Ulkoministeriö MINVA UM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulkoministeriö MINVA UM"

Transkriptio

1 Ulkoministeriö MINVA UM POL-30 Nissinen Matti(UM) Viite Asia Ulkoasiainneuvosto ; tavoitemuistiot Ulkoasiainneuvosto kokoontuu Luxemburgissa. Suomea edustaa ulkoministeri Soini. Asialistalla ovat Venäjä, Länsi-Balkan, Iran, Syyria ja ulkosuhderahoituksen uudistaminen. Venäjä EU:n nykyinen Venäjä-politiikka, mukaan lukien sitä ohjaavat viisi periaatetta ja pakotteet, on ollut toimivaa ja mahdollistanut EU:n yhtenäisyyden suhteessa Venäjään. EU:n linjan tulee säilyä johdonmukaisena ja päättäväisenä. Muu tulkitaan heikkoudeksi. Venäjän toiminnassa ei odoteta tapahtuvan merkittävää muutosta presidentinvaalien jälkeen. EU:n tulee jatkuvasti kyetä viestimään yhtenäisyytensä myös ulospäin. Kemiallisen aseen käyttö Isossa-Britanniassa oli muistutus keinovalikoiman laajentumisesta. EU:n ja lännen vastaus lähetti vahvan viestin Venäjän suuntaan. Hybridivaikuttaminen on ollut tosiasia jo pitkään. Suomi tukee tiivistä EU:n ja Naton yhteistyötä hybridivaikuttamiseen vastaamiseksi. Suomi kannustaa kiinnostuneita EU-maita liittymään Helsingin hybridikeskukseen. EU:n tulee jatkaa tukeaan itäiselle naapurustolleen vakauden, demokratian ja yhteiskunnallisen kestokyvyn edistämiseksi. Ponnisteluja Ukrainan konfliktin ratkaisemiseksi ja Minskin sopimusten toimeenpanemiseksi on jatkettava riippumatta siitä, miten lännen ja Venäjän suhteet yleisemmin kehittyvät. Vaikeasta tilanteesta huolimatta tarvitaan vuoropuhelua Venäjän kanssa. Yhteydet ovat tarpeen intressiemme edistämiseksi kansainvälisissä kysymyksissä, kuten Iran, Syyria ja asevalvonta. Kahdenvälisten ja EU-tason kontaktien tulee vahvistaa viestiämme. Tarvitaan myös valikoivaa yhteistyötä: Ympäristöyhteistyö ei voi jäädä odottamaan parempia aikoja, minkä vuoksi Suomi edistää konkreettisia hankkeita tällä alalla (mustahiili, Krasnyi Bor). Lisäksi mm. oikeusalan yhteistyön sekä rajaan ja sisäasioihin liittyvän yhteistyön jatkaminen on tarpeen. Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet ja rajat ylittävän yhteistyön ohjelmat ovat tärkeitä, sillä ne tukevat muun muassa alueellista vakautta, kansalaisyhteyksiä ja rajaturvallisuutta. Suomen tavoitteena on varmistaa EU:n jäsenmaiden ja instituutioiden tuki näille yhteistyömuodoille. Länsi-Balkan Länsi-Balkanin maiden kanssa tehtävä ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö tuo konkreettisia hyötyjä ja valmistaa osaltaan alueen maita EU-jäsenyyteen. Suhtaudumme myönteisesti yhteistyön lisäämiseen ja syventämiseen. Yhteistyön tulee olla laajaa ja strategista.tuemme Länsi-Balkanin maiden kanssa käytävän rakenteellisen vuoropuhelun laajentamista ja syventämistä yhteisen ulko- ja

2 2(26) turvallisuuspolitiikan ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan aloilla ja Länsi-Balkanin maiden lisääntyvää osallistumista EU:n operaatioihin. Kannatamme Länsi-Balkanin maiden lisääntyvää osallistumista toimiin, jotka liittyvät hybridiuhkiin, tiedusteluun, avaruusasioihin sekä puolustus- ja turvallisuussektorin uudistamiseen.eu-jäsenyysprosessissa olevien maiden tulee yhdenmukaistaa ulkopolitiikkansa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaiseksi hyvissä ajoin ennen jäsenyysneuvotteluiden päättymistä ja yhdenmukaistamisessa on osoitettava nopeaa edistymistä heti jäsenyysprosessin alussa.alueellinen yhteistyö ja hyvät naapuruussuhteet kuuluvat Länsi-Balkanin maiden EU-lähentymisen velvoitteisiin. Kahdenväliset kiistakysymykset tulee ratkaista jäsenyysprosessin ulkopuolella ja ennen jäsenyyden toteutumista. Serbian ja Kosovon tulee normalisoida suhteensa velvoitteensa mukaisesti. EU:n tulee panostaa strategiseen viestintään Länsi-Balkanilla. Länsi-Balkanin maiden hallitusten tulee viestiä EU-jäsenyyden vaatimuksista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista avoimesti. Iran Iranilta on edellytettävä rakentavampaa roolia alueella sekä ohjusohjelmaansa liittyviin huoliin vastaamista. Tuki EU3:n Yhdysvaltain kanssa käymälle vuoropuhelulle Iraniin liittyviin huoliin vastaamiseksi ja yhteisten, molempia tyydyttävien ratkaisujen hakemiseksi. EU:n on vahvistettava dialogiaan Iranin kanssa alueellisista kysymyksistä ja tuotava esille huolensa Iranin epävakauttavasta alueellisesta roolista. Suomi voi hyväksyä myös mahdolliset Iraniin kohdistuvat lisäpakotteet Iranin alueelliseen toimintaan liittyen. Iranin alueellinen toiminta on kuitenkin erotettava ydinohjelmasopimuksesta.eu:n on jatkettava vahvaa tukeaan Iranin ydinohjelmasopimukselle (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA). EU:n yhtenäisyyden säilyttäminen on tärkeää riippumatta Yhdysvaltain päätöksestä ydinohjelmasopimuksen jatkosta. EU:n on varauduttava kaikkiin skenaarioihin Iranin ydinohjelmasopimuksen jatkon osalta. Syyria EU:n on jälleen voimakkaasti tuomittava Syyrian hallinnon räikeä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkominen, täydellinen piittaamattomuus ihmishenkien menettämisestä ja siviilien kärsimyksistä, erityisesti Itä-Ghoutassa. Kansainvälisen yhteisön on reagoitava päättäväisesti. Muussa tapauksessa on riski, että kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa edelleen lisääntyy. EU:n on vaadittava epäilyjä kemiallisten aseiden käytöstä Itä-Ghoutan Dumassa 7.4. välittömästi selvitettäväksi. EU:n on tärkeää tukea kemiallisten aseiden vastaisen järjestön OPCW:n työtä. EU:n on pidettävä esillä vastuuvelvollisuuskysymyksiä. EU:n on samalla jatkettava vahvaa tukea YK:n vastuuvelvollisuusmekanismille (IIIM). EU:n tulee jatkaa painostusta kaikkiin alueellisiin toimijoihin ja suurvaltoihin, erityisesti Astanan prosessin takaajamaihin Venäjään, Iraniin ja Turkkiin konfliktin ratkaisemiseksi ja eskalaation välttämiseksi. Säännöllistä keskusteluyhteyttä Yhdysvaltojen kanssa on myös pidettävä yllä. Brysselissä järjestettävä Syyria-konferenssi tarjoaa mahdollisuuden välttämättömälle vuoropuhelulle ja Syyrian heikon humanitaarisen tilanteen esilläpidolle. Suomi pitää Brysselin konferenssin tärkeimpinä tavoitteina sitoumuksia Syyrian humanitaarisen avun jatkamiseen sekä suojelu- ja avun perillepääsyn haasteisiin vaikuttamista sekä vahvan tuen ilmaisua syyrialaispakolaisia isännöiville naapurimaille. Konferenssilla on myös poliittinen ulottuvuus, jolla halutaan

