Masentunut vanhus potilaana palvelujärjestelmässä

Masentunut vanhus potilaana palvelujärjestelmässä Panu Aunola projektityöntekijä, sh Liisa Kantojärvi projektityöntekijä, LT, EL, vastuualueen johtaja Tiina Puotiniemi projektipäällikkö, TtM

2 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 1. JOHDANTO... 4 2. VANHUSPSYKIATRIA... 6 2.1 Hoitosuositus... 7 3. PALVELUJÄRJESTELMÄT... 8 3.1. Kempele... 9 3.1.1. Kempele avopalvelut... 10 3.1.2. Kempele tukipalvelut... 11 3.1.3. Kempele hoivapalvelut... 11 3.2. Haukipudas... 11 3.2.1. Haukipudas avopalvelut... 12 3.2.2. Haukipudas tukipalvelut... 13 3.2.3. Haukipudas hoivapalvelut... 13 3.3. Oulu... 13 3.3.1. Oulu avopalvelut... 14 3.3.2. Oulu tukipalvelut... 15 3.3.3. Oulu hoivapalvelut... 15 4. AINEISTONKERUUMENETELMÄT... 16 4.1. Kysely... 16 4.2. Haastattelut... 16 5. TULOKSET... 17 5.1. Tunnistaminen... 18 5.2. Hoitoketju / Palvelujen saatavuus... 19 5.3. Resurssit, ajan puute... 19 5.4. Hoitohenkilökunnan ammattitaito... 20 5.5. Työn kuormittavuus... 21 6. POHDINTA... 22 6.1. Tunnistaminen... 24 6.2. Hoitoketju, palvelujen saatavuus, resurssit... 25 6.3. Työn kuormittavuus... 27 6.4. Koulutustarpeet... 28 6.5. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välinen yhteistyö... 28 6.6. Lopuksi... 30 LÄHTEET... 31 LIITTEET Liite 1. Saatekirje Liite 2. Webropol-kysely Liite 3. Teemahaastattelurunko Liite 4. PPSHP jäsenkunta-alue Liite 5. Kyselyn vastaajien taustatiedot Liite 6. Masentuneen vanhuksen hoitopolku Liite 7. Hoitosuositus

3 TIIVISTELMÄ Masentunut vanhus potilaana palvelujärjestelmässä on Tervein mielin Pohjois- Suomessa-osahankkeen osaprojekti (1.2.2010-27.3.2011). Osahankkeen kokonaistavoitteena on pohjoissuomalaisten mielenterveyden ja päihteettömyyden edistäminen, mielenterveys- ja päihdepalvelujen toimivuuden ja vaikuttavuuden parantaminen sekä avohoitoisuuden lisääminen. Masentunut vanhus potilaana palvelujärjestelmässä-osaprojekti käynnistyi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian tulosyksikön johtavien viranhaltijoiden neuvotteluiden tuloksena. Osaprojektin tavoitteena oli kehittää masentuneiden vanhusten hoitoketjua toimivammaksi sekä luoda kohdennettu ERVA-alueen (OYS:n erityisvastuualue) hoitosuositus masentuneelle vanhukselle. Osaprojektissa kartoitettiin kolmen kunnan palvelujärjestelmien rakenteita sekä haastateltiin asiakkaiden kokemuksia palvelujärjestelmän sisällä liikkumisesta. Tämän lisäksi perehdyttiin haastateltujen asiakkaiden hoitopolkuihin. Masentuneen vanhuksen hoidon ongelmakohtia selvitettiin OYS:n jäsenkunta-alueen hoitohenkilöstölle suunnatulla kyselyllä. OYS:n ERVAalueelle laadittiin masentuneelle vanhukselle kohdennettu hoitosuositus, jossa tuotiin esille vanhuksen masennukseen liittyvät erityispiirteet sekä alueelliset erityispiirteet. Tulosten perusteella masentuneen vanhuksen hoidossa ongelmana on, ettei masennusta ja päihdeongelmia tunnisteta tarpeeksi hyvin. Hoitohenkilökunta toivoo lisäkoulutusta vanhusten masennukseen ja sen hoitoon liittyen. Masentuneen vanhuksen hoitoon ja tunnistamiseen liittyviin ongelmiin vastattiin tarjoamalla koulutusta OYS:n ERVAalueen hoitohenkilökunnalle. Avainsanat: vanhus, iäkäs, masennus, hoitoketju, palvelujärjestelmä, mielenterveys- ja päihdetyö,

1. JOHDANTO 4 Vanhuspotilaiden psyykkisen sairauden oireet jäävät usein tunnistamatta ja hoitamatta. Vanhusten psyykkisen toimintakyvyn ja mielenterveyden muutokset nähdään usein vähäisempinä, kuin ne todellisuudessa ovat. Oireita voidaan pitää normaaliin ikääntymiseen liittyvinä. Yleislääkäreiden tiedoissa ja taidoissa tunnistaa ja hoitaa vanhusten masennuksia saattaa olla puutteita, ja etenkin valmiudet psykoterapeuttiseen tukemiseen ovat puutteelliset. (Hiltunen 1999, Kivelä 2003, Saarenheimo & Pietilä 2011.) Vakavien masennustilojen esiintyvyys 65 vuotta täyttäneillä suomalaisilla naisilla on 2,2 % ja miehillä 2,0 %. 15,6 % tämän ikäryhmän naisilla ja 12,4 % miehillä on todettu keskivaikea tai lievä masennustila. Masennuksen hoidosta on laadittu Käypä hoitoohjeet, jotka ovat sovellettavissa myös iäkkäiden ihmisten masennuksen diagnosointiin ja hoitokäytäntöihin. (Pahkala ym. 1995, Reynolds ym. 1999, Kivelä 2003.) Vanhusten depression yhteydessä yksi merkittävä asia on somaattiset oireet. Kokon (1999) mukaan potilaiden yleisin tapa ilmaista masennusta olivat erilaiset somaattiset oireet. Erityisesti silloin, kun vanhuksella on vakava fyysinen sairaus tai toimintakyvyn rajoita, saatetaan herkästi ajatella, että masentunut mieliala on normaalia. Potilaiden oireiden vakavasti ottaminen sekä niiden tutkiminen koetaan tärkeäksi. Usealle masentuneelle ainoa keinoa hakea apua on tulla lääkärin vastaanotolle ruumiillisten oireiden takia. Esimerkiksi kivuista kärsivät vanhukset käyttävät runsaasti terveydenhuollon palveluita ja osoittavat sillä depressionsa. (Tepponen 1996, Saarenheimo & Pietilä 2011.) Viime vuosina on toistuvasti esitetty, että iäkkäiden masennustiloja tunnistetaan ja hoidetaan puutteellisesti. Iäkkäille masentuneille annetaan enimmäkseen lääkehoitoa. Terapeuttista tukea tai spesifisiä terapioita järjestetään vain harvoille vakavista - puhumattakaan keskivaikeista tai lievistä - masennustiloista kärsiville (Llewellyn-Jones ym. 1999, Haynes 1999, Cameron 2000). Lääkehoitoa määrätään monille masennustiloista kärsiville iäkkäille alle terapeuttisin annoksin, ja useat potilaat lopettavat lääkehoitonsa kertomatta tästä lääkärilleen. Masennus- ja muiden lääkehoitojen yhteisvaikutusten puutteellinen tunteminen ja huomioonottaminen

