Muutoshakemus Tuottaja 2020 hanke S10947 Tuottaja 2020-hankkeen puolesta anon, että projektisuunnitelmaa täsmennetään kehitettävien uusien tuotteiden ja rahoituksen käytön suhteen. Muutos hakemus on käsitelty ohjausryhmässä 15.3.2011. Hankkeen keskeiset muutokset ovat: RAPORTTIEN MÄÄRÄN LISÄÄNTYMINEN JA TIEDONLEVITYKSEN LAAJENTAMINEN - julkaisujen määrä ja sisältö on tarkentunut: hankkeen julkaisutoiminta on laajempaa kuin alun pitäen suunniteltu. - kysynnästä johtuen tiedonlevitystä laajennetaan ja osin profiloidaan uudelleen koko kulttuurisektorille sekä menetelmäkokeilujen ennakointitoimintaa tekeville tahoille - raportit 1-10 ovat kukin noin 60 sivun mittaisia. Kustakin otetaan noin 600 kappaleen painos liimasidotulla selällä. Loppuraportin painos tulee olemaan noin 1500 kappaletta ja sen sivumäärä on suunnilleen sama kuin muissakin raporteissa. Se on tyyliltään kuitenkin tuloksia popularisoiva artikkelikokoelma. PERUSTELUT: Laajempi raporttien tuotanto toteutetaan alkuperäisen budjetin puitteissa. Alun perin artikkeleiksi tarkoitettujen tekstien laajuus on kasvanut sisällön syventyessä sellaiseksi, että ne on tarkoituksen mukaista julkaista omina teksteinään. Erilliset julkaisut helpottavat kohderyhmittäin tapahtuvaa tiedon levittämistä ja tuovat lisänäkyvyyttä saavutetuille tuloksille. TALOUSRESURSSI: HENKILÖSTÖKULUSTA VAPAUTTAMINEN PAINATUSKULJA VARTEN - kumppanien palkat oli budjetoitu osittain virheellisesti. Ne korjataan todelliselle tasolle. Myös työaikaa on kyetty allokoimaan hankkeelle osittain vähemmän kuin suunniteltu. Tästä syystä kokonaisuudessaan rahaa säästyy - ohjausryhmän toiveesta hankkeen julkaisuja toimitetaan myös painettuun sekä DVD/muistitikku -muotoon jaettavaksi keskeisille sidosryhmille ja alan oppilaitosten kirjastoihin. Säästyneitä henkilöstöresursseja siirretään ostopalveluna kilpailutettavien painatuskulujen kattamiseen - kokonaisuudessa budjetti muuttuu hieman. Uudessa budjetissa kirjanpitoon tulevien kulujen määrä on pysynyt samana, joskin se jakautuu alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen eri tavoin eri vuosille. Hankkeen esr- ja valtiorahoituksen määrä pysyy samana, samoin Metropolian kuntarahoitusosuus. Suurimmat muutokset tulevat näiden osalta rahan allokointiin henkilöstökulujen sijasta palveluiden ostoihin. Kumppanien rahoituksissa tapahtuneiden muutosten vuoksi hankkeen erikseen raportoitavissa kustannuksissa on pienennys PERUSTELUT: Alkuperäisessä projektisuunnitelmassa tehdyt arviot henkilöstön palkkakuluista olivat virheellisiä, koska hankkeeseen rekrytoiduilla osoittautui olevan alkuperäiseen verrattuna mm. erilaisia ikälisiä. Metropolia tinkii hieman omista palkkakuluista, jotta saadaan siirretyksi resursseja julkaisujen painamista varten. Painettujen kappaleiden myötä pyritään tehostamaan hankkeen pysyvyyttä mm. kirjastokappaleiden avulla. Lisäksi hankkeen toimintaan lisätään tiedonjakamista varten kaksi seminaaria sekä mm. av-materiaalia sisältävien raporttien levittämistä varten CD-ROM/musititikku -pohjainen jakelu. Kulttuurituotannon alan ohella hanke on herättänyt suurta mielenkiintoa koko kulttuurialan koulutuskentällä. Tiedon jakamisen ja levittämisen tarve on siten kasvanut kulttuurituotannon alan toimijoista koko kulttuurikentän toimijoihin, joiden kehitykseen myös tuottajien tulevaisuus kietoutuu.
Helsingissä 21.2.2011 Katri Halonen, projektipäällikkö (koska budjetti mukana, selvitetään tuleeko rehtori Riitta Konkolan allekirjoitus?) LIITE 1: Muutokset alkuperäiseen hakemukseen verrattuna punaisella: 8.2 Projektissa kehitettävät uudet tuotteet (opetusmateriaalit, menetelmät, ohjelmat ym.) ja tuotekehityksen työsuunnitelma Hankkeessa julkaistaan eri tutkimussyklien tuloksena syntyviä raportteja seuraavasti: - klusteri- ja toimija-analyysi (raportti), joka keskittyy tapahtumatuotanon klusterin määrittelyyn sekä keskeisimpien toimijoiden tulevaisuusnäkemysten koostamiseen raportiksi. - Megatrendien toimialakohtainen analyysi (raportti) - TAKUry:n jäsenistön tulevaisuusnäkemykset (raportti), jossa koostetaan tuottajien näkemyksiä alansa tulevaisuudesta - tuottajakentän muutokset tapaustutkimukset vapaaehtoistyön, matkailun ja verkosto-osaamisen näkökulmista (3 raporttia) - Koulutussektorin näkemykset koulutuksen kehittämiseksi (raportti) - Tulevaisuusajattelun pedagogiset haasteet (raportti) - menetelmäpohdinta (raportti) hankkeessa kertyneet kokemukset tulevaisuuden ennakoinnin menetelmistä ja niiden kriittinen arvio - wiki-pohjainen tiedonkeruu- ja projektihallinnonmalli (raportti), jossa raportoidaan wiki-ympäristön hyödyntämistä projektin aineiston keruussa, moniäänisen keskustelun rakentamisessa ja mahdollisimman avoimessa projektihallinnossa. - osaamistarpeet 2020 moniääninen artikkelikokoelma (tutkimusraportti) keskittyy aineiston analyysiin tapahtumatuottajan tulevaisuuden osaamistarpeiden näkökulmasta ja tekee ehdotuksia kulttuurituottaja (AMK) -tutkinnon osalta koulutusrakenteiden ja -sisältöjen kehittämistarpeista. Tutkimusjulkaisut julkaistaan hankkeen yhteisellä graafisella ilmeellä varustettuna Metropolian julkaisuina. Niihin lisätään alkuun englannin kielinen summary. Julkaisuista tehdään pienet painokset lähinnä kirjastokappaleiksi alan oppilaitoksiin ja keskeisille sidosryhmille. Lisäksi kaikki julkaistaan vapaasti jaettavaksi verkossa sekä CD-ROM/tikku-muodossa. Luova Suomi -hanke (TKK:n/ Aalto-yliopiston hallinnoima) on lupautunut aktiivisesti tukemaan hanketulosten levittämistyötä.
Muutokset edellisen sivun taulukkoon punaisella. Vuosien 2009 ja 2010 osalta luvut ovat toteumia. Vuosien 2011 ja 2012 osalta arvioita. 13.A. 2 Henkilöstökustannukset henkilötyö kk o-a 5 tutkijakoordinaattori Novia (perustelu: Novialla hieman halvempi tuntipalkka, kuin otaksuttiin) 2008 8214 14528 4680 29430 tutkijakoordinaattori Mamk ( projekti toteutuu pienemmällä tuntimäärällä, 2009 kerrytettiin o-a 5 vain kuntarahaa) 0 13356 14735 5040 33131 tutkijakoordinaattori Humak (perustelu: Humakilla kalliimpi tuntipalkka, kuin otaksuttiin, o-a 5 käytetään vähemmän tunteja mutta silti tarvitaan hieman lisäresurssia) 4019 12557 12630 5040 34246 o-a 6 tutkijakoordinaattori Cupore (perustelu: Cuporella halvempi tuntipalkka, kuin otaksuttiin) 3903 6164 8966 1388 20421 METROPOLIA KOOTTUNA Nimikkeet menneet eri tavoin, lomittain ja limittäin 14 vuoden 2009 & 2010 toteumat (tutk,pääl, proj.pääl, koordinoija, tutkija, wiki-assari, tiedottaja. Moni tehnyt useita rooleja, suunnitelman roolijako siten epäonnistunut) 18 211 54 949 73160 o-a 6 tutkimus- ja projektipäällikkö, tutkija, tiedottaja 29744 13200 42944 o-a 5,5 projektikoordinaattori, wiki-koordinaattori, tutkija, tiedottaja 17820 9900 27720 o-a 1 taloushallinto 2025 1350 3375 o-a 1 tiedottaja, wiki-assari 1440 1440 2880 o-a 1 tutkija 1980 0 1980 o-a 1,5 info-tilaisuuksien assistentit 1800 1800 3600 o-a 2,5 graafinen suunnittelu 3800 3230 7030 o-a 5 OPS analyysit, työelämäkoordinoaatio, tulosten juurrutus, artikkelit 0 10222 10222 o-a 0,5 Englannin kielen oikoluku julkaisuihin 2880 0 2880 yht. 59 28141 95 240 111 748 57 890 293 020 13.A. 3 Palvelujen ostot Ohjausryhmän 283 kahvitus 151 300 160 894 tiedotusseminaarin kahvitus noin 120 osallistujan kahvitus tiedonjulkistamisseminaarin osana 0 0 0 900 900 Painatus Perustelu: hankkeessa julkaistaan enemmän raportteja kuin suunniteltiin ja sähköisen julkaisemisen lisäksi raportteja halutaan painaa. Hankkeen tuloksia popularisoivaan loppuraporttiin lisätään mahdollisuuksien mukaan täydelliset raportit sähköisenä CD-ROM tms. formaatissa) 659 450 25 587 5 000 31 696
Tiedon levityksen tukimateriaali pr+promo-tuotteet (loppuleaflet, ja muu tukimateriaali tiedon levitystä varten, tekijänoikeusostot 0 0 0 1000 1000 YHTEENSÄ 810 733 15 887 7 060 34 490 13.A.4 Matkakustannukset tutkijaryhmän kotimaan matkat 230 230 1580 460 2500 YHTEENSÄ 230 230 1580 460 2500 13.A.5 Muut kustannukset 0 13.A.6 Välilliset kustannukset 0 Yhteensä Toteuttajan projektikirjanpitoon tulevat kustannukset 29 181 96 204 138 915 65 410 329 710 13.A.7 Alv 0 13.B. ERIKSEEN RAPORTOITAVAT KUSTANNUKSET, JOIHIN EI MYÖNNETÄ RAHOITUSTA 13.B.8 Kuntasektori Osallistujien palkkakustannukset koulutusajalta (Mikkelin kuntarahoitus) 4 244 535 4 585 1 980 11 344 13.B. 10 Yksityinen sektori Osallistujien palkkakustannukset koulutusajalta (Novia, Cuporen & Humakin oma rahoitus) 1263 8691 14376 3703 28 033 13.B YHTEENSÄ
Erikseen raportoitavat kustannukset 5 507 9 227 18 961 5 682 39 377 KUSTANNUKSET YHTEENSÄ KUSTANNUSARVIO YHTEENSÄ 13 A+ 13.B Yhteensä 34 688 105 431 146 876 82 392 369 387 14. RAHOITUSSUUNNITELMA 14.A 1 Haettava ESR- ja valtion rahoitus Haettava ESR- ja valtion rahoitus 26432 84 609 120 915 53 754 285 710 14.A.2 Kuntien rahoitus Muu kuntien rahoitus 2749 11 595 18 000 11 656 44 000