvuosi 2019) linjastosuunnitelma (kevät 2019) Resurssit Linjasto 21 projektiin osallistuu henkilöitä joukkoliikenteen suunnittelusta, asiakaspalvelusta sekä viestinnästä. Osa resursseista hankitaan joukkoliikenneyksikön ulkopuolelta. Ulkopuolista apua voidaan hyödyntää silloin kun sen hankkiminen on työn erityiskysymysten vuoksi tarpeellista. Vuosina projektiin käytetään kahden henkilötyövuoden työpanos. Työpanos jakautuu useammalle henkilölle. Projektin aikana resurssit jakautuvat eri toimintojen kesken seuraavasti: lähtötiedot ja liikennesuunnittelu 15 htkk viestintä ja vuorovaikutus 5 htkk projektinhallinta ja päätöksenteko 4htkk Riskienarviointi Linjastosuunnitelma perustuu siihen oletukseen, että raitiotielinjan osa 1 on liikennöitävissä vuonna 2021 molempien haarojen osalta ja että osa 2 ei ole vielä käytössä. Joukkoliikenne osan 2 alueella Hiedanrannassa ja Lielahdessa perustuu vuonna 2021 bussiliikenteeseen. Myös muualla seudulla joukkoliikenne hoidetaan toimivaltaisen viranomaisen kilpailuttamana PSA-liikenteenä. Muutokset toimintaympäristössä voivat vaikuttaa myös vuoden 2021 linjastosuunnitteluun ja suuremmat muutokset voivat hidastaa linjastosuunnitelmien valmistumista. Kustannustason voimakas nouseminen tai liikenteen hoitoon käytettävien määrärahojen leikkaaminen muuttaa suunnittelutehtävää. Ohjausryhmätyössä tulee selkeästi viestiä suunnitelmien kustannusvaikutuksista. Linjastopäätökset tekevän Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnon rooli tulee erityisesti ottaa huomioon työn edetessä. 9

10 Raportointijaprojektinhallinta Projektiryhmä pitää projektin etenemisestä päiväkirjaa (viikkotasolla) ja projektipäällikkö valvoo aikataulun toteutumista. Projektiryhmä raportoi vähintään kerran kuussa etenemisestä ohjausryhmälle sekä sopivaksi arvioiduille sidosryhmille. Linjasto2021 suunnitelmien etenemisestä tiedotetaan medioita sekä kuntalaisia viestintäsuunnitelman mukaisesti. Projektin tuloksena syntyvä linjastosuunnitelma on tärkeä työkalu viestittäessä linjastomuutoksen toteutuksesta ja toteutuksen aikataulusta. Suunnitelman avulla linjastoa voidaan myös mahdollisuuksien mukaan ottaa käyttöön portaittain.. Alueiden asukkaille voidaan suunnitelman perusteella viestiä muutoksista hyvissä ajoin. Linjastosuunnitelman perusteella laaditaan myös toteutussuunnitelma: aikataulut, autokierrot ja kuljettajien työvuorot. Tähän työvaiheeseen varattavan ajan vuoksi linjastosuunnitelman tulee olla hyväksyttynä 2019 vuoden lopussa. 10

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Lisätietoja valmistelusta: suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen puh. 050 552 6124, etunimi.sukunimi@tampere.fi, joukkoliikenneinsinööri

Lisätiedot

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma 1 560 suunnittelualue 500, 510 2 Työn aikataulu Lähtötietojen keruu ja läpikäynti Linjastoluonnoksen laatiminen Linjastoluonnos kommentoitavana 9.12.

