2016 KADUNNIMITOIMIKUNTA VUOSIKERTOMUS
Kannen kuvat: Kadunnimitoimikunnan vuoden 2016 ensimmäisessä kokouksessa 2.2.2016 oli nimettävänä uudistuvan Eteläpuiston uutta nimistöä kohdassa 8. Ylin kuva esittää erään suunnitteluvaiheen hahmotelmaa uudesta katuverkosta, puistoista ja aukioista Eteläpuistoon. Alustavasti nimettiin Lauréninkuja paikalla olleen alkuperäisen tiilitehtaan tehtailijan neuvosmies Reinhold Laurénin mukaan, Tiili-Solinin kuja paikalla olleen viimeisen tiilitehtaan tehtailijan A. H. Solinin mukaan, Nalkalantorpankuja paikalla vielä 1700-luvulla olleen Nalkalan torpan mukaan, Mummukopanraitti paikalla olleen Mummukopan kentän mukaan. Mummukoppa oli saanut puhekielisen nimensä De Gamlas hem vanhainkodin mukaan. Entinen Finlaysonin kalkkiruukki sijaitsi liki kadun keskikohtaa, joten katu nimettiin Kalkkiruukinkujaksi. Koulukadun päätteen aukio nimettiin Palomäen uimalaitoksen mukaan Uimalaitoksenaukioksi ja Papinkadun päätteen aukio nimettiin kalkkiruukin mukaan Kalkkiruukinaukioksi. Kaakkoisin aukio nimettiin vielä 1820-luvulla paikalla olleen Ulpukkalammen mukaan Ulpukkatoriksi ja rannan puisto Ulpukkalammenpuistoksi. Alempi karttaesitys kertoo Eteläpuiston ja Nalkalan kohdan tilanteesta 1600-luvun lopussa ja kaupungin perustamisen vuoden 1779 aikoihin sekä 1800-luvun korttelirakennetta. Karttakuvaan on esitetty myös 1900-uvun alun muotopuutarhan hahmo vihreällä viivalla. Punainen suorakaide esittää Nalkalan torppaa ja vaalean sinisen katkoviivan alue kaakkoisniemen Ulpukkalammeksi kutsuttua vanhoissa kartoissa esiintynyttä lammikkoa. Keskellä kuvaa on mustalla katkoviivalla esitetty tiilitehtaan saveksi kelpaavan savikon ympäröimä paljas kallioalue, joka on ollut nykyisen Hämeenpuiston keskellä Pyhäjärvenkadun kohdalla. Vuoden 2016 toiseksi viimeisessä kokouksessa 1.11.2016 kohdassa 60 ja 61 nimettiin uutta raitiotielinjaa varten tarvittavien alueiden ja erityisesti siltojen nimiä. Vasemmanpuoleinen ylempi kuva esittää raitiotiesiltaa Hervannan valtatien varressa Kirkkosuon notkon alueella. Alueella on ollut virren veisuuseen viittaavia nimiä mm. Veisulan kolmanneksesta Laulusta lohkaistu tila nimeltä Virsi. Nimet viittaavat aikaan 1600-1700-luvuillla, jolloin Pyhäjärveltä pääsi Viinikanojan ja Iidesjärven kautta Messukylän vanhan kirkon rantaan. Paikalla todennäköisesti kirkkoväki vaihtoi kirkkoon soveliaat vaatteet ja söi eväitä ja ilmeisesti myös veisasi virsiä. Raitiotiesilta nimettiin Veisulanalikuluksi. Vasemman alakulman kuva esittää Eteläisen kehätien eli valtatie 9:n ylittävää, pitkää ja korkealla kulkevaa raitiotiesiltaa, jonka eteläpää lähtee Vackerinpuistosta. Puisto on saanut nimensä Hervannan valtatien itäpuolella, nykyisen Pirjonkaivonkadun varrella olleesta vanhan Vakkerin torpasta. Uusi silta nimettiin Vackerinsillaksi. Oikeassa alakulmassa oleva kuva esittää Hervannan kanjonin ylittävää uutta raitiotiesiltaa. Kanjonin pohja on Hervannan valtaväylän sillan tasoa noin 20 metriä alempana. Kanjonin pohjalla kulkee perinnenimistön nimeämänä Koivusenoja. Nimen on arveltu liittyvän paikalla olleeseen, nykyistä lämpimämmän kasvukauden koivikkoon. Kadunnimitoimikunta nimesi tuon ojan perinnenimen mukaisesti Koivusenojaksi ja sen ylittävän raitiotiesillan nimellä Koivusenojansilta ja hieman alempana kulkeva ja samalla lyhyempi kevyenliikenteen silta nimettiin nimellä Koivusensilta. Valkoviivainen pienoiskartta vuosinumeron alla: Tammerkosken kauppalan ensimmäinen asemakartta, Daniel Hall 1775.Siitä on säilynyt paikallaan osia nykyisillä nimillä tunnetuista kaduista: osa Kirkkokatua, osa Aleksis Kiven katua, osa Kuninkaankatua, osa Näsilinnankatua, osa Puuvillatehtaankatua, osa Satakunnankatua, osa Puutarhakatua, osa Hallituskatua ja osa Satamakatua. Raatihuineen läpi linjattu katu jaettiin kaupungin perustamisen vuonna 1779 yhteydessä kaksoiskaduksi, jo kulkuyhteytenä olleeksi Kauppakaduksi eli kaupunkiin muuttaneita porvareita toisin sanoen kauppiata varten Kauppiaskaduksi ja pitkään rakentumattomana säilyneeksi Hämeenkaduksi. 1
KADUNNIMITOIMIKUNTA VUOSIKERTOMUS 2016 ESIPUHE Kun olen jättämässä kaikki luottamustehtäväni tässä kaupungissa, niin haluan kiittää Teitä kaikkia siitä arvokkaasta työstä, jota olette tehneet Kadunnimitoimikunnassa. Olette todella vihkiytyneet tähän tehtävään. Erikoisesti haluan kiittää meidän esittelijäämme Joukoa kaikesta siitä kiinnostavasta nimistön historiallisesta ja muusta taustoituksesta, jota hän on eteemme tuonut. Kiitos siitä. 2
Sisällys ESIPUHE... 2 KADUNNIMITOIMIKUNTA, KOKOONPANO KAUDELLA 2016-2017... 4 KAUDEN 2016 TUNNUSLUVUT... 6 VUODEN 2016 KOKOUKSEN PÄÄTÖKSET... 7 Kadunnimitoimikunta 1/2016, 2.2.2016... 7 Kadunnimitoimikunta 2/2016, 29.3.2016... 9 Kadunnimitoimikunta 3/2016, 3.5.2016... 10 Kadunnimitoimikunta 4/2016, 7.6.2016... 11 Kadunnimitoimikunta 5/2016, 20.9.2016... 12 Kadunnimitoimikunta 6/2016, 11.10.2016... 15 Kadunnimitoimikunta 7/2016, 1.11.2016... 16 Kadunnimitoimikunta 8/2016, 8.12.2016... 18 Kadunnimitoimikunnassa vuoden 2016 aikana 8:ssa kokouksessa nimettyjä nimiä:... 20 3
KADUNNIMITOIMIKUNTA, KOKOONPANO KAUDELLA 2016-2017 Matti Heinivaho, puheenjohtaja Jari Niemelä, varapuheenjohtaja Markku Forsberg Petri Jokinen Marja-Leena Niittymäki Hanna (Porkkala) Kanti-Paul Marita Sandt Sihteeri Jouko Seppänen. http://www.tampere.fi/hallintojatalous/paatoksenteko/toimijaneuvottelukunnat/ka dunnimitoimikunta.html Eturivissä oikealta puheenjohta Matti Heinivaho, varapuheenjohtaja Jari Niemelä Takarivissä oikealta Petri Jokinen, Hanna (Porkkala) Kanti-Paul, sihteeri Jouko Seppänen, Markku Forsberg, Marja-Leena Niittymäki ja Marita Sandt 4
Kadunnimitoimikunnan vuoden 2016 viimeinen kokous 8.12.2016. Vasemmalta Hanna Kanti-Paul, väistyvä pitkäaikainen puheenjohtaja Matti Heinivaho, yllättäen edesmenneen Jari Niemelän tilalle nimetty varapuheenjohtaja Seppo Tuovinen, Markku Forsberg, Petri Jokinen ja Marja-Leena Niittymäki Kuvasta puuttuvat Marita Sandt ja kuvan ottaja sihteeri Jouko Seppänen. 5
