7 Tiedon kasvu ja tieteen edistyminen 8 Viime vuosikymmenten realismikeskustelusta tieteenfilosofiassa 2012 Ilpo Halonen, Kuhn, Thomas, Tieteellisten vallankumousten rakenne, Art House, Helsinki 1994. (The Structure of Scientific Revolutions 1962.) Niiniluoto, Ilkka, Totuuden rakastaminen. Tieteenfilosofisia esseitä. Otava, Helsinki 2003. Materiaalia saa käyttää ainoastaan henkilökohtaisiin opiskelutarkoituksiin! 2 Popper, Karl R., Arvauksia ja kumoamisia. Tieteellisen tiedon kasvu, Gaudeamus, Helsinki 1995. Rantala, Veikko, "Onko tieteellinen muutos jatkuvaa?", teoksessa Ilpo Halonen ja Heta Häyry (toim.), Muutos, Suomen Filosofinen Yhdistys, Helsinki 1990. Niin & näin 3/96, kokoelma artikkeleita yleisotsikolla Tieteenfilosofia : Sami Pihlström, In memoriam Karl Popper, Thomas Kuhn, Paul Feyerabend Sami Pihlström, Tieteenfilosofian jättiläiset vastakkain 3 4 Petri Ylikoski, Tieteenfilosofian naturalistinen käänne I. A. Kieseppä, Mistä fysiikan filosofiassa on kyse? Myös internet-osoitteessa http://www.netn.fi/netn_396_sis.html Keskiajalla alkoi esiintyä näkemyksiä siitä, että tieteellinen tieto kasvaa: Tieteen tehtävänä ei ole vain aikaisempien ajattelijoiden tulosten välittäminen, kommentointi ja järjestäminen, vaan myös uusien löytöjen tekeminen. 5 6 1
Tieteen kehitys on tämän näkemyksen mukaan totuuksien kasautumista. Mutta 1960-luvun alusta lähtien: hylkääminen on tieteen kehityksen olennainen piirre. Tässä mielessä tiede on itseään korjaava prosessi (Peirce). Aiempi teoria voi tulla korvatuksi sen kanssa ristiriitaisella uudella teorialla. Eri teoreettisia lähtökohtia edustavat tutkijat "elävät eri maailmoissa" (havaintotiedon teoriapitoisuus). Myös tieteellisten termien merkityksetkin ovat "teoriapitoisia": eri teorioiden kannattajat puhuvat eri asioista ("yhteismitattomuus"). 7 8 Thomas Kuhn (1922-1996), Tieteellisten vallankumousten rakenne 1962: Kuhn synnytti laajan tieteenfilosofisen keskustelun tieteenhistoriaa ja tieteellisen tiedon kasvua käsittelevällä teoksellaan. Hänen mukaansa tieteellinen tieto ei kasva aina tasaisesti, vaan kehityksessä on myös äkillisiä murroksia. Tieteelliseen muutokseen liittyvä Kuhnin käsite on paradigma, joka on jotain tutkimuksen aluetta itsestäänselvästi hallitseva perusnäkemys. Tieteellinen kumous merkitsee juuri tällaisten, keskenään yhteismitattomien paradigmojen vaihtumista. 9 10 "Paradigma": 1. suppea merkitys: malliesimerkit, historiallisesti merkittävät konkreettiset ongelmanratkaisut, joita toistetaan mm. alan oppikirjojen esimerkkeinä ja harjoitustehtävinä; 2. laaja merkitys: tieteenalamatriisi, joka sisältää yleistyksiä, lakeja, malliesimerkkejä, metodologisia normeja, tutkimuskohteen luonnetta koskevia näkemyksiä ja yhteisiä arvoja. 11 12 2
Kuhn erottaa tieteessä kolmentyyppisiä vaiheita: 1. esiparadigmaattinen vaihe: kilpailevat teoriat ja koulukunnat (sähköoppi ennen 1700- luvun puoliväliä) 2. normaalitiede: tutkimus perustuu kiinteästi aikaisempiin tieteellisiin saavutuksiin, jotka jokin tieteellinen yhteisö jollain hetkellä hyväksyy myöhemmän tutkimuksen perustaksi. 13 14 Normaalitieteen ongelmat ovat luonteeltaan eräänlaisia palapelejä tai ajatuspähkinöitä, joiden ratkaisun olemassaolo ja saavutettavuus on etukäteen taattu - kunhan tutkija itse on riittävän kekseliäs tai taitava. Kuhnin esimerkkejä: Ptolemaioksen astronomia, Newtonin mekaniikka, valon hiukkasteoria; strukturaalinen kielitiede, chomskylainen generatiivinen kielioppi. 15 16 3. kriisiajan tiede: syntyy normaalitieteen ajautuessa umpikujaan "anomalioiden", teorian ennusteiden ja havaintojen välisten ristiriitojen vuoksi. Tieteellinen vallankumous: tieteenalamatriisin korvaaminen toisella. Tieteen edistymisen ongelmaa voidaan tarkastella semanttisella, metodologisella ja faktuaalisella tasolla: Mitä tieteen edistymisellä tarkoitetaan? Mitkä ovat edistysaskelten määrittelevät tuntomerkit? 17 18 3
Miten tieteen edistys tunnistetaan? Mitkä ovat edistysaskelten luotettavimmat indikaattorit? Onko tiede edistynyt ja tuleeko se yhä edistymään? Neljäs operatiivinen taso: Millaisin toimenpitein tiedettä voi parhaiten edistää? Naiivi realismi: perinteinen näkemys tieteen kehityksestä totuuksien kasautumisena Kriittinen realismi lähtee fallibilistisesta periaatteesta, jonka mukaan ihminen on erehtyväinen: edes tieteessä ei ole olemassa absoluuttista ja lopullista kriteeriä tieteen tulosten totuudellisuudelle. 19 20 Parhaimmillaan voidaan toivoa, että tieteen tulokset vähitellen lähestyvät totuutta virheiden ja puutteiden eliminoinnin kautta (Mm. Charles Peirce, V. I. Lenin, tieteelliset realistit). Relativismi: tieteellisten yhteisöjen toiminnan tulokset ovat yhteismitattomia (Kuhn). Feyerabendin (Against Method, 1975) metodologinen anarkismi: ei tehdä eroa tieteen, taiteen, myyttien ja satujen välillä "anything goes!". 21 22 Totuudenkaltaisuuden teoria: Karl Popperin verisimilituudin teoria (1960). (Ks. Niiniluoto, Ilkka, Truthlikeness, 1987.) Larry Laudan (Progress and Its Problems, 1977): tiede edistyy teorioiden ongelmanratkaisukyvyn kasvuna. 23 24 4
Nicholas Rescherin (Scientific Progress, 1978) pragmatistinen teoria: tieteen edistyminen tarkoittaa tieteen käytännöllisen menestyksen lisääntymistä praktisten ongelmien ratkaisemisessa, tapahtumien kontrolloimisessa ja ennakoimisessa. 1. Eriytyminen: filosofia tieteiden äitinä 2. Haarautuminen 3. Tutkimusaiheiden emergenssi 4. Sateenvarjomalli 5. Teoreettinen integroituminen 6. Suunnittelutiede eli taitojen tieteistyminen 25 26 8 Viime vuosikymmenien realismikeskustelu tieteenfilosofiassa Pihlström, Sami, Structuring the World. The Issue of Realism and the Nature of Ontological Problems in Classical and Contemporary Pragmatism, Acta Philosophica Fennica, Vol. 59, Helsinki 1996. 27 28 Pihlström, Sami, Tutkiiko tiede todellisuutta? Realismi ja pragmatismi nykyisessä tieteenfilosofiassa, Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1997. "On olemassa pöytiä ja tuoleja ja jääkuutioita. On myös olemassa elektroneja ja avaruusaika-alueita ja alkulukuja ja ihmisiä, jotka ovat uhkana maailmanrauhalle, ja kauneuden ja transsendenssin hetkiä ja monia muita asioita. Hilary Putnam, The Many Faces of Realism, 1987, s. 16. 29 30 5
"Minä en narraa, sanoi homssu ja mennä louskutti edelleen. KAIKKI ON OIKEAA! Vihollinen ja hotomommi ja liejukäärmeet ja kummitusvaunut. Ne OVAT OLEMASSA IHAN YHTÄ HYVIN kuin esimerkiksi kuuset ja puutarhuri ja kanat ja potkulauta. Tove Jansson, Näkymätön lapsi Voimme myös suorittaa joitakin lokaalisia eliminaatioita ja reduktioita, mutta yleisesti on syytä muistaa vanhan kelpo piispa Butlerin iskulausetta: Everything is what it is, and not another thing : esineet ja reiät, kvaliteetit ja relaatiot, joukot ja luvut, yhteisöt, mentaaliset tilat ja arvot ovat kaikki irredusiibeleita, kaikki todellisia. 31 32 Universumissa on niin maan perusteellisesti erilaista krääsää, että pelkästään sen luetteloinnissa, kuvailussa ja luokituksessa riittää työtä. Tieteentutkimus on vilkastunut erityisesti yhteiskuntatieteellisten lähestymistapojen osalta. S. Albert Kivinen, Loogiset konstruktiot, Metafyysisiä esseitä s. 9; alun perin: Inessiivisten tosiasioiden analyysi ja loogiset konstruktiot, Paperikorin partaalta 1992, s. 44. Tieteenfilosofisen naturalismin asema on vahvistunut. Sen lähtökohtana on tutkia tiedettä sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen ehkä filosofisten pohdintojen pohjalta pitäisi olla. 33 34 Erityistieteiden tieteenfilosofia on vahvistanut asemaansa. (Ks. Ylikoski, Petri, Tieteenfilosofian naturalistinen käänne, Niin & näin 3/1996, ks. http://www.netn.fi/396/ netn_396_ylik.html) Realismi ontologiassa, tieto-opissa, semantiikassa ja metodologiassa Arthur Finen non-realismi: "realismi on kuollut" (mutta antirealismikaan ei ole yhtään elävämpi), meidän tulisi omaksua NOA ("natural ontological attitude", "luonnollinen ontologinen asenne"): 1980-luvulla yleisen tieteenfilosofian keskeisimmäksi kysymykseksi kohosi realismin ongelma. 35 36 6
meidän tulee yksinkertaisesti hyväksyä tieteissä esitetyt eksistenssiväitteet sellaisinaan ilman mitään filosofista problematisointia tai tulkintaa näistä väitteistä. Mitään filosofista totuusteoriaa ei tarvita. Richard Rorty ehdottanut "edifioivaa filosofiaa", "pragmatismia", "postfilosofista kulttuuria", "filosofiaa pienellä f:llä" ja "antirepresentationalismia" perinteisten, "systemaattisten" filosofisten ongelmien käsittelytapojen tilalle. 37 38 1. On olemassa ihmismielestä (ainakin osittain) riippumaton todellisuus. 2. Totuus on vastaavuussuhde kielen ja todellisuuden välillä (ja näin suhteellinen kuhunkin kieleen). 3. Totuuden ja epätotuuden käsitteet soveltuvat periaatteessa kaikkiin tieteen lauseisiin (siis myös teoreettisia termejä sisältäviin lauseisiin). Teoriat pyrkivät vakavissaan kuvaamaan todellisuutta. 4. Totuus on (eräs) tieteen keskeinen päämäärä, jota kohden se pyrkii. 39 40 5. Kaikki tieto todellisuudesta on erehtyväistä. Parhaimmatkin tieteelliset teoriat voivat olla epätosia, ja koko totuus saattaa olla saavuttamaton. Todellisuudesta voidaan kuitenkin saavuttaa tietoa; se ei ole täysin tuntematon. Tieteen teoriat voivat parhaimmillaan lähestyä totuutta. 6. Tieteen käytännöllisen menestyksen paras selitys on, että teoriat ovat olleet merkityksellisiltä osin likimäärin tosia. On siis perusteltua olettaa, että tiede on edistynyt. Raatikainen, Panu, "Ihmisen asema todellisuudessa". Tiedepolitiikka 1/93. (Luettelo laadittu Ilkka Niiniluodon artikkelin "The Varieties of Realism" (1987) pohjalta; vrt. Niiniluoto 1999, s. 10.) 41 42 7
Raimo Tuomelan keskeinen argumentti tieteellisen realismin puolesta instrumentalismia vastaan perustuu "annetun myytin" hylkäämiseen": 1. Ontologinen versio: on olemassa annettu "valmis" maailma, joka on ikään kuin valmiiksi paloiteltu olioihin ja oliotyyppeihin. 2. Tieto-opillinen versio: maailma voidaan tiedostaa välittömästi ja ei-käsitteellisesti. 3. Kielellinen versio: on olemassa etusijainen kieli tai käsitejärjestelmä. 43 44 William James (1842-1910), ontologisen pragmatismin perusteesi: se, minkä voimme sanoa olevan olemassa, on väistämättä riippuvaista ihmisen praktisista tarkoituksista ja pyrkimyksistä. Maailma on eräänlainen käytännön kautta muotoutuva konstruktio. F. C. S. Schillerin (1864-1937) "humanismi": todellisuus on riippuvaista siitä, millaiseksi me ihmiset sen tarkoituksiamme varten muokkaamme. Pragmatismi on saavuttanut viime vuosikymmeninä uutta elinvoimaa voidaan jopa puhua uuspragmatismista. 45 46 Kaksi keskeistä amerikkalaista uuspragmatistia, Nelson Goodman (1906-1998) ja Hilary Putnam (1926 - ): Ihminen on luonut maailman oliot, jopa tähdistöt, jotka tosin näyttävät olleet olemassa jo ennen ihmistä: "We have to make what we find, be it the Great Dipper, Sirius, food, fuel, or a stereo system" Nelson Goodman, Of Mind and Other Matters, 1984, s. 36; ks. myös Ways of Worldmaking, 1978. 47 48 8
Edes tähdistöjä ei Goodmanin mielestä olisi, ellemme olisi käsitteidemme ja symboliemme avulla piirtäneet taivaalle rajoja ja siten tehneet yhden maailman version. Tekemisen ja löytämisen välillä e ole olennaista eroa. Putnam on vuodesta 1976 puolustanut sisäistä realismia tai "pragmaattista realismia" tai "ihmiskasvoista realismia", ja kritisoinut "metafyysistä realismia". Putnamin ontologia on pragmatistinen: hyvin erilaiset ontologiat ovat käyttökelpoisia suhteessa erilaisiin tarkoituksiimme (ks. yllä). 49 50 Goodmanin lailla Putnam kannattaa ontologista pluralismia. Putnamin episteeminen totuuskäsitys: sisäisen realismin mukaan totuus on "idealisoitua episteemistä oikeutusta" (tästä näkemyksestä Putnam on 1990-luvulla luopunut). Useat realistit näyttävät ajattelevan, että tieteen tutkimuskohteena on ihmismielestä, kielestä, käsitteistä, uskomuksista, havainnoista ja teorioista riippumaton todellisuus, MAAILMA, joka tekee niin arkikuin tieteellisenkin kielemme lauseista tosia täsmälleen silloin, kun ne ovat vastaavuussuhteessa todellisuuden eli MAAILMAn kanssa. 51 52 Uuspragmatistien lisäksi eräät huomattavat tieteenfilosofit ovat kuitenkin kiistäneet sen, että voisimme tieteellisiä teorioita korkeammasta filosofisesta perspektiivistä katsella tieteen ja MAAILMAn suhdetta. Erityisesti W. V. Quine on korostanut, että termit todellinen ja todellisuus on ymmärrettävä tieteen sisäisinä termeinä: meillä ei ole mitään ensimmäisen filosofian näkökulmaa siihen, mitä tieto on, eikä siten myöskään tieteen ja todellisuuden suhteeseen. 53 54 9
Meidän on yksinkertaisesti pysyteltävä tieteellisen näkökulmamme sisällä. Voimme puhua vain jossakin tieteen kehityksen vaiheessa hyväksytyistä teorioista ja siitä, miten nuo teoriat maailman jäsentävät. Mitään muuta sisältöä ilmaisulla tieteellinen tieto ei ole. Joseph Rouse, Engaging Science: How to Understand Its Practices Philosophically, 1996. Sami Pihlströmin (1997, 199 206) mukaan Rouse edustaa tiedemyönteistä postmodernismia: 55 56 Quinen ja muiden naturalistien tapaan hän ehdottaa demarkaatio-ongelman sekä tieteen kokonaisvaltaista oikeuttamista, legitimaatiota, koskevien modernististen kiistojen jättämistä syrjään pyrkien ylittämään lainauksessa luonnehditun tilanteen. Rouse välttää skientismin ja vaatii tieteenfilosofian sulauttamista tieteeseen kohdistuvaan kulttuurintutkimukseen. 57 58 Edelliseen teemaan liittyen antitieteestä ja tieteen väärinkäytöstä on viime aikoina käyty kovia kiistoja varsinkin postmodernismikeskustelun yhteydessä. (Vrt. tieteiden sota edellä.) Eräänlainen jäävuoren huippu tässä keskustelussa on fyysikko Alan Sokalin "Transgressing the Boundaries: Towards a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity", 59 60 10
Social Text -aikakausjulkaisuun 46/47, 1996, s. 217-252 kirjoittama "tieteellinen parodia" postmodernistien ja muiden muodikkaiden ranskalaisten ja amerikkalaisten nykyajattelijoiden epäilyttävistä tavoista vedota luonnontieteen auktoriteettiin. Myöhemmin ilmestyi aiheesta kirja: Alan Sokal - Jean Bricmont, Impostures intellectuelles (engl. Fashionable Nonsense). 61 62 Omana kantanaan Sami Pihlström päätyy kannattamaan pragmaattista realismia: "Kuten Niiniluodon kaltaiset realistit, ajattelen, että on olemassa luonnollinen maailma, jonka menneisyyteen kuuluu esimerkiksi dinosauruksia, olioita, joita inhimillinen tietoisuus ei ole luonut olemassa oleviksi. Dinosaurukset eivät kuitenkaan kuulu MAAILMAan (= ihmismielestä, kielestä, käsitteistä, uskomuksista, havainnoista ja teorioista riippumaton todellisuus), vaan siihen tieteellisen tutkimuksemme ja käytäntömme kanssa erottamattomasti yhteen kietoutuneeseen maailmaan, jonka yritämme tehdä itsellemme ymmärrettäväksi. 63 64 On tietenkin makuasia, kirjoitammeko sanan 'maailma' isoilla vai pienillä kirjaimilla. Jälkimmäinen kirjoitustapa kuitenkin kuvastaa tieteen ja todellisuuden suhdetta koskevan kysymyksemme epäpuhtautta ja monitahoisuutta, tieteen ja todellisuuden käsitteiden sidonnaisuutta lokaaleihin tutkimuskonteksteihin, joiden pohjalta se "todellisuus", jota "tiede" tutkii ja jota tieteellinen "tieto" koskee, strukturoituu. Realismini on näin ollen käytännölliselle tarkastelutavalle alistettua pragmaattista realismia. Quinen naturalismia seuraten hylkään ensimmäisen filosofian etuoikeutetun perspektiivin tieteen ja MAAILMAn suhteeseen hyväksymättä kutenkaan Quinen skientismiä. 65 66 11
Vaikka tiedettä ja todellisuutta koskevat kysymykset ovat aivan olennaisia, pseudotieteellisten harhojen vaivaamassa mutta tieteellisen rationaalisuuden varaan rakennetussa kulttuurissamme suorastaan elintärkeitä, filosofiassa on paljon muitakin arvokkaita kysymyksiä, joille Quinen asenne ei näytä jättävän tilaa. Tässä suhteessa esimerkiksi Rousen edustama linja on lupaavampi. Meidän vain ei pidä kuvitella, että todellisuuden, totuuden ja tiedon filosofiset ongelmat katoavat, kun julistamme postmodernin ajan koittaneen. Sen enempää skientistiset kuin postmodernistisetkaan suuntaukset tieteenfilosofiassa eivät johda realismin perenniaalisen ongelman häviämiseen. 67 68 Filosofia ei siis ainakaan aivan vielä ole kuollut, vaikka postmodernismin traditioita ravisteleviin opetuksiin täytyykin suhtautua vakavasti. Tiede on olennaisesti moderni instituutio, ja sen adekvaatti ymmärtäminen edellyttää "modernin projektin", valistuksen, jatkamista. Tieteen ja filosofian puolustajat, sekä realistit että pragmatistit, ovat kuitenkin sitä valistuneempia, mitä paremmin he ovat postmodernistisesta haasteesta tietoisia. Sami Pihlström, 1997, s. 208-209. 69 70 Ensimmäinen osakurssi Tieteenfilosofia loppuu tähän kiitos kaikille osallistujille! Jatkoa seuraa: toinen osakurssi Tieteen etiikka (2 op) alkaa viikon kuluttua 29.3. Tervetuloa mukaan! 9. Etiikka, moraali, arvot ja normit 10. Tieteen ja etiikan suhde: Onko tiede arvovapaata? 11. Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia 12. Tieteellinen maailmankatsomus II: epäily, usko ja taikausko 13. Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä 14. Etiikan merkitys tutkijan valinnoille 71 72 12