Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 5 2.1. Havaitut lepakkolajit 5 2.2. Lepakoiden alueellinen esiintyminen 5 2.3. Talvipiilopotentiaali selvitysalueiden luonnonmuodostumissa 7 2.4. Asukaskyselyn ja kiinteistöjen sopivuusarvioinnin tulokset 8 3. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset 8 3.1. Lepakoiden huomioiminen kaavoituksessa 8 3.1.1. Alue 1 (Harmaakallio) 9 3.1.2. Alue 2 (Myllyharju-Eteläharju ym.) 10 3.1.3. Alue 3 (Köpbacka ym.) 11 3.1.4. Alue 4 (Vårdön niemi ym.) 11 3.2. Vuosien 2005 ja 2008 lepakkoselvitysten vertailu 12 3.3. Jatkosuositukset 13 4. Kirjallisuus 13 Liite 1. Menetelmäkuvaukset 16 Liite 2. Maastotöiden tulokset 20 Liite 3. Asukaskyselyn ja kiinteistöjen sopivuusarvioinnin tulokset 29 Liite 4. Kartat 33 Kannen kuva: Vanhoissa rakennuksissa on usein lepakoille hyviä piilopaikkoja (kuva Myllyharjun selvitysalueelta Puutarhakadun eteläpäästä). Valokuvat Faunatica Oy (valokuvat ovat autenttisia ja otettu luonnonmukaisissa olosuhteissa) Karttakuvat Mikko Erkinaro Pohjakartat Loviisan kaupunki Kirjoittajat: Mikko Erkinaro Marko Nieminen (Faunatica Oy) Pekka Robert Sundell (Faunatica Oy) Kiitokset: Maaria Mäntysaari, Yrjö Meltaus, Sisko Jokinen, Vidar Andersson, Paulus Rantajärvi, Maud Östman (Loviisan kaupunki) sekä kaikki lepakkohavaintoja antaneet.
Tiivistelmä Tässä raportissa esitellään tulokset vuonna 2008 Loviisan kaupungissa neljällä asemakaava-alueella tehdyistä lepakkoselvityksistä. Maastotyön lisäksi toteutettiin asukaskysely lepakkohavainnoista ja monesta kiinteistöstä tarkastettiin lepakoiden esiintyminen. Selvityksen tilasi Loviisan kaupunki ja toteutti Faunatica Oy. Tietojen pohjalta annetaan suositukset lepakoiden huomioimiseksi asemakaavoissa. Selvityksessä tehtiin 114 havaintoa 145 lepakkoyksilöstä. Yksilömäärä oli todellisuudessa suurempi, sillä parhaissa elinympäristöissä (Eteläharjulla ja Vårdön saaren rantavyöhykkeellä) ei yksittäisten lepakkoyksilöiden laskeminen ollut mahdollista. Siippatyypin lepakot (pl. vesisiippa) olivat selvitysalueilla runsaimpia, pohjanlepakot toiseksi ja vesisiipat kolmanneksi runsaimpia. Lisäksi havaittiin mahdollinen etelänlepakko. Korvayökköä ei havaittu, vaikka alueilla on paljon lajille sopivia elinympäristöjä. Kaikilla neljällä selvitysalueella on lepakoiden talvipiilokäyttöön sopivilta vaikuttavia louhikoita, joista ei saatu lepakkohavaintoja, tosin yksilöiden siirtyminen talvipiiloihin voi tapahtua hyvin lyhyen ajan kuluessa. Suosittelemme louhikoiden säästämistä varovaisuusperiaatteen mukaisesti. Tarkistetuista kiinteistöistä ei voitu varmentaa lisääntymisyhdyskuntia. Lepakoille tärkeitä elinalueita on Harmaakallion alueella kolme, Myllyharjun-Eteläharjun alueella kaksi, Köpbackan alueella neljä sekä Vårdön niemen ja saaren alueella viisi. Lepakoiden havaittujen ja potentiaalisten ruokailualueiden rakentamista sekä pesäpiiloja tarjoavan rakennuskannan hävittämistä tulisi välttää. Rantarakentamisessa tulisi säilyttää puustoa mahdollisimman paljon ja välttää alueiden valaisemista. Turhaa valaisemista ja hajavalon tuottoa tulee välttää. Selvitystä tulisi täydentää erityisesti loppukevään maastokäynnillä, sillä vuoden 2008 työssä tätä ei ehditty tehdä.
1. Johdanto Suomessa on tähän mennessä tavattu 13 lepakkolajia: pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), etelänlepakko (E. serotinus), vesisiippa (Myotis daubentonii), isoviiksisiippa (M. brandtii), viiksisiippa (M. mystacinus), ripsisiippa (M. nattereri), lampisiippa (M. dasycneme), korvayökkö (Plecotus auritus), isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii), vaivaislepakko (P. pipistrellus) ja kääpiölepakko (P. pygmaeus). Kaikki kuuluvat pääasiassa erilaisia hyönteisiä ravintonaan käyttävään heimoon Vespertilionidae. Seitsemän lepakkolajin (pohjanlepakko, pikkulepakko, vesisiippa, isoviiksisiippa, viiksisiippa, ripsisiippa ja korvayökkö) on todettu varmasti lisääntyneen maassamme ja isolepakon lisääntymistä maamme rajojen sisäpuolella pidetään mahdollisena. Kuuden lajin (isolepakko, pikkulepakko, vaivaislepakko, kääpiölepakko, kimolepakko ja etelänlepakko) uskotaan muuttavan talveksi etelämmäksi ja loppujen jäävän maahamme talvehtimaan (Kyheröinen ym. 2006, Salovaara 2007, Lappalainen 2008). Suomen lepakot ovat olleet rauhoitettuja vuoden 1923 ensimmäisestä luonnonsuojelulaistamme lähtien, kaikki Suomessa tavatut lapakkolajit on myös mainittu EU:n luontodirektiiveissä (liitteet II ja IV). Suomi on myös liittynyt Euroopan lepakoiden suojelusopimukseen (EUROBATS) vuonna 1999. Mainitut sopimukset (esim. EU:n luontodirektiivin liite IV, johon kaikki Suomesta tavatut 13 lajia sisältyvät, ja luonnonsuojelulain 49 ) velvoittavat suojelemaan lepakoille tärkeät talvehtimis-, lisääntymis- ja levähdyspaikat, päiväpiilot, ruokailualueet sekä muuttoreitit (Luonnonsuojelulaki 1996, Luonnonsuojeluasetus 1997/2005, Rassi ym. 2001, Ympäristöministeriö 2009a-c). Lepakoiden käyttämien elinympäristöjen kartoitus ja säilyttäminen on olennainen osa niiden suojelua alati muuttuvassa ympäristössä. Lepakoiden suosimien elinalueiden löytämiseen tarvitaan kykyä tunnistaa eri ympäristöissä lentelevät lepakot lajilleen tai ainakin lajiryhmälleen. Vuoden 2008 lepakkoselvityksessä keskityttiin kartoittamaan selvitysalueiden lepakkolajisto ja niiden suosimat (ruokailu-)alueet sekä pesä- ja talvipiilot. Näiden tietojen pohjalta annetaan suositukset lepakoiden huomioonottamiseksi tulevissa asemakaavoissa. Tässä raportissa esitellään tulokset vuonna 2008 Loviisan kaupungissa neljällä asemakaava-alueella tehdyistä lepakkoselvityksistä. Työn lähtökohtana oli vuonna 2005 yleiskaavaa varten tehdyn lepakkokartoituksen (Siivonen 2005) tarkentaminen asemakaavakelpoiseksi selvitysalueiden osalta ja alueiden aikaisemmin selvittämättömien osien inventointi (kuva 1). Alueista noin 27 % sisältyi vuoden 2005 selvitykseen. Maastotyön lisäksi toteutettiin asukaskysely alueella tehdyistä lepakkohavainnoista ja monesta kiinteistöstä tarkastettiin lepakoiden esiintyminen. Selvityksen tilasi Loviisan kaupunki ja toteutti Faunatica Oy.
