Linnut. vuosikirja 2016

Linnut vuosikirja 2016

Selittävätkö vedenalaisen luonnon piirteet allien syyslevinneisyyttä? Lasse Kurvinen, Olli Mustonen & Mats Westerbom Vedenalaisen luonnon piirteet tai ihmistoiminnasta aiheutuva häiriö eivät vaikuta selittävän allien määriä niiden syyslevähdysalueilla Suomenlahdella. Suomessa allien talvikannat ovat kasvussa, ja Suomenlahden talvehtimisalueet saattavat jatkossa olla alleille entistä tärkeämpiä. Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry. laski ulkosaaristossa levähtävien vesilintujen määriä syksyllä 2011 (Ellermaa & Lehikoinen 2011). Laskijat kiersivät loka marraskuussa veneillä kahdesta kolmeen ennalta määrättyä laskenta-aluetta. Yleisin laji laskennoissa oli alli. Lisäksi yhdistyksen jäseniä pyydettiin tallentamaan kaikki allihavainnot yhdistyksen havaintoarkistoon Tiiraan. Uudenmaan rannikon ulkosaariston keski- ja länsiosat ovat Itämeren allipopulaatiolle merkittävä levähdysalue (Skov 2011, Ellermaa & Lehikoinen 2011). Parhailla matalikoilla allien tiheys on yli kaksisataa yksilöä/ km 2, paikoitellen yli tuhat yksilöä/km 2 (Ellermaa & Lehikoinen 2011). Rannikon matalikot edustavat myös vuonna 1992 hyväksytyn luontodirektiivin luontotyyppiä riutat, jonka ekologista edustavuutta tulee suojella. Allin talvikanta Itämerellä on pienentynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä (Skov ym. 2011). Se on uhanalaisuusluokituksissa vaikuttanut sekä maailmanlaajuisen kannan (vaarantunut, Vulnerable, VU; Birdlife International 2012) että Itämeren talvikannan (erittäin uhanalainen, Endangered, EN; HELCOM Red List Bird Expert Group 2013) luokitukseen. Allien talvitiheydet ovat 1990 2010-luvuilla vähentyneet joillain alueilla jopa yli 80 % (Bellebaum 2014). Syyksi vähenemiseen on arveltu muun muassa poikastuotannon heikkenemistä (Lehikoinen ym. 2016). Poikastuotannon heikkenemisen lisäksi alleja uhkaa niiden pääravinnon sinisim- 160 LINNUT-VUOSIKIRJA 2016

Tutkimus pukan pehmytkudosmäärän väheneminen talvien lämpenemisen myötä, mikä huonontaa lintujen energiansaantia (Waldeck & Larsson 2013). Alli käyttää kovilla pohjilla ravinnokseen pääasiassa sinisimpukkaa, mutta voi hyödyntää myös pehmeiden pohjien lajistoa (Zydelis & Ruskyte 2005). Keväisin on havaittu allien vatsoissa paljon liejusimpukkaa (Bagge ym. 1970). Viimeisimmässä Suomen kansallisessa lintujen uhanalaisuusarvioinnissa allien talvikanta luokiteltiin elinvoimaiseksi (Least Concern, LC), sillä täällä talvikannat ovat kasvussa (Tiainen ym. 2016). Suomenlahden riutta-alueiden merkitys alleille todennäköisesti kasvaa, varsinkin jos saamme jatkossa enemmän jäättömiä talvia. Espoon ja Helsingin edustan riutta-alueille on perustettu uusi kansainvälisesti tärkeä lintualue (Important Bird & Biodiversity Area, IBA; kuva 1). Allien suosimia riutta-alueita ei ole tutkittu pinnan alta. Loppukesästä 2013 Metsähallituksen luontopalvelut suoritti Uualleja haittaavaa häiriötä (esim. Schwemmer ym. 2011). Toinen tavoite oli kartoittaa alueen matalien kallio- ja kivipohjien monimuotoisuutta ja tilaa. Tiedot tukevat merialueen hoitoa, ja niitä käytetään myös Porkkalan uutta luonnonsuojelualuetta suunniteltaessa. Menetelmät Allin talvikanta Itämerellä on pienentynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Suomessa talvikanta sen sijaan on kasvanut. In the Baltic Sea, the wintering population of Long-tailed Duck Clangula hyemalis has