SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS
|
|
- Kari Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry
2 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Sanginjoen metsälinnuston kehitys Tässä raportissa esitellään Sanginjoen ulkometsän metsälinnuston kehitystä vuosina , 2006 ja 2016 tehtyjen linjalaskentojen tulosten sekä PPLY:n havaintoarkistoon ja Tiirahavaintotietojärjestelmään vuosina tallennettujen havaintojen valossa. Raportissa keskitytään metsän suojeluarvoja kuvaavan lajiston esiintymiseen (punaisen listan lajit eli uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit sekä selkeimmin vanhan metsän rakennepiirteistä riippuvat lajit). Alue Oulun kaupungin omistama Sanginjoen ulkometsä on ollut 1900 luvun jälkipuoliskolla vanhaa ja yhtenäistä metsäpeitettä vaativan lintulajiston viimeisiä esiintymisalueita Oulun seudulla. Muun muassa alueen viimeiset kuukkelit elävät yhä ulkometsässä. Alue on ollut talouskäytössä, mutta kuitenkin niin, että siellä on säilynyt useiden harvinaisten ja harvinaistuvien lajien kannalta riittävissä määrin vanhan tai varttuneen metsän kuvioita. Ulkometsässä oli intensiivisiä metsätaloustoimia kuitenkin vielä 2000 ensivuosiin saakka. Nämä hakkuut kohdistuivat myös vanhoihin ja varttuneisiin metsiin ja kavensivat metsälajiston elintilaa merkittävästi. Vuoden 2004 jälkeen ulkometsässä ei ole tehty hakkuita Muuraiskankaan kasvatusmetsän harvennushakkuuta vuonna 2012 lukuun ottamatta. Laskennat ja arkistohavainnot Sanginjoen ulkometsässä on tehty pesimälinnuston paritiheyksien arviointiin ja linnuston kannankehityksen seurantaan hyvin soveltuvia linjalaskentoja kolmeen otteeseen: vuosina , 2006 ja 2016 (taulukko 1). Lasketut linjat ovat olleet pitkälti samoja ja laskentalinjojen yhteispituus on samaa suurusluokkaa. Laskentojen tulokset ovat näin ollen vertailukelpoisia. Linjalaskentojen lisäksi ulkometsän alue on ollut suosittua retkeilymaastoa ja sieltä on kertynyt runsaasti satunnaishavaintoja. Nämä PPLY:n havaintoarkistoon ja Tiira havaintotietojärjestelmään tallennetut 2000 luvun havainnot on käyty vanhan metsän rakennepiirteistä riippuvan lajiston osalta läpi. Kesällä 2016 kartoitettiin pienialaisesti muutaman alueen vanhimman metsäkuvion linnustoa tarkemmin (Iso Polvikangas, Asmonkorpi, Isokankaanjärven seutu ja Lemmenpolku). Taulukko 1. Sanginjoen ulkometsässä vuosina , 2006 ja 2016 tehdyt linjalaskennat. Ajankohta Laskijat Linjan pituus ulkometsässä Markku Hukkanen, Antti Vierimaa, Sami Timonen 17,3 km 2006 Juha Repo 18,1 km 2016 Esa Aalto, Tuomas Väyrynen, Ari Pekka Auvinen, Heli Suurkuukka 19,5 km 2
3 Tulokset Linjalaskentatulosten mukaan ulkometsässä havaittujen vanhan metsän lajien paritiheydet ovat kasvaneet 1990 luvun lopulta 2010 luvun puoliväliin (kuva 1). Sen sijaan punaisen listan lajien eli uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien tiheydet laskivat jyrkästi ensimmäisestä laskennasta toiseen, mutta ovat sen jälkeen kääntyneet jälleen nousuun. Osittain tuloksiin vaikuttaa kohtalaisen pieneen aineistoon liittyvä satunnaisvaihtelu. Punaisen listan lajien vähenemistä ensimmäisestä toiseen lasketaan voivat selittää myös tällä välin tehdyt laajat hakkuut, jotka kohdistuivat myös vanhoihin metsiin. Tämän jälkeen tilanne näyttää kuitenkin korjaantuneen. Kahden viimeisen laskentakerran välillä ulkometsässä on suoritettu ainoastaan yksi kasvatusmetsän harvennushakkuu alueen länsilaidalla Muuraiskankaalla. 