3 3(26) välittää tuki poliittiselle prosessille. Tavoitteena tulee olla kansainvälisen yhteisön mahdollisimman yhtenäisen viestin välittäminen Syyrian hallinnolle ja sen tukijoille. EU:n tulee jatkaa vahvaa ja näkyvää tukeaan YK-prosessille ja erityisedustaja de Misturalle. Suomi ja EU tukevat erilaisia paikallistason rauhandialogeja ja -toimijoita. Syyrialaisten omat viestit tarpeistaan on kuunneltava tarkasti Brysselin konferenssissa, niin Syyrian sisältä kuin pakolaisiltakin. Ulkosuhderahoituksen uudistaminen Suomen lähtökohta on, että Britannian ero huomioidaan täysimääräisesti rahoituskehyksen kokonaistasossa. Nykyisten ja uusien rahoitustarpeiden osalta joudutaan arviomaan varojen uudelleen kohdentamista rahoituskehyksen kokonaistason laskiessa. Tämän vuoksi Suomen keskeiset ulkosuhderahoituksen prioriteetit on tuotava selkeästi esille. EU:n ulkoisen toiminnan vahvistuminen edellyttää, että tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä turvataan riittävä ulkosuhderahoitus, jolla voidaan tukea EU:n poliittisten prioriteettien toteutumista joustavasti ilman jatkuvaa turvautumista budjetin ulkopuolisiin rahastoihin ja muihin järjestelyihin. Suomen ja Euroopan turvallisuuden kannalta on olennaista, että ulkosuhderahoitusta suunnataan riittävästi lähialueillemme ja naapurustoon pohjoisessa ja idässä. Suomi korostaa Itämeri- ja arktisen alueen EU-rahoituksen, Pohjoisen ulottuvuuden sekä Venäjän kanssa tehtävän raja-alueyhteistyön rahoituksen jatkamista ja kehittämistä. Suomi voi tukea komission tavoitetta ulkosuhderahoitusjärjestelmän yksinkertaistamisesta sekä johdonmukaisuuden ja joustavuuden lisäämisestä välineitä yhdistämällä ja lisäämällä ohjelmoimattoman rahoituksen osuutta selvästi nykyisestä, jopa 20 prosenttiin. Ohjelmoimattomalla rahoituksella voitaisiin mm. vastata nykyistä paremmin ennakoimattomien kriisien tarpeisiin. Suomen lähialueiden ja itänaapuruston rahoituksen suhteellisen osuuden ei tule pienentyä rahoituskehyksissä, riippumatta siitä mihin rahoituskehyksen välineeseen naapuruusinstrumentin rahoitus tulevaisuudessa sijoittuu. Toimivaltaiset ministeriöt toimivat aktiivisesti, jotta rahoitus meille poliittisesti tärkeissä asioissa voidaan turvata. Venäjän kanssa tehtävässä rajat ylittävässä yhteistyössä Suomen painopisteitä ovat ympäristöyhteistyö, rajaturvallisuus ja liikkuvuuden parantaminen. Arktisen alueen osalta alueen kehittämiseen ja erityisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan (ml. musta hiili) liittyville hankkeille tulisi varata riittävä rahoitus. Muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vastaaminen näkyy vahvasti Suomen kehitysrahoituksessa. Suomi vaikuttaa määrätietoisesti siihen, että EU:n kehitysrahoitusta kohdennetaan myös seuraavalla EU:n rahoituskehyskaudella nykyistä enemmän muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vaikuttamiseen erityisesti Afrikassa ja Lähi-idässä. Seuraavalla EU:n rahoituskehyskaudella muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vastaaminen on huomioitava paremmin EU:n kehityspolitiikassa. On keskeistä, että kehitysrahoituksen maantieteellinen fokus on Afrikassa. Muuttoliikkeen perimmäisiin syihin voidaan kehityspolitiikan ohella vaikuttaa muillakin EU:n politikkasektoreilla kuten ulko- ja turvallisuus-, kauppa-, ympäristö- ja maatalouspolitiikassa. Suomi voi tukea Euroopan kehitysrahaston budjetisointia. Samalla on huomioitava tarve EU:n ja AKT-maiden suhteiden kokonaisvaltaiselle uudistamiselle. Rauhan ja turvallisuuden rahoituksen osalta lähtökohtana tulee olla toimien rahoitus rahoituskehyksen sisältä.

4 4(26)

5 Asialista: 5(26) Venäjä s.5 Länsi-Balkan s.9 Iran s.12 Syyria s.14 Ulkosuhderahoituksen uudistaminen s.18

6 Ulkoasiainministeriö 6(26) TAVOITEMUISTIO ITÄ-10Rainne Juha Asia Venäjä Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Juha Rainne, UM/ITÄ-10, , Päivi Nevala, UM/ITÄ-20, , Pekka Hirvonen, UM/ITÄ-10, , Jaakko Lehtovirta UM/ITÄ-10, , Mikko Kinnunen, UM/POL-10, , Pekka Kosonen, UM/OIK-10, , 1. ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Venäjä: näkemysten vaihto 2. SUOMEN TAVOITE EU:n nykyinen Venäjä-politiikka, mukaan lukien sitä ohjaavat viisi periaatetta ja pakotteet, on ollut toimivaa ja mahdollistanut EU:n yhtenäisyyden suhteessa Venäjään. EU:n linjan tulee säilyä johdonmukaisena ja päättäväisenä. Muu tulkitaan heikkoudeksi. Venäjän toiminnassa ei odoteta tapahtuvan merkittävää muutosta presidentinvaalien jälkeen. EU:n tulee jatkuvasti kyetä viestimään yhtenäisyytensä myös ulospäin. Kemiallisen aseen käyttö Isossa-Britanniassa oli muistutus keinovalikoiman laajentumisesta. EU:n ja lännen vastaus lähetti vahvan viestin Venäjän suuntaan. Hybridivaikuttaminen on ollut tosiasia jo pitkään. Suomi tukee tiivistä EU:n ja Naton yhteistyötä hybridivaikuttamiseen vastaamiseksi. Suomi kannustaa kiinnostuneita EU-maita liittymään Helsingin hybridikeskukseen. EU:n tulee jatkaa tukeaan itäiselle naapurustolleen vakauden, demokratian ja yhteiskunnallisen kestokyvyn edistämiseksi. Ponnisteluja Ukrainan konfliktin ratkaisemiseksi ja Minskin sopimusten toimeenpanemiseksi on jatkettava riippumatta siitä, miten lännen ja Venäjän suhteet yleisemmin kehittyvät. Vaikeasta tilanteesta huolimatta tarvitaan vuoropuhelua Venäjän kanssa. Yhteydet ovat tarpeen intressiemme edistämiseksi kansainvälisissä kysymyksissä, kuten Iran, Syyria ja asevalvonta. Kahdenvälisten ja EU-tason kontaktien tulee vahvistaa viestiämme.

7 7(26) Tarvitaan myös valikoivaa yhteistyötä: Ympäristöyhteistyö ei voi jäädä odottamaan parempia aikoja, minkä vuoksi Suomi edistää konkreettisia hankkeita tällä alalla (mustahiili, Krasnyi Bor). Lisäksi mm. oikeusalan yhteistyön sekä rajaan ja sisäasioihin liittyvän yhteistyön jatkaminen on tarpeen. Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet ja rajat ylittävän yhteistyön ohjelmat ovat tärkeitä, sillä ne tukevat muun muassa alueellista vakautta, kansalaisyhteyksiä ja rajaturvallisuutta. Suomen tavoitteena on varmistaa EU:n jäsenmaiden ja instituutioiden tuki näille yhteistyömuodoille. 3. NEUVOTTELUTILANNE Venäjä on ulkoasiainneuvoston asiakohtana ensimmäistä kertaa maaliskuun 2016 jälkeen. Tarkoitus on keskustella EU Venäjä-suhteista ja niitä ohjaavista viidestä periaatteesta, jotka vahvistettiin ulkoasiainneuvostossa Lisäksi vaihdetaan näkemyksiä Venäjän tilanteesta ja Venäjä-suhteista viimeisimpien tapahtumien ja kehityksen valossa, mukaan lukien Venäjän presidentinvaalit ja Salisburyn myrkkykaasuiskun seuraukset. Keskustelun tavoitteena on vahvistaa EU:n yhteinen lähestymistapa Venäjä-suhteisiin. 4. TAUSTA EU on onnistunut pitkälti säilyttämään yhtenäisyytensä Venäjä-politiikassaan. EU pitää kiinni Krimin laittoman liittämisen ja Itä-Ukrainan konfliktin johdosta hyväksymistään pakotteista. Samaan aikaan Venäjän kanssa jatketaan niin sanottua valikoivaa kanssakäymistä EU:n intressien edistämiseksi. EU:n tulee jatkuvasti viestiä yhtenäisyytensä myös ulospäin sekä Venäjän että muiden kolmansien maiden suuntaan. Maaliskuussa 2016 EU:n ulkoasiainneuvostossa hyväksyttiin viisi perusperiaatetta, jotka ohjaavat EU:n politiikkaa suhteessa Venäjään: 1) Minskin sopimusten toimeenpano edellytyksenä sille, että EU muuttaa kantaansa Venäjään, 2) suhteiden vahvistaminen EU:n itäisiin kumppaneihin ja muihin naapureihin (ml. Keski-Aasia), 3) EU:n kestokyvyn vahvistaminen (resilienssi), 4) valikoiva kanssakäyminen Venäjän kanssa EU:n intressissä olevissa asioissa, ja 5) ihmisten välisten yhteyksien ylläpitäminen ja tuki Venäjän kansalaisyhteiskunnalle. EU:n ja Venäjän poliittinen dialogi jäädytettiin suurelta osin vuonna Yhteydet lisääntyivät hieman vuoden 2017 aikana. Esimerkiksi EU:n korkea edustaja Mogherini ja Venäjän ulkoministeri Lavrov tapasivat vuoden aikana neljästi. Myös useat EU:n jäsenmaat lisäsivät jossain määrin yhteydenpitoaan Venäjään. Muutokset eivät kuitenkaan ole merkinneet paluuta aiempaan, vuotta 2014 edeltäneeseen tilaan: dialogi on sisällöllisesti ja määrältään rajoitetumpaa kuin aiemmin. EU on säännöllisesti tarkastellut keväästä 2014 lähtien asettamiaan pakotteita ja jatkanut niiden voimassaoloa:

