INFOR Teksti ja kuvat: Majuri Jari Rantapelkonen Pääesikunta Informaatiosodassa kamppaillaan tiedosta, sen kulusta ja mielikuvista. Irakin sota oikeutettiin joukkotuhoaseilla ja Saddamin pahuudella. Poliittis-strategisella tasolla Yhdysvallat vakuutti kansainvälisen yhteisön ja omat kansalaisensa tästä ja sai ne myöntymään tahtoonsa. Sodan operatiivis-taktisella tasolla se kykeni siirtämään vihollisesta ja omista joukoista sensoreiden avulla tuotettua informaatiota viestiverkoissa nopeasti aselaveteille vihollisen tuhoamiseksi. Yhdysvaltain johtama koalitio voitti informaatiosodan ensimmäiset vaiheet: sotaan valmistautumisen ja tunkeutumisen Bagdadiin. Sen jälkeen vihollinen on päässyt jatkuvasti kiistämään koalition sotilaallisen menestyksen epäsymmetrisin keinoin mediassa. Taistelukentän valmistelu Kansainvälinen yhteisö oli nujertanut Saddam Husseinin ympärilleen rakentaman vastarinnan jo ennen kuin varsinaiset sotatoimet alkoivat mestausiskuin 20.3.2003. Vastarinnan murentumiseen on monta syytä, eikä mikään niistä yksinään riittävä. Irakin valtiojohtoa oli painostettu poliittisin, taloudellisin ja sotilaallisin keinoin yli kymmenen vuotta. Kansainvälinen yhteisö seisoi yhtenäisenä näiden painostustoimien takana. Irakilaisiin kohdistui raju informaatiopainostus. Saddamin valtaa horjutettiin psykologisen sodankäynnin keinoin. Kansainvälinen kauppasaarto näännytti irakilaiset kamppailemaan hyvinvoinnistaan. Saddam johti kansaa pitäen sitä pelon ja kurin kourissa. Koska Irak ja irakilaiset oli tietoeristetty muusta maailmasta, kykeni Saddam luomaan mielikuvaa ulkoisesti yhtenäisestä kansasta. Kansainvälinen yhteisö painosti Irakia myös sotilaallisesti asettamalla sille sotilaallisen toiminnan rajoitukseksi lentokieltoalueet. Koalitio kykeni näin rauhan aikana rankaisemaan maata pommittamalla vuonna 1998 laajalti tärkeitä Irakin ilmapuolustuksen kohteita. Irakin asevoimien kyky vastustaa koalitiota perinteisin sotilaallisin keinoin oli nujerrettu, eikä sen moraalikaan ollut korkealla. Asevoimat oli epäyhtenäinen niin hengeltään kuin operaatiokyvyltään. Vuosia jatkunut informaatiopommitus niin Irakia kohtaan kuin Irakin sisällä oli tehnyt maan informaatioympäristöstä sille vihamielisen. Tiedusteluyhteisöt pyrkivät värväämään henkilöitä kaikkialta Saddamin hallinnosta ja vaikutusvaltaisilta paikoilta Irakista. Laajoista tiedonhankintayrityksistä huolimatta varsinaiset tiedustelutulokset olivat oleellisilta osiltaan jopa täysin virheellisiä. Nyt ihmetellään, kuinka tämä on mahdollista maailman suurimmalta tiedustelukoneistolta. Informaatiopaine tietojen hankkimiseksi Irakista oli valtava. Kiilaa valtiojohdon ja kansan väliin lyötiin lujaa. Taistelukenttä valmisteltiinkin ennen varsinaisia aseellisia sotatoimia sellaiseksi, että kenellekään ei jäisi epäselväksi, kuka tulevan sodan voittaisi. Kenraali Franksin tehtävä Kenraali Tommy Franks taisteli viidellä rintamalla johtaessaan koalition sotatoimia. Yksi 22 KEIHÄÄNKÄRKI
