Kansalaisjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansalaisjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2018"

Transkriptio

1 Tutkimusrapor, - KOOSTE Kansalaisjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2018 VaLa, Allianssi, KANE, Kepa, Olympiakomitea ja SOSTE Katja Mikkonen, Soila Koponen

2 Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n (VaLa) ja sen yhteistyökumppaneiden Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE:n, kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Kepa ry:n, Suomen Olympiakomitean, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n sekä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssin toimeksiannosta. Tuloksia verrataan soveltuvin osin vuosien 2011, 2014 ja 2016 tuloksiin.! Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisten rahankeräysluvan omaavien ja varainhankintaa harjoittavien kansalaisjärjestöjen toiminnan rahoituksen kehitystä ja tulorahoituksen lähteitä julkisen sekä yksityisrahoituksen osalta. Lisäksi kartoitetaan näkemyksiä siitä, millä eri julkisilla toimenpiteillä yksityisrahoituksen toimintaedellytyksiä voisi kehittää, mistä eri lähteistä on saanut julkista rahoitusta ja miten paljon sekä onko avustuksen hakemiseen, saamiseen tai raportointiin liittynyt ongelmia.! Puhelinhaastattelut tehtiin välisenä aikana. Yhden haastattelun keskimääräinen kesto oli noin 15,50 minuuttia.! Vastaava tutkija Taloustutkimuksessa:! Katja Mikkonen, puh , katja.mikkonen@taloustutkimus.fi.! Raportoinnissa avusti Soila Koponen, puh , soila.koponen@taloustutkimus.fi. 2

3 Tausta3edot 3

4 Vastaajien taustatiedot JÄRJESTÖN PALKATTU HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 1 henkilö 2 4 henkilöä 5 9 henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä 75+ henkilöä Ei yhtään, kaikki työntekijät vapaaehtoisia JÄRJESTÖN LIIKEVAIHTO Alle euroa euroa euroa euroa euroa euroa 10+ milj. euroa Eos/ ei vastausta Kaikki vastaajat = % 4

5 Vastaajat järjestöryhmittäin vuosivertailu n=kaikki vastaajat (122) 33 Kehitysyhteistyö Sosiaali- ja terveysala, koymaan hyvinvoiny Liikunta, nuoriso- ja kulzuurityö , n=122 Ympäristö- ja luonnonsuojelu , n= , n= % 5

6 Miten järjestön varainhankinta on järjestetty Varainhankinta kuuluu osana jonkun toimenkuvaan 78 Meillä on vapaaehtoiset varainhankkijat 26 Meillä on omat palkatut varainhankkijat 19 Meillä varainhankinta on ulkoistezu 4 Jotenkin muuten 7 Meillä ei ole varainhankintaa 6 Ei osaa sanoa 3 Kaikki vastaajat = % 6

7 TÄRKEIMMÄT LAHJOITUS- JA TUKIMUODOT 7

8 Tärkeimmät lahjoitus- ja tukimuodot viimeisten 12 kk aikana Jäsenmaksut 56 Kertalahjoitukset 53 Tapahtumat ja tuotemyyny 34 Julkinen avustus 31 Yritysyhteistyö Yksityinen avustus Säännölliset lahjoitukset 19 Testamen\ 15 Arpajaiset KolehY Joku muu Ei osaa sanoa Kaikki vastaajat = % 8

9 Järjestöjen lahjoitus- ja tukimuodot Tärkeimmät viim. 12 kk aikana ja mihin aikoo panostaa seur. 12 kk aikana Kaikki vastaajat, n=122 Jäsenmaksut Kertalahjoitukset Tapahtumat ja tuotemyyny Julkinen avustus Yritysyhteistyö Yksityinen avustus Säännölliset lahjoitukset Testamen\ Arpajaiset KolehY Joku muu Ei osaa sanoa Tärkeimmät viimeisen 12 kk aikana Aikoo panostaa seuraavan 12 kk aikana % 9