16,0 14,0 12,0 Punaisen listan lajit Vanhan metsän lajit Paria/km2 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0, Kuva 1. Sanginjoen linjalaskennoissa , 2006 ja 2016 havaittujen vanhan metsän lajien (Rajasärkkä 2004) ja punaisen listan lajien laskennalliset tiheydet (paria/km2) Sanginjoen ulkometsässä. Punaisen listan lajit on listattu vuoden 2015 uhanalaisarvion mukaan (Tiainen ym. 2016) ja niitä ovat tässä tapauksessa vaarantuneet ja silmälläpidettävät lajit. Isokankaan suojelualue ei ole mukana tuloksissa. Ulkometsän lajistosta valittiin neljä lajia, joiden voidaan katsoa olevan Oulun leveyspiirillä parhaimpia vanhan metsän indikaattorilajeja. Pohjantikan, pikkusiepon ja idänuunilinnun on havaittu esiintyvän selkeimmin metsissä, jotka ovat ympäröivää metsämaisemaa korkeampia, runsaspuustoisempia ja rakenteeltaan luonnontilaisempia (Vihervaara ym. 2015). Tämän lisäksi kuukkelin on todettu kärsivän vanhojen kuusikoiden vähenemisestä ja metsäpeitteen pirstoutumisesta erityisesti sen esiintymisalueen eteläosissa, jossa Sanginjoen ulkometsäkin sijaitsee (Muukkonen ym. 2012). PPLY:n havaintoarkistoon ja Tiira havaintotietojärjestelmään tallennettujen havaintojen mukaan neljästä lajista kuukkeli ja pohjantikka ovat säilyttäneet kantansa ulkometsässä (kuva 2). Uusina lajeina alueelle ovat tulleet pikkusieppo ja idänuunilintu. Nämä etelästä Pohjois Pohjanmaalle 3
4 levittäytyvät lajit valtaavat ensin parhaimmat reviirit. Kokonaisuudessaan vanhan metsän indikaattorilajien havainnot kasvoivat vuosina Kuukkeli Pikkusieppo Idänuunilintu Pohjantikka Kuva 2. Sanginjoen ulkometsän alueelta PPLY:n havaintoarkistoon ja Tiirahavaintotietojärjestelmään tallennetut havainnot neljästä vanhan metsän indikaattorilajista Havainnoista on poistettu samoja yksilöitä koskevat päällekkäiset havainnot. Muista lajiston muutoksista voidaan mainita metson runsastuminen. Sanginjoen ulkometsässä on pitkään ollut vankka metsokanta, joka vaikuttaisi vuoden 2016 tulosten perusteella entisestään vankistuneen. Linjalaskentojen metsohavainnot vaihtelivat vuosina , 2006 ja 2016 sarjassa ja laskennalliset tiheydet 2,5 0 4,5 paria/km2. Laskentojen ulkopuolella Tiiraan on kirjattu vuodelta 2016 havainnot kuudesta eri metsoyksilöstä viidestä eri paikasta. Kirjallisuus Muukkonen, P., Angervuori, A., Virtanen, T., Kuparinen, A. & Merilä, J Loss and fragmentation of Siberian jay (Perisoreus infaustus) habitats. Boreal Environment Research 17: Rajasärkkä, A Kainuun ja Vienan Karjalan metsä ja suolinnustot sekä niiden merkitys luontomatkailun kannalta. Alueelliset ympäristöjulkaisut 347: Tiainen, J., Mikkola Roos, M., Below, A., Jukarainen, A., Lehikoinen, A., Lehtiniemi, T., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Rintala, J., Sirkiä, P. & Valkama, J Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 The 2015 Red List of Finnish Bird Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 49 s. 4
5 Vihervaara, P., Mononen, L., Auvinen, A. P., Virkkala, R., Lü, Y., Pippuri, I., Packalen, P. & Valkama, J How to integrate remotely sensed data and biodiversity for ecosystem assessments at landscape scale. Landscape Ecology 30(3):
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta.