decreased, but in Finland it has increased. Petteri Tolvanen denmaan ELY-keskuksen toimeksiannosta osana VELMU-hanketta (http://www.ymparisto.fi/velmu) vedenalaisia kartoituksia sekä videoiden että sukeltaen osalla niistä alueista Helsingin, Espoon ja Kirkkonummen edustalla, joilla Tringa oli aiemmin laskenut vesilintuja (kuva 1). Vedenalaiskartoitusten tarkoitus oli tarkastella allien syyslevähdysalueita pinnan alta sekä selvittää, selittävätkö alueiden pinnanalaiset tai muut ominaisuudet, kuten ravinnon määrä tai ihmistoiminta, allien runsautta. Minimietäisyyden mantereelle ja laivaliikenteen ajateltiin ilmentävän Kenttätyöskentely Tarkastelimme 18 matalikon lajistoa ja pohjan laatua. Kohdealueille luotiin ositetulla satunnaisotannalla 0 15 syvyysvyöhykkeelle pisteverkosto; jokaiselle osaalueelle sijoitettiin vähintään 25 pistettä. Syvyysrajaus tehtiin allin ravinnonhakukäyttäytymisen mukaan (esim. Nilsson ym. 2016). Jokaisessa pisteessä kartoitettiin pohjan elolliset ja elottomat ominaisuudet veteen laskettavalla videokameralla, joka kuvasi noin 10 40 m 2 pohjaa. Videot analysoitiin VELMU-menetelmäohjeen mukaisesti (Westerbom ym. 2015). Pohjanlaatu määritettiin visuaalisesti yhdeksään luokkaan: kallio, iso louhikko, pieni louhikko, isot kivet, pienet kivet, sora, hiekka, savi ja lieju. Tässä selvityksessä luokkia ryhmiteltiin. Pohjamateriaalin määrittämisen jälkeen arvioitiin tunnistettavan lajiston peittävyydet ja korkeudet. Videokuvauksen lisäksi jokaiselle osaalueelle sijoitettiin sukelluslinja, jolta määritettiin levien, pohjaan kiinnittyneiden pohjaeläinten sekä pohjamateriaalin peittävyydet. Samalla otettiin neljästä eri syvyydestä (3, 5, 8 ja 12 m; Westerbom ym. 2002) kaksitoista näytettä. Laboratoriossa laskettiin allien mahdollista ravintoa olevien simpukoiden ja muiden eliöiden määrät, mutta jätettiin määrittämättä näytteen pienimmät yksilöt. Pohjanäytteiden lajirunsautta kuvaavat luvut eivät siten edusta alueiden koko monimuotoisuutta. Näytteet suodatettiin kolmen eri silmäkoon siivilän läpi, jolloin saatiin selville myös simpukoiden kokojakauma. Aineistojen analysointi Kaikki paikkatietoanalyysit tehtiin käyttäen ArcMap 10.x -paikkatieto-ohjelmaa ja sen perustyökaluja sekä Spatial Analyst -lisäosan työkaluja. Tilastolliset analyysit tehtiin R-ohjelmalla (R Core Team 2013). Suomen Ympäristökeskus (SYKE) luovutti käyttöömme ihmistoimintaa kuvaavia aineistoja. Päädyimme käyttämään laivojen automaattiseen paikannukseen (AIS) perustuvaa pisteaineistoa loppukesältä 2011. AIS-pisteaineistosta laskettiin pisteiden summat 100 x 100 m 2 rasterisolusta. LINNUT-VUOSIKIRJA 2016 161

Selittävätkö vedenalaisen luonnon piirteet allien syyslevinneisyyttä? Kuva 1. Vesilintulaskenta-alueet Porkkalassa sekä vuonna 2011 havaitut allimäärät alueilla (Ellermaa & Lehikoinen 2011). Lisäksi Porkkalan alueen IBA-alueet (BirdLife Suomi). Fig. 1. The sea bird count areas in Porkkala and the densities of Long-tailed Ducks Clangula hyemalis during the counts in 2011 (Ellermaa & Lehikoinen 2011). Also shown are the International Bird and Biodiversity Areas (IBA; BirdLife Finland) in the Porkkala area. Taustakartta: Open Street Map. Allin mediaanipakoetäisyys laivan lähestyessä on noin kolmesataa metriä (Schwem mer ym. 2011). Tästä syystä tarkastelimme laivaliikennettä 500 m puskurialueella osaaluei den ympärillä, jolla otimme huomioon myös alueiden reunoilla mahdollisesti lepäilevien allien reagoinnin laivaliikenteeseen alueiden ulkopuolella. Lisäksi laskettiin etäisyys mantereelle, sillä sen oletettiin heijastavan ihmistoiminnan määrää. Alueella on myös muun muassa pienvenesatamia, mutta niiden vaikutusta allien käyttäytymiseen on vaikea arvioida. Pohjanäytteistä saatujen sinisimpukoiden biomassojen vaihtelua silmäkoon mukaan analysoitiin ANOVA-sekamallilla, jossa laskenta-alue oli satunnaistekijä. Näin otettiin huomioon biomassan vaihtelu alueittain. Allin on havaittu käyttävän ravinnokseen pääasiassa keskimäärin 11,0 mm kokoisia simpukoita, vaikka muiden kokoluokkien simpukoita olisi tarjolla (Stempniewicz 1995). Tämä vastaa myös Porkkalassa ammuttujen allien vatsasisältöä (Mustonen, O. henk. koht. havainto). Eri-ikäiset ja eri sukupuolta olevat allit saattavat tosin käyttää erikokoisia simpukoita (Stempniewicz 1995). Tarkastelimme osa-alueiden keskisubstraattipeittävyyksiä pääkomponenttianalyysillä (PCA). Osa-alueet myös luokiteltiin allitiheyksien mukaan sen selvittämiseksi, ryhmittyvätkö alueet sekä allitiheyksien että substraattien mukaan. Analyyseissä käytimme seuraavia muuttujia: sydän- tai liejusimpukan kuorien keskirunsausluokka (0 3), laivasumma (kpl/ solu), pohjan keskisyvyys (m) ja keskijyrkkyys (aste), maa-alueiden pinta-ala (km 2 ) ja sinisimpukan keskibiomassa (g/m 2 ). Allitiheyttä analysoitiin käyttäen yleistettyjä lineaarisia malleja (GLM) ja negatiivista binomijakaumaa (Ver Hoef & Boveng 2007), joka ottaa huomioon aineiston ylidispersion. Mallivalinta tehtiin käyttäen Akaiken informaatiokriteeriä korjattuna pienille otoksille (AICc; Burnham ym. 2011). Tulokset Allitiheysanalyyseissä paras malli oli niin sanottu nolla-malli. Mikään tarkasteltu muuttuja ei selittänyt allien tiheyttä tilastollisesti. Selittäviä muuttujia saattoi kuitenkin olla liikaa suhteessa allialueiden määrään. Muuttujakohtaisella korrelaatioanalyysillä ei myöskään löytynyt voimakkaita korrelaatioita allitiheyden kanssa. Suurin Spearmanin korrelaatiokerroin (ρ = 0,44) oli laivasumman ja allitiheyden välillä. Ympäristömuuttujat Allien määrä vaihteli suuresti alueelta toiselle. Allien keskitiheys oli 308 yksilöä/ km 2, ja keskihajonta alueiden välillä oli suuri (± 387 yksilöä/km 2 ). Erityisesti alueilla Ki5, Ki9, Ki12, Ki11 ja He1 allien tiheys oli pieni. Vastaavasti alueilla Ki6 ja He0 alleja oli erittäin paljon. Keskisyvyys alueilla oli syvyysmallin mukaan 15 m (keskihajonta ± 2,7 m). Maa-alueiden peittävyys (0 5,3 %) tai alueen keskietäisyys mantereesta (2,5 11,2 km) eivät vaikuttaneet allien runsauteen. Laivaliikenteen määrät eivät selittäneet allien määriä. Siksi tarkastelimme seuraavaksi pohjan geologisen koostumuksen vaikutuksia allien runsauteen. 162 LINNUT-VUOSIKIRJA 2016

Tutkimus Pohjamateriaali Helsingin ja Espoon alueilla merenpohjan materiaali vaihteli enemmän kuin Kirkkonummen alueella (kuva 2). Alueen avoimuus tuulelle ja aallokolle heijastui maaainesten esiintyvyydessä. Aineistossa näkyi myös suuremman mittakaavan muutos: läntisen Suomenlahden ulkosaaristo on kalliovaltaista, kun taas keskisellä Suomenlahdella kivien ja soran osuus on suurempi. Koko alueella valtaosa pohjista muodostuu kalliosta, louhikosta ja kivikosta, mikä heijastaa myös merenpohjan topografiaeroja. Tulokseen vaikuttaa valittu syvyysalue, joka korostaa matalanveden maalajityyppejä. Pohjan koostumus vaikutti vain vähän allien määrään (kuva 3). Pehmeillä silttipohjilla alleja vaikutti olevan hieman vähemmän. Hiekalla, soralla ja kivikkoisilla alueilla allipopulaatio oli yleensä suuri. Kallioisilla alueilla allimäärät vaihtelivat suuresti. Maalajien runsaussuhteet alueilla eivät selittäneet allien esiintyvyyttä, eivätkä alueiden väliset erot allimäärissä selittyneet maalajien koostumuksella. Seuraavaksi haet tiin allien runsaudelle selittäjää biologisista muuttujista, eli mahdollisten ravintokohteiden määrästä. Porkkalanniemen ulkosaariston tyyppimaisema, jossa maalajien vaihtelu on suurta. Kovat pohjat, kuten kallio- ja kivikkopohjat, ovat yleensä sinisimpukoiden peitossa. Kuva Stora Träsköstä. Typical underwater landscape in the outer archipelago around Porkkala peninsula, where the variation in substrates is large. Hard bottoms, such as rock and boulder bottoms, are typically covered by Blue Mussels Mytilus trossulus. Mats Westerbom Kuva 2. Maalajien jakaumat tutkimusalueilla. Fig. 2. The distribution of different substrate classes in study areas (rock, boulders, stones, gravel, sand and silt). Taustakartta: Open Street Map. LINNUT-VUOSIKIRJA 2016 163

Lohkareikko Selittävätkö vedenalaisen luonnon piirteet allien syyslevinneisyyttä? a 0 100 a 100 500 a 500 PC2 (18.2% explained var.) 1 0 1 2 He2 He3 Ki11 Kivet Hiekka Sora Ki0 Siltti He0 Es1 Ki7 Ki10 Ki5 Ki8 Ki3 Ki4 Ki2 Ki9 Ki6 Ki12 Kallio Ki1 3 He1 Sinisimpukkamatossa voi esiintyä yli 100 000 sinisimpukkayksilöä neliömetrillä. Suuri tiheys selittyy sillä, että suurin osa sinisimpukoista on vain muutaman millimetrin kokoisia. Simpukoiden seassa elää paljon selkärangattomia eläimiä, ja sinisimpukat ylläpitävät Itämeren lajirikkainta eliöyhteisöä. Tarkkaavainen lukija voi simpukoiden seasta nähdä leväkatkoja, jotka etsivät sieltä suojaa ja ravintoa. Blue Mussel patches can reach densities as high as 100 000 individuals per square meter. The high densities are explained by the fact that most of the individuals are small, only a few millimeters. Among the mussels live a wide range of other invertebrates, the Blue Mussel supports one of the most species rich communities in the Baltic Sea. An observant reader might notice Gammarus amphipods seeking shelter and food among the mussels. Mats Westerbom Kuva 3. Pääkomponenttianalyysin tulokset, jossa laskenta-alueet on ryhmitelty sekä maalajikoostumuksen että lasketun allitiheyden mukaan. Fig. 3. The results from the Principal Component Analysis, shown in a biplot. The count areas are grouped according to the substrate compositions and the counted densities of Long-tailed Ducks Clangula hyemalis. Log sinisimpukan biomassa 2.5 2.0 1.5 1.0 0.5 2 0 2 PC1 (49.9% explained var.) Mesh 2 4 9 Biologiset muuttujat Alueen ylivoimaisesti vallitsevin laji oli sinisimpukka (taulukko 1). Lajin peittävyys käytetyissä videopisteissä oli keskimäärin 30 % (± 13 %). Määrä on todellisuudessa suurempi, koska videomenetelmällä ei pystytä havaitsemaan pienimpiä yksilöitä, joita on eniten. Tulos osoittaa selkeästi Porkkalan merialueiden otollisuuden sinisimpukan kannalta. Alue on avointa, vedenvaihtuvuus on hyvä ja pohja on pääosin kalliota tai kivikkoa, mikä on sinisimpukan kiinnittymiselle edellytys. Sinisimpukan runsaus myös alueen sisemmissä osissa yllätti, koska yleensä määrät ulkosaariston sisemmissä osissa ovat vain kohtalaisia (esim. Westerbom & 0.0 2 4 9 Silmäkoko Kuva 4. Sinisimpukan log-biomassan jakauma seulan eri silmäkoilla. Fig. 4. Boxplots of the Blue Mussel Mytilus trossulus log-biomasses with different mesh sizes used when sorting the samples. Jattu 2006). Rihmalevät olivat seuraavaksi tavallisin ryhmä. Rihmalevien peittävyys oli noin puolet sinisimpukan peittävyydestä (16 %, ± 10 %). Kaikkien muiden lajien tai lajiryhmien peittävyydet jäivät pieniksi, korkeintaan 1 2 %. Peittävyydet edustivat hyvin lajien suhteellisia osuuksia koko läntisellä Suomenlahdella, jossa vain muutama laji tai lajiryhmä dominoi. Jokaiselta alueelta löytyi runsaasti myös allille soveltuvan kokoista sinisimpukkaa. Sinisimpukkanäytteiden biomassat erosivat tilastollisesti merkitsevästi silmäkoon mukaan (DF: 2, 664; F = 96,1; p < 0,001). 164 LINNUT-VUOSIKIRJA 2016

Tutkimus Läntinen Suomenlahti on erittäin tärkeä syysalue alleille, ja allitiheydet ovat siellä kauttaaltaan korkeita. Western parts of the Gulf of Finland are a very important resting areas for Long-tailed Ducks Clangula hyemalis in the autumn, and host high population densities. Matti Rekilä Suurimmat biomassat saatiin keskimäärin silmäkoolla 4, kun taas kokoon 9 jäi pääosin hyvin pieniä biomassoja, jos ollenkaan (kuva 4). Silmäkoko 4 vastaa noin yli 10 mm mutta alle 20 mm kokoisia simpukoita, mikä on ihanteellista alleille. Sekä sinisimpukoiden tiheydet että biomassa olivat alueilla suuret, eivätkä aluekohtaiset erot sinisimpukoiden määrissä selitä allien määrän vaihtelua. Tulosten tarkastelu Emme löytäneet tilastollisesti merkittäviä yhteyksiä allien tiheyden ja ympäristömuuttujien välillä. Tämä voi johtua liian pienestä otoskoosta, sillä allialueita oli vain 18. Toisaalta tutkimamme osa-alueet saattavat kaikki olla tarpeeksi hyviä alleille niin ravinnontarjonnan kuin sijainnin suhteen, joten lintujen ei tarvitse valita alueiden välillä. Läntinen Suomenlahti on erittäin tärkeä syysalue alleille, ja allitiheydet ovat siellä kauttaaltaan korkeita (ks. mm. Ellermaa & Lehikoinen 2011). Tulostemme mukaan ravinnon määrä ei tällä alueella selitä allien esiintymistä, vaan kaikki matalikot soveltuvat ravinnon suhteen hyvin alleille. Taulukko 1. Osa-aluekohtaiset allitiheydet ja videoinneista saadut punalevien, rihmalevien, rakkohaurun (rakkolevä) sekä sinisimpukan keskipeittävyydet ja havaitut taksonimäärät alueilla. Lisäksi sinisimpukkanäytteistä saadut sinisimpukoiden tiheydet ja biomassat. Table. 1. The densities of Long-tailed Ducks in the sub-areas and the mean coverage of red algae, filamentous algae, Bladder Wrack and Blue Mussel as well as the taxon richness obtained from the video inventories. Also the densities and biomass of Blue Mussels obtained from Blue Mussel sampling. Osa- Alli- Puna- Rihma- Rakko- Sini- Taksoni- Sinisimpukan Sinisimpukan alue tiheys levät levät hauru simpukka määrä tiheys biomassa (g/m 2 ) video (yks./m 2 ) Sub- Density Red Fil. Bladder Blue Taxon no. Blue Mussel Blue Mussel area algae algae Wrack Mussel video dens. (ind./m 2 ) Biomass (g/m 2 ) Ki0 81 2,7 27,84 0,01 30,58 15 15833 43,5 Ki1 109 2,1 3,39 0,00 55,86 12 23396 67,5 Ki2 399 2,62 3,98 0,32 41,91 13 87226 73,6 Ki3 273 1,28 16,93 0,00 34,39 14 24848 44,6 Ki4 327 4,56 10,84 0,00 41,43 9 34876 71,1 Ki5 45 6,27 7,09 0,13 36,61 20 18040 63,8 Ki6 1336 12,42 20,2 0,00 34,17 11 23365 34,9 Ki7 128 1,28 9,13 0,00 22,77 21 4200 35,6 Ki9 12 5,93 3,62 0,00 41,31 10 23894 150,8 Ki8 212 4,12 21,83 0,01 21,84 15 13471 41,1 Ki10 87 4,63 20,1 0,00 13,16 11 10719 14,0 Ki12 0 8,45 29,81 0,00 39,13 10 24677 38,0 Ki11 29 2,19 32,06 0,00 22,16 15 9183 14,8 Es1 546 2,14 21,84 0,18 24,57 18 15977 19,9 He1 59 4,26 10,63 0,00 14,88 15 8161 22,8 He0 1113 3,39 12,06 0,00 18,91 12 13943 24,1 He2 129 1,98 22,38 0,00 12,63 13 4498 4,4 He3 579 2,3 25,48 0,04 21,84 17 16983 23,8 LINNUT-VUOSIKIRJA 2016 165

