AKKULTURAATIO PALUUMUUTTAJIEN KOKEMANA -TAPAUSTUTKIMUS INKERINSUOMALAISTEN PALUUMUUTTAJIEN SOPEUTUMISESTA

AKKULTURAATIO PALUUMUUTTAJIEN KOKEMANA -TAPAUSTUTKIMUS INKERINSUOMALAISTEN PALUUMUUTTAJIEN SOPEUTUMISESTA Virve Perttula Päättötyö Syksy 1999 Diakonia-ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö

JÄRVENPÄÄN DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU SOSIAALI, TERVEYS- JA KASVATUSALAN TUTKINTO TIIVISTELMÄ Perttula, Virvetuulia 35 sivua, liitteitä 2 Marraskuu 1999 Akkulturaatio paluumuuttajien kokemana -tapaustutkimus inkerinsuomalaisten paluumuuttajien sopeutumisesta Presidentti Koiviston kuuluisista sanoista sanoista vuonna 1990 käynnistyi inkerinsuomalaisten paluumuutto Suomeen. Keravalle paluumuuttajia on muuttanut vuodesta 1992 lähtien noin 120. Päättötyössäni selvitän, kuinka inkeriläiset paluumuuttajat ovat sopeutuneet Keravalle ja millaisia sosiaalisia verkostoja heille on muodostunut. Liitän päättötyöhön myös valokuvia inkerinsuomalaisen elämästä ja niiden avulla kuvaan haastateltujen taustoja ja elinympäristön muutoksia. Päättötyötäni varten olen haastatellut 11 eri ikäistä paluumuuttajaa sekä viranomaistahoa. Selvitän inkerinsuomalaisista käytettyjen termien eroja sekä Inkerinmaan taustaa. Käsittelen sitä mikä sai heidät tekemään sen viimeisen muuttopäätöksen Suomeen tulosta. Suurimmat syyt Suomeen muutolle oli halu päästä takaisin maahan, jonne tuntee kuuluvansa sekä toiveet paremmasta elinympäristöstä sekä itselleen että lapsilleen. John W: Berryn akkulturaatioteoriaa käytän päättötyöni taustateoriana. Sillä tarkoitetaan ihmisen identiteetissä, arvoissa, käyttäytymisessä sekä asenteissa tapahtuvia muutoksia, jotka johtuvat kulttuurien kohtaamisesta ja kulttuurin muutoksesta. Keskeiset muodot akkulturaatiopsykologiassa ovat integraatio, assimilaatio, separaatio sekä marginalisaatio. Keskeisin osa päättötyöttäni on tuoda esille asiat, jotka ovat olleet sopeutumisprosessissa oleellisia. Jaoin haastateltavat kolmeen eri ryhmään iän perusteella. Lasten kohdalla vaikeuksia toivat koulunkäynti ja ystävien saanti, muuten he olivat erittäin tasapainoisia lapsia. Aikuiset kokivat hankalaksi työhön liittyvät asiat, kielen oppimisen sekä palvelujärjestelmän sisäistämisen. Eläkeikäisillä oli asiat aika hyvin, suurin ongelma on ollut oppia kaikki käytännön asiat ja paperikoukerot.viranomaisten näkökulmasta paluumuuttajat ovat sopeutuneet Keravalle aika hyvin. Verkostojen muotoutuminen vaatii aikansa, eikä varsinkaan suomalaisiin tutustuminen ole helppoa. Suhteet toisiin paluumuuttajiin koettiin myös aika vähäisinä. Tulevaisuudessa on vielä paljon työtä tehtävänä paluumuuttajien vastaanotossa sekä viranomaispuolella että muuttajien itsensä kesken. Päättötyöni osoittaa inkerinsuomalaisten tilanteen Keravalla aika hyvin, mutta laajempaa tutkimusta varten tulisi tutkia inkeriläisten sopeutumista koko maassa. Asiasanat: inkeriläinen, sopeutuminen, akkulturaatio Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu / Järvenpään yksikön kirjasto

ABSTRACT THE DIACONIA POLYTECHNIC/ JÄRVENPÄÄ TRAINING UNIT PERTTULA, VIRVETUULIA NOVEMBER 1999 35 PAGES, 2 APPENDICES INTEGRATION OF INGRIAN REMIGRANTS IN KERAVA In my study I try to find out how Ingrians have adjusted in Kerava and what kind of social networks they have. Since the year 1992 about 120 Ingrians have moved to Kerava. Enclosed to my study are a few photographs illustrating Ingrians` lives before moving to Finland. I interviewed 11 Ingrians of different ages and one worker in the social office. I wanted to explain reasons why they decided to move to Finland. The biggest reasons were that they wanted to come back to a country where they feel that they belong. They expected also better living surroundings to themselves and to their children. I used John W. Berry s theory of acculturation as the background theory of my study. The theory means changes that happen in human identity, values, behaviour and attitudes.the changes are caused by meeting cultures and changing of cultures. The central principles in psychology of acculturation are assimilation, integration, separation and marginalisation. The central part of my study is to bring out items, that have been essential in integration process. I divide people I interviewed into three groups according to their ages. Children have had difficulties in school and with having friends. Nevertheless children were very happy and balanced young boys and girls. The adults felt difficulties with work, studying Finnish and learning Finnish employment system. Retirement-aged people are content with their lives. The biggest problems have been with practical matters. According to the professional people the Ingrians have integrated very well in Kerava. It takes time to form social networks and it is not easy to find Finnish friends. Relationships to other Ingrians they felt to be quite slight. In the future there is still a lot of work to do with Ingrian remigrants by authorities and by themselves. My study covered the situation of Ingrians in Kerava quite well, but further reseach is needed to investigate their situation in the whole country. Keywords: Ingrians, integration, acculturation Where deposited: The Diaconia Polytechnic / Library of Järvenpää Training Unit

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1.JOHDANTO 1-2 2.TAUSTAA INKERINMAASTA JA SEN ASUKKAISTA 2.1 Inkerinmaa 3-4 2.2 Inkerinsuomalaiset 4-5 2.3 Inkeriläiset 5-6 2.4 Paluumuuttajat 6-7 3. MUUTTOPÄÄTÖS SUOMEEN - UNELMISTA TOTTA 7-9 4. AKKULTURAATIOTEORIA PALUUMUUTTAJIEN SOPEUTUMISPROSESSIN KUVAAJANA 9-12 5. PALUUMUUTTAJIEN SOPEUTUMINEN 5.1 Aineiston ja menetelmän esittely 13-15 5.2 Lapset 15-16 5.3 Aikuisväestö ja työikäiset 17-23 5.4 Eläkeikäiset 23-27 5.5 Paluumuuttajien verkostot 5.5.1 Paluumuuttajien verkostoista yleisesti 27 5.5.2 Suhteet toisiin paluumuuttajiin 28-29 5.5.3 Suhteet lähtömaahan 29-30 5.5.4.Suhteet suomalaisiin 30 5.6 Viranomaisnäkökulma 30-32 6. POHDINTAA 32-35 LÄHTEET LIITTEET

