Ennaltaehkäisevien kotikäyntien merkitys kotona selviytymiselle

OMA KOTI KULLAN KALLIS Ennaltaehkäisevien kotikäyntien merkitys kotona selviytymiselle Sirpa Hypen-Nurminen - Seija Rajala Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu / Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan laitos Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto Sairaanhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Sirpa Hypen-Nurminen - Seija Rajala. Ennaltaehkäisevien kotikäyntien merkitys kotona selviytymiselle. Lahti, syksy 2007 53s., 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu / Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan laitos, hoitotyön koulutusohjelma, hoitotyön suuntautumisvaihtoehto, sairaanhoitaja (AMK). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa asikkalalaisten, vuonna 1927 syntyneiden ikäihmisten kotona selviytymisen ja siihen vaikuttavien tekijöiden kartoittaminen. Tavoitteena tutkimuksessa oli arvioida ikäihmisten palvelujen ja avun tarve sekä tuottaa tietoa, josta on hyötyä Asikkalan kunnalle vanhustenhuollon tulevaisuuden painotuksista päätettäessä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat vuonna 1927 syntyneet asikkalalaiset ikäihmiset, jotka eivät olleet kunnallisen kotihoidon asiakkaina tai laitoshoidossa. Tutkimukseen haastateltiin 38 ikäihmistä 2.7.-15.9.2007 välisenä ajankohtana. Haastattelussa käytettiin Suomen kuntaliiton ja Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille -projektikuntien kehittämää haastattelulomaketta. Lisäksi haastateltavat saivat tietopaketin Asikkalan kunnasta saatavista palveluista. Haastattelulomake sisälsi sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Saatu aineisto analysoitiin tilastollisesti ja laadullista sisällönanalyysia käyttämällä. Asikkalalaiset 80-vuotiaat kokivat tulosten mukaan terveydentilansa ja toimintakykynsä melko hyväksi. Useimmat ikäihmiset kokivat selviytyvänsä päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti, apua tarvittiin lähinnä raskaista kotitöistä selviytymiseen. Kotona pärjäämistä edesauttoi lasten ja omaisten tuki, sopiva asuinympäristö, lyhyet etäisyydet palveluihin ja hyvä terveydentila. Ikäihmiset kokivat olevansa lähes poikkeuksetta tyytyväisiä nykyiseen elämäntilanteeseensa. Tutkimuksessa saadut tulokset helpottavat Asikkalan kuntaa vanhuspoliittisen strategian työstämisessä. Vanhustyön suunnittelussa on tulevaisuuden haasteiden tiedostaminen tärkeää. Asiasanat: Toimintakyky, kotona selviytyminen, ennaltaehkäisevät kotikäynnit

ABSTRACT Sirpa Hypen-Nurminen and Seija Rajala. The importance of proactive home visits for managing at home. Lahti, autumn 2007, 53 pages, 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences / Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Social and Health Care, Degree Programme in Nursing, Nurse. This study explored how well residents of Asikkala, born in 1927, managed on their own, in their own homes, and the factors affecting this. The aim of the research was to evaluate the need of services and help for the elderly people and to generate information, which would be of use to the local authority of Asikkala, in decisions affecting the care of elderly residents in the future. The target group of the study consisted of residents of Asikkala, born in 1927, who were neither receiving home care nor living in residential care units. Thirtyeight people meeting these criteria were interviewed between July 2 and September 15, 2007. The interviews used the interview form developed by the Association of Finnish Local and Regional Authorities and Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille (Proactive Home Visits for the Elderly) project. In addition, the interviewees received an information pack about the services available from the local authority of Asikkala. The questionnaire form contained both open- and close-ended questions. The data obtained was analysed, both statistically and qualitatively, using the content analysis method. According to the results, the eighty-year-old residents of Asikkala evaluated their health and capacity to function as quite good. Most of the interviewees considered themselves capable of carrying out their everyday activities independently; help was needed mainly with heavy household tasks. The support of relatives, a suitable home environment, short distances to services and good health were the factors promoting the ability to manage at home. Almost without exception, the interviewees were satisfied with their present situations. The results obtained in this study will facilitate Asikkala s work on its strategy for the elderly. In planning work with the elderly, awareness of future challenges is vital. Keywords: capacity to function, managing at home, proactive home visits

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...5 2 VANHUKSEN TERVEYDENTILA JA TOIMINTAKYKY...7 2.1 Fyysinen terveys ja toimintakyky...8 2.2 Psyykkinen terveys ja toimintakyky...10 2.3 Sosiaalinen toimintakyky vanhenemisen yhteydessä...11 3 VANHUKSEN KOTONA SELVIYTYMINEN...13 3.1 Päivittäisistä toimista selviytyminen...13 3.2 Kotona selviytymisen edistäminen ja tukeminen...14 3.3 Ehkäisevät kotikäynnit kotona selviytymisen tukena...14 3.4 Ehkäisevät kotikäynnit Asikkalassa...16 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT...17 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...18 5.1 Tutkimusjoukon valinta...18 5.2 Aineiston keruu...19 5.3 Tutkimusaineiston käsittely ja analyysi...20 6 TUTKIMUKSEN TULOKSET...22 6.1 Asikkalalaisten vanhusten asuinolot...22 6.2. Vanhusten kokemukset omasta terveydentilasta...24 6.3 Vanhusten itsearvioima toimintakyky...29 6.4 Vanhusten kokemukset omasta avun- ja palveluntarpeesta...32 7 POHDINTA...34 7.1 Tulosten tarkastelu...34 7.2 Tulosten luotettavuus...36 7.3 Eettiset näkökohdat...37 LÄHTEET...39 LIITTEET Liite 1. Sopimus opinnäyteyhteistyöstä Liite 2. Tutkimuslupa Liite 3. Lehti-ilmoitus Liite 4. Haastattelulomake

1 JOHDANTO Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoiteohjelma vuosille 2000-2003 oli lähtökohtana Suomen Kuntaliiton ja sosiaali- ja terveysministeriön toteuttamalle Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille -hankkeelle (EHKO). Opinnäytetyömme toteutetaan osana EHKO-hanketta Asikkalassa. Ehkäiseviä kotikäyntejä on toteutettu jo useissa Suomen kunnissa. Kunnat ovat voineet itse päättää ikäryhmän, jota haastellaan, samoin sen kuka haastattelee. Asikkalassa on tehty alustavaa kartoitusta aiheesta ja todettu, että ennaltaehkäiseville kotikäynneille on tarvetta kunnassa. Sosiaali- ja terveysministeriön ja kuntaliiton hankkeessa on kehitelty uutta palvelumuotoa vanhuksille. Mukana kehitystyössä ovat olleet Hamina, Jaala, Lieksa, Nurmijärvi, Rautavaara, Sipoo, Vehkalahti, Virolahti ja Virrat. (Häkkinen 2002, 84.) EHKO-hankkeella kartoitetaan asikkalalaisten 1927 syntyneiden vanhusten kotona selviytymistä ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä, kuten asumismuotoa, terveydentilaa sekä palvelujen ja avun tarvetta. Tutkimuksen kohteena ovat vanhukset, jotka eivät vielä ole kotihoidon palvelujen piirissä. Tutkimuksella tuotetaan tietoa, josta on hyötyä Asikkalan kunnalle päätettäessä vanhusten huollon painotuksia tulevaisuudessa. Lisäksi tutkimuksella autetaan Asikkalan kunnan kotihoitoa ennalta ehkäisevien kotikäyntien aloittamisessa. Ehkäisevillä kotikäynneillä tarkoitetaan tietyn ikäiselle, kotonaan asuvalle vanhukselle suunnattua sosiaali- ja/tai terveydenhuollon työntekijän käyntiä. Käynnin tarkoituksena on tukea vanhuksen kotona selviämistä ja selvittää hänen tilannettaan eri näkökulmista. Vanhukselle kerrotaan kunnassa tarjolla olevista palveluista ja henkilöistä, joihin hän voi ottaa yhteyttä apua tarvitessaan. (Häkkinen 2002, 24.) Ehkäisevällä toiminnalla tuetaan terveiden ja toimintakykyisten elinvuosien lisääntymistä ja siten säännöllinen palvelutarve siirtyy myöhäisempään ajankohtaan. Useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu van-

6 husten haluavan asua mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan. Tämä edellyttää sitä, että vanhus kokee kodin turvalliseksi asumispaikaksi ja että hänellä on tietoa siitä, mistä tarvittaessa saa tukea ja apua. Suomessa, kuten muissakin läntisissä hyvinvointivaltioissa, on elinajan odote noussut. Nykyinen 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä on 15 prosenttia ja vuoteen 2030 mennessä sen ennustetaan nousevan 25 prosenttiin. Tämä tarkoittaa varsinkin yli 85- vuotiaiden vanhusten määrän huomattavaa lisääntymistä. Olennaista on, merkitseekö kasvava elinajan odote vanhusten parempaa terveyttä ja vähäisempää avuntarvetta vai lisääntyykö hoidon ja avun tarve yhteiskunnassa vanhusten määrän lisääntyessä. (Häkkinen 2002, 12.) Vuoden 2005 lopussa oli 65 vuotta täyttäneistä sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä 13,3 % (lähes 110 000 asiakasta). 75 vuotta täyttäneistä oli säännöllisten palvelujen piirissä lähes neljäsosa (93 0009 asiakasta ja 85 vuotta täyttäneistä lähes puolet (43 000 asiakasta). Säännöllisiksi palveluiksi lasketaan säännöllinen kotipalvelu ja kotisairaanhoito, ikääntyneille tarkoitettu palveluasuminen, vanhainkotihoito ja pitkäaikainen vuodeosastohoito terveyskeskuksissa. Osa säännöllisten palvelujen ulkopuolelle jäävistä ei käytä palveluja lainkaan ja osa käyttää niitä tilapäisesti. (Nylander, Hauhia, Kauppinen, Notkola, Ojala, Rintanen, Tuomola, Virtanen & Kiuru 2005, 33.) Palvelutarpeita vanhuksille voivat aiheuttaa erilaiset sairaudet, toimintakyvyn vajeet tai muistitoimintojen ongelmat. Palvelutarpeet voivat liittyä myös psyykkisiin ongelmiin kuten yksinäisyyteen, masentuneisuuteen tai turvattomuuteen. Ikääntyneiden tarpeet ovat usein toisiinsa monimutkaisesti kytkeytyneitä, jolloin niitä on vaikea erottaa toisistaan. Hyvin harvoin tilanne on myöskään sellainen, että palvelut voitaisiin jossain vaiheessa lopettaa, useimmiten vanhustenhuollon palveluprosessit etenevät niin, että alkaneita palveluja joudutaan lisäämään. (Ala-Nikkola 2000, 75-87.)

7 2 VANHUKSEN TERVEYDENTILA JA TOIMINTAKYKY Ihmisten terveydentiloissa on suuria eroja eläkeiän kynnyksellä. Ikääntymiseen liittyvät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset ilmenevät eri ihmisillä eri aikaan. Elämäntilanteilla ja -halulla on merkitystä terveyden kokemisessa, koska vanheneminen voi ilmetä elimistön vähentyneenä kykynä sopeutua ympäristön vaatimuksiin voimien vähetessä. Terveyden kokemukset ilmenevät omaa terveyttä koskevana tietämisenä, hyvänä olona ja terveellisiksi havaittujen asioiden yhdistämisenä omaan elämään. (Parviainen 1995, 64-65.) Jos ihmisellä on hyvä terveys ja toimintakyky, on hänellä paremmat edellytykset järjestää elämänsä niin, että hän kokee hyvää oloa. Hänellä on myös paremmat mahdollisuudet elää niin, että hän kokee mielekkyyttä, merkitystä ja oman arvon tunnetta. Tämä ei tarkoita sitä, että hyvä terveys ja toimintakyky olisivat hyvän elämänlaadun edellytyksiä. Vakava sairastuminen tai toimintakyvyn heikkeneminen saattaa johtaa elämänarvojen muuttumiseen ja arjen uudelleen järjestämiseen niin, että kohtuullinen hyvä olo, mielekkyys ja oman arvon tunne säilyvät. Miten ihminen selviää tästä, riippuu hänen persoonallisuudestaan ja käytettävissä olevista selviytymisstrategioista. (Sarvimäki 1998, 15.) Viime vuosina on ikääntymisen, terveyden ja toimintakyvyn tutkimuksissa ollut vahvana suuntauksena näkökulman kääntäminen sairauksista terveyteen, riskitekijöistä terveyttä ja toimintakykyä ylläpitäviin tekijöihin sekä toiminnanvajavuuksista toimintakykyyn (Heikkinen, Kauppinen & Laukkanen 2003, 56). Hyvä toimintakyky on erittäin tärkeä osa terveyttä. Iäkkäiden ihmisten arvioidessa terveyttään on taustalla useita eri tekijöitä. Toimintakyvyn eri osa-alueet, fyysinen ja psyykkinen toimintakyky sekä kyky selviytyä jokapäiväisistä toiminnoista, ovat arvioinnissa tärkeässä roolissa. (Heikkinen 2002, 29.) Vanhenemismuutosten etenemisen vaihtelevuus on haaste ja samalla mahdollisuus palveluiden asianmukaiselle kohdentamiselle. Vanhenemismuutosten teoretisointi toimintakykyisyystasolla sekä muutosten mallien kehittäminen edel-

8 lyttävät vanhuuden toimintakyvyn joustavaa ja laaja-alaista huomioimista. (Ranta 2004, 138.) 2.1 Fyysinen terveys ja toimintakyky Ihmisen ikääntyessä fysiologisella alueella tavoitteena on säilyttää tasapaino eri elinten ja elinjärjestelmien toiminnassa. Riittävä ja tarkoituksenmukainen liikunta, muu fyysinen aktiivisuus, terveellinen ravinto sekä tasapaino levon ja tekemisen välillä ovat tällöin tärkeitä. (Heikkinen 2002, 31.) Itsenäinen liikunta onkin jokaisen vanhuksen hyvän kunnon keskeinen edellytys ja samaten jokaisen ikääntyvän ihmisen huolen aihe. Pitkäaikaissairaudet, ikääntyminen sekä näihin molempiin usein kuuluva liikkumisen vähentyminen vaikuttavat fyysisen kunnon ja toimintakyvyn heikentymiseen. Liikuntakyvyn heikkeneminen vaikeuttaakin erilaisista toiminnoista suoriutumista, kuten sosiaalista osallistumista, raskaiden kotitöiden tekemistä ja ostosten tekoa. (Rissanen 1997, 465; Kettunen, Kähäri- Wiik, Vuori-Klemilä & Ihalainen 2002, 247; Rantanen & Sakari- Rantala 2003, 103.) Fyysinen aktiivisuus, harrastustoiminta ja liikkumiskyky ovat toimineet iäkkäiden ihmisten psyykkisen hyvinvoinnin ennustajina. Erilaiset liikuntainterventiot ja terveysliikunta ovat tarpeellisia iäkkäille ihmisille. Samoin terveys- ja toimintakykytutkimukset voivat antaa lisätietoa iäkkäiden ihmisten toimintakyvystä ja mahdollisuuksista toimia itsenäisesti. Tärkeää on myös tiedottaa sekä yksilölle itselleen että hänen kanssaan työskenteleville saatavilla olevista liikunta- ja harrastusmahdollisuuksista sekä fyysisen aktiivisuuden vaikutuksista ja merkityksestä toimintakyvylle ja hyvinvoinnille. Ehkäisevät toimet ja interventiot tulee kohdistaa yksilöihin, sillä kaikilla ei ole riittävää motivaatiota liikunnan harrastamiseen. Myös muu aktiivisuus, kuten harrastus tai sosiaalisuus, voi olla tärkeää. Sosiaalinen osallistuminen korostuu erityisesti naisilla. Sekä yhteiskunnan että iäkkäiden ihmisten itsensä tulisi huolehtia siitä, että erilaisia liikkumisen ja harrastamisen esteitä vähennetään ja mahdollisuuksia erilaisiin valintoihin luodaan. Näin nykyiset ja tulevat iäkkäät ihmiset voisivat valita itselleen sopivan vaihtoehdon ylläpitää aktiivista elämäntyyliään. (Lampinen 2004, 73.)

9 Iäkkäiden ihmisten liikunnan harrastamisen syyt ja esteet tulisi huomioida entistä paremmin, jotta liikunnan harrastaminen olisi mahdollisimman miellyttävää, monipuolista ja helposti kaikkien tavoitettavissa. Jatkossa iäkkäät ihmiset ovat todennäköisesti yhä liikunnallisempia ja monipuolisempia lajivalinnoissaan. Koko elämän jatkuva liikunnan harrastaminen lisääntynee jatkuvasti, koska vapaaaikaa jää yhä enemmän. Tämä saattaa näkyä parempikuntoisina ja terveempinä eläkeläisinä. Liikunnan harrastaminen voi jatkua pitkälle vanhuuteen, mikäli asenteet ja mahdollisuudet ovat sitä tukevia. (Heikkinen, Lampinen & Suutama 1999, 111.) Toimintakykyä määritettäessä keskeisenä ajatuksena on yksilön suoriutuminen elämän jokapäiväisistä vaatimuksista. Toimintakyvyn vaihtelu ikääntymisen aiheuttamien muutosten ohella riippuu siitä, miten sitä ylläpidetään ja kehitetään eri osa-alueilla. Tähän vaikuttaa myös se, miten tärkeänä yksilö näkee oman toimintakykynsä. Toimintakykyinen ihminen pystyy toimimaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Ihminen kokee elämänsä mielekkäänä ja tarkoituksenmukaisena. (Häkkinen & Holma, 2004, 32.) Ihmisen oma kokemus terveydentilastaan vaikuttaa paljon hänen hyvinvointiinsa. Kun ihminen arvioi terveydentilaansa, on kyse kokonaisuudesta: mielenterveys, fyysinen tila mutta yhtä lailla myös taloudellinen tilanne vaikuttavat arviointiin. Jos ihminen kokee voivansa yleisesti ottaen huonosti, kasvaa todennäköisyys saada mitattavissa olevia vaivoja, jotka saattavat heikentää arjessa jaksamista. On myös osoitettu, että ihmisen oma arvio omasta terveydentilastaan on vahvasti samansuuntainen kuin ulkoisilla mittareilla tutkien saatu. (Häkkinen & Holma 2004, 35-36.) Terveys 2000 tutkimuksessa 75. ikävuoden jälkeen näköongelmat yleistyivät selvästi. Näkövaikeuksien aiheuttamaa haittaa arkiympäristössä kuvaa muun muassa tutkittavien oma arvio kyvystään lukea sanomalehtitekstiä. Vaikeuksia sanomalehden lukemisessa kokivat erityisesti eläkeikäiset naiset. Puutteellinen tai riittämätön valaistus kotioloissa saattaa olla eräs näkövaikeuksien syy. Vaikeudet sanomalehden lukemisessa ovat vähentyneet 20 vuoden aikana selvästi: suotuisaa muutosta saattaa selittää se, että ihmisillä lienee käytössä aiempaa

10 useammin asianmukaiset silmälasit ja muita näön apuvälineitä. Myös kaihileikkausten yleistyminen on parantanut iäkkäiden näkökykyä. (Koskinen, Sainio & Aromaa 2002. 3-15.) Samaisessa Terveys 2000 -tutkimuksessa eläkeiässä lähes joka toisen kuulo oli heikentynyt. 75-84-vuotiaista kuulo oli heikentynyt yli puolella. Joka viides naisista ilmoitti omistavansa kuulon apuvälineen, jota kaikki eivät kuitenkaan käyttäneet säännöllisesti. (Koskinen, Sainio & Aromaa 2002, 3-15.) Ikääntyneillä on tutkimuksen mukaan erilaisia tapoja ja harrastuksia, joilla he kokevat hoitavansa terveyttään. Sekä miehillä että naisilla keskeisimmäksi osaksi terveydenhoidossa tulevat esille fyysisen terveyden itsehoitotoiminnot. Nämä liittyvät miehillä enemmän kuin naisilla hyötyliikuntaan. Naisten vastaukset sisälsivät hyötyliikunnan lisäksi liikunnan eri muotoja, kuten kävelyä ja voimistelua. Terveelliset elämäntavat ja terveellisestä ravinnosta huolehtiminen tulivat myös esille oman terveyden hoitamisessa. Muuttuneen terveyden itsehoitotoimintoihin kuuluivat lääkityksestä, hygieniasta ja ravitsemuksesta huolehtiminen. (Rissanen 1997, 65.) 2.2 Psyykkinen terveys ja toimintakyky Psyykkisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä ottaa vastaan ja käsitellä tietoa, kykyä tuntea ja kokea sekä kykyä muodostaa käsityksiä ympäröivästä maailmasta. ihmisen ollessa psyykkisesti toimintakykyinen hän kykenee suunnittelemaan elämäänsä ja tekemään tietoisia ratkaisuja ja valintoja elämässään. (Kähäri-Wiik, Niemi & Rantanen 2002, 13.) Vanhenemisen myötä lisääntyvät mielialaongelmat ja masentuneiden sekä yksinäisten määrä. Riskiryhmiä ovat esimerkiksi heikentyneen terveyden ja toimintakyvyn sekä huonon taloudellisen tilanteen omaavat samoin kuin yksinäiset, äskettäin menetyksiä kokeneet ikääntyneet ihmiset. (Hietanen & Lyyra 2003, 174.)

11 Iäkkäiden mielenterveyden häiriöistä yleisimpiä ovat masennustilat eli depressiot. Masennustilojen tyypillisiä oireita ovat voimakas väsymys, unihäiriöt, alavireisyys, kivut, säryt sekä yksinäisyyden, tyhjyyden, tarpeettomuuden, avuttomuuden, huonomuden ja mitättömyyden tunteet. Oireiden moninaisuuden vuoksi masennustilojen tunnistaminen ei ole aina helppoa. (Kivelä 2002, 4.) Masennustilojen kokonaisvallitsevuus on tutkimuksissa naisilla suurempi kuin miehillä (Kivelä 2001, 111-112). Psyykkinen toimintakyky muuttuu ihmisen kehittymisen ja vanhenemisen myötä. Se ei ole ainoastaan yksilöllinen ominaisuus, vaan kyseessä on vuorovaikutussuhde ihmisen ja hänen elin- ja toimintaympäristönsä kanssa. Psyykkinen toimintakyky on aina suhteessa ympäristön ihmiselle asettamiin vaatimuksiin ja odotuksiin. Parhaiten psyykkistä toimintakykyä voidaan arvioida, kun tunnetaan ihmisen elämän tärkeimmät puitteet, kuten asuin- ja elinympäristö sekä sosiaalinen verkosto, jotka tukevat ihmistä selviytymään päivittäisistä haasteista ja vaatimuksista. Psyykkisen toimintakyvyn alueelle voidaan sisällyttää myös mielenterveys yhtenä psyykkisen toimintakyvyn edellytyksenä. (Ruoppila 2002, 121.) 2.3 Sosiaalinen toimintakyky vanhenemisen yhteydessä Sosiaalista vanhenemista ei voi määritellä niin selkeästi kuin psyykkistä ja fyysistä vanhenemista. Keskeistä sosiaalisessa vanhenemisessa on se, että käsite laajentaa ikääntymisen ja vanhuuden tarkastelua vanhenevasta yksilöstä hänen ja hänen ympäristönsä sekä yhteiskunnan välisen suhteen erittelyyn. (Koskinen, Aaltonen, Hakonen & Päivärinta 1998, 118.) Vanhuksen sosiaalinen verkosto muodostaa hänen arkielämänsä perustan, siinä hän elää ja toimii. Sosiaalinen verkosto koostuu inhimillisistä vuorovaikutussuhteista ja henkilökohtaisten kontaktien joukosta. Sosiaalinen verkosto rakentaa vanhuksen itsearvostusta ja sosiaalista identiteettiä sekä tekee mahdolliseksi voimavarojen esiin tulon. (Koskinen ym. 1998, 122-123.)

12 Ikääntymisen myötä ihmisen sosiaalista toimintakykyä rajoittavat eletyn elämän mukaan kaventuneet mahdollisuudet sekä hänen elämänpiirinsä ja sosiaalinen asemansa. Sosiaalista toimintakykyä rajoittavia tekijöitä ovat myös muutokset fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssä, kuten esimerkiksi aistien heikkeneminen liikunnan vaikeutuminen ja muistin huononeminen. (Hervonen, Pohjolainen & Kuure 1998, 130.)

13 3 VANHUKSEN KOTONA SELVIYTYMINEN Avaintekijöinä vanhuksen kotona selviytymiselle ovat asumismuoto (yksin vai läheisen kanssa), liikuntakyky, muistitoiminnot, kotihoitopalvelujen riittävyys, läheishoitajan jaksaminen ja oma tahto. Lisäksi sosiaaliset suhteet ja kokemus omasta hyvästä olosta ovat kotona selviytymistä edistäviä seikkoja. (Häkkinen & Holma 2004, 14.) Kotona asuminen on vanhuksille tärkeää ja valtaosa haluaa asua kotonaan niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Asuminen kotona mahdollistaa sen, että voi olla oma itsensä ja tehdä päivittäisiä askareita omaan tahtiin. Kotona asumiseen liittyy vapauden ohella voimakas kokemus itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. (Ronkainen, Ahonen, Backman & Paasivaara 2002, 100; Hirvonen 1999, 39-40.) 3.1 Päivittäisistä toimista selviytyminen Päivittäisistä toimista selviytyminen on perusta vanhusten toimintakykyä arvioitaessa. Päivittäisistä toiminnoista selviytymisen mittaamista käytetään apuna riskiryhmiä etsittäessä, toimintakyvyn tasoa kuvattaessa sekä heikkokuntoisten henkilöiden vointia seurattaessa. Mitattaessa päivittäisistä perustoiminnoista ja henkilökohtaisen hygienian hoidosta selviytymistä, kartoitetaan lähinnä fyysistä toimintakykyä. Asioiden hoitamisesta selviytyminen edellyttää lisäksi sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä. (Laukkanen 1998, 22.) Vanhusten toimintakykyä arvioidaan usein päivittäisistä toiminnoista selviytymisen perusteella. Mittausmenetelmänä on käytetty päivittäisten toimintojen indeksiä (ADL- eli activies of daily living -indeksiä). Mittarit on jaettu päivittäisistä perustoiminnoista selviytymiseen (physical activies of daily living eli PADLtoiminnot) ja kykyyn selviytyä asioiden hoitamisesta elinympäristössään (instrumental activies of daily living eli IADL-toiminnot). (Vallejo Medina, Vehviläinen, Haukka, Pyykkö & Kivelä 2005, 59-60.)

14 3.2 Kotona selviytymisen edistäminen ja tukeminen Kotona selviämistä tukevia palveluja ovat ennakoivat, ehkäisevät ja arvioivat kotikäynnit vanhuksille, vuorohoito- ja intervallipaikat, tukipalvelut, kaupan kotiinkuljetus sekä asuntojen peruskorjaukset. Lisäksi liikkumismahdollisuuksien edistäminen, apuvälinepalvelut ja omaishoidon tukeminen edesauttavat kotona selviytymistä. Ympäristöä koskevat ratkaisut vaikuttavat ikäihmisen palvelutarpeeseen ja selviytymiseen, sillä esteetön asunto ja ympäristö antavat ikäihmiselle mahdollisuuden liikkua ja suoriutua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. (Häkkinen & Holma 2004, 20). Rakennettu ympäristö vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn kahdella eri tavalla: liikkumisen rajoittumista ennaltaehkäisevästi sekä luomalla liikkumiselle paremmat edellytykset toimintakyvyn ollessa jo alentunut. Ensimmäiseen auttaa esteettömäksi rakennettu ympäristö ja jälkimmäiseen liikkumiseen kannustaminen sekä tapaturmariskien vähentäminen. (Pesola 2002, 15-17.) Asuinympäristön tulee vastata ikääntyvän tarpeisiin ennakoimalla pidentynyt elinikä ja toimintakyvyn luonnollinen aleneminen. Ensimmäisiä ongelmia tuottava asioita vanhuksella ovat portaissa liikkuminen, välimatkat ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen. Myös kodista ulos pääsy voi tuottaa vaikeuksia. Seuraavaksi ongelmia tuottaa siivous, sitten ruuanlaitto ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen. Asumisratkaisuissa tulisikin ottaa huomioon asteittain etenevä avuntarve. (Välikangas 2006, 13.) 3.3 Ehkäisevät kotikäynnit kotona selviytymisen tukena Ehkäisevät kotikäynnit vanhukselle tarkoittaa kotonaan asuvalle, tietyn ikäiselle vanhukselle suunnattua sosiaali- ja / tai terveydenhuollon työntekijän käyntiä. Käynnin tarkoituksena on tukea vanhuksen kotona selviytymistä. Vanhuksen tilannetta selvitetään eri näkökulmista ja häntä kannustetaan käyttämään omia voimavarojaan. Hänelle kerrotaan kunnassa tarjolla olevista palveluista ja henkilöistä, joihin hän voi ottaa yhteyttä apua tarvitessaan. Vanhuksen mahdolli-

15 suudet kotona lisääntyvät hänen tuntiessaan olonsa turvalliseksi. Kun hänen avun tarpeensa saadaan selvitettyä, voidaan tarvittava apu tai palvelu järjestetään riittävän ajoissa. Kotikäynnillä ehkäistään sellaisten asioiden toteutumista, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia vanhuksen toimintakykyyn ja elämisen laatuun. Tällaisia asioita ovat turvaton olo, väärä lääkitys tai ravinto, tiedon puute, kaatumiset ja yksinäisyys. Jos asioihin ei puututa ajoissa, menetetään varhaisen ja oikea-aikaisen väliintulon ja puuttumisen mahdollisuus esimerkiksi vanhuksen toimintakyvyn yllättäen heiketessä tai silloin, kun vanhuksella on riski joutua sosiaali- ja terveyspalvelujen monikäyttäjäksi tai ennenaikaiseen laitoshoitoon. (Häkkinen & Holma 2004, 24.) Ehkäiseviä kotikäyntejä on toteutettu jo useissa Suomen kunnissa. Kunnat ovat voineet itse päättää ikäryhmän jota haastatellaan, samoin sen kuka haastattelee. Näissä, jo tutkituissa kunnissa, ehkäisevillä kotikäynneillä on näyttänyt olevan myönteisiä vaikutuksia. Niiden avulla pystyttiin tiedottamaan palveluista ja lisäämään vanhusten turvallisuuden tunnetta. Turvallisuudentunne voi pidentää vanhuksen kotona asumisen aikaa ja myöhentää palvelujen pariin hakeutumista. (Heinola, Voutilainen & Vaarama 2003, 49.) Pyrittäessä ehkäisemään toiminnanvajavuuksia vanhuksilla on tärkeää selvittää toiminnanrajoitusten varhaisvaiheet ja niihin kohdistuva hoito tai mahdolliset korvaavat toimenpiteet. Ennalta selvittämällä voitaisiin näin ehkäistä ulkopuolisen avun tarve. Ehkäisevä toiminta merkitsee jatkuvaa pyrkimystä ylläpitää olemassa olevaa toimintakykyä ja selviämisastetta ja jopa parantaa sitä. Toiminta voi olla vanhuksen omien ponnistelujen lisäämistä, apuvälineiden käyttöä tai muuttamista selviytymistä tukevaan esteettömään asuntoon. Selviytymistä voidaan arvioida itsenäisyyden ja avunsaannin tai tarpeen perusteella. (Helin 2000, 4.)

16 3.4 Ehkäisevät kotikäynnit Asikkalassa Asikkala on useasta erillisestä kylästä koostuva kunta Päijät-Hämeen maakunnassa, Etelä- Suomen läänissä. Asikkalan pinta-ala on 1848 km2 ja väestöä on 8562 henkeä. Väestötiheys on 15,2 asukasta/ km2. Asikkalassa on tehty alustavaa kartoitusta ennaltaehkäisevistä kotikäynneistä (Haapasalo, Salomaa & Tommola-Villa 2003) ja todettu, että niille on tarvetta kunnassa. Tätä tutkimusta tehdessään tutkijat noudattivat EHKOhaastattelurungon mukaista toimintakaavaa, toimien samalla tavalla kuin muissakin hankkeeseen osallistuneissa kunnissa oli toimittu. Omassa opinnäytetyössämme olemme keskittyneet vanhusten asuinolojen, terveydentilan, päivittäisistä toiminnoista selviytymisen sekä avun ja palveluntarpeen kokemusten tutkimiseen, koska nämä vaikuttavat vanhuksen hyvinvointiin merkittävästi ja ovat kotona asumista mahdollistavia asioita. Kunnan asuntopolitiikan kannalta on merkityksellistä tietää millaisissa oloissa vanhukset asuvat, paljonko ikäihmisille sopiville asunnoille on tarvetta. Kokemus omasta terveydentilasta vahvistaa luottamusta kotona selviytymisestä, samoin tieto siitä, että apua saa selviytymisen tueksi sitä tarvitessaan. Ulkopuolisen avun tarpeen määrittelyssä on toimintakyvyn heikkeneminen palvelujen käytön yleisin syy. Riittävän ajoissa saatu apu parantaa selvästi itsenäisesti selviämismahdollisuuksia. Ehkäisevien kotikäyntien tavoitteet liittyvät vanhusten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn, asuin- ja elinympäristöön, ongelmien varhaiseen toteamiseen sekä tiedon jakamiseen vanhuksille. (Heinola ym. 2003, 3.)

17 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa asikkalalaisten vuonna 1927 syntyneiden vanhusten kotona selviytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida vanhusten avun- ja palveluntarve ja tuottaa tietoa, josta on hyötyä suunniteltaessa vanhuksille suunnattuja palveluja. Tämän tutkimuksen haastattelukierros aloitti ennaltaehkäisevät kotikäynnit Asikkalassa. Tutkimusongelmat ovat: 1. Millaiset ovat asikkalalaisten vanhusten asuinolot? 2. Millaisena vanhus kokee tämänhetkisen terveydentilansa? 3. Millaiseksi vanhus kokee kykynsä selviytyä päivittäisistä toiminnoista? 4. Millaiseksi vanhus kokee avun ja palvelun tarpeensa?

18 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen toteutuksesta sovittiin työelämän edustajan kanssa (liite1). Mittarina käytettiin strukturoitua haastattelulomaketta, joka on raportin liitteenä (liite 4). Tutkimussuunnitelman valmistuttua haettiin lupa tutkimuksen toteuttamiselle vt. koti- ja laitoshoidon johtaja Merja-Liisa Kaaroselta (liite 2). Kotikäynneistä tiedotettiin paikallislehdessä asianomaiselle ikäryhmälle (liite 3). Ilmoituksessa kerrottiin ennaltaehkäisevistä kotikäynneistä sekä niiden tarkoituksesta. Lisäksi mainittiin, että vanhuksiin tullaan ottamaan yhteyttä puhelimitse lähiaikoina kysyen sopivaa kotikäynnin ajankohtaa. Ilmoituksessa mainittiin, että käynti on heille maksuton sekä vapaaehtoinen. Puhelimitse sovittuna ajankohtana suoritettiin varsinainen kotikäynti ja keskusteltiin kyselylomakkeen teemoista. Aikaa varattiin yhteen kotikäyntiin 1-3 tuntia. Vanhusten kanssa keskusteltiin kotikäynnin aikana kotona selviytymiseen liittyvistä asioista esim. lääkityksestä ja inkontinenssisuojista. Heitä ohjattiin ja neuvottiin kunnasta saatavien palvelujen käytössä, he saivat myös tarvitessaan kirjallista opastusta (KELA:n esitteet, PalveluSantra-opas). Kotikäynneillä kerrottiin haastateltaville KELA:n etuuksista, kuten asiakasmaksukatosta, asumis- ja hoitotuesta sekä kotitaloustyön verovähennyksestä tiedon tarpeen mukaan. PalveluSantra-oppaassa on ikääntyville ja heidän läheisilleen Asikkalassa tarjolla olevien kotona-asumista tukevien palveluyrittäjien tietoja ja puhelinnumerot. 5.1 Tutkimusjoukon valinta Tutkimuksessa oli kyseessä kokonaisotos. Haastateltavien perusjoukon muodostivat 1927 syntyneet asikkalalaiset, jotka eivät ole kunnallisen kotihoidon piirissä tai laitoshoidossa. Asikkalan kunnan atk-pääkäyttäjä/sovellusneuvoja valikoi Pegasos-ohjelmasta 1927 syntyneet ja palvelujen piirissä olevat vanhukset.

19 Vuonna 1927 syntyneitä asikkalalaisia oli 64, joista 12 oli jo palvelujen piirissä, joten haastateltaviksi jäi 52 henkilöä. Puhelimitse suostumusta kysyttäessä neljä vanhusta kieltäytyi haastattelusta, seitsemän ei vastannut puheluun, kahdella ei ollut puhelinta ja yksi vanhus oli terveyskeskuksessa. Kohdejoukko muodostui näin ollen 38:sta haastateltavasta. 5.2 Aineiston keruu Tutkimusaineisto kerättiin henkilökohtaisilla haastatteluilla, joissa haastattelija täytti lomakkeet. Vanhuksia haastateltaessa käytettiin valmista haastattelulomaketta (liite 4), joka on kehitetty yhteistyössä Suomen Kuntaliiton ja Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille -projektikuntien kanssa. Haastattelulomakkeen kysymyksistä suurin osa on monivalintakysymyksiä, osa kysymyksistä on avoimia. Haastattelu on eräänlaista keskustelua, jossa haastattelija ohjaa keskustelun kulkua. Haastattelua tehtäessä ollaan tutkittavan kanssa suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa. Haastattelun etuna on, että siinä voidaan säädellä aineiston keruuta joustavasti haastateltavaa myötäillen tilanteen edellyttävällä tavalla. Etuna haastattelun käyttämisessä aineistonkeruumenetelmänä on myös se, että vastaajat saadaan yleensä mukaan tutkimukseen. Haastateltavat on mahdollista tavoittaa helposti myöhemminkin, jos on tarpeen täydentää aineistoa tai halutaan vaikka seurantatutkimus. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 194-195.) Haastattelulomakkeen sisältö oli jaettu kahdeksaan osioon. Kysymyksistä ensimmäinen osio (1-11) käsitteli vanhuksen asumisoloja. Toisessa osiossa (kysymykset 12-26) selvitettiin vanhuksen terveydentilaa ja toimintakykyä. Kolmas osio (kysymykset 27-30) käsitteli vanhuksen näköä ja kuuloa. Neljäs osio (kysymykset 31-35) käsitteli osallistumista vapaa-ajan toimintaan ja viides osio (kysymykset 36-37) vanhuksen kotiaskareista selviytymistä. Kysymyksellä 38 kysyttiin toimeentuloa ja kysymyksellä 40 viestintäyhteyksiä. Kahdeksas osio (kysymykset 41 48) selvitteli vanhusten elämäntilannetta sekä tulevaisuuden toiveita.

20 Tässä tutkimuksessa asuinoloja mitattiin kysymyksillä 1-6, terveydentilan kokemista kysymyksillä 12-25, päivittäisistä toiminnoista selviytymistä kysymyksillä 36 ja 37 sekä avun ja palvelun tarpeen kokemista kysymyksillä 38-45. Tutkimusongelmien asettelu rajasi tulosten tarkastelun näihin kysymyksiin. 5.3 Tutkimusaineiston käsittely ja analyysi Aineisto analysoitiin käyttämällä apuna Suomen Kuntaliiton Excel- taulukkolaskentaohjelmaan tekemää tallennuspohjaa. Aineiston keruun jälkeen järjestettiin lomakkeet tiedon tallennusta ja analysointia varten, samalla kerätty aineisto numeroitiin ja luettiin läpi. Tiedot tarkistettiin, jotta mahdolliset virheet ja tietojen puuttumiset huomataan. (Hirsjärvi ym. 2004, 210-211.) Tutkimuksen tulokset ovat juuri niin luotettavia, kuin siinä käytettävät mittarit. Mittarin tulee olla niin tarkka, että se rajaa tutkittavan käsitteen ja sen tulee olla herkkä eli erotella käsitteistä eri tasoja. Sen tulee olla myös täsmällinen eli sen pitäisi kuvata tutkittavaa käsitettä oikein. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997, 206.) Mittarin luotettavuutta voidaan parantaa useilla erilaisilla toimenpiteillä. Mittarit on ensiksikin testattava eli niitä on käytettävä ennen tutkimusta jossakin pienessä joukossa. Mittarin luotettavuuden parantamisessa auttavat hyvät ohjeet. (Paunonen & Vehviläinen Julkunen 1997, 206.) Tässä tutkimuksessa käytettyä mittaria oli käytetty vastaavissa tutkimuksissa muuallakin Suomessa. Mittarin mukana tuli kattavat ohjeet aineiston analysointiin kyseisellä ohjelmalla. Kvantitatiivista tutkimusta käytetään melko paljon sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä. Kvantitatiivisessa tutkimustavassa korostetaan sitä, että kaikki tieto on peräisin suorasta aistihavainnoista ja loogisesta päättelystä, joka perustuu näihin havaintoihin. Keskeisiä asioita tutkimuksessa ovat johtopäätökset aiemmista tutkimuksista, koejärjestelyjen tai aineiston keruun suunnitelmat. Näissä on tärkeää, että havaintokoneisto soveltuu määrälliseen, numeeriseen mittaamiseen.

21 Koehenkilöiden tai tutkittavien henkilöiden valinnassa määritellään perusjoukko, johon tulosten tulee päteä. Päätelmät tehdään havaintoaineiston tilastolliseen analysointiin perustuen. (Hirsjärvi ym. 2004, 130-131.) Tutkimuksessamme oli tarkoitus kartoittaa haastateltavien kokemuksia omasta toimintakyvystään ja selviytymisestään. Kvantitatiivinen tutkimus on eroteltavissa selvemmin erilaisiin tutkimuksellisiin vaiheisiin ja tarkoin rajattuihin laskemisiin liittyviin toimintoihin. Aineiston ollessa rajattu, voidaan luotettavuuskysymyksiä voidaan lähestyä toisella tavalla. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997,37.)

22 6 TUTKIMUKSEN TULOKSET Tulokset esitetään asetettujen tutkimusongelmien mukaan. Ensimmäisessä osiossa selvitetään vanhusten asuinoloja. Tulosten esittämistä havainnollistetaan kuvioiden avulla. 6.1 Asikkalalaisten vanhusten asuinolot Puolet (50%) haastatelluista asikkalalaisista vanhuksista asui yksin ja lähes puolet (47%) haastatelluista asui puolison kanssa. Vain yksi haastatelluista asui jonkun muun kanssa. Kuvio 1. Asuminen prosentteina (n=38) Omakoti- tai maalaistalossa asui lähes puolet (47%) haastatelluista. Hissillisessä sekä hissittömässä kerrostalossa asuvia (18/21%) oli melkein saman verran. Portaiden käyttö aiheutti ongelmia vain noin kolmannekselle haastatelluista. Kulkeminen asunnosta ulos vaikeutui nivelvaivojen ja tasapaino-ongelmien vuoksi, portaissa kaatumista pelättiin.

23 Kuvio 2. Asumistapa prosentteina (n=38) Kaikkien haastateltujen asunnoissa oli sisällä mukavuudet, vain noin kuudesosalla (13%) ei ollut saunaa käytössä. Kerrostalossa asuvilla oli yleensä mahdollisuus taloyhtiön saunan käyttöön. Kuvio 3. Asunnon mukavuudet prosentteina (n=38)

24 Kysyttäessä vanhuksilta tyytyväisyydestä nykyiseen asuntoon, enemmistö heistä, (76%) oli hyvin tyytyväisiä. Kukaan haastatelluista ei ilmoittanut olevansa tyytymätön asuntoonsa. Kuvio 5. Tyytyväisyys asuntoon prosentteina (n=38) Kysyttäessä apuvälineiden käytöstä, kävi ilmi että näön apuväline (silmälasit) oli käytössä kaikilla haastatelluilla. Kuulon apuvälinettä sekä kävelykeppiä tarvitsi viidesosa (19/20%). Rollaattoria käytti kymmenesosa (11%) haastatelluista, muita apuvälineitä käytettiin vähäisesti. Muutostarpeita ei juuri ilmaantunut, asunnot olivat hyvin varusteltuja. Ammeen poistoa halusi vain yksi haastatelluista. Hissittömiin kerrostaloihin toivottiin hissiä. 6.2. Vanhusten kokemukset omasta terveydentilasta Seuraavaksi kysyttiin vanhuksilta millaiseksi he arvioivat terveydentilansa. Vastaajista lähes puolet (44%) arvioi terveydentilansa tyydyttäväksi ja runsas kolmannes (39%) arvioi terveydentilansa melko hyväksi.

25 Kuvio 8. Terveydentilan kokeminen prosentteina (n=38) Kysyttäessä vointia edellisvuoteen verrattuna, puolet (52%) vanhuksista koki terveydentilansa jokseenkin samanlaiseksi kuin vuosi sitten. Kolmannes (29%) haastatelluista koki nyt vointinsa vähän huonommaksi. Joka kymmenes (10%) arvioi vointinsa paljon huonommaksi kuin edellisenä vuonna. Kuvio 10. Terveydentila aiempaan vuoteen verrattuna prosentteina (n=38) Puolet haastatelluista kertoi jonkin asian terveydentilassa huolestuttavan heitä, puolet oli sitä mieltä, ettei mikään huolestuttanut. Vanhusten tuntemuksia yksinäisyyden, murheen, turvan, pelon ja väsymyksen kokemisesta selvitettiin seu-

26 raavalla kysymyksellä. Yksinäiseksi tunsi itsensä joskus lähes puolet (47%) haastatelluista. Väsyneeksi itsensä koki usein neljännes (26%) ja turvattomaksi, pelokkaaksi ja murheelliseksi tunsi itsensä vain harva (8/3/8%). Valtaosa (92%) ihmisistä tunsi tyytyväisyyttä elämäänsä kohtaan. Kuvio 11. Mielialan kokeminen prosentteina (n=38) Turvattomuudesta kysyttäessä asikkalalaisista vanhuksista suurin osa (87%) ei pelännyt turvallisuutensa puolesta kotona eikä kodin ulkopuolella. Haastatelluista osa kertoi välttävänsä pimeän aikaan ulkona liikkumista. Kuvio 12. Turvattomuuden kokeminen prosentteina (n=38)

27 Seuraavalla kysymyksellä selvitettiin vanhusten nukkumista. Suurin osa (67%) vanhuksista nukkui hyvin yleensä. Kolmasosa (34%) kertoi univaikeuksista; osa kärsi kivuista, osalla oli nukahtamisvaikeuksia ja joillakin oli aamuöisiä heräilyjä. Kuvio 13. Hyvin nukkuminen prosentteina (n=38) Vanhusten liikuntatottumuksia kartoitettaessa tuli ilmi, että yli puolet (67%) vanhuksista harrasti liikuntaa päivittäin. Vajaa kolmannes (28%) kertoi harrastavansa liikuntaa viikoittain. Oman liikuntakykynsä puolet (50%) haastatelluista arvioi tyydyttäväksi ja reilu kolmannes (34%) melko hyväksi. Erittäin hyvänä liikuntakykyään piti kymmenesosa (11%). Huonona ei kukaan haastatelluista pitänyt kykyään liikkua. Lähes kaikki haastatellut ilmoittivat liikkuvansa kävellen (91%). Oman auton käyttäjiä oli ikäryhmässä paljon, kimppakyytejä ei harrastettu lainkaan. Sukulaisten ja tuttavien kyytiin turvautui neljännes (27%) vastaajista.

28 Kuvio 14. Liikunnan harrastaminen prosentteina (n=38) Haastatellut olivat yleensä hyväkuntoisia ja pystyivät liikkumaan ilman vaikeuksia. Eniten ongelmia tuotti portaissa liikkuminen. Ulosmenossa ja ulkona liikkumisessa ei ongelmia ilmennyt kuin muutamalla. Kaatumisista kysyttäessä kertoi kolmasosa (29%) kaatuneensa viimeisen kuuden kuukauden aikana. Kaatumisten yhteydessä sattui vain lieviä loukkaantumisia. Kuvio 15. Selviytyminen liikkumisesta prosentteina (n=38)

29 6.3 Vanhusten itsearvioima toimintakyky Sosiaalisen verkoston ja osallistumisen kartoitus tapahtui neljällä kysymyksellä (kysymykset 31-34). Tiedusteltaessa vanhuksilta, kuinka usein heidän luonaan vierailtiin, yli puolet (55%) kertoi vierailujen olevan viikoittaisia. Viidesosan (18%) luona käytiin päivittäin ja yhtä monen luona kuukausittain. Kolmen vanhuksen luona vierailtiin harvemmin kuin kerran kuussa. Kuvio 20. Vierailut vanhuksen luona prosentteina (n=38) Lähes puolet (45%) vanhuksista kertoi itse vierailevansa jonkun luona viikoittain. Kuukausittain vieraili kolmasosa (32%) ja viisi kertoi vierailevansa harvemmin kuin kerran kuussa. Kolme vanhusta vieraili päivittäin. Kuvio 21. Vanhusten vierailut prosentteina (n=38)

30 Puhelimen käytöstä kysyttäessä puolet (50%) vastanneista kertoi olevansa viikoittain yhteydessä tuttaviinsa. Lähes puolella (45%) yhteydenpito oli päivittäistä. Kuvio 22. Puhelimen käyttö prosentteina (n=38) Kodin ulkopuolella vapaa-ajan toimintaan harvemmin kuin kerran kuukaudessa osallistui lähes kolmannes (32%) haastatelluista. Esteinä osallistumiselle mainittiin kulkuvaikeudet, ystävän puute ja näkövamma. Omaishoitajien osallistumista vaikeutti sijaisen puuttuminen. Viikoittain vapaa-ajan toimintaan osallistui kolmannes (29%) haastatelluista. Lähes neljäsosa (24%) ei osallistunut lainkaan vapaa-ajan toimintaan kodin ulkopuolella vaikka varsinaista syytä osallistumattomuuteen ollut. Kuvio 23. Vapaa-ajan toiminta kodin ulkopuolella prosentteina (n=38)

31 Haasteltavilta tiedusteltiin kotiaskareisiin liittyvistä toiminnoista. Enemmistö haastatelluista (84%) selvisi vielä itse kaupassa käynnistä, pankkiasioista ja kevyistä kotitöistä. Raskaisiin kotitöihin, kuten esim. ikkunanpesuun ja mattojen tuuletukseen, yli puolet (53%) tarvitsi muiden apua. Kuvio 24. Kotitöistä selviytyminen prosentteina (N=38) Yli puolet vanhuksista (57%) huolehti itse pienistä korjauksista, kuten esim. sähkölampun vaihto ja sulakkeen vaihto, kodissaan. Auttajina oli neljänneksellä (24%) lapset tai sukulaiset. Loput turvautuivat puolison, ystävien ja talonmiehen apuun. Palkattua yrittäjää ei käyttänyt kukaan.

32 Kuvio 25. Korjaustöistä selviytyminen prosentteina (n=38) 6.4 Vanhusten kokemukset omasta avun- ja palveluntarpeesta Kysyttäessä haastateltavilta, olivatko tulot elämiseen riittävät kaikki tulot ja tuet huomioiden, vastasi enemmistö (68%) tulevansa toimeen kohtalaisesti. Hyvin kertoi tulevansa toimeen neljäsosa (22%). Lisätietoa sosiaalisista tuista toivoi kolmannes haastatelluista. Haastattelun suorittajat kertoivat etuuksista sitä haluaville. Turvattu toimeentulo mahdollistaa elämää helpottavien hankintojen tekemisen, esim. apuvälineiden ja palvelujen ostamisen. Kuvio 26. Toimeentulo prosentteina (n= 38) Vanhuksilta kysyttiin tulevaisuuden näkymiä avoimilla kysymyksillä. Kysyttäessä mielipidettä nykyisestä elämäntilanteesta, oli yli puolet tyytyväisiä nykytilaan. Osa kertoi elävänsä päivän kerrallaan, osaa huolestutti terveys, rahojen riittämättömyys ja yleinen epävarmuus tulevaisuudesta. Puolison tuen turvin pärjääviä huolestutti puolison toimintakyvyn säilyminen. Yksinäisyys koettiin myös huolenaiheeksi. Asuinympäristöönsä haastatellut olivat tällä hetkellä yhtä lukuun ottamatta tyytyväisiä. Avuntarpeesta kotona selviytymisen turvaamiseksi kysyttäessä kertoi reilu neljännes, ettei vielä ole avuntarvetta. Siivousapua tarvitsi kuusi haastateltua, avuntarpeina tulivat esille myös ateriapalvelun, ulkotyöavun ja taksisetelien tarve.

33 Avoimet kysymykset antavat vastaajalle mahdollisuuden sanoa, mitä hänellä on todella mielessään ja ne sallivat vastaajien ilmaista itseään omin sanoin. Avoimet kysymykset tuottavat vähemmän kirjavia vastauksia ja osoittavat, mikä on keskeistä tai tärkeää vastaajien ajattelussa. Lisäksi avoimet kysymykset tuovat esille vastaajien asiaan liittyvien tunteiden voimakkuuden. (Hirsjärvi ym. 2004, 190.) Terveisinä kunnalle tuli esiin huoli vanhuspalvelujen säilymisestä omassa kunnassa, hoitohenkilöstön riittävyydestä, väestövastuualueiden säilyttämisestä ja Oiva- liikelaitoksen kielteisistä vaikutuksista terveyspalveluihin. Palveluasuntoja ja hoitopaikkoja tulisi olla riittävästi tarvitsijoille, siivousapua kaivattiin hyvinvointia tukemaan.

34 7 POHDINTA Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla asikkalalaisia vuonna 1927 syntyneitä, jotka eivät ole kunnallisen kotihoidon piirissä tai laitoshoidossa. Kotikäynnin otti vastaan 38 vanhusta, jotka ilmaisivat tyytyväisyytensä heihin kohdistetun mielenkiinnon vuoksi. Vanhukset saivat tarpeellista tietoa kunnan palveluista ja tunsivat olonsa turvallisemmaksi tietäessään, mihin ottaa yhteyttä tarvittaessa. Tutkijoiden tuloa odotettiin useissa paikoissa pyhävaatteissa ja kahvipöytä katettuna. Yhteydenottoja suorittaessaan tutkijat pohtivat sitä, tavoittavatko ehkäisevät kotikäynnit ne ihmiset, jotka todella tarvitsisivat apua vai ovatko nämä ihmiset niitä, jotka kotikäynnistä kieltäytyivät? 7.1 Tulosten tarkastelu Ensimmäisenä tutkimustehtävänä oli selvittää vanhusten asuinoloja. Tutkimuksessa asumisoloja tarkastellaan asumisturvallisuuden ja kotona pärjäämisen näkökulmasta. Haastatteluissa kävi ilmi että asikkalalaisista 1927 syntyneistä puolet asui yksin ja hieman vajaa puolet asui puolison kanssa. Jälkimmäisessä ryhmässä osalle kotona asuminen oli mahdollista vain puolison avun turvin, omaishoitaja haastatelluista oli yhdellä ja kaksi toimi itse omaishoitajana. Asunnot olivat hyvin varusteltuja ja niissä kaikissa oli mukavuudet. Portaissa kulkeminen tuotti ongelmia etenkin hissittömissä taloissa. Myös Välikankaan (2006,13) tekemän tutkimuksen mukaan ensimmäinen kotona liikkumista haittaava asia on portaissa liikkuminen. Vanhukset olivat enimmäkseen tyytyväisiä asuntoihinsa. Yhtä haastateltua lukuun ottamatta kaikilla haastatelluilla oli palovaroittimet ja niihin pystyi paristot itse vaihtamaan lähes puolet haastatelluista. Palovaroittimen sijainti korkealla katossa teki paristojen vaihdon huimauksesta ja tasapaino-ongelmista kärsiville mahdottomaksi. Yhteenvetona asuinoloista, tutkijat tekivät johtopäätöksen, että asuntoihin oli jo tehty välttämättömimmät muutostyöt ja vanhukset olivat tyytyväisiä voidessaan vielä asua omissa kodeissaan. Taloudellinen tilanne vanhuksilla oli enimmäkseen vähintään kohtalainen, sosiaalisia etuuksia oli varsin vähän käytössä.

35 Terveydentilaa koskevista vastauksista kävi ilmi, että noin puolet haastatelluista koki terveydentilansa tyydyttäväksi haastatteluhetkellä ja edellisvuoteen verrattuna hieman yli puolet koki terveydentilansa jokseenkin samanlaiseksi. Kokemus oman terveyden säilymisestä vahvisti kotona selviytymisen tunnetta. Ikääntymisen tuomien muutosten hyväksyminen tuli vahvasti esille haastatteluissa. Sarvimäki (1989,15) kuvaa tutkimuksessaan samaa asennoitumisen merkitystä; omien henkilökohtaisten selviytymisstrategioidensa ansiosta ihminen voi kokea elämänsä hyväksi ja arvokkaaksi muuttuneissa ja heikentyneissä olosuhteissakin. Päivittäisistä toiminnoista vanhukset kokivat selviytyvänsä omin voimin varsin hyvin, toimintakyky pysyi yllä arjen askareita suorittamalla. Raskaissa kotitöissä apua tarvitsi vajaa puolet haastatelluista, niistä selviytymiseen käytettiin ulkopuolista apua. Asioinnista selvisi itsenäisesti suurin osa vanhuksista. Ylpeys omasta pärjäämisestä ja selviytymisestä tuli selvästi esille. Samoin päivittäisen lämpimän aterian merkitys tiedostettiin hyvin. Haastatellut harrastivat monenlaista liikuntaa, yli puolet kertoi harrastavansa liikuntaa päivittäin ja pitävänsä sitä tärkeänä toimintakyvyn säilyttämiseksi. Heikkisen (2002, 31) tutkimuksen mukaan itsenäinen liikunta on edellytys toimintakyvyn säilymiselle ja fyysiselle terveydelle. Omakotiasujien liikkuminen oli usein hyötyliikuntaa. Kulkuyhteyksien merkitys maaseutupitäjässä tuli esille useissa haastatteluissa. Oman auton käyttäjiä oli ikäryhmässä paljon, myös sukulaisten ja tuttavien kyytiin turvauduttiin. Palvelulinjan käyttäjät kokivat liikkumisen ja asioiden hoitamisen helpottuneen uuden palvelumuodon ansiosta. Tutkimukseen vastanneista enemmistö koki avun ja palvelujen tarpeensa tällä hetkellä vähäiseksi. Vanhuksilla oli haastatteluhetkellä vain vähän palvelutarpeita. Huoli palvelujen saatavuudesta tulevaisuudessa niitä tarvittaessa tuli useita kertoja esille. Vanhukset selviytyivät kotona omien ja läheistensä voimavarojen turvin. Palveluasuntoja, siivousapua, hoitohenkilöstön riittävyyttä ja hoidon saamista omassa kunnassa peräänkuulutettiin avoimissa kysymyksissä. Sosiaalinen kanssakäyminen oli hieman yli puolella haastatelluista viikoittaista, puhelimen käyttö yhteydenpitovälineenä oli tavallisin tapa. Harrastusten väheneminen oli selvästi havaittavissa ikääntymisen myötä. Usein oli syynä kulkuyhte-

36 yksien ja seuran puute, myös huonokuntoisen puolison hoito oli esteenä osallistumiselle. Hervonen, Pohjolainen ja Kuure (1998,130) mainitsevat aistien heikkenemisen, liikunnan vaikeutumisen ja muistin huononemisen esteinä sosiaaliselle kanssakäymiselle. Näitä asioita ei tullut Asikkalassa tekemässämme tutkimuksessa esille osallistumisesteinä. Jatkoa tutkimuksellemme seuraa kotihoidon henkilöstön toimesta. Raportoimme kokemuksiamme ja annamme käytännön toteutukseen neuvoja toiminnan hyvään alkuun saamiseksi. Lisää tutkimusta tarvitaan tulevaisuudessa ehkäisevien kotikäyntien vaikuttavuudesta, hyödystä ja kustannuksista. 7.2 Tulosten luotettavuus Tulosten luotettavuutta tutkijat pyrkivät lisäämään suunnittelemalla yhteisen haastattelujen toteuttamistavan ja suorittamalla yhdessä ensimmäisen haastattelukäynnin. Ensimmäisellä käynnillä tulikin esiin huomionarvoinen seikka; haastateltavan puoliso pyrki vastaamaan haastateltavan puolesta ja vaikuttamaan vastauksiin. Tästä viisastuneina osasimme jatkossa osoittaa kysymykset selkeästi haastateltavalle itselleen ja korostaa hänen omien mielipiteidensä merkitystä. Tutkimuksen luotettavuutta lisää myös se, että haastateltava vastaa anonyymisti. Näin ollen arkoja ja vaikeitakin aiheita on helpompi lähestyä. (Hirsjärvi ym. 2004, 195.) Määrällisen tutkimuksen luotettavuuden tärkeä kriteeri on aineiston edustavuus. Määrällisessä tutkimuksessa tämä on tärkeää, kun pyritään tutkimuksen tarkoituksen mukaisesti yleistämään tutkimuksen löydökset koskemaan koko sitä joukkoa, josta tutkittavat ovat otos. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997, 216.) Tutkimuksen reliaabelius ilmenee saman haastattelurungon noudattamisessa; samaa haastattelutapaa on käytetty useissa eri kunnissa ja saadut tiedot on käsitelty samalla Excel-taulukko-ohjelmalla. Tutkimuksen validiutta pyrittiin vaalimaan tutustumalla haastattelurunkoon perusteellisesti ja varmistamalla että tutkijat ymmärsivät valmiit kysymykset samalla tavalla.