10 TOIMINNAN TULOKSISTA KERTOMINEN 10

11 Miten järjestö kertoo toiminnan tuloksista - vuosivertailu n=kaikki vastaajat Toiminta ja vuosikertomukset Järjestön verkkosivuilla Sosiaalisessa mediassa RahoiZajan edellyzämällä raportoinnilla JäsenposYn yhteydessä/ uuyskirjeet Järjestön Ylaisuuksissa Oman asiakaslehden kauza SuoramarkkinoinYkirjeillä Jotenkin muuten Ei mitenkään , n= , n= , n= % 11

12 SUURIMMAT HAASTEET VARAINHANKINNAN YKSITYISRAHOITUKSEN KEHITTÄMISESSÄ 12

13 Suurimmat haasteet tai ongelmat varainhankinnan yksityisrahoituksen kehittämisessä vuosivertailu n=kaikki vastaajat Henkilöresurssit 48 Taloudelliset resurssit Uusien varainhankintatapojen kehizäminen Järjestön julkisuuskuva / näkyvyys / tunnezuus Toiminnan tuozeistaminen varainhankintaan Työntekijöiden/vapaaehtoisten rekrytoiny Osaamisen kehizäminen Varainhankkijoiden amma\taito Jäsenkunnan ikääntyminen OrganisaaYo ei ole sitoutunut Hallitus tai johto ei ole sitoutunut Toiminnan tuloksista kertominen , n= , n= , n=125 Varainhankinta on vasta alkanut, käynnistäminen 1 %

14 YKSITYISRAHOITUKSEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN KEHITTÄMINEN 14

15 Yksityisrahoituksen toimintaedellytyksien kehittäminen Rahankeräyslainsäädännön kehizäminen mm. byrokrayan vähentäminen Kevyempi maksujärjestelmä yleishyödyllisille yhteisöille esim. pankki-, posy-, puhelinpalveluista Eri toimijoiden välisen yhteistyön tukeminen kuten yritysten ja järjestöjen yhteistyö LahjoiZamisen ja tukemisen mahdollisuuden tunnetuksi tekeminen, viesyntä Yleishyödyllisten yhteisöjen kevyempi verokohtelu mm. arvonlisäverotuksen kompensoiny Lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen 63 Joukkorahoituksen kehizäminen 58 Arpajaislainsäädännön kehizäminen mm. byrokrayan vähentäminen 52 Järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus 47 Jotenkin muuten 10 Ei osaa sanoa 2 Kaikki vastaajat = % 15

16 JULKISEN SEKTORIN TUKIMUODOT JULKISEEN AVUSTUKSEEN LIITTYVÄT HAASTEET 16

17 Mistä eri lähteistä on saanut julkista rahoitusta tai avustuksia viimeisen 12 kk aikana (toukokuun 2017 jälkeen) Kaikki vastaajat, n=122 Opetus- ja kulzuuriministeriö 45 Sosiaali- ja terveysministeriö (STEA) 42 Kunta 37 Ulkoministeriö 28 Muut ministeriöt 14 Kirkko ja seurakunnat 10 Muualta 21 Emme ole vastaanozaneet julkista rahoitusta tai avustuksia viimeisen 12 kk aikana % 17

18 Minkälaisia haasteita ollut julkisen avustuksen hakemisessa, saamisessa tai raportoimisessa n=ollut ongelmia ByrokraYa, monimutkaisuus, työläys Aikatauluongelmat Kielteiset päätökset / hakemusten hylkääminen Epäselvät ohjeistukset Muutokset hakuprosesseissa Rahaa jaossa vähemmän RahoiZaja ei ymmärrä järjestöjen roolia/työn luonneza Kriteerit ovat muuzuneet järjestöille huonompaan suuntaan Erilaiset käytännöt eri rahoizajilla RahoiZajalähtöisyys ja rahoizajan asezamat rajoitukset järjestöjen työlle Teknisiä ongelmia Suositaan isoja järjestöjä Työmme jää eri rahoizajien kriteerien välimaastoon (vaikea löytää sopivaa rahoizajaa) Mahdollisuus hallinnollisten kulujen kazamiseen eri rahoituslähteistä Omarahoitusta vaaditaan yhä enemmän Ongelmia yhteydenpidossa rahoizajan kanssa / ei saa vastauksia Muu , n= , n= % 18

