RUOKINTA JA EPIGENETIIKKA EPIGENETIIKKA JA RUOKINTA Tuotospotentiaali on noussut Eri tuotos- ja kehitysvaiheiden oikea ruokinta pitää geenien säätelyn tavoitteen mukaisella uralla Poikimisen aika on riski potentiaalille Hyvä terveys alkaa umpikaudesta Ensiviikkojen energiatase hedelmällisyys Vasikan tie menestykseen- Miksi hyvistä vanhemmista ei aina tule huippujälkeläistä? MERJA 25.10.2017 GENEETTINEN POTENTIAALI KASVAA Maailman korkein keskituotos jo yli 18 000 kg. Ennätyslehmä lypsi 35 000 kg viime vuonna. EPIGENETIIKKA Epigenetiikka ~ geenien toimintaa säädetään päältä päin tarvitaan aina erityisesti alkion kehityksen vaiheessa, jossa solut erilaistuvat, kaikki säätely ei periydy Epigeneettiset muutokset voivat käynnistää, sammuttaa, vaimentaa tai voimistaa geenien toimintaa tilanteen mukaan. Geenit voivat toimia erilaisella tehokkuudella eri yksilöissä erilaisissa ympäristöolosuhteissa Tietyissä vaiheissa perimässä voi tapahtua perityviä muutoksia ilman DNA:n muutoksia Vaikka geenit luovat puitteet terveydelle ja tuotokselle, niiden säätely ratkaisee lopputuloksen Epigenetiikka ohjaa tulevaisuuden ruokintaa ja rehujen kehitystä Holma EPIGENEETTINEN OHJELMOINTI GEENIEN SÄÄTELY - TERVEYS Ensimmäisellä elinviikolla on vasikalle pitkäaikainen vaikutus Vasikat, jotka saivat heti 4 l annoksen ternimaitoa tuottivat ensikkokaudella ja toisella lypsykaudella 10-15 % enemmän kuin vasikat, jotka saivat 2 l ternimaitoa. (Faber ym 2005) Juottokauden hyvä kasvu näkyy ensikkokauden tuotoksessa Geenit Epigenetiikka Emon elimistön energiatase ennen hedelmöitystä sekä hedelmöittymisen jälkeen on ratkaiseva tekijä Erityisesti 2/3 tiineyden alussa makro- ja mikroravinteet avainasemassa (valkuainen, aminohapot, energia, kivennäiset, hivenaineet, vitamiinit) Lopputiineyden hellestressi näkyy vastasyntyneen vasikan heikentyneenä vastustuskykynä. ruokinta Terveys 1
EPIGENETIIKAN ROOLI TUOTOKSESSA, TERVEYDESSÄ JA HEDELMÄLLISYYDESSÄ (JACK BRITT 2016) EPIGENETIIKAN VAIKUTUKSET Ketoosin riski Pv 1. siemennykseen Mastiitti riski Tuotos Elinik. prot tuotos Elinik rasva tuotos Pv 1. kiimaan Nettotulo Ka-syönti ME muutokset näyttävät periytyvän naudoilla muutaman sukupolven päähän selittää miksi samalla genotyypillä tuotos ja terveys on erilainen hedelmällisyys, vastustuskyky, pitkäikäisyys, tuotoskyky tiineyden alku ja keskivaihe merkittävässä roolissa; kudokset muodostuu ja solut erilaistuu Laktoosi % Rasva % MERJA 2017 EPIGENETIIKKA TUTKITTAVAA RIITTÄÄ TULEVAISUUDEN TUTKIMUSAIHEITA Täsmäsäätely, tavoitegeenit Tuotos ja terveys Yksilöllinen ravitsemus genotyypin mukaan Emän ruokinnan vaikutus vastasyntyneen vasikan kehitykselle ja terveydelle Energia / valkuainen Hivenaineet, vitamiinit Lypsykauden vaiheet Umpikausi- fresh cow? Holma POIKIMINEN ON RISKI POTENTIAALILLE Olosuhteet Ruokinta Hypo kalsemia Piilevä ketoosi UMPIKAUSI / DRY PERIOD Tasapainoinen energia/valkuaisruokinta energia <10 MJ, rv 12-14 % lehmät, 14-15 % hiehot, tärkkelys 5-12 % Kivennäiset, hivenet, vitamiinit Magnesium, orgaaninen seleeni, E-vitamiini, D-vitamiini Rajoitetaan kalium- ja kalsiumpitoisia karkearehuja Hoito käytännöt Holma Vastustuskyky Kokoviljasäilörehu ja olki hyviä perusrehuja Rypsi, vilja, umpikivennäinen Holma 2
Ongelmien verkosto UMPIKAUSI -KIVENNÄISRUOKINTA Suurin syy piilevälle poikimahalvaukselle on umpikauden puutteellinen / virheellinen kivennäisruokinta Varmista Magnesiumlisä min. 0.3-0.4 % ka:sta Vähennä Kaliumia ja Natriumia, karkearehun laatu, suolakivet pois Lasketaan Meq-arvo: (Kalium + Natrium) (Kloori + Rikki)-> tavoite saada miinukselle Karkearehun kivennäisten hallinta Anionisuolat ja/tai zeoliitti Panostus umpikivenäiseen Holma Holma ANALYSOI KARKEAREHUT Suppea kivennäisanalyysi umpikauden säilörehuille kalium, kalsium, fosfori Kalium umpikauden karkearehuissa alle 20 g/kgka UMPIRUOKINNAT Kg ka Meq/kgka Umpi 2 Umpi 3 Olki 15 3 - Heinä 330 - Kokoviljasäilörehu 30 5 Säilörehu K g/kgka 26 240 - - Säilörehu K g/kgka 19 60 5 5 Sinimailanen/apila 450 Ohra 30 1 Rypsi -50 1 Umpi-Melli HyPo -4000 0,1 0,13 meq/kgka -75-70 Holma ANIONI-KATIONITASE VS VEREN KALSIUM HYVÄ POIKIMINEN HYPO-KIVENNÄINEN Hyvä Poikiminen HyPo kivennäisillä estää hypokalsemiaa ja turvaa hyvinvoinnin poikineelle lehmälle magnesium sulfaatista ja oksidista Korkeammat vitamiini- ja hivenainepitoisuudet Mukana anionisuola Meq arvo Umpi-Melli Hypossa -4000 Tunnu-Melli Hypossa -2000 3
PIILEVÄ POIKIMAHALVAUS/ RUOKINTA POIKIMAPÄIVÄ Umpi-Melli Hypo TMR 100-150 g aperuokinnalla Tunnu-Melli Hypo 200-300 g erillisruokinnalla Kaikille 2+ poikiville kalsiumpasta/bolus Poikimisen jälkeen hyvä ruokahalu ja kivennäistase, Kiima-Melli TMR tai Hede-Melli Kalsiumbolus tai pasta 15 minuutin sisään poikimisesta nesteytys + elektrolyyttejä + vapaasti haaleaa vettä Apetta / säilörehua + väkirehua tarjolle, glukoosin lähde houkutellaan lehmää syömään Haastavissa karjoissa X-Zelit 500 g 10-14 pv Holma Holma HERUTUS / LYPSYKAUDEN ALKU Tärkeintä on saada syönti nousuun Estetään piilevä ketoosi Varmistetaan hyvä hedelmällisyys Estetään pötsin happamoituminen Ruokinnassa; Energia/glukoosin saanti Aminohappojen/valkuaisen saanti Kivennäiset, hivenet, vitamiinit Karkearehun kuitu Ruokinnan vaikutus tuotokseen eri tuotosvaiheissa Maitoa kg Holma Holma Sosiaalinen Elopaino/ arvojärjestys kuntoluokka Tuotos Pötsin tilavuus Kilpailu Olosuhteet Kosteus Lämpötila Ruokintarutiinit/ Rehun saatavuus Syöntiin vaikuttaa Rehun sulavuus Ja kuiva-aine Lypsykauden vaihe Terveys Rehun koostumus Ja maittavuus SYÖNTI KG KA /PV /LEHMÄ (KERZ YM) Viikkoa poikimisesta Ensikot Vanhemmat lehmät 1 14 16 2 16 19 3 17 21 4 18 22 5 19 24 Holma 4
PIILEVÄ KETOOSI Energian tarve tuplaantuu 2 pv ennen 2 pv jälkeen poikimisen, syöntikyky laahaa Kudosrasvoja poltetaan ->ketoaineet Ruokahalu on huono tai vaihtelee Lehmä laihtuu Kiimat kadoksissa OSITTAISAPPEELLA ENEMMÄN PIILEVÄÄ KETOOSIA Tutkimusten mukaan osittaisappeella (robottitiloilla) on enemmän piilevää ketoosia. Ape on laihaa, jotta aktiivisuus säilyy Ape loppuu kesken Appeen syönti, koostumus, lajittuminen, säilörehun laatu? Robottirehu nostetaan liian hitaasti suhteessa herumiseen (Sparkman ym 2017) Robottirehua annetaan liian vähän Robottirehussa niukasti glukogeenistä energiaa Robottirehu ei maita Robottirehu ei houkuta robotille Holma 1. Tietokoneelta ajettu resepti 1. optimaalinen ravinnesisältö 2. Apevaunun sisältö; APPEEN KOOSTUMUS? GLUKOOSIN SAANTI/TARVE Saanti Tarve 2500 2000 1. Mittaustarkkuus; pienet komponentit! 2. raaka-aineiden laatu, koostumus ja rakenne, sekoitus Analyysit? 3. Lehmän syömä seos Glugoosi, g/pv 1500 1000 500 0-21 -17-13 -9-5 -1 3 7 11 15 19 3.2.2105 Toimittajien apelounas Seosrehuruokinta Holma PROPYLEENIGLYKOLI ON TEHOKAS GLUKOOSIN LÄHDE GLUKOOSIN LÄHTEET RUOKINTAAN LYPSYKAUDEN ALUSSA Propyleeiglykoli on tehokkain Aseto-Melli, Uusi Aseto-Melli Energialiuos, Aseto-Melli Robo PMR-rehut 5
PMR- REHUJEN TAUSTA Tarkoitettu robottitiloille, joilla on aperuokinta Kivennäiset siirretty robottirehusta appeeseen (appeen kivennäislisää nostettava!) Robottirehu entistä maittavampi verrattuna rinnakkaistuotteeseen, jossa kivennäiset Energia- ja valkuaispitoisempi Lisää robottikäyntejä Myönteinen vaikutus tuotokseen UUDET PMR -REHUT MJ/kgka OIV g/kgka RV % OptiRoboPMR 13,1 120 20,4 Opti22 PMR 13,3 128 22 Robo-Maituri PMR 13,3 127 21,9 Robo-Maituri Energy PMR 13,5 125 20,2 BenemilkRobo PMR 14,0 125 21 PMR-rehujen kanssa voidaan antaa Aseto-Mellejä normaalisti, jos karjassa piilevää ketoosia. Paitsi Robo-Maituri Energy PMRn kanssa puolet suosituksesta. HEDELMÄLLISYYS Ruokinnan riittävä energia- ja valkuaistaso lypsykauden alussa ratkaisevaa! Hivenaineet Sinkki Zn, parantaa vastustuskykyä, vähentää tyhjäpäivien määrää ja alkioiden varhaiskuolemia Varhaisalkion kiinnittyminen kohdun seinään tapahtuu monihaaraisen sinkkisormi - proteiinin avulla (CTCF). Ilman tätä tiineys keskeytyy. Kupari Cu Mangaani, Mn Seleeni, Se HAPANPÖTSIN HALLINTA Stimuloidaan papillien kasvua/mikrobikantaa ennen poikimista Karkearehun NDF min 250 g/kgka ja indf min 30 g/kgka Tärkkelys max 200 g/kg ka Rehua AINA tarjolla syönti tasaista Ape tasaista! Pötsi-Melli ph:n tasaajaksi seosrehuun ja erillisruokintaan Lisää robottikäyntejä Tuotos ja pitoisuudet Holma RUOKINTA JA SORKKATERVEYS KESTÄVÄÄ TUOTTAVUUTTA Hapanpötsin esto Pidetään hyvä vastustuskyky Hyvä hivenainestatus, sinkki, kupari, mangaani Huolehditaan hiehojen sorkkien kehityksestä Biotiini Kiima-Melli TMR ja Hede-Melli ovat sorkkakivennäisiä Estetään ongelmat Poikimahalvaus (piilevä) Ketoosi (piilevä) Tulehdukset Hedelmällisyysongelmat Hapanpötsi Sorkkaongelmat Terveys ja hyvinvointi Tehokkuus ja kannattavuus Rehut ja ruokinta Maitotuotos Puhdas ympäristö Maidon pitoisuudet Rehun hyväksikäyttö Metaani Fosfori Typpi Holma 6