2 1 3 Kuva 1. Loviisan vuoden 2008 lepakkoselvitysalueet (alue 1: Harmaakallio; alue 2: Myllyharju-Eteläharju, Tamminiemi ja Meri-Bellan niemi; alue 3: Valkon kolmio, Köpbackan harju ja Varvin kylä; alue 4: Valkon Pitkäniemi, Vårdön niemi, Svedjeholmen ja Vårdön saari). 4
2. Tulokset Selvitysmenetelmät kuvataan yksityiskohtaisesti liitteessä 1, maastotyön tulokset liitteessä 2 ja asukaskyselyn tulokset liitteessä 3. Maastohavainnoinnin reiteistä ja lepakkohavainnoista sekä kaavoitussuosituksista on karttakuvat liitteessä 4. 2.1. Havaitut lepakkolajit Ensimmäisellä kartoituskäynnillä saatiin kaikilta neljältä asemakaava-alueelta 56 lepakkohavaintoa yhteensä 60 yksilöstä (ks. liite 2). Pohjanlepakoita (En) kuultiin yhteensä 23 yksilöä, vesisiippoja (Md) 3 yksilöä ja siippatyypin lepakoita (Msp) 33 yksilöä. Kokonaan tunnistamattomaksi jäi yksi äänihavainto (Chir). Toisella kartoituskäynnillä saatiin 53 lepakkohavaintoa yhteensä 78 yksilöstä (ks. liite 2). Pohjanlepakoita (En) kuultiin yhteensä 22 yksilöä, vesisiippoja (Md) 19 yksilöä ja siippatyypin lepakoita (Msp) 37 yksilöä. Talvipiilohavainnoinnissa saatiin viisi havaintoa yhteensä seitsemästä pohjanlepakosta (En) (ks. liite 2). Koko Loviisan asemakaava-alueiden lepakkoselvityksen aikana saatiin 114 havaintoa 145 yksilöstä. Kartoitustyön aikana kohdattujen lepakkoyksilöiden määrä on kuitenkin todellisuudessa jonkin verran suurempi, sillä parhaissa elinympäristöissä, kuten Eteläharjulla ja monin paikoin Vårdön saaren rantavyöhykkeellä, ei yksittäisten lepakkoyksilöiden laskeminen ja kirjaaminen ollut ajankäytöllisesti järkevää eikä useimmiten edes mahdollista. Näissä tilanteissa on liitteen 4 kartoissa merkitty lajikohtaiset saalistusalueet yksittäisten yksilöiden sijasta. 2.2. Lepakoiden alueellinen esiintyminen Vuoden 2008 selvitysalueita yhdistää suhteellisen korkea eristyneisyys muusta ympäristöstä. Selvitysalueiden rajojen ulkopuolella tapahtuneet maisemaelementtien muutokset ovat olleet niin voimallisia, että suurin osa mahdollisista ekologisista käytävistä on katkennut. Vaikka selvitysalueet ovat suurimmillaan melko kookkaita, eristyneisyys tuottaa hankaluuksia etenkin hitaasti lentäville lepakkolajeillemme (useimmat siipat ja korvayökkö). Nämä lepakot ovat haluttomia taittamaan vähänkään pidempiä matkoja avointen alueiden tai vaikkapa tielinjojen yli. Yksi tärkeä syy tähän on petolintujen (jalohaukat, varpushaukka ja useat pöllöt) lepakoihin kohdistuva saalistus (Fenton 1986, Norberg & Rayner 1987). Näiden petolintujen välttäminen pitääkin osaltaan hitaasti ja matalalla lentävät lepakkolajit tiukasti kasvillisuuden suojissa ja reuna-alueilla poissa avoimilta alueilta tai keinovalaistuksen ulottuvilta (Speakman 1991, Jones & Rydell 1994, Rydell & Racey 1995). Lisäongelmia aiheutuu, kun autojen ja lepakoiden kulkureitit kohtaavat, tyypillisesti juuri ekologisina käytävinä toimivien valaisemattomien ja suojaisten pensasaitojen, puurivien ja metsänreunojen läheisyydessä. Liikenne koituu etupäässä juuri hitaasti ja matalalla lentävien
lepakoiden kohtaloksi ja nimenomaan kohdissa, joissa em. lineaariset maisemaelementit risteävät tielinjojen kanssa (Kiefer ym. 1995, Coffin 2007, Lesiski 2007, 2008). Eri lepakkolajien ja lajiryhmien suhteellisia osuuksien vertailun perusteella selvitysalueet ovat vielä melko lepakkoystävällisiä, sillä hitaasti lentäviä siippatyypin lepakoita havaittiin useimmiten reilusti enemmän kuin pohjanlepakoita. Pienipiirteisten ja suojattujen elinympäristöjen runsaudesta kertovien siippatyypin lepakoiden viihtyvyys alueella oli maisemarakenteen perusteella odotettua. Samoin monipuolisesti erilaisia luonnontilaisia ja ihmisen muokkaamia maisemia hyödyntävien pohjanlepakoiden ja vesisiippojen esiintyminen alueella oli ymmärrettävää. Sen sijaan korvayökön puuttuminen havaintoaineistosta oli yllättävää, vaikka selvitysalueilla riittää tälle kulttuuriympäristöissä viihtyvälle lajille sopivia elinympäristöjä. Korvayökköjen läsnäolo selvitysalueella on kuitenkin hyvin mahdollista, sillä Siivosen (2005) lepakkokartoitus sisältää korvayökköhavainnot Fantsnäsin kartanolta, Ilmarisenkujalta ja Hartikankujalta. Pikkulepakoista ei myöskään saatu havaintoa selvitystyön aikana, vaikka lajia on alueella havaittu jo kahteen kertaan (Tamminiemestä vuonna 2004 ja Valkonlahden jätevesipumppaamolta 2005 [Siivonen 2005]). Alueen 1 (Harmaakallio) karuuteen nähden 29 lepakkoyksilön havaitseminen oli kohtalaisen yllättävää. Alueen etelä- ja itäpuolisilla tielinjoilla saalistelivat valtaosin pohjanlepakot, kun taas selvitysalueen kaakkois- ja keskiosien metsäisellä kallio- ja louhikkorinnealueella tavattiin lähes yksinomaan siippatyypin lepakoita. Hakkuuaukeiden reunat alueen luoteisreunalla olivat sekä siippojen että pohjanlepakoiden suosiossa. Kokonaismäärissä siippatyypin lepakoista saatiin enemmän havaintoja (11) kuin pohjanlepakoista (5). Siipat muodostivat myös polkuja seurailevia yhden tai useamman yksilön saalistusalueita (ks. rajaukset liitteessä 4). Ensimmäisellä kartoituskäynnillä alueen lepakot sijoittuivat metsäalueen eri osiin vastoin ennakkoodotuksia. Gråbergetin itäpuolelta ei saatu ainoatakaan lepakkohavaintoa, vaikka alue on länsiosaa huomattavasti rehevämpää lehti- ja sekametsää. Sen sijaan Gråbergetin länsipuolella, karuhkon mäntykankaan ylärinteen alueelta saatiin yhteensä viisi havaintoa siippatyypin lepakoista ja kaksi pohjanlepakkohavaintoa, vaikka siellä vallitsi viileä viima kaikilla metsäteillä ja poluilla. Toisella käynnillä lukusuhteet tasoittuivat Gråbergetin itä- ja länsipuolen kesken ja lepakkohavaintoja saatiin käytännössä katsoen koko metsäalueelta. Erot kuvastavat hyvin lepakoiden joustavaa käyttäytymistä saalistusalueiden valinnassa mm. saalislajien esiintymisen mukaan. Alueella 2 (Myllyharju-Eteläharju ym.) havaittiin siippatyypin lepakoita kaksi kertaa pohjanlepakoita enemmän (18 & 9 havaintoa) sekä vesisiippoja ainoastaan yksi havainto. Havaitut 32 lepakkoyksilöä keskittyivät odotetusti Myllyharjun keskiosiin ja reunoille sekä Eteläharjun- Tamminiemen maaston lehtimetsiin ja asutusympäristöön. Alueen kaikki kolme hautausmaata olivat ennakko-odotuksista poiketen aukeita, vähäpuustoisia ja karuja. Usein hautausmaat ovat hyviä lepakkoalueita, mutta edes kaikkein suojaisin ortodoksinen hautausmaa ei houkutellut yhtään lepakkoa selvitysten aikana. Sen sijaan parhailla paikoilla Kukkukiven pohjois-, itä- ja länsipuolella pohjanlepakoiden ja siippojen määrät olivat pienellä alueella niin suuria, ettei yksilömäärien arviointi yliääni-ilmaisimen kautta tulevasta äänipuurosta ollut mahdollista (ks. saalistusaluerajaukset liitteessä 4). Sahaniemen havaintojen runsaus oli jokseenkin yllättävää, etenkin kun havaintojen tekoaikaan satoi tihkuttamalla vettä ja tasainen tuuli puhalsi avoimelle itärannalle suoraan itäkaakosta. Lepakot hyötyvät pientenkin kasvillisuusryhmien tuomasta suojasta, joten Sahaniemen rantojen pienistä koivu- ja tervaleppäryhmistä koostuva puuvartinen kasvillisuus
