Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pajupuron kyläkyselyn tulokset"

Transkriptio

1 Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016

2 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma 6% 17 % 44% 28% vuotiaat vuotiaat vuotiaat 65-vuotta täyttäneet Pääosin yhden ja kahden hengen talouksia Vastaajista 7 haluaisi toimia kylällä yhteisen tekemisen parissa samassa eläkkeellesiirtymisen elämänvaiheessa olevien kanssa Liikuntakykyni on 26 % 42 % 32 % Erittäin hyvä Melko hyvä Tyydyttävä

3 Asuinympäristö Kaikki tunsivat olonsa turvalliseksi kotiympäristössään Vastaajista kaikki saivat riittävästi apua ystäviltä, sukulaisilta tai naapureilta. Asioita, joissa tarvittiin lisäapua: Lumenluonti Puiden teko Tietokoneapua Siivousapua Kulkuyhteydet Vastaajilla ei ollut ongelmia asiointikyydeissä Kimppakyydeistä kiinnostunut 5 vastaajaa, Kuusi oli valmiita ottamaan muita kyytiin Kukaan ei ilmoittanut tarvitsevansa itse kyytiä Kylänapu-/ naapuriaputoiminta Todennäköisesti käyttäisin naapuriapua arjen pikku pulmissani Olen kiinnostunut silloin tällöin toimimaan naapuriapuna 19% 28% 81% 72% Ei Ei

4 Harrastukset ja vapaa-ajan toiminta Osallistun johonkin johonkin harrastus- tai vapaaajan toimintaan kodin ulkopuolella? 18% 12% 6% 6% 59% Päivittäin tai lähes päivittäin Vähintään kerran viikossa 2-3 kertaa kuukaudessa Noin kerran kuukaudessa Harvemmin Kyselyyn vastanneet olivat liikunnallisesti aktiivisia, kaikki osallistuivat liikuntaan yksin tai ryhmässä vähintään kerran viikossa Pystyn osallistumaan kaikkeen vapaa-ajan toimintaan, johon haluaisin Jos ette, niin miksi ette: 28 % 72 % Työ Ajanpuute Liikuntarajoitteet En

5 Haluaisin osallistua enemmän harrastustoimintaan omalla kylällä Haluaisin osallistua enemmän harrastustoimintaan Saarijärven keskustassa 12% 41% 59% 88% Ei Ei Haluaisin seuraavanlaisia harrastusmahdollisuuksia omalle kylälle: Lapsille ja nuorille suunnattua kerhotoimintaa Keskustelupiiri, naistenpiiri Kotiseutukerho (perinnetieto, kylän paikallishistoria, keskustelua, retkiä) Tietotekniikka luontopolku Frisbeegolfrata Tietokilpailuja Virikepiiri vanhuksille Askartelua, käsitöitä Minulla on kykyjä, osaamista, tietoja ja taitoja, joita haluaisin jakaa myös muille eri ikäisille kyläläisille: Tietotekniset taidot Käsityötaidot Luonnontuntemus Vanhat työtavat

6 Haluaisin osallistua kylällemme mahdollisesti perustettaviin vapaaajan toimintaryhmiin, joiden tapahtumista tiedotetaan yhteisesti sovitulla tavalla esimerkiksi puhelimella? Kulttuuri Musiikki Ostoksilla käyminen Urheilu/liikunta Luonto Kalastus ja metsästys Puutarha Hengellisyys Terveys ja hyvinvointi Ruoka Vastaajista 47 % haluaisi että omalla kylällä olisi lasten liikunta/toimintakerho. Vastaajista 71 % oli sitä mieltä, että kylällä ei ole riittävästi sukupolvia yhdistävää toimintaa Vastaajista 83 % haluaisi luoda yhteyksiä kylän lasten, nuorten ja vanhempien ihmisten välille Haluaisin kehittää kyläämme ja sen hyvää elämää: Turvallisuus (ulkopuolelta tulevat uhat, tieliikenneturvallisuus) Nuoria kyläläisiä mukaan toimintaan Siivoustalkoot teiden varsille Vanhusten kerhoja (virtapiiri)

7 Haluaisin että kylällämme järjestettäisiin seuraavanlaisia tapahtumia tai toimintaa: Bingo Yhteislauluillat Pihapeli-illat Kotaillat Juhlia (pikkujoulut, äitienpäiväjuhla) Lasten ja nuorten perheille yhteistä toimintaa Voimaharjoittelu (kuntosali) Tietoliikenneyhteydet Pajupuron kotisivuista oltiin hyvin tietoisia, Pajupuron facebooksivuista ei ollut tietoa kolmella vastaajalla. Skype-videopuheluohjelma oli käytössä 26 %:lla vastaajista ja siitä oli kiinnostunut saamaan lisätietoa 5 vastaajaa Tietokoneen/kännykän käyttöön tarvitsisi apua neljä vastaajaa Tiedonkulku Yhtä lukuun ottamatta kaikki kokivat saavansa riittävästi tietoa kylän tapahtumista Ensisijaisesti saan tiedon kylän tapahtumista Lehdestä Tuttavilta Sukulaisilta Internetistä Pajupuron kotisivuilta Facebookista Muita paikkoja: puskaradio, kylän infotaulu

8 Mitä kautta pääasiallisesti olisi hyvä saada tietoa kylän yhteisistä tapahtumista Mahdollisimman monesta eri lähteestä Paikallislehdet Sampo ja Saarijärveläinen Facebook Internet, kotisivut Kylän tiedotuslehtinen pari kertaa vuodessa Kylän ilmoitustaulut Puskaradio Puhelin, tekstiviestit Muita ajatuksia Pajupurolla mainioita tarinankertojia, joiden tarinat olisi mukava saada talteen Mitä sinun tulee tietää Pajupurosta -kirjanen tarinoita, juttuja,

Mahlun kyläkyselyn tulokset

Mahlun kyläkyselyn tulokset Mahlun kyläkyselyn tulokset Kysely toteutettu 9/2017 4% 7% 4% Taustatiedot Vastaajia 28, naisia 16, miehiä 12 Vakituisia asukkaita 24, vapaa-ajan asukkaita 3 Vastaajien ikäjakauma 57% 29% 18-30-vuotiaat

Lisätiedot

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28%

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28% Taustatiedot Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 3% 15% 44% 10 % 28% Alle 30-vuotiaat 31-40 -vuotiaat 41-50 -vuotiaat 51-64 -vuotiaat 65-vuotta

Lisätiedot

Pylkönmäen kyläkyselyn tulokset

Pylkönmäen kyläkyselyn tulokset Pylkönmäen kyläkyselyn tulokset Kysely toteutettu 11/2017 Taustatiedot Vastaajia 106, naisia 63, miehiä 40 (kolme ei kertonut sukupuoltaan) Vakituisia asukkaita 87, vapaa-ajan asukkaita 14 Noin 30 % yhden

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ Elina Haavisto Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa Yttilässä 2 kotitaloutta palautuneita vastauksia 28 Vastausprosentti 14% Sukupuoli

Lisätiedot

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Relaxion Oy:n asiakaskysely 2019 - vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Toteutus ja vastaajien profiili Relaxionissa oli vuoden 2018 aikana yhteensä 3615

Lisätiedot

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia Angelniemen kyläkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, VASTAAJAT (118 vast.) Vartsalan suunta 3 % Toppjoen suunta 13 % Saaren puolella 45 % Kokkilan taajama 29 % Pöylän suunta 10 % Vastausaktiivisuus Lähettyjä

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Nettikysely päijäthämäläisille SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 28. joulukuuta 2011 Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen 10 9 8 7 6 5 3 Täysin eri mieltä Vähän eri mieltä En osaa sanoa Jonkin verran samaa mieltä Täysin samaa mieltä Fiskarsissa on hyvä asua Saan apua naapureiltani sitä

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%

Lisätiedot

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013 Metro.fi Kävijäprofiili Tammikuu 2013 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Metro.fi-sivustolla 7.1. 20.1.2013. Vastauksia tutkimukseen kerättiin 300 kappaletta, ja vastausprosentti

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA Vastaa kysymyksiin valitsemalla/rengastamalla sinulle sopivin vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. Jos vastauksellesi ei ole riittävästi tilaa, niin voit jatkaa kääntöpuolelle.

Lisätiedot

Digihyvinvointi perheissä

Digihyvinvointi perheissä Digihyvinvointi perheissä Yhteydenpito ja sosiaalinen media Sukupolvien ketju -hankkeen 3. kierroksen alustavia tuloksia Hans Hämäläinen & Mirkka Danielsbacka 17 Esityksen sisältö Sukupolvien ketju -tutkimushankkeen

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA

JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA Emma & Elias -avustusohjelman tutkimuksen taustoittava väliraportti Petri Paju Tutkija, Lastensuojelun Keskusliitto Emma & Elias -ohjelma 2016 1 / 28 Emma & Elias

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 5 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 5. Palvelutarpeet... 13 6.

Lisätiedot

Tietoa lukijoista 2018

Tietoa lukijoista 2018 Tietoa lukijoista 2018 5/2018 Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Kysely KEPOLA. Vastaajan ikä. Sukupuoli

Kysely KEPOLA. Vastaajan ikä. Sukupuoli Kysely KEPOLA Kyläkyselyn vastauksia Kysely postitettiin 19.1.2009 ja aikaa vastaamiseen oli 12.2 asti Palautuspisteet Kepolassa olivat kirjastossa ja pankissa Vastauksia tuli yhteensä 24 Vastausprosentti

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

Lukkari-loppukäyttäjäkysely. Tuloksissa huomioitu muut kuin seurakunnan työntekijät yht. 845 vastaajaa, lisäksi erikseen suodatettuna maltilliset

Lukkari-loppukäyttäjäkysely. Tuloksissa huomioitu muut kuin seurakunnan työntekijät yht. 845 vastaajaa, lisäksi erikseen suodatettuna maltilliset Lukkari-loppukäyttäjäkysely Tuloksissa huomioitu muut kuin seurakunnan työntekijät yht. 845 vastaajaa, lisäksi erikseen suodatettuna maltilliset Sivuston eniten herättämä tunne kaikki 83 % / maltilliset

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

KÄSITYÖN TILANNE SUOMESSA - AJATUKSIA HARRASTUKSESTA JA KÄSITÖIDEN ARVOSTUKSESTA

KÄSITYÖN TILANNE SUOMESSA - AJATUKSIA HARRASTUKSESTA JA KÄSITÖIDEN ARVOSTUKSESTA KÄSITYÖN TILANNE SUOMESSA - AJATUKSIA HARRASTUKSESTA JA KÄSITÖIDEN ARVOSTUKSESTA YHTEENVETO KÄSITYÖKYSELYN TULOKSISTA LAATINUT: Q-TUTKIMUS / JONNA KIRJAVAINEN TUTKIMUKSEN TAUSTAA TARKOITUKSENA SELVITTÄÄ:

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Vaskion kyläkyselyn tuloksia

Vaskion kyläkyselyn tuloksia Vaskion kyläkyselyn tuloksia ke 15.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (134 vast.) Kumio 8 % Pampari - Toivila 37 % Vaskion kirkko - Ruotsala 24 % Sahala Perälä - Kuttila 9 % Heinäsuo 9 % Kierla

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Mainuan kylän edistäminen ry Työryhmä: Juntunen Nelli Karjalainen Voitto Kumpulainen Esa Mikkonen Teija 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO. 3 2 YMPÄRISTÖ 4 3 TIESTÖ JA LIIKENNE... 5 4 PALVELUT.

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA

YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA Yhteenveto Lähes kaikki vastanneet tiekunnat eivät ole käyttäneet aikaisemmin yksityisiä tieisännöintipalveluja. Vastaajat

Lisätiedot

Vihtijärven kyläkyselyn tuloksia 2016

Vihtijärven kyläkyselyn tuloksia 2016 Vihtijärven kyläkyselyn tuloksia 2016 Kyläkysely Kyselyn tavoitteena oli kerätä tietoa ja tuoreita mielipiteitä siitä, miten kylämme halutaan kehittyvän. Kysely toteutettiin 30.5.-31.8.2016 Sähköisen kyselyn

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen Kyläkyselyn tuloksia Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys 17.2.2012 Kuva: A-P Joukanen Miten kysely tehtiin? Kysely lähetettiin sähköpostitse 50:lle ja se oli jaossa kyläkauppa

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat?

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä 75-vuotiaille tehtyjen hyvinvointia edistävien kotikäyntien tuloksia vuosilta 2008-2011 HEHKO-seminaari

Lisätiedot

Heinola Resort 2012-2014 t12206 1

Heinola Resort 2012-2014 t12206 1 Heinola Resort 2012-2014 t12206 1 Lomakeluonnos Infoteksti: 1. Hyvää päivää. Olen N.N. Taloustutkimus Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta vapaa-ajan asumisesta ja palvelujen käytöstä Heinolan seudulla.

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Elinvoimakysely Sysmästä

Elinvoimakysely Sysmästä Elinvoimakysely Sysmästä Arvoisa kuntalainen, vapaa-ajan asukas, matkailija, entinen sysmäläinen tai muu Sysmässä kävijä! Sysmän kunta haluaa kartoittaa mielipiteenne Sysmästä ja sen elinvoimasta. Tuloksia

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Kyläkysely. KYLÄKYSELY Ristola. Sukupuoli. Ikä

Kyläkysely. KYLÄKYSELY Ristola. Sukupuoli. Ikä Kyläkysely KYLÄKYSELY Ristola Elina Haavisto Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa (1.1-.2.) Ristolassa kotitaloutta palautuneita vastauksia 2 Vastausprosentti n.

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ

LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ KOULUN KEHITTÄMINEN LAPSEN KASVUA TUKEVIEN ERILAISTEN PALVELUJEN YHTEISÖNÄ STRATEGINEN AJATTELU JA YHTEINEN NÄKEMYS Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Kiloklubi.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa 11% Kerran päivässä tai useammin 38% 69% 2-6 kertaa viikossa 13% 2 Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA KOONTI 8.11.2018 JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA NEUVOLA JA PÄIVÄHOITO Keskusteltu neuvoloiden aukioloajoista ja influessarokotteiden loppumisesta Palokassa (myös pitkät jonotusajat puhututtaneet)

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

MEDIAKYSELY KEVÄT 2013

MEDIAKYSELY KEVÄT 2013 MEDIAKYSELY KEVÄT 2013 TAUSTAA Taustalla kansainvälinen EU Kids Online -tutkimus lasten ja nuorten internetin käytöstä sekä opettajien ja vanhempien huoli mobiililaitteiden viihdekäytön lisääntymisestä.

Lisätiedot

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015 SPOT- profiilitutkimusraportti Naurunappula Syyskuu 2015 Yleistä tutkimuksesta Naurunappula.com- sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu 16.- 30. syyskuuta 2015 välisenä aikana. Vastauksia tutkimukseen

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa.

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa. Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa syvemmälle, mutta uskaltaa

Lisätiedot

Nuorille tulevaisuus Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta ja nuorta.

Nuorille tulevaisuus Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta ja nuorta. Nuorille tulevaisuus. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta ja nuorta. me. me. 2 visio. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta yhdessä. kuntien. kolmannen sektorin toimijoiden.

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Biathlon World Championships Kontiolahti TAPAHTUMATUTKIMUS

Biathlon World Championships Kontiolahti TAPAHTUMATUTKIMUS Biathlon World Championships Kontiolahti 4.-15.3.2015 TAPAHTUMATUTKIMUS Aineisto ja tulokset Tulokset sisältävät vastaukset tapahtuman jälkeen verkkokyselynä kerätystä aineistosta Yhteensä vastauksia 178

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

Kävijäkyselyn yhteenveto ja vertailu Kesäkuu 2014

Kävijäkyselyn yhteenveto ja vertailu Kesäkuu 2014 Kävijäkyselyn yhteenveto ja vertailu Kesäkuu 2014 Toteutimme kesäkuussa 2014 jäsentuvalla kävijäkyselyn. Vuonna 2012 toteutettu jäsenkysely oli hieman erilainen kuin nyt tehty kävijäkysely. Yhdistys ei

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

Letkun kylän kyselytulokset

Letkun kylän kyselytulokset Letkun kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 8 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

Metsäkyselyn tuloksia. Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto

Metsäkyselyn tuloksia. Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto Metsäkyselyn tuloksia Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto 28.11.2016 Aineiston keräys Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä touko-kesäkuussa 2016 Kutsu kyselyyn lähetettiin 76 014 Suomen

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

Uuden ohjelmakauden valmistelu

Uuden ohjelmakauden valmistelu #MAASEUTUKLUSTERI #LÄHIRUOKA #UUSIUTUVAENERGIA Uuden ohjelmakauden valmistelu PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TANJA HÄYRYNEN, LAPIN LIITTO TANJA.HAYRYNEN@LAPINLIITTO.FI 040 704 3130 PROJEKTIKOORDINAATTORI JOHANNA ASIALA,

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Torron kylän kyselytulokset

Torron kylän kyselytulokset Torron kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 7 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET Itäuusmaalaiset kunnat, Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestivät turvallisuuskyselyn maaliskuussa 2016.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake KAUPUNGIN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMISEEN LIITTYVÄ TUTKIMUSLOMAKE 1. VASTAAJAN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 1) mies 2) nainen 2. Ikäni on vuotta

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot