mediataide kotimaiset toimijat ja kansainväliset mallit tapio mäkelä minna tarkka OPETUSMINISTERIÖ Kulttuuri-, liikuntaja nuorisopolitiikan osaston julkaisusarja nro 8 /2002 Taiteen keskustoimikunta ja Opetusministeriö
kirjoittajat graafinen suunnittelu: elias kapiainen taitto: sami smith painopaikka: edita, helsinki ISSN 1456-4645 ISBN 952-442-977-2
sisällysluettelo esipuhe 5 summary 6 1. johdanto: näkyvä ja näkymätön mediataide Suomessa 7 2 taustaa: suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet 9 2.1. 85-90 videotaide 10 2.2. 90-95 interaktiivinen multimedia 11 2.3. 95-00 verkkotaide 12 2.4. 2000-05 dynaaminen ja hybridi mediataide 14 3. mediataiteen toimintaympäristö ja ammattikäytännöt 16 3.1. toimintaympäristön rajaus 16 3.2. toimintaympäristö Suomessa 18 3.3. mediataide ammattina 19 3.4. parhaita käytäntöjä ja kehittämistarpeita 20 4. alan koulutus ja tutkimus 22 4.1. ammattikorkeakoulut ja opistot 22 4.2. korkeakoulut 22 4.3. alan tutkimus 24 5. mediataiteen organisaatiot 26 5.1. muu ry 26 5.2. av-arkki 27 5.3. cartes 27 5.4. katastro.fi 27 5.5. m-cult 28 5.6. avantofestival 29 5.7. osuuskunnat ja yhteisöt 29 5.8. esitystä ja levitystä tukevat tahot 30 5.9. tuotantofasiliteetit ja tuki sekä residenssit 31 5.10. kritiikki, tiedotus ja dokumentointi 32
6. mediataiteen rahoitus Suomessa 33 6.1. avek 33 6.2. opetusministeriö ja taiteen keskustoimikunnan media- ja monitaidejaosto 34 6.3. yhteistuotannot 34 6.4. muu rahoitus 35 7. kohti mediataidepolitiikan onnistuneita malleja 37 7.1. teknologian kehityksen vaikutukset mediataiteeseen 37 7.2. mediataiteen ja uuden median sisältötuotannon rajapinnat 39 7.3. mediataiteen suhde video-, televisio- ja elokuvatuotantoon 42 7.4. mediataiteen suhde koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan 43 8. mediataidepolitiikka kanadassa, australiassa, iso-britanniassa ja hollannissa 44 8.1. kanada 44 8.2. australia 46 8.3. iso-britannia 49 8.4. hollanti 52 9. muita kansainvälisiä kiinnostavia mediataiteen keskuksia ja verkostoja 55 9.1. pnek ja norja 55 9.2. rix-c ja itämeren alue 56 9.3. c3 ja itä-eurooppa 57 9.4. zkm ja ars electronica 58 10. synteesi ja toimenpideehdotuksia toteutettavaksi suomessa 2002-2004 59 10.1. synteesi ja näkymiä vuoteen 2005 59 10.2. mediataiteen ja uuden median kulttuurisen sisältötuotannon julkinen rahoitus 59 10.3. erityisiä kehityshankkeita 62 10.4. jatkotutkimusehdotuksia: 63 11. lähdeluettelo 65 11.1. raporttia varten haastatellut ja tietoja antaneet henkilöt 65 11.2. kirjallisuus ja muut lähteet 66
esipuhe Esipuhe Mediataide - kotimaiset toimijat ja kansainväliset mallit on katsaus kotimaiseen mediataiteen kenttään, sen nykytilaan ja kehitystarpeisiin sekä kansainvälisiin mediataiteen toimintaympäristöihin. Vuoden 1996 opetusministeriön komiteamietintö Mediataide pyrki määrittelemään mediataiteen ja tekemään sen hetkistä toimintaa näkyväksi. Nyt käsillä oleva dokumentti tekee päivityksen tapahtuneista muutoksista ja antaa välineitä strategian luomiseksi alan rahoituksen ja sitä monipuolisesti edistävien toimenpiteiden linjaamiseksi. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että vaikka Suomi on uuden mediateknologian edistämisessä ollut edistyksellinen maa, mediataiteen ja laajemmin tietoyhteiskunnan kulttuuristen ulottuvuuksien alueella julkiset toimenpiteet ovat vasta aluillaan ja eurooppalaisittain keskitasoa kehittymättömämmällä tasolla. Julkishallinnon asiantuntijuuden vahvistuminen mediataiteen ja uuden mediakulttuurin kysymyksissä sekä sisältötuotantoon ja tietoyhteiskuntapolitiikkaan liittyvä keskustelu ovat nyt tuottaneet olosuhteet, joissa merkittäviä linjauksia voidaan tehdä. Raportissa on hyödynnetty mediakulttuuriyhdistys m-cultin tekemää tutkimusta Uusi mediakulttuuri innovaatioympäristönä, kotimainen ja kansainvälinen tutkimus. Mediataide - kotimaiset toimijat ja kansainväliset mallit tarkastelee mediataiteen kysymyksiä mediataidepolitiikan näkökulmasta ja suhteessa laajempaan kulttuuripoliittiseen kehykseen. Raportin ovat tilanneet opetusministeriön Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston viestintäkulttuurin yksikkö ja Taiteen keskustoimikunta. 5 Helsingissä 28. marraskuuta 2002, Tapio Mäkelä Minna Tarkka
summary 6 summary Media art Finnish actors and international models is an overview of the contemporary Finnish media art field as well as of its policy in relation to international models of best practice. The report suggests a substantial increase in funding for Finnish media art, and makes a recommendation to form a National Council for Media Art within The Arts Council of Finland. In comparison with Canada and Netherlands, for instance, Finnish funding and existing infrastructure for media art lags severely behind and is situated below the average European level. It is considered a small miracle that despite of the difficult circumstances, several Finnish media artists, their companies and organizations have become well recognized internationally. The report also draws from a recent research carried out by m-cult, centre for new media culture, New media culture as an environment for innovation. New media art, unlike video art that sits comfortably within the visual art or short film infrastructures, actively creates new audience and user interfaces, networked community concepts, interaction aesthetics and other features which make it relevant to surrounding fields of design, software manufacturing, mobile and telecom industries. New media art is part of the technological culture itself and works across multiple contexts. The report suggests that for this kind of media art production and research, there should be further funding available from a proposed wider fund for digital content creation. A constructive dialogue between policy makers and practitioners, and the input from researchers in the field has created a fruitful environment for making policy changes such as outlined in this report. These policy recommendations are supported by the views generated in the current governments programme regarding content production policy. The report suggests that media art, like the wider field of new media culture, should not only be funded by public bodies concerned with art and culture policy, but also ministries and funding bodies for media, communication, education, and technology should take these fields as special areas of emphasis. The report was commissioned by the Culture and Media Division at the Department for Cultural, Sport, and Youth Policy from the Ministry of Education, Finland, together with The Arts Council of Finland.
