Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7
Taksi Helsinki Seniori-asiointipalveluista Helsingin Sanomissa Olemme tänään julkaisseet lehdistötiedotteen liittyen Taksi Helsinki Senioriin. Lehdistötiedotteen voit lukea tästä Myös Helsingin Sanomissa oli aamulla juttu liittyen lanseeraamaamme palveluun. Toimittaja oli kysynyt verottajan mielipidettä liittyen lupaamaamme kotitalousvähennykseen. Haastatellun asiantuntijan mielestä palvelu ei kuuluisi kotitalousvähennyksen piiriin. Senioripalvelussa on kuitenkin kyse nimenomaan asiointi- ja hoivapalvelusta, ei pelkästään kuljetuksesta, ja siksi sen kustannukset ovat kotitalousvähennyskelpoisia. Taksi Helsinki on päättänyt korvata saamatta jääneen veroedun, mikäli asiakas vastoin Taksi Helsingin käsitystä saa verottajalta kielteisen päätöksen nimenomaan Taksi Helsinki Seniori -asiointi- ja hoivapalvelun kuluista. Hakemuksen liitteenä tulee olla verottajan kielteinen päätös sekä maksukuitit. On muistettava ja etenkin korostettava myös sitä seikkaa, että Taksi Helsinki Seniorissa keihäänkärki on tarjoamassamme asiointi- ja hoivapalvelussa, jolle on entistä enemmän tarvetta ja kysyntää. Emme suinkaan ole tarjoamassa pelkkää veroetua, vaan se on pelkästään sivutuote palvelulle. Taksi Helsinki Seniori on lisäksi täysin eriävä palvelu Kelan ja kuntien tukemiin kuljetuksiin, joita käyttää vain pieni osa seniori-ikäisistä. Meidän palvelu on tarkoitettu esimerkiksi seniorikansalaisille, jotka ovat em. palveluiden ulkopuolella. 2/7
3/7
Taksi Helsinki Seniori -käyntikortteja tilattu Ilmoitamme heti, kun asiakkaille autoissa jaettavat käyntikortit ovat noudettavissa huollosta ja palvelupisteeltä. Uusia välitysalueita Ruoholahteen ja Metsälään Kyydinvälityksen tehostamiseksi lisäämme Helsinkiin uusia välitysalueita. Salmisaareen toimistoalueesta Ruoholahdessa muodostetaan oma alueensa 991 ja Metsälästä alue 992. Kummallakaan alueella ei ole ainakaan toistaiseksi omaa taksiasemaa. Taksiasemattomien alueiden tilaukset välitetään alueella pisimpään vapaana (tai kohta vapaana) olleelle autolle. Jos alueelta ei löydy sopivaa autoa, välitetään kyyti tilausosoitetta lähimpänä olevalle vapaalle autolle. Uusien alueiden taksipalvelu nopeutuu 3-6 minuutilla, silloin kun alueilla on vapaita takseja. Ratkaisu vähentää myös tarvetta Ruoholahden taksiaseman ylitäyttämiseen. Hakuaikojen ja -matkojen lyheneminen lisää paitsi asiakastyytyväisyyttä, myös taksien tuloja. Alueiden tarkat rajat näkyvät autolaitteiden Kirjaudu -näytöllä, kun päivitys on tehty. Tilausten attribuuttien nimiä lyhennetään Tilausten hoitamisessa on ollut ajoittain ongelmia, koska kuljettajat eivät ole lukeneet kaikkia tilauksen attribuutteja. Muun muassa ennakkotilausattribuuttia ei aina huomata. Tärkeiden attribuuttien havaitsemista pyritään helpottamaan lyhentämällä muutamien attribuuttien nimiä, mm. Taksi Helsinki -app -> THApp ja Online Booking -> Online. ENNAKKOTILAUS -attribuutti lukee nyt isoilla kirjaimilla. Luethan aina tilausten attribuutit. 4/7
Kyydin maksaminen älypuhelimella Älypuhelimissa toimivat lähimaksuominaisuudet (kuten Apple Pay ja Android Pay) toimivat taksien maksupäätteissä samalla tavalla kuin korttilähimaksu. Jos lähimaksu ei toimi autosi maksupäätteessä, käythän Taksi Helsingin huollossa päivittämässä laitteen ohjelmiston. Etelärannan ja Makasiiniterminaalin taksiasemien yhdistäminen puretaan Etelärannan alueen tilaukset jaetaan jatkossa ensin Etelärannan taksiasemalle (asema 2). Makasiiniterminaalille tilaus jaetaan, jos Etelärannan asemalta ei taksia löydy. Autossa maksettavat Taksi Helsinki -sovelluskyydit kaikkien ajettavaksi Taksi Helsinki -sovelluksella tilattavien kyytien kovan kasvun vuoksi ohjaamme jatkossa kaikille laatukuljettajille ne kyydit, joissa asiakas haluaa maksaa kyydin perinteiseen tapaan autossa. Näiden tilausten attribuutiksi tulee Online, jota käytetään myös tekstiviestitilauksissa ja suurtilaajien käyttämissä Internet Booker -tilauksissa. Tilauksessa oleva THApp -attribuutti kertoo jatkossa, että kyseessä on kyyti, jossa asiakas ei maksa autossa, vaan mittarin näyttämästä summasta tehdään yhtiölaskutus. Kaikkien Taksi Helsinki -sovelluksella tehtyjen tilausten lisätiedoissa kerrotaan kuitenkin jatkossakin vielä erikseen selvästi, maksetaanko kyyti autossa, vai tehdäänkö yhtiölaskutus. Ratkaisulla nopeutamme vakioasiakkaidemme saamaa palvelua entisestään. Samalla valmistaudumme siihen, että yhtiölaskutuksella maksettavia kyytejä tilataan jatkossa muutenkin kuin omalla sovelluksellamme. 5/7
Yhtiölaskutus Yhtiölaskutuksessa Taksi Helsinki hoitaa asiakkaan laskutuksen ja kyytihinnan tilityksen taksiyritykselle. Autossa pitää vain osata varmistaa oikean asiakkaan kyytiin ottaminen ja tehdä mittarin näyttämästä summasta yhtiölaskutus. Myös yhtiölaskutuskyytien määrä on huimassa kasvussa, joten THApp - attribuutti kannattaa hommata, jos sitä ei vielä ole. Ilmoittautumista ennen on kuitenkin ymmärrettävä, mistä asiassa on kysymys. Viimeaikaisten kampanjoiden mukana kyytejä ajamaan on valitettavasti ilmoitettu myös kuljettajia, joilla yhtiölaskutuksen toimintapa ei ole hallussa. Esimerkiksi perille päästyä ei ymmärretä lainkaan, mitä pitäisi tehdä, kun asiakas ei suostukaan maksamaan laskutettavaa kyytiä autossa. Tällöin kuljettajan THApp-attribuutti joudutaan toki poistamaan. Myös tilaajan nimen varmistaminen unohtuu valitettavan monilta, vaikka se on sovelluskyydeissä ihan perusasia. Jos tästä seuraa väärän asiakkaan kyytiin ottaminen ja asiakasvalitus, lopputulemana on yleensä laatuattribuutin poistaminen kuljettajalta määräajaksi. Aina kun tilauksessa on asiakkaan nimi, varmistetaan se kysymällä kohteliaasti asiakkaalta Millä nimellä kyyti oli tilattu? Englanninkielisiltä asiakkailta voi tiedustella vaikkapa Your name sir/madam? Kyse on ihan perusasioista, joiden on vain toimittava, kun laadukasta taksipalvelua tuotetaan. Ohjeet Taksi Helsinki -laskutuskyytien ajamiseen ja mukaan ilmoittautumiseen löydät TÄÄLTÄ Taksi Helsinki Oy on pääkaupunkis eudulla toimiva Suomen s uurin taks ien tilaus yhtiö. Tarvits etpa kyydin heti tai myöhemmin, lähelle tai kauas, Taksi Helsinki tarjoaa sinulle laadukas ta, turvallis ta ja os aavaa palvelua vuoden jokais ena päivänä, säässä kun säässä. Asesepänkuja 2, 00620 Helsinki info@ taks ihels inki.fi Jos haluat peruuttaa tilauksen, klikkaa tästä > 6/7
7/7