KAUDEN 2016 TUNNUSLUVUT Kadunnimitoimikunta kokoontui vuoden 2016 aikana 8 kertaa. Vuonna 2016 kadunnimitoimikunta nimesi 122 nimeä (vuonna 2015: 84, vuonna 2014: 93) - 32 kadun nimeä - 26 kevyenliikenteenväylän nimeä, yhteensä 57 (vuonna 2015:40, vuonna 2014: 45) - 11 sillan (alikulun) nimeä, (vuonna 2015:4, vuonna 2014: 2) - 3 alueen sisäisen kadun nimeä (vuonna 2015: -, vuonna 2014: 6) - 9 aukion nimeä, (vuonna 2015:4, vuonna 2014: 4) - - portaan nimeä (vuonna 2015: -, vuonna 2014: 1) - - 27 puiston tai suojaviheralueen nimeä, (vuonna 2015: 18, vuonna 2014: 25) - - mäen nimeä (vuonna 2015: 1, vuonna 2014: 1) - 3 vesialuenimeä: 3 ojaa, puroa,- lampi ja - kanava (vuonna 2015: 7, vuonna 2014: 2) - 1 venevalkaman nimi (vuonna 2015: -, vuonna 2014: 2) - 6 alueen nimeä (vuonna 2015: -, vuonna 2014: 2) - 1 alueakselin nimeä (vuonna 2015: -, vuonna 2014: -) - 1 kaupunginosan nimi (vuonna 2015: 1, vuonna 2014: -) - 2 haja-asutusalueen tien nimeä (vuonna 2015: 2, vuonna 2014: 3) - 1 nimiasun korjauksen (vuonna 2015: 5, vuonna 2014: 1) ja teki - esitystä yhdyskuntalautakunnalle. (vuonna 2015: 3, vuonna 2014: 8) Yksi (1) esitys ei tuottanut toimenpiteitä. ( vuonna 2015 3, vuonna 2014: 1) - 1 varastonimi (vuonna 2015:2, vuonna 2014: -) Kaikkiaan 34:ssa kokouksen :ssä käsiteltiin nimistöasiaa. 6
VUODEN 2016 KOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Kadunnimitoimikunta 1/2016, 2.2.2016 3 NIMIVAHVISTUKSET VALTUUSTOSSA JA YHDYSKUNTALAUTAKUNNASSA Valtuusto 18.1.2016: 16, Matti Heinivahon valtuustoaloite Sovinnonpuistosta ja siitä johtuneet toimenpiteet merkittiin tiedoksi. Yhdyskuntalautakunta 15.12.2015: 336, Yhdyskuntalautakunta päätti, että Tampellan (IX) kaupunginosan Ranta-Tampellan kanava nimetään nimellä Ahdinränni. Yhdyskuntalautakunta 15.12.2015: 337, Yhdyskuntalautakunta päätti, että Tampellan (IX) Rantatampellankatu muutetaan muotoon Ranta-Tampellan katu ja Rantatampellansilta muotoon Ranta- Tampellan silta. Yhdyskuntalautakunta 15.12.2015: 338, Yhdyskuntalautakunta päätti, että Tampellan (IX) Paasikivenkadun itäpään ja Ranta- Tampellan kadun länsipäädyn aukiomuodostelma nimetään nimellä Horisontti. Päätös: Kadunnimitoimikunnan päätösten eteneminen valtuuston ja yhdyskuntalautakunnan päätöksiksi merkittiin tiedoksi. 4 VIERTOTIE NIMEN MERKITYS Päätös: Merkittiin viertotie-termin merkitys tiedoksi 5 JARMO WASAMAN POLUN KIRJOITUSASUN MUUTTAMINEN JARMO VASAMAN POLUKSI Päätös: Koska Jarmo Vasama kirjoitti nimensä ilman kaksoisveetä ja hänestä aikanaan kirjoitettiin hautakiveä myöten muutenkin Vasamana, muutetaan Jarmo Wasaman polku muotoon Jarmo Vasaman polku. Nimiasun muutos asetetaan Yhdyskuntalautakunnan vahvistettavaksi. 6 RAITIOTIEVARIKON ASEMAKAAVASSA NRO 8600 OLEVAN POLUN NIMEÄMINEN HERVANNASSA Päätös: Koska nimettävä polku kulkee Kytömaanpuiston läpi, nimettiin polku nimellä Kytömaanpolku. 7 LIELAHDESSA TURVESUONKADUSTA ETELÄÄNPÄIN ASEMAKAAVASSA 8425 SUUNNITELLAAN LYHYTTÄ KADUNPÄTKÄÄ Päätös: Turvesuonkadulta etelään, vastakkaisella puolella olevan Telakadun kohdalla erkaneva, lyhyt katualueen osuus nimettiin Telakadun nimeen liittyen nimellä Telakuja. 7
8 ETELÄPUISTOON HAMOTELLAAN KÄYDYN KILPAILUN POHJALTA UUTTA HAHMOA, JOHON KUULUISI PUISTOJEN LISÄKSI ASUINKORTTELEITA JA UUSIA KATUJA JA AUKIOITA. Päätös: Alustavasti nimettiin liitekarttaan merkittynä 1K. Lauréninkujaksi paikalla olleen alkuperäisen tiilitehtaan tehtailijan mukaan. 2K. nimettiin Tiili-Solinin kujaksi paikalla olleen viimeisen tiilitehtaan tehtailijan A. H. Solinin mukaan. 3K. nimettiin Nalkalantorpankujaksi paikalla vielä 1700-luvulla olleen Nalkalan torpan mukaan. 4K. nimettiin Mummukopanraitiksi paikalla olleen Mummukopan kentän mukaan. Mummukoppaa oli taas saanut puhekielisen nimensä De Gamlas hem vanhainkodin mukaan. 5K. Nykyinen Eteläpuisto -niminen katu muutetaan muotoon Eteläpuistonkatu, jotta nimi säilyisi, vaikka katu ei enää sijaitsisikaan varsinaisessa Eteläpuistossa. 6K.Entinen Finlaysonin kalkkiruukki sijaitsi liki kadun keskikohtaa. Siksi katu nimettiin Kalkkiruukinkujaksi. 7K. Jäi nimeämättä. 8 K. Koska se sikaitsisi keskustan eteläisimpänä katuna, Eteläpuistossa, useampijaksoinen katu nimettiin Eteläiseksi rantakaduksi. 1A. nimettiin Palomäen uimalaitoksen mukaan Uimalaitoksenaukioksi. 2A. nimettiin kalkkiruukin mukaan Kalkkiruukinaukioksi. 3A. nimettiin Hämeenpuiston eteläpäänä Etelätoriksi. 4A. nimettiin alueen kaakkoisnurkkana Etelänurkaksi. 5A. nimettiin paikalla olleen Ulpukkalammen mukaan Ulpukkatoriksi. 1V. Eteläpuiston uutena tapahtumanurmikenttänä nimellä Eteläranta. 2V. puistona kehitettävänä Eteläpuiston osana Eteläpuistoksi. 3V. Nalkalan rannan osa nimettiin Nalkalan rantapuistoksi, koska Ratinansalmen vastakkaisella puolella ranta on nimetty Ratinan rantapuistoksi. 4V. nimettiin paikalla olleen Ulpukkalammen mukaan Ulpukkalammenpuistoksi. 5V. Eteläpuiston venevalkamana toimiva osa nimettiin Eteläsatamaksi. 6V. uimalaitoksen entinen paikka ja mahdollinen saari jäi nimeämättä. Nimeämistä jatketaan seuraavassa kadunnimitoimikunnan kokouksessa. 9 LAHDESJÄRVEN ALUEEN OSA-ALUEJAON NIMISTÖ VIITOITUSTA VARTEN Päätös: Lahdesjärven työpaikka-alueen ja yritysalueen osa-alueiden nimet nimettiin seuraavasti. Alkuperäinen, keskeisesti näkyvä yritysalue, jolla on pitkään ollut alueen maamerkki Tampereen portti -rakennus, nimettiin yksinkertaisesti Lahdesjärveksi. Pienteollisuuspainotteinen Lahdesjärven itäosa, Aunakorvenkadun ympäristön alue nimettiin Lahdespohjaksi, koska sitäkin nimeä alueesta on käytetty ja alue sijoittuu Lahdesjärven länsipohjukkaan asti. Vuoreksen puistokadun varteen suunniteltu ja parhaillaan asemakaavoitettava uusi yritysalue nimettiin Västinginmäeksi, koska alueesta jo käytetty nimitys tulee alueen eteläosassa olevasta Västinginmäki - nimisestä kukkulasta. Lahdesjärven alueen keskeinen alue, jolla sijaitsevat Ikea ja Ikano ja K-rauta nimettiin keskeisen olemuksensa vuoksi Keski-Lahdesjärveksi. Moottoritien 8
