Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi seuraavasti: Tiedelinjan liikennöintiä nopeutetaan kaikin keinoin olemassa olevia teitä pitkin esimerkiksi pysäkkejä karsimalla, teitä lämmittämällä ja uusia reittejä etsimällä. Satamaradan alueelle tehdään varaus raitiovaunuliikennettä varten. Lisäksi parannetaan kevyen liikenteen yhteyksiä mäelle.

2 Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskeva asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus (nro 11822) Kaupunginhallitus päätti kumota kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksen Lisäksi kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta voimassa olevan asemakaavan mukainen yhteys, Pietari Kalmin kadun jatkeeseen perustuva joukkoliikennekatu, voitaisiin toteuttaa.

3 Pietari Kalmin katu Joukkoliikennekadun liikennesuunnitelma

4

5 Tiedelinjan 506 perustietoja lähtöä päivässä. Vuoroväli 15 min (klo ja ), 20 min tai 30 min. Kaikki lähdöt ajetaan matalalattiabusseilla. Kokonaismatka-aika noin 65 minuuttia

6 Kumpulanlaakso Isonniitynkadulta

7 Kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi ehdotuksen Pietari Kalmin kadun joukkoliikennekadun liikennesuunnitelmasta. Samalla lautakunta kehotti kaupunkisuunnitteluvirastoa selvittämään Kumpulan kampuksen liikenneyhteyksien järjestämistä ja poikittaisliikenteen tehostamista. Lisäksi lautakunta kehotti virastoa aloittamaan kevyen liikenteen väylien parantamisen suunnittelun Kumpulanmäelle välittömästi.

8 Raitiovaunuyhteys Munkkiniemestä Arabianrantaan ja/tai Kalasatamaan sekä joukkoliikennettä ( raitiovaunu ja/tai bussi) palveleva yhteys pitkin Vallilanlaakson käytöstä poistettua ratapohjaa

9 Raitiotieliikenteen kokonaiskehittämisselvitys 2009 Raitiotie vuoteen 2020 mennessä satamaradan liikennekäytävän kautta Hämeentielle.

10 Raitiotieyhteydellä Pasilan ja Arabianrannan välillä ei ole nykyisellä maankäytöllä riittävää matkustajakysyntää 620 matkustajaa/aht

11 Raitiotieyhteydellä Pasilan ja Arabianrannan välillä ei ole nykyisellä maankäytöllä riittävää matkustajakysyntää 690 matkustajaa/aht

12 Vuoden 2030 maankäytöllä raitiovaunuyhteydellä Munkkiniemestä Kalasatamaan olisi aamuhuipputunnin aikana Vallilanlaaksossa noin raitiovaunumatkustajaa linjastojärjestelyistä riippuen matkustajaa/ aht

13 Vuoden 2030 maankäytöllä raitiovaunuyhteydellä Munkkiniemestä Kalasatamaan olisi aamuhuipputunnin aikana Vallilanlaaksossa noin raitiovaunumatkustajaa linjastojärjestelyistä riippuen matkustajaa/aht

14 Erillinen Pasila-Kumpula bussiyhteys käyttäen olemassa olevaa katuverkkoa

15 Kumpulan joukkoliikenneyhteydet syksyllä 2009 Kumpulan katulämmitykset ovat valmistuneet. Bussilinja 55 ja tiedelinja 506 ovat aloittaneet elokuussa 2009 liikennöinnin Kumpulanmäelle. Tiedelinjan matka-aika Arabianrannasta Pasilan asemalle on noin 12 minuuttia päiväliikenteessä. Tiedelinjan luotettavuutta ja nopeutta tullaan parantamaan liikennevaloetuuksilla.

16 Erillinen uusi olemassa olevaa katuverkkoa käyttävä Pasila-Kumpula bussiyhteys ei tällä hetkellä ole perusteltu. Linja veisi matkustjia tiedelinjalta.

17 Kumpulanlaakson joukkoliikennekadun mahdollistamia bussilinjaston reittien muutosideoita Säteittäislinjojen (esim. 45 ja 71) yhdistäminen Meilahden ja Pasilan tasolla. Parantaa yhteyksiä Pasilaan, keventää keskustan liikennettä ja terminaaleja sekä luo uusia vaihdottomia yhteyksiä Linjan 57 parempi kytkentä Pasilaan ja Arabianrantaan. Parantaa yhteyksiä erityisesti Viikin ja jatkossa myös Kontulan suunnalta. Lahdenväylän suunnalta linja Pasilan ja Töölön kautta Kampiin. Parantaa yhteyksiä Pasilaan ja luo uusia vaihdottomia yhteyksiä. Uusi linja: Kalasatama - Pasila Pitäjänmäki. Toteutettavissa ennen raitiovaunuyhteyttä. Keventää linjan 59 kuormitusta. Tiedelinjan 506 nopeuttaminen reittiä oikaisemalla

18 Koneellinen tasovaihto Kustaa Vaasan tieltä Kumpulanmäelle erillisenä hankkeena tai alueella toteutettavaan rakentamiseen liittyen

19 Jalankulkusilta yliopistoalueelta Gustaf Hällströmin kadun päästä Kustaa Vaasan tien ylitse Kumtähdenkentälle. Kumtähdensilta

20 Kumtähdensilta

21

22 Jalankulku- ja pyöräteiden parantamisen suunnittelu Kumpulanmäelle Kumpulanmäen raitin liikennesuunnitelma. Suunnitelma on toteutettu.

23 Kumpulanmäen raitti

24 Muutoksia/Tarkennuksia

25 Raitiotievaraus

26 VALLILANLAAKSON JOUKKOLIIKENNEKATU keskustelutilaisuus

27

28

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a 1 19.3.2009 pöydälle pantu asia PIETARI KALMIN KADUN JOUKKOLIIKENNEKADUN LIIKENNESUUNNITELMA Kslk 2009-332 Karttaruutu H4/P4, hankenro 0949 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTÖSHISTORIA Kaj 1

KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTÖSHISTORIA Kaj 1 KAUPUNGINVALTUUSTO PÄÄTÖSHISTORIA Kaj 1 VALLILAN KATU- YM. ALUEIDEN ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN SEKÄ HERMANNIN JA VALLILAN PUISTO- YM. ALUEIDEN, TOUKOLAN PUISTO- ALUEIDEN JA KUMPULAN PUISTO- JA KATUALUEIDEN

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Liite 1 - Linjakortit LUONNOS 4.2.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällys KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO... 3 Linja 57... 4 Linja 68... 5 Linja 69... 6 Linja 70...

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Linjakortit LUONNOS 21.12.2014 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO KOILLIS-HELSINGIN YÖLINJASTO KALASATAMAN LINJASTO KORSON JA KOIVUKYLÄN SUUNNAN YÖLINJAT HSL Helsingin seudun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (11) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (11) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Lausunto 1 (11) Kaupunginhallitus PL 1 00099 Helsingin kaupunki n lausunto kaupunginhallitukselle ELYkeskuksen tekemästä oikaisukehotuksesta 23.1.2012 Vallilanlaakson asemakaava- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (39) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (39) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (39) 199 Vallilan katu- ym. alueiden asemakaavan hyväksyminen sekä Hermannin, Vallilan, Toukolan ja Kumpulan puisto- ym. alueiden (Vallilanlaakson joukkoliikennekatu)

Lisätiedot

Solmukohta vai pussinperä? Kumpulan kampus pääkaupunkiseudun joukkoliikenneverkossa

Solmukohta vai pussinperä? Kumpulan kampus pääkaupunkiseudun joukkoliikenneverkossa HELSINGIN YLIOPISTON MAANTIETEEN LAITOKSEN JULKAISUJA B 55 Solmukohta vai pussinperä? Kumpulan kampus pääkaupunkiseudun joukkoliikenneverkossa Helsingin yliopisto Geotieteiden ja maantieteen laitos Tuuli

Lisätiedot

HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n hallitus hyväksyi 29.3.2011 Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2011) ja sen kehittämisohjelman. Suunnitelmassa

Lisätiedot

KALASATAMAN KESKUS Asemakaavan muutoksen nro selvitys

KALASATAMAN KESKUS Asemakaavan muutoksen nro selvitys 7.11.2010 6 Kalasataman joukkoliikenneselvitys 2011 KALASATAMAN KESKUS Asemakaavan muutoksen nro 12070 selvitys KALASATAMAN KESKUS Asemakaavan muutoksen nro 12070 selvitys 6 Kalasataman joukkoliikenneselvitys

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 142 Kruunusiltojen liikennesuunnitelma HEL 2014-011893 T 08 00 00 Hankenro 4505_2, karttaruutu H3/R2, S2, T2, J3/P3 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

KATSAUS KUMPULAN KAMPUKSEN LIIKENNEOLOIHIN RAPORTTIVERSIO 0.2

KATSAUS KUMPULAN KAMPUKSEN LIIKENNEOLOIHIN RAPORTTIVERSIO 0.2 KATSAUS KUMPULAN KAMPUKSEN LIIKENNEOLOIHIN RAPORTTIVERSIO 0.2 LIIKENNEYHTEYSKYSELYN TULOKSIA HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS TUULI TOIVONEN TIMO JAAKKOLA RAPORTTIVERSIO 0.2 22.4.2009 TUULI.K.TOIVONEN@HELSINKI.FI

Lisätiedot

Esisuunnitelma raitiolinjasta Itä-Pasila Arabia

Esisuunnitelma raitiolinjasta Itä-Pasila Arabia Esisuunnitelma raitiolinjasta Itä-Pasila Arabia Antero Alku, DI Janne Peltola, tekn. yo Jonas Wahlbeck, tekn. yo 19.12.2008 Tulevaisuudessa suora raitiolinja Pasilan asemalta Kumpulan ja Arabian korkeakouluihin

Lisätiedot

KATSAUS KUMPULAN KAMPUKSEN LIIKENNEOLOIHIN RAPORTTIVERSIO 0.1.1

KATSAUS KUMPULAN KAMPUKSEN LIIKENNEOLOIHIN RAPORTTIVERSIO 0.1.1 KATSAUS KUMPULAN KAMPUKSEN LIIKENNEOLOIHIN RAPORTTIVERSIO 0.1.1 ENSIMMÄISIÄ TULOKSIA KUMPULAN KAMPUKSEN LIIKENNEYHTEYSKYSELYSTÄ HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS TUULI TOIVONEN TIMO JAAKKOLA RAPORTTIVERSIO

Lisätiedot

Oas /19 1 (6) Hankenro 0945_3 HEL

Oas /19 1 (6) Hankenro 0945_3 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1435-00/19 1 (6) Hankenro 0945_3 HEL 2019-001535 14.8.2019 KUMPULANMÄKI, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kumpulanmäelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma. Esittelykansio

Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma. Esittelykansio Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma Esittelykansio 28.2.2011 Suunnitelmasta Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelmaa laaditaan kaupunkisuunnitteluviraston johdolla yhteistyössä

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Ote Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelmaluonnoksesta

Ote Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelmaluonnoksesta Ote Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelmaluonnoksesta 25.1.2017 Kalasataman alueelle on parhaillaan tekeillä raitioteiden yleissuunnitelma, joka kuvaa millainen raitiotiejärjestelmä palvelisi parhaiten

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (26) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (26) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (26) VALLILANLAAKSON JOUKKOLIIKENNEKADUN ASEMAKAAVA- JA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 11978 Hankenro 0949 Kslk dnro 2006-67, 2006-1567 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b 1 LAUSUNTO JOUKKOLIIKENTEEN TAVOITELINJASTOSUUNNITELMALUONNOKSESTA 2030 Kslk 2007-1010, Khs 2007-1350/66 30.5.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma 1 560 suunnittelualue 500, 510 2 Työn aikataulu Lähtötietojen keruu ja läpikäynti Linjastoluonnoksen laatiminen Linjastoluonnos kommentoitavana 9.12.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2010 1 301 VETURITIEN JA PASILAN SILLAN LIIKENNESUUNNITELMAT Kslk 2010-318 Karttaruutu G4/S2-4, hankenro 0870 Esityslistan asia Lsp/2 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/12 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/12 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/12 1 12 LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA (MOLANDER) KOSKIEN TALOUSARVIOON VARATTAVAA RAHAA JOUKKOLIIKENTEEN NOPEUTTAMISTOIMENPIDEIDEN JA AIKATAULURAKENTEEN MUUTTAMISEN SELVITTÄMISEKSI

Lisätiedot

Kalasataman raitiotieliikenteen yleissuunnitelma ja Vallilanlaakson raitiotien asemakaavaluonnos ja asemakaavan muutosluonnos.

Kalasataman raitiotieliikenteen yleissuunnitelma ja Vallilanlaakson raitiotien asemakaavaluonnos ja asemakaavan muutosluonnos. Hankenro 5644_1 HEL 2017-009847 Liikennesuunnitelma 2017-010555 30.1.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus 1 (15) VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Kalasataman raitiotieliikenteen yleissuunnitelma ja Vallilanlaakson

Lisätiedot

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja 17.03.2011 Jyrki Rinta-Piirto Taina Haapamäki Strafica Oy Nykyinen linja 550 Itäkeskus Westendinasema Aamuruuhkan vuorovälit Länteen n. klo 7 8 (Itäkeskuksen lähtöajat)

Lisätiedot

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Liikennöi usean toimivaltaisen lupaviranomaisen alueella 1. Hakija/liikenteenharjoittaja Yrityksen nimi tai henkilön sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 390 Vallilanlaakson raitiotien asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus (nro 12531) ja sen asettaminen nähtäville (sisältää liikennesuunnitelman) HEL 2017-009847

Lisätiedot

Oas /17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL

Oas /17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1318-00/17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL 2017-009916 22.9.2017 HERMANNIN RANTATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

Metro Pasilasta eteenpäin

Metro Pasilasta eteenpäin Metro Pasilasta eteenpäin SUY Seppo Vepsäläinen C: 1/2004 METRO PASILASTA ETEENPÄIN Metro on paras osa koko seudun joukkoliikenteen järjestelmää, mutta sen palvelualue on vielä suppea. Laajentaminen on

Lisätiedot

Keskinopeustavoitteen validointi lokakuu 2018

Keskinopeustavoitteen validointi lokakuu 2018 Keskinopeustavoitteen validointi lokakuu 2018 Keskinopeus lokakuu 2018 Linjan keskinopeus 23,2 km/h (kesäkuussa vastaava 22,8 km/h) Linjan matka-aika ruuhka-aikaan on 64 min Linjan kiertoaika ruuhka-aikaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (9) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI 17.3.2015

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (9) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI 17.3.2015 HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (9) KUMPULA, GADOLININKADUN ETELÄPUOLI ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12336 Hankenro 0945_2 HEL 2014-011286 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos

Lisätiedot

Pasilan silta joukkoliikennekaduksi Liikenteelliset vaikutukset ja yhteiskuntataloudelliset hyödyt

Pasilan silta joukkoliikennekaduksi Liikenteelliset vaikutukset ja yhteiskuntataloudelliset hyödyt Pasilan silta joukkoliikennekaduksi Liikenteelliset vaikutukset ja yhteiskuntataloudelliset hyödyt 28.3.2013 Alkusanat Pasilan taso on Helsingin keskustasta lukien ensimmäinen ja samalla yksi tärkeimmistä

Lisätiedot

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio!

