Arvioinnin tekeminen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien käyttöönottoprosesseista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvioinnin tekeminen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien käyttöönottoprosesseista."

Transkriptio

1

2 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja seuraa yksiköiden toimintaa hyväksyttyjen tavoitteiden toteuttamiseksi. Hallinto huolehtii varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen, kulttuuripalvelujen sekä nuoriso- ja liikuntapalvelujen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä omalta osaltaan vastaa oppilashuollollisten palvelujen laadusta. Lisäksi hallinto on mukana ohjaamassa vapaan sivistystyön kehittämistä. Talousarvion 2017 tavoitteet Talousarvion 2017 mittarit Talousarvion 2017 tavoitetaso Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat toimeenpannaan. Arvioinnin tekeminen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien käyttöönottoprosesseista. Toimeenpannaan uusien opetussuunnitelmien edellyttämien muutosprosessien osalta esimiehille arviointi/ koulutuskokonaisuus, jolla myös käytännössä tuetaan opetussuunnitelmien käyttöönottoprosessia. Huomioidaan oppimisympäristöihin kohdistuvat uudet vaatimukset ja haasteet. Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppimisympäristöjen uusien vaatimuksien ja haasteiden huomioiminen koulun/ monitoimirakennuksen rakennus- ja/tai peruskorjaushankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa. Koulun/monitoimirakennuksen suunnittelussa toteutuu muuntojoustavuuden vaatimus. Hallinto TP 2015 TA Ulkoinen toimintakate Resurssit TP 2015 TA Henkilöstön määrä 3,32 2,92 2,92 2,92 2,92 Tilivelvolliset Opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja

3 SIVITYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO ulkoiset ja sisäiset tuotot ja kulut Tili TP 2015 TA 2016 Esitys 2017 TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Muut tuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKULUT Muut rahoituskulut RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT HALLINTO YHTEENSÄ

4 VARHAISKASVATUS Toiminta-ajatus Uudenkaupungin varhaiskasvatus tarjoaa perheiden tarpeisiin vastaavia, monipuolisia ja laadukkaita päivähoitopalveluja sekä esiopetusta. Varhaiskasvatus tukee kotikasvatusta ja lapsen hyvinvointia. Talousarvion 2017 tavoitteet Talousarvion 2017 mittarit Talousarvion 2017 tavoitetaso Päivähoitopaikkojen määrä vastaa kysyntää. Hoitopaikka on voitu osoittaa kahden viikon sisällä, kun tarve on johtunut työllistymisestä tai opiskelusta. Kaikki päivähoitoa tarvitsevat saavat hoitopaikan (100 %). Varhaiskasvatuksen laadun ylläpitäminen. Leikin ja TVT:n yhdistäminen Järjestetään henkilöstölle Leikin voima koulutusta ja kasvatuskeskusteluiltoja aiheesta. Lasten kokonaisvaltaista oppimista tuetaan järjestämällä elämyksiä ja kokemuksia kotikaupungissa. Uusikaupunki tutuksi monella tavalla Kaikki yksiköt osallistuvat Uusikaupunki on kiva projektiin. Varhaiskasvatus TP 2015 TA Ulkoinen toimintakate Resurssit TP 2015 TA Henkilöstön määrä 126, Tilivelvolliset Varhaiskasvatuksen johtaja

5 VARHAISKASVATUS ulkoiset ja sisäiset toimintatuotot ja -kulut Esitys 2017 TS 2018 TS 2019 Tili TP 2015 TA 2016 Myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut TOIMINTAKULUT Muut rahoitustuotot Muut rahoituskulut RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Suunnitelman mukaiset poistot POISTOT JA ARVONALENNUKSET YHTEENSÄ Suoritteet Kunnalliset päiväkodit Kunnalliset ryhmäperhepäiväkodit Kunnalliset perhepäivähoitajat Yksityiset päiväkodit Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit Yksityiset perhepäivähoitajat Kunnalliset ja yksityiset päiväkotipaikat yhteensä Kunnalliset ja yksityiset ryhmäperhepäivähoitopaikat yhteensä Kunnalliset ja yksityiset perhepäivähoitopaikat yht Hoitopaikat / vuorohoito Lapsia / esiopetus

6 PERUSOPETUSPALVELUT Toiminta-ajatus Perusopetuksen tarkoituksena on kasvattaa ja opettaa monipuolisesti oppivelvollisuusikäisiä uusikaupunkilaisia opetussuunnitelmissa määritellyillä tavoilla ja päästä niissä esitettyihin tavoitteisiin kiinteässä vuorovaikutuksessa kodin ja ympäröivän yhteisön kanssa. Perusopetus tukee oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Talousarvion 2017 tavoitteet Talousarvion 2017 mittarit Talousarvion 2017 tavoitetaso Peruskoulun päättötodistuksen saaneet sijoittuvat välittömästi jatko-opintoihin. Jatko-opintoihin sijoittuneiden määrä 100 % Atk-laitekannan lisääminen Uudenkaupungin yleissivistävän koululaitoksen TVT-strategian mukaiseksi neljässä vuodessa (alaluokilla 0,5 ja yläluokilla 1 kone oppilasta kohden yhteensä 600 koneella). Tietokoneiden/tablettien määrä suhteessa oppilasmäärään Atk-laitekannan lisääminen siten, että alaluokilla on 0,23 ja yläluokilla 0,47 konetta oppilasta kohden; yhteensä 150 koneella. Oppimisympäristöjen digitalisaation vahvistaminen. Tvt-vertaismentorien määrä Jokaisessa perusopetusta antavassa koulussa on vähintään yksi tvt-vertaismentori. Äidinkielen kielenhuollon osaamisen edistäminen Kielenhuollon osaamisen arviointi Kielenhuollon osaamisen tulokset paranevat edelliseen arviointiin verrattuna. Uutta Opetusryhmien pienentämiseksi saatu valtion erityisavustus on loppunut ja yksi avustuksella toiminut opetusryhmä on toiminut alkaen kaupungin omalla rahoituksella. Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja erityisopetuksen laadun kehittämiseen saadulla valtionavustuksella on palkattu yksi koulunkäynninohjaaja. Perusopetuksen uuden, käyttöönotetun, opetussuunnitelman mukaisesti opetusmenetelmiä ja työtapoja kehitetään. Uusi opetussuunnitelma ei toteudu ilman digioppimista, jonka vuoksi TVT:n kehittäminen on välttämätöntä. Tietokoneiden määrä kouluissa kasvaa jatkuvasti. Näiden käytön mahdollistamiseksi tarvitaan TVT-osaamista kouluihin. Myös koulujen erilaisten atk-ohjelmien ja verkkojen sujuva käyttö vaatii TVT-tukea kouluihin. Perusopetuspalveluihin on varattu määräraha koulujen yhteisen TVT-tukihenkilön palkkaamiseen. Koulunkäynninohjaajien ja iltapäivätoiminnan koordinoinnin resurssista n. 30 % kohdennetaan projekti/oppilashuolto/erityisopetusosaamisen vahvistamiseen. Mm. Uudenkaupungin lukion vetovoimaisuuden lisäämiseksi on tarpeellista lisätä perusopetukseen äidinkielen tunteja. Tämä helpottaa selviytymistä yleisesti toisella asteella sekä lukio-opinnoissa (aloite on tullut lukiolta) ja mahdollistaa nykyiseen verrattuna useamman oppilaan hakeutumisen lukioon.

7 Perusopetuspalvelut TP 2015 TA Ulkoinen toimintakate Resurssit TP 2015 TA Henkilöstön määrä 139,9 138,5 138,2 138,2 138,2 Tilivelvolliset Opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja PERUSOPETUSPALVELUT ulkoiset ja sisäiset toimintatuotot ja -kulut Esitys 2017 TS 2018 TS 2019 Tili TP 2015 TA 2016 Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut tuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKULUT Muut rahoituskulut RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Suunnitelman mukaiset poistot POISTOT JA ARVONALENNUKSET YHTEENSÄ Suoritteet Opetustunnit perusopetus Opetustunnit esiopetus Ohjaustunnit iltapäivätoiminta Oppilaat perusopetuksessa Oppilaat koulun esiopetuksessa Oppilaat iltapäivätoiminnassa Perusopetusryhmät Oppilaat / perusopetusryhmä 16,4 16,6 17,2 Opetustunnit /perusopetusryhmä 31,4 31,4 31,4

8 TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ Toiminta-ajatus Uudenkaupungin lukio tuottaa opetustoimintaa yli 16-vuotiaille opiskelijoille vahvistettujen opetussuunnitelmien mukaisesti. Tavoitteena on opetuksen mahdollisimman korkea laatu, joka takaa hyvän menestyksen myös ylioppilaskirjoituksissa ja jatko-opinnoissa. Uudenkaupungin kaupunki vastaa sekä Uudenkaupungin lukion että kaupungin alueella sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen (Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novidan) koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluista. Koulupsykologi ja koulukuraattori antavat opiskelun tukea ja ohjausta, jolla edistetään opiskeluyhteisön hyvinvointia ja yhteistyötä opiskelijoiden perheiden ja muiden heidän opiskeluaan tukevien läheisten kanssa sekä tuetaan yksittäisten opiskelijoiden oppimista, hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. Vakka-Suomen kansalaisopisto järjestää toiminta-alueensa asukkaille monipuolista vapaan sivistystyön koulutusta ja mahdollisuuksia oppimiseen ja omaehtoiseen itsensä kehittämiseen. Opiston toiminta perustuu opiskelijan omien lähtökohtien ja valintojen kunnioittamiseen ja luo edellytyksiä elinikäiselle oppimiselle sekä elämää yleensä että työelämää varten. Talousarvion 2017 tavoitteet Talousarvion 2017 mittarit Talousarvion 2017 tavoitetaso Sähköisten kurssikokeiden lukumäärän lisääminen. Sähköisten kurssikokeiden lukumäärä verrattuna lukuvuoteen Sähköisten kurssikokeiden lukumäärä on suurempi kuin lukuvuonna Lukion vetovoimaisuuden lisääminen. Prosenttiosuus Uudenkaupungin peruskouluista päättötodistuksen saaneista, jotka valitsevat Uudenkaupungin lukion Prosenttiosuus on korkeampi kuin vuonna Ylioppilastutkintoon osallistuvien, koko tutkintoa suorittavien hylkäysprosentti on alhainen. Ylioppilastutkintolautakunnan vuosittaiset tilastot Ylioppilastutkintoon osallistuvien hylkäysprosentti koko tutkintoa suorittavien osalta on alle valtakunnan keskiarvon. TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ TP 2015 TA Ulkoinen toimintakate

9 Resurssit lukiossa TP 2015 TA Henkilöstön määrä 14,6 16,2 16,1 16,1 16,1 Uutta Kaupunginvaltuusto on päätöksellään hyväksynyt Uudenkaupungin kaupungin vuoden 2016 talousarvioasetelman, jonka mukaisesti toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön tulosalueet on yhdistetty yhdeksi sitovuustason tulosalueeksi. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet portaittain syksystä 2016 alkaen. Kirjoituksia varten on investoitu laitteistoa ja yhteyksiä koetilaan. Lukion uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön Opetussuunnitelma edellyttää uusia sähköisiä oppimateriaaleja, luokkien sähköistämisen päivittämistä ja sähköisiä kurssikokeita. Vakka-Suomen kansalaisopiston toiminnassa vahvistuu opettajien täydennyskoulutus. Tilivelvolliset Lukion rehtori TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ ulkoiset ja sisäiset toimintatuotot ja -kulut Tili TP 2015 TA 2016 Esitys 2017 TS 2018 TS 2019 Myyntituotot Tuet ja avustukset Muut tuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKULUT Muut rahoituskulut RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Suunnitelman mukaiset poistot POISTOT JA ARVONALENNUKSET YHTEENSÄ Suoritteet lukiossa Opetustunnit Opiskelijat Varsinaiset opiskelijat Ulkokuntalaiset opiskelijat Opetuskurssit

10 INVESTOINTIESITYS SIVISTYSPALVELUKESKUS OPETUS- JA KASVATUSPALVELUT VARHAISKASVATUS päiväkoteihin ja ryhmikseen leikkikeittiöt ja -sermit, seinäkkeet päiväkotien kalusteet ja liikuntavälineet salien penkkien uusiminen, kaappisängyt VARHAISKASVATUS PERUSOPETUSPALVELUT koulukalusteiden uudistaminen koululuokkien koneet ja laitteet atk-verkkojen rakentaminen ja uudistaminen sekä atk-laitteiden hankinta valtionosuus PERUSOPETUSPALVELUT TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ lukion luokkien ja yhteisten tilojen kalusteet TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018 2020 Opetus- ja kasvatuslautakunta 28.9.2017 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Koulutuslautakunta 26.9.2012 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Tilinpäätös 2015

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Tilinpäätös 2015 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Tilinpäätös 2015 Opetus- ja kasvatuslautakunta 30.3.2016 1.3 Sivistyspalvelukeskus Opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan katsaus kouluja ja luokkahuoneita opitaankin jo uudella tavalla.

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30 SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 123 2013 Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT 16.10.2017 10:50:30 Myyntituotot 670 905 636 575 602 290 602 290 602 290 Maksutuotot 50 946 52 035

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Käyttösuunnitelma 2018 Varhaiskasvatus Perusopetuspalvelut Toisen asteen koulutus ja vapaa sivistystyö Opetus ja kasvatuslautakunta 31.1.2018 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI OHJE Talouspalvelut

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos % Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

TALOUSARVIO Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Investoinnit (-1,1 M ) Rahoitus, netto Yli-/alijäämä

TALOUSARVIO Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Investoinnit (-1,1 M ) Rahoitus, netto Yli-/alijäämä TALOUSARVIO 2019 (ulkoinen) Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Menot -17 479 450 (-17,2 M ) Poistot -1 300 000 (- 1,1 M ) Tulot 18 819 900 (18,4 M ) Investoinnit -1 295 000 (-1,1 M ) Rahoitus, netto

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta Toiminnan sisältö ja laajuus Sisältö: Laajuus kulut /tuotot Hallintopalvelut: Hallinto-, talous- ja suunnittelupalvelut Yleissivistävä opetus: Perusopetus ja lukiokoulutus

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Päivitetty /AP

Päivitetty /AP Päivitetty 21.2.2018/AP EKSOTE Eksote yhteensä TP2017 Muutos, Muutos, % 2018 vs. 2017 2018 vs. 2017 TP2016 Muutos, % 2017 vs. 2016 Myyntituotot jäsenkunnilta 435 346 440 215-4 869-1,1 % 451 135-2,4 % Muut

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION

Lisätiedot

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016

51 KÄYTTÖTALOUSOSA SVOL ,pöytäkirjan liite 1, Dno 339/ /2016 51 KÄYTTÖTALOUSOSA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA TOT 2015 TA 2016 TA 2017 Toimintatuotot 4 891 900 4 292 275 4 357 833 Myyntituotot

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 2014 TA TA 2016 TA 2017 TA 2018 00004100 SOSIAALITOIMISTO Myyntituotot 2 610 2 400,00 Muut toimintatuotot 364 2 974 2 400,00 Henkilöstökulut -63 570-69 047,00-63 761,00 Palvelujen

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS KEMIN KAUPUNKI Sivu 1 81410000 KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3310 MYYNTITUOTOT 192.000,00 192.000,00 35.250,00 156.750,00 18,4 3330 TUET JA AVUSTUKSET 2.496,50-2.496,50-100,0 3335 MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015 Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000051 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -79.077,30-77.142-239.180-78.307-58.468,54 75,8 4300 Palvelujen ostot

Lisätiedot

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Sastamalan kaupunki Pääbudjetti INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Palkat ja palkkiot -306 000-309 500-309

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ 31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688 Joroisten kunta Sivu 1 07.01. Ulkoinen/Sisäinen 01.01. - 31.12. 003006 Opetussuunnitelma 2014-4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -8 688 6999 VUOSIKATE

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Mäntyharjun kunta Sivu 1 16.10.2018 Toteutumavertailu 8:56:47 EUR Ulkoinen 01.01.2018-30.09.2018 Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos 01-09 01-09 % eur TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Ulkoinen/Sisäinen Kunnanvaltuusto Henkilöstökulut -5.524,15-6.557-4.183,38-6.570 0,2 Palvelujen ostot -8.403,85-17.000-1.973,85-9.900-41,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018 ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0, 00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000

Lisätiedot