Selittävätkö vedenalaisen luonnon piirteet allien syyslevinneisyyttä? Moni kala kuvassa seitsenruototokko esiintyy simpukoiden peittämillä pohjilla. Many species of fish here Two-spotted Goby occur on Blue Mussel covered bottoms. Olli Mustonen Tätä selvitystä suunniteltaessa ei ollut tarkempaa tietoa siitä, missä tarkalleen allit oleilivat alueilla. Muuttujien kuten syvyyden vaihtelu on mahdollisesti ollut alueiden sisällä niin suurta, etteivät käytetyt analyysimenetelmät pystyneet osoittamaan yhteyttä allien esiintymiseen. Parvien sijoittumista laskenta-alueiden sisällä voi tarkastella Ellermaan & Lehikoisen (2011) julkaisusta. Aineiston koordinaattitiedot eivät kuitenkaan olleet käytettävissä tämän selvityksen teon aikana ja sen otannan suunnittelussa. Lisäksi laskentakertoja oli pääasiassa vain kolme, joten ne eivät välttämättä kata koko sitä aluetta, jota linnut käyttävät hyödykseen. Parvien sijainnit saadaan paremmin selville lentolaskennoissa, joita käyttäen eräässä tutkimuksessa havaittiin yhteys allimäärien ja syvyyden sekä allimäärien ja sinisimpukkatiheyksien välillä (Nilsson ym. 2016). Näistä kahdesta muuttujasta syvyyden merkitys oli suurempi: allit suosivat syvyyksiä 10 30 m. 166 LINNUT-VUOSIKIRJA 2016 Meillä ei ollut käytettävissämme tietoa vapaa-ajan kalastajien ja metsästäjien mahdollisista vaikutuksista laskentatuloksiin, mutta voidaan olettaa, että mahdollinen häirintä vaikuttaisi haitallisesti allien esiintymiseen. Hyvillä levähdysalueilla on tarpeeksi laajoja ruokailualueita, jolloin häiriön ajaksi voi vetäytyä rauhallisempaan kohtaan ruokailemaan. Porkkalan alueella riittää riuttoja ja sinisimpukkaa on runsaasti, joten vetäytymisalueita on paljon. Vaikka osa-alueet sijaitsevat melko lähellä toisiaan, ne eroavat kuitenkin niin pohjamateriaalin kuin lajiston osalta. Itäisimmissä kohteissa on esimerkiksi kallion osuus pienempi, mutta muita pohjamateriaaleja on taas enemmän. Tällä vaihtelulla ei kuitenkaan ollut mitään selvää yhteyttä allimääriin. Vaihtelu sen sijaan lisää yleisesti alueen monimuotoisuutta. Tarkasteltaessa keskimääräistä videoissa havaittua lajimäärää huomataan, että sisemmillä alueilla on havaittu keskimäärin enemmän lajeja, mikä on saaristossamme tyypillistä. Yksi vallitseva piirre suuressa osassa aluetta on sinisimpukan esiintymisen runsaus, mikä ilmenee myös sinisimpukkanäytteistä, vaikka näytepisteitä on melko harvassa (taulukko 1). Alue Ki9 eli Kallbådan nousee esille neliömetrikohtaista biomassaa tarkasteltaessa. Alueella on verrattain korkeita tiheyksiä sinisimpukoita, mutta biomassaa nostavat varsinkin kookkaat yksilöt. Vaikka aineistossamme ei havaittu korkeita allitiheyksiä alueella Ki9, alueen merkitys alleille on otettu huomioon muun muassa uusissa IBA-rajauksissa (kuva 1). Alue on jo nykyään suojelun piirissä hylkeidensuojelualueena. Kirkkonummen alueilla on keskimäärin suuria sinisimpukkapeittävyyksiä, ja suurimmat sinisimpukkatiheydet saatiin alueilta Ki9, Ki2, Ki4 ja Ki1. Nämä alueet ovat melko lähekkäin ja edustavat ulompia alueita Porkkalan kärjen eteläpuolella.