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio! Oulu Kaukovainio PerustietoaOulusta Oulussaasui1.1.2009yhteensä137061henkilöä asukastiheyson97,2asukastaperkm 2 henkilöautotiheyson457ajoneuvoa/tuhattaasukasta kohden Suunnittelualue:Kaukovainion kaupunginosa

Lisätiedot

LAAJASALON JOUKKOLIIKENNEJÄRJESTELMIEN VERTAILU TÄYDENTÄVÄT SELVITYKSET

LAAJASALON JOUKKOLIIKENNEJÄRJESTELMIEN VERTAILU TÄYDENTÄVÄT SELVITYKSET Kaupunkisuunnitteluvirasto/Liikennejärjestelmätoimisto Kslk 31.5.2007 31.5.2007/PVu LAAJASALON JOUKKOLIIKENNEJÄRJESTELIEN VERTAILU TÄYDENTÄVÄT SELVITYKSET YHTEENVETO Yleiskaava 2002 edellyttää, että Laajasalon

Lisätiedot

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014. 1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (5) Päätöshistoria 13.02.2017 141 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 13.02.2017 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Laura Rissasen ehdotuksesta.

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ 21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

Raitiotien suunnitteluperusteet

Raitiotien suunnitteluperusteet Raitiotien suunnitteluperusteet Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 13.00 13.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot

Matkustajamäärät raitiolinjalla Itä-Pasila Arabia

Matkustajamäärät raitiolinjalla Itä-Pasila Arabia Matkustajamäärät raitiolinjalla Itä-Pasila Arabia Antero Alku, DI Janne Peltola, tekn. yo Jonas Wahlbeck, tekn. yo 10.5.2009 Tulevaisuudessa suora raitiolinja Pasilan asemalta Kumpulan ja Arabian korkeakouluihin

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) 49 Ryj / Valtuutettu Maija Anttilan aloite bussilinja 55n reitistön uudelleen arvioimisesta päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, Liikennöintisuunnitelman,

Lisätiedot

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Lisätietoja valmistelusta: suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen puh. 050 552 6124, etunimi.sukunimi@tampere.fi, joukkoliikenneinsinööri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Ehdotuksen mukaan äänestyksin Palautusehdotus:

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Ehdotuksen mukaan äänestyksin Palautusehdotus: Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 20.02.2017 172 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää katsoa valtuutettu Seija Muurisen

Lisätiedot

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Sijainti: Helsinki Omistaja: Helsingin yliopisto Aukioloajat: Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avoinna toukokuusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Pikaraitiotie Tulevaisuuden joukkoliikennettä Helsingissä www.hel.fi/ksv

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Pikaraitiotie Tulevaisuuden joukkoliikennettä Helsingissä www.hel.fi/ksv Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Pikaraitiotie Tulevaisuuden joukkoliikennettä Helsingissä www.hel.fi/ksv Helsinki ja koko Helsingin metropolialue kasvavat vauhdilla. Helsingin väkimäärän

Lisätiedot

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO.

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO. TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Runkolinjasto Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.8.2018 Saana Lehtinen suunnittelija TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Esityksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/8 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 3.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/8 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 3.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/8 1 8 8.3.2011 pöydälle pantu asia ARCTURUKSENKADUN KATUSUUNNITELMAN (NRO 29669), PARRULAITURIN KATUSUUNNITELMAN (NRO 29675) JA CAPELLANAUKION JA SÖRNÄISTENLAITURIN KATUSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma. Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi

Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma. Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi Joukkoliikenne Kalasatamassa - Asukkaiden näkökulma Lupaukset Tilanne nyt Vaatimukset Ratkaisut Lopuksi Lupaukset Kalasatamaa on myyty ja markkinoitu asukkaille erinomaisilla liikenneyhteyksillä ja näin

Lisätiedot

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia 18.12.2008 Kaukoliikenteen radat 1. Helsinki Turku -yhteys, uusi linjaus (ELSA-rata) Nopea junayhteys Turkuun ja Saloon Samassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (5) 486 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee Liisankadun kehittämistä kevyen liikenteen tarpeisiin HEL 2012-011878 T 00 00 03

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma. LIITE 1: Linjakortit

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma. LIITE 1: Linjakortit Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma LIITE 1: Linjakortit Liite 1-2 Linjakorttien sisältö Tämän liitteen linjakorteissa on esitetty seuraavat asiat: Vuoroväli, min: Kuinka tiheästi linja liikennöi eri

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri yleisesti KÄSKYNHALTIJANTIE Raide-Jokeri Itäkeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

JOHDANTO. Suunnitelmassa esitetyt linjaukset ja poikkileikkaukset on tarkoitettu lähtökohdiksi jatko- ja linjastosuunnittelua

JOHDANTO. Suunnitelmassa esitetyt linjaukset ja poikkileikkaukset on tarkoitettu lähtökohdiksi jatko- ja linjastosuunnittelua JOHDANTO Tämän esisuunnitelman tarkoituksena on esittää ja rajata ratkaisuvaihtoehtoja pikaraitiotien rakentamiseksi Pasilan asemalta Viikkiin, jossa se liittyisi Raide-Jokerin linjaukseen. Työn tavoitteena

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)

Lisätiedot

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 31 30 3 40 40B KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS.10.1 2A 8,K,V 3 4 30 2A 8,K,V 4 2 3 40 40B 31 3 1 2 1 1 2 2 4 2 8K 3 30 1 2 1 2 1 1 2 2 A A 2 LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 2.10.1 Vuorovälit [minuuttia]

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/2016 1 (6) 435 Tyynenmerenkadun liikennesuunnitelma HEL 2016-013078 T 08 00 00 Hankenumero 3141_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9. KALASATAMA - FISKEHAMN Joukkoliikenneselvitys

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9. KALASATAMA - FISKEHAMN Joukkoliikenneselvitys HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9 KALASATAMA - FISKEHAMN Joukkoliikenneselvitys 18.5.2000 HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON JULKAISUJA 2000: 9 Reijo Joki, Matti Kivelä, Timo

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät 2018 Asiakastyytyväisyystutkimus Kevään 2018 tutkimusjakso 15.1. 18.5.2018 Noin 29 000 tutkimuslomaketta Kyselyt liikennevälineissä arkisin klo 6

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Kalasataman linjasto - idealuonnos

Kalasataman linjasto - idealuonnos Kalasataman linjasto idealuonnos luonnos 24.4.2015 HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL00520 Helsinki puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi Lisätietoja:

Lisätiedot

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Liikennöi usean toimivaltaisen lupaviranomaisen alueella 1. Hakija/liikenteenharjoittaja Yrityksen nimi tai henkilön sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 3 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätökset ja niihin liittyvät päätösten täytäntöönpanopäätökset sekä

Lisätiedot

Oas /17 1 (5) Hankenro 5644_1 HEL

Oas /17 1 (5) Hankenro 5644_1 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1317-00/17 1 (5) Hankenro 5644_1 HEL 2017-009847 20.9.2017 VALLILANLAAKSON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunginhallitus Itä-Pasilan Allianssin tonttia 17023/2 ja tontin itäpuolista katu- ja puistoaluetta koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12077) HEL

Lisätiedot

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87 Hallitus 87 26.05.2015 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/07.71.710/2014 Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (5) 50 Vallilanlaakson raitiotien asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnos (sisältää liikennesuunnitelman luonnoksen) HEL 2017-009847 T 10 03 03 Hankenumero 5644_1

