Kohti yhteiskäyttöistä henkilöliikennejärjestelmää
Esityksen sisältö Liikennepolitiikkaa Maailma murroksessa Yhteiskunta (ja myös liikenne) palveluistuu Yhteiskäyttöisyys
EU:n komission liikenteen valkoinen kirja 3/2011 Tavoitteena on koko Euroopan kilpailukykyinen ja resurssitehokas liikennejärjestelmä Komissio toteaa, että nykyisen kaltainen liikennepolitiikka ei pysty riittävästi vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä eikä liikenneruuhkia, eikä parantamaan liikenneturvallisuutta ja alueiden saavutettavuutta Liikennepolitiikkaan tarvitaan uutta ajattelua, monipuolisia keinoja sekä innovaatioiden tehokasta hyödyntämistä
Liikennepolitiikalla elinvoimaa Infra + tietopalvelut + ICT = rajattomasti uusia mahdollisuuksia Kohtuulliset logistiikkakustannukset Kokonaan uudenlaiset liikenteen palvelut Liikenteestä uutta liiketoimintaa Palvelevat ja kilpailukykyä tukevat liikenneyhteydet Toimintavarma liikennejärjestelmä Tarpeeseen vastaava palvelutaso Edelläkävijä ympäristöteknologiassa ja energiaratkaisuissa Vastuullinen, ennakoitava liikennepolitiikka Infra alustana Älykäs, ohjaava liikennejärjestelmä MALPE Fiksut yhteydet yritystoiminnan mahdollistajina Liikennepolitiikall a elinvoima a Erityisolosuhteiden hyödyntäminen Cleantech Suomi uusien innovaatioiden living labina Portti itään Laadukkaat keskuskorridorit Pohjoinen kasvukäytävä Talvi- ja jääosaamisen hyödyntäminen & vienti 5
Maailma moniulotteisessa murroksessa
Liikennepolitiikka murroksien ristiaallokossa Digitaalinen murros Digitaalisuus muuttaa yhteiskunnan kaikkia osa-alueita; ihmisten käyttäytymismalleja, yritysten liiketoimintamalleja ja yhteiskunnan toimintamalleja Kuljetus- ja liikkumistarpeet muuttuvat. Virtuaalinen ja fyysinen liikenne lähestyvät toisiaan; erityisesti pakkoliikenne vähenee Sosiaalinen murros Sosiaalinen elämä verkkoistuu Sharing is caring omistamisesta jakamiseen, ei pakkoa oman auton omistamiseen Fiksusti yhdistetyt kyydit uudet palvelukonseptit haastavat vanhat Elinkeinoelämän murros Suomalaisista 2 % vs. Briteistä 74 % tekee viikoittain ruokaostoksia netistä (2013) Jakeluliikenne kasvaa v. 2030 mennessä 80 %? Toimipaikkojen sijainti ja rakenne muuttuvat varastointi katoaa Edistyneet info- ym. liikkujan palvelut Käyttäjälle yksi rajapinta, liikkuminen ostetaan palvelupaketteina? Energiamurros Fossiiliset sähkö, vety, biokaasu, Teknologiakehitys mahdollistaa päästöttömän liikenteen, liikenteen muiden ulkoishaittojen merkitys (mm. tilanvievyys, melu,.) korostuu 7
Liikennepolitiikka murroksien ristiaallokossa 8
Stora Enso, Rethink - Vuosikertomus 2012 9
Yhteiskunnan palveluistuminen
Liike-elämän palvelut kasvattavat työllisyyttään Suomessa kaikilla aloilla tehtyjen yksityisten ja julkisten tuntien kehitys (2000 = 100) Vuokraus, leasing, työnhaku, varauspalvelut, turvallisuus, +66% siivous, kiinteistönhoito Laki, talous, johdon kons., mainonta/markk., +33% tiet./tekn. -16% -23% Teollisuus Alkutuotanto Lähde: Tilastokeskus
Tulevaisuuden liikenne tuotetaan ja hankitaan palveluna Palveluistumisen mukana voimme saavuttaa liikennejärjestelmälle asetetut tavoitteet nykyistä tehokkaammin tuottaa käyttäjille saumaton, paremmin asiakastarpeeseen vastaavaa liikennejärjestelmä sekä edistyksellisiä ja personoituja liikenteen palveluja parantaa sekä olemassa olevien että uusien palveluntuottajien edellytyksiä kannattavaan, kehittyvään liiketoimintaan tarjoamalla näille mahdollisuuksia kehittää ja tuottaa kokonaisvaltaisia liikenteen ratkaisuja parantaa tietoa ja ICT:tä hyödyntämällä liikennejärjestelmän tehokkuutta sekä toimintavarmuutta mahdollistaa uuden liiketoiminnan kehittyminen ja sitä kautta kasvun ja työllisyyden luominen Suomeen 12
Muutoksen mahdollistajat liikenteessä Teknologiakehitys Mobiili laajakaista + paikannus + päätelaitteet + internet of everything + pilvipalvelut + automatisaatio + joukkoistaminen Lainsäädäntö Deregulaatio + liikenteen hinnoittelu + saastuttaja maksaa -periaate Asenteiden, arvojen ja tottumusten evoluutio Omistamisesta käyttämiseen, yhteiskäyttö, etäja virtuaalieläminen Liiketoimintamahdollisuudet ajurina Telecom ARPU ~30 vs. Traffic ARPU ~300 13
Liikenteen palveluekosysteemi Kansallinen liikennemarkkina noin 30 Mrd Yritykset (kuljetukset & logistiikka) 33.1 Mrd Valtio 1.5 Mrd Henkilöliikennekuljetukset 1.0 Mrd Kotitaloudet 11.3 Mrd Kunnat 1.4 Mrd
Liikenteen palveluekosysteemi Globaali liikennemarkkina valtava
Erillisjärjestelmistä käyttäjiä palvelevaksi ekosysteemiksi Erilliset liikennemuodot Multimodaalisuus Liikennejärjestelmän operointi Liikenteen roaming Liikenne palveluna Ennen Nyt Tulevaisuudessa ITS Finland / Hietanen
Traffic as a Service - TaaS
Voisiko tulevaisuuden liikenne näyttää vaikkapa tältä? Urban commuter package for 95 /month: Free public transport in home city area Up to 100 km free taxi Up to 500 km rental car Domestic public transport 1500 km 15 minutes package for 135 / month: 15 minutes from call to pick up by shared taxi EU wide roaming for shared taxi at 0,5 /km Free public transport in home city, Domestic public transport 1500 km My mobility operator Business world package for 800 /month: 5 minutes pickup in all EU Free taxi in home city Lease car and road use Taxi roaming worldwide Family package for 1 200 /month: Lease car and road use Shared taxi for all family with 15 minutes pickup Home city public transport for all Domestic public transport 2 500 km ITS Finland / Hietanen
Palvelut, palvelut ja palvelut
Palvelukonseptit case UbiGo 20
Kohti yhteiskäyttöistä henkilöliikennejärjestelmää
Taustoittavaa lainsäädäntöä ja linjanvetoa EU:n Palvelusopimusasetus Joukkoliikennelaki Hallitusohjelma Liikennepoliittinen selonteko Henkilökuljetusten uudistaminen
Perusfaktaa Joukkoliikenteen käytön kasvu tukee kaikkia Suomen liikenne- ja ilmastopolitiikan tavoitteita Joukkoliikenteen valtakunnallinen kulkumuoto-osuus on ollut laskutrendissä viimeiset 50 vuotta Joukkoliikenteen pahin kilpailija on henkilöauto ja suurin kasvupotentiaali nykyisissä henkilöautoilijoissa (Aito) yhteiskäyttöisyys on keskeinen kilpailutekijä suhteessa henkilöautoon Yhteiskäyttöisyyttä yritetty synnyttä lähes 30 vuotta eri markkinatoimijoiden yhteistyönä 23
Taustat on tehty aika perusteellisesti? Esipuhe vuodelta 1989 24
Perusspekulointia Tavoite Kaikki joukkoliikennevälineet kattava seutuliikenne kaupunkiseuduilla Ovelta ovelle palvelutaso koko Suomessa Taksit osaksi joukkoliikennettä Joukkoistusliikenne osaksi liityntäliikennettä Yhteiskäyttöisyys ulotettava myös julkisiin henkilökuljetuksiin Järjestelmän elementit Yhteiskäyttöinen maksujärjestelmä Valtakunnallinen, multimodaalinen aikataulu- ja reittipalvelu Avoin joukkoliikenteen tietokanta Matkaketjuhinnoittelun mahdollistava clearing 25
Viitekehys Automaatio Yhteiskäyttö Naapuri -apu Monipuolistuvat palvelut Aito yhteiskäyttöisyys varmistettava Kimppa Kolmas sektori Pienlogistiikka Kannusteet Roaming
Epäilijöitä riittää on aina riittänyt. Preussin keisari Wilhelm totesi rautateistä vuonna 1864: Kukaan ei maksa päästäkseen Berliinistä Potsdamiin tunnissa, kun sinne voi ihan hyvin ratsastaa vuorokaudessa ilmaiseksi. Heavier-than-air flying machines are impossible. Lord Kelvin, British mathematician and physicist, president of the British Royal Society, 1895. There is no reason anyone would want a computer in their home - Ken Olsen, Digital equipment Corp 1977 You ought to go back to driving a truck - Concert manager firing Elvis Presley in 1954