Tutkimus Kiitokset Kiitokset Margus Ellermaalle alliaineistoista sekä rakentavista kommenteista. Kiitokset myös kaikille allilaskentoihin ja vuoden 2013 kartoituksiin osallistuneille sekä Tero Taposelle, joka tilasi tämän selvityksen. Työ suoritettiin osana VELMUhanketta (http://www.ymparisto.fi/velmu). Kirjallisuus Bagge, P., Lemmetyinen, R. & Raitis, T. 1970: Saaristomeren vesilintujen kevätravinnosta (Observations on the spring food of some diving waterfowl in the Finnish Archipelago Sea). Suomen Riista 22: 35 45. Bellebaum, J., Kube, J., Schulz, A., Skov, H. & Wendeln, H. 2014: Decline of Long-tailed Duck Clangula hyemalis numbers in the Pomeranian Bay revealed by two different survey methods. Ornis Fennica 91: 129 137. BirdLife International 2012: Clangula hyemalis. The IUCN Red List of Threatened Species 2012: e.t22680427a40153874. http:// dx.doi.org/10.2305/iucn.uk.20121.rlts. T22680427A40153874.en. Viitattu 14.4.2016. Burnham, K. P., Anderson, D. R. & Huyvaert, K. P. 2011: AIC model selection and multimodel inference in behavioral ecology: some background, observations, and comparisons. Behavioral Ecology and Sociobiology 65: 23 35. Ellermaa, M. & Lehikoinen, A. 2011: Alli Uudenmaan ulkosaariston runsain vesilintu syksyllä 2011. Tringa 4/2011: 311 317. Lehikoinen, A., Fraixedas, S., Burgas, D., Eriksson, H., Henttonen, H., Laakkonen, H., Lehikoinen, P., Lehtomäki, J., Leppänen, J., Mäkeläinen, S., Niemenmaa, J., Pihlajaniemi, M., Santaharju, J. & Välimäki, K. 2016: The impact of weather and the phase of the rodent cycle on breeding populations of waterbirds in Finnish Lapland. Ornis Fennica 93: 31 46. Nilsson, L., Ogonowski, M. & Staveley, T. A. B. 2016: Factors affecting the local distribution of the Long-tailed Duck Clangula hyemalis in the Baltic offshore waters. Wildfowl 66: 142 158. R Core Team 2013: R: A language and environment for statistical computing. R Foundation for statistical Computing, Vienna, Austria. http://www.r-project.org/. Schwemmer, P., Mendel, B., Sonntag, N., Dierschke, V. & Garthe, S. 2011: Effects of ship traffic on seabirds in offshore waters: implications for marine conservation and spatial planning. Ecological Applications 21: 1851 1860. Skov, H., Heinänen, S., Zydelis, R., Bellebaum, J., Bzoma, S., Dagys, M., Durinck, J., Garthe, S., Grishanov, G., Hario, M., Kieckbusch, J. J., Kube, J., Kuresoo, A., Larsson, K., Luigujõe, L., Meissner, W., Nehls, H. W., Nilsson, L., Petersen, I. K., Mikkola-Roos, M., Pihl, S., Sonntag, N., Stock, A., Stipniece, A. & Wahl, J. 2011: Waterbird populations and pressures in the Baltic Sea. TemaNord 550. Copenhagen: Nordic Council of Ministers, 205 s. Stempniewicz, L. 1995: Feeding Ecology of the Long-tailed Duck Clangula hyemalis wintering in the Gulf of Gdansk (southern Baltic Sea). Ornis Svecica 5: 133 142. Tiainen, J., Mikkola-Roos, M., Below, A., Jukarainen, A., Lehikoinen, A., Lehtiniemi, T., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Rintala, J., Sirkiä, P. & Valkama, J. 2016: Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 The 2015 Red List of Finnish Bird Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 49 s. Ver Hoef, J. M. & Boveng, P. L. 2007: Quasi-Poisson vs. Negative Binomial regression: how should we model overdispersed count data? Ecology 88: 2766 2772. Välisaaristossa sinisimpukkamäärät ovat ulkosaaristoa vähäisemmät, mutta simpukoiden keskikoko ja biomassa voivat olla suuremmat. Sisäsaaristossa sinisimpukoiden esiintymistä vähentää pohjien sedimentoituminen. Sinisimpukat eivät pysty kiinnittymään sedimentin peittämälle pohjalle. Sisäsaaristossa ne voivat silti esiintyä pinnan läheisessä vedessä, missä aallokko pitää pohjat puhtaina. In the inner parts of the archipelago the densities of Blue Mussels are usually lower than in the outer parts, but the size of the mussels can be larger and the biomass higher. In the innermost parts of the archipelago, sedimentation inhibits the occurrence of Blue Mussels, as they cannot attach on surface covered by sediment. There the species can occur in shallower waters, where wave actions keep the surfaces clean. Olli Mustonen Waldeck, P. & Larsson, K. 2013: Effects of winter temperature on mass loss in Baltic blues mussels: Implications for foraging sea ducks. Journal of experimental Marine Biology and Ecology 444: 24 30. Westerbom, M. & Jattu, S. 2006: Effects of wave exposure on the sublittoral distribution of blue mussels Mytilus edulis in a heterogeneous archipelago. Mar Ecol Prog Ser 306: 191 200. Westerbom, M., Kilpi, M. & Mustonen, O. 2002: Blue mussels, Mytilus edulis, at the edge of the range: population structure, growth and biomass along a salinity gradient in the northeastern Baltic Sea. Marine Biology 140: 991. Westerbom, M. & Velmu-konsortio 2015: Velmu menetelmäohje. Zydelis, R. & Ruskyte, D. 2005: Winter foraging of Long-tailed Ducks (Clangula hyemalis) exploiting different benthic communities in the Baltic Sea. Wilson Bulletin 117: 133 141. Summary: Underwater inventories of autumn resting areas of Longtailed Ducks Clangula hyemalis in southern Finland The Baltic population of the Long-tailed Duck Clangula hyemalis has been declining in recent decades. The Finnish wintering population, however, has not been declining but increasing. A large proportion of the birds migrating from their breeding grounds in the tundra rests on the shallow reefs along the coast of the Gulf of Finland. In the autumn 2011, the Ornithological society of the Helsinki region (Tringa ry.) conducted counts of sea birds in western parts of the Gulf of Finland. The Long-tailed Duck was the most abundant species. In 2013, Parks & Wild- life Finland conducted underwater inventories in a subset of the same areas. The aim was to study if the food resources on underwater reefs or other features of the marine environment could determine the site selection and abundance of Long-tailed Ducks. No significant relationships between the numbers of Long-tailed Ducks and any of the variables that were examined were found. The results showed that the staple food of the species, the Blue Mussel Mytilus trossulus, was very common in the area and occurred at very high densities at all locations, providing good food resources for resting ducks. The species composition of algae was fairly homogeneous in the region, and e.g. Clawed Fork Weed Furcellaria lumbricalis, was abundant, indicating good condition of the sea environment. The geological seascapes varied between the areas, with rock predominantly dominating to the west and more varied substrate compositions to the east. The areas around the Porkkala peninsula showed high densities of Long-tailed Ducks during the counts. The fact that the analyses did not show any relationship between food supply and abundance of the ducks might indicate that the resources available are sufficiently abundant all over the area and that the ducks do not need to select the areas based on differences in food resources. Establishment of a new International Bird and Biodiversity Area (IBA) in parts of the study area and an expansion of an existing area to cover the important resting areas show the general value of the area for Long-tailed Ducks. The information presented in this study will also be used in the planning process of a new large Marine Protected Area in the area. LINNUT-VUOSIKIRJA 2016 167