Lisätiedot

Merkittävimmät liikennöintimuutokset

Merkittävimmät liikennöintimuutokset Hallitus 2 23.01.2018 LIIKENNÖINTISUUNNITELMA 2018 2019 16/08.01.00.00/2018 Hallitus 2 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtajan sijainen Tero Anttila Ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen, p. 040 161 2173 ja

Lisätiedot

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma dnro 112/07/71/710/2015 Liite 1 Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma Kysyntäennusteen laadinnan työohjelma HSL Helsingin seudun liikenne 1 1 Taustaa Osana Kruununsillat-hanketta laaditaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 05.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (7) 324 Myllypuron voimalaitoskorttelin kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Vartiokylä, Mellunmäki HEL 2012-006604 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Vienankadun

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (6) 37 Kirkkonummen kunnan arviointi- ja toimenpidekehotus Helsingin seudun liikenne kuntayhtymälle KIRDno-2017-433 Valmistelija / lisätiedot: Anna-Kaisa Kauppinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2015 1 (5) 409 Lapinmäentien alustava liikennesuunnitelma HEL 2015-012907 T 08 00 00 Hankenro 4229_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6525-1

Lisätiedot

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut 28.5.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 3 1.1. Tarkastelumenetelmä... 3 1.2.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Kiinteistölautakunta To/2 26.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) Kiinteistölautakunta To/2 26.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2012 1 (7) 38 Esitys kaupunginhallitukselle Pasilan konepajan alueen suunnitellun toimistotontin varaamiseksi Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (Vallila, tontti 22392/1)

Lisätiedot

Porvoon ja Lohjan joukkoliikenneselvitys. Riikka Kallio

Porvoon ja Lohjan joukkoliikenneselvitys. Riikka Kallio Porvoon ja Lohjan joukkoliikenneselvitys Riikka Kallio 26.11.2018 Työn tavoitteet Yleistavoite Pääkaupunkiseutu on joukkoliikenteellä hyvin saavutettavissa Joukkoliikenne on houkutteleva ja kilpailukykyinen

Lisätiedot

Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat

Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat 1 (4) Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat HEL 2016-006611 Hankenro 4724_3 Piirustukset 6622-1, 6624-1, 6632-1, 6634-0, 6635-0, 6637-54 Paaluväli 16 300-16 900: Eliel Saarisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne Rovaniemi Perustietoa Rovaniemestä Rovaniemellä asui 59 353 henkilöä 1.1.2009 asukastiheys on 7,8 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 522 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Pöykkölä Rovaniemi sijaitsee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/0 (7) 77 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi seuraavat kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia Liikenneinsinööri Sari Piela 05.11.2015 LIIKENNELASKENNAT ST1 LÄHEISYYDESSÄ 5.11.2015 2 Liikennelaskennat JUHOLANKADUN JA URHEILUKADUN RISTEYS

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Hallitus RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA / /2013. Hallitus 54

Hallitus RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA / /2013. Hallitus 54 Hallitus 54 25.03.2014 RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA 2014-2024 28/07.71.710/2013 Hallitus 54 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat RIL VLL 25.9.2015 Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat Yleisasemakaavan 1954 liikenneverkot 25.9.2014 Matti Kivelä 25.9.2014 Matti Kivelä 3 Helsingin kehittyminen

Lisätiedot

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 Course measurement data sheet Course name: HCR tarkistusmittaus Date: 19.5.2013 Measurer: Kari Ristanen Time: 15:18 start 18:25 end Temperature: 22 20

Lisätiedot

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Liikennöi usean toimivaltaisen lupaviranomaisen alueella 1. Hakija/liikenteenharjoittaja Yrityksen nimi tai henkilön sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite

Postitoimipaikka. Tampere. Sähköpostiosoite V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro REITTILIIKENNELUPAHAKEMUS Liikennöi usean toimivaltaisen lupaviranomaisen alueella 1. Hakija/liikenteenharjoittaja Yrityksen nimi tai henkilön sukunimi ja etunimet

Lisätiedot