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck 2.12.2015 Tampereen kaupunki Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen väestökehitys 1989

Lisätiedot

Tampereen raitiotie,

Tampereen raitiotie, Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän

Lisätiedot

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v. 2014 - Hervanta keskustelutilaisuus, Hervannan elokuvateatteri 6.11.2013, suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen Suunnittelun aikataulu Keskustelutilaisuudet alueilla,

Lisätiedot

Linjastoluonnos 1: 13

Linjastoluonnos 1:   13 Kaupunginhallitus 388 17.12.2018 Lausunto linjasto 2021- projektin linjastovaihtoehdoista 506/08.01.00/2018 KAUPHALL 17.12.2018 388 Vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen Tampereen seudun joukkoliikenne on pyytänyt

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Joukkoliikennesuunnittelu

Joukkoliikennesuunnittelu Joukkoliikennesuunnittelu 26.4.2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Joukkoliikennesuunnittelun tavoitteet Linjastosuunnittelun periaatteita Ajoaika- ja aikataulusuunnittelun periaatteita

Lisätiedot

Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta?

Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta? Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta? Joukkoliikenteen toimintaympäristön muutokset valmistautuminen tuleviin muutoksiin, seminaari 11.12.2012

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Lähtökohdat Suuri osa Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan ja Vesilahden joukkoliikenteestä 1.7.2014 Tampereen joukkoliikenteen hoitoon Avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Hankkeen esittely ja päivän tilanne

Hankkeen esittely ja päivän tilanne Hankkeen esittely ja päivän tilanne Tampereen raitiotieallianssin hankintapäivä ammattilaisille Galleria Nottbeck, 30.5.2016 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen infra

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma Herttoniemen linjastosuunnitelma Vuorovaikutusmateriaali 1 Vuorovaikutuksen lähtökohdat Tässä materiaalissa on esitelty kolme eri suunnitelmavaihtoehtoa. Eri vaihtoehdoissa painotetaan eri tavoitteita,

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

Raitiotien kehitysohjelma

Raitiotien kehitysohjelma Tilannekatsaus ja ohjelmasuunnitelman päivitys Käsittely: 1. Kaupunkiympäristön johtoryhmä ke 25.4.2018 2. Kaupungin johtoryhmä ti 3. Kaupunginhallituksen kehittämiskokous ma 14.5.2018 johtaja Mikko Nurminen

Lisätiedot

Raitiotien suunnitteluperusteet

Raitiotien suunnitteluperusteet Raitiotien suunnitteluperusteet Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 13.00 13.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

Ratikka tulee Tampereelle

Ratikka tulee Tampereelle Ratikka tulee Tampereelle Muutoksen hallintaa Tampereella Kehto-foorumi 26.4.2018 Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö KAUPUNGIN TAVOITTEET RAITIOTIELLE 18.10.2016 SUUNNITTELU JA TOTEUTUS KAHDESSA OSASSA

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen eteneminen

Raitiotiehankkeen eteneminen 23.2.2016 Raitiotiehankkeen eteneminen Raitiotien suunnittelu alkaa 16.6. Kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta 15.6. Valtuusto päätti

Lisätiedot

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO.

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO. TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Runkolinjasto Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.8.2018 Saana Lehtinen suunnittelija TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Esityksen

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2017 1 (5) 68 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2017 TRE:6045/02.07.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelupäällikkö Juha-Pekka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 509/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 509/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) 6 Asianro 509/08.01.00/2018 Kuopion ja Siilinjärven yhteistoimintasopimuksen toteutuminen vuonna 2018 Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

HSL ja itsehallintoalueet

HSL ja itsehallintoalueet HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta - Hervanta 26.11.2015

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta - Hervanta 26.11.2015 TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta - Hervanta 26.11.2015 Tampereen kaupunki Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen väestökehitys 1989 2014 Väkiluku

Lisätiedot

Tilaajan tavoitteiden jalkauttaminen Tampereen raitiotieallianssi

Tilaajan tavoitteiden jalkauttaminen Tampereen raitiotieallianssi Tilaajan tavoitteiden jalkauttaminen Tampereen raitiotieallianssi IPT 2 -aloitusseminaari 14.3.2017 Crowne Plaza, Helsinki 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Raitiotien kehitysohjelma, Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Vantaan linjastomuutoksen toteuttamisprojekti

Vantaan linjastomuutoksen toteuttamisprojekti Vantaan linjastomuutoksen toteuttamisprojekti Paikallisliikennepäivät 18.9.2015 Joukkoliikennesuunnittelija Petri Nissinen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Muutokset lyhyesti Mikä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä

Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä 22.1.2018 1 (6) Sisällys 1 Kalustotyyppien välityskyky... 2 2 Huipputunnin välityskyky... 3 3 Kalustotyypin valinta Turussa... 4 3.1 Liikenne-ennusteen

Lisätiedot

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 1(7) Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 2019 Vesa-Matti Väistö 16.10.2018 2(7) JOHDANTO Joukkoliikkenne linjaston palvelutason määrittelyn keskeisin tehtävä on kuvata minkä tasoista joukkoliikennettä

Lisätiedot

Runkolinjaston lyhyen aikavälin matkustajamääräennusteet Atte Supponen, Arttu Kosonen & Ruut Haapamäki Trafix Oy & WSP Finland Oy

Runkolinjaston lyhyen aikavälin matkustajamääräennusteet Atte Supponen, Arttu Kosonen & Ruut Haapamäki Trafix Oy & WSP Finland Oy Runkolinjaston lyhyen aikavälin matkustajamääräennusteet 09.05.2018 Atte Supponen, Arttu Kosonen & Ruut Haapamäki Trafix Oy & WSP Finland Oy Runkolinjaston lyhyen aikavälin matkustajamääräennusteet Tausta

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

Tampereen raitiotien yleissuunnitelma Liikenne ennusteet

Tampereen raitiotien yleissuunnitelma Liikenne ennusteet Tampereen raitiotien yleissuunnitelma Liikenne ennusteet Työraporttiluonnos 30.5.2014 1 2 1. Johdanto Tampereen raitiotien yleissuunnitelman liikenneennusteet on tehty Tampereen seudun liikennemallilla

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen

Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistökehittäminen Kaupunginvaltuuston iltakoulu 15.2.2016 Taru Hurme, suunnittelujohtaja / Mikko Nurminen, kiinteistöjohtaja 1 Kaupunkisuunnittelu: seudulliset suunnitelmat

Lisätiedot

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto 6.4.2017 projekti-insinööri Antti Haukka Rakentamisaikataulu 2 Lohkot 3 KESKUSTA KESKUSTA, v. 2017 alkavat työt 04/2017 Pirkankatu (Pyynikintori) Itsenäisyydenkatu

Lisätiedot

Koilliskeskus joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut

Koilliskeskus joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut Koilliskeskus 17.5. joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut Joukkoliikenteen palvelutasomäärittely Joukkoliikennelaki 2009/869, 4: Tämän lain 14 :n

Lisätiedot

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5. 4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen

Lisätiedot

Porin seudun joukkoliikenne

Porin seudun joukkoliikenne Porin seudun joukkoliikenne Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Joukkoliikenneviranomainen ennen Porissa toimivaltainen joukkoliikenneviranomainen oli Porin kaupunki Ulvilassa, Nakkilassa, Harjavallassa ja

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Kirkkonummen liityntälinjaston tarkastelu Kirkkonummen kunnanhallitus 17.12.2018 2 Esittäjän nimi Kirkkonummen kunnanhallitus 17.12.2018 1. Projektin esittely & tilannekatsaus

Lisätiedot

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, Liikennöintisuunnitelman,

Lisätiedot

Ratikka kasvun hallintaan

Ratikka kasvun hallintaan Ratikka kasvun hallintaan Elinkeinoelämän ratikkatilaisuus 23.2.2016 Kari Kankaala Tampereen kaupunkiseudulla v. 2040 lähes puoli miljoonaa asukasta - 115000 uutta asukasta ja uutta 90000 asuntoa (Tre

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018

Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Joukkoliikennelaut akunt a 7.9.2017 Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2018 Sisällysluettelo Joukkoliikennelautakunnan talousarvioesitys

Lisätiedot

KEHITYSVAIHEEN PROJEKTISUUNNITELMA OSA 2 Keskusta-Lentävänniemi

KEHITYSVAIHEEN PROJEKTISUUNNITELMA OSA 2 Keskusta-Lentävänniemi PROJEKTISUUNNITELMA 1 (10) Tampereen raitiotiehanke KEHITYSVAIHEEN PROJEKTISUUNNITELMA OSA 2 Keskusta-Lentävänniemi PROJEKTISUUNNITELMA 2 (10) Sisällys 1. Osan 2 kehitysvaiheen sisältö ja tavoitteet...