Långstrandsbergen Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Kuvaus: Långstrandsbergenilla kasvaa tuoreen
Storträsket-Furusbacken
Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016
Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta
Vaskiluodon kosteikko
Vaskiluodon kosteikko Pinta-ala: 10,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V). Kuvaus: Kasvillisuudeltaan arvokas kosteikkoalue monipuolisine lähimetsineen
Tulevan kesän laskentojen tärkeys lintujen uhanalaisarvioinnille ja lintudirektiiviraportoinnille. Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus
Tulevan kesän laskentojen tärkeys lintujen uhanalaisarvioinnille ja lintudirektiiviraportoinnille Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Missä laskentatietoja käytetään? Lintudirektiivin ja meristrategiadirektiivin
Vastaselitys Finnoon keskuksen alueen asemakaavaa koskevassa valitusasiassa
H E L S I N G I N H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Vastaselitys Finnoon keskuksen alueen asemakaavaa koskevassa valitusasiassa VIITE: Vastaselityspyyntö 28.3.2019 (00445/19/4103). VALITTAJA: Helsingin
Korvennevan tuulivoimapuiston pöllöselvitys ja metsojen soidinpaikkakartoitus
Liite 6 OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuiston pöllöselvitys ja metsojen soidinpaikkakartoitus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32233 Raportti 1 (7) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto...
RUSKON KAUPAN SUURYKSIKKÖ
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NCC SUOMI OY RUSKON KAUPAN SUURYKSIKKÖ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28378 2 (8) Ruskon kaupan suuryksikkö FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015
Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Uhanalaisuusarvioinnit Suomessa Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia: 1985, 1991,
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kuva: Margus Ellermaa Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 9.2.2019 IBA = Important Bird and Biodiversity Areas Maailmanlaajuinen
Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen
Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Maastossa havaitut lajit 4 Havaitut EU:n lintudirektiivin lajit, UHEX-lajit, EVA-lajit sekä
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 11.3.2017 IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen biodiversiteetin seurantaverkosto
Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016
Tutkimusraportti 148/2016 31.10.2016 Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Nab Labs Oy Janne Ruuth Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tulokset... 4 3.1 Suojelullisesti
Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, Oulu 2016
RAPORTTI TEEREN, KURJEN, SUOPÖLLÖN JA KELTAVÄSTÄRÄKIN ESIINTYMISESTÄ HEINISUON HARAVASUON NATURA ALUEELLA OULUSSA SEKÄ MUHOKSEN PEURASUOLLA JA VESISUOLLA. Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan
KUHANKEITTÄJÄ ETELÄ-SAVOSSA 2016
KUHANKEITTÄJÄ ETELÄ-SAVOSSA 2016 Harri Okkonen 1. Johdanto Kuhankeittäjä (Oriolus oriolus) on Etelä-Savon maakuntalintu. Musta-keltaisen värityksen ja järvien rantamilla viihtymisen vuoksi sen asema maakuntalintuna
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS
KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS SYYSKUU 2011 täydennetty Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Yleistä... 2 3.2 Kuittila...
