VIITTOMAKIELENTULKKIOPISKELIJOIDEN ASENTEET SISÄKORVAISTUTETTA KOHTAAN

VIITTOMAKIELENTULKKIOPISKELIJOIDEN ASENTEET SISÄKORVAISTUTETTA KOHTAAN Paula Ala-Nikula ja Satu Kuisma Opinnäytetyö Syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)

TIIVISTELMÄ Ala-Nikula Paula Kuisma Satu Viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteet sisäkorvaistutetta kohtaan Turku, syksy 2002 Sivumäärä: 49 Liitteet: 7 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK) Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteita sisäkorvaistutetta kohtaan. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty, vaikka sisäkorvaistuteleikkaukset aloitettiin Suomessa vuonna 1984 Helsingin yliopistollisessa keskus-sairaalassa. Vuonna 1995 leikkaukset aloitettiin kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa. Tutkimusta tehdessä huomattiin, miten viittomakielentulkin koulutus vaikuttaa opiskelijan asenteisiin. Oli mielenkiintoista selvittää ensimmäisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden asenteiden eroja. Tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksella. Kysely tehtiin Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun yksikön ja Humanistisen ammattikorkeakoulun Helsingin ja Kuopion yksiköiden nuorisoasteen viittomakielentulkkiopiskelijoille toukokuussa 2002. Tutkimuksen vastausprosentti oli 75. Tutkimuksessa selvisi, että viittomakielentulkin koulutukseen kaivattiin enemmän tietoa sisäkorvaistutteesta ja sisäkorvaistutetta käyttävän asiakkaan kohtaamisesta. Tiedon tulee olla puolueetonta ja monipuolista. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että se, kuinka kauan viittomakielentulkkiopiskelija on opiskellut ammattiinsa, näkyy hänen mielipiteissään suvaitsevampana asenteena. Johtopäätöksenä voidaan mainita, että koulutuksessa on tarjottava enemmän tietoa sisäkorvaistutteesta ja sen vaikutuksista työelämään. Koulutusohjelmien tulee myös antaa opiskelijoille mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa sisäkorvaistutetta käyttävien henkilöiden kanssa. Asiasanat: sisäkorvaistute, viittomakielentulkki, asennetutkimus, kvantitatiivinen tutkimus Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö

ABSTRACT Ala-Nikula Paula Kuisma Satu The Attitudes of Sign Language Interpreter Students on Cochlear Implant Autumn 2002 Pages: 49 Appendices: 7 Diaconia Polytechnic, Turku Unit, Degree Programme in Sign Language Interpretation, Sign Language Interpreter The aim of the study was to survey the attitudes of Sign Language interpreter students on Cochlear implant. The first Cochlear implant operations in Finland were carried out in 1984 in the Helsinki University Hospital. Since 1995 operations have been performed in all University Hospitals. It was interesting to find out what kind of attitudes the graduating interpreters have and if their training affects their attitudes. The other main objective was to evaluate if the attitudes of the first year students were that much different from the attitudes of the graduating students In May 2002, a questionnaire was delivered to all the Sign Language interpreter students in Finland, in Diaconia and Human Polytechnics. Information was collected on Cochlear implant and on the process starting from the child s diagnosis of deafness to the post operational speech therapy. The main results of the study stated the need of information on Cochlear implant and the ways to confront Cochlear implant users when working as a Sign Language interpreter. The study also showed that the training programme affects the attitudes of the Sign Language interpreter students. The third year students had a wider perspective towards Cochlear implant. Therefore, the study indicates a need of increasing the amount of knowledge on Cochlear implant in the training programme. There should also be contacts between the Sign Language interpreter students and the Cochlear implant users. Keywords: Cochlear implant, Sign Language Interpreter, quantitative research The study is stored at the Diaconia Polytechnic, Turku Unit.

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...6 2 VIITTOMAKIELENTULKIN KOULUTUS JA TULKIN ASIAKASRYHMÄT...7 2.1 Viittomakielentulkin työnkuva...7 2.2 Viittomakielentulkin koulutuksen historia...8 2.2.1 Viittomakielentulkin koulutusohjelma...9 2.2.2 Sisäkorvaistute viittomakielentulkin koulutuksessa... 10 2.3 Viittomakielentulkin asiakasryhmät... 10 3 KIELEN OPPIMINEN... 12 3.1 Kielen oppiminen ja kielen oppimisen merkitys... 12 3.2 Kuulon vaikutus kielen oppimiseen... 13 4 VIITTOMAKIELINEN YHTEISÖ... 13 4.1 Viittomakieli... 13 4.2 Viittomakielinen henkilö... 14 4.3 Viittomakielinen kulttuuri... 15 4.4 Näkökulmia kuurouteen... 15 5 SISÄKORVAISTUTE... 16 5.1 Tekniset tiedot... 16 5.2 Sisäkorvaistuteleikkausprosessi... 18 5.2.1 Leikkauspäätös ja kriteerit... 19 5.2.2 Leikkaus ja paraneminen... 20 5.2.3 Aktivoiminen ja kuulemaan oppiminen sekä jatkohoito... 21 5.3 Alan organisaatioiden viralliset kannat... 22 5.4 Ajankohtaista sisäkorvaistutteesta... 22

6 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN... 23 6.1 Asenne... 24 6.2 Asennetutkimus... 25 6.3 Kyselylomake... 26 6.4 Tutkimuksen testaaminen... 26 6.5 Tutkimuksen otanta ja kyselyn toteuttaminen... 27 7 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 28 7.1 Taustatiedot... 28 7.2 Perustiedot sisäkorvaistutteesta... 29 7.3 Asenne sisäkorvaistutteeseen... 32 7.4 Asenne sisäkorvaistutepäätökseen... 35 7.5 Asenne tulkin työelämään... 38 7.6 Vertailua ensimmäisen ja kolmannen vuosikurssin viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteista tulkin työelämään... 41 7.7 Tutkimusongelmiin vastaaminen... 42 8 POHDINTA... 43 LÄHTEET... 46 LIITTEET Liite 1 Seminaari Turussa Liite 2 Seminaari Kuopiossa Liite 3 Juniori-ohjelma Liite 4 Kuurojen Liiton kannanotto Liite 5 Kuulonhuoltoliiton kannanotto Liite 6 Kysely viittomakielentulkkiopiskelijoille Liite 7 Viittomakielentulkkiopiskelijoiden määritelmät sisäkorvaistutteelle

1 JOHDANTO Opinnäytetyömme aiheena on viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteet sisäkorvaistutetta kohtaan. Valitsimme aiheen, koska se on ajankohtainen ja herättää paljon keskustelua. Tässä vaiheessa on tärkeää selvittää viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteita, koska leikkauksia on tehty Suomessa jo vuodesta 1984 alkaen. Käytämme työssämme termiä sisäkorvaistute, koska se on nykyään yleisesti käytetty suomenkielinen vastine englannin termille cochlear implant. Sisäkorvaistutetta on lähiaikoina käsitelty monissa medioissa ja seminaareissa. Olemme pyrkineet keräämään mahdollisimman ajankohtaista ja monipuolista tietoa aiheesta. Olemme tutustuneet useisiin kirjallisiin lähteisiin. Työtä tehdessämme olemme myös itse osallistuneet aihetta käsittelevään seminaariin ja olleet yhteydessä eri asiantuntijatahoihin. Viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteita sisäkorvaistutetta kohtaan ei ole aiemmin tutkittu. On kiinnostavaa nähdä, millaisia asenteita opiskelijoilla on, kun heillä ei vielä ole juurikaan kokemusta työelämästä. Myös sisäkorvaistutetta käyttäviä henkilöitä varmasti kiinnostaa tietää heidän kanssaan tulevaisuudessa työskentelevien viittomakielentulkkien asenteesta sisäkorvaistutetta kohtaan. Sisäkorvaistutetta käyttävien henkilöiden määrä lisääntyy jatkuvasti, joten on tärkeää selvittää kuinka paljon tulevilla tulkeilla on tietoa sisäkorvaistutteesta. Yhtä olennaista on selvittää viittomakielentulkkiopiskelijoiden suhtautuminen sisäkorvaistutteeseen sekä heidän ajatuksiaan sen vaikutuksista tulevaan työelämään. Opinnäytetyössämme on luku kielen kehityksestä. Lapsen sisäkorvaistuteleikkauksen ajankohtaa perustellaan usein kielen oppimisen herkkyyskaudella. Tämän vuoksi koemme tärkeäksi kertoa lyhyesti kielen kehityksen alkuvaiheista.

