Sivu 1/12 Arctic Image ID 172 nimi Arctic Image Keski-Pohjanmaa ei pysty kilpailemaan tällä hetkellä suuremman luokan av- ja elokuvatuotannoista koska alueella ei ole toimintamallia ja kannustinrahajärjestelmää koskien mainoselokuva-, lyhytelokuva-, ja pitkiä elokuvatuotantoja. Ennen mediakeskus LIMEn valmistumista ei alueellamme ollut mahdollista edes esittää varteenotettavaa, houkuttelevaa ja toimivaa mallia. Mediakeskuksessa voidaan nyt tarjota puitteet elokuvien sisäkuvauksiin isossa, ammattimaisessa ja modernissa TVstudiossa, kouluttaa tuotantoihin tasokkaita assistentteja ja muita osaajia sekä tarjota hyvät yhteistyöverkostot. Elokuva ja av-tuotannot ovat taiteen alana paljon mahdollisuuksia antava koska se hyödyntää eri alojen toimijoita monipuolisesti. Eri aloja ovat esimerkiksi matkailu, ravintola ja catering, majoitus, kirjallisuus, markkinointiviestintä, pelit, arkkitehtuuri, rakennusteollisuus, käsityö, TV, musiikki, tanssi, teatteri ja sirkus, animaatio. Alueemme osaamista ja kuvausympäristöjä ei markkinoida tällä hetkellä millään tavalla. Markkinointiin ei ole myös olemassa oikeanlaisia työkaluja kuten tuotanto-opasta, lokaatiopankkia ja avustajapankkia. Lisäksi alueeltamme puuttuu keskitetty rahoitusjärjestelmä av-tuotannoille. Hankealueen maakunnat eivät ole pystyneet hyödyntämään sisältöliiketoiminnan tuomaa näkyvyyttä omassa imagomarkkinoinnissaan. Hankkeen avulla haetaan alueellista yhteistyötä AV-alan yritysverkostojen ja matkailutoimialan yhteenliittymien (Matkailuyhdistykset, visit organisaatiot) välille ja rakennamme toimivia yhteistyöverkostoja alueellisesti ja rajat ylittäen näiden välille. Lisäksi alueiden tapahtumat tarjoavat myös mahdollisuuden Arctic Imagen kanssa tehtävälle yhteistyölle, silloin kuin se on sisällöllisesti mahdollista. 1. Laajentaa rajat ylittävä yhteistyöverkosto AV-toimialan ulkopuolelle (matkailutoimiala / aluemarkkinointi / vientitoimialat hanke-alueella). - Kehitetään toimintamalli, jolla AV-sisältöjen kautta voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti alueen kuntien tai visit-organisaatioiden imagomarkkinointia osana aluemarkkinoinnin toimenpiteitä - Hankkeen avulla tarjoamme alueellisille yrityksille mahdollisuuden kehittää uusia markkinointitapoja jakanavia (toimialariippumattomasti) yritysten omille, strategisesti merkittäville vientimarkkinoille - Lisätään sekä AV-toimialan että matkailutoimialan osaamista yhteistyömalleista jamahdollisuuksista 2. Nostaa alueen tunnettuutta paitsi Pohjoiskalotilla, myös globaalisti, kunkin alueen markkinoinnin tarpeisiin vastaten. - Hankealueen oman, alueellisen identiteetin vahvistaminen: omien alueellisten voimavarojen, osaamisen, alueelta alkunsa saaneiden menestystarinoiden (liiketoiminnan, uusien innovaatioiden, kulttuurin tai tapahtumien) markkinointi uudella tavalla - Hankkeessa lisätään hankealueen (Lappi, Oulu, Koillismaa, Kainuu, Keskipohjanmaa, Troms Fylke,Nordland) näkyvyyttä pitkäkestoisesti ja kustannustehokkaasti valituissa kohdemarkkinoissa - Mahdollistaa uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntymistä (esim. AV-sisältöön pohjautuvien matkailutuotteidenkehittäminen) 3. Edesautetaan AV-toimialan vientitulojen kasvua - Hankealueella tuotettavien ja alueelle tulevien tuotantojen määrän eli tuotantovolyymin kasvattaminen - AV-toimialan työpaikkojen määrän lisääminen - Kerrannaisvaikutuksena matkailutoimialan kehittyminen (yöpymisten määrän kasvaminen, palveluostojen määrän kasvaminen AV-tuotantojen vaikutuksesta) - Edesautetaan uusien sisältötuotantoyritysten syntymistä ja vientitulojen kertymistä 4. Edesautetaan AV-toimialan uusien rahoitusrakenteiden syntymistä - Varmistetaan, että kansallisten insentiivijärjestelmien syntymisen myötä Pohjoiskalotin alueet hyötyvätmaksimaalisesti ja aluetaloudelliset vaikutukset kohdentuvat hankealueelle Tulokset ovat mitattavissa esimerkiksi av-tuotantojen toteutuksen määrällä. Keski-Pohjanmaalla tullaan kuvaamaan useita erilaisia ammattimaisia av-tuotantoja musiikkivideoista ja lyhytelokuvista aina pitkiin elokuviin. Toinen tulosten mittari on se, että kuinka saamme kiinnostusta heräämään alueellisiin tarinoihin ja avtuotannon sisältöideoihin. Saammeko esimerkiksi tuotantoyhtiöitä kiinnostumaan alueemme tarinoista ja toteuttamaan niistä av-tuotantoja. Hankkeen toimenpiteistä taloudellista tukea saavien yritysten kanssa seurataan toimenpiteistä karttuvia tuloksia. Mitataan millaista näkyvyyttä materiaali saa kohdemarkkinassa (medianäkyvyys, sosiaalisen median kampanjat), millainen vaikutus näkyvyydellä on yrityksen myyntiin. AV-toimialan näkökulmasta mitataan sisällön katsoja- / käyttäjämääriä, kansainvälistä myyntiä, taloudellista tuottoa jne. Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus, Business Oulu, Naturpolis, Kainuun ammattiopisto, Film Camp Teemu Haapaniemi konsernipalvelut Aloitusajankohta 1.3.2015 Päättymisajankohta 31.12.2017 Kustannuspaikka Päätösnumero Päätöspvm Hankkeentila Hakemus valmis Hakemuksen pvm Päärahoittaja Muu rahoittaja Päärahoittajan rahoituskanava Interreg Pohjoinen Aluevaikutus Keski-Pohjanmaan Projektityyppi KPEDU osatoteuttaja (partneri) Toiminta-alue maakunta Kansainvälinen Kyllä Koulutushanke Deminimis Kyllä Flat Rate Kyllä Lumpsum Flat Rate % 15,00% rahoitus Päärahoittaja 89 147,00 Kuntien rahoitus 32 417,00 Yksityinen rahoitus 8 105,00 Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 32 417,00 20,00%
Sivu 2/12 Rahoitus yhteensä: 162 086,00 1 257 354,00 Kustannusarvio kpedu 162 086,00 Kustannusarvio muut 1 095 268,00
Sivu 3/12 Developing and testing innovative blended work based learning in VET ID 188 nimi Developing and testing innovative blended work based learning in VET The aim of the project is to embed and mainstream the innovation and adaptation of work based delivery models, piloted as part of the Leonardo MOVE IT (2012-1-GB2-LEO05-08040) project, whilst continuing to advance and understand more about pedagogical approaches in the workplace, opportunities through collaborative learning and advances in the application of new learning technologies. In doing so the project accounts for the economic and political need to provide increased VET workplace opportunities for young people, across all partner countries, by creating a blended learning methodology that incorporates highly effective learning content with efficient methods of delivery. The project addresses the need for high-quality work-based learning with a clear pedagogical purpose, defined learning outcomes and specified objectives that both the learner and the employer are aware of. It uses ICT to maximise access to training by new methods and learning packages with quality-assured use of technology. Flexible, blended Work Based Learning pathways will be produced to meet defined learning outcomes and learning technologies will be used to develop online interactive learning packages, peer learning and assessment. Quality standards will be established to validate the quality of the interactive learning resources that are produced. The methodology and interactive learning resources will be tested and adapted during a 16 month piloting period which will also develop capacity and expertise of partners to enable them to embed an innovative and flexible WBL model within their organisations. Trainers will gain skills in using technology to produce interactive on line learning resources and improvements will be made in the pedagogical understanding of peer learning using social networking in teaching and learning. The project co-ordinator is Myerscough College is a land based and sports college in the Northwest of England that delivers work based learning to apprentices throughout England. The Consortium participants are; IPC Groene Ruimte (NL), a training and consulting centre in the area of environmental management, nature conservation and landscape management, forestry, tree care, environmental technology and industrial safety in the Netherlands; The Vocational College of Central Orbothnia (Kpedu, FI), a nationally recognised training provider in Agriculture and Forestry education, providing education for both youth and adults; The Centre of Supercomputing in Galicia ( CESGA, ES), promote a work environment in the area of high performance computing, communications, and advanced services in the Information and Knowledge Society. It supports initiatives in education and training (e-learning), geographical information systems, and innovation transfer. The activities that will be undertaken are to:- Develop a flexible blended learning pathway based on learner outcomes for a full qualification / WBL period using the approach and further development of the template produced in the MOVE IT project; Improve the enrolment and induction process to support learners in the early stages of their workplace learning; Select three of the learning technologies identified in the MOVE IT project and train trainers in their application to develop quality assured, interactive online learning packages as identified in the learning pathway; Conduct a study on the use of social networking in peer/collaborative learning to improve the pedagogical application and pilot this with learners Test and adapt the WBL methodology and interactive learning packages and from this produce recommendations to inform other training providers, policy makers and stakeholders The project will result in a defined, cost effective blended learning methodology, interactive online learning resources and a methodology for incorporating social networking in learning. The results will be made freely available. Myerscough College (UK, koordinaattori), KPEDU, CESGA (ES) ja IPC Groene Ruimte bv (NL) Koordinaattori toimittaa rahoittajalle. Petri Ahoniemi Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Aloitusajankohta 1.9.2015 Päättymisajankohta 1.9.2018 Kustannuspaikka 0 Päätösnumero Päätöspvm Hankkeentila Hakemus valmis Hakemuksen pvm 30.3.2015 Päärahoittaja EU komissio Päärahoittajan rahoituskanava Erasmus+ Koulutuksen kehittäminen Projektityyppi KPEDU osatoteuttaja (partneri) Toiminta-alue Kansainvälinen Kyllä Koulutushanke Deminimis Flat Rate Lumpsum Flat Rate % 0,00% Keski-Pohjanmaan maakunta
Sivu 4/12 rahoitus Päärahoittaja 54 56 Kuntien rahoitus Yksityinen rahoitus Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 18 186,00 25,00% Rahoitus yhteensä: 72 746,00 357 289,00 Kustannusarvio kpedu 72 746,00 Kustannusarvio muut 284 543,00
Sivu 5/12 Green Care -koulutusmalli toiselle asteelle ID 191 nimi Green Care -koulutusmalli toiselle asteelle Toisen asteen nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen puolelle suunnatussa Green Care hankkeessa kehitetään eri koulutusalojen Green Care osa-alueita valtakunnallisesti. Hankkeen aikana luodaan malli Green Care -koulutusmoduuleista, jotka ovat sisällytettävissä mm. luonnonvara-alana, sosiaali- ja terveysalan, luovien alojen, liiketalouden ja yrittäjyyden sekä tekniikan opintoihin. Koulutusmoduulit täydentävät nykyisiä koulutuksia Green Care yrittäjyyden ja palveluiden kehittymisen vaatimalla tavalla. Hankkeen päätavoitteena on kehittää yhtenäistä Green Care -koulutusosaamista valtakunnallisesti sekä laadukkaasti täydentämään toisen asteen nuorten ja aikuisten ammatillista koulutusta eri aloilla. Yhtenäistä Green Care -koulutuskokonaisuutta ja toteutusmallia tarvitaan turvaamaan toiminnan kehittyminen ammattimaiseksi ja vaikuttavuudeltaan luotettavaksi sekä yhtenäiset valtakunnalliset laatukriteerit täyttäväksi toiminnaksi. Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan Green Care -koulutuskokonaisuus, josta voidaan valita täydentäviä moduuleja eri alojen opintoihin, kuten sosiaali- ja terveysalalla, luonnonvara-alalla, liiketaloudessa ym. Tavoitteena on, että koulutuksen kautta tullut osaaminen virittää uutta elinkeinotoimintaa eri toimialojen rajapinnoissa. Hankkeen hallinnoijana on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän aikuiskoulutus. Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston, PSK Aikuisopiston, Seinäjoen koulutuskuntayhtymän SEDU Aikuiskoulutuksen, Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän sekä Green Care Finland Ry:n kanssa. Hankkeen raportointi hoidetaan rahoittajan ohjeiden mukaisesti. Hankkeen osatoteuttajat toimittavat tarvittavat raportit hallinnoijalle KPEDUlle sovitussa aikataulussa. Mari Äijälä, Satu Sundell Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus Aloitusajankohta 1.11.2015 Päättymisajankohta 31.10.2018 Kustannuspaikka Päätösnumero Päätöspvm Hankkeentila Hakemus valmis Hakemuksen pvm 31.8.2015 Päärahoittaja Muu ELY-keskus Päärahoittajan rahoituskanava Maaseudun kehittämisohjelma Koulutuksen kehittäminen Projektityyppi KPEDU päätoteuttaja (hallinnoija) Toiminta-alue Valtakunnallinen Kansainvälinen Koulutushanke Deminimis Flat Rate Kyllä Lumpsum Flat Rate % 24,00% rahoitus Päärahoittaja 120 00 Kuntien rahoitus Yksityinen rahoitus Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 0,00% Rahoitus yhteensä: 120 00 600 00 Kustannusarvio kpedu 120 00 Kustannusarvio muut 480 00
Sivu 6/12 Intia-verkosto 2015-2016 ID 187 nimi Intia-verkosto 2015-2016 Toisen asteen ammatillisten oppilaitosten Intia-verkoston toiminnan konkreettisena tavoitteena on edistää opettajien, opiskelijoiden, työpaikkaohjaajien ja yritysten muun henkilöstön tietämystä ja osaamista intialaisesta kulttuurista sekä kehittää opetuksen ja oppimisen yhteistyömahdollisuuksia monialaisessa yhteistyöverkostossa kotimaassa ja kohdealueella. Verkosto tukee myös suomalaisen koulutuksen tunnetuksi tekemistä ja Suomi-brändin rakentamista Intiassa. Opettajavaihdon kehittäminen suomalaisten ja intialaisten opettajien välillä syventää globaalia kasvatusnäkökulmaa ja tuo sen useamman opiskelijan ja opettajan ulottuville ammatillisessa koulutuksessa edistäen näin kotikansainvälistymistä. Intia-verkoston toiminta on käynnistynyt työssäoppimispaikkojen kartoituksella vuoden 2008 alussa. Ensimmäiset työssäoppimisjaksot ja opettajien työelämä-/ohjausjaksot toteutettiin hankekaudella 2010 2011. Oppilasvaihtojen alettua vaihtomäärät ovat kehittyneet noususuhdanteisesti (2012-13 = 59 kpl, 2013-14 = 71 kpl). Toimintaa nykyisten yhteistyökumppanien kanssa kehitetään jatkuvasti ja etsitään uusia mahdollisuuksia. Hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on ollut Intia-yhteistyön vakiinnuttaminen osaksi opetus- ja oppimisprosessia, työelämän edellyttämän koulutuksen ja uusien opetussisältöjen kehittäminen sekä liikkuvuuden ja kulttuurivaihdon edistäminen maittemme välillä. Koordinaattori Helsinki Business College/Harri Vesterinen; Jyväskylän ammattiopisto, Keski- Pohjanmaan ammattiopisto, Tampereen ammattiopisto, Turun ammatti-instituutti, Koulutuskeskus Salpaus, Koulutuskeskus Sedu, Salon seudun ammattiopisto, Kouvolan seudun ammattiopisto, Yrkesakademin i Österbotten, Vaasan ammattiopisto, Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu, Espoon seudun koulutusyhtymä Omnia, Savon ammatti-ja aikuisopisto. Hankkeen loppuselvitys 31.7.2017 mennessä, väliselvitys 31.1.2016 mennessä. Eeva-Liisa Jylhä Keski-Pohjanmaan ammattiopisto http://intiaverkosto.ning.com/ Aloitusajankohta 21.5.2015 Päättymisajankohta 31.12.2016 Kustannuspaikka 78113 Päätösnumero Päätöspvm Hankkeentila Käynnissä Hakemuksen pvm Päärahoittaja OPH Päärahoittajan rahoituskanava Valtionav. Koulutuksen kehittäminen Projektityyppi KPEDU osatoteuttaja (partneri) Toiminta-alue Valtakunnallinen Kansainvälinen Kyllä Koulutushanke Kyllä Deminimis Flat Rate Lumpsum Flat Rate % 0,00% rahoitus Päärahoittaja 2 625,00 Kuntien rahoitus Yksityinen rahoitus Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 875,00 25,00% Rahoitus yhteensä: 3 50 100 00 Kustannusarvio kpedu 3 50 Kustannusarvio muut 96 50
Sivu 7/12 Las Valmas ID 186 nimi Las Valmas Valma-koulutuksen kehittäminen Hankkeeseen resursoidaan ohjaaja, jonka toimenkuvaan kuuluu työelämään tutustumisten ja koulutusalakokeilujen järjestäminen sekä saattaen vaihtaminen näihin. Tehdään koulutuksen järjestäjäkohtainen sopimus yhteistyön toteuttamisesta Valman ja perustutkintojen välillä. Hankkeen aikana yksi pakollinen 10 osp toteutetaan kaksi kertaa lukuvuodessa, joustavien siirtymien mahdollistamiseksi. Opettajille ja ohjaajille tarjotaan työnohjausta, joka mahdollistaa joustavien yksilöllisten opinpolkujen toteuttamisen. Hankkeen aikana tutustutaan muiden hankekumppaneiden hyviin käytänteisiin. Hankkeessa kehitetään yhteistyötä työelämän, oppisopimustoimiston, ruotsinkielisten oppilaitosten ja erityisammattioppilaisten kanssa Valman yhteistyön kehittämiseksi. Kehittämisenkohteena ovat myös ryhmäyttämistoimet, työparitoiminta, tiimiopettajuus sekä tutoroppiminen. Hankkeessa tehdään sähköinen Valman Hops-pohja, Valma-tarjotin Wilmaan sekä selko-ops verkoston kanssa yhteistyössä. virpi.lammassaari@sedu.fi; jonna.grangard@yrkesakademin.fi; kristina.kullas-norrgard@optimaedu.fi; 'ritva.joki-kolehmainen@jedu.fi'; 'terhi.ontto-panula@vaasa.fi'; Anne Eteläaho <Anne.Etelaaho@kpedu.fi>; 'eveliina.tyynela@kpedu.fi'; patrik.lindgren@optimaedu.fi; hannele.hiippala@vaasa.fi; 'riitta.rauhala@luovi.fi'; 'helena.pahkala@luovi.fi'; carina.skjal@vaasa.fi; Ulla.Tiitu@sedu.fi; Elina.Forslund@sedu.fi; Anne.Ojalehto@sedu.fi; Alisa.Maansaari@sedu.fi; juha.lampi@edu.vaasa.fi OPh:n ohjeiden mukaisesti, väli- ja loppuraportti, Anne Eteläaho Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Aloitusajankohta 4.8.2014 Päättymisajankohta 31.12.2016 Kustannuspaikka 84/422/2015 Päätösnumero Päätöspvm Hankkeentila Käynnissä Hakemuksen pvm 2.4.2015 Päärahoittaja OPH Päärahoittajan rahoituskanava Valtionav. Koulutuksen kehittäminen Projektityyppi KPEDU osatoteuttaja (partneri) Toiminta-alue Ylimaakunnallinen Kansainvälinen Koulutushanke Kyllä Deminimis Flat Rate Lumpsum Flat Rate % 0,00% rahoitus Päärahoittaja 27 938,00 Kuntien rahoitus Yksityinen rahoitus Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 8 545,00 25,00% Rahoitus yhteensä: 34 179,00 262 331,00 Kustannusarvio kpedu 34 179,00 Kustannusarvio muut
Sivu 8/12 Motit liikkeelle - Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen ID 190 nimi Motit liikkeelle - Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle -hanke on Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa toimiva koulutushanke. Kohderyhmänä ovat Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakuntien alueilla asuvat potentiaaliset ja varsinaiset metsänomistajat metsänomistuksen muodosta riippumatta. Hanke 1. Järjestää metsänomistajille koulutusta ja tiedotusta aiheista, jotka parantavat heidän valmiuksiaan harjoittaa yrittäjämäistä metsätaloutta. 2. Kouluttaa uusia metsänomistajia käynnistämään metsiensä hoito ja käyttö tavalla, joka toteuttaa heidän tavoitteitaan. 3. Kouluttaa metsänomistajia, joilla on potentiaalisia mahdollisuuksia metsien käytön, metsänhoidon tai metsäluonnon hoidon lisäämiseen. 4. Lisää koulutuksella metsänomistajien tietoisuutta ja valmiuksia käyttää digitaalisia palveluja 5. Nostaa koulutuksen avulla esille metsiin liittyviä arvoja, joiden avulla metsänomistajat voivat yhteensovittaa metsiensä käyttöön liittyviä tavoitteita Hankkeen päätavoitteena on koulutuksen avulla lisätä metsänomistajien tietoisuutta omistamiensa metsien mahdollisuuksista, kannustaa yrittäjämäiseen metsätalouden harjoittamiseen ja luoda edellytyksiä päätöksentekoon, joka johtaa metsien monipuoliseen käyttöön, hyvään metsänhoitoon ja metsäluonnon monimuotoisuudesta huolehtimiseen. Hankkeessa parannetaan metsänomistajien osaamista, välitetään uusinta tutkimustietoa sekä edistetään verkostoitumista. Lisäksi haetaan uusia ratkaisuja ja toimintamalleja yrittäjämäiseen metsätalouden harjoittamiseen. Hankkeen hallinnoija on Suomen metsäkeskuksen läntinen palvelualue. Hanke toteutetaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän aikuiskoulutuksen, Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Sedu Aikuiskoulutuksen ja metsänhoitoyhdistys Keskipohjan kanssa. Hankkeen osatoteuttaja KPEDU toimittaa raportointiin tarvittavat tiedot hankkeen hallinnoijalle sovitussa aikataulussa. Jani Lehtimäki Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus Aloitusajankohta 1.11.2015 Päättymisajankohta 31.10.2018 Kustannuspaikka Päätösnumero Päätöspvm Hankkeentila Hakemus valmis Hakemuksen pvm Päärahoittaja Muu ELY-keskus Päärahoittajan rahoituskanava Maaseudun kehittämisohjelma Aluevaikutus Projektityyppi KPEDU osatoteuttaja (partneri) Toiminta-alue Ylimaakunnallinen Kansainvälinen Koulutushanke Kyllä Deminimis Flat Rate Kyllä Lumpsum Flat Rate % 24,00% rahoitus Päärahoittaja 153 00 Kuntien rahoitus Yksityinen rahoitus 17 00 Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 0,00% Rahoitus yhteensä: 170 00 900 00 170 00
Sivu 9/12 Kustannusarvio kpedu Kustannusarvio muut 730 00
Sivu 10/12 Nordplus Junior: Mobilitet för lärare och elever ID 189 nimi Nordplus Junior: Mobilitet för lärare och elever Hanke edistää opettajien ja opiskelijoiden työ/opiskeluvaihtoa. Opettajavaihtoa tapahtuu lukuvuonna 2015-16, jolloin 2 opettajaa kustakin maasta; Norjasta, Tanskasta, Ahvenanmaalta ja Suomesta, vierailee toisen maan oppilaitoksessa viikon. Opiskelijavaihtoa tapahtuu v.2015-2018 samojen maiden välillä, niin että opiskelijat suorittavat työssäoppimista jossakin Pohjoismaassa. Opiskelijavaihdon pituus vaihtelee 2-4 viikkoa. Hankkeessa korostetaan myös kestävää kehitystä ja uusia sähköisiä medioita. Antaa opettajalle/opiskelijalle uusia ideoita, itseluottamusta ja tuntemusta Pohjoismaista sekä lisätä kielitaitoa. Projektiin osallistuvat: Keski-Pohjanmaan Ammattiopisto, Hyvinvointiala SuomiKristiansund videregående skole, NorjaSocial- og sundhedsskolen Fredericia, Vejle, Horsens TanskaÅlands yrkesgymnasium Suomi Väliraportti 15. kesäkuuta vuosittainloppuraportti 31.8.2018 Carin Uusitalo Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Aloitusajankohta 1.8.2015 Päättymisajankohta 31.7.2018 Kustannuspaikka 78114NPJR2015 Päätösnumero NPJR- 2015/10210 Päätöspvm 1.6.2015 Hankkeentila Käynnissä Hakemuksen pvm 19.2.2015 Päärahoittaja Muu rahoittaja Päärahoittajan rahoituskanava Koulutuksen kehittäminen Projektityyppi KPEDU päätoteuttaja (hallinnoija) Toiminta-alue Kokkolan seutukunta Kansainvälinen Kyllä Koulutushanke Deminimis Flat Rate Lumpsum Flat Rate % 0,00% rahoitus Päärahoittaja 3 35 Kuntien rahoitus Yksityinen rahoitus Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 0,00% Rahoitus yhteensä: 3 35 15 06 Kustannusarvio kpedu 3 35 Kustannusarvio muut 11 71
Sivu 11/12 Ydinosaajat - Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa ID 185 nimi Ydinosaajat - Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Pohjois-Suomessa on suunnitteilla useita suurhankkeita mm. kaivannaisteollisuuteen, hiukkasfysiikan tutkimukseen ja energiantuotantoon liittyen. Pyhäjoelle rakennettava Fennovoima Oy:n ydinvoimala on merkittävä hanke koko Suomessa. Voimalaitosprojekti lisää alueen kansainvälisyyttä sekä tuo mukanaan työpaikkoja ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ydinvoimalaitoksen rakentaminen ja käyttö vaativat monen alan osaajia. Osaamistarpeen tyydyttämiseksi pohjoissuomalaiset koulutusorganisaatiot ovat muodostaneet yhteistyöryhmän, jossa ovat mukana lähes kaikki julkiset oppilaitokset Kokkola-Kajaani-Rovaniemi kolmion rajaamalta alueelta. Työryhmässä on mukana myös muutama kaupallinen koulutusorganisaatio. Yhteistyöryhmän koordinaattorina toimii Centria ammattikorkeakoulu. Hanke toimii Pohjois-Suomen alueen suurhankkeiden työalustana tai runkona, jonka toimenpiteistä versoo uusia tutkimus-, kehitys- ja koulutustoimenpiteitä. Hankkeen keskeisenä tehtävänä on mahdollistaa uusien, samaan teemaan liittyvien tutkimus-, kehitys- ja koulutushankkeiden käynnistyminen. Lisäksi hankkeen toimijoista koostuva osaamisverkosto ohjaa rungosta versovia toimenpiteitä oikeaan suuntaan. Hankeaikaisena päätavoitteena on valmistella ja ottaa käyttöön koulutusorganisaatioiden yhteistoimintamalli, joka mahdollistaa organisaatioiden koulutussisältöjen kehittymisen vastaamaan suurhankkeiden asettamiinammattitaitovaatimuksiin ja jonka avulla kunkin organisaation palveluksessa olevat alansa osaajat voivat tarjota osaamisensa eri paikkakunnilla toteutettavien koulutusohjelmien käyttöön. Hankkeen toimenpitein tuetaan toteuttajaorganisaatioiden tutkimus- ja kehitysinfrastruktuurin suuntaamista suurhankkeiden tarpeita vastaaviksi tarpeetonta päällekkäisyyttä välttäen. Hankkeen avulla koulutusorganisaatioiden tuottama koulutus ja palvelut liitetään osaksi suurempaa asiantuntijaverkostoa. Pääasiallisena pitkän tähtäimen tavoitteena hankkeella on alueen osaamistason nostaminen vastaamaan suurhankkeiden tarpeita. Hankkeen käynnistämällä yhteistyöllä varmistetaan ammattitaitoisten ja osaavien työntekijöiden sekä yrittäjien saatavuus suurhankkeiden toteutukseen Pohjois-Suomen alueelta. Yhtenä tavoitteena on lisätä opetushenkilöstön asiantuntijuutta suurhankkeiden erityispiirteiden osalta ja kehittää oppilaitosten ammatillista koulutusta vastaamaan suurhankkeiden tarpeita. Koulutusorganisaatioiden ja yritysten välistä yhteistyötä pyritään tiivistämään yritysten harjoitteluohjaajien kouluttamisella. Tässä hankkeessa koulutusorganisaatioiden verkosto sisällyttää ydinvoimaan liittyvää osaamista parhaaksi katsomassaan muodossa organisaatioiden tarjoamiin oppimissisältöihin ja synnyttää suurhankkeiden koulutustarjotin Pohjois-Suomeen. Ensimmäisessä vaiheessa koulutustarjottimen sisältöä suunnitellaan ydinvoima-alan ja tekniikannäkökulmasta. Hankkeen tuella kartoitetaan käytettävissä olevat suurhankkeiden (pilottivaiheessa erityisesti ydinvoima-alan) kouluttajatahot ja koulutusmateriaalit sekä koostetaan ja tarvittaessa täydennetään niistä tarkoitukseen soveltuvat opetusmateriaalit. Hanke toimii Pohjois-Suomen alueen suurhankkeiden työalustana tai runkona, jonka toimenpiteistä versoo uusia tutkimus-, kehitys- ja koulutustoimenpiteitä. Hankkeen keskeisenä tehtävänä on mahdollistaa uusien, samaan teemaan liittyvien tutkimus-, kehitys- ja koulutushankkeiden käynnistyminen. Lisäksi hankkeen toimijoista koostuvaosaamisverkosto ohjaa rungosta versovia toimenpiteitä oikeaan suuntaan. Hankeaikaisena päätavoitteena on valmistella ja ottaa käyttöön koulutusorganisaatioiden yhteistoimintamalli, joka mahdollistaa organisaatioiden koulutussisältöjen kehittymisen vastaamaan suurhankkeiden asettamiin ammattitaitovaatimuksiin ja jonka avulla kunkin organisaation palveluksessa olevat alansa osaajat voivat tarjota osaamisensa eri paikkakunnilla toteutettavien koulutusohjelmien käyttöön. Koulutussisältöjen kehittäminen mahdollistaa oikean tiedon siirtämisen koulutusorganisaatioiden olemassa oleviin koulutusohjelmiin ja yrityskoulutuksiin. Pyrkimyksenä on saattaa paras mahdollinen osaaminen kaikkien verkostoon kuuluvienorganisaatioiden käytettäväksi kustannustehokkaasti. Samalla karsitaan tarpeettomia päällekkäisyyksiä ja sovitaan kouluttajaorganisaatioiden välisestä työnjaosta. Hankkeen toteuttajaorganisaatioilla on käytettävissään monipuoliset oppimis- ja laboratorioympäristöt, joiden käyttöä suurhankkeiden koulutuksessa lisätään yhteishankkeen avulla. Hankkeen toimenpitein tuetaan toteuttajaorganisaatioiden tutkimus- ja kehitysinfrastruktuurin suuntaamista suurhankkeiden tarpeita vastaaviksi tarpeetonta päällekkäisyyttä välttäen. Hankkeen avulla koulutusorganisaatioiden tuottama koulutus ja palvelut liitetään osaksi suurempaa asiantuntijaverkostoa. Edellä kuvatun kaltainen yhteistyömalli palvelee alueellisten, valtakunnallisten ja jopa kansainvälisten suurhankkeiden koulutustarpeita. Haettavalla hankkeella yhteistoimintamalli voidaan pilotoida ja saatujen kokemusten avulla monistaa palvelemaan muita vastaavantyyppisiä suurhankkeita. Pyrkimyksenä on välttää käynnistämästä uusia koulutusohjelmia yksittäisten suurhankkeiden vuoksi vastaten kuitenkin niiden synnyttämiin osaamistarpeisiin. Pääasiallisena pitkän tähtäimen tavoitteena hankkeella on alueen osaamistason nostaminen vastaamaan suurhankkeiden tarpeita. Hankkeen käynnistämällä yhteistyöllä varmistetaan ammattitaitoisten ja osaavien työntekijöiden sekä yrittäjien saatavuus suurhankkeiden toteutukseen Pohjois-Suomen alueelta. Ydinvoimalan osalta pyritään varmistamaan, että ydinvoimalaprojekti saa osaavia ja motivoituneita työntekijöitä sekä rakennusvaiheessa että voimalan käyttövaiheessa. Pitkällä aikavälillä pyritään siihen, että yritysten kilpailukyky suurhankkeissa paranee ja liiketoiminta kehittyy sekä kansainvälistyy. Yhtenä tavoitteena on lisätä opetushenkilöstön asiantuntijuutta suurhankkeiden erityispiirteiden osalta ja kehittää oppilaitosten ammatillista koulutusta vastaamaan suurhankkeiden tarpeita. Hankkeella pyritään myös mahdollistamaan ja helpottamaan organisaatioiden ja ihmisten osallistumista ydinvoimaprojektiin. Koulutusorganisaatioiden ja yritysten välistä yhteistyötä pyritään tiivistämään yritysten
Sivu 12/12 harjoitteluohjaajien kouluttamisella. Yrityksissä toimiville harjoitteluohjaajille luodaan nykyistä paremmat valmiudet ohjata opiskelijoiden harjoittelua työpaikalla, jolloin harjoittelujaksoista saadaan enemmän hyötyä sekä opiskelijalle että yritykselle. Tämän hankkeen aikana tiivistetään myös opetushenkilöstön ja yritysten välistä tiedonvaihtoa mahdollistamalla opettajille työelämäjaksoja, joiden aikana ajantasaista tietoa siirtyy sekä yrityselämästä opetukseen että toisinpäin. Tässä hankkeessa koulutusorganisaatioiden verkosto sisällyttää ydinvoimaan liittyvää osaamista parhaaksi katsomassaan muodossa organisaatioiden tarjoamiin oppimissisältöihin ja synnyttää suurhankkeiden koulutustarjotin Pohjois-Suomeen. Ensimmäisessä vaiheessa koulutustarjottimen sisältöä suunnitellaan ydinvoima-alan ja tekniikan näkökulmasta. Hankkeen tuella kartoitetaan käytettävissä olevat suurhankkeiden (pilottivaiheessa erityisesti ydinvoima-alan) kouluttajatahot ja koulutusmateriaalit sekä koostetaan ja tarvittaessa täydennetään niistä tarkoitukseen soveltuvat opetusmateriaalit. Kehitettävää ydinvoimakoulutustarjotinta voidaan hyödyntää myös myöhemmin mahdollisesti käynnistyvien ydinvoimahankkeiden tukemisessa. Koulutustarjotin on mahdollista tuotteistaa ja kansainvälistää sekä hyödyntää mallia muiden suurhankkeiden tarpeisiin vastaavien koulutustarjottimien luomisessa. Koulutustarjotin muodostuu hankkeen aikana suunniteltavista moduuleista. Moduulit puolestaan rakentuvat kursseista, joita tarjoaa joko yksittäinen oppilaitos tai useampi oppilaitos yhdessä. Koulutustarjottimeen kirjataan näkyviin myös kurssien kouluttajien nimet, jotta verkostossa oleva osaaminen olisi mahdollisimman helposti ja laajasti hyödynnettävissä. Hallinnoija: Centria ammattikorkeakoulu Oy Partnerit: Ammattiopisto Lappia / Kemi-Torniolaakson koulutuskuntayhtymä, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Lapin ammattikorkeakoulu Oy, Oulun aikuiskoulutuskeskus Oy, Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Oulun yliopisto, Pohto Oy, PSK-Aikuisopisto / Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö, Raahen aikuiskoulutuskeskus Oy, Raahen koulutuskuntayhtymä, Rakennusteollisuuden koulutuskeskus RATEKO Päärahoittajan ja hankkeen hallinnoijan antamien ohjeiden mukaisesti. Oman osuuden raportointi erikseen. Teemu Mäkinen Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus Aloitusajankohta 1.1.2015 Päättymisajankohta 30.4.2017 Kustannuspaikka 86507 Päätösnumero Päätöspvm Hankkeentila Käynnissä Hakemuksen pvm Päärahoittaja Muu ELY-keskus Päärahoittajan rahoituskanava ESR Aluevaikutus Projektityyppi KPEDU osatoteuttaja (partneri) Toiminta-alue Ylimaakunnallinen Kansainvälinen Koulutushanke Deminimis Flat Rate Lumpsum Flat Rate % 0,00% rahoitus Päärahoittaja 24 804,00 Kuntien rahoitus Yksityinen rahoitus 1 001,00 Muu julkinen rahoitus Kpedun omarahoitusosuus 5 202,00 17,00% Rahoitus yhteensä: 31 007,00 929 356,00 Kustannusarvio kpedu 31 007,00 Kustannusarvio muut 898 349,00