masentuneiden vanhusten hoidossa on melko yleistä. (Newman ym. 1999, Steffens ym. 2000, Saarenheimo & Pietilä 2011.) 5 Brownin ym. (2003) tutkimuksessa todettiin masennuksen tunnistamattomuuden ongelman lisäksi se, että hoitajat tunnistivat masennuksen potilaalla, jolla ei todellisuudessa sitä ollut. Masennuksen tunnistamista potilailla, joilla ei masennusta ollut, ennustivat yksin asuminen, masennuslääkkeiden käyttö sekä kova kipu. Yksin asuminen tulkittiin herkästi eristäytymiseksi ja siten mahdolliseksi masennukseksi. Masennuslääkkeiden käyttö yhdistettiin automaattisesti masennuksen oireisiin ja sitä kautta luokiteltiin vanhus masentuneeksi. Potilaat, jotka eivät olleet masentuneita, mutta kärsivät kovista kivuista, luokiteltiin myös masentuneiksi. Tutkimuksen perusteella hoitajat ilmeisimmin yhdistivät masennuksen altistavat tekijät suoraan masennukseksi. (Brown ym. 2003.) Tervein mielin Pohjois-Suomessa-hanke on alueellisesti ja sisällöllisesti laaja yhteistyöhanke. Hankkeen avulla pyritään kehittämään peruspalveluita, edistämään terveyttä sekä parantamaan ehkäisevää työtä. Hankkeella parannetaan hoitoketjujen toimivuutta ja kuntoutuksen vaikuttavuutta. Hanke edistää niitä päämääriä, joita on kansallisessa mielenterveys- ja päihdetyön suunnitelmassa (Mieli 2009). Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP) kehittää useita eri alueita. Tämän osaprojektin kehittämiskohteina ovat vanhuspsykiatria sekä hoitoketjut (Puotiniemi 2009). Osaprojektin tavoitteina on kehittää masentuneiden vanhusten hoitoketjua toimivammaksi sekä luoda kohdennettu ERVA-alueen hoitosuositus masentuneelle vanhukselle. Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) erityisvastuualueen (ERVA) viisi sairaanhoitopiiriä ovat Lapin, Länsi-Pohjan, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit sekä Kainuun maakuntayhtymä. Alue käsittää kokonaisuudessaan puolet koko Suomen pinta-alasta. (Parkkila 2007.) Tässä osaprojektissa selvitetään kolmen erilaisen kunnan palveluita ja niiden toimivuutta. Kunnat ovat Haukipudas, Kempele ja Oulu. Palvelujärjestelmän toimivuutta selvitetään masentuneen vanhuspotilaan näkökulmasta. Osaprojektissa perehdytään kuntien tarjoamiin palveluihin sekä tarkastellaan potilaiden näkökulmasta sitä, miten palvelujärjestelmä on toiminut heidän kohdallaan. Jokaisesta kunnasta on potilastapauksia, joiden kautta perehdytään potilaan näkökulmaan järjestelmän toimivuuteen.

6 Osaprojektissa laadittiin kysely Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella vanhusten parissa työskenteleville sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää hoitohenkilökunnan valmiuksia hoitaa ja tunnistaa vanhuksen masennusta. Lisäksi selvitettiin masentuneen vanhuksen hoitoketjun toimivuutta. Kyselyssä kartoitettiin myös hoitohenkilökunnan koulutustarpeita vanhusten masennukseen, päihteiden käyttöön sekä hoitoon liittyen. 2. VANHUSPSYKIATRIA Kotisairaanhoidossa on paljon iäkkäitä naisvanhuksia, sairaita ja ammattiauttajan tuesta riippuvaisia. Tepposen (1996) mukaan eniten masentuneita vanhuksia oli kotisairaanhoidon ja kotipalvelun asiakkaina. 70-vuotiaiden ryhmässä kotisairaanhoidon palveluiden käyttö oli selvästi korkeampaa masentuneilla, kuin niillä joilla masennusta ei ollut (Arve 1999). Näissä ryhmissä masennuksen tunnistaminen on mahdollista säännöllisten kotikäyntien yhteydessä. Useissa tutkimuksissa on noussut esille kotisairaanhoitajan rooli masennuksen tunnistajana. Kotisairaanhoitajalla on avainrooli depression tunnistamisessa. Kotisairaanhoitajilla on hyvät edellytykset havainnoida potilasta heidän omassa ympäristössään, joten kokemuksen kautta heillä pitäisi olla hyvät edellytykset tunnistaa masentunut vanhus. Säännöllisesti toistuvien seurantakäyntien aikana tulisi huomioida potilaan mieliala ja masennuksen kulku. (Arve 1999.) Tepposen (1996) tutkimuksessa nousi esiin, että kotikäyntien suhteen vanhukset olisivat halunneet enemmän tarvittaessa tapahtuvia ja kerran viikossa käyntejä kuin ammattiauttajat pystyivät toteuttamaan. Tukipalveluiden saanti ja toive ammattiauttajan käyntien tiheydestä todennäköisesti ilmaisi myös masennuksen esiintymistä (Tepponen 1996). Hoitajien rooli masennuksen varhaisessa tunnistamisessa kasvaa koko ajan, ei vain kotona asuvien vanhusten kohdalla, mutta myös vanhainkodeissa ja somaattisilla vuodeosastoilla, joissa ollaan tiiviisti vuorovaikutuksessa potilaiden sekä heidän omaistensa kanssa. (Arve 1999.) Masennuksen tunnistamisessa apuna on käytettävissä luotettavia mittareita, kuten GDS ja Beckin depressioseula. (Tepponen 1996). Brownin ym. (2003) mukaan hoitajien masennuksen tunnistamisen helpottamiseksi voitaisiin jokapäiväiseen työhön lisätä