MAATIOSOTA IRAK KOALITIO niistä oli hänen omien sanojensa mukaan informaatio. Informaatiorintamalla tavoitteeksi asetettiin informaatioylivoiman hankkiminen. Se tarkoitti uskottavamman tarinan tarjoamista julkisuuteen kuin vihollisella oli tarjota. Tuolloin läntisten suurvaltajohtajien vakuuttelut olivat uskottavampia kuin Saddamin. Taistelukentällä informaatioylivoima tarkoitti parempaa kykyä hankkia ja analysoida informaatiota kuin vastustajalla on, siis tiedustelukykyä. Paremman tilannekuvan perusteella asevoimilla oli edellytykset sotilaallisesti lamauttaa ja tuhota vihollinen. Näin informaatioylivoima takasi oman johtamisen ja tiedonsiirron häiriöttömyyden. Koalitiolla olikin Irakin sodassa täydellinen operatiivinen toimintavapaus. Faktalla ja totuudella ei informaatiosodassa ole sellaista merkitystä kuin niille rationaalisessa ja tietoon perustuvassa ajattelussa on annettu. Irakin sota perustui tärkeimmiltä osiltaan etukäteisolettamukselle, että joukkotuhoaseuhka oli välitön. Se oli siis fiktiota. Terrorismin vastaisessa sodassa on kysymys ennemminkin psykologisesta sodankäynnistä kuin faktoista siitä mihin uskotaan, miten massat saadaan liikkeelle ja miltä sota näyttää. Pelkät sotilaalliset toimet ovat informaatiosodassa sivuseikka. Esimerkiksi Saddamin yhteyksiä terrorismiin ei ole kyetty todistamaan, mutta siitä huolimatta yli 50 prosenttia amerikkalaisista uskoi niihin. Toiseksi esimerkiksi käy vihollinen, josta tehtiin ennen sotaa varteen otettava ja pelottava vastustaja. Käytännössä tilanne oli täysin päinvastainen: vastustaja oli surkea. Kenraali Tommy Franks toimittajien tentissä. Franksin tehtävissä korostuivat informaatiosodankäyntiin liittyvät monet tiedonhankintatehtävät. Nykyisessä Irakissa väkivaltaa kylvävät yksittäiset ryhmät ja ihmiset eivätkä niinkään sotilaalliset pataljoonat. Kylmän sodan massaarmeijoiden käymä kuviteltu asesota on muuttunut informaatiosodaksi; verkostoissa jatkuvasti käynnissä oleviksi uskomus- ja tahtosodiksi. Liittouman asevoimat ovat edelleen muiden turvallisuusviranomaisten kanssa haasteen edessä vastatessaan niin poliitikoiden antamiin tehtäviin kuin terroristien pehmeisiin maaleihin kohdistuvien iskujen aiheuttamaan mediamölyyn. Suurimmat tappiot koalitiolle syntyivät maalis- ja huhtikuussa 2003 toimeenpantujen sotatoimien aikana omista virheistä ja onnettomuuksista. Sodan jälkeen tappioita ovat synnyttäneet yksittäiset kotitekoiset räjähteet ja itsemurhapommittajat. Kenraali Franks ilmoitti 22.3.2003 lehdistötilaisuudessa, että hänellä on kahdeksan tehtävää täytettävänään. Tehtävissä korostuivat informaatiosodankäyntiin liittyvät monet tiedonhankinnan tehtävät. Tiedustelutehtävinä oli tunnistaa joukkotuhoaseet ja terroristiverkostot. Franksin tärkein tehtävä oli mestata vihollisen johto, ja sota alkoikin näyttävästi maalin numero yksi täsmäpommituksella. Tiedot Husseinista tulivat presidentti Bushille Irakin sisällä olevilta vakoojilta, ja Bush pyrkikin päättämään sodan lyhyeen. Vakoojan havainnosta pommin räjähtämiseen maalissa kului kuitenkin liian kauan aikaa, ja Saddam pääsi tällä kertaa livahtamaan koalition käsistä. Franksin tehtävänä oli myös saada sota näyttämään hyveelliseltä. Hän toimeenpanikin runsaasti humanitaarisia operaatioita jakaen paikallisille kaikenlaista hyvää vedestä ja ruoasta lääkintähuoltoon saakka. Franksin tavoitteena oli värvätä paikallisia koalition puolelle tai ainakin pitää heidät erossa sodankäynnistä. Kaiken kaikkiaan liittouman asevoimat pyrkivät luomaan Irakiin olosuhteet, KEIHÄÄNKÄRKI 23