muuten aukeassa maisemassa riitti saalistusympäristöksi. Alueen 3 (Köpbacka ym.) 21 lepakkoyksilöä keskittyivät kylämiljöiden liepeille sekä lisäksi alueen länsiosan karummalle mäntykankaalle Valkontien varrella sijaitsevan autiotalon läheisyyteen ja Vanhan Valkontien puoleiseen reunaan. Siippahavaintoja oli muutama enemmän kuin pohjanlepakkohavaintoja (10 & 7 havaintoa). Lisäksi Patukivenkujalla lennähti määrittämättömäksi jäänyt lepakko. Köpbackan alueen pohjois-, etelä- ja itäreunat ovat lepakoille luonteenomaisinta ja mieluisinta mahdollista elinympäristöä. Vanha rakennuskanta, pikkutiet, rehevät pihat, hedelmäpuut, puutarhat ja vehmas sekametsärinne luovat optimaaliset olosuhteet niin pesäpaikkojen kuin saalistusalueidenkin suhteen. Jostakin syystä vesisiippoja ei tavattu kummallakaan käyntikerralla Köpbackan itäreunan rauhallisina säilyneillä venelaiturirannoilla. Alueella 4 (Vårdön niemi ym.) havaittiin 59 lepakkoyksilöä. Siellä viihtyivät myös vesisiipat sekä Vårdön niemellä että etenkin Vårdön saaren pohjois-, etelä- ja koillisrannoilla. Siippatyypin lepakot (Msp-lajit) suosivat sekä Vårdön niemen suojaisempia alueita, Svedjeholmenin sisäosaa että etenkin Vårdön saaren keski- ja reunaosien pieniä, havupuuvaltaisten kalliometsien sisään syntyneitä aukkoja. Samoissa aukoissa saalistelivat myös pohjanlepakot, jotka suosivat myös Vårdön saaren etelä- ja koillisrannan reuna-alueita ja merialuetta niiden läheisyydessä. Vårdön saaren ranta-alueiden lepakkokeskittymät muistuttivat Kukkukiven ympäristön akustista kaaosta ja siksi karttakuviinkin on useilla ranta-alueilla merkitty ainoastaan lepakkolajin omalla värillä piirretty saalistusaluerajaus (ks. saalistusaluerajaukset liitteessä 4). Tihein lepakkoyksilöiden keskittymä muodostui kuitenkin toisella kartoituskäynnillä vallinneen kaakkoistuulen ansiosta suojaiseen ruovikkolahteen Svedjeholmenin koillisreunan ja Vårdön niemen väliin. Tämä pieni lahdenpoukama oli aivan pullollaan eri korkeuksilla lenteleviä pohjanlepakoita ja vesisiippoja, joiden yksilömääriä oli mahdotonta arvioida (ks. havainnot 9/92 ja 10/93 liitteen 2 taulukossa 2.2). Vårdön niemen, Svedjeholmenin ja Vårdön saaren alueella siippatyypin lepakot olivat hieman runsaampia kuin pohjanlepakot (15 & 13 havaintoa) ja vesisiipatkin melko runsaita (9 havaintoa). Vårdön saaren pohjanlepakkohavaintoihin sisältyvät mahdolliset etelänlepakkohavainnot (ks. liitteen 2 jakso 3). 2.3. Talvipiilopotentiaali selvitysalueiden luonnonmuodostumissa Lokakuun alun havainnointiyön aikana ei kummallakaan havainnointipaikalla Köpbackassa ja Myllyharjulla kuultu tai nähty louhikoihin suoranaisesti liittyvää lepakoiden aktiivisuutta. On todennäköistä, että tarkkailuyö oli liian lämmin ja ehkä ajoitettu liian aikaisin syksyn yleisen edistymisen ja lämpötilakehityksen kannalta. Soidinpiilojen (parinmuodostus ja parittelu) ja varsinaisten talvipiilojen (parittelu- ja horrospaikka) välistä roolijakoa ei vielä aivan tarkasti tunneta. Siksi voi olla mahdollista, että esimerkiksi Köpbackan louhikoita käytetään vasta itse horrostamiseen talvikauden yli eikä soidinpiiloina ja siten niihin voidaan siirtyä hyvinkin myöhään talven kynnyksellä. On myös mahdollista, että valituilla havainnointipaikoilla ei sattunut olemaan sisäänkäyntejä riittävän syvälle, routarajan alapuolelle ulottuviin onkaloihin. Kaikilla neljällä selvitysalueella on kuitenkin omat lepakoiden talvipiilokäyttöön sopivilta vaikuttavat kallioalueensa ja niihin liittyvät louhikkonsa, joiden säästämistä kaavoituksen yhteydessä suosittelemme (tarkemmin ks. jakso 3.1).
2.4. Asukaskyselyn ja kiinteistöjen sopivuusarvioinnin tulokset Tarkistuskäyntien perusteella varsinaisten poikaskolonioiden pesäpaikat vaikuttavat olevan joko harvoin ihmisten havaintopiirin ulottuvilla tai vaihtoehtoisesti niiden määrät ovat selvitysalueilla suhteellisen pienet. On myös hyvin tavallista, että pienempien naaraista ja poikasista koostuvien ryhmien kesäinen elämä jää täysin havaitsematta, vaikka pesäpiilo voi sijaita esim. talon sivuseinän verholautojen alla koolinkien välissä. Pieniä papanakertymiä löytyi kuitenkin sieltä täältä sekä asuin- että talousrakennuksista. Yleisimmin nämä todisteet kertovat ainoastaan yksittäisten lepakoiden lepopaikoista. Tarkistetuista kiinteistöistä ei siis löytynyt mitään poikaskolonian kokoisen lepakkojoukon elämästä kertovia merkkejä, joten varsinaisten lisääntymisyhdyskuntien sijaitsemista selvitysalueilla ei voitu varmentaa. Tarkistuskäynnit tehtiin kuitenkin lokakuun alkupäivinä, jolloin lepakoiden vuodenkierto on jo kääntymässä lopuilleen talvipiiloja kohti siirtymisen myötä. Ajankohdan myöhäisyys oli myös syynä kuulonvaraisten lepakkohavaintojen puuttumiseen tarkastetuista kiinteistöistä. Itse poikaskolonioiden havainnointiaika loppuu poikasten lentokyvyn saavuttamiseen ja kolonioiden hajoamiseen heinä-elokuun taitteessa, jonka jälkeen ainoastaan jäljet kolonian olemassaolosta ovat havaittavissa ja mm. yksilömäärätietoja ei saada. Siksi tarkistuskäynnit olisikin parasta ajoittaa noin kahta ja puolta kuukautta aikaisemmalle ajanjaksolle. 3. Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset 3.1. Lepakoiden huomioiminen kaavoituksessa Eri lepakkolajit suhtautuvat maankäytön muutoksiin ja niiden mittakaavoihin toisistaan poikkeavalla tavalla (Vaughan ym. 1997). Meillä tavattavista lajeista pohjanlepakko ja vesisiippa ovat hyvin sopeutuvaisia muuttuviin olosuhteisiin. Pohjanlepakko lentää korkealla ja nopeasti, ja vesisiippa pitkin vesiväyliä. Ne eivät siten ole samassa määrin riippuvaisia esim. sulkeutuneen kasvillisuuden tarjoamasta suojasta kuin pienipiirteisemmissä elinympäristöissä viihtyvät lajit, kuten viiksisiipat, korvayökkö ja ripsisiippa. Näillä lajeilla elinympäristövaatimukset ovat tiukempia, ja lentokykynsä, suosimiensa saalislajien ja kaikuluotausääntensä rakenteen takia ne kärsivät selvästi enemmän maiseman radikaaleista muutoksista (esim. ekologisten käytävien poistuminen, metsärakenteen muuttuminen yksitoikkoisemmaksi, avonaisen maiseman eli turvattoman elinympäristön suhteellinen lisääntyminen) (Baagøe 1987, Mayle 1990, Racey & Entwistle 2003). Kaikkia lepakoita koskettavia muutoksia ovat sopivien piilopaikkojen väheneminen esim. vanhojen lepakkoystävällisten rakennusten katoaminen, kolopuiden kaataminen, sopivien elinympäristöjen katoaminen rakentamisen takia sekä maiseman pirstoutumisesta johtuva populaatioiden eristyminen ja lentoreittien katkeaminen (Klausnitzer 1987, Hutson ym. 2001). Uudisrakentamisen yhteydessä elinympäristöjen säilyminen lepakoiden kannalta mahdollisimman suotuisana voidaan ottaa monella tavalla huomioon. Nykyisin erityisen merkittävä lepakoita