7 vanhuksen masennusta mittaava testi työvälineeksi. Tämä ei kuitenkaan kaikkialla ole mahdollista, koska se lisäisi työtaakkaa (Brown ym. 2003). Potilaan ja hoitajan väliseen keskusteluun voitaisiin panostaa enemmän. Vanhusten kanssa keskusteltaessa mielialasta voidaan masennus-sanan sijaan käyttää muuta terminologiaa keskustelun helpottamiseksi. Keskusteluissa saadaan myös oleellista tietoa potilaan masennuksesta ja tätä tietoa voidaan käyttää apuna tunnistamisessa (Arve 1999). Hoitosuositukset ovat hyvä tapa ohjata hoitohenkilöstön työtä ja ohjata vanhusten hoito oikeaan hoitopaikkaan. 2.1 Hoitosuositus Hoitosuositusten keskeinen tavoite on parantaa terveydenhuollon toiminnan laatua. Hoitosuositusten laatiminen sekä niiden käyttöönoton edistäminen ja täydennyskoulutus ovat tärkeitä terveydenhuollon kehittämismenetelmiä. Hoitosuositusten käyttöönoton edistämiseksi on kehitetty useita erilaisia strategioita, mutta niitä ei välttämättä käytetä vaikka niiden olemassaolo tiedostetaankin (Nikkarinen ym. 1998). Perusterveydenhuollon lääkärit tuntevat hyvin Käypä hoito-suositukset. Suositusten sisältämää tietoa hyödynnetään paljon kliinisessä päätöksenteossa. Suositusten ei katsota rajoittavan lääkärin päätöksentekoa, ja niiden toteuttaminen käytännössä koetaan melko helppona. (Jousilahti ym. 2007.) Hoitosuosituksia on pidetty hyvänä tapana ohjata ja muokata lääkäreiden sekä muiden hoitotyöntekijöiden toimintakäytäntöjä. Suositusten laatimisen tärkeimpänä syynä on ollut alueellinen sekä yksilöllinen vaihtelu niin diagnostisten menetelmien kuin useiden sairauksien hoidossakin. Voidaan olettaa, että vaihtelua vähentämällä pystytään parantamaan terveydenhuollon laatua. Hoitosuosituksia laadittaessa on tavoitteena kliinisen päätöksenteon tukeminen. Suosituksien periaatteena on kasata kokoon luotettavin tieteellinen näyttö sairauksien ehkäisyyn, toteamiseen ja hoitamiseen liittyvistä kysymyksistä. Aina näyttöä ei ole saatavilla, silloin suosituksen laatimisessa on luotettava asiantuntijoiden mielipiteeseen. Kyseessä on siis Käypä hoito-suositusten heikoin näytönaste D, joka tarkoittaa kliinisesti hyväksi koettua hoitokäytäntöä. Suositukset luokitellaan asteikolla, jossa A on vahvimpaan näyttöön perustuva ja D heikoimpaan. (Nikkarinen ym. 1998, Roine ym. 2003, Jousilahti ym. 2007.)

8 Systemaattinen, näyttöön perustuvien hoitosuositusten laaja laatiminen on käynnistynyt Suomessa 1990-2000-lukujen taitteessa. Duodecim sekä erikoislääkäriyhdistykset toimivat Käypä hoito -projektissa yhteistyössä. Ongelma hoitosuositusten käyttöönotossa on samankaltainen kuin täydennyskoulutuksissa yleensäkin: hoitosuositukset voivat olla ensiluokkaisia, mutta tiedon välittäminen lääkäreille ei onnistu aina toivotulla tavalla. (Nikkarinen ym. 1998, Roine ym. 2003. Jousilahti ym. 2007.) 3. PALVELUJÄRJESTELMÄT Pohjoismaisten palvelujärjestelmien ideologia perustuu ajatukselle, jossa jokaisella on yhtäläiset oikeudet, samantasoiset etuudet ja palvelut. Suomalainen palvelujärjestelmä on suurimmaksi osaksi julkispalveluita, eli kunnat tarjoavat peruspalvelut. Palveluiden kirjo on kattava ja ne rahoitetaan pääasiallisesti verovaroilla. Suomalaisessa palvelujärjestelmässä on tavoitteena tarjota kaikille kansalaisille hyvätasoiset palvelut kattavasti ja tasa-arvoisesti. Palvelujen saatavuus perustuu tarpeelle, joihin kunnat pyrkivät vastaamaan. Kaikille tarjolla olevien palvelujen lisäksi erityisryhmille tarjotaan kohdennettuja palveluita. (Heikkilä ym. 2005.) Suomalaisessa järjestelmässä kunnat vastaavat suurimmasta osasta sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta. Laki velvoittaa kunnat järjestämään sosiaali- ja terveyspalveluja asukkailleen, mutta ei säätele yksityiskohtaisesti toiminnan laajuutta, sisältöä eikä sitä miten palvelut järjestetään. Kunnat voivat tuottaa palvelut itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai vaihtoehtoisesti ostaa palvelun yksityiseltä tuottajalta, muilta kunnilta tai yhtymiltä. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 773/1992.) Palvelujärjestelmän tehtävät masentuneen vanhuksen hoidossa voidaan jakaa kolmeen ryhmään: 1) tunnistaminen ja ehkäisy, 2) hoidon suunnittelu ja hoitomuotojen valinta sekä 3) hoidon toteutus. Ensisijaisesti masennuksen tunnistaminen tulisi tapahtua perusterveydenhuollossa. Masennuksen hoito jaetaan kolmeen eri vaiheeseen: 1) akuuttivaihe, tavoitteena oireettomuus, 2) jatkohoito, tavoitteena estää oireiden palaaminen ja 3) ylläpitohoito, tavoitteena ehkäistä uuden masennusjakson puhkeaminen niillä, joilla sairaus on toistuva. (Depression Käypä hoito -suositus 2009.)