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

Raitiotien ja sen päätepysäkin vaikutukset Taysin sairaalatoimintaan ja liikkumiseen

Raitiotien ja sen päätepysäkin vaikutukset Taysin sairaalatoimintaan ja liikkumiseen Raitiotien ja sen päätepysäkin vaikutukset Taysin sairaalatoimintaan ja liikkumiseen Täydentävä materiaali PSHP:n hallituksen suunnittelukokoukseen 25.3.2019 klo 11.30 johtaja Mikko Nurminen raitiotien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7063/08.00. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 3 Asianro 7063/08.00.00/2015 joukkoliikennestrategia 2025 Päätöshistoria 15.12.2016 52 Suunnittelupäällikkö Tanja Leppänen KT-suunnittelu Heinäkuun alussa 2014

Lisätiedot

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus Infotilaisuus 27.11.2012 Keski-Suomen ELY-keskus 25.11.2012 Eri viranomaisten toimivallassa olevan liikenteen sovittava yhteen Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuulla oleva Keski- Suomen sisäinen liikenne

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Esittelijä: Mika Periviita, Joukkoliikennejohtaja

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Esittelijä: Mika Periviita, Joukkoliikennejohtaja Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (5) 22 Joukkoliikenteen palvelutaso talvikaudella 2018-2019 TRE:1307/08.01.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Tampereen keskustan matkakohteiden ja joukkoliikenteen yhteyksien kartoitus

Tampereen keskustan matkakohteiden ja joukkoliikenteen yhteyksien kartoitus Tampereen keskustan matkakohteiden ja joukkoliikenteen yhteyksien kartoitus 1. Johdanto Tampereen joukkoliikenne järjesti 2015 loppuvuodesta kyselyn, jossa kartoitettiin matkakohteita Tampereen keskustassa

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja Timo Huhtinen

Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja Timo Huhtinen Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja 20.9.2018 Timo Huhtinen 1 Nykyinen asemakaavaprosessi Joustava Vähän pakollisia työvaiheita Mahdollisuus sovittaa

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Tampereen raitiotiehanke

Tampereen raitiotiehanke Tampereen raitiotiehanke Tulevaisuuden liikenne seminaari Joensuu 19.11.2015 ympäristöjohtaja Kaisu Anttonen Vaiheita Tampereen ratikkahankkeen historiassa raitiotiehanke 1914, haudattiin eka kerran v.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN JOUKKOLII- KENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA

JYVÄSKYLÄN SEUDUN JOUKKOLII- KENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA Vastaanottaja JYVÄSKYLÄN KAUPUNKISEUTU Asiakirjatyyppi LUONNOS Päivämäärä 8.8.2012 JYVÄSKYLÄN SEUDUN JOUKKOLII- KENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA ALUSTAVAT LINJASTORATKAISUT VE1 JA VE 2 Ramboll Kiviharjuntie

Lisätiedot

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy

Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen. Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) Cursor Oy Vaalimaan työpaikkakeskittymän joukkoliikenteen järjestäminen Esitys kunnille (Kotka, Hamina & Virolahti) - 13.7.2018 Cursor Oy Taustat ja lähtökohdat Vaalimaalle on kehittymässä monipuolinen työpaikkakeskittymä,

Lisätiedot

Tampereen kaupungin Infrarakentaminen

Tampereen kaupungin Infrarakentaminen Tampereen kaupungin Infrarakentaminen 1.11.2018 Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen Kaupunkiympäristön palvelualue Lähtökohtia Tampereen kaupungin asukasluku n. 240 000 asukasta. Kasvu 3000-4000 asukasta/v

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (6) 37 Kirkkonummen kunnan arviointi- ja toimenpidekehotus Helsingin seudun liikenne kuntayhtymälle KIRDno-2017-433 Valmistelija / lisätiedot: Anna-Kaisa Kauppinen

Lisätiedot

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 18.12.2008 palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi seuraavasti: Tiedelinjan liikennöintiä

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma. Esittelykansio

Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma. Esittelykansio Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma Esittelykansio 28.2.2011 Suunnitelmasta Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelmaa laaditaan kaupunkisuunnitteluviraston johdolla yhteistyössä

Lisätiedot

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi 28.-29.3.2019 Tampere Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö Tampereen keskusta muutoksessa liikennemäärien kehittyminen ja kulkumuotokohtaiset tavoitteet, SUMP

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

Hallitus 58 16.04.2013 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07/71/710/2013. hall 58

Hallitus 58 16.04.2013 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07/71/710/2013. hall 58 Hallitus 58 16.04.2013 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07/71/710/2013 hall 58 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 050 555 2932 Tausta Vantaan

Lisätiedot

Raitiotien osan 2 kehitysvaiheen suunnitteluperiaatteet ja tilaajan tavoitteet

Raitiotien osan 2 kehitysvaiheen suunnitteluperiaatteet ja tilaajan tavoitteet Raitiotien osan 2 kehitysvaiheen suunnitteluperiaatteet ja tilaajan tavoitteet Kaupunginhallituksen kehittämiskokous projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen kaupunkiympäristön palvelualue, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot

Raitiotien ja sen päätepysäkin vaikutukset Taysin sairaalatoimintaan ja liikkumiseen

Raitiotien ja sen päätepysäkin vaikutukset Taysin sairaalatoimintaan ja liikkumiseen Raitiotien ja sen päätepysäkin vaikutukset Taysin sairaalatoimintaan ja liikkumiseen PSHP:n hallituksen suunnittelukokous johtaja Mikko Nurminen raitiotien kehitysohjelman projektijohtaja Ville-Mikael

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunnan lausunto:

Kaupunkirakennelautakunnan lausunto: Kaupunkirakennelautakunnan lausunto: Kävelymatkan pituus on merkittävä joukkoliikenteen palvelutasotekijä etenkin, jos vuorotarjonta on suhteellisen harvaa. Esitetyn selvityksen tekeminen on tarpeellista.

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Juha-Pekka Häyrynen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Mika Periviita

Valmistelija / lisätiedot: Juha-Pekka Häyrynen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Mika Periviita Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) 13 Lausunnon antaminen Pirkanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä TRE:1261/08.01.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Juha-Pekka Häyrynen Valmistelijan

Lisätiedot

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Kaupunginjohtaja Minna Arve 11.2.2019 Kuva Sigge Arkkitehdit Oy Raitiotiehanke ei ole vain joukkoliikennehanke, vaan merkittävä kasvua tukeva strateginen

Lisätiedot

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset

Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Ylöjärvi, Tekniikka- ja ympäristöosasto, kaavoitus Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvät keskeiset selvitykset ja päätökset Tampereen seudullista joukkoliikennettä on kehitetty pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Tampereen raitiotiehanke

Tampereen raitiotiehanke Tampereen raitiotiehanke Pikaratikkailta Helsingissä, Laituri -näyttelytila, 4.2.2016 klo 17-19 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Lähde: ALLI-kartasto, Osa 2 Väestö

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä!