19 MERKITTÄVÄT ASIAT TOIMINNAN RAHOITUKSEN JA VARAINHANKINNAN KANNALTA 19

20 Eri asioiden merkitys järjestön varainhankinnan kannalta Kaikki vastaajat, n=122 3=EriZäin merkizäväksi 2=Melko merkizäväksi 1=Ei merkizäväksi Eos Keskiarvo Rahapelitoiminnan tuozojen suuntaaminen järjestötoimintaan ,49 Yleisavustusten myöntäminen projeky- ja kohdennetun rahoituksen sijaan ,39 Kootun Yedon ja neuvonnan saaminen eri rahoitusmahdollisuuksista ,33 Yleishyödyllisyyden ja voizoa tavoizelemazoman taloudellisen toiminnan huomioiminen hankintalaissa ,32 Mahdollisuus hallinnollisten kulujen kazamiseen eri rahoituslähteistä ,32 Julkishallinnon käytäntöjen yhtenäistäminen avustusten myöntämisessä ja valvonnassa ,31 Vapaaehtois- ja talkootyön verotusasioiden selkeyzäminen ,13 Rahankeräysten mahdollistaminen vain yleishyödyllisille toimijoille ,07 Ohjelmaperusteista rahoitusta suuriin, järjestörajat ylizäviin kehityshankkeisiin ,95 RekisteröimäZömien yhteisöjen sekä pienten vapaaehtoisvoimin toimivien järjestöjen mahdollisuus saada julkisia avustuksia ,72 Kansallisen puskurirahaston luominen EU-tukien maksatusten viiveisiin , % 20

21 VARAINHANKINNAN YKSITYISRAHOITUKSEN EDELLYTYSTEN KEHITTÄMINEN 21

22 Miten VaLa ja muut kattojärjestöt voisivat kehittää varainhankinnan yksityisrahoituksen edellytyksiä Kaikki vastaajat, n=122 Jakamalla Yetoa 78 Koulutuksella 77 VaikuZamalla pääzäjiin 72 Luomalla verkostoitumismahdollisuuksia 66 VaikuZamalla rahoizajiin 57 Jotenkin muuten 16 Ei osaa sanoa 3 % Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2018

Kansalaisjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2018

Kansalaisjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2018 Tutkimusrapor, Kansalaisjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 018 VaLa, Allianssi, KANE, Kepa, Olympiakomitea ja SOSTE Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen Vastuullinen

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014 Vastuullinen lahjoittaminen ry KESKEISET TULOKSET 1(2) 2 23.4.2014 T- 12240 Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi» Varainhankinta kuuluu useimmin (73 %) osana

Lisätiedot

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA 2016 VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KESKEISET TULOKSET 1(2) Varainhankinta kuuluu nyt aiempaa useammin (73 %! 84 %) osana jonkun toimenkuvaan.

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset VaLa, KANE, Fingo (ent. Kepa ja Kehys), SOSTE /Taloustutkimus Oy

TUTKIMUSRAPORTTI Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset VaLa, KANE, Fingo (ent. Kepa ja Kehys), SOSTE /Taloustutkimus Oy TUTKIMUSRAPORTTI Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 20 VaLa, KANE, Fingo (ent. Kepa ja Kehys), SOSTE.2.20/Taloustutkimus Oy Taustatiedot KANSANEDUSTAJAT (n=): Kokoomus Keskusta Siniset SDP

Lisätiedot

Tutkimusraportti - kooste LAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti - kooste LAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti - kooste LAHJOITTAJATUTKIMUS 01 VaLa, Kepa ja Olympiakomitea Katja Mikkonen 0.4.01 Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten suhtautumistanne lahjoittamiseen Lahjoitan satunnaises

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015 Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015 Kommentoi työryhmän esityksiä Lausunnonantajia:

Lisätiedot

Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry

Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry Järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset 2014 Vastuullinen lahjoittaminen ry 2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen Vastuullinen lahjoittaminen ry:n (VaLa), Kansalaisyhteiskuntapolitiikan

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2014

TOIMINTA- KERTOMUS 2014 TOIMINTA- KERTOMUS 2014 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYSLUETTELO 1. Vastuullinen Lahjoittaminen

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN TALOUDELLISET TOIMINTAEDELLYTYKSET Selvitys oikeusministeriölle Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri

JÄRJESTÖJEN TALOUDELLISET TOIMINTAEDELLYTYKSET Selvitys oikeusministeriölle Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri JÄRJESTÖJEN TALOUDELLISET TOIMINTAEDELLYTYKSET Selvitys oikeusministeriölle 22.12.2010 Aaro Harju filosofian tohtori pääsihteeri Politiikkaosio Ohjelmaperusteinen rahoitus. hankerahoituksella laaja alaisia

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS 13.2.2014 Rahoituslähteitä kehittämishankkeisiin ja toiminnan toteuttamiseen Kansalliset

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

Rahankeräyslaki 18.1.2013. Kuulemistilaisuus 16.1.2013. www.vala.fi. VaLa on Suomen kolmannen sektorin yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on:

Rahankeräyslaki 18.1.2013. Kuulemistilaisuus 16.1.2013. www.vala.fi. VaLa on Suomen kolmannen sektorin yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on: Rahankeräyslaki Kuulemistilaisuus 16.1.2013 www.vala.fi Pääsihteeri Pia Tornikoski, paasihteeri@vala.fi VaLa on Suomen kolmannen sektorin yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on: yleishyödylliset yhteisöt

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2015

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2015 TOIMINTA- SUUNNITELMA 2015 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYSLUETTELO 1. Vastuullinen Lahjoittaminen

Lisätiedot

Rahankeräyslain uudistaminen - KANEn työryhmän raportti 22.4.2013

Rahankeräyslain uudistaminen - KANEn työryhmän raportti 22.4.2013 OM005:00/2012 Rahankeräyslain uudistaminen - KANEn työryhmän raportti 22.4.2013 Työryhmän jäsenet Muut Perälä, Erkki / vapaan kansalaistoiminnan edustaja (puheenjohtaja) Heikkinen, Petri / Valtakunnallinen

Lisätiedot

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Tuomas Koskela johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) etunimi.sukunimi@stm.fi @tuomas_koskela Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu?

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Anne Mustakangas-Mäkelä, Hyvinvointi- ja yhteisötyön johtaja, Vuolle Setlementti Sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2014

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2014 TOIMINTA- SUUNNITELMA 2014 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYSLUETTELO 1. Vastuullinen Lahjoittaminen

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2018

TOIMINTA- KERTOMUS 2018 TOIMINTA- KERTOMUS 2018 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (7) TOIMINTAKERTOMUS - sisällysluettelo 1. Vastuullinen Lahjoittaminen ry 2. Toiminnan painopisteet vuonna 2018

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan rahoitus. Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori

Yhdistystoiminnan rahoitus. Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori Yhdistystoiminnan rahoitus Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry - toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen

Lisätiedot

MITÄ NYT PITÄISI TEHDÄ? FT AARO HARJU YTT JORMA NIEMELÄ SELVITYSHENKILÖIDEN RAPORTTI 2011

MITÄ NYT PITÄISI TEHDÄ? FT AARO HARJU YTT JORMA NIEMELÄ SELVITYSHENKILÖIDEN RAPORTTI 2011 MITÄ NYT PITÄISI TEHDÄ? FT AARO HARJU YTT JORMA NIEMELÄ SELVITYSHENKILÖIDEN RAPORTTI 2011 TOIMEKSIANNON TAUSTA Valtioneuvoston periaatepäätös 4.2.2010 demokratian edistämisestä Taustalla mm. kansalaisyhteiskuntapolitiikan

Lisätiedot

Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen?

Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen? TIEDOT JULKAISUVAPAITA 3.6. KLO 9.00 Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen? Vientikaupan rahoitusbarometri 8 Finnvera, Keskuskauppakamari ja Kansainvälinen kauppakamari ICC 3.6.8 Tutkimuksen

Lisätiedot

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS MUISTIO Liite 1 HSO/SUKE/Raija Volk 27.6.2017 AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS 1 Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta, avustussäännökset ja valtion talousarvio Arpajaislain 17 b :n 1 momentin pääsäännön mukaan

Lisätiedot

Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä

Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä Murrosaikana kenelläkään ei ole valmista pelikarttaa tulevaan, mutta yhteisellä ajatustyöllä pääsemme pitkällä. Tärkeintä ei ole kiirehtiä kotipesään, vaan löytää suunta ja edetä sopivin askelin. Jokaisen

Lisätiedot

Vapaaehtoisena vaikutat

Vapaaehtoisena vaikutat Vapaaehtoisena vaikutat Teemavuoden lähtökohdat Vapaaehtoistoiminta hyödyttääsekäyksilöitä, yhteisöjäettäkoko yhteiskuntaa. Aktiivista kansalaisuutta edistävän vapaaehtoistoiminnan teemavuosi tarjoaa tilaisuuden

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2016

TOIMINTA- KERTOMUS 2016 TOIMINTA- KERTOMUS 2016 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (7) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYSLUETTELO 1. Vastuullinen Lahjoittaminen

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa OmaHäme III Järjestöfoorumi tilaisuus, 30.5.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva järjestökenttä 2. Järjestöt sote-

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2017

TOIMINTA- KERTOMUS 2017 TOIMINTA- KERTOMUS 2017 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (7) TOIMINTAKERTOMUS - sisällysluettelo 1. Vastuullinen Lahjoittaminen ry 2. Toiminnan painopisteet vuonna 2017

Lisätiedot

Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta

Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta 1. Voidaanko kansalaisjärjestöiltä edellyttää kehitysyhteistyöhankkeissaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen liittyvää kapasiteetin luomista kohdemaissa? Kyllä 90.9%

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10.

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10. Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta Yksinäisyysverkosto 4.10.2018 Ajankohtaista tiedotuksesta Seuraa STEAn viestintää: verkkosivut

Lisätiedot

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari STEAn avustuksista Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10.2019 Kysymykset ja vastaukset Organisaationne kokemukset yhteistyöstä AUNE-ohjelman aikana =>Monitoimijainen yhteistyö on ollut hyödyllistä

Lisätiedot

5. Mikä on yhdistyksenne henkilöjäsenmäärä? 6. Mikä on yhdistyksenne vapaaehtoistoimijoi- henkilöjäsentä

5. Mikä on yhdistyksenne henkilöjäsenmäärä? 6. Mikä on yhdistyksenne vapaaehtoistoimijoi- henkilöjäsentä KYSELY PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSYHDISTYSTEN TOIMINNASTA Kyselyssä kartoitetaan yhdistyksenne tehtäviä ja toiminnan tarkoitusta, toimijoiden osallistumismahdollisuuksia ja yhdistyksenne rahoitusta. Rastittakaa

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö Lausuntoyhteenveto id0557689 1 (11) Poliisiosasto

Sisäasiainministeriö Lausuntoyhteenveto id0557689 1 (11) Poliisiosasto Sisäasiainministeriö Lausuntoyhteenveto id0557689 1 (11) Tukia Jukka SM 17.12.2013 SM056:00/2012 Hallituksen esitys eduskunnalle rahankeräyslain muuttamisesta Lausunnonantajat Sisäasiainministeriössä valmisteltiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf. Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf. Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf TOIMINTASUUNNITELMA 2016 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf 2 (7) Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry on poliittisesti

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS PUNAINEN RISTI TOIMII Suomen Punaisen Ristin toiminnan rahoitus Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

Lisätiedot

STEAn strategian uudistamistyöstä

STEAn strategian uudistamistyöstä STEAn strategian uudistamistyöstä 21.11.2018 STEAn uusi strategia STEA uudistaa strategiansa vuoden 2018 aikana Aikaisempi strategia tehty RAY:n aikana Erilaisia selvitystöitä taustalla: tulevaisuustutkijan

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2013

TOIMINTA- KERTOMUS 2013 TOIMINTA- KERTOMUS 2013 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYS 1. Vastuullinen Lahjoittaminen ry 2.