johdanto näkyvä ja näkymätön mediataide suomessa 1. johdanto: näkyvä ja näkymätön mediataide suomessa Mediataide on kotimaisen taidekentän kansainvälisesti näkyvin alue: näyttelynvaihtokeskus FRAME tiedotti kesäkuussa 2002, että suurin osa kansainvälisissä yhteyksissä esitellyistä taiteilijoista on mediataiteilijoita (laajasti määritellen, mukaan lukien valokuvauksen). Yksinomaan vuoden 2002 ensimmäisellä puoliskolla kotimaisen mediataiteen saavutuksiin kuuluu mm. Eija- Liisa Ahtilan näyttely oheistapahtumineen Lontoon Tate Modernissa, Ahtila ja Veli Granö Sydneyn biennaalissa, F2F-ryhmänäyttelyn neljäs Pohjois-Amerikan näyttelykohde Montrealissa sekä Viva Helsinki! -näyttelyn yli 25 000 kävijää Barcelonan merkittävässä Sonar-festivaalissa. Mediataiteilijamme ovat myös kansainvälisesti palkittuja. Useita palkintoja keränneiden mediataiteen grand old ladyjen Eija-Liisa Ahtilan, Marita Liulian ja Marikki Hakolan lisäksi kunniamainintoja ja tunnustuksia ovat saaneet monet muutkin tekijät. Suomalaisen mediataiteen kansainvälinen menestys kertoo paitsi teosten laadusta, myös tekijöiden sitkeästä, usein hyvin yksinäisestä työstä: näkyväksi taiteilijaksi pääsy on edellyttänyt pitkäjänteisiä panostuksia taiteellisen ilmaisun ohella myös tuotanto- ja esitystekniikan järjestämiseen, markkinointiin ja levitykseen sekä siihen suhdeverkostoon, joka mahdollistaa ammattimaisen toiminnan. Kotimaisten tahojen tunnustus on usein saavutettu vasta kun näyttöä on kertynyt joko muilta taiteen aloilta tai kansainvälisiltä foorumeilta. Taidepolitiikassa näkyvä mediataide jättääkin varjoonsa suuren joukon näkymätöntä mediataidetta: tukirakenteet eivät tunnista ja saavuta uuden mediataiteen muuttuvia muotoja ja konteksteja tai perinteisistä taidemuodoista poikkeavia tekijäprofiileja ja tuotantotapoja. Sen sijaan jo perinteiseksi muodostunut, kuvataiteen konventioihin helpoiten sopiva mediataide kuten videoinstallaatiot ovat jo usean vuoden ajan olleet rahoitetun työn piirissä. Mediakulttuuriyhdistys m-cultin keväällä 2002 toteuttamassa mediakulttuurialan kotimaisessa kartoituksessa kävikin useassa yhteydessä ilmi, ettei uusia ammatinharjoittajia pääse vakiintumaan alalle juuri lainkaan, vaikka koulutus tarjoaa runsaasti erikoistumismahdollisuuksia mediataiteeseen ja vaikka monet lopputyöt kertovat lupaavasta taiteellisesta orientaatiosta. Käynnissä on ollut taideosaajien aivovuoto muille toimialoille lähinnä yritys- ja markkinointiviestinnän pariin. Kevään 2002 kyselyn ja haastattelujen valossa näyttäytyi vahvasti tekijöiden turhautuminen, joka kohdistui toisaalta kaupallisiin 7
johdanto näkyvä ja näkymätön mediataide suomessa quick and dirty -tilaustöihin ja toisaalta tarjolla olevien tukimuotojen vähäisyyteen tai väärään painotukseen (yritystoimintaan ja teknologiakehitykseen on runsaasti tukea tarjolla toisin kuin taiteeseen). Huolimatta tukirakenteiden hitaasta kehityksestä on projektipohjaisen ja osa-aikaisen mediataiteen tuotanto lisääntynyt ja etenkin Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden rahoituksen ja tiedotuksen ansiosta myös tullut hetkellisesti laajempien yleisöjen tietoisuuteen. Tämän selvityksen tavoitteena on etsiä keinoja näkyvän mediataiteen tehokkaampaan tukeen sekä näkymättömän mediataiteen tuomiseksi näkyville ja tuen piiriin. Pyrimme kuvaamaan kotimaisen mediataidekentän ominaispiirteitä, toimijoita ja kehittämistarpeita sekä luomaan kansainvälisen vertailevan aineiston pohjalta malleja mediataidealan pitkäjänteisen tukijärjestelmän toteuttamiseksi. Haluamme kiittää kaikkia yksilöitä ja organisaatioita, jotka ovat auttaneet tiedoillaan ja näkemyksillään tämän raportin toteutuksessa. Erityisesti kiitämme arvokkaista kommenteista seuraavia henkilöitä: Risto Ruohonen, Leena Laaksonen, Merja Puustinen, Lassi Tasajärvi, Juha Samola, Veli Granö ja Perttu Rastas. 8
taustaa suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet 2 taustaa: suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet Mediataide on muuttuva ja monialainen toimiala. Käsitteet media ja uusi media saavat teknologian kehityksen myötä jatkuvasti uusia merkityksiä ja sisältöjä. Teknologian muutokset ja uudet välineet eivät kuitenkaan ole mediataiteen keskeinen motiivi tai viesti: tuotannon ja tutkimuksen kohteena ovat media-arki, teknologian yhteiskunnallinen konteksti, uuden median kokemukselliset ehdot ja ilmaisukeinot, joita voi lähestyä myös käsitteellisesti tai vanhan teknologian välinein. Uudet, esiin nousevat taiteenalat jäävät usein tukijärjestelmien ulkopuolelle. Mediataiteen erityisluonnetta kuvaa se, että alalla kysymys on poikkeuksellisen nopeasta ja luonteeltaan pysyvästä muutoksesta. Taiteen, tieteen ja teknologian ja talouden vuorovaikutuksesta syntyvä mediataidetuotanto