2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

Samankaltaiset tiedostot
2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

6. Linjaukset koskien Professor of Practice -nimikkeen käyttöönottoa

2. Katsaus ministeriön Oulu Lappi tapaamiseen Katsaus Arktisen neuvottelukunnan kokoukseen

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

Professoripoolin tutkimusapurahat Lapin yliopistoon tulleet hakemukset Yliopistouudistuksen vaikutusten arviointi eduskunnalle.

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND PÖYTÄKIRJA

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Sijoitustoiminnan tilannekatsaus. 3 Opiskelijoiden sisäänottomäärä vuonna 2012

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

3. Arktisen keskuksen toiminnallinen rakenne ja johtaminen alkaen (keskustelu) 4. Profilointirahaston perustaminen varainkeruuta varten

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2016 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

PÖYTÄKIRJA. YLIOPISTOKOLLEGIO Kokous 02/12 ASIALISTA

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 6/10 Paikka: Hallinnon kokoushuone

3. Lapin yliopiston osaamisen suuntaamista koskevat linjaukset. 4. Lapin yliopiston sopimuskauden määrälliset tavoitteet

4. Yliopiston talouden suunnittelua ohjaavat linjaukset SYK:in kampusvision ja yliopiston strategisen tilasuunnitelman linjaukset

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

ja taloudesta 3 Tilinpäätös 2010

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

2. Lapin ammattikorkeakoulun strategia ja tulevaisuuden näkymiä. 4. Katsaus Lapin korkeakoulukonsernin instituuttien ja SOCIOPOLISyhteistyörakenteen

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 8/2017 ASIALISTA

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 1/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston strategiset toimenpiteet vuosina ja perusvoimavarojen

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Aika Keskiviikko , klo 8.30 Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki. Paul Greenlees poissa Timo Tiihonen, läsnä asiat 1-12

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10)

5 1 kpl SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

Kokouksen 9 / 2015 asialista

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-9

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Kuntayhtymähallitus /2016 Sivu 5 23 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKKEIDEN MYYNTI.

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

LÄNSIMETRO OY Hallitus KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-8

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

JÄMSÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 KIRKKONEUVOSTO 1 (12) klo Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 19.4.3016 Kokous 3/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen) 3. Tilannekatsaus L2-hankkeeseen (ei julkinen) 4. Tulossopimusaineiston täydentäminen, OKM:n pyyntö (ei julkinen) 5. Ilmoitusasiat Tutkintomittari 1.1. 31.3.2016 Lapin yliopiston hakijamäärät Hallituksen kesäseminaari ja kokous 22. 23.8.2016 6. Muut asiat: MTI:n johtajavalinnan tilannekatsaus 7. Muut asiat

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 3/2016 Paikka: Kokoustila F2018 /TTK Aika klo 9.30 Läsnä Jäsenet: Muut: + Raimo Väyrynen, + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä + Matti Hepola - Jukka Mäkelä + Tarmo Jomppanen + Markus Aarto, pääsihteeri + Marja Vaarama + Kaarina Määttä + Miia Porkkala + Tuula Linna - Satu Miettinen + Kirsti Lempiäinen + Satu Pesola + Mikko Lindroos + Johanna Teijonmaa 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n 2 momentin mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin toisin ole päättänyt. Hallituksen 24.8.2009 tekemän päätöksen mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta ja kokouksen asialista on lähetettävä viimeistään viisi vuorokautta ennen kokousta. Johtosäännön 61 :n mukaan yliopiston hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys: Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Päätös: Todettiin. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Raimo Väyrynen Esittelijä Mauri Ylä-Kotola

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 3/2016 Paikka: Kokoustila F2018 /TTK Aika klo 9.30 Läsnä Jäsenet: Muut: + Raimo Väyrynen, + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä + Matti Hepola + Jukka Mäkelä (9.45-) + Tarmo Jomppanen + Markus Aarto, pääsihteeri + Marja Vaarama + Kaarina Määttä + Miia Porkkala + Matti Honkala (9.45-) + Tuula Linna - Satu Miettinen + Kirsti Lempiäinen + Satu Pesola + Mikko Lindroos + Johanna Teijonmaa 2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen) Yliopistolain (558/2009) 14 :n mukaan yliopiston hallituksen tehtävänä on laatia tilinpäätös ja hyväksyä yliopiston toimintakertomus. Toimintakertomus ja tilinpäätös muodostavat yhdessä yliopiston tasekirjan. Kirjanpitolain mukaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Kirjanpitolain mukaisesti: 1) Toimintakertomuksessa on arvioitava kirjanpitovelvollisen toiminnan laajuuteen ja rakenteeseen nähden tasapuolisesti ja kattavasti merkittävimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä sekä muita kirjanpitovelvollisen liiketoiminnan laajuuteen ja rakenteeseen vaikuttavia seikkoja. 2) Arvion tulee sisältää keskeiset tunnusluvut kirjanpitovelvollisen liiketoiminnan sekä taloudellisen tuloksen ymmärtämiseksi. 3) Tässä tarkastelussa on myös esitettävä tunnusluvut ja muut tiedot henkilöstöstä ja ympäristötekijöistä sekä muista mahdollisista kirjanpitovelvollisen liiketoiminnassa merkityksellisistä seikoista.

4) Tarvittaessa arviossa on esitettävä täydentävää tietoa tilinpäätöksessä esitetyistä luvuista. Opetus- ja kulttuuriministeriö suosittelee, että yliopistojen perusprosessien tuloksellisuus raportoidaan toimintakertomuksen osana. Yliopiston tilinpäätös sisältää tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa koskevan taseen, tuloksen muodostumista koskevan tuloslaskelman sekä edellytetyt liitetiedot. Yliopistot käyttävät tuloslaskelmakaavana aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelmakaavaa (järjestökaava). Tuloslaskelman lisäksi yliopistot laativat toimintokohtaisen erittelyn varsinaisen toimintansa tuotoista ja kuluista liitetietona osana tilinpäätöstä. Taseen laskennassa noudatetaan kirjanpitoasetuksen 1:6 :n mukaista tasekaavaa. Yliopiston vuoden 2015 tasekirja on liitteenä. Sen toimintakertomusosa käsiteltiin sisällöllisin korjauksin keskusteluasiana hallituksen edellisessä kokouksessa. Esitys1: Esitys 2: Päätettäneen hyväksyä ja allekirjoittaa Lapin yliopiston toimintakertomus vuodelta 2015 sekä hyväksyä Lapin yliopiston tilinpäätös vuodelta 2015 tasekirjassa esitetyn mukaisena ja antaa tasekirja Lapin yliopistokollegiolle toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistamista varten. Päätettäneen siirtää tilikauden voitto edellisten tilikausien ylijäämään. Päätös 1-2: Esityksen mukaan Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Raimo Väyrynen Esittelijä Mauri Ylä-Kotola

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 3/2016 Paikka: Kokoustila F2018 /TTK Aika klo 9.30 Läsnä Jäsenet: Muut: + Raimo Väyrynen, + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä + Matti Hepola + Jukka Mäkelä + Tarmo Jomppanen + Markus Aarto, pääsihteeri + Marja Vaarama + Kaarina Määttä + Miia Porkkala + Tuula Linna - Satu Miettinen + Kirsti Lempiäinen + Satu Pesola + Mikko Lindroos + Johanna Teijonmaa 3. Tilannekatsaus L2-hankkeeseen (ei julkinen) Lapin yliopisto on solminut esisopimuksen Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n osake-enemmistön ostamisesta Rovaniemen kaupungilta ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymältä. Esisopimus on allekirjoitettu ja siten molempia osa-puolia esisopimuksen ehdoin sitova. Esisopimuksen olemassaolosta huolimatta hanke herättää edelleen merkittävää närää Kemin kaupungissa, Tornion kaupungissa ja Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiassa, jotka ovat myös valittaneet Rovaniemen kaupunginhallituksen osakekauppaa koskevasta päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valituksen on jättänyt myös Lapin ammattikorkeakoulu Oy puheenjohtajansa Tero Nissisen allekirjoituksin vaikka tältä puuttuu edustusvalta asiassa ilman hallituksen hyväksyntää. Valituksiin tulee vastata 2.5.2016 mennessä, mutta valitusprosessilla ei ole vaikutusta kauppojen toteutumiseen tai niiden aikatauluun esisopimuksen kirjauksista johtuen. Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n omistajien välisiä jännitteitä on yritetty purkaa myös OKM:n johdolla. Niin ministeriön kuin Lapin yliopistonkin intressissä on saada lukkiutunut tilanne laukeamaan mahdollisimman pikaisesti siten, että tulossopimusneuvotteluissa sovittava strategiarahoitus voidaan turvata ja L2- hankkeen sisällöllinen yhteistyö käynnistää täysimääräisesti. Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n sekä Lapin yliopiston hallitukset ovat jo hyväksyneet L2-lisätyöryhmien perustamisen. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti osapuolia kuultuaan kaupunkineuvos Hannes Mannisen selvitysmieheksi hakemaan sopua asiassa ottaen huomioon jo

tehdyt osake- ja muut järjestelyt. On oletettavaa, että selvitysmiehen työn kautta linnarauha asiassa voi syntyä nopeastikin. Toivottavaa on, että selvitysmiehen työ saadaan päätökseen ennen yliopiston tulosneuvotteluja 25.5.2016. Hallituksen puheenjohtaja, rehtori ja hallintojohtaja esittelevät L2-hankkeen tilannetta tarkemmin kokouksessa. Esitys: Merkittäneen tiedoksi. Päätös 1: Päätös 2: Päätös 3: Merkittiin tiedoksi. Valtuutettiin yliopiston johto käymään neuvotteluja selvitysmies Hannes Mannisen kanssa sellaisen kompromissin löytämiseksi, jossa Kemin, Tornion ja Rovaniemen kaupungit jäisivät Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n vähemmistöomistajiksi, enemmistöomistajuuden syntyessä Lapin yliopistolle. Todettiin, että hallitus pitää sovinnon edellytyksenä kaikista oikeustoimista luopumista osapuolten välillä, Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen toimintakyvyn palauttamista siten, että yhtiökokouksessa vaihdetaan kaikki muut paitsi henkilöstöä ja opiskelijoita edustavat jäsenet ja kauppasumman rahastoimista korkeakoulutuksen hyväksi myös Kemissä ja Torniossa. Lisäksi edellytetään, että selvitysmiehen kaavaileman puolueettoman hallituksen jäsenen tulee olla Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja tai varatoimitusjohtaja. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Raimo Väyrynen Esittelijä Mauri Ylä-Kotola

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 3/2016 Paikka: Kokoustila F2018 /TTK Aika klo 9.30 Läsnä Jäsenet: Muut: + Raimo Väyrynen, + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä + Matti Hepola + Jukka Mäkelä + Tarmo Jomppanen + Markus Aarto, pääsihteeri + Marja Vaarama + Kaarina Määttä + Miia Porkkala + Tuula Linna - Satu Miettinen + Kirsti Lempiäinen + Satu Pesola + Mikko Lindroos + Johanna Teijonmaa 4. Tulossopimusneuvotteluaineiston täydentäminen, OKM:n pyyntö (ei julkinen) Opetus- ja kulttuuriministeriö on toimittanut 8.4.2016 yliopistoille pyynnön (liite 1) täydentää tulossopimusneuvotteluaineistoja rakenteellisen kehittämisen hankkeiden osalta. Kirje on varsin tiukka ja oletettavaa on, että OKM:n tarkoituksena on kirjeen kautta painostaa yliopistoja esittämään tulossopimusaineistoissa vaatimattomaksi jääneitä rakenteellisen kehittämisen toimia ja laittamaan täytäntöön UNIFI ry:n rakenteellisen kehittämisen ryhmissä sovittuja toimenpiteitä. Kirjeen mukaan yliopistolta edellytetään neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa näkemystä, millä aloilla se katsoo olevansa tutkimuksessa kansainvälisessä kärjessä ja millä aloilla sen harjoittama tutkimus on laadultaan ja laajuudeltaan kansallisesti merkittävää. Ministeriö edellyttää tähän näkemykseen perustuvia esityksiä työnjaon ja profiloitumisen vahvistamisesta. Ministeriö odottaa yliopistojen täydentävän sopimusneuvotteluaineistoa konkreettisilla ja mahdollisimman laajavaikutteisilla rakenteellisen kehittämisen toimenpiteillä ja näiden ajoituksella siten, että niillä voidaan merkittävästi vahvistaa korkeakoululaitoksen kansainvälistä kilpailukykyä. Toimenpiteet ja niiden perustelut pyydetään toimittamaan KOTA-järjestelmän kautta viimeistään viikkoa ennen neuvottelua. Rakenneuudistukset tulee nyt saada toteutukseen, koska uudistustarve on todettu ministeriön taholta sopimusneuvotteluissa ja korkeakoulukohtaisissa kirjallisissa palautteissa jo useiden vuosien ajan.

Täydennyksistä neuvotellaan 25.5.2016. Esitys: Päätös: Keskusteltaneen yliopiston tulossopimusesityksen täydentämisestä. Keskusteltiin ja annettiin toimivalle johdolle linjaukset lyhyen ja konkreettisen vastauksen valmisteluun ja yliopistojen ongelmien ja vahvuuksien esille tuontiin. Lopullinen tulossopimusesityksen täydennys toimitetaan hallituksen jäsenille sähköpostitse sen valmistuttua. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Raimo Väyrynen Esittelijä Mauri Ylä-Kotola

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 3/2016 Paikka: Kokoustila F2018 /TTK Aika klo 9.30 Läsnä Jäsenet: Muut: + Raimo Väyrynen, + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä + Matti Hepola + Jukka Mäkelä + Tarmo Jomppanen + Markus Aarto, pääsihteeri + Marja Vaarama + Kaarina Määttä + Miia Porkkala + Tuula Linna - Satu Miettinen + Kirsti Lempiäinen + Satu Pesola + Mikko Lindroos + Johanna Teijonmaa 5. Ilmoitusasiat Tutkintomittari 1.1. 31.3.2016. liite. Lapin yliopiston hakijamäärät, liite. Hallituksen kesäseminaari ja kokous 22. 23.8.2016 Päätös 1: Merkittiin tiedoksi. Hallitus edellytti, että maisteriohjelmien vetovoima, paikan vastaanottaneiden määrä ja maisteriohjelmien tulokset arvioidaan päätöksenteon pohjaksi. Päätös 2: Päätettiin pitää hallituksen kesäseminaari ja kokous 22.- 23.8.2016 Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Raimo Väyrynen Esittelijä Mauri Ylä-Kotola

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 3/2016 Paikka: Kokoustila F2018 /TTK Aika klo 9.30 Läsnä Jäsenet: Muut: + Raimo Väyrynen, + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä + Matti Hepola + Jukka Mäkelä + Tarmo Jomppanen + Markus Aarto, pääsihteeri + Marja Vaarama + Kaarina Määttä + Miia Porkkala + Tuula Linna - Satu Miettinen + Kirsti Lempiäinen + Satu Pesola + Mikko Lindroos + Johanna Teijonmaa 6. Muut asiat: MTI:n johtajavalinnan tilannekatsaus Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n mukaan hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Päätös 1: Päätös 2: Päätettiin ottaa asia käsittelyyn Merkittiin tiedoksi rehtorin tilannekatsaus valintaprosessiin. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Raimo Väyrynen Esittelijä Mauri Ylä-Kotola

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Hallitus Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 3/2016 Paikka: Kokoustila F2018 /TTK Aika klo 9.30 Läsnä Jäsenet: Muut: + Raimo Väyrynen, + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä + Matti Hepola + Jukka Mäkelä + Tarmo Jomppanen + Markus Aarto, pääsihteeri + Marja Vaarama + Kaarina Määttä + Miia Porkkala + Tuula Linna - Satu Miettinen + Kirsti Lempiäinen + Satu Pesola + Mikko Lindroos + Johanna Teijonmaa 7. Muut asiat Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n mukaan hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Päätös: Muita asioita ei ollut. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Raimo Väyrynen Esittelijä Mauri Ylä-Kotola