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia. Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi
Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Muutoksia koordinoinnissa AL:lle akatemiatutkijan rahoitus 5v (31.8.219 asti) Sijaiseksi Päivi Sirkiä
Linnustoselvitys, Polvisuo Ii
Vapo Oy Juha Parviainen Risto Tornberg Heikki Holmén 1.3.2016 1.3.2016 1 (10) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 3.1 Yleiskuvaus... 4 3.2 Selvitysalueen linnustollinen
Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus
Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus Esko Hyvärinen, ympäristöministeriö Suomen lajien uhanalaisuus 2019 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Arvioinnissa noudatettiin IUCN:n luokittelua, kriteerejä ja
Lajistoseurannat. Juha Siitonen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö
Lajistoseurannat Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lajistoseurannan tavoitteet? Metsänkäsittelymallien aluetason vaikutukset lajistoon? lyhyellä tähtäimellä sillä, että käsittelyjä
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Oma esittely Gradu 2003 HY: Merimetson
Tulisuon-Varpusuon (FI ) sammalkartoitus 2018
Tulisuon-Varpusuon (FI1200052) sammalkartoitus 2018 Kati Pihlaja Kansikuva. Peurasuon eteläosa, lähellä Peuralampea. JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n
Aineisto ja inventoinnit
Pienialaisen täsmäpolton pitkäaikaisvaikutukset kääpälajiston monimuotoisuuteen Reijo Penttilä¹, Juha Siitonen¹, Kaisa Junninen², Pekka Punttila³ ¹ Metsäntutkimuslaitos, ² Metsähallitus, ³ Suomen ympäristökeskus
Kuukkelin esiintyminen Itä-Suomessa
Kuukkelin esiintyminen Itä-Suomessa Harri Hölttä Metsäasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto Kuukkeliseminaari Tampere 19.10.2007 Itä-Suomen alue - Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Etelä-Karjala,
Linnut. vuosikirja 2016
Linnut vuosikirja 2016 Kalimeenoja virtaa Sanginjoen vanhojen kuusikoiden poikki. The Kalimeenoja stream runs through the old Spruce forests of the Sanginjoki area. Ari-Pekka Auvinen Oulun Sanginjoen metsän
Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys
2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan
SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO
SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO Juha Repo LUONTO-OSUUSKUNTA Tutkimusraportti 17 2006 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1. SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO VUOSINA 1997 98 JA 2006... 2 2.2.
16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala
24.9.2010 Vapo Oy Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 1 Vapo Oy, Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala Sisältö 1 TEHTÄVÄN KUVAUS 1 2 TULOKSET 1 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 1 4 KIRJALLISUUS
Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011
Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä
Kohteet ovat riittävän laajoja, jotta kaikilla niistä on liito-oravanaaraan elinpiiri. Suurimmilla kohteilla on useiden naaraiden elinpiirejä.
Liito-oravan suojelun tilanne Pohjois-Kainuussa ja Näljängän alueella Liito-oravan esiintyminen Pohjois-Kainuussa keskittyy Näljängän alueelle. Lajin suojelun tilaa on kuvattu yksityiskohtaisesti Kainuun
Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015
Raportti 29.5.2015 Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Valokuvat: Karttakuvat: Pohjakartat ja ilmakuvat: Kirjoittaja: Toimittaja: Kiitokset: Matti Sissonen
HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN (VARPUNEVAN) LINTULASKENTA
HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN (VARPUNEVAN) LINTULASKENTA 22.6.2016 Ari Pekka Auvinen Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 1 Johdanto Tässä raportissa esitellään Haapaveden Hankilannevalla 22.6.2016
KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy
16WWE1309 28.4.2011 Vapo Oy YVA-kohteiden täydentävät luontoselvitykset Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 16WWE1309 Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 1 Vapo Oy Pyhäjärven Leväsuon
Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset
Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset Reijo Penttilä 1,2, Raimo Virkkala 1, Juha Siitonen 2, Pekka Punttila 1, Heikki Kotiranta 1, Raimo Heikkilä
NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki
RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1
IBA-seurannat: tavoitteíta, menetelmiä ja tuloksia
IBA-seurannat: tavoitteíta, menetelmiä ja tuloksia Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 14.2.2015 Kuva: Kalle Meller IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen seurantaverkosto
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Aleksi Lehikoinen Luomus, Helsingin yliopisto aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Twitter: @AksuLehikoinen Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/
Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014
Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella
Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Helsingforstraktens Ornitologiska Förening Tringa ry
H E L S I N G I N H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Muutoksenhaku Östersundom-toimikunnan päätöksestä 11.12.2018 :n 4 kohdalla (Östersundomin yhteisen yleiskaavan hyväksyminen). Päätöksestä kuulutettu
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Kuva: Micha Fager Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 10.2.2019 BirdLifen vuoden linnut 2000-2018 2000: Käenpiika 2001: Peltosirkku 2002: Pikkulepinkäinen 2003: Selkälokki
Metsäbiotalouden kestävyyskysymykset ja -ratkaisut
Metsäbiotalouden kestävyyskysymykset ja -ratkaisut Lapin metsätalouspäivät 16.2.2018, Rovaniemi Anna Repo Jyväskylän yliopisto/ Suomen ympäristökeskus JYU. Since 1863. 13.2.2018 1 Talouselämä 9.9.2011
VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi
VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,
Öjenin Natura-alueen laajennukset
Öjenin Natura-alueen laajennukset Pinta-ala: 49,3 ha (eteläinen osa-alue) + 9,7 ha (pohjoinen osa-alue) Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavat: Vaasan yleiskaavassa 2030 eteläinen osa-alue on teollisuusaluetta
Riistalaskennat ja riistantutkimus
Riistalaskennat ja riistantutkimus www.rktl.fi/riista/riistavarat www.rktl.fi/riista/ohjeet_lomakkeet/ www.rktl.fi/riista/suurpedot/ Suomen riistakeskus 2012 Kuvitus: Seppo Leinonen www.riista.fi www.rktl.fi
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri
K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
Mustikkamaa. luontoaluetta (S). Eteläisen osa-alueen pohjoisreunaan on yleiskaavassa merkitty uusi tieväylä.