9 Kolmas sektori koostuu pääosin järjestöistä ja säätiöistä, mutta myös järjestöpohjaisista uusosuuskunnista. Hyvinvointipalvelut kuuluvat yksikön tasolla perusoikeuksiin, jotka julkisen vallan on turvattava. Perustuslaista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännöstä johtuen kunta on avainasemassa sen suhteen, lisääntyvätkö vaihtoehtoiset hyvinvointipalvelut. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoiminta tehostaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää. (Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen täydentäjänä 2003.) Pääosa masennuspotilaista hoidetaan perusterveydenhuollossa. Tällöin masennuksen tunnistamista on mahdollista tehostaa riskiryhmiin kohdennetun seulonnan avulla. Hoitoa vahvistavaa depressiohoitajien työpanosta tarvitaan masennuspotilaiden opastukseen, seurantaan ja psykososiaaliseen tukemiseen. Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tulisi hoitaa potilaat, jotka kärsivät vaikeasta tai psykoottisesta, vakavasti monihäiriöisestä, tavanomaiseen hoitoon huonosti vastanneesta tai vakavaa itsetuhoisuutta aiheuttavasta masennuksesta. (Depression Käypä hoito -suositus 2009.) Kolmen esimerkkikunnan palvelujärjestelmät on rakennettu kukin omalla tavallaan, mutta erikoishoidonpalvelut kunnat ostavat pääsääntöisesti Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä Oulun yliopistollisesta sairaalasta (OYS). Päivystyspalvelut ovat virka-ajan ulkopuolella keskitetty Oulun seudun yhteispäivystykseen (OSYP). Terveyskeskuksista voidaan ensisijaisesti konsultoida erikoissairaanhoidon lääkäreitä, mutta jos konsultointiapu ei riitä, ohjataan potilas erikoissairaanhoidon piiriin. Oulun kaupunki tarjoaa myös omaa erikoissairaanhoitoaan Oulun kaupunginsairaalassa sekä mielenterveystoimistossa. 3.1. Kempele Kempele on noin 15 000 asukkaan kunta Oulun vieressä. Vuonna 2008 kunnan väestöstä yli 65-vuotiaita oli 9,4 %, eli noin 1400 asukasta (SOTKAnet <http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu> 20.4.2010). Kempeleen kunta tarjoaa vanhuksille avo-, tuki-, asumis- ja hoivapalveluita. Avopalvelut pyrkivät tukemaan vanhusten kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään. Tukipalvelut auttavat kotona asuvia vanhuksia mm. ateria- ja kuljetuspalveluna. Asumispalvelut Kempeleen kunta hankkii ostopalveluna (Kempeleen kunta <http://www.kempele.fi/> 14.4.2010).

10 KEMPELE PERUSTURVAPALVELUT MASENTUNUT VANHUS ASUMISPALVELUT - Palvelukoti Hovila - Hoivakoti Pieni Pelakuu - Cajanuksentienkoti - Willa Lupiini KOTIHOITO / KOTONA ASUMISTA TUKEVAT PALVELUT - KH Radan itäpuoli - KH Radan länsipuoli - Vanhusten päivätoiminta - Vanhusten & vammaisten palvelukeskus LAITOSHOITO - Terveyskeskussairaala: Akuuttihoito Kuntoutus Vuorohoito Pitkäaikaishoito SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT - Sosiaalityö - Vammaispalvelut - Sosiaali- ja potilasasiamies - Päihdehuolto - Omaishoito - Mielenterveysneuvola TUKIPALVELUT - Turvajärjestelmäpalvelu - Ateriapalvelu - Asiointipalvelu - Pyykkipalvelu ERIKOISSAIRAANHOITO - ECT - Osastohoito - Konsultaatiot - Poliklinikka toiminta Kuvio 1. Kempeleen palvelujärjestelmä 3.1.1. Kempele avopalvelut Kempeleen terveyskeskus tarjoaa masentuneelle vanhukselle sairaanhoitajan ja terveyskeskuslääkärin vastaanotot. Päihdehuollon palveluita tarvitsevan asiakkaan on mahdollista keskustella psykiatrian sairaanhoitajan kanssa. Päihdekatkaisuhoitoa järjestetään myös terveyskeskuksessa. (Kempeleen kunta <http://www.kempele.fi/> 14.4.2010.) Kotihoito sisältää kotipalvelun ja kotisairaanhoidon, joka on jaettu erikseen vanhus- ja perhetyöhön. Edellisten lisäksi kotona selviytymisen tueksi tarjolla on tukipalveluita. Palvelu voi olla joko tilapäistä tai säännöllistä. Toiminnan periaatteena on kokonaisvaltaisuus, yksilöllisyys ja turvallisuus ammattitaidolla sekä kuntouttavalla työotteella suoritettuna. (Kempeleen kunta <http://www.kempele.fi/> 14.4.2010.) Kotihoidon lisäksi kunta tarjoaa ikäihmisille neuvolapalveluita, jotka antavat ennaltaehkäiseviä palveluita tukemalla ja edistämällä ikäihmisten terveyttä, henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta. Toiminta on tarkoitettu yli 65- vuotiaille kuntalaisille, jotka eivät ole säännöllisen kotihoidon palvelujen piirissä. (Kempeleen kunta <http://www.kempele.fi/> 14.4.2010.)

3.1.2. Kempele tukipalvelut 11 Kotipalvelun apuna olevat tukipalvelut sisältävät kuljetus-, turva- ja ateriapalvelut. Turvapuhelin voidaan myöntää asiakkaalle, joka toimintakyvyn heikentymisen tai sairauden vuoksi kokee turvattomuutta. Turvapuhelin mahdollistaa avunsaannin kotiin ympärivuorokauden. Ylläpitosiivous on kuulunut kaikille säännöllisen kotihoidon asiakkaille 1.8.2008 alkaen. Kotihoidon asiakkailla on mahdollisuus saada pyykkipalvelua vanhusten- ja vammaisten palvelukeskuksesta palvelu- ja hoitosuunnitelman mukaisesti. (Kempeleen kunta <http://www.kempele.fi/> 14.4.2010.) 3.1.3. Kempele hoivapalvelut Kempeleen terveyskeskussairaalassa on vuode- sekä avohoito-osastot, joilla hoidetaan pitkäaikaispotilaita, kuntoutetaan ja annetaan tarvittaessa vuorohoitoa. Vuorohoito on lyhytkestoista ja tarvittaessa säännöllistä kodin ulkopuolella annettavaa hoitoa. Vuorohoidon tarkoituksena on tukea omaishoitajan jaksamista ja hyvinvointia sekä mahdollistaa vapaan pitäminen. Yksin asuvat voivat käyttää vuorohoitoa virkistäytymiseen ja kotona asumisen turvaamiseksi. Vuorohoidolla vastataan myös mahdollisiin kriisitilanteisiin esim. omaishoitajan sairastuessa tai asiakkaan toimintakyvyn äkillisesti huonontuessa. (Kempeleen kunta <http://www.kempele.fi/> 14.4.2010.) Asumis- ja hoivapalvelut tuotetaan ostopalveluina tuettua ja tehostettua palveluasumista tarvitseville ikääntyneille. Toiminnan tarkoituksena on tukea ikäihmisten toimintakykyä ja elämänlaatua sekä tuoda vaihtelua arkielämään. Toiminnan avulla mahdollistetaan myös omaistaan hoitavalle henkilölle vapaa-aikaa itseänsä sekä asioiden hoitamista varten. (Kempeleen kunta <http://www.kempele.fi/> 4.4.2010.) 3.2. Haukipudas Haukipudas on noin 18 500 asukkaan kunta Oulun pohjoispuolella. Vuonna 2008 kunnan väestöstä yli 65-vuotiaita oli 10,1 %, eli noin 1870 asukasta (SOTKAnet <http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu> 20.4.2010). Haukiputaan tavoitteena on tarjota laadullisesti hyvät peruspalvelut kaikille kuntalaisille ja luoda edellytyksiä

menestyksekkäälle yritystoiminnalle kunnassa. (Haukiputaan kunta <http://www.haukipudas.fi/> 20.4.2010.) 12 Haukiputaan kunta tarjoaa vanhuksille avo-, tuki-, asumis- ja hoivapalveluita. Asumispalvelut kunta tarjoaa omasta takaa sekä yhteistyössä yksityisten palveluntarjoajien kanssa. (Haukiputaan <http://www.haukipudas.fi/> 20.4.2010.) HAUKIPUDAS PERUSTURVAPALVELUT MASENTUNUT VANHUS ASUMISPALVELUT - Pihlajakoti - Leppäkoti - Koivu- ja Tuomikoti - Simppula - Kultasimppu - Palvelukoti Aurinkokello - Hannankoti KOTIHOITO / KOTONA ASUMISTA TUKEVAT PALVELUT - KH Eteläinen tiimi - KH Pohjoinen tiimi - Vanhusten päivätoiminta - Vanhusneuvola LAITOSHOITO Terveyskeskus Vuodeosasto 1 Vuodeosasto 2 Hoivaosasto Vuorohoito SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT - Sosiaalityö - Vammaispalvelut - Sosiaali- ja potilasasiamies - Päihdehuolto - Mielenterveyskeskus - Kuljetuspalvelut TUKIPALVELUT - Turvajärjestelmäpalvelu - Ateriapalvelu - Asiointipalvelu - Pyykkipalvelu ERIKOISSAIRAANHOITO - ECT - Osastohoito - Konsultaatiot - Poliklinikka toiminta Kuvio 2. Haukiputaan palvelujärjestelmä 3.2.1. Haukipudas avopalvelut Terveyskeskuksen yhteydessä toimivassa mielenterveyskeskuksessa (MTK) työskentelee kolme psykiatrista sairaanhoitajaa, jotka tarjoavat keskusteluapua sekä tarvittaessa ohjaavat potilaan lääkärille. Perheneuvolassa toimivat sosiaalityöntekijä sekä psykologi. Alkoholikatkaisuhoidot järjestetään terveyskeskuksen vuodeosastolla. (PPSHP hoitoketjut <http://www.ppshp.fi/ > 20.4.2010.) Haukiputaan kunnan tavoitteena on, että 90 % yli 75-vuotiaista asuisi kotona. Tämä edellyttää, että kotihoidon sisältöön, kodin toimivuuteen ja apuvälineisiin sekä toimintakykyä ylläpitävään kuntoutukseen tulisi panostaa. Lähtökohtana on asiakkaan

omatoimisuuden tukeminen kuntoutumista edistävällä työotteella. (Haukiputaan kunta <http://www.haukipudas.fi/> 3.5.2010.) 13 3.2.2. Haukipudas tukipalvelut Kotona asumisen tueksi on tarjolla ateria-, turvapuhelin-, pyykki-, siivous-, asiointi- ja kuljetuspalvelut. Vanhusneuvola on yli 65-vuotiaille suunnattu maksuton palvelu, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäisevä työ ja asiakkaiden toimintakyvyn säilyttäminen. Kunta järjestää myös ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä 80-vuotiaille. Asunnot tarjoavat palveluasumista, tehostettua palveluasumista sekä vuorohoitoa. Kunta tarjoaa erilaisia päivätoimintaryhmiä Revonkodin tiloissa. (Haukiputaan kunta <http://www.haukipudas.fi/> 3.5.2010.) 3.2.3. Haukipudas hoivapalvelut Terveyskeskuksessa on 56-paikkainen monipuolinen vuodeosasto, jonne voi yleensä viiveettä ohjata potilaita erikoissairaanhoidon jatkohoitoon. Akuuttihoitopaikkoja on noin 26 ja pitkäaikais- sekä kuntouttavan hoidon paikkoja 30. Terveyskeskuksessa järjestetään myös vuorohoitoa. 3.3. Oulu Oulu on Suomen kuudenneksi suurin, noin 140 000 asukkaan kaupunki. Oulun kaupungin ikärakenne on Suomen muihin kaupunkeihin verrattuna suhteellisen nuorehko. Vuonna 2008 kaupungin väestöstä yli 65-vuotiaita oli 12,5 % eli noin 17 500 asukasta (SOTKAnet <http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu> 30.4.2010). Oulun kaupunki tarjoaa omaa erikoissairaanhoitoa Oulun Kaupungin Sairaalassa (OKS) lääkärien vastaanotoilla sekä mielenterveystoimistoissa (MTT).

14 OULU PERUSTURVAPALVELUT MASENTUNUT VANHUS ASUMISPALVELUT - Oulun palvelusäätiö - Caritas-säätiö - Oulun Villa Metsola OY:n senioritalot - Havula (Ylikiiminki) PALVELUKODIT - Castell-koti - Lassintalon pk - Saran siipi - Wellamokoti - Vesper - Villa Viklo - Uittokoti - Ryhmäkoti Muistola - Hollihaan pk PALVELUTALOT - Keskustan palvelutalot - Tuiran palvelutalo - Höyhtyän palvelutalo - Koskelan palvelutalo - Maikkulan Toivo - Palvelutalo Fanni ja Jalmari Palvelutalo Nestori KOTIHOITO / KOTONA ASUMISTA TUKEVAT PALVELUT - Eteläinen kotihoito - Pohjoinen kotihoito - Lassintalon seniorikeskus - Aino neuvontapalvelu - KunnonLähde + YKSITYINEN KH PALVELUKESKUKSE T - Höyhtyän PK - Ranta-Kastellin PK - Keskustan PK OYS - ECT - Osastohoito - Konsultaatiot - Poliklinikka toiminta LAITOSHOITO + TERVEYSASEMAT - Akuuttiosastot 2 + 4 - Vaativan hoidon osasto 3 - Kiviharjun kuntoutumisklinikka - OKS A1, A2, B2 - Vuorohoito: Hiirosenkoti B1, Päivölä, Kielokoti, Mäntykoti HOIVAHOITO - Hiirosenkoti, Päivölä - Mäntykoti - Tuiran kartano Intiön hoivakoti MIELENTERVEYS- PALVELUT + AVO - Psykiatrinen avokuntoutus - Mielenterveystoimistot (2) - Timosenkoti (Päihdekuntoutujat) - Avopäihdepalvelut - Ylikiimingin mielenterveyspalvel ut - Kuntoutuskeskus Kipinä ERIKOISSAIRAANHOIT O SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU T - Sosiaalityö - Vammaispalvelut - Sosiaali- ja potilasasiamies - Päihdehuolto - Vanhuspalvelujen sosiaalityöntekijä (8 eri aluetta) - Omaishoidontuki Gerontologinen TUKIPALVELUT JA PÄIVÄTOIMINTA - Turvajärjestelmäpalvelu - Ateriapalvelu - Palvelulinja Onni PÄIVÄTOIMINTA - Helmer päivätoiminta - Koskenkoti - Hiirosen päivätoiminta - Ylikiimingin päivätoiminta - Runolan päivätoiminta - Aleksinkulman toimintakeskus - Asukastuvat OKS - Geriatrin vastaanotto - Psykiatrin vastaanotto - Somaattiset erikoisalat MIELENTERVEYSTOIMISTO N ERIKOISSAIRAANHOITO Kuvio 3. Oulun palvelujärjestelmä Kaupunki on jaettu kahdeksaan terveysasemapiiriin. Kukin piiri vastaa oman alueensa väestön perusterveydenhuollosta. Jokaisessa piirissä on terveysasema. Mielenterveyspalvelut tuotetaan kaupungin omana toimintana aikuisten psykiatrisen erikoissairaanhoidon osalta (avo- ja laitospalvelut). (Oulun kaupunki <http://www.ouka.fi/city/sos_terv.asp> 4.5.2010). Terveysasemille on palkattu psykiatrisia sairaanhoitajia, joiden perustehtävänä on toimia vastaanottotyössä, minkä lisäksi he toimivat asiakaskohtaisissa moniammatillisissa aluetiimeissä (Olli ym. 2008). 3.3.1. Oulu avopalvelut Oulun kaupunki on jakanut kotihoidon palvelut kahteen toimistoon, joiden alle sijoittuu 11 erillistä tiimiä. Kotihoidon palveluja voi saada tilanteessa, jossa kotona selviytyminen on vaikeutunut vanhuuden, sairauden, vammaisuuden tai muun syyn takia. Kotihoitoa järjestetään Oulussa myös useamman yksityisen palveluntarjoajan toimesta. (Oulun kaupunki <http://www.ouka.fi/> 4.5.2010.)

15 Vanhusten mielenterveyspalvelut on pääsääntöisesti keskitetty eri alueiden terveyskeskuksiin. Mielenterveystoimistolla (MTT) on Oulussa kaksi toimistoa, mutta vanhuspotilaiden määrä kaikista MTT:n asiakkaista on hyvin pieni (3.6 % kaikista käynneistä vuonna 2009). Oulussa toimii useita mielenterveysyhdistyksiä, jotka tarjoavat ryhmätoimintaa ja vertaistukea myös vanhuksille.(oulun kaupunki <http://www.ouka.fi/> 4.5.2010.) 3.3.2. Oulu tukipalvelut Kotihoidon tukipalveluja ovat mm. ateria- ja turvapalvelut sekä Onni-palvelulinja. Onni-palvelulinja on osa julkista liikennettä ja vastaa ikäihmisten liikkumistarpeeseen. Koska liikennöintiverkko ei vielä kata koko kaupunkia ja autot liikennöivät vain arkisin, pienituloisilla on mahdollisuus saada myös sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua tukemaan kotona asumista. (Oulun kaupunki <http://www.ouka.fi/> 4.5.2010.) 3.3.3. Oulu hoivapalvelut Hoivahoitoa Oulu tarjoaa useassa eri pisteessä. Oulun kaupunginsairaala (OKS) edustaa vanhustenhuollossa uutta Oulun mallia, jossa ikääntyneiden akuutti- ja tutkimussairaala on eriytetty pitkäaikaishoidosta. Sairaalan tiloissa toimii erikoislääkärien vastaanottoja, jotka palvelevat koko Oulun aikuisväestöä ja tukevat erityisesti terveysasemien omalääkärien toimintaa. Lisäksi tiloissa toimii laboratoriopalvelut ja terveydenhuollon kuntoutuspalvelut. (Oulun kaupunki <http://www.ouka.fi/> 25.5.2010.) Vanhuksille voidaan tarjota mahdollisuus lyhytaikaiseen hoitoon, mikäli järjestettävät palvelut eivät riitä turvaamaan arjessa selviytymistä kotona tai palvelukeskuksessa. Pitkäaikaishoito on ympärivuorokautista laitoshoitoa hoivakotien turvallisessa ja kodikkaassa ympäristössä. (Oulun kaupunki <http://www.ouka.fi/> 25.5.2010.)

4. AINEISTONKERUUMENETELMÄT 16 4.1. Kysely Tarkoituksena oli selvittää hoitohenkilökunnan valmiuksia hoitaa ja tunnistaa vanhuksen masennusta. Kyselyllä selvitettiin henkilökunnan kokemuksia kuntien nykyisistä hoitoketjuista sekä niiden toimivuudesta. Lisäksi kartoitettiin hoitohenkilökunnan koulutustarpeita vanhusten masennukseen, päihteiden käyttöön sekä hoitoon liittyen. Kyselykaavake sisälsi 42 kysymystä, jotka vaihtelivat monivalintakysymyksistä avoimiin kysymyksiin. Pääosin kysymykset esitettiin 7-portaisella Likert-tyyppisellä asteikolla (katso liite 2.). Kyselylomakkeen laativat projektityöntekijä Panu Aunola, projektipäällikkö Tiina Puotiniemi, apulaisylilääkäri Liisa Kantojärvi sekä työryhmän muut jäsenet. Kysely toteutettiin webropol-verkkotyökalun avulla. Kysely toteutettiin PPSHP:n jäsenkunta-alueella (35 kuntaa, katso liite 3.). Kysely suunnattiin vanhusten parissa työskenteleville terveyden- ja sairaanhoitoalan ammattilaisille. Kysely lähetettiin sähköpostin välityksellä 296 eri henkilölle. Vastausaikaa kyselyyn oli 2 viikkoa. Kyselyyn vastasi 43 ihmistä, vastausprosentti oli 15 %. 4.2. Teemahaastattelut Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä. Teemahaastattelu rakentuu tiettyjen aihepiirien ympärille. Teemahaastattelulle on ominaista, että haastateltavat ovat kokeneet jonkin tietyn tilanteen. Haastattelu on siis haastateltavien henkilöiden subjektiivisten kokemusten keräystä. Teemahaastattelu voi olla joko kvalitatiivinen (laadullinen) tai kvantitatiivinen (määrällinen). Laadullisessa haastattelussa korostuvat haastateltavan kokemukset tutkittavasta tilanteesta sekä hänen kyky keskustella aiheesta. (Hirsjärvi & Hurme 2000, Kylmä & Juvakka 2007.) Kolmen kunnan palvelujärjestelmiin haluttiin perehtyä tarkemmin haastattelemalla potilaita jokaisesta kunnasta. Kunnat ovat rakenteeltaan ja kooltaan hyvin erilaisia,

17 minkä vuoksi myös palvelujärjestelmien rakenteet ovat erilaiset. Haastateltavien kokemuksilla ja mielipiteillä voidaan saada tärkeää tietoa siitä, miten potilas kokee palvelujärjestelmän sisällä liikkumisen ja millaisiin ongelmiin he ovat kohdanneet. Haastateltavana oli sekä nais- että miespotilaita. Jokaisella potilaalla oli taustalla pidempiaikaista masennusta ja hoitokontakteja sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Haastateltavien ikä vaihteli 69 78 vuoden välillä. Haastatelluista jokaisella oli myös kipuproblematiikkaa masennuksen lisäksi, mikä osaltaan on vaikeuttanut hoitoa. Vanhusten kohdalla tulee muistaa, että iän tuomat muistiongelmat vaikeuttavat osaltaan haastattelujen tekoa. Tässä tutkimuksessa haluttiin saada tietoa kuntien palvelujärjestelmien toimivuudesta. Potilaalta kysyttiin subjektiivisia kokemuksia oman kotikunnan palvelujärjestelmän hyvistä sekä huonoista puolista. Haastattelussa haluttiin myös saada tietoa siitä, miltä potilaasta tuntuu liikkua hoitoketjun sisällä hoitopisteestä toiseen sekä onko potilas huomannut puutteita siinä. Jokaisen kunnan kohdalla lähdettiin haastattelussa siitä olettamuksesta, että kunnan palvelujärjestelmä toimii hyvin. 5. TULOKSET Projektissa selvitettiin potilaiden omakohtaisia kokemuksia hoidosta ja hoitoketjun toiminnasta haastattelujen avulla. Tämän lisäksi perehdyttiin haastateltujen potilaiden potilaspapereihin, jotta saatiin selkeä kuva potilaiden kulusta palvelujärjestelmässä. Näiden lisäksi hoitohenkilökunnalle tehdyllä kyselyllä saatiin tietoa siitä, miten hoitohenkilökunta kokee hoidon ja millä alueilla tarvitaan kehittämistä. Kyselyn onnistumisen kannalta kysymyslomake koekäytettiin psykogeriatrisen osasto 75 henkilökunnalla. Kyselyn vastausprosentti oli 15 %, mutta todellisuudessa lähetetyistä 296 sähköposteista noin 60 ei tavoitettu muuttuneiden yhteystietojen vuoksi. Minimitavoitteena vastausten määrässä oli 40, joka saavutettiin. Kyselyyn vastauksia saatiin 15 eri kunnasta (liite 4. taulukko 1.) Vastaajista kaikki olivat naisia. Oululaisia vastaajista oli 51 %, loput vastaukset jakautuivat tasaisesti eri kuntien välillä. Vastaajista suurin osa oli sairaanhoitajia (67 %) (liite 4. taulukko 2.)

sekä yleisin työyksikkö oli sairaala (liite 4. taulukko 3.) Suurin osa vastaajista oli pitkän työkokemuksen omaavia työntekijöitä. 18 5.1. Tunnistaminen Tutkimuksessa nousi esille, että vanhusten masennusta ei nykyisellään tunnisteta tarpeeksi hyvin. Vastaajista 61 % tunnisti masennusta hyvin ja 23 % huonosti. Eri ammattiryhmien välillä esiintyi eroja masennuksen tunnistamisessa. Sairaanhoitajista suurin ryhmä (45 %) koki pystyvänsä tunnistamaan masentuneen vanhuksen melko hyvin. 56 % vastaajista koki, että masennus tulee huonosti tunnistettua. Vanhusten vaivoja tai somaattisia oireita ei useinkaan tunnisteta masennukseksi. Masentuneen vanhuksen hoitoketju tunnettiin vaihtelevasti. 52 % vastaajista koki tuntevansa sen huonosti. Hyvin ketjun tunsivat 37 % vastaajista. Ammattiryhmien välillä oli selkeitä eroja hoitoketjutuntemuksessa. Ainoastaan palveluesimiehistä yksi tunsi ketjun erittäin hyvin, muissa ammattiryhmissä vastaukset jakautuivat tasaisemmin. Duodecimin masennuksen Käypä Hoito-suosituksen tuntemus osoittautui kyselyn perusteella heikoksi. Vastaajista 61 % koki tuntevansa sen huonosti. Päihdeongelmien tunnistamisessa on selkeitä puutteita kyselyn vastausten perusteella. Vastaajista jopa 61 % kokivat, että päihdeongelmat tulevat huonosti tunnistettua. Vain 28 % vastaajista kertoi tilanteen olevan hyvä. Aiheesta keskusteleminen koetaan myös haasteelliseksi. Vastaajista kukaan ei kokenut hallitsevansa sitä hyvin. Kyselyssä 37 % kokivat vanhusten päihteiden käytöstä keskustelemisen hankalaksi. Hoitohenkilökunta toivoi, että masentuneen vanhuksen hoitoa kehitetään. Masennuksen tunnistaminen nousi selkeimmin esille näistä eri alueista. Kuviosta 4. käy ilmi, mitkä alueet koettiin tärkeiksi kehittämiskohteiksi. Tunnistamisen lisäksi hoitohenkilökunta toivoo, että masentuneen vanhuksen hoitoketjua kehiteltäisi toimivammaksi.

19 Kuvio 4. Mitä alueita masentuneiden vanhusten hoidossa tulisi mielestäsi kehittää? Vastaajien määrä: 42 5.2. Hoitoketju / Palvelujen saatavuus 63 % vastaajista koki, että vanhuksille oli hankala löytää jatkohoitopaikkaa. Tähän vaikuttivat mm. hoitopaikkojen puute. Kunnilla ei ole tarjota palveluita tarvittavissa määrin masentuneille vanhuksille. 74 % vastaajista koki, että palveluita on huonosti tarjolla. Jos kunnalla ei ole tarjota tarvittavia palveluita, on hoidon järjestäminen haasteellista, sillä palveluita ei ole riittävästi tarjolla nykyisellään. 61 %:n mukaan potilaita on enemmän, kuin hoitoa on tarjolla. Potilaiden mukaan hoitoketju katkeaa useasti. Hoitoa suunnitellaan eteenpäin, mutta käytännössä vastuuta hoidon jatkumisesta ei välttämättä ota kukaan. Kunnissa masennuksen hoidosta vastaa usein henkilö, jolla ei ole mahdollisuutta antaa potilaalle tarpeeksi aikaa, jotta hoito tapahtuisi potilaan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Kotihoidolla/kotisairaanhoidolla ei välttämättä ole aikaa keskustella potilaan kanssa pidempiä aikoja, jota potilas usein tarvitsisi. 5.3. Resurssit, ajan puute Ajan puute sekä kiire vaikeuttavat terveydenhuollon ammattilaisten työskentelyä perusterveydenhuollossa sekä erikoissairaanhoidossa. Haastatellut potilaat kaikki kokivat, että etenkin perusterveydenhuollossa vastaanottoajat sekä tapaamiset ovat liian hoputettuja. Resurssien puute kunnissa vaikeuttaa hoitohenkilöstön mahdollisuuksia tarjota asiakkaille tarvittava määrä aikaa. Henkilökunta kokee, että vanhuksen hoito

vaatii aikaa ja perehtymistä. Tästä huolimatta 42 % vastaajista ehti keskustella vain vähän potilaiden kanssa jaksamisesta sekä mielialaan liittyvistä asioista. 20 5.4. Hoitohenkilökunnan ammattitaito Potilaiden haastatteluissa hoitohenkilökunnan ammattitaito sai paljon kiitosta. Potilaat kokivat, että silloin kun heille annetaan tarpeeksi aikaa keskusteluun ja rauhallinen ympäristö he myös saavat apua, mutta myös poikkeuksia löytyy. Perusterveydenhuollossa lääkärit saattavat kohdella vanhuksia epäkunnioittavasti tai suhtautua välinpitämättömästi vanhuksen vaivoihin. Potilaat kokevat, että heidän vaivojaan ei oteta todesta tai niitä vähätellään. Tämä voi osaltaan johtua siitä, ettei masennusta osata tunnistaa ja oireet, joita vanhus tuo esille yhdistetään vain fyysiseen raihnaisuuteen. Potilaat kokevat nämä tilanteet turhauttaviksi sekä raskaiksi. Hoitohenkilökunta toivoo lisää koulutusta masentuneen vanhuksen hoitoon ja tunnistamiseen liittyen, jotta he pystyisivät vastaamaan hoidon esittämiin haasteisiin. Vastaajista 51 % koki, ettei heidän nykyinen koulutuksensa riitä vastaamaan hoidon esittämiin haasteisiin (kuvio 5). Kolmasosa vastaajista (33 %) koki koulutuksensa riittävän nykyisellään. Kyselyyn vastanneista selkeä enemmistö (88 %) halusi saada lisää tietoa masentuneen vanhuksen hoitamisesta sekä vanhuksen masennuksesta (kuviot 6 ja 7). Kuvio 5. Antaako koulutuksesi riittävät valmiudet hoitaa masentunutta vanhusta? Vastaajien määrä: 43