varteen sijoittuva eteläisin uusi alue on jo kadunnimitoimikunnassa nimetty Akulatiksi alueella olleen Messukylän Aakkulaan liittyneen vanhan paikalla olleen maarekisteritilan nimen mukaan. Kadunnimitoimikunta 2/2016, 29.3.2016 14 NÄSIJÄRVEN RANTARAITTI Päätös: Koska Näsijärven etelärantaan suunniteltu uusi ulkoilureitti tulee olemaan ainakin 2 kilometriä pitkä ja yhdistämään eri alueita, se nimetään nimellä Näsijärven rantareitti. Paasikiventien ali kulkeva nykyinen yhteys nimetään paikalla olleen vanhan nimen Hiedanahde mukaan, koska yhteys laskeutuu Paasikiventien eteläpuolelta nelisen metriä entisen Possijärven laskuojan varteen. Entisen Possijärven edelleenkin vettä kuljettava laskuoja nimettiin Possiojaksi. Enqvistin kadulta idän suuntaan pistoraiteen alikulun kautta Possiojan pohjoisrantaa seuraava Näsijärven rantaan asti kulkevaksi suunniteltu kevyenliikenteen väylä nimettiin Possiojanpoluksi viereisen ojan mukaan. Näsijärven rantaraitin ja Possiojanpolun liitoskohdasta pohjoiseen Hiedanlahden rannassa kulkeva entisen Teivaalantien yhteyttä myötäilevä kevyenliikenteen yhteys nimettiin nimellä Hiedanraitti muistuttamaan menneiden aikojen Hiedanlahdesta ja Hiedan satamasta. Lielahden kartanon puukujaa pitkin kulkeva yhteys nimettiin Maria Lydian poluksi. Maria Lydia Nottbeck oli kartanon omistajan Wilhelm von Nottbeckin puoliso, jonka on oletettu suunnitelleen nykyisen Lielahden punatiilisen kartanorakennuksen sekä lähellä sijaitsevan Nottbeckien hautakappelin. Lielahdenkadulta kartanolle asti ulottuva nimetön teollisuustie nimettiin Tehdaskartanonkaduksi. Täytetyn Ollinojanlahden rantapolku nimettiin Niemenrantaraitiksi. 15 KOUKKUNIEMEN JA RAUHANIEMEN ALUEELLE VALMISTELLAAN ASEMAKAAVAN MUUTTAMISTA ASEMAKAAVA NRO 8568 Päätös: Kadunnimitoimikunta päätti nimetä Rauhaniemenkadulta Koukkuniemen vanhainkodin ja uuden asuinkorttelin välisen kulkuyhteyden Romsinkujaksi. Koukkuniemen rantaa seuraileva puistoyhteys nimettiin Koukkuniemenpuistoksi. Rauhaniemen rannan puistoalue nimettiin Rauhaniemenpuistoksi. Nykyinen Rauhaniemen kansankylpylän puisto nimettiin Romsinpuistoksi. Kaupin rantarinne nimettiin Romsinrinteeksi ja Rauhaniemestä itään päin suuntautuva ulkoilureitti Rauhaniemenreitiksi. Laaja venevalkama-alue nimettiin Rauhaniemenvalkamaksi. 16 MULTISILLAN PÄIVÄKODIN JA LEMPÄÄLÄNTIEN VÄLINEN KEVYTVÄYLÄ, AK 8535 Päätös: Lempääläntien pientareelle sijoittuva kevyenliikenteenväylä nimettiin Multisillan kantasanan multi mukaan nimellä Multipiennar. 9
17 VALTUUSTOALOITE TOVE JANSSONIN NIMIKKOPUISTON PERUSTAMISESTA TAMPERE-TALON LÄHEISYYTEEN Päätös: Tampere-talon yhteyteen on asemakaavalla nimetty uuden Muumilaakson sisäänkäyntiin Yliopistonkadulta johtava kulkuyhteys nimellä Muumipolku. Nimeäminen on myös vahvistunut asemakaavalla nro 8529. Laajempien alueiden nimeäminen Sorsapuistossa ei vielä ole ajankohtainen. Muumilaakson aseman ja näkyvyyden lisäännyttyä ja vakiinnuttua Sorsapuiston osan nimeäminen Muumien mukaan on syytä ottaa uudelleen esille. 18 TAMPEREELLA SANTALAHDESSA ON KAKSI TIKKUTEHTAANPUISTOA. TOINEN ON VANHASTAAN RADAN ETELÄPUOLELLA RATAKADUN JA PISPALAN VALTATIEN VÄLISSÄ (80 METRIÄ TIKKUTEHTAASTA). TOINEN ON SANTALAHDEN UUDEN ASEMAKAAVAN 8048 MUKAAN ESITETTY TIKKUTEHTAAN VIEREEN SEN POHJOISPUOLELLE (14 M TIKKUTEHTAASTA). Päätös: Erotuksena Pispalan valtatien ja rautatien välisestä Santalahdenpuistosta muutetaan asemakaavassa 8048 Tikkutehtaan pohjoispuolelle nimetty pieni Santalahdenpuisto Santalahdenpuistikko nimiseksi. 19 ETELÄPUISTOON HAMOTELLAAN KÄYDYN KILPAILUN POHJALTA UUTTA HAHMOA, JOHON KUULUISI PUISTOJEN LISÄKSI ASUINKORTTELEITA JA UUSIA KATUJA JA AUKIOITA. Päätös: Eteläpuiston asemakaavaluonnoksen nimistössä edetään esityksen mukaisesti. Mummukopan kenttä on tamperelaisittain tunnettu, tärkeä ja perinteikäs, joten Mummukoppa-nimi voi esiintyä eteläpuiston nimistössä. B-vaihtoehdon saaren olisi luonteva kantaa uimalaitoksen nimeä eli Palomäensaari. Eteläpuiston kärjessä ainakin 1700-luvulta lähtien olleen Ulpukkalammen nimi on myös hyvä säilyttää uudessa nimistössä. Kadunnimitoimikunta 3/2016, 3.5.2016 24 NOKIAN RAJALLE MYLLYPURON KOLMENKULMAN ALUEELLE ETSITÄÄN NIMISTÖÄ Päätös: Toimikunta nimesi VT3:n länsipuolen alueen alueelle viime aikoina vakiintuneella nimellä Kolmenkulma. Jos alueesta muodostuu kaupunginosa, myös tämän kaupunginosan nimeksi esitetään nimeä Kolmenkulma. Alue on laajuudeltaan yksi neliökilometri. Alueen keskeisin puisto olisi nimeltään Hyhkynmetsänpuisto, koska kaava-alue koostuu suureksi osaksi keskiaikaisen Hyhkynkylän metsäpalstoista (mm. Metsä-Mattila, Metsä-Uotila, 10
Metsä-Henneri). Muilta osin nimeämistä jatketaan seuraavassa kokouksessa. Alueen nimistöön tullaan palaamaan kesän jälkeisissä kokouksissa. Nimiaiheita esitettiin etsittäväksi aiheista: uusiokäyttö ja kierrätys. 25 KIRSI AHOLAN ALOITE SORSAPUISTON LÄNSIOSAN NIMEÄMISEKSI TOVE JANSSONIN PUISTOKSI Päätös: Kadunnimitoimikunta päätti kokouksessaan 2/2016 vastauksena Aila Dundar-Järvisen tekemään aloitteeseen: Tampere-talon yhteyteen on asemakaavalla nimetty uuden Muumilaakson sisäänkäyntiin Yliopistonkadulta johtava kulkuyhteys nimellä Muumipolku. Nimeäminen on myös vahvistunut asemakaavalla nro 8529. Laajempien alueiden nimeäminen Sorsapuistossa ei vielä ole ajankohtainen. Muumilaakson aseman ja näkyvyyden lisäännyttyä ja vakiinnuttua Sorsapuiston osan nimeäminen Muumien mukaan on syytä ottaa uudelleen esille. Tove Janssonin ja muumien mukaan nimeäminen saattaa edellyttää lupaa Janssonin perikunnalta tai muumien oikeuksien haltijalta. Nimeämisperuste voisi olla muutoin liitettävissä aiheeseen Tuulikki Pietilä (muumihahmojen Tuutikki) voisi olla mahdollinen, koska Tuulikki Pietilä on muumitalon ja muiden Muumilaaksonäyttelyn pääasiallinen tapahtuma-mallien tekijä. Nimi voisi liittyä myös Muumikirjojen nimiin, joista tapahtumarikkaita muumitarinoita hyvin kuvaa kirja Kuinka sitten kävikään (vuodelta 1952). Kuinka-sittenkävikään puisto? Kadunnimitoimikunta 4/2016, 7.6.2016 30 KAUPUNKIMITTAUS ESITTÄÄ HAJA-ASUTUSALUEEN TIEN NIMEÄMISTÄ TEISKOSSA AITOLAHDENTIE 768:N KOHDALTA ITÄÄN Päätös: Aitoniementie 768 kohdalta itään suuntautuva uusi tie nimettiin nimellä Autokalliontie. Autokallio tarkoittaa alueen historianimistössä esiintyvää, melko laakealla kalliotöyräällä sijainneen linja-autopysäkin kansanomaista nimitystä. Nimettävä tie sijaitsee kyseisen edelleenkin toimivan bussipysäkin kohdalla. Samalla kohdalla Aitoniementiestä haarautuu Kupintie. 31 RAITIOTIETÄ VARTEN HERVANNASSA LAADITAAN ASEMAKAAVAA NRO 8601, JOSSA TOHTORINPUISTON POHJOISPÄÄHÄN ON ESITETTY SUOJAVIHERALUE RAITIOTIEN LINJALLE TOHTORINKADULTA HERVANNAN VALTAVÄYLÄLLE Päätös: Kahden lähekkäin olevan risteyksen liittymästä kääntyvä kokee liikkuessaan mutkan, kurvin. Raitiotiesuunnitelman mukaan Insinöörinkadulta Hervannan valtaväylälle jatkava raitiovaunu tekee varmaan kyydissäkin tuntuvan kurvin Suojaviheralueen kohdalla. Koska suojaviheralue on Tohtorinkadun vieressä ja nykyisin osa 11
Tohtorinpuisto, nimesi toimikunta suojaviheralueen nimellä Tohtorinkurvi. Kadunnimitoimikunta 5/2016, 20.9.2016 35 HILJAINEN HETKI JARI NIEMELÄN MUISTOA KUNNIOITTAEN Puheenjohtajan Jari Niemelän suurta merkitystä kadunnimitoimikunnan toimintaan korostavien sanojen saattelemana vietettiin seisomaan nousten ja hiljentyen hetki Tampereen historian tuntijan ja nimitoimikunnan työhön ansiokkaasti vaikuttaneen varapuheenjohtajan Jari Niemelän muistoa kunnioittaen. 37 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KADUNNIMITOIMIKUNNASSA 4/2016 AUTOKALLIONTIEKSI NIMEÄMISESTÄ TEISKOSSA AITOLAHDENTIE 768:N KOHDALTA ITÄÄN Päätös: Merkittiin kaupungingeodeetin Autokalliontien nimeämispäätöksestä tehty oikaisuvaatimus tiedoksi. 38 MYLLYPURON KOLMENKULMAN YRITYSALUEELLE ASEMAKAAVAAN 8189 UUTTA NIMISTOÄ Päätös: Kolmenkulman läntisen alueen kadut nimettiin seuraavasti. Myllypuronkadun jatke länteen päin nimettiin Juhansuontieksi, koska tie jatkuu Nokian puolella Juhansuontienä. Ylöjärventien eli Valtatie 3:n itäpuolella Kolmenkulma 1 kaavan 8183 alueella pääkatu nimettiin Kolmenkulmantieksi, koska tarkoituksena oli muodostaa kadusta sen niminen sekä Ylöjärven että Nokian puolella. Kolmenkulmantie jatkuu valtatien alikulun kautta Kolmenkulma 2 asemakaavan 8189 alueelle ja siitä edelleen Nokialle. Tämä väylä nimettiin Kolmenkulmantieksi. Tästä Kolmenkulmatiestä pohjoiseen on suunniteltu uusi kokoojatyyppinen väylä, joka jatkuu Juhansuontien ali valtatien länsipuolella Ylöjärvelle. Koska kaava-alueen yritystoiminnalta odotetaan cleantech tyyppistä ympäristöteknologian luonnetta, nimettiin tämä pohjoiseen suuntautuva uusi katuyhteys Elinkaarentieksi. Juhansuontien ja Elinkaarentien välinen pohjoisen puoleinen kaareva katu nimettiin Uusiokaareksi ja etelän puoleinen kaartuva umpikatu Uusiokujaksi. Uusiokaarelta pohjoiseen kohti Haukijärveä suuntautuva katu nimettiin Haukijärventieksi. Uusiokujan päätteenä oleva kevyenliikenteen lyhyt osuus nimettiin Nanopoluksi nanon viitatessa nanoteknologiaan esimerkiksi ohuisiin aurinkosähkökalvoihin. Kaava-alueen pohjoisosassa virkistysalueella kulkeva metsätie nimettiin sen nykyisen nimen mukaisesti Varpurämeentieksi. Sen kohdalla oleva virkistysalue nimettiin läheisyydessä olevan Myllypuron latvaojan mukaisesti Leppiojankorveksi. Kaava-alueen keskellä oleva laaja virkistysalue nimettiin Metsä-Hyhkyn puistoksi, koska kaava-alueelle ulottuvat 12
Epilänharjun tienoilta lähtevät aikoinaan viitisen kilometriä pitkät Hyhkyn keskiaikaisten talojen metsäpalstat kuten Metsä-Mattila, Metsä-Uotila, Metsä-Henneri ja entinen Metsä-Simola. Valtatie 3:n varressa olevat suojaviheralueet nimettiin pohjoisesta etelään Nanopientareeksi, Metsä-Tapioksi ja Vähäluomantörmäksi. Kaava-alueen läntisimmän kolkan suojaviheralue nimettiin Kidekulmaksi viittauksena tieteen ja ekologisen lähestymistavan yhteydestä. Metsä-Hyhkyn puistossa ja Metsä-Tapion suojaviheralueella kiertävä ulkoilureitti nimettiin Metsä-Tapion poluksi. Kaava-alueen eteläkärjessä Nokian rajaa sivuavat katunimet edellyttävät vielä yhteistyötä Nokian kaupungin nimistötoiminnan kanssa. 39 UUDEN SULKAVUOREN KESKUSPUHDISTAMON ASEMAKAAVOJEN NRO 8610-8613 ALUEILLE TARVITAAN UUTTA NIMISTÖÄ Päätös: Sulkavuoren puhdistamolle tuleva sisääntulokatu nimettiin Sulkavuoreen perustuvalla nimellä Sulkavuorenkuja. Sulkavuorta kiertavä kevyt- ja huoltoväylä nimettiin nimellä Sulkavuorenreitti. Pohjoisesta Sulkavuorelle jyrkkään rinteeseen nouseva kevyt- ja huoltoväylä nimettiin nimellä Sulkavuorenrinne. Laaja puhdistamoa ympäröivä suojaviheralue säilyy Sulkavuorena ja pohjoisessa omakotialueeseen liittyvä Heikinahonpuisto laajenee kaava-alueelle saman nimisenä. Vihiojan suussa oleva Hatanpään valtatien länsipuolinen suojaviheralue nimettiin Hatanpään valtatien itäpuolen puiston Plinkintorpanpuiston nimeen liittyen nimellä Plinkinojansuu. Ratapihan ja Pyhäjärven välistä Vihiojan osuutta on nimitetty historianimistön mukaan Plinkinojaksi. Plinkin torppa oli jonkin matkaa kaava-alueesta etelään. 40 VUOREKSEN ISOKUUSEN KOLMANNEN VAIHEEN ASEMAKAAVAA NRO 8639 VARTEN UUTTA NIMISTÖÄ Päätös: Itäpuolen korttelialueen kaareva katu, joka päättyy maastokielekkeen viereen, sai lähialueella olevan tilanimen mukaisesti nimekseen Hallinnokka. Sen eteläpuolella maastoharjanteella kulkeva katu sai nimen Hallinharjanne, jonka jatke itään päin nimettiin nimella Hallintaka. Isokuusenkadulta harjanteelle nousena lyhyt katu nimettin Hallinrinteeksi. Vuoreksen puistokadun suuntainen kadun tumppi nimettiin nimellä Hallinkuja. Vuoreksen puistokadun länsipuolelle suunnitellun alueen eteläosan aukio on aikaisemmin nimetty Isokuusentanhuaksi. Vuoreksen puistokadulta alueelle tuleva kaareva katu nimettiin nimellä Sydänpuunkatu. Sydänpuunaukio nimettiin jo aikaisemmin hieman etelämmäksi Nilakadun, Jälsikadun, Lustokadun ja Mantokadun keskusaukioksi. Sydänpuunkadun ja Isokuusentanhuan väliin sijoittuva leveä jalankulkuympäristö sai nimen Sydänpuuntanhua. Sydänpuunkaarelta luoteeseen suuntautuva katu sai nimen 13