7 Tutkimus tehtiin lomakekyselynä Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun yksikön sekä Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion ja Helsingin yksiköiden viittomakielentulkkiopiskelijoille keväällä 2002. 2 VIITTOMAKIELENTULKIN KOULUTUS JA TULKIN ASIAKASRYHMÄT Tässä kappaleessa käymme läpi opinnäytetyöhömme liittyvää sanastoa ja erilaisia käsitteitä, jotka auttavat työmme ymmärtämistä. Sisäkorvaistutetta käsitellään yksityiskohtaisesti kappaleessa 5. 2.1 Viittomakielentulkin työnkuva Puhuttu kieli on auditiivinen eli kuuloaistiin perustuva. Viitottu kieli perustuu näköaistiin eli on visuaalinen kieli. Kun viittomakielinen henkilö ja puheella kommunikoiva henkilö kohtaavat, he tarvitsevat tulkin, jotta kommunikointi sujuisi. Tulkkien ammattikunnalla on korkeat eettiset vaatimukset: Vuoro-vaikutus ei voi onnistua, jos ajatustenvaihto ei onnistu, jos ihmiset eivät ymmärrä toisiaan tai eivät luota toisiinsa. Tulkki toimii tulkkaustilanteessa puolueettomasti, hän ajattelee sekä kuurojen että kuulevien asiakkaidensa etua. Tulkki ei muuta viestiä, hän ei lisää tulkkaukseen omia ajatuksiaan tai mielipiteitään eikä poista alkuperäisiä sisältöjä. Viittomakielentulkki mahdollistaa tilanteen ja vuorovaikutuksen sujumisen työstämällä viestiä puhutulta kieleltä viitotulle kielelle ja viitotulta kieleltä puhutulle kielelle. Hän poistaa työllään ihmisten välisen kommunikaatioesteen. Viittomakielentulkki on kommunikaation ammattilainen. (Diakoniaammattikorkeakoulun opinto-opas 2001 2002, 94.) Viittomakielen ja puhekielen välillä on tulkattu varmasti yhtä kauan kuin viittomakieli on ollut käytössä. Kuurot ovat kielivähemmistö kuulevan enemmistön keskellä. Kuurojen ja viittomakielen asema oli pitkään huono, ja vasta 1900-

8 luvun puolivälin jälkeen kuurot ovat itse tiedostaneet viittomakielen merkityksen ryhmälleen identiteetin luojana. Vähitellen sekä kielen että vähemmistöryhmän asema on saatu paremmaksi. Viittomakieli on mainittu Suomen perustuslaissa ja viittomakielisillä on oikeus saada perusopetusta omalla äidinkielellään. Vahvemman kielivähemmistö-identiteetin myötä myös satunnaisista kuuroille tulkkaavista henkilöistä on muodostunut oma, nykyisin jo korkeakoulutasoinen ammattikuntansa viittomakielentulkit. (Saresvuo & Ojanen 1998, 41 42; Lappi 2000, 72 73) 2.2 Viittomakielentulkin koulutuksen historia Viittomakielentulkkikoulutuksen tarve todettiin vuonna 1961. Vuotta myöhemmin järjestettiin ensimmäinen viikonlopun mittainen tulkkikurssi Laajasalon kristillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1978 aloitettiin asioimistulkki-koulutus Jyväskylässä. Koulutus kesti noin kaksi vuotta. Opetusta oli yhteensä kolmessa lyhyessä jaksossa, joiden välissä opiskelijat tekivät käytännön harjoitteluja. (Haaksilahti 1994; P. Homi, henkilökohtainen tiedonanto 23.10.2002.) Vuonna 1983 alkoi yksivuotinen viittomakielentulkkien koulutuslinja Turun kristillisessä opistossa. Koulutus koostui kahdesta 16 viikon osasta: viittomakielestä ja tulkkikoulutuksesta. Osat sisälsivät sekä teoriaa että käytännön harjoittelua. Vuonna 1986 koulutus muuttui kaksivuotiseksi. Tällöin koulutusta annettiin Turun lisäksi myös Pohjois-Savon kansanopistossa Kuopiossa. Vuonna 1988 koulutus muuttui kolmivuotiseksi (120 opintoviikkoa) opistotason tutkintoon valmistavaksi koulutukseksi. (Haaksilahti 1994; P. Homi, henkilökohtainen tiedonanto 23.10.2002.) Vuonna 1998 viittomakielentulkkikoulutus siirtyi Turussa Diakoniaammattikorkeakouluun ja Kuopiossa Humanistiseen ammattikorkeakouluun. Samalla koulutus piteni kolmi- ja puolivuotiseksi (140 opintoviikkoa). Syksyllä 2001 Humanistinen ammattikorkeakoulu aloitti viittomakielentulkkikoulutuksen myös Helsingin yksikössä. Opetusministeriö vahvisti kesällä 2002 päätöksen

9 tulkkikoulutuksen pidentämisestä nelivuotiseksi (160 opintoviikkoa) syksystä 2003 lähtien. (Haaksilahti 1994; P. Homi, henkilökohtainen tiedonanto 23.10.2002.) Vuonna 1989 aloitettiin Helsingin Valkeassa talossa jatko- ja täydennyskoulutus yksivuotisen koulutuksen käyneille. Koulutus oli monimuoto-opetusta ja se johti opistoasteen tutkintoon. Toinen jatko- ja täydennyskoulutusryhmä aloitti vuonna 1994. Se oli tarkoitettu sekä yksi- että kaksivuotisen koulutuksen käyneille ja tavoitteena oli ammatillinen viittomakielentulkin tutkinto. Vuonna 2000 aloitettiin muuntokoulutus opistoasteen käyneille. Muuntokoulutus johtaa ammattikorkeakoulututkintoon. (Haaksilahti 1994; P. Homi, henkilökohtainen tiedonanto 23.10.2002.) 2.2.1 Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkin koulutus (140 opintoviikkoa) sisältää ammattikorkeakoulusta riippuen hieman eri määrän viittomakieltä, kääntämisen ja tulkkauksen teoriaa sekä harjoittelua koulussa ja työelämässä. Näiden lisäksi on puhe- ja kirjoitusviestintää, englantia sekä ruotsia, ammattikäytäntöjen opetusta ja opinnäytetyön tekeminen. (Humanistinen ammattikorkeakoulu Opinto-opas 2001 2002, 95; Diakonia-ammattikorkeakoulu Opinto-opas 2002 2003, 131.) Viittomakielentulkin asiakasryhmät kommunikoivat eri tavoin. Tulkkikoulutuksessa opiskellaan myös näitä eri kommunikointitapoja, eli esimerkiksi viitottua puhetta ja tulkkausta viitotulle puheelle sekä vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä, kuten tukiviittomia. (Humanistinen ammatti-korkeakoulu Opinto-opas 2001 2002, 99; Diakonia-ammattikorkeakoulu Opinto-opas 2002 2003, 153 154.)

10 2.2.2 Sisäkorvaistute viittomakielentulkin koulutuksessa Viittomakielentulkit tarvitsevat tietoa sisäkorvaistutteesta. Nykyään sekä Humanistisessa että Diakonia-ammattikorkeakoulussa sisäkorvaistute on osa koulutusta. Diakonia-ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmaan sisältyy tietoa sisäkorvaistutteesta kursseissa Kuurojen yhteisö ja kulttuuri sekä Etiikka (S. Marku, he n- kilökohtainen tiedonanto 2.9.2002). Turussa järjestettiin syksyllä 2001 sisäkorvaistuteseminaari (ks. liite 1 Seminaari Turussa), johon osallistuivat muiden muassa kaikki Diakonia-ammattikorkeakoulun viittomakielentulkki-opiskelijat sekä alueella työskenteleviä tulkkeja. Humanistisen ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmassa sisäkorvaistutetta ei ole mainittu missään omana kokonaisuutenaan, vaan aihe on sisällytetty eri opintoihin. Keväällä 2002 Kuopion yksikkö järjesti yksipäiväisen sisäkorvaistuteseminaarin (ks. liite 2 Seminaari Kuopiossa), jossa oli luennoimassa eri asiantuntijoita. (M. LaCross, henkilökohtainen tiedonanto 9.9.2002.) 2.3 Viittomakielentulkin asiakasryhmät Viittomakielentulkin asiakasryhmiä ovat sekä kuulovammaiset että kuulevat. Kuulovammaiset on kuntoutuksen näkökulmasta jaettu neljään pääryhmään: huonokuuloiset, kuurot, kuuroutuneet ja kuulo-monivammaiset. (Lonka & Linkola 1998, 121.) Henkilö on huonokuuloinen, jos hänen kuulokynnyksensä ylittää 30 desibeliä (db). Useimmat huonokuuloiset kuulevat puhetta kuulokojeen avulla ja kommunikoivat puheella, huulioluvulla, viitotulla puheella tai viittomakielellä. (Lonka & Linkola 1998, 121.)

11 Kuuro henkilö kuulee kuulokojeella korkeintaan voimakkaita ääniä ja mahdollisesti joitakin puheen piirteitä. Kuulolaitteesta ei ole mainittavaa hyötyä henkilö l- le. Kuuro käyttää viittomakieltä, se on hänen äidinkielensä. (Lonka & Linkola 1998, 121.) Kuuroutuneella tarkoitetaan puhekielen oppimisen jälkeen kuulonsa menettänyttä henkilöä. Kuuroutuneiden kommunikointitapoja ovat esimerkiksi: puhe, huuliltalukeminen, viitottu puhe, sormiaakkoset ja viittomakieli. Kuuroutunut valitsee kommunikaatiotavan ympäristönsä mukaan. (Lonka & Linkola 1998, 121.) Huuliltalukeminen tarkoittaa taitoa, jossa seuraamalla puhujan suun ja kielen liikkeitä sekä kasvojen ilmeitä voi saada selvää puheesta. Huulilta luvusta käytetään myös termiä huulioluku. Viitottu puhe on huulilta lukua tukeva menete l- mä, siinä käytetään viittomakielen viittomia mutta puhutun kielen sanajärjestyksessä huulion kanssa samanaikaisesti. (Lonka & Linkola 1998, 121; Välimaa & Rimmanen 2000, 312 313; S. Laurén, henkilökohtainen tiedonanto 7.9.2002.) Kuulo-monivammaisilla, kuten kuurosokeilla, on kuulovamman lisäksi toinen aistivamma, kuten näkövamma tai jokin älyllisen tai kognitiivisen toiminnan häiriö. He kommunikoivat puhuen, viittomakielellä, kädestä käteen viittomisella, sokeainkirjoituksella, blisskielellä tai tietokoneen avulla. (Lonka, Linkola 1998, 121.)

12 3 KIELEN OPPIMINEN Sisäkorvaistuteleikkauksen ajankohtaan olennaisesti vaikuttava tekijä on lapsen ikä. Mahdollisimman nuorta ikää perustellaan kielen oppimisen niin sanotulla kriittisellä iällä. Tällä tarkoitetaan ikäkautta, jonka jälkeen kielen omaksumiskyky heikkenee. Mielestämme on tärkeää lyhyesti selventää kielen oppimisen vaiheita. (Takkinen 2000, 114.) 3.1 Kielen oppiminen ja kielen oppimisen merkitys Syntymänsä jälkeen vauva kommunikoi ainoastaan itkulla, joka on merkki epämiellyttävistä tuntemuksista. Lapsi alkaa hymyillä parin kuukauden iässä tuntiessaan hyvää oloa. Samoihin aikoihin lapsi laajentaa vuorovaikutustaitojaan jokelteluun, eleisiin ja ilmeisiin saadessaan niistä positiivista palautetta ympäristöstään. Nämä taidot muuttuvat vuorovaikutusvälineiksi, kun lapsi saa toistuvasti hyväksyvää palautetta katsein, kosketuksin, hymyin ja elein. (Sinkkonen 2000, 105.) Aluksi vauva kommunikoi vain jakaessaan kokemuksia, mielentiloja tai aikomuksia hoitavan aikuisen kanssa. Aikuisen tehtävänä on tarjota uusia välineitä vuorovaikutukseen lapsen motoriikan ja kognitiivisten kykyjen kehittyessä. Lapsi kiinnittyy ajan myötä häntä hoitaviin läheisiin. Nämä suhteet muuttuvat myöhemmin kiintymyksen kautta rakkaudeksi. Koska jokainen kiintymyssuhde eri ihmisiin on erilainen, lapsi oppii erilaista kiintymyskäyttäytymistä ja kokee perusturvallisuudentunteen. (Sinkkonen 2000, 106 107.)

13 3.2 Kuulon vaikutus kielen oppimiseen Kuulon vaikutus ei näy kielen kehityksen alkuvaiheessa. Tärkeintä on, että lapsi saa samanlaista palautetta toiminnastaan kuulee tai ei. Lapsen läheisten katsekontakti, fyysinen hellittely sekä muu yhteinen toiminta viestittävät pienelle lapselle hyväksytyksi tulemista, rakkautta ja tunteisiin eläytymistä. (Sinkkonen 2000, 106 107, 111.) Jos lapsi kuuroutuu ennen kielen oppimista, eikä siis kuule vanhempiaan, voi kielen ymmärtämine n hidastua tai jäädä jopa pysyvästi puutteelliseksi. Ryhtymällä tehokkaisiin toimiin varhain, se voidaan ehkäistä. (Sacks 1992, 24.) 4 VIITTOMAKIELINEN YHTEISÖ Viitottuja kieliä ei ole tehty tai keksitty, ne eivät ole apuvälineitä. Viitotut kielet ovat yhteisöissä yhteisön tarpeeseen syntyneitä kieliä. Yhteinen kieli on vahva yhteisöä yhdistävä tekijä, vahvempi kuin asuinpaikka tai hiusten väri. Siksi viittomakieliset kokevat olevansa samaa yhteisöä myös valtakunnan rajojen yli. Viittomakieli ei ole kansainvälinen, mutta eri viittomakielet ovat kuitenkin riittävän samankaltaisia luodakseen viittomakieltä käyttäville kansainvälisen yhteisön. (Malm & Östman 2000, 9-11.) 4.1 Viittomakieli Toiminta ihmisten välillä perustuu vahvasti kieleen. Sen varassa työskenne l- lään, opiskellaan, nautitaan elämästä, luodaan sosiaalisia suhteita ja ylläpidetään niitä. Viittomakielessä viesti tuotetaan käsien, kasvojen ja vartalon liikkeillä. Viittomakielillä ei ole vakiintunutta kirjallista muotoa. Viittomakielissä on eri tyylilajeja, vaikkei kirjallista kulttuuria ja kirjakieltä olekaan. (Malm & Östman, 2000,

14 9.) Kirkkoisä Augustinuksen teoksessa De quantitate aimae liber unus on merkintöjä viittomakielestä. Hän kirjoittaa, että sekä viittomakielellä että kielellä voi tavoittaa ihmisen sielun. Viittomakieltä on siis käytetty jo ainakin 300-luvulla. (Wallvik 2001, 9.) 4.2 Viittomakielinen henkilö Termi viittomakielinen viittaa viittomakieltä käyttäviin kuuroihin, huonokuuloisiin, kuuroutuneisiin, kuurosokeisiin, heidän lapsiinsa ja lähimmäisiinsä. Käyttäytymisen ja identiteetin perusteella yhteisön jäseniksi voidaan laskea myös esimerkiksi viittomakielentulkkeja ja tiettyjä hallintotehtävissä toimivia viittomakieltä käyttäviä henkilöitä, kuten kuntoutussihteereitä, työasiamiehiä ja Kuurojen Liiton työntekijöitä. (Malm & Östman 2000, 12 13.) Kuurojen Liiton viittomakielitoimikunta määritteli viittomakielisen vuonna 1999 henkilöksi, joka on äidin- tai ensikieleltään viittomakielinen kuuro, kuuleva tai huonokuuloinen. Tällöin viittomakieli on henkilön ensimmäinen opittu kieli, hän käyttää sitä jokapäiväisessä elämässään ja samaistuu viittomakielen käyttäjäksi. (Jokinen 2000, 79 80.) Käsitteenä viittomakielinen korostaa kuurojen kokemusta itsestään kielelliskulttuurisena ryhmänä. Kuurot eivät koe itseään vammaisiksi vaan ryhmäksi, jolla on oma historia, perinteet ja kulttuuri. Ryhmällä on myös niin sanottu fysiologinen perusta, ei-kuulemisen piirre, eli fyysinen erilaisuus valtaväestöön. Eikuulemisen piirre korostaa näkemistä ja tuntoaistin käyttämistä. (Jokinen 2000, 84.)

15 4.3 Viittomakielinen kulttuuri Perinteisesti termi kulttuuri on käsitetty laajasti ihmisten tai yhteisön elämäntapana. Tähän kuuluu erilaisia normeja, arvoja, tapoja, kieli, itse tehtyjä esineitä sekä muita ominaispiirteitä. Viittomakielisen kulttuurin ominaispiirteitä ovat esimerkiksi viittomakielen käyttäminen, valtion asuntolakoulut ja normit kuurojen ja kuulevien väliseen sopivaan vuorovaikutukseen. (Christiansen & Leigh 2002, 2.) Christiansen ja Leigh (2002) kertovat Ann Swidlerin esittävän teoksessaan Culture in action (1986) käytännöllisemmän tavan käsitteellistää termi kulttuuri. Swidler ehdottaa kulttuurin olevan jonkinlainen työkalupakki, tai voimavarojen kokoelma, josta ihmiset voivat valita erilaisia toiminnan muotoja erilaisiin tilanteisiin (Christiansen & Leigh 2002, 2.). Myös viittomakielisille heidän kulttuuri n- sa, joka on sidoksissa viittomakieleen, on tärkeä yhteisön voimavara. 4.4 Näkökulmia kuurouteen Kliinis-patologisessa näkökulmassa kuurouteen on keskeistä kuurojen luokittelu vammaisiksi. Kuurous määritellään sairaudeksi, vammaksi tai puutteeksi. Näkökulman kannattajien mukaan vamma on poistettava tai sitä on lievennettävä lääketieteellisin tai kuntoutuksellisin keinoin. Tämä näkökulma esiintyy usein muun muassa lääketieteellisissä tutkimuksissa. (Jokinen 2000, 89.) Sosiokulttuurinen näkökulma kuurouteen perustuu ajatukseen, että kuuro on ensisijaisesti viittomakielellä kommunikoiva sosiaalisen, lingvistisen ja kulttuurisen vähemmistön edustaja. Kuurot samaistuvat tähän ajattelutapaan mieluummin kuin poikkeavuutta korostavaan kliinis-patologiseen näkökulmaan. (Jokinen 2000, 88; Stolt 2000, 160.)

16 5 SISÄKORVAISTUTE Tämän kappaleen tarkoituksena on selvittää sisäkorvaistutteen tekninen laitteisto sekä prosessi, jonka sisäkorvaistutettava käyttävä perheineen käy läpi sisäkorvaistutteen harkinnasta aina leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen asti. 5.1 Tekniset tiedot Sisäkorvaistute koostuu ulkoisesta ja sisäisestä osasta (ks. kuva 1 Sisäkorvaistutteen rakenne). Ulkoisiin osiin kuuluvat ääni- eli puheprosessori, mikrofoni ja lähetin. Sisäinen osa, joka asennetaan leikkauksella, koostuu vastaanottimesta ja elektrodijärjestelmästä, joka pujotetaan sisäkorvan simpukkaan. Lähetin pysyy korvan takana magneetin avulla ja on ihon läpi sähköisesti yhteydessä vastaanottimeen. (Kronlund 2000, 342 343.) Aluksi sisäkorvaistutteet olivat yksikanavaisia. Nykyään sisäkorvaistutteet ovat monielektrodisia ja monikanavaisia. Monielektrodisessa sisäkorvaistutteessa sisäkorvaan asennettavassa elektrodijärjestelmässä on 8 22 eristettyä kosketuspintaa. Jos ulkoinen ääniprosessori on monikanavainen, se jakaa vastaanotetun äänen taajuuden mukaan 8 22 kanavaan. Yleensä elektrodien ja kanavien määrä on sama. (Kronlund 2000, 342 343.)

17 Kuva 1. Sisäkorvaistutteen rakenne (Potilaan opas. COMBI 40+, 12.) 1) Mikrofoni vastaanottaa äänet ja muuntaa ne sähkösignaaleiksi. 2) Signaalit siirtyvät puheprosessoriin. 3) Puheprosessori muuntaa signaalit impulssiryhmiksi. 4) Impulssiryhmät siirtyvät lähettimeen. 5) Lähetin koodaa viestin sopivaan muotoon ja lähettää sen ihon läpi. 6) Vastaanotin purkaa koodin ja lähettää impulssit simpukassa olevaan elektrodinauhaan. 7) Elektrodinauhan elektrodit ärsyttävät kuulohermon eri osia. Kuulohermo lähettää viestin aivojen kuulokeskukseen. 8) Kuulokeskus vastaanottaa viestin ja syntyy ääniaistimus. (Potilaan opas. COMBI 40+, 13.)

18 Sisäkorvaistutteiden tekniikka on kehittynyt ja sen myötä ulkoiset osat ovat pienentyneet. Puheprosessorin koko on ratkaisevasti pienentynyt ja se on mahdollista liittää mikrofonin kanssa yhteiseen korvantauskappaleeseen (ks. kuva 2 Sisäkorvaistutteen korvantausmalli). Kuva 2. Sisäkorvaistutteen korvantausmalli (Potilaan opas. COMBI 40+, 12.) 5.2 Sisäkorvaistuteleikkausprosessi Suomessa sisäkorvaistuteleikkauksia tehdään yliopistollisissa keskussairaaloissa eli Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa. Sisäkorvaistuteleikkauksista päättää aina moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu audiologilääkäri, kuulontutkija, puheterapeutti, psykologi, kuntoutusohjaaja ja sairaanhoitaja. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.)

19 5.2.1 Leikkauspäätös ja kriteerit Henkilölle aletaan pohtia sisäkorvaistuteleikkausta, jos hänellä on riittävän vaikea-asteinen kuulovamma, eikä hän hyödy tavallisesta kuulokojeesta. Henkilön korvan anatomisen rakenteen on oltava sellainen, että istute voidaan asentaa korvaan. Lisäksi henkilön on oltava terve, jotta hänet voidaan nukuttaa leikkausta varten. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.) Aikuisena leikattavat ovat yleensä aikuisena kuuroutuneita henkilöitä. Leikattava voi olla myös huonokuuloinen, joka on iän myötä kuuroutunut. Aikuisena leikattavalla on oltava riittävä suomen kielen tai puheen taito sekä tarve ja motivaatio käyttää kuuloa ja puhekieltä kommunikoidessaan. Se, että henkilö osaa viittomakieltä ja käyttää sitä, ei ole este leikkaamiselle, mutta jos henkilö on tä y- sin viittomakielinen, sisäkorvaistutteesta ei ole hyötyä. Aikuiselle syntymäkuurolle ei leikata sisäkorvaistutetta missään tapauksessa. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.) Ennen leikkausta aikuisella leikattavalla on oltava riittävästi tietoa koko leikkausoperaatiosta ja laitteen ohjelmoinnista sekä kuntoutusprosessista. Hänen on tiedettävä kaikki prosessiin liittyvät riskit, ja hänellä on oltava realistiset käsitykset avusta, joka sisäkorvaistutteesta mahdollisesti on. Henkilön on ymmärrettävä, että leikkauksella ei saa normaalia kuuloa. Lisäksi hänellä on oltava mahdollisuus osallistua kuntoutukseen eli puheterapiaan, jos se koetaan tarpeelliseksi. Henkilön tulee olla myös psyykkisesti terve. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.) Syntymästään kuuroille tai vaikeasti kuulovammaisille lapsille sisäkorvaistute leikataan yleensä, kun lapsi on 0 5-vuotias. Leikkausajankohta harkitaan jokaisen lapsen kohdalla yksilöllisesti. Kuuroutunut lapsi voidaan tarvittaessa leikata yli viisivuotiaanakin. Varhainen operaatio perustellaan sillä, että se antaa parhaat mahdollisuudet puhekielen kehittymiselle. Lapsen muut vammat ja terveydentila sekä vanhempien motivaatio sitoutua leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen vaikuttavat tehtävään päätökseen. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tie-

20 donanto 9.10.2002.) Ennen leikkauspäätöstä vanhemmille kerrotaan leikkauksesta ja jo tehtyjen leikkausten tuloksista. Perheelle annetaan aikaa pohtia asiaa rauhassa. Heille kerrotaan myös viittomakielestä ja sen opiskelumahdollisuuksista. Lisäksi he voivat halutessaan tavata muita kuuroja lapsia sekä heidän perheitään. Jos vanhemmat ovat kiinnostuneita sisäkorvaistuteleikkauksesta lapselleen, heidän on tavattava perhe, jossa on istutetta käyttävä lapsi. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.) Jos lapsi on todettu vaikeasti kuulovammaiseksi, saa perhe kotiin viittomien opettajan. Lapsen kuntoutuksessa lähdetään aina liikkeelle viittomien käytöstä. Koska tutkimukset ja leikkauspäätös kestävät aina vähintään puolesta vuodesta vuoteen, on lapsen kommunikaatiokuntoutus aloitettava ennen istuteoperaatiota. Ennen leikkausta on myös kokeiltava tavallisen kuulokojeen toimivuutta. Yleisin leikkausikä on tällä hetkellä noin kaksi vuotta. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.) 5.2.2 Leikkaus ja paraneminen Sisäkorvaistuteleikkaukset on aloitettu Suomessa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan tutkimusprojektina vuosina 1984 85. Tuolloin kymmenelle kuuroutuneelle aikuiselle asennettiin yksikanavainen sisäkorvaistute. Seuraavat leikkaukset tehtiin vasta 1995, jolloin tekniikka oli huomattavasti kehittyneempää. Silloin kuuroutuneille aikuisille alettiin laittaa uusia monikanavaisia sisäkorvaistutteita kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa. Ensimmäinen leikkaus kuuroutuneelle lapselle tehtiin Oulussa 1996. Kesällä 1997 Tampereella leikattiin ensimmäinen syntymäkuuro lapsi. Myöhemmin samana kesänä Helsingissä tehtiin vastaava leikkaus. Muissa yliopistollisissa sairaaloissa leikkaukset syntymäkuuroille lapsille aloitettiin vuonna 1999. Suomessa on elokuuhun 2002 mennessä leikattu sisäkorvaistute sadalle (100) alle 16-vuotiaalle ja noin 130 aikuiselle. Leikattujen lasten suhteellinen määrä kasvaa koko ajan. (S. Rimmanen, henki-

21 lökohtainen tiedonanto 9.10.2002, 21.10.2002.) Ennen leikkausta otetaan magneettikuva korvasta kevyessä nukutuksessa, mutta sen vuoksi ei tarvitse jäädä osastolle yöksi. Leikkaus kestää muutaman tunnin, joten riittää, kun sairaalaan tullaan samana aamuna. Toimenpide te h- dään nukutuksessa ja siitä toipuminen kestää noin vuorokauden. Sairaalassa ollaan kolmesta seitsemään vuorokautta leikkauksen jälkeen, jona aikana tarkkaillaan henkilön vointia. Tämän jälkeen määrätään noin kaksi viikkoa sairaslomaa. Kuukauden päästä haava on parantunut niin hyvin, että ulkoiset osat voidaan ottaa käyttöön ja sisäkorvaistute säädetään yksilölle sopivaksi. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002, 21.10.2002; Kun lapsi saa sisäkorvaistutteen. Perustietoa vanhemmille, ystäville, sukulaisille ja hoitajille, 12 13.) 5.2.3 Aktivoiminen ja kuulemaan oppiminen sekä jatkohoito Lapsi käy leikkauksen jälkeen ensimmäisen vuoden aikana puheprosessorin säätöjen takia sairaalassa kuudesta kahdeksaan kertaa, ja seuraavina vuosina yhdestä kahteen kertaa vuodessa. Lisäksi sairaalassa on käytävä puhekielen tai kommunikoinnin kehityksen seurantakäynneillä. Lapsen perhe saa vammaispalvelulain mukaista viittomakielen tai viitotun puheen kotiopetusta, ja perheen on mahdollista osallistua Juniori-ohjelmaan (ks. liite 3 Juniori-ohjelma). Istutteen saamisen jälkeen kommunikaation painopistettä pyritään siirtämään vähitellen lapselle sopivassa tahdissa puhutun kielen käyttöön. Jos lapselle leikataan sisäkorvaistute varhain, on hänen kielenoppimisen kanavansa auditiivinen. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.) Leikkauksen jälkeen lapsen kanssa on käytettävä puhetta. Vähintään ensimmäisen vuoden ajan kannustetaan kommunikoimaan viitotulla puheella. Kuulon käyttöä on jatkuvasti tuettava, kuten myös lapsen omaa ääntelyä. Tavoitteena on, että lapsi käy puheterapiassa yhdestä kahteen kertaa viikossa ja puheterapeutti tai kuntoutusohjaaja ohjaa lapsen ympäristöä kommunikaatiotavoissa. (S.

22 Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002, 21.10.2002.) Kuuroutuneiden aikuisten leikkauksen jälkeinen kuntoutus ei yleensä ole kovin pitkä. Kuuleminen ja puheen ymmärtäminen istutteella on nopea prosessi. Osa leikatuista tarvitsee puheterapiaa muutamasta kuukaudesta vuoteen. Puheterapiassa harjoitellaan kuuntelua sekä puheäänteiden, sanojen ja lauseiden tunnistusta. (S. Rimmanen, henkilökohtainen tiedonanto 9.10.2002.) 5.3 Alan organisaatioiden viralliset kannat Kuurojen Liitto ja Kuulonhuoltoliitto ovat julkaisseet viralliset kannanottonsa sisäkorvaistuteleikkauksista (ks. liite 4 Kuurojen Liiton kannanotto ja liite 5 Kuulonhuoltoliiton kanna notto). Kuurojen Liitto ei suosittele sisäkorvaistuteleikkauksia alle 18-vuotiaille lapsille. Kuulonhuoltoliitto puolestaan suhtautuu sisäkorvaistutteeseen myönteisesti, mutta korostaa tapausten yksilöllisyyttä. Muut alan organisaatiot, kuten Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ja Suomen Kuurosokeat ry, eivät ole ottaneet asiaan selvää kantaa. Sen sijaan ne ovat valmiita jakamaan tietoa, mielipiteitä ja kokemuksia sisäkorvaistutteesta. (Virpiranta-Salo, henkilökohtainen tiedonanto 2002; Pyykkö, henkilökohtainen tiedonanto 2002.) 5.4 Ajankohtaista sisäkorvaistutteesta Olemme seuranneet useita tiedotusvälineitä opinnäytetyöprosessimme aikana. Monissa kyselyvastauksissa mainittiin jokin tai joitakin televisio-ohjelmia sekä lehtiartikkeleita. Olemme katsoneet muun muassa 4D-dokumentin Oikeus kuulla? (esitetty Nelonen 22.3.2001). Ohjelmassa kerrotaan amerikkalaisista perheistä, jotka harkitsevat sisäkorvaistutteen asentamista lapsilleen. Toinen televisiodokumentti on Prisma: huipputeknologia (esitetty Yle TV1 3.5.2000). Siinä esitellään useita eri teknologian uutuuksia. Yhtenä aiheena on sisäkorvaistute. Ohjelmassa kuvataan sisäkorvaistuteprosessia leikkauksesta kuntoutukseen.

23 Lisäksi tuodaan esille Kuurojen Liiton kanta sisäkorva-istutteeseen. Lehdistössä sisäkorvaistutteesta on käyty keskustelua vilkkaasti meidän huomiomme mukaan vuoden 2001 alusta lähtien. Artikkeleita on ollut useissa viittomakielialan lehdissä (Nappi, Kuurojen lehti) ja sanomalehdissä (Kaleva, Turun Sanomat) sekä aikakauslehdissä (Anna, Kotiliesi). Kuurojen Liiton kotisivulla ( Uutiset. Kuurojen Liiton www-sivu. 2.9.2002) on keskiviikolta 21.8.2002 uutinen, jonka otsikko on Sisäkorvaimplantoinnin epäillään aiheuttavan aivokalvontulehduksia. Uutisen mukaan Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto on huomannut, että sisäkorvaistute saattaa aiheuttaa aivokalvontulehdusta. Sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa on aloitettu tutkimukset tästä yhteydestä. Uutinen on herättänyt vilkasta keskustelua niin Euroopan kuin Yhdysvaltojen kuurojen yhteisöissä. Filosofian maisteri Taina Välimaa on väitellyt 27.9.2002 Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa otsikolla Kuulovikaisen aikuisen puheen vastaanotto ja kuulon toiminnallinen taso monikanavaisen sisäkorvaistutteen avulla. Tutkimus oli alaltaan ensimmäisiä Suomessa. Tutkimuksessa selvitettiin sitä, kuinka kuuroutuneet aikuiset selviytyvät arkipäivän tilanteissa sisäkorvaistutteen avulla. Väitöskirjassa tehdyn tutkimuksen pohjalta Välimaa toteaa, että sisäkorvaistutetta käyttävien aikuisten seuranta niin kuulon tason kuin puheen vastaanottokyvyn kannalta on tärkeää kuntoutuksen suunnittelun vuoksi. ( Väitöstilaisuus Oulun yliopistossa, Oulun yliopiston www-sivu. 31.10.2002.) 6 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimus toteutettiin toukokuussa 2002 kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Toimitimme kyselylomakkeet (ks. liite 6 Kysely viittomakielentulkkiopiskelijoille) Humanistisen ammattikorkeakoulun Helsingin ja Kuopion yksiköihin sekä Dia-

24 konia-ammattikorkeakoulun Turun yksikköön. Tavoitteenamme oli saada tutkimukseen mukaan kaikki nuorisoasteella sillä hetkellä viittomakielentulkiksi opiskelevat henkilöt. Ennen kuin aloitimme tutkimuksemme tekemisen, pohdimme sen tarkoitusta ja tutkimusongelmiamme. Tutkimusongelmiksemme muodostuivat 1) Tarjoaako viittomakielentulkin koulutus riittävästi tietoa sisäkorvaistutteesta? 2) Miten viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteet siihen, miten sisäkorvaistute vaikuttaa viittomakielen tulkin työhön, muuttuvat koulutuksen aikana? Omien kokemuksiemme pohjalta tiedämme, että ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla ei ole vielä kovinkaan paljon tietoa sisäkorvaistutteesta. Tämä tarkoittaa, että taustatiedot, joiden pohjalta asenne muotoutuu, saattavat puuttua kokonaan tai olla vaillinaisia. Lisäksi ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla on kulttuuriin sopeutumisessaan viittomakielisen kulttuurin ihannointivaihe, joten sisäkorvaistuteleikkaus saattaa heistä tuntua viittomakielistä kulttuuria uhkaavalta tekijältä. Toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoilla on taustatietoa ja kokemuksia eri kuulovammaisryhmistä sekä sisäkorvaistutteesta ja sisäkorvaistutetta käyttävistä on enemmän, asenteet saattavat olla avoimempia, mutta mielipiteet jakautuvat todennäköisesti enemmän. Uskomme taustatiedon määrän ja koulutusajan vaikuttavan asenteisiin sisäkorvaistutetta sekä eri ryhmien sisäkorvaistuteleikkauksia kohtaan. 6.1 Asenne Asennetutkimusta tehdessä on hyvä määritellä termi asenne. Helkama, Myllyniemi ja Liebkind (1998) kertovat teoksessaan, että asenne käsitteenä on esiintynyt ensimmäisen kerran sosiologien Thomas ja Znaniecki teoksessa The Polish Peasant in Europe and America (1918-1920). Teoksessa asenteet määritellään kulttuurin subjektiiviseksi puoleksi. Aluksi asenteet käsitettiin kulttuurin

25 tai yhteisön ominaisuuksiksi, mutta kun 1920-luvulla asenteita alettiin mitata, ne muuttuivat yksilön ominaisuuksiksi. Kulttuuri tarjoaa yksilölle asenteiden kohteet. (Helkama, Myllyniemi, Liebkind 1998, 28.) Asenteiden ja käyttäytymisen välillä ei aina välttämättä ole yhteyttä. Mitä enemmän yksilö tietää asenteensa kohteesta, sitä helpommin hän muistaa siihen liittyviä yksityiskohtia ja toimii asenteensa mukaisesti. Kun toiminnalle ei ole muita riittäviä perusteluita, ihmisen toiminta muuttuu hänen asenteidensa mukaiseksi. (Helkama ym. 1998, 196 198.) Viestin lähde saattaa vaikuttaa viestin aiheuttamiin asenteisiin ja asennemuutoksiin. Viestin vaikutus asenteisiin riippuu kuitenkin enemmän siitä, miten lukija käsittelee saamaansa tietoa. Jos viesti käsitellään perusteellisesti eli sitä muokataan ja pohditaan, on sen vaikutus erilainen, kuin jos viestiä käsitellään vain pinnallisemmin tai ei ollenkaan. Se, miten viestiä käsitellään, riippuu kahdesta tekijästä: viestin vastaanottajan motivaatiosta sekä hänen kyvyistään käsitellä viestin sisältöä. Jos mietitään vain asenteen kohdetta eikä erilaisia siihen vaikuttavia tekijöitä, asenne jyrkkenee. (Helkama ym. 1998, 203 204.) 6.2 Asennetutkimus Asennetutkimuksissa tutkitaan yksilöitä kansalaisina tai kuluttajina eikä minkään ryhmän jäseninä. Asennetutkimuksissa esitetään tavallisesti väittämiä ja vastaajaa pyydetään arvioimaan omaa suhtautumistaan kyseiseen väitteeseen. Tällainen menetelmä perustuu ihmisten kuvauksiin omasta suhtautumisestaan. Asennetutkimusta tehdessä tutkittavat henkilöt tietävät, että heidän asenteitaan mitataan. Yleensä tutkimuksissa, etenkin asennetutkimuksissa, ihmiset haluavat antaa itsestään hyvän kuvan. Tämä saattaa vaikuttaa vastauksiin, joka on tutkimuksen ja asenteiden mittauksen kannalta harmillista. (Helkama ym. 1998, 29, 40, 195 196.)

