KOKKIKERHON reseptivihko Kevät 2013
KOKKIKERHO 1 ja 2 reseptivihko (Laktoositon, maidoton) ESPANJALAINEN MUNAKAS ELI PERUNATORTILLA (4:LLE) 500 g perunoita 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 0,5 dl öljyä 1 tl suolaa mustapippuria 5 kananmunaa Kuori ja viipaloi perunat. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy isossa paistinpannussa. Lisää perunaviipaleet ja kuullota niitä 20 30 minuuttia silloin tällöin hämmentäen, kunnes ne ovat lähes kypsiä. Lisää kypsymisen puolivälissä sipuli ja murskattu valkosipuli. Sekoita munien rakenne rikki kulhossa. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada munaseos pannuun perunoiden päälle. Valuta hyytymätöntä munakasta reunoille ja auta lastalla valumaan pannun pohjalle asti. Kypsennä noin viisi minuuttia. Kun tortilla on pohjasta hyytynyt, pane iso kansi tai vati pannun päälle ja kiepauta munakas ylösalaisin. Valuta munakas takaisin pannuun. Kypsennä vielä hetki, jotta toinenkin puoli saa väriä. Tarjoa kuumana tai kylmänä. HEDELMÄSALAATTI ( 4:LLE ) 2persikkaa tai purkki säilykepersikoita 2 päärynää tai purkki säilykepäärynöitä 2 pientä purkkia ananassäilykettä 2 banaania Tuoreita hedelmiä käyttäessäsi voit laittaa päälle siirappia Leikkaa hedelmät sopivan pieniksi paloiksi. Sekoita hedelmäpalat keskenään ja asettele tarjoiluvadille. (Tuoreita hedelmiä käyttäessäsi kaada siirappi päälle ja anna maustua jääkaapissa 10 min.) KREIKKALAINEN SALAATTI (8:lle) 1/2 kerää rapeaa salaattia
4 tomaattia kurkku 1 punasipuli ( keltasipuli käy hyvin ) 1 vihreä paprika 150 g feta-juustoa muutama musta oliivi ( vähän kaprista ) 1-2 dl oliiviöljyä ripaus oreganoa suolaa Halkaise ja pese salaatti sekä revi salaatti sopivan kokoisiksi palasiksi. Pese ja paloittele tomaatit. Kuori ja viipaloi tai paloittele kurkku. Pese paprika ja poista siemenkota. Viipaloi sekä paprika että sipuli. Pane salaatti ja vihannekset kulhoon ja lisää oliivit, kaprikset sekä oregano, suolaa ja sekoita. Kuutioi feta-juusto ja lisää salaattiin. Kaada oliiviöljy vihannesten päälle. Tarjoa esim. patongin kera.
TEELEIPÄ (4:lle) 2 dl kaurahiutaleita 2 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta ½tl suolaa 2dl maitoa 2rkl öljyä Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon neste ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta mahdollisimman vähän. Taputtele taikina leivinpaperille. Voit estää taikinan tarttumisen sormiin laittamalla pintaan ja sormiin hiukan jauhoa taputtelun ajaksi. Paista uunissa 250-asteen lämmössä n. 10 min. Voit soveltaa taikinaa hiukan lisäämällä esim. porkkanaraastetta 1 dl ja/tai juustoraastetta 1 dl. TZATZIKI (4:LLE) puolikas (150 g) kurkku 1/2 tl suolaa 1-2 valkosipulin kynttä 2 dl turkkilaista jogurttia 1 tl sokeria mustapippuria tuoretta minttua Raasta kurkku. Laita se siivilään ja sekoita joukkoon suola. Anna ylimääräisen nesteen valua pois. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä kaikki ainekset. (Mausta halutessasi hienonnetulla mintulla.) Voit tarjota alkupalana vaalean, rapeakuorisen maalaisleivän kanssa sekä erilaisten liha-, kala- ja kasvisruokien lisäkkeenä. Tzatzikin kanssa sopivat myös kalamata-oliivit, kirsikkatomaatit ja salaattijuusto.
PIZZA (4hlö) Pohja 2 dl vettä 1/3 pkt hiivaa 5 dl pizzajauhoja Tomaattikastike 6 rkl ketsuppia 3 valkosipulinkynttä 2 rkl oreganoa 1 rkl basilikaa 1 tl mustapippuria Lisäksi täytteeseen kinkkusuikaleita, ananasta, paprikaa, fetaa, tonnikalaa, herkkusieniä, juustoraastetta,.. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää pizzajauhot ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Käytä taikinaan n. 5 dl pizzajauhoja, mikäli haluat kaulittavan taikinan. Käytä 3½-4 dl jauhoja, jos haluat taputella taikinan käsin uunipellille. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Kauli taikinasta useita haluamasi kokoisia pyöreitä pizzapohjia tai yksi uunipannun kokoinen pohja tai taputtele löysempi taikina uunipellille jauhotetuin käsin. Kohota pohjaa liinan alla puolisen tuntia. Valmista taikinan kohotessa tomaattikastike. Kaada tomaattimurska valumaan siivilään. Kun ylimääräinen neste on valunut pois, sekoita mausteet tomaattimurskaan. Valuta myös ananasmurska erikseen. Levitä tomaattikastike kohonneelle pizzapohjalle. Ripottele päälle kinkkusuikaleet, ananasmurska, murustettu (kylmänä) sinihomejuusto ja juustoraaste. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla kypsäksi, 12-15 min.
SITRUUNAMARENKITORTTU 3 ¼ dl vehnäjauhoja 2 rkl sokeria 175 g voita tai margariinia ½ dl vettä (Kostutus: sokeroitu ja laimennettu sitruunamehu tai maito) Täyte: 2 ¼ dl sokeria 4 rkl vehnäjauhoja 1 ¾ vettä 1 dl puristettua sitruunamehua (n. 2 sitruunan mehu) 5 keltuaista 50 g voita Marenki: 5 valkuaista 1 ¼ dl sokeria Sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kevyesti väriä. Mittaa täytettä varten sokeri ja vehnäjauhot kattilaan ja sekoita ne keskenään. Lisää vesi ja puristettu sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Lisää keltuaiset ja voi. Kuumenna liedellä vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Levitä heti pohjan päälle. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista hetken aikaa. Levitä/pursota marenki täytteen päälle. Laita uuniin n. 5 minuutiksi, kunnes marenki on saanut hieman väriä.
KOKKIKERHO 3 ja 4 reseptivihko CHOW MEIN NUUDELIT (4-6:lle) 300g kanaa 250g paksuja muna- nuudeleita (kuivana) 2 porkkanaa 1 punainen paprika 1 sipuli 1 tlk ananaspaloja 1 rkl soijaa 1 chili (siemenet pois)/ chilijauhetta oman maun mukaan 2 valkosipulinkynttä 1 tl seesamiöljyä 1 rkl seesamin siemeniä öljyä Kastike 2 dl ananasmehua 3 tl ruokosokeria 2 rkl riisiviinietikkaa 3 rkl ketsuppia 1 rkl maizenaa suolaa ja pippuria Sekoita kastike maustumaan. Paahda seesamin siemeniä kuivassa wokissa pari min. ja siirrä sivuun. Leikkaa kasvikset tikuiksi ja kana suikaleiksi. Ruskista kana valkosipulin, chilin ja soijan kanssa. Siirrä sivuun. Wokkaa vihannekset. Aloita porkkanasta, sitten sipuli, sitten paprika pannulle. Vihannekset pitää jäädä napakaksi!! Keitä nuudeli napakaksi (keittoaika riippuu laadusta) Laita kanat takaisin wokkiin - kuumenna. Lisää vihannekset - sekoita. Lisää vielä nuudelit ja pyörittele wokki tasaiseksi. Kaada lopuksi kastike wokkiin ja kiehauta pari minuuttia. Lisää vielä seesamin siemenet ja öljy. Sekoita ja tarjoa.
LETUT (4-6:lle) 3 dl maitoa 1 kananmunaa 1 rkl taloussokeria 1 tl suolaa 1,5 dl vehnäjauhoja Paistamiseen margariinia Vatkaa taikinan muut aineet maidon joukkoon. Anna taikinan seistä hetki ennen paistamista. Paista letut paistinpannulla kullanruskeiksi. Nauti esim. marjojen tai hillon ja vaalean siirapin kera.
SUSHI Sushiriisin valmistaminen 6 dl sushiriisiä (myös puuroriisi käy) 6,5 dl vettä keittämiseen Mausteseos (sekoittakaa riisin keittämisen aikana): 0,5 dl riisiviinietikkaa tai sushiviinietikkaa 2 rkl sokeria 1 tl suolaa Sushiriisin valmistamisen aikana sekoittakaa mausteseos ja pilkkokaa sushitäytteet ohuiksi suikaleiksi. Pese riisi kylmällä vedellä. Vaihda vesi 3-4 kertaa kunnes vesi on kirkasta. Kaada huuhteluvesi pois. Lisää kylmä mitattu vesi. Laita kattilalle kansi ja laita liesi vitoselle. Kun kuulet veden kiehuvan, käännä levy kakkoselle. HUOM! Älä avaa kattilan kantta keittämisen aikana. Riisi ei saa sekoittaa keittämisen aikana. Riisejä keitetään 15 minuuttia kiehumisen alkamisesta. Ota kattila pois levyltä ja anna riisien vetäytyä 5 minuttia. Älä avaa kattilan kantta. Siirtäkää riisi laakeaan astiaan maustettavaksi. Sekoittakaa mausteseos riisiin varovasti käännellen. Laittakaa riisi viileään paikkaan jäähtymään. Sushitäytteet kurkkua paprikaa avokadoa tonnikalaa ravunpyrstöjä tonnikalamajoneesi ( 1 prk tonnikala, ½tuubia majoneesi, 1rkl sushietikkaa, 1tl sokeria) Tamagoyaki (eli munakasrulla) 5 kananmunaa 2 rkl sokeria 1 tl soijakastiketta ½ tl suolaa öljyä paistamiseen Riko kananmunat kulhoon. Sekoita kananmunien joukkoon sokeri, soijakastike ja suola. Kuumenna pannu. Voitele pannuöljyllä ja pidä levyn lämpötila kakkosella. Levitä ohut kerros kananmunaseosta koko pannun pinta-alalle. Hyydytä seos puolivalmiiksi, hieman pehmeäksi. Rullaa varovasti levy pannun reunalta toiselle. Lisää tarpeen mukaan öljyä. Kaada seuraava osa seosta pannulle ja anna hyytyä puoliksi. Rullaa ensimmäinen munakas jälkimmäisen sisään. Toista kunnes kananmuna seos on kokonaan käytetty. Tamagoyakia voit laittaa temarisushin päälle.
Makisushi Aseta norilevy (merilevälevy) kiiltävä puoli alaspäin bambumatolle. Levitä jäähtynyttä riisiä kerros norille vedellä kostutetuin käsin. Jätä noin 3cm yläreunasta tyhjäksi. Aseta täytteet keskelle riisiä poikittain. Kostuta vedellä tyhjäksi jätetty osa norista. Rullaa käärö tiivisti matolla. Yhdestä rullasta tulee 8-10 palaa. Anna rullien vetäytyä ennen leikkaamista. Leikkaa rulla terävällä vedellä kostutetulla veitsellä. Temarisushi Ota pala kelmua. Laita keskelle kelmua haluamasi täyte. Ota vedellä kostutetuin käsin noin 2 rkl riisiä täytteen päälle. Purista kelmun avulla riisistä pallo. Halutessasi voit tehdä ensin riisistä kelmun avulla pallon ja täyttää sushin vasta sitten. Temarisusheja voi koristella seesaminsiemenillä.
JASMIINIRIISIÄ n. 0,5dl riisiä /hlö Mittaa riisin määrä. Huuhtele riisiä hetki siivilässä. Laita riisi kattilaan. Mittaa joukkoon saman verran vettä (esim. 3 dl riisiä, 3 dl vettä). Kiehauta vesi ja riisi. Nosta kansi kattilan päälle tiiviisti ja sammuta levy. Älä avaa sitä kesken kaiken, vaan anna kypsyä 15-20 minuuttia levyn jälkilämmöllä. THAIMAALAINEN KANACURRY (6:LLE) 1½tl punaista currytahnaa ½ pss pakasteherneitä 1 paprika 2 valkosipulin kynttä ½ sipulia pikkusormen kokoinen pala galangal-juurta/ inkivääriä 100-150g kanafilettä kookosmaitoa 2-2,5dl 3rkl öljyä 2tl ruskeaa sokeria 2tl kalakastiketta/ soijakastiketta Ota esille työvälineet ja ainekset. Paloittele vihannekset ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää punainen currytahna. Sekoita tahnaa ja öljyä keskenään kunnes soosista on tullut punaista. Lisää tölkki kookosmaitoa ja sekoita huolellisesti. Käännä levyä pienemmälle. Lisää vihannekset ja sekoita. Anna paistua hetki. Lisää pieneksi leikelty kana. Kun kana on lähes kypsää, lisää sokeria ja kalakastiketta hyvin varoen. Sekoita ja anna hetken tekeytyä. Tarjoile riisin kera. Thaimaalaisessa keittiössä on tapana syödä lusikalla.
KOKKIKERHO 5 ja 6 reseptivihko MUSTIKKAPIIRAKKA 2½ dl vehnäjauhoja 1½ tl leivinjauhetta 1 dl sokeria 1/2tl vanilliinisokeria 2dl piimää/ kermaviiliä/ maustamatonta jogurttia 1 dl öljyä 1 kananmuna Täyte: 1 pussi mustikkaa 2 rkl sokeria : Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ota esille piirakkavuoka, valmistusaineet ja työvälineet. Voitele piirakkavuoka huolellisesti. Mittaa kulhoon vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vanilliinisokeri. Sekoita aineet keskenään. Lisää taikinaan piimä, öljy ja kananmuna ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan. Laita marjat taikinan pinnalle ja ripottele päälle sokeria. Paista piirakkaa uunin keskitasossa 25 30 minuuttia.
KALKKUNA -ANANAS -AURAJUUSTOPIIRAKKA (PELLILLINEN) pohja: 4 1/2 dl vehnäjauhoja 200g margariinia tai voita 4 rkl kylmää vettä täyte: 300g kalkkunasuikaleita 1 prk ananaspaloja 100-150g sinihomejuustomuruja 1 prk 250g ranskankermaa 1 prk 200g kermaviiliä 3 munaa suolaa paprikajauhetta mustapippuria (valkosipulinkynsi murskattuna) emmental juustoraastetta : Nypi margariini jauhoihin. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä viileässä noin tunnin. Kauli tai painele taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Pistele pohja haarukalla. esipaista pohjaa 225asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ripottele kinkkusuikaleet tasaisesti pohjalle. (jätä hieman kinkkusuikaleita pinnalle ripoteltavaksi, piirakasta tulee hieman kauniimman näköinen) Valuta ananaspalat ja lado tasaiseksti kinkkusuikaleiden päälle. Lopuksi sinihomejuuston muruja reilusti. Sekoita kulhossa ranskankerma, kermaviili ja munat. Mausta suolalla, pippurilla ja parikajauheella. (valkosipulimurskalla) Kaada täyte tasaisesti valuttaen piirakan päälle. Ripottele emmentaljuustoraaste pinnalle ja loput kinkkusuikaleet. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.
NAKKIPIILOT (15-16 KPL) 500g lehti-, torttu- tai voitaikinaa Täyte: 15-16 nakkia (chili)ketsuppia 1-2 rkl pizzamaustetta/ oreganoa/ basilikaa Päälle: Kananmunaa Seesaminsiemeniä : Ota taikinalevyt sulamaan. Leikkaa lehtitaikinalevyt keskeltä poikki neliöiksi. Käyttäessäsi torttu- tai voitaikinaa, kaaviloi niitä 1/3 pidemmiksi ja leikkaa levyt aina kolmeksi neliöksi. Pistele neliöt. Laita kunkin neliön reunalle nakki ja mausteita. Nakin päihin voit leikata ristiviillot. Rullaa nakit taikinaneliöiden sisään, jätä sauma aina alaspäin keskelle nipistäen hyvin yhteen vedellä kostutetuin sormin. Riko kananmuna lasiin ja riko sen rakenne haarukalla. Voitele nakkipiilot kananmunalla. Ripottele koristeeksi halutessasi seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min
PULLA (NOIN 16 KPL) 0,5 l maitoa 50g hiivaa 1-2tl suolaa 2 dl sokeria 1 tkl kardemummaa 1 muna n. 14 dl vehnäjauhoja 100g voita väliin: 50 100g voi- tai margariinisulaa 0,5 1dl sokeria 1 2rkl kanelia voiteluun ja päälle kananmunaa raesokeria : Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää vehnäjauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahdeksi palaksi ja kaaviloi kumpikin suorakaiteenmuotoon (n. 50x50 cm). Levitä taikinalevyille sulaa / notkeaa rasvaa ohueksi tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kierrä levyt tiukalle rullalle, jätä saumat alaspäin. Leikkaa rullat 3-5 cm:n paloiksi vinoittain leikaten niin, että joka toinen leikkaus on vinoon toiseen suuntaan ja joka toinen on vinoon toiseen suuntaan.-> / \ / \. Paina jokainen pala keskeltä alas peukalolla niin, että pullaan muodostuvat korvat. Anna kohota kaksinkertaisiksi lämpimässä paikassa. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 10 min kauniin värisiksi.
TÄYTEKAKKU 6 kananmunaa yhtä paljon sokeria kuin kananmunia yhtä paljon vehnäjauhoja kuin kanamunia(puolet voi olla perunajauhoja) 2 tl leivinjauhetta vuokaan margariinia korppujauhoja täyte kostutukseen vedellä reilusti laimennettua mehua hilloa 2-4 banaania marjarahkaa kuorrutus kermavaahto koristeluun marsipaani-/sokeritaikinakukkia, suklaakuvioita, nonparelleja, marjoja, karkkeja : Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen, kiertoilmauuni alle 175 asteeseen. Ota esille valmistusaineet ja työvälineet. Voitele kakkuvuoka huolellisesti jokaista kulmaa ja reunaa myöten ja korppujauhota se. Ota esille 4 samankokoista astiaa. Erottele keltuainen ja valkuainen toisistaan. Mittaa kolmanteen astiaan yhtä paljon sokeria kuin on kananmunia yhteensä ja neljänteen jauhoja niin paljon kuin on sokeria. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Kaada valkuaiset sellaiseen astiaan, jossa ne voi vatkata. Vatkaa valkuaista aluksi todella nopeasti ja jatka vatkaamista niin kauan, että vaahdon pinnalle tehdyt kuviot pysyvät siinä. Jatka vatkaamista vielä hetki tämän jälkeen. Sekoita valkuaisen joukkoon keltuainen ja vatkaa vaahto tasaiseksi. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe pikkuhiljaa siivilän läpi koko ajan sekoittaen. Sekoita kunnes taikina on tasaista. Kaada taikina mahdollisimman tasaisesti voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista noin 15min-45min riippuen paksuudesta. Pohja on valmis, kun siihen painettuun cocktailtikkuun ei jää taikinaa kiinni. Ota kakku uunista, anna sen hetki jäähtyä, jonka jälkeen halkaise se varovasti 1-3 kerrokseksi. Nosta alin kerros kakusta tasaiselle alustalle ja kostuta se tasaisesti todella laimealla appelsiinimehu-vesi seoksella. Lisää täyte kerroksen päälle ja jätä reunoille noin 1cm tyhjää tilaa. Lisää seuraavat kerrokset, kostuta ja lisää täyte samalla lailla. Kostuta myös päällimmäinen kerros. Huom! Parhaimman tuloksen saat aikaan, kun täytät kakun edellisenä päivänä ennen tarjoilua ja laitat sen takaisin putsattuun kelmutettuun vuokaan, jossa se pysyy koossa ja kosteus leviää tasaisesti.
Kokkikerho: Leikkaa kakku ryhmäläisten kesken omiksi pieniksi kakuiksi Levitä valmiin kakun päälle kermavaahtoa tasaiseksi valkoiseksi kerrokseksi. Tämän kerroksen päälle voit vielä tehdä koristepursotuksia ja laittaa koristeita Lisää marsipaanikoristeet hetkeä ennen tarjoilua TÄYTE 2-3 banaania ohuina pyöreinä paloina Marjarahka 2 dl kuohu- tai vispikermaa 1 prk (n.250g) maitorahkaa 2 rkl sokeria 1 dl marjoja ½ tl vaniljasokeria : Vaahdota kerma ja sekoita loput aineet mukaan. Sekoita kunnolla. Rahkan ei tarvitse olla kovin makeaa, mutta tarkista maku. Anna olla hetken jääkaapissa. KERMAVAAHTO KAKUN PÄÄLLE 2 dl kuohu- tai vispikermaa 1tl vanilliini- tai vaniljasokeria 1 rkl sokeria : Sekoita kerman joukkoon sokerit ja vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi.