Jonna Makkonen & Pia Mikkonen H253KNT. VANHUSTEN KOTIHOITOPALVELUJEN LAATU - Suomessa tehtyjen tutkimusten analysointia

Jonna Makkonen & Pia Mikkonen H253KNT VANHUSTEN KOTIHOITOPALVELUJEN LAATU - Suomessa tehtyjen tutkimusten analysointia Opinnäytetyö Terveydenhoitotyön koulutusohjelma Maaliskuu 2007

KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 9.3.2007 Tekijä(t) Jonna Makkonen Pia Mikkonen Koulutusohjelma ja suuntautuminen terveydenhoitaja Nimeke Vanhusten kotihoitopalvelujen laatu Suomessa tehtyjen tutkimusten analysointia Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja tuoda esille vanhusten kotihoitopalvelujen laatua Suomessa tehtyjen tutkimusten perusteella. Tutkimuksia oli yhteensä 11. Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen. Aineiston keruumenetelmänä käytimme kirjallisuuskatsausta, jossa tutustuimme Suomessa tehtyihin tutkimuksiin vanhusten kotihoitopalvelujen laadusta. Eri tutkimuksen tulokset kokosimme ensin taulukkoon, jossa näkyi selvästi keskeiset asiat. Tulokset analysoimme sisällön analyysillä. Pohdintaosuudessa teimme tulosten vertailua. Tutkimuksessa selvisi, että vanhukset ovat pääosin tyytyväisiä saamiinsa palveluihin, koska kaikki kotihoidon asiakkaat halusivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Hoitajien kiire ja vaihtuvuus näkyi kuitenkin vanhusten arjessa. Omaisten osuus sekä avunantajina että sosiaalisessa kanssakäymisessä oli erittäin merkityksellistä. Kuitenkin ilman kotihoitopalveluja vanhukset eivät olisi pärjänneet toimintakyvyn heikennyttyä kotiympäristössä. Suurimmat ongelmakohdat koskien vanhusten päivittäistä kotona selviytymistä johtuivat kodinhoitotehtävien karsimisesta, kuten siivous ja ruuanlaitto. Asiasanat (avainsanat) kotipalvelu, kotisairaanhoito, kotihoito, terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Sivumäärä Kieli URN 27 s. + 16 liitesivua suomi URN:NBN:fi:mamkopinn200717847 Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Opinnäytetyön toimeksiantaja Leena Uosukainen

DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis 9.3.2007 Author(s) Jonna Makkonen Pia Mikkonen Degree programme and option Public Health Nurse Name of the bachelor's thesis The quality of homecare services for elderly people an analysis of different researches made in Finland Abstract The purpose of the study was to sort out and present the quality of the home care services given to the old people on the basis of different researches made in Finland. We used 11 researches. The research method is qualitative and the data was collected by using a systematic literature survey where we explored different Finnish researches about the quality of the home care services for elderly people. Using the results we made a chart, which showed us the most important results and information we needed in this study. The results were analysed with content analysis. In the end we compared the results and draw some conclusions. The results showed us that old people were mainly satisfied with the help and services they get all around Finland because all the home care clients wanted to stay at home as long as possible. The turnover of nurses and their hurry showed up in the everyday life of elderly people. Their relatives and close people had a very significant role as help givers and also in social intercourse in the everyday life of the old people. However, they couldn t have coped in home environment without some help from home care service. The biggest problems in everyday survival were the lack and decrease of housekeeping tasks like cleaning and cooking. Subject headings, (keywords) Home help service, home nursing, homecare, health promotion, maintaining functional capability Pages Language URN 27 p. + appendices 16 p. Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn200717847 Remarks, notes on appendices Tutor Bachelor s thesis assigned by Leena Uosukainen

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 KOTIPALVELU... 2 3 KOTISAIRAANHOITO... 3 4 KOTIHOITO... 4 4.1 Vanhusten kotihoitopalvelut... 4 4.2 Kotihoidon asiakas... 7 5 IÄKKÄIDEN IHMISTEN TERVEYS JA TOIMINTAKYKY... 8 5.1 Vanhusten terveyden edistäminen ja ennaltaehkäisevä toiminta... 8 5.2 Toimintakyky ja sen ylläpitäminen... 9 6 KOTIHOITOPALVELUJEN LAATU... 11 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 12 8 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN... 12 8.1 Suomessa tehdyt tutkimukset opinnäytetyön aineistona... 12 8.2 Dokumenttianalyysi... 13 9 TULOKSET... 15 9.1 Asuinympäristö... 15 9.2 Kotona asumista tukevat tekijät... 15 9.3 Kokemukset kotona asumisesta... 16 9.4 Tyytyväisyys palveluihin... 16 9.5 Sosiaalinen toiminta... 16 10 POHDINTA... 17 10.1 Tutkimustulosten tarkastelua... 17 10.2 Tutkimusprosessin tarkastelua... 20 10.3 Jatkotutkimusaiheita... 20 LÄHTEET... 22 LIITTEET

1 JOHDANTO 1 Suomi ikääntyy seuraavat kolme vuosikymmentä voimakkaasti, ja Suomen väestö onkin yksi nopeimmin vanhenevista Euroopassa (Tilvis 2001, 25). Ikääntyvän väestön määrä on kasvanut jo vuodesta 2005 alkaen, ja seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana ikäihmisten osuus väestöstä lähes kaksinkertaistuu (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2001, 5). Vaikka iäkkäiden ihmisten palvelutarpeet ovat perusrakenteeltaan samoja kuin nuoremmankin väestön, ikääntyminen tuo niihin erityispiirteitä. Valtaosa vanhusväestöstä selviytyy koko väestön tarpeisiin rakennetun palvelujärjestelmän turvin. Väestön vanhenemisen voi kuitenkin nähdä lisäävän palvelujen tarvetta ja korostavan erityisesti lähiympäristön keskeistä merkitystä ikääntyneiden jokapäiväisessä selviytymisessä. (Tilvis 2001, 25.) Vuosituhannen vaihtuessa yli 75-vuotiaista valtaosa (88 %) asui kotona tavallisessa asunnossa eikä suurin osa heistä tarvinnut säännöllisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Viikoittain kotona annettavia palveluja (kotipalvelu/kotisairaanhoito) käytti noin 13 % yli 75-vuotiaista. (Tilvis 2001, 27.) Kotihoidossa hoidetaan aikaisempaa vähemmän mutta vaikeahoitoisempia asiakkaita (Perälä 2006, 5). Vanhusten asumista pohdittaessa Suomessa on yleisesti hyväksytty periaate, jonka mukaan Vanhuksella tulee olla oikeus ja mahdollisuus asua kuntonsa huonontuessakin ihmisarvoa vastaavalla tavalla (Tilvis 2001, 27). Sekä iäkkään ihmisen että yhteiskunnan kannalta olennainen kysymys on, millaisiksi elämän viimeiset vuosikymmenet ja vuodet muodostuvat elämänlaadun kannalta. Terveyspolitiikan tavoitteena onkin pitää yllä niin hyvä terveys ja toimintakyky, että itsenäinen elämä kotona voisi jatkua mahdollisimman pitkään. (Heikkinen 2005, 327.) Iäkkään väestön terveyden ja toimintakyvyn kehityksellä on merkittävä vaikutus kansanterveyteen ja monien palvelujen tarpeeseen. Keski-ikäisessä väestössä havaittavat kehityssuunnat jatkuvat joiltakin osin myös vanhemmissa ikäluokissa. Vaikka eräiden sairauksien (esim. sydän- ja verisuonisairaudet) ilmaantuvuusluvut pienenisivätkin ja vaikka eräitä sairauksia voidaan hoitaa entistä tehokkaammin, pitkäikäisyyden yleis-

tyessä kasvaa niiden ihmisten kokonaismäärä, joiden elämää sairaudet haittaavat. (Heikkinen 2005, 332.) 2 Jotta Suomella olisi varaa ikääntyä, on nyt paneuduttava ikäihmisten terveyttä ja toimintakykyä edistävien ja ylläpitävien palvelujen kehittämiseen. Tällä hetkellä ikäihmisten palvelut painottuvat sairaanhoitoon. (Urjanheimo 2004, 5.) Tulevina terveydenhoitajina meidän on oltava aktiivisia tässä kehitystyössä. Vanhusten terveyden ja toimintakyvyn edistäminen on yksi terveydenhoitotyön tulevaisuuden ala. Opinnäytetyössämme pyrimme selvittämään vanhusten kotihoidon nykytilannetta ja laatua Suomessa tehtyjen eri tutkimusten perusteella. 2 KOTIPALVELU Suomessa kunnallinen kotipalvelutoiminta alkoi 1950-luvulla, ja se laajeni vanhusten avohuollon palveluiksi 1970-luvulla (Lappalainen & Turpeinen 1998, 11). Sosiaalihuoltolaissa (20. ) määritellään käsite kotipalvelu seuraavasti: Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista ja niissä avustamista (Lehto ym. 2001, 132; Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 2003, 35). Vanhustenhuollossa tavoitteena on, että kodinhoitoapua annetaan tehostetusti jopa kaikkina viikonpäivinä, jotta vanhus voisi olla mahdollisimman pitkään kotona (Taipale ym. 2001, 107). Kotipalvelu on kotihoidon perusta ja tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat henkilökohtaista hoivaa ja huolenpitoa voidakseen asua kotona. Kotipalvelun työntekijä tekee ikääntyneen ihmisten kotona askareita, jotka ikääntynyt tekisi itse, jos hänellä olisi siihen vielä voimavaroja. Kotipalvelun tavoitteena on ikääntyneen itsenäisen suoriutumisen tukeminen, fyysisen ja sosiaalisen turvallisuuden tunteen tuottaminen sekä henkisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen. (Ronkainen ym. 2002, 101 102.) Kotipalvelu on siis edelleenkin ikääntyneiden ihmisten kotihoidon kivijalka, sillä vuonna 2001 noin puolet 65 vuotta täyttäneistä kotihoidon asiakkaista sai pelkkää kotipalveluapua (Vaarama ym. 2004, 47). Kuitenkin kotipalvelun saajien määrä on laskenut koko ajan. Kun samalla ikäihmisten määrä on lisääntynyt, tämä merkitsee,

että kotipalvelun suhteellinen kattavuus on heikentynyt (Olsbo-Rusanen & Väänänen- Sainio 2003, 9). 3 Tervon (2004, 40) mukaan kotipalvelu oli tärkeä osa vanhusten kotona selviytymistä edistävää toimintaa. Kotipalvelun työntekijät auttoivat erilaisissa kodinhoitoon kuuluvissa tehtävissä, jolloin selviytyminen kotona mahdollistui. Vanhuksille oli muodostunut turvallinen tunne, että heistä pidetään huolta ja he saavat lisäapua tarvitessaan. Tenkasen (1998, 187) tutkimuksen mukaan vanhukset muodostivat käsityksensä kotipalvelusta heidän luonaan käyvien kodinhoitajien ja kotiavustajien kautta. Kaikkien haastateltujen asiakkaiden mielestä kotipalvelun saaminen oli ehdoton edellytys kotona asumiselle. Avunsaanti oli pääasiassa riittävää, mutta yhteyden saaminen työntekijöihin ja kotipalvelun ohjaajaan oli vaikeaa. Kotipalvelun laatu puhututtaa monestakin syystä. Muutokset palvelurakenteessa vaikuttavat kotipalvelun laaja-alaistumiseen siten, että asiakkaiden palvelutarpeet ovat lisääntyneet ja asiakkaina on moniongelmaisia henkilöitä. Vanhusten laitospaikkojen määrää on supistettu, mutta avohoitoa ja kotipalveluja ei ole pystytty kehittämään vastaavasti. (Tenkanen 2003, 183.) 3 KOTISAIRAANHOITO Kotisairaanhoitotoiminta sellaisena kuin se meillä tunnetaan kehitettiin 1970- luvulla kansanterveyslain tultua voimaan (Lappalainen & Turpeinen 1998, 119). Se on keskeinen osa terveyskeskusten sairaanhoitoa ja tapahtuu potilaan kotona tai vastaavissa olosuhteissa sovitulla tavalla terveyskeskuksen säännöllisessä valvonnassa (Lehto ym. 2001, 111; Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 2003, 35). Sillä tarkoitetaan terveyspalvelujen tuomista tarvittaessa kotiin pitkäaikaissairaille, vammaisille tai muuten jatkuvan hoidon tarpeessa oleville. Se voi olla pitkäaikaista tai nykyisin yhä useammin myös tilapäistä, esimerkiksi äkillisen sairauden, leikkauksen tai tapaturman vuoksi. (Taipale ym. 2001, 132 133.) Kotisairaanhoidon hoitotyön perustehtäviä ovat potilaan terveydentilan, toimintakyvyn ja kotona toteutettavan hoidon seuranta sekä erilaiset hoitotoimenpiteet, esimerkiksi injektioiden anto tai säärihaavan hoito (Lehto ym. 2001, 110). Nykyisin kotisairaanhoito on monimuotoisempaa kuin toiminnan alkaessa 1970 80-luvulla. Sitä anne-

4 taan yksilöllisten hoito- ja palvelusuunnitelmien mukaan. (Lehto ym. 2001, 111; Taipale ym. 2001, 133.) Kotisairaanhoito toimii yhdessä potilaan omaisten ja kotipalvelun työntekijöiden kanssa. (Taipale ym. 2001, 133.) Nykyisin varsin vaativakin sairaanhoito voidaan toteuttaa vanhuksen niin halutessa kotona. Sairauksien hoitaminen vaatii erilaisia hoitotoimia, näytteiden ja kokeiden ottoa, lääkkeiden annostelua ja injektioiden antoa, valvontaa ja seurantaa. (Koskinen ym. 1998, 232; Lehto ym. 2001, 111.) Kaikki nämä ovat oleellinen osa kotihoitoa, josta vastaa terveyskeskuksen säännöllinen kotisairaanhoito. Hoitoon ottamisesta päättää viime kädessä terveyskeskuksen kotisairaanhoidosta vastaava lääkäri, joka tekee myös tarvittaessa kotikäyntejä. Käytännössä kotisairaanhoidosta vastaavat kotisairaanhoitajat ja terveydenhoitajat. Myös palvelu- ja tukiasunnoissa elävät vanhukset voivat saada säännöllistä kotisairaanhoitoa. (Koskinen ym. 1998, 232.) Kotisairaanhoitotoiminnassa ei ole kyse pelkästä valvotusti työskentelemisestä vaan pitkäaikaisesta, hoitosuunnitelmaan perustuvasta hoitamisesta. Pitkäaikaisen hoidon lisäksi kotisairaanhoidossa seurataan ja hoidetaan potilaita, joilla on toistuvaa hoitotyön ja seurannan tarvetta. Kotisairaanhoito toimii tällaisille potilaille yleisenä tukena ja neuvonantajana sekä monimutkaistuneiden terveyspalveluiden käytön opastajana. Kotisairaanhoito on myös omaisten tukena ja koordinoi potilaan terveyspalveluiden käyttöä. (Lehto 2001, 111.) 4 KOTIHOITO 4.1 Vanhusten kotihoitopalvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa on ollut meneillään jo 1990-luvulta lähtien kauaskantoisia kehityssuuntia. Yksi muutos liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon organisointiin. Jo yli kolmannes kunnista on yhdistänyt sosiaali- ja terveystoimen. Niissäkin kunnissa, joissa sosiaali- ja terveystoimi on hallinnollisesti erillään, näiden välinen yhteistyö on lisääntymässä. Yhdistettynä toimialana kuntien on helpompi järjestää tarvittavat kotihoidon palvelut. (Lappalainen & Turpeinen 1998, 8.)

5 Viime vuosina vanhusten palvelujärjestelmä on ollut murroksessa. Suomalaisessa vanhuspolitiikassa on painotettu erityyppisten julkisten ja yksityisten palvelujen kehittämistä, järjestämistä ja yhdistämistä kotona asumista tukevaksi verkostoksi. Kotona asumista ja sen tukemista on näin ollen pidetty keskeisenä vanhuspoliittisena painopisteenä myös Suomessa. (Rissanen 1999, 81.) Monipuolinen kotihoidon palvelujärjestelmä mahdollistaa varsin huonokuntoistenkin asiakkaiden hoidon kotona. Kotihoidolla turvataan ikääntyneiden elämänlaatua mahdollistamalla normaalia, itsenäistä elämää, ja se on suurelta osin konkreettista arkielämän ylläpitämistä (Ronkainen ym. 2002, 100; Tenkanen 2003, 90.) Tutkimusten mukaan vanhuksen kotona asumisen merkitykseen liittyy monia tekijöitä, joista keskeisimpiä ovat hänen kokemuksensa vapaudesta, itsemääräämisestä ja omatoimisuudesta sekä asuinympäristöstä ja sosiaalisista suhteista. Nämä kokemukset edistävät turvallisuuden tunnetta. (Hirvonen 1999, 37.) Kotihoitokäsitettä on käytetty hieman eri tavoin lähteistä riippuen. Mäkisen ym. (1997) mukaan kotihoidon tavoitteena on asiakkaan oman suoriutuvuuden ja itsenäisyyden kohentaminen ja ylläpito. Heidän mukaansa kotihoidolla tarkoitetaan sellaista hoitoa, jossa asiakas on suurimman osan vuorokaudesta kodissaan erilaisten palvelujen piirissä. Palvjärvi ym. (2003) tarkoittavat kotihoidolla sellaisia kotiin annettavia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka sisältävät sekä kotipalvelun että kotisairaanhoidon ja kuuluvat kunnan lakisääteiseen järjestämisvastuuseen. Samoin myös Rissanen (1998) on tutkimuksessaan sisällyttänyt kotihoitokäsitteeseen sekä kansanterveyslain säätelemän kotisairaanhoidon että sosiaalihuoltolain mukaisen kotipalvelun. (Muurinen & Raatikainen 2005, 13.) Kotihoidolla tarkoitetaan tässä työssä asiakkaan kotona järjestettävää hoitoa, huolenpitoa ja palvelua, johon asiakkaan lisäksi osallistuvat tarvittavassa määrin omaiset tai omaisiin verrattavat läheiset. Tarvittavista sosiaali- ja terveyspalveluista huolehtivat kotihoitoon koulutuksen saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon ammatti-ihmiset. Asiakkaan tahdon mukaan toimintaan osallistuu mahdollisuuksien mukaan myös heidän omaisensa, vapaaehtoisia auttajat ja seurakunnan työntekijät. (Lappalainen & Turpeinen 1998, 16; Grönroos & Perälä 2006, 28.)

6 Kuntien vanhuksille antamassa avussa ja hoidossa keskeisiä toimijoita avopalvelujen osalta ovat kotipalvelun ja kotisairaanhoidon eli kotihoidon työntekijät (Rissanen 1999, 87). Kotipalvelu ja kotisairaanhoito ovatkin muuttaneet muotoaan. Aiemmin kotipalvelu oli ennen muuta kodinhoitoa, joka keskittyi vanhuksen kotiarjen olosuhteisiin. Kotisairaanhoito keskittyi puolestaan yksittäisten sairauksien hoitoon. Nykyisin vastaavat palvelut on usein yhdistetty kotihoidoksi, joka keskittyy vanhuksen perushoitoon. (Lehto ym. 2001, 104.) Palvelujärjestelmän kannalta yhteistyö voi vähentää päällekkäistä työtä ja siten lisätä palvelujen tehokkuutta ja taloudellisuutta (Mäkinen ym. 1997, 32). Yhteistyö on parhaimmillaan vastuun jakamista eri ihmisten kesken. Onnistunut kotihoito onkin asiakkaan tarpeista lähtevää työtä, johon osallistuvat oman koulutuksensa tuoman asiantuntijuuden mukaisesti niin hoivan, huolenpidon, kuntoutuksen, sosiaalityön kuin lääketieteenkin ammattilaiset. Asiakkaalle tämä turvaa asiantuntevimman avun silloin, kun se on tarpeen. Työntekijälle se merkitsee taas, ettei hänen tarvitse yksin ratkaista kaikkia niitä ongelmia, joita asiakkaiden parissa päivittäin on. (Mäkinen ym. 1997, 32.) Lisäksi kotihoito voi olla laaja verkostoitunut toimintamuoto, joka tarvittaessa sitoutuu myös ympärivuorokautiseen turvaan siltä varalta, jos jotakin sattuu (Lappanen & Turpeinen 1998, 8). Vanhojen ihmisten kokemuksena kotihoito on perushuolenpitoa elämän välttämättömyyksistä. Se on palvelukokonaisuus, joka auttaa heitä selviytymään jokapäiväisestä elämästä kotona. Kotikäynnit muovaavat iäkkäiden ihmisten arkipäivää ja auttavat ajanhallinnassa. (Koskinen 1998, 226 227.) Tervon (1995, 35) tutkimuksessa tulee esille, että vanhusten kotona selviytymistä tukivat erilaiset sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen arkipäivän askareisiin ja harrastuksiin. Lisäksi joillakin vanhuksilla aikaisempien vuosien tapahtumat olivat läsnä tämänpäiväisessä elämässä, jolloin ne toimivat heidän elämänsä voimavaroina ja näin tukivat heidän kotona selviytymistään. Packalėn (2004, 68 69) oli tutkinut vanhusten ja omaisten kokemuksia kotona avun turvin asumisesta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kotihoidon palvelujen järjestämistä leimaa monenlainen resurssipula, josta aiheutuu muun muassa kiire. Vanhus koki olevansa avun ja palvelujen kohde, jonka asioista päättävät toiset omista lähtökohdistaan

7 käsin. Voimakasta kritiikkiä herätti myös palvelujen järjestäjien valta sekä määritellä että järjestää palvelut oman tahtonsa mukaisesti. Vanhukset siis kokivat, että heitä ei kuultu eikä kuunneltu. Paljärven (2003, 91) tutkimuksen mukaan kotihoidon saatavuus oli heikointa keskustelussa ja seurustelussa, liikkumisen tukemisessa, vaatehuollossa ja siivouksessa. Asiakkaan hygieniasta ja lääkehuollosta huolehtiminen sekä ruokailussa saatu apu koettiin melko riittäväksi. Packalėn (2004, 69) tutkimus osoitti myös sen, että vanhuksille järjestettyjä palveluja leimaa rutiininomaisuus ja byrokraattisuus. Palvelut ovat kauttaaltaan riittämättömiä, eikä alan työntekijöillä ole mahdollisuutta tehdä hyvin arvokkaaksi kuvattua työtään. 4.2 Kotihoidon asiakas Kotihoidon asiakas elää usein jonkinlaisessa kriisitilanteessa. Kriisin syynä voi olla toimintakyvyn vähittäinen heikentyminen, äkillinen sairaus, kehitysvammaisuus tai vanhuuden sairauksiin liittyvät seikat. (Mäkinen ym. 1997, 12.) Kotihoitoa tarvitsevat asiakkaat ovat tilapäisesti tai pysyvästi kyvyttömiä suoriutumaan ainakin osasta päivittäisistä toiminnoista (Lappalainen & Turpeinen 1998, 8). Väestön toimintakykyä selvittäneiden tutkimusten mukaan yksilön toimintakyvyn heikentyminen yleistyy 75. ikävuoden jälkeen. Yleisimpiä vanhusten toimintakykyä heikentäviä tekijöitä ovat liikkumisvaikeudet. Korkea ikä ja vanhenemismuutokset sellaisenaan eivät aiheuta toimintakyvyn heikentymistä, vaan pääsyynä ovat sairaudet. (Rusi 1998, 25; Tilvis 2001, 36.) Suurin asiakasryhmä ovat 75-84-vuotiaat, joita on jo lähes puolet asiakkaista. Joka kolmas on täyttänyt 85 vuotta, ja joka viides on 65-74-vuotias. Palvelu kohdentuu entistä tietoisemmin 85 vuotta täyttäneisiin, vaikka he eivät vielä olekaan pääasiallisena asiakaskuntana. (Vaarama ym. 2004, 45.) Eläkeikäisistä suomalaisista suunnilleen kahdeksalla kymmenestä on jokin pitkäaikainen sairaus. Tavallisimpia iäkkäiden ihmisten sairauksia ovat diabetes; sydän- ja verisuonitaudit, kuten sydämen vajaatoiminta, sepelvaltimotauti, sydäninfarkti ja aivohalvaus; tuki- ja liikuntaelinten taudit, kuten nivelrikko ja erilaiset selkävaivat; syöpätau-

8 dit sekä mielenterveyden häiriöt. (Koskinen ym. 1998, 92-99; Lappalainen & Turpeinen 1998, 131-150). Lisäksi erilaiset muistitoimintoja heikentävät sairaudet ja dementia ovat yleisiä kotihoidon asiakkaiden keskuudessa. Stakesin hoitoilmoitusrekisterien tuottaman tiedon mukaan vuonna 2001 asiakkaista 58 % tuli säännölliseen kotihoitoon fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi. Seuraavaksi yleisimpiä hoitoon tulon syitä olivat somaattisen sairauden tutkimus ja hoito, psyykkis-sosiaaliset syyt ja hermostolliset syyt. (Vaarama ym. 2004, 46.) Vanhenemisen ja sairastumisen seurauksena ihmissuhteet vähenevät ja yksinäisyyden tunteet lisääntyvät (Lappalainen ym. 1998, 222). Vanhuksen sosiaalinen verkosto saattaa kaventua lasten poismuuton myötä, tai vanhus voi itse palata takaisin synnyinseudulleen, jolloin lähiverkosto puuttuu. Tällöin lähityöntekijä toimii sosiaalisen verkoston tärkeänä linkkinä (Mäkinen ym. 1997, 59). 5 IÄKKÄIDEN IHMISTEN TERVEYS JA TOIMINTAKYKY 5.1 Vanhusten terveyden edistäminen ja ennaltaehkäisevä toiminta 65-vuotiaiden ja vanhempien suomalaisten toimintakykyiset vuodet ovat lisääntyneet selvästi kuluneen 20 vuoden aikana, mutta pitkäaikaissairaana elettyjen vuosien määrä iäkkäänä on lisääntynyt. Siitä, miten vanhusten toimintakyky kehittyy jatkossa, on tärkeänä tekijänä sairastavuuden väheneminen. (Sihvonen ym. 2003, 58.) Mikäli ihmiset ovat terveitä ja toimintakykyisiä, he selviytyvät itsenäisesti entistä pidempään. Näin ollen terveyden edistämisellä ja sairauksia ennaltaehkäisevällä toiminnalla on jatkossa suuri merkitys vanhusten toimintakykyyn ja kotona asumisen mahdollisuuteen. Ikääntyneiden terveyden edistämisen tavoitteina on ehkäistä heikkokuntoisuutta ja toimintakyvyttömyyttä, hidastaa sairauksien puhkeamista, tukea vanhusten itsenäisyyttä, parantaa ja säilyttää elämänlaatua, pienentää hoitotarvetta ja siirtää kuolemaa. Ikääntyneiden kunto, toimintakyky ja sairaudet ovat perintötekijöiden, monien sattumien ja jo eletyn elämän heijasteita. Kuitenkin myös eläkeikäisiin kohdennetuilla eh-

käisytoimenpiteillä on huomattava vaikutus. (Tilvis 2003,1.) Opinnäytetyössämme keskitymme terveyden edistämisen ja toimintakyvyn ylläpitämisen näkökohtiin. 9 Vakavien sairauksien ehkäisy, varhainen diagnostiikka ja tehokas hoito ovat koko terveydenhuollon perustavoitteita. Niihin sisältyy jo sellaisenaan toive siitä, että invalidisoivien sairauksien puhkeaminen voitaisiin estää luonnollisen eliniän aikana kokonaan tai ainakin siirtää myöhemmäksi (primaaripreventio). (Strandberg & Tilvis 2001, 328.) Onnistuessaan primaaripreventio käytännössä merkitsisi sitä, että sairaat ovat yhä vanhempia. Tällöin vanhusten itsenäisyyden tukeminen, elämän laadun parantaminen ja monien degeneratiivisten sairauksien ja sosiaalisten syiden aiheuttamien haittojen minimointi (sekundaari- ja tertiaaripreventio) ovat selkeitä haasteita. Ennalta ehkäisyn tavoitteet vanhustenhuollossa ovatkin toimintakyvyn säilyttäminen, sairauksien ja toimintakyvyn heikentymisen ehkäisy, itsenäisyyden tukeminen, hoitotarpeen pienentäminen ja kuoleman siirtäminen. (Strandberg & Tilvis 2001, 328.) Preventio voidaan toteuttaa osin suuntaamattomana, esimerkiksi väestötasoisina ohjeina mm. ruokavaliosta, tupakoinnista ja turvallisesta ympäristöstä. Toisaalta preventioon kytkeytyy läheisesti kysymys seulonnasta ja terveystarkastuksista, joiden tulosten pohjalta ehkäisytoimenpiteet voitaisiin paremmin suunnata yksilöihin, jotka niistä parhaiten hyötyvät. (Strandberg & Tilvis 2001, 329.) Tehostamalla ennaltaehkäisyä ja kuntoutusta voidaan iäkkään väestön keskuudessa saavuttaa hyviä tuloksia (Aromaa ym. 2005, 334). 5.2 Toimintakyky ja sen ylläpitäminen Itsenäisellä selviytymisellä on merkittävä vaikutus ihmisen elämänlaadulle. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan mm. joutuminen riippuvaiseksi toisten avusta on todettu olevan yksi yleisimpiä turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä. Toimintakyky on luonnollisesti yksi merkittävä tekijä puhuttaessa itsenäisestä selviytymisestä. Vaje millä tahansa toimintakyvyn alueella saattaa olla omiaan alentamaan itsenäistä selviytymistä ja tätä kautta elämän laatua. (Sulander 2005, 77.) Toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä selviytyä henkilökohtaiseen hoitoon ja huolenpitoon liittyvistä päivittäisistä toiminnoista. Toimintakyky koostuu fyysisestä,

10 kognitiivisesta, emotionaalisesta ja sosiaalisesta toimintakyvystä. (Voutilainen & Laaksonen 2003, 302; Laukkanen 2003, 255.) Ihmisen toimintakyky katsotaan muuttuvaksi käsitteeksi, joka vaihtelee ikääntymismuutosten lisäksi mm. sen mukaan, miten ihminen kehittää ja ylläpitää toimintakykynsä osa-alueita toiminnan avulla (Hervonen 1998, 127). Iäkkään ihmisen toimintakyvyn säilyttäminen mahdollisimman pitkään on geriatrisen prevention keskeisiä tavoitteita. Vanhenemiseen liittyy jossain vaiheessa päivittäisten toimintojen vaikeutuminen. Useimmiten toimintakyvyn heikkenemisen taustalla on yksi tai useampi pitkäaikaissairaus, mutta toimintakyky voi heikentyä ennenaikaisesti myös harjoituksen puutteesta. Lisäksi asunto ja muu elinympäristö vaikuttavat siihen, miten paljon toimintakyvyn rajoitukset hankaloittavat päivittäisistä toiminnoista selviytymistä. Seurantatutkimukset ovat osoittaneet, että vanhusten lievä toimintakyvyn häiriö pahenee nopeasti. Siten keskeinen interventioiden kohderyhmä ovat vanhukset, joilla on alkavia toimintakyvyn häiriöitä. (Strandberg & Tilvis 2001, 336.) Yksilön toimintakykyä voidaan tarkastella joko kuvaamalla jäljellä olevaa toimintakykyä tai todettuja toiminnanvajauksia. Toimintakyvystä puhuttaessa on kyse laajasti hyvinvointiin liittyvästä käsitteestä, josta sairaudet ovat vain osa. Toimintakyvyn kuvaamisella syvennetään näkemystä henkilön elämänlaadusta ja sairausdiagnooseista yleiseen selviytymiseen toimintaympäristössä. (Laukkanen 2003, 255.) Vanhuksen toimintakykyä arvioidaan hoito- ja palvelusuunnitelman rakentamista ja hyvän hoidon toteuttamista varten. Tavoitteena on turvata potilaan hoidon ja palvelun yksilöllisyys ja jatkuvuus sekä sovittaa yhteen asiakkaan hoito ja palvelu saumattomaksi kokonaisuudeksi. (Voutilainen & Laaksonen 2003, 302.) Vanhenemisprosessit, iän mukana lisääntyvä sairastavuus sekä elämäntavan muutokset heikentävät toimintakykyä vähittäin ja lisäävät toiminnanvajavuuksia ja avun tarvetta. Toimintakyvyn osa-alueet eivät muutu samanaikaisesti ihmisen ikääntyessä. Ikääntymiseen liittyvien muutosten alkamisikä, nopeus sekä vaikutukset elämänlaadun ja itsenäisen selviytymisen kannalta vaihtelevat toimintakyvyn osa-alueiden ja yksilöiden välillä. (Heikkinen 2005, 329.) Ihminen on yleensä sitä alttiimpi ympäristön vaikutuksille, mitä enemmän hänen oma toimintakykynsä heikkenee. Siksi asuminen tutussa ympäristössä luo edellytykset pidentää autonomista elinaikaa. Tutussa ympä-

11 ristössä iäkäs ihminen kehittelee kompensaatio- ja selviytymiskeinoja sitä mukaa, kun hänen toimintakykynsä heikkenee. (Valvanne 2001, 343-344.) Kompensaatiolla tarkoitetaan prosessinomaisesti etenevää yksilön ja ympäristön sopeutumista heikentyneen toimintakyvyn vaatimiin muutoksiin (Laukkanen 2003, 257). 6 KOTIHOITOPALVELUJEN LAATU Laadulla tarkoitetaan yleisesti jonkin toiminnan tai tuotteen kykyä täyttää asiakkaan tarpeet ja vaatimukset (Perttilä ym. 2003, 36-37). Vanhustenhuollon laadulla voidaan ymmärtää kunnan palvelujärjestelmän kykyä vastata sille asetettuihin ikääntyvän väestön hoitoa ja huolenpitoa edistäviin tavoitteisiin. Palvelun keskeinen laatuominaisuus on asiakkaan tarpeisiin vastaaminen. Laatua voidaankin kehittää vain siten, että lähtökohtana on tieto asiakkaan tarpeista, heidän kokemuksistaan ja mielipiteistään. Palvelujen laadun tarkastelemisessa on kysymys siitä, millaisia tavoiteltuja vaikutuksia palveluilla on asiakkaan terveyteen, toimintakykyisyyteen ja elämänhallintaan. Toiminnan on ennen kaikkea vastattava asiakkaiden tarpeisiin heidän omasta näkökulmastaan eikä suunnitella toimintaa yksinomaan ammattilaisten tai organisaation näkökulmasta. (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 1999, 13). Valtion ja kuntien yhteisessä intressissä on ikäihmisten hoidon ja palvelujen jatkuva kehittäminen ja suomalaisen vanhustenhuollon pysyttäminen tasoltaan hyvänä ja laadukkaana (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2001, 5). Valtakunnalliset laatusuositukset sosiaali- ja terveydenhuollolle pyrkivät vastaamaan tähän haasteeseen, ja ne koskevat sekä julkisia että yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Laatusuositukset antavat suuntaviivat hyvän vanhustenhuollon kehittämiseksi, ja niitä tulisi käyttää apuna kunnan toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa lähtien aina paikallisista oloista ja tarpeista. (Viljainen 2004, 5; Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2001, 8.) Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevan laatusuosituksen tavoitteena on, että mahdollisimman moni ikääntynyt voi elää itsenäisesti omassa kodissaan ja tutussa asuin- ja sosiaalisessa ympäristössään. Kotona asumista tuetaan nopeasti saatavilla, ammattitaitoisilla sosiaali- ja terveyspalveluilla. Hoidon tulee olla asianmukaista ja asiakasta kunnioittavaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kunnissa on laadittu vanhuspoliittisia

12 strategioita, joiden avulla turvataan ikääntyneiden sosiaaliset oikeudet (Viljainen 2004, 15 & Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2001, 8). Palvelutarpeen tulee perustua paikallisiin tarpeisiin ja voimavaroihin. (Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2001, 8.) Kotona asumisen mahdollistamisen keinoja ovat seuraavat seikat: ikääntyneiden hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen toimintakyvystä riippumatta kuntouttavan työotteen käyttöönottaminen saumattoman yhteistyön toteuttaminen sekä eri palveluntuottajien että omaisten ja läheisten kanssa henkilöstön saatavuuden, osaamisen ja hyvinvoinnin turvaaminen laadukas johtaminen tavoitteiden seuranta ja arviointi kuntalaisille tiedottaminen. 7 TUTKIMUKSEN TARKOITUS Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää ja tuoda esille vanhusten kotihoitopalvelujen laatua Suomessa tehtyjen tutkimusten perusteella. Pohdintaosuudessa vertailemme tutkimusten tuloksia sairaanhoitajan tutkintoon liittyvän opinnäytetyömme tuloksiin. 8 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 8.1 Suomessa tehdyt tutkimukset opinnäytetyön aineistona Valitessamme tutkimuksia opinnäytetyötämme varten lähtökohtana oli löytää vanhusten kotihoitopalveluja selvittäviä tutkimuksia, mieluiten eri puolilla Suomea tehtyjä. Jouduimme tekemään melkoisesti työtä tutkimusten etsimiseksi, kävimme läpi monta eri tietokantaa kirjastossa ja löysimmekin pari sopivaa tutkimusta työtämme ajatellen. Löysimme 12 tutkimusta, joista 11 hyväksyimme omaan opinnäytetyöhömme; yhden jouduimme hylkäämään sen vaikeaselkoisuuden vuoksi. Etsiessämme tutkimuksia,

13 toivoimme niiden olevan samantyyppisesti tehtyjä, jotta olennainen asia löytyisi melko helposti. Toisena valintakriteerinä oli, että tutkimukset olisivat jollaintapaa vertailukelpoisia sairaanhoitajan opinnäytetyön kanssa. Perehdyimme valitsemiimme tutkimuksiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tutkimusten tuloksista kokosimme taulukon (liite 1), jonka tarkoituksena oli tuoda esille kunkin tutkimuksen tarkoitus ja tulokset liittyen vanhusten terveyden edistämiseen kotihoidon näkökulmasta. Kirjallisuuskatsaus osoittaa lukijalle, miksi esiteltävä uusi tutkimus on tärkeä ja millä tavoin se täydentää aiempia tutkimuksia. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena voi olla löytää kirjallisuudesta aukko, jonka oma suunnitteilla oleva tutkimus täyttää. Tällöin katsaus keskittyy analysoimaan sitä, mitä aiheesta tiedetään ja mitä ei tiedetä. (Jyväskylän yliopisto 2005.) Kirjallisuuskatsaus esittää sen, mistä näkökulmista ja miten asiaa on aiemmin tutkittu ja miten opiskelijan oma tutkimus liittyy jo olemassa oleviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Kirjallisuutta luettaessa kiinnitetään huomio tutkimusotteeseen, tutkimusmenetelmiin, päätuloksiin ja päätelmiin. (Hirsjärvi ym. 2003, 112.) Kirjallisuuskatsausta laativan on pidettävä mielessä oma tavoitteensa ja tutkimusongelmansa: kirjallisuuskatsaukselle asetetaan tavoite ja tarkoitus. Pyrkimys on valikoiden ja argumentoiden keskustella aiemman tutkimustiedon kanssa. Katsauksen laatijalla on oma päämääränsä (tutkimuksen taustan luominen), ja hän toimii kriittisenä tiedon käsittelijänä. (Jyväskylän yliopisto 2005.) Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen eli laadullinen. Lähtökohtana laadullisessa tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen, jossa tutkimuksen kohdetta pyritään tutkimaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti (Hirsjärvi ym. 1997, 152). 8.2 Dokumenttianalyysi Tutkimusten tulosten analyysi tapahtui sisällön analyysilla. Sisällön analyysi on menettelytapa, jolla voidaan analysoida dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti, ja sitä voidaankin kutsua myös dokumenttien analyysimenetelmäksi. Sen avulla pyritään saamaan kuvaus tutkittavasta ilmiöstä tiivistetyssä ja yleisessä muodossa, ja sen

lopputuloksena tuotetaan erilaisia tutkittavaa asiaa kuvaavia kategorioita. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 4.) 14 Aineistosta lähtevää analyysitapaa kutsutaan induktiivisesti sisällön analyysiksi, ja se kuvataan aineiston pelkistämisenä, ryhmittelynä ja abstrahointina. Pelkistämisellä tarkoitetaan sitä, että aineistosta koodataan ilmaisuja, jotka liittyvät tutkimustehtäviin. Ryhmittelyvaiheessa tutkija yhdistää pelkistetyistä ilmaisuista ne asiat, jotka näyttävät kuuluvan yhteen. Abstrahoinnissa muodostetaan yleiskäsitteiden avulla kuvaus tutkimuskohteesta. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 5.) Aloitimme dokumenttien analysoinnin kokoamalla taulukon tutkimusten tuloksista. Tuloksista poimimme yhteisiä nimittäjiä käyttäen eri värejä. Yhteisistä nimittäjistä kokosimme ensin alakategorioita, joista muodostimme yläkategorioita, joista muodostimme aina yhden, koko asiakokonaisuutta yhdistävän tekijän. Tämän jälkeen teimme tuloksista käsitekartat (liite 2), jotka liitimme työhömme. Pohdintaosuudessa teimme tulosten vertailua ja johtopäätöksiä. 8.3 Luotettavuuteen liittyvät kysymykset Tutkimuksessa pyritään välttämään virheiden syntymistä, mutta silti tulosten luotettavuus ja pätevyys vaihtelevat. Tämän vuoksi kaikissa tutkimuksissa pyritään arvioimaan tehdyn tutkimuksen luotettavuutta. Laadullisen tutkimuksen luotettavuutta kohentaa tutkijan tarkka selostus tutkimuksen toteuttamisesta, tarkkuus koskee tutkimuksen jokaista vaihetta. (Hirsjärvi ym. 2004, 217.) Laadullisessa aineiston analyysissa on keskeistä luokittelujen tekeminen. Lukijalle olisi kerrottava luokittelun syntymisen alkujuuret ja luokittelujen perusteet. Tulosten tulkintaan pätee sama tarkkuuden vaatimus: olisi kerrottava, millä perusteella tutkija esittää tulkintoja, mihin hän päätelmänsä perustaa. (Hirsjärvi ym. 2004, 218.) Kirjallisuuskatsaukseen tutkimustulosten yhteenveto on koottu suoraan kunkin tutkimuksen tuloksista sekä tiivistelmästä. Pyrimme löytämään tuloksista tärkeimmät ja laajimmat asiakokonaisuudet, jotka kokosimme taulukkoon. Tekstin luotettavuutta ja ymmärrettävyyttä voidaan parantaa taulukoilla ja kuvioilla. Taulukosta tieto on selke-

ämmin ja helpommin nähtävissä, vaikka sama tieto löytyy tekstistä (Hirsjärvi ym. 2003, 291). 15 Tutkimusten tulokset olivat melko helposti löydettävissä. Tutkimuksen luotettavuutta lisäsi se, että tuloksien poimimisen jälkeen kävimme asiat läpi yhdessä ohjaavan opettajan kanssa, joka hyväksyi ne pääosin sellaisenaan ja antoi neuvoja tulosten analysoimiseen. 9 TULOKSET 9.1 Asuinympäristö Analysoimme 11 Suomessa tehtyä tutkimusta selvittääksemme vanhusten kotihoitopalvelujen laatua. Näistä tutkimuksista kolmessa asuinympäristö (ks. liite 2/1) nousi tärkeäksi kotona asumista tukevaksi tekijäksi. Vaikka toimintakyky oli heikentynyt, suotuisa asuinympäristö ja tunne kuulumisesta ympäristöön, lisäsi elämään tyytyväisyyttä. Kuitenkin lähipalveluiden käyttö oli ongelmallista joillekin vanhuksille pääosin liikkumisen vuoksi. 9.2 Kotona asumista tukevat tekijät Vanhusten kotona asumista tuki (ks. liite 2/2) monipuolinen tukiverkosto, johon kuuluivat ensisijaisesti omaiset ja läheiset sekä kunnalliset kotihoitopalvelut. Lisäksi jotkut vanhukset käyttivät kolmannen sektorin palveluita. Jokaisesta tutkimuksesta nousi esiin omaisten suuri merkitys kotona asumisen tukemisessa. Moni vanhuksista sai säännöllistä apua omaisiltaan, mutta osa omaisista kuitenkin koki hoitovastuun liian suurena, kun taas vanhukset olivat sitä mieltä, että omat lapset olivat kaikista tärkeimpiä auttajia. Kotona asumisen mahdollistivat kuitenkin säännölliset kotihoitopalvelut kuten kotipalvelu ja kotisairaanhoito, joissakin paikoissa kotihoito sisälsi myös lääketieteellisiä palveluita. Monet vanhukset olivat valmiita hankkimaan apua myös yksityiseltä puolelta.

9.3 Kokemukset kotona asumisesta 16 Asuminen kotona (ks. liite 2/3) lisäsi vanhuksien elämänlaatua ja tyytyväisyyttä elämään. Elämään tyytyväisyys koostui pienistä asioista, esimerkiksi kun särkyjä ei juuri ollut, elämänlaatukin koheni. Omassa kodissa asuessaan monipuolisen tukiverkoston avulla ikääntyneet tunsivat olonsa turvalliseksi, kokivat olevansa omatoimisia ja itsemääräämisoikeus korostui. Tutussa ympäristössä vanhukset kokivat olevansa terveitä toimintakyvyn puolesta, vaikka sairauksia olikin ja moni tarvitsi erilaisia apuvälineitä toimiessaan kotona. 9.4 Tyytyväisyys palveluihin Kaikissa tutkimuksissa vanhukset olivat melko tyytyväisiä saamiinsa palveluihin (ks. liite 2/4), ja ne koettiin enimmäkseen riittäviksi ja helposti saataviksi. Ikääntyneiden mielestä perinteistä kodinhoitoapua olisi kuitenkin tarvittu enemmän, koska heidän toimintakykynsä oli eri sairauksista ja ikääntymisestä johtuen heikentynyt. Eniten vanhukset kaipasivat apua siivoukseen, ruuanlaittoon, kauppa-asioihin, ulkona liikkumiseen, vaatehuoltoon sekä pukemiseen ja riisumiseen. Hoitajien ammattiosaamiseen ja vuorovaikutustaitoihin oltiin pääosin tyytyväisiä. Työssä kuitenkin näkyi työntekijöiden kiire ja vaihtuvuus, joka johtui henkilökunnan vähyydestä. Vanhukset toivoivat, että sovittuja aikoja olisi noudatettu paremmin ja sama hoitaja kävisi useammin, koska hoitosuhde oli selvästi parempi pitkäaikaisessa hoitosuhteessa. Parissa tutkimuksessa nousi esille hoito- ja palvelusuunnitelmaan vaikuttaminen. Osa koki saaneensa vaikuttaa saamiinsa palveluihin ja osa hoidon suunnitteluun. Vanhukset kokivat ongelmaksi tiedon saannin vähyyden ja toimivien yhteistyökäytänteiden puuttumisen. 9.5 Sosiaalinen toiminta Sosiaalinen toiminta ja kontaktit rajoittuivat pääasiassa omaisiin ja läheisiin sekä kotihoidon henkilöstöön(ks. liite 2/5). Aktiivinen toiminta kodin ulkopuolella oli vähäistä

17 ja se vaikutti ikääntyneen terveydentilaan joko negatiivisesti tai positiivisesti riippuen toiminnan määrästä. Yksitoikkoinen päiväohjelma (tv:n katselu ja lukeminen) ja yksinäisyys olivat monen vanhuksen elämässä läsnä. Yhdessä tutkimuksessa mainittiin sen jopa aiheuttavan masennusta. 10 POHDINTA 10.1 Tutkimustulosten tarkastelua Sarvimäen (1998) mukaan elämänlaadun ylläpitäminen sairauksista ja toimintakyvyn vähenemisestä huolimatta on tärkeää. Hyvä terveys ja toimintakyky antavat paremmat edellytykset elää niin, että ihminen kokee mielekkyyttä, merkitystä ja oman arvon tunnetta. Omatessaan hyvät selviytymiskyvyt, ja persoonallisuuden avulla, hän voi selvitä myös huonoista ajoista, kuten sairauksista ja toimintakyvyn heikkenemisistä. Lähes jokaisessa tutkimuksessa todettiin kotona, tutussa ympäristössä asumisen lisäävän vanhuksien elämänlaatua ja tyytyväisyyttä elämään. He tunsivat hallitsevan elämäänsä ja voivan päättää asioistaan sekä olevan omatoimisia. Vanhukset kokivat olevansa terveitä, kun he toimintakykynsä puolesta selviytyivät jokapäiväisistä toiminnoistaan. Itsemääräämisoikeutta korostettiin. Tukiverkoston ja säännöllisten kotikäyntien avulla he kokivat olonsa turvalliseksi. Myös omaiset olivat sitä mieltä, että koti on paras paikka vanhuksille asua. Vanhukset olivatkin kiitollisia saadessaan asua kotona. Kaikista tutkimuksista nousi vahvasti esille se, että ikääntyneet haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään. Mikäli ikäihmiset ovat terveitä ja toimintakykyisiä, he selviytyvät itsenäisesti omassa asuinympäristössään entistä pidempään (Urjanheimo 2004, 5). Ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen tulisikin kiinnittää erityishuomiota ikääntyneiden kohdalla. Esimerkiksi Kuopiossa toteutetaan ns. senioritoimintamallia osana vanhustyön strategiaa, jonka nimissä Kuopion kaupunki on vuonna 2002 aloittanut seniorineuvolatoiminnan. Neuvolasta lähestytään kirjeitse kaikkia 75 vuotta täyttäneitä ja tarjotaan mahdollisuutta varata terveydenhoitajalta kotikäynti, joka palvelee molempia osapuolia erinomaisesti. Terveydenhuolto-järjestelmä saa tietoa vanhusten tilasta, ja ikäihmiset saavat itse konkreettista tietoa erilaisista aktiviteeteista, tukimahdollisuuksista ja palveluista. Näiden kotikäyntien tavoitteena on juuri vanhusten terveyden edistäminen. (Hurskainen 2005, 28.)

18 Tutkimuksissa, jotka olivat toteutettu suuremmissa kaupungeissa, nousi selvästi enemmän esille puutteita ja kehittämistä vaativia asioita kuin pienempien paikkakuntien kotihoidon asiakkaiden keskuudessa. Helsingissä ja Espoossa ongelmakohdat korostuivat vahvemmin kuin pikkukaupungeissa, esimerkkinä kotihoitohenkilöstön suuri vaihtuvuus ja vanhusten yksinäisyys. Johtuuko tämä kenties siitä, että isommissa kaupungeissa on yhtä työntekijää kohden enemmän asiakkaita kuin pienemmissä paikoissa, jolloin kiire näkyy selvemmin työssä. Sarvimäen (1998, 15) mukaan elämänlaatuun vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten biofyysinen (luonto, asuinympäristö, liikenne, tekniikka) ja sosiokulttuurinen (sosiaaliset suhteet, vuorovaikutus, traditiot, estetiikka) ympäristö, näin ollen suotuisa ympäristö voi edistää terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämistä sekä persoonallisuuden kehittymistä, kun taas vastaavasti haitallinen ympäristö saattaa vaikeuttaa ihmisen mahdollisuuksia ylläpitää hyvää elämänlaatua. Ympäristö voi olla elämänlaadun lähteenä tarjotessaan esim. esteettisiä elämyksiä, sopivia haasteita ja mielekkäitä virikkeitä. Muutamissa tutkimuksissa nousi esille asuinympäristön merkitys kotona asumista tukevana tekijänä, ja tunne johonkin kuulumisesta lisäsi elämään tyytyväisyyttä, vaikka toimintakyky ei enää sallinut joidenkin vanhusten osallistua yhteisön toimintaan kuten ennen. Myös lähipalveluiden käyttö oli joillekin vanhuksille vaikeaa lähinnä liikuntakyvyn heikkenemisen vuoksi sekä välimatkojen ja huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Savonlinnan tutkimuksessa asuinympäristö ei noussut merkittäväksi elämään tyytyväisyyttä lisääväksi tekijäksi. Kotona asumista tukee sosiaalinen verkosto, johon kuuluvat omaiset, läheiset, kunnalliset kotihoitopalvelut ja lisäksi kolmas sektori. Marinin (2003, 68-69) mukaan sosiaaliset verkostot vaihtelevat organisoiduista ryhmistä alati muuttuviin muodostelmiin, kunnallisista palvelusta omaisiin. Useista tutkimuksista ilmeni, että säännölliset kotihoitopalvelut olivat vanhusten kotona asumisen mahdollistamisen kulmakiviä, joskin joitain palveluita toivottiin lisää. Myös kolmatta sektoria käytettiin jonkin verran. Turvallisuus ja tuki jos jotain sattuu -tilanteiden varalta on merkityksellistä vanhuksille ja heidän omaisilleen ja tietoisuus turvarakenteiden olemassaolosta auttaa selviytymään (Parviainen & Päivärinta 1998, 163). Hurskainen (2005, 28) on todennut, että kun ikäihmisestä huolehditaan ja välitetään hänen turvallisuudentunteensakin kasvaa.

19 Perheen ja suvun muodostamat verkostosuhteet ovat usein hyvin henkilöityneitä eivätkä näin ollen helposti korvattavissa. Perhesuhdetta leimaa myös vahva, sitoutunut vuorovaikutus ja ihmisten ikääntyessä juuri perhesiteet tulevat tärkeiksi. (Marin 2003, 69.) Tutkimuksissa nousikin vahvasti esille omaisten, etenkin omien lasten, suuri merkitys vanhusten kotona asumisen tukemisessa, joilta he saivat säännöllistä kotiapua. Muutamissa tutkimuksissa todettiin olevan tyytyväisiä omaisten apuun ja sen olevan riittävää. Muutamat olivat sitä mieltä, että omaisten hoitovastuu on liian suuri, koska kunnallista kotihoitopalvelua ei ole riittävästi. Lapset ja lasten antama apu on merkittävä tekijä vanhusten itsensä määritellessä selviytymisensä edellytyksiä kodeissaan (Parviainen & Päivärinta 1998, 163). Lähes jokaisessa tutkimuksessa todettiin vanhusten olevan suhteellisen tyytyväisiä kotihoidon palveluihin ja laatuun, useimmiten ne koettiin vielä riittäviksi ja helposti saataviksi. Sama tuli ilmi myös aikaisemmassa opinnäytetyössä. Usein vanhukset ovat tyytyväisiä jo pelkästään siihen, että palveluja saa, vaikka se olisikin vähäistä. Parissa tutkimuksessa vanhukset ja heidän omaisensa kokivat saavansa vaikuttaa hoito- ja palvelusuunnitelmaan ja sitä kautta vanhusten hoitoa koskeviin palveluihin. Wiirilinna ym. (2004, 18) toteavatkin, että hoito- ja palvelusuunnitelman valmistelussa yhdistyvät vanhuksen ja hänen omaistensa toiveet, voimassa olevat palvelut ja hoitomahdollisuudet sekä työntekijän asiantuntijuus. Vanhus on kuitenkin oman elämänsä asiantuntija. Eniten puutteita koettiin perinteisissä kodinhoitoasioissa kuten siivouksessa, pyykinpesussa, pukeutumisessa ja riisuutumisessa, ulkoilussa, ruuanlaitossa ja kaupassakäynnissä. Hoitajiin ja heidän ammattitaitoonsa oltiin pääosin tyytyväisiä, mutta kiire ja hoitajien vaihtuvuus vaikuttivat hoitosuhteeseen. Myös tiedottaminen nähtiin puutteellisena. Savonlinnan kotihoidon asiakkaista melkein puolet kertoi haluavansa apua enemmän nimenomaan erilaisissa kodinhoitoon liittyvissä tehtävissä (Kapanen & Makkonen 2006, 22). Tutkimuksissa todettiin vanhusten sosiaalisen toiminnan olevan vähäistä kodin ulkopuolella ja sosiaalisten kontaktien rajoittuvan omaisiin ja kotihoitohenkilöstöön. Marinin (2003, 69) mukaan elämän aikana itse luodut suhteet vähenevät (ystävät, työtoverit, harrastuskumppanit) hyvin monista eri syistä ja suhteet virallisesti luotuihin aut-

20 tajiin lisääntyvät etenkin toimintakyvyn heiketessä. Vanhusten päiväohjelma onkin usein yksitoikkoista ja yksinäisyys vaivaa monia. Yksinäisyyden on taas todettu aiheuttavan jopa masennusta. Yhdessä tutkimuksessa toivottiinkin parannusta masennuksen ja yksinäisyyden riskin tunnistamiseen ja psykososiaalisen työn kehittämiseen sekä kivun hoitoon. Tosin moni vanhus totesi huumorin olevan keino selviytyä arjessa eteenpäin. 10.2 Tutkimusprosessin tarkastelua Tutkimusprosessi oli pitkä ja monivaiheinen. Vanhusten hoito on erittäin ajankohtainen aihe Suomessa, ja asiaa oli runsaasti tutkittu. Valitettavasti läheskään kaikki tutkimukset eivät olleet helposti saatavilla, joten jouduimme tämän vuoksi jättämään joitakin mielenkiintoiselta vaikuttaneita tutkielmia pois tästä työstä. Tutkimustulosten kartoittaminen oli erittäin haasteellinen tehtävä. Koska ajatuksissa pyöri koko ajan sairaanhoitajan opinnäytetyön tulokset, oli paikoitellen hankalaa löytää objektiivisesti, ilman ennakkokäsityksiä jokaisesta tutkimuksesta juuri sen tutkimuksen keskeisimmät asiat ja unohtaa hetkeksi aiemmat tulokset ja entinen tieto. Teoriaosuutta kirjoitimme ja tutkimuksiin perehdyimme kumpikin tahoillamme, mutta muuten työskentelimme yhdessä. Koimme, että yhteistyömme sujui hyvin ja joustavasti. Aina kun toisella oli huono hetki ja epätoivo alkoi iskeä, toiselta löytyi optimistisuutta ja voimia kannustaa jatkamaan eteenpäin. Välillä kuitenkin tuntui, että tähän työhön kului paljon enemmän energiaa ja tunteja kuin sairaanhoitajan opinnäytetyöhön. 10.3 Jatkotutkimusaiheita Omaisten ja heidän vanhustensa mielipiteet palveluista ja niiden saatavuudesta ovat usein hyvinkin erilaisia, ja tämän vuoksi olisikin tärkeää selvittää myös laajemmalti omaisten näkemyksiä asiasta. Esimerkiksi Espoossa tehdyssä tutkimuksessa vanhusasiakkaiden omaisten arviot kotihoidon laadusta olivat kriittisempiä kuin itse asiakkaiden. Omaisilla on kuitenkin erittäin tärkeä merkitys ja rooli vanhuksen tukiverkostossa, kuten kaikissa näissä tutkimuksissa on tullut ilmi, jolloin heidänkin mielipi-

21 teensä tulisi ottaa paremmin huomioon. Savonlinnan kotihoidon kyselyyn liittyvissä haastattelutilanteissa oli parilla vanhuksella omainen läsnä, ja niissäkin tilanteissa oli selvästi havaittavissa sama asia. Myös ennaltaehkäisevää kotikäyntitoimintaa olisi mielestämme mielenkiintoista ja aiheellista tutkia valtakunnallisesti. Kuopiossahan tällainen toiminta oli selvästi osoittautunut toimivaksi ja kaikkia osapuolia palvelevaksi. Asiakkaan auttaminen on paitsi terveydentilan myös toimintakykyisyyden ylläpitämistä ja selviytymisedellytysten turvaamista, joka on keskeinen osa ongelmien kehittymisen ja laitoshoitoon ohjautumisen ehkäisyä (Helin 2003, 339).

LÄHTEET 22 Aalto, A-R. Järvinen, A. Lehto, J. & Päivärinta, E. 1997. Mistä apua ikääntyneille? Tuloksia yhdeksän kunnan 75 vuotta täyttäneille tehdystä kyselystä. STAKES. Anttalainen-Kulmala, E. & Tiilikka, L. 2001. Yli 70-vuotiaiden asiakkaiden kokemukset kotihoidosta Sauvon kunnassa. Tampereen yliopisto. Hoitotieteen laitos. Pro gradu -tutkielma. Aromaa, A. Huttunen, J. Koskinen, S. & Teperi, J. (toim.) 2005. Suomalaisten terveys. Saarijärvi: Saarijärven Offset Oy, 334. Grönroos, E. & Perälä, M-L. 2006. Kotiutumisen onnistuminen kotihoidon henkilöstön näkökulma. Sairaanhoitaja 3, 28-31. Heikkinen, E. 2005. Iäkkäiden ihmisten terveys ja toimintakyky. Teoksessa Aromaa, A., Huttunen, J., Koskinen, S. & Teperi, J. (toim.) Suomalaisten terveys. Saarijärvi: Saarijärven Offset Oy, 327. Helin, S. 2003. Palvelujärjestelmä toimintakykyisyyden ja selviytymisen edistäjänä. Teoksessa Heikkinen, E. & Rantanen, T. (toim.) Gerontologia. Tampere. Tammer- Paino Oy, 339. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Hirvonen, R. 1995. Kuin köyhä hevonen, kaura-annokseen tyytyväene. Kotihoidon palveluja saavan vanhuksen arki. Kuopion yliopisto. Hoitotieteen laitos. Pro gradu -tutkielma. Hirvonen, R. 1999. Vanhuksen arki kotona. Teoksessa Laitinen-Junkkari, P. (toim.), Isola, A., Rissanen, S. & Hirvonen, R. 1999. Moninainen vanhusten hoitotyö. Helsinki: Werner Söderström Oy, 37. Hurskainen, E. 2005. Ikääntyminen ja toimintakyky. Terveydenhoitajalehti 2, 28 29.