26 6.3 Kyselylomake Rensis Likert kehitti asenteiden mittaamisen asteikon vuonna 1932. Siinä vastaajat järjestetään samanmielisyyden määrän mukaiseen järjestykseen. Asteikon vastausvaihtoehdot ovat täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, jokseenkin eri mieltä ja täysin eri mieltä. Vastausvaihtoehtoihin voidaan lisätä vaihtoehtoja kuten ei samaa eikä eri mieltä ja en osaa sanoa. ( Mittaaminen: Muuttujien ominaisuudet. Tampereen yliopiston www-sivu. 27.10.2002; Helkama ym. 1998, 194.) Käytimme Likert-asteikkoa tutkimuksessamme erilaisin väittämin mitataksemme viittomakielentulkkiopiskelijoiden asenteita sisäkorvaistutetta kohtaan. Asteikkomme oli täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, en osaa sanoa, jokseenkin eri mieltä ja täysin eri mieltä. Tehtävän ohjeistuksessa vastausvaihtoehdot oli lueteltu ja niille oli annettu asteikkoa vastaava numero. Väittämien kohdalla oli samat numerot, joista vastaajan tuli ympäröidä mielestään väittämään sopivin vaihtoehto. 6.4 Tutkimuksen testaaminen Tekemämme kyselylomake testattiin Turun kristillisellä opistolla viittomakielisen ohjaaja-koulutuksen linjalla. Kokeilulomakkeen täyttivät vuosikurssin 01 opiskelijat. Vuosikurssilla opiskelee sekä kuulevia että kuuroja opiskelijoita. Kokeiluvastauksia ei analysoitu, mutta kokeilulomakkeista arvioitiin vastausten perusteella kysymysten järkevyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta. Lomakkeesta korjattiin muutamia kohtia kokeiluryhmän vastausten perusteella. Tämän lisäksi lomaketta näytettiin viittomakielialaan vähemmän perehtyneille henkilöille, jotka antoivat palautetta eri näkökulmista. Muokkasimme lomaketta joiltakin osin myös heidän palautteensa pohjalta lopulliseen muotoon (ks. liite 6 Kysely viittomakielentulkkiopiskelijoille).

27 6.5 Tutkimuksen otanta ja kyselyn toteuttaminen Käytimme tutkimuksessamme kokonaisotantaa. Tutkimukseen valittiin kaikki nuorisoasteella opiskelevat viittomakielentulkkiopiskelijat molemmista ammattikorkeakouluista, kaikista koulutusyksiköistä, pois lukien tämän työn tekijät. Valitsimme kokonaisotannan siksi, että asennetutkimuksen tulokset olisivat mahdollisimman pätevät ja luotettavat. Turussa olimme läsnä luokissa, joissa kysely tehtiin. Kuopioon ja Helsinkiin kyselyt lähetettiin postitse palautuskuorilla varustettuina. Kyselyiden mukana oli kirje, jossa pyydettiin vastaanottajaa auttamaan tutkimuksen tekoamme, ja teettämään kyselyt yksikössään. Kirjeessä oli yhteystietomme siltä varalta, että kyselyyn vastaajilla olisi jotain kysyttävää. Yhteydenottoja ei kuitenkaan tullut. Kyselyitä palautettiin pyydettyyn päivään mennessä seuraavasti: Taulukko 1. Saatujen vastausten määrä vuosikursseittain Vastaajia Opiskelijoita yhteensä Helsinki 01 14 19 Kuopio 01 15 19 Kuopio 00 0 10 Kuopio 99 9 15 Turku 01 19 21 Turku 00 17 20 Turku 99 14 14 Yhteensä 88 118

28 7 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tässä luvussa käsittelemme viittomakielentulkkiopiskelijoille tehdyn kyselyn (ks. liite 6 Kysely viittomakielentulkkiopiskelijoille) tuloksia. Saatuamme kyselyt takaisin huomasimme, että kyselylomakkeen kysymyksen asettelu kohdassa 11 oli sekava ja virheellinen. Katsoimme parhaaksi jättää kyseisen kohdan tulokset analysoimatta. 7.1 Taustatiedot Viittomakielentulkin nuorisoasteen koulutuksessa opiskeli toukokuussa 2002 yhteensä 118 opiskelijaa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 88 tulkkiopiskelijaa kaikista kolmesta oppilaitoksesta, joissa viittomakielentulkiksi voi opiskella. Otannaksi muodostui siis 75 prosenttia koko joukosta. Vastaajista 14 oli Helsingistä, 24 Kuopiosta, 49 Turusta ja 1 vastaaja jätti tämän kohdan tyhjäksi. 53 % vastaajista oli ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Toisen vuoden opiskelijoita vastaajista oli 18 % ja kolmannen vuoden 27 %. Tutkimuksemme mukaan viittomakielentulkkiopiskelijat ovat varsin nuoria, sillä yli 90 % vastaajista oli 18 27- vuotiaita. Päätimme jättää kyselyn taustatiedot -osiosta kysymyksen 4 käsittelemättä kokonaan, sillä huomasimme, että tämän kohdan tulokset voisivat vaikuttaa kyselyyn vastanneiden anonyymina pysymiseen. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka vaihtelevat taustat viittomakielentulkkiopiskelijoilla oli ennen opintojen alkua.

29 Viittomakielinen ympäristö ennen koulutuksen alkamista Työkokemus ja kurssit 6 % Työkokemus 8 % Kurssit 16 % Muu 8 % Ei 46 % Tuttu/kaveri 6 % Tyhjä/viiva 10 % Kuvio 1. Viittomakielinen ympäristö ennen koulutusta 47 % vastaajista ilmoitti, ettei heillä ollut minkäänlaista kokemusta viittomakielisestä ympäristöstä ennen opiskelujen alkua. Lisäksi 10 % vastaajista jätti tämän kohdan tyhjäksi. Mahdollisesti kohtaan on jätetty vastaamatta silloin, kun aiempia kokemuksia ei ole ollut. 30 %:lla vastaajista oli kokemuksia joko koulutuksen, kurssien tai molempien kautta. Kaverin tai tutun kautta kokemuksia viittomakielisistä oli saanut 6 % vastaajista. Kohtaan muu on koottu erilaisia vastaajia, joiden kommentit eivät sopineet mihinkään luokkaan, esimerkiksi 20 vuotta, koulussa, kavereiden kanssa jne.. Heitä oli 8 % vastaajista. 7.2 Perustiedot sisäkorvaistutteesta Kyselyä analysoitaessa totesimme, että perustieto-osion kohta 6 ei anna tutkimuksemme kannalta olennaista tietoa, joten emme käsitelleet näitä tuloksia. Sisäkorvaistutetta selitettiin vastauksissa monilla eri tavoilla. Yleisesti ottaen viittomakielentulkkiopiskelijat selittivät sen olevan kuulolaite tai kuulokoje, joka asennetaan leikkauksella kalloon ja yhdistetään kuulohermoon. Monet vastaajista käyttivät termiä sisäkorvaistute tai implantti. Koska vastaukset olivat niin

30 moniselitteisiä, tahdomme antaa niistä tässä muutamia esimerkkejä. Ajattelemme, että tämä kyselylomakkeen kohta on erityisen mielenkiintoinen, ja siksi kaikki vastaukset ovat työn liitteenä (ks. liite 7 Viittomakielentulkki-opiskelijoiden määritelmät sisäkorvaistutteelle). Kuulokoje joka istutetaan kuurolle, huonokuuloiselle, kuuroutuneelle tai kuurosokealle henkilölle sisäkorvaan. Sisäkorvaistute mahdollistaa henkilölle kuulon palautumisen asteittain. Sisäkorvaistuteleikkaus on prosessina pitkä ja leikkauksen jälkeen tilannetta seurataan tarkasti vuosia. Sisäkorvaistute ei ole ainoastaan kuulolaite sisäkorvassa vaan siihen liittyy myös äänensäätelylaite henkilön rintakehälle asetettava. Nimensä mukaisesti sisäkorvaan istutettava kuulolaite, joka sisältää myös pään ulkoisia osia. Laite korvaa korvan simpukassa olevia toimimattomia kuulosoluja aiheuttaen mekaanisesti tuotetun kuuloaistimuksen. Sisäkorvaistute on eräänlainen kuulokoje, joka ohittaa sisäkorvan hermosolut joissa on kuuloaistimia. Tänä päivänä kojeet ovat 22 - kanavaisia, ja niihin kuuluu sisäinen osa, joka porataan kalloon, sekä ulkoiset osat: magneetti, vastaanotin ja lähetin, jossa viestin koodaus tapahtuu. Kuulolaite, joka koostuu korvan taakse kallon sisälle upotettavasta osasta, ja ulkoisista laitteista. Implantin avulla on saatu kuurot lapset huonokuuloisiksi. Sisäkorvaistute eli implantti on lääketieteellisestä näkökulmasta katsottuna hyvä parannuskeino kuurouteen. Implantti tuhoaa kuitenkin viimeisetkin kuulonjäänteet, eikä sen vaikutusta tai toimivuutta voida etukäteen ennustaa. Sitä ei kuitenkaan voida sanoa parannuskeinoksi, sillä se ei paranna kuuloa kuitenkaan täydellisesti, vaan henkilö joutuu kuitenkin usein käyttämään esim. tukiviittomia. Luuhun porattava kuulolaite, joka muka auttaa saamaan kuulotaidon. Vaikka suurimmalla osalla vastaukset olivat asiasisällöltään todenmukaisia, kuitenkin osassa vastauksista oli virheellisiä tietoja. Viittomakielentulkkiopiskelijoista 17 vastasi, ettei tunne ketään sisäkorvaistutetta käyttävää henkilöä. Kuitenkin 65/88 opiskelijaa oli kyselyn toteuttamishetkeen mennessä ainakin tavannut sisäkorvaistutetta käyttävän henkilön. Yh-

31 denkään vastaajan perheenjäsenellä tai sukulaisella ei ollut sisäkorvaistutetta. 13 henkilöä on työskennellyt sisäkorvaistutetta käyttävän kanssa, joten tämän tuloksen perusteella harvalla tulkkiopiskelijalla on ollut mahdollisuus syvällisempään henkilökohtaiseen kontaktiin istutetta käyttävän kanssa. Näin ollen pohdimme, onko edes mahdollista muodostaa selkeää mielipidettä sisäkorvaistutteesta, jos ei tunne istutetta käyttävää henkilöä. Vastaajat, jotka olivat vasta n- neet muuten, miten? kohtaan oli kymmenen. He olivat vastanneet muun muassa seuraavasti: Työssäoppimispaikoissa on ollut implantoituja henkilöitä ja Nuoremman sisaruksen ystävillä on sisäkorvaistute. Viittomakielentulkkiopiskelijoiden selvästi tärkein sisäkorvaistutetta koskeva tiedonlähde on ollut heidän saamansa koulutus. Oppilaitosten järjestämät sisäkorvaistute-aiheiset seminaarit ovat olleet toinen tärkeä tiedonlähde opiskelijoille. Tietoa sisäkorvaistutteesta saadaan 90 80 85 tulkkikoulutuksessa prosentti 70 60 50 40 30 20 33 24 60 51 lehdistä internetistä sisäkorvaistuteaiheisesta seminaarista muu 10 0 1 en tiedä aiheesta Kuvio 2. Mistä viittomakielentulkkiopiskelijat saavat tietoa sisäkorvaistutteesta Koska 60 % vastaajista ilmoitti saaneensa seminaarista tietoa, pidämme hyvänä ideana järjestää vastaavanlaisia seminaareja (ks. liite 1 Seminaari Turussa ja liite 2 Seminaari Kuopiossa) jatkossakin. Täten taattaisiin uusimman tiedon välittyminen kaikille opiskelijoille ja muille alan ammattilaisille. 51 % vastasi kohtaan muuten, miten ja tarkensi vastaustaan esimerkiksi seuraavasti:

32 nähnyt aiheeseen liittyvää ohjelmaa televisiosta huhupuheet lukenut kirjoista työssä ja ystäviltä implantoidun lapsen vanhemmilta tutuilta joilla se on viittomakielen linjalla opetuksessa 7.3 Asenne sisäkorvaistutteeseen Kyselyn asenteita koskevaa osiota voidaan pitää työmme keskeisimpänä. Olemme käsitelleet asenteisiin liittyvien väittämien tuloksia laajasti. Aluksi esittelemme koko tutkimusjoukon sisäkorvaistutteeseen liittyviä asenteita ja myöhemmin vertailemme ensimmäisen ja kolmannen vuosikurssin asenteita keskenään. Tämä sen vuoksi, että tahdoimme selvittää koulutuksen mahdollisia vaikutuksia asenteisiin. Sen selvittäminen on helpointa tehdä vertailemalla ääripäitä, ensimmäistä ja viimeistä vuosikurssia. Asenteet sisäkorvaistutteen laitteistoon tyhjä täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei osaa sanoa jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä 1 % 0 % 0 % 2 % 11 % 8 % 13 % 28 % 25 % 35 % 32 % 44 % on keskeneräinen laitteistoltaan on vaarallinen terveydelle 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Kuvio 3. Vastaukset väittämiin sisäkorvaistute on keskeneräinen laitteistoltaan ja sisäkorvaistute on vaarallinen terveydelle

33 Neljäsosa vastaajista luokitteli sisäkorvaistutteen jokseenkin vaaralliseksi terveydelle, mutta kukaan ei kuitenkaan ollut täysin tätä mieltä. 40 % oli väitteestä joko jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Tästä päättelemme, että sisäkorvaistutteen laittamista ei koeta terveysriskiksi. Koska kukaan vastaajista ei ollut täysin samaa mieltä väitteestä, sisäkorvaistuteleikkaus selvästikin otetaan vakavasti. 35 % vastaajista ei osannut ottaa kantaa sisäkorvaistutteen vaarallisuuteen. 33 % viittomakielentulkkiopiskelijoista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että sisäkorvaistute on laitteistoltaan keskeneräinen. Kuitenkaan 44 % vastaajista ei osannut ottaa väitteeseen kantaa. Uskomme tämän johtuvan puutteellisista sisäkorvaistutteen teknisistä tiedoista. Tätä tilannetta voitaisiin korjata lisäämällä oppilaitosten koulutusta sisäkorvaistutteesta ja sen rakenteesta sekä tekniikasta. 15 % viittomakielentulkkiopiskelijoista oli sitä mieltä, että laitteisto on riittävän kehittynyt. Tekniikka kehittyy jatkuvasti eikä sisäkorvaistute teknisenä laitteena varmaankaan ole koskaan täysin valmis. Sisäkorvaistute on apuväline 0 % 0 % 2 % 12 % 42 % 44 % tyhjä täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei osaa sanoa jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Kuvio 4. Vastaukset väittämään sisäkorvaistute on apuväline 86 % viittomakielentulkkiopiskelijoista mieltää tutkimuksen mukaan sisäkorvaistutteen apuvälineeksi. Ainoastaan 2 % vastaajista on täysin eri mieltä väittämän kanssa, joten voimme todeta tulkkiopiskelijoiden olevan lähes yksimielisesti väittämän kannalla. Tämän väittämän tulos oli ennakko-olettamustemme mu-