Pöllitien asemakaavan muutos KH 29.03.2016 71 Kaavamuutoksen kohteena on Römmi-Likolahden kaupunginosassa Pöl li tien ja Römminkadun risteyksessä sijaitsevat rakentamattomat ton tit (osa kortteleista 731 ja 750). Alueen pinta-ala on noin yksi heh taa ri. Voimassaolevassa 4.3.1998 hyväksytyssä asemakaavassa suun nitte lu alue on merkitty asuinkerros- ja rivitalojen korttelialueeksi (AKR-1 ja AKR-2). Kaava ei kuitenkaan ole toteutunut toivotulla taval la. Korttelit rajautuvat Römminkadun ja Televankadun varrella si jait seviin rakennettuihin pienkerrostalojen tontteihin ja alueiden vä lit tömäs sä läheisyydessä on myös pientalovaltaista asuinaluetta. Asemakaavamuutoksen päätavoitteena on tutkia rakentamatta jäänei den kortteleiden osien käyttöä pientalovaltaiseen rakentamiseen. Alu eel le laaditun maankäytön idealuonnoksen mukaan kortteleihin oli si mahdollista muodostaa kymmenkunta uutta omakotitalotonttia ta sa maa-alu eel le. Lisäksi kaavamuutoksessa tutkitaan pienen puisto alu een mahdollista muodostamista Pöllitien ja Römminkadun kulmauk seen. Suunnittelualue soveltuu hyvin pientalorakentamiseen lii ken teel li sesti edullisen sijaintinsa vuoksi. Alueella on myös jo valmiiksi ra ken nettu kunnallistekniikka ja sen toteuttaminen on kaavataloudellisesti edul lis ta. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Pöllitien asemakaavan muutos saatetaan vireille. KH 14.11.2016 279 Kaavamuutosaluetta esitetään laajennettavaksi käsittämään Kel hosten ku jan ympäristössä sijaitsevat korttelit 435 ja 714 sekä osan kortte lis ta 430: alueiden asemakaavat ovat jääneet pääosiltaan to teu tu-
mat ta. Rakentamaton kortteli 435 on kaavassa opetustoimintaa palve le vien rakennusten korttelialuetta (YO) ja korttelin 430 osa va rasto ra ken nus ten korttelialuetta (TV). Korttelin 714 asuinkerros- ja ri vita lo jen korttelialueelle (AKR-1) on rakennettu kaksi rivitaloa. Kaavaluonnoksessa Pöllitien muutosalueelle esitetään yhdeksän oma ko ti ton tin muodostamista: kuusi tonttia kortteliin 750 ja kolme tont tia kortteliin 731. Rakennukset sijoittuvat Pöllitien länsipuolella (kortteli 750) porrastetusti samaan koordinaatistoon aluetta ympäröivien kortteleiden ra ken nus ten kanssa. Tonttikoot ovat yhtä suurempaa tonttia lu kuunot ta mat ta noin 820-1000 m2. Alue soveltuu erityisen hyvin ryh mämuo toi seen rakentamiseen, jolloin samalla talotyypillä voidaan muodos taa yhtenäinen taloryhmä. Kulkuyhteys tonteille esitetään jär jestet tä väk si ajoyhteytenä Pöllitien kautta. Pöllitien itäpuolella (kortteli 731) AO-tonttien koot ovat noin 1050-1150 m2. Ajoyhteys on suunniteltu tonttien pohjoisreunaa pitkin Pölli tiel tä. Molemmissa kortteleissa kerrosluku on I ja tonttitehokkuusluku e=0,25. Kelhostenkujan alueella korttelin 435 kaavamerkintää esitetään väljen net tä väk si: koulun asemesta tontille voisi rakentaa muutakin julkis ten palvelujen tyyppistä rakentamista. Y-tontin kerrosluku on voimas sa olevan asemakaavan mukaisesti II ja tonttitehokkuusluvuksi esi te tään e=0,3. Kelhostenkujan ja Römminkadun risteykseen ulottuvaa ra ken ta maton ta osaa