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Tarjouksessa ja valtionavustushakemuksessa esitetty työn sisältö TYÖKOKONAISUUS 1. Asukas- ja toimijayhteistyö ERILLISET TYÖVAIHEET Eri osapuolten kutsuminen mukaan

Lisätiedot

Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi

Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi 1 (23) Joukkoliikenteen palvelutaso 2018 2021 Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi Sisällys Joukkoliikenteen palvelutaso 2018 2021... 1 1. Palvelutason määrittämisen

Lisätiedot

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma dnro 112/07/71/710/2015 Liite 1 Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma Kysyntäennusteen laadinnan työohjelma HSL Helsingin seudun liikenne 1 1 Taustaa Osana Kruununsillat-hanketta laaditaan

Lisätiedot

Yhdyskuntalautakunnan ja kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportti. Tammi huhtikuu 2018

Yhdyskuntalautakunnan ja kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportti. Tammi huhtikuu 2018 Yhdyskuntalautakunnan ja kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportti Tammi huhtikuu Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 30 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteiden 2-4 liikennöintisuunnitelmat Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla Muutosten vaikutukset matkustajamääriin, palvelutasoon ja kustannuksiin. Kannattiko muutos? Joukkoliikennepäällikkö Minna Soininen, Oulun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b 1 LAUSUNTO JOUKKOLIIKENTEEN TAVOITELINJASTOSUUNNITELMALUONNOKSESTA 2030 Kslk 2007-1010, Khs 2007-1350/66 30.5.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2

KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2 KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2 KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN MAASEUTU- LIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYKSET JA KANNUSTEURAKKAKOHTEEN (HAMINALAHTI, KAISLASTENLAHTI,

Lisätiedot

TYÖPAJA S6: Hankkeiden toteuttaminen ja viestintä

TYÖPAJA S6: Hankkeiden toteuttaminen ja viestintä Liikenne ja maankäyttö 2019 8.10. - 9.10. Kuntatalo, Helsinki TYÖPAJA S6: Hankkeiden toteuttaminen ja viestintä Tilapäiset liikennejärjestelyt isoissa kaupunkihankkeissa Katja Tuomola Sitowise Oy Liikennejärjestelyissä

Lisätiedot

Tampere siirtyy Ratikka-aikaan. Betoniteollisuuden Kesäkokous Pekka Sirviö, Tampereen Raitiotie Oy

Tampere siirtyy Ratikka-aikaan. Betoniteollisuuden Kesäkokous Pekka Sirviö, Tampereen Raitiotie Oy Tampere siirtyy Ratikka-aikaan Betoniteollisuuden Kesäkokous 23.8.2019 Pekka Sirviö, Tampereen Raitiotie Oy Tampereen Raitiotie Oy Tampereen Raitiotie Oy Tampereen kaupungin tytäryhtiö, perustettu 2016

Lisätiedot

Jyväskylän joukkoliikenne 20X0 selvityksen II. vaihe. Jyväskylän kaupungin yleiskaava Tiivistelmä

Jyväskylän joukkoliikenne 20X0 selvityksen II. vaihe. Jyväskylän kaupungin yleiskaava Tiivistelmä Jyväskylän joukkoliikenne 20X0 selvityksen II. vaihe Jyväskylän kaupungin yleiskaava Tiivistelmä 24.04.2012 Selvityksen tavoitteet Projektin ensimmäisen vaiheen tavoitteena on selvittää Jyväskylän nykyisen

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa Maija Stenvall

Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa Maija Stenvall Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa 25.1.2017 Maija Stenvall Palvelutasotavoitteet perustuvat joukkoliikennekysyntään Myös maankäytön kehittämisessä on tavoitteena

Lisätiedot

Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016

Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016 Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016 Kaupunginvaltuuston iltakoulu 12.9.2016 Mikko Nurminen johtaja kaupunkiympäristön palvelualue 12.09.2016 Vaikutuksia arviointiin kevään 2016 aikana

Lisätiedot

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut?

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman Kyläyhdistyksen vuosikokous 16.3.2016 Hannu Valtanen 16.3.2016 H.Valtanen 1 Kunnanvaltuusto 31.8.2015 Hyväksyi kunnan kaavoitusohjelman vuosiksi

Lisätiedot

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 31 30 3 40 40B KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS.10.1 2A 8,K,V 3 4 30 2A 8,K,V 4 2 3 40 40B 31 3 1 2 1 1 2 2 4 2 8K 3 30 1 2 1 2 1 1 2 2 A A 2 LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 2.10.1 Vuorovälit [minuuttia]

Lisätiedot