FIDAn merkitys ( oma kokemus)

Samankaltaiset tiedostot
YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017

FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kyselyn täyttäjän rooli

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2013

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015

Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake

Ajankohtaista Arenen viestinnässä

Yhdistyksen jäsenkysely 2013

Asiakaskysely Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

Järjestöbarometri 2018

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

#lupakertoa - asennekysely

ELY-kumppanikyselyn tulokset 2018

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

KYSELY ANTAA KATTAVAN KUVAN.

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Netraudan verkkokaupan asiakaskysely Yhteenvetoraportti, N=1143, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Sustainability in Tourism -osahanke

Verkkoviestintäkartoitus

Rotaryklubin jäsenkysely 20

Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

Koponeuvosto 3.0. Inari & Joni

Tietotekniikan liitto ryjäsentyytyväisyystutkimus

Vinkkejä hankeviestintään

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

TTYHY:n jäsenkysely 2014

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Projektiyhdistyksen jäsenkysely Palautekooste Projektiyhdistys ry

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

Quality Agent Internet-kysely

Viestintästrategia vuosille

YHDESSÄ! KOKEMUKSIA MIKKELIN TOISEN ASTEEN PROJEKTIVIIKOLTA. yesverkosto.fi

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset. Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Turun lentoasemalla suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö

VIESTINNÄN AMMATTILAISET Julkisen alan tiedottajat ry (JAT)

Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus Emma Niskanen

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. Loppuseminaari Diakonia-ammattikorkeakoulu Sari Jurvansuu/Sininauhaliitto

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Netraudan asiakaskysely Yhteenvetoraportti, N=594, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf.

Pohjois-Savon Kylät ry

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Aalto-yliopiston mielikuvakysely Päätulokset

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS

AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn keskeisiä tuloksia

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Asukasluvultaan pienten kuntien erityisliikunta 2013 Saku Rikala Erityisliikunnan päivät

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Crohn ja Colitis ry.

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa?

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen.

Kysely Lukkarin ylläpitäjille

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Transkriptio:

Suurtalousalan yhteistyöjärjestö FIDA ry:n jäsenkyselyn 2011 tulokset 4.11.11/ MH FIDA ry:n jäsenkysely toteutettiin viikolla 43. sähköpostitse ja FIDAn www-sivuilla. Saimme määräaikaan mennessä 189 vastausta. Kiitos aktiivisuudesta! Alla olevia vastausjakaumia tutkimalla voit muodostaa kokonaiskuvan kyselyn päätuloksista. Sanalliset tulkinnat ovat toiminnanjohtajan koostamia. Jatkossa jäsenkysely toteutetaan vuosittain. 1) Millaisena koet FIDAn jäsenyyden itsesi kannalta? ( asteikolla 1-5, 5= suuri merkitys) =vastaajat 1 0 2 24 3 79 4 74 5 12 Vastauksia yht. 189 FIDAn merkitys ( oma kokemus) FIDAn toiminta koetaan merkityksellisenä, mutta parantamisen varaa yhdistyksemme laatumielikuvassa ja toimintaelementeissä näyttäisi riittävän. 2) Koen ammatillisesti hyötyväni FIDAsta: en hyödy 12 en osaa sanoa 38 kyllä hyödyn jäsenyydestä 137 Vastauksia yht. 187 1

73 % vastaajista kokee hyötyvänsä FIDAn jäsenyydestä Valtaosa vastaajista kokee ammatillisesti hyötyvänsä FIDAsta. Jotta voisimme olla täysin vakuuttuneita toimintamme tärkeydestä, haluaisimme kaikkien järjestöömme kuuluvien löytävän FIDAsta ammattiaan tukevaa koulutus- tai muuta toimintaa. Toivomme jäseniltä yksilöityä palautetta järjestömme merkityksellisyyden parantamiseksi. 3) FIDAn näkyvyys Suurtalousalan toimijana: Heikko 3 Välttävä 70 Riittävä 52 Hyvä 60 Erinomainen 3 Vastauksia yht. 188 2

FIDAn näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisääminen ravitsemus- ja ammattikeittiökeskustelussa, nousee kyselyn perusteella selkeäksi kehittämiskohteeksemme. Sanallisissa palautteissa toivottiin räväkämpää otetta ja rohkeutta tarttua päivän polttaviin "ruokakeskusteluihin". FIDAlta toivottiin lausuntoja ajankohtaisiin ravitsemusasioihin ja selkeitä omia linjauksia ravitsemustoimijoiden kentässä. Myös näkyvyyttä valtakunnallisissa medioissa toivottiin. Kahden viime vuoden aikana olemme mm. Herkkuammatti-kampanjalla kantaneet oman kortemme kekoon ammattikeittiöalan imagon nostattajana. Iloksemme olemme todenneet kampanjan herättäneen positiivista palautetta niissä tapahtumissa, joissa olemme voineet esitellä kampanjan toimintaelementtejä ja tavoitella kohderyhmiä. Kampanjasta on säännöllisesti viestitty mm. uutiskirjein ammattikeittiöalan viestimiä (lähinnä lehtiä), opetustoimea maanlaajuisesti sekä ravitsemisalan järjestöjä. 4) Mielestäni parasta FIDAssa on: Aluetilaisuudet 122 Koulutuspäivät 76 Jäsenlehti ja muu tiedotus 100 Kampanjat 24 Muu toiminta 5 Vastaukset yht.: 327 Parasta FIDASSA Vastausten perusteella aluetilaisuuksilla on erittäin suuri merkitys toimintamme kannalta. Hyvin järjestetyt aluetilaisuudet ovat oiva tapa houkutella mahdollisimman monia nukkuvia ja uusia jäseniä toimintaamme mukaan. 3

5) Laatumielikuva valtakunnallisista koulutuspäivistä Heikko 0 Välttävä 8 Riittävä 44 Hyvä 94 Erinomainen 32 Vastauksia yht. 178 Valtakunnallisten koulutuspäivien sisältöä pidetään valtaosassa vastauksia vähintäänkin hyvänä. Vastausten käsittelyä vääristänee se seikka, että osa vastaajista ei ole viime vuosina päässyt osallistumaan FIDAn koulutuspäiville. Sanallisissa palautteissa pidettiin koulutuspäivien kalleutta osasyynä osallistumattomuuteen. Olemme joutuneet nostamaan koulutuspäiviemme osallistujamaksuja huimaa vauhtia kallistuvien järjestelykustannusten takia ( tarjoilut, luentopalkkiot yms.) Väitämme silti, että koulutuspäiviemme hintataso on markkinahintoihin verrattuna varsin edullinen. Lisäksi sanallisissa palautteissa toivottiin koulutuspäivien hajauttamista pohjoisemmaksi. Yleensä järjestämmekin vuosittain yhdet koulutuspäivät Helsingissä ja toiset muualla Suomessa. Mitä pohjoisemmaksi menemme, sitä vähemmän osallistujia on saatu tapahtumiin. Kovin alhainen koulutuspäivien osallistujamäärä johtaa taloudellisiin tappioihin, joihin budjettiraamiltaan pienellä järjestöllämme ei ole varaa. Motivaatiota järjestää useitakin koulutustapahtumia läpi Suomen kyllä löytyisi, mutta tämä vaatisi yhteisiä ponnistuksia alueellisten koulutuspäivien markkinoimiseksi, niin että ne olisivat taloudellisesti mahdollisia. 4

6) Laatumielikuva FIDAn aluetapahtumista Heikkoja 2 Välttäviä 21 Riittäviä 56 Hyviä 0 Erinomaisia 8 Vastauksia yht. 85 Tähän kysymykseen vastasi yllättävän vähäinen määrä kaikista kyselyyn vastaajista. Vaikka aluetilaisuuksia pidetään merkityksellisinä, niihin ei ilmeisesti ehditä osallistumaan. Joissakin sanallisissa kommenteissa viitattiin "sisäpiirin touhuun" eli koettiin, että aluetapahtumiin on suuri kynnys osallistua, jos ei entuudestaan tunne alueensa fidalaisia. Lisäksi aluefida-toimintaan kaivattiin ryhtiä, säännöllisempää viestintää ja houkuttelevia aiheita. AlueFIDA- luottamushenkilöiltä on puolestaan tullut viestiä siitä, että tapahtumia on jouduttu perumaan alhaisen osallistumisaktiivisuuden vuoksi. Löytäisimmekö yhdessä ratkaisun ristiriitaiseen tilanteeseen, niin että kysyntä ja tarjonta kohtaisivat? Mainittakoon vielä, että aluefida-tapahtumat eivät ole maantieteellisesti rajattuja eli voit Turun fidalaisena osallistua Helsingin tilaisuuteen ja päinvastoin. 5

7) Mielipiteeni uudistuneesta jäsenlehdestä Heikko 1 Välttävä 6 Riittävä 25 Hyvä 131 Erinomainen 23 Vastauksia yht. 186 Vuoden-kahden aikana lanseerattu jäsenlehtemme koetaan vastausten perusteella pääosin onnistuneeksi viestintävälineeksi. Toivomme julkaisun tarjoavan ajankohtaista tietoa ja pohdittavaa ammattialaamme liittyen. Jäsenkentältä tulevat artikkelit ja aluetoiminnan kuvaukset olisivat tervetullut lisä lehteemme. 8) Jäsenlehden perustaminen ja uudistaminen oli mielestäni: Tarpeeton 0 Ei kovin tärkeä 7 En osaa sanoa 38 Tarpeellinen 92 Erittäin tarpeellinen 49 Vastauksia yht. 186 6

Jäsentiedotteen laajentaminen lehdeksi on koettu pääosin tarpeelliseksi uudistuksesi. Joidenkin kommenttien perusteella jäsenlehti on joillekin jäsenille ainoa väline, mikä tuottaa tietoa järjestömme toiminnasta ja muistuttaa tapahtumista. 9) Mielipide FIDAn toimihenkilöiden työskentelystä Arvosana toimihenkilöille: Heikko 1 Välttävä 3 Riittävä 44 Hyvä 96 Erinomainen 30 Vastauksia yht. 174 Toimihenkilöiden työskentelyä pidetään valtaosin hyvänä. Kiitos vastaajille avoimista sanallisista kommenteista ja kannustuksista! Kiitos myös kehittämisideoistanne työskentelyymme liittyen. Otamme mielellämme vastaan palautteitanne ja lupaamme vastata kaikkiin toimihenkilöille tuleviin, FIDAn asioihin liittyviin viesteihin ja kommentteihinne. 7

10) Voisitko suositella kollegallesi FIDAn jäsenyyttä? Kyllä 173 En 12 Jäsenyyden suositteleminen Suurin osa vastaajista voisi suositella FIDA jäsenyyttä kollegalleen. Toivomme tämän valmiuden näkyvän uusien, liittyvien jäsenten kasvavana määränä. 8