8 8(26) EU:n Venäjälle asettamien sektorikohtaisten talouspakotteiden voimassaoloa on tällä hetkellä jatkettu asti. Ne on sidottu Minskin sopimusten täyteen toimeenpanoon. Listattuja henkilöitä ja yhteisöjä koskevat pakotteet ovat voimassa asti. Krimiä ja Sevastopolia koskevat pakotteet ovat voimassa asti. Nämä pakotteet on sidottu Krimin palauttamiseen Ukrainalle. EU on päättänyt diplomaattisista toimista, kuten säännöllisten huippukokousten ja viisumihelpotussopimusta koskevien neuvottelujen jäädyttäminen. Lisäksi EU on päättänyt yhteistyön rajoittamisesta muun muassa siten, että uusia Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin EBRD:n ja Euroopan investointipankin EIB:n hankkeita Venäjällä ei ole aloitettu. EU:n ja Venäjän välinen kumppanuus- ja yhteistyösopimus (PCA) on edelleen voimassa (vuodesta 1997 alkaen), mutta sen mukaiset neuvottelut ja toiminnot on keskeytetty. Vastauksena lännen pakotteisiin Venäjä kielsi elokuussa 2014 EU:sta ja muista pakotteita asettaneista maista peräisin olevien tiettyjen elintarvikkeiden ja maataloustuotteiden tuonnin. Venäjä ei ole sitonut vastatoimiensa voimassaolon kestoa EU:n pakotteisiin, vaan on tällä erää jatkanut tuontikiellon voimassaoloaikaa vuoden 2018 loppuun asti. Kohdentamalla vastatoimet edellä mainituille sektoreille Venäjä pyrkii lisäämään elintarvikeomavaraisuuttaan. Suomi korostaa tarvetta jatkaa päättäväistä pakotepolitiikkaa ja johdonmukaista EU:n Venäjä-politiikan toimeenpanoa, mukaan lukien tuki edellä mainituille viidelle ohjaavalle periaatteelle. Suomi pitää ympäristöyhteistyötä ja alueellista yhteistyötä aloina, joissa EU:n ja Venäjän yhteistyö on tarpeen nykyisissäkin poliittisissa olosuhteissa. Rajat ylittävät ohjelmat (ENI CBC) ovat keskeisin rahoituslähde Suomen ja Venäjän välisessä hankeyhteistyössä. Ohjelmilla edistetään alueellista vakautta, kansalaisyhteyksiä, aluekehitystä ja rajaturvallisuutta. Suomen itärajalla toteutetaan kolmea ohjelmaa: Kolarctic-, Karelia- ja Kaakkois-Suomi Venäjä. Kaudella ohjelmien kokonaisrahoitus on n. 180 milj. euroa. Eurooppaneuvosto on päättänyt ( ), että EU:n ja Venäjän välisen yhteistyön rajoittamisesta huolimatta rajat ylittävän yhteistyön hankkeita samoin kuin kansalaisyhteiskuntaa koskevia hankkeita Venäjän kanssa jatketaan. Pohjoinen ulottuvuus (PU) ja sen sektorikumppanuudet jatkavat toimintaansa, mutta PU:n rahoitus on vuoden 2014 jälkeen ollut vähäistä. PU:n puitteissa toteutetut isot vesiensuojeluhankkeet, erityisesti Pietarin ja Kaliningradin jätevedenpuhdistamoiden rakentaminen, on pitkälti saatu päätökseen. Uusia hankkeita, tosin pienimuotoisempia, on kuitenkin parhaillaan lähdössä käyntiin ne koskevat Krasnyi Borin ongelmajätekaatopaikkaa ja mustahiilipäästöjen vähentämistä Venäjällä. Suomi on ollut hankkeiden käynnistämisessä aloitteellinen. Valmisteltavia hankkeita hallinnoi Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO.

9 9(26) Oikeusvaltioperiaatteen sekä ihmis- ja perusoikeuksien kehittämiseen tähtäävä monen- ja kahdenvälinen yhteistyö Venäjän kanssa on myös tärkeää EU:n ja Suomen intressien näkökulmasta. Suomen ja Venäjän välinen raja on myös Schnegen-alueen raja Venäjän suuntaan. Yhteydenpito Venäjään on tärkeää toimivan ja turvallisen rajan ylläpitämiseksi, sovittujen takaisinottokäytäntöjen sujuvuuden turvaamiseksi ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi. Ajankohtaisista tapahtumista ja kehityksestä Eurooppa-neuvosto tuomitsi erittäin jyrkästi Salisburyssa tehdyn hermomyrkkyiskun. Se oli yhtä mieltä UK:n hallituksen arviosta, jonka mukaan on hyvin todennäköistä, että Venäjä on vastuussa iskusta ja että uskottavaa vaihtoehtoista selitystä ei ole. Salisburyn isku, jossa myrkyllistä kemikaalia käytettiin aseena, vaikuttaa EU:n ja Venäjän suhteisiin sekä heijastuu ulkoasiainneuvoston keskusteluun Krimin laittoman liittämisen ja Itä-Ukrainan konfliktin johdosta asetettujen pakotteiden kiristämistä saatetaan esittää muun muassa reaktiona siihen, että Venäjä järjesti presidentinvaalinsa maaliskuussa myös Krimillä. Mahdollisesti esitettävillä uusilla pakotteilla tulee olla asianmukainen oikeudellinen perusta ja mahdollisten pakotelistausten tulee olla listauskriteerit täyttäviä. Salisburyn iskuun liittyviä uusia pakotteita ei ole toistaiseksi esitetty. Tapahtuneet diplomaattistatuksella toimivien henkilöiden karkotukset eivät olleet pakotetoimi. Salisburyn iskun selvittämistä ei tule linkittää Ukrainan konfliktin ratkaisuun liittyviin toimiin. Vastauksena Salisburyn iskuun Eurooppa-neuvosto linjasi , että EU:n on vahvistettava toimintakykyään kemiallisten, biologisten, säteilyyn ja ydinaineisiin (CBRN) liittyvien riskien varalta. Lisäksi se päätti, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi vahvistettava valmiuksiaan vastata hybridiuhkiin muun muassa kyberkysymysten, strategisen viestinnän ja vastatiedustelun kaltaisilla aloilla. Eurooppa-neuvosto päätti pyytää komissiota ja korkeaa edustajaa viemään tätä työtä eteenpäin ja raportoimaan edistymisestä kesäkuun Eurooppa-neuvostoon mennessä. Suomi tukee EU:n ja Naton tiivistä yhteistyötä hybridivaikuttamiseen vastaamiseksi. Hybridiuhkiin vastaaminen ja strateginen viestintä ovat EU:n ja Naton yhteistyön kärkiteemoja. EU Nato-yhteistyöllä on paitsi käytännön merkitystä, myös symbolinen arvo nykytilanteessa. Suomi kannustaa kiinnostuneita EU-maita liittymään Helsingin hybridiuhkien osaamiskeskukseen. Osaamiskeskuksen jäsenmaiden aktiivisuudella ja sitoutumisella on olennainen merkitys keskuksen menestykselle. On myös tarpeen miettiä EU-maiden välisen yhteistyön tiivistämistä hybridikysymyksissä muun muassa sen pohtimiseksi, mitä hybridiuhat merkitsevät ulko- ja turvallisuuspolitiikalle ja mitä voimme asiassa tehdä. Yksittäisillä EU-mailla on jo hybridikysymyksiin erikoistunut suurlähettiläs ja Suomen ensimmäinen hybridisuurlähettiläs aloitti ulkoministeriössä huhtikuun alussa tavoitteena tehostaa kansallista ja kansainvälistä viranomaisyhteistyötä. EU:n johdonmukainen ja päättäväinen strateginen viestintä on tärkeää: Euroopan ulkosuhdehallinnon itäviestinnän yksikkö (EEAS East StratCom Task Force) tekee tässä merkityksellistä työtä muun

10 10(26) muassa pyrkiessään havaitsemaan ja tuodessaan julki haitallista informaatiovaikuttamista. Nykyisen vastakkainasettelun jatkuessa Venäjän odotetaan lisäävän kybertoimintaansa. Suomi seuraa kybertoimintaympäristössä tapahtuva kansainvälistä kehitystä ja vahvistaa kyberuhkien sietokykyään (kyberresilienssi). Kansallinen kyberuhkien sietokyky mitoitetaan siten, että sillä kyetään luomaan kokonaisturvallisuuden päämäärien mukainen varautumis- ja ennakointikyky. Viranomaisten kyberturvallisuuden suorituskykyä kehitetään toimivaltaisten ministeriöiden johdolla. Presidentti Putin valittiin jatkokaudelle järjestetyissä presidentinvaaleissa. Putinin kannatus nousi 76,66 %:iin ja äänestysvilkkaus kohosi edellisten presidentinvaalien yläpuolelle 67,47 %:iin. ETYJ:in vaalitarkkailijamissio kiinnitti alustavassa arviossaan huomiota vaalien tiukasti säädeltyyn luonteeseen, jonka vuoksi aito kilpailu ei vaaleissa ollut mahdollista. Kremlin tavoitteiden mukainen vaalitulos vahvistaa vaikutelmaa kansan tuesta valitulle ulkopoliittiselle linjalle, joka on ollut kotimaassa suosittua.

