Teemu Teeri KATSAUS Geeniruoan torjuminen Euroopassa ei ole rationaalista Euroopassa suhtaudutaan varauksellisesti geneettisesti muunnettujen viljelykasvien käyttöön, mutta perustuuko torjunta järkiperäiseen arviointiin? Riskin arvioinnissa unohdetaan usein vertailukohta. Tavanomaisetkaan tuotteet, esimerkiksi elintarvikkeet, eivät ole riskittömiä. Geenitekniikkaan liitetyt riskit eivät ole uusia. Geneettisesti muunnettujen (GM) viljelykasvien viljelyala on kasvanut tasaisesti pian viidentoista vuoden ajan. Vuonna 2006 ylitettiin sadan miljoonan hehtaarin raja, joka on eri laskutapojen mukaan 7 10 % koko globaalista peltopinta-alasta ( James 2008). Lähes kaikki GM-kasvien viljely tapahtuu Pohjois- ja Etelä- Amerikassa, ja erityisesti Euroopassa näiden uudenaikaisten lajikkeiden käyttöönotto on ollut hidasta. Me eurooppalaiset kuluttajat olemme seuranneet lehdistä ja televisiosta keskustelua GM-lajikkeiden mahdollisista vaaroista terveydelle ja ympäröivälle luonnolle ja olemme voineet päätellä, että Euroopan unionin kansalaiset ja lainsäätäjät eivät ole vakuuttuneita GM-lajikkeiden täydellisestä turvallisuudesta. GM-lajikkeiden siemen- ja taimikauppaluvan saaminen edellyttää mittavan riskianalyysin, ja GM-lajikkeiden viljelystä on säädetty erillisellä geenitekniikkalailla. Kaupasta saatavien ruokakasvien turvallisuus tuntuu tärkeältä asialta ja kuluttajan perusoikeudelta. Jokainen kuitenkin tietää, että vaatimus on jollain tavalla suhteellinen. Kaupan hyllyltä löytyy tuotteita (voita, kermaa, maksaa, munuaisia, kananmunia, sokeria, suolaa, olutta jne.), joiden käytössä on pidettävä varansa välttyäkseen kielteisiltä terveysvaikutuksilta puhumattakaan keväisin myytävistä korvasienistä, jotka ovat käsittelemättöminä vaarallisen myrkyllisiä. GM-ruoan terveysriskeistä ja viljelyn ympäristöriskeistä puhuttaessa unohtuu usein vertailukohta. Vaikka haaveena voisi olla täydellisen riskitön ravinto, parhaimmillaan terveyttä edistävä, oleellinen kysymys GM-ruoan osalta on riski verrattuna tavanomaisiin tuotteisiin. GM-lajikkeita tulee verrata vastaaviin vanhemmilla menetelmillä jalostettuihin lajikkeisiin. Mitä tavanomainen jalostus sitten on? Jotakin luonnollista jotakin, mitä ihminen on yhteistyössä luonnon kanssa kehittänyt tuhansien vuosien ajan. Totta, mutta kasvinjalostajan työkalupakissa on myös menetelmiä, jotka ovat kaukana luonnonmenetelmistä. Mistä kasvinjalostuksessa oikeastaan on kyse? Kasvinjalostus on keinotekoista evoluutiota Evoluutiossa on kaksi merkittävää vaikuttavaa voimaa, joista yleensä muistetaan mainita vain toinen, valinta. Sen vaikutuksesta kelpoisuutta lisäävät alleelit yleistyvät ja kelpoisuutta heikentävät karsiutuvat. Evoluution toinen voima on sattuma, joka vaikuttaa sitä voimakkaammin, mitä pienemmästä populaatiosta on kyse. Sattuma hämärtää valinnan vaikutusta, ja 8 Veikko Launiksen pääkirjoitus: Onko muuntogeeninen ruoka salonkikelpoista? s. 2654. 2697 Duodecim 2009;125:2697 703
