Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä



Samankaltaiset tiedostot
Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Henkilöstöraportti 2017

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstöraportti 2018

Palvelussuhde Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Henkilöstöraportoinnin vertailutietopankki

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

Henkilöstövoimavarojen

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

- tunnuslukujen määritelmät

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

-15,0-3,9 0,3 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 17,9 771, ,2 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Henkilöstökertomus 2014

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Henkilöstövoimavarojen. arviointi 2015 ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstötilinpäätös

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018

Yhtymävaltuusto

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

VALTIMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Hannu Issakainen HAKU- hankkeen tunnusluvuista

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

0,0 4,5 4,8 0,0 5,0 Muiden esimiesasemassa olevien henkilöiden %-osuus henkilöstöstä vuoden lopussa

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

4,2-23,6-3,0 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 24,4 801, ,6 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus (KH/2017) Yhteistyötoimikunta (YHTMK/2017)

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Henkilöstöraportti 2018

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

VARASTOKIRJASTO HTP:N TUNNUSLUVUT NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016

Maakuntahallitus , Erillisliite 2. Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Henkilöstöraportti 2017

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Henkilöstöraportti 2016

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2015

MIKSI KUOPIO HALUSI MUKAAN HAKU HANKKEESEEN

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstövoimavarojen. arviointi 2013 ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstöraportti. Yhteistyötoimikunta Kunnanhallitus 31.3.

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto

Leppävirran kunta Puh. (017) PL 4, Leppävirta

Henkilöstöraportti Kh Kv

ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstövoimavarojen. arviointi Henkilöstöraportti. Yhteistyötoimikunta Kunnanhallitus 30.3.

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen Eurosafety-messut

Henkilöstötilinpäätös 2016

Yt-ryhmä Khall Kvalt pvm HENKILÖSTÖRAPORTTI

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

Yhteistyötoimikunta LIITE NRO 1 Kunnanhallitus LIITE NRO 1 Valtuusto x LIITE NRO 1

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Yt-ryhmä Khall Kvalt xx.xx2015 xx.xx.2015

Transkriptio:

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

2 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. VISIO JA ARVOT.4 3. LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ..4 4. OSAAVA TYÖVOIMA..5 5. TYÖHYVINVOINTI JA TERVEYS.5 6. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ..6 7. HENKILÖTYÖVUOSI.7 8. TYÖAJAN JAKAUTUMINEN.7 9. HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE.9 10. HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN.10 11. TERVEYSPERUSTEISET POISSAOLOT.10 12. HENKILÖSTÖN VAIHTUVUUS.12 13. ELÄKÖITYMINEN.13 14. TYÖVOIMAKUSTANNUKSET JA HENKILÖSTÖINVESTOINNIT 13

3 1. JOHDANTO Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän henkilöstöraportti 2014 noudattaa uutta henkilöstövoimavarojen arviointi suositusta henkilöstöraportoinnin kehittämiseen. Henkilöstövoimavarojen ennakointi on osa strategiatyötä, jossa määritellään henkilöstöä koskevat tavoitteet, joilla pyritään turvaamaan työvoiman saatavuus, henkilöstön osaaminen, työhyvinvointi ja työn tuloksellisuus. Henkilöstöraportin tiedot ilmoitetaan vuosittain 31.12. tilanteen mukaisesti tai koko kalenterivuodelta. Raportin tiedot ja tulokset käsitellään kuntayhtymän yhteistoimintaelimessä ja työsuojelujaostossa. Henkilöstöraportti esitellään vuosittain toiminta ja tilinpäätöskertomuksen kanssa luottamuselinhallinnolle. Henkilöstöraportissa kuvataan kehittämisen eri painopisteitä. Valtakunnallisen työelämän kehittämisstrategian painopistealueita ovat innovointi ja tuloksellisuus, luottamus ja yhteistyö, työhyvinvointi ja terveys sekä osaava työvoima.

4 2. VISIO JA ARVOT Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän perustehtävänä on ylläpitää ja edistää alueensa asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä järjestää yhteistyössä erikoissairaanhoidon kanssa tarpeellista sairauksien hoitoa. Kuntayhtymä tuottaa asiakaslähtöisiä, tasokkaita ja kustannustehokkaita terveyspalveluja hyödyntämällä tutkimus ja seurantatietoa sekä panostamalla vaikuttaviin hoitokäytäntöihin. Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä on moniammatillinen työyhteisö, jolla on osaava henkilökunta. Kuntayhtymän arvot perustuvat toisaalta sosiaali ja terveydenhuollon lainsäädäntöön, toisaalta organisaation itse määrittelemiin arvoihin, kuten: oikeus hyvään hoitoon, jolloin asiakas/potilas kokee olevansa luotettavissa käsissä ja tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi ihmisarvoinen hoito ja kohtelu tulee olla jokaisen terveydenhuollossa toimivan keskeinen tavoite. Tärkeimpiä ihmisarvon kunnioittamisen elementtejä ovat arvostus, vuorovaikutteisuus, tiedonsaannin sekä yksilön vaikutusmahdollisuuksien ja itsemääräämisoikeuden edistäminen. Ihmisarvon kunnioittaminen tulee ilmetä myös henkilöstön keskinäisessä vuorovaikutuksessa. henkilökunnasta välittäminen, joka ilmenee oikeudenmukaisella kohtelulla ja palkkauksella, työhyvinvoinnin edistämisellä, ihmisläheisellä ja ammattitaitoisella johtamisella ammattitaito ja työn hallinta, hyvän hoidon edellytys on ammattitaito, jonka ylläpitäminen tulee olla jokaisen sosiaali ja terveydenhuollossa toimivan oikeus ja velvollisuus. Sisältöosaamisen lisäksi ammattitaitoa tarvitaan sekä yhteistyö että vuorovaikutustilanteissa tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden edistäminen. 3. LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 14 :n mukaan kunnassa (kuntayhtymissä) on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Työnantajaa ja henkilöstöä edustavat yhdistykset ja niiden rekisteröidyt paikalliset alayhdistykset nimeävät edustajansa yhteistoimintaelimeen, jonka toimikausi on neljä vuotta. Kuntayhtymässä toimii yhteistoimintaelimen lisäksi työsuojelujaosto, joka vastaa työsuojelun yhteistoiminnasta. Työsuojelun yhteistoiminnan tavoitteena on edistää työnantajan ja työntekijöiden välistä vuorovaikutusta sekä mahdollistaa työntekijöiden osallistuminen ja vaikuttaminen työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskeviin asioihin.

5 4. OSAAVA TYÖVOIMA Henkilöstövoimavaroilla tarkoitetaan henkilöstöä ja sen kykyä toteuttaa organisaation toimintaajatusta. Organisaation muita voimavaroja ovat käytössä oleva talous ja tekniikka. Henkilöstökeskeisessä palveluorganisaatiossa henkilöstöllä, sen osaamisella ja kehitysmahdollisuuksilla sekä työhön sitoutumisella on positiivisen tuloksen ja laadun saavuttamiseksi suuri merkitys. Henkilöstövoimavarojen määrä ja laatu varmistetaan pätevyyden, työtyytyväisyyden ja työhyvinvoinnin kehittämisellä. Toimivan kehityskeskustelukäytännön vakiinnuttaminen, keskustelujen kattavuus ja laatu ovat yksi osio kehittämisen painopistealueissa. Koulutustarpeet tulevat kehityskeskustelujen kautta. Osaamisen kehittämisen tapoihin luetaan kuuluviksi mm. koulutus, työnkierto ja perehdyttäminen. Koulutuksista kerrotaan tarkemmin henkilöstön osaamisen kehittämisen luvussa. 5. TYÖHYVINVOINTI JA TERVEYS Kuntayhtymän henkilöstön työterveyshuollon palveluista vastasi vuonna 2014 Terveystalon työterveyshuolto Harjavallan, Nakkilan ja Kokemäen osalta, ja Luvialla toiminnasta vastasi Satakunnan Työterveyspalvelut. Työterveyshuolto käsittää sekä lakisääteisen työterveyshuollon että sairaanhoidon. Työpaikkaselvitykset ovat työterveyshuoltotoiminnan perusta. Niiden tavoitteena on työn ja työpaikan olosuhteiden selvittäminen ja niiden terveydellisen merkityksen arviointi. Työpaikkaselvityksessä arvioidaan työpaikan altisteet, työn fyysinen ja psykososiaalinen kuormittavuus, työjärjestelyt sekä tapaturma ja väkivaltavaarat. Myös ensiapuvalmiuden selvittäminen kuuluu työpaikkaselvitykseen. Tarvittaessa työterveyshuollon henkilöstö järjestää henkilöstöryhmille neuvontaa ja ohjausta. Työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaisesti henkilöstölle järjestetään terveystarkastuksia vuosittain, liittyen mm. määräaikaistarkastuksiin. Työterveyshuollon kokonaiskustannukset vuonna 2014 olivat 545 euroa per henkilö. Kustannusten suhde Kela I ja Kela II oli 39,6 % / 60,4 %. Tuki ja liikuntaelinsairauksista johtuvia käyntejä oli ollut hieman enemmän kuin vuonna 2013 (13,3 %), infektioissa kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 49,2 %. Sairauspoissaolo % oli 5,1 %.

6 6. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ Henkilöstömäärä kattaa Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymään palvelussuhteessa olevan henkilöstön. Henkilöstön kokonaismäärässä ja rakenteessa tapahtuvien muutosten seurantaa voidaan hyödyntää henkilöstöresurssien kohdentamisessa ja henkilöstösuunnittelussa. Henkilöstömäärää ja sen kehitystä on tarkasteltu palvelussuhteen mukaan sekä sukupuolen mukaan jaoteltuna. Palvelussuhde 31.12.2014 Vakinaiset Määräaikaiset joista työllistettyjä Miehet Naiset Yhteensä Muutos % ed. vuodesta 19 231 250 2,4 % 13 66 81 1,23 % 2 Yhteensä 32 299 331 Kokoaikaisten lukumäärä: naiset 251, miehet 30 Osa aikaisten lukumäärä: naiset 48, miehet 2 Osa aikaeläkeläisten lukumäärä: naiset 9, miehet 0 Henkilöstömäärän kehitys 2006 2014 300 250 231 225 221 222 223 231 231 256 250 200 150 100 70 77 72 68 58 52 58 82 81 vakinaiset sijaiset 50 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kuva 1. Henkilöstömäärän kehitys 2006 2014

7 7. HENKILÖTYÖVUOSI Henkilöstömäärän vaihtelu vuoden aikana ja osa aikatyötä tekevien osuus henkilöstöstä vaikuttavat siihen, että henkilötyövuosi kuvaa paremmin vuoden aikana palvelussuhteessa ollutta työvoimaa kuin henkilöstömäärä tiettynä päivänä 31.12. Henkilötyövuosi = palkallisten palveluksessaolopäivien lukumäärä kalenteripäivinä / 365 * (osaaikaprosentti/100). Henkilötyövuodella tarkoitetaan täyttä työaikaa tekevän henkilön koko vuoden työskentelyä. Osa aikainen henkilöstö muutetaan henkilötyövuodeksi osa aikaprosenttiaan vastaavasti (esim. osa aikaisuus 50 %, koko vuoden työssä = 0,5 henkilötyövuosi). Osa aikaisuus lasketaan työajasta. Vain osan vuotta palvelussuhteessa olleen työ lasketaan suhteessa koko vuoden päiviin (esim. työssä 1.3. 31.5. = 92/365=0,25 henkilötyövuotta). Edellä mainitulla tavalla lasketut henkilötyövuodet lasketaan yhteen. Henkilötyövuoden määrä on aina enintään yksi, jolloin ylitöitä tai muullakaan tavoin tehtyä normaalin työajan ylittävää työaikaa ei oteta laskennassa huomioon. Henkilötyövuodet Miehet Naiset Yhteensä Muutos % ed. vuodesta Henkilötyövuodet palvelussuhteessa 27,55 292,84 320,39 0,7 % 8. TYÖAJAN JAKAUTUMINEN Henkilöstömäärä ja henkilötyövuositunnuslukujen lisäksi tarvitaan tietoa siitä, miten työntekoon tarkoitettua työaikaa todellisuudessa on käytetty. Palvelutarpeiden edellyttämien henkilöstöresurssien oikean mitoituksen, kohdentamisen ja kuormituksen suunnittelu perustuu tietoon työajoista ja poissaoloista. Taulukossa teoreettista säännöllistä vuosityöaikaa laskettaessa kalenterivuoden päivistä vähennetään lauantait, sunnuntait ja työaikaa lyhentävät arkipyhät, mikä tarkoittaa vastaavaa viiden työpäivän ajattelua esim. jaksotyössä tai toimialueilla, joissa työskennellään ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä (24/7). Tehty työaika = teoreettinen säännöllinen työaika vuosilomat terveysperusteiset poissaolot kaikki muut palkalliset poissaolot kaikki muut palkattomat poissaolot vapaana annetut työaikakorvaukset + rahana korvatut lisä ja ylityöt.

Työajan jakautuminen 8 4 3 5 5 3 teoreettinen säännöllinen vuosityöaika vuosilomat terveysperusteiset poissaolot (palkalliset 8 perhevapaat koulutus 69 muut palkalliset poissaolot muut palkattomat poissaolot Kuva 2. Työajan jakautuminen Kalenterivuoden päivät vähennetään lauantait, sunnuntait, työaikaa lyhentävät arkipyhät = Teoreettinen säännöllinen vuosityöaika (työpäiviä) Tunnit Työpäivät % teoreett. säänn. vuosityöajasta 122957 642749 84628 69 % Vähennetään työpäivinä: vuosilomat ja muut lomat terveysperusteiset poissaolot (palkalliset) perhevapaat koulutus muut palkalliset poissaolot muut palkattomat poissaolot vapaana annetut työaikakorvaukset + rahana korvatut lisä ja ylityöt 69424 31724 22517 4144 3215 23903 9547 4395 3497 566 579 3212 8 % 4 % 3 % 5 % 5 % 3 % (1389+2165)=3554 = Tehty vuosityöaika 462108 64131

9 9. HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE Henkilöstön ikätietoja tarvitaan varautumisessa eläkepoistumaan ja ennakoitaessa tulevaisuuden henkilöstön rekrytoinnin tarvetta. Lisäksi tiedot tukevat myös ikäjohtamista. 2014 2013 2012 2011 2010 alle 30 30 39 40 49 50 59 60 64 65 ja yli 2009 0 50 100 150 200 250 300 350 Ikä vuosina Lukumäärä % osuus alle 30 46 13,90 30 39 70 21,15 40 49 73 22,05 50 59 110 33,23 60 64 30 9,06 65 ja yli 2 0,60 Yhteensä 331 100 % Keski ikä vakinainen ja määräaikainen henkilöstö yhteensä oli 45,8 vuotta. Vakinaisen henkilöstön keski ikä oli 47,8 vuotta ja määräaikaisen 39,8 vuotta.

10 10. HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN Osaaminen vaikuttaa sekä henkilöstön työhyvinvointiin että tulokselliseen toimintaan. Osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen on osa osaamisen johtamisen ja varmistamisen kokonaisuutta, johon kuuluvat myös osaamisen ylläpito, osaamisen siirtäminen ja uuden osaamisen hankkiminen. Toimintaympäristön muutosten ennakointia tarvitaan, kun kartoitetaan tulevaisuuden osaamistarpeita ja tehdään pitkän aikavälin suunnitelmia henkilöstön kehittämiselle. Osaamisen kehittämisen taustaksi raportoidaan vakinaisen henkilöstön koulutustaso. Koulutustaso vakinainen henkilöstö: 2014 Perusaste 13 Keskiaste (opistotaso, alin korkea aste) 196 Korkea aste (alempi ja ylempi 41 korkeakoulututkinto) Yhteensä 250 Osaamisen kehittämiseen sisältyvät sekä ammatillinen henkilöstökoulutus (täydennys, uudelleen ja jatkokoulutus) että myös erilaiset työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tavat. Osaamisen kehittäminen Ammatillinen henkilöstökoulutus, josta lakisääteistä sosiaali ja terveydenhuollon täydennyskoulutusta Johtamis ja esimieskoulutus/valmennusta Muu osaamisen kehittäminen Opintovapaalla oleva henkilöstö Osallistujien määrä 123 5 17 6 Päiviä/osallistuja 1 14 1 2 1 3 Yhteensä 151 11. TERVEYSPERUSTEISET POISSAOLOT Terveysperusteisia poissaoloja ovat omasta sairaudesta johtuvat poissaolot sekä työtapaturmista, työmatkatapaturmista ja ammattitaudeista johtuvat poissaolot. Terveysperusteiset palkalliset ja palkattomat poissaolot lasketaan kalenteripäivinä. Terveysperusteiset poissaolot aiheuttavat kustannuksia ja työpanoksen menetyksiä. Poissaoloja on pyrittävä vähentämään ja niiden syitä analysoitava yhdessä esimiesten, henkilöstön ja työterveyshuollon kanssa. Kustannusseurannassa kustannuksista vähennetään Kela ja muut korvaukset.

11 Terveysperusteiset poissaolot Lyhyet poissaolot alle 4 pv 4 29 pv 30 60 pv 61 90 pv 91 180 päivää Yli 180 päivää kalenteripäivät 894 2969 625 268 513 609 % työajasta (työpäivistä) 1,22 % 4,04 % 0,85 % 0,36 % 0,70 % 0,83 % 1000 euroa % palkkakustannuksista 70,5 219,6 48,7 10,5 11,2 15,2 0,60 1,88 0,42 0,09 0,10 0,13 Yhteensä 5878 8,00 % Työtapaturmat ja työmatkatapaturmat Jokainen tapaturma on liikaa. Työpaikkatapaturmien määrä Suomessa on noussut vuodesta 2005 alkaen 17 %. Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymässä sekä työtapaturma että työtapaturmamäärissä on ollut nousua. Vuoden 2014 aikana molemmissa tilanne jatkui melko korkeana, vähennystä tosin edelliseen vuoteen verrattuna yhdellä molemmissa luokissa. TYÖTAPATURMAT 2008 2014 lkm 14 12 10 8 6 4 2 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 TYÖTAPATURMAT 8 4 3 6 13 13 12 Kuva 3. Työtapaturmat 2008 2014

12 TYÖMATKATAPATURMAT 2008 2014 5 4 3 2 1 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 TYÖMATKATAPATURMAT 1 2 2 1 5 4 3 Kuva 4. Työmatkatapaturmat 2008 2014 Turvallisuuteen ja työsuojeluun on panostettu vuoden 2013 alkaen ottamalla käyttöön työsuojelukierrokset, turvallisuuskoulutuksissa on opittu aggressiivisen asiakkaan kohtaamista ja vaara ja läheltäpiti tilanteiden raportoinnissa otettiin Haipro järjestelmässä käyttöön turvallisuusilmoitusosio. Turvallisuusilmoituksia on tehty kiitettävästi, kaikkiaan 42 kpl vuonna 2014, kasvua edellisvuoteen verrattuna 133 % (18 kpl). Työpaikkaselvitys tehtiin Harjavallan keittiön osalta remontin valmistuttua. Työsuojelun toimintaohjelma vuosille 2014 2017 laadittiin uuden työsuojelujaoston kanssa. Turvallisuuskoulutuksia aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen jatkettiin vuoden aikana. Ensiapukoulutukset järjestettiin suunnitellusti. Liikenneturvallisuuden toimintaohjelma tehtiin myös tulosyksiköiden kanssa yhteistyössä. Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä julistautui savuttomaksi terveyskeskukseksi 1.6.2014 alkaen. Tupakoinnin lopettamista on tuettu aktiivisesti työterveyshuollon kautta. 12. HENKILÖSTÖN VAIHTUVUUS Vakinaisessa palvelussuhteessa olevan henkilöstön vuoden aikana kuntayhtymässä alkaneet ja päättyneet palvelussuhteet (irtisanoutuneet ml. eläkkeelle siirtyneet, irtisanotut, kuolleet) raportoidaan lukumäärinä sekä tulovaihtuvuus ja lähtövaihtuvuusprosentteina. Prosentit lasketaan suhteuttamalla em. henkilöiden lukumäärät edellisen vuoden lopun vakinaisen henkilöstön kokonaismäärään. Vakinaiset Lukumäärä Vaihtuvuus % Alkaneet palvelussuhteet 4 1,6 Päättyneet palvelussuhteet 21 8,2

13 13. ELÄKÖITYMINEN Seuraamalla toteutunutta eläkepoistumaa ja ennusteita ja yhdistämällä tiedot organisaation palvelustrategiaan kyetään ennakoimaan tulevaa työvoima ja osaamistarvetta, työurien pituutta sekä henkilöstöjohtamisen haasteita. Eläköityminen raportoidaan vanhuuseläkkeen ja osa aikaeläkkeen aloittaneiden lukumäärinä. Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden keski ikä vuonna 2014 oli 64 vuotta (vuonna 2013 63,8 vuotta). Yhteensä Vanhuuseläkkeelle siirtyneet 9 Osa aikaeläkkeen aloittaneet 14. TYÖVOIMAKUSTANNUKSET JA HENKILÖSTÖINVESTOINNIT Työvoimavaltaisella alalla työvoimakustannukset ja investoinnit henkilöstön hyvinvointiin ja osaamisen kehittämiseen muodostavat merkittävän osan taloudesta. Työvoimakustannusten rakenteen ja kehityksen seuranta ovat siten keskeisiä myös henkilöstöraportoinnissa. Työvoimakustannukset kattavat kuntayhtymään palvelussuhteessa olevan henkilöstön. 1000 euroa 2013 2014 Työvoimakustannukset yhteensä 14840 14407 josta 1. Palkat yhteensä, josta vuosiloma ajan palkat terveysperusteisten poissaolojen palkat (palkat Kela korvaus) perhevapaiden palkat muut lakisääteisten/sopimusperusteisten poissaolojen palkat 2. Työnantajan eläke ja muut sosiaalivakuutusmaksut 3. Henkilöstöinvestoinnit Työterveyshuolto, netto koulutus ja muu kehittäminen kuntoutus työpaikkaruokailu yhteistoiminta (virkistys, työsuojelu) 11702 1120 (361 110)=251 81 75 3138 162 (arvio Kela 80 ei väh. tästä) 71 8 36 14 11391 1205 (352 107)=245 26 62 3132 173 62 5 36 6