Kontiolahden kunta Miten lapset otetaan mukaan palvelujen suunnitteluun? 29.11.2017 Kunnanjohtaja Jere Penttilä p. 050 432 7600 Twitter: @penttilajere
KONTIOLAHDEN KUNTA Poikkeuksellinen kunta koko Itä-Suomessa 14 806 asukasta (9/2017), väestö kasvanut Kunnan väestö on ikärakenteeltaan nuorekasta, 0-6 vuotiaita 10,4 % Syntyvyys suurempaa kuin kuolleisuus Yli 64-vuotiaiden määrä pieni, mutta kasvava Sairastavuusindeksi alle 85, väestö keskimääräistä koulutetumpaa ja hyvätuloisempaa Kattava päiväkoti- ja kouluverkko (10. alakoulu rakenteilla, Suomen 5. suurin yläkoulu) Kumulatiivista ylijäämää 17,5 Me Kontiolahti on linjannut halunsa pysyä itsenäisenä kuntana ja edellytys sille on kuntatalouden tasapainosta ja elinvoimasta huolehtiminen. Ampumahiihdon merkitys elinvoimalle ja matkailulle Elinvoiman edistäminen tarkoittaa uusia asukkaita, työpaikkoja ja tapahtumia kuntaan Maanhankinnan ja kaavoituksen onnistuminen kasvun elinehto Oltava hyvä asuin- ja teollisuustonttivaranto Maanhankinta, maankäyttö, yritystilojen hallinnointi, yritysten kanssa tehtävä yhteistyö, asiakasystävällisyys ja palvelujen tiivis kytkeminen suunnitteluun ratkaisevat Yhteisöllisyyden lisääminen, kuntalaisten ja järjestöjen kytkeminen edustukselliseen demokratiaan Lapset ja nuoret
Vertailukuntien ikärakenne Vertailuryhmä Väestön ikärakenne 0-6 -v. 7-18 -v. 19-64-v. 65-74 -v. yli 75- v. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % KONTIOLAHTI 2014 (14681) 10,57 17,63 57,81 8,79 5,20 Forssa 2014 (17521) 5,74 11,47 56,16 14,68 11,96 Heinola 2014 (19695) 5,09 11,84 54,64 16,37 12,06 Hollola 2014 (21892) 8,16 16,10 55,76 12,31 7,67 Kuusamo 2014 (15823) 7,07 13,66 56,63 12,22 10,42 Laukaa 2014 (18709) 10,80 16,80 55,06 10,05 7,29 Lempäälä 2014 (22233) 11,59 17,29 56,49 8,74 5,89 Lieto 2014 (19209) 9,75 16,86 56,32 10,01 7,06 Naantali 2014 (18871) 6,92 14,18 57,29 13,15 8,47 Raisio 2014 (24371) 7,48 13,93 58,40 11,12 9,06 Siilinjärvi 2014 (21668) 9,43 16,66 56,95 10,12 6,85 Ulvila 2014 (13322) 8,11 14,39 54,56 13,41 9,53 Koko maa 2013 (5236630) 7,80 13,17 59,66 10,86 8,50 VERTAILURYHMÄ 2014 (258295) 8,33 14,88 56,30 11,86 8,63
Romppala 240 asukasta Varparanta 494 asukasta Kirkonkylä 3 344 asukasta Jakokoski 712 asukasta Kunnasniemi 255 asukasta Kontioniemi 653 asukasta Paihola 541 asukasta Onttola 1 078 asukasta Lehmo 5 308 asukasta Kulho 1 062 asukasta Selkie-Mönni 443 asukasta
Kontiolahti Hub 15.-19.5.2017 - Kaikille avoin Kontiolahti Hub - Avoin tila, jossa mahdollisuus vaikuttaa - Kuntalaiset, järjestöt, yrittäjät, lapset ja nuoret saivat esittää ajatuksiaan Unelmien Kontiolahdesta - Yli 300 toivetta ja kannanottoa - Päiväkotilapset piirsivät toiveensa - Toiveet huomioitu kuntastrategiassa - Jotkut toiveet on pakko konkretisoida - Alakoululaiset tekivät kortit ampumahiihdon maailmancupurheilijoille ja vieraille
PERUSOPETUS - Kontioniemen ja Onttolan koulurakennusten suunnittelu: Unelmien koulu - ideoiden herättäjänä ja linkkinä lasten toiveiden koulumaailmaan. - Jokainen koulu toteutti uusiin kouluprojekteihin liittyen tehtävän, joka osoitettiin jokaisen koulun oppilaskunnalle. Oppilaskuntien hallitusten työstämänä saatiin koulujen vastaukset, jotka koostettiin ja toimitettiin arkkitehdille sekä koko suunnittelutyöryhmällemme tiedoksi ja suunnittelutyötä viitoittamaan. - Ks. vastaukset - Kontioniemeen siirtyvien oppilaiden työmaavierailut - Onttolassa oppilaiden osallistaminen rakennusprojektiin tulee olemaan samansuuntaista, mahdollisuudet vielä paljon intensiivisempään osallistumiseen ovat helpommin toteutettavissa, sillä rakennustyömaa ja koulu sijaitsevat rakennusaikana samalla tontilla
OPPILASKUNNAT Jokaisella koululla on oppilaskuntatoimintaa: Oppilaskunta valitsee vuosittain keskuudestaan edustajat oppilaskuntien hallituksiin. Toimintaa ohjaa oppilaskuntien ohjaava opettaja. o Kokoontumiset ovat säännöllisiä o Oppilaskuntien hallitusten tehtävänä on suunnitella erilaisia tapahtumia, teemapäiviä, retkiä, juhlia ym. yhdessä henkilökunnan kanssa. o Oppilaskuntien hallitukset osallistuvat mm. koulujen välituntivälinehankintojen suunnitteluun, esittävät tarpeet hankittavista välineistä ja ovat mukana isompien hankintojen suunnittelussa ja valinnassa mm. Kulhon pihalle kaksi vuotta siten teknisen toimen kanssa yhdessä toteutettu iso kiipeilytelinehankinta. o Oppilaskuntien hallitukset esittävät näkemyksensä mm. laadittaessa järjestyssääntöjä, koulun pelisääntöjä ym. oppilaita ja heidän toimintaympäristöään koskevia ohjeita ja suunnitelmia. o Aloitelaatikot kouluilla o Nuorisovaltuusto
KOULUT - Oppilaat osallistuvat kiusaamisen vastaiseen työhön o KiVa-toimintamalli: oppilaiden rooli toistensa tukena o Verso-toimintamalli (Lehmossa kokeilussa): oppilaat keskinäisten riitojen/selkkausten selvittäjinä (Verso-oppilaat koulutettu erikseen Lehmossa) - Liikkuva-koulu toiminnassa oppilaat ovat olleet mukana: o Välinehankintojen suunnittelussa o Välkkäriohjaajina: suunnittelevat ja toteuttavat itse ohjattua välituntitoimintaa koulussa, koulutus on järjestetty erikseen. - Uuden ops:n mukaiset valinnaisaineet, mukana myös alakouluissa o aito valinnaisuus toteutuu - Ruokalistojen suunnitteluun osallistuminen ja vaikuttaminen
PÄIVÄKODIT - Peltosirkun päiväkodin sisätilojen ja kalusteiden värit ovat lasten suunnittelemat, lapsilla oli käytössään värikartat, joiden mukaan suunnittelivat, arkkitehti huomioi sitten edelleen - Säännölliset lapsihaastattelut: - Kysymys mm.: Kun sinulla on asiaa, kuunteleeko aikuinen sinua ja mistä tiedät, että kuuntelee/ei kuuntele. - Usein lapset kertoivat ettei kuuntele, kun puhuu puhelimeen tai muiden aikuisten kanssa. - Tätä asiaa käsiteltiin työyksiköissä, siihen kiinnitettiin erityistä huomiota ja seuraavissa kyselyissä tulos olikin parempi. - Varhaiskasvatussuunnitelmankin mukaisesti arjessa, toiminnan/tekemisten suunnittelua yhdessä lasten kanssa, tilojen ja leikkipaikkojen järjestely ja muuttaminen
Mahdollistava kasvustrategia - Mahdollistava kasvustrategia - 10 %:n kasvu - Tehdään tekoja, ei suunnitelmia - Luonnostaan loistava 1. Kasvun ja oppimisen ympäristö 2. Asumisen ja elämisen ympäristö 3. Työnteon ja yrittämisen ympäristö Kilpailu kaikille kuntalaisille ja lapsille sekä nuorille: Miten ja mitä tekisit 3000 eurolla tehdäksesi strategian todeksi ja konkreettiseksi.
U U S I K O N T I O L A H T I TARKASTUSLAUTAKUNTA (5) KUNNANVALTUUSTO (35) KESKUSVAALILAUTAKUNTA (5) Siun sote - HYVINVOINTI neuvottelukunta (5) KUNNANHALLITUS (9) Kunnanjohtaja ELINVOIMA Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto (5) Kunnanjohtaja Henkilöstö- ja työllisyysjaosto (5) Henkilöstöpäällikkö SIVISTYSLAUTAKUNTA (11) Sivistysjohtaja TEKNINEN LAUTAKUNTA (11) Tekninen johtaja TEKNINEN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA (7) Ympäristönsuojelusihteeri Hyvinvointi- ja osallisuusneuvottelukunta (5) Tiejaosto (3) Kuntatekniikan päällikkö KUNTALAISET JA JÄRJESTÖT; Osallisuus ja vaikuttaminen
Lopuksi Hyvä valmistelu itseisarvo Ota kaikki mukaan päätöksentekoon Älä sulje ketään pois Lisää luottamusta ja asiat etenevät Lapset ja nuoret oppivat ottamaan vastuuta Aseta myös rajat ja realiteetit Sitoutuminen päätöksiin on vahvempaa Tulla kuulluksi, tulla ymmärretyksi on ihmisyyden perusta Käyttäjälähtöiset palvelut Asiakaskokemuksen tuottaminen Syvällinen ymmärrys, miksi kunta on olemassa Asenne ratkaisee aina ja kaiken