Mustikkamaa Pinta-ala: 40,7 ha (rautatien pohjoispuolinen alue) + 8,4 ha (rautatien eteläpuolinen alue) Omistaja: Vaasan kaupunki1 Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V) ja
Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys
Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2008 2 Sisällysluettelo
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset
RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017
TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita
SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija
Matematiikka luonnonsuojelubiologiassa: elinympäristöt pirstoutuvat, miten käy lajien?
Matematiikka luonnonsuojelubiologiassa: elinympäristöt pirstoutuvat, miten käy lajien? TkT Otso Ovaskainen Akatemiatutkija Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin Yliopisto Pimm & Raven, Nature 403
Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen
Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto
Riistalaskennat ja riistantutkimus
Riistalaskennat ja riistantutkimus www.rktl.fi/riista www.rktl.fi/riista/ohjeet_lomakkeet www.rktl.fi/riista/suurpedot/ www.riistakolmiot.fi/ Suomen riistakeskus 2014 Kuvitus: Seppo Leinonen www.riista.fi
MISTÄ SANGINJOELLA ON NYT KYSE?
TIETOPAKETTI PÄÄTTÄJILLE SANGINJOEN ULKOMETSÄSTÄ - HELMIKUU 2012 Mistä Sanginjoella on nyt kyse?... 1 Oulun ja Sanginjoen metsät lukuina... 2 Usein kysyttyä ja hyviä vastauksia... 2 Sanginjoesta sanottua...
Kanalintupoikueet metsämaisemassa; Metla-RKTL yhteistyötutkimus. Esa Huhta Pekka Helle Ari Nikula & Vesa Nivala
Kanalintupoikueet metsämaisemassa; Metla-RKTL yhteistyötutkimus Esa Huhta Pekka Helle Ari Nikula & Vesa Nivala Taustaa Maisemaekologinen tutkimus metsähabitaattien ja maisemarakenteen vaikutuksista metsäkanalintupoikueiden
Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu
Koiramäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys
S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A GREENWATT OY JA KARSTULAN KUNTA Koiramäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 Koiramäen soidinselvitys
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija HEINÄKUU 2012 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Kuittila...
Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.
Uhanalaisuusluokat Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 IUCN:n uhanalaisuusluokitus Uhanalaisuusarvioinnissa ja luokittelussa
Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä
1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla
Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä. Juha Siitonen Metla, Vantaa
Monimuotoisuus eri-ikäisrakenteisessa metsässä Juha Siitonen Metla, Vantaa Alustus pähkinänkuoressa Vähän tutkimustietoa eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksen vaikutuksista monimuotoisuuteen Emme tiedä,
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus
S20 1 56 Ville Koskinen S20 VS 78 100 88 92 358 2 10 Viktor Holmlund S20 SÖ 76 88 100 84 348 3 46 Ville Määttänen S20 VS 77 94 96 80 347 4 37 Joonas Vainio S20 VS 72 75 92 92 331 N 1 45 Liina Laine N VS
KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS
Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja
ASIA: Vastaselitys Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneyhteyden asemakaavaa ja asemakaavan muutosta koskevassa valitusasiassa.