1 1.JOHDANTO Presidentti Koiviston kuuluisista sanoista vuonna 1990 käynnistyi Inkerinsuomalaisten paluumuutto, joka jatkuu edelleen. Vuosien 1990-1998 välisenä aikana Suomeen on tullut arviolta n. 20 000 paluumuuttajaa Venäjältä, Virosta sekä muista Baltian maista Ensimmäisessä muuttoaallossa Suomeen tulleet paluumuuttajat olivat enimmäkseen Suomen kielen taitoisia ja melko hyvän koulutustason omaavia. Osalla laman aikana Suomeen tulleilla paluumuuttajilla on ollut selkeitä vaikeuksia sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Aluksi Suomen hyvä työllisyystilanne mahdollisti sen, että Suomeen tultiin tutustumaan ja työskentelemään joksikin aikaa. Paluumuuton alkuvuosina useilla inkerinsuomalaisilla oli tänne tullessaan sekä asunto että työpaikka tiedossa (Suomen kaupunkiliitto 1992, 1-2.) Lamavuosina oli vaikea saada työtä ja vuokra-asuntopula oli totta. Myös muuttohalukkuus kasvukeskuksiin varsinkin Uudellemaalle on saanut aikaan sen, että Helsingin kaupungin osuus paluumuuttajien vastaanotossa on kasvanut räjähdysmäisesti. Integraatio, sopeutuminen ja kotoutuminen ovat kaikki samansisältöisiä käsitteitä, sisältäen kuitenkin erilaisen vivahteen jokainen. Käsitteet liittyvät paluumuuttajien Suomessa asumiseen hyvin oleellisesti ja sitä kautta myös päättötyöhöni. Kuinka hyvin paluumuuttaja sitten todellisuudessa sopeutuu vieraaseen maahan ja erilaiseen yhteiskuntaan niin, että voi elää täysipainoista elämää muiden suomalaisten kanssa? Kuinka tärkeänä tekijänä sopeutumiseen vaikuttavat erilaiset sosiaaliset verkostot paluumuuttajien elämässä? Näihin kysymyksiin yritän tällä työlläni löytää vastauksen. Päättötyössäni tarkastelen paluumuuttajahaastattelujen ja oman 8 vuoden ulkomaalaistyön kokemuksen pohjalta eri-ikäisten Keravalla asuvien

2 inkerinsuomalaisten sopeutumista Keravalle. Tarkastelen sopeutumista myös sitä kautta, millaisia verkostoja heille on muodostunut normaalissa arkielämässä. Haastatteluista nostan esille kysymyksiä, jotka ovat tuntuneet heistä vaikeilta sekä asioita, jotka ovat tuntuneet sujuvan hyvin. Omien tapojen, kulttuurin ja erityisesti kielen säilyttäminen on tärkeää paluumuuttajien identiteetin kannalta tilanteessa, jossa jo moni muu asia on muuttunut. Onnistuneen elämän rakentaminen riippuu paljolti muuttajan kyvystä sopeutua uuteen maahan. Suurempina kokonaisuuksina Keravalle on muuttanut vuodesta 1992 noin 120 paluumuuttajaa Venäjältä ja muista Baltian maista. Ennen vuotta 1992 Keravalle on muuttanut vain yksittäisiä paluumuuttajia. Itse heitä vastaanottaessani pohdin sellaisia kysymyksiä, kuin onko täällä Suomessa todella kaikki paljon paremmin ja onko juuri suomalaisuuden tunne se tekijä, joka antaa sysäyksen paluumuutolle. Itselläni on taustalla jonkinlainen tieto siitä, kuinka huonot elinolot useimmilla paluumuuttajilla oli ennen Suomeen tuloa. Paluumuuton taustalla on useita muitakin syitä, joita yritän haastatteluiden kautta löytää. Koska paluumuuttajien muistot liittyvät sopeutumisprosessin käsittelyyn, tuon heidän muistojaan esille valokuvien muodossa sekä entisestä elinympäristöstä että nykyisestä. Valokuvien avulla haluan avata paluumuuttajien taustoja, historiaa ja elinympäristön muutoksia ja kokoan valokuvista päättötyöni liitteeksi pienimuotoisen valokuvakansion.

3 2. TAUSTAA INKERINMAASTA JA SEN ASUKKAISTA 2.1 Inkerinmaa Koska päättötyöni käsittelee inkerinsuomalaisia paluumuuttajia sekä haastattelujen että valokuvien kautta, pidän tärkeänä selvittää hieman taustaa Inkerinmaasta ja sen asukkaista. Varsinkin vanhempien paluumuuttajien haastatteluissa tulee esille entinen kotimaa ja muistot sieltä sekä kuvaukset olosuhteista, joissa he ovat joutuneet vuosien varrella elämään. Inkerinmaalla asuvista käytetään useita eri nimiä, jotka ovat merkitykseltään hyvinkin erilaisia. Tästä syystä selvitän myös eri nimitysten taustat, jotta lukija saisi käsityksen Inkerinmaalla asuvien etnisistä taustoista ja kulttuurien eroista. Inkerinmaan nimen alkuperän arvellaan liittyvän Laatokasta laskevan Nevan sivujoen, Inkerenjoen nimeen. Vuosisatojen kuluessa Inkerinmaa on vakiintunut tarkoittamaan Pietarin kaupungin välittömään ympäristöön sijoittuvaa aluetta, jonka rajana lännessä pidetään Narvajokea, idässä Laatokkaa ja Lavajokea. Pohjoisessa alue ulottuu Suomenlahdelle ja Rajajoelle sekä vuonna 1920 solmitun Tarton rauhan rajaan saakka. Etelässä Inkerinmaa rajoittuu Ruotsi- Suomen ja Venäjän vuonna 1617 Stolbovan sopimaan rajalinjaan (Takalo, Juote 1995,7.) Keskeisenä lähtökohtana pidetään Inkerinmaan määrittelyssä sitä, että alueella on asunut suomensukuista väestöä. 1900-luvun alussa Inkerinmaalla eli runsaat 120 000 syntyperältään suomalaista. Stalinin vainot karkoituksineen ja toiseen maailmansotaan liittyneet väestönsiirrot hajaannuttivat kuitenkin Inkerinmaan suomalaista syntyperää olevan väestön. Alueen vanhoissa suomalaiskylissä ei ole enää 1940-luvun jälkeen ollut yhtenäistä suomalaisasutusta vaikka Inkerinmaalla asuukin vielä arviolta 15 000-20 000 suomalaista (Takalo, Juote 1995,7-10.)

4 2.2 Inkerinsuomalaiset Inkerinsuomalaisuuden historiasta löytyy useita eri käsitteitä, joilla inkerinmaan asukkaiden taustaa voi avata. Suomessa käsitteen inkerinsuomalaiset kuulee yleensä tiedotusvälineissä sekä viranomaiskielessä, kun tarkoitetaan entisen Neuvostoliiton alueella asuvaa, mutta syntyperältään suomalaista väestöä. Varsinainen muuttoliike käynnistyi Inkeriin vuoden 1617 jälkeen, kun alue liittyi Ruotsin hallintoon Stolbovan rauhansopimuksella. Ruotsalaisten uskonnollisen käännytystyön takia osa inkerinsuomalaisista asukkaista pakeni itään ja heidän tilalleen muutti Suomesta luterilaisia uudisasukkaita Savosta ja Kannaksen alueelta. Nykyiset inkerinsuomalaiset ovat juuri näitä 1600-luvulta lähtien Inkerin maaseudulle muuttaneiden talonpoikien jälkeläisiä. Vaikka 1700-luvulla Inkeri siirtyi Ruotsilta jälleen Venäjän hallintaan, suomalaisten muuttovirta jatkui Venäjälle vilkkaana. Pietarinsuomalaisiksi kutsuttiin henkilöitä, jotka työskentelivät kaupungissa lähinnä käsityöläisammateissa ja palvelusväkenä (Takalo, Juote 1995,10.) Vilkas muuttoliike Suomesta Venäjälle jatkuikin aina 1900-luvun alkuun saakka, mutta Neuvostoliiton synnyn jälkeen lähes 50 000 inkeriläistä karkotettiin 20-ja 30-luvuilla Neuvostoliiton eri puolille. Suomenkielinen opetus kiellettiin, suomenkieliset sanomalehdet lakkautettiin ja luterilaisen seurakunnan toiminta ja julkinen uskonnollinen elämä lopetettiin. Toisen maailmansodan aikana siirrettiin yli 60 000 inkeriläistä Suomeen Saksan sotatoimien ja maamme työvoimapulan vuoksi. Rauhan tultua suurin osa heistä palautettiin takaisin Neuvostoliittoon eikä suinkaan takaisin kotikyliinsä vaan heidät karkotettiin eri puolille Neuvostoliittoa (Takalo 1994, 3.) Suomesta Venäjälle lähteneitä ryhmiä on useita muitakin, kuten siperiansuomalaiset, jotka olivat pääosin karkoitusvankeja, joita siirrettiin

5 Siperiaan 1800-luvulla. Lamakausi ja pula-aika sai liikkeelle laittomat muuttajat, jotka haaveilivat paremmasta tulevaisuudesta ja halusivat osallistua uuden yhteiskunnan rakentamiseen. Myös amerikan- ja kanadansuomalaisia muutti takaisin Neuvostoliittoon, lähinnä Karjalaan (Takalo, Juote 1995,11.) Inkerinsuomalaiset ovat siis vain yksi osa entisen Neuvostoliiton kansalaisista, joiden katsotaan olevan syntyperänsä mukaan kansallisuudeltaan suomalaisia. Suomalaisryhmien rajat ovat viime vuosikymmeninä hämärtyneet johtuen erilaisista muuttoliikkeistä Venäjälle ja Neuvostoliittoon. Nykyään entisen Neuvostoliiton alueen n. 100 000 suomalaista syntyperää olevasta on noin 90% inkerinsuomalaisia. Muuttajien itsensä on ollut vaikeaa opetella käyttämään itsestään inkerinsuomalainen nimitystä, koska on aina tottunut puhumaan itsestään suomalaisena. Aikaisemmassa kotimaassaan varsinkin on tuntenut olevansa suomalainen isolla s:llä, koska passissa on niin lukenut ja sillä nimellä venäläisetkin ovat aina heitä kutsuneet. 2.3 Inkeriläiset Usein varsinkin tiedotusvälineissä näkee käytettävän nimitystä inkeriläinen ja sillä tarkoitetaan inkerinsuomalaista. Itse inkerinsuomalaiset eivät käytä tätä termiä itsestään. Inkeriläisellä tarkoitetaan kaikkia Inkerinmaan suomalais-ugrilaisia väestöryhmiä eli inkerinsuomalaisten lisäksi ortodoksisia inkeroisia eli inkerikkoja ja vatjalaisia, jotka eivät ole koskaan asuneet Suomen alueella. Inkeroiset ja vatjalaiset ovat melkein sulautuneet venäläiseen kulttuuriin eikä heitä ole enää jäljellä kuin pari tuhatta (Takalo, Juote 1995,12.)

6 2.4 Paluumuuttajat Paluumuuttajat: ovat vuodesta 1990 lähtien entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen tulleita maahanmuuttajia, joille myönnetään oleskeluluvat suomalaisen syntyperän perusteella. Jokaisella Suomeen muuttoa haluavalla inkerinsuomalaisella tai muulla entisen Neuvostoliiton suomalaisella on siis mahdollisuus saada sisäasiainministeriön ohjeiden mukaan oleskelulupa Suomeen. Hakemus oleskeluluvasta tehdään lähtömaassa ja oleskelulupa merkitään hakijan passiin. Hakijan täytyy pystyä todistamaan olevansa entinen Suomen kansalainen tai hänen lapsensa taikka muuten syntyperältään suomalainen (Takalo, Juote 1995,13-14). Paluumuuttajat voivat käytännössä valita kunnan tai kaupungin, jonne haluavat asumaan. Tätä vapautta on jouduttu kiristämään, koska vuosina 1990-1995 maahantulleista n. 14 000 Venäjän tai Viron suomalaisesta suuri osa jäi asumaan pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudun asuntopulan konkreettisuus on aiheuttanut sen, että asuntohakemus täytyy täyttää jo lähtömaassa ja paluumuuttajalla on oltava asunto tai paikka, jossa voi asua jo ennen kuin muuttaa Suomeen. Paluumuuttajien asuinpaikkaan on vaikuttanut myös se, missä he ovat mahdollisesti asuneet Suomessa 1940-luvulla. Varsinkin Rauman seudulle on palannut suuri ryhmä paluumuuttajia, jotka ovat asuneet siellä jo vuodesta 1944, mutta sotien jälkeen palautettiin takaisin Neuvostoliittoon(Takalo, Juote 1995, 14). Inkerinsuomalaiset ovat aina olleet entisen Neuvostoliiton alueen suurin suomalaista syntyperää oleva väestöryhmä. Tässä tutkimuksessa esiintyvät haastatellut ovat inkerinsuomalaisia ja käytän termejä paluumuuttaja ja inkerinsuomalainen tarkoittaen kuitenkin samaa.

7 3. MUUTTOPÄÄTÖS SUOMEEN - UNELMISTA TOTTA Keravalaisilla paluumuuttajilla oli hyvin monenlaisia syitä Suomeen tulolle. Varsinkin vanhemmilla oli taustalla aika voimakas suomalaisuuden tunne, mutta se ei vielä saanut tekemään viimeistä päätöstä tänne muutosta. Syynä oli muun muassa lapsenlapsen elämäntilanne ja opiskelut, sekä tieto siitä, että Suomessa vanhustenhuolto toimii hyvin. Pirjo Takalon (1994) tekemän selvityksen mukaan paluumuuttajien käsitykset ja ennakko-odotukset siitä, millaista Suomessa tulisi olemaan olivat hyvin epämääräisiä ja yksilöimättömiä. Arviot Suomesta olivat hyvin positiivisia. Takalo toteaa myös, että muuttopäätös perustui usein erilaisten mielikuvien ja toiveiden varaan. Meillä ei ollu ajatustakaan tulla Suomeen, ei meil oo mitenkään ajateltu sitä juttua, mutta sitte ko Irina pääsi tänne opiskelemaan... (Elza 87 vuotta) Toisella eläkeikäisellä inkerinsuomalaisella huonot asunto-olot auttoivat päätöksenteossa. Kun asunnossa on aina kosteaa ja hometta, niin se aiheutti jatkuvia muutoksia terveydentilaan. Asunnot olivat yleensä vanhoja, huonokuntoisia sekä talvella erittäin kylmiä (Valokuvakansio, 4). Mitä enemmän ikää tuli, sitä vaikeammaksi asuminen muuttui, eikä jatkuvaan lääkärissäkäyntiin ollut mahdollisuutta rahallisestikaan. Ko mä nyt olen koko mun elämäni ajan ajatellut, että sinne pitäis päästä takaisin, ko mä nyt olen sota-aikana asunut täällä ja kaikki, sitten tuli semmoinen, että jos siellä (Suomessa) olisi vähän parempi olo, missä mä nyt asuin, en mä, voip olla, en mä olis tullut vaik olikin vaikeata sen tähden, että mul oli niin heikko se asunto.

8 Semmonen kylmä ja märkä ja homeinen, kaik puol keittiötä ol homeessa, kaik terveys ol siel kadotettu. (Liza 68 vuotta) Nuorilla perheillä päätös Suomeen muutosta tapahtui pitkän miettimisen jälkeen. Molemmilla perheillä asui sukulaisia täällä, mikä osaltaan auttoi päätöksenteossa. Toisen perheen asunto oli tuhoutunut tulipalossa, eikä kunnollista asuntoa löytynyt tilalle, joten siinä vaiheessa Suomeen muutto tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Perhe itse kuvaili tulipalon jälkiselvittelyjä niin, että heidän oli pakko lähteä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut saanut (Valokuvakansio, 14). No, kyllä meillä jonkinlainen haju oli Suomesta, oltiin oltu suomalaisten kanssa tekemisissä, loppuun asti oli sellainen tunne, että onnistuuko se, tulipalo oli se viimeinen juttu. (Heiki 35 vuotta) Molemmissa lapsiperheissä toinen puolisoista ei ole inkerinsuomalainen, jolloin muuttopäätöksen tekeminen ei ollut myöskään helppoa. Puolison täytyy olla valmis jättämään kotimaansa taakseen niin, ettei tiedä milloin ja miten usein siellä pystyy käymään ja sukulaisiaan tapaamaan (Valokuvakansio,12). Se on kova koettelemus henkilön identiteetille, vaikka läheisimmät kuten lapset ja aviopuoliso muuttavatkin mukana (Valokuvakansio, 10-11). Juuri tästä syystä perheiden sopeutumisprosessit voivat olla perheiden sisälläkin hyvin erilaisia ja saattavat aiheuttaa vakaviakin kriisejä. Me luultiin, että paperiasiat vähenee kun tullaan tänne ja että heti saadaan töitä, mutta pitikin hakea toimeentulotukea. Kun tultiin tänne ja kaks viikkoa oltiin asuttu, tuli tosi kauhea olo, ei ollut mitään, teki mieli lähteä heti takaisin, ei tuntenut ketään. Silloin sitä mietti, että lähdetkö takaisin nyt kun olet jo täällä asunut. (Heiki 35 vuotta)

9 Vanhemmilla ihmisillä oli selkeämmin havaittavissa selkeä suomalaisuuden tunne, suomalaisuus on aina ollut mielessä ja vaikuttanut elämässä senkin jälkeen kun täältä karkotettiin takaisin Venäjälle. Haaveet Suomeen muutosta jäivät välillä taka-alalle, kun elämä oli vaikeaa, piti huolehtia perheestä ja lapsista. Presidentti Koivistoa kiiteltiin kovasti siitä, että antoi lupauksen paluumuutosta ja antoi inkerinsuomalaisille mahdollisuuden palata kotiin. No, mulla on koko ajan ollut semmonen hyvä suunnitelma et mä olen ainaski niinku itte suomalainen ja mul on perinne ja kaikki suomalaisia, niinku et kaik vanhemmat ja minun isänisät ja - äidit ja kaik oli niinku Suomen alaisia. Ja sitte kun mä olen yksin niin mä ajattelin, et mun tulee sinne parempi mennä.(liza 68 vuotta) 4. AKKULTURAATIOTEORIA PALUUMUUTTAJIEN SOPEUTUMISPROSESSIN KUVAAJANA Akkulturaatiotutkimus on laaja tutkimusalue, joka on erikoistunut tutkimaan kulttuurien väliseen kontaktin ja sen aiheuttamiin muutoksiin (Liebkind 1994,25).Kun puhutaan psykologisesta akkulturaatiosta, tarkoitetaan ihmisen identiteetissä, arvoissa, käyttäytymisessä ja asenteissa tapahtuvia muutoksia, jotka johtuvat kulttuurien kohtaamisesta ja kulttuurin muutoksesta (Berry 1992, 277). Tällainen tutkimus on tärkeää, koska yhteiskuntaamme tulee koko ajan uusia maahanmuuttajia siirtolaisina, paluumuuttajina sekä pakolaisina. Se ovatko akkulturaation seuraukset positiivisia vai negatiivisia, riippuu paljon siitä miten etnisten ryhmien sosiaaliset rakenteet pysyvät koossa sekä miten ryhmän jäsenet kokevat henkilökohtaisia kriisejä. Miten akkulturaatio sitten toimii, riippuu monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. J.W. Berryn akkulturaatiotutkimukset mm. Cambridgen yliopistossa kuvaavat millaisia erilaisia psykologisia reaktioita maahanmuuttajat voivat kokea

10 sopeutumisprosessinsa aikana. Toinen kulttuureista on aina hallitsevampi, vaikka voisikin ajatella molempien kulttuurien vaikuttavan toisiinsa yhtä paljon. Akkulturaatio ei ole yksiselitteinen prosessi, eikä se etene suoraviivaisesti kohti sulautumista hallitsevaan kulttuuriin, vaan siihen liittyy useita eri vaihtoehtoja. Pääkysymykset tässä akkulturaatioasenteisiin liittyvässä nelikentässä ovat, kumpi on tärkeämpää maahanmuuttajalle; säilyttää oma kulttuurinsa vai säilyttää hyvät suhteet uuden kulttuurin edustajiin ja valtaväestöön. Kuvio 4.1. Onko tärkeää pitää arvossa omaa kulttuuri-identiteettiä ja sen ominaispiirteitä? KYLLÄ EI Suhteet valtakulttuuriin KYLLÄ -tärkeää ylläpitää suhteet valtakulttuuriin EI Voidaanko kysymyksiin vastata jyrkästi kyllä ja ei vastauksilla, on aika epätodennäköistä, vaan vastausten välillä voi ilmetä suuriakin eroja. Vieraantuminen/marginalisoituminen on tyypillistä juuri silloin, kun torjutaan periaatteessa molemmat kulttuurit, ei omaksuta omaakaan kulttuuria. Vieraan kulttuurin edustaja tällöin tavallaan putoaa kahden kulttuurin väliin, ei hyväksy kumpaakaan tai ei tule hyväksytyksi kummassakaan. Assimilaatiossa eli sulautumisessa tapahtuu oman kulttuurin hylkääminen ja uuden valtakulttuurin hyväksyminen sen tilalle (Kuvio 4.1.) Varsinkin nuorten kohdalla tämä on melko yleinen malli, kun yritetään saada hyväksyntää uuden enemmistökulttuurin edustajilta. Tällöin nuoret ovat alttiita syrjäytymiselle ja sopeutumisvaikeuksille. (Berry 1992, 278.)

11 Separaatio eli eristäytyminen tapahtuu silloin, kun vähemmistön jäsenet vetäytyvät kanssakäymisestä valtaväestön edustaman kulttuurin kanssa ja korostavat omaa kulttuuriaan hyvin voimakkaasti. Tällainen asenne saattaa tarjota tilapäistä suojaa, muttei suojaa kaikilta riskeiltä. Jos maahanmuuttajan kyvyt osallistua normaalisti yhteiskunnan toimintoihin ovat vajavaiset, sopeutuminen vaikeutuu. Varsinkin Berryn (1992) tutkimuksessa on väitetty ja myös osittain todistettu, että integraatioasenne takaa parhaan psykologisen lopputuloksen (Berry 1992, 279; Liebkind 1994, 26.) Berry käyttää teoriastaan nimitystä akkulturaatiostressi, jonka syntymiseen vaikuttavat hyvin monet tekijät. Yksi hyvin olennainen tekijä on, millainen asenne vastaanottavalla yhteiskunnalla on maahanmuuttajia kohtaan. On havaittu, että maahanmuuttajien henkinen hyvinvointi on parempi sellaisissa vastaanottavissa maissa, joissa harjoitetaan monikulttuurisuuspolitiikkaa ja jossa suvaitaan erilaisia kulttuureja. Kun taas sellaisissa kulttuureissa, joissa vallitsee sulauttamispolitiikka ja joissa painostetaan kulttuurivähemmistöjä suhtautumaan yhteen ainoaan valtakulttuuriin, maahanmuuttaja kokee enemmän stressiä sopeutumisestaan. Akkulturaatioasenteet voivat myös vaihdella eri elämänalueiden välillä sekä myös ajallisesti. Etnisen vähemmistön jäsen voi pyrkiä taloudelliseen sulautumiseen työelämässä, kielelliseen integraatioon ja aviolliseen eristäytymiseen toisin sanoen välttää ns.seka-avioliittoja. (Berry 1992, 284.) Haastateltujen inkerinsuomalaisten paluumuuttajien kohdalla akkulturaatiokokemusten olemassaolon tutkiminen ei ole kovin yksinkertaista, koska heidän kansallisuustaustansa ovat hyvin erilaisia. Sopeutumiseen vaikuttaa paljon se, mistä eri kulttuureista heidän identiteettinsä koostuu. Jos on aina asunut Venäjällä, on hyvin selvää, että henkilölle on muotoutunut venäläinen identiteetti ja hän on omaksunut venäläisen kulttuurin. Toisaalta, jos vanhempi inkerinsuomalainen on asunut elämänsä aikana useassa eri maassa, on hänellä silti voinut säilyä vanha suomalaisuuden tunne hyvin voimakkaanakin eikä sopeutuminen Suomeen tunnu kovin vaikealta.