Konkelonkatu. Siitä länteen kaartuva katu nimettiin nimellä Konkelonkaari. Niitä yhdistävä kevyenliikenteen väylä nimettiin nimellä Konkelonoksa. Vuoreksen puistokadun länsipuolen pientalorivistön katu nimettiin nimellä Konkelonrinne. Konkelo on mutka, polveke puun rungossa tai vahvassa oksassa, kallistunut tai ontto puu, lenko.konkelopuu on toista puuta vasten kaatunut puu. (kielitoimiston sanakirja) Nimi liittyy Isonkuusen puuaiheiseen nimistöön. Pientaloalueiden valiin jäänä laaksopainanne sai nimen Konkelonlaakso. Siitä pohjoiseen Särkijärven sillan alitse kulkeva ulkoilureitti nimettiin nimellä Rehunnokanpolku paikalla olevan rekisteritilan Rehu mukaisesti ja lisäämällä nimeen tilasta Särkijärveen työntyvä niemennokka, jonka kautta ulkoilureitti kierää. 41 KOIVISTONKYLÄN ILOKKAANPUISTON ASUNTOALUEEN TÄYDENTÄMINEN ASEMAKAAVA NRO 8617 Päätös: Maija Louhivaaran kirjan Tampereen kadunnimet mukaan Ilokkaankatu nimi pohjautuu alueelta tunnettuun asumusryhmään nimeltä ILOKAS. Koska uusia alue sijoittuu maastollisesti rinteeseen, pääkatu nimettiin nimellä Ilokkaanrinne. Sen itäpään kevyenliikenteen väylä nimettiin nimellä Ilokkaanpolku ja Ilokkaankatuun pohjoisessa liittyvä tontin sisäinen kulkuyhteys nimettiin nimellä Ilokkaankuja. Alueen eteläpuolelle jäävät puistoalueet nimettiin suurempi Ilokkaanpuistoksi nykyisin paikalla olevan puiston mukaisesti ja pienempi Ilokkaanpuistikoksi. Hylliniitynkadun länsipuolelle sijoittuva Hylliniitynpuiston ulkoilureitti nimettiin Hylliniitynreitiksi ja Hylliniitynkadun alikulku Hylliniityn alikuluksi. 42 NORMAALIKOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 8577, MUSTAMETSÄN KÄVELY-YHTEYS JA JOKIPOHJANTIEN KAKSI PUISTIKKOA Päätös: Sihteeri valmistelee nimeämisten taustoitusta. Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 43 HÄRMÄLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEEN NRO 8426 PERKIÖNKADUN VARTEEN POLULLE JA KULKUYHTEYDELLE NIMI Päätös: Itäpuolen korttelissa on Vähäjärvenkatu ja eteläpuolella Vähäjärvi ja Vähäjärvenpuisto. Alueen sisäinen ajoyhteys nimettiin Vähäjärvenkujaksi ja kohti Vähäjärveä ja sen ulkoilureittiä johtava polku nimettiin nimellä Vähäjärvenpolku ja Vähäjärveä kiertävä ulkoilureitti nimellä Vähäjärvenreitti. 44 HERVANNAN VALTAVÄYLÄ-AKSELILLE NIMI Päätös: Kokouksen asiamäärän ja pitkän keston vuoksi asiaa ei saatu käsiteltyä. Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 45 SAMMONKADUN JA SAMMONVALTATIEN AUKIOLLE NIMI 14
Päätös: Kokouksen asiamäärän ja pitkän keston vuoksi asiaa ei saatu käsiteltyä. Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. Kadunnimitoimikunta 6/2016, 11.10.2016 50 MYLLYPURON KOLMENKULMAN YRITYSALUEELLE ASEMAKAAVAAN 8189 UUDEN NIMISTÖN TARKENNUSTA Päätös: Valtatieltä länteen Juhansuon ja Nokian suuntaan jatkuva, edellisessä kokouksessa Juhansuontieksi nimetty väylän itäpää on nimeltään Myllypuronkatu ja Nokian puolella kadun jatketta on nimitetty Myllypuronkaduksi. Siksi nimettiin Kolmenkulman alueellakin kyseisen väylän osuus Myllypuronkaduksi. 51 NORMAALIKOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 8577, MUSTAMETSÄN KÄVELY-YHTEYS JA JOKIPOHJANTIEN KAKSI PUISTIKKOA Päätös: Kuokkamaantien ja Jokipohjantien risteyksen lounaispuolella olevan puistikon läpi kulki aikoivaan tie kohti Hatanpään kartanon puukujaa ja kaiketi sen itäpäässä ollutta suurta porttirakennelmaa. Kaavaalueesta lännempänä on Viinikan Pahalammen eteläpuolella katulinja, joka poikkeaa lähikorttelin katujen järjestelmästä. Kadun nimi on Isonportintie, joka siis kertoo, että katu on juuri sillä kohdalla, missä oli vanha tie Hatanpään portille. Tästä syystä suojaviheralue nimettiin nimellä Isonportintienpuistikko. Suunnittelualueen eteläosa rajautuu Mäntyhaantiehen. Mäntyhaka viitannee Mustametsään. Tästä johtaen Jokipohjantien ja Mäntyhaantien risteyksen luoteispuolella oleva suojaviheralue nimettiin nimellä Mäntyhaanpuistikko. Mustametsän poikki viistosti kulkeva kevyenliikenteen väylä nimettiin Mäntyhaanpoluksi. 52 HÄRMÄLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 8426 PERKIÖNKADUN VARREN TONTIN SISÄISEN KULKUYHTEYDEN UUDELLEEN NIMEÄMINEN Päätös: Asemakaavan nro 8426 itäpuolen yhteys on Perkiönkadun pohjoispuolelle olevan Toivonkadun kohdalla. Siksi itäpuolen yhteys nimettiin Toivonkujaksi. Länsipuolen korttelin sisäinen kulkuyhteys on Perkiönkadun pohjoispuolella Tarmonkadun kohdalla. Siksi se nimettiin Tarmonkujaksi. 53 HERVANNAN VALTAVÄYLÄ-AKSELILLE NIMI Päätös: Kadunnimitoimikunta piti Hervannan valtaväylän muodostaman pohjois-etelä-suuntaisen akselin nimenä nimeä Yhdysakseli osuvimpana, koska nykyisellään Hervannan valtaväylän luonne on edelleen liikenneväylä, yhteyksien väylä, mutta samalla yhä enemmän Hervannan eri puoliskoja yhdistävä, tiivistyvä Hervannan yhdysalue. Näin Hervannan itä- ja länsipuoliskon keskelle sijoittuva 15
alkuperäisessä Ruusuvuorenkin kilpailuideassa esiintyvä keskusakseli eli Pietilä-akseli voi säilyttää asemansa. 54 SAMMONKADUN JA SAMMONVALTATIEN AUKIOLLE NIMI Päätös: Uusien kerrostalojen itäpuolelle valmistuva aukio, jolle on suunniteltu raitiotien ja joukkoliikenteen terminaalia vaihtopysäkkiä nimetään nimellä Sarvijaakonaukio. Aukiolle päättyy Sarvijaakonkatu ja sarvijaakko tarkoitti alkujaan trolley-bussia eli johdinautoa, jonka päätepysäkki oli Kauppaoppilaitoksen edessä. Prisman pohjoispuolelle Sammonkadun mutkaan sijoittuva kaupallinen aukio nimetään nimellä Centerinaukio, joka viittaa Kaihari Centeriin (1970), Kalle Kaiharin paikalle rakentaman Tampereen ensimmäiseen automarkettiin ja viereisen Suomen ensimmäiseen jäähallin (1965) keskushyökkääjään, sentteriin. Alueen kolmas aukio sijoittuu entisen kauppaoppilaitoksen edestä alkuperäiselle jäähallille suuntautuva alue, joka sijoittuu 1970-luvulla paikalla olleen vapaa-ajanmaan tuntumaan. Tämä puistomainen aukio nimetään nimellä Vapaa-ajanmaan puistoaukio. 55 JANKAN LIIKEKESKUKSEN KORTTELIN ASEMAKAAVAA MUUTETAAN ASEMAKAAVALLA 8596. KAAVAAN TARVITAAN MUUTAMA LISÄNIMI. Päätös: Pohjois-eteläsuuntainen kevyenliikenteen väylä Suomalanpuistossa nimettiin Seppo Suvannon kirjaaman vanhimman Takahuhtia koskevan tiedon Ala- ja Ylä-Sastamalan oikaisukäräjillä 8.1.1390 mainitun Lauren Takahwktis nimisen varhaisimman tiedossa olevan takahuhtilaisen mukaan Laurens Takahuhdin poluksi. Kadunnimitoimikunta 7/2016, 1.11.2016 60 RAITIOTIEN TOTEUTTAMISEN EDELLYTTÄMIEN SILTOJEN NIMEÄMINEN VÄLILLÄ HERVANTA-TEISKONTIE Päätös: Pohjoisesta lukien uudet rautatiesillat ja aikaisemmin nimeämättömät kevyenliikenteen sillat nimettiin seuraavasti: Kekkosentien ylikulkusilta Kalevan ABC:n ja Tamkin välillä nimettiin ABC-huoltoaseman pohjoispuolisen kallionyppylän Variskallion mukaan nimellä Variskallionsilta. Turtolan kohdan raitiotien silta Hervannan valtaväylän länsipuolella, Iidesjärven itäpäässä, Kirkkosuon notkossa nimettiin paikalla olleen tilan Veisula mukaan nimellä Veisulanalikulku. Messukylän kylässä on ollut Veisulan kolmannes nimeltään Laulu. Veisulan tilan vieressä on tila Virsi ja puistot Virrenpuisto ja Laulunpuisto. Citymarketin kohdalla on nykyisin Laulunmaankadun jatkeena kevyenliikenteen ylikulkusilta, jonka nimi on Laulunsilta. Nimistö viittaa aikaan jolloin Pyhäjärveltä pääsi soutuveneellä Viinikanojan, 16
Iidesjärven ja vielä veden vallassa olleen Kirkkosuon kautta Messukylän kivikirkon rantaan. Kirkkoväki lienee veisannut virsiä venematkallaan. Veisulan kohdalta on lähtenyt vanha tie länteen Koivistonkylään. Tämä tie kuljetti Veisu-nimeä Messukylän kylän Turtosen luota nykyisen Veisunkadun länsipäähän asti. Tuolla länsipäässä Veisunkatu kaartaa nykyisin Veisu-nimisen kaupunginosan eteläpuolella. Vaikuttaakin siltä, että Veisun kaupunginosa on saanut nimensä Messukylän kivikirkkoon johtaneen venereitin varrelta. City-marketin ja Turtolan kohdalla Hervannan valtaväylä ylittää Vihiojan keskijuoksun, joka kulkee vanhalla nimellään Hallinoja. Raitiotielinjaus ylittää tuon purouoman Portaankorvan sillan kohdalla. Paikkaan rakennetaan raitiotietä varten uusi silta. Tuo silta nimettiin Hallinojansillaksi. Samassa yhteydessä sillan alittava Vihiojan keskiosuus nimettiin Hallinojaksi. Raitiotielinja ylittää eteläisen kehätien nykyisen Vackerinpuiston kohdalla. Vackerinpuisto on saanut nimensä Hervannan valtatien itäpuolella, nykyisen Pirjonkaivonkadun varrella, olleesta vanhan Vakkerin torpasta. Vackerinpuistosta pohjoiseen suuntautuva uusi silta nimettiin nimellä Vackerinsilta. Hallilan pohjoispuolella raitiotie ylittää Suutalanraitin seudullisen ulkoilureitin Lammelankallio-nimisen kalliotöyrään kupeessa. Lammelankallion mukaan Suutalanraitin ylittävä raitiotiesilta nimettiin nimellä Lammelankallionsilta. Hervannan valtaväylän länsipuolella ja Hallilan liittymän eteläpuolella raitiotie ylittää Lukonmäestä tulevan alikulun kohdalla valtaväylän suuntaisen kevyenliikenteenreitin. Ylityskohta on nykyistä Taavetinkallionpuistoa. Raitiotiesilta nimettiin tässä kohdassa nimellä Taavetinkallionsilta. Samassa yhteydessä Lukonmäen Kallenkujan kohdalla Hervannan valtaväylän nimetön alikulku nimettiin nimellä Lukonalikulku. Raitiotie saa myös uuden sillan Hervannan kanjonin kohdalla. Kanjonin pohja on Hervannan valtaväylän sillan tasoa noin 20 metriä alempana. Kanjonin pohjalla kulkee perinnenimistön nimeämänä Koivusenoja. Nimen on arveltu liittyvän paikalla olleeseen nykyistä lämpimämmän kasvukauden koivikkoon. Tässä yhteydessä Kadunnimitoimikunta nimesi myös tuon ojan perinnenimen mukaisesti Koivusenojaksi. Kanjonin tulee ylittämään kaksi uutta siltaa. Toinen silloista on ylempänä kulkeva raitiotiesilta. Silta nimettiin nimellä Koivusenojansilta. Alempana kulkeva ja samalla lyhyempi kevyenliikenteen silta nimettiin nimellä Koivusensilta. 17
Kanjonin ylittävä silta tunnetaan Kanjoninsiltana, vaikka sitä ei ole viralliseksi paikannimeksi nimettykään. Tämän vuoksi Hervannan valtaväylän Hervannan kanjonin ylittävä silta nimettiin asemakaavassa vahvistuvaksi nimeksi Kanjoninsilta. 61 RATIOTIEN TOTEUTTAMISEN EDELLYTTÄMÄT SUOJAVIHERALUEET HERVANNAN KANJONIN JA HALLILAN KOHDALLA JA NIIDEN UUDET NIMET Päätös: Suutalanahde -niminen suojaviheralue on jo nimetty ja esitetty Korkinmäen asemakaavassa nro 8025. Hallilan puolella eteläistä kehätietä on olemassa puisto nimeltään Vackerinpuisto. Vackerinpuisto on saanut nimensä Hervannan valtatien itäpuolella, nykyisen Pirjonkaivonkadun varrella, olleesta vanhan Vakkerin torpasta. Vackerinpuistosta suojaviheralueeksi muutettava osa nimettiin nimellä Vackerinsuojaviheralue. Vackerinpuiston kohdalla Hervannan valtaväylän itäpuolella oleva Tuomaanlähteenpuisto niin ikään muutetaan suojaviheralueeksi ja nimettiin nimellä Tuomaanlähteen suojaviheralue. Lukonmäen kohdalla Hervannan valtaväylän länsipuolen viheralue nimettiin Taavetinkallion suojaviheralueeksi ja väylän itäpuolinen osa Lukonmäen kupeessa Lukonmäen suojaviheralueeksi. Hervannan kanjonin kohdalla sillan alla oleva viheralue nimettiin Kanjoninsuojaviheralueeksi. Lisäksi Hervannan valtaväylän lännen puoleinen ulkoilureitti nimettiin Hallilanraitiksi ja väylän itäpuolinen ulkoilureitti Kanjoninraitiksi. Kadunnimitoimikunta 8/2016, 8.12.2016 64 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Kadunnimitoimikunnan puheenjohtaja Matti Heinivaho ilmoitti jäävänsä pois Kadunnimitoimikunnasta vuodenvaihteessa 31.12.2016 66 VUOREKSEN ISOKUUSEN POHJOISIMMAN ASUINKORTTELIN ASEMAKAAVAN NRO 8639 NIMITÄYDENNYS KAHDELLE KEVYENLIIKENTEENVÄYLÄLLE Päätös: Vuoreksen Isokuusen alueelle nimettiin kaksi kevyenliikenteen yhteyttä, Sydänpuunkadulta lähtevää, kapeahkoa kujannetta nimillä Pihkatiehye ja Mahlatiehye jatkaen lähialueen puun rakenteen osien liittämistä alueen uuteen nimistöön. 18
67 KADUNNIMITOIMIKUNNAN TOIMINTAVUOSI 2016 ON PÄÄTTYMÄSSÄ JA SIHTEERI ESITTELEE ALUSTAVAA VUOSIKERTOMUSTA JA SEN TUNNUSLUKUJA Päätös: Merkittiin tiedoksi, että Kadunnimitoimikunta kokoontui vuoden 2016 aikana 8 kertaa. Vuosi oli toimikunnan toiminnassa poikkeuksellisen nimettävien kohteiden määrän suhteen. Toimikunta nimesi yhteensä 121 paikannimeä: katu- ja kevytväylien nimiä 60, sillan nimiä 11, aukion nimiä 9, viheralueen nimiä 27, vesialueen osan nimiä 3, venevalkamia 1, alueen nimiä 6, alueakselin nimiä 1, kaupunginosan nimiä 1, ja haja-asutusalueen teiden nimiä 2. 69 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Kadunnimitoimikunta kiitti lämpimästi Kadunnimitoimikunnan pitkäaikaista jäsentä ja puheenjohtajaa Matti Heinivahoa hyväntuulisesta, arvokkaasta, sitoutuneesta ja kunnioitettavasta työstä Tampereen nimistön valmistelussa. Matti on toiminut kadunnimitoimikunnan puheenjohtajana 4./ 2009 kokouksesta 28.10.2009 lähtien yli seitsemän vuotta kestäneen toimintakauden. Kadunnimitoimikunnan jäsenenä Matti Heinivaho on toiminut vuoden 2003 alusta lähtien eli yhteensä 14 vuotta. 19
Kadunnimitoimikunnassa vuoden 2016 aikana 8:ssa kokouksessa nimettyjä nimiä kokousjärjestyksessä: (Kv=kevyenliikenteenväylä, K=katu, A=aukio, Vv=venevalkama, Ao=alueenosa, O=oja tai puro, V=virkistysalue, Ko=kaupunginosa, Tie=haja-asutusalueen tie, Sv=suojaviheralue, Si=silta, Sis ajo=sisäinen ajoyhteys, Aa=alueakseli) 1. Jarmo Vasaman polku 1/2016 2.2.2016 5 (Kv) 2. Kytömaanpolku 1/2016 2.2.2016 6 (Kv) 3. Telakuja 1/2016 2.2.2016 7 (K) 4. Lauréninkuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) 5. Tiili-Solinin kuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) 6. Nalkalantorpankuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) 7. Mummukopanraitti 1/2016 2.2.2016 8 (K) 8. Eteläpuistonkatu 1/2016 2.2.2016 8 (K) 9. Kalkkiruukinkuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) 10. Eteläinen rantakatu 1/2016 2.2.2016 8 (K) 11. Uimalaitoksenaukio 1/2016 2.2.2016 8 (A) 12. Kalkkiruukinaukio 1/2016 2.2.2016 8 (A) 13. Etelätori 1/2016 2.2.2016 8 (A) 14. Etelänurkka 1/2016 2.2.2016 8 (A) 15. Ulpukkatori 1/2016 2.2.2016 8 (A) 16. Eteläranta 1/2016 2.2.2016 8 (V) 17. Eteläpuisto 1/2016 2.2.2016 8 (V) 18. Nalkalanrantapuisto 1/2016 2.2.2016 8 (V) 19. Ulpukkalammenpuisto 1/2016 2.2.2016 8 (V) 20. Eteläsatama 1/2016 2.2.2016 8 (Vv) 21. Lahdesjärvi 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) 22. Lahdespohja 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) 23. Västinginmäki 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) 24. Keski-Lahdesjärvi 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) 25. Akulatti 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) 26. Näsijärven rantareitti 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) 27. Hiedanahde 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) 28. Possioja 2/2016 29.3.2016 14 (O) 29. Hiedanraitti 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) 30. Maria Lydian polku 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) 31. Tehdaskartanonkatu 2/2016 29.3.2016 14 (K) 32. Niemenrantaraitti 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) 33. Romsinkuja 2/2016 29.3.2016 15 (K) 34. Koukkuniemenpuisto 2/2016 29.3.2016 15 (V) 35. Rauhaniemenpuisto 2/2016 29.3.2016 15 (V) 36. Romsinpuisto 2/2016 29.3.2016 15 (V) 37. Romsinrinne 2/2016 29.3.2016 15 (V) 38. Rauhaniemenreitti 2/2016 29.3.2016 15 (Kv) 39. Rauhaniemenvalkama 2/2016 29.3.2016 15 (Vv) 40. Multipiennar 2/2016 29.3.2016 16 (Kv) 41. Muumipolku 2/2016 29.3.2016 17 (Kv) 42. Santalahdenpuistikko 2/2016 29.3.2016 18 (V) 43. A. H. Solinin kuja 2/2016 29.3.2016 19 (K) 44. Tiiliruukinkuja 2/2016 29.3.2016 19 (K) 45. Kolmenkulma 3/2016 3.5.2016 24 (Ao/Ko) 46. Hyhkynmetsänpuisto 3/2016 3.5.2016 24 (V) 47. Autokalliontie 4/2016 7.6.2016 30 (Tie) 48. Tohtorinkurvi 4/2016 7.6.2016 31 (SV) 49. Juhansuontie 5/2016 20.9.2016 38 (K) 50. Kolmenkulmantie 5/2016 20.9.2016 38 (K) 20
51. Elinkaarentie 5/2016 20.9.2016 38 (K) 52. Uusiokaari 5/2016 20.9.2016 38 (K) 53. Uusiokuja 5/2016 20.9.2016 38 (K) 54. Haukijärventie 5/2016 20.9.2016 38 (K) 55. Nanopolku 5/2016 20.9.2016 38 (Kv) 56. Varpurämeentie 5/2016 20.9.2016 38 (Tie) 57. Leppiojankorpi 5/2016 20.9.2016 38 (V) 58. Metsä-Hyhkyn puisto 5/2016 20.9.2016 38 (V) 59. Nanopiennar 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) 60. Metsä-Tapio 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) 61. Vähäluomantörmä 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) 62. Kidekulma 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) 63. Metsä-Tapion polku 5/2016 20.9.2016 38 (Kv) 64. Sulkavuorenkuja 5/2016 20.9.2016 39 (K) 65. Sulkavuorenreitti 5/2016 20.9.2016 39 (Kv) 66. Sulkavuorenrinne 5/2016 20.9.2016 39 (Kv) 67. Plinkinojansuu 5/2016 20.9.2016 39 (Sv) 68. Hallinnokka 5/2016 20.9.2016 40 (K) 69. Hallintaka 5/2016 20.9.2016 40 (K) 70. Hallinharjanne 5/2016 20.9.2016 40 (K) 71. Hallinrinne 5/2016 20.9.2016 40 (K) 72. Hallinkuja 5/2016 20.9.2016 40 (K) 73. Sydänpuunkatu 5/2016 20.9.2016 40 (K) 74. Sydänpuuntanhua 5/2016 20.9.2016 40 (K) 75. Konkelonkatu 5/2016 20.9.2016 40 (K) 76. Konkelonkaari 5/2016 20.9.2016 40 (K) 77. Konkelonoksa 5/2016 20.9.2016 40 (Kv) 78. Konkelonrinne 5/2016 20.9.2016 40 (K) 79. Konkelonlaakso 5/2016 20.9.2016 40 (V) 80. Rehunnokanpolku 5/2016 20.9.2016 40 (Kv) 81. Ilokkaanrinne 5/2016 20.9.2016 41 (K) 82. Ilokkaanpolku 5/2016 20.9.2016 41 (Kv) 83. Ilokkaankuja 5/2016 20.9.2016 41 (K) 84. Ilokkaanpuisto 5/2016 20.9.2016 41 (V) 85. Ilokkaanpuistikko 5/2016 20.9.2016 41 (V) 86. Hylliniitynreitti 5/2016 20.9.2016 41 (Kv) 87. Hylliniityn alikulku 5/2016 20.9.2016 41 (Si a-k) 88. Vähäjärvenkuja 5/2016 20.9.2016 43 (Sis ajo) 89. Vähäjärvenpolku 5/2016 20.9.2016 43 (Kv) 90. Vähäjärvenreitti 5/2016 20.9.2016 43 (Kv) 91. Myllypuronkatu (jatke) 6/2016 11.10.2016 50 (K) 92. Isonportintienpuistikko 6/2016 11.10.2016 51 (Sv) 93. Mäntyhaanpuistikko 6/2016 11.10.2016 51 (Sv) 94. Mäntyhaanpolku 6/2016 11.10.2016 51 (Kv) 95. Toivonkuja 6/2016 11.10.2016 52 (Sis ajoyht) 96. Tarmonkuja 6/2016 11.10.2016 52 (Sis ajoyht) 97. Yhdysakseli 6/2016 11.10.2016 53 (Aa) 98. Sarvijaakonaukio 6/2016 11.10.2016 54 (A) 99. Centerinaukio 6/2016 11.10.2016 54 (A) 100. Vapaa-ajanmaan puistoaukio 6/2016 11.10.2016 54 (A) 101. Laurens Takahuhdin polku 6/2016 11.10.2016 55 (Kv) 102. Ristinarkunakio 6/2016 11.10.2016 55 (A) 103. Variskallionsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 104. Veisulanalikulku 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 105. Hallinojansilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 106. Portaankorvan alikulku 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 107. Suutalanraitti 7/2016, 1.11.2016 60 (Kv) 108. Vackerinsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 109. Lammelankallionsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 110. Lukonalikulku 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 111. Taavetinkallionsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 112. Taavetinkallion suojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) 113. Koivusenojansilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 114. Koivusensilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) 21
115. Vackerinsuojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) 116. Tuomaanlähteen suojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) 117. Kanjoninsuojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) 118. Lukonmäen suojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) 119. Hallinoja 7/2016, 1.11.2016 60 (O) 120. Koivusenoja 7/2016,1.11.2016 60 (O) 121. Pihkatiehye 8/2016, 8.12.2016, (Kv) 122. Mahlatiehye 8/2016, 8.12.2016, (Kv) Kadunnimitoimikunnassa vuoden 2016 aikana 8:ssa kokouksessa 22
nimettyjä nimiä aakkosjärjestyksessä: (Kv=kevyenliikenteenväylä, K=katu, A=aukio, Vv=venevalkama, Ao=alueenosa, O=oja tai puro, V=virkistysalue, Ko=kaupunginosa, Tie=haja-asutusalueen tie, Sv=suojaviheralue, Si=silta, Sis ajo=sisäinen ajoyhteys, Aa=alueakseli) A A. H. Solinin kuja 2/2016 29.3.2016 19 (K) Akulatti 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) Autokalliontie 4/2016 7.6.2016 30 (Tie) C Centerinaukio 6/2016 11.10.2016 54 (A) E Elinkaarentie 5/2016 20.9.2016 38 (K) Eteläinen rantakatu 1/2016 2.2.2016 8 (K) Etelänurkka 1/2016 2.2.2016 8 (A) Eteläpuisto 1/2016 2.2.2016 8 (V) Eteläpuistonkatu 1/2016 2.2.2016 8 (K) Eteläranta 1/2016 2.2.2016 8 (V) Eteläsatama 1/2016 2.2.2016 8 (Vv) Etelätori 1/2016 2.2.2016 8 (A) H Hallinnokka 5/2016 20.9.2016 40 (K) Hallintaka 5/2016 20.9.2016 40 (K) Hallinharjanne 5/2016 20.9.2016 40 (K) Hallinrinne 5/2016 20.9.2016 40 (K) HallinkujaHiedanahde 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) Hiedanraitti 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) Hallinoja 5/2016 20.9.2016 40 (O) Hallinojansilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Haukijärventie 5/2016 20.9.2016 38 (K) (K) Hyhkynmetsänpuisto 3/2016 3.5.2016 24 (V) Hylliniitynreitti 5/2016 20.9.2016 41 (Kv) Hylliniityn alikulku 5/2016 20.9.2016 41 (Si a-k) I Ilokkaankuja 5/2016 20.9.2016 41 (K) Ilokkaanpolku 5/2016 20.9.2016 41 (Kv) Ilokkaanpuisto 5/2016 20.9.2016 41 (V) Ilokkaanpuistikko 5/2016 20.9.2016 41 (V) Ilokkaanrinne 5/2016 20.9.2016 41 (K) Isonportintienpuistikko 6/2016 11.10.2016 51 (Sv) J Jarmo Vasaman polku 1/2016 2.2.2016 5 (Kv) Juhansuontie 5/2016 20.9.2016 38 (K) 23
K Kalkkiruukinaukio 1/2016 2.2.2016 8 (A) Kalkkiruukinkuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) Kanjoninsuojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) Keski-Lahdesjärvi 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) Kidekulma 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) Koivusenoja 7/2016,1.11.2016 60 (O) Koivusenojansilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Koivusensilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Kolmenkulma 3/2016 3.5.2016 24 (Ao/Ko) Kolmenkulmantie 5/2016 20.9.2016 38 (K) Konkelonkatu 5/2016 20.9.2016 40 (K) Konkelonkaari 5/2016 20.9.2016 40 (K) Konkelonoksa 5/2016 20.9.2016 40 (Kv) Konkelonrinne 5/2016 20.9.2016 40 (K) Konkelonlaakso 5/2016 20.9.2016 40 (V) Koukkuniemenpuisto 2/2016 29.3.2016 15 (V) Kytömaanpolku 1/2016 2.2.2016 6 (Kv) L Lahdesjärvi 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) Lahdespohja 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) Lammelankallionsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Lauréninkuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) Laurens Takahuhdin polku 6/2016 11.10.2016 55 (Kv) Leppiojankorpi 5/2016 20.9.2016 38 (V) Lukonmäen suojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) Lukonalikulku 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) M Mahlatiehye 8/2016, 8.12.2016, (Kv) Maria Lydian polku 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) Metsä-Hyhkyn puisto 5/2016 20.9.2016 38 (V) Metsä-Tapio 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) Metsä-Tapion polku 5/2016 20.9.2016 38 (Kv) Mummukopanraitti 1/2016 2.2.2016 8 (K) Multipiennar 2/2016 29.3.2016 16 (Kv) Muumipolku 2/2016 29.3.2016 17 (Kv) Myllypuronkatu (jatke) 6/2016 11.10.2016 50 (K) Mäntyhaanpolku 6/2016 11.10.2016 51 (Kv) Mäntyhaanpuistikko 6/2016 11.10.2016 51 (Sv) N Nalkalanrantapuisto 1/2016 2.2.2016 8 (V) Nalkalantorpankuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) Nanopiennar 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) Nanopolku 5/2016 20.9.2016 38 (Kv) Niemenrantaraitti 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) Näsijärven rantareitti 2/2016 29.3.2016 14 (Kv) P Pihkatiehye 8/2016, 8.12.2016, (Kv) Plinkinojansuu 5/2016 20.9.2016 39 (Sv) Portaankorvan alikulku 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Possioja 2/2016 29.3.2016 14 (O) 24
R Rauhaniemenreitti 2/2016 29.3.2016 15 (Kv) Rauhaniemenpuisto 2/2016 29.3.2016 15 (V) Rauhaniemenvalkama 2/2016 29.3.2016 15 (Vv) Rehunnokanpolku 5/2016 20.9.2016 40 (Kv) Ristinarkunakio 6/2016 11.10.2016 55 (A) Romsinkuja 2/2016 29.3.2016 15 (K) Romsinpuisto 2/2016 29.3.2016 15 (V) Romsinrinne 2/2016 29.3.2016 15 (V) S Santalahdenpuistikko 2/2016 29.3.2016 18 (V) Sarvijaakonaukio 6/2016 11.10.2016 54 (A) Sulkavuorenkuja 5/2016 20.9.2016 39 (K) Sulkavuorenreitti 5/2016 20.9.2016 39 (Kv) Sulkavuorenrinne 5/2016 20.9.2016 39 (Kv) Suutalanraitti 7/2016, 1.11.2016 60 (Kv) Sydänpuunkatu 5/2016 20.9.2016 40 (K) Sydänpuuntanhua 5/2016 20.9.2016 40 (K) T Taavetinkallionsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Taavetinkallion suojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) Tarmonkuja 6/2016 11.10.2016 52 (Sis ajoyht) Tehdaskartanonkatu 2/2016 29.3.2016 14 (K) Telakuja 1/2016 2.2.2016 7 (K) Tiiliruukinkuja 2/2016 29.3.2016 19 (K) Tiili-Solinin kuja 1/2016 2.2.2016 8 (K) Tohtorinkurvi 4/2016 7.6.2016 31 (SV) Toivonkuja 6/2016 11.10.2016 52 (Sis ajoyht) Tuomaanlähteen suojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) U Uimalaitoksenaukio 1/2016 2.2.2016 8 (A) Ulpukkalammenpuisto 1/2016 2.2.2016 8 (V) Ulpukkatori 1/2016 2.2.2016 8 (A) Uusiokaari 5/2016 20.9.2016 38 (K) Uusiokuja 5/2016 20.9.2016 38 (K) V Vackerinsuojaviheralue 7/2016, 1.11.2016 60 (Sv) Vackerinsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Vapaa-ajanmaan puistoaukio 6/2016 11.10.2016 54 (A) Variskallionsilta 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Varpurämeentie 5/2016 20.9.2016 38 (Tie) Veisulanalikulku 7/2016, 1.11.2016 60 (Si) Vähäluomantörmä 5/2016 20.9.2016 38 (Sv) Vähäjärvenkuja 5/2016 20.9.2016 43 (Sis ajo) Vähäjärvenpolku 5/2016 20.9.2016 43 (Kv) Vähäjärvenreitti 5/2016 20.9.2016 43 (Kv) Västinginmäki 1/2016 2.2.2016 9 (Ao) Y Yhdysakseli 6/2016 11.10.2016 53 (Aa) 25