Sivistyslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 159/ /2014 SIVI 76 Sivistysjohtaja: Kaupunginhallitus on hyväksynyt vuoden 2015 talousarvion laadinnan perusteet. Kaupungin kannalta oleellista on verorahoituksen voimakas hidastuminen valtionosuusleikkausten ja kolme vuotta kestäneen taantuman jälkeen. Kuntarakenneuudistus edellyttää kaupungin tuloksen kääntämistä positiiviseksi vuoden 2016 loppuun mennessä täysillä poistoilla. Investointitaso tulee vakauttaa velkaantumisen estämiseksi tulorahoituksen kannalta kestävälle tasolle, joka tällä hetkellä on noin 3,5 miljoonaa vuodessa. Kaupunginhallitus hyväksyi kannanotossa tuottavuuden parantamiseen pohjaavan talousohjelman hallintokunnille ja tytäryhtiöille ja yhteisöille. Talousohjelmalla parannetaan tulosta keskimäärin 0,5 miljoonaa vuodessa. Talousohjelma ei voi perustua lykättyihin kustannuksiin. Hallintokunnan tulee esittää eriteltynä toimet, jotka alentavat nettokustannusten nousua, ja arvio toimien taloudellisesta vaikutuksesta. Nurmeksen kaupungin tuottavuusohjelma tuleville vuosille vaiheistetaan ja limitetään seuraavasti: : Hallintokuntien omat tuottavuusohjelmat : Integraatioratkaisut (erityisesti sote- ja sivistyspalvelut) 2017 Uuden kunnan ratkaisut / Uusi Nurmes (erityisesti keskushallinto ja tekniikka). Hallintokuntien omat tuottavuusohjelmat perustuvat hallintokuntien omiin vuosittaisiin suunnitelmiin. Integraatioratkaisujen tuottavuusvaikutukset perustuvat erillisstrategioiden toimeenpanoon (esim. varhaiskasvatus) ja hallinnon tehostumiseen (esim. lautakuntarakenteen muutos). Uuden kunnan ratkaisut perustuvat uuden kunnan kokonaan uuteen toimintatapaan ja hallinnon päällekkäisyyksien purkautumiseen. Jos uusi kunta ei toteudu, niin Nurmeksen hallintomalli uudistetaan uudeksi Nurmekseksi. Erillisstrategioiden osalta sivistystoimessa laaditaan vuoden loppuun mennessä varhaiskasvatusstrategia ja liikuntastrategia. Virka- ja työehtosopimus on voimassa saakka. Palkkakustannusten nousuksi on arvioitu vuodelle ,1 % ja sen

2 jälkeen 1,5%. Kunnallistalouden kustannustason nousuksi vuonna 2015 arvioidaan 0,7 %, vuonna ,5 %, vuonna ,7 % ja vuonna ,9 %. Palkkojen sivukustannukset ovat vuonna 2015 seuraavat: Sairausvakuutusmaksu 2,15 %, työttömyysvakuutusmaksu 2,70 %, palkkaperusteinen eläkevakuutusmaksu 17,05 %, opettajien eläkemaksu 20,50 %, tapaturma tai tal. tuki 0,75 % sekä yhteensä opettajat 26,10 % ja yhteensä muut 22,65 %. Vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan sivistystoimen menot olivat ,67, tulot ,31 ja poistot ,94, netto ,30. Sivistystoimen tuottavuusohjelma on laadittu etupainotteisesti niin, että vuoden 2015 osalta tuottavuutta parantavat toimenpiteet ovat yhteensä Sivistystoimen tuottavuusohjelmaan liittyvät toimenpiteet on tämän pykälän liitteenä (1/76 ). Talousarvion merkittävimpänä muutoksena on menokohdan 4820 Rakennusten ja huoneistojen vuokrat osalta tapahtuneet muutokset. Menokohdalta maksetaan ulkoiset ja sisäiset vuokrat. Sisäiset vuokrat sisältävät kiinteistöjen ylläpidon, puhtauden, kunnossapidon ja poistot. Näiden kustannusten nousu on vuoden 2014 budjettiin verrattuna teknisestä virastosta saadun laskelman mukaan n euroa. Muutos on merkittävä. Sisäisten kustannusten nousu on täten 4,2 % toimintakatteen loppusummasta. Sivistyspalvelukeskus yhteensä: 2014 käyttösuunnitelma 2015 talousarvio Tuotot Kulut Toimintakate Palkat ja palkkiot ovat (menokohdat ) talousarvioesityksessä yhteensä Palkkojen ja palkkioiden menot ovat pienemmät kuin kuluvan vuoden 2014 vastaavat summat. Tähän vaikuttaa keskeisesti sivistystoimen tuottavuusohjelma vaikkakin palkkakustannusten nousuksi on arvioitu vuodelle ,1 %. Talousarvioesityksessä menokohdalle 4002-vakinaisten palkat - on kirjattu OVTES:n mukaiset erillislisät. Vastaava summa on pienentänyt erilliskorvauksista (kerhotunnit, tukiopetus, oman toimen