11 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 11(26) EUR-40Karjalainen Keijo Asia Länsi-Balkan Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Keijo Karjalainen UM/EUR-40, ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Länsi-Balkan ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. 2. SUOMEN TAVOITE Länsi-Balkanin maiden kanssa tehtävä ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö tuo konkreettisia hyötyjä ja valmistaa osaltaan alueen maita EU-jäsenyyteen. Suhtaudumme myönteisesti yhteistyön lisäämiseen ja syventämiseen. Yhteistyön tulee olla laajaa ja strategista. Tuemme Länsi-Balkanin maiden kanssa käytävän rakenteellisen vuoropuhelun laajentamista ja syventämistä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan aloilla ja Länsi-Balkanin maiden lisääntyvää osallistumista EU:n operaatioihin. Kannatamme Länsi-Balkanin maiden lisääntyvää osallistumista toimiin, jotka liittyvät hybridiuhkiin, tiedusteluun, avaruusasioihin sekä puolustus- ja turvallisuussektorin uudistamiseen. EU-jäsenyysprosessissa olevien maiden tulee yhdenmukaistaa ulkopolitiikkansa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaiseksi hyvissä ajoin ennen jäsenyysneuvotteluiden päättymistä ja yhdenmukaistamisessa on osoitettava nopeaa edistymistä heti jäsenyysprosessin alussa. Alueellinen yhteistyö ja hyvät naapuruussuhteet kuuluvat Länsi- Balkanin maiden EU-lähentymisen velvoitteisiin. Kahdenväliset kiistakysymykset tulee ratkaista jäsenyysprosessin ulkopuolella ja ennen jäsenyyden toteutumista. Serbian ja Kosovon tulee normalisoida suhteensa velvoitteensa mukaisesti. EU:n tulee panostaa strategiseen viestintään Länsi-Balkanilla. Länsi- Balkanin maiden hallitusten tulee viestiä EU-jäsenyyden vaatimuksista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista avoimesti. 3. NEUVOTTELUTILANNE

12 Ministerit keskustelevat Länsi-Balkanista, keskustelun keskittyy helmikuussa julkistetun komission Länsi-Balkan-strategian ulko- ja turvallisuuspoliittisiin elementteihin. Länsi-Balkan on näkyvästi esillä EU:n agendalla kuluvana keväänä. Sofiassa järjestetään EU:n ja Länsi-Balkanin maiden huippukokous, jonka pääaiheina ovat yhteyksien kehittäminen ja EU:n ja Länsi-Balkanin turvallisuusyhteistyön tehostaminen. Komissio julkaisee vuotuisen laajentumispakettinsa, joka sisältää maakohtaiset arviot Länsi-Balkanin maiden ja Turkin EU-lähentymisestä. 4. TAUSTA Länsi-Balkan on keskeinen prioriteetti tämänhetkiselle neuvoston puheenjohtajamaa Bulgarialle ja seuraaville puheenjohtajamaille. Länsi-Balkan on myös yksi KE Mogherinin viidestä prioriteetista. Komissio antoi Länsi-Balkania koskevan strategian ( Uskottavat jäsenyysnäkymät ja EU:n vahvempi sitoutuminen Länsi-Balkanin maihin ). Strategiassa todetaan, että vahva ja omiin ansioihin perustuva Länsi-Balkanin EUjäsenyysperspektiivi on hyödyksi EU:lle itselleen poliittisesti, taloudellisesti ja turvallisuussyistä. Jokaisen Länsi-Balkanin maan on mahdollista edetä EUlähentymisessään lähivuosina omien ansioidensa perusteella. Strategiassa korostetaan, että jäsenyyskriteerien täyttyminen edellyttää Länsi- Balkanin mailta kattavia ja uskottavia uudistuksia ennen kaikkea seuraavilla aloilla: 12(26) 1. Oikeusvaltiokysymykset. Oikeuslaitoksen uudistuksissa, korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa ja julkishallinnon uudistamisessa on saatava aikaan todellisia tuloksia ja demokraattisten instituutioiden toimintaa on tehostettava merkittävästi. 2. Talouden kilpailukyvyn kehittäminen. Talouden uudistamista on jatkettava puuttumalla määrätietoisesti rakenteellisiin heikkouksiin, heikkoon kilpailukykyyn ja korkeaan työttömyyteen. 3. Alueellinen yhteistyö ja sovinnonteko. Jokaisen alueen maan on sitouduttava sanoin ja teoin sovinnontekoon ja avointen kysymysten, etenkin rajakiistojen, ratkaisemiseen ennen unioniin liittymistä. Strategia toteaa, että koska turvallisuuden lujittaminen on yhteinen etu, yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta Länsi-Balkanin maiden kanssa käytävää rakenteellista vuoropuhelua olisi laajennettava ja syvennettävä. Lisäksi kumppaneiden tulisi mahdollisuuksien mukaan osallistua suuremmalla panoksella EU:n eri puolilla maailmaa toteuttamiin operaatioihin. Edelleen strategiassa todetaan, että tulisi lisätä Länsi-Balkanin maiden osallistumista toimintaan, joka liittyy hybridiuhkiin, tiedusteluun, avaruusasioihin sekä puolustus- ja turvallisuussektorin uudistamiseen. Länsi-Balkanin maiden on nopeutettava yhtymistään EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kantoihin, mukaan lukien rajoittavia toimenpiteitä koskevat kannat. Strategia korostaa, että EU:hun liittyminen on valinta, joka edellyttää

13 13(26) niiden periaatteiden, arvojen ja tavoitteiden omaksumista, joita EU pyrkii edistämään naapurustossaan ja laajemmaltikin, mukaan lukien yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kokonaisuudessaan. Strategian mukaan komissio tulee esittämään vuosille kuusi aloitekokonaisuutta (joihin sisältyy yhteensä 57 aloitetta), joilla EU voi tukea uudistuksia Länsi-Balkanin maissa. Seuraavat kaksi aloitetta liittyvät suoraan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan: - Länsi-Balkanin maiden kanssa käytävää rakenteellista vuoropuhelua yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta / yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta olisi laajennettava ja syvennettävä, ja niiden olisi osallistuttava nykyistä enemmän eri puolilla maailmaa toteutettaviin EU:n operaatioihin. - Lisätään Länsi-Balkanin osallistumista toimiin, jotka liittyvät hybridiuhkiin, tiedusteluun, avaruusasioihin sekä puolustus- ja turvallisuussektorin uudistamiseen. EU-jäsenyysneuvotteluita käydään Länsi-Balkanin maista Montenegron ja Serbian kanssa. Albania ja Makedonia ovat jäsenehdokasmaita ja Bosnia-Hertsegovina ja Kosovo potentiaalia jäsenehdokkaita. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskee jäsenyysneuvotteluiden neuvotteluluku 31. Luku on avattu Montenegron jäsenyysneuvotteluissa. Serbian neuvotteluissa kyseistä lukua ei ole vielä avattu.