joissa irakilaiset kykenisivät vuonna 2004 hallinnoimaan maata demokratian opein ja päättämään omista resursseistaan kuten öljystä. Sotilaalliset informaatiooperaatiot Koalitio tuki sodankäynnin päämääriä levittämällä itselleen sopivaa informaatiota. Näin se loi itselleen edulliset olosuhteet, joilla se kykeni eristämään Saddam Husseinin hallinnon kansainvälisestä yhteisöstä ja sen omasta kansasta. Myös eri maiden kansalaiset mobilisoitiin tämän asian taakse. Julkisuuteen levitettiinkin useita tutkimuksia ja asiakirjoja, joissa Husseinin toiminta osoitettiin järjettömäksi. Samalla niissä kuvattiin, kuinka Hussein ja hänen joukkotuhoaseensa olivat välitön vaara lännelle ja naapurimaille. Painostus kohdistui eritoten Saddam Husseiniin ja hänen lähipiiriinsä. Heitä mustamaalattiin ja lähipiirin päistä luvattiin suuria summia rahaa. Lisäksi lähipiiriläisiä pyrittiin värväämään länteen ja heitä suostuteltiin loikkaamaan. Näihin toimiin käytettiin sekä mainostoimistoja että viestintäfirmoja, mutta myös Irakista aikoinaan loikanneita henkilöitä. Painostukseen käytettiin myös sotilaallista voimaa. Esimerkiksi maailman suurimman pommin testituloksia esiteltiin laajalti. Psykologisia operaatioita toteuttivat niin CIA kuin asevoimat. Niillä tuettiin koalition taisteluajatusta syyllistämällä Irakin korkein johto. Teemoissa korostuivat vastustamisen turhuus, rohkaisu Saddamin kaatamiseen ja koalition operaatioiden tukemiseen sekä oman sotilaallisen täsmävoiman esittely korostamalla, että vain sotilaalliset kohteet tuhotaan. Psykologisissa operaatioissa käytettiin radioasemia, lentolehtisiä, Internetiä sekä psyoperikoisjoukkojen lentokoneessa olevaa televisio- ja radioasemaa. Lisäksi tiedusteluyhteisö ja USCENTCOM laittoivat yhdessä liikkeelle korttipakan. Pelikorteissa oli kuvattu keskeisimmät johtohenkilöt ja pahimmat roistot. Näin niin kenttäsotilaiden kuin median avustamana meidän nojatuolisotilaiden havainnot saatiin suunnattua näihin henkilöihin. Tietojärjestelmäsodankäynti kulminoitui lähinnä koalition tietojärjestelmien suojaamiseen, koska Irakissa ei ollut kehittynyttä tietoteknistä infrastruktuuria. Ensimmäistä kertaa sotahistoriassa psykologiset operaatiot ja tietojärjestelmäsodankäynnin joukot tekivät yhteisoperaatioita lähettämällä sähköposteja vihollisen johtajille. Helmikuussa 2002 tiputetussa lentolehtisessä irakilaisia varoitettiin korjaamasta liittouman pommittamia tiedonsiirtoyhteyksiä henkensä menettämisen uhalla. Elektroninen sodankäynti konkretisoitui taistelukentällä taktisen tason toiminnaksi. Hyvänä osoituksena informaatio-operaatioiden yhdistämiskyvystä on lentolehtinen, jossa hävittäjät pommittavat vihollisen tiedonsiirtoyhteyksiä. Samalla lentolehtisessä varoitetaan vihollista korjaamasta valokaapeleita henkensä menettämisen uhalla. Operaation tarkoituksena oli saattaa vihollinen viestiliikennöimään koalitiolle edulliseen informaatioympäristöön eli sähkömagneettiselle spektrille. Koalitiolla oli ylivoimainen elso-kyky kuunnella ja siepata radiotaajuuksilla kulkevaa informaatiota. Operaatioturvallisuus oli informaatiosodankäynnin menestyksekkäin osa-alue, sillä koalitio kykeni pitämään operatiivisella tasolla salaiset asiat salaisina. Vihollinen ei kyennyt paljastamaan kriittisiä tietoja koalitiosta. Se ei myöskään kyennyt vaikuttamaan koalition tietojärjestelmiin siten, että se olisi kiistänyt operaatio Iraqi Freedomin sotilaallisen menestyksen. Harhauttamisen arvioiminen on haasteellista, koska usein harhautus vain syntyy ja onnistunutta harhauttamista on vaikea tunnistaa. Professori Heikki Luostarisen mukaan joukkotuhoasetapaus oli sotahistorian suurimpia vedätyksiä. Jos sitä pidetään