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf TOIMINTASUUNNITELMA 2017 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (8) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry on poliittisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh 17.02.2016 Sivu 1 / 1 551/2016 02.05.01 24 terveyslautakunnan kohdeavustukset 1.1.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. 050 359 9504 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Normeja purkaen ja yhteistyötä lisäten kohti parempaa Anne Kalmari Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukirenkaan puheenjohtaja Helsingissä 27.10.2016 Vapaaehtoistyön

Lisätiedot

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA/Markus Seppelin 25.1.2018 RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN 1. Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus. Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018

STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus. Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018 STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018 26.10.2018 1 STEA uudistaa avustusstrategiansa Yhteistyössä Kevät-kesän 2018 aikana

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

VIESTINNÄN AMMATTILAISET 2015. 12.11.2015 Katja Mikkonen Taloustutkimus Oy

VIESTINNÄN AMMATTILAISET 2015. 12.11.2015 Katja Mikkonen Taloustutkimus Oy VIESTINNÄN AMMATTILAISET 21 12.11.21 Katja Mikkonen Taloustutkimus Oy Tutkimuksen toteutus Tarkoitus Selvittää viestinnän työnkuvan ja palkkojen kehitystä sekä kartoittaa ammattiosaamista. Kohderyhmä ProComin,

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 2

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf TOIMINTASUUNNITELMA 2019 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (8) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry on poliittisesti

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA: PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien

Lisätiedot

Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä. Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä Anne Astikainen

Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä. Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä Anne Astikainen Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 14.9.2018 Anne Astikainen Esityksen rakenne Braxin loppuraportin kysymykset Kunnat, maakunnat,

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Lisätiedot

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VIITE: Kuulemistilaisuus ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT SISÄLLYSLUETTELO Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 3 Yleisavustus (Ay)... 3 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)...

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Suomen Tilintarkastajat ry 26.9.2018 18.9.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Suomen Tilintarkastajat ry:n toimeksiannosta sidosryhmäkyselyn

Lisätiedot

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto. Lisätiedot: järjestölakimies Anneli Pahta, puhelin 040 742 9511, anneli.pahta@soste.

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto. Lisätiedot: järjestölakimies Anneli Pahta, puhelin 040 742 9511, anneli.pahta@soste. LAUSUNTO 10.10.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Lausuntopyyntö 21.9.2012 (610412 v. 2) Asia: Hallituksen esitys raha-automaattiavustuslain (1056/2001) muuttamiseksi

Lisätiedot

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät 7.-8.9.2017 STEA Hilppa Tervonen STEA STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n

Lisätiedot

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi Marleena Luopa, OKM Agenda Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää? Tarkastustoimen havainnot

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS

KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.10.2009 Läsnä: Jukka Pekkala, SLU ry (pj.) Markus Seppelin, STM Marja Granlund, VM Rainer Anttila, SLU ry Ossi Heinänen, Allianssi ry Jukka Tahvanainen, Allianssi ry Heikki Vaisto, YTY ry Hilkka Nousiainen,

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu www.rahaarattaisiin.fi Varainhankinnan tarpeet ja tavoitteet 62% Varainhankintaa osana työtään tekevien järjestötyöntekijöiden määrän kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2016

Lisätiedot

Ohje 27.10.2014. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotto pääomittamisesta ja valtion vastinrahaan oikeuttavasta varainhankinnasta

Ohje 27.10.2014. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotto pääomittamisesta ja valtion vastinrahaan oikeuttavasta varainhankinnasta Ohje OKM/7/500/2014 27.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje yliopistojen pääomittamisesta ja valtion vastinrahakelpoisen varainhankinnan ehdoista ja menettelytavoista

Lisätiedot

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin: 1 (6) RAY:n avustuslajikohtaiset periaatteet ja avustuskriteerit Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 1 Yleisavustus (Ay)... 1 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)... 2 Investointiavustus (B)...