14 Ulkoasiainministeriö 14(26) TAVOITEMUISTIO ALI-10 Miia Lahti Asia Iran Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Miia Lahti, UM/ALI-10, puh ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Ulkoasiainneuvosto keskustelee Iranista presidentti Trumpin Iranin ydinohjelmasopimuksen säilyttämiselle asettaman määräajan (12.5.) lähestyessä. Esillä ovat myös mahdolliset lisäpakotteet liittyen Iranin alueelliseen toimintaan. 2. SUOMEN TAVOITE Iranilta on edellytettävä rakentavampaa roolia alueella sekä ohjusohjelmaansa liittyviin huoliin vastaamista. Tuki EU3:n Yhdysvaltain kanssa käymälle vuoropuhelulle Iraniin liittyviin huoliin vastaamiseksi ja yhteisten, molempia tyydyttävien ratkaisujen hakemiseksi. EU:n on vahvistettava dialogiaan Iranin kanssa alueellisista kysymyksistä ja tuotava esille huolensa Iranin epävakauttavasta alueellisesta roolista. Suomi voi hyväksyä myös mahdolliset Iraniin kohdistuvat lisäpakotteet Iranin alueelliseen toimintaan liittyen. Iranin alueellinen toiminta on kuitenkin erotettava ydinohjelmasopimuksesta. EU:n on jatkettava vahvaa tukeaan Iranin ydinohjelmasopimukselle (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA). EU:n yhtenäisyyden säilyttäminen on tärkeää riippumatta Yhdysvaltain päätöksestä ydinohjelmasopimuksen jatkosta. EU:n on varauduttava kaikkiin skenaarioihin Iranin ydinohjelmasopimuksen jatkon osalta. 3. NEUVOTTELUTILANNE EU3 (Saksa, Ranska, UK) on käynyt viime kuukausina keskusteluita Yhdysvaltain kanssa yhteisten ratkaisujen löytymiseksi Iranin epävakauttavaan alueelliseen toimintaan ja ohjusohjelmaan puuttumiseksi. EU:lle neuvotteluissa on keskeistä saada varmuus Yhdysvaltain sitoutumisesta ydinohjelmasopimukseen jatkossakin. Yhtenä konkreettisena osoituksena EU:n valmiudesta puuttua Iranin alueelliseen toimintaan EU3 on nostanut esille mahdolliset Iraniin kohdistuvat lisäpakotteet. Jäsenmaiden kannat mahdollisista EU:n toimista ovat jakautuneet joidenkin jäsenmaiden painottaessa ensisijaisesti dialogia Iranin kanssa. Yhdysvaltain sitoutuminen ydinohjelmasopimuksen jatkoon on epävarmaa.

15 15(26) 4. TAUSTA Iranin ydinohjelmasopimuksen (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) kohtalo on ollut vaakalaudalla presidentti Trumpin politiikan myötä. Presidentti Trump on kyseenalaistanut voimakkaasti sopimuksen hyödyt, ja pitänyt sopimuksen keskeisinä ongelmina sen määräaikaisia velvoitteita sekä sitä, ettei sopimuksella puututa Iranin alueelliseen toimintaan muun muassa Syyriassa, Irakissa ja Libanonissa eikä Iranin ohjusohjelmaan. Myös sopimuksen sisällössä nähdään puutteita. EU puolestaan on tukenut vahvasti ydinohjelmasopimusta painottaen sen keskeistä merkitystä alueelliselle turvallisuudelle ja non-proliferaatiolle. EU ja jäsenvaltiot ovat pyrkineet aktiivisesti vaikuttamaan Yhdysvaltoihin sopimuksen säilyttämiseksi. Viimeisin käänne sopimuksen osalta oli presidentti Trumpin antama ilmoitus, jossa hän vahvisti edelleen ydinohjelmasopimuksen mukaisten pakotteiden jäädyttämisen jatkamisen antaen täten sopimukselle jatkoaikaa. Samalla Trump kuitenkin painotti kyseessä olevan viimeinen mahdollisuus löytää ratkaisuja Iranin toimintaan puuttumiseksi yhdessä kongressin ja eurooppalaisten kumppanien kanssa. Yhdysvaltain presidentin tulee kansallisen INARA-lain (Iran Nuclear Agreement Review Act) puitteissa vahvistaa (certify) sopimus kolmen kuukauden välein. Lisäksi sopimuksen myötä poistetuttujen pakotteiden jäädyttämisen (waiver) jatkaminen tulee vahvistaa neljän kuukauden välein, seuraavan kerran toukokuun puolivälissä. Ydinohjelmasopimuksen eurooppalaiset osapuolet Ranska, UK ja Saksa sekä Euroopan ulkosuhdehallinto ovat käyneet viime kuukaudet aktiivisesti keskusteluita Yhdysvaltain kanssa yhteisten ratkaisujen löytymiseksi Iranin vahingolliseen toimintaan puuttumiseksi. Tavoitteena on varmistaa Yhdysvaltain sitoutuminen ydinohjelmasopimukseen jatkossakin. Lisää epävarmuutta ydinohjelmasopimuksen kohtaloon ovat tuoneet Yhdysvaltain hallinnon uudet nimitykset; ulkoministeri Pompeo ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Bolton ovat tunnettuja kriittisestä suhtautumisestaan Iraniin. EU3 + Italia sekä ulkosuhdehallinto ovat myös käyneet keskusteluita Iranin kanssa alueellisista kysymyksistä ja Iranin toiminnasta mm. Jemeniin liittyen. Näille keskusteluille tavoitellaan jatkoa. Ulkoasiainneuvostossa keskusteltiin Iranista ja todettiin EU:n huoli ydinohjelmasopimuksen säilymisestä. Yleisesti pidettiin tärkeänä, että EU jatkaa vaikuttamista Yhdysvaltoihin sopimuksen turvaamiseksi. Lisäksi korostettiin tarvetta pitää ydinohjelmasopimus erillään Iranin ohjusohjelmasta ja Iranin alueellisesta toiminnasta. Keskustelussa esille nousivat myös mahdolliset lisäpakotteet Irania kohtaan. Ulkoasiainneuvoston jälkeen EU3 onkin tehnyt esityksen lisäpakotteista Iranin alueelliseen toimintaan liittyen. Yhdysvaltain päätöksestä ei ole tällä hetkellä varmuutta. On myös epäselvää, mitkä yhteiset tai koordinoidut toimet EU:n kanssa olisivat

16 16(26) Yhdysvalloille riittäviä sopimukseen sitoutumiseksi. EU:n näkökulmasta pelkona on alueellisten jännitteiden ja epävakauden lisääntyminen entisestään Yhdysvaltain mahdollisen irtautumisen jälkeen. EU:lle kyse on myös nonproliferaatioregiimin uskottavuudesta. Iran on ilmoittanut pysyvänsä ydinohjelmasopimuksessa niin kauan kuin muutkin osapuolet ovat siihen sitoutuneita. Käytännössä kuitenkin Yhdysvaltain irtautuminen sopimuksesta vahvistaisi Iranissa niitä tahoja, jotka ovat jo alunperinkin kyseenalaistaneet sopimuksen hyödyt Iranille. Iran on myös torjunut sopimuksen mahdollisen täydentämisen sekä painottanut ohjusohjelman osalta oikeuttaan itsepuolustukseen. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on vahvistanut säännöllisissä raporteissaan, viimeksi helmikuussa, Iranin noudattavan sopimusvelvoitteitaan. Sopimusrikkomuksia ei ole ollut. IAEA valvoo sopimuksen toimeenpanoa.

17 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 17(26) ALI Asia Syyria Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Hanna Lepistö, ALI-10, p Tanja Jääskeläinen, ALI-10, p Mari Ahmed, EUE, p Leena Pylvänäinen, POL-20, p ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Näkemysten vaihto Syyrian viimeaikaisesta tilanteesta, erit. epäillystä kemiallisten aseiden käytöstä Itä-Ghoutan Dumassa 7.4. ja sitä seuranneista toimista. Mahdollisuus keskustella myös Brysselin konferenssin valmisteluista. 2. SUOMEN TAVOITE EU:n on jälleen voimakkaasti tuomittava Syyrian hallinnon räikeä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkominen, täydellinen piittaamattomuus ihmishenkien menettämisestä ja siviilien kärsimyksistä, erityisesti Itä-Ghoutassa. Kansainvälisen yhteisön on reagoitava päättäväisesti. Muussa tapauksessa on riski, että kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa edelleen lisääntyy. EU:n on vaadittava epäilyjä kemiallisten aseiden käytöstä Itä-Ghoutan Dumassa 7.4. välittömästi selvitettäväksi. EU:n on tärkeää tukea kemiallisten aseiden vastaisen järjestön OPCW:n työtä. EU:n on pidettävä esillä vastuuvelvollisuuskysymyksiä. EU:n on samalla jatkettava vahvaa tukea YK:n vastuuvelvollisuusmekanismille (IIIM). EU:n tulee jatkaa painostusta kaikkiin alueellisiin toimijoihin ja suurvaltoihin, erityisesti Astanan prosessin takaajamaihin Venäjään, Iraniin ja Turkkiin konfliktin ratkaisemiseksi ja eskalaation välttämiseksi. Säännöllistä keskusteluyhteyttä Yhdysvaltojen kanssa on myös pidettävä yllä. Brysselissä järjestettävä Syyria-konferenssi tarjoaa mahdollisuuden välttämättömälle vuoropuhelulle ja Syyrian heikon humanitaarisen tilanteen esilläpidolle. Suomi pitää Brysselin