K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Vastaselitys Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneyhteyden asemakaavaa ja asemakaavan muutosta koskevassa valitusasiassa. VIITE: Vastaselityspyyntö
Increasing the ecological connections and coherence of the Natura 2000 network in South-west Lapland NATNET
Increasing the ecological connections and coherence of the Natura 2000 network in South-west Lapland NATNET Metlan Zonation analyysien tilanne 23.11.2012 Janne Miettinen, Ari Nikula, Vesa Nivala & Esa
LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016
TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja
Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti
Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen
LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys
LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen
VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen
VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen Luontoselvitykset 2009 Marko Vauhkonen 28.10.2009 1 JOHDANTO Valtatien 7
Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007
Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Linjalaskenta 2 3 TULOKSET 3 4 YHTEENVETO 4 5 VIITTEET 5 Liitteet Liite 1 Liite
Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta
Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta 2020-2030 Luonto-Liitto Pohjanmaa, Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys, Ostrobothnia Australis, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, Vaasan ympäristöseura
Arvioinnin dokumentointi
Arvioinnin dokumentointi Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, SYKE Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 Arviointityökalu (IUCN-editori) Arvioinnin dokumentointi
Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 7011 Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu Sijainti Kohde sijaitsee lähellä Venäjän rajaa Kuusijärven luoteispuolella. Kohde
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit Juha Siitonen, Reijo Penttilä Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö 15.11.010 1 Taustaa Metlan 009 alkanut, MMM:n rahoittama hanke tavoitteena
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2013
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 213 Tringa ry Hannu Holmström HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ LOKKILASKENTOJEN RAPORTTI VUODELTA 213 1. Johdanto Helsingin
LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 PÄIVITETTY 16.09.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti
Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY JA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 1 (9) Marjo Pihlaja Sisällysluettelo
K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Muutoksenhaku Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä (16/0862/5).
K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Muutoksenhaku Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä 12.10.2016 (16/0862/5). VALITTAJA: Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Helsingforstraktens
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Pannujärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Palokärki (Pauli
Lapinjärven Ilveskallion lintukartoitus 2015
Lapinjärven Ilveskallion lintukartoitus 2015 Mauri Leivo (Raporttiin viittaus: Leivo M, 2015: Lapinjärven Ilveskallion lintukartoitus 2015. Porvoon seudun lintuyhdistyksen kotisivut, psly-bnff.com/linkit.)
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,
Raportti 29.5.2015. Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015
Raportti 29.5.2015 Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Selvitysalueella tavattu hiiripöllö. Matti Sissonen Karttakuvat: Faunatica Oy Pohjakartat ja ilmakuvat:
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan
KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS
KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 31.7.2018 KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Menetelmät... 4 3 Tulokset... 5 3.1 Viitasammakko...
KASVIATLAS 2012: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen )
KASVIATLAS 2012: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen 15.5.2013) 775 100 (2 0.1%) 90-99 (4 0.2%) 50-89 (24 1.3%) 30-50 (20 1.1%) 20-29 (31 1.7%) 15-19 (29 1.6%) 10-14 (118 6.4%) 5-9 (87 4.7%) 3-4 (119 6.4%)
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...
METSO-petolintuhanke:
METSO-petolintuhanke: Suuret petolinnut metsien monimuotoisuuden osana työkaluja metsänomistajille ja metsäammattilaisille Heidi Björklund, hankekoordinaattori Jari Valkama, hankkeen johtaja Aleksanteri-seminaari,
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa
Asiantuntija-arvio lämpökuorman vaikutuksista linnustoon. Aappo Luukkonen ja Juha Parviainen
Asiantuntija-arvio lämpökuorman vaikutuksista Aappo Luukkonen ja Juha Parviainen Asiantuntija-arvio lämpökuorman vaikutuksista 1 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 HANKKEEN LÄMPÖKUORMA... 2 3 LÄMPÖKUORMAN VAIKUTUKSET