karkottava tekijä on valaistuksen huolimaton käyttö elinympäristön ja pesäpaikkojen konkreettisen tuhoutumisen sekä hengenvaarallisen liikenteen lisäksi. Varsin pienillä muutoksilla valokeilojen suuntauksissa ja varjostimien käytössä kaikenlaiset katulamput ja pihavalaisimet voidaan kohdistaa valaisemaan haluttuja kohteita, jolloin yleinen valosaaste vähenee ja sähkönkulutus pienenee. Näin monien lepakoiden (etenkin siipat ja korvayökkö) turvallisuudentunne muuten suotuisissa elinympäristöissä kasvaisi ratkaisevasti. Valaiseminen ja etenkin valaistut, suurikokoiset tielinjat ja piha-alueet voivat huomattavasti lisätä estevaikutusta lepakoiden liikkeille eri maisemaelementtien ja elinympäristöjen välillä. Mahdollisia keinoja estevaikutuksen vähentämiseksi ovat esim. valaisemattomat alikulkusillat, teiden yli kurottuva kasvillisuus ja siltojen valaisemattomat hämäräsuojavyöhykkeet (Bach ym. 2004, Limpens ym. 2005). Jos teiden, asutuksen ja teollisuusalueiden yhteyteen vaadittavat valaistusjärjestelmät tunkeutuvat liian syvälle lepakoiden lentoreitteinä toimivien viherkäytävien tai saalistusalueiden sisäosiin saakka, on ainakin siippatyypin lepakoiden katoaminen selvitysalueelta odotettavissa (esim. Rydell 1992). Liitteen 4 karttoihin on merkitty suositukset säilytettävistä viherkäytävistä sekä tärkeät lepakkoalueet (havaitut ja potentiaaliset pesä- ja ruokailualueet sekä potentiaaliset soidin- ja talvipiilopaikat). Karttoihin tehdyt rajaukset sisältävät myös suoja-alueet, joille sopisi esimerkiksi taajamametsäalueiden tai muiden tulevaisuudessakin matalan toimintaprofiilin omaavien alueiden perustaminen. Suojavyöhykkeiden riittävästä leveydestä ei ole lajikohtaista tietoa, mutta ohjearvona pidetään yleisesti noin kaksi kertaa puuston korkeuden leveyttä eli 30-40 m. Jos suojavyöhyke on ns. toispuoleinen, esimerkiksi purokäytävän toisella puolella, riittää leveydeksi puolet edellä mainitusta. Erityisen tärkeää on huomioida, että suojavyöhyke ei katkea, vaikka se välillä kapenisikin vain puurivistöksi. Jo 10 m aukko puurivistössä on voimakas liikkumiseste mm. korvayökölle. Lisäksi karttoihin on merkitty lepakoiden kannalta vähämerkityksiset alueet, joille rakentaminen voitaisiin tällä perusteella keskittää. 3.1.1. Alue 1 (Harmaakallio) Harmaakallion alue on ensi näkemältä lepakoiden kannalta mielenkiinnottomalta vaikuttava, karuhko, kallioinen havumetsärinne, joka rajautuu etelässä tiehen, asutusvyöhykkeeseen ja pellonreunaan. Havainnot kertovat kuitenkin lepakoiden viihtymisestä alueella (liite 4: kuva 4.8). Selvitysalue rajautuu joka puolelta etenkin siippatyypin lepakoiden ja korvayökköjen liikkumista vaikeuttaviin korkeiden estevaikutusten maisemaelementteihin. Pohjois-luode-akselilla metsäaluetta riittää pisimmälle, mutta sielläkin vastaan tulee lopulta valtatie ja peltoaukea. Siihen suuntaan olisi kuitenkin pyrittävä säilyttämään viheryhteyksiä. Edelleen alueen itäreunalla kulkee Valkontie, eteläreunalla Solvikintie ja sen takana peltoaukea samoin kuin länsireunan takana. Ainoa olemassa oleva yhteys metsäalueen ulkopuolelle on alueen lounaiskulman läheisyydestä etelää kohti lähtevä kapea metsäkäytävä. Lepakoille tärkeitä elinympäristöjä on Harmaakallion alueella kolme: 1. Eteläreunan laaja, pellonreunan, pihat ja rakennuskannan sekä tielinjan ja metsänreunan sisältävä poikittaisen ekologisen käytävän muodostava lineaarinen maisemaelementti 2. Lounaisosan saalistusalueet, joilla etenkin siippatyypin lepakot partioivat läpi yön
3. Gråbergetin kallioalue ja siihen liittyvät pienemmät kalliot ja lohkare-esiintymät potentiaalisine soidin- ja talvipiiloineen. Näiden alueiden rauha tulisi taata rakennustoiminnalta suojaavan puskurivyöhykkeen avulla. Suojaalueen kasvillisuus tulisi säilyttää entisellään ja ympäristön pysyminen luonnollisen hämäränä tulisi taata joko pidättäytymällä valaistuksesta kokonaan tai välttämällä ainakin kirkkaimpien ja huonosti suuntaavien valaistuslaitteiden käyttöä. Keltainen rajaus Gråbergetin pohjoispuolella osoittaa lepakoille sopivalta vaikuttavaa potentiaalista saalistusaluetta, vaikkakaan siellä ei selvityskäynneillä havaittu lepakoita. Alueen kostea metsänpohja, lehtipuuvaltaisuus ja elinympäristölaikkujen merkintä arvokkaiksi luontokohteiksi (Jokinen 2008) ovat lisäperusteita suojata ko. Gråbergetin pohjoispuolinen tuore lehtimetsä. 3.1.2. Alue 2 (Myllyharju-Eteläharju ym.) Selvitysalue 2 on kaupunkirakenteen puristuksiin jäänyt harjualue, joka rajautuu pohjoisessa Loviisan kirkkoon sekä keskusta-alueen infrastruktuuriin ja etelässä reheviin lehtimetsiin, omakotiasutukseen ja lopulta mereen (liite 4: kuvat 4.9 & 4.10). Selvitysalueen molemmin puolin on asuntoalueita ja lounaiskulma rajautuu peltoaukeaan ja mereen. Kaakkoiskulma muodostuu suurelta osin mereen pistävän Sahaniemen rakentamattomasta ja aukeasta jättömaasta. Kaikki nämä tekijät tarkoittavat suurta estevaikutusta alueelle pyrkivän tai sieltä pois haluavan lepakon kannalta. Lepakoille tärkeitä elinympäristöjä ovat kaksi laajaa aluetta: 1. Käytännössä koko Myllyharjun alue 2. Eteläharjun ja Tamminiemen asutus ja metsälaikut. Alueesta 2 on suuri osa pinta-alasta jo suojeltu tai erilaisten suojeluohjelmien piirissä. Niinpä suuria muutoksia tuleekin kaavoituksessa välttää lähinnä omakotiasutuksen ja leirintäalueen ympäristössä. Etenkin Myllyharjun eteläosan harjun lakialue (Kukkukiven ympäristö) ja sen sivustat vaikuttavat olevan lepakoiden erityisessä suosiossa. Yksilömäärät olivat ajoittain niin suuria, että yksittäisten lepakoiden muistiin merkitseminen ei ollut mahdollista. Myllyharjun pohjoiskärjen louhikkoreunuksien ympäristö tulisi myös säilyttää ennallaan ja huolehtia alhaisesta valaisutasosta. Yllättävimmät havainnot olivat Sahaniemellä ja Vanhalla Sahantiellä tavatut lepakot. Osa näistä havainnoista voi selittyä Vanhan Sahantien valaisuun käytetyillä elohopealampuilla, jotka houkuttelevat usein runsaasti saalishyönteisiä (Rydell & Racey 1995). Nykyisellään Sahaniemen merkitys lepakoille lienee kuitenkin alhainen. Aivan Sahaniemen läheisyydessäkin on paljon monipuolisempia ja oletettavasti tuottavampia saalistuspaikkoja sekä pesäpiiloja. Lepakoiden viihtymistä Sahaniemen alueella voidaan rakennettunakin edistää puuryhmien jättämisellä maisemaan ja hallitulla valaistuksella. Rantaviivan valaisemista tulisi välttää ja muodostaa erityisesti lepakoita ajatellen valaisemattomia käytäviä, jotta erityisesti vesisiippojen saalistusreitit säilyisivät katkeamattomina (Limpens ym. 2005). Vesisiippojen huomioimiseksi rantavyöhykettä ei tulisi raivata aivan tyhjäksi kasvillisuudesta. Toisaalta pienten laitureiden ja venevajojen ilmestymisen suhteellisen luonnonmukaiseksi jätettävälle ranta-alueelle tuskin muuttaisi olosuhteita vesisiipoille epäsuotuisiksi.
3.1.3. Alue 3 (Köpbacka ym.) Selvitysalue 3 on lepakoiden kannalta melko eristynyt alue (liite 4: kuvat 4.11 & 4.12). Valkontie lännessä ja meri idässä edustavat suuren estevaikutuksen maisematekijöitä. Lisäksi alueen halkaisee Vanha Valkontie ja koko alue rajoittuu pohjoisessa Köpbackantiehen ja peltoaukeaan. Eteläreunalla aluetta rajaa voimakkaasti valaistu satama-alue. Selvitysaluetta on tarkasteltu erityisesti vaateliaampien ja pienipiirteisimmissä ympäristöissä viihtyvien lepakkolajiemme, kuten viiksisiippojen ja korvayökön kannalta. Rauhallisten ja yhtenäisten ranta-alueiden säilyttäminen palvelisi alueen kaikkia lepakkolajeja, sillä nestetasapainon ylläpitämisen lisäksi vesialueiden runsaalla hyönteistuotannolla on huomattava merkitys ravinnonlähteenä ruoan ehtyessä muista elinympäristöistä esim. syksyisin. Valkonkolmion itäpuolinen satama-alue voimakkaasti muokattuine elinympäristöineen ja kirkkaine valonheittimineen häätää lepakot satamasta tehokkaasti. Selvitysalueen lepakoille tärkeät elinympäristöt jakautuvat neljään alueeseen: 1. Pohjoisosasta alkaa Patunan ja Köpbackantien päähän saakka ulottuva pihojen ja puutarhojen sekä reunaelementtien vyö. 2. Edellisestä alueesta jatkuu Varvintien-Svenäsintien pääosin vanhan asutuksen alue ja koko alueen otollinen itärinne 3. Edelliseen alueeseen liittyvä suojaisa kuusivaltainen metsäalue Varvin kylän lounaispuolella 4. Alueen eteläkärjen Valkonkolmion vanha kylämiljöö, jossa on pesäpiiloja ja saalistusalueita. Edellisten lisäksi melkein selvitysalueen keskellä on edustava ja lepakoiden talvihorrospaikkana hyvin potentiaalinen kallioalue lohkarereunoineen (ks. kuva 2.3). Tämän alueen rauha tulisi taata mahdollisimman leveän suojavyöhykkeen avulla sekä ympäristön pitämisellä luonnollisen hämäränä. Lepakoiden havaittujen ja potentiaalisten ruokailualueiden rakentamista sekä pesäpiiloja tarjoavan rakennuskannan hävittämistä tulisi välttää. 3.1.4. Alue 4 (Vårdön niemi ym.) Selvitysalue 4 on muiden selvitysalueiden tapaan ekologisten käytävien suhteen eristynyt, vaikkakin Vårdön niemi ja Svedjeholmen ovat lepakoiden kannalta hyvin yhteydessä toisiinsa. Selvitysalue 4 on pohjoisosaa lukuun ottamatta meren ympäröimä (liite 4: kuvat 4.13 & 4.14). Selvitysalueen pohjoisreunalta suuntautuu kaksi kapeaa rantakaistaletta kohti muun Loviisan alueita. Nekin liittyvät omakotiasutuksen pihoihin (lännessä) ja puistoalueen kapeaan reunaan (idässä). Selvitysalue itsessään on kuitenkin lepakoille harvinaisen suojainen ja pohjoisosan asutusalueen lisäksi ei nykyaikaista infrastruktuuria ja välttelyä aiheuttavaa valaistusta alueelta juurikaan löydy. Selvitysalueella on viisi lepakoille tärkeää elinympäristöä: 1. Pohjoisessa on selvästi ympäristöstään poikkeava Långuddenin puustoinen niemi, josta ei tosin ole lepakkohavaintoja. Kärkikujalta sen sijaan on asukkaiden mukaan monipuolisia lento- ja lepopaikkahavaintoja (vrt. taulukko 3.2, Alue 4). Lisäksi niemen vehmaat rannat vaikuttavat lepakoille otollisilta. 2. Jätevedenpuhdistamon etelä- ja kaakkoispuolen alueet 3. Stenholmen ja sen viereinen poukama
4. Svedjeholmen ja sen itäpuoliset lähialueet ovat kokonaisuudessaan lepakoiden suosiossa 5. Vårdön saari kokonaisuudessaan, jossa lepakoiden määrät ovat niin runsaita ja lepakkoalueet laajoja, että kartassa on luovuttu keltaisten rajausten käytöstä. Mitä ilmeisimmin koko saari onkin tärkeätä ruokailualuetta. Lepakoiden saalistusalueiden ja mahdollisten piilopaikkojen lisäksi saaressa on yksi iso ja ainakin kolme pienempää hyvin todennäköisesti talvipiiloja tarjoavaa kalliomuodostelmaa. Näiden alueiden rauha tulisi taata ja ympäristö pitää pimeänä. Lepakoiden havaittujen ja potentiaalisten ruokailualueiden rakentamista sekä pesäpiiloja tarjoavan rakennuskannan hävittämistä tulisi välttää. Paikoissa, joissa rakentaminen ulottuu rantaviivaan, tulisi suosia luonnollista rantarakennetta, säilyttää puustoa mahdollisimman paljon ja välttää valaisemista. Aivan rantaan sijoitettavien rakenteiden tulisi pysyä pienimittakaavaisina ja maisemaan sopivina. Vårdön saaren alueella tulisi erityisesti suojella rantametsiä ja suojaisia ruovikkopoukamia. Rantaalueiden lisäksi kalliometsät ja niiden sisään syntyneet aukot ovat havaintojen perusteella erityisen suosittuja saalistusalueita. Vårdön saaren kaksi rakentamiselle sallittua aluetta on muodostettu olemassa olevia tonttimaita muistuttaville alueille ikään kuin niiden jatkeeksi. 3.2. Vuosien 2005 ja 2008 lepakkoselvitysten vertailu Vuonna 2005 tehty Loviisan lepakkokartoitus (Siivonen 2005) näyttää sisältävän eri lepakkolajeista ja niiden esiintymisestä varsin tarkkaa tietoa. Eri selvityksille yhteisten osien tulokset ovat pääsääntöisesti samansuuntaisia, mutta vuoden 2005 työssä on voimakkaasti aliarvioitu Harmaakallion alueen merkitystä paikallisille lepakkokannoille. Havaitut lepakkolajit ja niiden runsausjärjestys ovat toisiaan vastaavia molemmissa selvityksissä: viiksisiippalajit ovat runsaimpia, sitten pohjanlepakko ja vesisiippa. Siivonen (2005) kertoo tavanneensa lepakoita lähes kaikkialta Loviisan kaupungin alueelta, mikä vaikuttaa asialliselta vuoden 2008 tulostenkin pohjalta. Vuonna 2005 Loviisan alueella havaituista lajeista ei vuonna 2008 havaittu korvayökköä eikä pikkulepakkoa. Pikkulepakko on havaittu vuoden 2008 selvitysalueilta Tamminiemestä vuonna 2004 ja jätevedenpumppaamolta vuonna 2005. Siellä täällä lepakkolajien alueelliset esiintymispaikat eroavat hieman kartoitusten kesken. Suurin syy tähän lienee, että vuonna 2005 alueet käytiin kertaalleen läpi jo alkukesällä. Toisaalta monien seikkojen vertailu on vaikeaa, koska Siivosen (2005) raportista puuttuu kokonaan tarkkojen aika- ja paikkatietojen dokumentointi. Samoin lepakoiden ja niiden saalishyönteisten läsnäoloon ratkaisevasti vaikuttavien ja sitä kautta elinympäristöjen merkitykseen oleellisesti liittyvien sääolojen huomiointi on olematonta. Vuodelta 2005 raportoidut yksilömäärät ovat käsittämättömän korkeita: Fantsnäsin-Värdöuddenin alueelta useita satoja lepakoita käyntikertaa kohti, Köpbackan alueelta säännöllisesti arviolta parisataa lepakkoa käyntikertaa kohti, Myllyharjun-Sahaniemen alueelta säännöllisesti 50-100 lepakkoa käyntikertaa kohti, Eteläharjun piskuiselta kartoitusalueelta 50-70 lepakkoa käyntikertaa kohti ja pelkältä Pankkiirintieltäkin säännöllisesti arviolta 10 lepakkoa käyntikertaa kohti. Näitä arvioituja lepakkomääriä Siivonen epäilee vielä todellista alhaisemmiksi. Määrät ovat siis huikeita vuonna 2008 havaittuihin verrattuna.
Emme kuitenkaan pidä lepakkokantojen romahtamista todellisena, vaan epäilemme vuoden 2005 raportin yksilömääräarvioissa olevan jotain perusteellisesti pielessä. Eroja ei selitä mikään menetelmällinen ero, sillä Siivosen raportoimia tekijöitä verrattaessa ne vaikuttavat hyvin verrannollisilta vuoden 2008 kanssa. Esimerkiksi kartoitusreittien kattavuus, yliääni-ilmaisimen kuuluvuusalueet eri lepakkolajeille (saman valmistajan samankaltaiset laitteet) sekä havainnoinnin aikaiset sääolot (vaikkakin ne siis on ylimalkaisesti kuvattu vuonna 2005) eivät olennaisesti eroa. Vuonna 2005 käytetty lepakoille tärkeiden elinympäristöjen merkitsevyysluokitus ei välttämättä kerro kovinkaan paljoa paikallisten lepakoiden todellisesta tilanteesta ja todellisista tarpeista. Luokituksen tulkintaa haittaa kuitenkin oleellisesti edellä mainittu dokumentoinnin vajavaisuus. Joka tapauksessa lepakot ovat niin liikkuvaisia eläimiä mm. saavutettavuudessa saalistusalueiltaan ja pesäpaikkojen jatkuvassa vaihtamisessa, että luotettavien merkitysluokitusten muodostamiseen tarvittaisiin monivuotisia ja lajikohtaisia selvityksiä (esim. radiolähetintutkimuksia). Elinympäristöjen merkitsevyydelle ei myöskään ole olemassa selkeitä luokkarajoja, vaan merkitsevyys muodostaa jatkumon matalasta korkeaan arvoon. Tietyn alueen suhteellinen arvo muodostuu mahdollisesti määritettävissä olevista paikkasidonnaisista piirteistä sekä kartoitusalueen sijainnista ja sen merkityksestä lepakoiden eri tarpeiden suhteen. Lisäksi myös tieteellisillä perusteilla tehdyt luokittelut puuttuvat toistaiseksi (Bach 1998, Bat Conservation Trust 2007). Valitettavasti tällaiset heikoista lähtökohdista tehdyt luokitukset jäävät elämään totuutena ja päätyvät sitä kautta päätöksenteon pohjaksi. 3.3. Jatkosuositukset Selvitystä tulisi täydentää vähintäänkin kevätkäynnillä toukokuun jälkipuoliskolla. Myös joidenkin lepakkolajiemme kevätsoitimen ja potentiaalisista talvehtimispaikoista poistumisen tarkkailu esim. kahden yön ajan huhtikuun alussa saattaisi tuoda hyvin arvokasta lisätietoa Loviisan alueen lepakoiden elämästä ja elinympäristöjen käytöstä. 4. Kirjallisuus Ahlén, I. (1990) Identification of bats in flight. Swedish society for conservation of nature and the Swedish youth association for environmental studies and conservation. Stockholm. 50 s. Ahlén, I. (2004) Heterodyne and time-expansion methods for identification of bats in the field and through sound analysis. Julkaisussa: Brigham, R.M., E.K.V. Kalko, G. Jones, S. Parsons & H.G.J.A. Limpens (toim.) Bat Echolocation Research: tools, techniques and analysis. Bat Conservation International. Austin, Texas. Ss. 72-79. Ahlén. I. & H.J. Baagøe (1999) Use of ultrasonic detectors for bat studies in Europe: experiences from field identification, surveys, and monitoring. Acta Chiropterol. 1(2): 137-150. Baagøe, H.J. (1987) The Scandinavian bat fauna: adaptive wing morphology and free flight in the field. Kirjassa: Fenton, M.B., P. Racey & J.M.V. Rayner (toim.) Recent advances in the study of bats. Cambridge University Press.Cambridge. Ss. 57-74.
Bach, L. (1998) Ethologische Studien an Fledermäusen ein Beitrag zur Landschaftsplanung. Artenschutzreport 8: 14-17 Bach, L., P. Burkhardt & H.G.J.A. Limpens (2004) Tunnels as possibility to connect bat habitats. Mammalia 68(4): 411-420. Bat Conservation Trust (2007). Bat Surveys Good Practice Guidelines. Bat Conservation Trust, London. 82 s. Coffin, A.W. (2007) From roadkill to road ecology: A review of the ecological effects of roads. J. Tran. Geogr. 15(5): 396-406. Fenton, M.B. (1986) Design of bat echolocation calls: implications for foraging ecology and communication. Mammalia 50(2): 193-203. Hutson, A.M., S.P. Mickleburgh & P.A. Racey (comp.) (2001) Microchiropteran bats: global status survey and conservation action plan. IUCN/SSC Chiroptera Specialist Group. IUCN, Gland, Switzerland and Cambridge, UK. x + 258 s. Hägerås, M. (2002) Fladdermöss i Västra Götalands län år 2001. Utvärdering av metod för övervakning av fladdermöss. Publikation 2002: 48. Länsstyrelsen Västra Götaland, Mariestad. iv + 44 s. Jokinen, S. (2008) Harmaakallion alue. Alustava luontoselvitys. Loviisan kaupunki, arkkitehtitoimisto. 3 s. + liitteet. Jones, G. & J. Rydell (1994) Foraging strategy and predation risk as factors influencing emergence time in echolocating bats. Phil. Trans. R. Soc. Lond. B 346: 445-455. Jong, J. de & I. Ahlén (1996) Artantal och populationstäthet hos fladdermöss. Teoksessa: Handbok för miljöovervakning. Naturvårdsverket, Stockholm. URL: http://www.naturvardsverket.se/dokument/mo/hbmo/del3/skog/fladdermus.pdf Kiefer, A., H. Merz, W. Rackow, H. Roer & D. Schlegel (1995) Bats as traffic casualties in Germany. Myotis 32-33: 215-220. Klausnitzer, B. (1987) Ökologie der Großstadtfauna. Gustav Fischer Verlag, Stuttgart, New York. Kyheröinen, E.-M., M. Osara & T. Stjernberg (2006) Agreement on the conservation of the populations of European bats. National implementation report of Finland. Inf.EUROBATS.MoP5.19. Ympäristöministeriö ja Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. 16 s. Lappalainen, M. (2008) Suomeen uusi nisäkäslaji: Etelänlepakko ilmestyi Hankoon. Suomen Luonto 8/2008: 33. Lesiski, G. (2007) Bat road casualties and factors determining their number. Mammalia 71: 138-142. Lesiski, G. (2008) Linear landscape elements and bat casualties on roads an example. Ann. Zool. Fenn. 45: 277-280. Limpens, H.G.J.A., P. Twisk & G. Veenbaas (2005) Bats and road construction. Rijkswaterstaat, Dienst Weg- en Waterbouwkunde, Delft, the Netherlands & Vereniging voor Zoogdierkunde en Zoogdierbescherming, Arnhem, the Netherlands. DWW-2005-033. 24 s.
Luonnonsuojeluasetus (1997/2005) 14.2.1997 annettu luonnonsuojeluasetus (160/1997) ja sen 17.11.2005 annettu muutos (913/2005) [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1997/19970160; http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050913]. Luonnonsuojelulaki (1996) 20.12.2006 annettu luonnonsuojelulaki (1096/1996) [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19961096] ja luonnonsuojelulain perustelut (HE 79/1996) [http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1996/19960079]. Mayle, B.A. (1990) A biological basis for bat conservation in British woodlands - a review. Mammal Rev. 20(4): 159-195. Norberg, U.M. & J.M.V. Rayner (1987) Ecological morphology and flight in bats (Mammalia; Chiroptera): wing adaptations, flight performance, foraging strategy and echolocation. Phil. Trans. R. Soc. Lond. B 316: 335-427. Racey, P.A. & A.C. Entwistle (2003) Conservation ecology of bats. Teoksessa: Kunz, T.H. & M.B. Fenton (toim.) Bat ecology. The University of Chicago Press, Chicago and London. Ss. 680-743. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) (2001) Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Rydell, J. (1992) Exploitation of insects around streetlamps by bats in Sweden. Funct. Ecol. 6: 744-750. Rydell, J. & P.A. Racey (1995) Street lamps and the feeding ecology of insectivorous bats. Symp. zool. Soc. Lond. 67: 291-307. Salovaara, K. (2007) Kääpiölepakko uusi lepakkolaji Suomessa. Luonnon Tutkija 111(3): 100. Siivonen, Y. (2005) Loviisan lepakkokartoitus 2005. Kartoitusraportti. Batcon Group. 21 s. + karttaliitteet. Skiba, R. (2003) Europäische Fledermäuse. Die Neue Brehm-Bücherei Bd. 648. Westarp Wissenschaften, Hohenwarsleben. 212 s. Speakman, J.R. (1991) The impact of predation by birds on bat populations in the British Isles. Mammal. Rev. 21(3): 123-142. Vaughan, N., G. Jones & S. Harris (1997) Habitat use by bats (Chiroptera) assessed by means of a broad-band acoustic method. J. Appl. Ecol. 34: 716-730. Ympäristöministeriö (2009a) Suomessa esiintyvät luontodirektiivin II, IV ja V -liitteen lajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=9045&lan=fi, viitattu 21.1.2009. Ympäristöministeriö (2009b) Uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien lajien luettelo luonnonsuojeluasetuksessa. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1756&lan=fi, viitattu 21.1.2009. Ympäristöministeriö (2009c) Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit. Internet-sivut, http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1728&lan=fi, viitattu 21.1.2009.
Liite 1. Menetelmäkuvaukset. 1. Tavoitteet Selvitysalueilla kartoitettiin sekä lepakoiden esiintyminen eri elinympäristöissä että rakennusten rooli lepakoiden piilopaikkoina. Lisäksi selvitettiin alueella olevien luonnollisten talvehtimispaikkojen toimiminen lepakoiden talvehtimistiloina. Erityisen mielenkiinnon kohteina olivat selvitysalueen lineaaristen maisemaelementtien merkitys kulkuväylinä sekä pinnanmuotojen ja kartoitusalueelle sen ulkopuolelta ulottuvien maisemaelementtien mahdollinen merkitys alueen lepakoiden lentokäytävien ja saalistusalueiden valinnassa. Talvehtimis-, lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sekä päiväpiiloja etsittiin ja tarkasteltiin ulkoisesti ensimmäisellä maastokäynnillä heinäkuussa. Rakennuksia lepakoiden piilopaikkoina tarkasteltiin aluksi ulkoisesti omana arviointina ja myöhemmin asukkaille jaetun kyselylomakkeen avulla. Rakennuksista, joiden asukkailta saatiin lepakkohavaintoja, tarkistettiin lepakoille sopivat tilat. Luonnonmuodostumien, kuten laajojen kivikoiden, louhikoiden ja luolien toimimista lepakoiden talvehtimistiloina selvitettiin äänihavainnoinnin ja erikoisvalojen avulla. Havainnointiaika ajoittui lepakoiden soidinajan alkupuolelle, lokakuun alkuun ja pyrkimyksenä oli löytää nimenomaisesti oletettujen luonnonmukaisten talvipiilojen välittömässä läheisyydessä tai niiden päällä lenteleviä lepakoita ja saada yhdistettyä havainnot aikeisiin käyttää ko. talvipiiloja. 2. Selvitysalueet Ensimmäinen lepakkokartoitus Loviisan kaupungin alueella tehtiin yleiskaavaa varten vuonna 2005 (Siivonen 2005). Tuolloin kartoitetut alueet ja käsillä olevan vuoden 2008 lepakkoselvityksen alueet menevät osin päällekkäin. Päällekkäisiä alueita on 150 ha eli n. 27 % vuoden 2008 selvitysalueista. Lepakkoasiantuntija Mikko Erkinaro teki selvityksen maastotyöt. Lepakkoselvitykset asemakaavoja varten tehtiin neljällä alueella (ks. kuva 1): 1. Harmaakallion alue (280 ha), josta 5 % kartoitettu vuonna 2005 yhteensä n. 266 ha kartoittamatonta 2. Myllyharju-Eteläharju, Tamminiemi, Meribellan niemi (90 ha), josta 60 % kartoitettu vuonna 2005 yhteensä 36 ha kartoittamatonta 3. Köpbackan harju, Valkon kolmio, Varvin kylä (130 ha), josta 40 % kartoitettu vuonna 2005 yhteensä 78 ha kartoittamatonta 4. Vårdön niemi, Valkon Pitkäniemi, Svedjeholmen, Vårdön saari (65 ha), josta 50 % kartoitettu vuonna 2005 yhteensä 33 ha kartoittamatonta.
Kartoitusalueiden yhteispinta-ala on n. 565 ha. Näistä alueista on vuoden 2005 yleiskaavaa varten kartoitettu n. 150 ha, joten aikaisemmin kartoittamattomia alueita oli n. 415 ha. Vuoden 2008 selvitysalueet sijaitsevat kaupungin keskusta-alueen eteläpuolella. Osa-alueet 2 (Myllyharju-Eteläharju ym.), 3 (Köpbacka ym.) ja 4 (Vårdön niemi ym.) sijaitsevat peräkkäin Loviisan kirkolta aina Vårdön saareen saakka etelässä. Osa-alue 1 (Harmaakallio) sijaitsee puolestaan osa-alueen 2 sekä Rauhalan ja Antinkylän kaupunginosien länsipuolella, keskustaalueesta lounaaseen. 3. Kartoitusmenetelmät Linjakartoitukset autolla ja kävellen suoritettiin kahdessa osassa: kahtena kahden yön jaksona viikoilla 30 ja 31 (25.7.-27.7.2008) sekä (27.7-29.7.2008) ja yhtenä kolmen yön jaksona viikolla 36 (1.-4.9.2008). Lisäksi sekä asukaskyselyjen tarkistuskäynnit että luontaisten talvehtimispaikkojen yötarkkailu suoritettiin viikoilla 40 ja 41 (4.-6.10.2008). Linjakartoitusten tulokset esitetään yksityiskohtaisesti liitteessä 2. Öistä käytetään vakiintuneen käytännön mukaisesti havainnoinnin alun päivämäärää myös puolenyön jälkeisille tapahtumille. Linjakartoitus autolla Lepakoiden esiintymisen arviointiin käytettiin de Jongin & Ahlénin (1996) autokartoitusmenetelmää sovellettuna nopeudeltaan myös hiljaisempien ja hitaammin lentävien lajien, kuten siippojen kuunteluun. Autokartoitusmenetelmä sopii nopean ja suurpiirteisen katsauksen luomiseen paikalliseen lepakkolajistoon ja niiden alueellisiin runsaussuhteisiin. Koska eri lepakkolajien kuuluvuusalueet poikkeavat lajikohtaisesta äänen intensiteetistä riippuen suurestikin, auton kulkunopeus oli melutason alentamiseksi pääsääntöisesti 10-20 km/h. Kaikki kartoitusalueen selväpiirteisimmät ja saavutettavissa olevat, henkilöautolle kulkukelpoiset tiet ajettiin ensimmäisellä ja toisella kartoituskäynnillä läpi hitaasti ja kuunnellen nappikuulokkeilla varustetulla yliääni-ilmaisimella (Pettersson D240x) kuljettajan ikkunasta lepakoita ja kirjaten kaikki havainnot lisätietoineen karttapohjille ja havaintolomakkeille välittömästi äänihavainnon jälkeen. Havaintopaikoista tallennettiin GPS-koordinaatit. Samalla epäselvät havainnot pyrittiin äänittämään MiniDisk-nauhurille (Sony MD MZ-RH1) myöhempää analyysia varten. Linjakartoitus kävellen Teillä, joihin autolla ei päässyt, poluilla, rakennetulla alueella ja metsiköissä käytettiin kävellen tehtävää linjakartoitusta de Jongia & Ahlénia (1996) soveltaen. Näillä alueilla vierailtiin tarpeen mukaan autokartoituksen lisäksi rauhallisesti kävellen. Harmaakallio ja Vårdön saari käytiin läpi yksinomaan kävelemällä. Havainnointi tapahtui vastaavasti kuin autokartoituksessa. Mahdollisuuden tarjoutuessa käytettiin 500.000 luxin halogeenilamppua lentohavaintojen tekemiseen.
Havainnointi yliääni-ilmaisimen avulla Valtaosa lepakoiden ääntelystä sijoittuu yliäänten eli äänenkorkeudeltaan yli 20 khz:n alueelle. Koska ihmisen kuulokyky päättyy tavallisesti n. 20 khz:iin, on lepakoiden havainnointiin käytettävä apuvälinettä, joka tuo muuten liian korkeat äänet kuuluviin. Yliääni-ilmaisin rekisteröi sisään tulevan äänen, vertaa sitä ennakolta valittuun äänenkorkeusalueeseen ja tuottaa taajuudeltaan lasketun, ihmisen kuuloalueelle mahtuvan äänen kaiuttimen tai kuulokkeiden kautta (esim. Hägerås 2002). Lepakoiden kartoitus yliääni-ilmaisimen avulla perustuu siihen, että eri lajit päästävät erilaisia ääniä, jotka poikkeavat yleensä lajikohtaisesti toisistaan äänenkorkeudeltaan, rytmiltään tai intensiteetiltään. Tarkasti kuuntelemalla ja myöhemmin nauhoitettuja ääniä tietokoneella analysoimalla useimmat lajit ja lajiryhmät voidaan erottaa toisistaan melkoisella varmuudella (Ahlén & Baagøe 1999, Hägerås 2002, Bat Conservation Trust 2007). Säätiedot Aika- ja lajihavaintotietojen lisäksi kartoitusalueen yleistasoiset säätiedot kirjattiin ylös jokaisen havainnointikerran alussa ja lopussa. Säämuuttujista huomioitiin lämpötila ( C), pilvisyys asteikolla 0/8 (taivas selkeä) 8/8 (pilvessä), tuulen voimakkuus asteikolla 0/5 (tyyni) 5/5 (kova tuuli), sademäärä asteikolla 0/3 (ei sadetta) 3/3 (kova sade) sekä kosteusluokka-arvio (kuiva, kostea, märkä, huurre). Lisäksi jokaisen erillisen lepakkohavainnon yhteydessä kirjattiin myös lämpötila ja olennaiset lyhyen aikavälin säämuutokset. 4. Luontaisten talvehtimispaikkojen havainnointi Koska selvitysalueisiin sisältyy useita lepakoille potentiaalisiksi talvehtimispaikoiksi luokiteltavia kallioalueita halkeamineen ja lohkarereunuksineen, lepakkoselvitykseen liitettiin koko yön kestävä soidin- ja talvipiilohavainnointi. Kohteiksi valikoituivat Köpbackan harjun huippu reunoineen (ks. havainto 1/110 liitteen 4 kuvassa 4.5) ja Myllyharjun lohkareisen pohjoiskärjen itäpuoli (ks. havainto 5/114 liitteen 4 kuvassa 4.2). Yöllä 4.-5.10.2008 molemmilla alueilla havainnoitiin kaksi 1½ h jaksoa ja siirtymäajojen aikana kuunneltiin auton ikkunasta myös kaikkia katulamppujen ja tielinjojen läheisyydessä liikkuneita lepakoita. Molemmilla kahdella havainnointipaikalla lepakoita kuunneltiin n. 40 khz:n taajuudelta koko ajan samalla paikalla ja lisäksi 15-25 minuutin välein aluetta kuunneltiin yliääni-ilmaisimen aikalaajennuksella (taajuusalueiltaan hyvin vaihtelevien soidinäänten ja muun sosiaalisen yhteydenpidon havaitsemiseksi) sekä mitattiin lämpötila ja kirjattiin yleiset säätilan muutokset. Samalla havainnointialueen ympäristöä valaistiin 10.000.000 luxin halogeenilampulla lohkareiden välisten onkaloiden suuaukkojen läheisyydessä matalalla lentävien lepakoiden havaitsemiseksi. Talvipiiloselvityksen tulokset esitetään yksityiskohtaisesti liitteessä 2.
5. Asukaskysely kiinteistöjen lepakkohavainnoista ja kiinteistöjen ulkoinen arviointi Kaikkien neljän asemakaava-alueen asukkaille lähetettiin tätä selvitystä varten laadittu kiinteistökohtainen kyselylomake koskien asukkaiden mahdollisia rakennuksiin ja piha-alueisiin liittyviä lepakkohavaintoja. Palautettujen lomakkeiden tiedot käytiin läpi ja sopiviin kiinteistönomistajiin otettiin yhteyttä tarkastuskäyntejä varten. Asukaskyselyn laativat Mikko Erkinaro ja Pekka Sundell. Loviisan kaupungin toimesta kysely käännettiin ruotsiksi ja lähetettiin asukkaille. Tarkistuskäynnit teki Mikko Erkinaro. Asukaskyselyn tulokset esitetään yksityiskohtaisesti liitteessä 3. Tarkastuskäynnillä kiinteistönomistajaa (tai muuta vastaajaa) haastateltiin, havaintotavat ja -paikat huomioitiin ja ko. tontilla sijaitseville rakennuksille tehtiin mahdollisuuksien mukaan sekä sisäinen että ulkoinen tarkastus lepakoiden elämästä kertovien merkkien havaitsemiseksi (papanat, virtsajäljet, pintojen kuluminen jne.). Lisäksi sisätiloissa, joista lepakoiden jättämiä merkkejä etsittiin, kuunneltiin tutkittavaa tilaa myös yliääni-ilmaisimella. Aikalaajennustoiminnon avulla saatiin esille ko. ilmamassan kaikki äänitapahtumat 10-120 khz:n välillä. Selvitysalueiden rakennusten sopivuus lepakoille arvioitiin myös ulkoisesti heinäkuun ja syyskuun maastokäyntien yhteydessä. Rakennusten ulkoisen arvioinnin tuloksia käytettiin apuna saalistusaluerajauksissa, pesäpaikkapotentiaalin arvioinnissa sekä yleisessä alueellisessa rakennuskannan ikäarvioinnissa (vertailu asukaskyselytuloksiin). Lisäksi Harmaakallion selvitysalueella (Solvikintie) suoritettiin mahdollisten pesäpiilojen ja saalistusalueiden välisten lentoreittien löytymistä ajatellen pesäreittitarkkailu illalla 27.7. ja aamulla 28.7.2008. 6. Selvityksen virhelähteitä Tämä selvitys tehtiin kesä- ja syyskauden osalta poikkeuksellisen kattavasti. Keväällä ei siis ehditty tehdä havainnointia, vaikka se on lepakoiden vuodenkierrossa ja elinympäristökohtaisen käyttöasteen ja arvon määrittelyssä tärkeä ajanjakso. Siten esimerkiksi tietämys lepakoiden koko lentokauden aikaisesta vaihtelusta erilaisten saalistusympäristöjen käytössä jäi vaillinaiseksi. Myös poikaskolonioiden havainnointi täytyisi suorittaa huomattavasti aikaisemmin, mielellään heti keskikesän mentyä.