12 Nuorten kohdalla sopeutuminen voi olla vaikeampaa ja prosessi kestää kauemmin, koska usein muuttaessaan nuori on joutunut jättämään taakseen maan, jossa on syntynyt, maan jonka on omaksunut kotimaakseen ja jossa on muodostunut oma sosiaalinen verkosto. Keskustelua nuorten integraatiosta on tiedotusvälineissä käyty hyvin paljon viime aikoina, onhan mm. inkerinsuomalaisten paluumuuttajanuorten räjähdysmäisesti lisääntynyt huumeiden ja muiden päihteiden käyttö sekä rikollisuuden lisääntyminen herättänyt yhteiskunnassamme paljon kysymyksiä ja keskustelua. (HS 25.9.98.) Kuka sitten on integroitunut, kuka sulautunut ja kuka syrjäytynyt uuteen kulttuuriin, sitä ei voi selvittää lyhyellä aikavälillä. Suuntaviivoja asialle voi löytää, mutta sopeutumisprosessit kestävät yleensä vuosia kaikilla maahanmuuttajilla. 5.PALUUMUUTTAJIEN SOPEUTUMINEN 5.1 Aineiston ja menetelmän esittely Aineiston päättötyöhöni keräsin haastattelemalla paluumuuttajia heidän kodeissaan Keravalla. Haastateltavat valitsin listaamalla ensin kaikki Keravalla asuvat paluumuuttajat ja erittelin heidät eri ikäluokkiin ja valitsin listalta satunnaisesti eri perheet. Haastatteluja tein yhteensä neljässä eri perheessä yhteensä 11 henkilölle. Perheiden valintaan vaikuttivat mm. se, kuinka kauan he ovat asuneet Suomessa, sillä mielestäni tutkittaessa sopeutumista uuteen kulttuuriin, tulee asua maassa useampia kuukausia tai jopa vuosia ennen kuin sopeutumisprosessia voidaan käydä läpi ja käsitellä. Valintaan vaikutti myös haastateltujen kiinnostus ja halu sitoutua haastatteluihin ja myös valokuvamateriaalin luovuttamiseen. Sen hetkinen terveydentila oli yhtenä seikkana, varsinkin kun oli kyse yli 80-vuotiaistakin henkilöistä. Haastattelut tapahtuivat vuosina 1997 ja 1998. Iältään haastateltavat ovat 7 vuoden ja 88

13 vuoden väliltä. Aineistoon liittyy paljon myös omakohtaisia kokemuksiani sekä useita paluumuuttajien tapaamisia. Työssäni olen ollut paluumuuttajien kanssa tekemisissä vuosina 1992-1999. Kaikki haastatellut ovat asuneet Suomessa yli kolme vuotta, joten periaatteessa heistä täytyisi näkyä, onko minkäänlaista sopeutumista tapahtunut. Haastattelujen tulosten ja tutkimukseni tulosten analysoinnissa ja tulkinnassa käytän tukena myös omaa työkokemustani paluumuuttajien kanssa. Tällä tarkoitan nimenomaan aiheeseen liittyviä havaintoja ja tärkeitä asioita, joita olen havainnut inkerinsuomalaisia paluumuuttajia vastaanottaessani. Päättötyössäni olen käyttänyt kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmiä: havainnointia, haastatteluja sekä osallistuvaa havainnointia. Haastatteluilla oli tarkoitus saada aitoa ja relevanttia tietoa inkerinsuomalaisten sopeutumisesta Suomeen ja niihin vaikuttaneista asioista ja kysymyksistä. Haastattelutilanteessa en käyttänyt ennaltasuunniteltua kysymysrunkoa, vaan kysymykset esittelin avoimina ja vältin johdattelevia kysymyksiä. Käsittelin materiaalia sisällönanalyysin avulla (Grönfors 1985.) Haastattelut nauhoitettiin, jonka jälkeen ne purettiin ja ne hajoitettiin temaattisiin osaalueisiin (esim. sosiaali- ja terveyspalvelut, työtilanne, sosiaaliset verkostot). Tutkimuksen analyysissä olen käyttänyt poistosäännön periaatetta, pyrin poistamaan aineistosta sen materiaalin, mikä on tutkimuksen kannalta epäolennaista. Kvalitatiivisessä tutkimuksessa lukijaa ei saa jättää pelkästään sen varaan, että hän joutuu luottamaan vain lukijan tekemiin päätelmiin ja ajatuksiin. (Mäkelä 1990, 59.) Siksi työssäni olen esitellyt runsaasti myös haastatteluaineistoa ja olen liittänyt katkelmia haastatteluista, jolloin lukijalle annetaan myös mahdollisuus arvioida työn tuloksia. Haastateltavien taustat vaikuttavat jonkin verran siihen, mitkä asiat nousevat esille. Myös haastateltavien ikä vaikuttaa siihen mitkä asiat on koettu tärkeiksi

14 ja mitkä vaikeiksi. Tämän vuoksi ryhmittelin haastattelut kolmeen eri ryhmään iän perusteella: lapset, aikuiset ja eläkeikäiset. Osaan materiaalista liittyy tietysti koko perhe ja silloin käsittelen sitä aikuisten kohdalla. Sopeutumista tarkastellessa ja arvioidessa tulee ottaa esille paluumuuttajien etniset taustat sekä heidän etninen identiteettinsä. Ikä merkitsee tässä suhteessa paljon, sillä voidaan kartoittaa paluumuuttajien juuria ja sitä etnistä taustaa, joka heillä on. Paluumuuttajat ovat taustaltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Iän ja syntyperän mukaan paluumuuttajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka ovat syntyneet vuosisadan alussa. Toisen ryhmän muodostavat henkilöt, jotka ovat syntyneet hajaannuksen aikakaudella inkerinsuomalaisten avioliitoista ja kolmanteen ryhmään kuuluvat hajaannuksen aikakaudella kahden kulttuurin avioliitoista syntyneet.( Takalo, Juote 1995, 79.) On selvää, että oman identiteetin rakennusaineet ovat erilaisia ja lähtevät erilaisista lähtökohdista, jos lapsuudessa on vaikuttanut kaksi kulttuuria kuin se, että on elänyt vain yhden kulttuurin perheessä. Vaikka molemmat vanhemmat olivatkin inkerinsuomalaisia, ovat lapsuutensa sodan aikana eläneet joutuneet peittelemään omaa suomalaisuutta ja inkeriläisyyttään, koska suomalaisuuden korostaminen ja esille tuominen oli entisessä Neuvostoliitossa kiellettyä. Yhtenä ryhmän ottaisin esille ne nuoret, joiden taustalla on enemmän venäläistä tai virolaista identiteettiä kuin suomalaista syntyperää. Näillä nuorilla aikuisilla voi toinen vanhempi olla syntyjään muu kuin inkerinsuomalainen ja toisen vanhemman puoleltakaan ei kaikki ole inkerinsuomalaisia. Tällöin on aika selvää, ettei tunne suomalaisesta perinnöstä ole kovinkaan vahva. Maassamme on tällä hetkellä aika paljon syrjäytyneitä inkerinsuomalaisia nuoria, jotka eivät tunne kuuluvansa minnekään. Samoin nuorilla perheillä, joiden äidinkieli on vain venäjä, sopeutumisprosessi vie paljon enemmän aikaa ja pelkästään kielitaidon osalta saattaa aiheuttaa ongelmia jokapäiväisessä elämässä. (HS 5.10.98.)

