SOLID-rahastojen vuosiohjelma 2012 haku

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOLID-rahastojen vuosiohjelma 2012 haku"

Transkriptio

1 SOLID-rahastojen vuosiohjelma 2012 haku Budjetin laatiminen SOLID-RAHASTOT

2 Budjetin tarkoitus Budjetti on hakijan näkemys tietyn ajanjakson taloudellisista tarpeista ja resursseista Auttaa hankkeen suunnittelussa Budjetilla annetaan rahoittajalle (selkeä) kuva hankkeen kustannuksista Suunniteltujen hanketoimintojen ja budjetin yhteys Auttaa kustannustehokkuuden arvioinnissa Toimii pohjana rahoituspäätökselle 2

3 Tukikelpoisten kulujen periaatteita Budjetoitavien menojen tulee Sopia rahaston soveltamisalaan ja tavoitteisiin sekä vuosiohjelmiin Olla kohtuullisia ja kustannustehokkaita Aiheutua hakijalle ja/tai hankekumppaneille Liittyä rahaston kohderyhmään Aiheutua hankkeen tukikelpoisuusaikana Olla kirjanpidossa omalla projektikoodilla 3

4 Arvonlisävero ALV on hyväksyttävä kustannus vain, jos hankkeen toteuttaja ei saa siitä hyvitystä, ja se jää hankkeen toteuttajalle lopulliseksi kustannukseksi hankkeen toteuttaja toimittaa vastuuviranomaiselle asiasta todistuksen Verottajan ohjaus 4

5 Budjetin laatimisen aloittaminen Tunnista hanketoiminnot ja niihin liittyvät kulut Budjetoi kulut oikeaan paikkaan budjetissa Tee laskelmat, ja kirjaa euromäärät Budjetoi hankkeen tulot Tarkista ja justeeraa 5

6 Budjetin rakenne Menot Suorat kustannukset Välilliset kustannukset (hallintokulu%) Tulot EU-rahoitus Kansallinen rahoitus Hankkeen tulojen tulee olla yhtä suuret kuin menot 6

7 Budjetin rakenne Suorat kustannukset Hallintokulut Hankkeen tulot HANKKEEN BUDJETTI HANKKEEN RAHOITUS EUR Kansallinen osuus ,19 50,00 % EU-osuus ,19 50,00 % Yhteensä ,38 100,00 % HANKKEEN KUSTANNUKSET Suorat kustannukset yhteensä , ,3 1. Henkilöstökustannukset 8 750, Henkilö , Henkilö , Henkilö 3 0, Henkilö 4 0, Henkilö 5 0, Henkilö 6 0, Matkakustannukset 2 500, Kohderyhmää koskevat kustannukset 0, Laitekustannukset , Muut projektikustannukset 4 100, Ostopalvelut 7 583, ,3 Hallintokustannukset 1 035,08 2,50 % KUSTANNUKSET YHTEENSÄ , ,383 EUR 7

8 Hankkeen tulot EU-rahoitus Kansallinen rahoitus Hanketoteuttajan ja hankekumppaneiden rahoitus hankkeelle Julkinen Yksityinen Kolmansien osapuolten rahoitus hankkeelle Julkinen Yksityinen Hankkeen tuotot Kansallisesta rahoituksesta tulee olla rahoitussitoumukset! 8

9 Hankekumppani ja kolmas osapuoli Hankekumppani Toimija, jolle siirtyy osa EU-tuesta Hankekumppani yhdessä hanketoteuttajan kanssa toteuttaa hanketoimintoja ja kumppanille syntyy kustannuksia hanketoiminnoista Hankekumppanin hanketoimintojen kustannukset sisältyvät hankkeen budjettiin ja syntyneet kulut näkyvät kirjanpidossa Kolmas osapuoli Antaa hankkeelle suoraa rahallista tukea 9

10 Hankkeen tulot Hankekumppanille siirrettävän EU- tulon osuus merkittävä budjettiin HANKKEEN RAHOITUS YHTEENSÄ ,38 Selite Summa EU-RAHOITUSOSUUS ,19 Poliisihallitus 2 500,00 KANSALLINEN RAHOITUS ,19 Hankkeen toteuttaja ja hankekumppanit ,00 Julkinen rahoitus ,00 Poliisihallitus ,00 Yksityinen rahoitus 0,00 Kolmannet osapuolet ,19 Julkinen rahoitus ,19 Maahanmuuttovirasto ,19 Yksityinen rahoitus 0,00 10

11 Henkilöstökulut Kaikki hankkeen henkilöstökulut budjetoidaan suoriin kustannuksiin Koko-/osa-aikainen Kukin henkilö omalla välilehdellään Eriteltyinä kuukausittain Palkka Sivukulut (Lomaraha) Muuta huomioitavaa: Työajanseuranta Ei puhuja- tai koulutuspalkkioita tms. 11

12 Henkilöstökulut Henkilö 2 yhteensä 2 500,00 Selite Summa Projektiass. Arto Apulainen, 2kk á 2000, 50 % 2 000,00 Sivukulut 20 % 400,00 Lomaraha 5 % 100,00 12

13 Matkakustannukset Kenen matkakustannuksia? Hankkeen kannalta tarpeelliset matkakulut Miten? Matkustaja (mikäli tiedossa) ja matkakohde Mihin hanketoimintaan liittyy Kustannusarvio halvimman julkisen mukaan 13

14 Matkakustannukset Matkakustannukset yhteensä 2 500,00 Selite Summa Tiedotuskäynnit VOKkeihin 1 500,00 5 kpl, á 300. sis. matka-, majoitus-, pv-raha ym. Yhteistyötapaamiset poliisilaitosten kanssa 900,00 3 kpl, á 300. sis. matka-, majoitus-, pv-raha ym. Paikallisliikennekulut 100,00 14

15 Kohderyhmää koskevat kulut Mitä kuluja? ERF ja IF: aineellinen avustaminen (esim. pakolaisten alkuvaiheen vastaanottoon liittyvät kulut, tai esim. matkakulukorvaus koulutukseen) Miten? Eritellään kohtuullisella tarkkuudella Muuta huomioitavaa? Hankkeen luonteeseen ja dokumentointiin kiinnitettävä erityistä huomiota Tietosuoja huomioitava 15

16 Laitteet Mitä kustannuksia? Hanketoimintaan kohdistuvat laitehankinnat Miten? Eritellään kohtuullisella tarkkuudella Ilmoitetaan mihin hanketoimintaan liittyy Vuokraus/leasing/osto Poistot/koko hinta Hintavertailu/kilpailutus Mitä ei? Hallintokuluja 16

17 Laitteet Laitekustannukset yhteensä ,00 Selite Summa Viisumilukijalaite 5 kpl à 3 640, ,00 Kameran jalusta 270,00 17

18 Muut projektitoiminnot Mitä kustannuksia? Kaikki hanketoimintoihin liittyvät kulut, kuten esim.: Tiedotteet, esitteet, raportit, julkaisut Seminaarit tarjoiluineen ja tilavuokrineen Hanketoimintoihin liittyvät tilavuokrat Miten? Eritellään kohtuullisella tarkkuudella Ilmoitetaan mihin hanketoimintaan liittyy Mitä ei? Ostopalveluita Hallintokuluja 18

19 Muut projektitoiminnot Muut projektikustannukset yhteensä 4 100,00 Selite Summa Seminaarikulut toukokuu 1 800,00 Sisältää tilavuokran, tarjoilut, 100 hlöä Infopiste, tilavuokra helmi-huhtikuu 1 350,00 kk-vuokra 450 Käsityökurssin tarvikkeet 600,00 10 kertaa, 8 osallistujaa Hanke roll-upp 250,00 EU-lippu infopisteeseen 100,00 19

20 Ostopalvelut Mitä? Ulkopuolelta ostettavat palvelut (esim. käännöstyöt, nettisivut, kokouspaketti, koulutuspalkkiot) Miten? Eritellään kohtuullisella tarkkuudella Ilmoitetaan mihin hanketoimintaan liittyy Muuta huomioitavaa? Kilpailutus/hintavertailu ja dokumentointi Tilintarkastuskulut voi sisällyttää ostopalveluihin Ostopalvelut yhteensä 7 583,30 Selite Summa Seminaaripuhujapalkkio, toukokuu 120,00 Hankkeen nettisivujen suunnittelu ja toteutus 1 400,00 Lukijalaitteiden asennus 6 063,30 20

21 Hallintokulut Mitä kustannuksia? Tukitehtävät Netti- ja puhelinkulut Toimiston vuokra Postitus- ja kopiointikulut ym. toimistotarvikekulut OHRY:n kokouskulut yms. Miten? Kiinteä %, enintään 7 % Näkyy kirjanpidossa hankkeen kuluna Muuta? Mikäli hanketoteuttaja saa toiminta-avustusta EU:lta ei hallintokuluja lainkaan 21

22 Hallintokulut ja koontilomake HANKKEEN BUDJETTI HANKKEEN RAHOITUS EUR Kansallinen osuus ,19 50,00 % EU-osuus ,19 50,00 % Yhteensä ,38 100,00 % HANKKEEN KUSTANNUKSET Suorat kustannukset yhteensä , ,3 1. Henkilöstökustannukset 8 750, Henkilö , Henkilö , Henkilö 3 0, Henkilö 4 0, Henkilö 5 0, Henkilö 6 0, Matkakustannukset 2 500, Kohderyhmää koskevat kustannukset 0, Laitekustannukset , Muut projektikustannukset 4 100, Ostopalvelut 7 583, ,3 Hallintokustannukset 1 035,08 2,50 % EUR KUSTANNUKSET YHTEENSÄ , ,383 22

SOLID-rahastojen haku 2013. Budjetin laatiminen

SOLID-rahastojen haku 2013. Budjetin laatiminen SOLID-rahastojen haku 2013 Budjetin laatiminen Budjetin tarkoitus Budjetti on hakijan näkemys tietyn ajanjakson taloudellisista tarpeista ja resursseista Auttaa hankkeen suunnittelussa Budjetilla annetaan

Lisätiedot

Tulojen ja menojen täsmäytys, menoja ei voi olla enempää kuin tuloja

Tulojen ja menojen täsmäytys, menoja ei voi olla enempää kuin tuloja HANKKEEN RAHOITUS BUDJETTI TOTEUMA Kansallinen osuus 21 219,19 50,00 % 16 416,93 49,16 % EU-osuus 21 219,19 50,00 % 16 975,36 50,84 % YHTEENSÄ 42 438,38 100,00 % 33 392,29 100,00 % HANKKEEN KUSTANNUKSET

Lisätiedot

Tulojen ja menojen täsmäytys, menoja ei voi olla enempää kuin tuloja

Tulojen ja menojen täsmäytys, menoja ei voi olla enempää kuin tuloja HANKKEEN RAHOITUS BUDJETTI TOTEUMA Kansallinen osuus 21 219,19 50,00 % 16 416,93 49,16 % EU-osuus 21 219,19 50,00 % 16 975,36 50,84 % YHTEENSÄ 42 438,38 100,00 % 33 392,29 100,00 % HANKKEEN KUSTANNUKSET

Lisätiedot

SOLID-rahastojen neuvontatilaisuus uusille hankkeille

SOLID-rahastojen neuvontatilaisuus uusille hankkeille SOLID-rahastojen neuvontatilaisuus uusille hankkeille SOLID-RAHASTOT Artsi Alanne Angelika Forsström Elina Sillanpää 7.2.2012 Lähtökohta Hankkeesta on tehty rahoituspäätös Hankkeen budjetti on hyväksytty

Lisätiedot

SOLID-rahastoseminaari 19.5.2015

SOLID-rahastoseminaari 19.5.2015 SOLID-rahastoseminaari 19.5.2015 Ohjelma 12.00 Tilaisuuden avaus Ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri Komission monitorointikäynnin tulokset Artsi Alanne SOLID-hankkeiden loppuraportointi Johanna Malmelin ja Artsi

Lisätiedot

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen.

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen. 13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. Kaikki kustannukset ilmoitetaan

Lisätiedot

SOLID-hankkeiden neuvontatilaisuus

SOLID-hankkeiden neuvontatilaisuus SOLID-hankkeiden neuvontatilaisuus Kristiina Mauriala, Iikka Saunamäki Helsinki, 5.2.2014 Neuvontatilaisuuden sisältö Rahastojen tilannekatsaus Rahoituspäätös ja muutokset Hankkeen hallinnointi Hankeraportointi

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

Projektinhallinta. Kielten POP-hankkeiden koordinaattoritapaaminen 5.5.2010. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Ulla Pehrsson ja Johanna Heimonen

Projektinhallinta. Kielten POP-hankkeiden koordinaattoritapaaminen 5.5.2010. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Ulla Pehrsson ja Johanna Heimonen Projektinhallinta Kielten POP-hankkeiden koordinaattoritapaaminen 5.5.2010 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Ulla Pehrsson ja Johanna Heimonen Mitä, missä, milloin ja vielä miten, paljonko, kenelle,

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k...

Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k... 13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. 13.A. 1 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta

Lisätiedot

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero

Postinumero Yhteyshenkilön puhelinnumero Hakijan taustalomake 1 (6) Hakijan nimi Etelä-Karjalan Kylät ry. Organisaatiotyypin mukainen omarahoitusosuuden laji Yksityinen rahoitus Jakeluosoite Kellomäentie 1 Hakijan yhteyshenkilö Marja Jussila

Lisätiedot

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Kainuun maakunta -kuntayhtymä y ke 17.8.2011 klo 9.00 Oili Paloniemi, EU-koordinaattori Heikki Immonen, EU-hankekoordinaattori Mikä flat rate

Lisätiedot

Euroopan pakolaisrahasto Europeiska flyktingfonden European refugee fund HAAPA

Euroopan pakolaisrahasto Europeiska flyktingfonden European refugee fund HAAPA Euroopan pakolaisrahasto Europeiska flyktingfonden European refugee fund HAAPA Haavoittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten kuntiin sijoittamisen edistämishanke Kohderyhmänä haavoittuvat ryhmät Lapset

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Hallinnointikoulutus. EU:n sisäasioiden rahastot ISF, AMIF. Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen

Hallinnointikoulutus. EU:n sisäasioiden rahastot ISF, AMIF. Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot ISF, AMIF Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 22.5.2018 Yleiset velvoitteet laki sisäasioiden rahastoista (903/2014) asetus sisäasioiden rahastoista

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

SOLID -rahastojen neuvontatilaisuus

SOLID -rahastojen neuvontatilaisuus SOLID -rahastojen neuvontatilaisuus Euroopan pakolaisrahasto (ERF) Kotouttamisrahasto (IF) Paluurahasto (RF) Helsinki 7.2.2011 7.2.2012 Neuvontatilaisuuden sisältö Rahastojen tilannekatsaus Rahoituspäätös

Lisätiedot

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot AMIF ja ISF. Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot AMIF ja ISF. Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot AMIF ja ISF Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 7.11.2018 ja 14.11.2018 Tukipäätös valmisteilla Tukipäätös tehty Hanke alkaa Hankkeen toteutus Välimaksatushakemuksien

Lisätiedot

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 1/16 Copyright Tekes Esityksen sisältö Mitä huomioita hakemusvaiheessa Rahoituspäätös ja rahoituksen

Lisätiedot

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Kehittämishanke Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Perustiedot Hankesuunnitelma Kustannus ja rahoitus Tavoitteet Allekirjoitus ja lähetys Hakija N

Lisätiedot

Opas hankkeen toteuttajalle Päivitetty 13.8.2013. Ulkorajarahasto

Opas hankkeen toteuttajalle Päivitetty 13.8.2013. Ulkorajarahasto Opas hankkeen toteuttajalle Päivitetty 13.8.2013 Ulkorajarahasto SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 5 1.1. MÄÄRITELMÄT JA VIITTAUKSET... 5 1.2. YHTEISVASTUUN JA MAAHANMUUTTOVIRTOJEN HALLINNAN YLEISOHJELMA...

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA

EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA Liite 1 1 EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA Seuraavassa taulukossa on eritelty ESR:n ja EAKR:n flat rate mallien ja välilliset kustannukset EURA 2007

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Hallinnollinen koulutus

Hallinnollinen koulutus Hallinnollinen koulutus Sisäasioiden rahastot ISF, AMIF Sonja Lyytikäinen 8.6.2017 Yleiset velvoitteet laki sisäasioiden rahastoista (903/2014) asetus sisäasioiden rahastoista (351/2015) EU:n yleisasetus

Lisätiedot

Euroopan pakolaisrahasto. Hakuilmoitus ja hakuohjeet 2013 Opas rahoitusta hakeville tahoille

Euroopan pakolaisrahasto. Hakuilmoitus ja hakuohjeet 2013 Opas rahoitusta hakeville tahoille Euroopan pakolaisrahasto Hakuilmoitus ja hakuohjeet 2013 Opas rahoitusta hakeville tahoille 2 SISÄLLYSLUETTELO HAKUILMOITUS... 3 1. Yhteisvastuun ja maahanmuuttovirtojen hallinnan puiteohjelma... 3 1.1.

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Tukikelpoisia, hyväksyttävät kustannukset ovat: Rakennerahasto-ohjelman mukaisia Hyväksytyn rahoituspäätöksen

Lisätiedot

Maksatuspäätöksen päiväys syötettävä Maksatuspäätöksen järjestysnumero 1/1. Tunniste Maksatushakemuksen järjestysnumero 1/1 Maksatuskausi

Maksatuspäätöksen päiväys syötettävä Maksatuspäätöksen järjestysnumero 1/1. Tunniste Maksatushakemuksen järjestysnumero 1/1 Maksatuskausi EAKR-maksatuspäätösmalli 28 3 2008 MAKSATUSPÄÄTÖS Euroopan aluekehitysrahaston osittain rahoittamat projektit Ohjelmakausi 2007 2013 [Tiedot tulevat järjestelmästä, pl. päiväys] Maksatuspäätöksen päiväys

Lisätiedot

Turvakotipalvelut, talousasiat

Turvakotipalvelut, talousasiat Turvakotipalvelut, talousasiat Alustavia linjauksia 20.3.2015 20.3.2015 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Yleistä Turvakotipalvelujen tuottajille vuosittain maksettavan korvauksen kokonaismäärä valtion

Lisätiedot

MAKSATUSHAKEMUS AIKO-rahoitus

MAKSATUSHAKEMUS AIKO-rahoitus 1 (5) TIEDOT AVUSTUKSEN SAAJASTA Avustuksen saaja Puutteellisesti täytettyä maksatushakemusta ei käsitellä Osoite Yhteyshenkilö Puhelin/email TIEDOT HANKKEESTA JA RAHOITUSPÄÄTÖKSESTÄ Hankkeen nimi Avustuksen

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

SOLID hankkeiden neuvontatilaisuus

SOLID hankkeiden neuvontatilaisuus SOLID hankkeiden neuvontatilaisuus Iikka Saunamäki Artsi Alanne Helsinki 2.9.2013 4.9.2013 Neuvontatilaisuuden sisältö Rahastojen tilannekatsaus Rahoituspäätös ja muutokset Hankkeen hallinnointi Hankeraportointi

Lisätiedot

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 Flat rate rahoitteisten hankkeiden art. 13 mukainen menojen varmentaminen Kuopio 31.8., Oulu 13.9., Seinäjoki 20.9., Helsinki 27.9.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00 Talousarvio 2019 Huom. versio B 24.8.2018 Varsinainen toiminta Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0,00 6 000,00 Muut tulot 0,00 0,00 6

Lisätiedot

Hankkeiden loppuraportointi

Hankkeiden loppuraportointi 15.11.2012 Hankkeiden loppuraportointi Sisältöraportointi Yleistä loppuraportoinnista Loppuraportin kautta vastuuviranomainen ja komissio saavat tiedot hankkeen toteutuksesta Raportointi on edellytys EU-rahoituksen

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

Opas hankkeen toteuttajalle Päivitetty 12.7.2013

Opas hankkeen toteuttajalle Päivitetty 12.7.2013 SOLID-rahastot Opas hankkeen toteuttajalle Päivitetty 12.7.2013 Euroopan pakolaisrahasto Kotouttamisrahasto Paluurahasto SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 4 1.1. MÄÄRITELMÄT JA VIITTAUKSET... 4 1.2. YHTEISVASTUUN

Lisätiedot

Ulkorajarahasto (EBF)

Ulkorajarahasto (EBF) Ulkorajarahasto (EBF) Hakuilmoitus (kiinnostuksenilmaisupyyntö) ja ohjeet hakemuksen täyttämiseksi v. 2013 vuosiohjelmasta rahoitettavia hankkeita varten Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 4 1.1. Yhteisvastuun

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Raija Wessman 2.2.2015 1 Yksinkertaistetut kustannusmallit Käytetään ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Kirjanpitokysymykset Valtionapukoulutus 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Erillinen projekti- / hankekirjanpito Projektin / hankkeen kirjanpito on eriytettävä avustuksensaajan kirjanpidosta riittävän

Lisätiedot

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot

Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot Hallinnointikoulutus EU:n sisäasioiden rahastot 21.5.2019 Tukipäätös valmisteilla Tukipäätös tehty Hanke alkaa Hankkeen toteutus Välimaksatushakemuksien raportointi Talous- ja toiminnallisia tarkastuksia

Lisätiedot

MAL-verkosto, katsaus

MAL-verkosto, katsaus MAL-verkosto, katsaus 14.2.2012 Maksatuksen hakeminen ajalta 1.7.-31.12.2011 Haettava summa ajanjaksolta yhteensä 128 293 euroa. Kustannukset koko vuonna yhteensä 216 035 euroa, mikä on n. 60 000 euroa

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15. Pöytäkirja. 1. Kokouksen avaus

Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15. Pöytäkirja. 1. Kokouksen avaus Ohjausryhmän kokous nr. 2/10 Maakuntaliitto/ Mikkeli 5.5.2011 klo 13-15 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus 1.1 Kokouksen puheenjohtajana toimi Markku Kankkunen 1.2 Läsnäolijat: Markku Kankkunen, Eveliina Pekkanen,

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta

Lisätiedot

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa.

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa. MAKSATUKSET EU-HANKKEISSA (maaseuturahasto) Tuen maksaminen Eu-hankkeissa Kehittämis- tai investointihanke tulee toteuttaa rahoittajan päätöksessä hyväksytyn hankesuunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman

Lisätiedot

Paluurahasto. Uusintahaku 2013 Hakuilmoitus ja hakuohjeet Opas rahoitusta hakeville tahoille

Paluurahasto. Uusintahaku 2013 Hakuilmoitus ja hakuohjeet Opas rahoitusta hakeville tahoille Paluurahasto Uusintahaku 2013 Hakuilmoitus ja hakuohjeet Opas rahoitusta hakeville tahoille 2 SISÄLLYSLUETTELO HAKUILMOITUS... 3 1. Yhteisvastuun ja maahanmuuttovirtojen hallinnan puiteohjelma... 3 1.1.

Lisätiedot

Hankekoulutus. Interreg IV A Pohjoinen Kemi 13.10.2010 TALOUSHALLINTO. Marja-Leena Miettinen

Hankekoulutus. Interreg IV A Pohjoinen Kemi 13.10.2010 TALOUSHALLINTO. Marja-Leena Miettinen Hankekoulutus Interreg IV A Pohjoinen Kemi 13.10.2010 TALOUSHALLINTO Marja-Leena Miettinen Kansallinen tarkastaja Suomalaiset toimijat anovat TEM:ltä ( Työ-ja elinkeinoministeriö) sertifikaatin kansalliselle

Lisätiedot

Suomen kansallinen tarkastus ja maksatusten hakeminen

Suomen kansallinen tarkastus ja maksatusten hakeminen Suomen kansallinen tarkastus ja maksatusten hakeminen Haaparanta 15.9.2011 2.12.2010 Anna-Mari Auniola, Lapin liitto Ensimmäisen tason valvonta Suomessa Suomessa valvonnan järjestämiseen on valittu hajautettu

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Esityksen sisältö Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Maksatushakemus. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Viranomaisen merkintöjä. 1 Käsittelevä viranomainen

Maksatushakemus. Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Viranomaisen merkintöjä. 1 Käsittelevä viranomainen 1 (3) Maksatushakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen merkintöjä Saapumispäivämäärä Käsittelijä Hankekoodi Tila Keskeneräinen Diaarinumero EURA 2014/3384/09

Lisätiedot

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

Mikä on projekti? J Ä R J E S T Ö H A U T O M O. Matti Forsberg järjestökonsultti Järjestöhautomo Matti Forsberg

Mikä on projekti? J Ä R J E S T Ö H A U T O M O. Matti Forsberg järjestökonsultti Järjestöhautomo Matti Forsberg Mikä on projekti? järjestökonsultti Järjestöhautomo Hanke eli projekti aikataulutettu tietyillä panoksilla kestäviin tuloksiin pyrkivä tehtäväkokonaisuus sillä on oma projektiorganisaatio omat, juuri kyseistä

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

SLL TALOUSARVIO 2016. Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2016

SLL TALOUSARVIO 2016. Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle. EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta TA 2016 SLL TALOUSARVIO 2016 Esitys 13.-15.11.2015 järjestettävälle liittokokoukselle EDUNVALVONTA Valtakunnallinen edunvalvonta 3070 Muut tuotot 5 000,00 YHTEENSÄ 5 000,00 4004 Matkakulut 1 800,00 4005 Kilometrikorvaukset

Lisätiedot

Hallinnollinen koulutus

Hallinnollinen koulutus Hallinnollinen koulutus Sisäasioiden rahastot AMIF Sonja Lyytikäinen Helsinki 27.1.2016 Yleiset velvoitteet laki sisäasioiden rahastoista asetus sisäasioiden rahastoista EU:n yleisasetus (horisontaaliasetus)

Lisätiedot

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 SIEVIN KYLÄT 200 HANKE Päivämäärä to 0.5.2007 Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 Aika: 9.00-2.00 Paikka: Kortesjärven säästöpankki Sievin konttori alakerran kokoushuone Kokouksen tyyppi Sievin kylät 200

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki ETELÄ-KARJALA ITÄ-UUSIMAA KANTA-HÄME KYMENLAAKSO PÄIJÄT-HÄME UUSIMAA VARSINAIS-SUOMI TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki Ohjeita jatkotyöskentelyyn 1 Varsinainen hakuaika

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

HEI ICI HANKKEEN BUDJETOINTI

HEI ICI HANKKEEN BUDJETOINTI HEI ICI HANKKEEN BUDJETOINTI Budjetti laaditaan hankkeen koko toteutusajalle (1-3 vuotta) Ainoastaan hankkeen toteutusajalla syntyneet kustannukset ovat kelpoisia. Hankkeen valmistelusta aiheutuneita kuluja

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.1.-20.1.2011, Helsinki Vinkkejä jatkotyöskentelyyn Petri Veijalainen VARSINAINEN HAKUAIKA Varsinainen hakuaika päättyy 16.2.2011 klo 15 Hakemus laadittu internetissä

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus Maaseutuohjelma 2014 2020 Uusimaa Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Kustannukset, kustannusmallit ja kustannusten tukikelpoisuus Juha Mäkinen Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Esityksessä mm. Kilpailutus /

Lisätiedot

FLAT RATE koulutus maksajille syksy 2011. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

FLAT RATE koulutus maksajille syksy 2011. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA FLAT RATE koulutus maksajille syksy 2011 Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Ns. yksinkertaistetut kustannusmallit Perustuvat EAKR- ja ESR-asetuksen samansisältöisiin muutoksiin, joilla tavoitellaan

Lisätiedot

Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot. Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja

Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot. Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 7.2.2018 ja 12.2.2018 Raportointijaksot Vakioidut raportointijaksot: Kustannukset jaksolta 1.1.-30.6.N 1.7.-31.12.N

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

LUONNOS. Palveluntuottaja 1 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 2 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 3 XXXXXXXXXXXXXXXXX

LUONNOS. Palveluntuottaja 1 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 2 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 3 XXXXXXXXXXXXXXXXX joulukuu 2017 1 (6) ALLIANSSIN KAUPALLISET EHDOT Lomaketta käytetään tilaajan ja palveluntuottajien välisten maksujen, bonusten ja sanktioiden määrittämiseen. RAKENNUSHANKE SOPIMUSOSAPUOLET 1 YLEISKUVAUS

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Korvattavat kustannukset versio Vison Oy

Kasvupalvelut. Korvattavat kustannukset versio Vison Oy Kasvupalvelut..08 versio 0.9 Vison Oy (6). Henkilöstökustannukset Palkkakustannukset sivukuluineen Palkka Korvattavia kustannuksia suoriteperusteen (tehtyjen tuntien) mukaisesti. Todennettava työajan

Lisätiedot

xxxx [kohta poistetaan jos ei relevantti]

xxxx [kohta poistetaan jos ei relevantti] SISÄASIAINMINISTERIÖ Euroopan pakolaisrahasto xx.12.201x SmDno/201x/xxxx EUROOPAN PAKOLAISRAHASTO - VUOSIOHJELMA 201x RAHOITUSPÄÄTÖS Rahoituksen myöntäminen Euroopan pakolaisrahastosta Toteuttajan nimi

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö Päätös 1 (8) Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö SMDno/XXXX/XXXX Paluurahasto

Sisäasiainministeriö Päätös 1 (8) Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö SMDno/XXXX/XXXX Paluurahasto Sisäasiainministeriö Päätös 1 (8) Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö SMDno/XXXX/XXXX Paluurahasto XX.XX.XXXX PALUURAHASTO - VUOSIOHJELMA XXXX RAHOITUSPÄÄTÖS Rahoituksen myöntäminen paluurahastosta

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisen tutkimuksen rahoitus 5.5.2017 DM 1821297 v.1 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin

Lisätiedot

Johtoryhmän kokous 19.5.2009 klo 9 11 / Mikkeli / Kaupungintalo

Johtoryhmän kokous 19.5.2009 klo 9 11 / Mikkeli / Kaupungintalo UUSI PARADIGMA MUN JUTTU! Johtoryhmän kokous 19.5.2009 klo 9 11 / Mikkeli / Kaupungintalo Muistio 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 9.00 ja toivotti osallistujat tervetulleiksi kera kahvin. - puheenjohtajana

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 5.5.2017 DM 1817791 v.2 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720

Lisätiedot

Tietovisa hankkeen taloushallinnosta

Tietovisa hankkeen taloushallinnosta Tietovisa hankkeen taloushallinnosta. Seuraavat diat sisältävät kysymyksiä hankkeen kirjanpidosta, vaihtokurssista ja hankekustannusten tukikelpoisuudesta Hyödynnä kokemustasi tai mututuntumaa valitessasi

Lisätiedot

LAPE-ohjausryhmä

LAPE-ohjausryhmä LAPE-ohjausryhmä 10.10.2017 talousassistentti Elina Järvenpää Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kuntien omarahoitusosuus - Kun kuntien omarahoitusosuus lasketaan 0,40 / asukas, yhteissummaksi

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hanke liittyy AIKO-toimenpiteeseen Ennakoitu rakennemuutos Pääkaupunkiseudun kasvusopimus (Smart and Clean) Suomen kasvukäytävä Pohjoinen kasvuvyöhyke

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Taloustilastoinnin perusteista

Taloustilastoinnin perusteista Taloustilastoinnin perusteista Markku Laitinen Korkeakoulukirjastojen talousseminaari 28.11.2012 Taloustilastot päätöksenteon tukena Kirjaston osakkaat johtajat, päättäjät, rahoittajat tarvitsevat tietoa

Lisätiedot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot OYY Luottamuksellinen 13.9.2012 Sivu 1 Edustajistolle hyväksyttäväksi JÄSENALVELUT Opiskelijakorttitulot AA # 2 500 2 250 2 500 2 500 Opiskelijakorteista saatavat tulot. Muut tulot # 16 125 14 851 1 600

Lisätiedot

Tuen hakeminen sähköisessä EUSA-järjestelmässä

Tuen hakeminen sähköisessä EUSA-järjestelmässä Tuen hakeminen sähköisessä EUSA-järjestelmässä 1 Sisällys 1. Yleistä järjestelmästä... 3 1.1 Katso-tunnistus... 3 1.2 Kieliversiot... 4 1.3 Järjestelmän käytön tekniset vaatimukset... 4 1.4 Tietoturva...

Lisätiedot

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät käytännöt Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro hankkeen käynnistäminen FiDiPro hankkeissa noudatetaan kaikilta osin Tekesin normaaleita julkisen tutkimuksen

Lisätiedot