Lisätiedot

Järjestöt hyvinvointia luomassa

Järjestöt hyvinvointia luomassa Järjestöt hyvinvointia luomassa Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista 260 000 vertaistukijaa 50 000 ammattilaista 4 800 työllistettyä YHDISTYKSET 10 000 yhdistystä

Lisätiedot

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia osastopäällikkö Mika Pyykkö Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma 2010 2014 tutuksi järjestöille 28.1.2011 Helsinki Mika Pyykkö, 27.1.2011 1

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus n maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen.1.010 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään,

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa TUTKIMUSRAPORTTI Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa Juho Rahkonen Huhtikuu 0 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on toteuttanut Kansalaisareenan toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely tehtiin henkilökohtaisina

Lisätiedot

Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta selvittänyt työryhmä keskeisiä kohtia muistion lausuntoyhteenvedosta. Erityisasiantuntija Ilkka Lahti

Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta selvittänyt työryhmä keskeisiä kohtia muistion lausuntoyhteenvedosta. Erityisasiantuntija Ilkka Lahti Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta selvittänyt työryhmä keskeisiä kohtia muistion lausuntoyhteenvedosta Erityisasiantuntija Ilkka Lahti Taustaa työryhmästä VM asetti 13.3.2009 työryhmän, jonka tehtävänä

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Kasvua ja Innovaatioita seminaari

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta. Esittely

Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta. Esittely Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta Esittely Neuvottelukunnan jäsenistö Puheenjohtaja: Pääsihteeri Jukka Pekkala, Suomen liikunta ja urheilu ry Varapuheenjohtaja: Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä,

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä

Lisätiedot

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI: SISÄLTÖ Tarkoitettu hakijoille, jotka eivät ole koskaan ennen hakeneet STEA-avustusta tai joilla on vähäiset tiedot STEA-avustuksista. Sisältö: Verkkosivut

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf

TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf TOIMINTASUUNNITELMA 2018 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (8) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry on poliittisesti

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite koskien kaupungin roolia yhdistysten ja järjestöjen yhteistyökumppanina

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite koskien kaupungin roolia yhdistysten ja järjestöjen yhteistyökumppanina Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite koskien kaupungin roolia yhdistysten ja järjestöjen yhteistyökumppanina Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 262 28.5.2018

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

Esitys syyskokoukselle

Esitys syyskokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA 2018 Valtion avustukset, UM 483 438,05 Kotimaiset avustukset, STEA 140 000,00 Ulkomaiset avustukset, Global Fund 203 745,71 Ulkomaiset avustukset, WFP 1 000,00 Omarahoitusosuudet,

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat 1 Lähtökohdat EU:n teemavuosi kaikissa jäsenmaissa EU:n tavoitteet Euroopan laajuinen viestintäkampanja Volunteering in the European Union-tutkimus

Lisätiedot

Järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kuntayhteistyö. Aluepäällikkö Ritva Varamäki ESAVI

Järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kuntayhteistyö. Aluepäällikkö Ritva Varamäki ESAVI Järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kuntayhteistyö Aluepäällikkö Ritva Varamäki ESAVI 18.12.2014 SOSTE Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö perustettu 2012, jolloin

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot

Järjestöjen hallinnollisen työn kuormittavuus

Järjestöjen hallinnollisen työn kuormittavuus 20.3.2018 SOSTEn Järjestöbarometri 2018 ennakkotuloksia Järjestöjen hallinnollisen työn kuormittavuus Arviot hallinnolliset työn kuormittavuudesta Valtakunnallisilta järjestöiltä tiedusteltiin joidenkin

Lisätiedot

KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 6/2009

KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 6/2009 23.11.2009 KANSALAISYHTEISKUNTAPOLITIIKAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 6/2009 Aika: 17. marraskuuta 2009 klo 15-17 Paikka: Aulakabinetti, Valkea talo (Ilkantie 4, Helsinki) Läsnä: Jukka Pekkala, Suomen Liikunta

Lisätiedot

Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa. Katja Laukkanen 9.2.2015

Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa. Katja Laukkanen 9.2.2015 Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa Katja Laukkanen 9.2.2015 1 Mahdollistamalla yksityisen sektorin osallistuminen palvelujen tuottamiseen, luodaan edellytykset asiakaslähtöisyydelle ja

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat Tammikuu 20 Kokonaistyytyväisyys ja suosittelu sekä tyytyväisyys- ja imagoindeksit Yleisarvosana yhtiölle

Lisätiedot