on myös poikkeuksellisen monialaista ja useita elinkeinoaloja sivuavaa toimintaa. Näistä syistä tämä raportti korostaa mediataiteen yhteiskunnallisia kytkentöjä sekä mediataidetuotannon yhteydessä tapahtuvaa luonteeltaan informaalia tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa. Informaatioyhteiskunnassa mediataide edustaa kulttuurista ja sosiaalista innovatiivisuutta. Usein puhutaan teknologian nopeasta kehityksestä ja siihen liittyvästä kulttuurisesta viiveestä ( cultural lag ), mutta mediataiteen kohdalla tämä ei pidä paikkaansa: tekijät ovat teknologiaa usein edellä testaten uusia kokemusympäristöjä konsepti-, low-tech- tai prototyyppimuodoissa jo ennen kuin teknologiat on lanseerattu. Marshall McLuhania siteeraten voisikin puhua ennakkovaroitusjärjestelmästä jossa taiteilijat testaavat yhteiskunnan tulevia merkityksiä ja muotoja 1. Tulevaisuudentutkijoiden sanastoa lainaten voisi mediataiteilijoita kutsua tietoyhteiskunnan tulevia suuntia ennakoivien heikkojen signaalien tulkitsijoiksi ja ilmaisijoiksi. Oheinen katsaus ja aikajana tiivistävät suomalaisen mediataiteen kehitysvaiheet neljään pääkauteen, jotka kuvaavat kulttuuri- taide- ja teknologiakentän muutoksia sekä uusien sukupolvien esiin tuomia painotuksia. Aikajanalle sijoitetut tapahtumat kertovat toisaalta aktiivisesti toimivien pioneeriyksilöiden merkityksestä alan kehitykselle, toisaalta verkostojen ja yhteisöjen keskeisestä asemasta sen vakiinnuttamiselle. Katsaus kertoo myös kahdesta rinnakkaisesta, näennäisesti ristiriitaisesta kehityslinjasta: toisaalta taiteilijat pyrkivät ulos taideghetosta, etsien alati uusia konteksteja ja yleisöjä sekä tutkien uuden teknologian kokemuksellisia ehtoja ja ilmaisumahdollisuuksia. Toisaalta on 9 1 McLuhan, Marshall, 1968, 18.
taustaa suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet samaan aikaan nähtävissä selkeä pyrkimys legitimointiin, jossa uudentyyppisen tuotannon hyväksymistä taidemaailmaan edistetään julkaisutoiminnan, järjestäytymisen ja kulttuuripolitiikan keinoin. 2.1. 85-90 videotaide Ensimmäisiä mediateoksia on jäljitetty aina vuoteen 1971, jolloin Erkki Kurenniemi esitteli dimi-o -soittimensa 2 tai vuoteen 1982, jolloin Turppi-ryhmä teki ensimmäisen videotaltiointinsa 3. Videotaidetta esiteltiin 80-luvun alussa mm. Uuden ajan Auralehdessä ja Vanhan galleriassa, ja Ateneumin ARS83 tapahtuma toi lajityypin laajempaan tietoisuuteen. Käytännössä kuitenkin vasta 1980-luvun toinen puolisko toi mediataiteista ensimmäisen videotaiteen laajemman taiteellisen tuotannon kohteeksi, samaan aikaan kun keskusteltiin aktiivisesti muiden uusien taidemuotojen kuten valokuvauksen, installaation ja performancen oikeutuksesta osallistua korkean taiteen näyttelyihin ja järjestöihin. Näitä taiteenaloja ajamaan perustettiin 1987 taiteidenvälinen taiteilijayhdistys Muu ry, joka listasi edustamiensa alojen kohteeksi myös tietokone- ja äänitaiteet sekä muut, toistaiseksi tuntemattomat taiteen lajit. Lahden valokuvataide ry:n vuonna 1984 perustaman Lahden AV-Biennalen sekä Muu ry:n perustaman AV-arkin sekä Kuopion videofestivaalin myötä 80-luvun lopulla käynnistyi myös säännöllinen teosten esitys- ja levitystoiminta. 1980-luvun loppupuolella syntyi Suomeen videotyöpajojen verkosto, jossa monet nuoret taiteilijat aloittivat videoteosten tuotannon. Pajoja oli parhaimmillaan yli kolmekymmentä tarjoten koulutusta ja tuotantovälineistöä. AVEK tuki videotaidetta toimintansa alusta saakka eli vuodesta 1987: mm. Kuopion videofestivaali sai tukea 50.000 mk toimikaudella 1988/89. 10 Mervi Deylitz-Kytösalmi opiskelee videotaidetta Nam June Paikin osastolla Düsseldorfissa 1977-1982 ollen ensimmäinen suomalainen alaa opiskellut videotaiteilija Kansainvälistä videotaidetta mm. Vanhalla ylioppilastalolla, Asko Mäkelä 1980-1983 Long Beach Museum of Art, suomalaista videotaidetta skandinaavisessa näyttelyssä Asko Mäkelän kuratoimana 1983 Lahden AV-biennale alkaa 1984, biennalessa instalaatioita vuonna 1988 Ensimmäiset videotaiteen kurssit järjestetään Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa 1985 Muu ry perustetaan 1987 AVEK, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus perustetaa n1987 Kuopio Video Festival perustetaan 1988 Marikki Hakolasta vuoden nuori taiteilija 1988 Audiovisuaalisen taiteen levitysarkisto AV-arkki perustetaan MUU ry:n osaksi 1989. Tila-aikateosten koulutusohjelma (sisältäen audiovisuaaliset taiteet) käynnistyy Kuvataideakatemiassa 1990 2 ks. Eerikäinen 1993; Kuljuntausta 2002. 3 vrt. Tarkka 1999. Raportissa esitettävät aikajanat ovat suuntaa antavia poimintoja eivätkä suinkaan kattavia etenkään varhaisen videotaiteen osalta. Nämä ja muut listaukset palvelevat osaa lukijoista, mutta kohdat voi myös ohittaa jatkaen leipätekstin lukua.
taustaa suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet 2.2. 90-95 interaktiivinen multimedia 90-luvun ensimmäinen puolisko merkitsi interaktiivisen multimedian installaatioiden ja cd-romien - tuloa taidekentälle ja koulutuksen piiriin. Uusien koulutusohjelmien ja festivaalien myötä kehittyi myös kattava kansainvälinen yhteistyöverkosto. Ennen tietoverkkojen aikaa mediataiteen verkostot rakentuivat henkilökohtaisten aktiivisten kontaktien ja postissa leviävien teosten varaan, mutta www-selaimet ja sähköposti tehostivat alan tiedonkulkua ja yhteistyötä merkittävästi. Tieto kansainvälisistä teemoista ja teoksista sekä suorat, henkilökohtaiset yhteydet ulkomaille olivat keskeisiä tekijöitä alan kehittymiselle. Interaktiivista mediataidetta vuodesta 1991 esitellyt MuuMediafestival oli jonkin aikaa jopa kansainvälisen edelläkävijän asemassa tuoden useita teoksia Espoon Galleria Otsossa maailmanensi-iltaan ennen alan suuria tapahtumia (Ars Electronica, Siggraph). Kansainvälistymistä vauhditti myös alan laajimman ISEA 94 (International Symposium on Electronic Arts) tapahtuman järjestäminen Helsingissä. Tapahtuma tuotti myös entistä monialaisemman kotimaisen yhteistyöverkoston, joka tuki uusien koulutusohjelmien käynnistämistä. Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitos aloittaa toimintansa 1991. Espoon taide- ja tietotekniikkakeskus Cartes aloittaa toimintansa 1991. MuuMediafestival jatkaa Kuopion videofestivaalin toimintaa ja esittelee Erkki Huhtamon kuratoimaa interaktiivista taidetta Otso-galleriassa 1991 alkaen, järjestäjänä AV-arkki ry. Lähikuva julkaisee Erkki Huhtamon toimittaman erikoisnumeron, Virtuaalimatkailijan käsikirja 1991. Nykytaiteen museon amanuenssiksi video- ja mediataiteeseen erikoistunut Asko Mäkelä 1991. Ensimmäiset digitaalisen mediataiteen, -tieteen ja designin koulutusohjelmat perustetaan Lapin yliopistossa (Mediatiede, 1992) ja Taideteollisessa korkeakoulussa (Media Lab, 1993); tutkimusyksikkö Hypermedialaboratorio Tampereen yliopistoon 1992. Ensimmäinen telemaattinen teos, Paul Sermonin (UK) Telematic Dreaming toteutettiin välillä Helsinki-Kajaani aloittaen samalla mediataiteen yritysyhteistyön perinteen (Suomen Tele) 1992 Turun yliopiston ja ylioppilaskunnan konferenssi ja näyttely, Virtual Zone, johtaa saman nimisen Minna Väisäsen ja Tapio Mäkelän toimittaman interaktiivisuutta ja VR-ilmiötä käsitelleen kirjan julkaisuun 1992. Tiina Erkintalon, Tuike ja Simo Alitalon toteuttama SAFE, pienoisfestivaali Turun kulttuurikeskuksen kassakaapissa esittelee etenkin kansainvälistä video- ja äänitaidetta, 1993. Telemaattinen taideteos, Kimmo Koskelan ja Rea Pihlasviidan Puhuva maalaus Taidehallissa 1993. Video Taide Media antologia (toim. Minna Tarkka) julkaistaan, kustantaja Taide oy 1993. Ensimmäinen taide-cd-rom julkaistaan: Marita Liulian Maire 1994. Elektronisen taiteen ISEA 94 -symposium järjestetään Suomessa, programme chair Minna Tarkka. Laaja interaktiivisen taiteen näyttely Nykytaiteen museossa, mukana suomalaisista Heidi Tikka ja Marita Liulia. Marita Liulialle myönnetään 5-vuotinen ja Marikki Hakolalle 3-vuotinen taiteilija-apuraha 1995. 11
taustaa suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet 2.3. 95-00 verkkotaide 90-luvun lopulle tultaessa videotaide oli etabloitunut osaksi nykytaiteen instituutioiden toimintaa, mikä näkyi mm. 1998 perustetun Nykytaiteen museo Kiasman näyttelypolitiikassa. Samaan aikaan tekijöiden mielenkiinto siirtyi tallennemedian ohella (video, CD-ROM) internet-pohjaiseen tuotantoon. Keskeisenä toimijana verkkomedian sekä äänitaiteen taidesovellusten näyttelyja workshop-toiminnassa toimi MUUry:hyn 1994 perustettu MuuMediaBase, jonka toiminta kuitenkin ajettiin alas resurssien puuttuessa 1998. Kauden aikana koetaan nopeita teknisiä ja taloudellisia siirtymiä, multimediasta webin kautta mobiiliin. Noususuhdanteesta huolimatta yrityksillä oli hyvin vähän kiinnostusta taiteellisiin yhteishankkeisiin tai rahoitukseen. Tästä huolimatta mediataiteilijat olivat sangen tuotteliaita rahoittaen tuotantonsa AVEKiin avatun mediataiteen tuotantotuen, Taiteen keskustoimikuntaan perustetun media- ja monitaidejaoston sekä kansainvälisten yhteistuotantojen kautta. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä suomalainen mediataide oli noussut kansainvälisen kiinnostuksen ja ylistyksenkin kohteeksi, samalla kun taide kotimaisen kulttuuripolitiikan harjoittamisessa korvautui kulttuuriteollisuuden ja sisällön käsittein. Monet alalle valmistuvista nuorista tekijöistä kuitenkin valitsivat mediataiteen ja kulttuurituotannon sijaan työn internet-markkinointija teknologiayrityksissä; alan tuotanto- ja tukirakenteet koetaan puutteellisiksi, mikä johtaa uusien tuotantokollektiivien perustamiseen (katastro.fi) sekä mediakulttuurialan keskuksen tarpeellisuudesta käynnistyvään keskusteluun. 12 MuuMediaBase (M2B), taiteilijoille suunnattu multimedia-, ääni- ja verkkotaiteen tuotanto ja koulutusympäristö perustetaan yhden työaseman ympärille vuonna 1994 ja laajentuen toimintakelpoiseksi työpajaksi 1995, Muu ry:n yhdeksi toimintamuodoksi Tapio Mäkelän tuottamana. Hanke sai kolmelle vuodelle yhteensä n. 600 000 markkaa opetusministeriön KEPPIhankkeesta ja 80 tmk Taiteen keskustoimikunnan kohdeapurahaa, sekä subventiota Apple Finlandilta laitehankinnoissa. M2B tuottaa useita projekteja kuten Sound Calendar, äänitaiteen sarja (YLE:n, rautatieasemat) 1994, Verkkotaiteen www-palvelin muu.autono.net 1995, yhdessä Pohjoismaisen taidekeskuksen kanssa Art and Technology, Baltian alueen seminaarin 1995; Nettiakatemia, kansainvälisten verkkotaiteen pioneerien kurssien sarja (Alexei Shulgin, Olia Lialina, Heath Bunting) 1995-1996. Elukka Eskelisen, Iiro Auterisen, Matti Knaapin ja Tommi Grönlundin toteuttama Ambient City Radio esillä 1994 ja osana Ars 95 näyttelyä 1995. Äänen lumo ry perustetaan elektronista musiikkia ja äänitaidetta edistäväksi järjestöksi 1995 TEKESin kansallinen multimedia (KAMU)-ohjelma 1995-97. TaiK Medialaboratorion ensimmäiset maisterit valmistuvat 1996: lopputöinä 3d-peli Destinies sekä internet-saippuaooppera Daisy s amazing Discoveries.
taustaa suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet Media and Ethics -konferenssi M2B, RTI, Taiteen keskustoimikunta ja PM taidekeskus yhteistuotantona 1996. OPM:n asettama Mediataidetyöryhmä luovuttaa muistionsa 1996. M2B, Muu ry tuottaa ensimmäisen pohjoismaisen laajan mediataiteen näyttelyn, Breaking Eyes, yhteistyössä Pohjoismaisen taidekeskuksen, tukholmalaisen Färg Fabrikenin ja Trondheimin taideakatemian kanssa, tuottajana Kati Åberg, kuraattoreina Jeremy Welsh, Tapio Mäkelä ja Jan Åhman, 1996. Verkkotaideprojekteja kuten Digital Drive In ja /taide (slash art) verkkohakemisto 1996-1997. Lisäksi useita eurooppalaisia yhteistyöhankkeita. AVEKin mediataiteen rahoitus alkaa 1996, Mediataide/monitaidejaosto asetetaan vastaamaan mediataiteen rahoituksesta Taiteen keskustoimikuntaan 1997. TaiK Medialaboratorion opiskelijoiden Id-entities-näyttely esittelee interaktiivisia teoksia MAPbiennalessa 1997. Marita Liulian Ambitious Bitch on ensimmäinen TEKESin tukema mediataideteos 1997 Polar Circuit mediataiteen residenssi, Tapio Mäkelän vetämänä verkostona ja tuotantona käynnistyy Torniossa ja Rovaniemellä. Lapin yliopisto ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu mahdollistavat hankkeen, projektia tukevat AVEK ja taiteen keskustoimikunta. Tapahtumaan osallistui 50 mediataiteilijaa 14 eri maasta 3-8 viikon ajan vuonna 1997, 90 mediataiteilijaa 21 eri maasta vuonna 1998. MuuMediaBasen verkkotaideserverin toiminta päättyy resurssien puuttuessa 1998, minkä jälkeen M2B toiminta jatkuu säästöliekillä ilman kansainvälistä ulottuvuutta. Verkkomedia Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksen koulutusohjelmaksi 1998. Nykytaiteen museo Kiasma avataan 1998. Sibelius-Akatemian Musiikkiteknologian koulutusohjelma perustetaan 1998. Mediataideyhdistys Katastro.fi perustetaan ja sille myönnetään Nuori Suomi-palkinto loppuvuodesta 1998. AV-ARKKI järjestää mm. Kiasman ja Galleria Otson kanssa viimeisen MuuMediaFestivaalin 1998 Eija-Liisa Ahtilan Lohdutusseremonia saa Venetsian biennalen kunniamaininnan 1999; Ahtilalle myönnetään myös kansainvälinen Vincent-kuvataidepalkinto 2000. Milla Moilasen Wanted kerää palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla : Imagina Prix Pixel, European Film Academy Awards, Kansainvälinen animaatiofestivaali, New York 1999. Marikki Hakolan Triad-verkkotanssiteos valitaan Ctheory-verkkojulkaisun galleriaan. Ensimmäiset kansainväliset yhteistuotannot digitaalisen mediataiteen alalla: Tapio Mäkelän ja Susanna Paasosen Hygeia Revisited (yhteistuotanto UK/Artec, Channel Project/Arts Council of England, FACT/ISEA 1998, Liverpool); Andy Bestin ja Merja Puustisen Conversations with Angels (yhteistuotanto Canada/Banff); Laura Beloffin HAME (yhteistuotanto ja residenssi Ars Electornica Center 1999, esittely Siggraph 2000). Kirjallisuuslehti Parnasso julkaisee Raine Koskimaan ja Markku Eskelisen toimittaman Kybertekstiteemanumeron 3/1999. Hygeia Revisited valitaan Mediamaticin Best Web Graphics kirjaan (Thames & Hudson) 1999, Andy Bestin ja Merja Puusitsen avatar-hahmot saavat tunnustusta kansainvälisillä areenoilla. Suomen Akatemian mediakulttuurin tutkimusohjelma käynnistyy 1999. 13
taustaa suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet Marita Liulia vastaanottaa Suomi-palkinnon 1999 ja samana vuonna mediataide saa myös ensimmäisen valtionpalkintonsa, kun taiteen keskustoimikunta palkitsee taiteilijapari Merja Puustisen ja Andy Bestin - internetiin keskittyneet mediataiteilijat tuovat kulttuuriteollisuuteen avantgardea luomalla uudenlaisia sisältöjä. TEMP Temporary Media Lab-mediataiteen projekti (koordinaattorina Geert Lovink) Kiasmassa 1999. Minna Tarkka ja Perttu Rastas kutsuvat koolle keskustelutilaisuuden aiheesta Tarvitaanko Suomeen riippumaton mediakeskus? 14 2.4. 2000-05 dynaaminen ja hybridi mediataide Kulttuurikaupunkivuoden 2000 mediahankkeet toivat sopivalla ajoituksella esiin mediakulttuurin uudet urbaanit kasvot: uusi media tuli monimuotoisesti esiin osana kaupunkikuvaa paitsi taidetapahtumissa, myös uusien klubien, olohuoneiden ja osuuskuntien syntymisessä. Avantofestivaali, Koneisto ja katastro.fi rakentavat siltaa elektronisen musiikin dj- ja klubiyhteisön ja mediataiteen välille. Tekijöiden kiinnostuksen kohteeksi tulevat verkkomedian eri muodot kuten streamaus, ohjelmistotaide, mobiilit ja dynaamiset teokset sekä verkkoyhteisöt. Samalla kun esityskontekstit monipuolistuvat käy myös ilmi, että kansainvälisen tason alan festivaalien jatkuva rahoitus on hyvin vaikeaa: MuuMediaFestivaalia ei enää järjestetä ja mm. Avanto festivaalin ja Möbiuskilpailun rahoitus on riittämätöntä. Noudatellen m-cultin 2002 toteuttamaa kotimaista tutkimusta 4 voi 2000-luvun alussa myös puhua mediataiteen hybridisoitumisesta taiteen, designin, teknologiakehityksen ja bisneksen rajat hämärtyvät entisestään tekijöiden liikkuessa yli sektorien. Tekijät eivät välttämättä tavoittele taiteilija-identiteettiä; taidemaailman sisäisen keskustelun sijaan toimintaa motivoivat entistä useammin populaarikulttuurin, kansalaisaktivismin, tai ohjelmointialakulttuurien teemat ja tavoitteet. Hyvä esimerkki tästä suuntauksesta on Barcelonan Sonar-festivaalin menestyksekäs Viva Helsinki! tapahtuma, jossa esiteltiin kokeellisia, kaupallisia, design- ja taidetuotantoja rinta rinnan. Eri nettisivustojen ja brandien ympärille rakentuu tekijäyhteisöjä, joiden projekteista osa liittyy mediataiteeseen, osa demosceneen, nettikulttuuriin, elektroniseen musiikkiin tai aktivismiin (www.purkamo.com, www.homokaasu.org, www.vaikuttava.net jne.). Verrattuna esimerkiksi muihin pohjoismaihin, joissa taide, design, bisnes ja teknologia ovat selkeämmin erillisiä saarekkeitaan 5, suomalainen mediakulttuurikenttä onkin 2000-luvun alussa myös tässä mielessä poikkeuksellisen dynaaminen. Raportin luvussa 7.3. tarkastellaan tämän ilmiön mahdollisia vaikutuksia mediakulttuuripolitiikkaan ja tuotantotukeen. Helsinki 2000 kulttuurivuoden ohjelma tukee mediatuotantoja, joista suurin 9:n 4 Tarkka ja Mäkelä 2002. 5 Alustava tutkimustulos m-cultin toteuttamasta pohjoismaisten mediakulttuuritoimijoiden kartoituksesta (Tarkka ja Martevo, 2002).
taustaa suomalaisen mediataiteen aikajana ja sukupolvet kulttuurikaupunkia yhdistävä verkkotapahtuma Cafe9net Lasipalatsin Nykyaika-näyttämöllä Continent-mestariluokka ja näyttely tuottaa ja esittää nuorten tekijöiden teoksia Brysselissä ja Helsingissä osana kulttuurivuoden 2000 ohjelmaa (tuottajana Minna Tarkka). Andy Bestin ja Merja Puustisen Meetfactory ensimmäinen mediataideyrityksenä riskirahoitusohjelmaan. Polar Circuit 3 järjestetään Rovaniemellä Lapin yliopistossa, mukana 60 mediataiteilijaa 2000. Hanke jatkuu Polar Circuit verkoston voimin Hobartissa, Australiassa paikallisesti tuotettuna nimellä Solar Circuit 2002. Ensimmäinen kulttuurimultimedian laatutuotantojen Prix Möbius Finlande-kilpailu, järjestäjänä Medeia oy 2000. Mediakulttuuriyhdistys m-cult perustetaan 2000, tavoitteenaan perustaa Suomeen kansainvälinen uuden mediakulttuurin keskus. Suomen kulttuurirahasto tukee hanketta 100 000 euron apurahalla 2002. F2F- new media art from Finland aloittaa Pohjois-Amerikan kiertueensa Los Angelesista 2000, tuottajana Visuaalisen taiteen säätiö, New York. Kiertueen kohteina Washington, Toronto (2001), Montreal ja New York. (2002). Avantofestivaali jatkaa MuuMediafestivalin työtä välivuoden 1999 jälkeen elektronisen musiikin ja liikkuvan kuvan rajapinnalla 2000, johtajana Tiina Erkintalo. Erkki Huhtamon kuratoima Outoäly Kiasmassa on laajin yksittäinen mediataiteen teemanäyttely Suomessa 2000. Cafe9-tilaan Lasipalatsissa avattiin 2001 Aula uusmediaosuuskunnan olohuone, tila, jossa seminaarien ja keskustelujen ohella ajoittain esillä myös mediataiteen produktioita. Juha Huuskonen, Olento, mukaan EU-rahoitteiseen Re-Approaching new media workshop hankkeeseen. Uudet mediakulttuurialan professuurit hakuun Turun ja Tampereen yliopistossa, Erkki Huhtamosta professori UCLAn mediataiteen ja designin osastolle 2001. Prix Möbius international-kunniamaininnat Marita Liulian SOBille 2000 ja Tuomo Tammenpään NEEDille 2001 Uusia ja erikoistuneita mediakulttuurialan verkkofoorumeita syntyy runsaasti, mm. kulttuurikriittinen mediumi, flash-suunnittelijoiden apukeittiö 2001 Micromovies-seminaari ja Pixoff-verkkopalvelu etsivät elokuvalle uusia esityskonteksteja ja muotoja 2002 M-cult toteuttaa laajan mediakulttuurialan kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuksen Kauppa- ja teollisuusministeriön sekä Liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta 2002. Viva Helsinki! näyttely Barcelonan Sonar-biennalessa esittelee suomalaista mediataidetta ja designia sekä elektronista musiikkia 2002 15
mediataiteen toimintaympäristö ja ammattikäytännöt 3. mediataiteen toimintaympäristö ja ammattikäytännöt 16 3.1. toimintaympäristön rajaus Mediataiteen onnistuneen ja ammattimaisen harjoittamisen edellytyksenä on rikas toimintaympäristö, johon kuuluu koulutuksen sekä kansallisten ja alueellisten tukijärjestelmien lisäksi myös riittävän monipuolinen ja joustava toimijaverkosto: teosten tuotantoon, esitykseen ja levitykseen sekä arviointiin osallistuvat tekijät ja tahot sekä näiden väliset kommunikaation ja yhteistyön käytännöt. Viime vuosina on kulttuuriteollisuuden ja sisältötuotannon tarkasteluun käytetty usein ns. arvoketjunäkökulmaa, jolla kuvataan eri toimijoiden muodostamaa prosessia alkuideasta levitykseen ja loppukäyttäjälle. 6 Lineaarinen ja jakeluvetoinen malli korostaa kuitenkin liiaksi teollista prosessia merkitystuotannon sijaan; sisältötuotannon osalta mallin voidaan myös nähdä korostavan sisällön ja teknologian erillisyyttä, joka on mediataiteen harjoittamiselle vierasta. Mediataiteen tuotannossa on kyse varsin monimutkaisten kokonaisuuksien hallinnasta, jossa sisällöt, ilmaisut, käyttäjät, teknologia ja tuotannon talous muotoutuvat jatkuvassa vuoropuhelussa (ks. Merja Puustisen kirjaama mindmap, kuva 1). Tuotannon haastavuutta lisää median uusiutuva luonne: toisin kuin esimerkiksi elokuvan kohdalla ovat tuotannon välineet (ohjelmistot, käyttöjärjestelmät, laitteet, jne. vrt kpl 7.1.) ja niiden hallintaan tarvittavat taidot sekä kumppanuudet jatkuvassa ja sangen nopeassa muutoksessa. Mielekäs tapa analysoida mediataiteen monimuotoista ympäristöä ja prosessia voisi olla innovaatiososiologiassa sovellettu toimijaverkostoteoria, jossa mukana tarkastelussa ovat myös ns. ei-humaanit toimijat: henkilöiden, organisaatioiden ja hankkeiden lisäksi voisi tarkasteluun tuolloin kuulua esimerkiksi teknisiä ja retorisia komponentteja. Tässä raportissa keskitytään kuitenkin käytännönläheisempään tarkasteluun, jossa mediataidemaailman 7 muodostavat mediataiteen tuotantoon, levitykseen, koulutukseen ja rahoitukseen osallistuvat henkilöt ja tahot. Raportin kirjoittajat ovat toisaalla kuvanneet uuden mediakulttuurin alaa innovaatioympäristönä, joka tuottaa sosiaalisesti ja kulttuurisesti perusteltuja innovaatioita tietoyhteiskuntaan. Mediataide muodostaa tärkeän osan tuota innovaatioympäristöä, minkä johdosta haluamme korostaa mediataiteen erityisyyttä myös sen mahdollista roolia muita elinkeinoelämän sektoreita uudistavana tekijänä (vrt. luku 7). 6 Vrt. Karttunen 2000. 7 Vrt. sosiologinen taidemaailman määritelmä, Becker 1982.
mediataiteen toimintaympäristö ja ammattikäytännöt kuva 1. Verkkotaidetuotannon mindmap, Merja Puustinen. 17
mediataiteen toimintaympäristö ja ammattikäytännöt 18 3.2. toimintaympäristö Suomessa Suomessa mediataiteen toimintaympäristöä kuvaa suuri henkilökohtainen yritteliäisyys ja sen myötä saavutetut merkittävät taiteelliset menestykset, toisaalta heikosti kehittynyt tuotantojen tuen infrastruktuuri, josta suuresta osasta vastaavat pitkälti vapaaehtoisvoimin pyöritetyt tekijäyhdistykset. 8 Toistaiseksi luovaa kulttuuri- ja sisältötuotantoa korostava puhe ei ole tuntunut mediakulttuurituotannon määrärahojen kasvuna. Viime vuosien panostukset alueellisten osaamiskeskusten perustamiseen sekä TE-keskuksen tukitoimet on suunnattu yritystoiminnan edistämiseen ja teknologiavetoisiin pilottihankkeisiin. Viimeaikaiset Sisältötuotantohankkeen keskustelunavaukset ministeriöiden ja TEKESin välillä ovat antaneet toiveita muutoksesta. Sisältötuotannon media- ja kulttuuripolitiikan kehittämisessä tulee kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, etteivät teknologiarahoituksen yksiviivaiset ansaintalogiikat siirry monialaisen kulttuurisen sisältötuotannon rahoituksen kriteereiksi. Tähän mennessä mediataiteilijat ovat joutuneet tuottamaan suuren osan toimintaympäristöään itse. Teosten, taiteellisen sisällön lisäksi on tekijöiden pitänyt keskittyä tuotanto- ja levityskontekstin rakentamiseen: yritysten ja järjestöjen perustamiseen, tuotanto- ja esitysfasiliteettien hankintaan, levitysverkostojen luomiseen ja työntekijöiden koulutukseen. Jos projektirahoituksen turvin on onnistuttu tuottamaan jaettuja toimintaympäristöjä, niiden pitkäjänteinen ylläpito ja edelleen kehittäminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi ellei mahdottomaksi. Mediataide ei enää ole niin uusi ala, etteikö sen infrastuktuuriin olisi voitu tehdä jo merkittäviä panostuksia kuten monissa muissa maissa on jo tehty (ks. luku 8). Taiteen määrärahojen vakiintuneet ja hitaasti muuttuvat kehykset sekä lakisääteisen rahoituksen kasvu harkinnanvaraisen rahoituksen kustannuksella ovat ehkä syy sille, ettei uutta taidepolitiikkaa ole voitu laajemmin toteuttaa käytännössä. Mediataiteen rahoitus on mahdollista perustella taiteen ohella koulutuksen, yritystuen, kansainvälisen pr:n ja verkkoviestinnän alueilla, minkä seurauksena mediataideala kuuluisi peräti viiden ministeriön toimialaan (vrt. luku 7). Käytännössä tilanne on kuitenkin se, että sana taide sijoittaa mediataiteen lähes kategorisesti kulttuuriministerin työpöydälle. Mediataiteen poikkialaisen rahoituksen vaatimat järjestelyt tulisikin toteuttaa alan asiantuntemusta omaavan kulttuuriosaston toimesta, mutta samalla eri sektoreiden määrärahoja voisi perustellusti kohdentaa mediataiteen tutkimukseen, kehitystyöhön, tuotantoon ja kansainvälistymiseen. Levityksestä vastaavat kuraattorit sekä nykyiset rahoitusjärjestelmät suosivat enimmäkseen jo tunnettuja, asemansa lunastaneita nimiä ja tuotantoyhtiöitä. Tämä selittää pitkälti myös viimeaikaisen aivovuodon taidesektorilta 8 Tuotantojen tuella tässä yhteydessä tarkoitetaan asiantuntemusta, rahoituksellista, tuotantoteknistä, kriittistä, sisällöllistä, markkinointiin ja levitykseen liittyvää tukea.
mediataiteen toimintaympäristö ja ammattikäytännöt kaupalliseen toimintaan. IT- ja viestintäyritysten työvoimatarve ja hyvä palkkataso on ollut usealle taidesektoria houkuttelevampi, toimeentulon turvaamisen kannalta jopa ainoa mahdollisuus. Vuorovaikutus kulttuuri- ja yrityssektorin välillä on sinänsä arvokasta ja alaa rikastavaa, mutta taiteellista, kulttuurisesti tai sosiaalisesti innovatiivista tuotantoa ei uusmedia-alan bisnes-to-bisnes suuntautumisen johdosta ja yritysten tuotantoaikataulujen puitteissa harjoiteta. Työssä oppiminen on tärkeä osa uusmedia-alan ammattilaisuuden muodostumista, eikä mediataiteilijankaan ammattitaito muodostu yksinomaan koulutuksesta: vasta tuotantojen tuoma työkokemus synnyttää kypsää ammattitaitoa. Tulisikin aktiivisesti etsiä keinoja, joilla nuorten ja lahjakkaiden, alan oppilaitoksista valmistuvien tekijöiden on mahdollista tehdä tutkimusta, jatkoopintoja ja ennen kaikkea tuotantoja. 3.3. mediataide ammattina Mediataiteen ammatinharjoittajista on vaikea saada tarkkoja lukuja monestakin syystä. Vaikka mediataiteilija on tilastoinnissa sisällytetty kuvataiteilijan ammattiluokkaan vuodesta 1997 alkaen, vain harvat ilmoittavat mediataiteilijan ammattinimikkeekseen: useat käyttävät laajempaa käsitettä kuvataiteilija tai taiteilija osin tämä johtuu kuvataideinstituutioiden avoimuudesta uusia esitysmuotoja kohtaan, osin siitä, että mediataide ei hallinnossa ja tukijärjestelmissä näyttäydy omana selkeänä (ja siten rahoitettavana) kategorianaan. Mitä nuoremmista mediataiteen tekijöistä on kysymys, sitä useampi kaihtaa myös toiminnan kytkemistä yksinomaan taiteeseen, koska tekeminen ei pyri esille galleria- ja näyttelykonteksteissa vaan uusille yleisörajapinnoille netin, populaarikulttuurin ja kaupunkitilojen kautta. Tilastokeskuksen saamat tiedot muodostuvat pitkälti työssäkäyntitilastoista ja kuten monella muulla taiteen alalla myös mediataiteilijoista vain harvat saavat päätoimeentulonsa taiteen harjoittamisesta. Taiteilijan elinkeinoon ja toimeentuloon ennen niin keskeisesti liittynyt opetustyö on saanut rinnalleen myös muita sivutulomalleja: uusmediayrityksessä toimivan mediataiteilijan työnimekkeenä voi olla taiteellinen johtaja, AD, tai suunnittelija,; useat harjoittavat myös taiteellista tuotantoa tutkijaposition ohella ja tutkimustyöhön kiinteästi liittyen. Mediataiteilijoiden näkyviin saamiseksi tarvittaisiinkin moniulotteisempaa tarkastelua, jossa hyödynnettäisiin useita aineistoja ja menetelmiä. 9 Melko luotettavan kuvan ammatinharjoittajien lukumäärästä saa kuitenkin yhdistelemällä AVEKin ja Mediataidejaoston tuen saajia kolmen vuoden ajalta ja vertaamalla lukua alan yhdistysten jäsenlistoihin ja julkaistuihin teoksiin. Näin laskemalla tulokseksi saadaan arvio ammattimaisesti mediataidetta harjoittavista 19 9 Vrt. Karttunen 2000, 6.
mediataiteen toimintaympäristö ja ammattikäytännöt tekijöistä: n. 70-100 tekijää. Kun tähän näkyvään mediataiteilijakuntaan lisätään a) produktioissa ohjaajan lisäksi toimiva taiteellis-tekninen työryhmä (suunnittelijat,tuottajat, ohjelmoijat jne); b) nuoret vasta alalle tulleet tekijät; c) mediataidetta päätoimensa ohella harjoittavat sekä d) alalla toimivat kriitikot, kuraattorit ja tutkijat sekä e) uusien taiteeksi vielä tunnistamattomien tai taidemääritelmää kaihtavien tuotantojen tekijät voidaan puhua arviolta 500 henkilöstä, jotka toimivat mediataiteen toimialalla. Mediataiteen harjoittajalle tyypillistä on myös tuotannon edellyttämien organisaatiomuotojen moninaisuus: ammatinharjoittaja/toiminimen, tuotantoyhtiön ja yhdistysmuodon joustava yhteiskäyttö, samoin kuin näiden mahdollistamat erilaiset rahoituslähteet ovat usein tuotannon toteutumisen edellytys. Yhteistyön ja avunannon muodostama vaihtotalous luonnehtii mediataidetuotantoa vahvasti. 3.4. parhaita käytäntöjä ja kehittämistarpeita Suomalaisten mediataiteilijoiden parhaita käytäntöjä selvitettiin osana m-cultin toteuttamaa mediakulttuurialan tutkimushanketta 10. Tutkimukseen liittyvä kysely sekä syvähaastatteluissa käydyt keskustelut teosten laadusta toivat esiin seuraavia piirteitä alan osaamisesta ja kehittämistarpeista. Parhaita käytäntöjä: 20 Sisältö- merkitys- ja kontekstilähtöisyys: tekijät tuottavat teoksia sisällöistä ja kontekstista (käyttötilanteet, -tarpeet ympäristöt ja kulttuurit) lähtien, mikä tarkoitta paitsi uusien teos- ja lajityyppien kehittelyä myös uusien yleisörajapintojen jatkuvaa rakentamista Taiteellinen tutkimus- ja kehitystyö: tuotannot ovat usein pitkiä (n. 2 vuotta) ja huolellisesti esivalmisteltuja; ilmaisutavan muotoutuminen vie vuosia ja teoksia varten toteutetaan innovatiivisia käyttöliittymä- ja ohjelmointiratkaisuja - voidaankin puhua informaalista tutkimusja kehitystyöstä, joka kuuluu olennaisena osana uuden mediataiteen, erityisesti interaktiivisen ja ohjelmistopohjaisten teosten tuotantoon. Esteettinen ja tekninen toimivuus: tekijät kuvailevat tuotantoaan (digitaalisena) käsityöläisyytenä: keskeisiä laadun tekijöitä ovat teosten kokonaiskonseptista yksityiskohtiin ulottuva kokonaisvaltainen viimeistely sekä käyttäjäyhteisön huomioiva ja tekninen toimivuus. Teknologia- ja kulttuurikriittisyys: tekijät kyseenalaistavat teknologian ja tietoyhteiskunnan nykymuotoja ja luovat vaihtoehtoisia kokemusympäristöjä. Ryhmätyö ja yhteisöllisyys: monialainen yhteistyö osataan mediataiteessa ja osaamista vaihdetaan tekijöiden kesken; tekijään keskittyvän taiteilijanäkemyksen rinnalle on nousemassa kollektiivinen tuottajuus. 10 Tarkka ja Mäkelä 2002.