15 5.2 Lapset Vaikka haastatteluni keskittyi enimmäkseen aikuisiin paluumuuttajiin, haastattelutilanteessa oli aina koko perhe koolla ja lapset saivat vapaasti sanoa omia mielipiteitään. Haastateltavilla kahdessa perheessä oli lapsia. Lasten iät olivat 8-16 ikävuoden välillä. Koulunkäynti oli päällimmäinen asia lasten puheissa. Molempien perheiden lapsilla oli paljon harrastuksia ja ne tuntuivatkin vievän suurimman osan vapaa-ajasta. (valokuvakansio, 10). Irma, 16-vuotta, kertoi parhaiden ystävien asuvan Pietarissa, koulussa on saanut lähinnä vaan kavereita, muttei sydänystäviä. Alar, 16-vuotias poika, kertoi tanssiharrastuksen tuoneen ystäviä sekä koulussa on kavereita. Mielestäni perheiden lapset olivat aika tasapainoisia nuoria, kävivät koulua ilman mitään suurempia ongelmia. (Valokuvakansio, 9-11). Toki kun kyse on sopeutumisesta, prosessi on vasta aluillaan ja mahdolliset vaikeudet ehkä vasta tulossa. Toisen perheen poika käy parasta aikaa läpi eräänlaista murrosiän identiteettikriisiä, hän haluaisi säilyttää virolaisuutensa, mutta silti olla Suomessa. Perheen vanhemmat taas tuntevat suhteensa virolaiseen kulttuuriin laimenneen ja perheen vanhemmat pelkäävät, että heille tulee vielä ongelmia pojan kanssa tähän asiaan liittyen. Perheiden nuorimmat lapset olivat hekin iloisia, tasapainoisia koululaisia. Heillä oli suhteet suomalaisiin alkaneet jo päivähoidosta ja jatkuivat koulussa, joten sopeutuminen tuntui olevan helpompaa, kuin murrosiän kynnyksellä olevilla nuorilla. Kielitaito oli kaikilla lapsilla hyvä, osalla jopa kiitettävä. Perheissä lapsille puhuttiin heidän alkuperäistä kieltään, toisessa perheessä viroa ja toisessa venäjää. Vanhemmat pitivät tärkeänä asiana, että lapset säilyttävät myös kotikielensä suomen kielen rinnalla. Keskenään puhutaan viroa, lapset ei saa unohtaa sitä, vaikka he eivät osaa enää viroksi kirjottaakaan, mutta puhua osaavat. (Heiki 35 vuotta)

16 Lasten sopeutuminen liittyy monella tavalla myös heidän vanhempiensa sopeutumiseen, joten seuraavassa kappaleessa, jossa käsittelen aikuisten paluumuuttajien sopeutumista, täytyy huomioida myös perheen lapset. 5.3 Aikuisväestö Haastattelin yhteensä seitsemää aikuista inkeriläistä paluumuuttajaa, mutta jaan heidät niin, että neljän henkilön haastattelut käsittelen tässä yhteydessä ja kolme paluumuuttajaa heidän ikänsä vuoksi liitän eläkeikäisiin. Näin saan tutkimukselleni myös vertailua eri sukupolvien välillä, koska haastatellut eroavat ikärakenteeltaan hyvin oleellisesti toisistaan. Haastatellut ovat iältään 34-42- vuotiaita, joista miehiä oli kaksi ja naisia kaksi. Toinen perhe tuli Virosta ja toinen Venäjältä, joten eroavaisuuksia löytyi jo aikaisemmasta elinympäristöstä. Teemoitellessani haastatteluja nousivat varsinkin terveyspalvelut molemmissa perheissä esille useampaan otteeseen haastattelujen aikana. Varsinkin julkisen palvelujärjestelmän oppiminen tuotti vaikeuksia ja sen oppiminen vei aikansa. Perheissä oli koettu lääkäripalvelut laadukkaiksi, mutta sinne pääseminen varsinkin pienten lasten kanssa oli ollut hankalaa. Paikan päällä ilmoittautuminen ei tuntunut järkevältä, koska matkaa terveyskeskukseen oli usein paljon ja ilman omaa autoa yleisillä kulkuneuvoilla liikkuminen oli kallista ja hankalaa sairaan lapsen kanssa. Suomessa lääkäriasiat ovat kummallista, jos tulet kipeäksi lauantaina tai sunnuntaina, Venäjällä menet heti lääkäriin.

17 Suomessa sinä menet ilmoittautumaan ja aina uudestaan ja uudestaan lääkäriin. (Toini 42 vuotta) Mutta kun jos Markilla on maha kipee, niin venäläisen tavan mukaan mä soitan lääkärille ja se lääkäri tulee meille ja katsoo poikaa ja sanoo mikä on... (Eero 39 vuotta) pari kolme kertaa olen saanut hyviä neuvoja, että älä syö sitä, äläkä juo tätä, sen mä tiedän itse, mutta mä en oo lääkäri, eikä mulla siis oo koulutusta ja se mitä mä osaan on ihan tavallista, jos minä olen huolissani, siis se melkein tarkottaa sitä, että en tiedä olenko oikeassa vai en. ( Eero 39 vuotta)...vielä siitä terveyskeskuksesta, siellä käynti tuntui välillä uskomattomalta, työpaikkalääkäri oli ihan toista..... kerran mulla jäi kurssilla sormi prässin väliin, neljä tuntia istuin sormi pystyssä ennen kuin mitään tehtiin. (Heiki 35 vuotta) Lasten kanssa on niin vaikeaa odottaa niin kauan, jos on rahaa, niin meen yksityiselle... ( Anne 34 vuotta) Paluumuuttajat kokivat silti kuitenkin saaneensa aina apua kun olivat sen tarpeessa, vaikka kritisoivatkin terveyspalvelujen saantia ja nopeutta aika useassa eri kohdassa. Keravan kaupungin säästötoimet toteutettiin juuri siihen aikaan, kun haastateltujen lapset olivat pieniä ja tarvitsivat eniten lääkäripalveluita. Suomeen muuton inkerinsuomalaiset kokivat elämässään melko suurena mullistuksena. Vaikka toisen perheen isä ja tytär olivat käyneet useasti täällä, silti muutto on aivan eri asia ja täydellinen elämänmuutos. Venäjällä elämä

18 koettiin vaikeaksi, asunto-olot olivat alkeelliset ja elämä muutenkin epävakaalla pohjalla. Ei olisi kuule tietokonetta, ei pianoo. Pietari on muuten hieno kaupunki, kaunis, hieno teatteri, ooppera, baletti. Suomessa teatteri on tosi eri, hieno mutta erilainen. (Toini 42 vuotta) Perheiden puheista huomasi selvästi elämänarvojen tärkeyden ja arvostuksen sille, että heillä on konkreettisesti kaikki asiat nyt paremmin. Venäjällä ei olisi ollut mahdollisuutta hankkia esim. tietokonetta, eikä harrastuksiin voisi uhrata vähiä rahojaan, mutta Suomessa se on tullut mahdolliseksi. Vaikeana on koettu suomalaisen elämäntavan omaksuminen, vaikka periaatteessa tietää miten kaikki toimii, silti ei osaa tehdä niinkuin pitäisi. Vaikka näet miltä kaikki näyttää, talot ja ihmiset, periaatteessa miltä elämä näyttää, mutta et tunne miltä tuntuu. (Eero 39 vuotta) Suomenkielentaito on yksi niistä tärkeimmistä asioista, jotka vaikuttavat sopeutumiseen. Suuri merkitys on myös sillä, osaako yhtään kieltä Suomeen muuttaessaan vai onko täysin kielitaidoton. Perheissä, joita haastattelin oli aina joku aikuinen, joka puhui Suomea ja se auttoi muuttoprosessissa eteenpäin paljon joustavammin kuin täysin kielitaidottomien kanssa. Perheissä myös oli yritetty säilyttää suomen kieli, vaikka sen puhuminen ja radio-ohjelmien kuuntelu olikin yhteen aikaan Neuvostoliitossa kiellettyä. Näin vanhemmat halusivat lastensa myös muistavan jotain suomen kielestä, samalla säilyy myös suomalaisuuden tunne vahvempana. Ei se kieli kyllä ole oikein säilynyt, vaan kyllä mä opin sen aikuisena uudestaan. Periaatteessa isä kuunteli radio-ohjelmaa Suomesta, meil oli aina radio päällä. Säätä kuunneltiin, oli sen verran lähellä, että ymmärrettiin... (Eero 39 vuotta)

19 Olimme aina olleet vieraina täällä, se on eri asia kuin itse muuttaa. Esimerkiksi minun vanhempieni perhe, he ainakin osasivat kielen huomattavasti paremmin... käsitteet on niin erilaisia. (Eero 39 vuotta) Toisessa perheessä kieliasiat koki vaikeaksi perheen äiti, joka törmäsi kieliongelmiin päästyään kauppakouluun. Ei olekaan niin itsestään selvää, kun luulee osaavansa välttävästi suomea ja tuntuu siltä, että pärjää jokapäiväisissä asioissa, huomaakin ongelmia tulevan kun täytyy opiskella jotain erityistä aluetta. Viis kuukautta kävin kurssia, sitten opettaja kirjoitti, että suomen kielen tuottamisessa vaikeuksia, mutta jos mä puhun joka päivä niin mä opin. (Anne 34 vuotta) Perheissä aikuiset pääsivät melkein heti kielikursseille ja koulutuspaikat järjestyivat myös suhteellisen nopeasti. Heikki kävi kielikurssin, pääsi Helsinkiin kurssille, työtä sai heti kurssin jälkeen...jos haluaa opiskella, niin Suomessa on hyvät mahdollisuudet. Itse kävin kauppakoulua, tosi vaikeaa oli... (Anne 34 vuotta) Kaikki työikäiset paluumuuttajat, joita haastattelin ovat tällä hetkellä työssä. Luultavasti he ovat olleet hyvin aktiivisia työnhakijoita ja hankkineet lisäkoulutusta koko ajan ja näin ovat sitten työllistyneet. Tosiasiassa hyvin paljon paluumuuttajia on työttömänä, mutta ainakin yksi syy siihen on kielitaidon riittämättömyys. Eräs perheenäiti totesi, että heillä olisi varmasti enemmän rahaa käytössään, jos ei olisi työtä ja joutuisi elämään kaikenlaisilla tukitoimilla, mutta elämänlaatu ei olisi samanlainen. Työn tekemisen tärkeys on opittu jo lapsuudessa ja tunne siitä, että itse elättää itsensä vahvistaa identiteettiä sekä uuteen kotimaahan sopeutumista.

20 Kokemuksia päivähoidosta oli kummallakin perheellä. Toisessa asiat sujuivat suhteellisen hyvin, muuta toinen perhe koki vaikeaksi sen, että päivähoitopaikka vaihtui usein. Asiaan tietysti on vaikuttanut paljon se, että sinä ajanjaksona oli Keravalla päivähoitopaikoista huutava pula. Perheessä kyllä ymmärrettiin, että silloin ei ollut itsestäänselvyys, että päivähoitopaikka ylipäätään järjestyi. Mark kun oli vuoden aikana kolmessa eri paikassa hoidossa, kun oltiin molemmat kotona, eikä tarvinnu hakee aktiivisesti päivähoitopaikkaa. Mutta kun päästiin viikon sisällä molemmat töihin ja Markille piti saada paikka nopeasti, jouduttiin ihan eri suuntaan kuin missä työt oli. Sitten kun hän aloitti eskarissa, ne ihmetteli, että miksi ei se ollut heti aluksi meillä hoidossa, se on tarpeellista niinku kielen kehityksen suhteen. (Eero 39 vuotta) Aikuisikäiset haastatellut olivat toisen polven inkerinsuomalaisia, jolloin toinen tai molemmat heidän vanhemmistaan ovat suomalaista syntyperää. Tällä hetkellä vanhemmat asuvat myös Suomessa ja tunne siitä, että lähin suku on koossa on vahva. Puheet identiteetistä tulevat useassa otteessa esille, kun pohditaan paluumuuttajien suhdetta juuriinsa sekä etniseen identiteettiinsä. Verkostot voivat olla suureksi avuksi, kun tarvitsee konkreettista apua ja tukea. Verkostot voivat myös sosiaalistaa jäseniään paikalliseen inkeriläisyhteisöön ja toisaalta auttaa sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Kuinka paljon sitten vaikuttaa, että oman perheen sisällä toinen puoliso on eri kansallisuutta. Nuorille perheille asia voi olla paljon mutkallisempi kuin vanhuksille, joille oma kuva inkerinsuomalaisuudesta on hyvinkin selkeä. Kieli on yksi seikka, mikä on selkeyttänyt kuvaa omasta identiteetistä. Vanhemmat inkeriläiset eivät ehkä koskaan oppineet kunnolla asuinmaansa kieltä vaan suomen kieli säilyi puheessa aina.

21 Virossa kun asuttiin, niin siellä vanhemmat inkeriläiset ne ei oppinu niinku koskaan viroa, ihan sekakieli, venäjä, viro ja suomi. Mummon veli puhuu kolmee kieltä sekaisin. (Heiki 35 vuotta) Haastatteluissa tuli esille myös, kuinka tärkeää on tietää mikä ja kuka on. Toisen perheen vanhemmat asuivat jonkin aikaa Amerikassa ja omaksuivat osaltaan erilaisia kulttuurisävyjä amerikkalaisesta kulttuurista. Vanhemmat olivat asuneet Amerikassa aika nuorina, mikä vaikuttaa siihen, ettei lapsilla ole taustalla amerikkalaisuutta. Vanhempieni kansallisuus on Suomi, nimi on nyt ainakin suomalainen, isän vanhemmat olivat Suomessa lapsena ja menivät Amerikkaan nuorina, sekä äidin suku että isän... (Eero 39 vuotta) Kokemuksia Suomeen tulon hetkistä haastatellut kuvailevat hyvin erilaisiksi kuin oli odotettu. Monet asiat olivat yllättäneet ja pettymyksiäkin oli tullut joitakin, ei tosin merkittävästi. Se, että asuntoihin oli valmiiksi hankittu tarpeellisia tavaroita mm. astioita, vuodevaatteita, joitakin huonekaluja, koettiin aivan uskomattomaksi yllätykseksi. Sellaista vastaanottoa ei oltu osattu odottaa, kaikki oli niin eritasoista kuin Virossa. Hankalana koettiin se, ettei tiennyt ymmärsikö kaiken tarpeellisen, aluksi oli niin hämmentynyt muutoksesta, ettei osannut kysyä mitään. Hyvin erilaisia mielipiteitä nousi haastattelujen aikana inkerinsuomalaisuudesta. Oltiin hyvin radikaalistikin sitä mieltä, etteivät kaikki Suomeen tulevat inkerinsuomalaiset muuta sen takia, että taustalla on vahva suomalainen identiteetti, vaan tänne tullaan myös paremman elintason ja toimeentulon perässä, eivätkä unelmat ole aina toteutuneet toivotulla tavalla. Vaikka haastatellut aikuiset olivat itsekin melko nuoria, he eivät kokeneet tulleensa Suomeen vain paremman elintason perässä, vaan myös suomen kansallisuus vaikutti muuttoon.

22 Vanhempi väestö pitää itseään oikeina inkeriläisinä, mutta nuorempi väestö tulee tänne vaan, vaikkeivät tiedä maasta mitään. Lapset käy suomalaista koulua- niistä tulee suomalaisia lapsia, lapset kasvaa suomalaisessa yhteiskunnassa, se ei estä sopeutumista. Kun eletään Virossa, tulee virolainen identiteetti ja kun eletään Suomessa, tulee suomalainen identiteetti, aikuisilla sopeutuminen kestää kauemmin. (Heiki 35 vuotta) Suomeen jääminen vaikuttaa ainakin haastattelujen perusteella aika selvältä varsinkin tällä hetkellä. Kysyessäni aikovatko haastatellut hakea suomen kansalaisuutta, sain hyvin erilaisia vastauksia. Osalle vaikutti tärkeältä hakea kansalaisuutta, mutta taustalla saattoi olla halu välttää pojan armeijaan joutuminen Virossa. Pohdittiin sitä, miten tärkeää on, minkä maan passi on Suomen, Venäjän vai Viron. Henkilöt epäilivät, ettei heillä ainakaan olisi lähiaikoina varaa matkustella ulkomailla, joten se ei ole ainakaan syy Suomen passin hankkimiselle. Selkeästi syrjäytyneitä ei mielestäni ole yksikään haastattelemistani paluumuuttajista. Perheissä, joissa toinen aviopuoliso ei ole inkeriläinen, on havaittavissa normaalia ikävää kotiin, mutta silti halua sopeutua Suomeen. Osalla nuorista oma vähemmistöidentiteetti on niin vahva, että sen säilyttämiseen kuluu paljon voimavaroja ja se vaikeuttaa perheen välisiä suhteita, jos muu perhe on aika hyvin integroitunut Suomeen. En silti aivan vahvasti puhuisi separaatiosta vaan sen lievemmästä muodosta. Asiaan liittyy paljon myös murrosikä, jolloin perhettä ja vanhempia vastaan kapinoidaan ilman omasta etnisyydestä johtuvaa identiteettikriisiäkin.

23 5.4 Eläkeikäiset Inkerinsuomalaisista eläkeiässä olevista paluumuuttajista haastattelin kolmea henkilöä. Aviopari muutti Suomeen Aunuksesta ja leskinainen muutti Latviasta. Ikäjakauma on 68-88-vuoden välillä. Haastattelutilanteet olivat hyvin eläviä, kun henkilöt alkoivat muistella omaa lapsuuttaan ja aikoja ennen Suomeen muuttoa.(valokuvakansio,2-3). Liikuttuneina he kertoivat sekä hyvistä että todella vaikeistakin ajoista. Kaikista haastatelluista näkyi ulospäin suunnaton tyytyväisyys Suomeen pääsystä ja tieto siitä, että he saavat asua täällä loppuelämänsä. Haastatelluilla oli aika vähäiset odotukset ja toiveet Suomesta, kunhan sai asunnon, oli lämmin ja ruokaa riittävästi. Menneisyydestä löytyy hyvinkin huonoja asuinoloja sekä puutetta melkein kaikesta. Tehdessäni paluumuuttajien kanssa töitä useamman vuoden ajan, mieltäni askarrutti usein, onko Suomeen muuton jälkeen elämänlaatu parantunut entiseen verrattuna ja miten tänne juurtuminen on alkanut. Kielitaidon puutteet saattavat vaikeuttaa jokapäiväistä kanssakäymistä ja uusien sosiaalisten suhteiden luomista. Kielitaito saattaa tuntua riittävältä, muttei katakaan muun kuin normaalin puhekielen ja asioiden hoitaminen tuntuu vaikealta. Kiinnostavaa on myös tietää kuinka iäkkäämmät ovat kokeneet terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut, koska tarve voi olla täysin erilainen kuin nuoremmilla perheillä. Vanhempien ihmisten sopeutumiseen vaikuttaa myös erityyppiset asiat kuin nuoremmilla. Työskenneltyäni usean vuoden ajan maahanmuuttajien vastaanottotyössä, varsinkin iäkkäimpien paluumuuttajien kohdalla vaikeuksia tuli aivan peruasioissakin, kuten sähköhellan ja wc:n käytössä. Kun oli koko ikänsä elänyt hyvin vaatimattomissa oloissa, ei voi ymmärtää ettei vettä tarvitse säästää niin paljon ja sähköä on saatavilla koko ajan. Elinolot olivat selvästi parantuneet eläkeikäisillä paluumuuttajilla, mutta erityisen vaikeaksi oli koettu kaikki paperiasiat, juuri näissä tuli esille kielitaidon vajaavuus ja tietämättömyys suomalaisesta byrokratiasta. Suomen palvelujärjestelmän erot verrattuna Viron,

24 Venäjän ja Latvian järjestelmiin vaikuttivat paluumuuttajien kokemuksiin Suomeen sopeutumisesta ja asioista jotka tuntuivat vaikeilta. No, vaikeilta tuntui kaik nämä paperihommat, sen tähden että minä en silloin ymmärtänyt niistä, eikä meil siel semmoista ollut... (Liza 68 vuotta) Kaikki haastatellut olivat tyytyväisiä asuinoloihinsa. Se miten asunto järjestyi ja miten siistiä ja lämmintä oli vaikutti kaikkien tyytyväisyyteen. Vanhemmilla ihmisillä ovat vaatimukset aika konkreettisella tasolla, riittää kun on lämmin ja tulee vesi sisälle. Se oli vuos -95 marraskuuta ja me olimme ihmeissään, ko me tultiin, no, tänne, se oli niin suuri yllätys meille, näin suuri asunto ja lämmintä, sehän se oli ja lämmin vesi. (Elza 87 vuotta) Osa haastatelluista koki tavaroiden ja huonekalujen etsimisen ja hankkimisen työlääksi, kun toiset olivat saaneet lahjoituksina melkein kaikki kotiin liittyvät tavarat. Tässä asiassa oli havaittavissa selkeä ristiriita eri paluumuuttajien välisestä tasapuolisuudesta. Inkerinsuomalaiset paluumuuttajavanhukset eivät olleet keskenään tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Ne, joilla oli suhteita ja ystäviä erilaisista avustusjärjestöistä ja vapaaehtoistyöstä, saivat huonekalut ym. tavarat suurimmaksi osaksi lahjoituksina. Tuli esille, ettei vapaaehtoisten antama apu tavoittanut kaikkia apua tarvitsevia. Toiset joutuvat säästämään kauan pienestä toimeentulotuesta, kun taas osa sai kodin hankinnat tehtyä ilman omia kustannuksia. Hyvänen aika, meillä no, näethän mitä kaikkea meillä on, ei me oo mitään ostettu, kaikki on meille lahjoitettu... (Elza 87 vuotta) Toisella pariskunnalla oli taustalla Amerikassa vietettyjä vuosia, rikkautena siitä koettiin ainakin hyvä englanninkielen taito, joka on säilynyt läpi elämän. Amerikan ajoista ahdistavina muistoina koettiin vaino kommunismia kohtaan ja

25 karkoitus takaisin Venäjälle. Elämä lahden takana koettiin hyvänä ja vaatimattomana. Lääkäripalvelut ovat olleet riittävät ja asiointi eri virastoissa sekä sosiaali- että terveyspuolella on koettu hyväksi. Palveluiden määrä on koettu riittäväksi ja kotipalvelun antama apu saa suuren kiitoksen. Iäkkäämpi aviopari saa kotipalvelun apua useamman kerran viikossa, jolloin heille laitetaan ruokaa, hoidetaan käytännön asioita, avustetaan lääkärissäkäynneissä sekä autetaan perushoidossa. Apua ei olla totuttu pyytämään ihan pienessä hädässä, vaan kaikesta yritetään aluksi selviytyä itse. Iän tuomat sairaudet kuten kaihista johtuva näön heikkeneminen on tuonut mukanaan pakollisen avun tarpeen. Eräs paluumuuttaja kertoi, ettei hän tiennyt läheskään kaikkia palveluita olevan olemassakaan, eikä niitä siksi ole osannut pyytääkään. Tällaista huoltoa et löydä monesta maasta, täällä kävi opiskelija Ameriikasta, hänkin ihmetteli että täällä tämä sosiaaliturva on todella hyvä. (Oiva 88 vuotta) En mä oikein paljon kysele, enkä mä paljon tarvitse. Mä olen semmonen ihminen, et mul ei ole minkäänlaisia ongelmia, paljon mä olen saanut, mitä tässä viel... (Liza 68 vuotta) Kysyessäni tulevaisuuden toiveita, ajatukset olivat valoisia ja tulevaisuudelta odotettiin ihan tavallisia asioita. Lapsenlapsen haluttiin nähdä valmistuvan ammattiin ja lähisukulaisten läsnäolo koettiin erittäin tärkeänä. Halu matkustaa retkille ja nähdä kaukana asuvia sukulaisia riippuu terveydentilasta, jos terveys säilyy nykyisellään, olisi mahdollisuus vielä matkustaa jonnekin. Hyvät muistot auttavat jaksamisessa eteenpäin ja tieto siitä, että lapsilla on kaikki järjestyksessä. Suomen kansalaisuuden hakeminen koettiin vaikeana asiana, kun toimeentulo on kiinni muutaman sadan markan eläkkeestä ja sosiaalitoimen toimeentulotuesta, ei ole mitään mahdollisuuksia hakea tuhansia markkoja maksavaa kansalaisuutta.