PYHTÄÄ-KOTKA-HAMINA MERIALUEEN VEDENLAADUN YHTEISTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 Viivi Mänttäri ISSN 1458-8064
TIIVISTELMÄ Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen kuormituksesta suurin osa on alueelle Kymijoen virtaamien mukana kulkeutuvaa hajakuormitusta. Tämän lisäksi merialueelle kohdistuu myös pistemäistä kuormitusta, jota aiheuttavat lähinnä Kotkan ja Haminan merialueen teollisuuden ja yhdyskuntien jätevedet sekä Kymijoen alaosan pistekuormittajat. Tässä julkaisussa käsitellään vuoden 2013 vedenlaatutuloksia Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen yhteistarkkailusta, jonka avulla seurataan merialueelle kohdistuvan pistemäisen kuormituksen vaikutuksia alueen vedenlaatuun. Talvella alusveden happitilanne pysytteli vähintään kohtalaisena. Lievää hapen vähenemistä havaittiin kuitenkin syvänteissä sekä rannikon lähellä. Täysin hapettomia alueita ei havaittu. Alusveden fosforipitoisuudet olivat muutamilla pisteillä lievästi koholla hapen vähenemisen seurauksena. Jokivesien vaikutus oli havaittavissa etenkin jokisuiden lähellä, jossa sameus oli selvästi ulompia merialueita korkeampi ja sähkönjohtavuus matalampi. Pintaveden ravinnepitoisuudet olivat talvella Haminan edustalla selvästi Kotkan ja Pyhtään rannikoiden edustoja korkeampia johtuen Summan- ja Vehkajoen kuormituksesta. Myös kesällä (touko-syyskuu) keskimääräisessä vedenlaadussa oli havaittavissa jokivesien vaikutus rannikkoa lähinnä sijaitsevilla tarkkailupisteillä. Makeiden jokivesien vaikutus näkyi alhaisina suolapitoisuuksina sekä kasvaneena sameutena ja heikentyneenä näkösyvyytenä. Happitilanne pysyi suurimmalla osalla pisteistä vähintään kohtalaisena, mutta syvänteissä sekä Haminan edustalla havaittiin selvää hapenpuutetta. Tämän seurauksena alusveden fosforipitoisuudet kohosivat vähähappisilla alueilla hyvin korkeiksi. Pintaveden fosforipitoisuudet olivat selvästi korkeimmat Haminan edustalla ja laskivat siirryttäessä rannikolta kohti ulompia merialueita. Myös klorofyllipitoisuudet olivat rannikolla selvästi ulompia merialueita korkeampia. Fosforipitoisuudet olivat rannikon lähellä selvästi edellisvuotta korkeampia. Viime vuosina Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen keskimääräinen vedenlaatu on pysytellyt hyvin samalla tasolla. Jokivesillä on selvä vaikutus erityisesti rannikon läheisiin pintavesikerroksiin. Vedenlaadussa tapahtuu luontaista vaihtelua vuosien välillä ja alueen tilan kehitystä arvioitaessa tulisikin tarkastella pidemmällä aikavälillä tapahtuneita muutoksia. Vedenlaadun kehitystä pidemmällä aikavälillä Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella on tarkasteltu lähemmin vuonna 2011 ilmestyneessä pitkäaikaisraportissa (Kymijoen vesi ja ympäristö ry 2011). Kymijoen kuormitusta ja vedenlaatua vuoden 2013 osalta tullaan käsittelemään tarkemmin Kymijoen alaosan vuosiyhteenvedossa. Lisäksi Kotkan sataman edustan vedenlaatua on tarkasteltu omassa raportissaan (Mänttäri 2014).
SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 TAUSTATIEDOT 3 2.1 Tutkimusalue 3 2.2 Sääolot 3 2.3 Meriveden pinnankorkeus 4 2.4 Merialueen jäätalvi 2012-2013 5 2.5 Jokien virtaamat 5 2.5.1 Summanjoki ja Vehkajoki 5 2.5.2 Kymijoki 6 3 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT 8 4 VESISTÖKUORMITUS 9 4.1 Yleistä 9 4.2 Merialueen pistekuormitus 11 4.3 Pyhtään edustan merialueen kuormitus 13 4.4 Kotkan edustan merialueen kuormitus 14 4.5 Haminan edustan merialueen kuormitus 14 4.6 Jätevesikuormittajien lupaehtojen täyttyminen 15 4.6.1 Mussalon jätevedenpuhdistamo, Kotka 15 4.6.2 Kotkamills Oy, Kotka 16 4.6.3 Sunilan Puhdistamo Oy, Kotka 16 5 VEDENLAATUTULOKSET 18 5.1 Merialueen vedenlaatu talvella 18 5.2 Merialueen vedenlaatu kasvukaudella 22 5.3 Vedenlaatu intensiiviasemilla 28 5.4 Kasviplanktontutkimus 33 5.5 Uimarantojen vedenlaatu 34 6 YHTEENVETO 35 VIITTEET 39 LIITTEET Liite 1 Merialueen yhteistarkkailun havaintoasemien tiedot Liite 2 Kartta yhteistarkkailun havaintoasemista Liite 3 Kartta merialueen pistekuormittajista Liite 4 Vesinäytteiden analyysitulokset Liite 5 Kasviplanktontutkimuksen raportti ja tulokset Liite 6 Kotkan yleisten uimarantojen vedenlaadun analyysitulokset
17.7.2014 1 JOHDANTO Itäinen Suomenlahti on tunnetusti Itämeren kuormitetuimpia ja rehevöityneimpiä alueita. Rannikkomallin (Henriksson ja Myllyvirta 2006) perusteella itäisen Suomenlahden alue on rannikkoalueistamme alttein hapettomuudelle ja siitä johtuvalle sisäiselle kuormitukselle. Ulkoisen kuormituksen ja erityisesti sisäistä kuormitusta lisäävän geomorfologiansa takia alue onkin pohjan- ja vedenlaadun suhteen Suomen rannikon huonokuntoisin. Itäisen Suomenlahden rannikkoalueella on leveä saaristovyöhyke, jonka lukuisat syvänteet ja matalat kynnysalueet estävät pohjanläheisen veden vaihtumista. Lokeroituneilla alueilla myöskään ulkoisen kuormituksen vaikutukset eivät välttämättä ole voimakkaimpia päästölähteen lähellä, vaan tulevat näkyviin geomorfologisten edellytysten mukaisesti. Valtaosa Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen kuormituksesta on Kymijoen mukanaan tuomaa hajakuormitusta. Tämän lisäksi aluetta kuormittavat myös pienemmät joet, kuten Siltakylänjoki, Summanjoki sekä Vehkajoki. Hajakuormituksen lisäksi Kymijoen alaosaan ja merialueelle kohdistuu pistemäistä yhdyskunta- ja teollisuusjätevesikuormitusta, joka on merialueella keskittynyt pääasiassa Kotkan edustalle. Pyhtään ja Haminan edustalla pistekuormitus on selvästi Kotkan edustaa vähäisempää. Tässä yhteenvedossa käsitellään Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen fysikaalis-kemiallisen tilan seurantaan sekä rehevöitymisseurantaan kuuluvat vedenlaatututkimusten tulokset vuodelta 2013. Kymijoen alaosan vedenlaatutulokset vuoden 2013 osalta tullaan julkaisemaan omassa raportissaan vuoden 2014 aikana. Kotkan satamaa ympäröivän merialueen tuloksia vuodelta 2013 on lisäksi käsitelty omassa julkaisussaan (Mänttäri 2014). Merialueen ja Kymijoen alaosan vedenlaatua pidemmällä aikavälillä (2000 2009) on tarkasteltu erillisessä raportissa (Kymijoen vesi ja ympäristö ry 2011). Kymijoen alaosan ja sen edustan merialueen kuormittajilla on ympäristöluvissaan määrätty velvoite tarkkailla kuormituksensa vaikutuksia vastaanottavassa vesistössä. Velvoitetta toteutetaan kuormittajien yhteistarkkailuna, jossa käytännön vesistötutkimuksista vastaa Kymijoen vesi ja ympäristö ry. Toteutettu tarkkailu perustuu Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymään tarkkailuohjelmaan (kirje nro 0498Y0085-103, 20.12.2006) sekä tarkkailuohjelman päivitykseen (KASELY/545/07.00/2010), jotka kattavat sekä Kymijoen alaosan että Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen. Merialueen tarkkailuohjelmaan sisältyvät veden fysikaalis-kemiallisen tilan seuranta, rehevöitymisseuranta, kasviplanktontutkimus sekä haitallisten aineiden kertymisseuranta ja sedimenttitutkimus. Vuonna 2013 Kymijoen alaosan ja Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen yhteistarkkailuun olivat velvoitettuja osallistumaan seuraavat kuormittajat: Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 1
Kymijoen alaosa: UPM Kymmene Oyj, Kymi Kouvolan kaupunki Myllykoski Paper Oy Kymen Vesi Oy Stora Enso Publication Papers Oy Ltd Stora Enso Ingerois Oy Sonoco-Alcore Oy Merialue: Kymen vesi Oy Kotkamills Oy Sunilan Puhdistamo Oy Haminan kaupunki HaminaKotka Satama Oy Haminan ja Kotkan satamien pienet toimijat * mukana vapaaehtoisesti Kymin paperitehdas Kuusanniemen sulfaattisellutehdas Akanojan puhdistamo Mäkikylän puhdistamo Myllykosken paperitehdas lopettanut 12/2011 Halkoniemen puhdistamo lopettanut 8/2010 Huhdanniemen puhdistamo lopettanut 9/2010 Anjalan paperitehdas Inkeroisten kartonkitehdas Karhulan kartonkitehdas Mussalon puhdistamo Kotkan tehdas Stora Enso Oyj, Sunilan tehdas Nuutniemen puhdistamo lopettanut 9/2010 siirtoviemäri Mussaloon jatkaa ohitusvesikäsittelylaitoksena Kotkan satama Haminan satama Baltic Tank Oy Basf Oy, Production Unit Hamina Dynea Chemicals Oy Kuusakoski Oy, Kotka Momentive Speciality Chemicals Oy Neste Oil Oyj North European Oil Trade Oyj Oiltanking Sonmarin Oy Oy Phoenix Collector Ltd Oy Teboil Ab Stanoil Oy Styron Suomi Oy Vopak Chemicals logistics Finland Oy, Hamina Vopak Chemicals logistics Finland Oy, Kotka Lucoil Lubricants Europe Oy J.M. Huber Finland Oy, Haminan Tehdas * 2 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
2 TAUSTATIEDOT 2.1 TUTKIMUSALUE Pyhtää-Kotka-Hamina merialue sijaitsee itäisen Suomenlahden rannikolla. Ruotsinpyhtään edustalta Haminan edustalle asti ulottuva tutkimusalue on noin 50 kilometriä pitkä (Liite 2). Tarkkailualuetta kuormittavat alueelle laskevat joet sekä rannikon pistekuormitus. Selkeästi suurin kiintoaine- ja ravinnekuormittaja on Kymijoki, joka virtaa viitenä eri haarana mereen Pyhtään ja Kotkan edustalla. Kymijoen kaksi länsihaaraa laskevat Pyhtään Purolanlahteen ja Ruotsinpyhtään Ahvenkoskenlahteen. Näistä matalista ja saartensulkemista lahdista vedet virtaavat Keihässalmen ja Suursalmen kautta varsinaiselle merialueelle. Kotkan edustalla, missä Kymijoen itäiset haarat (3 kpl) virtaavat mereen, vedet sekoittuvat paremmin. Haminan edustalla Suomenlahteen laskevat puolestaan Summanjoki ja Vehkajoki. Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen edustan tutkimusalue kuuluu pääasiassa saaristovyöhykkeeseen. Tutkimusalue onkin hyvin matala ja syvyys on pääsääntöisesti alle 20 metriä. Tutkimusalueen uloimmat osat sijaitsevat merivyöhykkeellä, jonka reuna-alueilta löytyy myös syvänteitä, jotka ulottuvat jopa 40 50 metrin syvyyteen. Tuulilla, virtauksilla ja veden korkeuksilla on tärkeä merkitys joki- ja jätevesien leviämiselle ja sekoittumiselle merialueella. Tutkimusalueen virtaukset näyttävät riippuvan lähinnä tuulija kerrostuneisuusoloista. Kesäkerrostuneisuuden aikana virtausten suunta noudattelee pitkälle vallitsevan tuulen suuntaa. Loppukesällä lämpötilakerrostuneisuuden purkauduttua pintavirtaus suuntautuu pääsääntöisesti länteen. Talven ja alkukevään jääpeitteisenä aikana idänpuoleiset virtaukset ovat todennäköisesti vallitsevia. Lämpötilan harppauskerroksen alapuolisen veden liikkuminen alueella on selvästi rajoittuneempaa kuin pintaveden. Pyhtää-Kotka-Hamina merialue on ympäristöltään monipuolinen. Alue sisältää jokien suistoalueita, merenlahtia, sisä- ja ulkosaaristoa sekä meren selkiä. Merialue ja sen saaristo muodostavat tärkeän virkistyskäyttöalueen ja alueella onkin runsaasti yleisiä uimarantoja, leirintäalueita sekä paljon loma-asutusta. Kotka ja Hamina ovat tärkeitä vientisatamia. Lähisaarten välillä harjoitetaan reittiliikennettä ja huviveneily on alueella yleistä. Merialueella harjoitetaan sekä ammattimaista että kotitarve- ja virkistyskalastusta. 2.2 SÄÄOLOT Vuoden 2013 maaliskuu oli erittäin kylmä ja vielä huhtikuussakin lämpötilat pysyttelivät keskimääräisen tason alapuolella (Kuva 1). Touko-kesäkuussa lämpötilat kuitenkin nousivat tavanomaista korkeammiksi. Sää jatkui lämpimänä vielä pitkälle syksyyn eikä terminen talvi päässyt alkamaan vuoden loppuun mennessä. Marras-joulukuussa lämpötilat pysyttelivät tavanomaista korkeampina eikä pakkaspäiviä juuri havaittu. Kesä 2013 oli varsin Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 3
vähäsateinen (Kuva 2). Sademäärät jäivät useina kuukausina selvästi keskimääräistä tasoa alhaisemmiksi. Loppuvuodesta satoi kuitenkin hyvin runsaasti ja sademäärät olivat tällöin selvästi keskimääräistä tasoa korkeampia. 20 160 15 140 lämpötila ( C) 10 5 0-5 sademäärä (mm) 120 100 80 60 40 20-10 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 2013 1981-2010 2013 1981-2010 Kuva 1. Kuukausittainen keskilämpötila ( o C) Kotkan Rankissa ja sadesumma (mm) Virolahden Koivuniemessä vuonna 2013 sekä vastaavat pitkän ajanjakson (1981 2010) keskiarvot. Lähde: Ilmatieteen laitos. Vuonna 2013 tuuli eniten lounaasta, jonne keskittyi lähes 27 % havainnoista (Taulukko 1). Vähiten tuuli puolestaan kaakosta. Tuulen voimakkuuden kuukausikeskiarvot vaihtelivat 3,7 ja 5,7 m/s välillä. Keskimäärin lounaistuuli oli voimakkain. Kovatuulisia päiviä (keskituulennopeus yli 14 m/s) havaittiin vuonna 2013 Kotkassa yhteensä neljä. Myrskypäiviä (keskituulennopeus yli 21 m/s) ei havaittu lainkaan. Taulukko 1. Keskimääräinen tuulen voimakkuus (m/s) ja suunta (% havainnoista) sekä voimakkuuden kuukausittaiset minimi- ja maksimiarvot (m/s) Kotkan Rankissa vuonna 2013. Lähde: Ilmatieteen laitos. pohjoinen koillinen itä kaakko etelä lounas länsi luode % m/s % m/s % m/s % m/s % m/s % m/s % m/s % m/s min 2,0 1,6 1,6 3,0 3,3 3,6 3,1 2,7 maks 4,9 6,7 9,7 7,8 7,5 8,7 5,8 7,1 ka. 2013 10,1 3,7 10,4 4,5 10,7 5,0 6,9 4,5 12,2 5,0 26,8 5,7 13,3 4,0 9,3 4,0 2.3 MERIVEDEN PINNANKORKEUS Tutkimusalueen meriveden pinnankorkeuden mittausasema sijaitsee Haminassa lähellä Tervasaaren matkustajasatamaa. Vuonna 2013 meriveden pinnankorkeus vaihteli -82 cm ja 71 cm välillä (Kuva 2). Pinnankorkeus lähti laskemaan vuoden alusta ja oli matalimmillaan maaliskuun puolessa välissä. Tämän jälkeen pinnankorkeus lähti nousemaan ja pysyi varsin tasaisena touko-lokakuun välisen ajan. Marraskuussa vedenpinta jatkoi nousua ja oli korkeimmillaan joulukuun lopulla. 4 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
80 60 40 vedenkorkeus (cm) 20 0-20 -40-60 -80-100 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.10. 1.11. 1.12. Kuva 2. Meriveden pinnankorkeus Haminassa vuonna 2013. Lähde: Ilmatieteen laitos. 2.4 JÄÄTALVI Viimeisin jäätalvi luokiteltiin ilmatieteenlaitoksen jääpalvelun kolmiportaisen luokituksen perusteella keskimääräiseksi (Ilmatieteen laitos 2013a). Jäätalvi oli kuitenkin poikkeuksellinen, sillä jääalan laajuus vaihteli erittäin paljon talven aikana ja jääpeite oli laajimmillaan vasta maaliskuun lopussa. Jäät lähtivät myös hieman tavanomaista myöhemmin. 2.5 JOKIEN VIRTAAMA 2.5.1 Summanjoki ja Vehkajoki Summanjoelta ja Vehkajoelta on vähän virtaamahavaintoja, minkä vuoksi jokien virtaamat on arvioitu Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmän (WSFS, versio V.5B) avulla. Simuloidut arvot eivät kuitenkaan koskaan täysin vastaa mitattuja arvoja, vaan toimivat lähinnä suuntaa antavina arvioina. Sekä Summanjoen että Vehkajoen virtaamat olivat alkuvuodesta hieman viimevuosien keskimääräistä tasoa alhaisemmat (Kuva 3). Loppuvuodesta sademäärän kasvaessa myös virtaamat nousivat selvästi. Virtaamahuiput ajoittuivat tavanomaiseen tapaan keväälle ja syksylle. Vehkajoen keskivirtaama vuonna 2013 oli 2,9 m 3 /s (4,9 m 3 /s vuonna 2012) ja Summanjoen 5,4 m 3 /s (9,6 m 3 /s vuonna 2012). Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 5
18 16 m³/s Summajoki ka 2010-2012 2013 16 14 m³/s Vehkajoki ka 2010-2012 2013 14 12 12 10 10 8 6 4 2 0 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.10. 1.11. 1.12. 8 6 4 2 0 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.10. 1.11. 1.12. Kuva 3. Vehka- ja Summanjoen simuloidut virtaamat (m 3 /s) vuonna 2013 sekä keskimääräinen virtaama vuosina 2010 2012. Lähde: Suomen ympäristökeskus, vesistömallijärjestelmä (WSFS). 2.5.2 Kymijoki Kymijoen virtaamia mitataan pohjoisessa Kuusankoskelta ja etelämpänä joen eri haaroista. Merialueelle purkautuvat vesimäärät vaihtelevat jokihaarasta riippuen hyvin paljon. Kymijoen läntisen haaran vedet laskevat Ahvenkosken kautta Ahvenkosken lahdelle ja Ediskosken kautta Pyhtään edustalle. Itäisen haaran vedet virtaavat Koivukosken ja Korkeakosken kautta Kotkan edustalle. Koivukosken haara jakaantuu vielä Huuman ja Langinkosken haaroiksi. Kymijoen keskivirtaamat olivat vuonna 2013 selvästi edellisvuotta pienempiä (Taulukko 2). Ediskoskea lukuun ottamatta vuotuiset keskivirtaamat olivat hieman pidemmän ajan keskiarvoa suurempia. Merialueelle laskevista Kymijoen haaroista Ahvenkosken haara on selvästi suurin ja vähiten vettä tulee Ediskosken kautta. Ediskosella juoksutetaan pääsääntöisesti vakiovirtaamaa, joka on 5,3 m 3 /s. Keväällä ja loppukesällä Ediskosken virtaama kuitenkin nousi noin 20 35 m 3 /s tasolle (Kuva 4). Muilla Kymijoen virtaamamittausasemilla virtaamat olivat sekä alku että loppuvuodesta hieman keskimääräisen tason yläpuolella ja vastaavasti kesällä hieman keskimääräisen tason alapuolella. Korkeakoskella virtaama vaihteli hyvin paljon kesällä. Kuukausittaiset keskivirtaamat olivat pääsääntöisesti suurimmat alkuvuodesta, jolloin edellisvuoden marras-joulukuun runsaiden sateiden vaikutus oli edelleen nähtävissä (Kuva 5). Kesää kohti siirryttäessä keskivirtaamat laskivat selvästi, mutta nousivat jälleen loppuvuodesta sateiden seurauksena. 6 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Taulukko 2. Kymijoen keskivirtaamat (m 3 /s) joen yläjuoksulla Kuusankoskella, alajuoksulla länsihaarassa Ahvenkoskella ja Ediskoskella sekä alajuoksulla itähaarassa Koivukoskella ja Korkeakoskella vuonna 2013 sekä pidemmällä aikavälillä. Taulukossa on esitetty myös vuoden 2013 minimi- ja maksimivirtaamat. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmä. 600 500 400 300 200 100 0 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.10 1.11 1.12... m³/s Kuusankoski 1981-2012 2013 350 300 m³/s Koivukoski 1993-2012 2013 300 250 250 200 200 150 150 100 100 50 50 0 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6.. 1.7.. 1.8.. m³/s Ahvenkoski 1993-2012 2013 1.9. 1.10 1.11 1.12 0 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5.. 1.6.. 1.7.. 1.8. 1.9. 1.10. 1.11. 1.12. 40 120 m³/s Korkeakoski 1993-2012 2013 35 100 30 25 80 20 60 15 40 10 5 20 0 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6.. 1.7.. 1.8.. Paikka pidemmän ajan vuoden 2013 vuoden 2013 vuoden 2013 keskiarvo (m³/s) keskiarvo (m³/s) min (m³/s) max (m³/s) Kuusankoski 314 323 156 459 Koivukoski 62 65 21 173 Korkeakoski 78 82 39 96 Ediskoski 8,2 6 5 35 Ahvenkoski 152 163 85 308 m³/s Ediskoski 1998-2012 2013 1.9. 1.10 1.11 1.12 0 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.10 1.11 1.12 Kuva 4. Kymijoen virtaama (m 3 /s) Kuusankoskella, länsihaarassa Ahvenkoskella ja Ediskoskella sekä itähaarassa Koivukoskella ja Korkeakoskella vuonna 2013 sekä pidemmällä aikavälillä. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmä. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 7
m³/s 450 Kuusankoski Ahvenkoski Koivukoski Korkeakoski Ediskoski 400 350 300 250 200 150 100 50 0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kuva 5. Kymijoen kuukausittaiset keskivirtaamat (m 3 /s) Kuusankoskella, länsihaarassa Ahvenkoskella ja Ediskoskella sekä itähaarassa Koivukoskella ja Korkeakoskella vuonna 2013. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmä. 3 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Merialueen fysikaalis-kemialliseen vedenlaadun seurantaan kuuluu nykyään 35 havaintoasemaa (Liitteet 1 ja 2). Näistä havaintoasemista neljä on intensiiviasemia, joista vesinäytteet otetaan muita asemia useammin. Sekä Kotkan että Haminan edustalla sijaitsee kaksi intensiiviasemaa, joista vesinäytteet otettiin (Taulukot 3 ja 4) 13 kertaa vuoden 2013 aikana. Muilta havaintoasemilta vesinäytteet otettiin sekä helmi-/maaliskuussa että heinäkuussa 2013 (Taulukko 3). Taulukko 3. Yhteenvetotaulukko merialueen fysikaalis-kemiallisista tutkimuksista vuonna 2013. Määritys koodi menetelmä 1 m 5 m 10 m 20 m p -1 m 2x näkösyvyys Näkösyv. Lämpötila T_WM x x x x x Happi O2_DTB SFS 3040 x x x x x Happi % O2_STB x x x x x Sameus TBY_SNT SFS-EN 27027 x x x ph PH_L25 SFS 3021 x x x Saliniteetti SAL_LS x x x Sähk.joht. CTY_25L SFS-EN 27888s x x x Väri CNR_NC EN-ISO 7887 x x x Kok. P PTOT_NS SFS 3026 x x Kok. N NTOT_NCA SFS 3031 x x Fek.strep. FS35_F2K SFS-EN ISO 7899-2/00 x Klorofylli-a* CP_E SFS 5772 x * näyte vain klorofyllitarkkailussa mukana olevilta asemilta 8 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Taulukko 4. Intensiiviasemilta taulukossa 1 mainittujen lisäksi tehdyt analyysit vuonna 2013. Määritys koodi menetelmä 1 m 10 m* p -1 m nitriitti+nitraatti NO23N_NA SFS 3031 x x x Ammonium NH4N_NS SFS 3032 x x x Fosfaatti PO4P_NS SFS 3025 x x x * näyte vain, jos kokonaissyvyys yli 20 m Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen rehevöitymisseurantaan kuuluu yhteensä 21 havaintoasemaa (Liitteet 1 ja 2). Asemista 20 on samoja kuin fysikaalis-kemiallisessa seurannassa. Tähän lukuun sisältyvät myös kaikki 4 intensiiviasemaa. Lisäksi rehevöitymistutkimuksen näytteitä haetaan yhdeltä Mussalon pohjoispuolella sijaitsevalta havaintoasemalta (106), koska tämä alue on muuta tutkimusaluetta selvästi rehevämpää. Kaikilta rehevöitymisseurannan havaintoasemilta otettiin klorofylli a näytteet toukosyyskuussa kerran kuukaudessa ja intensiiviasemilta touko-elokuussa kaksi kertaa kuukaudessa. Klorofylli a -määritykset (SFS 5772) tehtiin kokoomanäytteistä. Kokoomanäytteet koostuivat osanäytteistä, jotka otettiin pinnasta syvyyteen 2 x näkösyvyys asti. Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen vedenlaadun tarkkailuun liittyvästä näytteenotosta vastasivat Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n sertifioidut näytteenottajat. Vesinäytteet analysoitiin voimassa olevien standardien ja Suomen ympäristökeskuksen ohjeiden mukaisesti akkreditoidussa KCL Kymen Laboratorio Oy:ssä (Liite 4). Merialueen vedenlaatua on tarkasteltu sekä talven osalta että kasvukauden keskiarvoina, jotka on laskettu touko-syyskuun arvojen perusteella. Lisäksi intensiivipisteiden tuloksia on käsitelty tarkemmin ja niistä on laadittu erillisiä kuvia. Tulostentarkastelussa on lisäksi hyödynnetty Pyhtään edustalla sijaitsevan ympäristöhallinnon intensiivipisteen tuloksia (Kyvy-1). Vuonna 2013 otettiin ensimmäistä kertaa myös kasviplanktonnäytteet tarkkailuun liittyen. Näytteet otettiin kaksi kertaa heinäkuussa ja kerran elokuussa kahdelta intensiivitarkkailun asemalta (128 ja 212) 0-2 m kokoomanäytteinä. Kestävöinnissä käytettiin Lugol-liuosta (0,5 ml/ 200 ml näytettä). Näytteenotosta vastasivat Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n sertifioidut näytteenottajat ja näytteenottotyössä noudatettiin Suomen ympäristökeskuksen ohjeistusta (Lepistö 2006 ja Järvinen ym. 2011). Näytteiden määrityksestä ja tulosten raportoinnista vastasi Satu Zwerver ja tarkempi kuvaus menetelmistä on esitetty raportissa (Liite 5). 4 VESISTÖKUORMITUS 4.1 YLEISTÄ Pyhtää-Kotka-Hamina merialuetta kuormittavat sekä alueelle laskevat joet että rannikon pistekuormitus. Alueelle tuleva kokonaisravinnekuormitus oli vuonna 2013 selvästi Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 9
edellisvuotta pienempi. Laskenut ravinnekuormitus selittyy pääosin merialueelle laskevien jokien edellisvuotta alhaisemmilla virtaamilla. Vuoden 2013 kuormitus oli hyvin samaa tasoa vuoden 2011 kanssa. Selkeästi suurin kiintoaine- ja ravinnekuormittaja on Kymijoki, joka tuo mukanaan paljon ravinteita. Kymijoen vedenlaatu on kuitenkin viime vuosina selvästi parantunut ja sen fosforipitoisuudet ovat nykyään matalampia kuin merialueella. Vuonna 2013 Kymijoen mukanaan tuoma ravinnekuormitus oli edellistä vuotta pienempi, mutta osuus alueen kokonaiskuormituksesta oli pysynyt edellisvuosien tasolla. Kymijoen osuus vuonna 2013 oli 82 % fosfori- ja 92 % typpikuormituksen osalta (Kuva 6). Fosforia kg/vrk Kalankasvatus Yhdyskunnat 0,2 % 1,3 % Kuormitus yhteensä 600 kg/vrk Teollisuus 8 % Vehkajoki Summanjoki 2,1 % 6,1 % Kymij Korkeakoski 19,4 % Kymij Koivukoski 11,6 % Kymij Pyhtää 1,8 % Kymij Ahvenkoski 49,5 % 0 100 200 300 400 Typpeä kg/vrk Kalankasvatus Yhdyskunnat 0,1 % 1,4 % Kuormitus yhteensä 19 247 kg/vrk Teollisuus 1,9 % Vehkajoki 1,3 % Summanjoki 3,7 % Kymij Korkeakoski 23,3 % Kymij Koivukoski 18 % Kymij Pyhtää 1,7 % Kymij Ahvenkoski 48,7 % 0 2 000 4 000 6 000 8 000 10 000 12 000 Kuva 6. Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen ravinnekuormitus (kg/vrk) vuonna 2013 sekä kunkin kuormittajan osuus (%) kokonaiskuormituksesta. 10 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Summanjoki ja Vehkajoki kuormittavat puolestaan Haminan edustaa, mutta niiden osuus koko merialueelle tulevasta fosfori- ja typpikuormituksesta oli selvästi alle 10 %. Teollisuuden jätevesikuormituksen osuus vuonna 2013 alueen kokonaisravinnekuormituksesta oli fosforin osalta 8 % ja typen osalta 1,9 %. Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden kuormitusosuus oli 1,3 % fosforin ja 1,4 % typen osalta. Pyhtään edustalla olevan kalankasvatuksen osuus merialueen kokonaisravinnekuormituksesta on alle 1 % sekä typen että fosforin osalta. Tämä kuormitus ajoittuu kuitenkin vesialueen perustuotantokaudelle, minkä vuoksi sillä saattaa olla paikallista vaikutusta levätuotantoon. Pyhtää-Kotka-Hamina merialuetta kuormittaa osaltaan myös Kymijoen alaosan pistekuormitus. Suurin osa Kymijoen mereen tuomasta kiintoaine- ja ravinnekuormituksesta on yleensä peräisin Kymijoen yläosalta ja Kymijoen alaosan hajakuormituksesta. Kymijoen kuormitusta ja vedenlaatua vuoden 2013 osalta tullaan käsittelemään tarkemmin vuoden 2014 aikana ilmestyvässä Kymijoen alaosan vuosiyhteenvedossa. 4.2 MERIALUEEN PISTEKUORMITUS Pyhtää-Kotka-Hamina merialueelle tulee pistekuormitusta kolmelta teollisuuslaitokselta, kahdelta jätevedenpuhdistamolta sekä yhdeltä kalankasvattajalta (2 eri laitosta) (Taulukko 5). Pyhtään merialueelle kohdistuu pistekuormitusta vain kalankasvatuksesta ja Haminan edustan pistekuormitus tulee J.M. Huber Finland Oy:n tehtaalta. Kotkan edustalla sen sijaan on sekä teollisuus- että yhdyskuntajätevesikuormitusta (Liite 3). Kotkan edustalle kohdistuva pistekuormitus onkin selvästi Haminan ja Pyhtään edustan kuormitusta suurempaa. Suurin pistekuormittaja vuonna 2013, kemiallista hapenkulutusta lukuun ottamatta, oli Kotkamills Oy. Kemiallinen hapenkulutus (COD CR ) oli suurin Sunilan Puhdistamolla (Taulukko 5). Taulukko 5. Pyhtää-Kotka-Hamina -merialueen pistekuormitus (teollisuus, yhdyskunnat ja kalankasvatus) vuonna 2013. Pistekuormitus Q BOD7 CODcr Kiintoaine N P AOX 2013 m³/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk Kotkamills Oy 27 213 1 496 8 625 2 871 229 28 Sunilan Puhdistamo Oy 43 390 373 18 839 1 774 135 20 162 JM Huber 743 4 Teollisuus yht. 71 346 1 869 27 464 4 650 363 48 Hamina, Nuutniemen jvp 375 24 45 4,1 11,0 0,1 Kotka, Mussalon jvp 30 717 175 1 692 206 277 8 Yhdyskunnat yht. 31 092 199 1 737 210 288 8 Pyhtään kalankasvatus 11 1,2 Kaikki yhteensä 102 438 2 068 29 201 4 860 662 57 162 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 11
Merialueen pistekuormitus on vähentynyt monilta osin selvästi vuoden 2007 jälkeen (Kuva 7). Summan tehtaiden toiminnan loppuminen vuoden 2008 alkupuolella vähensi osaltaan merialueen kuormitusta. Sunilan Puhdistamo Oy:n AOX-kuormitus laski selvästi vuonna 2009, mutta nousi nopeasti takaisin aiempien vuosien tasolle. Vuoden 2013 kokonaiskuormitus merialueelle oli selvästi edellisvuotta suurempaa. Pyhtään ja Haminan edustan kuormitus oli pysynyt varsin samalla tasolla kuin vuonna 2012. Haminan edustan kuormitus on nykyään selvästi viime vuosia pienempää Nuutniemen jätevedenpuhdistamon lopetettua toimintansa (puhdistamo jatkaa kuitenkin ohitusvesikäsittelyssä). Kokonaiskuormituksen kasvu selittyy Kotkan edustan kuormituksen kasvulla. Kotkamills Oy:n tehtaan kuormitus oli selvästi noussut edellisvuodesta. 2500 2000 yhdyskunnat teollisuus BOD-kuormitus kg/vrk 40000 35000 30000 COD-kuormitus kg/vrk 1500 25000 20000 1000 15000 500 10000 5000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 90 80 70 60 Fosforikuormitus kg/vrk kalankasvatus yhdyskunnat teollisuus 1200 1000 800 Typpikuormitus kg/vrk 50 40 600 30 400 20 10 200 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 5000 4500 4000 Kiintoainekuormitus kg/vrk 250 200 AOX-kuormitus kg/vrk 3500 3000 150 2500 2000 100 1500 1000 50 500 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 Kuva 7. Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen pistekuormituksen (teollisuus, yhdyskunnat ja kalankasvatus) kehitys vuosina 2001 2013. 12 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
4.3 PYHTÄÄN EDUSTAN MERIALUEEN KUORMITUS Pyhtään merialuetta kuormittaa pääasiassa Kymijoki (Kuva 8). Valtaosa Kymijoen länsihaaran ainevirtaamista purkautui Ahvenkoskenlahteen (Ahvenkosken haara) ja vain pieni osa Purolanlahteen (Pyhtään haara). Keskimäärin Kymijoen mukanaan tuoma kuormitus Pyhtään merialueelle (Pyhtäänhaara + Ahvenkoskenhaara) vuonna 2013 oli 308 kg fosforia ja 9701 kg typpeä vuorokaudessa. Kuormitus oli selvästi edellisvuotta pienempää. Vesimäärien vaihtelun myötä Kymijoen ainevirtaamien vuodenaikainen ja vuosien välinen vaihtelu voi olla ajoittain hyvin suurta. Kymijoen lisäksi Pyhtään alueelle tuovat hajakuormitusta myös pienemmät joet, kuten Siltakylänlahteen laskeva Siltakylänjoki. Pyhtään edustan ainoa pistemäinen kuormituslähde on kalankasvatus. Purolanlahden edustalla Krokön saarilla oli vuonna 2013 viisi voimassa olevan luvan omaavaa laitosta. Näistä kalankasvatustoimintaa oli vain Sandvikin Lohen Sandvikin laitoksella ja Honkaniemen laitoksella. Laitosten lisäkasvu oli yhteensä 69 tonnia ja koko tuotantokauden aikainen fosforikuormitus yhteensä 448 kg ja typpikuormitus 3986 kg. Kalaa tuotettiin vuonna 2013 selvästi edellisvuotta vähemmän. Myös ravinnekuormitus oli sekä typen että fosforin osalta selvästi laskenut edellisvuodesta. Kalankasvatuslaitosten kuormitus ajoittui pääsääntöisesti kesäkuun ja lokakuun väliselle ajanjaksolle. Kymijoen ainevirtaamiin verrattuna kalankasvatuksen kuormitusmäärät ovat vähäisiä eikä kalankasvatuksen osuus näy siksi kuvassa 8. Kalankasvatuksesta vapautuvat ravinteet ajoittuvat kuitenkin kesäkauteen ja vaikutukset kohdistuvat suppealle alueelle. Kalankasvatuksesta vapautuvat ravinteet ovatkin siksi hyvin perustuotannon hyödynnettävissä. Pyhtää-Kotka alueen kalankasvatuksen vesistökuormitus on ollut suurinta vuonna 1992, jolloin alueella toimi useita kalankasvatuslaitoksia. Tällöin fosforikuormitus oli yli 12-kertainen nykyiseen verrattuna. 3 000 2 500 Pyhtään edustan fosforikuormitus kg/vrk Kalankasvatus Pyhtään haara Ahvenkoskenhaara 30 000 25 000 Pyhtään edustan typpikuormitus kg/vrk 2 000 20 000 1 500 15 000 1 000 10 000 500 5 000 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Kuva 8. Pyhtään merialueen ravinnekuormitus (kg/vrk) eri kuukausina vuonna 2013. Pyhtään haaran ainevirtaamat on arvioitu Ediskosken virtaamatietojen ja Ahvenkoskenhaaran typpi- ja fosforipitoisuuksien avulla. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 13
4.4 KOTKAN EDUSTAN MERIALUEEN KUORMITUS Myös Kotkan merialuetta kuormittaa ensisijaisesti Kymijoki (Kuva 9). Kymijoen Koivu- ja Korkeakosken haarojen yhteinen keskimääräinen ravinnevirtaama vuonna 2013 oli yhteensä 186 kg fosforia ja 7934 kg typpeä vuorokaudessa. Kymijoen ainevirtaamat olivat selvästi edellisvuotta pienempiä. Kotkan merialueella on myös omaa pistemäistä jätevesikuormitusta. Kotkan alueen teollisuus eli Kotkamillsin tehtaat sekä Sunilan Puhdistamo Oy purkivat mereen keskimäärin 48 kg fosforia ja 363 kg typpeä vuorokaudessa. Määrä on etenkin typen osalta selvästi vuotta 2012 suurempi. Sunilan jätevedenpuhdistamon lopetettua toimintansa vuonna 2011 ainoa alueella toimiva yhdyskuntapuhdistamo sijaitsee Mussalossa. Mussalon jätevedenpuhdistamon fosforikuormitus oli keskimäärin 8 kg ja typpikuormitus 277 kg vuorokaudessa. Kotkan edustan kokonaispistekuormitus oli edellisvuotta korkeampi. Kotkan merialueen kokonaiskuormituksesta pistekuormituksen osuus oli vuonna 2013 fosforin osalta 23 % ja typen 7,5 %. Pistekuormituksen osuus kokonaiskuormituksesta oli hieman noussut verrattuna edellisvuoteen. Kasvu selittyy jokien kuormituksen vähenemisellä johtuen edellisvuotta pienemmistä virtaamista. 800 700 600 Kotkan edustan fosforikuormitus kg/vrk Mussalon puhdistamo Teollisuus Korkeakoskenhaara Koivukoskenhaara 15 000 12 000 Kotkan edustan typpikuormitus kg/vrk 500 400 9 000 300 6 000 200 100 3 000 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Kuva 9. Kotkan merialueen ravinnekuormitus (kg/vrk) eri kuukausina vuonna 2013. Teollisuuden osalta on käytetty kuukausikohtaisia kuormituslukuja ja Mussalon puhdistamon osalta neljännesvuosijaksojen kuormituksia. 4.5 HAMINAN EDUSTAN MERIALUEEN KUORMITUS Nuutniemen jätevedenpuhdistamo lopetti toimintansa vuonna 2010, mutta toimii edelleen ohitusvesien käsittelylaitoksena. Tämän lisäksi vähäistä kuormitusta tulee JM Huber Finland Oy:ltä. Haminan merialuetta kuormittavatkin pääasiassa Summanlahteen laskeva Summanjoki ja Haminanlahteen laskeva Vehkajoki. Summanjoelta ja Vehkajoelta ei ole juurikaan vedenlaatu- tai virtaamahavaintoja, joten jokien kuormitusta arvioitiin Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmän (WSFS) vedenlaatumallilla (versio V.5B). Simuloitujen ainevirtaamien mukaan sekä Summan- että Vehkajoen ravinnevirtaamahuiput ajoittuivat tavalliseen tapaan kevääseen ja loppuvuoteen (Kuva 10). 14 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
180 160 140 Haminan edustan fosforikuormitus kg/vrk Vehkajoki Summanjoki 3 000 2 500 Haminan edustan typpikuormitus kg/vrk 120 2 000 100 80 1 500 60 1 000 40 20 500 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Kuva 10. Haminan merialueen ravinnekuormitus (kg/vrk) eri kuukausina vuonna 2013. Summanjoen ja Vehkajoen ainevirtaamat on arvioitu vesistömallijärjestelmän (WSFS) vedenlaatumallin avulla. 4.6 JÄTEVESIKUORMITTAJIEN LUPAEHTOJEN TÄYTTYMINEN 4.6.1 Mussalon jätevedenpuhdistamo, Kotka Mussalon jätevedenpuhdistamo sai ympäristöluvan Itä-Suomen ympäristölupavirastolta joulukuussa 2005. Luvasta valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen, jonka päätöksellä (12.6.2008) jäteveden luparajat pysyivät kuitenkin ennallaan. 17.12.2008 annetun päätöksen (ISY-2008-Y-252) mukaan Mussalon laajennetun puhdistamon käyttöönoton takaraja siirtyi vuodella ja oli 1.1.2010. Laajennetun Mussalon jätevedenpuhdistamon lupaehdot muuttuivat 1.1.2010. Mussalon puhdistustulokset lasketaan neljännesvuosikeskiarvoina, mukaan lukien mahdolliset ohijuoksutukset ja ylivuodot (Taulukko 5). Mussalon typpipitoisuus lasketaan vuorokauden kokoomanäytteistä aikana, jolloin biologisen prosessin lämpötila on vähintään 12 astetta. Lisäksi kokonaistypen käsittelytehon tavoite on vähintään 70 %:n vuosikeskiarvo. Vuositasolla tarkasteltuna Mussalon jätevedenpuhdistamon lupaehdot täyttyivät vuonna 2013 sekä pitoisuuksien että tehon osalta. Vuositasolla myös kokonaistyppi saavutti 70 %:n puhdistustehotavoitteen. Myös vuosineljänneksiä tarkasteltaessa laitos toimi koko vuoden lupaehtojen mukaisesti. Taulukko 6. Mussalon jätevedenpuhdistamon luparajat vuonna 2013. pitoisuus teho BOD ATU 20 mgo 2 /l 90 % COD cr 125 mgo 2 /l 75 % Kiintoaine 35 mg/l 90 % Kokonaisfosfori 0,8 mg/l 90 % Kokonaistyppi 20 mg/l, kun T>12 ºC Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 15
4.6.2 Kotkamills Oy, Kotka Itä-Suomen ympäristölupaviraston vuoden 2003 päätöksen (nro 72/03/1) mukaisesti Kotkamills Oy:n (ent. Stora Enso) tehtaiden jätevedet on käsiteltävä siten, että jätevesien mukana mereen joutuva kuormitus on enintään taulukossa 7 esitetyn mukainen. Taulukko 7. Kotkamills Oy:n tehtaiden jätevesien luparajat vuonna 2013. kk-keskiarvo vuosikeskiarvo BOD 7 (kg O 2 /vrk) 2 500 2 000 COD CR (kg O 2 /vrk) 10 000 7 000 kokonaisfosfori (kg/vrk) 30 20 kokonaistyppi (kg/vrk) 200 160 Kotkamills Oy:n tehtaiden kuormitus pysyi luparajojen alapuolella vuositasolla vain biologisen hapenkulutuksen osalta. Myös Kuukausitasolla tarkasteltuna kuormitukselle annetut luparajat ylittyivät useaan kertaan (Kuva 11). Biologinen hapenkulutus pysyi kuitenkin myös kuukausitasolla tarkasteltuna selvästi luparajan alapuolella. BOD (kg/vrk) fosfori (kg/vrk) 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 60 50 40 30 20 10 0 COD (kg/vrk) 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 450 400 350 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 typpi (kg/vrk) 300 250 200 150 100 50 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Kuva 11. Kotkamills Oy:n tehtaiden jätevesien kuormitus (kg/vrk) eri kuukausina vuonna 2013. Kuviin on merkitty voimassa olevien lupaehtojen mukaiset kuukausikeskiarvojen luparajat. 4.6.3 Sunilan Puhdistamo Oy, Kotka Korkein hallinto-oikeus siirsi päätöksellään (15.10.2009) määräyksiä jätevesien käsittelyn tehostamisesta ja tiukemmista lupaehdoista, joiden piti Itä-Suomen ympäristölupaviraston 16 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
(20.3.2006, päätös nro 33/06/1) ja Vaasan hallinto-oikeuden (13.6.2008) mukaan astua voimaan jo 1.1.2009. Voimassa olevan päätöksen mukaan tiukemmat lupaehdot astuivat voimaan 1.1.2011. Uusien lupaehtojen mukaan Sunilan Puhdistamo Oy:n jätevedet on käsiteltävä siten, että mereen joutuva jätevesikuormitus on enintään taulukossa 8 esitetyn mukainen. Vuonna 2013 laitos toimi kuukausikeskiarvoja tarkasteltaessa koko vuoden lupaehtojen mukaisesti (Kuva 12). Kuormitus oli lupaehtojen mukaista myös vuositasolla tarkasteltaessa lukuun ottamatta kiintoainekuormitusta, jonka vuosikeskiarvo oli edellisvuoden tapaan selvästi luparajaa suurempi. Taulukko 8. Sunilan Puhdistamo Oy:n jätevesien luparajat vuonna 2013. vrk-arvo kk-keskiarvo vuosikeskiarvo BOD 7 (kg O 2 /vrk) 3 000 1 500 COD CR (kg O 2 /vrk) 90000 (tavoitearvo) 30 000 20 000 kokonaisfosfori (kg/vrk) 32 25 kokonaistyppi (kg/vrk) 300 180 AOX (kg Cl/vrk) 300 200 kiintoaine (kg/vrk*) 800 * kiintoaine muissa kuin biologisesti käsitellyissä jätevesissä 3 000 30 2 500 25 BOD (kg/vrk) 2 000 1 500 1 000 COD (t/vrk) 20 15 10 500 5 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 4 000 50 kiintoaine (kg/vrk) 3 000 2 000 1 000 fosfori (kg/vrk) 40 30 20 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 300 300 250 250 typpi (kg/vrk) 200 150 100 AOX (kg/vrk) 200 150 100 50 50 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Kuva 12. Sunilan Puhdistamo Oy:n jätevesien kuormitus (kg/vrk) eri kuukausina vuonna 2013. Kuviin on merkitty voimassa olevien lupaehtojen mukaiset kuukausikeskiarvojen luparajat. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 17
5 VEDENLAATUTULOKSET 5.1 MERIALUEEN VEDENLAATU TALVELLA Talvella jääpeitteen alla havaitaan yleensä kesää korkeampia pitoisuuksia, koska jokivesi jää jään alle pintaveteen eikä pääse sekoittumaan vesimassan kerrostuneisuuden ja tuulen puuttumisen vuoksi. Jokien mukanaan kuljettama kiintoaines aiheuttaa veden samentumista jokien suualueiden lähellä. Talvella jokivesien vaikutus olikin havaittavissa hyvin selvästi etenkin rannikkoa lähinnä sijaitsevilla tarkkailupisteillä, missä sameus oli selvästi ulompia merialueita suurempi (Kuva 14). Korkeimmat sameusarvot havaittiin Haminan edustalla Summanjoen ja Vehkajoen vaikutusalueella. Kotkan ja Pyhtään edustalla pintaveden sameus oli selvästi Haminaa vähäisempää. Sameus oli koko rannikkoalueella selvästi ulompia tarkkailupisteitä suurempi. Alusvedessä jokivesien vaikutus ei kuitenkaan ollut enää havaittavissa yhtä selvästi (Liite 4). Kuva 13. Pintaveden (1 m) keskimääräinen sameus (FTU) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella talvella 2013. Sameusarvojen lisäksi myös sähkönjohtavuudessa (Kuva 14) ja näkösyvyydessä (Kuva 15) oli havaittavissa jokivesien vaikutus etenkin pintavedessä. Sähkönjohtavuus kasvoi ja näkösyvyys lisääntyi siirryttäessä jokien vaikutusalueelta kohti ulappa-alueita. Näkösyvyys oli talvella selvästi heikoin Haminan edustalla, jossa näkösyvyys jäi pääasiassa alle 1 metrin. 18 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Kuva 14. Pintaveden (1 m) keskimääräinen sähkönjohtavuus (ms/m) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella talvella 2013. Kuva 15. Näkösyvyys (m) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella talvella 2013. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 19
Haminan edustalla pintaveden typpipitoisuudet kohosivat useilla pisteillä yli 1000 µg/l (Kuva 16). Kotkan ja Pyhtään edustoilla pintaveden typpitaso oli selvästi matalampi kuin Haminassa. Myös Kotkassa havaittiin intensiivipisteellä 128 korkea pitoisuus (930 µg/l) talvella. Pintaveden korkeat typpipitoisuudet ovat pääosin seurausta jokivesien mukanaan tuomasta kuormituksesta, joka talvisin jää jään alle pintaveteen. Pintaveden typpitaso oli varsin samaa luokkaa kuin vuonna 2012. Alusvedessä jokivesien vaikutus oli huomattavasti pienempi (Liite 4). Rannikon tuntumassa pitoisuudet vaihtelivat pääosin 500 µg/l molemmin puolin ja uloimmilla tarkkailupisteillä pitoisuudet olivat alhaisempia. Kuva 16. Pintaveden (1 m) keskimääräinen typpipitoisuus (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella talvella 2013. Pintaveden fosforitaso oli selvästi alhaisin Pyhtään edustalla ja korkein Haminan edustalla (Kuva 17). Pyhtään ja Kotkan edustalle laskevan Kymijoen keskimääräinen fosforitaso tammi-helmikuussa oli alle 20 µg/l kaikkien neljän haaran osalta. Vehka- ja Summanjoen pitoisuudet puolestaan olivat selvästi korkeammat. Vehkajoen simuloitu keskiarvo tammihelmikuussa oli 27 µg/l ja Summanjoen 84 µg/l. Alusveden fosforitaso puolestaan oli hyvin tasainen koko alueella eikä merkittävän korkeita pitoisuuksia havaittu. Alusveden keskimääräinen taso oli varsin samaa luokkaa Pyhtään, Kotkan ja Haminan edustoilla. Pyhtään edustalla sekä rannikon lähellä ulommilla pisteillä fosforipitoisuudet olivat alusvedessä hieman edellisvuotta korkeampia. Muutoin alusveden fosforipitoisuudet olivat edellisvuoden tasolla. 20 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Kuva 17. Pintaveden (1 m) keskimääräinen fosforipitoisuus (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella talvella 2013. Talvella alusveden happitilanne oli näytteenottohetkellä helmikuussa melko hyvä koko tarkkailualueella (Kuva 18). Voimakasta hapenpuutetta ei juurikaan havaittu ja suurimmalla osalla asemista happikyllästys oli yli 70 %. Muutamilla asemilla havaittiin lievää hapenpuutetta talvella, mutta happikyllästys oli näilläkin pisteillä yli 50 %. Koska happitilanne oli talvella pääosin hyvä, hapenpuutteen aiheuttamia korkeita alusveden fosforipitoisuuksiakaan ei havaittu. Vuoden 2013 talvinen happitilanne ei juurikaan poikennut edellisvuodesta, jolloin alusvedessä oli hyvin happea koko tarkkailualueella. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 21
Kuva 18. Alusveden keskimääräinen hapenkyllästys (%) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella talvella 2013. 5.2 MERIALUEEN VEDENLAATU KASVUKAUDELLA Kymijoen sekä Vehkajoen ja Summanjoen vaikutus oli selvästi havaittavissa myös kesällä pintavedessä (Kuvat 19, 20 ja 21). Keskimääräinen näkösyvyys oli pääsääntöisesti kaikkien jokien edustoilla vajaa 2 metriä ja kasvoi tästä tasaisesti siirryttäessä kohti ulompia tarkkailuasemia. Kirkonmaanselällä ja Uolionselällä näkösyvyys oli jo 4 metriä. Vesi oli myös sameinta aivan rannikon tuntumassa ja korkeimmat pintaveden sameusarvot havaittiin Kotkan ja Pyhtään edustoilla. Haminan edustalla sameus oli hieman vähäisempää, joskaan erot eivät olleet suuria. Joet kuljettivat mukanaan makeaa vettä rannikolle ja etenkin Kymijoen edustalla veden sähkönjohtavuus oli selvästi ulompia alueita sekä Haminan edustaa pienempi. Vuoteen 2012 verrattuna näkösyvyys oli rannikon tuntumassa hyvin samaa tasoa, mutta ulompana selvästi edellisvuotta suurempi. Veden keskimääräinen sameus oli myös hieman edellisvuotta pienempää. 22 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Kuva 19. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen näkösyvyys (m) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella vuonna 2013. Kuva 20. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen pintaveden sameus (FTU) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella vuonna 2013. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 23
Kuva 21. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen pintaveden sähkönjohtavuus (ms/m) Pyhtää- Kotka-Hamina merialueella vuonna 2013. Pintaveden keskimääräinen fosforitaso oli selvästi korkein Haminan edustalla (Kuva 22), jossa lähellä Summanjoen suuta keskimääräinen taso oli 71 µg/l. Vehkajoen sekä etenkin Summanjoen veden fosforipitoisuudet ovat selvästi merivettä korkeampia ja jokivesien vaikutus näkyykin rannikon tuntumassa. Summanjoen simuloitu kasvukauden keskimääräinen fosforitaso oli 65 µg/l ja Vehkajoen 46 µg/l. Fosforipitoisuudet laskivat selvästi siirryttäessä rannikolta kohti ulkomerta, jossa keskimäärinen taso oli noin 20 µg/l. Keskimääräinen fosforitaso oli etenkin rannikon tuntumassa selvästi edellisvuotta korkeampi. Levätuotannon huippu ajoittui toukokuulle, jolloin levämäärää kuvaava klorofyllipitoisuus oli lähes kaikilla pisteillä selvästi muita kuukausia korkeampi (Liite 4). Levätuotanto oli tällöin voimakkainta Haminan edustan tarkkailupisteillä Kuutingissa (as. 179), Summanlahdella (as. 198), Hilloniemessä (as. 230) ja Einonkarilla (as. Kyvy-4), missä klorofyllipitoisuus oli yli 40 µg/l. Kasvukauden keskimääräinen klorofyllitaso vaihteli 2-20 µg/l välillä ja oli korkein rannikon tuntumassa (Kuva 23). Edellisvuoteen verrattuna klorofyllitaso oli varsin samaa luokkaa. 24 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Kuva 22. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen pintaveden fosforipitoisuus (µg/l) Pyhtää-Kotka- Hamina merialueella vuonna 2013. Kuva 23. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen pintaveden klorofyllipitoisuus (µg/l) Pyhtää-Kotka- Hamina merialueella vuonna 2013. Tyhjillä pisteillä ei mitata klorofyllipitoisuutta. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 25
Pintaveden keskimääräinen typpitaso oli puolestaan hyvin tasainen koko alueella ja vaihteli pääsääntöisesti vajaan 400 µg/l ja vajaan 500 µg/l välillä (Kuva 24). Kotkan edustalla muutamilla pisteillä pitoisuudet olivat hieman muuta rannikkoa korkeampia, mutta rannikon ja ulappa-alueen pitoisuuksien erot eivät kuitenkaan olleet suuria. Myös alusveden typpitaso oli varsin tasainen koko alueella. Kuva 24. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen pintaveden typpipitoisuus (µg/l) Pyhtää-Kotka- Hamina merialueella vuonna 2013. Alusveden happitilanne pysytteli vähintään kohtalaisena useimmilla pisteillä (Kuva 25). Muutamilla pisteillä oli kuitenkin havaittavissa selvää hapenpuutetta. Haminan edustalla (as. 225 ja 346) sekä alueen uloimmilla pisteillä (as. Kyvy-12 ja Kyvy-3) happikyllästys laski selvästi alle 40 %:n. Vähähappisilla alueilla, etenkin Haminan edustalla, alusveden fosforipitoisuudet nousivat hyvin korkeiksi fosforin päästessä liukenemaan pohjasedimenteistä veteen (Kuva 26). Myös Kotkan edustalla havaittiin selvästi keskimääräistä tasoa korkeampia pitoisuuksia. Kesän happitilanne oli hieman edellisvuotta heikompi ja fosforipitoisuudet tästä johtuen korkeampia. Täysin hapettomia alueita ei kuitenkaan tulosten perusteella havaittu. Sameus oli alusvedessä hieman pintavettä suurempaa (Kuva 27). Keskimääräinen taso oli korkein vähähappisilla alueilla sekä rannikon tuntumassa, jossa myös jokivedet ovat saattaneet vaikuttaa sameusarvoihin. 26 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Kuva 25. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen alusveden happikyllästys (%) Pyhtää-Kotka- Hamina merialueella vuonna 2013. Kuva 26. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen alusveden fosforipitoisuus (µg/l) Pyhtää-Kotka- Hamina merialueella vuonna 2013. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 27
Kuva 27. Kesän (touko-syyskuu) keskimääräinen alusveden sameus (FTU) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueella vuonna 2013. 5.3 VEDENLAATU INTENSIIVIASEMILLA Merialueen tilaa seurataan tehostetusti yhteensä neljällä asemalla (Liite 2). Haminan merialueen Varvion (as. 212) ja Hillonniemen (as. 218) sekä Kotkan edustan Lellerin (as. 123) ja Varissaaren (as. 128) intensiiviasemilta otettiin vesinäytteet 13 kertaa helmijoulukuun välillä vuonna 2013. Pyhtään edustalla sijaitsevalta Heinäsaaren (Kyvy-1) asemalta otettiin näytteet 6 kertaa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen toimesta. Ulkomerialueen Kyvy-1 on sijainniltaan melko erilainen kuin Kotkan ja Haminan lähempänä rannikkoa sijaitsevat näytepisteet, mikä saattaa osaltaan vaikuttaa tuloksiin muun muassa erilaisen veden vaihtuvuuden kautta. Näkösyvyys vaihteli intensiiviasemilla tarkkailujakson aikana alle yhdestä metristä neljään metriin (Kuva 28). Näkösyvyys oli suurin Lellerissä (as. 123) lokakuussa ja pienin Hilloniemessä (as. 218) helmikuussa. Intensiivipisteet sijaitsevat melko lähellä rannikkoa ja merialueelle purkautuvia jokia. Joet kuljettavat mukanaan kiintoainesta, joka saattaa ajoittain selvästi heikentää näkösyvyyttä. Näkösyvyyden vuodenaikainen vaihtelu noudatteli hyvin samanlaista kehitystä kaikilla tarkkailupisteillä. Näkösyvyydet vaihtelivat vuonna 2013 keskimäärin varsin samalla tasolla kuin edellisenäkin vuonna. 28 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Pintaveden fosforipitoisuus vaihteli 16 65 µg/l välillä vuoden 2013 aikana (Kuva 29). Fosforipitoisuudet olivat pääsääntöisesti alhaisimmillaan touko-kesäkuussa kaikilla pisteillä. Keväällä ja loppuvuodesta pitoisuudet olivat selvästi korkeammat. Kasvukauden keskimääräinen fosforitaso vaihteli 22 33 µg/l välillä ja oli edellisvuoden tapaan korkein Hilloniemessä. Keskimääräisen fosforitason perusteella merivesi oli kaikilla tarkkailupisteillä rehevää. Pitoisuudet olivat pääsääntöisesti samaa luokkaa kuin edellisenäkin vuonna. 5 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 4,5 4 näkösyvyys (m) 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 helmi huhti touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys loka marras joulu Kuva 28. Näkösyvyydet (m) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. 70 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 60 kokonaisfosfori (µg/l) 50 40 30 20 10 0 helmi huhti touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys loka marras joulu Kuva 29. Pintaveden fosforipitoisuudet (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 29
Pintaveden typpipitoisuudet olivat hyvin tasaisia koko vuoden lukuun ottamatta helmikuuta, jolloin Hilloniemessä (as. 218) havaittiin selvästi tavanomaista korkeampi pitoisuus (Kuva 30). Helmikuun korkeaan pitoisuuteen on luultavasti vaikuttanut jokien mukanaan tuoma kuormitus. Jokivedet ovat jääneet jään alle pintakerrokseen eivätkä ole päässeet sekoittumaan muuhun vesipatsaaseen vesimassojen kerrostuneisuuden ja tuulen vaikutuksen puuttumisen seurauksena. Vuoden 2013 keskimääräinen typpitaso kasvukauden aikana vaihteli 384 465 µg/l välillä ja oli samaa tasoa edellisvuoden kanssa. 1500 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 1200 kokonaistyppi (µg/l) 900 600 300 0 helmi huhti touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys loka marras joulu Kuva 30. Pintaveden typpipitoisuudet (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. Levämäärää kuvaava klorofyllipitoisuus oli selvästi korkein toukokuussa (Kuva 31). Klorofyllipitoisuuksien perusteella levätuotannon huipun voidaan katsoa ajoittuneen loppukevääseen kaikilla tarkkailupisteillä. Haminan edustalla Varviossa (as. 212) ja Hilloniemessä (as. 218) klorofyllipitoisuudet olivat toukokuussa selvästi muita pisteitä korkeammat. Tämän jälkeen pitoisuudet kuitenkin laskivat nopeasti ja pysyttelivät kesäkuusta eteenpäin alle 20 µg/l tasolla. Kasvukauden keskimääräinen taso oli vuonna 2013 hieman edellisvuotta korkeampi. Levät käyttävät pääasiassa liukoista fosfaattifosforia. Levätuotannon ollessa runsasta fosfaattifosforin pitoisuudet pintavedessä ovat yleensä hyvin pieniä. Toukokuussa levätuotannon ollessa suurimmillaan fosfaattifosforin pitoisuudet laskivatkin hyvin nopeasti ja olivat toukokuun loppupuolella jo varsin alhaisia (Kuva 32). Levätuotannon hiipuessa loppukesällä fosfaattifosforin pitoisuudet lähtivät jälleen nousemaan. Fosfaattipitoisuuden vaihtelu oli varsin samanlaista kaikilla pisteillä Hilloniemeä (as. 218) lukuun ottamatta. Hilloniemessä fosfaattipitoisuus nousi hetkellisesti heinäkuun alussa selvästi muuta aluetta korkeammaksi, mutta laski jälleen heinäkuun lopulla lähes nollaan. 30 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
55 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 50 45 klorofylli (µg/l) 40 35 30 25 20 15 10 5 0 touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys Kuva 31. Pintaveden klorofyllipitoisuudet (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. 35 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 30 fosfaattifosfori (µg/l) 25 20 15 10 5 0 helmi huhti touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys loka marras joulu Kuva 32. Pintaveden fosfaattifosforin pitoisuudet (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. Helmikuussa alusveden happitilanne oli melko hyvä Lellerissä ja Varissaaressa (as. 123 ja 128) (Kuva 33). Varvion ja Hilloniemen asemilla (as. 212 ja 218) alusveden happitilanne oli puolestaan kohtalainen ja lievää hapenpuutetta oli havaittavissa. Happi alkoi vähetä kevään ja kesän aikana ja laski loppukesästä osalla pisteistä lähelle 30 %:a. Loppuvuodesta happitilanne oli kuitenkin jälleen parantunut syystäyskierron myötä. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 31
120 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 100 happikyllästys (%) 80 60 40 20 0 helmi huhti touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys loka marras joulu Kuva 33. Alusveden happikyllästysprosentit (%) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. Hapen väheneminen alusvedestä kesän aikana oli havaittavissa myös alusveden fosforipitoisuuksissa (Kuva 34). Etenkin Varviossa ja Hilloniemessä (as. 212 ja 218) fosforipitoisuus kohosi useaan kertaan kesän aikana yli 100 µg/l tasolle. Muilla asemilla pitoisuudet pysyivät tasaisempina. Joulukuussa alusveden happitilanteen ollessa hyvä myös fosforipitoisuudet olivat tavanomaisella tasolla kaikilla tarkkailuasemilla. Edellisvuoteen verrattuna havaittiin selvästi korkeampia pitoisuuksia, vaikka keskimääräinen taso olikin melko samaa luokkaa. 120 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 100 kokonaisfosfori (µg/l) 80 60 40 20 0 helmi huhti touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys loka marras joulu Kuva 34. Alusveden fosforipitoisuudet (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. 32 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Alusveden typpipitoisuus vaihteli pääsääntöisesti 300 µg/l ja 500 µg/l välillä (Kuva 35). Kesäkuussa Varviossa ja Hilloniemessä (as. 212 ja 218) typpipitoisuus kohosi hetkellisesti yli 600 µg/l, mutta laski nopeasti takaisin. Loppuvuoden pitoisuudet pysyivät varsin tasaisina. 700 kyvy-1 Heinäsaari 123 Lelleri 128 Varissaari 212 Varvio 218 Hilloniemi 600 kokonaistyppi (µg/l) 500 400 300 200 100 0 helmi huhti touko touko kesä kesä heinä heinä elo elo syys loka marras joulu Kuva 35. Alusveden typpipitoisuudet (µg/l) Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen intensiiviasemilla vuonna 2013. Intensiiviasemien vedenlaatutulosten perusteella voidaan edellisvuoden tapaan todeta, että vedenlaatu on Haminan edustan tarkkailupisteillä huonompi kuin Kotkan edustalla. Varviossa ja Hilloniemessä pintaveden rehevyystaso oli Kotkan edustaa suurempi ja ajoittain ravinnepitoisuudet kohosivat korkeiksi. Näkösyvyys oli Hilloniemessä myös ajoittain melko heikko. Heinäkuun puolenvälin jälkeen puhaltanut voimakas pohjoistuuli aiheutti koko Suomenlahdella kylmän alusveden kumpuamista kohti pintavettä (Ilmatieteenlaitos 2013b). Ilmiön seurauksena pintaveden lämpötila laski tavanomaista alhaisemmaksi. Ilmiö oli havaittavissa myös Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen edustalla, missä pintaveden lämpötila oli useilla pisteillä tavanomaista alempi heinäkuun loppupuolella. Elokuussa vedenlämpötila oli kuitenkin taas palannut normaalille tasolle. 5.4 KASVIPLANKTONTUTKIMUS Varissaaren (128) tarkkailuasemalla leväryhmiä oli paljon, mutta vain muutamat ryhmät muodostivat suurimman osan biomassasta (Liite 5). Näytteiden biomassa väheni kesän edetessä. Taksonimäärät olivat suhteellisen alhaisia, mutta se on tavallista rannikon näytteille. Kaikissa näytteissä oli hyvin paljon pienimpiä leviä (Picoplankton). Varissaarella lajisto liikkuvine lajeineen sekä pienikokoisine levineen viittaa siihen, että pintavedessä ei Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 33
ole runsaasti ravinteita, vaan niitä haetaan muualta. Varviossa (212) lajisto, biomassat, sinilevien dominointi sekä picoplanktonin runsas määrä viittaavat huomattavasti rehevämpään veteen kuin Varissaaressa. Varvion näytteiden biomassa kasvoi koko kesän ja oli suurin viimeisessä näytteessä. 5.5 UIMARANTOJEN VEDENLAATU Kotkan kaupunki tutki vuonna 2013 yleisten uimarantojensa vedenlaatua Mansikkalahdessa lastenrannalla ja ulkorannalla, Santalahdessa, Äijänniemessä, Tampsan montussa ja Ruonalassa. Tutkituista uimarannoista ainoastaan Tampsan monttu kuuluu sisävesistöihin; muut uimarannat ovat rannikkoaluetta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (177/2008 ja 354/2008) mukaan uimaveden laatuvaatimukset mikrobiologisten muuttujien osalta täyttyvät rannikolla, mikäli E. coli bakteereja on alle 500 pmy/100ml ja suolistoperäisiä enterokokkeja alle 200 pmy/100ml. Sisävesistöissä vastaavat raja-arvot ovat alle 1000pmy/100ml ja alle 400 pmy/100ml. Uimarantavesissä ei myöskään saa olla havaittavissa syanobakteereja eli sinilevää eikä jätteitä. Uimarannoilta otettiin toukoelokuussa vesinäytteitä, joista määritettiin E.coli bakteerit sekä suolistoperäiset enterokokit. Aistinvaraisella havainnoinnilla kartoitettiin myös sinilevän sekä jätteiden (öljy, tervamaiset aineet, kelluvat materiaalit) esiintymistä vedessä. Kotkan kaupungin yleisten uimarantojen vedenlaatu luokiteltiin hyväksi koko uimakauden ajan (Kuvat 36 ja 37 sekä Liite 6). Äijänniemen uimarannalla havaittiin vähän syanobakteereita eli sinilevää 27.6. ja 7.8. Rannalle vietiin asiasta varoittavat kyltit. 200 180 29.5. 12.6. 19.6. 10.7. 7.8. 160 enterokokit (pmy/100ml) 140 120 100 80 60 40 20 0 Mansikkalahti, lapset Mansikkalahti, ulkoranta Santalahti Äijänniemi Ruonala Tampsan monttu Kuva 36. Kotkan kaupungin yleisten uimarantojen E.coli bakteerien määrät (pmy/100ml) kesällä 2013. Punainen viiva kuvaa rannikkoalueen uimavedelle asetettua E.coli bakteerien raja-arvoa. 34 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
500 450 29.5. 12.6. 19.6. 10.7. 7.8. 400 350 E.coli (pmy/100ml) 300 250 200 150 100 50 0 Mansikkalahti, lapset Mansikkalahti, ulkoranta Santalahti Äijänniemi Ruonala Tampsan monttu Kuva 37. Kotkan kaupungin yleisten uimarantojen suolistoperäisten enterokokkien määrät (pmy/100ml) kesällä 2013. Punainen viiva kuvaa rannikkoalueen uimavedelle asetettua suolistoperäisten enterokokkien raja-arvoa. 6 YHTEENVETO Tässä raportissa käsitellään Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen tilaa ja kuormitusta vuoden 2013 osalta. Suurin osa alueen kuormituksesta on hajakuormitusta, joka kulkeutuu pääasiassa Kotkan ja Pyhtään edustoille Kymijoen haarojen kuljettamana. Määrällisesti huomattavasti paljon vähäisempää hajakuormitusta aiheutuu myös esimerkiksi Haminan edustan Summanjoen ja Vehkajoen ainevirtaamista. Niillä onkin vedenlaatuun lähinnä paikallista vaikutusta. Hajakuormituksen lisäksi merialueelle kohdistuu myös pistemäistä kuormitusta. Pyhtään merialueen pistekuormitus on peräisin kahdelta kalankasvatuslaitokselta, mutta niiden osuus kokonaisuudessaan on ollut viime vuosina hyvin pieni ja vähentynyt jatkuvasti. Myös Haminan merialueelle tuleva kuormitus on vähäistä ja se tulee J.M. Huber Finland Oy:n tehtaalta sekä ohitusvesien käsittelylaitoksena toimivalta Nuutniemen puhdistamolta. Kotkassa pistekuormitus on selvästi suurempaa kuin Pyhtäällä ja Haminassa. Kotkan edustan kuormitus tulee Sunilan puhdistamo Oy:ltä, Mussalon jätevedenpuhdistamolta ja Kotkamills Oy:n tehtailta. Vuonna 2013 Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen suurin pistekuormittaja, kemiallista hapenkulutusta lukuun ottamatta, oli Kotkamills Oy, jonka kuormitus oli selvästi edellisvuotta suurempi. Kemiallinen hapenkulutus (COD CR ) oli suurin Sunilan Puhdistamolla. Kokonaispistekuormitus olikin selvästi edellisvuotta suurempaa Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 35
johtuen teollisuuden kuormituksen kasvusta. Pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna merialueen kuormitus on kuitenkin pääsääntöisesti osoittanut laskevaa kehityssuuntaa. Summan tehtaiden toiminnan loppuminen vuoden 2008 alkupuolella vähensi osaltaan merialueen kuormitusta. Kymijoessa veden fosforipitoisuuksien on todettu olevan nykyään merialueen keskimääräistä tasoa alhaisempia (Mänttäri 2012 ja Mänttäri 2013). Jokivesien vaikutus näkyikin selvästi etenkin talvella Kymijoen haarojen lähellä Pyhtään ja Kotkan edustojen merialueilla, missä pintaveden fosforipitoisuudet olivat selvästi muuta aluetta alhaisempia. Myös kesällä pintaveden keskimääräinen fosforitaso oli Kotkan ja Pyhtään edustoilla selvästi Haminan edustaa alhaisempi. Haminan edustalle laskevien Summanjoen ja Vehkajoen fosforipitoisuudet ovat edelleen selvästi merialueen pitoisuuksia korkeampia. Ulommilla tarkkailupisteillä kesän fosforipitoisuudet olivat selvästi rannikkoa matalampia. Alusvedessä fosforipitoisuudet olivat hieman pintavettä korkeampia. Vähähappisilla alueilla alusveden fosforipitoisuudet nousivat muutamilla pisteillä hyvin korkeiksi fosforin päästessä vapautumaan pohjasedimenteistä. Keskimäärin fosforitaso oli sekä pinta että alusvedessä hieman edellisvuotta korkeampi. Kesällä typpipitoisuudet olivat varsin tasaisia sekä pinta- että alusvedessä koko merialueella. Talvella Haminan edustalla typpipitoisuudet kuitenkin nousivat pintavedessä yli 1000 µg/l jokivesien jäädessä jään alle pintaveteen. Muilla alueilla pitoisuudet jäivät selvästi 1000 µg/l alapuolelle. Alusvedessä pitoisuudet eivät talvella olleet yhtä korkeita ja pitoisuudet olivat selvästi tasaisemmat koko alueella. Kasvukauden aikana pintaveden happikyllästys oli koko merialueella pääsääntöisesti yli 70 %. Osalla tarkkailupisteistä oli toukokuussa havaittavissa levätuotannon aiheuttamaa hapen ylikyllästystä, jolloin happikyllästys kohosi yli 100 %:n. Talvella alusveden happitilanne oli koko alueella vähintään kohtalainen eikä hapenkyllästys laskenut helmikuussa alle 50 %:n. Kesällä alusveden happitilanne oli jonkin verran talvea huonompi ja selvää hapenpuutetta oli havaittavissa muutamilla Haminan edustan pisteillä. Täysin hapettomia alueita ei kuitenkaan havaittu. Vähähappisilla alueilla alusveden fosforipitoisuudet ja sameus olivat hieman muuta aluetta korkeampia. Jokivesien vaikutus oli havaittavissa rannikon läheisyydessä pintavedessä sekä talvella että kesällä. Näkösyvyys oli alhaisin rannikon tuntumassa ja kasvoi selvästi siirryttäessä kohti ulompia merialueita. Vesi oli kirkkainta uloimmilla tarkkailupisteillä. Makean jokiveden vaikutuksesta myös sähkönjohtavuus oli jokien suualueiden lähellä selvästi uloimpien tarkkailupisteiden pitoisuuksia alhaisempi ja kasvoi tasaisesti siirryttäessä ulommaksi rannikosta. Jokien mukanaan kuljettama kiintoaines näkyi myös kohonneina sameusarvoina pintavedessä. Talvella sameus oli pintavedessä selvästi korkein Haminan edustalla. Kesällä korkeimmat pintaveden sameusarvot havaittiin puolestaan Pyhtään ja Kotka edustoilla, missä myös näkösyvyys oli heikoin. Alusvedessä jokivesien vaikutus ei enää juurikaan näkynyt. 36 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
Alusvedessä suolapitoisuudet olivat sekä talvella että kesällä selvästi pintavettä korkeampia ja erot eri alueiden välillä huomattavasti vähäisempiä. Jokivesien vaikutus alusveden suolapitoisuuteen oli varsin vähäinen. Korkeimmat suolapitoisuudet havaittiin uloimpien tarkkailupisteiden syvänteissä, joissa veden vaihtuvuus harvoin on kovin hyvä. Pintaveden keskimääräiset a-klorofyllipitoisuudet olivat hyvin samaa tasoa kuin edellisenäkin vuonna. Levätuotanto oli selvästi korkein rannikon läheisyydessä ja väheni siirryttäessä ulommaksi merelle. Levätuotannon huippu ajoittui toukokuulle, jolloin korkeimmat pitoisuudet (yli 40 µg/l) havaittiin Haminan edustan tarkkailupisteillä Kuutingissa (as. 179), Summanlahdella (as. 198), Hilloniemessä (as. 230) ja Einonkarilla (as. Kyvy-4). Tämän jälkeen levätuotanto väheni selvästi. Merialueen pistekuormitus on hyvin epätasaisesti jakautunut ja selvästi suurin osa kuormituksesta tulee tällä hetkellä Kotkan edustalle. Rannikkoalueiden keskimääräinen vedenlaatu ei kuitenkaan poikennut merkittävästi Pyhtään, Kotkan ja Haminan välillä. Jokien kuormituksella on suuri vaikutus etenkin rannikkoa lähinnä sijaitsevien alueiden vedenlaatuun. Haminan edustalla jokien vaikutusalueella ravinne- ja klorofyllipitoisuus olivat hieman Kotkan ja Pyhtään edustaa korkeampia. Suurin osa jokien mukanaan tuomasta kuormituksesta päätyy Pyhtään edustalle, jossa pistekuormitusta tulee vain hyvin vähän kalanviljelylaitoksilta. Rannikkoalueella kuormituksen vaikutukset saattavat olla hyvinkin erilaisia eri alueilla, koska geomorfologiset ominaisuudet (merenpohjan muodot ja rakenteet) vaihtelevat hyvin paljon juuri rannikkoalueilla. Tämä saattaa osaltaan tasoittaa eri alueiden välisiä vedenlaatueroja sekä vaikeuttaa syy-seuraussuhteiden hahmottamista. Rannikkoalueilla keskimääräinen vedenlaatu saattaa myös vaikuttaa todellisuutta paremmalta, koska matala vesi on yleensä hyvin tasalaatuista pinnasta pohjaan. Tällöin alusveden happitilanne on selvästi parempi ja fosforipitoisuudet matalampia. Ulkomerialue oli rannikkoon verrattuna vedenlaadultaan hieman parempaa. Pintaveden fosforipitoisuudet olivat hieman matalampia, vesi oli kirkkaampaa ja näkösyvyys suurempi. Ulkomerialueella veden vaihtuvuus on yleensä parempi ja kuormitus kohdistuu pääsääntöisesti rannikoille. Pohjanläheisen veden huono happitilanne ja korkeat fosforipitoisuudet selittyvät osittain näytepisteiden sijoittumisella syvänteiden kohdille. Myös suolapitoisuuden muodostama halokliini vaikeuttaa veden sekoittumista, jolloin hapekas pintavesi ei pääse sekoittumaan alusveteen. Vesistöjen tilan arvioinnissa pääpaino on nykyisin vesien ekologisen tilan arvioinnissa, jossa pääasiallisina luokittelutekijöinä ovat biologiset tekijät (kasviplankton, vesikasvit, pohjaeläimet). Lisäksi arvioinnissa käytetään hyväksi veden fysikaalis-kemiallista laatua ja hydrologis-morfologisia tekijöitä. Lähtökohtana luokittelussa on alueen luontainen, ihmistoimintaa edeltänyt tila, jota verrataan nykyiseen tilaan. Suomenlahti on luokiteltu tyydyttävässä tai välttävässä tilassa olevaksi merialueeksi. Syynä Suomenlahden ulkosaariston ja sisäsaariston heikentyneeseen tilaan on pitkälle edennyt rehevöityminen, jonka seurauksena levätuotanto on kasvanut ja laajat alueet merenpohjaa ovat Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 37
säännöllisesti hapettomia ja vailla eliöstöä. Lisäksi Suomenlahdella havaitaan sinilevien massakukintoja lähes vuosittain. Jokien ravinnekuormituksen ohella syvänteiden happivajeen aiheuttama merialueen sisäinen kuormitus on myös vakava ongelma. Se on pahimpina vuosina ylittänyt jopa jokien ravinnekuorman. Kymijoen kuormituksen pienentyminen alkaa kuitenkin jo näkyä joen edustan rannikkoalueilla, jossa vedenlaatu on osoittanut hiljalleen paranemisen merkkejä (Suomen ympäristökeskus 2008). 38 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014
VIITTEET Ilmatieteenlaitos 2013a. Ilmastokatsaus-lehti nro. 1-11. www.ilmatieteenlaitos.fi > Ilmasto > ilmastoviestintä > Ilmastokatsaus-lehti Ilmatieteenlaitos 2013b. Ajankohtaista 2013. www.ilmatieteenlaitos.fi > Tiedotearkisto > Ajankohtaista > Kumpuaminen viilentänyt meriveden Suomenlahdella ja Selkämerellä, 22.7.2013. Järvinen, M., Forsström, L., Huttunen, M., Hällfors, S., Jokipii, R., Niemelä, M. ja Palomäki, A. 2011. Kasviplanktonin laskentamenetelmät. Kettunen, I., Mäkelä, A. ja Heinonen, P. 2008. Ympäristöopas 2008. Vesistötietoa näytteenottajille. Suomen ympäristökeskus. Mäkelä, A., Antikainen, S., Mäkinen, I., Kivinen, J. & Leppänen, T. 1992. Vesitutkimusten näytteenottomenetelmät. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja B 10. Oravainen R. 1999. Opasvihkonen vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Sosiaali- ja terveysministeriö 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (N:o 177) yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta. Vuori, K.-M., Mitikka, S. & Vuoristo, H. (toim.) 2009. Pintavesien ekologisen tilan luokittelu. Ympäristöhallinnon ohjeita 3. Henriksson M. & Myllyvirta T. 2006. Suomen rannikkoalueen luokittelu rehevöitymisriskin perusteella. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry. 83 s. Kymijoen vesi ja ympäristö ry 2011. Kymijoen alaosan ja merialueen Pyhtää Kotka Hamina tila vuosina 2000-2009. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 208. 102 s. Lepistö L. (toim) 2006. Kasviplanktonin tutkimusmenetelmät Suomen ympäristökeksus, päivitetty 5.4.2006. Mänttäri V. 2012. Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen vedenlaadun yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2011. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu nro 216/2012. Mänttäri V. 2013. Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen vedenlaadun yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2012. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu nro 229/2013. Mänttäri V. 2014. Kotkan satama-alueiden vesistötarkkailu vuonna 2013. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti nro 224/2014. Sosiaali- ja terveysministeriö 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (N:o 177) yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta. Suomen ympäristökeskus 2008. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen alueella, www.ymparisto.fi > Kaakkois-Suomi > Ympäristön tila > Pintavedet > Ekologinen ja kemial... > Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueen pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 238/2014 39
LIITE 1 Pyhtää-Kotka-Hamina merialueen yhteistarkkailun näytepisteet vuonna 2013. Alue Asema Sijainti Koordinaatit fys.kem klorofylli intensiivi plankton Pyhtää 18 Storsundet 3475461 6695147 x Pyhtää 32 Ahvenkoskenlahti 3471898 6704087 x Pyhtää 46 Purolanlahti 3480773 6702860 x x Pyhtää 66 Heikinhelli 3485040 6696190 x x Pyhtää 77 Äyspäänselkä 3489188 6702768 x x Pyhtää Kyvy-9 Ahvenkoskenlahti 3472138 6699553 x x Pyhtää Kyvy-10 Pitkäviiri 3479128 6686618 x x Kotka 91 Viikarinsaari 3495013 6700360 x Kotka 96 Mussalo 3496604 6702624 x x Kotka 100 Mussalo 3495552 6705206 x Kotka 104 Hovinsaari 3495085 6706042 x x Kotka 106 Majasaari 3492527 6706177 x Kotka 123 Lelleri 3497703 6699466 x Kotka 128 Varissaari 3498349 6704145 x x Kotka 133 Kotkansaari 3498606 6705427 x Kotka 139 Halla 3497837 6707600 x x Kotka 152 Hallanväylä 3498763 6708268 x x Kotka 156 Hallanväylä 3500688 6706986 x x Kotka K2 Kirkonmaa 3504320 6697128 x Kotka Kyvy-2 Rankki 3492644 6695926 x x Kotka Kyvy-3 Ristisaari 3494237 6685746 x Kotka Kyvy-5 Kirkonmaa 3506433 6693008 x Hamina 179 Kuuttinki 3502675 6709030 x x Hamina 181 Kuuttinki 3506036 6709944 x Hamina 186 Neuvottomanlahti 3503698 6712541 x Hamina 198 Summanlahti 3506140 6713343 x x Hamina 212 Varvio 3507287 6707346 x x Hamina 218 Hillonniemi 3508510 6711497 x Hamina 225 Vilniemi 3511118 6710550 x Hamina 230 Hillonniemi 3510487 6713427 x x Hamina 231 Haminanlahti 3510099 6714689 x Hamina 346 Uolionmatala 3511874 6708993 x x Hamina Kyvy-4 Einonkari 3507562 6702816 x x Hamina Kyvy-12 Velpperkari 3516130 6697588 x Hamina Kyvy-13 Pyötsaari 3518817 6707574 x
LIITE 2
LIITE 3
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 11.2.2013 MERI / 225 Suomenl Vilniemi 225 Kok.syv. 15,4 m; Näk.syv. 0,9 m; Lumi 13 cm; Jää 43 cm; Klo 11:20; Näytt.ottaja JMä, AL; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,2 11,8 83 1,4 612 3,33 7,4 30 440 38 5 0,1 12,6 86 14 1,4 9,9 72 1,5 747 4,37 7,2 20 420 47 11.2.2013 MERI / 230 Suomenl Hillonniemi 230 Kok.syv. 10,5 m; Näk.syv. 1,0 m; Lumi 25 cm; Jää 35 cm; Klo 10:50; Näytt.ottaja JMä, AL; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,2 10 69 5,4 259 1,20 6,7 110 720 40 5 0,4 11,6 80 8 0,5 11,8 84 1,3 671 3,84 7,5 25 420 40 11.2.2013 MERI / 231 Suomenl Haminanlahti 231 Kok.syv. 9,7 m; Näk.syv. 0,8 m; Lumi 25 cm; Jää 35 cm; Klo 10:30; Näytt.ottaja JMä, AL; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,7 10,6 75 3,6 400 1,05 6,8 70 630 40 6 0,7 11,9 85 1,4 648 3,69 7,4 25 430 41 11.2.2013 MERI / 346 Suomenl Uolionmatala 346 Kok.syv. 15,7 m; Näk.syv. 1,5 m; Lumi 13 cm; Jää 42 cm; Klo 11:40; Näytt.ottaja JMä, AL; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,1 10,9 76 4,3 333 1,40 6,8 90 750 43 5 0,2 12 83 14 1,2 10,4 76 1,4 750 4,35 7,4 20 360 40 11.2.2013 MERI / KYVY13 Suomenl Pyöts kyvy-13 Kok.syv. 12,4 m; Näk.syv. 4,3 m; Lumi 12 cm; Jää 38 cm; Klo 12:30; Näytt.ottaja JMä, AL; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt S; 1-0,1 12,8 89 0,5 625 3,57 7,6 25 460 39 5 0,0 12,8 88 10 0,2 12,2 86 0,5 659 3,80 7,6 20 420 41 12.2.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,8 m; Näk.syv. 0,7 m; Lumi 20 cm; Jää 28 cm; Klo 10:40; Näytt.ottaja jmä, al; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SE; 1 0,4 12,1 84 13 74,5 0,37 6,6 200 1300 490 77 48 21 5 0,4 11,4 79 12 1,0 6,8 49 2,6 715 4,14 7,5 20 420 160 <5 42 34 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 1/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 12.2.2013 MERI / 181 Suomenl Kuuttinki 181 Kok.syv. 14,9 m; Näk.syv. 0,6 m; Lumi 19 cm; Jää 50 cm; Klo 11:15; Näytt.ottaja jmä, al; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SE; 1 0,2 12,6 87 11 91,8 0,35 6,6 180 1300 45 5 0,3 11,9 82 10 0,6 11,5 80 14 1,6 10,7 79 0,9 784 4,53 7,5 15 460 40 12.2.2013 MERI / 186 Suomenl Neuvottomanl 186 Kok.syv. 5,6 m; Näk.syv. 0,8 m; Lumi 14 cm; Jää 41 cm; Klo 11:50; Näytt.ottaja jmä, al; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SE; 1 0,2 10,2 70 6,6 173 0,78 6,8 120 930 34 5 0,9 11,5 82 1,2 604 3,47 7,3 30 510 37 12.2.2013 MERI / 198 Suomenl Summanlahti 198 Kok.syv. 9,1 m; Näk.syv. 0,6 m; Lumi 20 cm; Jää 55 cm; Klo 12:30; Näytt.ottaja jmä, al; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SE; 1 0,1 11,7 80 13 37,1 0,18 6,5 180 1100 48 5 0,6 11,9 83 8 0,6 10,9 78 1,0 664 3,77 7,4 20 480 37 13.2.2013 MERI / 100 Suomenl Mussalo 100 Kok.syv. 15,6 m; Näk.syv. 3,1 m; Lumi 14 cm; Jää 33 cm; Klo 12:30; Näytt.ottaja AL, JMä; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,1 13,2 90 1,3 7,9 0,04 6,9 35 620 11 5 0,4 11,2 77 10 1,2 10,1 71 14 1,5 8,2 60 1,3 779 4,56 7,5 15 440 45 13.2.2013 MERI / 104 Suomenl Hovinsaari 104 Kok.syv. 6,3 m; Näk.syv. 1,5 m; Lumi 22 cm; Jää 45 cm; Klo 13:10; Näytt.ottaja AL, JMä; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,1 13,4 92 1,1 7,7 0,04 7,1 35 610 9 5 0,1 13,5 92 1,3 11,8 0,05 6,9 35 610 9 13.2.2013 MERI / 152 Suomenl Hallanväylä 152 Kok.syv. 3,3 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 09:50; Näytt.ottaja AL, JMä; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,9 13 91 1,3 16,3 0,08 6,9 40 600 17 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 2/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 13.2.2013 MERI / 156 Suomenl Hallanväylä 156 Kok.syv. 13,4 m; Näk.syv. 2,0 m; Lumi 20 cm; Jää 50 cm; Klo 11:50; Näytt.ottaja AL, JMä; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,1 11,6 80 0,9 127 0,62 7,0 35 560 14 5 0,3 10,4 72 10 0,8 10,6 76 0,6 686 3,92 7,6 20 450 37 13.2.2013 MERI / 179 Suomenl Kuuttinki 179 Kok.syv. 15,3 m; Näk.syv. 2,5 m; Lumi 4 cm; Jää 37 cm; Klo 10:40; Näytt.ottaja AL, JMä; Ilm.lt. -2 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,1 12,7 87 1,8 120 0,60 7,1 40 580 21 5 0,3 12 83 10 0,7 11,6 81 14 1,8 9,7 72 0,8 782 4,61 7,5 15 420 43 14.2.2013 MERI / 096 Suomenl Mussalo 096:139,133,91,IN128, IN123 kanssa Kok.syv. 21,3 m; Näk.syv. 3,3 m; Klo 12:10; Näytt.ottaja jmä al; levä 0 /3; Ilm.lt. -2 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt S; 1 0,0 13,5 92 1,0 26,4 0,13 6,8 35 620 220 12 12 3 7 5 0,4 12,1 85 1,0 536 3,16 7,4 25 670 260 27 34 28 10 0,6 11,6 83 0,7 713 4,11 7,7 15 460 130 <5 37 31 20 2,0 10,2 76 1,5 879 5,07 7,5 10 390 130 11 46 40 20.2.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 23 m; Näk.syv. 2,6 m; Klo 10:00; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt N; 1 0,3 10,9 77 0,7 612 3,47 7,5 20 440 150 <5 37 29 5 0,2 11,5 79 10 0,4 11 76 20 1,6 10,3 76 0,5 867 5,28 7,7 10 370 110 <5 38 33 20.2.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 18 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 16:00; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt N; 1 0,1 10,8 76 0,9 615 3,51 7,6 25 450 160 <5 36 31 5 0,3 9,4 65 10 0,7 9 63 16 1,7 7,8 58 1,2 804 4,72 7,6 10 400 140 <5 52 35 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 3/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 20.2.2013 MERI / K1 Kirkonmaan linnake, oja Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. -6 C-ast; Ei näytteitä! 20.2.2013 MERI / K2 Kirkonmaan linnake Kok.syv. 10,3 m; Näk.syv. 2,0 m; Lumi 17 cm; Jää 41 cm; Klo 12:25; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt N; 1 0,0 10,1 70 0,6 413 1,75 7,4 350 27 5 0,2 10,9 75 9 0,2 11,8 83 0,6 641 3,73 7,7 420 37 20.2.2013 MERI / KYVY12 Suomenl Velperk kyvy-12 Kok.syv. 47 m; Näk.syv. 2,1 m; Lumi 19 cm; Jää 63 cm; Klo 13:50; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt N; 1-0,5 11,3 78 0,9 562 3,06 7,6 30 510 33 5-0,5 10,2 69 10 0,0 10,4 71 20 1,4 7,7 57 0,5 883 5,26 7,7 10 30 1,9 8,2 61 0,6 925 5,57 7,6 10 40 2,3 7,9 60 1,0 948 5,70 7,6 10 380 40 20.2.2013 MERI / KYVY-4 Suomenl Einonkari kyvy-4 Kok.syv. 26 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 15:10; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt N; 1 0,2 10,7 75 0,8 584 3,11 7,6 25 460 34 5 0,3 10,5 72 10 0,6 9,4 65 25 1,8 7,3 54 1,3 908 5,46 7,6 10 340 43 20.2.2013 MERI / KYVY-5 Suomenl Kirkonmaa kyvy-5 Kok.syv. 44 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 11:15; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt N; 1 0,2 11,7 82 0,5 598 3,42 7,7 25 410 34 5 0,1 11,1 76 10 0,2 10,7 74 20 1,4 9,8 72 0,5 868 5,18 7,7 10 30 2,1 8,8 66 0,9 924 5,57 7,7 10 40 2,3 8,2 62 1,4 938 5,65 7,6 10 390 44 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 4/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 21.2.2013 MERI / 066 Suomenl Heikinhelli 066 Kok.syv. 33 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 13:20; Näytt.ottaja jmä al; Ilm.lt. -4 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,6 10,1 71 0,9 435 2,41 7,2 30 460 26 5 0,3 10,2 70 10 0,4 7,9 55 20 0,8 8,8 64 0,8 847 5,03 7,7 10 30 1,8 7,4 55 2,2 892 5,35 7,5 10 310 45 21.2.2013 MERI / KYVY10 Suomenl Pitkäv kyvy-10 Kok.syv. 37 m; Näk.syv. 3,8 m; Klo 14:35; Näytt.ottaja jmä al; Ilm.lt. -4 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,3 12,5 88 0,7 448 2,43 7,5 25 410 27 5 0,1 11,4 78 10 0,1 12,3 84 20 1,0 10,1 73 0,7 862 5,14 7,7 10 35 2,7 9,6 73 1,8 962 5,84 7,6 10 350 48 21.2.2013 MERI / KYVY-2 Suomenl Rankki kyvy-2 Kok.syv. 33 m; Näk.syv. 3,3 m; Klo 11:10; Näytt.ottaja jmä al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,4 12,2 85 0,7 259 1,44 7,4 30 440 19 5 0,2 11,3 78 10 0,4 10,4 72 20 1,9 8,7 65 0,7 890 5,31 7,7 10 30 2,8 8,6 66 1,1 958 5,74 7,5 10 310 40 21.2.2013 MERI / KYVY-3 Suomenl Ristis kyvy-3 Kok.syv. 42 m; Näk.syv. 4,4 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja jmä al; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,1 12,6 89 0,4 651 3,76 7,7 20 400 35 5 0,0 12,4 85 10-0,1 12,6 86 20 0,8 11,8 85 0,6 835 4,98 7,7 10 30 3,2 9,2 71 1,2 979 5,97 7,5 10 40 3,4 9,0 70 1,5 986 6,06 7,5 10 320 46 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 5/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 25.2.2013 MERI / 018 Suomenl Storsundat 018 Kok.syv. 22,3 m; Näk.syv. 3,9 m; Lumi 5 cm; Jää 31 cm; Klo 12:15; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,2 12,6 86 1,3 15,9 0,08 6,8 35 660 9 5 0,3 11,5 79 10 0,8 10,1 71 20 1,8 9,9 74 0,8 854 5,06 7,5 10 380 38 25.2.2013 MERI / 032 Suomenl Ahvenkoskenl 032 Kok.syv. 3,9 m; Näk.syv. 2,1 m; Lumi 20 cm; Jää 46 cm; Klo 13:40; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,2 12,3 84 1,2 8,2 0,04 7,0 35 590 8 3 0,1 12,6 86 1,2 7,9 0,04 6,9 35 580 8 25.2.2013 MERI / 046 Suomenl Purolanlahti 046 Kok.syv. 13,9 m; Näk.syv. 1,2 m; Lumi 10 cm; Jää 37 cm; Klo 11:15; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -3 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,2 11,1 76 2,7 13,5 0,06 6,8 45 590 12 5 0,4 10,8 75 10 0,8 10,4 74 1,6 593 3,39 7,3 25 490 37 25.2.2013 MERI / 077 Suomenl Äyspäänselkä 077 Kok.syv. 20,3 m; Näk.syv. 2,0 m; Lumi 18 cm; Jää 41 cm; Klo 10:15; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -6 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,4 12,1 84 0,7 100 0,96 7,0 35 600 12 5 0,3 12,3 85 10 0,6 12,2 85 19 2,4 9,5 72 1,2 863 5,16 7,4 10 430 43 25.2.2013 MERI / KYVY-9 Suomenl Ahvenkosk Kyvy-9 Kok.syv. 15,3 m; Näk.syv. 1,1 m; Lumi 25 cm; Jää 39 cm; Klo 13:00; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -1 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,1 12,8 88 1,1 8,9 0,05 6,8 35 530 8 5 0,5 11,3 78 10 1,0 11,2 79 14 1,4 10,4 76 1,2 745 4,36 7,4 15 420 60 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 6/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 26.2.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 2,6 m; Klo 11:20; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -3 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,3 12,8 89 1,2 330 1,91 7,4 30 560 180 12 24 17 5 0,1 12,9 88 10 0,1 12,9 88 15 1,2 11,0 80 1,1 770 4,50 7,6 15 450 130 <5 38 34 26.2.2013 MERI / 091 Suomenl Viikarins 091 Kok.syv. 18 m; Näk.syv. 3,1 m; Klo 09:45; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -4 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,1 11,9 82 1,0 1,61 7,1 170 14 21 5 0,3 11,6 80 0,7 3,40 7,5 150 10 35 10 0,4 11,4 79 0,6 4,05 7,7 140 <5 36 17 1,1 10,9 77 0,6 4,93 7,7 110 6 37 0-2m <1 26.2.2013 MERI / 133 Suomenl Kotka 133 Kok.syv. 17 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -3 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,4 12,7 89 3,2 293 1,65 7,3 30 590 29 5 0,4 12,4 86 10 0,3 12,6 87 15 1,1 12,0 87 1,3 695 4,21 7,6 20 450 39 26.2.2013 MERI / 139 Suomenl Halla 139 Kok.syv. 12 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 12:25; Näytt.ottaja JMä, JK; Ilm.lt. -3 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 0,1 13,2 91 1,9 129 0,62 6,9 35 600 16 5 0,2 12,8 88 10 0,5 12,2 87 1,8 669 3,85 7,5 20 500 38 17.4.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 23 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 9:50; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. 6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt SW; 1 0,5 10,7 75 1,0 417 2,31 7,3 25 630 240 19 33 17 5 0,6 9,0 63 10 0,7 10,3 72 20 1,6 9,1 67 0,7 883 5,34 7,5 10 460 170 <5 41 33 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 7/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 17.4.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 11:40; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. 6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 0,9 12,3 87 3,0 151 0,79 7,1 35 800 330 36 25 7 5 0,8 11,2 78 10 0,7 12,2 85 15 1,1 10,0 73 1,3 838 5,04 7,5 10 480 180 <5 39 34 17.4.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 18 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 13:00; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. 6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SW; 1 0,7 12,0 85 0,7 363 2,04 7,4 30 530 240 16 24 15 5 0,7 10,6 74 10 0,9 9,5 67 16 1,6 8,4 62 1,5 850 5,14 7,6 10 450 180 <5 78 36 17.4.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,4 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 13:30; Näytt.ottaja jk al; Ilm.lt. 6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SW; 1 0,7 9,5 68 2,5 581 3,31 7,4 35 650 280 34 40 30 5 0,6 8,9 62 12 1,1 7,5 54 0,8 760 4,54 7,6 15 460 190 <5 38 33 17.4.2013 MERI / 096 Suomenl Mussalo 096:139,133,91,IN128, IN123 kanssa Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja jk al; levä 0 /3; Ilm.lt. 6 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SW; 1 0,7 11,7 83 1,7 466 2,57 7,4 25 690 290 27 33 23 45 5 0,8 10,6 76 1,3 585 3,32 7,5 25 720 350 40 41 32 10 0,8 9,4 68 0,7 776 4,68 7,5 15 460 200 <5 41 34 20 1,4 8,3 61 1,0 862 5,25 7,6 10 470 170 8 60 40 2.5.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 23 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 10:40; Näytt.ottaja JMä; levä 0 /3; Ilm.lt. 5 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 3,1 12,5 95 2,0 597 3,49 7,7 25 580 190 7 35 15 ~2 5 2,0 12,5 90 10 1,7 10,3 74 20 2,3 9,5 72 1,1 912 5,66 7,6 10 410 150 <5 47 35 0-6 5,8 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 8/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 2.5.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:00; Näytt.ottaja JMä; levä 0 /3; Ilm.lt. 5 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 4,4 12,1 95 3,0 463 2,62 7,6 35 680 220 7 34 13 ~12 5 2,5 11,7 86 10 1,6 10,7 77 15 1,8 9,8 73 1,1 883 5,45 7,6 10 400 140 <5 41 33 0-4 5,2 2.5.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 19 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja JMä; levä 0 /3; Ilm.lt. 5 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 2,2 11,8 88 3,3 593 3,46 7,6 35 580 200 7 40 24 0 5 2,1 12,1 88 10 1,3 11,4 81 16 1,4 11,2 82 0,9 827 5,11 7,6 15 420 130 9 37 30 0-6 2,9 2.5.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,7 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 12:30; Näytt.ottaja JMä; levä 0 /3; Ilm.lt. 5 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 2,0 12,0 89 4,1 569 3,32 7,4 40 630 250 10 40 22 ~2 5 1,3 11,0 78 12 1,3 11,2 82 1,2 758 4,43 7,6 20 480 160 <5 39 25 0-4 3,6 13.5.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 23 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:40; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 13 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 8,4 16,0 139 2,7 624 3,62 8,7 30 610 <5 <5 65 2 0 5 6,1 14,4 116 10 4,5 13,3 103 20 2,5 10,7 81 1,2 825 5,10 7,7 15 460 110 7 41 26 0-4 32 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259 9/39
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 10/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 13.5.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 13 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 9,7 12,0 106 3,0 251 1,40 7,7 35 530 160 <5 26 3 1 5 5,1 13,3 104 10 4,0 12,7 97 15 3,0 11,0 84 1,4 781 4,84 7,6 15 450 85 11 36 20 0-4 21 13.5.2013 MERI / 091 Suomenl Viikarins 091 Kok.syv. 18 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 11:10; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 9,0 13,3 117 2,4 454 2,45 8,2 540 32 5 5,1 13,5 109 1,5 723 4,34 8,1 17 3,3 12,3 95 1,4 790 4,84 7,9 410 32 0-4 27 13.5.2013 MERI / 096 Suomenl Mussalo 096:139,133,91,IN128, IN123 kanssa Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 11:35; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 10,4 11,9 107 2,9 210 1,17 7,2 40 550 190 <5 26 2 2 5 4,8 13,3 106 1,4 718 4,29 7,9 20 590 60 <5 26 3 10 4,5 13,3 106 1,2 761 4,59 8,0 20 400 43 5 28 7 20 2,6 11,1 84 1,3 809 4,94 7,6 15 450 100 9 37 24 0-4 18 13.5.2013 MERI / 104 Suomenl Hovinsaari 104 Kok.syv. 6 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 12:10; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 11,4 10,8 99 10,4 0,05 6,9 0-4 6,3 13.5.2013 MERI / 106 Suomenl Majasaari 106 Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 12:35; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 13,6 11,4 110 98,6 0,50 7,5 0-3 17 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 11/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 13.5.2013 MERI / 133 Suomenl Kotka 133 Kok.syv. 18 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 13:10; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt S; 1 9,4 10,9 96 3,2 180 0,98 7,4 610 23 5 4,5 12,4 98 1,5 708 4,26 7,8 15 2,9 11,2 85 2,1 785 4,83 7,7 440 38 0-4 11 13.5.2013 MERI / 139 Suomenl Halla 139 Kok.syv. 12 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 13:35; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 8,2 10,8 92 3,9 245 1,41 7,1 580 26 5 4,4 11,6 92 2,0 662 3,93 7,6 10 3,3 11,6 89 1,5 754 4,57 7,7 470 32 0-4 5,2 13.5.2013 MERI / 152 Suomenl Hallanväylä 152 Kok.syv. 11 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 09:20; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 13 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 7,7 13,2 113 540 3,08 8,0 0-4 22 13.5.2013 MERI / 156 Suomenl Hallanväylä 156 Kok.syv. 13 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 09:45; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 13 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 8,8 13,4 117 491 2,78 8,2 0-6 23 14.5.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 1,7 m; Klo 10:45; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 9,8 16,1 145 3,1 609 3,55 8,9 35 380 <5 6 35 3 0 5 5,3 13,2 104 10 2,6 11,8 87 16 1,8 10,5 78 1,5 805 4,97 7,6 15 430 130 13 44 33 0-4 44 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 12/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 14.5.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 1,7 m; Klo 12:15; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 9,5 16,2 145 3,1 611 3,57 8,9 35 430 7 6 43 3 0 5 5,0 13,3 104 12 2,9 12,0 91 2,1 735 4,48 7,8 20 420 110 6 40 20 0-4 49 14.5.2013 MERI / 179 Suomenl Kuuttinki 179 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 13:20; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SW; 1 9,4 15,4 137 597 3,44 8,7 0-4 41 14.5.2013 MERI / 198 Suomenl Summanlahti 198 Kok.syv. 9 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 12:40; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SW; 1 10,7 14,8 136 580 3,36 8,6 0-4 48 14.5.2013 MERI / 230 Suomenl Hillonniemi 230 Kok.syv. 12 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 11:50; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 8,3 15,2 132 628 3,64 8,6 0-4 48 14.5.2013 MERI / 346 Suomenl Uolionmatala 346 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 11:15; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 10,0 17,0 154 668 3,88 9,0 0-4 26 14.5.2013 MERI / KYVY-4 Suomenl Einonkari kyvy-4 Kok.syv. 27 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 9,6 15,8 142 623 3,63 8,8 0-4 47 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 13/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 20.5.2013 MERI / 046 Suomenl Purolanlahti 046 Kok.syv. 9,8 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 13:30; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 17 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,6 10,4 109 191 1,05 8,0 0-4 21 20.5.2013 MERI / 066 Suomenl Heikinhelli 066 Kok.syv. 31,0 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 10:50; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt E; 1 9,0 15,1 134 744 4,44 8,8 0-6 12 20.5.2013 MERI / 077 Suomenl Äyspäänselkä 077 Kok.syv. 19,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 09:45; Näytt.ottaja al; levä 0 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt E; 1 12,4 14,3 136 576 3,25 8,9 0-4 23 20.5.2013 MERI / KYVY10 Suomenl Pitkäv kyvy-10 Kok.syv. 29 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja al; levä 0 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt E; 1 9,1 14,5 129 767 4,62 8,8 0-6 12 20.5.2013 MERI / KYVY-2 Suomenl Rankki kyvy-2 Kok.syv. 31,0 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 10:25; Näytt.ottaja al; levä 0 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt E; 1 9,2 15,7 140 711 4,17 8,9 0-6 21 20.5.2013 MERI / KYVY-9 Suomenl Ahvenkosk Kyvy-9 Kok.syv. 14,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 12:15; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 15 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt E; 1 15,6 10,2 103 84,7 0,43 7,6 0-4 9,4 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 14/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 10.6.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SE; 1 20,1 9,9 111 1,6 435 2,41 9,0 30 440 13 5 29 <2 0 5 14,6 10,6 104 10 10,8 10,8 97 16 6,4 10,0 83 1,2 747 4,50 7,9 20 390 48 43 34 13 0-4 13 10.6.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Klo 10:30; Näytt.ottaja JMä, TP; Ei näytteitä! 10.6.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 12:10; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SE; 1 21,1 10,1 115 2,0 455 2,54 9,1 30 450 10 6 41 <2 0 5 15,2 6,9 69 12 8,0 6,0 52 2,9 673 4,01 7,5 25 590 43 130 100 68 0-4 16 10.6.2013 MERI / 046 Suomenl Purolanlahti 046 Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 13:40; Näytt.ottaja al sk; levä 1 /3; Ilm.lt. 24 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 22,4 8,1 94 253 1,45 7,8 0-4 10 10.6.2013 MERI / 066 Suomenl Heikinhelli 066 Kok.syv. 31,0 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja al sk; levä 1 /3; Ilm.lt. 24 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,6 9,4 100 505 2,83 8,9 0-6 8,6 10.6.2013 MERI / 077 Suomenl Äyspäänselkä 077 Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 1,7 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja al sk; levä 1 /3; Ilm.lt. 24 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt S; 1 20,0 10,0 111 405 2,33 9,1 0-4 12 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 15/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 10.6.2013 MERI / 179 Suomenl Kuuttinki 179 Kok.syv. 14 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 13:15; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SE; 1 20,7 10,2 115 455 2,52 9,1 0-4 15 10.6.2013 MERI / 198 Suomenl Summanlahti 198 Kok.syv. 9 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 12:40; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SE; 1 22,0 10,6 123 458 2,53 9,2 0-4 20 10.6.2013 MERI / 230 Suomenl Hillonniemi 230 Kok.syv. 10 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 11:50; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SE; 1 21,4 10,4 119 454 2,51 9,2 0 0 12 0-4 23 10.6.2013 MERI / 346 Suomenl Uolionmatala 346 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 11:20; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SE; 1 20,5 10,1 114 409 2,51 9,1 0-6 10 10.6.2013 MERI / KYVY10 Suomenl Pitkäv kyvy-10 Kok.syv. 35,0 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 11:35; Näytt.ottaja al sk; levä 1 /3; Ilm.lt. 24 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,6 9,5 101 564 3,22 8,8 0-6 7,4 10.6.2013 MERI / KYVY-2 Suomenl Rankki kyvy-2 Kok.syv. 31,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:25; Näytt.ottaja al sk; levä 1 /3; Ilm.lt. 24 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,5 10,6 113 509 2,85 8,9 0-4 8,0 10.6.2013 MERI / KYVY-4 Suomenl Einonkari kyvy-4 Kok.syv. 25 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 10:00; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SE; 1 19,9 10,2 113 435 2,41 9,0 0-6 10 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 16/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 10.6.2013 MERI / KYVY-9 Suomenl Ahvenkosk Kyvy-9 Kok.syv. 15,2 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 12:40; Näytt.ottaja al sk; levä 1 /3; Ilm.lt. 24 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt S; 1 21,2 9,4 106 50,8 0,25 8,1 0-4 15 11.6.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:40; Näytt.ottaja AL,TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt W; 1 15,5 9,2 94 1,4 473 2,64 8,7 30 390 29 19 22 <2 0 5 11,9 8,9 82 10 6,9 8,2 67 20 3,8 6,2 49 1,1 899 5,52 7,5 15 410 86 26 57 39 0-4 7,3 11.6.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16,8 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja AL,TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt W; 1 16,5 8,4 87 2,5 425 2,29 8,6 30 440 37 24 28 <2 1 5 12,8 8,1 77 10 7,5 8,5 71 15 5,6 7,7 63 1,3 803 4,84 7,7 20 400 57 45 40 22 0-4 9,4 11.6.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Klo 10:10; Näytt.ottaja AL,TP; 0-4 11.6.2013 MERI / 091 Suomenl Viikarins 091 Kok.syv. 19,6 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 11:10; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt W; 1 13,5 8,8 86 1,3 573 3,24 8,7 370 28 5 10,8 10,6 98 0,7 675 3,93 8,6 17 4,5 10,4 83 0,6 900 5,48 7,8 270 25 0-6 4,8 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 17/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 11.6.2013 MERI / 096 Suomenl Mussalo 096:139,133,91,IN128, IN123 kanssa Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 11:40; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt W; 1 17,5 8,4 89 2,1 359 2,12 8,7 30 390 50 21 26 <2 0 5 11,3 9,0 84 1,6 608 3,55 8,5 25 520 47 87 25 8 10 6,5 8,1 68 1,1 790 4,77 7,9 15 390 39 45 31 17 20 4,4 7,2 57 1,5 870 5,37 7,6 15 400 71 43 69 49 0-4 7,9 11.6.2013 MERI / 104 Suomenl Hovinsaari 104 Kok.syv. 7,8 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 12:50; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 19,2 9,0 97 77,2 0,38 7,6 0-4 6,9 11.6.2013 MERI / 106 Suomenl Majasaari 106 Kok.syv. 2,9 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 12:25; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 20,7 8,1 90 109 0,56 7,6 0-2,5 10 11.6.2013 MERI / 133 Suomenl Kotka 133 Kok.syv. 16,7 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 13:20; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 16,5 8,2 85 3,5 259 1,42 7,7 500 29 5 12,9 7,6 73 2,5 543 3,06 8,3 15 6,3 8,9 74 1,9 792 4,74 7,7 310 48 0-4 4,6 11.6.2013 MERI / 139 Suomenl Halla 139 Kok.syv. 10,9 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 13:45; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 17,3 8,2 86 4,1 170 0,92 7,3 500 28 5 11,2 6,9 64 3,3 603 3,44 8,0 10 7,6 7,7 66 2,0 736 4,38 7,9 360 37 0-4 5,5 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 18/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 11.6.2013 MERI / 152 Suomenl Hallanväylä 152 Kok.syv. 10,8 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 09:20; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 16,8 6,8 71 275 1,59 7,7 0-4 4,5 11.6.2013 MERI / 156 Suomenl Hallanväylä 156 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 1,7 m; Klo 09:40; Näytt.ottaja AL;TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 16,5 7,1 74 434 2,40 8,3 0-4 7,7 19.6.2013 MERI / 230 Suomenl Hillonniemi 230 Kok.syv. 11,6 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 12:50; Näytt.ottaja al tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt N; 1 15,3 3,5 7,9 550 41 4 19 490 8 6,2 1,3 7,6 550 59 24.6.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 23 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 12:35; Näytt.ottaja AL,TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt E; 1 18,0 9,9 106 1,5 578 3,28 8,4 25 430 16 5 25 <2 0 5 14,2 10,1 98 10 13,0 8,7 83 20 6,0 6,7 56 0,9 859 5,22 7,7 10 430 80 37 33 25 0-4 8,7 24.6.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 17 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 12:10; Näytt.ottaja AL,TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,8 9,7 103 2,3 427 2,30 8,1 30 520 91 20 28 <2 0 5 18 9,3 98 10 12 9,0 83 15 7,6 7,6 65 2,4 806 4,84 7,6 20 510 60 45 34 12 0-4 7,7 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 19/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 24.6.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 18,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 11:10; Näytt.ottaja AL,TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,2 11,2 119 1,6 647 3,73 8,4 25 460 11 <5 31 <2 0 5 14,3 9,4 92 10 13,0 10,1 96 16 5,8 5,4 45 1,2 834 5,02 7,5 15 650 81 190 100 91 0-4 11 24.6.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 10:25; Näytt.ottaja AL,TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt E; 1 18,1 9,5 103 2,3 612 3,53 8,3 25 480 12 <5 35 3 0 5 14,6 8,4 83 12 6,8 6,2 52 2,8 779 4,70 7,6 20 610 73 160 74 64 0-4 14 15.7.2013 MERI / 225 Suomenl Vilniemi 225 Kok.syv. 15,5 m; Näk.syv. 3,8 m; Klo 15:05; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 21,0 9,1 104 0,9 669 3,88 8,1 20 480 24 0 5 19,6 8,9 97 14 9,7 3,2 29 5,9 749 4,40 7,3 20 750 230 15.7.2013 MERI / 230 Suomenl Hillonniemi 230 Kok.syv. 10 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 15:15; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 20,8 9,2 105 1,3 669 3,89 8,2 20 530 26 0 5 19,5 8,2 89 8 14,7 6,0 60 4,6 689 4,06 7,5 20 470 46 0-6 2,9 15.7.2013 MERI / 231 Suomenl Haminanlahti 231 Kok.syv. 8 m; Näk.syv. 2,6 m; Klo 15:30; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 21,0 9,3 107 1,4 667 3,89 8,3 20 410 25 0 6 18,2 6,6 72 3,9 673 3,96 7,5 20 460 38 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 20/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 15.7.2013 MERI / 346 Suomenl Uolionmatala 346 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 3,8 m; Klo 14:45; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt N; 1 20,9 9,1 104 0,8 664 3,87 8,2 20 470 23 0 5 20,2 8,7 96 14 8,5 3,2 28 5,7 769 4,61 7,3 25 960 330 0-8 2,5 15.7.2013 MERI / K1 Kirkonmaan linnake, oja Näytt.ottaja jk; Ei näytteitä! 15.7.2013 MERI / K2 Kirkonmaan linnake Kok.syv. 9,5 m; Näk.syv. 3,1 m; Klo 10:55; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt N; 1 19,8 8,8 98 1,0 665 3,90 8,2 390 21 0 5 19,5 9,0 98 9 18,7 5,2 57 0,9 668 3,93 8,2 390 19 0-8 2,7 15.7.2013 MERI / KYVY12 Suomenl Velperk kyvy-12 Kok.syv. 45 m; Näk.syv. 4,0 m; Klo 12:30; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt N; 1 20,6 9,0 102 0,7 662 3,88 8,4 20 390 19 0 5 20,2 9,1 100 10 11,7 8,2 76 20 6,5 8,2 69 0,8 833 5,08 7,7 10 30 4,1 6,9 55 1,1 955 5,95 7,5 10 40 4,0 4,5 36 1,2 984 6,13 7,4 10 630 190 0-8 3,5 15.7.2013 MERI / KYVY13 Suomenl Pyöts kyvy-13 Kok.syv. 11 m; Näk.syv. 4,0 m; Klo 13:50; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 20,7 9,3 106 0,8 648 3,78 8,3 20 400 21 0 5 18,5 8,4 90 10 11,8 5,6 53 2,2 705 4,19 7,5 20 590 85 0-8 3,0 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 21/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 15.7.2013 MERI / KYVY-4 Suomenl Einonkari kyvy-4 Kok.syv. 25,5 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt N; 1 20,3 9,1 103 1,0 652 3,81 8,2 20 400 18 0 5 20,1 9,0 99 10 12,4 6,6 62 25 5,5 6,3 52 2,1 881 5,41 7,5 10 490 70 0-8 2,9 15.7.2013 MERI / KYVY-5 Suomenl Kirkonmaa kyvy-5 Kok.syv. 43 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 11:45; Näytt.ottaja jk; levä 1 /3; Ilm.lt. 20 C-ast; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt N; 1 20,4 9,0 102 0,8 673 3,95 8,4 20 420 20 0 5 20,0 8,9 98 10 12,8 7,6 72 20 7,6 8,1 70 0,7 810 4,94 7,7 10 30 4,5 3,5 28 1,0 925 5,72 7,5 10 40 4,1 5,4 43 1,2 958 5,95 7,4 10 490 70 0-8 4,3 16.7.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 18,2 8,4 91 1,6 606 3,48 8,3 25 500 9,1 <5 27 <2 0 5 13,1 6,9 66 10 10,7 6,4 58 20 6,8 6,6 56 1,5 856 5,18 7,6 15 490 45 33 43 34 0-6 11 16.7.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 17 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 14:20; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 19,5 8,8 97 1,9 542 3,09 8,3 25 500 18 <5 25 <2 2 5 15,4 7,0 70 10 10,6 6,2 56 15 8,5 5,6 49 3,3 810 4,89 7,5 20 450 28 30 51 35 0-6 8,2 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 22/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 16.7.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Klo 14:20; Näytt.ottaja jk tp; Ei näytteitä! 16.7.2013 MERI / 091 Suomenl Viikarins 091 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 9:50; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt NW; 1 17,0 7,3 77 2,0 655 3,79 7,8 25 530 34 1 5 13,8 6,5 63 10 9,2 6,8 59 17 6,8 7,2 61 1,7 853 5,14 7,5 15 420 28 0-6 13 16.7.2013 MERI / 096 Suomenl Mussalo 096:139,133,91,IN128, IN123 kanssa Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 12:30; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 18,7 8,0 87 1,7 522 2,95 8,2 25 530 27 <5 27 <2 0 5 15,3 5,9 60 2,1 667 3,91 7,8 20 570 49 13 26 3 10 10,8 6,2 57 2,0 756 4,54 7,7 20 390 15 7 21 7 20 7,4 5,3 45 1,9 830 5,06 7,6 15 490 45 62 73 62 0-4 10 16.7.2013 MERI / 100 Suomenl Mussalo 100 Kok.syv. 14 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 12:50; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 21,1 8,0 90 2,4 80,3 0,40 7,5 35 580 18 1 5 15,6 5,4 54 10 11,2 4,4 40 13 11,0 4,7 44 8,0 755 4,49 7,5 25 550 71 16.7.2013 MERI / 104 Suomenl Hovinsaari 104 Kok.syv. 5,5 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 13:10; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 21,2 8,2 93 1,7 161 0,87 7,6 30 580 17 0 5 16,6 5,8 61 3,2 633 3,25 7,7 25 550 27 0-4 4,5 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 23/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 16.7.2013 MERI / 106 Suomenl Majasaari 106 Kok.syv. 31 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 13:20; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 21,9 8,6 99 272 1,56 7,8 0-3 7,7 16.7.2013 MERI / 133 Suomenl Kotka 133 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 14:15; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 19,7 8,2 90 2,7 336 1,99 7,9 30 610 24 2 5 15,3 6,4 64 10 10,7 5,5 50 15 10,5 5,8 53 4,7 773 4,59 7,4 20 450 43 0-4 4,5 16.7.2013 MERI / 139 Suomenl Halla 139 Kok.syv. 12 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 13:45; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 19,8 7,8 86 3,6 311 1,80 7,7 30 580 28 2 5 17,2 7,1 74 10 12,0 5,4 51 4,6 724 4,34 7,6 20 560 45 0-4 4,0 16.7.2013 MERI / KYVY-2 Suomenl Rankki kyvy-2 Kok.syv. 31 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt NW; 1 17,2 8,0 85 1,3 684 4,05 8,2 20 460 21 0 5 16,5 7,5 77 10 9,8 7,4 65 20 6,3 7,7 64 0,8 857 5,21 7,7 10 30 4,5 5,5 44 1,2 959 5,90 7,5 10 490 46 0-6 6,4 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 24/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 16.7.2013 MERI / KYVY-3 Suomenl Ristis kyvy-3 Kok.syv. 42 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 18,4 8,3 90 1,0 713 4,22 8,5 20 460 19 0 5 18,2 8,0 85 10 12,2 8,1 75 20 6,2 8,0 67 0,5 860 5,26 7,8 10 30 4,3 6,6 53 0,8 953 5,93 7,6 10 40 4,2 4,2 34 1,3 1030 6,42 7,5 10 540 64 0-6 5,9 17.7.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt NW; 1 16,3 8,1 84 1,1 681 4,01 7,9 20 430 16 17 26 9 0 5 15,5 7,8 78 10 10,9 7,8 71 16 8,8 7,6 67 1,3 798 4,80 7,7 10 470 46 42 29 19 0-8 2,1 17.7.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Klo 10:15; Näytt.ottaja jk tp; Ei näytteitä! 17.7.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 2,4 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 17 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt NW; 1 13,3 7,3 71 2,4 711 4,21 7,6 20 440 25 60 47 31 1 5 11,4 6,5 59 12 9,7 7,8 71 1,6 777 4,65 7,7 15 390 37 48 34 21 0-6 2,4 17.7.2013 MERI / 152 Suomenl Hallanväylä 152 Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 9:30; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt NW; 1 15,6 6,6 67 3,6 547 3,10 7,5 30 370 48 4 5 11,5 4,7 43 10 10,7 4,4 41 4,4 735 4,38 7,4 20 470 110 0-4 2,9 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 25/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 17.7.2013 MERI / 156 Suomenl Hallanväylä 156 Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 9:50; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt NW; 1 14,3 7,0 70 2,6 647 3,79 7,7 20 380 42 1 5 12,2 6,4 60 10 9,0 5,0 44 2,4 775 4,66 7,4 20 520 120 0-6 3,2 17.7.2013 MERI / 179 Suomenl Kuuttinki 179 Kok.syv. 14,7 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 17 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 11 m/s; Tuulsuunt NW; 1 14,0 7,1 70 1,9 685 4,04 7,7 20 370 49 1 5 13,6 6,8 65 10 10,2 5,3 47 14 9,3 6,2 56 2,1 776 4,66 7,6 15 460 70 0-6 2,7 17.7.2013 MERI / 181 Suomenl Kuuttinki 181 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 10:50; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt NW; 1 14,9 7,6 77 1,9 692 4,09 7,8 20 400 35 1 5 13,2 6,9 66 10 10,3 7,5 67 14 10,1 7,6 69 1,6 773 4,58 7,6 15 340 29 17.7.2013 MERI / 186 Suomenl Neuvottomanl 186 Kok.syv. 4,9 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 12:30; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 17 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 14,6 6,6 66 2,7 703 4,14 7,6 20 450 56 1 4 14,0 6,7 67 2,9 706 4,17 7,6 20 460 58 0-4 3,0 17.7.2013 MERI / 198 Suomenl Summanlahti 198 Kok.syv. 9 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 17 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 12 m/s; Tuulsuunt NW; 1 14,0 6,4 64 3,1 698 4,11 7,6 20 420 71 3 5 11,5 5,9 54 8 11,3 6,1 57 6,4 739 4,37 7,5 20 460 76 0-4 2,7 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 26/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 18.7.2013 MERI / 018 Suomenl Storsundat 018 Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 16,3 8,6 89 2,6 474 2,64 7,9 30 380 23 0 5 8,2 7,6 64 10 7,4 7,1 59 20 6,6 6,5 55 1,3 871 5,28 7,5 10 290 19 18.7.2013 MERI / 032 Suomenl Ahvenkoskenl 032 Kok.syv. 3,7 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 12:50; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 18,6 8,0 86 2,4 250 1,39 7,5 30 470 30 1 3,5 15,0 6,3 64 2,8 580 2,56 7,5 20 430 43 18.7.2013 MERI / 046 Suomenl Purolanlahti 046 Kok.syv. 10 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 13:45; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 18,5 8,5 92 3,5 373 2,22 7,7 30 420 29 0 5 11,1 6,5 59 7 9,6 6,7 60 1,9 786 4,70 7,5 15 320 27 0-4 9,3 18.7.2013 MERI / 066 Suomenl Heikinhelli 066 Kok.syv. 32,8 m; Näk.syv. 2,6 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt NW; 1 12,7 8,4 81 1,5 761 4,53 7,9 15 250 19 0 5 10,2 7,7 69 10 6,8 7,4 61 20 5,3 7,2 59 1,1 915 5,57 7,4 10 30 4,7 6,2 50 1,5 957 5,84 7,4 10 380 57 0-6 4,0 18.7.2013 MERI / 077 Suomenl Äyspäänselkä 077 Kok.syv. 20,3 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 9:50; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 0,5 m/s; Tuulsuunt NW; 1 11,2 7,8 73 1,5 789 4,70 7,7 10 370 27 0 5 9,5 7,7 67 10 6,4 7,9 64 20 5,1 6,9 56 1,4 930 5,68 7,5 10 400 52 0-6 2,6 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 27/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 18.7.2013 MERI / KYVY10 Suomenl Pitkäv kyvy-10 Kok.syv. 40 m; Näk.syv. 2,9 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt SW; 1 14,3 8,7 87 1,3 720 4,26 8,0 15 310 20 0 5 13,4 8,4 80 10 8,0 8,4 71 20 4,8 8,8 71 0,6 909 5,57 7,7 7,5 35 4,2 5,9 47 1,7 968 5,99 7,5 10 340 55 0-6 5,7 18.7.2013 MERI / KYVY-9 Suomenl Ahvenkosk Kyvy-9 Kok.syv. 16,5 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 12:25; Näytt.ottaja jk tp; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 17,6 8,3 88 3,2 343 2,02 7,7 30 470 39 1 5 9,3 6,3 55 10 7,5 7,0 58 15 7,5 6,6 57 2,4 843 5,11 7,4 10 310 32 0-4 11 31.7.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 22 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 19,1 9,4 104 1,0 722 4,27 8,3 15 310 <5 <5 19 <2 0 5 19,1 9,4 101 10 18,9 9,3 100 20 12,1 7,6 73 4,7 747 4,48 7,7 20 330 <5 22 46 20 0-8 4,9 31.7.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 11:10; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 19,2 9,1 100 2,2 458 2,56 8,0 25 420 44 19 36 3 1 5 18,8 9,9 106 10 18,3 9,8 104 15 16,0 9,6 100 3,6 717 4,26 8,1 20 350 <5 23 37 11 0-6 4,9 31.7.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Klo 11:10; Näytt.ottaja JMä; Ei näytteitä! Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 28/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 31.7.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 3,4 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 21 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 19,3 9,6 106 0,9 670 3,94 8,3 20 320 <5 <5 18 <2 0 5 19,3 9,6 104 10 19,2 9,5 103 16 9,5 4,9 44 7,1 813 4,87 7,4 20 440 29 140 97 76 0-8 4,0 31.7.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Klo 10:30; Näytt.ottaja JMä; Ei näytteitä! 31.7.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 21 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt S; 1 19,7 9,5 106 1,5 648 3,75 8,3 20 310 <5 <5 20 <2 0 5 19,7 9,5 104 12 19,5 9,3 103 3,8 647 3,77 8,3 20 330 <5 <5 27 4 0-6 6,0 12.8.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 10:20; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SW; 1 20,3 8,7 98 1,3 611 3,56 8,2 20 360 <5 <5 21 <2 0 5 20,0 8,7 96 10 14,0 7,6 74 16 11,8 7,0 66 5,1 761 4,62 7,6 15 400 28 71 49 37 0-6 12 12.8.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Klo 10:20; Näytt.ottaja JMä; Ei näytteitä! Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 29/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 12.8.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 12:15; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 20,6 7,3 83 1,7 640 3,76 8,3 20 420 <5 <5 24 <2 0 5 19,4 7,5 81 12 14,2 5,4 54 5,0 714 4,27 7,6 15 430 13 110 48 36 0-4 13 12.8.2013 MERI / 198 Suomenl Summanlahti 198 Kok.syv. 9 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt SW; 1 21,1 8,8 101 634 3,71 8,4 0-4 13 12.8.2013 MERI / 230 Suomenl Hillonniemi 230 Kok.syv. 11 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 11:55; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt SW; 1 21,2 8,6 99 642 3,72 8,4 0-4 14 12.8.2013 MERI / 346 Suomenl Uolionmatala 346 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 10:50; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt SW; 1 20,3 8,5 96 642 3,75 8,3 0-6 12 12.8.2013 MERI / KYVY-4 Suomenl Einonkari kyvy-4 Kok.syv. 26 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SW; 1 20,4 8,6 97 611 3,55 8,2 0-6 11 13.8.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 23,0 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 10:40; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,2 8,0 85 0,9 719 4,28 8,0 15 370 9 14 22 5 0 5 16,6 7,6 78 10 11,1 7,0 64 20 6,1 6,7 56 1,7 888 5,49 7,6 10 400 62 34 44 35 0-8 6,5 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 30/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 13.8.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 17,0 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt SE; 1 19,2 8,0 88 1,3 580 3,37 8,0 20 410 34 28 26 7 1 5 17,2 7,2 75 10 17,2 7,0 73 15 9,3 6,3 57 2,6 822 5,02 7,7 10 400 47 62 47 36 0-6 3,4 13.8.2013 MERI / 091 Suomenl Viikarins 091 Kok.syv. 17,0 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja al; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,8 8,2 86 1,3 4,18 8,0 14 24 25 5 15,9 8,0 81 1,1 4,38 7,9 14 37 27 10 11,0 7,5 68 1,5 4,82 7,7 28 45 34 16 8,9 7,1 61 1,8 5,05 7,6 38 43 36 0-2m 4,3 13.8.2013 MERI / 096 Suomenl Mussalo 096:139,133,91,IN128, IN123 kanssa Kok.syv. 23,0 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,9 8,0 86 1,4 661 3,91 7,9 10 420 27 52 31 12 0 5 16,0 7,1 74 1,5 716 4,32 7,9 10 410 16 68 29 16 10 11,8 6,6 63 2,5 775 4,72 7,7 10 370 26 80 44 31 20 7,2 6,4 55 2,5 860 5,27 7,6 10 420 55 66 70 56 0-2m 3,5 13.8.2013 MERI / 104 Suomenl Hovinsaari 104 Kok.syv. 6,1 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 13:00; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SE; 1 20,1 8,6 95 125 0,66 7,4 0-4 4,2 13.8.2013 MERI / 106 Suomenl Majasaari 106 Kok.syv. 3,4 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SE; 1 20,6 8,2 92 295 1,71 7,5 0-2,5 17 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 31/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 13.8.2013 MERI / 133 Suomenl Kotka 133 Kok.syv. 16,6 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 13:20; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SE; 1 18,9 7,0 76 2,6 402 2,23 7,7 450 29 5 18,8 7,6 83 2,0 622 3,61 7,9 15 10,2 6,4 59 18 812 4,94 7,6 420 81 0-4 4,3 13.8.2013 MERI / 139 Suomenl Halla 139 Kok.syv. 13,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 13:40; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SE; 1 20,2 7,3 81 3,1 181 0,99 7,3 470 24 5 19,4 7,1 78 3,2 483 2,73 7,6 10 14,2 5,4 54 5,2 738 4,43 7,6 450 54 0-4 4,0 13.8.2013 MERI / 152 Suomenl Hallanväylä 152 Kok.syv. 12,4 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 09:00; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SE; 1 19,8 7,5 83 280 1,60 7,6 0-4 5,5 13.8.2013 MERI / 156 Suomenl Hallanväylä 156 Kok.syv. 13,5 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 09:15; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,6 7,7 82 616 3,59 7,8 0-4 4,2 13.8.2013 MERI / 179 Suomenl Kuuttinki 179 Kok.syv. 15,1 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 09:35; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 19 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,6 7,8 83 646 3,80 7,9 0-6 4,1 14.8.2013 MERI / 046 Suomenl Purolanlahti 046 Kok.syv. 11 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 13:45; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 19,6 7,5 83 360 2,15 7,7 0-4 15 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 32/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 14.8.2013 MERI / 066 Suomenl Heikinhelli 066 Kok.syv. 31 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 17,1 8,3 88 731 4,36 8,1 0-6 4,4 14.8.2013 MERI / 077 Suomenl Äyspäänselkä 077 Kok.syv. 20,0 m; Näk.syv. 3,9 m; Klo 09:55; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 17,3 8,0 85 716 4,25 8,0 0-8 5,7 14.8.2013 MERI / KYVY10 Suomenl Pitkäv kyvy-10 Kok.syv. 35 m; Näk.syv. 3,2 m; Klo 11:40; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt W; 1 16,4 8,3 87 762 4,57 8,1 0-8 4,2 14.8.2013 MERI / KYVY-2 Suomenl Rankki kyvy-2 Kok.syv. 30 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 17,0 7,3 77 732 4,35 8,1 0-6 4,6 14.8.2013 MERI / KYVY-9 Suomenl Ahvenkosk Kyvy-9 Kok.syv. 15,3 m; Näk.syv. 1,7 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt W; 1 19,3 7,5 82 149 0,80 7,6 0-4 8,3 28.8.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 22 m; Näk.syv. 2,9 m; Klo 11:15; Näytt.ottaja JMä, LS; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 17,5 10,1 108 1,1 647 3,79 8,3 20 390 17 <5 21 <2 0 5 17,1 9,3 96 10 16,3 8,4 86 20 14,9 7,1 72 2,8 728 4,35 7,8 20 340 25 48 32 19 0-6 7,5 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 33/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 28.8.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:45; Näytt.ottaja JMä, LS; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 18,1 10,0 107 1,7 504 2,85 8,3 25 390 28 8 22 <2 0 5 17,8 9,2 97 10 16,4 7,9 81 15 14,6 5,1 51 6,8 713 4,27 7,6 20 420 33 94 57 36 0-4 14 28.8.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja JMä, LS; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SW; 1 17,7 9,8 105 1,3 669 3,94 8,3 20 400 14 12 23 <2 0 5 17,5 9,8 102 10 16,4 8,3 85 16 10,7 3,8 35 3,4 782 4,76 7,5 20 480 66 160 58 48 0-6 8,4 28.8.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 09:35; Näytt.ottaja JMä, LS; levä 1 /3; Ilm.lt. 18 C-ast; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt SW; 1 17,6 9,2 98 1,0 645 3,79 8,2 20 360 14 <5 18 <2 0 5 17,6 9,4 98 12 16,8 8,0 84 3,6 675 4,01 8,0 20 360 16 27 34 9 0-6 8,1 9.9.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 10:40; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,7 9,5 102 1,4 619 4,14 8,2 25 560 34 260 24 <2 0 5 17,7 9,3 98 10 17,7 9,1 95 16 14,7 3,3 33 5,9 689 3,64 7,4 25 380 8 <5 110 100 0-6 11 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 34/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 9.9.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 12:05; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,9 9,3 100 1,7 613 3,61 8,2 25 360 6 <5 28 <2 0 5 17,8 9,1 96 12 17,6 8,0 85 3,3 617 3,64 7,9 25 380 14 30 32 9 0-6 10 9.9.2013 MERI / 179 Suomenl Kuuttinki 179 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 12:55; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,7 9,6 103 589 3,42 8,2 0-4 11 9.9.2013 MERI / 198 Suomenl Summanlahti 198 Kok.syv. 9 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 12:30; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt E; 1 18,1 9,5 103 618 3,62 8,2 0-4 10 9.9.2013 MERI / 230 Suomenl Hillonniemi 230 Kok.syv. 11 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 11:40; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,8 9,2 99 613 3,59 8,2 0-4 12 9.9.2013 MERI / 346 Suomenl Uolionmatala 346 Kok.syv. 15 m; Näk.syv. 2,7 m; Klo 11:10; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,7 9,3 100 608 3,54 8,2 0-6 8,1 9.9.2013 MERI / KYVY-4 Suomenl Einonkari kyvy-4 Kok.syv. 25 m; Näk.syv. 2,9 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja JMä; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,7 9,3 100 614 3,58 8,2 0-6 8,0 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 35/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 10.9.2013 MERI / 046 Suomenl Purolanlahti 046 Kok.syv. 10,6 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 13:15; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,2 8,4 89 582 3,38 7,9 0-4 8,8 10.9.2013 MERI / 066 Suomenl Heikinhelli 066 Kok.syv. 31,6 m; Näk.syv. 2,9 m; Klo 10:50; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 14 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,0 8,2 87 684 4,05 8,1 0-8 4,6 10.9.2013 MERI / 077 Suomenl Äyspäänselkä 077 Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 09:45; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 14 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,0 8,8 93 609 3,54 8,1 0-6 10 10.9.2013 MERI / KYVY10 Suomenl Pitkäv kyvy-10 Kok.syv. 36,5 m; Näk.syv. 3,2 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 14 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,0 8,6 91 704 4,17 8,1 0-8 4,8 10.9.2013 MERI / KYVY-2 Suomenl Rankki kyvy-2 Kok.syv. 21,4 m; Näk.syv. 2,9 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 14 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt E; 1 17,0 6,3 67 671 3,95 8,1 0-6 5,4 10.9.2013 MERI / KYVY-9 Suomenl Ahvenkosk Kyvy-9 Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 12:20; Näytt.ottaja al; levä 1 /3; Ilm.lt. 14 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt SE; 1 17,2 8,6 89 107 0,55 7,5 0-6 6,5 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 36/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 11.9.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 22 m; Näk.syv. 3 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,3 7,7 82 1,0 626 3,72 8,0 20 290 7 6 18 <2 0 5 17,3 8,1 84 10 17,3 8,3 86 20 15,2 5,3 54 5,1 703 4,25 7,6 20 340 33 120 62 39 0-6 7,2 11.9.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,2 8,6 90 2,0 411 2,31 7,8 30 380 61 15 28 5 2 5 17,3 8,3 86 10 17,3 8,2 85 15 17,0 6,5 69 2,7 640 3,81 7,7 20 320 25 92 39 27 0-4 8,3 11.9.2013 MERI / 091 Suomenl Viikarins 091 Kok.syv. 18 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 12:00; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,3 8,7 92 1,3 612 3,61 8,0 300 19 5 17,2 8,6 91 1,1 619 3,66 8,0 17 17,1 8,3 88 1,4 637 3,79 8,0 290 19 0-6 7,9 11.9.2013 MERI / 096 Suomenl Mussalo 096:139,133,91,IN128, IN123 kanssa Kok.syv. 21 m; Näk.syv. 2,1 m; Klo 12:25; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,2 7,8 82 1,5 494 2,83 8,0 25 370 48 7 44 2 1 5 17,3 8,9 94 1,2 581 3,42 8,0 20 360 21 10 21 <2 10 17,3 7,7 82 1,1 612 3,63 8,0 20 290 13 13 18 <2 20 16,6 4,9 51 7,1 651 3,91 7,5 25 390 34 160 76 52 0-6 12 11.9.2013 MERI / 104 Suomenl Hovinsaari 104 Kok.syv. 6 m; Näk.syv. 1,9 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,1 9,3 97 130 0,69 7,3 0-4 7,3 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 37/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 11.9.2013 MERI / 106 Suomenl Majasaari 106 Kok.syv. 3,1 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 13:15; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,3 8,9 93 219 1,26 7,4 0-3 15 11.9.2013 MERI / 133 Suomenl Kotka 133 Kok.syv. 17 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 09:30; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,5 8,0 84 2,6 185 1,01 7,4 400 76 5 17,3 7,5 80 1,9 596 3,51 7,8 15 16,5 5,2 54 6,1 653 3,90 7,5 360 64 0-4 6,0 11.9.2013 MERI / 139 Suomenl Halla 139 Kok.syv. 12 m; Näk.syv. 1,6 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,4 8,6 90 2,8 28,9 0,14 7,1 500 15 5 17,2 7,0 74 3,5 547 3,17 7,5 10 16,9 6,4 67 2,6 624 3,68 7,5 390 34 0-4 6,7 11.9.2013 MERI / 152 Suomenl Hallanväylä 152 Kok.syv. 10 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,2 9,2 97 494 2,82 8,0 0-4 17 11.9.2013 MERI / 156 Suomenl Hallanväylä 156 Kok.syv. 12 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 10:35; Näytt.ottaja JMä, TP; levä 1 /3; Ilm.lt. 16 C-ast; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt S; 1 17,3 8,8 93 588 3,49 8,0 0-4 11 14.10.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 22 m; Näk.syv. 4,0 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 10:20; Näytt.ottaja JMä, TP; Ilm.lt. 2 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 9,5 9,7 87 1,0 779 4,72 7,5 20 390 120 <5 26 18 5 10,0 9,4 83 10 9,8 8,3 73 20 7,5 3,6 31 1,3 974 6,11 7,1 10 500 200 15 69 66 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 38/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 14.10.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 3,0 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 09:45; Näytt.ottaja JMä, TP; Ilm.lt. 2 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 9,7 8,7 78 1,4 668 4,00 7,6 20 420 93 <5 37 16 5 9,9 7,2 64 10 9,4 6,2 54 15 8,5 4,2 37 1,8 914 5,70 7,2 10 500 180 13 61 54 14.10.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 2,8 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:35; Näytt.ottaja JMä, TP; Ilm.lt. 6 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 10,0 9,4 85 1,5 744 4,51 7,8 20 380 38 <5 36 15 5 10,0 9,3 82 10 10,0 7,8 69 16 9,1 4,5 40 1,5 878 5,44 7,3 15 490 160 35 66 53 14.10.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 2,9 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:00; Näytt.ottaja JMä, TP; Ilm.lt. 6 C-ast; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 1 m/s; Tuulsuunt W; 1 10,0 9,2 84 1,6 747 4,52 7,7 20 390 72 <5 38 19 5 10,1 9,0 80 12 10,1 6,6 60 2,6 803 4,77 7,4 20 430 100 10 35 28 4.12.2013 INMERI / 123 Suomenl Lelleri 123 Kok.syv. 22 m; Näk.syv. 2,7 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 10:30; Näytt.ottaja JMä; Ilm.lt. -2 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt W; 1 3,5 11,9 92 2,2 615 3,55 7,7 25 470 180 13 32 21 5 4,5 11,4 88 10 4,7 11,1 86 20 5,3 10,9 89 2,1 824 5,05 7,8 10 410 120 <5 46 36 4.12.2013 INMERI / 128 Suomenl Varissaari 128 Kok.syv. 16 m; Näk.syv. 2,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 09:45; Näytt.ottaja JMä; Ilm.lt. -2 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt W; 1 3,2 11,8 90 2,5 574 3,25 7,8 25 500 180 13 31 19 5 4,1 11,5 88 10 4,8 11,2 87 15 5,2 10,8 88 2,9 824 4,95 7,9 15 420 120 5 48 36 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 4 KYMIJOEN VESI JA YMPÄRISTÖ RY T u t k i m u s t u l o k s i a 39/39 Merialueen intensiivipisteet (INMERI) Kotka-Pyhtää-Hamina merialue (MERI) Pvm. Hav.paikka lt Happi Happi-% Sameus Sähk salin ph Väri Ntot N(NO3+NO2) N(NH4) Kok.P PO4-P fek ent E.coli koli36 Klorof. Näytepaikka oc mg/l % FTU ms/m 0/00 mgpt/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100ml pmy/100ml µg/l 4.12.2013 INMERI / 212 Suomenl Varvio 212 Kok.syv. 20 m; Näk.syv. 2,8 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 11:50; Näytt.ottaja JMä; Ilm.lt. -2 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt W; 1 3,3 11,6 89 2,4 756 4,50 7,9 20 440 130 16 36 26 5 3,4 11,6 87 10 4,0 11,4 87 16 4,3 11,0 87 1,9 777 4,66 7,9 15 420 120 13 41 29 4.12.2013 INMERI / 218 Suomenl Hillonniemi 218 Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 2,1 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 12:30; Näytt.ottaja JMä; Ilm.lt. -2 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt W; 1 2,9 11,5 88 3,5 729 4,35 7,8 25 480 150 22 37 27 5 3,0 11,6 86 12 3,6 11,1 86 2,6 761 4,54 7,9 20 430 130 17 38 28 Tapiontie 2 C, 45160 KOUVOLA Puhelin (05) 5445 920, Fax (05) 3202259
LIITE 5 Varissaari ja Varvio 2013.odt Kasviplankton lajisto ja biomassa Suomenlahti Varissaari ja Varvio 2013 Raportti vuoden 2013 näytteiden määrityksistä Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n toimeksiannosta ajankohta: maaliskuu 2014 raportti nro: 2014 04 1 Zwerver planktonmääritykset Arkadiantie 2, 25700 Kemiö 040-707 9385 info@zwerver.fi www.zwerver.fi
LIITE 5 Varissaari ja Varvio 2013.odt Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...3 2.1 NÄYTTEET...3 2.2 MIKROSKOOPPI...3 2.3 MENETELMÄ...3 2.3.1 Näytteen esikäsittely...3 2.3.2 Määritys ja laskenta...4 2.3.2.1 Laskenta...4 2.3.2.2 Laskennan tarkkuus...4 2.3.2.3 Lajinmääritys...4 2.3.2.4 Biomassa...4 2.3.2.5 Tietojen käsittely...4 Taksonominen huomautus...4 3. TULOKSET...5 4 NÄYTEPAIKKOJEN KUVAUS...8 4.1 VARISSAARI 128...8 4.2 VARVIO 212...8 5. HUOMAUTUKSIA...9 6. KIRJALLISUUS...9 2
LIITE 5 Varissaari ja Varvio 2013.odt 1. Johdanto Tässä tutkimuksessa määritetty laajan menetelmän mukaisesti Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n toimeksiannosta kasviplanktonlajisto ja -biomassa vuoden 2013 rannikon näytteistä paikoilta Varissaari 128 ja Varvio 212. 2. Aineisto ja menetelmät 2.1 Näytteet Näytteitä toimitettiin määritettäväksi 6 kpl, tummissa 200 ml:n lasipulloissa. Näytteet oli kestävöity happamella lugolin liuoksella ja niitä säilytettiin jääkaapissa n. 6 C:n lämpötilassa määrityksen alkuun asti. Taulukko 2.1: Näytetiedot. Näytepaikka, näytteenottopäivämäärä, SYKEn näytekoodi, pintavesityyppi ja tutkittu näytemäärä. Nimi Pvm Näytenro Pintavesityyppi ml Suomenl Varissaari 128 16.07.2013 11596 Ss 1,16 Suomenl Varissaari 128 31.07.2013 11595 Ss 10,21 Suomenl Varissaari 128 13.08.2013 11597 Ss 10,21 Suomenl Varvio 212 17.07.2013 11598 Ss 25,27 Suomenl Varvio 212 31.07.2013 11599 Ss 10,22 Suomenl Varvio 212 12.08.2013 11600 Ss 0,92 2.2 Mikroskooppi Määrityksissä käytettiin käänteismikroskooppia (Leitz Diavert). Määritykset tehtiin kirkaskentässä. Mikroskooppi täyttää kirkkaasti eurooppalaisen standardin (SFS-EN 15204) asettamat vaatimukset, joka ilmenee seuraavasta taulukosta: Taulukko 2.2 suositus SFS-EN 15204 Zwerver valaistus 50-100 W 75 W Kond. NA > 0,5 0,6 objektiivit 10x (faasi) tai 20x (faasi) 10 x NA 0,22 Plan, Zeiss 20x NA>0,5 40x faasi 60x plan apo, öljy tai 100x plan apo, öljy, NA > 0,9 25x NA 0,8 Neofluor, öljy, Zeiss 40x NA 0,75 Neofluor, faasi, Zeiss 63x NA 1,4 plan apo, öljy, Zeiss ja 100x NA 1,3 faasi plan apo, öljy, Zeiss okulaarit 10x tai 12,5 x 10x 2.3 Menetelmä Määritys- ja laskentamenetelmä perustui Utermöhlin (1958), eurooppalaisen standardin (SFS-EN 15204, 2006) ja Suomen ympäristökeskuksen (Järvinen, toim., 2011) kuvaamille menetelmille. Näyte laskettiin SYKEn laajaa menetelmää ympäristökeskuksen (Järvinen, toim., 2011) käyttäen. Tarkempi kuvaus menetelmästä löytyy kohdassa 2.3.2. Määritys ja laskenta. 2.3.1 Näytteen esikäsittely Ennen näytteen valmistelua näytepullo otettiin jääkaapista ja sen lämpötilan annettiin nousta huoneenlämpötilaa vastaavaksi vähintään 12 tunnin ajan. Näyte sekoitettiin kääntelemällä pulloa muutaman minuutin ajan rauhallisesti, jonka jälkeen siitä laitettiin laskeutumaan Hydro- Bioksen 5, 10 tai 25 ml:n planktonkyvettiin tai Koeman en Bijkerk bv -yrityksen 1,25 ml kyvettiin, riippuen näytteen tiheydestä. Näytteen annettiin laskeutua Järvinen et al (2011) ohjeistuksen mukaisen ajan. 3
LIITE 5 Varissaari ja Varvio 2013.odt 2.3.2 Määritys ja laskenta 2.3.2.1 Laskenta Näyte tutkittiin kolmea suurennusta käyttäen. Ensiksi tarkastettiin näytteen tasainen jakautuminen kyvetin pohjalle pienellä (100x) suurennuksella. Määritys aloitettiin pienimmistä levistä. Kaikkein pienikokoisimmat (< 2 µm) taksonit laskettiin erikseen 630x-suurennuksella muutamasta 5-7:stä näkökentästä. Tämä askel on ylimääräinen SYKEn ohjeistukseen verrattuna. Se antaa kuvan aivan pienimpien planktoneliöiden määrästä. Seuraavaksi laskettiin ja määritettiin hieman suuremmat taksonit (2-20 µm) samalla (630x) suurennuksella vähintään 50 näkökentästä, ohjeistuksen mukaan. Tämän jälkeen laskettiin ja määritettiin suurikokoiset (>20 µm) sekä aikaisemmin havaitsemattomat taksonit 250xsuurennuksella niin ikään vähintään 50 näkökentästä. 630x suurennuksella kerättiin vähintään 400 havaintoa. Lopuksi laskettiin koko kyvetin alalta suurimmat ja harvalukuisimmat taksonit 100x suurennuksella, käyttäen tarvittaessa suurempaa suurennusta määritykseen. Mainitut suurusluokat ovat vain suuntaa antavia. Levät määritettiin sillä suurennuksella, jossa tuntomerkit olivat luotettavasti havaittavissa. Seuraavaan taulukkoon on koottu yhteenvetona yllä selvitetyn laskentamenetelmän keskeiset numerot. Taulukko 2.3. 2.3.2.2 Laskennan tarkkuus Laskennan tarkkuus vaihtelee laskentayksiköiden määrän mukaan seuraavasti: Taulukko 2.4. 2.3.2.3 Lajinmääritys Lajit pyrittiin määrittämään lajitasolle. Luettelo tärkeimmästä käytetystä määrityskirjallisuudesta löytyy kirjallisuusluettelosta. Lajilistana käytettiin SYKEn ylläpitämää HELCOM- lajilistaa. 2.3.2.4 Biomassa Levien biomassa saadaan kertomalla laskentayksiköiden lukumäärä niiden tilavuudella (Lepistö, L. toim., 2006). Laskennassa käytettiin Suomen ympäristökeskuksen kasviplanktonrekisterissä olevan HELCOM-lajilistassa mainittuja tilavuusarvoja kullekin taksonille. 2.3.2.5 Tietojen käsittely Näytteen laskentaan käytettiin planktonlaskentaohjelmaa Count 6.2, jonka jälkeen laskentatulokset vietiin SYKEn kasviplanktonrekisteriin Env-Phyto-ohjelman avulla. Tulokset löytyvät siis Hertta-palvelusta. Ne lähetetään toimeksiantajalle myös Exceltiedostona: Varissaari ja Varvio 2013.xlxs. Taksonominen huomautus Kaikkein pienimmistä yksittäisistä soluista (< 2µm = picoplankton) ei voi valomikroskoopissa säilötyistä näytteistä varmuudella sanoa, onko kyseessä pienet sinileväsolut vai bakteerit. Koska näiden solujen määrä kertoo jotakin ravinnetilanteesta, otettiin ne mukaan laskentaan. Näissä näytteitssä niiden määräkin oli huomattava. HELCOMin lajilistassa pienimmällä mahdollisella yksittäisellä solulla (Unicell spp) solutilavuutena on kuitenkin peräti 4,19 µm3. Jos tämä olisi valittu, olisivat biomassat nousseet merkittävästi. Tämän takia päätettiin laskea picoplanktoniin kuuluvat yksittäiset solut nimellä Chroococcales, jonka perään lisättiin cf ilmentämään sitä, ettei varmuudella tiedetä, onko kyseessä sinilevä vai aito bakteeri. Näin solutilavuudeksi jäi alle 2 µm3. HELCOMin listassa ryhmään Picoplankton lasketaan yksittäiset solut. Näiden koko on HELCOMin listalla aina > 2µm. Oikea picoplankton (eli < 2µm kokoiset solut) ryhmittyvät näissä tuloksissa sinilevien alle (Nostocophyceae, Chroococcales). 4