KATSAUS 2698 sattuman takia hyväkään geenimuoto (alleeli) ei väistämättä yleisty. Sattuman tärkeämpi merkitys on kuitenkin siinä, että sattuman ansiosta uusien mutaatioiden vaikutusta kelpoisuuteen ei punnita heti erityisesti pienissä populaatioissa. Esimerkiksi aitotumallisten monimutkainen geenirakenne on sattuman muokkaamaa, ja sattumalta yleistyttyään se on mahdollistanut monimutkaisten säätelyjärjestelmien ja morfologian kehittymisen (Lynch ja Conery 2003). Evoluutioprosesseista jalostus muistuttaa erityisesti valintaa. Valinnan seurauksena seuraavan sukupolven geneettinen koostumus on erilainen kuin edellisen. Luonnonvalinnan yhteydessä puhutaan kelpoisuudesta, joka mitataan suhteellisena osuutena jälkeläistöstä. Jalostajan tehtävä on määrittää jälkeläisten kelpoisuus valitsemalla haluamansa yksilöt tuottamaan seuraavan sukupolven. Myös luonnossa evoluutiolla voi olla suunta; jalostajan ohjaamassa evoluutiossa on suunnan lisäksi suunnitelma. Geneettiset muutokset viljelykasveissa alkoivat heti viljelyynoton eli domestikaation jälkeen kasvilajin mukaan 5 000 10 000 vuotta sitten. On mahdotonta tietää, milloin tietoinen ja suunnitelmallinen jalostus on alkanut, mutta viljelyynotto muutti viljelykasvien kelpoisuuden määritelmää heti alkuhetkistä. Luonnossa siementen tulee kypsyttyään herkästi varista ja levitä ympäristöön. Viljelykasvissa puolestaan siementen tulee pysyä emokasviin kiinnittyneinä, kunnes sato korjataan. Koska maahan pudonneita siemeniä ei kerätty, rikastui viljelypopulatioon varisemattomuutta kontrolloivia alleeleja kuin itsestään. Toinen domestikaatioon liittyvä ominaisuus on siemenlevon lyheneminen. Viljelyssä uutta sukupolvea pääsevät muodostamaan vain kasvit (siemenet), jotka ovat itäneet muiden kanssa yhtä aikaa. Luonnonolot puolestaan suosivat epätasaista itämistä. Viljellyn maissin villi kantamuoto teosintti tunnetaan Väli-Amerikasta. Se on haarainen ruoho, johon kehittyy kovan siemenkuoren sisälle pieni määrä herkästi varisevia siemeniä. Koska teosintti risteytyy maissin kanssa vapaasti (kyseessä on sama kasvilaji), on voitu kokeellisesti tutkia, kuinka monessa geenissä on tapahtunut mutaatio viljellyn maissin evoluution tai jalostuksen aikana. Vastaus on: yllättävän harvassa, vain viisi merkittävää geeniä on muuttanut muotoaan tässä prosessissa. Useimmat niistä liittyvät siemenen ja sen kuoren rakenteeseen, yksi kasvin sivuhaarojen kasvuun. Näiden viiden lisäksi on suuri määrä vaikutukseltaan pieniä muutoksia, jotka mm. erottavat maissin nykymuodot primitiivisestä intiaanimaissista. Termin geneettisesti muunnettu liittäminen pelkästään geenin siirtotekniikalla tehtyihin kasveihin ei anna oikeaa kuvaa tavanomaisen jalostuksen voimasta muuttaa viljelykasvien geenikoostumusta. Nina Fedoroff (2003) on provokatiivisesti esittänyt jalostetun maissin olevan GM-versio teosintistä. Kannanotto herätti mielenkiintoisen keskustelun siitä, mitä GM on ja mitä se ei ole (Fedoroff 2004, Grun 2004, Ramsay 2004). Risteytys ja valinta Tavanomaisen jalostuksen tärkein työkalupari ovat risteytys ja valinta. Jalostaja valitsee ensiksi huolellisesti vanhemmat. Valinta voidaan tehdä sen perusteella, että saadaan sopivan suuri vaihtelu jälkeläisiin, tai esimerkiksi sillä tavalla, että paikallisesti hyvän lajikkeen risteytyskumppaniksi valitaan huonommin sopeutunut lajike, jolla kuitenkin on haluttu ominaisuus. Molemmissa tapauksissa jälkeläisiin kohdistuva valinta tarkoittaa karsimista. Vain osa mahdollisista alleeleista valitaan jatkoon, muut jätetään käyttämättä. Tästä muodostuu jalostajan dilemma: valintajalostuksessa geneettinen muuntelu kapenee, mutta juuri muuntelu on jalostuksen etenemisen tärkein moottori. Ilman geneettistä muuntelua valinnasta ei ole hyötyä. Jalostus etenee nopeasti verrattuna evoluutioon, ja aikaa uusien alleelien muodostumiselle mutaatioiden kautta ei yleensä ole. Käytännössä jalostaja joutuu työskentelemään kahdella tasolla. Kauppaan viedään lajikkeita, joiden muuntelu on vähäistä, mutta jalostajan omissa kokoelmissa pidetään yllä laajempaa muuntelua tulevaisuuden lajikkeita varten. Risteytys-valintajalostus on siis mahdollis- T. Teeri