18 18(26) konferenssin tärkeimpinä tavoitteina sitoumuksia Syyrian humanitaarisen avun jatkamiseen sekä suojelu- ja avun perillepääsyn haasteisiin vaikuttamista sekä vahvan tuen ilmaisua syyrialaispakolaisia isännöiville naapurimaille. Konferenssilla on myös poliittinen ulottuvuus, jolla halutaan välittää tuki poliittiselle prosessille. Tavoitteena tulee olla kansainvälisen yhteisön mahdollisimman yhtenäisen viestin välittäminen Syyrian hallinnolle ja sen tukijoille. EU:n tulee jatkaa vahvaa ja näkyvää tukeaan YK-prosessille ja erityisedustaja de Misturalle. Suomi ja EU tukevat erilaisia paikallistason rauhandialogeja ja -toimijoita. Syyrialaisten omat viestit tarpeistaan on kuunneltava tarkasti Brysselin konferenssissa, niin Syyrian sisältä kuin pakolaisiltakin. 3. NEUVOTTELUTILANNE Ulkoministerien edellinen Syyria-keskustelu käytiin maaliskuussa Huhtikuussa oli alun perin tarkoitus antaa pelkät päätelmät, mutta Duman epäillyn kemiallisen iskun jälkeen Syyria nousi asialistalle useiden jäsenmaiden pyynnöstä. YK:n turvallisuusneuvosto äänesti kolmesta Syyriaan ja kemiallisiin aseisiin liittyvästä päätöslauselmaluonnoksesta, mutta mitään niistä ei hyväksytty. Yhdysvallat ja Venäjä ovat esittäneet omia ehdotuksiaan JIM-mekanismin korvaajaksi, jonka mandaatti ei saanut marraskuussa 2017 jatkoa Venäjän vastustuksen vuoksi. Ulkoasiainneuvostossa hyväksyttävät Syyria-päätelmät ovat kattavat ja painottavat erityisesti humanitaarista tilannetta. Niissä tuomitaan voimakkaasti Syyrian hallinnon ja sen liittolaisten Venäjän ja Iranin siviileille aiheuttamat kärsimykset. Myös Turkin sotilaallisten toimien humanitaariset seuraukset on kirjattu. Edelliset päätelmät ovat huhtikuulta 2017, jolloin hyväksyttiin myös EU:n Syyria-strategia. 4. TAUSTA Useiden syyrialaisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Itä-Ghoutan Dumaan tehtiin kemiallinen kaasuisku lauantaina 7.4., jossa niiden arvioiden mukaan on menehtynyt henkeä ja loukkaantunut jopa Useat maat, ml. Suomi ovat voimakkaasti tuominneet siviileihin kohdistuneen väkivallan, vaatineet epäilyjä kemiallisesta iskusta selvitettäväksi ja syyllisten saattamista vastuuseen. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n FFM (Fact Finding Mission) kerää parhaillaan tietoa selvittääkseen kemiallisten aseiden mahdollista käyttöä Dumassa. FFM ei tarvitse toimilleen YKTN:n mandaattia. Erityisesti Yhdysvallat, mutta myös Iso-Britannia ja Ranska ovat puhuneet kovin sanoin Syyrian hallintoa vastaan, ja todenneet kaiken viittaavan sen syyllisyyteen

19 19(26) kemiallisten aseiden käytöstä Dumassa. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on julkisesti ilmaissut etenevänsä ohjusiskun kanssa, Venäjän vastustuksesta huolimatta. Ranskan presidentti totesi Ranskan tekevän päätöksen ohjusiskusta lähipäivinä. Ranskan presidentin mukaan mahdolliset iskut kohdistettaisiin Syyrian hallinnon kemiallisiin aseisiin liittyviin suorituskykyihin, ei Venäjän tai Iranin kohteisiin Syyriassa. Venäjä on kiistänyt kemiallisten aseiden iskun tapahtuneen. Yhdysvallat teki edellisen kerran ohjusiskun Syyriaan Khan Sheykhounin kemiallisen iskun jälkeen. Kemiallisten aseiden käyttö on kielletty kemiallisen aseen kieltosopimuksessa ja kansainvälisessä tapaoikeudessa. Kemiallisten aseiden käyttö valtion sisäisessä konfliktissa täyttää kaikkein vakavimpien kansainvälisten rikosten (sotarikos, rikos ihmisyyttä vastaan) tunnusmerkit. Syyria liittyi kansainvälisen painostuksen tuloksena Kemiallisen aseen kieltosopimukseen (CWC) vuonna 2013, ja tämän myötä alkoi myös Syyrian kemiallisen aseen ohjelman purkaminen. Vuonna 2014 perustettiin OPCW:n FFM (Fact Finding Mission) selvittämään, onko myrkyllisiä kemikaaleja käytetty vihamielisiin tarkoituksiin Syyriassa. Vuonna 2015 perustettiin YKTN-päätöslauselmalla 2235 OPCW:n ja YK:n JIM (Joint Investigative Mechanism) tutkimaan syyllisyyskysymystä, eli kuka/mikä taho on syyllistynyt niihin kemialliseen aseen iskuihin, jotka FFM on vahvistanut. Marraskuussa 2017 JIM:in mandaattia ei enää jatkettu Venäjän vastustuksesta. JIM:ille on yritetty perustaa korvaavaa mekanismia, mutta neuvottelut ovat ajautuneet umpikujaan. Ainoa voimassa oleva mekanismi, jonka mandaattiin kuuluu myös tietojen kerääminen, todisteiden säilöminen Syyriassa tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista, myös kemiallisista iskuista, ja syyllisten saattaminen rikosoikeudelliseen vastuuseen on IIIM (International, Impartial and Independent Mechanism for the crimes committed in Syria). Suomi on yksi mekanismin ensimmäisiä keskeisiä rahoittajia 1 miljoonan euron tuella vuosille IIIM ei kuitenkaan korvaa JIM:iä, joka raportoi turvaneuvostolle. Syyrian hallinnon joukot ovat pommittaneet Damaskoksen lähellä olevaa Itä- Ghoutan aluetta helmikuusta lähtien aiheuttaen suunnatonta kärsimystä siviileille. YK:n tietojen mukaan siviiliä on kuljetettu Itä-Ghoutasta pois Aleppoon, Idlibiin ja Damaskoksen maaseudulle. Itä-Ghouta oli aseellisten kapinallisryhmien viimeisiä keskeisiä alueita Syyriassa. Alueen läheisyys pääkaupunki Damaskokseen teki siitä strategisesti tärkeän kapinallisryhmille ja niiden tukivoimille. Syyrian hallinnolle puolestaan on tärkeätä saada aseelliset kapinallisryhmät kitkettyä pääkaupungin liepeiltä. Huhtikuun alusta lähtien Venäjän ja Syyrian hallinnon välittämien neuvotteluiden myötä aseelliset kapinallisryhmät ovat vähitellen jättäneet Itä-Ghoutan, ja heidät on pakkosiirretty Idlibiin. Mahdollisen kemiallisen iskun arvioidaan useissa lähteissä liittyneen viimeisen kapinallisryhmän Jaish-al-Islamin kanssa kesken olleisiin neuvotteluihin ja ryhmän vastustukseen lähteä alueelta. Syyrian konflikti on vuoden alusta lähtien muuttunut vain entistä synkemmäksi. Ulkopuolisten toimijoiden aiempaa aktiivisempi osallistuminen konfliktiin on monimutkaistanut sitä entisestään. Viimeisimpänä sodan näyttämönä helmihuhtikuun tilanne Itä-Ghoutassa ja Afrinissa Turkin käynnistämän operaatio Oliivinoksan myötä. YK:n mukaan on joutunut lähtemään Afrinin alueelta muualle Turkin operaation sotilaallisten toimien vuoksi.

20 20(26) Syyrian hallinnon ilmaiskut aiheuttavat suunnatonta kärsimystä siviiliväestölle. Iskuja on myös järjestelmällisesti kohdistettu sairaaloihin ja terveyskeskuksiin. Ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan viidennes uhreista on ollut lapsia. Itä- Ghoutan humanitaarinen tilanne ja julmuudet on tuomittu laajasti, mutta siviiliväestön tilanne alueella on pysynyt ennallaan. Syyrian hallinto on jatkanut sotilaallisia toimiaan YK:n turvallisuusneuvoston antamasta humanitaarisen aselevon päätöslauselmasta (2401) huolimatta korostaen terrorismin vastaista taistelua. YK:n tammikuisen arvion mukaan 2,9 miljoonaa syyrialaista elää humanitaarisen avun pääsyn kannalta joko vaikeasti tavoitettavissa olosuhteissa tai saarretuilla alueilla. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Syyriasta on lähtenyt 5,4 miljoonaa pakolaista, ennen kaikkea Syyrian naapurimaihin ja 6,1 miljoonaa on paennut konfliktia maan sisällä. EU valmistelee tukikonferenssia Brysseliin YK on konferenssin yhteispuheenjohtaja. Konferenssin painopiste on humanitaarisen avun lupaukset, niiden seuranta ja tuki Syyrian pakolaisia majoittavien naapurimaiden kantokyvylle. Lisäksi humanitaariseen apuun liittyvät peruskysymykset kuten avun perillepääsy ja suojelukysymykset ja naapurimaiden kantokyvyn tukeminen tulevat olemaan konferenssin agendalla. Konferenssilla on myös poliittinen ulottuvuus tuen osoittamiseksi YK-neuvotteluille. Suomi on tukenut Syyrian konfliktia yli 150 miljoonalla eurolla ja viime vuonna 36,2 miljoonalla eurolla. Nykytilanne ei ole ollut suotuisa YK-vetoisille neuvotteluille, vaikka Sotshissa tammikuussa järjestetty Syyrian kansallinen kongressi suosittikin perustuslakikomitean perustamista YK:n johdolla Genevessä. Syyrian hallinnolla ei ole ollut viime neuvottelukierroksilla halua keskustella muuta kuin terrorismista. Toisaalta oppositionkin näkökulmasta Itä-Ghoutan tilanteen vuoksi neuvotteleminen olisi ollut vaikeata. Suomi panostaa aiempaa enemmän rauhanrakennushankkeisiin syyrialaisten sisäisten rauhanprosessien tukemiseksi, erityisesti inklusiivisuuden ja naisten osallistumisen lisäämiseksi. Rauhanrakennushankkeilla pyritään fasilitoimaan rauhanvälitystä ja verkostoja ns. toisen ja kolmannen raiteen kautta YK-raiteen tukemiseksi.

21 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 21(26) EUR-20 Kukkonen Mika Asia Ulkosuhderahoitusvälineiden tulevaisuus Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat - Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Mika Kukkonen / EUR-20, puh ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET Ulkoasiainneuvosto käy keskustelun EU:n ulkosuhderahoitusvälineiden (otsake 4: Global Europe) uudistamisesta seuraavalle kehyskaudelle. 2. SUOMEN TAVOITE Suomen lähtökohta on, että Britannian ero huomioidaan täysimääräisesti rahoituskehyksen kokonaistasossa. Nykyisten ja uusien rahoitustarpeiden osalta joudutaan arviomaan varojen uudelleen kohdentamista rahoituskehyksen kokonaistason laskiessa. Tämän vuoksi Suomen keskeiset ulkosuhderahoituksen prioriteetit on tuotava selkeästi esille. EU:n ulkoisen toiminnan vahvistuminen edellyttää, että tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä turvataan riittävä ulkosuhderahoitus, jolla voidaan tukea EU:n poliittisten prioriteettien toteutumista joustavasti ilman jatkuvaa turvautumista budjetin ulkopuolisiin rahastoihin ja muihin järjestelyihin. Suomen ja Euroopan turvallisuuden kannalta on olennaista, että ulkosuhderahoitusta suunnataan riittävästi lähialueillemme ja naapurustoon pohjoisessa ja idässä. Suomi korostaa Itämeri- ja arktisen alueen EU-rahoituksen, Pohjoisen ulottuvuuden sekä Venäjän kanssa tehtävän raja-alueyhteistyön rahoituksen jatkamista ja kehittämistä. Suomi voi tukea komission tavoitetta ulkosuhderahoitusjärjestelmän yksinkertaistamisesta sekä johdonmukaisuuden ja joustavuuden lisäämisestä välineitä yhdistämällä ja lisäämällä ohjelmoimattoman rahoituksen osuutta selvästi nykyisestä, jopa 20 prosenttiin. Ohjelmoimattomalla rahoituksella voitaisiin mm. vastata nykyistä paremmin ennakoimattomien kriisien tarpeisiin. Suomen lähialueiden ja itänaapuruston rahoituksen suhteellisen osuuden ei tule pienentyä rahoituskehyksissä, riippumatta siitä mihin rahoituskehyksen välineeseen naapuruusinstrumentin rahoitus tulevaisuudessa sijoittuu. Toimivaltaiset ministeriöt toimivat aktiivisesti, jotta rahoitus meille poliittisesti tärkeissä asioissa voidaan turvata. Venäjän kanssa tehtävässä rajat ylittävässä yhteistyössä Suomen painopisteitä ovat ympäristöyhteistyö, rajaturvallisuus ja

22 22(26) liikkuvuuden parantaminen. Arktisen alueen osalta alueen kehittämiseen ja erityisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan (ml. musta hiili) liittyville hankkeille tulisi varata riittävä rahoitus. Muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vastaaminen näkyy vahvasti Suomen kehitysrahoituksessa. Suomi vaikuttaa määrätietoisesti siihen, että EU:n kehitysrahoitusta kohdennetaan myös seuraavalla EU:n rahoituskehyskaudella nykyistä enemmän muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vaikuttamiseen erityisesti Afrikassa ja Lähi-idässä. Seuraavalla EU:n rahoituskehyskaudella muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vastaaminen on huomioitava paremmin EU:n kehityspolitiikassa. On keskeistä, että kehitysrahoituksen maantieteellinen fokus on Afrikassa. Muuttoliikkeen perimmäisiin syihin voidaan kehityspolitiikan ohella vaikuttaa muillakin EU:n politikkasektoreilla kuten ulko- ja turvallisuus-, kauppa-, ympäristö- ja maatalouspolitiikassa. Suomi voi tukea Euroopan kehitysrahaston budjetisointia. Samalla on huomioitava tarve EU:n ja AKT-maiden suhteiden kokonaisvaltaiselle uudistamiselle. Rauhan ja turvallisuuden rahoituksen osalta lähtökohtana tulee olla toimien rahoitus rahoituskehyksen sisältä. 3. NEUVOTTELUTILANNE Komission on tarkoitus antaa ehdotuksensa monivuotiseksi rahoituskehykseksi (2021-) ja välinekohtaiset asetusehdotukset kesällä. Kehitysministerit keskustelivat uudistuksesta epävirallisessa kokouksessaan helmikuussa TAUSTA EU:lla on nykyisellä kehyskaudella yhdeksän temaattista tai maantieteellistä ulkosuhderahoitusvälinettä, joista yksi, Euroopan kehitysrahasto, on budjetin ulkopuolella (ks. taulukko muistion lopussa). Välineillä on yhteinen toimeenpanoasetus. Lisäksi ulkosuhderahoitukseen kuuluu yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) toimien (ml. siviilikriisinhallintaoperaatiot, EU:n erityisedustajat, asevalvontahankkeet) rahoittamista varten n. 2,3 miljardin kokoinen YUTP-budjetti sekä n. 8 mrd. kokoinen humanitäärisen avun budjetti. Jäsenmaiden yhteisesti kattamia EU:n sotilaallisten operaatioiden kustannuksia hallinnoidaan EU-budjetista irrallisella Athena-mekanismilla. Naapuruusvälineestä rahoitetaan naapuruuspolitiikan maiden lisäksi myös Pohjoista ulottuvuutta ja rajat ylittävää yhteistyötä Venäjän kanssa (ENI CBC). ENI CBC -ohjelmia rahoitetaan myös Euroopan aluekehitysrahaston kautta. Itämeri- ja arktista yhteistyötä rahoitetaan pääosin koheesiovaroista kärjistyneen muuttoliikekriisin johdosta EU on lisännyt ulkosuhdevälineiden ja humanitäärisen avun muuttoliikepainotusta ja luonut muuttoliikkeen ulkoista ulottuvuutta koskevia rahastoja ja välineitä. Rahastoista tärkeimmät ovat Syyriaa ja Afrikkaa koskevat hätärahastot, joita rahoitetaan jäsenmaakontribuutioin, EUbudjetista sekä EKR:stä. Lisäksi perustettiin Turkin pakolaisavun koordinaatioväline, joka ei ole varsinainen rahasto vaan koordinaatiomekanismi.

23 23(26) Kuluvalla kehyskaudella on myös perustettu Euroopan kestävän kehityksen rahasto, jonka on yksityistä rahoitusta investoinneille houkuttelemalla tarkoitus tukea SDG-tavoitteiden saavuttamista ja puuttua muuttoliikkeen perimmäisiin syihin. Tiettyjen Afrikan maiden kanssa tehdyillä muuttoliikekompakteilla ja vastaavilla järjestelyillä pyritään vaikuttamaan muuttoliikkeeseen ensi sijassa lyhyellä tähtäimellä taloudellisin kannustimin ja ehdollisuudella. Komission joulukuussa 2017 tekemän väliarvion mukaan rahoitusvälineet ovat pääosin tarkoituksenmukaisia. Komissio katsoo, että välineillä on pystytty pääosin vastaamaan unionin prioriteetteihin ja reagoimaan uusiin kriiseihin ja muuttuviin tarpeisiin. Tulevan kehyksen osalta komissiossa ja Euroopan ulkosuhdehallinnossa katsotaan, että ulkosuhderahoituksen osuuden tulisi pysyä vähintään ennallaan, mutta palvella nykyistä paremmin unionin strategisia tavoitteita ja mahdollistaa kriiseihin ja muuttuviin olosuhteisiin vastaaminen. Strategisia tavoitteita ovat mm. EU:n globaalin roolin vahvistaminen, YTPP:n ja puolustusulottuvuuden vahvistaminen ja sovittujen linjausten toimeenpano, muuttoliikkeen hallinta ml. parempi vastaaminen perimmäisiin syihin, terrorismin torjunta, SDG-tavoitteiden toteutumisen tukeminen, ilmastonmuutokseen vastaaminen (ml. musta hiili), globaalistrategian ja eurooppalaisen kehityspoliittisen konsensuksen toimeenpano sekä ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Tavoitteiden saavuttamiseksi komissio on epävirallisten ennakkotietojen mukaan esittämässä laajaa yhteistyövälinettä, johon yhdistyisi suurin osa nykyisistä ulkosuhderahoitusvälineistä, budjetin ulkopuolinen Euroopan kehitysrahasto sekä ulkoisten toimien takuurahasto sekä kestävän kehityksen rahasto. Uuden instrumentin sisällä olisi maantieteellisesti ja temaattisesti korvamerkittyjä ohjelmia, jotka vastaisivat suunnilleen nykyisten instrumenttien logiikkaa, sekä nykyisiin välineisiin verrattuna suurempi, jopa 20 prosentin ohjelmoimaton osuus äkillisiin tarpeisiin reagoimiseksi erityisesti muuttoliikkeen osalta. Uudesta välineestä rahoitettaisiin myös ne rauhan ja turvallisuuden aktiviteetit, jotka voidaan rahoittaa komission tulkinnan mukaan perustamissopimuksen puitteissa EU-budjetista. Muulle turvallisuusrahoitukselle komissio esittää mahdollisesti uutta EU-budjetin ulkopuolista välinettä, johon sisältyisivät nykyisen Afrikan rauhanrahaston osia, kumppanimaiden turvallisuuskapasiteetin rakentamiseen liittyviä toimia sekä sotilaallisten operaatioiden rahoitus.

MUISTIO. Ulkosuhderahoituksen nykytila ja epävirallisia tietoja tulevasta kaudesta

MUISTIO. Ulkosuhderahoituksen nykytila ja epävirallisia tietoja tulevasta kaudesta Ulkoministeriö, Valtioneuvoston kanslia MUISTIO 12.04.2018 UM2018-00390 Viite Asia Vaikuttaminen EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen 2021 - ulkosuhderahoituksen uudistaminen Tässä muistiossa käsitellään

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti

Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM)

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00537 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 13.05.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 17.6.,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys. EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus

Lisätiedot

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948

PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 27. Neuvoston 16. huhtikuuta 2018 pidettävä istunto (ulkoasiat): Valmistelu

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 27. Neuvoston 16. huhtikuuta 2018 pidettävä istunto (ulkoasiat): Valmistelu Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7739/1/18 REV 1 OJ CRP2 13 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 11. huhtikuuta 2018 (klo

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01705 ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) 10.12.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU-Venäjä -huippukokoukseen valmistautuminen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 4. helmikuuta 2019 hyväksymät neuvoston päätelmät Iranista.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 4. helmikuuta 2019 hyväksymät neuvoston päätelmät Iranista. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2019 (OR. en) 5744/19 MOG 7 CFSP/PESC 57 CONOP 9 IRAN 2 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015

Lisätiedot

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA JULISTUS I COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA Cotonoun sopimuksen 8 artiklaa kansallisen ja alueellisen vuoropuhelun osalta sovellettaessa 'AKTvaltioiden ryhmällä' tarkoitetaan AKT-suurlähettiläskomitean

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta 11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta

Lisätiedot

15169/15 team/sas/hmu 1 DG C 2B

15169/15 team/sas/hmu 1 DG C 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15169/15 MAMA 205 COEST 381 MED 43 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0375/22 22 Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina Johdanto-osan 10 viite ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2017 päivätyn pohdinta-asiakirjan Euroopan puolustuksen

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ulkoministeriö MINVA UM

Ulkoministeriö MINVA UM Ulkoministeriö MINVA UM2018-00314 POL-30 Vanhanen Laura(UM) 14.03.2018 JULKINEN Viite Asia Ulkoasiainneuvosto 19.3.2018; tavoitemuistiot Ulkoasiainneuvosto kokoontuu 19.3. Brysselissä. Suomea edustaa ulkoministeri

Lisätiedot

6146/12 HKE/phk DG K

6146/12 HKE/phk DG K EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. helmikuuta 2012 (OR. en) 6146/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0012 (NLE) ACP 20 COAFR 26 PESC 116 OC 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EY-kumppanuussopimuksen

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00187 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 18.02.2016 JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen globaalistrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot

Hallintovaliokunta

Hallintovaliokunta ULKOMINISTERIÖ Eurooppa-osasto EUR-20 Johanna Lammi LAUSUNTO 08.02.2018 HEL7M1268-3 Hallintovaliokunta 9.2.2018 Viite E 106/2017 vp Asia Valtioneuvoston EU-vaikuttamisstrategia 2018 Eurooppaan kohdistuvat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE

PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 RELEX 230 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3379. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en) EUCO 1/18 CO EUR 1 CONCL 1 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (22. maaliskuuta

Lisätiedot

PUBLIC OSITTAIN YLEISÖN SAATAVILLA OLEVA ASIAKIRJA ( ) 13000/15 ma/vp/akv 1 DG C LIMITE FI

PUBLIC OSITTAIN YLEISÖN SAATAVILLA OLEVA ASIAKIRJA ( ) 13000/15 ma/vp/akv 1 DG C LIMITE FI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2015 (OR. en) 13000/15 LIMITE PUBLIC PV/CONS 53 RELEX 815 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3416. istunto (ULKOASIAT), Luxemburg,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00217 VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) 07.04.2017 Asia Eurooppalaisen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustaminen Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 14279/16 SPORT 79 FREMP 180 RELEX 932 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 22. marraskuuta 2016

Lisätiedot

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7935/17 CULT 34 RELEX 290 DEVGEN 54 COMPET 236 ENFOCUSTOM 92 EDUC 131 COHOM 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501647 ITÄ20 Heikkinen Ari, Peltokoski Päivi, Saarikoski Outi(UM), Krank Ann Christine, Laurmaa Jonna(UM), Nissinen Matti(UM), Rautio Sari Annika(UM) 09.12.2015 JULKINEN

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Ulkoministeriö MINVA UM

Ulkoministeriö MINVA UM Ulkoministeriö MINVA UM2018-00195 POL-30 Nissinen Matti(UM) 07.02.2018 Viite Asia Epävirallinen Gymnich-ulkoministerikokous 15.-16.2; Suomen tavoitteet EU:n epävirallinen Gymnich-ulkoasiainministerikokous

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 15.2.2017 JOIN(2017) 7 final 2017/0031 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvoston istunto (ulkoasiat), Luxemburg, 19.

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvoston istunto (ulkoasiat), Luxemburg, 19. Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10459/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 38 RELEX 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3551. istunto (ulkoasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö

Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia 2018 21.2.2018 Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö Sisältö Vaikuttamisstrategiassa on linjattu kantoja käynnissä oleviin että keskeisiin tuleviin aloitteisiin.

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA EU:N ITÄMERI-STRATEGIA 2014-2015 Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö EU:n 2012 uudistetun Itämeri-strategian päämäärät 1) Meren pelastaminen - kirkas vesi - luonnon monimuotoisuus -

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.4.2017 JOIN(2017) 14 final 2017/0084 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA

Lisätiedot

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1, P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston 14.3.2017 tilaisuuden pohjalta laadittu kooste 2.6.2017 1 Kv. luonnonvarapolitiikan

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11245/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

12880/15 elv/mmy/si 1 DG C 1

12880/15 elv/mmy/si 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. lokakuuta 2015 (OR. en) 12880/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 12. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/11. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/11. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/11 11 10 kohta 10. kehottaa EUH:ta kehittämään asiakohtaisia yhteenliittymiä samanmielisten maiden kanssa, tukemaan ja edistämään sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä, monenvälisyyttä

Lisätiedot

Kauden EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu

Kauden EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu Kauden 2014-2020 EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu Kansallinen informaatio- ja kuulemistilaisuus 12.3.2014 harry.ekestam@tem.fi Rakennerahastojen Euroopan alueellinen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

CAP27 uudistus: Yleiskatsaus. MMM/EUKA Kari Valonen

CAP27 uudistus: Yleiskatsaus. MMM/EUKA Kari Valonen CAP27 uudistus: Yleiskatsaus MMM/EUKA Kari Valonen 15.11.2018 CAP27 uudistuksen sisällön pääkohdat Rahoituskehykset Instituutiot vaihtumassa Euroopan Parlamentti Neuvosto Suomen pj-kausi 2019 2 CAP uudistuksen

Lisätiedot

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista.

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 8. joulukuuta 2009 (09.12) (OR. en) 17281/09 COMEP 38 PESC 1706 ILMOITUS Asia : Ulkoasiainneuvosto, Bryssel, 8. joulukuuta 2009 Neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UM EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UM EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE Eurooppa-osasto EUR-40 Niemenmaa Katariina 23.03.2010 JULKINEN UM2010-00547 EDUSKUNTA Suuri valiokunta] Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje; Kroatian ja muiden Länsi-Balkanin

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot