Uusi järjestelmä on nyt ollut toiminnassa hetken aikaa, joten on aika pieneen tilannekatsaukseen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi järjestelmä on nyt ollut toiminnassa hetken aikaa, joten on aika pieneen tilannekatsaukseen."

Transkriptio

1 Yleistä liittyen uuteen järjestelmään Uusi järjestelmä on nyt ollut toiminnassa hetken aikaa, joten on aika pieneen tilannekatsaukseen. Pieniä toiminnallisia haasteita on ollut ja ratkomme niitä parhaillaan. Niistä tarkemmin alempana. Järjestelmän etuja on kuitenkin muun muassa se, että pystymme itse omin voimin tekemään pieniä konfiguraatiomuutoksia järjestelmään toiminnan tehostamista varten ja täten optimoida käytössämme olevaa järjestelmää tarpeen mukaan. Isommat ohjelmistopäivitykset teemme yhteistyössä MTDatan kanssa noin 4 kertaa vuodessa. Mihin otetaan yhteys, jos autoilija/kuljettaja huomaa selvän virhetoiminnon tai kehitysehdotuksen uudessa järjestelmässä? jos laite ei jostain syystä toimi, soita palvelukeskuksen helpdeskiin jos kyse on erityisestä virhetoiminnosta ja siitä on mahdollisesti vielä kuvamateriaalia, laita sähköpostia info@taksihelsinki.fi

2 kehitysehdotukset myös osoitteeseen Voit myös aina kysyä Taksitarkastajan Facebook-sivuilla kysymyksiä liittyen järjestelmän toimintoihin. Pyydämme, että kysymyksiä ei lähetetä Taksi Helsingin Facebook -sivulle, sillä se on tarkoitettu vain asiakasmarkkinointiin ja -viestintään. Tabletille tulevat herjaviestit MTData taxitablet on pysäytetty Tee aloitus uudestaan ja käynnistä tabletti uudelleen. Sulje koko tabletti ensin oikeasti, älä pelkästään näyttöä. Jos ei ala toimia, yhteys tukipuhelimeen (klo 8-16) ja muina aikoina helpdeskiin. Yhteys keskukseen on menetetty Tee aloitus uudestaan, ja käynnistä tabletti uudelleen. Sulje koko tabletti ensin oikeasti, älä pelkästään näyttöä. Tarkasta, että tabletin oikeassa yläkulmassa näkyy 4g kuvake (lähettää dataa/verkko toimii). Jos ei ala toimia, yhteys tukipuhelimeen (klo 8-16) ja muina aikoina helpdeskiin. Tietoliikennekatkos Taksi Helsingin välitysjärjestelmässä oli tiistaina käyttökatko alkaen aamulla kello kuusi. Levyjärjestelmäongelmista johtuneesta vakavasta virhetilanteesta toivuttiin kello 16 mennessä. Myöhemmin oli vielä muutama lyhyempi käyttökatkos (15 min ja 60 min) kunnes ongelman aiheuttanut komponentti eristettiin järjestelmästä. Välitysjärjestelmäpalvelut ovat tuon jälkeen toimineet odotetusti. Taksi Helsingin IT-tuki työskentelee tiiviisti palveluntarjoajiensa kanssa (Inmics, HP & Microsoft) varmistaakseen, että viime viikon tapahtumat eivät toistu. Tulevina päivinä on syytä varautua ennakolta sovittuihin lyhyisiin käyttökatkoihin. Niistä ilmoitamme hyvissä ajoin etukäteen.

3 Ajovuorojärjestelmä Ajovuorojärjestelmässä viime sunnuntaina havaittu ongelma on identifioitu ja korjattu. Ajovuorojärjestelmä otetaan uudestaan käyttöön tänään torstaina 3.8. siten, että klo 17 jälkeen kaikki olemassa olevat vuorot ovat voimassa. Vuorojen käyttöönotto tapahtuu automaattisesti, kuljettajien ei tarvitse tehdä mitään erillisiä toimintoja. Mikäli asiaan tulee jotain muutoksia, laitetaan siitä viestiä suoraan autojen tabletteihin. Tekstiviestitilaukset Tekstiviestitilauksissa on tällä hetkellä ongelma, joka kohdistuu tilausosoitteisiin, jossa käytetään skandi- tai aksenttimerkkejä. Kun tilausosoite sisältää em. merkkejä, tilaus tulee normaalisti läpi välitysjärjestelmään, mutta asiakas ei saa tilaukseensa tilausvahvistusta. Mikäli kuittaat OL-attribuutilla tulevan tilauksen, voit halutessasi soittaa asiakkaalle kertoaksesi, että olet matkalla osoitteeseen ja varmistaa samalla, ettei hän ole lähettänyt useampaa viestiä. MTData tekee parhaillaan asiaan korjauksia ja on odotettavissa, että ongelma tulee korjatuksi lähipäivinä. Asiakkaalle tilausvahvistusviesti matkapuhelimeen MTDatan järjestelmän käyttöön ottamisen myötä asiakas saa keskuksesta matkapuhelimella tilattuaan tekstiviestillä tilausvahvistuksen ja linkin, jonka kautta hän voi seurata tilauksensa tilannetta ja auton liikkeitä. Asiakkaan on myös mahdollista perua tilaus linkin kautta siihen saakka, kunnes auto laittaa taksamittarin päälle.

4 Uusi peruutustoiminto on asiakkaalle uusi palvelu. Se kannattaa ajatella myös kuljettajan kannalta positiivisena asiana. Onhan hyvä, jos asiakas pystyy ilmoittamaan, että ei mahdollisesti olekaan enää taksin tarpeessa. Näin kuljettajan ei tarvitse turhaa odottaa nouto-osoitteessa, vaan hän pääsee välittömästi jatkamaan kohti uusia tilauksia. Asiakkaan saama linkki ja sen kertoma tieto tilauksen vaiheesta saattaa johtaa epäselvyyksiin tilanteissa, joissa kuitannut auto joutuukin syystä tai toisesta perumaan jo kuitatun tilauksen. Tämän vuoksi toimimme jatkossa seuraavasti: soita aina keskukseen, jos joudut kieltäytymään jo kuitatusta kyydistä. Keskus tekee asiakkaalle uuden tilauksen ja ottaa yhteyttä asiakkaaseen kertoakseen, että hänelle etsitään tilaukseen toinen auto. Näin asiakas pysyy ajan tasalla tilanteesta. Pyrimme tiedottamaan teitä uuteen järjestelmään liittyvissä asioissa aina tarpeen mukaan. Kiitos kaikille, asennukset sujuivat hienosti, jatketaan samaan malliin. Yhdessä tehden saadaan hyvää Taksi Helsinki -laatua aikaiseksi. Seuraathan meitä jo Twitterissä, Facebookissa sekä Instagramissa? Copyright 2017 Taksi Helsinki, All rights reserved. Our mailing address is:

5

Aiemmin lähetetyissä ohjeissa oli ensiapuna tiettyihin ongelmiin se, että sammuttaa tabletin. Tabletti on myös hyvä sammuttaa joka vuoron jälkeen.

Aiemmin lähetetyissä ohjeissa oli ensiapuna tiettyihin ongelmiin se, että sammuttaa tabletin. Tabletti on myös hyvä sammuttaa joka vuoron jälkeen. Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this email in your browser Tabletin sammutus Aiemmin lähetetyissä ohjeissa oli ensiapuna tiettyihin ongelmiin se, että sammuttaa tabletin. Tabletti on myös hyvä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Uusi päivitys MTData-sovellukseen MTData -autopäätteisiin asennetaan uusi ohjelmistopäivitys. Päivitykset

Lisätiedot

Karttaepäselvyydet Mannerheimintiellä

Karttaepäselvyydet Mannerheimintiellä Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this email in your browser Karttaepäselvyydet Mannerheimintiellä Etenkin Mannerheimintien osoitteissa on ollut heittoja joidenkin katunumeroiden sijainnin osalta.

Lisätiedot

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa.

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Kuljettajan ohje Eksote -tilaukset Taksi Helsingin MTI-välitysjärjestelmässä Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Eksote -kyytien

Lisätiedot

MTData-autopäätteiden ohjelmistopäivitys

MTData-autopäätteiden ohjelmistopäivitys Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser MTData-autopäätteiden ohjelmistopäivitys MTData -autopäätteisiin asennetaan uusi ohjelmistopäivitys. Päivitykset lähetetään autoihin jaksoittain

Lisätiedot

Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this in your browser

Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this  in your browser Autoilija- ja kuljettajakuukausikirje View this email in your browser OP-yhteistyö Taksi Helsinki aloittaa yhteistyön OP:n kanssa pilotoimalla OP Matka -kyytisovellusta tällä viikolla. Kun OP Matka -kyytisovelluksella

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Uusi ohjelmaversio autopäätteisiin ensi viikolla Aloitamme maanantaina uuden Driver App -version

Lisätiedot

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa.

Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Kuljettajan ohje Eksote -tilaukset Taksi Helsingin MTI-välitysjärjestelmässä Eksote-tilauksen ajaminen poikkeaa tavallisesta taksintilauksesta muutamin osin, jotka käydään läpi tässä ohjeessa. Eksote -kyytien

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Lentoaseman liikennöinti 1.7.2018 alkaen Hyvät Taksi Helsingin autoilijat, Taksi Helsinki tuottaa

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Taksi Helsinki Seniori-asiointipalvelujen markkinointikampanja on alkanut tänään Markkinointikampanjan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Taksi Helsingin ruuhkapistejärjestelmä jälleen käyttöön Kokemuksia ruuhkatilausten pisteytyksestä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS Sisällysluettelo TILAUS... 2 HELSINGIN MATKAPALVELUN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 YKSITTÄISEN KAUPUNKIKORTTIASIAKKAAN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 MATKUSTAMINEN... 3 Palvelunumeroita

Lisätiedot

Taksi Helsinki -sovellus

Taksi Helsinki -sovellus Taksi Helsinki -sovellus Taksi Helsinki mobiilisovellus on ollut asiakkaiden käytössä jo hyvän aikaa ja suosio kasvaa koko ajan. Matkamäärien kasvaessa on tärkeää, että tarjontaa on riittävästi. Jos sinulla

Lisätiedot

Suorakorvausohje Semel

Suorakorvausohje Semel Suorakorvausohje Semel Yhdensuuntainen matka 1. Aja kyyti mittarisääntöjen mukaan 2. Perillä mittari kassalle ja odota Sagemin piippaus 3. Valitse Sagemista F 4. Siirry nuolinäppäimellä kohtaan laskutus,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote 27.6.2018 Linnanmäki Taksi Helsinki kuljettaa Linnanmäen asiakkaita ma 25.6. su 12.8. välisenä aikana Messukeskuksen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS Sisältö TILAUS... 2 YKSITTÄISEN KAUPUNKIKORTTIASIAKKAAN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 MATKUSTAMINEN... 3 Palvelunumeroita asiakkaille 24h:... 4 Ruotsinkieliset palvelut asiakkaille

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi.

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. JYVÄSKYLÄN SEUDUN Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. Lomakkeella voit lisätä tapahtuman tapahtumiin, harrasteisiin tai molempiin. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

Lisätiedot

Kela-asiakas NYKYINEN MALLI UUSI MALLI NYKYINEN MALLI UUSI MALLI 1. asiakas soittaa

Kela-asiakas NYKYINEN MALLI UUSI MALLI NYKYINEN MALLI UUSI MALLI 1. asiakas soittaa Tavallinen asiakas Kouvolan kaupungin SHL-asiakas SOTE-kortilla hakemaan ja onko haluaa mukana lähettää ei Kelan omavastuun 7. loppuosa kuljetuksesta Taksin SOTEkortilla ja kertoo SOTEkorttinsa lähettää

Lisätiedot

Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit

Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Taksi Helsinki -sovellukseen mukaan nyt kiinteähintaiset kyydit Taksi Helsinki -sovelluksella voi

Lisätiedot

Esimerkkejä KELA-ajoista

Esimerkkejä KELA-ajoista Esimerkkejä KELA-ajoista KELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja: Hyväksy ajotarjous Vector-9000 terminaalista. Halutessasi voit tulostaa KELA ajoselitteen Vectorin PRINT painikkeesta. Aja

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Kesäkuun markkinointi Markkinoimme kesällä tehostetusti pari viikkoa radiossa 12.6. eteenpäin hienoilla

Lisätiedot

Kuljettajan opas

Kuljettajan opas Aloitusnäyttö Kuljettajan opas 18.10.2017 Laitteen ja ohjelman käynnistäminen Yleiskatsaus välityspäätteeseen: Laitteen virtakytkin on sen yläreunassa vasemmalla puolella. Virtakytkimen vieressä on äänenvoimakkuuden

Lisätiedot

FROGNE - KULJETTAJAN PIKAOHJE

FROGNE - KULJETTAJAN PIKAOHJE FROGNE - KULJETTAJAN Sami Reinikainen FINN FROGNE A/S Versio 1.0 SISÄLLYSLUETTELO 1. Taksilaitteisto... 2 2. Laitteiston käynnistäminen ja kirjautuminen... 4 3. Perustoiminnot... 6 3.1. Kyytinäyttö...

Lisätiedot

BIRSSI.NET 2 - OHJEET KULJETTAJILLE

BIRSSI.NET 2 - OHJEET KULJETTAJILLE BIRSSI.NET 2 - OHJEET KULJETTAJILLE Sivu 1 1. KUN TYÖVUORO ALKAA / OHJELMAN KÄYNNISTYS 1. Ohjelmat käynnistyvät klikkaamalla Start = Käynnistysvalikko 2. Käynnistä birssi.net klikkaamalla sen käynnistyskuvaketta

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta

Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta Taksi Helsingin palvelupuhelimiin tulee paljon kysymyksiä koskien uutta MTData-autolaitetta ja välitysjärjestelmää. Toivomme, että

Lisätiedot

Käyttöohje Contact WP Poca

Käyttöohje Contact WP Poca Käyttöohje Contact WP Poca 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen...3 3 Poca-laitteen aktivoiminen...4 3.1 Toiminnon aktivoiminen:...4 4 Tilauksen vastaanottaminen...6

Lisätiedot

OPISKELIJAN PIKAOPAS

OPISKELIJAN PIKAOPAS SISÄLTÖ Työvälineet 3 Kirjautuminen ejollakseen 4 Salasana unohtui 5 Aloitusnäkymä 6 Toiminnot aloitusnäkymässä 7-8 Opiskelu 9 Omien suoritusten seuranta 10 Helppari auttaa 11 2 TYÖVÄLINEET ejollas-opintojasi

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Lentoaseman liikennöinti 1.7.2018 alkaen Lentoaseman taksiuudistus on saatu käyntiin, ja tässä vielä

Lisätiedot

Asentaminen Android-laitteeseen

Asentaminen Android-laitteeseen Asentaminen Android-laitteeseen Huomaa! Tarkempia tietoja ohjelmien asentamisesta saat tarvittaessa puhelimesi käyttöoppaasta. MyMMX mobile -sovelluksen asentaminen Android-laitteeseen: 1. Avaa laitteesi

Lisätiedot

Ohje sähköisen manuaalikuitin käyttöön suorakorvausmenettelyssä

Ohje sähköisen manuaalikuitin käyttöön suorakorvausmenettelyssä Ohje sähköisen manuaalikuitin käyttöön suorakorvausmenettelyssä Päivitetty 16.8.2018 Sisältö 1. Johdanto 1 2. Kirjautuminen 1 3. Tietojen lisääminen, kuitti löytyy matkasta 2 4. Tietojen lisääminen, kuittia

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

Kuljettajan opas

Kuljettajan opas Kuljettajan opas 23.1.2019 Aloitusnäyttö Laitteen ja ohjelman käynnistäminen Yleiskatsaus välityspäätteeseen: Tablet-laitteen virtakytkin on sen yläreunassa vasemmalla puolella. Virtakytkimen vieressä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/5 Taksi Helsinki testaa ruuhkatilausten pistejärjestelmää Kokeilu alkaa maanantaina 4.12. ja päättyy

Lisätiedot

Metsä Group. Purkuaikasovellus Ohje kuljetusyrittäjille. Metsä Fibre Rauma

Metsä Group. Purkuaikasovellus Ohje kuljetusyrittäjille. Metsä Fibre Rauma Metsä Group Purkuaikasovellus Ohje kuljetusyrittäjille Metsä Fibre Rauma Johdanto Rauman tehtaalle saapuminen tehdään aikataulutetusti. Kaikille toimitettaville pyöreänpuunkuormille varataan etukäteen

Lisätiedot

KELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja:

KELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja: KELA-tilaus. Yhdensuuntainen matka, yksi matkustaja: Hyväksy ajotarjous Vector 9000 terminaalista. Halutessasi voit tulostaa KELA ajoselitteen Vectorin PRINT painikkeesta. Aja nouto-osoitteeseen. Käynnistä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Lentoaseman liikennöinti 1.7.2018 alkaen Aiempaan lentoasemaviestiin on tullut hieman muutoksia.

Lisätiedot

Maksuturvan pikaopas Valmiskauppiaille

Maksuturvan pikaopas Valmiskauppiaille Maksuturvan pikaopas Valmiskauppiaille 16.12.2009 1(6) Maksuturvan pikaopas Valmiskauppiaalle Maksuturva-palvelun käyttö on tehty sinulle mahdollisimman helpoksi Valmiskaupan kautta ja voit käytännössä

Lisätiedot

Kuljettajan opas

Kuljettajan opas Kuljettajan opas 29.5.2017 Sisällysluettelo Laitteen ja ohjelman käynnistäminen 3 Aloitusnäyttö 4 Kirjaudu 6 Kirjautumisen lisävaihtoehdot 7 Uusi tilaus 8 Tilauksen tiedot 9 Ajotilanne 10 Avoimet tilaukset

Lisätiedot

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE 7.3.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Android-kerho 2 1. Mitä teet, jos laite katoaa tai varastetaan Turvatoimet etukäteen: Kirjoita yhteystietosi laitteen takakanteen:

Lisätiedot

Käyttöohje Contact WP

Käyttöohje Contact WP Käyttöohje Contact WP 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Semel Contact WP tilausvälitys...4 1.1 Taustaa...4 2 Ajovälitystoiminto yleistä ja päätoiminnot...4 2.1 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen...4 2.2 Ajovälityssovelluksen

Lisätiedot

Contact Mobile Poca käyttöohje Android puhelimeen

Contact Mobile Poca käyttöohje Android puhelimeen Contact Mobile Poca käyttöohje Android puhelimeen 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä... 3 2 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen... 3 3 Poca-sovelluksen aktivoiminen... 3 3.1 Toiminnon aktivoiminen:... 3

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla

Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla Autoilija- ja kuljettajatiedote View this email in your browser Taksi Helsinki Seniori -palvelukonseptin esittely messuilla Taksi Helsinki on mukana Hyvä Elämä -messutapahtumassa Wanhassa Satamassa lauantaina

Lisätiedot

Sähköinen Express Import -palvelu

Sähköinen Express Import -palvelu Sähköinen Express Import -palvelu opas lähettäjälle TNT:n Express Import -palvelu Käyttäjäystävällinen Express Import -palvelu mytnt:n osana tekee tuontilähetyksen tilauksen entistä helpommaksi Express

Lisätiedot

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2 SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJEET TAKSIAUTOILIJAT SISÄLLYS 1. Palveluun rekisteröityminen... 2 2. Palveluun kirjautuminen... 2 3. Etusivu... 2 4. Autojen lisääminen... 3 5. Kuljettajaryhmät ja niiden perustaminen...

Lisätiedot

Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA

Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA Käyttäjän käsikirja SEMEL MC40 PDA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Semel MC40 PDA tilausvälitys... 3 1.1 Taustaa... 3 2 Ajovälitystoiminto yleistä ja päätoiminnot... 3 2.1 Tilausvälityssovelluksen käynnistäminen...

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Taksi Helsinki -kuittirullat Kuittirullat, joiden taustapuolella on Taksi Helsinki -logo ja puhelinnumerot,

Lisätiedot

COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ

COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ Comet -maksulaitteen lataaminen MiniUSB-kaapelia käyttämällä: Suosittelemme Comet maksulaitteen lataamista MiniUSB-kaapelia käyttäen; lataaminen

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta 1 Sisällysluettelo 1. Kun tilaat ensimmäisen kerran ja rekisteröidyt asiakkaaksemme....2 Rekisteröidy palveluun...2 Kirjautuminen...4 Salasanan vaihtaminen...5

Lisätiedot

Booking, Dispatch and Tracking system. birssi.net

Booking, Dispatch and Tracking system. birssi.net Booking, Dispatch and Tracking system Birssi.net on kehitetty yhteistyössä taksialan ammattilaisten kanssa ja hyödyntää modernia teknologiaa. Yksi Birssi.netin päämääristä on tarjota taksinvälityskeskukselle

Lisätiedot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

Ohje 1 (13) SÄHKÖINEN ASIOINTI

Ohje 1 (13) SÄHKÖINEN ASIOINTI Ohje 1 (13) Sähköisen asioinnin linkin kautta pääset kirjautumaan sähköisiin palveluihin henkilöhohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Valitse tunnistustapa => Pankkitunnistus Ohje 2 (13) Valitse pankki,

Lisätiedot

Sähköinen Express Import -palvelu

Sähköinen Express Import -palvelu Sähköinen Express Import -palvelu opas vastaanottajalle TNT:n Express Import -palvelu Käyttäjäystävällinen Express Import -palvelu mytnt:n osana tekee tuontilähetyksen tilauksen entistä helpommaksi. Express

Lisätiedot

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.0 asennusohje

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.0 asennusohje 1 Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.0 asennusohje Uuden version asennusvaiheet: 1. Asenna tietokanta (SQL Server 2005 Express-versio) Katso erillinen asennusohje: SQL Server 2005 Express

Lisätiedot

PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje Riku Kalinen

PAS-ilmo eli Xaltotun Käyttöohje Riku Kalinen PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje 23.1.2019 Riku Kalinen Sisällys Johdanto...2 Yleiskuva järjestelmästä...2 Käyttäjäryhmät...2 Käyttötapaukset...2 Käyttäjän ohje...2 Käynnistys...2 Käyttöliittymä...3

Lisätiedot

Skype for Business pikaohje

Skype for Business pikaohje Skype for Business pikaohje Sisällys KOKOUSKUTSU... 2 ENNEN ENSIMMÄISEN KOKOUKSEN ALKUA... 4 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SKYPE FOR BUSINEKSELLA... 5 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SELAIMEN KAUTTA... 6 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Kyytineuvo puh. 015 194 6000

Kyytineuvo puh. 015 194 6000 MIKKELIN KAUPUNGIN MATKOJENYHDISTELYKESKUS KYYTINEUVO KULJETUSPALVELUOHJE VAMMAISPALVELULAIN TAI SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJÄLLE Kyytineuvo puh. 015 194 6000 2 Hyvä kuljetuspalveluasiakas!

Lisätiedot

Pvm Versio Asiakirjan tunniste Sivu 2015-12-22 4.0 CABNET-141-574 1 / 10

Pvm Versio Asiakirjan tunniste Sivu 2015-12-22 4.0 CABNET-141-574 1 / 10 2015-12-22 4.0 CABNET-141-574 1 / 10 Tarkoitus Tässä ohjeessa kuvataan, miten CAB Planissa saadaan korjauksen tila näkyviin. Korjauksen tilan merkitseminen valmiiksi 1. CAB Planin asetukset Yritysasetukset

Lisätiedot

Käyttöohje 1 (8) Kontakti Tiedonsiirto Käyttöohje. Posti Oy. Helsinki PL POSTI

Käyttöohje 1 (8) Kontakti Tiedonsiirto Käyttöohje. Posti Oy. Helsinki PL POSTI Käyttöohje 1 (8) Käyttöohje Käyttöohje 2 (8) Sisällysluettelo 1 Palvelun kuvaus... 3 1.1 Toiminnot... 3 1.2 Käyttö ilman Kontakti kirjautumista... 3 1.3 Käyttö kirjautunena Kontaktin käyttäjätunnuksilla...

Lisätiedot

OMA ESITE SISÄLLYSLUETTELO

OMA ESITE SISÄLLYSLUETTELO OHJEET SISÄLLYSLUETTELO KÄYTTÖÖNOTTO JA JAKAMINEN... 3 Nimeä Oma Esitteesi... 4 Jakaminen sähköpostitse... 5 Jakaminen blogissa... 6 ASIAKKAAN TILAUKSET... 7 OMA ESITE -TILAUSTEN KÄSITTELY... 8 Esimerkkitilaus

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/7 Taksi Helsinki Seniori-asiointipalveluista Helsingin Sanomissa Olemme tänään julkaisseet lehdistötiedotteen

Lisätiedot

Ruotsalaisten henkilöluottotietojen tarkistaminen edellyttää vahvaa tunnistamista

Ruotsalaisten henkilöluottotietojen tarkistaminen edellyttää vahvaa tunnistamista Ruotsalaisten henkilöluottotietojen tarkistaminen edellyttää vahvaa tunnistamista Luottotietokyselyissä, jotka kohdistuvat ruotsalaisiin kuluttajiin tai henkilöyhtiöihin tarvitaan tietojen loppukäyttäjän

Lisätiedot

Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen!

Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen! Tervetuloa tutustumaan Seure Keikkanetti -mobiilisovellukseen! Lataa Seuren Keikkanetti -mobiilisovellus puhelimeesi tai tablettiisi sovelluskaupastasi. Ilmainen sovellus toimii Android- ja ios-käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje Riku Kalinen

PAS-ilmo eli Xaltotun Käyttöohje Riku Kalinen PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje 11.11.2018 Riku Kalinen Sisällys Johdanto...2 Yleiskuva järjestelmästä...2 Käyttäjäryhmät...2 Käyttötapaukset...2 Käyttäjän ohje...2 Käynnistys...2 Käyttöliittymä...3

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile ndroid Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet tarvitsee

Lisätiedot

Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista

Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista Bishop on sähköinen viestintäratkaisu, jolla parannat viestintääsi ja voit seurata jokaisen yksittäisen kampanjan ja viestin

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

LUMECOM. Jyrsinsovellus. 1. Asennusohje 2. Käyttöohje 3. Käyttöönottokortti

LUMECOM. Jyrsinsovellus. 1. Asennusohje 2. Käyttöohje 3. Käyttöönottokortti LUMECOM Jyrsinsovellus 1. Asennusohje 2. Käyttöohje 3. Käyttöönottokortti 11.4.2018 Asennusohje - ProJyrsin 1. Avaa Google Play Store tabletiltasi - sovellus ei tue toistaiseksi Apple/IOS käyttöjärjestelmiä

Lisätiedot

1. Mikä ASIO Notification on

1. Mikä ASIO Notification on ASIO Notification sovelluksen esittely ja testausohjeet 1. Mikä ASIO Notification on ASIO Notification on ASIO -ohjelmistoperheeseen kehitetty uusi oppilaitoksille tarkoitettu matkapuhelinsovellus ja viestintäpalvelu.

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Käy$öohjeet ylläpitäjille. Yhteistyössä

Käy$öohjeet ylläpitäjille. Yhteistyössä Käy$öohjeet ylläpitäjille Yhteistyössä Copyright Mo5vade 2015 OSA1: PALVELUN TILAAMINEN JA KÄYTTÖÖNOTTO SELAINSUOSITUKSET Suosittelemme käyttämään palvelua Chromella, Safarilla tai modernilla (v. 10+)

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen

Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen Contact Tablet käyttöohje Android Tablet-tietokoneeseen Document ID 18843 FI Rev1.0 Semel Contact Tablet, käyttäjänohje 31.5.2017/ Semel Oy Sisällys 1. SEMEL AJOVÄLITYS... 3 1.1 TAUSTAA... 3 1.2 AJOVÄLITYSOHJELMAN

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta

Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta Kysymyksiä ja vastauksia uudesta MTData-järjestelmästä ja autolaitteesta Taksi Helsingin palvelupuhelimiin tulee paljon kysymyksiä koskien uutta MTData-autolaitetta ja välitysjärjestelmää. Toivomme, että

Lisätiedot

Webinaarin osallistujan ohje

Webinaarin osallistujan ohje Webinaarin osallistujan ohje 9.10.2015 Webinaariohjelmisto Kiinko käyttää webinaareissaan WebEx-ohjelmistoa Se mahdollistaa tietokoneiden väliset neuvottelut, kokoukset ja koulutukset internet-yhteyden

Lisätiedot

Contact Mobile käyttöohje Android puhelimeen

Contact Mobile käyttöohje Android puhelimeen Contact Mobile käyttöohje Android puhelimeen Käyttöohje Contact WP 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Semel Contact Mobile ajovälityslaite... 4 1.1 Yleistä... 4 1.2 Ajovälitysohjelman käytössä huomioitavia asioita...

Lisätiedot

Lindab eshop käyttöohjeet

Lindab eshop käyttöohjeet Lindab eshop käyttöohjeet A good thinking company Sisältö lindab we simplify construction Sivut 3-10: Kirjautuminen eshoppiin ja tilauksen teko Sivut 11-14: Tilausrivien pikasyöttö Sivut 15-21: Asiakkaan

Lisätiedot

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki

Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki Semel TM6000 Taksimittari käyttöohjeen lisäliite, KELA-kuljetus Taksi Helsinki KELA-kuljetuksen suorittaminen ja laskuttaminen 1.7.2018 alkaen. Tässä esimerkissä on kolmen matkustajan yhdistetty kuljetus,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Asiakaspalautteet Asiakkaidemme antama palaute on meille arvokasta sekä positiiviset että negatiiviset

Lisätiedot

iphone ja ipad

iphone ja ipad 1 Laadinta- ja lähettämisohje Laadinnassa on mahdollista käyttää sähköpostipohjaa tai Word-asiakirjapohjia. Tietokoneilla (Windows 10) on erilliset ohjeet Word-asiakirjapohjien käyttöön, mutta tässä ohjeessa

Lisätiedot

YRITYKSEN SÄHKÖINEN TUNTILAPPU- JA TOIMEKSIANTOJÄRJESTELMÄ

YRITYKSEN SÄHKÖINEN TUNTILAPPU- JA TOIMEKSIANTOJÄRJESTELMÄ YRITYKSEN SÄHKÖINEN TUNTILAPPU JA TOIMEKSIANTOJÄRJESTELMÄ Canvas.fi osoitteessa on yrityksen että työntekijän helppo päästä kuittaamaan vuoroja ja tuntilistoja. Yrityksillä on myös mahdollisuus päästä

Lisätiedot

Ohje tietojen tallennukseen

Ohje tietojen tallennukseen Ohje tietojen tallennukseen Sisältö 1. Johdanto 1 2. Taksit.fi -palvelun sisältö 2 3. Kirjautuminen ensimmäisellä kerralla 3 4. Omien tietojen päivitys 6 5. Usein kysytyt kysymykset 14 6. Palaute 14 1

Lisätiedot

LUMECOM. Jyrsinsovellus. 1. Asennusohje 2. Käyttöohje

LUMECOM. Jyrsinsovellus. 1. Asennusohje 2. Käyttöohje LUMECOM Jyrsinsovellus 1. Asennusohje 2. Käyttöohje 11.4.2018 Asennusohje - ProJyrsin 1. Avaa Google Play Store tabletiltasi - sovellus ei tue toistaiseksi Apple/IOS käyttöjärjestelmiä 2. Kirjoita hakukenttään:

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

TeleWell TW-WLAN 802.11g/n USB

TeleWell TW-WLAN 802.11g/n USB TeleWell TW-WLAN 802.11g/n USB V2 Copyright Pikaohje Pakkauksen sisältö. 1 USB-sovittimen asennus Windows Xp.... 2 Windows Vista..... 6 Mac OS X..... 10 Wlan-tukiasemaan yhdistäminen Windows XP / Vista...

Lisätiedot

Timanttiset-verkkokauppa, ohje

Timanttiset-verkkokauppa, ohje Timanttiset-verkkokauppa, ohje Sisältö 1. Tuotteen ostaminen (kuluttaja)... 2 2. Osuuskunnan rooli tilausprosessissa... 6 3. Kauppiaan rooli tilausprosessissa... 7 Verkkokauppalähetteen ja -laskutuksen

Lisätiedot

TAKSI HELSINKI -SOVELLUKSEN LATAUS- JA KÄYTTÖOHJEET ios- ja ANDROID-PUHELIMILLE

TAKSI HELSINKI -SOVELLUKSEN LATAUS- JA KÄYTTÖOHJEET ios- ja ANDROID-PUHELIMILLE TAKSI HELSINKI -SOVELLUKSEN LATAUS- JA KÄYTTÖOHJEET ios- ja ANDROID-PUHELIMILLE 1 SISÄLTÖ ALOITUS 1. SOVELLUKSEN ASENTAMINEN... 3 2. PUHELINNUMEROVARMENNUS... 3 3. TIETOJEN REKISTERÖINTI... 3 4. MAKSUKORTIN

Lisätiedot

www.jouset.com Industrivej 21 8260 Viby J Puh.: +45 86 72 00 99 e-mail: sif@fjedre.dk

www.jouset.com Industrivej 21 8260 Viby J Puh.: +45 86 72 00 99 e-mail: sif@fjedre.dk Meillä on oli 14 000 jousta varastossa. Pyrimme aina täyttämään tarpeesi ja lähettämään tilauksesi samana päivänä. www.jouset.com Industrivej 21 8260 Viby J Puh.: +45 86 72 00 99 e-mail: sif@fjedre.dk

Lisätiedot

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500 Tapaninpäivän myrskytuhojen selvittämiseen liittyvät tiedotteet Tapaninpäivän poikkeuksellisen voimakas myrsky aiheutti ennen kokemattoman määrän vikoja yhtiömme jakeluverkolla. Kotisivuillamme julkaisimme

Lisätiedot

CAB Plan. Päivitys 4.5. Asiakas odottaa

CAB Plan. Päivitys 4.5. Asiakas odottaa Kent Isacsson 2014-01-20 1 1 of 6 Päivitys 4.5 CAB Plan Asiakas odottaa Jos perustieto ikkunassa laitat rastiin ruutuun asiakas odottaa, muuttuu rekisterinumero punaiseksi työvaiheessa mekaanikko välilehdellä,

Lisätiedot

Opus SMS tekstiviestipalvelu

Opus SMS tekstiviestipalvelu Opus SMS tekstiviestipalvelu Sivu 1 / 17 1. Yleistä toiminnosta Opus SMS tekstiviestipalvelun avulla voidaan Opus Dental potilashallintaohjelmasta Lähettää muistutuksia tekstiviestillä Lähettää tiedusteluita

Lisätiedot

Sisällys. Käyttöohje. Kilometrien syöttö ja muokkaus, sekä palkanlaskentaan vietävän laskutuksen lisäys

Sisällys. Käyttöohje. Kilometrien syöttö ja muokkaus, sekä palkanlaskentaan vietävän laskutuksen lisäys Käyttöohje Kilometrien syöttö ja muokkaus, sekä palkanlaskentaan vietävän laskutuksen lisäys Sisällys 1 Kilometrien syöttö...2 1.1 Uusien kilometrien syöttö kun ajetaan Profiilin autoilla...2 1.1.1 Normaali

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/6

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/6 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ 1/6 Uusi tilauspalvelu - OP Matka Taksi Helsinki ja OP tekevät yhteistyötä myös liittyen OP Matka

Lisätiedot

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile Windows Phone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet

Lisätiedot

Kalliosta kajahtaa: näin me sen teemme. Tapahtumatuotanto kirjastossa

Kalliosta kajahtaa: näin me sen teemme. Tapahtumatuotanto kirjastossa Kalliosta kajahtaa: näin me sen teemme Tapahtumatuotanto kirjastossa Janne Palander erikoiskirjastovirkailija KALLION KIRJASTO markkinointi & viestintä, tapahtumat ja näyttelyt tilat ja osallisuus tiiminvetäjä

Lisätiedot

HitCall Softphone käyttöönotto

HitCall Softphone käyttöönotto Softphone 1 Softphone käyttöönotto Softphone on pilottivaiheessa oleva soittojärjestelmän laajennus. Palvelu mahdollistaa puhelut ulkomailta Suomeen kotimaisin puheluhinnoin. Pilottivaihe, asennus 1) Tarvitset

Lisätiedot