3 ohella ja oman toimen ulkopuolella tapahtuva opetus, yo-kirjoitusten valvonta) maksettavia palkkoja. Lisäksi vakinaisten palkkoihin on kirjattu tuntipalkoista kaikki yhteisopettajuudet koulujen välillä. Vastaava summa on puolestaan pienentänyt tuntipalkoista maksettavia korvauksia. Tuntipalkoista maksetaan mm. kansalaisopiston tuntiopettajien palkat. Tuloja on arvioitu saatavan n euroa enemmän kuin kuluvana vuonna. Merkittävimpänä tulona on päivähoitomaksut. Tämän lisäksi tulo odotukset pohjautuvat palvelumaksuihin tehtäviin korotuksiin jotka käsitellään omana asiana. Kotikuntakorvausten osalta tarkat luvut eivät olleet vielä tiedossa esityslistan valmistuessa, joten niihin voi tulla muutoksia. Toimialuekohtainen yhteenveto talousarvioon sisältyvistä tuloista ja menoista sekä vertailu vuoden 2014 vastaaviin lukuihin esitellään kokouksessa. Suunnitelmavuodet eivät sisällä sisäisiä kustannuksia. Sivistystoimen talousarvioesitys sisältää toimialueittain mm. seuraavia asioita: Hallinto: Sivistystoimen hallintoon on varattu vuoden 2015 alusta alkaen määräraha koko Nurmes-talon kattamiseen tietoliikenteen osalta siten, että langattomalla verkkoyhteydellä (WLAN) pystytään palvelemaan sekä asiakkaita että henkilökuntaa. PTTK:lta saadun laskelman mukaan vuosikustannukset ovat noin 1600 euroa vuodessa. Kulttuuripalvelut: Esitykseen sisältyy mm. seuraavia kustannuksia: Vakinaisen henkilöstön palkkoihin sisältyvät kulttuuripalvelujen kolmen työntekijän palkat ja 40 prosenttia yhden toimistosihteerin palkasta. Tilapäisen henkilöstön palkkoihin varataan euroa, jolla voidaan palkata Hannikaisen saliin heinäkuun ajaksi ääni- ja valomestareiden sijainen. Asiantuntijapalkkioihin varattava euroa kohdistuu myös yleisötilaisuuksien esiintyjien palkkioihin. Asiakaspalvelujen ostot muilta kunnilta euroa on korvaus Pielisen Karjalan musiikkiopistolle taiteen perusopetuksen mukaisen musiikinopetuksen järjestämisestä.

4 Euroopan Joululaulukaupungin kehittämiseen varataan euroa, joka sisältää taiteellisen johtajan palkkion. Kulttuuriesitysten ostoon varataan euroa ja Nurmeksen Joulumusiikin tuottamiseen euroa. Porokylän päiväkodin taidehankintaan varataan euroa, joka on puolet teoksen hankintakuluista. Toinen puoli katetaan Taiteen edistämiskeskuksen myöntämällä Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -valtionavustuksella. Taiteen edistämiskeskuksesta on ilmoitettu että taidehankintaa tuetaan 4500 eurolla. Kulttuurin kohdeavustuksiin varataan euroa. Aikaisemmin kulttuurin avustuksiin sisältynyt euroa kyläavustuksiin siirretään vapaa-aikapalveluiden puolelle. Maksutuottojen varmistamiseksi kulttuuripalveluiden järjestämien tilaisuuksien lippujen hintoja esitetään korotettaviksi vuoden alusta lähtien. Kulttuuripalveluiden palvelumaksut käsitellään eri pykälässä. Hannikaisen salin kalustohankintoihin varataan euroa. Tämä sisältää elokuvaprojektorin päivittämisen (kokonaiskustannukset euroa). Hankinnan ehtona on Suomen Elokuvasäätiöltä anottava avustus, joka on toteutuessaan vähintään 40% kustannuksista. Hannikaisen salin kalustohankintoihin ei ole erillistä investointimäärärahaa vaan hankintoja esitetään siirrettäväksi talousarvion tuloslaskelman menokohdalle Aineet, tarvikkeet ja tavarat (tili 4580 kalusto, luetteloitava). Tämän asian osalta sivistystoimen irtaimen omaisuuden hankintaan varattavat määrärahat käsitellään omassa pykälässä. Kirjastopalvelut: Esitys sisältää kirjastotoimen hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Kirjastossa työskentelee kirjastotoimenjohtaja, 2 kirjastonhoitajaa, 4 kirjastovirkailijaa ja järjestelyapulainen. Nykyinen av-osaston kirjastonhoitaja on toiminut ensin sijaisena ja 2014 keväästä asti määräaikaisena vakinaisen työntekijän irtisanouduttua hoitovapaansa aikana. Määräaikaisuus päättyy tammikuun alussa ja loppuvuoden palkkamäärärahat on varattu vakinaisten työsuhteisten kuukausipalkkoihin. Pielisen kirjastokimppa liittyy Vaara-kirjastoihin näillä näkymin huhtikuussa 2015 jolloin siirrytään käyttämään Koha-kirjastojärjestelmää. Liittymisen yhteydessä tarkastetaan mm. asiakkaiden maksut jotka pyritään mahdollisuuksien mukaan yhtenäistämään kaikissa Vaara-kirjastoissa.

5 Museopalvelut: Museopalvelujen osalta pääsylippujen hintoihin esitetään korotusta alkaen. Korotusesitys koskee Ikolan ulkomuseon pääsylippuja. Perusteena on, että Nurmeksen museon pääsylippujen hinnat ovat huomattavasti alhaisemmat kuin muiden samantyyppisten museoiden, eikä niitä ole korotettu vuoden 2002 jälkeen. Vuoden 2015 talousarvion tulot on arvioitu korotetun pääsylippuhinnan perusteella. Tulojen odotetaan kasvavan. Pääsylippujen hintojen korotusta koskeva esitys käsitellään eri pykälässä. Kohdasta 4470 muut palvelut on siirretty 400 euroa kohtaan 4950 muut kulut, koska jäsen- ja osallistumismaksut Kotiseutuliiton ja Museoliiton osalta tulee maksaa ko. menokohdalta. Museopäivien osallistumismaksu maksetaan kohdasta 4441 koulutuspalvelut, kuten muukin henkilöstön koulutukseen osallistuminen. Luetteloitavan kaluston osalta suurimman menoerän muodostavat kuljetuslaatikot, jotka on teetettävä mittojen mukaan taideteoksien väliaikaissäilytystä ja siirtoa varten. Rakennus- ja muuhun materiaaliin on varattu rahaa Ikolan ulkomuseon näyttelyn laajentamista varten. Liikuntapalvelut: Sotkan kuntalaiskäyttöä varten on varattu euroa á 1. Yhteensä käyntikertaa. Sataman kioskikiinteistön hoito ja ylläpito esitetään teknisen toimen hoidettavaksi/vuokrattavaksi vuoden 2015 alusta alkaen samojen periaatteiden mukaan kuin kaupungin muutkin kiinteistöt ovat. Seniorikortin hintaa esitetään nostettavaksi alkaen samoin kuin uimakoulumaksujen. Vapaa-aikapalvelujen maksut käsitellään omassa pykälässä. Liikuntaseurojen toiminta-avustusmäärärahaa on esityksessä pienennetty 5000 euroa joten avustuksen kokonaissummaksi jää euroa. Uimakoulujen järjestämiseen on varattu määrärahat entiseen tapaan kahden (2) uimaopettajan palkkausta varten kahden (2) kuukauden ajaksi: Juniorikorttiin on varattu entiseen tapaan ja erityisliikuntapalvelujen osto 7 t/vko x 38 viikkoa säilyy entisellään. Aluehallintoviraston liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman mukaan Itä-Suomen aluehallintovirasto on asettanut hankkeet kiireellisyysjärjestykseen ja esittää että

6 Nurmeksen kaupungin vuonna 1953 rakennetun keskustan urheilukentän peruskorjauksen tulisi saada valtionapua hankkeen läpiviemiselle. Lopullista päätöstä odotetaan vuoden 2014 loppuun mennessä valtion tulo- ja menoarvion valmistuttua. Hanke on teknisen toimen investointilistalla. Nuorisotyö: Loma-Nurmes Oy:lle maksettava nuorisotyön korvaus on euroa ja Nuortenpaja Apajan korvaus euroa, jotka sisältävät 3 % sopimus- ja indeksikorotuksia. Korotus on yhteensä 3999,16. Nuorisotyön toiminta- ja kohdeavustuksiin on varattu euroa entiseen tapaan. Kylätoiminnan avustuksiin on siirretty 2000 kulttuuripalveluista aiemmin mainitun mukaisesti. Esitys sisältää lisäksi Nuorisokahvilan sopimuksen irtisanomisen. Irtisanomisaika on 6 kk. Sopimuksen irtisanominen astuu voimaan aikaisintaan Vuoden 2015 irtisanomisajan tukiosuus on 3 kk x 3850 eli yhteensä joka on varattu vuoden 2015 budjettiesitykseen. Sopimuksen irtisanominen on osa sivistyspalvelujen tuottavuusohjelmaa joka käsitellään omassa pykälässä. Nuorten kesätöitä varten on varattu 175 x 200 eli yhteensä euroa. Määrärahaa on pienennetty 1000 vastaamaan vuoden 2014 käyttöä. Varhaiskasvatuspalvelut: Lasten kotihoidon tuen menoiksi vuodelle 2015 on arvioitu euroa. Lisäystä vuodelle 2014 on euroa. Kuluvan vuoden 2014 lasten kotihoidon tuen maksatuksen toteuma on elokuun lopussa (86,6 %). Päivähoidon kysyntä suhteessa hoitopaikkojen lukumäärään on pysynyt ennallaan. Varhaiskasvatuksella on oma toimistosihteeri ja lisäksi sosiaalipalvelukeskuksen kahden toimistosihteerin palkkakustannuksia maksetaan 10 ja 20 prosentin verran perhepäivähoidon palkka-asioiden ja sijaisuuksien hoitoon. Päivähoidon maksutuotoiksi vuodelle 2015 on arvioitu , johtuen voimaan tulleesta maksujen korotuksesta. Tilapäisten työntekijöiden palkkoihin on varattu , jolla kustannetaan määräaikaisten perhepäivähoitajien ja ryhmäperhepäiväkotien henkilöstön palkat. Määräaikaisista ryhmäperhepäiväkodeista ollaan luopumassa strategisten linjausten myötä.

7 Sijaisten palkkoihin on varattu , jolla varmistetaan henkilökunnan ja lasten suhdeluku lain tarkoittamalla tasolla lapsiryhmissä. Erilliskorvaukset tulevat vähenemään vuorohoidon keskittämisen vuoksi, joten niihin on varattu Vuorohoitoa järjestetään alkaen kahdessa ryhmässä (Hannilan Lemmikit ja Muksujen ryhmäperhepäiväkoti) entisten neljän ryhmän asemasta. Kalustemäärärahoista Hannilan remontoituihin tiloihin varataan Ateriahinta on päiväkodeissa 3,94 ja esiopetuksessa 2,18. Porokylän päiväkodin vaikutus vuoden 2015 talousarvioon Päiväkodin toiminta alkaa syys- tai lokakuun alusta valmistumisaikataulusta riippuen. Lapsiryhmä muodostetaan ryhmäperhepäiväkotien 3 5-vuotiaista lapsista. Henkilöstönä on kaksi lastenhoitajaa ja lastentarhanopettaja. Lastentarhanopettajan tehtävä on uusi. Päiväkotiapulainen tarvitaan tekemään ruoka- ja vaatehuoltotehtävät sekä ylläpitosiivoukset. Kahden ryhmäperhepäiväkodin toiminta lakkaa, kun uusi päiväkoti aloittaa toiminnan. Vuokrakuluja säästyy vuoden 2015 aikana vähintään riippuen päiväkotirakennuksen käyttöönotto ajankohdasta. Ns. Liimatan talon vuokrasopimusta ei jatketa jälkeen. Päivähoidon alue 1 Päivähoidon alue 1 muodos tuu hallin nosta ja lasten kotihoi don tuesta, Reku lan päiväkodista ja kolmesta ryhmäperhepäiväkodista. Alueella 1 on henkilöstönä Rekulan päiväkodissa aluejohtaja, erityislastentarhanopettaja, kolme lastentarhanopettajaa, kaksi lastenhoita jaa, erityislapsen avustaja, kaksi päiväkotiapulaista sekä yksi henkilökohtainen avustaja toukokuun loppuun. Ryhmäperhepäiväkodeissa työskentelee seitsemän ryhmäperhepäivähoitajaa ja kolme lastenhoitajaa. Esiopetusryhmässä työskentelee lastentarhanopettaja ja yksi vakinainen koulunkäynninohjaaja. Päivähoidon alue 2 Päivähoidon alue 2 muodos tuu Hanni lan päiväkodista, sekä kahdesta ryhmäperhepäiväkodista. Henkilöstönä on Hannilan päiväkodissa aluejohtaja, erityislastentarhanopettaja, viisi lastentarhanopettajaa, viisi lastenhoita jaa, perhepäivähoitaja, joka työskentelee avustajana erityisryhmässä ja kolme päivä kotiapulaista.

8 Ryhmäperhepäiväkodeissa työskentelee viisi perhepäivähoitajaa ja kaksi lastenhoitajaa. Alueen 2 varahenkilö työskentelee myös viikonlopputyön ja muiden vapaiden tuuraajana. Hannilan päiväkodin piha- ja sisäremontti alkoi kesällä 2013 ja päättyy vuoden 2015 aikana. Väistötiloina toimii ns. Liimatan talo, jossa yksi Hannilan ryhmä on koko remontin ajan. Perhepäivähoito Perhepäivähoidon henkilöstöön kuuluu 12 vakinaisessa työsuhteessa olevaa perhepäivähoitajaa ja viisi määräaikaista työntekijää. Perhepäivähoitajien työtasaus-, loma ja muiden vapaiden varahoito hoidetaan Vesseleiden ryhmäperhepäiväkodissa, joka jatkossa sisältyy perhepäivähoitoon. Henkilöstönä on lastenhoitaja ja kaksi ryhmäperhepäivähoitajaa. Henkilöstöä perhepäivähoidossa on yhteensä 20. Perhepäivähoidon ohjaajaan liittyvää vakanssimuutosta käsitellään eri pykälässä. Esiopetus Esiopetusta annetaan sekä Hannilan että Rekulan päiväkodeissa. Hannilassa opetus tapahtuu ensi syksystä lähtien esiopetusryhmässä sekä pienryhmässä että sekaryhmässä. Rekulassa on yksi ryhmä, jossa annetaan pelkästään esiopetusta sekä sekaryhmä että pienryhmä. Esiopetuksen oppilasmääräksi on arvioitu 70 (+15) lasta. Perusopetus ja esiopetuksen oppilaskohtaiset määrärahat: Perusopetuksen oppilasmäärä on 651 (-17). Alakouluissa opiskelee yhteensä 436 (-7) oppilasta ja yläkoulussa 215 (-10) oppilasta. Perusopetusta annetaan Porokylän ja Kirkkokadun kouluissa. Oppilaskohtaisiin oppimateriaalimäärärahoihin ei esitetä korotusta. Taso on vuoden 2013 määrärahataso. Koulutarvikemääräraha on alakouluissa 37 /oppilas, yläkoulussa 42 /oppilas, ja iltapäivätoiminnassa 37 /oppilas. Oppikirjoihin varattaviin määrärahoihin ei esitetä korotusta. Oppikirjoihin varattava määräraha on alakoulussa 152 /oppilas, yläkoulussa 168 /oppilas ja esikoulussa 44 /oppilas. Muun kirjallisuuden hankkimiseen esitetään 15 : n suuruista oppilaskohtaista määrärahaa. Määräraha on sama kuin vuonna Työaineiden materiaaliraha on niin ikään sama kuin vuonna 2014 eli alakoulussa 34 /oppilas, yläkoulussa 86 /oppilas, iltapäivätoiminnassa ja esikoulussa 22 /oppilas. ja oppilasruokailun hinta 3,17. Välipala 1,20.

9 Asiantuntijapalkkioihin on varattu vuoden 2015 osalta 2500 euroa joka kohdennetaan erityisesti uusien opetussuunnitelmaperusteiden laadintaan liittyvien koulutuspalvelujen ostoon. Koulukuljetussopimukset ovat voimassa saakka. Kilpailutus toteutetaan uusien sopimuksien osalta kevään 2015 aikana. Koulukuljetuksiin varattujen määrärahojen osalta lähtökohtana on, että uuden kilpailutuksen myötä nykyiset määrärahat riittävät vuoden 2015 kuljetusten järjestämiseen. Lukiokoulutus: Lukio-opiskelijoiden määrä on 78 (+8), sisältäen aikuisopiskelijat. Lukuvuoden alusta lukiossa aloitti 2 ensimmäisen vuosikurssin ryhmää. Lukiossa varaudutaan uuden opetussuunnitelman ja ylioppilastutkinnon sähköistämisen tuomiin haasteisiin. Tämä edellyttää modernin oppimisympäristön kehittämistä, henkilöstön osaamisen ylläpitämistä että uudistamista sekä ajanmukaisen oppimismateriaalin ja välineistön hankkimista. Henkilöstön täydennyskoulutus painottuu täten ainekohtaisen koulutuksen lisäksi tieto- ja viestintätekniikan koulutukseen. Kansalaisopisto: Kansalaisopisto on oppilaitos, jonka päätehtävänä on tarjota vapaan sivistystyön keinoin paikallisiin ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvia mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Kansalaisopistojen toimintaan kohdistuu vuoden 2015 aikana opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti n :n menoleikkaus. Tästä summasta Ylä-Karjalan kansalaisopiston osuus on laskennallisesti n Kansalaisopiston tuntimäärä säilyy kuitenkin 5400 tunnissa, joten leikkaus on kompensoitava. Talousarviossa on varauduttu täten kurssimaksujen korotukseen. Kurssimaksujen korotus käsitellään eri pykälässä. Kokonaistuntimäärästä tuntia sijoittuu Valtimolle. Lukuvuodelle tarkoitettu valtion opintoseteliavustus on 4000, joka tarkoittaa käytännössä, että opiskelijakohtaisen opintosetelin arvo on 10. Jos kurssimaksujen hinta ylittää 10, opiskelija maksaa ko. hintaerotuksen itse. Kurssimaksut muodostavat keskeisen osan opiston tuloista. Sivistystoimen talousarvioesitys vuodelle 2015 on kokonaisuudessaan tämän pykälän liitteenä (2/76 ). Sivistysjohtaja: Sivistyslautakunta päättää

10 1. hyväksyä sivistystoimen tuottavuusohjelman vuosille liitteen mukaisesti. 2. hyväksyä sivistystoimen talousarvioesityksen vuodelle 2015 ja taloussuunnitelman vuosille ja 3. esittää talousarvion edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi. Sivistyslautakunta: Ehdotus hyväksyttiin.

Talousarvion toimintaohjeet

Talousarvion toimintaohjeet Sivistyslautakunta 80 15.12.2015 Sivistyslautakunnan vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelma 129/02.02.00/2015 SIVI 80 Sivistysjohtaja: Talousarvion sitovuus Kaupunginvaltuuston 26.11.2015 74 hyväksymässä

Lisätiedot

Talousarvion toimintaohjeet

Talousarvion toimintaohjeet Sivistyslautakunta 89 20.12.2016 Sivistyslautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 147/02.02.00/2016 SIVI 20.12.2016 89 Sivistysjohtaja: Talousarvion sitovuus Kaupunginvaltuuston 24.11.2016

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sivistyslautakunnan vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Sivistyslautakunta 80 04.10.2016 Sivistyslautakunnan vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma 147/02.02.00/2016 SIVI 04.10.2016 80 Sivistysjohtaja: Kaupungin kamreerin valmistelema

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Toimialan kuvaus

Hyvinvointipalvelut Toimialan kuvaus 22.09.2017 Hyvinvointipalvelut Toimialan kuvaus Toimialan yleiskuvaus ja tehtävät Hyvinvointipalvelujen toimiala vastaa hyvinvointipalvelujen kokonaisuudesta, vaikuttamistoimielinten toiminnasta ja Siun

Lisätiedot

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Sastamalan kaupunki Pääbudjetti INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Palkat ja palkkiot -306 000-309 500-309

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti: JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

(LUVIAN KUNTA) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, :55: KUM TOT

(LUVIAN KUNTA) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, :55: KUM TOT LUVIAN KUNTA ( 1216 KUM TOT ) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, 15.2.2017 14:55:36 (EUR) HALLINTO, SIVISTYSLAUTAKUNTA (00000600) 1216 KUM TOT 204 503.18 PERUSKOULUTUS (00000605) 2 857 158.38 MUU KOULUTUS

Lisätiedot

Arviointikriteerit, mittarit. Koulukiusaamistapausten lukumäärä

Arviointikriteerit, mittarit. Koulukiusaamistapausten lukumäärä 1 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA - Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Liikuntapalvelut. Liikultk KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 JA TS TP 2014 TA 2015 KS 2016 TS 2017 TS 2018

NURMIJÄRVEN KUNTA. Liikuntapalvelut. Liikultk KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 JA TS TP 2014 TA 2015 KS 2016 TS 2017 TS 2018 18434001 Liikuntapalvelun yhteiset 30 TOIMINTATUOTOT 211 0 0 0 0 340 Muut toimintatuotot 211 0 0 0 0 3500 Muut toimintatuotot 211 0 0 0 0 35370 Muut tuotot 211 0 0 0 35390 Käyttösuunnitelman oikaisutulot

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Koulutuslautakunta 26.9.2012 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 75 23.10.2014 ESITYS SIVISTYSTOIMEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOKSI KUVLA 75

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 75 23.10.2014 ESITYS SIVISTYSTOIMEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOKSI KUVLA 75 Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 75 23.10.2014 ESITYS SIVISTYSTOIMEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOKSI KUVLA 75 Sivistysjohtaja: Kaupunginkanslia on antanut hallintokunnille ohjeet vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt 29.3.2018 Perusperiaatteet Väestömäärän kehittymistä seurataan suunnittelussa, syntyvyys alentunut viimeisten viiden vuoden aikana koko Sastamalassa Perusopetukseen

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIRAPORTTI

SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIRAPORTTI SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 3.6.218 Sivistystoimen hallinto Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Sivistystoimen yhteistyö saumatonta ja esimiesten saatavilla oleva

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö liikuntapäällikkö Kiti Ruissalo, 25.1.2016 alkaen vs. liikuntapäällikkö Terhi Kettunen KÄYTTÖTALOUS

Lisätiedot

Sivistystoimen talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma vv 2016-2017. Kouluverkkoon ja kirjastojen määrään ei ole ennakoitu muutoksia.

Sivistystoimen talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma vv 2016-2017. Kouluverkkoon ja kirjastojen määrään ei ole ennakoitu muutoksia. Sivistyslautakunta 117 23.10.2014 Sivistystoimen talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma vv 2016-2017 3488/04.040/2014 SIVLK 117 Koulunjohtajat ja rehtorit ovat saaneet talousarvion laatimiseen tarvittavat

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 20.09.2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 268/02.02.00/2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 Asian valmistelu:

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6

Lisätiedot

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kirsi Hyvämäki 18.5.2017 1 SUORITTEET JA HINNAT 2016 PAVE Kootaan huhtikuussa KUNNAN STRATEGIA ja strategisten tavoitteiden läpikäynti VÄESTÖEN -NUSTEET

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin Tili Tilin nimi 18413000 Yhteiset toiminnot 30 TOIMINTATUOTOT 188 464 76 650 11 354 11 354 73 354 300 Myyntituotot 16 944 11 650 11 354 11 354 73 354 3080 Täyden korvauksen perusteella saadut korvaukset

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä 1 SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN TOIMINTA-/ DELEGOINTISÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2012 (Peruspalvelulautakunta 6.6.2012 38) Muutos 1.1.2014 (Peruspalvelulautakunta 3.12.2013 77) Muutos 1.4.2018 (Peruspalvelulautakunta

Lisätiedot

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 347 978 Toimintakulut - 2 467

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1-12 / 2016 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma 1-12 / 2016 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma 1-12 / 216 Valitut tositesarjat: 1,11 1635 216 Raportti tulostettu: 15.3.217 (9:44) Toteuma 1- Muutettu KS Jäljellä MKS Toteuma-% MKS Toteuma 1-1635 Kulttuuri Toteuma 12/216 TP 215 12/216

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liikultk KS Toteuma 1-12/2016 KS 2016

LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liikultk KS Toteuma 1-12/2016 KS 2016 n nimi 18434000 Liikuntapalvelut 10 30 TOIMINTATUOTOT 166 177 158 000 169 856 154 000 300 Myyntituotot 3 627 3 550 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 627 3 550 31990 Muut myyntituotot 3 627 3 550 321

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2017 Siv.ltk LIITE 40 Sivistystoimi / Miehikkälän kirjanpito

Osavuosikatsaus 1-8/2017 Siv.ltk LIITE 40 Sivistystoimi / Miehikkälän kirjanpito Osavuosikatsaus 1-8/2017 Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistystoimi / Miehikkälän kirjanpito 40 Sivistyslautakunta 400 Hallinto Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOULULAUTAKUNNAN ALAISEN TOIMINNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Budjetti 2015

HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOULULAUTAKUNNAN ALAISEN TOIMINNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Budjetti 2015 HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOULULAUTAKUNNAN ALAISEN TOIMINNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Budjetti 2015 003100 Päivähoidon hallinto 4002 Vakinaisten viranhaltijoiden -82 687 4100 KuEL-maksut -14 100 KuEL

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Vasite -tiimi on Utajärven kunnan vapaan sivistystyön ja vapaa-aikapalveluiden henkilöstön tiimi.

Vasite -tiimi on Utajärven kunnan vapaan sivistystyön ja vapaa-aikapalveluiden henkilöstön tiimi. Sivistyspalvelut Liite 1/28.10.2014 Utajärven kunnan sivistyspalvelut tarjoaa osaavan organisaationsa ja verkostoituneen palvelurakenteensa avulla kuntalaisille kehittyneet, asiakaslähtöiset palvelut,

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa. 29 Koululautakunnan tehtävät ja toimivalta Koululautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palveluiden tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kettunen KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 352 000 Toimintakulut 2 338

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

Arvioinnin tekeminen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien käyttöönottoprosesseista.

Arvioinnin tekeminen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien käyttöönottoprosesseista. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja seuraa yksiköiden toimintaa hyväksyttyjen tavoitteiden toteuttamiseksi. Hallinto huolehtii varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_2014

PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_2014 PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_ 22.1.2015 1 Toimielin 39 YHT.TOIM.AL.PERUSTURVAPALVELUT TP 2012 TP 2013 12-2013 Tot. % KS + M Kasvu Kasvu 12 - Tot. % Jäljellä Poikkeama TP2013 -%

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI, 1 KOULULAUTAKUNTA

HAAPAVEDEN KAUPUNKI, 1 KOULULAUTAKUNTA HAAPAVEDEN KAUPUNKI, 1 KOULULAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 003100 Päivähoidon hallinto 4002 Vakinaisten viranhaltijoiden -80851 4100 KuEL-maksut -14192 4150 Kansaneläke- ja sairausvakuut -1693

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu 1 Kirkkokadun koulu 19.8.2015 Käyttösuunnitelman tavoitteet 2015 2 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA 1-6 Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013 Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:

Lisätiedot

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet

TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet TA2019 valmistelu / Sivistyslautakunnan vastuualueet 6.9.2018 Sivistysjohtaja Matti Hursti 1. Varhaiskasvatus TA2018 on toteutunut kokonaisuutena talousarvion mukaan - hoitomaksut alentuneet arvion mukaan

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

********************************************************************************* * * * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA

********************************************************************************* * * * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA ********************************************************************************* * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA Käynnistynyt 05.03.2014 14:28 ILKKAV * * LISTAUSKAUSI 201312

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti muutos Kittilän kunta Sivu 1 00000600 KOULUTOIMEN HALLINTO 3310 Muut tuet ja avustukset valtiolt 3 000,00 3 000 3450 Koneiden ja laitteiden vuokrat 1 000,00 1 000 4050 Luottamustoimen palkkiot -9 000,00-9 000

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 9/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Syyskuu Syyskuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012 KÄYTTÖTALOUS 31.12.2012 2012 Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOITO, KOTIHOIDON TUKI JA ESIOPETUS Talous Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Vyörytyserät, tulot Vyörytyserät, menot Suunnitelmapoistot Alkuperäinen

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 LIITTEET NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2021 AVUSTUKSET TA2017 TE2018 KJ2018 TA2018 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto 1 41 000

Lisätiedot

Toimiala/ vastuualue esitys

Toimiala/ vastuualue esitys TALOUSARVIOMUUTOKSET 2015 KÄYTTÖTALOUS SIVISTYSTOIMIALA VAIHTOEHTO 1 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 310 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa otetaan liitoskuntien hyvät toimintatavat käyttöön yhteistyössä ruoka-

Lisätiedot

päivitys LASTEN PÄIVÄHOITO virka / toimi Ph.paikkojen Tulosyksikkö Hallinto (3) 3050

päivitys LASTEN PÄIVÄHOITO virka / toimi Ph.paikkojen Tulosyksikkö Hallinto (3) 3050 1 LASTEN PÄIVÄHOITO päivitys 10.3.2016 Hallinto (3) 3050 Impivaara (13) 3100 Jalava (6) 3110 Luoma (4) 3130 1 Päivähoidon vastaava ohj. virka 2 Päivähoidon ohjaaja virka 3 Kiertävä erityislto virka Ph.paikkojen

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. / SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Page 1 of 16 T U O T O T - K U L U T TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 0 00:30 TA 2013 LTK 2014 TOT% 3000 (Sivistystoimen hallintopalvelu) Tuotot 500 200 40 3060 Muut liiketoiminnan tuotot 500 200 40

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KONNEVEDEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA LASKUTUKSEN PERIAATTEET 1.8.2018 ALKAEN Siv.ltk 18 Valmistelija: Pauliina Oittinen, päivähoidon ohjaaja p. 040 702 8601 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen irtisanominen MISTÄ ON KYSYMYS? Varhaiskasvatuslain 4 : n mukaan kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot