Kalojen elohopeapitoisuuksia Ylä-Karjalan ja Joensuun seudun järvissä. Valvontahanke 2014

Kalojen elohopeapitoisuuksia Ylä-Karjalan ja Joensuun seudun järvissä Valvontahanke 2014 10

Kannen kuva: Pertti Hippinen Raportti: Anu Arresto Julkaisija: Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys/terveysvalvonta 2014, 45s. Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. ELOHOPEAN VAIKUTUKSET IHMISEEN... 4 3. ELOHOPEAN LÄHTEET JA PITOISUUKSIEN KEHITYS... 5 4. HANKKEEN TAVOITTEET... 8 5. TUTKIMUSALUE... 8 6. TUTKIMUSMENETELMÄT... 10 7. RAHOITTAJAT... 13 8. TAUSTA-AINEISTOA ELOHOPEAPITOISUUKSILLE... 13 9. VESISTÖJEN TILA... 13 10. VESISTÖJEN TILA JA KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDET - TULOKSIA... 14 10.1 Pielinen... 14 9.2.Pankajärvi... 17 10.3 Viekijärvi... 18 10.4 Suomunjärvi... 19 10.5 Ruosmanjärvi... 20 10.6 Heposelkä... 22 10.7 Kuorinka... 23 10.8 Orivesi Telmonselkä/Ukonselkä... 24 10.9 Pyhäselkä ja Pieniselkä... 25 10.10 Viinijärvi... 25 10.11 Höytiäinen... 27 10.12 Kuohattijärvi... 28 10.13 Kuokkastenjärvi... 30 10.14 Pielinen Nurmes... 30 10.15 Sysmäjärvi... 30 10.16 Juojärvi... 32 10.17 Kuusjärvi... 33 10.18 Haapajärvi... 34 10.19 Koppelojärvi... 36 10.20 Valtimojärvi... 38 11. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ... 40 12. LÄHTEET:... 43 1

1. JOHDANTO Ihminen on jo hyvin pitkään yrittänyt hyödyntää elohopeaa ja joutunut myös kärsimään sen aiheuttamista haitoista. Elohopealle on keksitty aikojen saatossa monia seremoniallisia, alkemistisia, kauneudenhoidollisia, teknisiä ja lääkinnällisiä käyttötarkoituksia. Varhaisimmat tiedot elohopean käytöstä sairauksien hoitoon ovat assyrialaisista resepteistä noin 2000 ekr (Forsius 2002). Lääkekäyttöä on ollut vanhassa maailmassa Kreikasta, Intian kautta Kiinaan. Kerrotaan, että Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huangdi söi elohopeaa elääkseen ikuisesti ja kuoli sitten elohopeamyrkytykseen. Elohopean lääkekäyttöön ovat kuuluneet mm. virtsaneritystä parantaneet valmisteet, hammaspaikat, kuppalääkkeet, ihovoiteet, antiseptisinä aineina käyttäminen ja hampaidensaantipulveri (Forsius 2002). Lääkekäytössä sillä on ollut myös todennettuja etuja, joskin paljon myös sairastumisia. Sveitsiläistä lääkäriä Paracelciusta syytettiin 1500-luvulla oikeudessa potilaiden myrkyttämisestä hänen hoidettuaan kuppaa elohopeajohdoksilla, joilla itse asiassa on jonkin verran tehoa. Tällöin hän esitti puolustuksekseen kuuluisan toteamuksen, joka pätee tänäkin päivänä: Mikäpä ei olisi myrkyllistä, kaikki on myrkyllistä. Vain annoksesta riippuu se, että aine ei ole myrkkyä. (Tuomisto 2005, s.19) Tuota myrkyllisyyden tai turvallisen saannin rajaa on etsitty ympäristöviranomaisten toimesta elohopean kohdalla monesti. Euroopan Yhteisöjen asetus määrittää raja-arvot tietyille elintarvikkeissa oleville vierasaineille. Elohopeaa saa olla kalatuotteissa enintään 0,5mg/kg tuorepainoa, poikkeuksena ovat Suomessa tavattavista kalalajeista hauki ja ankerias, joissa sallitaan 1,0mg/kg pitoisuudet (EY asetus n:o 1881/2006). Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan elintarvikkeena ei saa käyttää eikä elintarvikkeena käytettäväksi luovuttaa sellaisia eläimistä saatavia elintarvikkeita, joissa on todettu olevan esimerkiksi elohopeaa yli sallitun pitoisuuden. (MMM asetus numero 1/EEO/2007, s.8) Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on antanut syöntisuosituksia kalojen sisältämän elohopean takia. Se suosittelee, että lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat söisivät järvestä tai merestä pyydettyä haukea vain 1-2 kertaa kuussa. Raskaana olevien ja imettävien äitien ei pitäisi syödä haukea ollenkaan. Edelleen Evira suosittaa, että sisävesialueiden kalaa päivittäin syövät vähentäisivät muidenkin elohopeaa keräävien petokalojen käyttöä. Näitä ovat hauen lisäksi isokokoiset ahvenet, kuhat ja mateet. Professori Jouko Tuomisto luonnehtii EVIRA:n ohjeita erittäin tiukoiksi ja on sitä mieltä, että ne hyvin riittävät rajoittamaan kalasta saatavan elohopean määrää. Hän huomauttaa kuitenkin, että ongelma jää koskettamaan niitä itse kalastavia, jotka eivät syöntisuosituksia noudata (Tuomisto 2005, s.89-90). WHO määritteli vuonna 2003 enimmäissaantisuositukseksi elohopealle viikossa 1,6µg/ ruumiinpainokilo. Arvo ylittyy, mikäli 70kg painava henkilö syö 0,5mg elohopeaa/kg sisältävää kalaa enemmän kuin kerran viikossa, 200g kalaa sisältävän annoksen kerrallaan (Mononen et al. 2011, s. 48). Ruotsissa kiinnitettiin huomiota elohopeaongelmaan vuonna 1964, kun kaksi professoria halusi nähdä, oliko peittausaine-elohopeaa kulkeutunut pelloilta vesistöihin. Mälarin hauista löytyi hälyt- 2

täviä pitoisuuksia ja kohu laajeni, kun ensin saastumattomana pidetystä karusta metsäjärvestä saatiin vieläkin korkeampia pitoisuuksia ja puunjalostusteollisuuden alapuolisista vesistöistä tätäkin suurempia lukemia. Jopa kaiken kalan syönnin kieltämistä pohdittiin (Nuorteva ja Soveri 1979, s. 89-90. Suomessa ensimmäiset tutkimukset kalaelohopeasta tehtiin melkein samaan aikaan Ruotsin kanssa, mutta täällä viranomaiset heräsivät toimimaan huomattavasti hitaammin ja esimerkiksi puunjalostusteollisuuden kanssa alettiin neuvotella fenyylielohopean käytöstä sen sijaan, että sen käyttö olisi ykskantaan kielletty (Nuorteva ja Soveri 1979, s. 110-111). Vuonna 1967 Suomessa oltiin ilmeisesti aivan elohopeamyrkytyskatastrofin kynnyksellä; esimerkiksi Hämeenkyrössä ja Kymijokisuulla ihmisissä mitattiin sellaisia elohopeapitoisuuksia, joista herkimmät olivat Japanissa sairastuneet minamata-tautiin. Viime hetkellä elohopeapäästöihin puututtiin (Nuorteva ja Soveri 1979, 121). 1970-luvulla mitattiin teollisuuden kuormittamilla alueilla runsaasti kalaa syövien ihmisten hiuksissa suurentuneita elohopean pitoisuuksia. Myöhemmin myös tekoaltaiden kalastoa ravintonaan käyttävillä todettiin kohonneita pitoisuuksia. Etelä- ja Keski-Suomessa arvioitiin olevan laajoja vesialueita, joiden petokalojen käyttöä ravinnoksi oli rajoitettava kasvaneen elohopeapitoisuuden vuoksi (Penttinen et al. 2002, s. 24-25). 1980-luvulla elohopeapitoisuuksia alettiin tutkia järjestelmällisesti, jolloin saatiin yleiskuva Pohjois- Karjalankin vesistöjen elohopeatilanteesta (Turunen & Pippola 1988 s.7). Kalojen elohopeaseurantoja on jatkettu maakunnassa noin kymmenen vuoden välein. Vuonna 2001 Hannu Huuskonen toteutti Karjalan tutkimuslaitoksella Koitajoki/Pielisjoki-alueilla ja 2005 Ylä-Karjalassa tutkimukset, joissa havaittiin elohopeapitoisuuksien ylityksiä. Tälle saatiin jatkoa vuosina 2011 2012, jolloin Joensuun seudun ympäristöterveydenhuolto toteutti kalojen elohopeapitoisuustutkimuksen Pielisjoen, Pielisen, Höytiäisen, Koitereen ja Koitajoen vesistöalueilla. Hanketta täydennettiin seuraavana vuonna Joensuun (Kiihtelysvaara, Pyhäselkä, Tuupovaara), Kiteen (Kesälahti), Rääkkylän ja Tohmajärven vesistöalueilla. Nyt käsillä oleva raportti on hankkeen tämänkertaisen kolmannen ja viimeisen vaiheen tuotos. Se sisältää tiedot Ylä-Karjalan, Liperin, Outokummun ja Polvijärven alueilta tutkimukseen valituista järvistä. Kuva 1.1 Itsenäisyyspäivän päivällinen; Kuha- ja ahvenfileitä kasvispedillä, joka koostuu fenkolista, kesäkurpitsasta ja porkkanasta. Lisänä yrttistä mantelikastiketta. Kuva Anu Arresto 3

Elohopeasta huolimatta kalan positiiviset terveysvaikutukset ylittävät kiistatta selvästi sen haitat, kunhan riskit tunnistetaan. Kuten Evira internetsivuillaan toteaa: Kala on suositeltavaa ravintoa, ja sen käyttöä tulisi lisätä. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon proteiinia. Kala on erityisen hyvä n-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde. Kalan hyödyllisten rasvahappojen on osoitettu vähentävän sydän- ja verisuonitautiriskiä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan: kalaa on hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa, eri kalalajeja on suositeltavaa käyttää vaihdellen. 2. ELOHOPEAN VAIKUTUKSET IHMISEEN Elohopeamyrkytyksen oireet saattavat ilmetä vasta kuukausien kuluttua altistuksen alkamisesta. Lievät oireet voivat korjaantua altistuksen päätyttyä, mutta useimmiten muutokset ovat pysyviä tai aiheuttavat jopa kuoleman (Medicina). Elohopea on erityisen haitallista sikiöille, koska se vaurioittaa keskushermostoa, läpäisee istukan ja kulkeutuu aivoihin vaurioittaen niitä (Hallikainen et al. 2009, s.24). Sikiö saattaa vaurioitua, vaikka äidillä ei oireita olisikaan tai vaikka oireet olisivat lieviä. Lievät vaikutukset sikiölle ilmenevät jo äidin hiusten elohopeapitoisuuden ollessa 10-20μg/g, parestesioita eli tunnottomuutta tai pistelyä raajoissa tulee herkimmille aikuisille vasta pitoisuustasolla 50 μg/g (Medicina). Liian suuri elohopea-altistus kohdussa tai varhaislapsuudessa voi johtaa kehitys-, cp-, kuulo- tai näkövammaan. Pienempikin altistus voi tuottaa neurologisia ongelmia lapselle; vaikeuksia hienomotoriikan kehityksessä, kielellisessä kehityksessä, verbaalisessa muistissa ja visuaalis-spatiaalisissa taidoissa, kuten piirtämisessä. Aikuisille jatkuva elohopeaaltistus voi aiheuttaa muistivaikeuksia, vapinaa, näön heikkenemistä ja ongelmia aivojen näköalueen lisäksi yleisesti pikkuaivoissa, raajojen puutumista, hedelmällisyyden laskua sekä heikentynyttä verenpaineen säätelyä. Elohopea-altistuksella voi olla vaikutusta myös sydäntautien ilmenevyyteen. (Greer et al. 2006) Elohopealla ei ole mitään tehtävää ihmiselimistössä, sillä se ei ole hivenaine. Elohopea kulkeutuu elimistössä verenkierron välityksellä ja kerääntyy keskushermoston lisäksi munuaisiin (Ripatti 2012, s. 4-5). Elimistöissä se sitoutuu konkreettisesti valkuaisaineisiin (Raateoja et al. 2008 s. 86). Elohopeayhdisteet ovat aiheuttaneet useita kertoja katastrofaalisia myrkytysonnettomuuksia. Näistä kuuluisin on Japanin Minamata-lahdella 1953 60 tapahtunut merenlahden saastuminen kloorialkalitehtaan päästöjen vuoksi. Käytännöllisesti katsoen koko lahden kalastajaväestö sai kroonisen elohopeamyrkytyksen ja 46 kuoli. Myös metyylielohopealla peitatun viljan käyttämisestä ruoaksi on aiheutunut useita myrkytysepidemioita, joista suurin tapahtui Irakissa 1971 72. Siellä sairastuneita oli 6 000 ja kuolemantapauksia 500. (Medicina) Elohopea on voimakas hermomyrkky, jolla on useita haitallisia muotoja. Metallinen elohopea on huoneenlämmössä nestemäinen ja voimakkaasti haihtuva. Näin ollen se leviää osin kaasumaisena ilmavirtojen vaikutuksesta pitkälle päästölähteestään. Arvioidaan, että vain noin 5 10% Suomen elohopealaskeumasta on peräisin kotimaisista lähteistä (Verta et al. 2010, s. 21) Luonnossa esiintyviä elohopeayhdisteitä ovat metallisen muodon lisäksi epäorgaaniset elohopeasuolat ja orgaaniset elohopeayhdisteet. Erityisen vaarallista se on tavallisimpana orgaanisena muotonaan, jota kutsutaan metyylielohopeaksi. Kalojen sisältämästä elohopeasta on 90% metyylielohopeaa. Ympäristössä epäorgaaninen elohopea muuttuu bakteeritoiminnan vaikutuksesta metyylielohopeaksi (Hallikainen et al. 2009, s. 22-23). 4

Ravinnon kautta tulleesta epäorgaanisesta elohopeasta imeytyy ihmiseen vain noin 7%, mutta metyylielohopeasta yli 90% (Ripatti 2012, s.4). Sitä kertyy moniin kudoksiin enemmän kuin plasmaan, ja punasoluihin kertyy yli kymmenkertainen pitoisuus. Metyylielohopea on lipidiliukoista ja sen eliminaatio on hidasta. Suurin osa erittyy ulosteeseen sapen mukana. Metyylielohopean puoliintumisaika on pitkä, 50 70 vuorokautta. Osan metyylielohopeasta suoliston bakteerit demetyloivat Hg2+:ksi, elohopeasuolaksi. Demetylaatiota tapahtuu myös muualla kudoksissa, ja syntyvä Hg2+ jää esimerkiksi aivoihin vuosiksi. (Medicina) Arvioidaan, että ravinnon mukana ihmisiin tulevasta elohopeasta 60 90% on peräisin kalasta (Penttinen et al.2002, s. 24). Kaloihin elohopea kertyy joko suoraan vedestä etenkin kidusten kautta tai tavallisemmin ravinnon mukana. Ravinnon kautta tulevalla metyylielohopealla on huomattavasti suurempi merkitys, etenkin kun se rikastuu ravintoketjussa. Suurimmat elohopeapitoisuudet onkin mitattu suurista petokaloista. 3. ELOHOPEAN LÄHTEET JA PITOISUUKSIEN KEHITYS Noin kolmanneksella elohopeapäästöistä on luontainen aiheuttaja. Luontainen elohopeakuormitus on maailmanlaajuisesti noin 2000 tonnia vuodessa. Luonnollisia päästöjä syntyy malmiesiintymien hajotessa etenkin, jos malmit ovat maankuoren ylemmissä kerroksissa. Myös tulivuorenpurkauksissa, veden höyrystyessä maan ja veden pinnalta sekä metsäpalojen yhteydessä ilmakehään vapautuu elohopeaa. Usein ihmisen aiheuttamien ja luontaisten päästöjen erottelu voi olla monimutkaista; voihan esimerkiksi maasta höyrystyvä ja kiertoon lähtevä elohopea olla alkujaan myös ihmisen luontoon päästämää. (Greer et al. 2006, s. 132-133) Luontaisen ja ihmisen aiheuttaman kuormituksen tarkka erottelu ei ole Pohjois-Karjalan kalojen elohopeapitoisuuden tutkimisen kannalta mahdollista, saati järkevää. On todennäköistä, että esimerkiksi Vuoksen vesienhoitoalueella kalan elohopea-arvot ovat koholla suovaltaisilla seuduilla siksi, että kalojen kotijärvissä on luontaisesti runsaasti elohopeaa. Alueelle kohdistuu myös ilman kautta elohopeakuormitusta luontaisesti ja ihmisen aiheuttamana. Lisäksi mm. soiden ojitus ja metsätalous saavat maaperään sitoutuneen elohopean kiertoon. (Kotanen et al. 2012) Elohopeaa käytetään edelleen kaupallisissa tuotteissa ja teollisuudessa, vaikka esimerkiksi sen käyttö paristoissa ja hammaspaikoissa on vähentynyt voimakkaasti ja elohopealämpömittarit on kielletty. Elohopeaa käytetään pienimuotoisessa ja usein alkeellisessa kullankaivuussa, kloorialkaliteollisuudessa, mittalaitteiden valmistuksessa, releissä ja katkaisimissa sekä mm. Afrikassa suosituissa valkaisuvoiteissa. (Greer et al. 2006, s. 132-133) Fossiilisten polttoaineiden käyttö ja jätteidenpoltto aiheuttavat huomattavia elohopeapäästöjä ilmakehään. Esimerkiksi hiilen poltto aiheutti 66% ihmisen aiheuttamista elohopeapäästöistä vuosituhannen alussa (Mähönen 2002, s. 30) Myös kemian- ja metalliteollisuuden päästöillä on merkitystä. Elohopeayhdisteitä on aiemmin käytetty paperinvalmistuksessa estämään mikrobeista johtuvaa puu- ja paperimassan limoittumista (Forsius 2002) ja laajemminkin saha- ja puunjalostusteollisuudessa. Myös kaivostoiminnan yhteydessä elohopeaa on päässyt vesiin ja ilmakehään. 5

Elohopeaa on levitetty suoraan viljelysmaihin, sillä sitä on käytetty siementen peittausaineissa. Arvioidaan, että peittauksen aiheuttama kuormitus olisi ollut 5g elohopeaa peltohehtaarille (Mäkelä & Kurtto, Penttisen 2002 mukaan, s. 23). Suomessa elohopeaa sisältävien peittausaineiden käyttö kiellettiin vuonna 1992. Elohopea sitoutuu voimakkaasti orgaaniseen ainekseen, kuten humukseen. Näin ollen kaikki ihmistoiminta, mikä lisää humuksen huuhtoutumista vesistöihin tai paljastaa elohopeaa sisältäviä maakerroksia, lisää myös elohopeakuormitusta. Tällaisia ovat mm. tekoaltaiden rakentaminen, vedenkorkeuden säännöstely, turvemaiden kuivaus ja maanmuokkaus sekä avohakkuut metsissä. Samoin ruoppaaminen ja ruoppausmassojen läjitys saa elohopean liikkeelle (Vuorinen 1994, s.101). Hapettomat olosuhteet edistävät metyloitumista eli metallisen elohopean muuttumista metyylielohopeaksi. Kun soita tai vesistöjen hapettomia pohjamutia käsitellään tai veden alle joutuu metsämaata vaikka tekoallasrakentamisen yhteydessä seurauksena on metyylielohopeapäästöjä. Sedimenttien metylaationopeus on moninkertainen järviveteen verrattuna. (Mononen et al. 2011, s.48, Porvari 2003, s.10-11) Ilmalaskeumasta peräisin oleva elohopea kertyy pääasiassa metsämaiden orgaaniseen pintakerrokseen. Pohjoisiin metsäjärviin kertyvä elohopeakuorma riippuu valuma-alueen ja järven pintaalasta sekä valuma-alueelta tulevan elohopean määrästä. Mikäli valuma-alue on soinen, metyylielohopean osuus kuormasta kasvaa. Veden alle joutunut metsämaa vapauttaa humuksesta ja turpeesta epäorgaanista elohopeaa ja orgaanista metyylielohopeaa veteen ja lisää elohopean metyloitumista. Valumavesien ja ilmalaskeuman lisäksi metyylielohopeaa syntyy järvien hapettomassa sedimentissä ja vedessä. (Porvari 2003, s. 10-11). Verta et al. 2010 s.23-24 selvittivät tutkimushankkeessaan suomalaisten järvikalojen luonnollisen kokoisia metallipitoisuuksia myös elohopean osalta. Pääasiallinen tutkimuskala oli ahven. Koska elohopeapitoisuus on kytköksissä orgaanisen aineksen määrään vedessä, sedimenteissä ja kaloissa, luonnollisen kokoiset elohopeapitoisuudet pitää määrittää erikseen erityyppisille järville. Selvityksen tuloksena lopulliset luonnontilaiset ahvenen elohopea-arvot ovat vähähumuksisissa järvissä 0,2mg/kg, humuspitoisissa järvissä 0,22mg/kg ja runsashumuksisissa järvissä 0,25mg/kg. Verta et al. toteavat, että heidän yhteen keräämissään kala-aineistoissa arvot ylittyvät 44 prosentissa vähähumuksisista järvistä, 53 prosentissa humusjärvistä ja 75 prosentissa runsashumuksisista järvistä. Ainakin seuraavien ympäristötekijöiden on arveltu voivan vaikuttaa kalojen metyylielohopeapitoisuuksiin: veden ph, järven karuus, humuspitoisuus, veden väri, valuma-alueen koko suhteessa järven pinta-alaan, järven tilavuus, pohjan happitilanne ja järven kalalajisuhteet (Kleinin mukaan Ripatti 2012, s. 6). Hannu Huuskonen laski vuonna 2005 tekemässään kalojen elohopeaselvityksessä korrelaatioita kalanäytteiden sisältämien elohopeapitoisuuksien ja ympäristötekijöiden välillä. Ainoastaan hauen elohopeapitoisuudella ja järven päällysveden kokonaistyppipitoisuudella oli tilastollisesti merkittävä negatiivinen korrelaatio eli veden ravinteikkuuden kasvaessa kalojen elohopeapitoisuus pieneni. Ilmiö on todettu muissakin tutkimuksissa. Selityksenä voivat olla paitsi kalojen nopeampi kasvu rehevissä vesissä ja erot järvien ravintoverkoissa, niin myös elohopean kiertoa ja biosaatavuutta säätelevät tekijät. Veden värillä, ph:lla, kokonaisfosforipitoisuudella tai hauen ja kuhan keskinäisillä elohopeapitoisuuksilla ei ollut sen sijaan tilastollisesti merkitsevää korrelaatiota Huuskosen tutkimuksessa (Huuskonen 2005, s.22). Useissa muissa selvityksissä on todettu kalojen elohopeapitoi- 6

suuden kasvavan ph:n pienentyessä. Tutkimusten mukaan suurimmat elohopeapitoisuudet havaitaan vesistöjen pienissä latvajärvissä, joilla on suuri valuma-alue suhteessa vesistön tilavuuteen ja korkea humuspitoisuus (Penttinen et al. 2002, s. 24). Hannu Huuskonenkin sai useampia korrelaatioita lasketuksi vuoden 2001 tutkimusaineistollaan. Tuolloin hän osoitti merkitsevän korrelaation veden happamuuden ja hauen elohopeapitoisuuden välillä. Samaten merkitsevä korrelaatio vallitsi avosoiden ja kuusivaltaisten turvemaiden sekä hauen elohopeapitoisuuden välillä. (Huuskonen 2001, s.19) Elohopea kertyy kaloihin pääosin ravinnon mukana, joten ravinnon määrällä, laadulla, ravintoketjun pituudella ja kalojen kasvunopeudella on suuri merkitys elohopeapitoisuuden kehittymiselle. Elohopeapitoisuus voi vaihdella suuresti saman lajin yksilöillä. Jos määrityksiä tehdään kovin pienestä näytemäärästä, sattuma voi vaikuttaa saataviin tuloksiin. Varsinkin suurista järvistä rannalta tai ulapalta pyydettyjen yksilöiden ravinnonkäytössä ja siten elohopeapitoisuuksissa voi olla isoja eroja, mikä myös pitäisi huomioida koejärjestelyissä. (Huuskonen 2005, s.25) 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä kalojen elohopeapitoisuudet ovat alentuneet teollisuuden kuormittamilla alueilla. Kilon painoisissa hauissa pitoisuudet laskivat vuosien 1971-1974 tilanteesta (1,5 mg/kg) vuoteen 1990 mennessä noin puoleen. Puhdistuminen on ollut havaittavissa muun muassa Päijänteellä, missä 1960-luvulla lähes koko alueen hauet olivat syömäkelvottomia (Penttinen et al. 2002, s.24). Verran ym. tutkimus selvitti kirjallisten lähteiden avulla sitä, miten metsäjärvien hauen elohopeapitoisuus on muuttunut 1980-luvulta 2000-luvun alkuun tultaessa. Joka toisen järven haukien elohopeapitoisuus oli laskenut, yhdessä kolmasosassa pysynyt ennallaan ja joka kuudennessa suurentunut. Pitoisuus laski erityisesti vähähumuksisissa ja suurissa järvissä, kun taas ne järvet, joissa elohopeapitoisuus kasvoi, olivat yleensä humuspitoisia pieniä metsäjärviä. (Verta et. al. 2010, s.24) Elohopeapitoisuuden pienentyminen kaloissa, kalan käytölle asetetut rajoitukset ja kalan syöntitottumusten muutokset ovat vähentäneet elohopealle altistumista. Altistumisen arvioitiin pienentyneen lähes puoleen vuosien 1967-1990 välisenä aikana (Louekari ym. Penttisen et al. mukaan 2003, s.24). Kalan sisältämän elohopean aiheuttamista terveysriskeistä tiedottaminen ei ilmeisesti ensi vaiheessa saavuttanut tai vakuuttanut täysin yhtä riskiryhmää, runsaasti kalaa ja erityisesti petokaloja käyttäviä maanviljelijöitä. Heidän altistumisensa pienentyminen tapahtui vasta 1980- luvulla (Louekari ym. Penttisen et al. 2003 mukaan, s. 24). Selvityksessä vuosina 1993-1994 keskimääräinen altistuminen elohopealle ravinnosta oli 6,8 μg henkilöä kohden vuorokaudessa. Kalojen elohopeapitoisuuden vähentäminen poistamalla sitä kalastosta tai valuma-alueelta on vaikeaa. Ainoaksi keinoksi jää jäljellä olevan elohopeakuormituksen pienentäminen edelleen. Huomattavia määriä elohopeaa on sitoutuneena maaperän humuskerrokseen ja vesistöjen sedimenttiin, mistä se vapautuu ravintoketjuun estäen kalojen elohopeapitoisuuksien nopeaa pienenemistä. Alueellisesti on tärkeää kerätä tietoja vesistöjen ja kalojen elohopean määristä, jotta tarvittaessa voidaan antaa suosituksia kalan turvalliselle käytölle (Penttinen et al. 2003, s.25). Suomalaisten keskimääräinen elohopean saanti ravinnosta on vähäistä lukuun ottamatta runsaasti järvien petokaloja ravintonaan käyttäviä. Kalan syöntiä ei siis ole syytä yksioikoisesti vähentää, vaan ennemminkin lisätä kalan suotuisten terveysvaikutusten vuoksi. Eviran antamien kalansyöntisuositusten noudattaminen sen sijaan on aiheellista. Niiden mukaan lasten, nuorten ja hedelmäl- 7

lisessä iässä olevien ei tulisi syödä haukea kuin 1-2 kertaa kuussa, eikä raskaana olevien tai imettävien naisten lainkaan. Päivittäin sisävesikalaa syövien kehotetaan lisäksi vähentämään isojen ahventen, kuhien ja mateiden käyttöä. 4. HANKKEEN TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on selvittää tutkimukseen valittujen vesistöalueiden kalojen elohopeapitoisuuksia ja niissä mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Tämä tapahtuu määrittämällä kalanäytteistä niiden elohopeapitoisuus ja vertaamalla nyt saatavia tuloksia aiempiin. Valvontahankkeen tavoitteena on saada kerätyksi ja jaetuksi tietoa kuluttajille, kalastajille ja valvontaviranomaisille. Saatujen tietojen perusteella ja niitä EY-asetukseen ja Eviran ohjeisiin vertaamalla voidaan tarvittaessa määritellä syöntirajoituksia tai -suosituksia. Vähintään yhtä tärkeänä tavoitteena on kuitenkin myös se, että tutkittu tieto voisi edistää kalan turvallista käyttöä. 5. TUTKIMUSALUE Tutkimusalueeseen kuuluu vesistöalueita Liperin, Outokummun, Polvijärven, Nurmeksen, Valtimon ja Lieksan alueilta. Tutkimusalueella on maa- ja metsätalouden hajakuormituksen lisäksi turvetuotantoalueita, useita kaivosalueita, teollisuuslaitoksia, vesivoimaloita, jätevedenpuhdistamoita ja -asemia sekä kalanviljelylaitoksia. Kunkin tutkittavan vesistöalueen erityispiirteet ja pääasialliset kuormittavat tekijät on esitelty luvussa Vesistöjen tila ja kalojen elohopeapitoisuudet - tuloksia. Vesistöjen biologisia ominaisuuksia on lueteltu tulosten yhteydessä kunkin järven kohdalla. Ruosmanjärvi (Kuvassa numerolla 20) Lieksasta otettiin mukaan tutkimusohjelmaan paikallisten kalastajien aktiivisuuden vuoksi ja koska järvi on virkistyskalastukselle tärkeä. Se puuttuu alkuperäisestä tutkimussuunnitelmasta. Outokummussa sijaitseva Kuusjärvi lisättiin paikallisten kalastajien toivomuksesta selvitykseen tutkimussuunnitelman tekovaiheessa samoista syistä kuin Ruosmanjärvi. Tutkimusalueiden numerointi perustuu alkuperäisen tutkimussuunnitelman numeroimistapaan. 8

Kuva 5.1. Tutkimusalueita Ylä-Karjalassa; 3. Viekijärvi, 11. Kuohattijärvi, 12. Kuokkastenjärvi, 13. Pielinen, 17. Haapajärvi, 18. Koppelojärvi ja 19. Valtimojärvi. Kuva 5.2 Tutkimusalueet Lieksassa: 1. Pielinen Lieksa, 2. Pankajärvi, 3. Viekijärvi, 4. Suomunjärvi ja 20. Ruosmanjärvi. 1

Kuva 5.3 Tutkimusalueet Liperissä, Outokummussa ja Polvijärvellä: 5. Heposelkä, 6. Kuorinka, 7. Orivesi Ukon- ja Telmonselkä, 8. Pyhäselkä ja Pieniselkä, 9. Viinijärvi, 10. Höytiäinen, 14. Sysmäjärvi, 15. Juojärvi ja 16. Kuusjärvi. 6. TUTKIMUSMENETELMÄT Elohopeamääritykset haluttiin tehdä kolmesta kalalajista: ahvenesta, hauesta ja kuhasta. Ahven- ja haukinäytteitä haluttiin kerätä kaikista tutkimusvesistöistä, kuhia vain erikseen valituista kuhan vaikeamman saatavuuden vuoksi. Saaduista samanlajisista kaloista oli tarkoitus tehdä kunkin järven kohdalla kokoomanäyte siten, että kuhunkin näytteeseen otettaisiin kalaa kymmenestä yksilöstä. Tähän tavoitteeseen ei kaikkien vesistöjen osalta päästy sen vuoksi, ettei kaloja saatu tarpeeksi. Näin ollen osa kokoomanäytteistä on tehty pienemmästä yksilömäärästä. Mikäli jotakin kalalajia oli tietystä järvestä saatu enemmän kuin kymmenen kappaletta, päädyttiin teettämään kymmenen kalan kokoomanäyte ja analysoimaan vertailun vuoksi erikseen ylijääneet yksilöt. Ohessa on taulukko saatujen kalanäytteiden määristä järvittäin. Näytteiden määrä ja lopulta analysoitujen näytteiden määrä eivät aivan täysin täsmää, koska laboratorion mukaan pari näytettä oli hylättävä eri syistä. 10

JÄRVI AHVEN KUHA PIENI HAUKI ISO HAUKI YLISUURIA Pielinen Lieksa 13 5 2 1 ha Pankajärvi Lieksa 1 1ha Viekijärvi Lieksa Suomunjärvi Lieksa 2 Heposelkä Liperi 10 Kuorinka Liperi Orivesi Liperi 10 Pyhäselkä,Pieniselkä Liperi Viinijärvi, Polvijärvi 13 xxx 8 3 1ha Höytiäinen Polvijärvi 10 Kuohatti Nurmes 10 3 9 5 Kuokkastenjärvi Nurmes Pielinen Nurmes 15 2 4 Sysmäjärvi Outokumpu 7 2 4 2 1ha Juojärvi Outokumpu xxx 8 8 1 ah Kuusjärvi Outokumpu 5+6 3 15 3 Haapajärvi Valtimo 2 2 1 ha,1 ku Koppelojärvi Valtimo 20 10 6 3 3ku Valtimojärvi Valtimo 20 8 13 1 Ruosmanjärvi Lieksa 13 2 6 3 1 ha Lyhenteet: ah=ahven, ku=kuha, ha=hauki, xxx=ei ollut tarkoitus kerätä Taulukko 6.1 Saadut näytteet järvittäin. Analysoitavien ahventen kokorajauksena oli 50-250g. Haukia haluttiin kahta eri kokoluokkaa; pieniä eli 0,5-1kg ja suuria eli 1,5-3kg painavia. Kuhien kokorajauksena oli 1-2kg. Mikäli jostain järvestä saatiin lisäksi ylisuuria kaloja, näistä tehtiin vertailunäytteitä elohopean kertymisen kartoittamiseksi. Ahvenet toimitettiin näytteiksi muuten kokonaan, mutta niistä poistettiin sisälmykset, pää ja pyrstö. Kuhista ja hauista sen sijaan otettiin ainoastaan näytepala. Pala leikattiin rintaevän takaa kyljestä niin, että sen leveys oli 5-10cm ja pituus kyljen mitta selästä vatsaan. 11

Kuva 6.2 Viinijärven näyteahvenia matkalla tutkimuksiin. Kuva Timo Paakkunainen. Kuva 6.3 Viinijärven pienten haukien näytteitä matkalla tutkimuksiin. Kuva Timo Paakkunainen. Kalanäytteet toimitettiin Helsinkiin, jossa ne tutkittiin MetropoliLab Oy:n laboratoriossa. Ohessa on vastuukemisti Timo Lukkarisen menetelmäkuvaus elohopeamäärityksestä: Elohopean määrittäminen tehtiin LECO AMA 254-analysaattorilla. Näyte punnitaan nikkeliruuheen, joka siirretään katalyyttiputkeen (kuivaus ja sen jälkeen hajotus lämpötilassa 550 C). Hapettimena ja kantajakaasuna toimiva happi kuljettaa vapautuvat elohopeahöyryt amalgamaattoriin, jossa on kullalla päällystetty laaja kontaktipinta. Riittävän odotusajan jälkeen amalgamaattoria kuumennetaan, jolloin elohopea vapautuu ja siirtyy kaasukyvettiin, missä määritys tapahtuu ato- 12

miabsorptioperiaatteella. Analyysin määritysraja on 0,05 mg/kg ja mittausepävarmuus +/- 20 %. Analyysitulokset on ilmoitettu tuorepainona. (Sähköpostiviesti Timo Lukkariselta 7.11.2014) 7. RAHOITTAJAT Hankkeeseen ovat antaneet rahallista tukea ELY-keskus, Pankaboard Oy, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, Vapo Oy, Lieksan kaupunki, Nurmeksen kaupunki, Valtimon kunta, Liperin kunta, Outokummun kaupunki ja Polvijärven kunta. Terveystarkastajat vastasivat näytteiden vastaanotosta ja niiden keräämisen edistämisestä niissä kunnissa, joissa tutkimusalueita oli. Näytteiden keräystä edistettiin olemalla yhteydessä paikallisiin kalastajiin ja mediaan. 8. TAUSTA-AINEISTOA ELOHOPEAPITOISUUKSILLE Pohjois-Karjalan Elinkeino, Liikenne- ja Ympäristökeskus eli ELY-keskus tekee elohopeaseurantaa maakunnan vesistöissä. Viimeisimmät, vuosien 2010-2014, mittaustulokset löytyvät viranomaistietopalvelu Hertan KERTY-rekisteristä. Tiedot ovat olleet tämän tutkimuksen käytössä. ELY: n elohopeamittausten tulokset eivät ole täysin yhteensopivia oman hankkeemme tulosten kanssa, sillä tässä projektissa on käytetty hivenen erilaisia tutkimusmenetelmiä. ELY:n tulokset on esitetty kunkin tutkimusvesistömme tietojen yhteydessä vertailuaineistona siten, että mikäli järvestä on ollut elohopeaseurantatietoja, ELY:n viimeisimmän näytteenoton tuloksista on laskettu keskiarvot. 9. VESISTÖJEN TILA Pohjois-Karjalan vesienhoidon toimenpideohjelma luokittelee pintavesimuodostumien tilaa kahdella tavalla: vesistöjen ekologisen ja kemiallisen tilan perusteella. Ekologinen tila määritellään biologisten laatutekijöiden, kuten kasviplanktonin, pohjaeläinten, vesikasvien ja kalojen perusteella ja niiden vasteilla erilaisiin ympäristön tilaa muuttaviin tekijöihin. Vesien kemiallinen tila puolestaan määritellään hyväksi, mikäli vesiympäristölle vaarallisista tai haitallisista aineista annetut laatunormit eivät ylity. (Mononen et al. 2011, s. 32 33) Pohjois-Karjalan ekologisen tilan perusteella luokitetuista järvistä erinomaisessa kunnossa on 14%, hyvässä 78% ja 8% on hyvää heikommassa tilassa. Luokiteltujen jokien pituudesta 6% on erinomaisessa kunnossa, 60% hyvässä ja 34% hyvää heikommassa tilassa. Tyydyttävään tai sitäkin heikompaan tilaan on luokiteltu 19 järveä ja 26 jokea. Ongelmana luokituksessa on, että vajavaisen tiedon vuoksi yli 60% vesimuodostumista on toistaiseksi luokittelematta näillä kriteereillä. (Mononen et al. 2011, s.33) Pohjois-Karjalan pintavesien kemiallista tilaa heikentää paikoitellen niiden nikkelipitoisuus, joka on osin luontaisesti kohonnut. Kemiallinen tila on luokiteltu kaikissa muissa mukaan otetuissa koh- 13

teissa hyväksi paitsi Sysmäjärvessä, jossa se on arvioitu hyvää huonommaksi (Mononen et al. 2011, s. 33). 10. VESISTÖJEN TILA JA KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDET- TULOKSIA Näytekalat kuuluivat seuraaviin kokoluokkiin: ahvenet 50-250g, pienet hauet 0,5-1,5kg, isot hauet 1,5-3,0kg ja kuhat 1,0-2,0kg. Näitä suuremmat kalat on testattu erikseen ylisuurina. Jokaisen järven samanlajisista näytekaloista oli tarkoitus tehdä kokoomanäytteet, joihin otettaisiin kymmenen kalan syöntikelpoinen osa. Osassa tapauksista kaloja ei saatu näin paljon. Tällöin kokoomanäytteet tehtiin harvemmista yksilöistä. Kokoomanäytteisiin käytetyt yksilömäärät on ilmoitettu tulosten yhteydessä, mikäli näytteeseen oli käytetty yli tai alle kymmenen kalaa. Mikäli jostain järvestä saatiin enemmän kuin kymmenen kalaa, määritettiin ylimääräiset pääsääntöisesti erikseen. Vuoden 2005 hankkeessa kalojen kokoluokat olivat erilaiset; sekä hauet että kuhat jaettiin 0,5-1,5kg painaviin pieniin ja 1,5-2,5kg painaviin suuriin kaloihin, kun taas tässä selvityksessä vain hauella oli kaksi eri kokoluokkaa. Kaikki kuhat olivat vuoden 2014 hankkeessa kokoluokassa 1-2kg tai sitten ylisuuria. Eri luokittelu heikentää tulosten vertailtavuutta jossain määrin, mutta joka tapauksessa kahta tulosta vertailemalla voidaan tehdä ainakin suuntaa-antavia päätelmiä alueen kalojen elohopeapitoisuuksista ja niiden kehityksestä. 10.1 Pielinen Pielinen kuuluu pinta-alaltaan Suomen suurimpien järvien joukkoon. Suuren koon ja alueellisesti vaihtelevan vedenlaadun takia järveltä valittiin tutkimukseen mukaan kaksi tutkimusaluetta; Mönninselkä Lieksassa ja toinen Nurmeksen alueelta. Pielisen on arvioitu ekologisten mittarien perusteella olevan hyvässä tilassa, joskin sen lahtialueilla on havaittavissa negatiivisia muutoksia. Koko Pielisen reitillä valtaosa ihmistoiminnan aiheuttamasta ravinnekuormituksesta on peräisin hajapäästöistä maa- ja metsätaloudessa ja hajaasutuksesta. Myös pistemäisellä ravinnekuormituksella on merkitystä. Pistekuormitusta aiheutuu Lieksan, Nurmeksen ja Juuan taajamista ja kalankasvatuksesta (Mononen et al. 2011, s. 77). Koko Pohjois-Karjalan suurin vesistökuormittaja on Enocell Oy:n Uimaharjun tehdas Pielisen eteläosassa. Tehdas päästi vuosina 2000-2007 noin 7 800 tonnia happea kuluttavaa orgaanista ainesta, 2300kg fosforia ja 47 000kg typpeä vuodessa (Mononen et al. 2011, s.43). Pielinen kuuluu suuriin humusjärviin (Hertta-järjestelmä). Sen vesiala on 894, 207km² ja tilavuus 8,999km³, suurin syvyys 61m ja keskisyvyys 10,06m ja rantaviiva 1717, 9km. Lieksan Mönninselän keskimääräinen väriluku avovesikaudella on noin 90mg Pt/l ja Nurmeksen edustalla 70mg Pt/. Vesi on lievästi hapanta, samojen keskiarvojen perusteella ph on Mönninselällä 6,6 ja Nurmeksessa 6,7. Kokonaistyppipitoisuuden keskiarvo puolestaan on Mönninselällä 270µg/l ja Nurmeksessa 14

480µg/l (Huuskonen 2005, s.7). Nurmeksen typpimäärät ovat tasoilla, jotka määrittävät järven lievästi reheväksi, kun taas Lieksan typpimäärän perusteella järvi olisi karu. ELY:n kalaelohopeaseurannassa ei ole näytteenottopistettä Mönninselällä, vaan lähin on Suurselällä. Vuoden 2012 tuloksissa ahvennäytteiden keskimääräinen elohopeapitoisuus siellä oli 0,81mg/kg eli huomattavasti yli sallitun arvon (KERTY-rekisteri). ELY:n kalaseurannan näytteiden paino ei ole tiedossa. Edellisessä Kalojen elohopeapitoisuus -hankkeessa vuonna 2005 Mönninselältä saatiin näytteeksi vain neljä pientä haukea ja yksi ylisuuri. Pienten haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,6mg/kg ja ylisuuren yksinään analysoidun 4,15kg painaneen 0,88mg/kg (Huuskonen 2005, s.16). Tässä hankkeessa yhdeksästä Lieksan ahvenesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,2mg/kg. Mönninselän ahvenia testattiin myös yksittäin; erikseen testattujen elohopeapitoisuudet olivat 0,15, 0,09 ja 0,18mg/kg. Omien tuloksiemme perusteella Pielisen ahventen elohopeapitoisuus ei ole lainkaan niin huolestuttava kuin mitä ELY:n tulokset antoivat olettaa. Toisaalta näytteenottopaikka ei ole vertailuaineistossa sama, eivätkä näytekalat välttämättä ole samankokoisia. Pielisen Lieksaan kuuluvalta alueelta tehtiin kokoomanäyte viidestä kuhasta. Niiden elohopeapitoisuus oli 0,4mg/kg eli sallitun rajoissa. Pieniä haukia saatiin Lieksasta tällä kertaa vain kaksi kappaletta. Niistä tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,45mg/kg eli sallitun rajoissa. Aineisto on pieni, mutta näiden tulosten perusteella Mönninselän pikkuhaukien elohopeapitoisuus näyttäisi olevan laskussa. Lieksasta ei saatu tänä vuonna lainkaan 1,5 3,0kg painavia haukia, vaan ainoastaan yksi ylisuuri. 4,3kg painaneen hauen elohopeapitoisuus oli 0,5mg/kg eli sekin oli sallitun rajoissa. 15

Kuva 10.1 Pielisen Mönninselän haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. ELY:n kalaelohopeaseurannassa Nurmeksen näytteenottopiste sijaitsee Kynsiniemessä. Vuoden 2012 ahvennäytteiden keskimääräinen elohopeapitoisuus siellä oli 0,21mg/kg.(KERTY-järjestelmä) Edellisessä Kalojen elohopeapitoisuus -hankkeessa vuonna 2005 Pielisestä Nurmeksen edustalta saaduista pienistä hauista tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,32mg/kg. Suuremman kokoluokan näytteestä analysoitiin arvo 0,57mg/kg. Kuhien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,27mg/kg. Yksinään analysoidun 1,88kg:n painoisen kuhan tulos ylitti niukasti sallitun pitoisuuden ollen 0,52mg/kg. (Huuskonen 2005, s.15) Nurmeksesta pyydetyistä Pielisen ahvenista tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus on tässä hankkeessa ainoastaan 0,18mg/kg. Tämän lisäksi määritettiin erikseen viiden ahvenen elohopeapitoisuudet: 0,37mg/kg, 0,38mg/kg, 0,33mg/kg, 0,57mg/kg ja 0,19mg/kg. Erikseen tutkituista kaloista yksi ylitti sallitun enimmäispitoisuuden. Nurmeksesta pyydettiin kaksi kuhaa, joiden kokoomanäytteen tulos oli 0,36mg/kg. Tulos oli hyväksyttävän rajoissa. 16

Kuva 10.2 Pielisen Nurmeksen puoleisesta osasta pyydettyjen kuhien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. Neljästä Nurmeksesta pyydetystä pikkuhauesta tehdyn kokoomanäytteen tulos oli 0, 36mg/kg, mikä oli hivenen suurempi kuin edellisessä tutkimuksessa, mutta edelleen sallitun rajoissa. 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0 Nurmeksen edustan ahventen elohopeapitoisuuksia mg/kg Kuva 10.3 Pielisen Nurmeksen puoleisesta osasta pyydettyjen ahventen elohopeapitoisuuksia mg/kg vuonna 2014. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.2. Pankajärvi Lieksanjoen alueella sijaitseva Pankajärvi on Pielisen reitin suurin säännöstelty järvi. Sitä säännöstellään Pankakosken voimalaitospadolla (Mononen et al. 2011, s. 50). Järvi on hydrologismorfologisen muuttuneisuuden arvioinnissa asetettu luokkaan välttävä (Mononen et al. 2011,s.55). Vedenkorkeuden voimakas vaihtelu säännöstelyn yhteydessä voi olla yksi riskitekijä elohopean lisääntyneelle huuhtoutumiselle vesistöön. 17

Pankajärven arvioidaan olevan ekologisten mittarien valossa hyvässä tilassa (Mononen et. al, 2011, s.34). Se kuuluu hyvin lyhytviipymäisiin järviin (Hertta-järjestelmä). Sen tilavuus on 0,09036km³ ja vesiala 23,75km² suurin syvyys 17,5m, keskisyvyys 3,8 1m ja rantaviiva 121,1km (Hertta-järjestelmä, Järviwiki). Se on runsashumuksinen, keskimääräiseltä väriluvultaan 100mg Pt/l ja hapan ph 6,3. Kokonaistypen keskiarvo päällysvedessä avovesikaudella on Huuskosen mukaan 300µg/l, mikä kuuluu luokkaan karu (Huuskonen 2005, s.7). Vuoden 2005 Kalojen elohopeapitoisuus -hankkeessa Pankajärven pienten haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,53mg/kg ja suurten 1mg/kg Yksittäin määritetyn 4,6kg painaneen hauen arvo ylitti sallitun ollen 1,1mg/kg. (Huuskonen 2005, s.21) Tämänkertaisessa hankkeessa Pankajärvestä saatiin näytteiksi ainoastaan kaksi haukea; yksi pieni ja yksi ylisuuri. Pienen hauen elohopeapitoisuus oli 0,42mg/kg ja ylisuuren 4,6kg painaneen hauen 0,97mg/kg eli juuri ja juuri sallitun rajoissa. Kuva 10.4 Pankajärven haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.3 Viekijärvi Viekijoen valuma-alueella sijaitseva Viekijärvi on luokiteltu ekologisten indikaattorien perusteella tilaltaan heikentyneeksi, tarkemmin sanottuna tyydyttäväksi. Hertta-järjestelmän mukaan sen uskotaan kuitenkin paranevan vuoteen 2015 mennessä hyvä-luokkaan. Järven syvänteissä on happivajetta, mikä kielii rehevöitymisestä, joka onkin järven tilaa uhkaava ongelma. Klorofylli-a-arvon alentaminen ravinnekuormitusta vähentämällä ja veden laadun parantaminen on asetettu Viekijärven tavoitteiksi Vesienhoidon toimenpideohjelmassa (Mononen et al. 2011, s. 69). Järven pinta-ala on 24,82km² ja vesitilavuus 0,1446km³, suurin syvyys 23,2m, keskisyvyys 5,82m ja rantaviivan pituus 75,5km (Järviwiki). Järvi kuuluu runsashumuksisiin ja sen väriluku on 130mg Pt/l 18

(Hertta-järjestelmä). Järven ph on lievästi hapan 6,7 ja kokonaistyppipitoisuus 500µg/l, joka tarkoittaa lievästi rehevää järveä (Huuskonen 2005, s.7). Vuoden 2005 Kalojen elohopeapitoisuus -hankkeessa Viekijärvestä saatujen pienempien haukien kokoomanäyte antoi arvoksi 0,48mg/kg ja isompien 0,67mg/kg. Yksinään määritetyn 9kg painaneen hauen elohopeapitoisuus oli yli sallitun rajan, 1,1mg/kg. Pienten kuhien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,39mg/kg. (Huuskonen 2005, s.20) Tässä hankkeessa Viekijärvestä ei saatu näytteitä. 10.4 Suomunjärvi Suomunjoen valuma-alueella Patvinsuon kansallispuistossa sijaitseva Suomunjärvi kuuluu keskikokoisiin humusjärviin, väriluku on 50mg Pt/l. Vaikka järvi sijaitsee kansallispuistossa, aiempien vuosikymmenten suo-ojitukset ovat vaikuttaneet sen tilaan ja päästäneet veteen myös elohopeaa. Nyttemmin suo-ojia on osin tukittu soiden entistyksen yhteydessä. Suomunjärvi on ekologisten indikaattorien valossa erinomaisessa tilassa. Se on lievästi tummavetinen ja lievästi hapan (ph 6.6). Typen kokonaispitoisuus on 250µg/l, mikä tarkoittaa sen olevan niukkaravinteinen järvi. (Huuskonen 2005, s.6 7) Järven pinta-ala on 6,63km² ja tilavuus 0,0367km³, suurin syvyys 23,6m, keskisyvyys 5,54m ja rantaviivan pituus 36,8km (Hertta-järjestelmä, Järviwiki). Vuoden 2005 Kalojen elohopeapitoisuus -hankkeessa pienempien haukien kokoomanäytteen arvoksi saatiin 0,64mg/kg. Suurempien haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,87mg/kg ja yksinään määritetyn yli kolmekiloisen hauen 1,1mg/kg eli yli sallitun pitoisuusrajan (Huuskonen 2004, s.22). Tämänvuotisessa tutkimuksessa Suomunjärvestä saatiin vain kaksi pientä haukea. Niiden elohopeapitoisuus oli 0,74mg/kg. Mikäli pienestä otoksesta jotain voi päätellä, haukien elohopeapitoisuus olisi kasvussa, vaikkakin pitoisuudet ovat vielä sallitun rajoissa. 19

1,1 1 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0 Suomunjärvi, pienet hauet Vuosi 2005 Vuosi 2014 Pienet hauet, mg/kg Kuva 10.5 Suomunjärven pienten haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.5 Ruosmanjärvi Vapaa-ajankalastajien itsensä tutkimukseen mukaan haluama Ruosmanjärvi on Pielisen reitillä sijaitseva matala vähähumuksellinen järvi, jonka väriluku on 29mg Pt/l. Sekä ekologinen että kemiallinen luokittelu sijoittaa järven luokkaan hyvä. Järveä on uiton yhteydessä säännöstelty, mutta uitto on päättynyt jo 1945 ja uittopato purettu 1975. Vesialaa järvellä on 2,54km², tilavuus 0,00732km³, suurin syvyys 12,5m, keskisyvyys 2,89m ja rantaviiva 17,8km. Viimeisimpien ympäristöhallinnon mittausten mukaan ph metrin syvyydessä oli 6,5 eli lievästi hapan ja kokonaistyppipitoisuus 310mg Pt/l. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) Ruosmanjärvi ei ollut mukana edellisessä Kalaelohopea -hankkeessa vuonna 2005, eikä se kuulu ELY-keskuksen kalaelohopea-seurantaan. Tässä hankkeessa ahventen kokoomanäytteen elohopeapitoisuudeksi saatiin 0,32mg/kg. Lisäksi määritettiin erikseen kolmen ahvenen elohopeapitoisuudet, jotka olivat 0,32mg/kg, 0,34mg/kg ja 0,32mg/kg eli kaikki tulokset olivat sallitun rajoissa. 20

0,6 Ruosmanjärven ahventen elohopeapitoisuuksia 0,5 0,4 0,3 0,2 mg/kg 0,1 0 ahvenkokooma ahven 1 ahven 2 ahven 3 Kuva 10.6 Ruosmanjärven ahventen elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. Kuudesta pienestä hauesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,83mg/kg ja kolmesta isosta hauesta tehdyn kokoomanäytteen pitoisuus oli 0,88mg/kg. Ylisuuren, 3,4kg painaneen hauen elohopeapitoisuus oli 0,84mg/kg. Kaikki haukien elohopeapitoisuudet olivat sallittujen rajoissa. Kuva 10.7 Ruosmanjärven haukien elohopeapitoisuuksia vuonna 2014. Punainen kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 21

10.6 Heposelkä Oriveden Heposelkä kuuluu suuriin vähähumuksisiin järviin. Sen väriluku on 29mg Pt/l. Järven luokitus ekologisin mittarein on tyydyttävä ja kemiallisin hyvä. Vesipinta-alaa järvellä on 601,30km² ja sen tilavuus on 5,5067km³, suurin syvyys 34m ja keskisyvyys 9,16m (Hertta-järjestelmä, Järviwiki). Keväällä 2014 metrin syvyydestä otetun ph-näytteen tulos oli 6,9 eli lievästi hapan ja kokonaistyppipitoisuus 510µg/l eli lievästi rehevä (Hertta). Heposelälle valmistunut toimenpideohjelma tähtää siihen, että järven rehevöitymistä saataisiin kuriin etenkin kasviplanktonin määrää suitsimalla. Tämä tapahtuisi sekä sisäistä että ulkoista kuormitusta vähentämällä. Savo-Karjalan Ympäristötutkimuksen toteuttamassa velvoitetarkkailuohjelmassa vuodelta 2008 Sysmäjärvi-Heposelkä-aluetta tarkkaillaan Mondo Minerals Oy:n, Finn Nickel Oy:n (nykyinen Vulcan Hautalampi Oy), Outokummun kaupungin ja Viinijärven kalalaitoksen puolesta. Kalataloustarkkailussa vuodelta 2012 mitattiin Heposelän kaloista seuraavanlaisia raskasmetallipitoisuuksia: arseenipitoisuus alle 0,1mg/kg, nikkeli alle 0,05mg/kg ja sinkki ahvenissa 3,5mg/kg ja hauissa 8,2mg/kg. Ainoastaan sinkkipitoisuudet näyttivät kasvaneen, muut tutkitut pitoisuudet olivat alhaisia. (Savo-Karjalan Ympäristötutkimus 2012, s.9) Sysmäjärvi Heposelän alueella toteutetaan myös vuonna 2010 uudistetun yhteistarkkailuohjelman mukaista vesistöseurantaa. Vuoden 2013 tulosten perusteella Heposelässä on rehevöitymiseen ja siihen liittyvään happikatoon liittyviä ongelmia. Heposelän vedenlaatua tarkkaillaan kahden näytteenottoaseman kautta. Maaliskuussa 2013 alusveden happitilanne oli varsinkin syvemmällä sijaitsevalla havaintoasemalla selvästi heikentynyt ja siellä oli havaittavissa heikentyneestä happitilanteesta johtuvaa ravinteiden ja raudan, sekä varsinkin mangaanin nousua. Syyskuun alussa Heposelän molempien mittauspisteiden alusvesi oli lähes hapetonta. Päällysveden veden laatu oli molemmilla asemilla kokonaisuudessaan hyvä, kokonaisfosforipitoisuuksien perusteella asemat olivat luokiteltavissa lievästi reheviksi. Kuparin, nikkelin ja sinkin pitoisuudet olivat asemilla pieniä. Sähkönjohtavuus oli molempien asemien vedessä hieman koholla, muuten selvää kuormitusvaikutusta ei ollut havaittavissa. Avovesikauden kolmen klorofylli-a:n pitoisuuden perusteella asemat luokittuivat reheviksi. (Puranen 2014, s.4) Heposelän eteläisellä alueella tehtiin ELY:n toimesta elohopeamittauksia vuonna 2011. Tuolloin tutkittujen ahventen elohopeapitoisuuksien keskiarvo oli 0,21mg/kg. Kesällä 2014 Heposelällä tehdyissä mittauksissa ahventen pitoisuuksien keskiarvo oli 0,4mg/kg. Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden tutkimuksessa saatiin Heposelästä tänä vuonna vain 10 kuhaa. Niistä tehdyn kokoomanäytteen elohopea-arvo oli 0,21mg/kg eli sallitun rajoissa. 22

Kuva 10.8 Heposelän ahventen ja kuhien elohopeapitoisuuksia mg/kg ELY-keskuksen ja Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden tutkimuksissa. ELY:n tulokset ovat usean näytteen keskiarvoja, oma tulos kokoomanäytteen tulos. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.7 Kuorinka Kuorinka kuuluu pieniin ja keskikokoisiin vähähumuksisiin järviin. Sen väriluku on ainoastaan 5mg Pt/l eli väritön. Järvi on karu. Järven ekologinen ja kemiallinen luokitus on luokassa hyvä. Kuorinkaa säännöstellään ja sen hydrologis-morfologinen arvosana on tyydyttävä. Järven pinta-ala on 12,92km² ja tilavuus 0,13583km³, suurin syvyys 31,6m, keskisyvyys 10,52m ja rantaviiva 22,0km. Järven veden viipymä on erittäin pitkä, lähes 12 vuotta. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) ELY-keskuksen määrityksessä vuodelta 2013 ph metrin syvyydessä oli Kuoringassa 7,2 eli lievästi emäksinen ja kokonaistyppipitoisuus 190µg/l eli karu. (Hertta-järjestelmä) Kuoringalla on Natura 2000-alue, joka on perustettu turvaamaan vesiluontotyyppiä nimeltä hiekkamaiden niukkamineraaliset ja niukkaravinteiset järvet, joissa on runsaasti pohjaversoiskasvillisuutta (3110). Järvessä on paikoitellen nähtävissä merkkejä rehevöitymisestä, mikä on erityisen tuhoisaa sen suojeluarvoille. Järveen kohdistuvaa ravinnekuormitusta on välttämätöntä vähentää. (Mononen et al. 2011, s. 79) Tässä hankkeessa Kuoringasta ei saatu näytteitä. 23

10.8 Orivesi Telmonselkä/Ukonselkä Oriveden Pyhäselän alue on tyypillistä Järvi-Suomea, jossa vesistöt ovat suuria, luontaisesti karuja ja melko kirkasvetisiä. Vedet kertyvät Oriveteen suurelta 28 000 neliökilometrin valumaalueelta, josta kolmannes on Venäjän puolella. (Mononen et al. 2011, 31) Orivesi kuuluu suuriin humusjärviin ja sen väriluku on 50mg Pt/l. Järven vesiala on 601,30km², tilavuus 5,5067km³ ja keskisyvyys 9,16m. Järven tila sekä ekologisen että kemiallisen luokituksen perusteella on erinomainen. ELY-keskuksen määrityksen mukaan vuonna 2008 metrin syvyydessä Telmonselällä ph oli 6,9 eli lievästi hapan ja kokonaistyppipitoisuus oli 410µg/l eli lievästi rehevä. Orivesi on osa Oriveden-Pyhäselän saaristot -Natura-aluetta, jossa on erittäin uhanalaisen saimaannorpan tärkeitä pesimä- ja elinalueita, pääosin Oriveden puolella. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) Ely:n kalaelohopeaseurannassa vuodelta 2013 Telmonselän ahvennäytteiden pitoisuuksien keskiarvo on 0,22mg/kg ja Ukonselän 0,31mg/kg. (KERTY-rekisteri) Tämänvuotisessa Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden hankkeessa Orivedestä saatiin ainoastaan 8 kuhaa. Niistä tehdyn kokoomanäytteen elohopea-arvo oli 0,24mg/kg eli sallitun rajoissa. 0,6 Oriveden kalojen elohopeatuloksia 0,5 0,4 0,3 0,2 ahven kuha 0,1 0 ELY Telmonselkä 2013, keskiarvo, mg ELY 2013, Ukonselkä, keskiarvo, mg Oma kokoomanäyte, mg Kuva 10.9 Oriveden kalojen elohopeatuloksia mg/kg. ELY-keskuksen ahvennäytteistä on laskettu keskiarvot, oman kuhanäytteen tulos on kokoomanäytteestä. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 24

10.9 Pyhäselkä ja Pieniselkä Pyhäselkä kuuluu suuriin humusjärviin. Sen väriluku on 70mg Pt/l.Järven vesiala on 361,10km 2, tilavuus 3,1624km³, suurin syvyys 67m, keskisyvyys 8,76m ja rantaviivan pituus 548,2km. Järven ph oli ELY-keskuksen vuonna 2014 Pyhäsaaren kohdalta ottamassa näytteessä metrin syvyydessä 6,8 eli lievästi hapan ja kokonaistyppipitoisuus 420µg/l eli lievästi rehevä. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) Järven tila on sekä ekologisin että kemiallisin mittarein hyvä. Suurin osa niin typen kuin fosforinkin kuormituksesta järveen tulee maataloudesta. Fosforin osalta myös haja-asutuksen aiheuttamalla kuormituksella on merkitystä. (Mononen et al. 2011, s.40) Pyhäselän osalta ELY-keskus kerää elohopeaseurantaa varten näytteitä vain yhdestä paikasta, joka sijaitsee Reijolassa, nykyisen Joensuun alueella. Sen alueen ahventen keskimääräiseksi elohopeapitoisuudeksi tulee vuoden 2012 mittausten perusteella 0,13mg/kg. (KERTY-rekisteri) Tässä hankkeessa Pyhäselästä tai Pieniselästä ei saatu näytteitä. 10.10 Viinijärvi Tutkimuksessa oli mukana Polvijärven puoleinen osa Viinijärveä, joka kuuluu järven läntiseen osaan. Läntinen osa on tilaltaan huonommassa kunnossa kuin itäinen. Viinijärvi on suuri vähähumuksinen järvi, sen väriluku on 29mg Pt/l. ELY-keskuksen vuonna 2014 tekemässä mittauksessa ph metrin syvyydessä Liperin alueella olleella mittauspisteellä oli 6,8 eli lievästi hapan ja kokonaistyppipitoisuus vuonna 2013 410µg/l eli lievästi rehevä. Vesialaa Viinijärvellä on 134,91km 2, tilavuus 0,7860km³, keskisyvyys 5,83m, suurin syvyys 58,3m ja rantaviivaa on 436,5km. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) Järven ekologinen tila on tyydyttävä ja kemiallinen hyvä. Happitilanteessa syvien alueiden pohjalla on ongelmia ympärivuotisesti, mikä kiihdyttää sisäistä kuormitusta. Veteen kohdistuvan ulkoisen kuormituksen painopiste on niin typen kuin fosforinkin osalta selkeästi maataloudessa. Järvellä on myös kalankasvatusta. (Hertta-järjestelmä) Sysmäjärvi-Heposelän yhteistarkkailussa on yksi mittausasema myös Viinijärven Kirkkoselällä. Vuoden 2013 seurannassa Kirkkoselän syvänteessä oli happitilanne selvästi heikentynyt maaliskuussa. Toisella havaintokerralla syyskuun alussa vesi oli lähes tasalaatuista, koska kesän lämpötilakerrostuneisuus oli purkautunut ja mahdollisesti hapettomampi alusvesi sekoittunut. Maaliskuun niukkahappisuus aiheutti selvää raudan ja mangaanin kertymistä alusveteen, mutta melko vähäistä fosforin sisäistä kuormaa. Maaliskuussa kuormitusvaikutukseen viittasi alusveden lievästi kohonnut sähkönjohtavuus ja nikkelipitoisuuden kasvaminen. Loppukesän mittauskerralla nikkelin 25

pitoisuus jäi pieneksi, samoin alhaisia olivat myös mm. sulfaatin ja arseenin pitoisuudet. Kesäaikaisten klorofyllipitoisuuksien ja veden fosforipitoisuuden perusteella Viinijärven lahti oli luokiteltavissa lähinnä lievästi reheväksi. (Puranen 2014, s.2) ELY-keskuksen vuonna 2012 Polvijärven Murtoniemessä ottamista Viinijärven ahvennäytteistä laskettu elohopeapitoisuuden keskiarvo oli 0,14mg/kg. (KERTY-rekisteri) Tämän vuoden projektissa saatiin Viinijärvestä hyvin ahvennäytteitä. Kymmenestä kalasta tehtiin kokoomanäyte, jonka elohopeapitoisuus oli 0,16mg/kg. Lisäksi kahdesta ahvenesta tehtiin määritykset erikseen; 0,09 ja 0,07mg/kg. Kuva 10.10 Viinijärven ahventen elohopeapitoisuuksia mg/kg. ELY:n tulos on usean näytteen keskiarvo, Omat yksittäiset testattiin erikseen ja kymmenestä tehtiin kokoomanäyte. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. Kahdeksasta pienestä hauesta tehtiin kokoomanäyte, jonka elohopea- arvoksi saatiin 0,21mg/kg. Kolmesta isosta hauesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuuskin oli matala, 0,2mg/kg. Ylisuuren erikseen määritetyn hauen elohopeapitoisuus oli sekin hyväksyttävällä tasolla 0,46mg/kg. 26

Kuva 10.11 Viinijärven haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Pienistä ja isoista hauista tehtiin kokoomanäytteet, ylisuuri määritettiin erikseen. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.11 Höytiäinen Höytiäinen on karu, suuri ja vähähumuksinen järvi, jonka väriluku on 25mg Pt/l. ELY-keskuksen vuonna 2012 Koirasaaren edustalta metrin syvyydestä ottamassa ph-näytteessä tulos oli 6,4 eli hapan ja kokonaistyppimäärä 670µg/l eli rehevä. Järven vesiala on 282,64km 2, tilavuus 3,1919km³, suurin syvyys 59m, keskisyvyys 11,29m ja rantaviiva 538,4km. Höytiäisen ekologinen ja kemiallinen tila on hyvä. Järven hydrologis-morfologinen luokitus on tyydyttävä johtuen ihmisen runsaasta vaikutuksesta mm. laskusuuntaan. Höytiäisen vedenkorkeutta säännöstellään. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) Vuoden 2001 Kalojen elohopeapitoisuus-selvityksen mukaan pitoisuudet Höytiäisellä olivat pieniä: haukinäytteiden keskimääräinen elohopeapitoisuus oli 0,36mg/kg, ahventen kokoomanäytteen tulos oli 0,21mg/kg ja mateiden kokoomanäytteen tulos 0,46mg/kg. (Huuskonen 2001, s.16) Vuodelta 2012 olevien, Höytiäisestä Kontiolahden Sikosenselältä otettujen ELY-keskuksen ahvennäytteiden keskimääräinen elohopeapitoisuus oli 0,11mg/kg. (KERTY) Tämänvuotisessa hankkeessa Höytiäisen ahventen kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli pieni, 0,1mg/kg eli vielä tuntuvasti vuoden 2001 tuloksia pienempi. Muita näytteitä ei onnistuttu saamaan. 27

Kuva 10.12 Höytiäisen ahventen elohopeapitoisuus mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.12 Kuohattijärvi Saramojoen valuma-alueella sijaitseva Kuohattijärvi on ekologisen luokittelun perusteella hyvässä kunnossa (Mononen et al. 2011, s. 34). Sen kunnon odotetaan paranevan vielä tästäkin, sillä seuraavalla vesienhoidon toimenpideohjelmakaudella luokitus on ekologisten mittarien mukaan erinomainen (Hertta). Järven valuma-alueella on tehty aiemmin laajoja metsätaloustoimenpiteitä, joiden seurauksena mm. kiintoaine- ja ravinnekuormitus kasvoi.tämän tilanteen korjaamiseksi järvellä on 1990-luvun lopusta lähtien toteutettu kunnostushankkeita, joiden tarkoituksena on ollut hajakuormituksen vähentäminen ja järven kalatalous- ja virkistyskäyttöarvon parantaminen (Huuskonen 2005, s.5, Hertta-järjestelmä. Järveä myös säännösteltiin uiton tarpeisiin, mutta puunuitto päättyi jo 1954. Kuohattijärvi kuuluu keskikokoisiin humusjärviin. Sen väriluku on 60mg Pt/l. Järvi on lievästi hapan, keskimääräinen ph 6,5. Typen kokonaismäärän keskiarvo päällysvedessä on 270 µg/l eli karu (Huuskonen 2005, s.7). Järven tilavuus on 0,06055km³, vesiala 10,81km², suurin syvyys 18m, keskisyvyys 5,6m ja rantaviiva 29,22km. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) Pohjois-Karjalan ELY-keskus keräsi Kuohattijärveltä ahvenia elohopeamääritykseen vuonna 2013. Saaduista tuloksista laskettu kymmenen näytteen keskiarvo oli 0,15mg/kg (KERTY-rekisteri). 28

Vuoden 2005 kalaelohopeatutkimuksessa pienempien haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,55mg/kg ja suurempien 0,63mg/kg. Kuhien pienemmän kokoluokan (tuolloin 0,5-1,5kg) kokoomanäytteen tulos oli 0,39mg/kg ja isomman (painoltaan 1,5 2,5kg) 0,43mg/kg. Tässä hankkeessa ahventen kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,17mg/kg eli hyvin sallitun rajoissa. Kolmesta kuhasta tehdyn kokoomanäytteen elohopea-arvo oli 0,2mg/kg, mikä oli parempi tulos kuin vuonna 2005. Kuva 10. 13 Kuohattijärven kuhien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Vuonna 2005 kuhat jaettiin kahteen luokkaan; 0,5 1,5kg ja 1,5 2,5kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. Kahdeksasta pienestä hauesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,22mg/kg, mikä oli vuoden 2005 tuloksia parempi tulos. Kuudesta isosta hauesta tehdyn kokoomanäytteen tulos puolestaan oli 0,37mg/kg, mikä sekin oli aiempaa parempi tulos. 29

1,1 0,9 1 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0 Kuohattijärven haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg 2005 2014 pienet hauet isot hauet Kuva 10.14 Elohopeapitoisuuksia mg/kg Kuohattijärven hauissa. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.13 Kuokkastenjärvi Pielisen reitillä sijaitseva Kuokkastenjärvi on runsashumuksinen järvi, jonka väriluku on 150mg Pt/l. Järven luokitus ekologisilla mittareilla on hyvä, joskin lähellä tyydyttävän rajaa. Pohjan happitilanteessa on lieviä ongelmia ja myös kokonaistyppipitoisuudet (keskiarvo 650 µg/l) ja a-klorofyllin määrä kielivät rehevyydestä ja rehevöitymisestä (Hertta-järjestelmä, Huuskonen 2005, s.79). Järven pinta-ala on 6,28km². Vuoden 2005 kalaelohopea-hankkeessa pienten haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,41mg/kg ja isompien 0,76mg/kg. Pienempien kuhien keskiarvo oli 0,36mg/kg ja suuremmilla 0,45mg/kg. Tässä hankkeessa Kuokkastenjärvestä ei saatu näytteitä. 10.14 Pielinen Nurmes Kaikki Pielistä koskevat tiedot on koottu kohtaan 1. 10.15 Sysmäjärvi Sysmäjärvi on tyypiltään matala humusjärvi, jonka väriluku on 80mg Pt/l. ELY-keskuksen vuonna 2014 tekemissä mittauksissa ph metrin syvyydessä oli 6,7 eli lievästi hapan ja kokonaistyppipitoisuus 850µg/l eli rehevä. Sysmäjärven vesiala on 6,87km², tilavuus 0,0481km³, suurin syvyys 3,6m, 30

keskisyvyys 0,74m ja rantaviiva 20,7km. Sysmäjärven veden viipymä on erittäin lyhyt, vain 75 vuorokautta (ISAVI 2014, s. 2, Järviwiki, Hertta-järjestelmä) Järven ekologinen tila on tyydyttävä ja kemiallinen tila hyvää huonompi. Järvi on säännöstelty. Siihen laskee useita tilaltaan heikkokuntoisia virtavesiä. Järven alueella on Natura-alue, jonka tarkoituksena on turvata alueen lintujen suojelua. (Hertta-järjestelmä) Valtaosa koko Vuoksen vesistöalueen nikkelipäästöistä on peräisin Pohjois-Karjalan kaivannaisteollisuudesta. Suurin kuormittaja on Vuonoksen talkkitehdas Mondo Minerals B.V. Branch Finland, jonka päästöt Sysmäjärveen ovat olleet vuosina 2001 2007 keskimäärin 850kg nikkeliä ja 480kg arseenia (Mononen et al. 2011, 47). Järveen kohdistuu myös asutuksen jätevesikuormitusta ja viljelyalueilta tulevaa hajakuormitusta (Mononen 2011, s.73). Vuonoksen tehtaan ympäristölupamenettelyn yhteydessä rikastamon ja talkkitehtaan jätemassoja on tutkittu. Rikastushiekassa elohopeaa on alle havaitsemisrajan ja sen liukoisuus on pientä (ISAVI 2014, s. 23-24). Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy laati vuonna 2008 uudistetun tarkkailuohjelman Mondo Minerals Oy:n, Finn Nickel Oy:n (nykyinen Vulcan Hautalampi Oy), Outokummun kaupungin ja Viinijärven kalalaitoksen kalataloudellisesta tarkkailusta. Tarkkailu koskee Sysmäjärvi-Heposelkä aluetta ja se toteutetaan joka kolmas vuosi, viimeksi 2012. Elokuussa 2012 toteutetussa koekalastuksessa saaliit olivat runsaat, kuten aiemminkin. Saalismäärät olivat rehevän vesialueen tasolla ja ne olivat kasvaneet edellisistä koekalastuskerroista mitattuna saaliinpainolla verkkoa kohti. Koska saaliiden lukumäärät eivät kuitenkaan kasvaneet, kalabiomassan lisääntyminen selittyy suuremmilla kaloilla, lähinnä isommilla ahvenilla ja osin särjillä. Särki ja ahven muodostivat kappalemääräisestä saaliista järven läntisessä ja eteläisessä osassa yli 80% ja pohjoisella alueella noin 65%. Isokokoisten kalojen esiintyminen ilmentää vain vähäistä kalastuspainetta järvellä. (Savo-Karjalan Ympäristötutkimus 2012, s. 8) Myös lämpimät kesät ja lämpimät vedet sekä aiempaa pidempi avovesikausi ovat lisänneet kalojen kasvunopeuksia. Tämä selittää osittain kalojen isomman keskikoon. Sysmäjärven kaloista on tehty koekalastusten yhteydessä raskasmetallimäärityksiä sinkin, nikkelin ja arseenin osalta. Arseenipitoisuudet olivat alle 0,1mg/kg, mikä on selvästi alle elintarvikkeissa määritellyn raja-arvon, 5mg/kg. Vuoden 1996 jälkeen tarkkailuohjelmassa ei ole havaittu arseenin kertymistä kaloihin. (Savo-Karjalan Ympäristötutkimus 2012, s. 8) Nikkelipitoisuudet olivat Sysmäjärvellä alhaisia, alle 0,05mg/kg, eikä kaloihin havaittu nikkelin kertymistä. Aiempien tulosten mukaan nikkelipitoisuudet olivat lievästi koholla vuonna 1993, mutta tämän jälkeen alhaisia. Sinkkipitoisuudet Sysmäjärven ahvenissa olivat vuonna 2012 keskimäärin 2,9mg/kg ja hauissa 13,5mg/kg. Tämä tarkoittaa sinkkipitoisuuksien lievää kasvua molemmissa kalalajeissa. (Savo-Karjalan Ympäristötutkimus 2012, s. 9) 31

Sysmäjärvi-Heposelän vedenlaadun yhteistarkkailussa Sysmäjärvessä on kolme mittausasemaa. Vuoden 2013 tarkkailuissa alusvesi oli sekä talven että kesän jälkeen heikkohappista tai lähes hapetonta ja mm. kokonaistypen, raudan ja mangaanin pitoisuudet sekä sähkönjohtavuusarvo olivat koholla. Nikkelin pitoisuudet ylittivät ympäristölaatunormit. (Puranen 2014, s. 2-3) Kesällä 2013 kokonaisfosforin pitoisuudet eri kohdissa järveä vastasivat rehevän ja lievästi rehevän veden tasoa. Klorofylli-a:n pitoisuudet osoittivat voimistunutta levätuotantoa, kaksi mittauspistettä luokiteltiin reheviksi ja Lahdenjoen suun alue jo erittäin reheväksi. (Puranen 2014, s.3) Tässä selvityksessä kahdeksasta ahvenesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,1mg/kg eli hyvin pieni. Kahdesta kuhasta tehty kokoomanäyte antoi elohopeapitoisuudeksi 0,06mg/kg, mikä on erittäin pieni määrä. Kahdesta pienestä hauesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,07mg/kg. Kolmesta isosta hauesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus puolestaan oli 0,13mg/kg. Ylisuurissa yksinään määritetyissä hauissakaan ei ollut elohopeaa kuin 0,28mg/kg ja 0,27mg/kg. Kuva 10.15 Sysmäjärven kalojen elohopeapitoisuuksia vuonna 2014. Punainen viiva kuvaa vasemmalla Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta ja oikealla haukituotteille asetettua. 10.16 Juojärvi Juojärvi kuuluu suuriin vähähumuksisiin järviin, sen väriluku on ainoastaan 25mg Pt/l. ELYkeskuksen vuonna 2008 tekemässä ph-mittauksessa arvo oli metrin syvyydessä 7 eli neutraali ja kokonaistyppipitoisuus 370µg/l eli karu. Järven pinta-ala on 219,24km 2 ja tilavuus 1,9724km³, suurin syvyys 51m, keskisyvyys 9,0m ja rantaviiva 718,0km. (Hertta-järjestelmä) 32

Juojärven vedenkorkeutta säännöstellään ja sen hydrologis-morfologinen luokitus on tämän johdosta tyydyttävä. Järven fysikaalis-kemiallinen tila on kohentunut verrattuna 1970-luvun tilanteeseen ja on nyt jo pidempään pysynyt samalla tolalla eli se on hyvä. Palokin voimalaitoksen muodostaman vaelluskalojen nousuesteen vuoksi järven ekologinen luokitus on vain hyvä, vaikka se kaikilla muilla osamittareilla olisi erinomainen. (Hertta-järjestelmä) Tässä selvityksessä Juojärvestä ei saatu ahvenia näytteeksi kuin yksi ylisuuri. Se sisälsi elohopeaa 0,22mg/kg eli sallitun rajoissa. Kahdeksasta pienestä hauesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,34mg/kg eli hyvin sallitun rajoissa. Kahdeksasta isosta hauesta tehdyn kokoomanäytteenkin elohopeapitoisuus pysyi hyvin sallitun rajoissa ollen 0,52mg/kg. Kuva 10.16 Juojärven haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.17 Kuusjärvi Kuusjärvi on pieni järvi, jolle tuo ravinnekuormaa turvemaiden läpi virtaava Kuusjoki. Järvi ei ole ympäristöhallinnon tietojärjestelmä Hertassa, joten sen tietoja ei ole helposti saatavilla. Tässä hankkeessa yhdeksästä ahvenesta tehdyssä kokoomanäytteestä löytyi elohopeaa 0,27mg/kg. Tämän lisäksi viidestä ahvenesta tehtiin toinen kokoomanäyte, jonka elohopeapitoisuus oli 0,26mg/kg. Molempien tulos on sallitun rajoissa. 33

Kuva 10.19 Kuusjärven kalojen elohopeapitoisuuksia vuonna 2014 mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. Kolmesta kuhasta tehdyn kokoomanäytteen tulos on 0,24mg/kg eli sallitun rajoissa. Kolmestatoista pienestä hauesta tehdyn kokoomanäytteen tulos oli 0,53mg/kg ja kahdesta isosta hauesta tehdyn kokoomanäytteen arvo oli 0,56mg/kg. Haukinäytteet eivät sisältäneet elohopeaa sallittua enempää. Kuva 10.18 Kuusjärven haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.18 Haapajärvi Valtimojoen valuma-alueella sijaitseva Haapajärvi on runsashumuksinen järvi, jonka väriluku on 160mg Pt/l (Hertta). Järven keskimääräinen ph on 6,4 eli hapan ja kokonaistyppipitoisuuden kes- 34

kiarvo päällysvedessä on 560µg/leli lievästi rehevä (Huuskonen 2005, s.7). Järven luokitus ekologisilla kriteereillä on tyydyttävä, kemiallisilla hyvä. Järven pinta-ala on 6,62km², tilavuus 0,02095km³ja keskisyvyys 3,17m. (Hertta-järjestelmä) Järvessä on voimakasta sisäistä kuormitusta pitkään jatkuneen jätevesikuormituksen seurauksena. Kuormitusta on myös metsä- ja maatalouden ravinnepäästöjen vuoksi. Pohjan ilmastuksella on pyritty estämään hapettomia olosuhteita ja hillitsemään ravinteiden vapautumista syvänteistä. Järveä säännöstellään. (Mononen et al. 2011, 47) Vuoden 2005 Kalaelohopeaselvityksessä pienempien haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,38mg/kg ja isompien 0,52mg/kg. Erikseen analysoiduissa kahdessa 9kg:n hauessa pitoisuudet olivat 0,9 ja 0,97mg/kg. Pienempien kuhien kokoomanäytteestä määritettiin 0,31mg/kg ja isompien 0,48mg/kg pitoisuudet. Tämän vuoden kalaelohopeaselvitykseen saatiin vain kaksi ahvennäytettä, joista tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,46mg/kg eli sallitun rajoissa. Kahdesta kuhasta tehty kokoomanäytekin jäi juuri sallitun pitoisuuden rajoihin sisältäen elohopeaa 0,48mg/kg. 7,2kg painaneen ylisuuren hauen elohopeapitoisuus oli sallitun rajoissa: 0,86mg/kg. Niin ikään 2,1kg painaneen ylisuuren kuhan elohopeapitoisuus 0,37mg/kg pysyi sallitun rajoissa. Haapajärven ahventen ja kuhien elohopeapitoisuuksia mg/kg 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0 Vuosi 2005 Vuosi 2014 Kuhia Ahvenet Kuva 10.20 Haapajärven ahventen ja kuhien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Vuonna 2005 kuhanäytteet oli jaettu pienempiin (0,5 1,5kg) ja isompiin (1,5 2,5kg) painaviin ja nämä luokat on eroteltu diagrammissa. Vuonna 2014 kaikki 1 2kg painaneet kuhat määritettiin yhdessä luokassa, uutena tuloksena kuvassa on ahventen elohopeapitoisuus. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 35

10.19 Koppelojärvi Niin ikään Valtimojoen valuma-alueella sijaitseva Koppelojärvi on runsashumuksinen järvi, väriluvultaan 185 mg Pt/l (Hertta). Keskimääräinen ph on hapan 5,8 ja kokonaistypen keskimääräinen kokonaismäärä päällysvedessä 540µg/l eli lievästi rehevä (Huuskonen 2005, s.7). Pinta-ala on 4,71km², tilavuus 0,0217km³, suurin syvyys 19m, keskisyvyys 4,6m ja rantaviiva 18,55km (Herttajärjestelmä, Järviwiki). Koppelojärveä ovat kuormittaneet ravinnepäästöillään lähinnä maa- ja metsätalous. Järven luokitus ekologisilla kriteereillä on nousemassa hyvään luokkaan ja sen kemiallisilla kriteereillä tehty luokitus on myös hyvä (Hertta). ELY-keskuksen vuonna 2010 keräämien ahvennäytteiden keskimääräinen elohopeapitoisuus Koppelojärvessä oli 0,29mg/kg ja 0,15mg/kg vuonna 2013. Vuonna 2010 otettiin myös haukinäytteitä. Niiden keskimääräinen elohopeapitoisuus oli 0,29mg/kg.(KERTY-rekisteri) Vuoden 2005 Kalaelohopeaselvityksessä saatiin Koppelojärven osalta seuraavanlaisia tuloksia: Pienten haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,48mg/kg ja isompien 0,69mg/kg. Kuhien kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,29mg/kg. (Huuskonen 2005, s.9) Vuoden 2014 Kalaelohopeaselvityksessä Koppelojärvestä pyydetyistä ahvenista tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,48mg/kg eli juuri sallitun rajoissa. 0,6 Ahventen elohopeapitoisuuksia Koppelojärvessä mg/kg 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0 ELY 2010 ELY 2013 Oma 2014 Kuva 10.21 Ahventen elohopeapitoisuuksia mg/kg Koppelojärvessä. ELY:n KERTY-rekisteristä poimituista tuloksista on laskettu keskiarvot, Oma 2014 viittaa tässä projektissa tehdyn kokoomanäytteen tulokseen. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen asettamaa kalatuotteiden korkeinta sallittua elohopeapitoisuutta. Kuhista tehdyn kokoomanäytteen tulos oli 0,38mg/kg. Lisäksi testattiin erikseen yksi 0,6kg ja kaksi 2,1kg painanutta kuhaa. Pienimmän kuhan tulos oli 0,21mg/kg ja isompien 0,32mg/kg ja 36

0,38mg/kg eli kaikki olivat sallittujen elohopeapitoisuuksien rajoissa. Näyttää kuitenkin siltä, että kuhien elohopeapitoisuus olisi Koppelojärvessä kasvussa. Kuva 10.22 Kuhien elohopeapitoisuuksia Koppelojärvessä mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. Pienten haukien kokoomanäytteen elohopeapitoisuudeksi saatiin 0,47mg/kg. Lisäksi testattiin erikseen kolme haukea: 1,6kg painanut, jonka elohopeapitoisuus oli 0,5mg/kg ja kaksi 2 kiloa painanutta, joiden elohopeapitoisuuksiksi saatiin 0,43mg/kg ja 0,5mg/kg. Kaikkien haukien elohopeapitoisuus oli sallitun rajoissa ja haukien elohopeapitoisuudet vaikuttavat olevan Koppelojärvessä lievässä laskussa. 37

Kuva 10.23 Haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg Koppelojärvessä. Vuoden 2014 hankkeessa erikseen tutkitut kalat olisivat kuuluneet isojen haukien kokoluokkaan, joten haukien elohopeapitoisuus näyttää olevan laskussa. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 10.20 Valtimojärvi Valtimojärvi on matala runsashumuksinen järvi. Sen väriluku on 155mg Pt/l. Järven keskimääräinen ph on 6,2 eli hapan ja kokonaistyppipitoisuuden keskiarvo päällysvedessä on 410µg/l. Järven vesiala on 4,01km 2 ja sen tilavuus on 0,0138km³, suurin syvyys 16,5m, keskisyvyys 3,44m ja rantaviiva 21,16km. Järven ekologisten kriteerien perusteella tehtävä luokitus ja kemiallinen tila ovat hyvät. Järveä ovat kuormittaneet lähinnä maa- ja metsätalous. (Hertta-järjestelmä, Järviwiki) Vuoden 2005 Kalaelohopeaselvityksessä pienemmän haukikokoluokan kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,44mg/kg ja suuremman 0,63mg/kg. Kuhien kokoomanäytteen arvo oli 0,31mg/kg. (Huuskonen 2005, s.11) Vuoden 2014 Kalaelohopeaselvityksessä tehtiin kaksi ahventen kokoomanäytettä. Ensimmäisen tulos oli 0,27mg/kg ja toisen 0,37mg/kg eli molemmat olivat sallitun rajoissa. Kahdeksasta kuhasta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,37mg/kg eli sallitun rajoissa. 38

Kuva 10.24 Valtimojärven ahventen ja kuhien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen kalatuotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. Kolmestatoista pienestä hauesta tehdyn kokoomanäytteen elohopeapitoisuus oli 0,54mg/kg, yhdestä isosta määritetty tulos oli 0,66mg/kg ja kahden ylisuuren hauen tulokset olivat 0,76mg/kg ja 0,8mg/kg. Ylisuuret hauet painoivat 5kg ja 7,2kg. Kaikki haukien elohopeapitoisuudet alittivat Euroopan Yhteisöjen asettaman raja-arvon haukituotteiden elohopeapitoisuudelle. Pienten haukien elohopeapitoisuudet näyttäisivät olevan kasvussa Valtimojärvessä. Isomman kokoluokan tulokset olivat samalla tasolla kuin edellisessä Kalaelohopeaselvityksessä. Kuva 10.25 Valtimojärven haukien elohopeapitoisuuksia mg/kg. Punainen viiva kuvaa Euroopan Yhteisöjen haukituotteille asettamaa suurinta sallittua elohopeapitoisuutta. 39