kaupungin varikon korttelista 430 esitetään muutettavaksi asuin pien ta lo jen korttelialueeksi. AP-tontin kerrosluku olisi II ja tont tite hok kuus lu ku e=0,3. Kulkuyhteys tontille järjestettäisiin Kel hos tenku jan kautta. Alueen mahdollinen käyttöönotto asun to ra ken ta mis tarkoi tuk siin edellyttää laajempaa maankäytöllistä tarkastelua koko varik ko alu een osalta. Korttelista 714 esitetään poistettavaksi asuinkerrostalojen ra ken tamis mah dol li suus: alueen kaavamerkinnäksi tulisi AP (asuin pien ta lojen korttelialue), jolloin alueelle on mahdollista rakentaa sekä omako ti ta lo ja että rivitaloja. Kaavaluonnoksessa on esitetty oma ko ti ta lopai not tei nen toteutus, jolloin olemassa olevan kahden rivitalon li säksi alueelle on mahdollista rakentaa kuusi omakotitaloa.
Tonttikoko Römminkatuun rajoittuvilla tonteilla on noin 1250-1450 m2 Kelhostenkujan tonttien soveltuessa pienempää tonttikokoa arvos ta val le. Kulkuyhteys kahdelle tontille järjestyisi Kelhostenkujan kaut ta, neljälle tontille on suunniteltu yhteiset kaksi liittymää Römmin ka dul ta. Ker ros lu ku on I ja tonttitehokkuusluku e=0,25. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Pöllitien asemakaavan muu tokseen lisätään osa korttelista 430, korttelit 435 ja 714 sekä alueeseen liit ty vät katu- ja puistoalueet ja että kaavamuutos saatetaan vireille myös näiltä osin. Kaupunginhallitus hyväksyy, että 3.11.2016 päivätyn kaa va luon noksen perusteella suoritetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukainen valmisteluvaiheen kuuleminen. Oikeutetaan kaa voitus pääl lik kö hyväksymään täydennykset nähtävillepantavaan kaavaluonnokseen. Pyydetään luonnoksesta lausunnot tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölautakunnalta sekä Äänekosken Energia Oy:ltä. KH 13.02.2017 45 Kaavaluonnos on ollut nähtävillä valmisteluvaiheen kuulemista varten 22.11. - 23.12.2016. Luonnoksesta on saatu pyydetyt lausunnot, mielipiteitä ei ole kaupungille toimitettu. Teknisellä lautakunnalla ei ole huomauttamista luonnoksesta. Ympäristölautakunta esittää pohdittavaksi kortteliin 714 Kelhostenkujan päähän kaavoitetun omakotitontin tarpeellisuutta ja teknisluonteisia tarkistuksia ajoneuvoliittymien paikkojen osoittamiseen ja korttelin 714 istutusten järjestämiseen. Äänekosken Energia Oy toteaa lausunnossaan, että mahdolliset olemassa olevien putkilinjojen siirrot tulee suorittaa aiheuttamisperiaatteen mukaan. Kaikkia olemassa olevia putkilinjoja ei ole luonnokseen merkitty rasitteina; ne tulee lisätä kaavaan. Lausuntojen ja kaavoitusyksikön harkinnan perusteella kaavakarttaan on tehty seuraavat tarkistukset:
- kaukolämpöputkien rasitevarauksia on tarkistettu korttelissa 750 Pöllitien ja Römminkadun rajan läheisyydessä, korttelissa 731 Römminkadun puoleisella rajalla ja korttelin 714 tonteilla 1-7 - säilytettävä/istutettava puurivi lisätty korttelin 714 tonteille 6-10 - kortteliin 731 ja 750 lisätty ohjeellinen talousrakennuksen rakennusala - korttelista 750 poistettu nuolet, jotka osoittavat rakennusalan sivun, johon rakennus on rakennettava kiinni - korttelin 731 AO merkintä muutettu AP alueeksi, joka antaa mahdollisuuden myös rivitalon rakentamiseen - kortteleihin 714, 731 ja 750 on lisätty nuolet ajoneuvoliittymän likimääräinen sijainti havainnollistamaan tonttien yhteisten liittymien paikkoja Lisäksi on täsmennetty mm. rakennustapaan ja hulevesien järjestämiseen liittyviä kaavan yleismääräyksiä. Kelhostenkujan päähän osoitetun omakotitalotontin kaavoittamista kaavoitusyksikkö pitää kaavataloudellisesti perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena: alueen maankäyttö on määritelty rivitalotonttien luovuttamisen yhteydessä ja tontin sijainti on edullinen yhdyskuntarakenteen kannalta. Lisäksi osallisilla on mahdollisuus ottaa kantaa kaavan sisältöön suunnittelun aikana. Kaupunginhallitus hyväksyy, että 3.2.2017 päivätyn kaavaehdotuksen perusteella suoritetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukainen ehdotusvaiheen kuuleminen. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö hyväksymään täydennykset nähtävillepantavaan kaavaehdotukseen. Lausuntojen pyytämistä ei pidetä tarpeellisena. KH 10.04.2017 102 Ehdotusvaiheen kuuleminen on järjestetty 21.2. - 23.3.2017. Näh tävil lä olo ajan kuluessa on jätetty yksi muistutus (As Oy Viianpolku 1):
"Kelhostenkujan varteen, kortteliin 714, ylemmän rivitalon päätyyn on kaavoitettu yksittäinen tontti, jonka kaavamerkintää ollaan muutta mas sa nykyisestä AKR:sta AO:ksi. Rivitalon asukkaina vas tus tamme kaavamuutosta tältä osin. Mahdollinen yksittäinen pientalo ri vi talon jatkeena ei ole nykyiseen rakennettuun ympäristöön sopiva. Lisäk si yhdymme ympäristölautakunnan kaavamuutoksesta antamaan lau sun toon, jossa todetaan, että tontin sijainti Kelhostenkujan ny kyisen kääntöpaikan vieressä ei tule olemaan asumisen kannalta edulli nen. Nykyisellään tontti antaa suojaa kääntöpaikan melusta ja pölys tä." Kaavoittajan vastine: Nähtävilläolleessa asemakaavan muutosehdotuksessa po. tontti on esi tet ty AP-merkinnällä asuinpientalojen rakentamiseen, mikä mahdol lis taa tontille omakotitalojen lisäksi mm. rivitalojen rakentamisen. Alue on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa AKR-mer kinnäl lä tonttimaaksi, jolle kaava sallisi jopa kerrostalojen ra ken ta misen. Alueen käyttötarkoitus rakentamiseen on asiallisesti ratkaistu jo ai kai sem pien kaavahankkeiden yhteydessä. Tontti on kustannusten kannalta erittäin edullisesti käyt töön otet ta vissa sen rajautuessa olemassa oleviin kunnallisteknisiin verkostoihin ja katuun. Tonttimaaksi nykyisessä kaavassa osoitetun alueen muut ta mi nen rakentamattomaksi alueeksi ei ole tar koi tuk sen mu kaista. Kaavamerkintä mahdollistaa myös tontin liittämisen viereiseen tont tiin, mikäli rakentamisvelvollisuuden täyttämisestä sovitaan tontti jaon laatimisen yhteydessä. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että 3.2.2017 päivät ty ehdotus Pöllitien asemakaavan muutokseksi hyväksytään. KVALT 29.05.2017 50 Kaupunginvaltuuston päätös:
Merkittiin, että kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen selosti asiaa kokouksessa. Otteen oikeaksi todistaa 19.6.2017