JOHTAMISJÄRJESTELMÄ Taustaa tarkastelulle sovittu kuntayhtymän perustamisen yhteydessä nykyinen malli on aloitusmalli ja järjestelmä tarkastetaan samassa yhteydessä kuin uudistetaan luottamushenkilöjärjestelmä johtamisjärjestelmä perustuu vanhaan sektoripohjaiseen jakoon Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio ei ole toteutunut kaikilta osin Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraatio ei ole toteutunut kaikilta osin järjestelmä ei tule nykyisyyttä ei tulevaisuutta käytännön työtä tehdään entistä enemmän prosessien mukaan ja horisontaalisesti (poikki) eri toimialojen välillä johtamisen pitää tukea toimintaa ja toiminnan tavoitteita johtamisjärjestelmä ei voi olla irrallinen toiminnan prosesseista johtamisjärjestelmän tulisi olla selkeä
Havaittuja kehittämistarpeita 1/2 Toimintamallin tulisi tukea prosesseja, verkostomaista toimintatapaa ja moniammatillista tiimimallia Esimerkkinä hoivakoordinaattori, vastaanottotoiminnan uudistaminen, Mtt-palvelujen uusi toimintamalli Lähiesimiesten resursointi liian niukka Lähiesimies ja välittömästi henkilöstöä lähellä oleva esimies Osa lähiesimiehistä työhön osallistuvia ja esimiestyöhön sekä hallinnolliseen työhön ei jää riittävästi aikaa Näkyy nyt väsymisenä, kiireenä ja stressaantumisena, jaksaminen ei riitä kehittämistyöhön, toimintatapojen uudistamiseen, kokeiluihin jne. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja ennalta ehkäisevä työ Kaikki toiminnot läpäisevä horsontaalinen toiminta Jäsenkuntien kanssa tehtävä yhteistyö täysin puutteellista tällä hetkellä Järjestöjen / kolmannen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön merkitys kasvaa Ei ole koordinoitua ja vastuutettua tällä hetkellä lainkaan Asetettu valtakunnallisissakin tavoitteissa keskeiseksi (kuntarakennelaki ja STM ministerityöryhmän esitys) Pitkäjänteistä toimintaa, jolla odotetaan olevan vaikuttavuutta kustannusten hillintään
Havaittuja kehittämistarpeita 2/2 Kehittämistoimintaan ei ole resursseja, eikä se ole koordinoitua tällä hetkellä Tutkimus- ja kehittämistoiminta Hankkeet, niiden johtaminen ja koordinointi, hankeosaamisen puute Laadunhallinta ja laatutyö aloittamatta vaille valmis, puuttuu resurssit, koordinointi ja vastuu Palautejärjestelmien kehittäminen ja viestinnän resursointi ovat puutteellisia Tilastointi- ja raportointityön resursointia ei ole lainkaan Analysointi, jatkojalostaminen johtamistyön tueksi puutteellista Laatutyö Keskitetyillä toiminnoilla voidaan vapauttaa resursseja peruspalvelutoimintaan Sopimusten hallinta Hankinnat, hankintojen suunnittelu, valmistelu, kilpailutus, sopimukset, seuranta ja valvonta Controllertoiminta (ei resursseja tällä hetkellä) Riskienhallinta (ei resursseja tällä hetkellä) Tietojärjestelmät ja teknologian käyttöönotto Tietohallintolain velvoittamana kokonaisarkkitehtuurin luominen vaatii merkittävän kehittämistyön Sähköinen asiointi ja sähköiset palvelut vaativat selkeää panostusta ja osaamisresurssia
Johtamisen kuvaus Nykytilanne Esimiestehtävissä n. 5 % henkilöstöstä = n. 80 / 1600 (hlöstö) Ylin johto + päälliköt n. 25 = 1,5 % / 1600 hlstö Lähiesimiehet n. 55 = 3,4 % / 1600 hlstö Johtoryhmä Päälliköt Tulevaisuus Kokonaisvastuu kuntayhtymän johtamisesta ja kehittämistyöstä Hallinnollinen työ keskittyisi päällikkötehtäviin -valmistelu, raportointi -lähiesimiestyön tukeminen Lähiesimiesten alaisuudessa on n. 1500 työntekijää = n. 28 työnt./esimies Osa lähiesimiehistä työhön osallistuvia Lähiesimiehet Palvelutarve kasvaa, tehtävät kasvavat Lähiesimies = työnjohtotehtävät
Esityksen perustelut (1) Esitetty malli luo puitteet johtamisjärjestelmälle, joka tukee jo nyt käytännössä havaittuja ja muotoutuvia toiminnan luontevia prosesseja/ yhteistä toimintaa Tarkempi jako yksiköihin valmistellaan vastuu- /tehtäväalueilla johdon ja henkilöstön yhteistyönä Ydinprosesseja / toimintoja Terveyspalvelut Avopalvelut ja vastaanottotoiminta, sairaalantoiminta ja erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Koko hoito- ja hoivapalvelujen toimintaketju; koti asumispalvelut osastotoiminnat Hyvinvointipalvelut, Ennaltaehkäisevä ja terveyttä sekä hyvinvointia edistävä toiminta Terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ylläpitävä toiminta Ympäristöpalvelut Ympäristö- ja eläinlääkintähuolto (säilyy entisellään) Hallinto- ja tukipalvelut (kaikille yhteiset palvelut) Vastuualueilta siirtyy keskitettyihin palveluihin hankintoihin, rekrytointiin, henkilöstön sijaishankintaan ja kehittämistoimintaan (hanke, laatutyö), koulutuksen koordinointiin ja raportointiin liittyvät tehtävät
Perustelut jatkuu (2) Kuntayhtymän henkilöstömäärä 1350 + 300 määräaikaista = n. 1.650 henkeä, suurimmat henkilömäärät hoitotyössä (hoito- ja hoiva, sairaala, osastotoiminta, mtt- palvelut) Tällä hetkellä merkitty (), uusi ehdotus Johtoryhmä (7), ehdotus 8, talousjohtaja uutena Tehtäväalueiden päälliköt (14) ehdotus 11 Lähiesimiehet = yksiköiden esimiehet (28), ehdotus 42 Asiantuntijatehtävät (6), ehdotus +4 (palvelussuhde-esimies, kehittämisasiantuntija (laatutyö), budjettipäällikkö-controller, tilapalvelupäällikkö) Kaikki muut sisäisiä tehtäviä, paitsi talousjohtaja, osaan asiantuntijatehtävistä liittyy tehtäväkuvan muutos nykyiseen tehtävään liitettynä. Yksi lähiesimies / 25 30 henkilön yksikkö, joissakin toiminnoissa isompia yksiköitä riippuen toiminnasta Päällikkötehtävät koostuvat selkeistä kokonaisuuksista (prosessien osakokonaisuuksia) Ei ulkoa rekrytointeja, tehtävät täytetään nykyisillä resursseilla, paitsi talousjohtaja on ulkoinen rekrytointi
Uudistuksella saavutetaan Vastuualueet koostuvat poikkihallinnollisesti luonnollisesta yhteistyöstä Lähijohtaminen korostuu tulosyksikkötasot paremmin hallittavissa Sosiaali- ja terveystoimen integraatio toteutuu joustavammin Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraatio toteutuu joustavammin Johtamisvastuut ja esimiestyö selkeytyvät Vapautuu resursseja palvelutyöhön ja luovutaan tehtäväyhdistelmistä, jotka ovat osoittautuneet liian kuormittaviksi Vahvistetaan henkilöstöpalveluja ja henkilöstöjohtamista uudelleen jakamalla vastuita ja tuomalla tukea lähiesimiestyöhön (henkilöstö- ja työkykykoordinaattori) Henkilöstön ja yhteistyöryhmän toive resurssien vahvistamista Työkyvyn ylläpitäminen nousee Kevan selvityksessä keskeiseksi, myös merkittävät kustannusvaikutukset Keskitetään tehtäviä, jotka ovat kaikille yhteisiä ja jotka tällä hetkellä eivät ole kunnolla koordinoituja. Esim. laatutyötä, joka on edellytys sosiaali- ja terveyspalveluille, ei tällä hetkellä ole pystytty käynnistämään lainkaan Raportoinnin kehittäminen ja toiminnan analysointi resursoidaan keskitetysti - tällä hetkellä erittäin hajanainen Hankintojen ja sopimushallinnan koordinointi ja vastuut keskitetään Hanketoiminta sekä ulkopuolisen rahoituksen hankinta ei ole koordinoitu tällä hetkellä, tavoitteena selkeämpi kehittämistoiminnan hallinta Henkilöstön koulutussuunnittelu ja koordinointi, mahdollisuus alentaa työttömyysvakuutusmaksua (arvio 70.000 /vuosi = 15 /hlö/3pv/vuosi
Johtamisjärjestelmä 1.1.2014 Toimitusjohtaja Terveyspalvelut Hoito ja hoivapalvelut Hyvinvointipalvelut Ympäristö ja terveysvalvonta palvelut Hallinto ja tukipalvelut Avovastaanottopalvelut Yhteispäivystys ja kotisairaala Ajanvarausvastaanotto, Iisalmi Ajanvarausvastaanotot, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä Kuntoutus ja muut lääkinnälliset palvelut Kuntoutuspalvel ut Kuvantaminen Lääkekeskus Leikkausosasto ja välinehuolto Suun terveydenhuolto Asumispalvelut Asumispalvelut Kangaslampi Asumispalvelut Kirkonsalmi Asumispalvelut Virranranta Asumispalvelut Veikkola Asumispalvelut Sonkajärvi Asumispalvelut Vieremä Kotihoito Kotona asumisen tuki Kotihoito Iisalmi x 3 Kotihoito Kiuruvesi x 2 Kotihoito Sonkajärvi Kotihoito Vieremä Vuodeosasto palvelut Sairaalan akuuttivuodeosasto 1 Sairaalan akuuttivuodeosasto 2 Terveyskeskuksen akuuttivuodeosasto Iisalmi Terveyskeskuksen akuuttivuodeosasto Kiuruvesi Perhekeskuspalvelut Terveysneuvonta Perheneuvola Sosiaalityön palvelut Vammaispalvelut Kehitysvammayksiköt Perhesosiaalityö Aikuissosiaalityö Mielenterveys ja päihdepalvelut Aikuispsykiatrinen poliklinikka Lasten, nuorten ja kuntoutuksen poliklinikka Mielenterveys ja päihdeosasto Ympäristönsuojelu Ympäristöterveydenhuolto Terveysvalvonta Eläinlääkintähuolto Organisaatiorakenne Hallintopalvelut Hallinto ja lakipalvelut Talouspalvelut Henkilöstöpalvelut Tukipalvelut Ruokapalvelut Siivouspalvelut Tilapalvelut Tietopalvelut ja kehittämistoiminta Asianhallinta Tietohallinto Vastuualuejohtaja Työterveyshuolto Tehtäväalueen päällikkö Tulosyksikön esimies
Esimiestehtävät ja asiantuntijatehtävät Vastuualuejohtajat ja johtoryhmä Toimitusjohtaja Terveysjohtaja, vastuualuejohtaja Hoito- ja hoivajohtaja, vastuualuejohtaja Hyvinvointijohtaja, vastuualuejohtaja Ympäristöjohtaja, vastuualuejohtaja Talousjohtaja, vastuualuejohtaja Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Tehtäväalueen päälliköt Asumispalvelupäällikkö Kotihoidon päällikkö Vuodeosastojen päällikkö Ympäristöterveydenhuollon päällikkö Perhekeskuspäällikkö Sosiaalityön päällikkö Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö Kuntoutuksen ja muiden lääkinnällisten palvelujen päällikkö Avovastaanottojen päällikkö Tukipalvelupäällikkö Asianhallintapäällikkö Tulosyksiköiden esimiehet, nimikkeistö Esimies-nimike Asiantuntijatehtävät Viestintäsihteeri (entinen) Tietosuojavastaava (entinen, liitetty toiseen tehtävään) Työhyvinvointipäällikkö (entinen) Palvelussuhde- ja työkykyasiantuntija (uusi) Työsuojelupäällikkö (entinen) Kehittämisasiantuntija (uusi) Contoller / budjettipäällikkö (entinen /tehtävämuutos) Tilapalvelupäällikkö (uusi, tehtävämuutos) Hoivakoordinaattori (entinen) Palveluvastaava (uusi) Terveyspalvelut Avovastaanottojen päällikkö Yhteispäivystyksen ja kotisairaalan esimies Ajanvarausvastaanoton esimies, Iisalmi Ajanvarausvastaanoton esimies Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä Kuntoutuksen ja muiden lääkinnällisten palveluiden päällikkö Kuntoutuspalvelujen esimies Kuvantamisen esimies Lääkekeskuksen esimies Leikkausosaston ja välinehuollon esimies Suun terveydenhuollon esimies Työterveyshuolto
Esimiestehtävät ja asiantuntijatehtävät Hoito- ja hoivapalvelut Asumispalvelujen päällikkö Asumispalveluesimies Kirkonsalmi Asumispalveluesimies Kangaslampi Asumispalveluesimies Virranranta Asumispalveluesimies Veikkola Asumispalveluesimies Sonkajärvi Asumispalveluesimies Vieremä Palveluvastaava (asumispalvelujen ostot) Kotihoidon päällikkö Hoivakoordinaattori (asiantuntija) Kotona asumisen tuen esimies Kotihoidon esimies Iisalmi 3 kpl Kotihoidon esimies Kiuruvesi 2 kpl Kotihoidon esimies Sonkajärvi Kotihoidon esimies Vieremä Vuodeosastopalvelujen päällikkö Vuodeosaston esimies (sairaala) 1,5 kpl Vuodeosaston esimies Iisalmi Vuodeosaston esimies Kiuruvesi Hyvinvointi-palvelut Perhekeskuspäällikkö Terveysneuvonnan esimies Perheneuvolan esimies Sosiaalityön päällikkö Vammaispalvelujen esimies Kehitysvammayksiköiden esimies Perhesosiaalityön esimies Aikuissosiaalityön esimies Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö Aikuispsykiatrisen poliklinikan esimies Lasten-, nuorten ja kuntoutuksen poliklinikan esimies Mielenterveys- ja päihdeosaston esimies
Esimiestehtävät ja asiantuntijatehtävät Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut, ympäristöjohtaja Ympäristönsuojelu Ympäristöterveydenhuollon päällikkö Terveysvalvonta Eläinlääkintähuolto Hallinto- ja tukipalvelut, talousjohtaja Hallintopalvelut (ei päällikköä) Hallinto- ja laki- ja henkilöstöpalvelujen esimies Talouspalvelujen esimies Tukipalvelupäällikkö Ruokapalvelujen esimies Siivouspalvelujen esimies Tilapalvelujen esimies Tietopalvelut ja kehittämistoiminta (ei päällikköä) Asianhallintapäällikkö Tietohallintopäällikkö Kehittämisasiantuntija
Aikataulu: 2.12.2013 Yhteistyöryhmä 10.12.2013 Yhtymähallitus - Johtamisjärjestelmä - Perustettavat virat - ilmoittautumismenettely/merkittäviä muutoksia tehtävissä Tammikuu 2014 Yhtymähallitus - Täytetään virat - Lakkautettavat virat - Siirtyminen uuteen järjestelmään 1.2.2014