Kuva: istock Kuva 1. Tavallisessa leipävehnässämme on geenejä rukiista. ta vain, jos vanhemmissa esiintyy geneettistä vaihtelua jalostettavan ominaisuuden suhteen. Esimerkiksi taudinkestävyyden suhteen ei voida helposti edetä, jos mistään kasvin lajikkeesta ei löydy vastustuskykyä kyseistä tautia vastaan. Silloin voidaan palata viljelykasvin kantamuotoihin. Mahdollisesti domestikaation ja jalostuksen yhteydessä on menetetty tärkeitä geenejä, joita kantamuodolla kuitenkin on ollut. Risteytyksen yhteydessä kantamuodosta siirtyy koko joukko satoon epäedullisesti vaikuttavia geenejä, mutta jos haluttu tautiresistenssitekijä löytyy, voidaan muita geenejä karsia toistuvan takaisinristeytyksen avulla. Toinen mahdollisuus on risteyttää kasvi lähisukuisen lajin kanssa. Luonnossa on eriasteisia esteitä lajienväliselle risteytykselle. Jalostaja voi kuitenkin kokeellisesti ohittaa osan risteytymisesteistä; esimerkiksi maantieteellisen esteen ohittaminen on melko vaivatonta. Toisissa tapauksissa voidaan laboratoriomenetelmin pelastaa alkio, joka muuten ei kehittyisi emokasvissa lajiristeymän jälkeen. Risteyttäminen lähilajien kanssa on esimerkki menetelmästä, joka ei ole luonnollinen. Esimerkiksi tavallisessa leipävehnässämme on geenejä rukiista (KUVA 1). Tätä ei moni tavallinen kuluttaja tiedä. Geneettistä vaihtelua voidaan myös lisätä keinotekoisesti aiheuttamalla mutaatioita. Vaikka käsittelyt mutaatioita aiheuttavilla kemikaaleilla tai radioaktiivisella säteilyllä ovat rajuja ja yksilön (siemenen) kannalta hyvinkin haitallisia, syntyneet mutaatiot ovat laadultaan samanlaisia kuin luonnossa syntyvät. Suomessa viljeltävä mallasohra on saanut tällä tavalla uusia ominaisuuksia, ja hedelmäpuiden muodoissa on runsaasti mutaatioiden avulla jalostettua materiaalia (Ahloowalia ym. 2004). Geeninsiirto on jalostuskeinojen laajennus Geeninsiirto on kasvinjalostajan uusi keino saada aineistoon lisää geneettistä vaihtelua eli löytää geeni haluttua ominaisuutta varten tapauksessa, jossa sitä ei risteyttämällä voida saada. Tietyssä mielessä geeninsiirto on ääri- 2699 Geeniruoan torjuminen Euroopassa ei ole rationaalista
KATSAUS GM-viljelylajikkeita dominoi vain muutama viljelykasvi ja vain kaksi ominaisuutta. Laajassa viljelyssä on soijaa, maissia, puuvillaa ja rapsia. Niihin on siirretty kestävyys rikkakasvihävitettä tai hyönteisiä vastaan. Rikkakasvihävitteet eli herbisidit ovat kemikaleja, jotka ovat kasveille (valikoivasti) myrkyllisiä. Roundup on Monsanto-yhtiön totaaliherbisidi, joka tappaa kaikki kasvit ja jota normaalisti käytetään vain kasvukauden ulkopuolella. Se vaikuttaa aromaattisten aminohappojen biosynteesiin (sikimihapporeittiin) ja siten vain kasveihin ja bakteereihin. Eläimet eivät itse syntetisoi aromaattisia aminohappoja, vaan ne saadaan ravinnosta. Herbisidi on EPSPS-entsyymin kilpaileva estäjä, ja herbisidiä kestäviin GM-lajikkeisiin on siirretty bakteeriperäinen geeni, joka koodaa entsyymin mutagenisoitua muotoa. Jos GM-viljelykasvi on kestävä, Roundup-herbisidiä voidaan käyttää kasvukauden aikana. Toinen laajalti käytetty GM-ominaisuus on hyönteiskestävyys. Hyönteistuhoja torjutaan tavanomaisessa maanviljelyssä kemikaaleilla (pestisideillä). Hyönteisiä kestäviin GM-kasveihin on siirretty Bacillus thuringiensis bakteerista peräisin oleva geeni, joka koodaa ns. Bt-toksiinia. Bt-toksiini on proteiini, joka sitoutuu spesifisesti tuhohyönteisen toukan suolen seinämässä olevaan reseptoriin ja aiheuttaa suolatasapainon järkkymisen suolessa ja hyönteisen menehtymisen. Myös virustauteja kestäviä GM-lajikkeita on viljelyssä (esim. papaijaa Havaijilla), mutta niiden globaali volyymi ei ole kovin suuri (James 2008). 2700 esimerkki lajien välisestä risteytyksestä. Viljelyssä yleisimmät hyönteisiä ja rikkakasvihävitteitä kestävät lajikkeet (ks. tekstilaatikko) on saatu aikaan risteyttämällä maissi, soija tai puuvilla Bacillus- tai Agrobacterium-suvun bakteerin kanssa. Toisin kuin tavanomaisessa risteytyksessä vain yksi geeni bakteerista on siirretty. Käytännössä tämä tehdään laboratoriossa ja bakteerista peräisin olevan geenin aminohappoja koodaava osa on liitetty kasviperäisiin säätelyosiin. Menetelmä on uusi, ja on paikallaan kysyä, liittyykö siihen arvaamattomia riskejä. Esimerkiksi allergiaa aiheuttavan proteiinin syntyminen tuotteeseen geeninsiirron seurauksena on mahdollista. Geeniteknikalla jalostettujen lajikkeiden hyväksyminen myyntiin ja viljelyyn edellyttää perusteellista riskianalyysia niin Euroopassa, missä sovelletaan erityisiä säädöksiä, kuin Yhdysvalloissa, missä yleisen lainsäädännön katsotaan velvoittavan siihen. Myyntiin ja viljelyyn tarkoitetun GM-lajikkeen vaikutukset ihmisten ja eläinten terveyteen ja ympäristöön on selvitettävä tarkkaan. Myös tavanomaisilla menetelmillä kehitettyjen lajikkeiden kauppaan laskeminen edellyttää tietyissä tapauksissa turvallisuusarviota ja analyysia. Esimerkiksi perunanjalostajan on varmistettava, ettei uusi lajike sisällä liikaa perunalle ominaisia myrkyllisiä alkaloideja. GM-lajikkeilta edellytettävä riskianalyysi on kuitenkin huomattavasti mittavampi ja kalliimpi suorittaa. Tämän perusteella voidaan väittää, että viljelyssä olevista GM-lajikkeista saatavat elintarvikkeet ovat kaikkein parhaiten testattuja ja siten varmemmin turvallisia kuin tavanomaiset lajikkeet. Vaikka geeninsiirrolla voidaan ratkaista onnistuneesti tärkeitä ongelmakohtia lajikejalostuksessa ja luoda ratkaisuja, joihin tavanomaisella jalostuksella ei ole mahdollista päästä, GM-jalostus ei ole halpa eikä nopea tapa jalostaa kasveja. Pelkästään mittavan riskianalyysin suorittaminen kestää vuosia ja maksaa kymmeniä miljoonia euroja. Mielenkiintoinen esimerkki löytyy tomaatinjalostuksesta. En- T. Teeri
A B Kuvat: istock Kuva 2. Sininen peruna (A) on perinteisen jalostuksen tulos. Keitettynä perunat muuttuvat lähes yhtä siniseksi kuin lautanen, jolla ne ovat. Keltainen riisi (B, vrt. valkoinen riisi) on siirtogeeninen GM-lajike. Molemmissa kasveille tyypillinen väriaine on tavanomaisesta poikkeavassa solukossa, mutta vain jälkimmäisessä nähdään ympäristö- ja terveysriskejä. simmäinen GM-elintarvike oli vuonna 1994 markkinoille laskettu hitaasti kypsyvä tomaatti. Siltä odotettiin parempaa makua, hyllykestävyyttä ja suurta kiintoainepitoisuutta (jota tomaattisoseteollisuus arvostaa). Markkinoilla ollut lajike (Flavr Savr) toimi tiennäyttäjänä riskinarvioinnissa Yhdysvalloissa, mutta se ei ollut kaupallinen menestys monistakaan syistä (Martineau 2001). Idea kypsymisen hidastamisesta oli kuitenkin hyvä. Miksi markkinoille ei myöhemmin ilmaantunut lajiketta Flavr Savr II? Syynä on, että tomaatinjalostajat löysivät rin-geenissä olevan luonnollisen mutaation, joka heterotsygoottisena aiheuttaa paljolti samanlaisen tavoitellun ominaisuuden kuin Flavr Savr tomaatissa oli. Verrattuna GM-jalostukseen tavanomainen takaisinristeytysohjelma, jolla rin-mutaatio siirrettiin lukuisiin tomaattilajikkeisiin, oli helppo ja halpa (Paran ja van der Knaap 2007). Riskianalyysia ei tarvittu. Miksi Eurooppa epäröi? Kun kuluttajalta kysytään, haluaako hän ostaa uuden tuotteen, vaikka ei ole täysin varma sen turvallisuudesta, jokaisen luonnollinen vastaus on ei. Vaikka riski tai sen kääntöpuoli turvallisuus on suhteellinen käsite, suhteellisuus unohtuu vastausta etsittäessä. Pahinta on, että vertailu tavanomaiseen ja tavanomaisen riskeihin unohtuu myös eurooppalaiselta lainlaatijalta. Kultainen riisi, joka tuottaa A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia jyvään (ja on siis terveysvaikutteinen elintarvike), ei ole saanut viljelylupaa vielä missään maassa, vaikka sen erityisominaisuus on tavallinen kasvikunnassa mm. maissin jyvä on keltainen ja beetakaroteenipitoinen. Tavanomaisella tavalla jalostettu kasvin värimuunnos, esimerkiksi sininen peruna, pääsee markkinoille ilman erityisvaatimuksia (KUVA 2). Edellytämmekö Euroopassa GM-kasveilta erityistä turvallisuutta, jota emme edellytä tavanomaisilta lajikkeilta? Tältä tosiaan näyttää. Riskianalyysista huolimatta GM-lajikkeet eivät saa hyväksyntää. Perusteluna esitetään esimerkiksi, että koska tällaista kasvia ei olisi voinut syntyä luonnossa, jotakin on saattanut jäädä huomaamatta. Mutta myös tavanomainen risteytysjalostus tuottaa muotoja, joita ei olisi voinut syntyä luonnossa. Suomessa viljelyssä olevat pensasmustikat on kehitetty pohjoisamerikkalaisista lajikkeista risteyttämällä niitä juolukan kanssa. Luonnossa pensasmustikka ja juolukka eivät kohtaa, puhumattakaan siitä, että ne voisivat risteytyä. Perunan lajiristeymistä on löydetty metaboliatuotteita, joita kummassakaan lähtölajissa ei ole (Väänänen 2007). On oletettavaa tai ainakin mahdollista, että Suomessa viljeltävissä pensasmustikoissa on yhdisteitä, joita ei tunneta syötävistä kasveista. Tämä riski näyttää olevan hyväksyttävä. Tuntuu oikealta päästää pelloille ja ruoka- 2701 Geeniruoan torjuminen Euroopassa ei ole rationaalista
KATSAUS YDINASIAT 88Geenitekniikan käyttöä säädellään Euroopassa erityisellä lainsäädännöllä. 88Muuntogeenisten lajikkeiden ja elintarvikkeiden riskianalyysi tähtää turvallisiin tuotteisiin ihmisen terveyden ja luonnon kannalta. 8 8 Lopputulokseltaan samanlaisia tavanomaisilla keinoilla jalostettuja tuotteita ei tarvitse alistaa riskin arvioon, vaikka ne olisivat ominaisuuksiltaan samanlaisia kuin muuntogeeniset lajikkeet. kauppoihin vain lajikkeita ja tuotteita, jotka ovat täysin turvallisia. GM-lajikkeet ovat pieni ja rajallinen ryhmä tuotteita, ja erityissääntöjen soveltaminen niihin on mahdollista. Pitäisikö vastaavia sääntöjä soveltaa myös tavanomaisiin lajikkeisiin? Varmasti pitäisi. Jos on pienikin epäily, että tuotteen käyttämiseen liittyy vaaroja esimerkiksi terveyden suhteen, pitäisi tuote vetää pois ruokakauppojen hyllyiltä. Jos ei olla varmoja pitkäaikaisen käytön vaikutuksista, tuote pitäisi vetää pois siksi ajaksi, kun asiaa tutkitaan. Menetelmä vai lopputulos? Euroopan unioni määrittää lainsäädäntönsä pohjaksi rationaalisen perustelun eli tieteelliset kriteerit esimerkiksi GM-lajikkeiden turvallisuutta arvioitaessa. GM-lajikkeiden tapauk sessa tämän tulisi tarkoittaa lopputuotteen (lajikkeen) ominaisuuksien arviointia, riippumatta siitä, millä menetelmällä lopputulos on aikaansaatu. Nykyään viljelyssä oleviin GM-lajikkeisiin on mahdollista soveltaa menetelmään perustuvaa riskinarviota. Bt-toksiinia tuottavia kasveja ei voi olla olemassa, ellei geeninsiirtotekniikoita ole sovellettu jalostuksessa. Kaikkien rikkakasvihävitteitä kestävien lajikkeiden tapauksessa näin ei ole. Roundupherbisidiä kestävät lajikkeet on saatu aikaan geeninsiirron avulla, mutta esimerkiksi imidatsoliperheen herbisidejä kestäviä lajikkeita voidaan kehittää tavanomaisilla (usein mutageneesiä soveltavilla) menetelmillä. Onko se eri asia? Liittyvätkö rikkakasvihävitteitä kestävien kasvien riskit myrkkyjäämien vaikutuksiin ympäristöön ja terveyteen vai menetelmään, jolla kasvit on jalostettu? EU:n ympäristökomissaarin Stavros Dimasin mukaan jälkimmäiseen. Dimas esittää turvallisten (lue: muiden kuin GM-tekniikoiden) tekniikoiden käyttämistä uudenaikaisten rikkakasvihävitteitä kestävien lajikkeiden kehittämisessä. Näin vältyttäisiin riskianalyysiltä, joka hidastaa GMtekniikoiden käyttöä lajikkeiden kehityksessä (Morris 2006). Uusia lajikkeita todella tarvitaan. Maapallon väkiluku kasvaa yhdeksään miljardiin tämän vuosisadan kuluessa. Vaikka kalorit tänä päivänä riittäisivät kaikille tasan jaettuna, ne eivät selvästikään riitä 50 vuoden kuluttua peltojen nykyisellä tuottotasolla. Globaali peltopintaala ei enää kasva, pikemminkin pienenee mm. asutuksen levitessä. Tulevaisuuden ruokaturva on paitsi teknologinen myös poliittinen kysymys. Sitä ei ratkaise yksi tekniikka tai yksi menettelytapa vaan useampi yhdessä. Geenitekniikan soveltamisella esimerkiksi kehitysmaiden viljelykasvien taudinkestävyyden jalostamiseen on häikäisevät mahdollisuudet. Euroopan epätieteellinen tapa suhtautua geenitekniikkaan on vähintään omahyväinen. TEEMU TEERI, professori Helsingin yliopisto, soveltavan biologian laitos PL 27, 00014 Helsingin yliopisto Summary 2702 Rejection of gene food in Europe is not rational Europe is prejudiced against the use of genetically modified (GM) crops, but is this rejection based on rational evaluation? A reference point is often neglected in the risk assessment of GM products. Conventional products, for instance foods, are not risk-free. The risks connected to gene technology are still not new. T. Teeri
KIRJALLISUUTTA Ahloowalia BS, Maluszynski M, Nichterlein K. Global impact of mutation-derived varieties. Euphytica 2004;135:187 204. Fedoroff NV. Prehistoric GM corn. Science 2003;302:1158 9. Fedoroff N. The difficulties of defining the term GM. Response. Science 2004; 303:1765. Grun P. The difficulties of defining the term GM. Science 2004;303:1765. James C. Global status of commercialized biotech/gm Crops: 2008. ISAAA Briefs No. 39. Ithaca, NY: ISAAA 2008. Lynch M, Conery JS. The origins of genome complexity. Science 2003;302:1401 4. Martineau B. First fruit. The creation of Flavr Savr tomato and the birth of biotech food. New York: McGraw-Hill 2001. Morris SH. EU biotech crop regulations and environmental risk: a case of the emperor s new clothes? Trends Biotechnology 2006;25:2 6. Paran I, van der Knaap E. Genetic and molecular regulation of fruit and plant domestication traits in tomato and pepper. J Exp Bot 2007;58:3841 52. Ramsay T. The difficulties of defining the term GM. Science 2004;303:1765. Väänänen T. Glycoalkaloid content and starch structure in solanum species and interspecific somatic potato hybrids. Väitöskirja. Helsingin yliopisto 2007. Sidonnaisuudet Kirjoittajalla ei ole sidonnaisuuksia. 2703 Geeniruoan torjuminen Euroopassa ei ole rationaalista