harhautuksena, sitä onnistuttiin ylläpitämään tarpeeksi kauan, jotta Irakiin oli mahdollista tehdä hyökkäys. Harhauttamisessa on tärkeä kiinnittää huomio toisarvoisiin asioihin, jotta itse päämäärään pääseminen mahdollistuu. Joukkotuhoaseet olivat tavallaan toisarvoinen asia, mutta tärkeä Saddamin poistamiseksi vallasta. Pitemmällä aikavälillä joukkotuhoasetapaus on ongelmallinen. Kun koalition toiminnasta annettiin harhautuksen perimmäisen tarkoituksen mukaisesti tavallaan väärä kuva, söi se samalla koalition uskottavuutta. Harhauttamisen pitäisi kohdistua siis vain viholliseen. Erikoisjoukot liikkeelle Erikoisjoukkojen, maavoimien Rangersin, merivoimien SEALin ja Delta Forcen sekä CIA:n agenttien väitetään tunkeutuneen Irakiin jo yli kuukausi ennen maaliskuun 2003 mestaushyökkäystä. Erikoisjoukot etsivät joukkotuhoaseiden paikkoja, perustivat viestiverkkoja ja etsivät henkilöitä, kuten mahdollisia Irakin asevoimista liittouman puolelle loikkaavia. Erikoisjoukot myös suojelivat erityiskohteita. Vaikka perinteisemmät erikoisjoukot ovat tavallaan motorisoitua jalkaväkeä, niin erikoisjoukot eivät ole pelkästään tappajia kuten usein luullaan. Niihin lukeutuvat myös psykologisten operaatioiden joukot, siviiliasioita hoitavat joukot (vrt. CIMIC) ja humanitaarisista projekteista vastaavat sekä vastaterroristijoukot. Erikoisjoukkoja käytettiin tiedusteluun. Esimerkiksi Länsi-Irakissa al Assadin ilmatukikohtaa oli pommitettu useaan kertaan. Erikoisjoukot havaitsivat huhtikuussa, että tukikohdassa oli vielä 15 irakilaista hävittäjää, kaksi lennokkia ja viisi raketinheitintä. Teknologista tiedustelua oli siis harhautettu. Erikoisjoukkoja käytettiinkin sen jälkeen maalinosoittamiseen, ja ne valtasivat tukikohdan 12.4.2003. Erikoisjoukot eivät käyneet enää omaa eristettyä sotaansa. Ne kyettiin integroimaan muiden joukkojen osaksi, erityisesti tavanomaisiin sotilasjoukkoihin, esimerkiksi tukemaan ilmavoimien operaatioita osoittamalla maaleja tulenkäytölle. Informaatio täsmäsodan edellytys Irakiin hyökkäsi koalitio, jonka vahvuus oli noin 200 000 sotilasta joidenkin laskelmien mukaan jopa yli 450 000 henkilöä. Ilmasta operoi noin 1 800 konetta tehden yhteensä noin 20 000 lentosuoritusta. Näillä lennoilla ne pudottivat yli 18 000 täsmäpommia ja ohjusta sekä hieman yli 9 000 perinteisempää pommia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Irakin ensimmäisessä sodassa ammuttiin lähes sama määrä täsmäpommeja, mutta tyhmien pommien lukumäärä oli yli 200 000! Avaruudessa ja ilmassa olevista taistelukentän uusista valvonta- ja tiedustelujärjestelmistä saatiin hyviä kokemuksia. Esimerkiksi 24 KEIHÄÄNKÄRKI
miehittämätön lennokki Global Hawk kykeni lentosuorituksiin, joiden kesto vaihteli 12 tunnista lähes 24 tuntiin. Lennokki oli varusteltu SAR-tutkalla, jolla se kykeni havaitsemaan alle metrin kohteita 37 kilometrin säteellä. Parhaimmillaan se kykeni noin 30 sentin erottelukykyyn viiden kilometrin päästä. SARtutkalla oli mahdollisuus havaita irakilaisten liikkeet taistelukentällä hiekkamyrskyssäkin, minä vuorokauden aikana tahansa. Global Hawk valitsi maaleja myös muille ilma-aseille. Koska taistelukenttä on myös paras testipaikka, saatiin esimerkiksi miehittämättömän Predatorlennokin suorittamista taistelutehtävistä kerättyä hyviä kokemuksia. Hyökkääjän tulivoima kohdistettiin pääosin sotilasjoukkoihin. Esimerkiksi noin puolet taistelulennoista kohdistui Irakin tasavaltalaiskaartiin. Se olikin ainoa sotilasjoukko, jolla ylipäätään oli halua taistella. Kyseisten kaartien liikkeellelähtöä Yhdysvaltain informaatioylivoiman alla voidaan pitää operatiivisena virheenä. Taistelu- ja valvontalennokit havaitsivat pääosin E-8 JSTARSin avulla joukkojen liikkeet ympäri vuorokauden. Havainnon perusteella johtamispaikoilla ensin varmennettiin maali, jonka jälkeen GPS-ohjatuille pommilaveteille annettiin käsky tuhota maali. Kaiken kaikkiaan Irakin sota osoitti myytiksi sen, että vain johtamispaikat ovat maalina. Lentosuorituksista kohdistui noin 15 000 maavoimiin, noin 1 800 johtamispaikkoja vastaan ja vain hieman yli 800 ohjusasemiin sekä oletettuihin joukkotuhoasepaikkoihin. Toisaalta johtamispaikkoja oli huomattavasti vähemmän kuin muita maaleja. Johtamispaikat ovat jatkossakin erittäin tärkeä maali, varsinkin jos hyökkääjällä on rajallinen kyky pommittaa. Tieto ystävästä vai vihollisesta? Yhdysvaltain käymä informaatiosota perustui operatiivisella tasolla teknologisten tiedusteluja valvontajärjestelmien tuottamiin tietoihin. Vihollisen erottaminen omista joukoista tai siviileistä on joskus mahdoton tehtävä. Ohjelmistovikojen on arvioitu olleen syynä Patriotin tulenjohtojärjestelmän tekemiin arviointivirheisiin. Esimerkiksi 23.3. Patriotilla pudotettiin brittien Tornado-kone. 25.3. Patriot piti amerikkalaista F-16-hävittäjää vihollisena. F-16:n miehistö ehti kuitenkin ensin ampua omaa Patriot-patteristoa kohti. 2.4. Patriotohjuksella ammuttiin merivoimien F-18 Hornet alas. Digitaalinenkaan informaatiosota ei ole täydellistä. Informaatiosota tiedosta kulminoitui täsmä- ja liikesodan taisteluteknisellä tasolla paikkatietoon. Koalition johtaminen perustui pitkälti GPS:ään perustuville järjestelmille. Koalition joukot tiesivät teknologisen ylivoimansa ansiosta kokonaisvaltaisemmin omien joukkojen paikat. Vihollisella oli huono tilannekuva omista joukoistaan. Tämä ei kuitenkaan taisteluiden voittamiseksi vielä riitä, vaan on tiedettävä myös vihollisen sijainti. Kaupunki ja metsät tarjoavat aavikkoa paremman suojan GPS:ään perustuvilta tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiltä. Kaupunkimaaston piti siis olla selvä etu puolustajalle. Irakilaiset pyrkivät suojautumisen ohella myös häiritsemään GPS:ää. Eräässä tapauksessa irakilaiset yrittivät neljällä häirintälaitteella vähentää täsmäpommien osumistarkkuutta. Koalition yli 6 000 JDAM-pommilla oli kyky iskeä hieman yli 10 metrin tarkkuudella maaliin. Irakilaiset yrittivät laajentaa tätä kehää 40 metriin. Yhdysvaltain informaatioylivoima ratkaisi tämän puolustajan tekemän ilkivallan paikantamalla häirintälähettimet ja tuhoamalla ne. Yksi kaupunkitaistelujen suurimmista haasteista oli erottaa ystävä vihollisesta KEIHÄÄNKÄRKI 25
Tilannekuva televisiosta Venäläisen kenraalimajuri G. A. Berezkinin Irakin informaatiosodasta tekemän arvion mukaan televisio on tärkein sotaväline. Television tuottaman tilannekuvan perusteella muodostettiin käsitys kokonaisuudesta niin sohvalta sotaa seuranneiden kuin taistelukentän taistelijoidenkin keskuudessa. Nojatuolisotilaat täydensivät tilannekuvaa muilla medioilla kuten Internetillä tai jopa yksittäisiä verkkoblogeja seuraamalla. Heillä (meillä) oli mahdollisuus katsella Bagdadin pommituksia suorana Internetistä. Jopa kenraali Franks piti tilannekuvan muodostamisen kannalta tärkeänä, että sodankäyntiä saattoi seurata televisiosta omien operatiivisten tietojärjestelmien lisäksi. Irakin informaatioministeri Mohammed Saeed al-sahhaf kiisti värikkäällä kielenkäytöllään läntisen tarinan sodankulusta. Saddam Hussein ilmestyi myös luomaan henkeä videonauhoillaan televisioon. Myös al- Jazeera-televisiokanava kertoi erilaista tarinaa sodasta. Aivan samoin al-qaidan edustajien videonauhat ovat osoitus hengen ja uskon ylläpitämisestä sekä pyrkimyksestä kiihottaa toimintaan tuomalla omaa näkökulmaa esille. Tällaisen informaation kulun estäminen oli koalition keskeisiä intressejä. Koalitio yritti poistaa Irakin televisioverkon käytöstä useaan otteeseen täsmäpommeilla. Näin se pyrki estämään vihollisen informaatiota liikkumasta. Televisioverkon pommitusta perusteltiin Saddamin levittämällä propagandalla. Tärkeämpi peruste oli kuitenkin se, että Saddam käytti verkkoa sotilaalliseen johtamiseen. Näillä perusteilla mediasta tehtiin laillinen pommitusten kohde. Toisaalta koalitio pyrki saamaan kyseisen televisioverkoston myöhemmin omaan käyttöönsä, vaikka sillä olikin osittaista kykyä viestiä psyop-joukkojen tuella suoraan paikallisille. Brittien informaatiokampanjan opit Koalition ennennäkemätön tiedotusjärjestelmä perustui vastuiden selkeään määrittelyyn, koordinoituihin teemoihin ja viestintään kaikilta sodankäynnin tasoilta. Washington ja Lontoo tiedottivat poliittisista asioista, sotilasesikunta Qatarissa tiedotti sotilaallisista operaatioista ja sotilasjoukkoihin liitetyt toimittajat viestivät sotilaiden arjesta. Informaatiokamppailua käytiin sanoista, kuvista ja mielikuvista. Koalition voitoksi voidaan laskea erityisesti Saddamin Husseinin pidätykseen liittyvät kuvat sekä myös sotilas Jessica Lynchin pelastaminen, vaikka sen onkin väitetty Koalitio perusteli Irakin televisioverkon pommitusta Saddamin levittämällä propagandalla. Tärkeämpää oli kuitenkin estää Saddamia käyttämästä verkkoa sotilaalliseen johtamiseen. olleen osin lavastettu tapahtuma. Sitä vastoin koalitio hävisi sodan sanasta vapauttaja, sillä sana miehittäjä on yleisessä käytössä. Kumpi nykyisessä propagandasodassa on kuvaavampi käsite: jälleenrakennus vai sota? Brittien puolustusministeriön joulukuussa 2003 julkaiseman Irakin sodan oppiraportin mukaan informaatiokampanjassa on jatkossa tärkeää, että informaatiolla vaikuttaminen on aloitettava huomattavasti aiemmin ja sitä on jatkettava sodan päättymisen jälkeen vielä pitkään. Vihollisen levittämään vihamieliseen informaatioon on kyettävä vastaamaan tehokkaammin, ja vastainformaatiostrategia on sidottava kiinteäksi osaksi sotilaallisia operaatioita. Vastainformaatiostrategiassa on pyrittävä kaikin keinoin estämään vihollisen levittämän informaation kulku, esimerkiksi pommittamalla sen hallussa olevaa mediaa huomioiden lakipykälät. Brittien omassa informaatiokampanjassa oli puutteita erilaisista asiantuntijoista kuten kielenkääntäjistä, alueen tuntijoista ja viestintäalan asiantuntijoista. Heidän tulisi olla mukana jo sodan suunnitteluvaiheessa, sillä juuri silloin varsinainen informaatiosota valmistellaan ja käydään. Lisäksi asevoimia tulee jatkossakin vahventaa toimittajilla. Britit satsaavat informaatiokampanjointiin laajalti kaikilla sodankäyntitasoilla, koska sen vaikutus Irakin sodassa ei lopulta ollut riittävän suuri. Jenkkien sotaopit JFCOM:n komentaja, amerikkalaisten asevoimien kehittämisestä vastaava amiraali Edmunt Giambastian on todennut, että Irakin sodan kokemusten mukaan on jatkossa tarve kehittää erityisesti tiedustelukykyä, kykyä informaatio-operaatioihin ja kykyä käydä sotaa kaupungeissa. Tiedustelu on kriisissä, ja informaatio-operaatiot onnistuivat vain rajallisesti. Kaupunkisodasta ei juurikaan saatu kokemuksia, koska sitä ei käyty paitsi nyt. Kun koalitio oli edennyt huimaa vauhtia Bagdadin porteille viikossa, katosivat (dis)informaatioministeri al-sahhaf ja asevoimat televisioruuduista kuin tuhka tuuleen. Keskeinen ongelma on arvioida taisteluiden vaikuttavuutta, siis sitä mitä pommituksilla ja informaatiosodankäynnin toimilla saatiin aikaan. Pommien ja informaation voimaan uskottiin tietämättä tarkalleen, miten ne vaikuttavat. Lisäksi amerikkalaiset korostavat, että sodankäynti tulisi nähdä laajemmin. Se tulisi suunnitella aiempaa kokonaisvaltaisemmin jälleenrakentaminen mukaan lukien. Tulevaisuuden asevoimalle tärkeäksi nousee vaikutukseen perustuvan operaatiokyvyn ja tietoon perustuvan sodankäyntikyvyn kehittäminen. Kykyä ylläpitää vauhtia ja tempoa pidettiin alustavissa arvioissa tärkeimpänä sodan 26 KEIHÄÄNKÄRKI
oppina. Siihen liittyvät kiinteästi opit menestyksellisistä yhteisoperaatioista ja elintärkeiden maalien täsmällisestä tuhoamisesta. Erityisesti erikoisjoukot osoittivat palanneensa sodankäyntitaidon huipulle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tässä Irakin sodassa vauhdin ylläpitämisellä ei ollut niin suurta merkitystä kuin on kuviteltu. Vaikka yhteisoperaatiokyky oli arvokas voiton hankkimiseksi, on arvioitu, että sota voidaan voittaa kustannustehokkaammallakin tavalla. Teknologisen armeijan pohtiessa sotaoppeja, pintaan nouseekin yllättäen sota- ja taistelutaidon merkitys. Onkin hyvä kysyä, mitä teknologis-sotilaallisen ylivoiman lisäksi tarvitaan, jos vihollinen kykenee aidosti järjestämään sotilaallisen puolustuksensa. Irakilaisten vastarinnan murtumisen syy on monen tekijän summa. Sotilaallinen informaatioylivoima ilmakampanjoineen yhdistettynä psykologiseen sodankäyntiin vaikutti siihen, että irakilaiset joko pommitettiin tai peloteltiin toimettomiksi. Tärkein sotaoppi voidaan juontaa synergiasta, joka juontuu koalition teknologisen ja sotataidollisen ylivoiman muodostamasta epätasapainosta verrattuna Irakiin. Demokratian rakentaminen on vienyt amerikkalaisilta omassa maassaan yli 200 vuotta, eikä se vieläkään ole täydellinen. Saddam Husseinista vapautumisesta on kulunut vasta hieman yli yksi vuosi. Vaikka tilanne Irakissa näyttää sekasortoiselta, ei se ole haaste koalition sotilaalliselle kyvylle. Sen sijaan haaste löytyy informaatiorintamalta, Franksin viidenneltä rintamalta ja politiikasta. Mikä on se yhteinen päämäärä, jonka taakse irakilaiset voisivat yhtyä ilman väkivaltaisuuksia? Saddamista vapautuminen ei enää yhdistä irakilaisia. Ennemminkin mediassa näyttää siltä, että eripuraisia osapuolia tuntuu yhdistävän vapautuminen vapauttajasta, josta on tullut miehittäjä. Siksi poliittis-strategisen tason informaatiosodassa ei ole täysin onnistuttu. Mitä me voimme oppia? Suomalaisista lähtökohdista voidaan varovasti vetää neljä toisiinsa liittyvää oppia arvioitaviksi. Arviointia hankaloittaa se, että me näimme sodan pääosin hyökkääjän näkökulmasta, vaikka sitä pitäisi tarkastella puolustajan näkökulmasta. Kun näin lähdetään arvioimaan, en kuvittele, että maahamme hyökkäisi Yhdysvaltain johtama koalitio. Näiden kahden tekijän laittaminen oikealle paikalleen lisää arvioimisen vaikeutta. Ensimmäinen oppi on taito analysoida informaatiota kokonaisvaltaisesti. Se edellyttää tiedusteluyhteisön tuottaman tiedon ja julkisuudessa olevan informaation yhdistämistä. Median merkitys ei tulevissa konflikteissa ainakaan vähene. Pelkkä analyysi ei riitä, vaan puolustajalla on oltava kykyä tuoda asiansa uskottavasti kansainvälisen yhteisön tietoisuuteen. Samalla painostajan päätöksentekojärjestelmään on kyettävä vaikuttamaan esimerkiksi erikoisjoukoin. Toinen oppi korostaa kykyä kestää painostusta. Se edellyttää puolustajalta jälleen kykyä tiedusteluun, jotta painostus ja sen valmistelu havaitaan mahdollisimman ajoissa. Taistelua sydämistä ja mielistä käytiin esimerkiksi jakamalla pullovettä paikallisille asukkaille. Humanitaaristen operaatioiden tarkoituksena oli värvätä paikallisia koalition puolelle tai ainakin pitää heidät erossa sodankäynnistä. Psykologisen sodankäynnin, kulttuurin ja viestimisen ymmärtämisen taidot nousevat tällöin arvoonsa. Suomessa on tarpeen jatkaa menestyksekästä harjoitustoimintaa muun muassa tietojärjestelmien turvaamiseksi, koska ne ovat energiahuollon lisäksi otollinen painostuksen kohde. Toiseksi on luotava varmempi ja vahvempi kyky viestiä ja pitää henkeä yllä epävarmoissa olosuhteissa pitkäänkin. Viestinnän valmiusjoukot tulee siis perustaa ensimmäisten joukossa. Painostusvaiheen kestämisen edellytyksiä voidaan kehittää eri hallinnonalojen voimavaroja laajasti koordinoimalla sekä yksinkertaisesti harjoittelemalla kyseisen informaatiouhkavaiheen toimia. Kolmas oppi korostaa aitoa johtamista. Sillä luodaan kestäviä edellytyksiä kestää painostusta ja sotaa. Saddam Hussein oli luonut ilmapiirin, joka ei edistänyt aitoa osallistumista maanpuolustukseen. Pelkoon perustuva johtamistyyli ei toiminut, sillä johtajat ja johdettavat eivät luottaneet toisiinsa. Samalla tällä tyylillä lyötiin laimin sodankäynnin perusperiaatetta: harjoittelua. Vaikka hyökkääjällä olisi paljon tulivoimaa ja teknologista kykyä, sen tulee osata käyttää hyväksi maastoa ja paikallisia olosuhteita siis kyetä ymmärtämään paikallisia toimintatapoja. Kun kansalaiset, yritykset, viranomaiset ja sotilaat ovat aidossa johtamisilmapiirissä varautuneet informaatiouhkiin, on kuka tahansa Suomea uhkaava lähtenyt liikkeelle väärään maastoon. Neljäs oppi on maanpuolustus- ja taistelutahdon edistäminen. Moraalia ei kyetä murentamaan pelkästään sotilaallisesti. Se tapahtuu informaatiosodankäynnin keinoin. Siksi kykyä viestiä ja hallita informaatiota pitää kaikilla sodankäynnin tasoilla kehittää. Sodankäynti kulkee yhä vahvemmin alueiden puolustamisesta kohti arvojen, informaation ja täsmäkohteiden puolustamista. Kysymys sodasta koskettaa aina lopulta tahtoa. Vahva tahto ja taisteluajatuksen ymmärtäminen kaikilla sodankäynnin tasoilla on tärkeä tekijä suomalaista sota- ja taistelutaitoa kehitettäessä. Informaatiosota on hyvin laaja-alainen ja ensisijaisesti yhteiskuntaa koskettava uhka. Se kohdistuu erityisesti päättäjiin, yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin ja kansalaisiin. Informaatiosodassa sotilaiden on operaatioita tukien kyettävä toteuttamaan vaadittava sotilaan perustehtävä maalla, merellä ja ilmassa: vihollisen eliminointi ja omien suojaaminen asein. Tämä ei enää onnistu ilman taitoa informaatiosotia. KEIHÄÄNKÄRKI 27