Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 9, 10, 11 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kvalt 9 Kutsu valtuuston kokoukseen on työjärjestyksessä mainitussa ajassa ennen kokousta julkaistu kunnantoimiston ilmoitustaululla sekä lähetetty kullekin valtuutetulle ja kunnanhallituksen jäsenelle. Valtuuston päätöksen mukaan ( 15/2011) täydellinen kokouskutsu on toimitettava paikallisiin kauppaliikkeisiin ja pankkeihin. Ilmoitus kokouksen ajasta ja paikasta on ennen kokousta julkaistu sanomalehti Koillis-Lapissa. Kokous on päätösvaltainen Kuntalaki 58 :n mukaan, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on saapuvilla. Pelkosenniemellä tämä tarkoittaa vähintään kymmentä (10) valtuutettua. Pidettiin kokouksen aluksi hiljainen hetki Veli Humalalammen poismenon vuoksi. PÖYTÄKIRJAN TARKISTAJIEN VALINTA Kvalt 10 Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 34 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkistaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla ole toisin päättänyt. Mikäli pöytäkirjan tarkastaja ei hyväksy jonkin päätöksen sisältöä on asia saatettava valtuuston ratkaistavaksi. Työjärjestyksen 25 :n mukaan pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Jutta Pasma esitti Milja Pyhäjärveä. Eija Hietala esitti Pirkko Aueria. ASIALISTAN JA KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Kvalt 11 Valtuuston työjärjestyksen mukaan kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jollei erityiset syyt ole esteenä. Kokouskutsu lähetetään vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Asiat esitellään valtuustolle esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä.
Kunnanvaltuusto 11.4.2012 20 Valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu 53 :ssä tarkoitetulla tavalla, Jos asia on kiireellinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti. Korjattiin 12 liite 4 kunnanhallituksen esityksen mukaiseksi.
Kunnanvaltuusto 11.4.2012 21 Kunnanhallitus 29 29.3.2012 Kunnanvaltuusto 12 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Khall 29 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Hallitusohjelman mukaan vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta. Vahva peruskunta kykenee tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan ja kehittämistyöhön sekä voi tehokkaasti vastata yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen. Hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuu säilytetään kunnilla. Laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden varmistamiseksi ja rahoituksen turvaamiseksi tulee muodostaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen kykeneviä vahvoja peruskuntia. Hallitusohjelman mukaan hallitus ohjaa kuntauudistuksen etenemistä ja käynnistää kokomaan kattavan selvityksen kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. Selvityksen perusteella valmisteltava rakennelaki korvaa PARAS-puitelain. Valtiovarainministeriö asetti virkamiehistä koostuvan Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän 4.3.2011 selvittämään kuntalain kokonaisuudistuksen pohjaksi vaihtoehtoisia kunnallishallinnon rakennemalleja. Työryhmän toimikaudeksi määriteltiin 4.3.2011 30.12.2011. Hallitusohjelman linjausten johdosta valtiovarainministeriö muutti työryhmän toimeksiantoa ja kokoonpanoa 2.9.2011 sekä myöhemmin jatkoi työryhmän toimikautta 30.1.2012 asti. Työryhmän tehtävänä oli laatia hallitusohjelmassa tarkoitettu selvitys kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. Työryhmän tuli laatia esitykset kuntauudistuksen kriteereistä ja toteuttamistavasta siten, että niiden pohjalta hallitus voi määritellä kuntauudistuksen tarkemmat kriteerit ja etenemisen sekä että niiden pohjalta voidaan valmistella hallituksen esitys. Kuntauudistusesitys oli laadittava myös karttamuotoisena.
Kunnanvaltuusto 11.4.2012 22 Kunnanhallitus 29 29.3.2012 Kunnanvaltuusto 12 Työryhmä luovutti selvityksensä hallinto- ja kuntaministerille 8.2.2012. Selvitys koostuu kahdesta osasta. Raportin osassa I Selvitysosa työryhmä kuvaa aikaisempia uudistuksia, uudistuksen tarpeita ja tavoitteita, perustuslain asettamia reunaehtoja, uudistuksen tarkastelunäkökulmia, toteuttamistapoja sekä muutostukea. Raportin osassa II Alueellinen tarkastelu työryhmä esittää maakunnittain kunta- ja palvelurakennetta koskevat esitykset. Työryhmän selvitystä on esitelty aluetilaisuuksissa, Lapin tilaisuus pidettiin Rovaniemellä 27.2.2012. Tilaisuudet ovat osa kuntien kuulemista. Niistä jokaisen yhteyteen on varattu aikaa keskustelulle. Aluetilaisuuksissa ja tällä lausuntomenettelyllä tapahtuvien kuulemisten jälkeen hallitus tekee linjaukset kuntauudistuksen etenemistavoista, kriteereistä sekä uudesta kuntarakenteesta. Kuntauudistukseen liittyy kuntarakenneuudistuksen lisäksi kuntalain kokonaisuudistus, valtionosuusjärjestelmän uudistaminen sekä kuntien tehtävien arviointi. Kuntarakenneuudistus muodostaa hallitusohjelman mukaan pohjan kuntalain kokonaisuudistukselle. Uudistuksessa tarkastellaan uusien rakenteiden näkökulmasta erityisesti kunnan talouden sisäistä ohjausta, kuntien johtamisjärjestelmiä, luottamushenkilöiden asemaa, kuntalain ja erityislakien välistä suhdetta, kunnanosahallintoa sekä kuntien ja markkinoiden välistä suhdetta. Hallitusohjelman mukaan valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään sekä kannustavuutta parannetaan. Hallitus linjasi iltakoulussaan 1.2.2012, että kuntalain kokonaisuudistus sekä valtionosuusjärjestelmää koskeva uudistus aloitetaan välittömästi tämän kuntien lausuntomenettelyn jälkeen. Osana kuntauudistusta arvioidaan lisäksi kuntien tehtäviä. Valtiovarainministeriö asetti 23.11.2011 työryhmän, jonka tehtävänä on osana kuntauudistusta määrittää uusien kuntien tehtävät sekä arvioida mahdollisuudet vähentää kuntien nykyisiä tehtäviä ja velvoitteita. Työryhmä kartoittaa kuntien tehtävät kokonaisuutena ja niiden hoitoa koskevat velvoitteet. Kartoitus käynnistetään keväällä 2012 ja sen perusteella laaditaan analyysi vuoden 2012 loppuun mennessä. Lausunto pyydetään sähköisesti erillisen kyselylomakkeen kautta, jossa on muotoiltu halutut kysymykset. Liitteenä olevaan kyselylomakkeeseen on laadittu kunnan vastaukset, mitkä syöte
Kunnanvaltuusto 11.4.2012 23 Kunnanhallitus 29 29.3.2012 Kunnanvaltuusto 12 tään kunnanvaltuuston käsittelyn jälkeen sähköiselle lomakkeelle.. Kjoht: Lausuntopyyntö, liite nro 2. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys osa II Alueellinen tarkastelu, Lappia koskeva osa (s. 319-339), liite nro 3 Sähköinen kyselylomake vastauksineen (annetaan kokouksessa) liite nro 4. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän esitykset eivät mitenkään sovellu harvaan asuttuun, pitkien etäisyyksien Itä-Lappiin eikä esityksen mukainen suurkunta kykene järjestämään yhdenvertaisesti alueen asukkaiden palveluja vaan palvelujen väistämättömän keskittymisen kautta palvelut asukkaille heikkenevät, 2. Pelkosenniemi kykenee itsenäisenä kuntana parhaiten turvaamaan kuntalaisten peruspalvelut ja tekemään tuloksellista elinkeinopolitiikkaa ja kehittämistyötä ja 3. Kuntien välistä yhteistyötä tulee kehittää ja harvaan asutuille, pitkien etäisyyksien alueille tulee säädöksin vahvistaa ja mahdollistaa joustavia vaihtoehtoisia malleja yhteistyöhön palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa sekä 4. muutoin valtuusto antaa lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiin oheisen vastauslomakkeen mukaiset vastaukset, mitkä syötetään erikseen valtuuston kokouksen jälkeen sähköiselle vastauslomakkeelle. Kunnanjohtaja lisäsi päätösesitykseen: Työryhmän omien asiantuntijoiden esittämä painelaskelma sinänsä osoittaa, että Pelkosenniemen kunnan talous on tasapainossa eri laskentavuosina (vuosina 2012, 2016 ja 2024) ja eri skenaarioissa, eikä painetta veronkorotuksiin ole. Kuntien yhdistäminen ja asukkaiden keskittäminen on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaista ja lisäisi Suomen hiilidioksidipäästöjä ja aiheuttaisi ilmastonmuutoksen kiihtymistä ja kansan varallisuuden hukkaamista rakentamalla Suomi toiseen kertaan keskuksiin. Khall:
Kunnanvaltuusto 11.4.2012 24 Kunnanvaltuusto 12 Kvalt 12 Liitteenä nro 1 Lausuntopyyntö, kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys osa II Alueellinen tarkastelu, Lappia koskeva osa (s. 319-339), sähköinen kyselylomake vastauksineen.
Kunnanvaltuusto 11.4.2012 25 Kunnanhallitus 36 29.3.2012 Kunnanvaltuusto 13 VELI HUMALALAMMEN LUOTTAMUSTOIMET Khall 36 Kunnan luottamustoimissa toiminut Veli Humalalampi on menehtynyt 3.3.2012. Veli Humalalampi (sit.) on valittu: - kunnanvaltuuston jäseneksi 26.10.2008 toimikaudeksi 2009-2012, - sosiaalilautakunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi 22.1.2009 toimikaudeksi 2009-2012, - sivistyslautakunnan varajäseneksi 22.1.2009 toimikaudeksi 2009 2012 sekä - kunnanhallitukseen Pekka Nymanin varajäseneksi 25.1.2011 toimikaudeksi 2011 2012. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a :n mukaan kunnallisissa luottamuselimissä lukuun ottamatta valtuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. Näin ollen uudeksi sosiaalilautakunnan jäseneksi, sivistyslautakunnan varajäseneksi ja kunnanhallituksen varajäseneksi tulee valita mies. Kjoht: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto 1. valitsee sosiaalilautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi, 2. valitsee sosiaalilautakunnan jäsenten keskuudesta uuden puheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi, 3. valitsee sivistyslautakuntaan Nils-Erik Nordlingille uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi sekä 4. valitsee kunnanhallitukseen Pekka Nymanille uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa Nils-Erik Nordlingin nousevan sitoutumattomien 1. varavaltuutetun sijalta kunnanvaltuuston jäseneksi Veli Humalalammen tilalle. Khall: Kvalt 13 Kokous päättyi klo 20.40. * * *
Kunnanvaltuusto 11.4.2012 26 Jutta Pasma esitti sosiaalilautakunnan jäseneksi Tero Luomaahoa. Jutta Pasma esitti sosiaalilautakunnan puheenjohtajaksi Milja Pyhäjärveä. Puheenjohtaja totesi, että koska Milja Pyhäjärvi valittiin sosiaalilautakunnan puheenjohtajaksi, on lautakunnan keskuudesta valittava varapuheenjohtaja. Jutta Pasma esitti sosiaalilautakunnan varapuheenjohtajaksi Antti Oikarista. Jutta Pasma esitti sivistyslautakunnan varajäseneksi Tero Luoma-ahoa. Jutta Pasma esitti kunnanhallituksen varajäseneksi Heikki Tervoa. Valtuusto toteaa Nils-Erik Nordlingin nousevan Veli Humalalammen tilalle valtuutetuksi. Kaikki esitykset hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:15.